Selvitys valmisteverotukseen liittyvästä harmaasta taloudesta. Niko Salonen Tulli

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Selvitys valmisteverotukseen liittyvästä harmaasta taloudesta. Niko Salonen Tulli"

Transkriptio

1 Selvitys valmisteverotukseen liittyvästä harmaasta taloudesta Niko Salonen Tulli HTSY Verohallinto

2 Verohallinto 2 (5) SELVITYS VALMISTEVEROTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ HARMAASTA TALOUDESTA Tullin tekemän selvityksen perusteella Suomessa valmisteveroihin ja valmisteveron luonteisiin maksuihin kohdistuvasta harmaasta taloudesta aiheutuvat veromenetykset ovat noin 2 3 prosenttiyksikköä vuosittaisesta kokonaiskertymästä. Euromääräisesti tämä tarkoittaa vuoden 2012 verokertymissä noin miljoonan euron suoria vuosittaisia menetyksiä. Lisäksi on arvioitu, että nuuskan laittomaan tuontiin ja välitystoimintaan liittyvän harmaan talouden laskennallinen valmisteverojen arvo olisi noin miljoonaa euroa vuodessa. Tullin harmaan talouden torjunta Harmaan talouden torjunta on osa kaikkia Tullin toimintoja käsittäen tullivalvonnan, luvat asiakasryhmittelyineen, verotuksen, tarkastuksen sekä rikostorjunnan. Tullin toimintamalli tukee harmaan talouden torjuntaa ilmoitusmenettelyn, vakuusjärjestelyn, riskianalyysin, valvonnan, jälkitarkastuksen ja rikostorjunnan muodostaman kokonaisuuden keinoin. Näistä toimista osa on harmaan talouden torjunnassa epäsuorasti hyvinkin vaikuttavia, kuten esimerkiksi lupaprosessit tai vakuuskäytännöt, mutta niiden vaikuttavuutta on vaikea mitata suoraan; tulos tulee välillisesti ilmi muun muassa pienten verojäämien muodossa. Tullin toimintamallilla pyritään turvaamaan verojen oikeamääräistä ja oikea-aikaista keräämistä sekä torjumaan harmaasta taloudesta yhteiskunnalle aiheutuvia haittavaikutuksia. Tätä kautta pyritään myös edistämään yritysten tasapuolisen kilpailun edellytyksiä torjumalla sellaista toimintaa, josta ei makseta asiaankuuluvia veroja ja jossa ei noudateta myöskään muita lakisääteisiä velvoitteita, mikä antaa kyseisille toimijoille laittoman kilpailuedun suhteessa velvoitteensa rehellisesti hoitaviin yrityksiin. Tullin kannalta harmaan talouden torjunnassa onkin keskeistä se, että sillä on tähän liittyen riittävät valvonnalliset resurssit. Harmaan talouden torjunnassa työtä on tehty Tullissa laajalla rintamalla yli osasto- ja tehtävärajojen sekä onnistuneesti yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa, kuten Valtiontalouden tarkastusvirastokin tuloksellisuustarkastuskertomuksessaan on todennut. Tullin vuosittainen harmaan talouden torjunnan lisärahoitusosuus on miljoona euroa, joka on Tullilaitoksen sisällä kohdennettu täysimääräisesti henkilöresursseihin. Lisärahoituksella on avattu yhteensä 21 eri tehtävää rikostorjuntaan, tarkastusyksikköön sekä toimipaikkaosaston. Tulli on laatinut tarkastussektorille erillisen Harmaan talouden torjunnan toimintasuunnitelman. Toimintaohjelman hankkeet on jaoteltavissa kolmeen ryhmään: fiskaalisiin, yhteiskuntaa suojaaviin sekä vääristävää kilpailua torjuviin projekteihin. Tullin harmaan talouden torjunnan toimintaohjelmassa esitellyistä 22 hankkeesta yksi on selvitys, jolla kartoitetaan valmisteverotukseen liittyvän harmaan talouden ilmiöitä. Tarvetta selvitykselle nähtiin olevan, koska Eduskunnan vuonna 2010 julkaisemassa tutkimuksessa Suomen kansainvälistyvä harmaa talous 1 valmisteverotukseen liittyvää harmaata taloutta on käsitelty suppeasti. 1 Suomen kansainvälistyvä harmaa talous, Eduskunnan tarkastusvaliokunnan julkaisu 1/2010. Toim. Harmaa Hirvi Oy, Markku Hirvonen, Pekka Lith ja Risto Walden

3 Verohallinto 3 (5) Selvitys valmisteverotukseen liittyvästä harmaasta taloudesta Valmisteverojen kantamisesta ja siihen liittyvästä valvonnasta vastaa Suomessa Tulli. Tullin kantamat valmisteverot ja valmisteveron luonteiset maksut ovat luonteeltaan välillisiä veroja, jotka kohdistuvat kunkin valmisteverolajin piiriin kuuluvien tuotteiden kulutukseen tai käyttöön. Valmisteveroja kannetaan Suomessa niistä, sekä kotimaassa että ulkomailla valmistetuista valmisteverotuksen alaisista tuotteista, jotka luovutetaan kulutukseen Suomessa. Veron suorittamisvelvollisuus syntyy luovutettaessa veron kohteena oleva tuote kulutukseen. Valmisteverotuksessa noudatettavista menettelyistä säädetään Suomen lainsäädännössä yleisellä tasolla valmisteverotuslaissa, minkä lisäksi kutakin eri valmisteverolajia koskevat säännökset löytyvät näiden verolajien omista verolaeista 2. Osa Suomessa kannettavista valmisteveroista on EU-direktiiveillä yhdenmukaistettuja eli harmonisoituja veroja ja osa on luonteeltaan puhtaasti kansallisia veroja. Valmisteverollisista tuotteista EU-direktiiveillä yhdenmukaistetun verotuksen piiriin kuuluvat alkoholi ja alkoholijuomat, tupakkatuotteet, sähkö, maakaasu, kivihiili sekä nestemäiset polttoaineet. EU:n yhdenmukaistetun valmisteverotuksen piiriin kuuluville tuotteille on säädetty yhdenmukainen veropohja, menettelysäännökset sekä vähimmäisverotasot, minkä lisäksi niitä varten on luotu yhtenäinen verotus- ja valvontajärjestelmä. Verotasot vaihtelevat kuitenkin merkittävästi eri jäsenmaiden välillä, koska direktiivit määrittävät ainoastaan verojen vähimmäistason. Jäsenmaat voivat kantaa myös tätä korkeampia veroja. Kansallisia valmisteveroja kannetaan tällä hetkellä makeisista, jäätelöstä, virvoitusjuomista, juomapakkauksista sekä mäntyöljystä. Näiden lisäksi Suomessa kannetaan eräitä valmisteveron luonteisia maksuja, joita ovat jätevero, öljyjätemaksu ja öljysuojamaksu. Valmisteverot kohdistuvat tyypillisesti sellaisiin tuotteisiin, joiden kulutuksella tai tuotannolla katsotaan olevan negatiivisia ulkoisvaikutuksia esimerkiksi kansanterveyteen tai ympäristöön. Suomi on kansainvälisesti vertailtuna varsin kireän valmisteverotuksen maa 3. Etenkin alkoholijuomien, tupakkatuotteiden ja polttoaineiden kohdalla valmisteverot muodostavat merkittävän osan kyseisten tuotteiden kuluttajahinnoista. Valmisteverot määräytyvät tyypillisesti tuoteyksikkökohtaisesti ja veron suuruus määräytyy esimerkiksi tuotteen koostumuksen, määrän, painon, vahvuuden tai tilavuuden perusteella 4. Tällöin esimerkiksi tuotteiden hinnoissa tapahtuvat muutokset eivät vaikuta suoraan valmisteveron määrään. Veron suuruus suhteessa tuotteen hintaan voi vaihdella huomattavasti samaan tuoteryhmään kuuluvien, mutta erihintaisten tuotteiden välillä. Valmisteverot vaikuttavat osaltaan myös tuotteiden arvonlisäveron perusteeseen, minkä vuoksi valmisteverojen korottaminen lisää tuotteiden verorasitusta myös arvonlisäveron osalta. Valmisteverot muodostavat valtiontalouden kannalta fiskaalisesti merkittävän verokokonaisuuden, jonka yhteenlasketut verokertymät ovat muodostaneet viime vuosina yli puolet Tullin vuosittaisesta veronkannosta. Vuonna 2012 Tullin kantamien valmisteverojen ja valmisteveron luonteisten maksujen vuosikohtainen kokonaiskertymä ylitti 6,5 miljardia euroa 5. Valmisteverojen kokonaiskertymät ovat olleet viime vuosina jatkuvassa kasvussa, mikä on ollut suurelta osin seurausta valmisteveroihin tehdyistä kiristyksistä sekä siitä, että veropohjaa on laajennettu ottamalla uusia tuotteita verotuksen piiriin. Harmaa talous valmisteverotuksessa Harmaan talouden havainnointia ja arviointia vaikeuttaa olennaisesti se, että kyse on mitä suurimmassa määrin ns. piilorikollisuudesta. Tapausten ilmitulo edellyttää käytännössä aina paljastavia ja tutkinnallisia viranomaistoimenpiteitä, joilla tapahtuneet rikokset pystytään todentamaan. Näin ollen harmaan talouden tapausten paljastuminen on pitkälti riippuvaista harmaan talouden torjuntaan käytettävissä olevien resurssien määrästä. Harmaan talouden torjunnan kohdistamisessa tehtävät painotukset vaikuttavat myös osal- 2 Ks. Valmisteverotuslaki / EU:n jäsenmaiden valmisteverotasoista, ks. esim. European Commission: Excise duties on alcohol, tobacco and energy: 4 Tupakkaveron kohdalla veron suuruus määräytyy kuitenkin osittain tuotteen vähittäismyyntihinnan perusteella. 5 Tullilaitoksen veronkantotilastot.

4 Verohallinto 4 (5) taan siihen, minkä tyyppiset tapaukset tulevat ilmi. Viranomaisten tietoon tulleet harmaan talouden tapaukset, jotka siis muodostavat ainoan varman tietolähteen harmaan talouden ilmiöistä, edustavat siten pientä ja painottunutta osaa kaikesta harmaasta taloudesta. Koska valmisteverotus muodostaa kokonaisveronkannoltaan varsin merkittävän verotusmuodon, tarkoittaa tämä samalla myös sitä, että jo suhteellisen vähäinenkin harmaan talouden prosentuaalinen osuus aiheuttaa euromääräisesti tarkasteltuna varsin merkittävät verotulojen menetykset. Suorien verotulojen menetysten lisäksi valmisteveroihin liittyvä harmaa talous vaikuttaa verotuloihin myös välillisesti, vähentämällä asianmukaisesti verotettuihin tuotteisiin kohdistuvaa kysyntää ja heikentäen siten myös laillisten toimijoiden edellytyksiä kannattavaan liiketoimintaan. Tämän lisäksi harmaan talouden tuotteet jäävät myös muun sääntelyn ja valvonnan ulkopuolelle ja aiheuttavat moninaisia yhteiskunnallisia riskejä ja haittavaikutuksia. Tarkastukset ja harmaa talous Joissakin harmaan talouden osa-alueiden laajuuden arvioinneissa sovelletaan metodia, jossa arvio muodostetaan ensisijaisesti tarkastustoimenpiteiden perusteella saaduille havainnoille. Tähän metodiin liittyy kuitenkin useita tulosten luotettavuutta heikentäviä näkökohtia. Suomessa tarkastusten kohteet valikoituvat normaalisti niihin liittyvän riskin arvioidun suuruuden perusteella, jolloin ne eivät muodosta edustavaa otosta koko asiakaspopulaatiosta. Toteutettujen tarkastusten määrät voivat myös jäädä joillain osa-alueilla varsin pieniksi ja perusteellisissakaan tarkastuksissa ei aina välttämättä havaita kaikkia virheellisyyksiä. Lisäksi useat valmisteveroihin kohdistuvat harmaan talouden muodot ovat luonteeltaan sellaisia, etteivät ne yleensä tule ilmi yrityksiin kohdistuvissa jälkitarkastuksissa. Näin on esimerkiksi salakuljetuksen ja kaupallisen matkustajatuonnin kohdalla. Vaikka tarkastushavaintojen perusteella ei voisikaan tehdä pitkälle meneviä päätelmiä harmaan talouden laajuudesta, saadaan niiden kautta kuitenkin arvokasta informaatiota harmaan talouden ilmenemismuodoista. Vuosina Tulli teki 446 valmisteveroihin liittyvää tarkastusta. Näissä valmisteverotukseen esitetty lisäkanto oli yhteensä 44,14 miljoonaa euroa. Tyypillisesti tarkastuksessa käydään läpi kolmen vuoden, eli koko hallinnollisen tarkastusajanjakson asiat. Vuonna 2012 Tullilla oli 762 rekisteröitynyttä valmisteverotuksen avainasiakasta, jotka kuuluvat Tullin yritysneuvontasuunnitelmaan. Yritystarkastussuunnitelman laatimisessa on kuitenkin huomioitu kaikkiaan yritystä. Näihin tietoihin perustuen voidaan esittää, että tarkastustuloksiin pohjautuva, koko valmisteverotuksen vuotuinen verovaje suoritettujen yritystarkastusten perusteella voisi olla noin 100,9 miljoonan euron luokkaa. Luku on kuitenkin vain yhden välillisen arviointimetodin osoittama laskennallinen vaje, joka yksinomaan arvioituna saattaa johtaa huomattavan harhaanjohtaviin tuloksiin. Arvio valmisteverotuksen harmaan talouden määrästä Tullin laatimassa selvityksessä harmaan talouden suuruuden arviointi perustuu tarkastuksiin perustuvaa laskentamenetelmää laajempaan aineistoon; toteutuneisiin tarkastustuloksiin, asiantuntijahaastatteluihin, valmisteverojen verokertymäseurantaan sekä valmisteverotuksen piiriin kuuluvien tuotteiden kulutusta ja matkustajatuontia koskeviin tilastoihin. Näiden pohjalta selvityksen kirjoittajat ovat muodostaneet verolajikohtaisesti arviot harmaan talouden ilmenemismuodoista ja laajuudesta. Selvityksessä tehdyn tarkastelun perusteena on käytetty esimerkiksi verotustietojen osalta edellisen toteutuneen verovuoden (vuosi 2012) lukuja. Selvityksen perusteella voidaan esittää, että Suomessa valmisteveroihin ja valmisteveron luonteisiin maksuihin kohdistuvasta harmaasta taloudesta aiheutuvat veromenetykset asettuvat noin 2 3 prosenttiyksikön välille valmisteverojen vuosittaisesta kokonaiskertymästä. Euromääräisesti tarkasteltuna tämä tarkoittaisi vuoden 2012 verokertymiin suhteutettuna noin miljoonan euron suoria vuosittaisia menetyksiä valmisteveroissa ja valmisteveron luonteisissa maksuissa. Lisäksi on arvioitu, että nuuskan laittomaan tuontiin ja välitystoimintaan liittyvän harmaan talouden laskennallinen valmisteverojen arvo olisi noin miljoonaa euroa vuodessa.

5 Verohallinto 5 (5) Nuuskaan liittyvän harmaan talouden eriytetty tarkastelu johtuu siitä, että tuotetta saa tuoda maahan vain rajoitetusti omaa käyttöä varten eikä valmisteveroja kanneta muutoin kuin rikostapauksissa annettavien rangaistusten yhteydessä. Valmisteverolajeittain tarkasteltuna fiskaalisesti merkittävimmät harmaasta taloudesta aiheutuvat veromenetykset kohdistuvat Suomessa erityisesti alkoholi-, tupakka- ja polttoaineveroihin. Suhteellisen vähäinen harmaan talouden prosentuaalinen osuus valmisteverojen toteutuneessa kokonaisveronkannossa selittyy verolajien välisillä verokertymien suuruuseroilla sekä sillä, että veronkannollisesti merkittävien energiaverojen harmaan talouden osuus on useita muita valmisteverolajeja matalampi. Valmisteveroihin kohdistuvaa harmaata taloutta harjoittavat niin yritykset kuin yksityishenkilötkin. Valmisteveroihin liittyvää harmaata taloutta harjoittavat toimijat aiheuttavat toiminnallaan veromenetyksiä usein myös muissa verolajeissa, kuten arvonlisäverotuksessa. He saattavat syyllistyä väärinkäytöksiin muidenkin yhteiskunnallisten velvoitteiden osalta. Harmaata taloutta harjoittavat yritykset voidaan jaotella kahteen pääasialliseen ryhmään: niihin jotka syyllistyvät laaja-alaisesti useiden velvoitteiden laiminlyönteihin sekä niihin, jotka osana lähes vero-optimointiin rinnastettavaa toimintaa pyrkivät systemaattisesti välttelemään valmisteverovelvoitteitaan. Valmisteverotukseen liittyvät harmaan talouden uhkakuvat ja niiden torjunta Valmisteveroihin liittyvän harmaan talouden ilmenemismuodot ja niistä aiheutuvat veromenetykset vaihtelevat huomattavasti eri valmisteverolajien välillä. Verotuksen painopisteen siirtyminen yhä enemmän kulutuksen verottamiseen aiheuttaa korotuspaineita myös valmisteveroihin, mikä on omiaan luomaan paineita valmisteveroihin liittyvän harmaan talouden lisääntymiseen. Useiden valmisteverotuksen piiriin kuuluvien tuotteiden verojen osuus on varsin merkittävä suhteutettuna tuotteiden markkinahintoihin. Eurooppalaisittain tarkasteltuna Suomi kuuluukin useiden valmisteverojen osalta kireimmän verotuksen maiden joukkoon. Yksi keskeinen olettama harmaan talouden osalta onkin se, että mittavat ja nopeasti tapahtuvat verojen korotukset lisäävät lähtökohtaisesti kyseisiin veroihin kohdistuvaa harmaata taloutta. Myös eri maiden välillä esiintyvät merkittävät erot valmisteverojen alaisten tuotteiden hinta- ja verotasoissa ovat omiaan lisäämään kyseisiin tuotteisiin liittyvää harmaata taloutta. Valmisteverotukseen liittyvään harmaaseen talouteen ja siitä yhteiskunnalle aiheutuviin kustannuksiin voidaan vaikuttaa mm. veropoliittisin, lainsäädännöllisin sekä valvonnallisin keinoin. Valmisteverotukseen kohdistuvan harmaan talouden ilmenemismuodot vaihtelevat eri valmisteverolajien ja tuotteiden välillä, mikä on huomioitava näihin kohdistuvan harmaan talouden torjunnassa. Tullin toimintamallilla pyritään turvaamaan verojen oikeamääräistä ja oikea-aikaista keräämistä sekä torjumaan harmaasta taloudesta yhteiskunnalle aiheutuvia haittavaikutuksia. Tätä kautta pyritään myös edistämään yritysten tasapuolisen kilpailun edellytyksiä torjumalla sellaista toimintaa, josta ei makseta asiaankuuluvia veroja ja jossa ei noudateta myöskään muita lakisääteisiä velvoitteita, mikä antaa kyseisille toimijoille laittoman kilpailuedun suhteessa velvoitteensa rehellisesti hoitaviin yrityksiin. Tullin kannalta valmisteverotukseen kohdistuvan harmaan talouden torjunnassa onkin keskeistä, että sillä on tähän liittyen riittävät valvonnalliset resurssit. Tullin valmisteverotukseen liittyvän selvityksen voi tilata osoitteesta: tiia.sulander-seppanen@tulli.fi.

TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS

TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS HTSY Verohallinto 3.5.2016 2 (5) TUPAKKAVERO JA HARMAA TALOUS Harmaan talouden selvitysyksikössä on tutkittu tupakkaveroon liittyvää harmaata taloutta ja tupakkaveroluvallisten

Lisätiedot

Savukkeet 694 766 846 Muut tupakkatuotteet 91 97 107 Yhteensä 785 863 953

Savukkeet 694 766 846 Muut tupakkatuotteet 91 97 107 Yhteensä 785 863 953 Talousarvio 08. Valmisteverot 01. Tupakkavero Momentille arvioidaan kertyvän 953 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu lakiin tupakkaverosta (1470/1994). Lain mukaan savukkeista kannetaan

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tupakkaverosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkaverosta annettua lakia sikarin ja pikkusikarin määritelmän osalta. Esitys liittyy

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 144/2008 vp Hallituksen esitys eräiden matkustajatuomisten arvonlisä- ja valmisteverottomuuteen sekä tullittomuuteen liittyvien säännösten muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle

Lisätiedot

Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti

Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti Valmisteverotuksen ohje 6 Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti www.tulli.fi Huhtikuu 2014 Valmisteveronalaisten tuotteiden satunnainen maahantuonti Väliaikaisesti rekisteröity vastaanottaja

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012

Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012 Elintarvikkeiden verotus Suomessa 27.2.2012 Elintarvikkeiden kuluttajahinnasta noin 40 % on veroja Erilaisten verojen osuus on noin 40% elintarvikkeiden kuluttajahinnasta: Kuluttajat maksavat elintarvikkeiden

Lisätiedot

Verovaje Elina Pylkkänen Eduskunnan Tarkastusvaliokunnalle. Vero-osasto

Verovaje Elina Pylkkänen Eduskunnan Tarkastusvaliokunnalle. Vero-osasto Verovaje 24.5.2016 Elina Pylkkänen Eduskunnan Tarkastusvaliokunnalle Vero-osasto Verovaje Verovajeella tarkoitetaan lainmukaisen verokertymän ja toteutuneen verokertymän erotusta Verovaje aiheutuu mm.

Lisätiedot

Savukkeet Muut tupakkatuotteet Yhteensä

Savukkeet Muut tupakkatuotteet Yhteensä Talousarvio 08. Valmisteverot 01. Tupakkavero Momentille arvioidaan kertyvän 990 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu lakiin tupakkaverosta (1470/1994). Lain mukaan savukkeista kannetaan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««2009 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 24.2.2005 PE 355.443v01-00 TARKISTUKSET 1-8 Lausuntoluonnos (PE 353.313v01-00) Jacques Toubon Ehdotus neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

Kehysriihen 2013 veromuutosten tulonjakovaikutukset

Kehysriihen 2013 veromuutosten tulonjakovaikutukset 1 Kehysriihen 2013 veromuutosten tulonjakovaikutukset Muistio 5.4.2013 (päivitetty 9.4.2013) Marja Riihelä ja Heikki Viitamäki 1 Aluksi Muistiossa tarkastellaan vuoden 2013 kehysriihessä päätettyjen veromuutosten

Lisätiedot

Savukkeet Muut tupakkatuotteet Yhteensä

Savukkeet Muut tupakkatuotteet Yhteensä Asiakirjayhdistelmä 08. Valmisteverot 01. Tupakkavero Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille arvioidaan kertyvän 929 000 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Vero perustuu lakiin tupakkaverosta (1470/1994).

Lisätiedot

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA

TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA HTSY Verohallinto 4.11.2014 2 (6) TYÖNANTAJAT VEROHALLINNON REKISTERISSÄ JA SOSIAALIVAKUUTTAMISESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on

Lisätiedot

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 4/1998 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 4/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi makeis- ja vilvoitusjuomaverosta annetun lain 5 :n ja lain liitteenä olevan virvoitusjuomaverotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

43 % 60 % 32 % 14 % 15 % 85 % HENKILÖT 15 % 11 % 8 % 6 % VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET

43 % 60 % 32 % 14 % 15 % 85 % HENKILÖT 15 % 11 % 8 % 6 % VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET Verohallinto VEROJEN MAKSAJAT, SAAJAT JA KÄYTTÖKOHTEET MIHIN VEROT KÄYTETÄÄN KEILLE VEROT TILITETÄÄN MITEN VEROT KERTYVÄT 11 % KOULUTUS 8 % ELINKEINOELÄMÄ 14 % HALLINTO 4 % 5 % INFRA- STRUKTUURI, TURVALLISUUS

Lisätiedot

MAAKAASUN JA BIOKAASUN ASEMA VEROTUKSESSA. Ylitarkastaja Antti Saastamoinen

MAAKAASUN JA BIOKAASUN ASEMA VEROTUKSESSA. Ylitarkastaja Antti Saastamoinen MAAKAASUN JA BIOKAASUN ASEMA VEROTUKSESSA Ylitarkastaja Antti Saastamoinen MAAKAASUN VEROTUS Maakaasusta suoritetaan valmisteveroa, kun sitä luovutetaan kulutukseen Suomessa. Maakaasun verovelvollisia

Lisätiedot

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto

Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014. Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Kiinteistöverotuksen lakimuutokset vuodelle 2014 Veroinfo isännöitsijöille 15.1.2014 Kari Pilhjerta, Verohallinto Sisältö Kiinteistöverolain ja arvostamislain muutokset: HE 76/2013: Hallituksen esitys

Lisätiedot

Ahvenanmaan veroraja valmisteverotus

Ahvenanmaan veroraja valmisteverotus Ahvenanmaan veroraja Valmisteverotus www.tulli.fi Syyskuu 2012 Ahvenanmaan veroraja valmisteverotus 1 Ahvenanmaan erityisasema Tämä ohje korvaa Ahvenanmaan valmisteverotusta koskevasta verorajaverotuksesta

Lisätiedot

VEROLAIT 1/2016 TALENTUM MEDIA OY

VEROLAIT 1/2016 TALENTUM MEDIA OY VEROLAIT 1/2016 TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2016 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 119/2016 (julkaisupäivä 15.2.2016) saakka. Julkaisija ja kustantaja: Talentum Media Oy ISBN 978-952-14-2830-2

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Helmikuu 2015 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Helmikuu 2015 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso ja sen kehitys Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp. Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun EDUSKUNNAN VASTAUS 77/2003 vp Hallituksen esitys laeiksi valmisteverotuslain sekä alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi

Lisätiedot

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015

Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015. Talousvaliokunta 16.10.2015 Energiaverotuksen muutokset HE 34/2015 Talousvaliokunta Energiaverotus Yhdenmukaistettu energiaverodirektiivillä (EVD) Biopolttonesteet veronalaisia EVD:ssä Turpeen verotukseen ei sovelleta EVD:tä Sähköllä

Lisätiedot

HE 66/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

HE 66/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT HE 66/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tupakkaverosta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tupakkatuotteiden veroa korotettavaksi. Savukkeiden

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ

HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ HTSY Verohallinto 11.6.2014 2 (5) HAKEMISTOPALVELUYRITYKSET POLIISILLE TEHDYISSÄ TUTKINTAPYYNNÖISSÄ Harmaan talouden selvitysyksikössä

Lisätiedot

Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero

Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero Valmisteverotuksen asiakasohje 23 Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero Tammikuu 2014 www.tulli.fi Alkoholijuoma- ja juomapakkausvero Euroopan unionin jäsenmaissa ja siten myös Suomessa alkoholi ja alkoholijuomat

Lisätiedot

Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi

Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi Verot Suomeen: Aggressiivinen verosuunnittelu laittomaksi varojen piilottelu mahdottomaksi SDP:n kansainvälisen veronkierron vastaisen ohjelman julkaisutilaisuus Eduskunnan Pikkuparlamentti, 13.9.2017

Lisätiedot

Suomen tulli 2014. Vuosikatsaus

Suomen tulli 2014. Vuosikatsaus Vuosikatsaus Suomen tulli edistää tavarakaupan sujuvuutta ja varmistaa sen oikeellisuuden kantaa tehokkaasti tavaraverot tarjoaa palveluita asiakaslähtöisesti suojaa yhteiskuntaa, ympäristöä ja kansalaisia.

Lisätiedot

VEROLAIT 1/2015 TALENTUM MEDIA OY

VEROLAIT 1/2015 TALENTUM MEDIA OY VEROLAIT 1/2015 TALENTUM MEDIA OY HELSINKI 2015 Lainsäädäntöä on seurattu säädöskokoelman numeroon 105/2015 (julkaisupäivä 11.2.2015) saakka. Julkaisija ja kustantaja: Talentum Media Oy ISBN 978-952-14-2529-5

Lisätiedot

Ulosoton velalliskartoitus

Ulosoton velalliskartoitus Ulosoton velalliskartoitus HTSY Verohallinto 25.9.2012 Verohallinto 2 (5) ULOSOTON VELALLISKARTOITUS Ulosoton velallisista on laadittu ilmiöselvitys. Ulosottovelallisia on tarkastelu ja luokiteltu Verohallinnosta

Lisätiedot

Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014

Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014 Omistajaohjausosaston verojalanjälkiselvitys 2014 2.6.2014 Marja Pokela Johtava erityisasiantuntija Vastuullisuus Yrityksen verojalanjälkeä on pidettävä osana yritysten yhteiskuntavastuuta Verojen välttäminen,

Lisätiedot

Harmaan talouden torjunta

Harmaan talouden torjunta Harmaan talouden torjunta - hallituksen tavoitteet ja keinot Julkishallinto harmaan talouden torjujana Seminaari 23.5.2012 Lauri Ihalainen Harmaan talouden tilanne Harmaa talous on selvitysten mukaan viime

Lisätiedot

Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta

Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta 2 2011 Puolueiden verolinjaukset palkansaajan kannalta Huhtikuu 2011 Lisätiedot: Ilkka Kaukoranta ilkka.kaukoranta@sak.fi puhelin 020 774 0189 Tilaukset: SAK puhelin 020 774 000 Puolueiden verolinjaukset

Lisätiedot

YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET

YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET HTSY Verohallinto Päiväys 27.5.2014 2 (5) YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON YRITYKSET Tässä kirjoituksessa tarkastellaan yksityisen terveydenhuollon yritysten lakisääteisten

Lisätiedot

Puolueiden vero-ohjelmien vaikutus kaupan kannattavuuteen

Puolueiden vero-ohjelmien vaikutus kaupan kannattavuuteen Puolueiden vero-ohjelmien vaikutus kaupan kannattavuuteen Kannattavuuslaskelmien lähtökohtia Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos on suunnitellut vero- ja kustannusvaikutusten analyysikehikon. Kustannuslaskelmien

Lisätiedot

HE 16/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valmisteverotuslakia.

HE 16/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valmisteverotuslakia. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valmisteverotuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valmisteverotuslakia. Lain kaukomyyntiä koskevia verovelvollisuussäännöksiä selkeytettäisiin.

Lisätiedot

HE 30/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valmisteverotuslakia. otettaisiin käyttöön näyttöä varten määrälliset

HE 30/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valmisteverotuslakia. otettaisiin käyttöön näyttöä varten määrälliset Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi valmisteverotuslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valmisteverotuslakia. Valmisteverotuslaissa säädettäisiin,

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Anniskelun alamäki jatkuu 17.11.2017 Eduskunnan verojaosto Timo Lappi KUVA (korkeus voi vaihdella) Työtä ja hyvinvointia

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen toimiala

Sosiaalipalvelujen toimiala Sosiaalipalvelujen toimiala HTSY Verohallinto 23.10.2012 Verohallinto 2 (5) SOSIAALIPALVELUJEN TOIMIALA on laatinut ilmiöselvityksen 32/2011 Sosiaalipalvelujen toimialasta. Selvityksessä on käsitelty toimialan

Lisätiedot

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto

Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto Oy Hartwall Ab Momentin Group Oy Olvi Oyj Red Bull Finland Oy Saimaan Juomatehdas Oy Oy Sinebrychoff Ab Valvoo panimo- ja virvoitusjuomateollisuuden etuja alkoholi-

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 134/53/01 01.06.2000 Maa- ja metsätalousministerö METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa

Lisätiedot

direktiivin kumoaminen)

direktiivin kumoaminen) Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi neuvoston direktiivin 2003/48/EY kumoamisesta (säästöjen tuottamien korkotulojen verotuksesta annetun direktiivin kumoaminen)

Lisätiedot

Miten estää nuuskan laiton kauppa?

Miten estää nuuskan laiton kauppa? Miten estää nuuskan laiton kauppa? Seuraamukset nuuskan laittomasta maahantuonnista ja myynnistä Seppo Raitolahti Tulliylitarkastaja Valmisteverotus Ulkomaankauppa- ja verotusosasto 1 Veroseuraamukset

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 139/53/02 10.6.2002 Liikenne- ja viestintäministeriö LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

HE 127/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkaverosta. piippu- ja savuketupakan sekä savukkeiksi. käärittävän hienoksi leikatun tupakan

HE 127/2014 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkaverosta. piippu- ja savuketupakan sekä savukkeiksi. käärittävän hienoksi leikatun tupakan HE 127/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkaverosta annetun lain liitteen verotaulukkoa. Savukkeiden,

Lisätiedot

1992 vp - HE 71 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

1992 vp - HE 71 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1992 vp - HE 71 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi polttoaineverosta annetun lain verotaulukon muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Moottoribensiinin polttoaineveroa ehdotetaan korotettavaksi

Lisätiedot

MAAKAASUN VEROTUS. Ajankohtaista 17.11.2010. Energiainsinööri Antti Saastamoinen

MAAKAASUN VEROTUS. Ajankohtaista 17.11.2010. Energiainsinööri Antti Saastamoinen VEROTUS Ajankohtaista 17.11.2010 Energiainsinööri Antti Saastamoinen VEROTUKSEN NYKYTILA Maakaasun valmistevero kannetaan kaikesta maakaasusta maahantuonnin yhteydessä. Kaikille käyttäjille maakaasu siirretään

Lisätiedot

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa

Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Ajankohtaista energia- ja ilmastopolitiikassa Päivi Myllykangas, EK Aluetoiminta 16.12.2010 Energia- ja ilmastopolitiikan kolme perustavoitetta Energian riittävyys ja toimitusvarmuus Kilpailukykyiset kustannukset

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Esityksen on tehnyt Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta EY julkisesti saatavilla olevan tilasto- ja tilinpäätöstiedon pohjalta vuonna 2017. Suomessa

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 756. Laki. valmisteverotuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2007

SISÄLLYS. N:o 756. Laki. valmisteverotuslain muuttamisesta. Annettu Helsingissä 29 päivänä kesäkuuta 2007 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 10 päivänä heinäkuuta 2007 N:o 756 762 SISÄLLYS N:o Sivu 756 Laki valmisteverotuslain muuttamisesta... 3603 757 Valtioneuvoston asetus satovahinkojen korvaamisesta

Lisätiedot

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholijuomien matkustajatuonti Matkustajien tuomien alkoholijuomien kulutus

Lisätiedot

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013

Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa. Elokuu 2013 Elintarvikkeiden verotus ja ruoan hinta Suomessa Elokuu 2013 Sisältö 1. Elintarvikkeiden verotus Suomessa 2. Ruoan hintataso Suomessa Tausta Työn on laatinut Päivittäistavarakauppa ry:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa. Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen

Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa. Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen Ihmiskauppa ja sen vastainen toiminta Suomessa Tunnistamisesta oikeuksien toteutumiseen Kansallinen ihmiskaupparaportoija Vähemmistövaltuutettu on toiminut kansallisena ihmiskaupparaportoijana vuoden 2009

Lisätiedot

Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu

Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu Alkoholilain muutoksen seuranta Ennakkotietoja alkoholin vähittäismyynnin kehityksestä tammi elokuu 2018 2019 Pasi Holm ja Juho Tyynilä Syyskuu 2019 / Taloustutkimus oy 1 Selvityksen tavoite ja tausta

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE 2014 2017 27.3.2013 ANNETUN VALTIONEUVOSTON SELONTEON (VNS 3/2013 vp)

VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE 2014 2017 27.3.2013 ANNETUN VALTIONEUVOSTON SELONTEON (VNS 3/2013 vp) VALTIONEUVOSTON SELONTEKO EDUSKUNNALLE VALTIONTALOUDEN KEHYKSISTÄ VUOSILLE 2014 2017 27.3.2013 ANNETUN VALTIONEUVOSTON SELONTEON (VNS 3/2013 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ KEHYSPÄÄTÖS 3 Valtioneuvosto on antanut

Lisätiedot

Ajoneuvoveron muutokset 2011. Palveluesimies Heli Tanninen 29.9.2011

Ajoneuvoveron muutokset 2011. Palveluesimies Heli Tanninen 29.9.2011 Ajoneuvoveron muutokset 2011 Palveluesimies Heli Tanninen 29.9.2011 Sisältö: Suomen päästövähennystavoitteet Perusveromuutos 2010 Energiaverouudistus Käyttövoimaveromuutos 1.1.2012 Käyttövoimaverotasojen

Lisätiedot

Yritysten verotuet. Ylijohtaja Terhi Järvikare Yritystukia uudistavan työryhmän kokous Vero-osasto

Yritysten verotuet. Ylijohtaja Terhi Järvikare Yritystukia uudistavan työryhmän kokous Vero-osasto Yritysten verotuet Ylijohtaja Terhi Järvikare Yritystukia uudistavan työryhmän kokous 17.11.2017 Vero-osasto Verotuet eivät (yleensä) näy budjetin menopuolella, vaan vähentävät verokertymää jäävät kehysbudjetoinnin

Lisätiedot

Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus. Leila Juanto Petri Saukko

Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus. Leila Juanto Petri Saukko Arvonlisäverotus ja muu kulutusverotus Leila Juanto Petri Saukko TALENTUM Helsinki 2014 Kahdeksas, uudistettu painos Copyright 2014 Talentum Media Oy ja kirjoittajat Kansi: Lauri Karmila Taitto: NotePad

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 1/16

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 1/16 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ MÄÄRÄYS Nro 1/16 15.1.2016 Dnro 30/01.04/2016 Voimassaoloaika 15.1.2016 - toistaiseksi Kumoaa määräyksen Dnro 248/14/2015, 13.2.2015 Valtuussäännökset Metsälaki (1093/1996)

Lisätiedot

Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin

Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin Anniskelun arvonlisävero alennettava 14 prosenttiin Alennettu arvonlisävero siirtäisi kulutusta ravintoloihin, lisäisi työllisyyttä 2 400 työpaikalla ja kansantalouden tuotosta 300 miljoonalla eurolla.

Lisätiedot

ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA

ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA HTSY 28.10.2014 2 (8) ANNISKELULUVANHALTIJAT SUOMESSA Harmaan talouden selvitysyksikkö on tutkinut Suomen anniskeluluvanhaltijoita vuosina 2011, 2012 ja 2013 ja selvittänyt

Lisätiedot

Tullin lausunto tarkastusvaliokunnalle

Tullin lausunto tarkastusvaliokunnalle Lausunto 1 (5) ja tiedustelu Eduskunnan tarkastusvaliokunta Viite: K 14/2017 vp ja HE 106/2017 vp Tullin lausunto tarkastusvaliokunnalle Taustaa Eduskunnan tarkastusvaliokunta on pyytänyt Tullia lausumaan

Lisätiedot

Anniskelun alamäki jatkuu

Anniskelun alamäki jatkuu KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) KUVA (korkeus voi vaihdella) Alkoholilaki uudistuu Anniskelun alamäki jatkuu 5.10.2017 Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta Timo Lappi KUVA

Lisätiedot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot

N:o 1017 4287. Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot N:o 1017 4287 Uusien polttolaitosten ja kaasuturbiinien, joiden polttoaineteho on suurempi tai yhtä suuri kuin 50 megawattia päästöraja-arvot Taulukko 1. Kiinteitä polttoaineita polttavien polttolaitosten

Lisätiedot

EMCS LAINSÄÄDÄNTÖ. Valmisteveroasiantuntija Ville Klemola. emcs@tulli.fi

EMCS LAINSÄÄDÄNTÖ. Valmisteveroasiantuntija Ville Klemola. emcs@tulli.fi EMCS LAINSÄÄDÄNTÖ Valmisteveroasiantuntija Ville Klemola emcs@tulli.fi Valmisteverolain uudistus EMCS EMCS -hankkeen pohjana on Euroopan Parlamentin ja Neuvoston 16. kesäkuuta 2003 antama päätös N:o 1152/2003/EY,

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT

HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT HTSY Verohallinto 19.5.2015 2 (6) HELSINGIN KAUPUNGIN HANKINNAT Harmaan talouden selvitysyksikössä on valmistunut raportti Helsingin kaupungin hankinnoista vuosilta 2006 2013.

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT 1991 vp - HE 21 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tasausverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tasausverolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että tasausvero poistetaan kaikilta teollisuuden

Lisätiedot

Internetin merkitys tullirikoksissa edelleen voimakas

Internetin merkitys tullirikoksissa edelleen voimakas 1 (16) Internetin merkitys tullirikoksissa edelleen voimakas Tullin tietoon tuli vuonna 2015 yhteensä 9 656 rikosta (2014: 9 789). Tullirikosten määrän vähenemiseen kahden vuoden takaisesta ennätysmäärästä

Lisätiedot

Sähköisen viestinnän liikevaihto on kaksinkertaistunut vuosituhannen vaihteesta

Sähköisen viestinnän liikevaihto on kaksinkertaistunut vuosituhannen vaihteesta Kulttuuri ja viestintä 2012 Joukkoviestintä 2011 Joukkoviestintämarkkinat Sähköisen viestinnän liikevaihto on kaksinkertaistunut vuosituhannen vaihteesta Joukkoviestintämarkkinoiden kasvu on 2000-luvulla

Lisätiedot

Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 2010

Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 2010 Ympäristö ja luonnonvarat 0 Ympäristöverot 00 Ajoneuvoperusteisten verojen osuus ympäristöverojen kertymästä kasvoi eniten vuonna 00 Ympäristöverojen kertymä oli vuonna 00 lähes viisi miljardia euroa.

Lisätiedot

ALKOHOLILAIN MUUTOKSEN SEURANTA KULUTUKSEN JA MYYNNIN MUUTOKSET TAMMI-HUHTIKUU 2017/2018. Pasi Holm ja Juho Tyynilä elokuu 2018

ALKOHOLILAIN MUUTOKSEN SEURANTA KULUTUKSEN JA MYYNNIN MUUTOKSET TAMMI-HUHTIKUU 2017/2018. Pasi Holm ja Juho Tyynilä elokuu 2018 ALKOHOLILAIN MUUTOKSEN SEURANTA KULUTUKSEN JA MYYNNIN MUUTOKSET TAMMI-HUHTIKUU 2017/2018 Pasi Holm ja Juho Tyynilä elokuu 2018 Selvityksen tavoite ja tausta Vuonna 2018 tuli voimaan alkoholilain kokonaisuudistus,

Lisätiedot

Jälkiseurantaraportti. Jälkiseurannan toteutus. Jälkiseurannan havainnot. Tullin tulostavoitteet. 25.9.2015 Dnro 369/54/2010 1 (6) Jakelussa mainitut

Jälkiseurantaraportti. Jälkiseurannan toteutus. Jälkiseurannan havainnot. Tullin tulostavoitteet. 25.9.2015 Dnro 369/54/2010 1 (6) Jakelussa mainitut 25.9.2015 Dnro 369/54/2010 1 (6) Jakelussa mainitut Tarkastuskertomus 1/2013 Tulli harmaan talouden torjujana Jälkiseurantaraportti Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt jälkiseurannan viitekohdassa

Lisätiedot

22.12.2010 Vero-osasto Valtiovarainministeriö VEROTUKSESTA AIHEUTUVAN HALLINNOLLISEN RASITTEEN LÄHTÖTASO

22.12.2010 Vero-osasto Valtiovarainministeriö VEROTUKSESTA AIHEUTUVAN HALLINNOLLISEN RASITTEEN LÄHTÖTASO 22.12.2010 Vero-osasto Valtiovarainministeriö 1 VEROTUKSESTA AIHEUTUVAN HALLINNOLLISEN RASITTEEN LÄHTÖTASO Työ- ja elinkeinoministeriön pyynnöstä valtiovarainministeriön, Verohallinnon ja Tullilaitoksen

Lisätiedot

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on?

Finanssipolitiikkaa harjoitetaan sekä koko maan tasolla että paikallistasolla kunnissa. Mitä perusteita tällaiselle kahden tason politiikalle on? !" # $ Tehtävä 1 %&'(&)*+,)**, -./&,*0. &1 23435 6/&*.10)1 78&99,,: +800, (&)**,9)1 +8)**, 7;1*)+,)**, (&6,,77. )0; '?@0?(; (, ',)00&(, &1 9&/9.,*0, (, 0&)*,,70, +,0,7,*0, -./&,*0..*0,A

Lisätiedot

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa

Metalliteollisuuden yritykset Suomessa Metalliteollisuuden yritykset Suomessa HTSY Verohallinto 18.12.2012 Verohallinto 2 (6) METALLITEOLLISUUDEN YRITYKSET SUOMESSA Kirjoitus perustuu Harmaan talouden selvitysyksikön ilmiöselvitykseen Metalliteollisuuden

Lisätiedot

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010:

ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: ALKOHOLIJUOMIEN JA TUPAKKATUOTTEIDEN MATKUSTAJATUONTISEURAN- TA 2010: Seuraavassa esitettävät luvut perustuvat TNS Gallupin seurantaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden matkustajatuonnista. Seuranta

Lisätiedot

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo?

Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mikä kaukolämmössä maksaa? Mitä kaukolämmön hintatilasto kertoo? Mirja Tiitinen Energiateollisuus ry 1 Asiakkaan maksama kaukolämmön verollinen kokonaishinta, Suomen keskiarvo, /MWh 90 85 80 75 70 65 60

Lisätiedot

Hallituksen esitys verotusmenettelyn ja veronkannon uudistamisesta. Keskeiset ongelmat kuntien kannalta

Hallituksen esitys verotusmenettelyn ja veronkannon uudistamisesta. Keskeiset ongelmat kuntien kannalta Hallituksen esitys verotusmenettelyn ja veronkannon uudistamisesta Keskeiset ongelmat kuntien kannalta Esityksen keskeiset ongelmat kuntien kannalta Veronsaajan muutoksenhakuajan lyhentäminen» Kiinteistöverotuksen

Lisätiedot

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Tervetuloa Esittäytymiskierros Ajankohtaista ja vaikuttamistoiminta Jäsenpalvelut ja -yhteistyö Rahapeliyhtiöiden fuusio Rahapeliyhteisöjen yhdistäminen

Lisätiedot

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011

Ajankohtaista liikenteen verotuksessa. Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Ajankohtaista liikenteen verotuksessa Hanne-Riikka Nalli Valtiovarainministeriö, vero-osasto 10.11.2011 Esityksen rakenne Hallitusohjelman kirjaukset Liikenteen verotuksen muutokset 2012 autovero ajoneuvoveron

Lisätiedot

HE 94/2011 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2012 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä.

HE 94/2011 vp. Esitys liittyy valtion vuoden 2012 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu käsiteltäväksi sen yhteydessä. HE 94/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tupakkaverosta annetun lain 1 :n ja liitteen muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkaverosta annettua lakia. Savukkeiden, sikarien

Lisätiedot

HE 186/1995 vp PERUSTELUT

HE 186/1995 vp PERUSTELUT HE 186/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi alkoholi- ja alkoholijuomaverosta annetun lain 8 :n muuttamisesta ja laiksi alkoholilain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen

Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen Verotuksen tulevaisuus? Tulevaisuuden veropolitiikka -seminaari 25.9.2009 SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen 1 Lähtökohta: veropohjaa rapautettu Hallitus on jo keventänyt veroja yli 3500 miljoonalla

Lisätiedot

Verot, raami ja talouskriisi VEROTUS JA JULKINEN TALOUS

Verot, raami ja talouskriisi VEROTUS JA JULKINEN TALOUS Verot, raami ja talouskriisi VEROTUS JA JULKINEN TALOUS - MITÄ TEHDÄ SEURAAVAKSI? 1 Teemu Lehtinen 1.12.2011 KEVÄÄLLÄ ODOTTAVIEN VERO- JA TALOUSLINJAUSTEN NÄKYMISTÄ 1) Talouskriisi, maaliskuun kehysriihi

Lisätiedot

POLTTOAINE- JA ENERGIAVEROTUKSEN AJANKOHTAISIA KYSYMYKSIÄ. Teollisuuden polttonesteet seminaari Tampere 10.9.2015

POLTTOAINE- JA ENERGIAVEROTUKSEN AJANKOHTAISIA KYSYMYKSIÄ. Teollisuuden polttonesteet seminaari Tampere 10.9.2015 POLTTOAINE- JA ENERGIAVEROTUKSEN AJANKOHTAISIA KYSYMYKSIÄ Teollisuuden polttonesteet seminaari Tampere 10.9.2015 AJANKOHTAISTA Hallituksen esitys energiaverojen korotuksista annetaan syyskuun aikana. Nestekaasu

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

Suomen tullin harmaan talouden torjunta

Suomen tullin harmaan talouden torjunta Suomen tullin harmaan talouden torjunta Lentäisitkö turvallisin mielin koneella, jonka moottorin laakeri olisi peräisin täältä? Kyseessä on miljardibisnes, jossa rahat menevät ketjun yläpäähän, ei todellakaan

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelma

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelma Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Teknologiateollisuuden toimenpideohjelma Liittyvä yritys: Yrityksen nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot,

Lisätiedot

ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET

ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET HTSY Verohallinto 2.9.2014 2 (5) ULOSOTTOMENETTELYSSÄ VARATTOMAKSI TODETUT YRITYKSET Harmaan talouden selvitysyksikkö on tarkastellut ulosotossa vuosina

Lisätiedot

2 HARMAAN TALOUDEN ROOLIT JA NÄYTTÄMÖ Harmaan talouden osapuolet Harmaan talouden puitteet ja rajoitukset...

2 HARMAAN TALOUDEN ROOLIT JA NÄYTTÄMÖ Harmaan talouden osapuolet Harmaan talouden puitteet ja rajoitukset... SISÄLLYSLUETTELO ALKUSANAT... V 1 HARMAAN TALOUDEN JA TALOUSRIKOLLISUUDEN KÄSITTEET... 1 1.1 Kansantaloudellinen harmaa talous... 2 1.2 Fiskaalinen harmaa talous ja erot sen ja kansantaloudellisen harmaan

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015. Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT. Osasto 11

Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015. Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT. Osasto 11 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä lokakuuta 2015 1258/2015 Vuoden 2015 III lisätalousarvio TULOARVIOT Osasto 11 euroa 11. VEROT JA VERONLUONTEISET TULOT 6 000 000 01. Tulon ja varallisuuden

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 111/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkaverosta annetun lain liitteen muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkaverosta annetun lain liitteen verotaulukkoa. Savukkeiden,

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 182/53/01 11.06.2001 Työministeriö TYÖMINISTERIÖN TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2000 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa työministeriön tilintarkastuksesta

Lisätiedot

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma

Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Elinkeinoelämän energiatehokkuussopimus Yrityksen liittymisasiakirja Energiavaltaisen teollisuuden toimenpideohjelma Liittyvä yritys: Yrityksen nimi liittyy tällä asiakirjalla ja sen liitteillä (Liittymistiedot,

Lisätiedot

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014

TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014 TULLIN TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2014 12.4.2013 12.28.10 Tullilaitoksen tulot Momentille arvioidaan kertyvän 4 162 400 euroa. Selvitysosa: Tulot perustuvat seuraaviin säädöksiin. 1) Tullilakiin (1446/1994)

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti VIRKE. Toimintasuunnitelma 2010

Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti VIRKE. Toimintasuunnitelma 2010 Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti Hanke VM0151:00/07/02/2000 Viranomaisyhteistyön kehittämisprojekti VIRKE Toimintasuunnitelma 2010 2 1. VIRKE-LAIN VALMISTELU JA TULEVAN VIRKEN TOIMINNAN SUUNNITTELU...

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 128/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi jäteverolain 4 :n muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan jäteverolakia muutettavaksi siten, että kaatopaikoille toimitettavasta jätteestä valtiolle kannettavan

Lisätiedot

Suomen elintarviketoimiala 2014

Suomen elintarviketoimiala 2014 Suomen elintarviketoimiala 2014 Strateginen toimialakatsaus Sisällysluettelo Sisällysluettelo Sisällysluettelo 3 Tiivistelmä 8 1 Suomen talous ja elintarviketoimiala 10 1.1 Kansantalouden kehitys 10 1.2

Lisätiedot

Panimoteollisuuden verotus Suomessa

Panimoteollisuuden verotus Suomessa verotus Suomessa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry 21.5.2013 1 1 Tutkimuksen taustat, tavoitteet ja toteuttaminen Suomen veroratkaisut ovat vaikuttaneet viime vuosina voimakkaasti panimo- ja

Lisätiedot