Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1"

Transkriptio

1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Tukea sosiaali- ja terveyspalvelujen, liikuntapalvelujen sekä kolmannen sektorin yhteistyönä ikäihmisten toimintakyvyn ylläpitämistä ja parantamista niin, että he pystyvät asumaan itsenäisesti tai tuettuina mahdollisimman pitkään omissa kodeissaan. Poistaa ikäihmisten liikunnan esteitä esimerkiksi ikäihmisten maskuttomien liikuntavuorojen avulla. Miten päämäärän saavuttamista arvioidaan ja mistä lähteistä arviointitieto kerätään? Arvioidaan ikäihmisten koti- ja laitoshoidon tarvetta ja siinä esiintyviä muutoksia, hoitojaksojen pituuksia ja toistuvuutta sekä muutoksia ikäihmisten toimintakyvyssä, sekä tehtyjä päätöksiä. 1. Tavoite: Yhteistyön parantuminen iäkkäiden terveysliikunnan edistämiseksi Millaista yhteistyö iäkkäiden terveysliikunnan edistämiseksi on kunnassanne kolmivuotisen kehittämistyön jälkeen? Tavoitteet, toimintatavat ja työnjako on sovittu eri toimijoiden kesken. Ymmärrys liikunnan merkityksestä iäkkäiden toimintakyvyn ylläpitämisessä on lisääntynyt kunnan eri toimijoiden keskuudessa. Vastaa tähän, kun olet täyttänyt kohdan 1 muut osiot. Yhteistyöryhmän ja projektiryhmän kokoontumiskerrat, osallistuminen niihin sekä yhteistyön sisällöt. Tiedot saadaan muistioista. 1.1 Yhteistyöryhmän toiminta Kirjaa yhteistyöryhmän kokoaminen ja järjestäytyminen (ydinryhmä, laajennettu ryhmä, kutsutut asiantuntijat), tehtävät, työnjako ja työskentelytapa. Yhteistyöryhmä on perustettu Yhteistyöryhmä kokoontuu 3-4 kertaa vuodessa ja sen tehtävänä on yleiset linjaukset ja toiminnan suunnittelu projektiryhmän esitysten pohjalta. Yhteistyöryhmään kokoonpano: Alajoki Hilkka, Eläkeliitto Mouhijärven yhdistys Erkkilä Sirkku, Sastamalan kaupunki, liikuntapalvelut Harinen Osmo, Eläkeliitto Suodenniemen yhdistys, Sastamalan vanhusneuvosto Harinen Outi, Eläkeliitto Suodenniemen yhdistys Heikkilä Senja, kotihoidon ohjaaja, Saspe Isokoski Sirpa, Vammalan Naisvoimistelijat ry Järvinen Timo, Sastamalan kaupunki, liikuntapalvelut Kukkula Riitta, kotihoidon ohjaaja, Sastamalan perusturvakuntayhtymä Kuusela Eija, Sastamalan perusturvakuntayhtymä, kotihoito Lindholm Tuija, Sastamalan perusturvakuntayhtymä, fysioterapiayksikkö Mattila Paula, Vammalan Eläkkeensaajat ry Nieminen Lilja, Vammalan Eläkkeensaajat ry Pesola Seppo, Vammalan Retkeilijät ry Suuniitty Tiina, Sastamalan perusturvakuntayhtymä Tapio Veli-Matti, Sastamalan kaupunki, liikuntapalvelut, Sydänyhdistys, yhteistyöryhmän puheenjohtaja Pitkänen Marita, Sastamalan perusturvakuntayhtymä Mäkelä Pauli, Eläkeliitto, Mouhijärven yhdistys, Sastamalan vanhusneuvosto Vainiomäki Kauko, Sastamalan kaupunki, yhdyskuntatekniikka Projektiryhmä valmistelee ja suunnittelee käytännön toimintaa ja tekee esityksiä yhteistyöryhmälle. Projektiryhmä vastaa suunnitelmien täytäntöönpanosta. Projektiryhmä kokoontuu tarvittaessa.projektiryhmän kokoonpano: Isokoski Sirpa, Vammalan Naisvoimistelijat ry Erkkilä Sirkku, Sastamalan kaupunki, liikuntapalvelut Pitkänen Marita, Sastamalan perusturvakuntayhtymä

2 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 2 Suuniitty Tiina, Sastamalan perusturvakuntayhtymä Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten yhteistyöryhmän toimintaa arvioidaan? Yhteistyöryhmän kokoonpano, kokousten lukumäärä, osallistumisaktiivisuus, käsitellyt asiat, päätöket. Tieto kerätään kokousmuistioista. 1.2 Yhteistyö kunnan eri sektoreiden, järjestöjen, yksityisten ja muiden toimijoiden välillä Kirjaa keskeiset yhteistyömuodot ja niistä seuraavat toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Yhteistyöryhmä ja vanhusneuvosto tekevät aloitteita ja esityksiä ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä tukevien palvelujen ja toiminnan kehittämiseksi. Yhteistyötä tehdään tiedottamisessa, koulutuksessa, ikäihmisten liikunnnan alueellisessa koordinoimisessa, ikäihmisten liikunnan esteiden poistamisessa sekä ikäihmisille suunnattujen liikuntatapahtumien järjestämisessä. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten yhteistyötä arvioidaan? Yhteistyöryhmän ja vanhusneuvoston päätökset ja esitykset. Käytännön toimenpiteet, joita on saatu aikaan. Tieto saadaan muistioista, tilastoista ja raporteista. 1.3 Mahdolliset muut keinot, mitkä? Kirjaa keskeiset konkreettiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Mitä prosessissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten yhteistyön vakiintuminen otetaan huomioon alusta alkaen? Kenen vastuulla toiminta on jatkossa? Ikäihmisten liikunnan koordinoiminen sisällytetään työntekijöiden työnkuviin sekä liikunta- että sosiaali- ja terveyspalveluissa. Voimaa vanhuuteen projektiryhmä vakiintuu toimintaa koordinoivaksi ydinryhmäksi, joka kokoontuu sovitusti. Vanhusneuvosto vastaa seurannasta jatkossa. 2. Tavoite: Tietämyksen lisääntyminen iäkkäiden terveysliikunnasta Miten tietämyksen lisääntyminen iäkkäiden terveysliikunnasta näkyy kunnassanne kolmivuotisen kehittämistyön jälkeen? Iäkkäiden toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen otetaan huomioon koko palvelurakenteen suunittelussa ja eri hallintokuntien päätöksissä. Päättäjillä on tietoa liikunta- ja toimintakyvyn merkityksestä palvelujen tarpeeseen sekä ikäihmisten elämänlaatuun. Terveysliikuntasuunnitelma sisältää iäkkäiden terveysliikunnan viestinnän ja koulutuksen. Ikäihmisten ja heidän omaistensa ymmärrys liikunnan merkityksestä on lisääntynyt. Omaiset ja iäkkäät ottavat enemmän vastuuta toimintakyvyn säilymisestä. Vastaa tähän, kun olet täyttänyt kohdan 2 muut osiot. Yleisötilaisuudet, kampanjat, haastetempaukset, koulutukset ja lehtijutut määrää ja sisältöä, osallistujapalautteita. Arvioidaan kaupungin eri prosessien strategoita sekä terveysliikuntasuunnitelmaa ja tehtyjä päätöksiä. Ikäihmisten ja omaisten tietämyksen lisääntymistä arvioidaan osallistumisen kautta.

3 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille Viestintä Kirjaa, millä viestintätavoilla tietämystä lisätään sekä näiden prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Yhteistyö paikallislehtien kanssa, tavoitteena juttusarja ikäihmisten terveysliikunnasta. www-sivujen kautta tietoa terveysliikunnasta yleisesti sekä erityisesti paikkakunnan omasta tarjonnasta ja tapahtumista. Tiedottaminen vanhusneuvostossa, eläkeläisjärjestöissä, liikuntajärjestöissä, ikäpisteissä sekä päättäjille kuntayhtymän hallitukselle, vanhus- ja terveyspalvelujen yhteistyöryhmälle sekä valtuustolle. Ammattilaisten osaamisen ja ymmärryksen lisääminen koulutuksilla sekä osastopalavereiden kautta. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten valituilla viestintätavoilla on onnistuttu tavoittamaan iäkkäitä ja eri toimijoita? Miten viestintää arvioidaan? Tiedotustilaisuuksien, lehtijuttujen, ilmoitusten määrä ja sisältö. Tiedotuksen perillemenoa arvioidaan tehtyjen päätösten pohjalta, toimintatapojen muutosten perusteella. 2.2 Tietämyksen ja osaamisen vahvistaminen koulutuksella Millaista yleistä koulutusta aiotaan järjestää? Kirjaa koulutusprosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Projektiryhmä laatii puolivuosittain tiedotus- ja koulutussuunnitelman, joka sisältää yleisötilaisuudet, tiedotustilaisuudet, lehtijutut. Kuntakoordinaattorit esittelevät Voimaa vanhuuteen -ohjelmaa eläkeläisjärjestöjen kokouksissa, seurakuntien eläkeläiskerhoissa, ikäpisteissä, vanhusneuvostossa, erilaisssa työryhmissä ja kokouksissa. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten yleisellä koulutuksella on onnistuttu vahvistamaan tietämystä ja osaamista iäkkäiden terveysliikunnasta? Koulutusten ja tiedotustilaisuuksien määrä ja osallistujat sekä sisällöt. Ymmärryksen lisääntyminen näkyy toiminnassa ikäihmisten liikunnan lisääntymisenä. Arvioidaan mahdollisilla kyselyillä. 2.3 Mahdolliset muut keinot, mitkä? Kirjaa prosessin keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten otetaan huomioon, että tietämys iäkkäiden terveysliikunnasta lisääntyy myös jatkossa? Kenen vastuulla viestintä ja yleiset koulutukset ovat kehittämistyön jälkeen? Projektiryhmä jatkaa toimintaansa ikäihmisten liikuntaa koordinoivana työryhmänä. Vanhusneuvosto toimii ohjausryhmänä. 3. Tavoite: Iäkkäiden liikuntaneuvonnan lisääntyminen Mitä iäkkäiden liikuntaneuvontaa kunnassanne on tarjolla kolmivuotisen kehittämistyön jälkeen? Minkä verran iäkkäät käyvät liikuntaneuvonnassa? Miten liikuntaneuvonnasta ohjaudutaan liikuntatoimintaan? Liikuntaneuvonta kuuluu kaikkien iäkkäiden parissa toimivien työnkuvaan. Kotihoidon työntekijät ohjaavat ikäihmisiä toimintakyvyn ylläpitämisessä, terveyskeskuksessa otetaan käyttöön liikuntaresepti, järjestöissä ja liikuntaryhmissä kannustetaan ikäihmisiä terveysliikuntaan. Kunnan neljässä ikäpisteessä annetaan liikuntaneuvontaa ja niissä on saatavilla esitteitä, ammattilaiset ohjaavat henkilökohtaisesti.

4 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 4 Täytä tämä osa, kun olet täyttänyt kohdan 3 muut osiot. Arvioidaan mitä liikuntaneuvontaa on tarjolla; ikäpisteiden esitykset, ikäihmisten ryhmille pidetyt neuvontatilaisuudet. Neuvontapisteiden asiakaskäynnit. 3.1 Liikuntaneuvontaan liittyvä koulutus Mitä liikuntaneuvontaan liittyvää koulutusta aiotaan järjestää ja kenelle? Kirjaa koulutusprosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja VoiTas -kouluttajakoulutuksen saaneet kouluttavat sekä sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisia että vertaisohjaajia liikuntaneuvontaan. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten liikuntaneuvontaan liittyvää koulutusta arvioidaan? Koulutusten ja koulutuksiin osallistuneiden määrä. Tieto saadaan koulutustilastoista ja osallistujaluetteloista. 3.2 Kohderyhmän tavoittaminen Kirjaa, miten kohderyhmä tavoitetaan sekä näiden prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Kohderyhmä tavoitetaan sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten, liikuntapalvelujen sekä järjestöjen kautta. Hyvinvointia edistävien kotikäyntien yhteudessä keskustellaan liikunnan merkityksestä. Terveydenhenoitajien vastaanotolla, päivätoiminnassa ja ikäpisteissä ohjataan asiakkaita henkilökohtaisesti liikuntaneuvontaan. Kohderyhmää tavoitetaan eläkeläisjärjestöjen ja seurakuntien tilaisuuksissa, yleisötilaisuuksissa sekä lehtijuttujen ja esitteiden kautta. Sekä julkisen että yksityisen sektorin liikuntapaikkoissa on esillä esitteitä ja niissä annetaan ikäihmisille henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten kohderyhmän tavoittamista arvioidaan? Arvioidaan miten eri tahot ovat tavoittaneet kohderyhmää, mitkä ovat olleet toimivia väyliä.tehdään otantakysely. 3.3 Liikuntaneuvonnan järjestäminen Millaista liikuntaneuvontaa aiotaan järjestää? Mitä Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa kehitettyjä hyviä toimintatapoja aiotaan soveltaa? Kirjaa prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Sastamalassa toimivien neljän ikäpisteen ohjelmistossa on säännöllinen liikuntaneuvonta ja siellä saa myös henkilökohtaista ohjausta. Liikuntaneuvontaa annetaan hyvinvointia edistävien kotikäyntien yhteydessä, tereydenhoitajan vastaantotoilla, päivätoiminnassa. Ikäihmisten voima- ja tasapainoryhmissä ym liikuntaryhmissä annetaan liikuntaneuvontaa. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten liikuntaneuvonnan järjestämistä arvioidaan? Arvioidaan liikuntaneuvonnan määrää ja laatua, osallistujia, sisältöjä. Tiedot saadaan eri toimintojen tilastoinnista ja kirjauksista. Osallistujille tehdään otantakysely. 3.4 Tiedotus liikuntaneuvonnasta Miten liikuntaneuvonnasta tiedotetaan? Kirjaa prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja työnjako sektoreittain. Tiedotetaan sekä ammattilaisia, omaisia että ikäihmisiä. Ammattilaisille tiedotetaan intran kautta, osastopalavereissa ja koulutuksissa. Iäkkäille tiedotetaan www-sivuilla, esitteillä sekä vanhusneuvoston, eläkeläisjärjestöjen ja seurakunnan kautta, käytetään kauppojen, kirjastojen ym. ilmoitustauluja. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten tiedotusta arvioidaan? Tiedotuksen määrä ja laatu. Juttujen, ilmoitusten, tiedotustilaisuuksien määrä.

5 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille Mahdolliset muut keinot, mitkä? Kirjaa prosessin keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Millaista seurantatietoa toimenpiteistä kerätään? Miten iäkkäiden liikuntaneuvonnan vakiintuminen otetaan huomioon alusta alkaen? Kenen vastuulla toiminta on jatkossa? Liikuntaneuvonta sisällyetään kaikkien ammattilaisten työnkuvaan. 4. Tavoite: Toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden voima- ja tasapainoharjoittelun lisääntyminen Mitä toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden voima- ja tasapainosisältöistä liikuntatoimintaa kunnassanne on tarjolla kolmivuotisen kehittämistyön jälkeen? Minkä verran iäkkäät osallistuvat liikuntatoimintaan? Millaisia vaikutuksia iäkkäiden voima- ja tasapainoharjoittelun lisääntymisellä on? Toimintakyvyltään heikentyneitä on vähemmän ja iäkkäiden liikunta on lisääntynyt. Voima - ja tasapainoharjoituksia sisältävät ikäihmisten liikuntaryhmät ovat lisääntyneet eri puolilla kuntaa. Kotiavun ja laitospalveluiden tarve on vähentynyt. Liikuntaryhmiin osallistuvia ikäihmisiä enemmän. Täytä tämä osa, kun olet täyttänyt kohdan 4 muut osiot. Ohjattujen ryhmien ja kotiharjottelun määrä ja ryhmiin osallistuneiden lukumäärä. Toimitakyvyn paranaminen pitäisi näkyä palvelujen tarvitsijoiden määrässä. Avuntarvitsijoiden iän seuraaminen. 4.1 Voima- ja tasapainoharjoittelun kouluttaja- ja ohjaajakoulutus Kirjaa koulutusprosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Ketkä osallistuvat kouluttajakoulutuksiin eri sektoreilla? Mitä voima- ja tasapainoharjoittelun ohjaajakoulutusta aiotaan järjestää ja kenelle (VanhusValmentaja, VertaisVeturi, Kunnon Hoitaja, Senioritanssi, muut aihepiirin koulutukset)? VoiTas -kouluttajakoulutukseen on osallistunut ensimmäisessä vaiheessa neljä edustajaa keväällä Kaupungin liikuntapalveluista Sirkku Erkkilä, järjestöjen edustajana Petri Suuniittu, Sastamalan perusturvakunayhtymästä Olli Lehtiniemi ja Tiina Suuniitty. Kunnon hoitaja -koulutukset kotihoidon työntekijöille käynnistyvät kahdella ryhmällä syyskuussa Vertaisveturikoulutukset sastamalalaisille vapaaehtoisille eläkeikäisille alkavat yhdellä ryhmällä elokuussa Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten voima- ja tasapainoharjoittelun koulutuksia arvioidaan? Koulutuksiin osallistuneiden lukumäärä, suoritetut tutkinnot. 4.2 Kohderyhmän tavoittaminen Kirjaa, miten kohderyhmä tavoitetaan sekä näiden prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Ammattilaiset tavoitetaan esimiesten ja intran ja osastokokousten kautta. Vertaisveturikoulutuksiin tulevat tavoitetaan yhdistyksille lähetettyjen kirjeiden, lehti-ilmoitusten ja paikallisradion kautta. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten kohderyhmän tavoittamista arvioidaan?

6 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 6 Arvioidaan kiinnostuksensa osoittaneiden määrää sekä osallistuneiden lukumäärää Voima- ja tasapainosisältöisen liikuntatoiminnan järjestäminen Millaista voima- ja tasapainosisältöistä liikuntatoimintaa aiotaan järjestää? Mitä Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa kehitettyjä hyviä toimintatapoja aiotaan soveltaa? Kirjaa prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Kuntosaliryhmiä sekä vanhainkodilla että kaupungin kuntosaleissa, kokoontuvat viikottain liikuntasalissa toimivia voima- ja tasapainoryhmiä kaupungin ja yksityisten liikuntakeskusten tiloissa viikoittain ikäihmisiä ohjataan kotiharjoitteluun lokakuusta 2011 lähtien. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten liikuntatoiminnan järjestämistä arvioidaan? Erilaisten liikuntaryhmien lukumäärä, ohjatuttujen kotiharjoittelujen lukumäärä, asiakkaiden määrä. Tieto saadaa tilastoista ja kirjaamisesta. 4.4 Tiedotus voima- ja tasapainosisältöisestä liikuntatoiminnasta Miten voima- ja tasapainosisältöisestä liikuntatoiminnasta tiedotetaan? Kirjaa prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Lehtijutut ja -ilmoitukset, ilmoitustaulut, www-sivut, paikallisradion juttu, oppaat ja esitteet. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten tiedotusta arvioidaan? juttujen ja ilmoitusten lukumäärä. Mahdolliset asiakaskyselyt. 4.5 Mahdolliset muut keinot, mitkä? Kirjaa prosessin keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten voima- ja tasapainosisältöisen liikuntatoiminnan vakiintuminen otetaan huomioon alusta alkaen? Kenen vastuulla toiminta on jatkossa? Liikuntapalvelujen liikuntakoordinaattorin työnkuvaan sisällytetään syksystä alkaen vertaisveturiohjaajien koulutus ja tämän verkoston koordinointi. Kunnon hoitajakoulutukset otetaan pysyväksi käytännöksi perusterveydenhuollossa. Liikuntaneuvonta sisältyy kaikkien ammattilaisten työnkuvaan. 5. Tavoite: Toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden ulkoilun lisääntyminen Mitä toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden ulkoilutoimintaa kunnassanne on tarjolla kolmivuotisen kehittämistyön jälkeen? Minkä verran iäkkäät osallistuvat ulkoilutoimintaan? Millaisia vaikutuksia iäkkäiden ulkoilun lisääntymisellä on? Mahdollisimman moni ikäihminen pääsee säännöllisesti ulkoilemaan. Omaiset ottavat vastuuta ikäihmisten liikunnan toteutuksesta. Järjestöt organisoivat ulkoilutusringin, jota liikuntapalvelut tukee. Turvalliset ulkoilureitit ja ympäristö tukevat ikäihmisten ulkona liikkumista. Järjestetään säännöllisesti ulkoilutapahtumia. Täytä tämä osa, kun olet täyttänyt kohdan 5 muut osiot. Ulkoilutapahtumaan osallistuneiden lukumäärät, näköhavainnot ulkona liikkuvista ikäihmisistä. Otantakyselyt ikäihmisille.

7 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille Ulkoiluun liittyvä koulutus Kirjaa koulutusprosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Ketkä osallistuvat Ulkoiluystäväksi iäkkäälle - kouluttajakoulutuksiin eri sektoreilta? Keitä koulutetaan ulkoiluystäviksi? Millaista muuta ulkoiluun liittyvää koulutusta aiotaan järjestää? Ulkoiluystävä kouluttajakoulutukseen osallistuu Sastamalasta marraskuussa 2011 kolme edustajaa, liikuntapalvelujen, perusterveydenhuollon ja järjestöjen edustajat. Sen jälkeen aloitetaan ulkoiluystäväkoulutukset vapaaehtoisille ulkoiluttajille. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten ulkoiluun liittyvää koulutusta arvioidaan? Koulutukseen osallistuneet ja koulutuksen sisältö. 5.2 Kohderyhmän tavoittaminen Kirjaa, miten kohderyhmä tavoitetaan sekä näiden prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja paikallislehdet, ilmoitukset Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten kohderyhmän tavoittamista arvioidaan? ilmoitusten ja juttujen lukumäärä 5.3 Ulkoilun järjestäminen Miten ulkoilutoimintaa aiotaan järjestää? Mitä Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa kehitettyjä hyviä toimintatapoja aiotaan soveltaa? Kirjaa prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Koulutetut ulkoiluystävät, omaiset ja ystävät ulkoiluttavat ikäihmsiä. Koulutettajakoulutuksen saanut järjestön edustaja toimii koulutettuje ulkoiluystävien yhdyshenkilönä. Viritetään yhteistyötä oppilaitosten kanssa. Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten ulkoilutoiminnan järjestämistä arvioidaan? Ulkoiluystävät raportoivat yhdyshenkilölle ulkoilukerrat. 5.4 Tiedotus ulkoilutoiminnasta Miten ulkoilutoiminnasta ja -reiteistä tiedotetaan? Kirjaa prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Lehtijutut, ilmoitukset ja esitteet Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten tiedotusta arvioidaan? ilmoitusten ja juttujen lukumäärä, esitteet ja missä niitä on ollut saatavilla. 5.5 Mahdolliset muut keinot, mitkä? Kirjaa prosessien keskeiset toimenpiteet, aikataulu sekä vastuutaho ja Mitä prosesseissa arvioidaan ja mistä tieto saadaan? Miten iäkkäiden ulkoilun vakiintuminen otetaan huomioon alusta alkaen? Kenen vastuulla toiminta on jatkossa? Kouluttaminen ulkouluystäviksi. Projektiryhmä vastaa säännöllisten ulkoilutapahtumien järjestämisestä. Ulkoilureittien

8 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 8 kunnossapito kirjataan kunnan strategioihin. Vanhusneuvosto seuraa ulkoilutoiminnan jatkuvuutta.

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Iäkkäiden liikkumiskyky ja kotikuntoisuus säilyy, kun toimintakykyä

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Hämeenlinnan kaupungin tahtotilana on, että ikäihmisillä

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

Miten päämäärän saavuttamista arvioidaan ja mistä lähteistä arviointitieto kerätään?

Miten päämäärän saavuttamista arvioidaan ja mistä lähteistä arviointitieto kerätään? Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Ikäihmisten terveysliikunta sisältyy kuntien strategiaan jokaisessa JIK-kunnassa. Toimintakyvyltään heikentyneille suunnattua liikuntaneuvontaa

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden liikkumiskyky

Lisätiedot

Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015

Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Minna Säpyskä-Nordberg ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Juvan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013

Katsaus Juvan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Katsaus Juvan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Pieksämäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015

Katsaus Pieksämäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Katsaus Pieksämäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Annele Urtamo ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Luumäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015

Katsaus Luumäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Katsaus Luumäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

Katsaus Lahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015

Katsaus Lahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Katsaus Lahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista 1 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista Luumäki, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale (EKSOTE), Kouvola, Lahti, Pieksämäki, Valkeakoski Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. ryhmän

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

Paikallinen Voimaa vanhuuteen hanke

Paikallinen Voimaa vanhuuteen hanke Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen- ohjelman kunnille Paikallinen Voimaa vanhuuteen hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa - Toimintakyvyltään heikentyneiden ikääntyvien liikkumiskyky

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 23.4.2012 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Kohti toimintakykyä edistäviä toimintatapoja

Kohti toimintakykyä edistäviä toimintatapoja Kohti toimintakykyä edistäviä toimintatapoja Miksi Voimaa vanhuuteen -ohjelma? Tiedetään, että Liikkumiskyvyn ongelmat, muistisairaudet, alakulo ja yksinäisyys jouduttavat koti- tai laitoshoitoon siirtymistä

Lisätiedot

LIIKU OMIN VOIMIN - TERVEYSLIIKUNTAHANKE

LIIKU OMIN VOIMIN - TERVEYSLIIKUNTAHANKE LIIKU OMIN VOIMIN - TERVEYSLIIKUNTAHANKE Hanke esittely vuodelle 2016 Liikunta on lääkettä! Liikunta missä muodossa tahansa on kaikkein tärkeintä. Sinä itse päätät miten sinä liikut, mitä sinä syöt, mitä

Lisätiedot

Katsaus Ähtärin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Ähtärin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Ähtärin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Annele Urtamo ja Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden

Lisätiedot

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot

Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot Kevään 2014 Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaarit Kohderyhmäkohtaisten työpajojen yhteenvedot Kevään 2014 Liikkeellä voimaa vuosiin seminaarit Eläkevuodet edessä (60+) Liikkumisympäristöt ja olosuhteet

Lisätiedot

Työkalupakki ikäihmisten liikuntaan. Heli Starck (TtM, ft) ja Annele Urtamo (TtM, ft) 5.11.2015

Työkalupakki ikäihmisten liikuntaan. Heli Starck (TtM, ft) ja Annele Urtamo (TtM, ft) 5.11.2015 Työkalupakki ikäihmisten liikuntaan Heli Starck (TtM, ft) ja Annele Urtamo (TtM, ft) 5.11.2015 6.11.2015 Al Ikäinstituutin motto: Elämänvoimaa vanhuuteen elämänvoimaa vanhuudesta Päämäärä on edistää hyvää

Lisätiedot

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1) 5% valmiina Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1) Tervetuloa täyttämään Voimaa vanhuuteen -ohjelman alkukartoituskyselyn yleisosiota. Tämä lomake koostuu seuraavista osioista: 1. Taustatiedot

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2017 yhteensä 12 kuntaa (Kuvio 1), joissa 75 vuotta täyttäneitä ihmisiä on 25 901 (Sotkanet 2016). Heistä

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 2. kuntaryhmän itsearvioinnista

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 2. kuntaryhmän itsearvioinnista 1 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 2. kuntaryhmän itsearvioinnista (Alavus, Hanko, Juuka, Keuruu, Kokemäki, Loviisa, Nurmes, Ranua, Selänne; Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Ähtäri) Voimaa

Lisätiedot

2. Kehittämistyön onnistuminen ja yhteistyöryhmien toiminta

2. Kehittämistyön onnistuminen ja yhteistyöryhmien toiminta 18.5.2012 VuosiSeurannan 2011 tuloksia, kuntaryhmä 1 Voimaa vanhuuteen -ohjelman ensimmäisenä valittu kuntaryhmä (Hämeenlinna, Iitti, Jalasjärvi-Ilmajoki-Kurikka (JIK-peruspalveluliike-laitoskuntayhtymä),

Lisätiedot

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana KKI PÄIVÄT, FINLANDIA TALO 22.3.2017 Saku Nikkanen pj. Sosiaali- ja terveyslautakunta Saku Nikkanen Terveisiä Salosta 20 Asukkaita 53 556 alle 25-vuotiaita

Lisätiedot

Katsaus Sastamalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Sastamalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Sastamalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Suunnittelija Laura Sormunen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Itä-Suomen Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 6.5.2014 Toimenpideohjelman taustat Terveytensä kannalta

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen ABC

Voimaa vanhuuteen ABC tehokas toimintamalli terveysliikuntaan Pirjo Kalmari, Heli Starck, Minna Säpyskä-Nordberg, Annele Urtamo, Markku Holmi ja Elina Karvinen 1 tehokas toimintamalli terveysliikuntaan / Voimaa vanhuuteen iäkkäiden

Lisätiedot

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö 2005-2014 Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa 2010-2014 Pirkko Mattila Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö VOIMAA VANHUUTEEN HÄMEENLINNASSA HÄMEENLINNA

Lisätiedot

Katsaus Reisjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Reisjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Reisjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg Mika Simonen Kesäkuu 2015 1 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Ranuan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Ranuan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Ranuan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Heli Starck ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Ruokolahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Ruokolahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Ruokolahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Ilmajoen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Ilmajoen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Ilmajoen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Nurmeksen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Nurmeksen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Nurmeksen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg, Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Kokkolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kokkolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kokkolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Liikuntaneuvonta Liikuntaneuvonnan on useissa tutkimuksissa todettu olevan vaikuttavaa ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Terveydenhuollon ammattilaisten antama liikuntaneuvonta osana vastaanottoa toteutuu edelleen

Lisätiedot

Katsaus Kurikan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kurikan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kurikan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Raahe

Alkukartoitus 2016 Raahe Alkukartoitus 2016 Raahe Asukasluku: 25 165, 75 vuotta täyttäneitä: 2 057 (8,2 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Tavoitteena on löytää pysyvät käytänteet, joilla tuetaan

Lisätiedot

Katsaus Kuusamon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kuusamon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kuusamon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Savitaipaleen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Savitaipaleen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Savitaipaleen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Hangon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Hangon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Hangon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Kustavin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kustavin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kustavin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3

Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Terveysliikunnan palveluketju mitä on yhteistyö käytännössä? Työpaja 3 Työpajan vetäjä: Sampsa Kivistö /HLU 1 Työpaja 3: Hallintokuntien välisen yhteistyön kehittäminen ja vakiinnuttaminen Tehtävä 1: ESITTÄYTYMINEN

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus

TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus TOIMINTASUUNNITELMA Hanke Kaste hanke 2014 2016 Pois syrjästä -hanke Kehittämisosio ja Säkylän osakokonaisuus toiminta-aika Tavoite Perheiden kokonaisvaltaisen auttamismallien kehittäminen ja verkostomaisen

Lisätiedot

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015

Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan erityisliikunnan kehittämissuunnitelma 2014 2015 Mänttä-Vilppulan liikuntapalvelut, Mänttä-Vilppulan vammaisneuvosto ja Erityisliikuntaa kuntiin 2013 2015 -hanke 1. ERITYISLIIKUNTA JA

Lisätiedot

Katsaus Valkeakosken Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Valkeakosken Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Valkeakosken Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Annele Urtamo & Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Kokemäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kokemäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kokemäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Anu Havas, Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA VOIMAA VANHUUTEEN -KEHITTÄMISSUUNNITELMA KUNTA: Leppävirta PVM: 12.1.2017 LUONNOS YHTEISTYÖRYHMÄN JÄSENET Satu Portimo, personal trainer Terho Happonen, Leppävirran Viri Riitta Räisänen, Varkauden seudun

Lisätiedot

Hankkeen oma toiminta

Hankkeen oma toiminta Page 1 of 6 KKI-hankkeenne loppuselvityksen seurantalomake Hankkeen oma toiminta 1. Miten seuraavat liikuntatoimintaan vaikuttavat organisaatiot olivat mukana Teidän KKIhankkeennekäytännön työssä viimeisen

Lisätiedot

1. Yleistä neljästätoista kunnasta

1. Yleistä neljästätoista kunnasta 18.4.2013 VuosiSeurannan 2012 tuloksia, kuntaryhmä 2 Voimaa vanhuuteen -ohjelman toisena valittu kuntaryhmä (Alavus, Hanko, Juuka, Keuruu, Kokemäki, Liperi, Loviisa, Nurmes, Ranua, Ähtäri sekä Haapajärvi,

Lisätiedot

Sähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena

Sähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena Sähköinen liikuntakalenteri liikkumisreseptin tukena Liisa Lähdesmäki LitL, projektikoordinaattori, lehtori Liikkumisreseptihanke / EPSHP Mikä on liikkumisresepti? on työkalu terveysliikuntaneuvonnassa

Lisätiedot

Yhteistyöllä tavoitteeseen esimerkkejä Voimaa vanhuuteen -kunnista Voimaa vanhuuteen starttiseminaari

Yhteistyöllä tavoitteeseen esimerkkejä Voimaa vanhuuteen -kunnista Voimaa vanhuuteen starttiseminaari Yhteistyöllä tavoitteeseen esimerkkejä Voimaa vanhuuteen -kunnista Voimaa vanhuuteen starttiseminaari 1.-2.11.2016 Al Ikääntyneiden liikunnan hyvät toimintatavat Ohjaajien kouluttaminen Voima- ja tasapainoharjoittelu

Lisätiedot

Katsaus Rantasalmen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Rantasalmen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Rantasalmen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Parikkalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Parikkalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Parikkalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Keuruun Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Keuruun Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Keuruun Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Annele Urtamo ja Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden

Lisätiedot

Katsaus Kemiönsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kemiönsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kemiönsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Rovaniemi Kolarin kunta, Isopalontie 2, Kolari Puh

Rovaniemi Kolarin kunta, Isopalontie 2, Kolari Puh Hallintokuntarajat ylittäen liikuntaa ja mielen virkeyttä senioreille haasteet ja mahdollisuudet Kolarin kunnassa Fysioterapeutti Leena PalovaaraPelttari Rovaniemi 28.5.2018 * Kolarin kunta, Isopalontie

Lisätiedot

KAKSIN ON KIVEMPAA JA TURVALLISEMPAA Kanssaliikkuja liikkumisen mahdollistajana. suunnittelija Heli Starck, Kotka

KAKSIN ON KIVEMPAA JA TURVALLISEMPAA Kanssaliikkuja liikkumisen mahdollistajana. suunnittelija Heli Starck, Kotka KAKSIN ON KIVEMPAA JA TURVALLISEMPAA Kanssaliikkuja liikkumisen mahdollistajana suunnittelija Heli Starck, 15.2.2017 Kotka Al Voimaa vanhuuteen -ohjelma 2005- Edistää hyvää vanhuutta terveysliikunnan keinoin

Lisätiedot

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste Helsinki 21.-22.4.2015 Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset Semppi-piste - Liikuntaneuvonta Terveysliikunta Ikääntyminen ja tasapaino

Lisätiedot

Katsaus Taipalsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Taipalsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Taipalsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Nappaa hyvät käytännöt kuntaasi

Nappaa hyvät käytännöt kuntaasi Nappaa hyvät käytännöt kuntaasi Al Kumppanuudella kuntoon Ikäihmisten ääni kuuluviin liikuntaraadissa Kehittämistyön tueksi tarvitaan tietoa VV-kohderyhmän toiveista ja ajatuksista. Liikuntaneuvonta liikuntapalveluketjussa

Lisätiedot

Katsaus Rautjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Rautjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Rautjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Katsaus Haapajärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Haapajärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Haapajärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012

Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 Toimintakykyisenä ikääntyminen KASTEhanke, Salon kuntapilotti 2010 2012 TERVEYTTÄ JA HYVINVOINTIA -seminaari, projektikoordinaattori, th TtM Salon kaupungin vanhuspalvelut Vanhuspalveluiden palvelurakenteen

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014

PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 PETRA-PROJEKTI TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1. Yleistä 2014 on Petra-taloyhtiötoiminnassa starttitoiminnan ja osallistavan kehittämisen vuosi. Projektin toimintaa jatketaan kaikissa Petra taloissa. Lisäksi

Lisätiedot

Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti

Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti Tarve Suomi on Euroopan nopeimmin ikääntyviä maita. Esimerkiksi väestöennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä.

Lisätiedot

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu.

Suunnitelmasta ei kannata tehdä liian raskasta ja hankalaa. Toimiva toimintasuunnitelma on yhdistyksen työskentelyä helpottava työkalu. JHL-yhdistyksen toimintasuunnitelma MALLI Toimintasuunnitelmasta yleisesti Hallitus on vastuussa toimintasuunnitelman ja talousarvion laatimisesta, seurannasta ja arvioinnista Yhdistyksen toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Katsaus Iitin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Iitin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Iitin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

SUOSITUKSET IÄKKÄIDEN TURVALLISEN JA SÄÄNNÖLLISEN ULKONA LIIKKUMISEN EDISTÄMISEKSI JA HYVIÄ TOIMINTAMALLEJA KÄYTÄNTÖÖN

SUOSITUKSET IÄKKÄIDEN TURVALLISEN JA SÄÄNNÖLLISEN ULKONA LIIKKUMISEN EDISTÄMISEKSI JA HYVIÄ TOIMINTAMALLEJA KÄYTÄNTÖÖN SUOSITUKSET IÄKKÄIDEN TURVALLISEN JA SÄÄNNÖLLISEN ULKONA LIIKKUMISEN EDISTÄMISEKSI JA HYVIÄ TOIMINTAMALLEJA KÄYTÄNTÖÖN Easerfoto.dk Annele Urtamo, Elina Karvinen, Ulla Salminen, Minna Säpyskä-Nordberg

Lisätiedot

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija

SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa. Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija SoveLin jäsenjärjestöjen yhdistykset ja kerhot liikunnan palveluketjussa Virpi Pennanen soveltavan liikunnan asiantuntija Sisältö Esittely SoveLin kansanterveys- ja vammaisjäsenjärjestöt ja järjestöjenliikunnasta

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2016 Yhteenveto

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2016 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2016 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio 1), joissa 75 vuotta täyttäneitä ihmisiä on 35565 (Sotkanet 2015) ja heistä

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310

Toimintasuunnitelma. Joensuun seudun JHL 310 Toimintasuunnitelma 2012 Joensuun seudun JHL 310 TOIMIHENKILÖT 2012 2013 2 (10) (: etunimi.sukunimi@jns.fi tai poikkeavat mainittu erikseen) Puheenjohtaja Helena Timoskainen.............. 050 452 0013

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

Hyvät toimintatavat käyttöön Kunnon Hoitaja muutosta asenteisiin ja toimintakulttuuriin Toimenpideohjelman verkostotapaaminen TERVE-SOS tapahtumassa

Hyvät toimintatavat käyttöön Kunnon Hoitaja muutosta asenteisiin ja toimintakulttuuriin Toimenpideohjelman verkostotapaaminen TERVE-SOS tapahtumassa Hyvät toimintatavat käyttöön Kunnon Hoitaja muutosta asenteisiin ja toimintakulttuuriin Toimenpideohjelman verkostotapaaminen TERVE-SOS tapahtumassa 6.5.2015 Jyväskylä Riitta Turunen Ikääntyvien neuvontakeskus

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen -ohjelma 2012: Liikuntaryhmän laatukriteerit Liikuntaryhmän laatukriteerit Laatukriteerit on tarkoitettu

Lisätiedot

Koulutustarjonta 2015

Koulutustarjonta 2015 Koulutustarjonta 2015 Elämänvoimaa vanhuuteen elämänvoimaa vanhuudesta Tilauskoulutus Elämänvoimaa vanhuuteen elämänvoimaa vanhuudesta Tarjoamme työyhteisöille koulutuksia ajankohtaisista teemoista seniori-

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan!

Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan! Liikkumisen edistäminen omassa työssäni Ota kaveri mukaan! Liikunnan palveluketju vahvaksi suunnitelmista toiminnaksi 26.5.2015 Erja Toropainen THM, tutkija Liikuntaneuvontaan vaikuttavia seikkoja Yhteiskunta

Lisätiedot

Yhdessä vahvan vanhuuden puolesta - Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa opittua

Yhdessä vahvan vanhuuden puolesta - Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa opittua Yhdessä vahvan vanhuuden puolesta - Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa opittua Vanhustyön vastuunkantajat -kongressi, Helsinki 13.10.2011 ohjelmakoordinaattori Pirjo Kalmari Ikäinstituutti, Voimaa vanhuuteen

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Ikäihmisten terveysliikunnan kehittäminen osaksi päivittäistä

Lisätiedot

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY

Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Neuvokas-projekti 1996-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry * mukana 23 sosiaali- ja terveysjärjestöä * rahoitti RAY Järjestötalo-hanke 1999-2000 * hallinnoi Lakeuden Mielenterveysseura ry *

Lisätiedot

Ikäihmisten liikunnan kohdentaminen

Ikäihmisten liikunnan kohdentaminen Ikäihmisten liikunnan kohdentaminen Erityisliikunnan symposio 29.5.2012 Elina Karvinen ja Ulla Salminen,Ikäinstituutti www.voimaavanhuuteen.fi Toimenpideohjelmasta suuntaviivoja Voimaa vanhuuteen iäkkäiden

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Äldre invånares mobilitet samt funktionsförmåga bibehålls

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Lapin Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Rovaniemi 2.10.2014 Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

Katsaus Kouvolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kouvolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kouvolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Minna Säpyskä-Nordberg, Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT Soveltavan liikunnan seutufoorumi

VOIMAA VANHUUTEEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT Soveltavan liikunnan seutufoorumi VOIMAA VANHUUTEEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT Soveltavan liikunnan seutufoorumi 1.6.2017 Al Ohjelman kohderyhmä ja tavoite Kohderyhmä: Kotona asuvat, toimintakyvyltään heikentyneet ikäihmiset (75+) liikkumisvaikeuksia,

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö LIIKKEELLÄ VOIMAA VUOSIIN -VERKOSTOTAPAAMINEN TERVE-SOS 2016 tapahtuma 18.-19.5.2016 Pirjo Kalmari, ohjelmakoordinaattori Markku Holmi, suunnittelija

Lisätiedot

Katsaus Pyhäjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Pyhäjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Pyhäjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

1. Yleistä kolmestatoista kunnasta

1. Yleistä kolmestatoista kunnasta 22.4.2013 VuosiSeurannan 2012 tuloksia, kuntaryhmä 1 Voimaa vanhuuteen -ohjelman ensimmäisenä valittu kuntaryhmä (Hämeenlinna, Iitti, Jalasjärvi-Ilmajoki-Kurikka (JIK-peruspalveluliike-laitoskuntayhtymä),

Lisätiedot

Henkeä liikuntatoimintaan! Helin kesä Veera Farin, suunnittelija Janne Haarala, liikunnan suunnittelija Hengitysliitto

Henkeä liikuntatoimintaan! Helin kesä Veera Farin, suunnittelija Janne Haarala, liikunnan suunnittelija Hengitysliitto Henkeä liikuntatoimintaan! Helin kesä 16. -18.6.2017 Veera Farin, suunnittelija Janne Haarala, liikunnan suunnittelija Hengitysliitto Liikunnan puolesta 30 vuotta Liikuntatoiminnan yleisavustus, OKM, 1988

Lisätiedot

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs. 2.10.2018 r LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Seniorihanke Lpr:n liikuntatoimessa Kärkikuntana 1.8.2017 lähtien. Liikuntatoimeen palkattiin liikunnanohjaaja

Lisätiedot

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat

Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden

Lisätiedot

Liikuntaneuvonnalla on nyt näytön paikka

Liikuntaneuvonnalla on nyt näytön paikka Liikuntaneuvonnalla on nyt näytön paikka Jyrki Komulainen Ohjelmajohtaja, dosentti Kunnossa kaiken ikää (KKI) ohjelma Liikunnan ja kansanterveyden edistämissäätiö LIKES Maakunnallinen liikuntaneuvonta

Lisätiedot