HERALDIIKKA EILEN JA TÄNÄÄN

Transkriptio

1 HERALDIIKKA EILEN JA TÄNÄÄN KE 16:50-18:20 OPISTOTALO - HELSINGINSALI / HELSINGINKATU 26 FM JUSSI TUOVINEN

2 LUENTOSARJAN OHJELMA Heraldiikka eli vaakunaoppi voi kuulostaa pölyiseltä, mutta se on edelleen voimissaan. Sillä on merkittäviä vaikutuksia visuaaliseen kulttuuriimme, siksi perusperiaatteet on hyödyllistä tuntea Heraldiikan synty ja kehitys Heraldiikan säännöt ja periaatteet Heraldiikka semioottisena symbolijärjestelmänä Heraldiikan lajit ja tyylit Heraldiikka Suomessa

3 LUENTOAINEISTO Kunkin luennon aineisto ladataan opiston verkkosivulle aina luennon jälkeen Se on pääosin siinä muodossa kuin luennolla on esitetty, mutta mahdolliset korjaus-ja täsmennystarpeet huomioon ottaen Osoite: opi.opisto.hel.fi/yleisluennot/ Palaute on aina tervetullutta!

4 HERALDIIKKA-KÄSITTEEN ETYMOLOGIAA

5 HERALDIIKKA, HARALD JA HARJAVALTA Sana heraldiikka tulee anglo-normannilaisesta sanasta herald (ransk. hérault), joka on vuorostaan lyhentymä vanhasta germaaninkielisestä sanasta harja-waldaz, joka tarkoittaa sotajoukon komentajaa Sana esiintyy myös germaanisena soturin nimenä muodossa Harjavaldus ja siitä on puolestaan perua lyhyemmät germaanisten kielten muodot Harald ja Harold Tacituksen roomalaisissa kirjoituksissa nimi esiintyy muodossa Chariovald Suomessa se esiintyy edelleen lähes samassa muodossa Harjavallan kaupungin nimenä On esitetty arvioita, että suomenkielen sanat harja ja karja juontuisivat samasta germaanisesta sotajoukkoa tai joukkoa yleisemminkin ilmaisevasta sanasta, mutta tästä ei ole yksimielisyyttä

6 AIRUT Nykyään käsitteellä herald tarkoitetaan useimmiten airutta eli juhlamenojen avustajaa Airuet toimivat yleensä arvovieraiden opastajina, lippuvartiossa ja vastaavissa tehtävissä Airuella on usein jokin tunnistettava symboli kuten esim. lipun tai vaakunan värejä toistava olkanauha eli ns. airutnauha Oheisessa kuvassa ainakin kaksi virhettä, mitkä?

7 HERALDIIKAN SÄÄNNÖT Heraldiikalla oma keskitetty sääntöjärjestelmänsä ja käsitteistönsä, jonka tarkoituksena on pitää vaakunat ja muut heraldiset tunnukset yksikäsitteisinä ja riittävän kattavasti määriteltävinä Vaikka vaakunat ovat kuvallisia tunnuksia, on heraldiikassa ratkaisevassa osassa sanallinen vaakunaselitys, jossa tunnus kuvataan heraldiikan kieltä käyttäen siten, että heraldiikkaan perehtynyt taiteilija voi alkuperäistä kuvaa näkemättä piirtää vaakunan oikein ja tunnistettavasti Osa säännöistä kuten esim. ns. värisäännöt liittyvät vaakunan osien riittävään keskinäiseen kontrastiin ja siten kuvioiden tunnistettavuuteen Käsitteistön teknistämisellä eli yksikäsitteisellä määrittelyllä pyritään yksinkertaisuuteen ja siihen, että sanallinen vaakunaselitys tuottaa aina mahdollisimman hyvin tunnistettavan vaakunan ja päinvastoin

8 VAAKUNASELITYS Heraldinen selitys eli vaakunaselitys (blasonointi) on heraldiikassa vakiintunut tapa kuvata vaakuna tai lippu sanallisesti siten, että heraldiikkaan perehtynyt taiteilija voi piirtää kuvan oikein uudestaan näkemättä mallia Heraldisen selityksen merkitys on siinä, että mikä tahansa heraldinen kuvio voidaan piirtää sen pohjalta pelkän sanallisen selostuksen mukaan Heraldisen selityksen vahvuus on nimenomaan sen täsmällisyys: näin eliminoidaan prototyyppikuvan tarve, joka voisi tehdä tunnuksen replikoinnin hankalaksi vaikkapa suusanallisen selostuksen pohjalta Samoin se pakottaa vaakunan suunnittelijan täsmällisyyteen, selkeään ilmaisuun sekä hyvään heraldiseen tyyliin, jonka perusvaatimus on se, että ystävä kyetään erottamaan vihollisesta nuolenkantaman (200 m) päästä pelkän vaakunakilven perusteella

9 VAAKUNAN OSAT Vaakuna muodostuu kilvestä väreineen ja tunnuksineen sekä kilven päällä olevasta kypärästä peitteineen ja koristeineen Näiden lisäksi täydelliseen vaakunaan voi tietyin perustein kuulua myös ns. arvokruunu, kilvenkannattajat, kilven taakse sijoitettua esineistöä sekä vaakunaviitta tai teltta Vaakunan kuvauksessa saattaa olla myös vaakunaan vain hatarasti tai ei lainkaan kuuluvia osia kuten tunnuslause (vaalilause), sotahuuto ja kunniamerkki Kilven ulkopuoliset lisäkkeet ovat kaikki kilpeä merkityksettömämpiä, osin jopa vain koristeellisia tai tilapäisiä lisäyksiä

10 ESIMERKKI VAAKUNAN LAATIMISESTA Kuvitteellinen Eppu Lepakon vaakuna Laatinut heraldinen taiteilija Reijo Helläkoski Ajatuksena rakentaa vaakuna vaiheittain vaakunaselityksen mukaan Mikäli vaakunaselitys on oikein laadittu, tuottaa se aina sisällöllisesti samanlaisen vaakunan taiteellisista tyylieroista riippumatta Vaihe 1. Kultaisella kilvellä

11 KUVIOT JA VÄRIT 2. KOHTILENTÄVÄ LEPAKKO JA KAKSOISSAKARAKOROINEN TYVIÖ 3. KAIKKI SINISTÄ

12 KYPÄRÄ JA KYPÄRÄNPEITE 4. PISTOKYPÄRÄ 5. KYPÄRÄNPEITE SININEN

13 VUORI JA LAKIPUNOS 6. VUORIPUOLI KULTAA 7. LAKIPUNOS KULTAA JA SINISTÄ

14 KYPÄRÄNKORISTE JA VALMIS VAAKUNA 8. KYPÄRÄNKORISTEENA SINISET LEPAKON SIIVET Tuloksena on valmis rekisteröintikelpoinen vaakuna Siinä voisi olla mukana vielä esimerkiksi tunnus- eli vaalilause, mutta tämä ei ole mitenkään välttämätöntä

15 HERALDISET VÄRIT Heraldisen tunnusjärjestelmän syntyaikoina käytännön tarve vaati, että vaakuna oli helposti erotettavissa ja tunnettavissa jo kaukaa, minkä vuoksi oli niin värien käytölle kuin itse väreille asetettava tietyt vaatimukset Väreiksi oli valittava toisistaan selvästi erottuvat ja kustakin väristä sen puhdas, kirkas keskisävy, mikä ei merkitse sitä, että esim. punaisen olisi kaikissa vaakunoissa oltava samaa punaista, vaan sitä, ettei sitä voi määrätä muuksi kuin punaiseksi Näin ollen heraldisista väreistä kullakin on yksi ainoa, kaikissa tilanteissa käytettävä nimi eikä sellaisia vivahdenimityksiä kuin tummanpunainen, taivaansininen tai lehmuksenvihreä hyväksytä Värit ja niiden yhdistelmät ovat vaakunan olennaisimpia tekijöitä, ja niinpä yksivärinen tunnus ei ole vaakuna, vaikka vaakunakuviosta voidaan muokata esim. yksivärinen sinetti

16 TINKTUURIT Tinktuurit eli heraldiset värit tarkoittavat vaakunaselityksissä käytettäviä värejä, joista jokaisella on kansainvälisessä käytössä myös normanniranskaan perustuva nimi Ne voidaan jakaa kolmeen eri ryhmään, jotka ovat metalleiksi kutsutut vaaleat värisävyt, varsinaisiksi väreiksi kutsutut tummat värisävyt ja kahdesta väristä koostuvat turkikset Heraldisia perusvärejä on seitsemän: kaksi metallia; kulta ja hopea, sekä viisi väriä; punainen, sininen, musta, vihreä ja purppura, joista tosin pohjoismaisessa heraldiikassa purppura on varattu ainoastaan erityiskäyttöön, eikä sitä käytetä kuin perustelluista syistä Painoteknisistä syistä ja lippuheraldiikassa kulta voidaan korvata keltaisella ja hopea valkoisella värillä, mutta vaakunaselityksessä puhutaan aina vain kullasta ja hopeasta, vaikka sen ohessa olevassa kuviossa ne olisikin merkitty keltaisella ja valkoisella Mustavalkoisessa kuvallisessa esityksessä jokaiselle värille on varattu vakiintunut viivakuvaus eli skraffeeraus

17 VÄRIT JA SKRAFFEERAUKSET 1. Kulta (Or), täplikäs 2. Hopea (Argent), valkoinen 3. Punainen (Gules, Gueules), pystyraidat 4. Sininen (Azure), vaakaraidat 5. Vihreä (Vert, Sinople), vinoraidat oikealle 6. Purppura (Purpure, Pourpre), vinoraidat vasemmalle 7. Musta (Sable), ruudukko

18 HERALDISET TURKIKSET Heraldisiin väreihin rinnastetut, yleensä kaksiväriset kuvioinnit eli ns. heraldiset turkikset ovat vaakunoissa todella käytettyjen kärpän- ja oravannahkojen graafisia vastineita Alkujaan niitä oli nähtävästi vain kaksi: mustahopeinen kärpännahka ja sinihopeinen oravannahka Sittemmin niistä on kehitetty monenvärisiä ja muotoisiakin muunnoksia, joista suomalaisessa heraldiikassa on erikseen nimettynä kaksi kärpännahkaa ja neljä oravannahkaa Turkisten väreillä, kuvioinnilla ja kuvioiden suunnalla on omat kuhunkin turkistyyppiin sidotut muotomääräykset Oravannahkojen sinisten kuvioiden kärki osoittaa esim. aina ylöspäin

19 TURKIKSET 1. Kärpännahka (Ermine) 2. Vaihtovärinen kärpännahka 3. Oravannahka (Vair) 4. Kaksoisoravannahka 5. Juovikas oravannahka

20 MUUT VÄRIT JA VÄRIEN MÄÄRÄ Heraldisten värien myöhempiä tulokkaita ovat ns. luonnonvärit, joista yleisin ja ehkä jotenkin perusteltu on ihmisen ihonväri Muita ovat kulloinkin kysymyksessä olevan tunnuksen luonnollinen väri, mutta luonnonväriset tunnukset ovat harvoin hyvää heraldiikkaa Väreillä ei sinänsä ole mitään arvojärjestystä heraldiikassa, mutta historian aikana eri värit ovat usein saaneet maihin, kansoihin, aatteisiin ym. Liittyviä merkityksiä, millä on ollut vaikutusta niiden ja niiden yhdistelmien suosioon Heraldisesti värejä pidetään metalleja raskaampina, minkä vuoksi esim. airutnauhoissa metallin tulisi olla ylhäällä ja värin alhaalla Hyvään heraldiikkaan kuuluu yksinkertaisuus ja ideaalitapauksessa vain kaksi väriä

21 DAMASKOINTI JA VUOROVÄRIT Vaakunan väreistä puhuttaessa on mainittava myös damaskointi ja vuorovärisyys, joista kumpikaan ei ole väri vaan värin käyttöä Damaskointi eli kentänkoristelu tarkoittaa vaakunan suurehkojen vapaiden pintojen koristelua mittausopillisilla tai kasviaiheisilla ornamenteilla Se toteutetaan kysymyksessä olevan pinnan väriä vaaleammalla tai tummemmalla sävyllä Damaskointi ei ole rinnastettavissa tunnuskuvioihin eikä sitä mainita vaakunaselityksessä Sitä ei liioin ole välttämätöntä piirtää näkyviin jokaisessa vaakunan käyttökohteessa Tunnuksen sanotaan olevan vuorovärinen, jos se aina jonkin rajaviivan ylittäessään muuttuu siltä osin toiseksi vaakunan kahdesta väristä

22 HERALDIIKAN VÄRISÄÄNNÖT Värit (tinktuurit) ovat, punainen, sininen, musta ja vihreä Metallit kulta (keltainen) ja hopea (valkoinen) Ei väriä värin eikä metallia metallin päälle

23 VÄRIT JA METALLIT Heraldiikan väriperinteen mukaan vaakunassa on aina oltava sekä väriä että metallia Väri ei saa yhtyä väriin, eikä metalli metalliin, ellei yhteinen raja ole aivan lyhyt

24 POIKKEUKSIA VÄRISÄÄNTÖIHIN Värisäännöistä poikkeavat esim. suomalaisessa heraldiikassa itsessään moniväriset tunnukset lähde ja sateenkaari Värisäännöistä on lisäksi oikeus poiketa, jos 1. Vaakunaan on lisätty erottelukuvio (Suomessa ei ole yhtenäistä erottelujärjestelmää) 2. Vaakunassa on käytetty heraldisia turkiksia tai luonnonväriä 3. Vaakunassa on kylvöisiä, ruudullisia tai raidallisia kenttiä

25 VÄRISÄÄNTÖPOIKKEUKSIA 1. Punaisella kilvellä oravannahkainen palkki 2. Kultaisella, vihreillä apiloilla kylvöisellä kilvellä sininen rengas 3. Punaiseen ja hopeaan shakkiruutuisella kilvellä sininen rengas 4. Siniseen ja hopeaan oikealle vinoraitaisella kilvellä punainen rengas

26 EI VÄRISÄÄNTÖPOIKKEUKSIA 1. Poikkeus ei koske siroteltua kilpeä: kultaisella, vihreillä apiloilla sirotellulla kilvellä sininen rengas (apilat näkyvät kokonaisina toisin kuin kylvöisellä kilvellä) 2. Poikkeus ei koske myöskään kilpeä, jossa on airut-kuvioita: sinisellä kilvellä viisi hopea-varrasta

27 KYLVÖINEN JA SIROTTEINEN Kilpi on kylvöinen, jos se on koristeltu pienillä, säännöllisin välein olevilla kuvioilla Kilven reunassa kuviot yleensä näkyvät vain osittain Ne ovat osa itse kilpeä ja jäävät kilvelle asetetun tunnuksen alle tai näkyvät vain osittain Kenttää, jolle on sijoitettu pieniä tunnuskuvioita, sanotaan sirotteiseksi ja kuvioita sirotteiksi Sirote ei ylitä kilven reunoja, eikä sirotteiden paikkaa tahi järjestystä vaakunaselityksellä määrätä Lukumäärä sen sijaan voidaan määrätä Kansainvälisessä heraldiikassa kylvöisen ja sirotteisen ero ei aina ole selvä

28 NÄENNÄINEN VÄRIVIRHE Värisäännöt koskevat visuaalista vaakunakuvaa Vaakunaselitys voi sisältää näennäisen värivirheen, jos vaakunan selittäminen käy tällä tavoin selkeämmin ja sujuvammin: punaiseen ja siniseen nelilohkoisella kilvellä hopeinen vinoristi

29 VARUKSET Varuksilla tarkoitetaan nelijalkaisen eläimen sarvia, hampaita ja kynsiä; siivekkään kynsiä, jalkojen höyhenetöntä osaa ja nokkaa sekä kalojen eviä ja pyrstöä Soveltuvin osin käsitettä voidaan soveltaa myös hirviöihin ja muihin elollisiin olentoihin Varuksien väri poikkeaa yleensä sekä tunnuksen että kentän väristä Punainen on varusten perusväri, jota on hyvä noudattaa aina silloin kuin punainen ei esiinny kilvessä eikä eläimessä Mikäli punainen väri esiintyy joko kilvessä tai eläimessä, suositeltava varusten väri on sininen Norkot Leppävirran vaakunassa noudattavat varuksien värisuosituksia

30 VAAKUNAN SOMMITTELU Vaakunassa tulee olla ainakin yksi Jako Airutkuvio (yksinkertainen kilven reunasta reunaan ulottuva kuvio, kuten paalu, palkki, hirsi, risti, vinoristi, lakio, tyviö jne) tai Varsinainen kuvio (jonkun elottoman tai elollisen, joko reaalisen tai fantasiaolennon tai -esineen kuva tai symboli) Tai mikä tahansa näiden yhdistelmä On kuitenkin pyrittävä välttämään liian täyteen ahdettua vaakunaa: pelkistäminen merkitsee selkeyttä Kuvioiden tulee olla sellaisia, että ne erottuvat kaksiulotteisina pintakuvioina

31 KILVEN JAOT Kilpi voidaan jakaa hyvin monella eri tavalla, joilla jokaisella on oma vakiintunut nimityksensä Ohessa esimerkinomaisesti muutamia yleisimpiä jakoja: 1. Katkoinen 2. Halkoinen 3. Lohkoinen 4. Vastalohkoinen 5. Nelijakoinen 6. Viirijakoinen

32 AIRUTKUVIOT Geometrisia nonfiguratiivisia kuvioita, joita on kaksi ryhmää: varsinaiset airutkuviot ja airutkuvioiden sukuiset kuviot Varsinaiset airutkuviot ovat hirsi, paalu, palkki, vastapalkki, polviorsi, risti, vinoristi, haaruristi, lakio sekä Suomessa lisäksi tyviö, pieli ja vastapieli Varsinaiset airutkuviot ovat kooltaan likimain kolmannes kilven pinta-alasta ja koskettavat vähintään kahta kilven reunoista. Airutkuvioiden sukuisina pidetään Suomessa seuraavia: kärki, kiila, reunus, kehä, kokoruutu, ruutu, kärkiruutu, neliö, kolkka, viiri, lipuke ja ympyrä Kolmannen ryhmän muodostavat edellä mainituista muokatut tunnukset, jollaisia ovat varsinaisten airutkuvioiden pienennökset, yhdistelmät, irtonaisiksi muunnetut ja typistetyt kuviot, esimerkiksi riuku, jänne, kavennettu lakio, lakiopaalu sekä kaikki irtoristit Suomessa airutkuviot sijoitetaan aina kilvelle, ei kilpeen, joten esim. kaiverretuissa vaakunoissa ne ovat kohokuvioita Monessa muussa maassa airutkuvioita tai ainakin osaa niistä pidetään kilven jakoina

33 VARSINAISET KUVIOT Periaatteessa mikä tahansa todellinen tai kuvitteellinen esine tai elollinen olento voi olla vaakunakuviona Varsinaisia sääntöjä asiasta ei ole, mutta on vakiintunut useita enemmän tai vähemmän noudatettuja hyvän heraldisen käytännön mukaisia suosituksia Tällaisia ovat mm. se, että kuvion kohde esitetään kaksiulotteisena, ei kolmiulotteisena Koska heraldiikka periytyy keskiajalta olisi suotavaa käyttää kuvioissa perinteisiä esiteollisia esineitä ja laitteita silloinkin kun niillä halutaan mahdollisesti symboloida jotain modernia asiaa kuten esim. vaakunan haltijan ammattia Kuvion kohde pitäisi olla helposti tunnistettava, mutta ei välttämättä naturalistinen eikä yksilöity

34 VAAKUNASELITYS Vaakunaselitys on vaakunan sisällöllisen sommitelman sanallinen selostus, jonka turvin heraldiikan säännöt hallitseva taiteilija kykenee antamaan vaakunalle virheettömän kuvallisen hahmon Selityksen tehtävä on välittää tiedot vaakunasta mahdollisimman yksikäsitteisellä tavalla Vaakunaselitys on vaakunan oikeellisuuden ainoa mitta, ja jos vaakunapiirros ja vaakunaselitys poikkeavat toisistaan, ratkaisee asian vaakunaselitys Kun vaakuna rekisteröidään, rekisteröidään nimenomaan vaakunan sanallinen selitys, ei niinkään sen mukana tavallisesti seuraavaa kuvaa Vaakunaselityksen on näin ollen oltava luotettava, ja tämä taas edellyttää määrämuotoisuutta ja täsmällistä terminologiaa

35 VAKIINTUNEET KÄYTÄNNÖT Heraldiikassa on paljon kuvioita, joilla tyylitellyn tai muutoin kiteytyneen ulkoasunsa lisäksi on myös vakiintunut asento, suunta tai sijainti kilvellä Näiden seikkojen uudelleen ilmoittaminen vaakunaselityksessä ei yleensä kuulu asiaan Periaatteellisesti on mahdollista kirjoittaa vaakunaselitykseksi vain esimerkiksi sinisellä kilvellä kultainen leijona tai punaisella kilvellä kolme hopealiljaa tai kultaisella kilvellä punainen reunus, jossa kultaisia Andreaksen ristejä Heraldikko piirtää tällöin leijonan pystyyn kavahtaneeksi, liljat järjestykseen ja reunukseen kahdeksan irtonaista vinoristiä Tämä näet vastaisi traditionaalista tapaa, mikä johtuu siitä, että alun pitäen tunnuksia olivat leijona, lilja ja vinoristi, ei niinkään se missä asennossa ne olivat tai montako niitä oli

36 VAAKUNASELITYKSEN ESITYSJÄRJESTYS Täydellisen vaakunan selitys alkaa kilvestä, jatkuu siitä ensin ylöspäin ja sitten sivuille sekä lopuksi kilven taakse, mikäli tarvetta on Järjestys on siis seuraava 1. kilpi väreineen ja tunnuskuvioineen 2. kypärä 3. kypäränpeite 4. lakipunos, koristekruunu tms. 5. kypäränkoriste 6. kilvenkannattajat ja jalusta 7. kilven tausta, jossa voi olla mm. esiin työntyviä aseita, lippuja, ristejä tms. sekä joissakin tapauksissa ns. kruunausviitta, 8. tunnuslause (ei välttämätön, ei edes suositeltava) Kilpeen mahdollisesti kiinnitettävät kunniamerkit eivät kuulu vaakunaselitykseen

37 KILVEN SELITYSJÄRJESTYS I Ensin selitetään itse kilpi, jonka muotoa ei heraldiikassa selitetä, vaan sen päättää kulloinenkin piirtäjä Kilvestä kerrotaan sen päävärit (tinktuurit), kilven jaot, airutkuviot ja varsinaiset tunnukset, tässä järjestyksessä Kilven jakojen järjestys näkyy oheisissa kuvissa Huomattava on, että sanoja oikea ja vasen käytetään heraldisissa selityksissä ikään kuin kilpeä edessään kantavan henkilön kannalta katsoen, jolloin ne ovat päinvastoin kuin ne näkyvät katsojalle

38 KILVEN SELITYSJÄRJESTYS II Vaakunakilpeä selostettaessa käsitellään ensin kilpi, sitten päätunnus ja sivutunnukset sekä lopuksi erotteluun kuuluvat tai muut vaakunaan jälkeenpäin lisätyt seikat Kilvestä ilmoitetaan väri tai värit, kilven jaot sekä mahdollinen kylvöisyys ja yleensä myös sirotteisuus järjestyksessä, jonka sujuvuus ja selvyys saavat sanella Kilven muotoa tai tyylilajia sen sijaan ei vaakunaselityksellä voida määrätä, ei liioin damaskointia eikä mahdollista varjostusta Päätunnuksista mainitaan usein airutkuvio ensimmäiseksi, koska sen sijainti on tavallisesti hallitseva ja koska se toimii tietynlaisena kiintopisteenä Kahdesta päällekkäin olevasta tunnuksesta mainitaan alla oleva ensin Toisen sanotaan olevan tämän päällikkeenä tahi sijaitsevan tässä, esimerkiksi leijonan päällikkeenä jänne taikka hirressä kolme ruusua

39 KUVIOIDEN HIERARKIA Samanarvoisista tunnuksista toista ylempänä sijaitseva tai oikeammalla oleva käsitellään ensin Sama sääntö pätee vähäisin poikkeuksin myös jaetun kilven värien järjestykseen Sivutunnusten yhteydessä käytetään sanontaa saatteena se ja se, mutta välttämätöntä tämä ei ole Monta kertaa käy yhtä hyvin sanoa yläpuolella, rinnakkain, molemmin puolin tms. yleiskielen tapaan Koska saatetta pidetään sivutunnuksena, ei samanarvoinen tunnus voi olla toisen saate Eläinten varukset mainitaan yhtenä mainintana niitä erittelemättä, mutta muut osat kuten kieli, korvat, parta, harja ja heltat, jotka eivät kuulu varuksiin, edellyttävät eri mainintaa, mikäli niille halutaan oma väri

40 ASENNOT JA VUOROVÄRIT Airutkuvioiden nimistä on johdettu johdetut sanontoja, joilla voidaan kuvat yhden tai useamman kuvion asentoa tai sijoittumista kilvellä, esim. hirsittäinen ja hirsittäin, joista edellinen tarkoittaa, että tunnus on samassa asennossa kuin hirsi eli siis vaakasuorassa, jälkimmäinen, että monta tunnusta on sijoitettu vierekkäin hirsimäiseen muodostelmaan Toinen sanapari on vuorovärinen ja vuorovärein, joista edellinen kertoo tunnuksen tai tunnusten itsensä olevan kahta väriä, jälkimmäinen, että jaetun kilven värikenttään sijoitetut tunnukset ovat kokonaisuudessaan vaakunan toista väriä

41 KOROT Suomen heraldiikassa kuviollisia koroja käytetään paljon Vaakunaselityksen kannalta niihin liittyy joitakin erityishuomion ansaitsevia piirteitä Kun kilven jakoviivana käytetään kuviokoroa, se voidaan vaakunaselityksessä sanoa monella tavalla Joskus, tosin harvoin kilpi on katkaistu keskikohtaansa ylempää tai alempaa, jolloin suositeltavin sanonta on ylennetysti tai alennetusti katkaistu tai katkoinen Kuviokoroa käytettäessä voitaisiin siis sanoa esimerkiksi turkiskorolla ylennetysti katkaistulla kilvellä Koroista suurin osa on symmetrisiä, mutta on myös epäsymmetrisiä koroja

42 KOROTYYPPEJÄ I Aaltokoro, pohjoismaissa yleisin koroista, joka kuvaa lähes yksinomaan vettä. Suomessa koroa käytettiin ensimmäisen kerran Eurajoen vaakunassa 1950 Apilakoro on lähes tuntematon eurooppalaisissa vaakunoissa Suomen ulkopuolella. Suomen kunnallisvaakunoissa sitä käytettiin ensimmäisenä Sievin vaakunassa 1950 Hakulikoro, alun perin pylväskoron nimellä Suomessa 1951 esitelty hakulikoro on muodoltaan lähellä turkiskoroa. Hakuli merkitsee paaluaitaa Hammaskoro on harvasakaraisin hammastetun koron muoto. Kilven poikkisuunnassa hampaita on yleisimmin kolme ja muihin neljä tai viisi

43 KOROTYYPPEJÄ II Hammastettu sakarakoro on sakarakoron muunnelma, jossa sakarat on lovettu. Alun perin koroa kutsuttiin Suomessa hampaiseksi sakarakoroksi Havukoro on suomalaista alkuperää olevan koro, jota ensimmäisen kerran käytti Gustaf von Numers 1950 Pudasjärven vaakunassa Kahvakoro on kuviona vanha, mutta Suomessa sitä ei ole juurikaan käytetty Suomen kuntavaakunoissa kahvakoro loistaa poissaolollaan Kuusikoro on Kaj Kajanderin ensi kertaa Taivalkosken vaakunassa 1959 esittelemä koro. Kuvion käyttö on levinnyt myös kansainväliseen heraldiikkaan

44 KYPÄRÄ(T) Täydellisen vaakunan osista mainitaan selityksessä heti kilven jälkeen kypärän laatu sekä, jos kypäröitä on useita, myös sijoitus Suomalaisen porvarisvaakunan kypärä on aina suljettu eli ns. pistokypärä, aatelisvaakunoissa se on useimmiten kalterikypärä Kypärän metallia tai väriä vaakunaselityksessä ei sanota Aatelisvaakunoissa on erityisesti Saksassa ja pohjoismaissa vakiintunut tapa osoittaa aatelisarvo kypärien määrällä Tätä noudatetaan mm. Helsingin ritarihuoneella, jossa yksi kypärä tarkoittaa tavallista aatelissukua, kaksi kypärää vapaaherrallista sukua, kolme kypärää kreivillistä ja viisi kypärää ruhtinaallista sukua. Neljää kypärää eli herttuallista sukua Suomen ritarihuoneessa ei koskaan ole ollutkaan

45 KYPÄRÄNPEITE JA LAKIPUNOS Kypärää seuraavat selityksessä kypäränpeite ja lakipunos Useimmiten käy mainita ne yhdessä ilmoittamalla vain värit, esimerkiksi kypäränpeite ja lakipunos punaista ja kultaa Jos sitä vastoin metallin ja värin järjestys joko peitteessä tai punoksessa poikkeaa tavanomaisesta tai jos värejä on enemmän kuin kaksi tai jos kypäränpeite koostuu kilven jakojen tapaan väripinnoista, vaaditaan yksikohtainen selitys Se voisi olla esimerkiksi kypäränpeite päältä punainen ja musta, vuori hopeaa, jolloin peitteen punainen kuuluu peitteen oikeaan ja musta vasempaan puolikkaaseen Mikäli lakipunos on monivärinen, riittää yleensä ilmoittaa värien järjestys vain kerran luettelematta joka kierrettä erikseen, esimerkiksi lakipunos punaista, hopeaa ja mustaa

46 KYPÄRÄNKORISTE JA TUNNUSLAUSE Kypäränkoristeen selittämisessä käytetään soveltuvin osin samoja keinoja, ilmauksia ja termejä kuin kilvelläkin olevien tunnusten selittämisessä Asian luonteesta kuitenkin johtuu, että usein on turvauduttava hieman kuvailevaan tyyliin Myös kypäränkoristetta selitettäessä on hyvä pitää mielessä, että tarkoitus on kertoa mitä on kypäränkoristeena, ei sitä millä tavoin ne on piirretty Mikäli tunnuslause halutaan vaakunaselitykseen sekin, riittää hyvin määrätä vain sen paikka ja sisältö, mutta jättää värit ja kirjainten tyyli vaakunan toteuttajan harkintaan Vaakunan perustelut, ts. maininta siitä miksi jokin tunnus on valittu tai mitä se symboloi, eivät kuulu vaakunaselitykseen

47 ELÄINTEN ASENNOT Vaakunassa esiintyville eläimille on vakiintunut useita asentoja kuvaavia ilmauksia, joita sovelletaan lähinnä suurikokoisiin nelijalkaisiin eläimiin (hevonen, härkä, leijona jne.) mutta soveltuvin osin myös kaksijalkaisiin, siivekkäisiin ja tarueläimiin Hyppäävä (salient) eläimen molemmat takajalat ovat maassa ja etujalat lähes vaakasuorassa, oikea hieman ylempänä kuin vasen Istuva (sejant) eläin istuu takajalkojensa varassa etujalat suorina ja maassa; mikäli se nostaa toisen tai molemmat etujalkansa ylös, tämä on sanottava erikseen Juokseva (courant) eläin, erityisesti hevonen, mutta muutkin mm. koira, on vaakasuorassa etujalat eteen, takajalat taakse ojennettuina Ei käytetä porosta eikä juuri muistakaan hirvieläimistä, joilla on oma, naturalistinen juoksuasentonsa myös vaakunoissa.

48 LISÄÄ ELÄINTEN ASENTOJA Kävelevä (passant) eläin on vaakasuorassa, oikea etujalka koholla, muut maassa; myös lintu, jonka toinen jalka on maassa, toinen ojennettuna eteenpäin, on kävelevä Makaava (couchant) eläin makaa, mutta valppaana pää koholla, yleensä myös häntä Lentävä (volant) lentävä siivekäs eläin nähtynä yleensä sivulta ja yksisiipisenä, jos lentosuunta on muu kuin hirsittäinen, se on sanottava Nukkuva (dormant) eläin makaa pää etujalkojensa varassa Pystyyn kavahtanut tai noussut (rampant) eläin on pystyasennossa, vasen takajalka maassa, muut kilven oikeaa reunaa kohden; oikea etujalka osoittaa yleensä melkein kilven oikeaa yläkulmaa Kavahtanut on heraldisen nelijalkaisen perusasento, jota monessa maassa ei tarvitse edes sanoa, mutta Suomessa se sanotaan

49 JA VIELÄ LISÄÄ Potkaiseva (ruant) vain hevonen, jonka etujalat tällöin maassa ja takajalat korkealla ilmassa kohti kilven vasenta yläkulmaa Seisova (statant) eläimen kaikki jalat ovat maassa; erikseen sanottuna eläin voi olla takajaloillaan seisova (takajaloilleen noussut), jolloin sen etujalat ovat joko taipuneet ranteesta tai pitelevät esinettä Hevoselle tällä asennolla on muissa kielissä oma terminsä: Ranskassa cabré ja Englannissa forcene Uiva (naiant) Kansainvälisessä heraldiikassa vain vaakasuorassa olevasta kalasta käytetty termi, jota Suomen heraldiikassa käytetään myös vesilinnusta, veneestä, laivasta jne., mikäli ne sijaitsevat korolla On myös hieman toisenlaisia eläimen asennon ilmoittavia sanontoja, joilla ei kuitenkaan ole oppisanojen luonnetta samassa määrin kuin äskeisillä, vaikka sanonnat sillään saattavat olla pysyviksi kiteytyneitä kuten vainuava koira, ruokaileva saksanhirvi, soidinmetso, joikuva kurki, saalistava kettu jne.

50 ESIMERKKEJÄ VAAKUNASELITYKSISTÄ Espoo: Sinisessä kentässä kultainen kruunattu hevosenkenkä Helsinki: Siniseen ja hopeaan aaltokorolla katkoisessa kilvessä koroon rajoittuva kultainen merivene, saatteena sinisessä kentässä kreivillinen kruunu Kauniainen: Sinisessä kentässä kultainen, mustaa tammenterhoa etukäpälissään pitävä istuva orava, saatteena lakiossa kolme kultaista ruusua Vantaa: Sinisessä kilvessä hopeinen, molemmilta puoliltaan aaltokoroinen, alennettu hirsi, josta nousee kultainen oikealle kaartuva lohenpyrstö

51 VAAKUNASUUNNITTELIJAN 10 KÄSKYÄ (JUKKA SUVISAARI) 1. Käytetään vain heraldisia värejä (tinktuureja), jotka ovat kulta ja hopea eli metallit sekä punainen, sininen, musta ja vihreä. Vaakunapiirroksissa kullan sijasta voidaan käyttää keltaista ja hopean sijasta valkoista. Lipuissa ja viireissä näitä käytetään nykyisin lähes aina. Heraldiset värit ovat kirkkaat ja puhtaat, sävyltään tummuusasteikon keskivaiheilla 2. Pyritään käyttämään vain kahta väriä, joista toisen on oltava metalli. Kolmas väri edellyttää hyvin perusteltua syytä, mutta neljäs on jo huonoa heraldiikkaa 3. Värisäännön mukaan väriä ei saa sijoittaa värin päälle eikä viereen eikä metallia metallin päälle eikä viereen, ellei yhteinen raja ole aivan lyhyt 4. Kirjaimet, numerot tai tekstit eivät kuulu heraldiseen tunnukseen 5. Kuvioiden on oltava mahdollisimman suuria ja täytettävä niille varattu alue mahdollisimman tarkkaan

52 10 KÄSKYÄ, JATKOA 6. Kuvioiden on periaatteessa oltava kaksiulotteisia - ainakin niin, että ne on voitava esittää tunnistettavasti pelkkinä väripintoinakin, ilman varjostusta tai erillisiä rajaviivoja 7. Kuvioissa ei luonnonmukaisuus ole tärkeää, mutta luonteenomaisuus on. 8. Heraldisen tunnuksen on oltava helposti mieleen jäävä, siihen ei saa ahtaa liikaa symboleja, vain ehdottomasti olennaisin - ihanne on yksi ainoa kuvio 9. Heraldiikassa ei saa inttää: yhtä asiaa ei saa symboloida kahdella tai useammalla kuviolla. Jos taas yksi kuvio riittää symboloimaan kahta tai useampaa asiaa, niin se vain vahvistaa kuvion symboliikkaa ja siten koko tunnusta 10. Kuvioiden on oltava sellaisia - niin kuin koko tunnuksenkin - että ne voidaan selityksensä (vaakuna- tai lippuselitys) mukaan mallia näkemättä uudelleen piirtää. Tämä vie myös siihen, että kuvion on oltava lajinsa yleispätevä edustaja - se ei saa olla esimerkiksi jokin tietty linna, vaan ainoastaan heraldisesti tyylitelty linna, jonka voi sitten vaakunan tai lipun aiheen perusteluissa sanoa viittaavan vaikkapa Käkisalmen linnaan. Voimme sanoa, että kuvion täytyy olla sellainen, jolla ei ole erisnimeä