Rovaniemi Kolarin kunta, Isopalontie 2, Kolari Puh

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rovaniemi Kolarin kunta, Isopalontie 2, Kolari Puh"

Transkriptio

1 Hallintokuntarajat ylittäen liikuntaa ja mielen virkeyttä senioreille haasteet ja mahdollisuudet Kolarin kunnassa Fysioterapeutti Leena PalovaaraPelttari Rovaniemi * Kolarin kunta, Isopalontie 2, Kolari Puh

2 Kolarissa tällä hetkellä Asukasluku 3827, joista 75 vuotta täyttäneitä on 425 (11%). (Lähde Kuntaliito 2017) Kunnassa on vuodeosaston paikkalukua vähennetty ja kotihoitoa lisätty. Kotihoidon fysioterapeutti on aloittanut 2017 vuoden alusta. Järjestöt ovat tulleet mukaan vanhustyöhön lisääntyvässä määrin. Liikunta ja terveystoimi ovat lisänneet yhteistyötä. Kolari on mukana toimiva kotihoito Lappiin hankkeessa. * Kolarin kunta, Isopalontie 2, Kolari Puh

3 Voimaa vanhuuteen ohjelma Kolari valittiin mukaan Ikäinstituutin koordinoimaan kolmivuotiseen Voimaa vanhuuteen ohjelmaan vuonna Ohjelman tavoitteena on järjestää terveysliikuntaa iäkkäille, joilla on alkavia toimintakyvyn ongelmia ja jotka eivät ole hoivapalvelujen piirissä. Työryhmässä on jäseniä eri sektoreilta, päävastuu kotihoidon fysioterapeutilla ja liikuntatoimella. Ikäinstituutti tarjoaa maksutonta mentorointitukea. Ohjelmassa ei ole hanketyöntekijää. Ohjelman tavoitteena on luoda hyviä toimintatapoja voimaja tasapainoharjoitteluun, ulkoilun edistämiseen ja liikuntaneuvontaan.

4 Voimaa vanhuuteen ohjelman toteutusta Fysioterapeutti, liikunnanohjaaja ja liikunta ja nuorisotoimenjohtaja ovat toteuttaneet VertaisVeturikoulutuksia. VertaisVeturi ja ulkoiluystäväksi iäkkäälle koulutuksiin on osallistunut parikymmentä virkeää, aktiivista senioria. VertaisVeturit ovat esim. tukena jumpparyhmissä ammattilaisille, ulkoilevat ja jumppaavat ikäihmisen seurana tai auttavat etäjumppayhteyksien avaamisessa. VertaisVeturit ovat myös itse innostuneet nousujohteisesta voima ja tasapainoharjoittelusta omalla kuntosalivuorollaan.

5 Jumppaa etänä kuntakeskuksen ulkopuolelle Jo vuonna Kolarissa toteutettiin etäjumppakokeilua hankerahoituksella (POSKE ja PaKaste) etäjumppa käynnistyi uudestaan terveyskeskuksen järjestämänä toimintana kolmelle sivukylälle. Kansalaisopisto ja koulut ovat olleet taustatukena. Toiminta jatkuu edelleen Sieppijärvellä ja Nuottavaarassa. Etäjumppa on kustannustehokasta, laitteistona on tietokone ja kaiutin. Yhteytenä toimii hangouts videopuhelu.

6 Virtuaalisesti voimaa vanhuuteen Ikäinstituutin virtuaalisesti voimaa vanhuuteen käynnistyi tammikuussa 2018, hankkeen kautta on saatu viisi ipadia, joiden kautta voi osallistua etäjumppaan kerran viikossa tai tehdä laitteelle tallennettua jumppaa. Ohjelma laajensi etäjumppamahdollisuuksia entisestään. Toteuttajana Meän Digiloikka hankkeen hanketyöntekijä, liikunnanohjaaja ja fysioterapeutti. Viisi kotipalvelun ulkopuolista ikäihmistä valikoitui lehtiilmoituksen perusteella.

7 Kokemuksia ja kommenteja osallistujilta No kyllä minun häätyy sanua, että minulla on vähän niinku jalat alakanu virkoaan ja se kyllä johtuu tästä jumpasta. Varsinki kotijumppa vaikuttaa siihen, kun teen sitä usein. Talven aikana en saata oikein kävellä tuolla ulkona kun on pakkaset, niin tullee liikuttua kun tekkee tätä jumppaa. Tykkään tästä kotijumpasta sillälailla, kun sen saapi tehä vaikka joka päivä. Etäjumppaaja, mies, 87 v Positiivista on se, että Kolarin kunta on valmis satsaamaan tämmöiseen! Vertainen Äkäslompolon koululla Toivois vaan että jatkuis! Etäjumppaaja, nainen, yli 80 v

8 Haasteita ja tulevaisuuden suunnitelmia Hankkeiden loputtua toiminnan jatkuminen ja yhteistyö koetaan tärkeäksi. Järjestöt ja VertaisVeturit ovat tärkeitä vanhustyössä, olemme pohtineet vapaaehtoisten toimijoiden tukemista ja koulutusten jatkuvuutta. Järjestöjen toimintaan liikunnan lisääminen. Teknologian hyödyntäminen korostuu tulevaisuudessa Ikäihmisiltä saatu positiivinen palaute palkitsee. Pidetään kylät elävänä.

9 75+ suunnattujen liikuntaryhmien lisääminen. Liikuntaneuvonnan lisääminen edistämään ja tukemaan liikkumiskyvyn säilymistä sekä itsenäistä selviytymistä kotona mahdollisimman pitkään. Neuvonnan voi toteuttaa yksilöllisesti tai pienryhmässä. Kaikki eri tahojen järjestämä ikäihmisten liikuntatoiminta olisi hyvä koota yhteen, esimerkiksi kotiin jaettavaan liikuntakalenteriin. Lisää tukea ulkoiluun ja ohjattuja porukkalenkkejä.

10

11

12

13

14

15

16 KIITOS! Vanhuutta vastaan on taisteltava kuten sairauttakin vastaan taistellaan. Terveydestä on huolehdittava, on harjoitettava liikuntaa. Ei pidä auttaa ainoastaan ruumista, vaan myös henkeä ja sielua. Ne nimittäin tylsistyvät vanhuuden myötä, jos ei liikunta niitä välillä ruoki. Ruumis tulee liikunnasta raskaaksi, mutta kuten öljytilkka elvyttää lampun valon, liikunta elvyttää myös hengen. (Cicero, 44v.eKr.)

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Närpiö Asukasluku: 9837, 75 vuotta täyttäneitä: 1295, 13,8 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Virtuaalisesti Voimaa vanhuuteen 6/ /2019 STEA, Järjestö 2.0: mukana muutoksessa -ohjelma. Suunnittelijat Sonja Iltanen ja Teija Vihervaara

Virtuaalisesti Voimaa vanhuuteen 6/ /2019 STEA, Järjestö 2.0: mukana muutoksessa -ohjelma. Suunnittelijat Sonja Iltanen ja Teija Vihervaara Virtuaalisesti Voimaa vanhuuteen 6/2017-12/2019 STEA, Järjestö 2.0: mukana muutoksessa -ohjelma Suunnittelijat Sonja Iltanen ja Teija Vihervaara Al Hankkeessa kehitetään Ikääntyneiden etäohjattua terveysliikuntaa,

Lisätiedot

ETÄJUMPPA. Kolarin kunta Leena Palovaara-Pelttari Rainer Vuontisjärvi. Kolarin kunta, Isopalontie 2, Kolari Puh

ETÄJUMPPA. Kolarin kunta Leena Palovaara-Pelttari Rainer Vuontisjärvi. Kolarin kunta, Isopalontie 2, Kolari Puh ETÄJUMPPA Kolarin kunta Leena Palovaara-Pelttari Rainer Vuontisjärvi ETÄJUMPPA I hanke MAALISKUU 2010 HELMIKUU 2011 KOKEILUN TOTEUTTAJAT POHJOIS-SUOMEN SOSIAALIALAN OSAAMISKESKUS (POSKE) UUDET PALVELUT-

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2017 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2017 yhteensä 12 kuntaa (Kuvio 1), joissa 75 vuotta täyttäneitä ihmisiä on 25 901 (Sotkanet 2016). Heistä

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2016 Yhteenveto

Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2016 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -alkukartoitus 2016 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio 1), joissa 75 vuotta täyttäneitä ihmisiä on 35565 (Sotkanet 2015) ja heistä

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015

Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Alkukartoitus 2016 Kiuruvesi Asukasluku: 8600, 75 vuotta täyttäneitä: 1120 (13 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

Kohti toimintakykyä edistäviä toimintatapoja

Kohti toimintakykyä edistäviä toimintatapoja Kohti toimintakykyä edistäviä toimintatapoja Miksi Voimaa vanhuuteen -ohjelma? Tiedetään, että Liikkumiskyvyn ongelmat, muistisairaudet, alakulo ja yksinäisyys jouduttavat koti- tai laitoshoitoon siirtymistä

Lisätiedot

Alkukartoitus 2016 Raahe

Alkukartoitus 2016 Raahe Alkukartoitus 2016 Raahe Asukasluku: 25 165, 75 vuotta täyttäneitä: 2 057 (8,2 %), Lähde: Sotkanet 2015 Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (kuvio1.) Kolmivuotisen kehittämistyön

Lisätiedot

KAKSIN ON KIVEMPAA JA TURVALLISEMPAA Kanssaliikkuja liikkumisen mahdollistajana. suunnittelija Heli Starck, Kotka

KAKSIN ON KIVEMPAA JA TURVALLISEMPAA Kanssaliikkuja liikkumisen mahdollistajana. suunnittelija Heli Starck, Kotka KAKSIN ON KIVEMPAA JA TURVALLISEMPAA Kanssaliikkuja liikkumisen mahdollistajana suunnittelija Heli Starck, 15.2.2017 Kotka Al Voimaa vanhuuteen -ohjelma 2005- Edistää hyvää vanhuutta terveysliikunnan keinoin

Lisätiedot

Katsaus Ranuan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Ranuan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Ranuan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Heli Starck ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Ähtärin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Ähtärin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Ähtärin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Annele Urtamo ja Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden

Lisätiedot

Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan toimenpideohjelmaan Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Tampere 17.3.2014 ohjelmajohtaja Elina Karvinen,

Lisätiedot

Yhteistyöllä tavoitteeseen esimerkkejä Voimaa vanhuuteen -kunnista Voimaa vanhuuteen starttiseminaari

Yhteistyöllä tavoitteeseen esimerkkejä Voimaa vanhuuteen -kunnista Voimaa vanhuuteen starttiseminaari Yhteistyöllä tavoitteeseen esimerkkejä Voimaa vanhuuteen -kunnista Voimaa vanhuuteen starttiseminaari 1.-2.11.2016 Al Ikääntyneiden liikunnan hyvät toimintatavat Ohjaajien kouluttaminen Voima- ja tasapainoharjoittelu

Lisätiedot

Katsaus Kurikan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kurikan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kurikan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Turku 16.9.2014 ohjelmakoordinaattori

Lisätiedot

Nappaa hyvät käytännöt kuntaasi

Nappaa hyvät käytännöt kuntaasi Nappaa hyvät käytännöt kuntaasi Al Kumppanuudella kuntoon Ikäihmisten ääni kuuluviin liikuntaraadissa Kehittämistyön tueksi tarvitaan tietoa VV-kohderyhmän toiveista ja ajatuksista. Liikuntaneuvonta liikuntapalveluketjussa

Lisätiedot

Katsaus Rantasalmen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Rantasalmen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Rantasalmen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Taipalsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Taipalsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Taipalsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

2. Kehittämistyön onnistuminen ja yhteistyöryhmien toiminta

2. Kehittämistyön onnistuminen ja yhteistyöryhmien toiminta 18.5.2012 VuosiSeurannan 2011 tuloksia, kuntaryhmä 1 Voimaa vanhuuteen -ohjelman ensimmäisenä valittu kuntaryhmä (Hämeenlinna, Iitti, Jalasjärvi-Ilmajoki-Kurikka (JIK-peruspalveluliike-laitoskuntayhtymä),

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Liikkeellä voimaa vuosiin Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan! Erityisliikunnan Päivät Jyväskylä 27.8.2014

Lisätiedot

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste

Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset. Semppi-piste Helsinki 21.-22.4.2015 Terveydenhoitaja Raija Rantala Liikuntasuositukset ja liikuntaneuvonta Kuulotutkimukset Verenpaineen mittaukset Semppi-piste - Liikuntaneuvonta Terveysliikunta Ikääntyminen ja tasapaino

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen villitsee ja vaikuttaa #voimaa vanhuuteen, #hyvätervearki

Voimaa vanhuuteen villitsee ja vaikuttaa #voimaa vanhuuteen, #hyvätervearki Voimaa vanhuuteen villitsee ja vaikuttaa #voimaa vanhuuteen, #hyvätervearki Elina Karvinen, toimialapäällikkö, ohjelmajohtaja 27.11.2018 Al 27/11/18 27/11/18 Elina Karvinen IKÄINSTITUUTTI Voimaa vanhuuteen

Lisätiedot

Katsaus Ilmajoen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Ilmajoen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Ilmajoen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Valkeakosken Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Valkeakosken Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Valkeakosken Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Annele Urtamo & Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Keuruun Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Keuruun Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Keuruun Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Annele Urtamo ja Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden

Lisätiedot

Katsaus Rautjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Rautjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Rautjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit

Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen - iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Liikuntaryhmän laatukriteerit Voimaa vanhuuteen -ohjelma 2012: Liikuntaryhmän laatukriteerit Liikuntaryhmän laatukriteerit Laatukriteerit on tarkoitettu

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan viestintäsuunnittelija Anne Honkanen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 29.4.2014 Toimenpideohjelman

Lisätiedot

VOIMAA VANHUUTEEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT Soveltavan liikunnan seutufoorumi

VOIMAA VANHUUTEEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT Soveltavan liikunnan seutufoorumi VOIMAA VANHUUTEEN HYVÄT KÄYTÄNNÖT Soveltavan liikunnan seutufoorumi 1.6.2017 Al Ohjelman kohderyhmä ja tavoite Kohderyhmä: Kotona asuvat, toimintakyvyltään heikentyneet ikäihmiset (75+) liikkumisvaikeuksia,

Lisätiedot

Katsaus Haapajärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Haapajärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Haapajärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Iäkkäiden liikkumiskyky ja kotikuntoisuus säilyy, kun toimintakykyä

Lisätiedot

Katsaus Ruokolahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Ruokolahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Ruokolahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Parikkalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Parikkalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Parikkalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Pieksämäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015

Katsaus Pieksämäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Katsaus Pieksämäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Annele Urtamo ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Reisjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Reisjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Reisjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg Mika Simonen Kesäkuu 2015 1 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 2. kuntaryhmän itsearvioinnista

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 2. kuntaryhmän itsearvioinnista 1 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 2. kuntaryhmän itsearvioinnista (Alavus, Hanko, Juuka, Keuruu, Kokemäki, Loviisa, Nurmes, Ranua, Selänne; Haapajärvi, Kärsämäki, Pyhäjärvi, Reisjärvi, Ähtäri) Voimaa

Lisätiedot

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY

Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Sirpa Pöllänen Liikuntapalvelupäällikkö vs. 2.10.2018 r LAPPEE RANTA INTERNATIONAL UNIVERSITY CITY Seniorihanke Lpr:n liikuntatoimessa Kärkikuntana 1.8.2017 lähtien. Liikuntatoimeen palkattiin liikunnanohjaaja

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

Katsaus Hangon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Hangon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Hangon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011 2014 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Kemiönsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kemiönsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kemiönsaaren Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Kokkolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kokkolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kokkolan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö ELÄMÄÄ HOIVAN PIIRISSÄ -VERKOSTOTAPAAMINEN Vanhustyön messut 10.2.2015 Markku Holmi, suunnittelija Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma,

Lisätiedot

Katsaus Nurmeksen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Nurmeksen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Nurmeksen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg, Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Juvan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013

Katsaus Juvan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Katsaus Juvan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Luumäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015

Katsaus Luumäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Katsaus Luumäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 23.4.2012 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö.

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö Kaikki mukaan Ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Lapin Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari Rovaniemi 2.10.2014 Viestintäsuunnittelija

Lisätiedot

Katsaus Savitaipaleen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Savitaipaleen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Savitaipaleen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012 2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma

Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma Voimaa vanhuuteen iäkkäiden terveysliikuntaohjelma 18.10.2011 KEHITTÄMIS- JA JUURRUTUSSUUNNITELMA Kehittämis- ja juurrutussuunnitelman pohjana ovat kunnan yhteistyöryhmän tekemä alkukartoitus iäkkäiden

Lisätiedot

Ikäihmisten elämänhallinnan ja

Ikäihmisten elämänhallinnan ja Ikäihmisten elämänhallinnan ja hyvinvoinnin tukeminen (IKÄEHYT) 1.3.2011 31.8.2013 Hyvinvoinnin Lappi http://some.lappia.fi/blogs/ikaehyt/ Esitys päivitetty 30.1.2012 Hankkeen tausta Väestön ikääntyminen

Lisätiedot

Voimaa vanhuuteen -vuosiseuranta 2017 Yhteenveto 2016 aloittaneista kunnista

Voimaa vanhuuteen -vuosiseuranta 2017 Yhteenveto 2016 aloittaneista kunnista Voimaa vanhuuteen -vuosiseuranta 2017 Yhteenveto 2016 aloittaneista kunnista Voimaa vanhuuteen -ohjelmaan valittiin vuonna 2016 yhteensä 18 kuntaa (Kuvio 1). Voimaa vanhuuteen -yhteistyöryhmät vastasivat

Lisätiedot

Työkalupakki ikäihmisten liikuntaan. Heli Starck (TtM, ft) ja Annele Urtamo (TtM, ft) 5.11.2015

Työkalupakki ikäihmisten liikuntaan. Heli Starck (TtM, ft) ja Annele Urtamo (TtM, ft) 5.11.2015 Työkalupakki ikäihmisten liikuntaan Heli Starck (TtM, ft) ja Annele Urtamo (TtM, ft) 5.11.2015 6.11.2015 Al Ikäinstituutin motto: Elämänvoimaa vanhuuteen elämänvoimaa vanhuudesta Päämäärä on edistää hyvää

Lisätiedot

Katsaus Joroisten Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Joroisten Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Joroisten Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

1. Yleistä neljästätoista kunnasta

1. Yleistä neljästätoista kunnasta 18.4.2013 VuosiSeurannan 2012 tuloksia, kuntaryhmä 2 Voimaa vanhuuteen -ohjelman toisena valittu kuntaryhmä (Alavus, Hanko, Juuka, Keuruu, Kokemäki, Liperi, Loviisa, Nurmes, Ranua, Ähtäri sekä Haapajärvi,

Lisätiedot

Yhdessä vahvan vanhuuden puolesta - Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa opittua

Yhdessä vahvan vanhuuden puolesta - Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa opittua Yhdessä vahvan vanhuuden puolesta - Voimaa vanhuuteen -ohjelmassa opittua Vanhustyön vastuunkantajat -kongressi, Helsinki 13.10.2011 ohjelmakoordinaattori Pirjo Kalmari Ikäinstituutti, Voimaa vanhuuteen

Lisätiedot

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa

IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa IKÄINSTITUUTIN VOIMAA VANHUUTEEN Ohjelmatyö 2005-2014 Voimaa Vanhuuteen ohjelmatyö Hämeenlinnassa 2010-2014 Pirkko Mattila Hyvinvointipalvelujen kehittämisyksikkö VOIMAA VANHUUTEEN HÄMEENLINNASSA HÄMEENLINNA

Lisätiedot

Katsaus Sastamalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Sastamalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Sastamalan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015

Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Katsaus Lemin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Minna Säpyskä-Nordberg ja Mika Simonen Kesäkuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi

Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö. www.liikkeellavoimaavuosiin.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö TOIMENPIDEOHJELMAN VERKOSTOTAPAAMINEN Kotona kiikun kaakun (75+) ja Elämää hoivan piirissä (85+) TERVE-SOS tapahtuma 6.5.2015 Markku Holmi,

Lisätiedot

Miten päämäärän saavuttamista arvioidaan ja mistä lähteistä arviointitieto kerätään?

Miten päämäärän saavuttamista arvioidaan ja mistä lähteistä arviointitieto kerätään? Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Ikäihmisten terveysliikunta sisältyy kuntien strategiaan jokaisessa JIK-kunnassa. Toimintakyvyltään heikentyneille suunnattua liikuntaneuvontaa

Lisätiedot

Katsaus Pyhäjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Pyhäjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Pyhäjärven Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

Katsaus Kustavin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kustavin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kustavin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista

Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista 1 Yhteenveto Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. kuntaryhmän itsearvioinnista Luumäki, Rautjärvi, Ruokolahti, Savitaipale (EKSOTE), Kouvola, Lahti, Pieksämäki, Valkeakoski Voimaa vanhuuteen -ohjelman 3. ryhmän

Lisätiedot

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan

Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Suunnittelija Laura Sormunen Kaikki mukaan ikäihmisten liikunnan kansalliseen toimenpideohjelmaan Itä-Suomen Liikkeellä voimaa vuosiin -seminaari, 6.5.2014 Toimenpideohjelman taustat Terveytensä kannalta

Lisätiedot

Liikuntaneuvonta Liikuntaneuvonnan on useissa tutkimuksissa todettu olevan vaikuttavaa ennaltaehkäisyä ja hoitoa. Terveydenhuollon ammattilaisten antama liikuntaneuvonta osana vastaanottoa toteutuu edelleen

Lisätiedot

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM

Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia. Kari Koivumäki suunnittelija, OKM Ikäihmisten liikunnan kansallinen toimenpideohjelma Liikunnasta terveyttä ja hyvinvointia Kari Koivumäki suunnittelija, OKM Toimenpideohjelman lähtökohta Terveyttä edistävän liikunnan neuvottelukunta (Teli)

Lisätiedot

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE

TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE TOIMINTAMALLI ETSIVÄLLE VANHUSTYÖLLE TAVOITE KEHITTÄÄ TOIMINTAMALLI, JONKA AVULLA TAVOITETAAN KAIKKI YLI 75 -VUOTIAAT KUUSAMOLAISET. TARKOITUKSENA on tarjota katkeamatonta palveluketjua, jotta omassa kodissa

Lisätiedot

Askelmerkit Voimaa vanhuuteen -työlle. Voimaa vanhuuteen -verkostopäivät

Askelmerkit Voimaa vanhuuteen -työlle. Voimaa vanhuuteen -verkostopäivät Askelmerkit Voimaa vanhuuteen -työlle Voimaa vanhuuteen -verkostopäivät 10.-11.10.2017 Al Ohjelman kohderyhmä ja tavoite Kohderyhmä: Kotona asuvat, toimintakyvyltään heikentyneet (75+), joilla on liikkumisvaikeuksia

Lisätiedot

1. Yleistä kolmestatoista kunnasta

1. Yleistä kolmestatoista kunnasta 22.4.2013 VuosiSeurannan 2012 tuloksia, kuntaryhmä 1 Voimaa vanhuuteen -ohjelman ensimmäisenä valittu kuntaryhmä (Hämeenlinna, Iitti, Jalasjärvi-Ilmajoki-Kurikka (JIK-peruspalveluliike-laitoskuntayhtymä),

Lisätiedot

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1) 5% valmiina Tulosta Vuosiseuranta 2011: Yleisosio (lomake 1) 1. 2. 3. 4. 5. 6. Tämä lomake koostuu seuraavista osioista: Taustatiedot Yleiset kuntaa koskevat kysymykset Iäkkäiden terveysliikunnan toteuttaminen

Lisätiedot

Katsaus Kokemäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kokemäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kokemäen Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Anu Havas, Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden

Lisätiedot

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä

Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli. Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoituksen yhteenvetoa Tämän tiedämme teistä Ulla & Heli Osallisuutta, elämänhallintaa ja hyvää arkea järjestöjen yhteistyöllä Alkukartoitus Alkukartoituksen avulla kartoitettiin hankkeiden työskentely-

Lisätiedot

Katsaus Kuusamon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Kuusamon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Kuusamon Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Liikuntalautakunta LAOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2012 1 (5) 153 Kaupunginhallitukselle annettava lausunto kuntalaisaloitteesta, joka koskee maksuttoman sporttikortin myöntämistä yli 68-vuotiaille HEL 2012-008118 T 12 03

Lisätiedot

Katsaus Hämeenlinnan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Hämeenlinnan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Hämeenlinnan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010 2013 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten liikkumiskykyä,

Lisätiedot

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1)

Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1) 5% valmiina Alkukartoitus vuodelta 2011: Yleisosio (lomake 1) Tervetuloa täyttämään Voimaa vanhuuteen -ohjelman alkukartoituskyselyn yleisosiota. Tämä lomake koostuu seuraavista osioista: 1. Taustatiedot

Lisätiedot

Katsaus Iitin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Iitin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Iitin Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2010-2013 Kesäkuu 2014 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään heikentyneiden ikäihmisten

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Katsaus Lahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015

Katsaus Lahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Katsaus Lahden Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2012-2015 Heli Starck ja Mika Simonen Toukokuu 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana

Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana Kunnan hyvinvointiasiakirjat toiminnan perustana KKI PÄIVÄT, FINLANDIA TALO 22.3.2017 Saku Nikkanen pj. Sosiaali- ja terveyslautakunta Saku Nikkanen Terveisiä Salosta 20 Asukkaita 53 556 alle 25-vuotiaita

Lisätiedot

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja

Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä. ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Voimaa Vanhuuteen toimintaohjelma JIK :kyssä ENSIO-projekti, Ensiote ikääntymiseen Hanna Leskelä, fysioterapeutti Reetta Kananoja, avopalveluohjaaja Keskeisimmät toimintamuodot Hyvinvointi -75 päivät Kunnon

Lisätiedot

IÄKKÄIDEN IHMISTEN LIIKUNNAN PALVELUOHJAUKSEN TOIMINTAMALLI

IÄKKÄIDEN IHMISTEN LIIKUNNAN PALVELUOHJAUKSEN TOIMINTAMALLI IÄKKÄIDEN IHMISTEN LIIKUNNAN PALVELUOHJAUKSEN TOIMINTAMALLI V. 2007-2009 NÄÄSVILLE RY WWW.NAASVILLE.FI 27.10.2011 ft Anu Havas Mistä lähdimme liikkeelle? Ketkä jo nyt liikuttavat iäkkäitä, antavat liikuntaneuvontaa?

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Toimintakyvyltään heikentyneiden iäkkäiden liikkumiskyky

Lisätiedot

Välittyykö tutkittu tieto vanhusten arkeen?

Välittyykö tutkittu tieto vanhusten arkeen? Välittyykö tutkittu tieto vanhusten arkeen? - esimerkkinä Voimaa vanhuuteen -ohjelma Ikääntymisen foorumi 15.11. 2010 Elina Karvinen ohjelmajohtaja Ikäinstituutti www.voimaavanhuuteen.fi Voimaa vanhuuteen

Lisätiedot

KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO

KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO KOTONA ASUMINEN VOI OLLA KORTILLA- SPORTTIKORTTI 68+ ESPOO 19.3.2015 Espoon liikuntapalvelut, liikuntasuunnittelija esa.yletyinen@espoo.fi p. 050 540 6329 ESPOOSEEN 68+ SPORTTIKORTTI Espoon kaupungin maksuton

Lisätiedot

Tasapaino-kuntoutusketju Turun malli 25.1.2013. Aoh Tiina Pitkänen Lääkinnällinen kuntoutus, Turun Sote

Tasapaino-kuntoutusketju Turun malli 25.1.2013. Aoh Tiina Pitkänen Lääkinnällinen kuntoutus, Turun Sote Tasapaino-kuntoutusketju Turun malli 25.1.2013 Aoh Tiina Pitkänen Lääkinnällinen kuntoutus, Turun Sote 1 Kaatumisen ehkäisystä Kaatumisten ja kaatumisvammojen ehkäisyn fysioterapiasuositus 18.11.2011 Kaatumisen

Lisätiedot

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella

Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma ikääntyneen väestön hyvinvoinnin edistämiseksi ja tukemiseksi Sotesin toiminta-alueella Suunnitelma perustuu ns. Vanhuspalvelulain 5 : Kunnan on laadittava suunnitelma ja se on osa kaupungin/kunnan

Lisätiedot

Katsaus Juuan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön

Katsaus Juuan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön Katsaus Juuan Voimaa vanhuuteen -kehittämistyöhön 2011-2014 Minna Säpyskä-Nordberg, Mika Simonen 2015 Voimaa vanhuuteen -kehittämistyö Voimaa vanhuuteen -ohjelman päämääränä on edistää toimintakyvyltään

Lisätiedot

VoiTas-projekti Nurmijärvellä

VoiTas-projekti Nurmijärvellä VoiTas-projekti 2003-2006 Nurmijärvellä Liikuntapalvelut oma tulosalue sosiaali- ja terveystoimen toimialalla asukkaita: vuonna 2003 36 000 vuonna 2011 40 000 kolme isoa päätaajamaa: Kirkonkylä Klaukkala

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginvaltuusto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 115 Sj / Kunnan asukkaan aloite maksuttomasta sporttikortista yli 68- vuotiaille helsinkiläisille HEL 2012-008118 T 12 03 00 Päätös päätti kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Tukea sosiaali- ja terveyspalvelujen, liikuntapalvelujen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti

Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely Kotka. Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Yhdessä Kotikulmilla -hankkeen esittely 9.2.2018 Kotka Jukka Murto suunnittelija-koordinaattori Ikäinstituutti Al Yhdessä kotikulmilla -hanke (2017-2019) Tuo toimintaa ja iloa taloyhtiön arkeen, lisää

Lisätiedot

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1

Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Kehittämis- ja juurrutussuunnitelma Voimaa vanhuuteen -ohjelman kunnille 1 Paikallinen Voimaa vanhuuteen -hanke Kehittämistyön päämäärä kunnassa Hämeenlinnan kaupungin tahtotilana on, että ikäihmisillä

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti

Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti Liikettä vanhusten palvelukodeissa - verkostotyön pilotti Tarve Suomi on Euroopan nopeimmin ikääntyviä maita. Esimerkiksi väestöennusteen mukaan yli 75-vuotiaiden määrä kaksinkertaistuu vuoteen 2040 mennessä.

Lisätiedot

ETÄJUMPPA II. PaKaste työskentelyjakso 2011. Vuontisjärvi Rainer Marjamaa Anri 30.9.2011

ETÄJUMPPA II. PaKaste työskentelyjakso 2011. Vuontisjärvi Rainer Marjamaa Anri 30.9.2011 1 ETÄJUMPPA II PaKaste työskentelyjakso 2011 Vuontisjärvi Rainer Marjamaa Anri 30.9.2011 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Kolarin kunnan työskentelyjakson aihe/ sisältö... 3 3. Tavoite... 4 4. Toteutus...

Lisätiedot