Valintakoekuvaus, YAMK Musiikki 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Valintakoekuvaus, YAMK Musiikki 2016"

Transkriptio

1 Valintakoekuvaus, YAMK Musiikki 2016 Valintakoe järjestetään Valintakokeessa on kolme osaa: 1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma 2. Haastattelu 3. Musiikillinen työnäyte. Valintakokeeseen on hyvä varata aikaa yhteensä tunti. Harjoitusluokka on käytettävissäsi 30 minuuttia ennen oman valintakokeesi alkua. Valintakoepäivä ja aika ilmoitetaan valintakoekutsussa. Tutustu tarkasti alla oleviin ohjeisiin ja valmistaudu huolella: 1. Kehittämisprojektin eli opinnäytetyön esittely (korkeintaan 10 minuuttia) Valmistaudu kertomaan opinnäytetyösi ideasta seuraavat seikat suullisesti. Jätä lautakunnalle myös kirjallinen tiivistelmä ajatuksistasi (yksi A4 arkki kolmena kopiona).

2 Aihe: kehittämistehtävä ja rajaus Tarve: Mitä työ kehittää? Mihin työ vaikuttaa? Miten työn tuloksia voidaan soveltaa, kuka voi soveltaa? Osat: Sisältyykö työhön kirjallisen osan lisäksi esimerkiksi konsertti, muu toiminnallinen projekti, oppimateriaalia, menetelmien kehittämistä tms.? Benchmarkkaus: Löytämäsi aiheeseen liittyvät lähteet, aikaisemmat opinnäytetyöt jne. Hyvät esimerkit. Työn asetelma: mikä tutkivan kehittämisen näkökulma sopisi työhösi? Resurssit: Mikäli opinnäyteprojektin toteuttamiseen liittyy erityisiä kustannuksia tai resursseja, on niiden osalta hyvä olla suunnitelma toteutusyhteistyöstä tai rahoituksesta. Metropolia antaa konsertteja varten tilat, muusta vastaa opiskelija itse. 2. Haastattelu Opinnäytetyö ei muodosta koko YAMK-tutkintoa, vaan siihen sisältyy (1) kaikille yhteisiä, kehittämistyön johtamista ja musiikkialaa eri näkökulmista tarkastelevia opintoja, ja (2) henkilökohtaista osaamistasi syventäviä opintoja. Siksi haastatteluun kannattaa valmistautua huolella. Mikäli sinut valitaan opintoihin, haastattelu pohjustaa opintoihisi liittyvän henkilökohtaisen kehittymissuunnitelmasi laatimista. Seuraavat kysymykset auttavat haastatteluun valmistautumisessa: Mitkä ovat ammatilliset ja työyhteisölliset kehittymistarpeesi? Minkälainen on sinun unelmaosaamisesi? Minkälaisia toiveita sinulla on YAMK-opinnoista, jotta ne tukisivat opinnäytetyötäsi ja ammatillista kehittymistäsi (tutustu linkkiin Opetussuunnitelma)? Mitkä ovat mahdollisuutesi sitoutua suorittamaan opinnot yhden lukuvuoden kuluessa? Saatko perjantait ja lauantait varattua YAMK-opinnoille? 3. Musiikillinen työnäyte Metropolian YAMK-koulutukseen soveltuvien musiikkialan työtehtävien kirjo on laaja, joten musiikillinen työnäyte voi olla monenlainen. Opinnäytetyön toteuttamisen kannalta keskeinen musiikillinen osaaminen kannattaa esitellä valintakokeessa hyvin. Toivomme kuitenkin aivan kaikilta hakijoilta pientä soittonäytettä sellaisesta musisoinnista, jota hakija omassa ammatillisessa toiminnassaan toteuttaa.

3 Valintakokeissa käytettävissä on lauluvahvistinlaitteisto, kitara- ja bassovahvistin, rummut, flyygeli, äänentoistolaitteet ja dataprojektori. Muistathan varmistaa etukäteen, että muu tarvittava tekninen välineistö on valintakoetilaisuudessa käytössäsi. Valintakokeita ja välineitä koskevat tiedustelut: koulutussuunnittelija Sanna Syrjänen p Seuraavat ammatillisen suuntautumisen mukaan esitellyt esimerkit antavat viitteitä siitä, minkälainen musiikillinen työnäyte voi olla: Pedagoginen kehittämisprojekti Musiikkiopistotyössä tai muissa ammatillisissa tehtävissä on paljon uusia alueita, joiden kehittämiseen YAMK-koulutus tarjoaa tukea ja keskustelufoorumin. Mahdollisia opinnäytetyöprojektin aiheita on lukuisia, esimerkiksi yleisöyhteistyö musiikkiopistoissa, seniorityö, monitaiteelliset esitykset tai produktiot vain mielikuvitus on rajana. tai muu näyte opetuksesta. Työelämän kehittäjä YAMK-opinnot tarjoavat tukea erilaisiin musiikkialan työtehtäviin. Mahdollisia YAMK-opinnäytetöiden aiheita ovat esimerkiksi opetussuunnitelmatyö, tiimien vastuutehtävät, markkinoinnin tai oman hankkeen suunnittelu tai musiikkioppilaitoksen toiminnan laajentaminen. Opinnäytetyön voi tehdä myös oppilaitoksen tai muun yhteisön tilaustyönä. tai muu dokumentti omasta osaamisesta. Varhaisiän musiikkikasvattaja Varhaisiän musiikkikasvattajan ammattitaito ja vaihtelevat työnkuvat avaavat näköaloja monenlaiseen kehittämistoimintaan. YAMK-koulutus tarjoaa kehittämistyöhön tukea ja ammatillisen keskustelufoorumin. Varhaisiän musiikkikasvattajat ovat tehneet hyvin erilaisia YAMKopinnäytetöitä, joissa on käsitelty esimerkiksi opetuksen integrointia, seniorityötä tai tuotettu uutta oppimateriaalia.

4 hakija kehittämiskohteessaan tarvitsee. Sitä voi täydentää tallenne opetuksesta, dokumentti tai oppilaitten kanssa toteutettu opetustuokio. Osan työnäytteestä voi esitellä valintakokeessa portfoliolla. Musiikillinen kehittämisprojekti YAMK-tutkinto voi painottua omaan muusikkouteen ja instrumentalismiin. Opintojen keskeinen sisältö voi olla esimerkiksi oma teemakonsertti, tai opinnot voivat olla jatkoa aikaisemmin tehdyille erikoistumisopinnoille. Yhden lukuvuoden mittaisten opintojen laajin osa on opinnäytetyöprojekti, joka voidaan suunnitella tukemaan omia musiikillisia kehittymistarpeita. Opinnäytetyön lähtökohtana voi olla musiikillisen kehittämisprojektin prosessisuunnitelma. Opinnäytetyössä kuvataan projektin toteutus, dokumentaatio ja arviointi. Parhaimmillaan musiikillinen kehittämisprojekti ja sen raportti voi rikastuttaa koko ammattialaa. Mikäli opinnäytetyöhön sisältyy A-kurssi tai teemakonsertti, hakijan on musiikillisena työnäytteenä esiteltävä riittävät taiteelliset valmiudet suunnitelman toteuttamiseen yhden lukuvuoden aikana. Rockmaisteri Suomen ainoa! Musiikin YAMK on Suomen ainoa mahdollisuus suorittaa instrumenttiopettajana ylempi ammattikorkeakoulututkinto, jos oma musiikillinen tyylilaji on esimerkiksi rock. Musiikillinen työnäyte voi olla oma äänite, esitys tai tallenne opetuksesta. Osan työnäytteestä voi esitellä valintakokeessa portfoliolla. Valintakokeissa käytettävissä on lauluvahvistinlaitteisto, kitara- ja bassovahvistin, rummut ja flyygeli. Muistathan varmistaa etukäteen, että muu tarvittava tekninen välineistö on valintakoetilaisuudessa käytössäsi. Musiikkituottaja ja -teknologi YAMK-koulutukseen voivat hakeutua myös musiikintuottajaksi tai musiikkiteknologiksi suuntautuneet opiskelijat, jotka voivat tehdä opinnäytetyön musiikkituotannon tai teknologian alalta. Opintoihin voi sisällyttää alan peruskursseja tai hakija voi syventää osaamista jossakin tuottaja-/teknologia-aiheessa. Hakijan työkokemus voi koostua monipuolisista musiikkialan tehtävistä: esimerkiksi äänisuunnittelu, ääni- ja multimedia-alan sisällöntuottajuus sekä erilaisten musiikkituotantojen suunnittelu- ja toteutustehtävät. Musiikillinen työnäyte voi sisältää esimerkiksi äänitallenteita tai muita osaamista kuvaavia dokumentteja, esityksiä tai näytteitä. Musiikin perusteiden opettaja / amp-opettaja

5 Musiikin perusteiden opetus on monissa oppilaitoksissa pohdinnan kohteena. YAMK-koulutus tarjoaa ohjausta ja tukea mupe-opetuksen kokeilu- ja kehittämistyölle. Musiikin perusteiden opetus on innoittanut jo monia opinnäyteprojekteja. YAMK-opinnäytetyönä on kehitelty mm. arviointia, teorian alkeisopetusta, verkko-opetusmateriaalien arviointia, sekä toteutettu teorian ja viulunsoiton alkeita yhdistävä opetuskokeilu. tai muu näyte opetuksesta. Yhtyeenä YAMK-koulutukseen YAMK-opinnot voi toteuttaa esimerkiksi duon, trion, kvartetin tai vaikkapa kvintetin voimin, jolloin opinnäyteprojekti voi olla yhtyeen yhteinen konsertti tai produktio. Opinnot voivat tuoda uusia näkökulmia yhtyeen esityksiin, esittämiseen, tuotteistamiseen ja markkinointiin. Koulutukseen hakeutuvat yhtyeen jäsenet osallistuvat valintakoehaastatteluun yhdessä. Koulutukseen voi hakeutua myös vain yksi jäsen yhtyeestä. Musiikillinen työnäyte voi olla yhtyeen soittonäyte opinnäyteprojektiin suunnitellusta ohjelmistosta. Yhtyeen osaamista esittelevä tallenne voi olla osa työnäytettä. Kuoron- tai yhtyeenjohtaja Oppilaitoksen kuoron-, yhtyeen- tai orkesterinjohtaja voi toteuttaa YAMKopinnäytetyönä oman yhtyeensä tai orkesterinsa projektin ja samalla kehittää omaa ammatillista osaamistaan vaikkapa ryhmän ohjaamisen, markkinoinnin, ohjelmistontuntemuksen tai musiikinjohtamisen alalla. Musiikillinen työnäyte voi olla tallenne esimerkiksi oman yhtyeen tai kuoron harjoituksista ja/tai konsertista.

1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma (korkeintaan 10 minuuttia)

1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma (korkeintaan 10 minuuttia) Musiikin koulutusohjelma/ Ylempi AMK tutkinto Valintakoekuvaus kevät 2012 Valintakokeessa on kolme osaa: 1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma 2. Haastattelu 3. Musiikillinen työnäyte. Alla on tarkemmat

Lisätiedot

Valintakoekuvaus, Musiikin YAMK

Valintakoekuvaus, Musiikin YAMK Valintakoekuvaus, Musiikin YAMK Valintakoe järjestetään 1.-4.6.2015. Valintakokeessa on kolme osaa: 1. Opinnäytetyön alustava suunnitelma 2. Haastattelu 3. Musiikillinen työnäyte. Valintakokeeseen on hyvä

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2014 Tutkintoon johtava aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutus, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 2-4 vuotta

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Aikuiskoulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, Tutkintoon johtava aikuiskoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 270 op Opiskeluaika 2-4 vuotta Varhaisiän musiikkikasvatuksen

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2013 5.4.2013 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Lintulammentie 1 L Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS

Lisätiedot

Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille.

Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille. Miksi instrumenttiosaaminen ei riitä? Musiikin ammatillisen koulutuksen vaateet musiikin perusteille. Webinaari 28.11.2013 Mirja Kopra TAMK Musiikki Tampere University of Applied Sciences 2013 Yleistä:

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016

VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9. - ammatillinen

Lisätiedot

OPINTO-OPAS 2007 2008. Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos. Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot

OPINTO-OPAS 2007 2008. Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos. Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos Musiikin koulutusohjelma Tutkintoon johtava aikuiskoulutus Erikoistumisopinnot 2 ERIKOISTUMISOPINNOT LUKUVUONNA 2007-2008 Lukuvuonna 2007-2008

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS. KUVAUS Musiikkipedagogin opinnot tähtäävät vahvaan musiikilliseen ja pedagogiseen

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS. KUVAUS Musiikkipedagogin opinnot tähtäävät vahvaan musiikilliseen ja pedagogiseen Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2018 LAAJUUS Musiikin koulutusohjelma 240 op KUVAUS Musiikkipedagogin opinnot tähtäävät vahvaan musiikilliseen ja pedagogiseen osaamiseen.

Lisätiedot

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi

Musiikkipedagogi. Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Musiikkipedagogi Tavoitteena on valmistaa musiikkialan eri tehtäviin aloite- ja yhteistyökykyisiä, laaja-alaisesti taiteita arvostavia ja persoonallisia musiikkipedagogeja. Tutkinto antaa

Lisätiedot

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma

HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN koulutusohjelma MATKAILUN koulutusohjelma AMMATTIKORKEAKOULUTUTKINTO PÄIVÄOPISKELU HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi (AMK) / Bachelor of Hospitality Management / 2012 2015 HOTELLI- JA RAVINTOLA-ALAN MATKAILUN 210 op / Restonomi

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA 2013 2014

VUOSISUUNNITELMA 2013 2014 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2013 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa / 2014 VUOSISUUNNITELMA 2013 2014 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2014-2015 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2013 Nuorten koulutus 1 Musiikin koulutusohjelma, nuorten koulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Koulutusohjelman hakukoodi 274, koulutusyksikön hakukoodi 1529 Tutkinnon laajuus

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 13+ RTF Report - luotu 27.05.2015 15:22 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet final 13+ 73 40 23 Yhteensä 73 40 23 Perustiedot 1. Ikäni on (39) Ikäni on 2. Olen ollut oppilaana (36) Olen ollut oppilaana

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. SML:n syyspäivät 12.11.2014 Rea Warme, rehtori Helsingin Konservatorio

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO. SML:n syyspäivät 12.11.2014 Rea Warme, rehtori Helsingin Konservatorio MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO SML:n syyspäivät 12.11.2014 Rea Warme, rehtori Helsingin Konservatorio YLIOPISTO AMMATTI- KORKEAKOULU LUKIO AMMATILLINEN KOULUTUS TYÖELÄMÄ Ammattitutkinnot Erikoisammattitutkinnot

Lisätiedot

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA Työryhmän puolesta Matti Ruippo MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA "...jos saisimme musiikkiopiston

Lisätiedot

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo

MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA. Työryhmän puolesta Matti Ruippo MUSIIKKITEKNOLOGIAN OPPISISÄLLÖT MUSIIKKIOPPILAITOKSISSA Työryhmän puolesta Matti Ruippo TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA MUSIIKINOPETUKSESSA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA MUSIIKINOPETUKSESSA TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKKA

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA

VUOSISUUNNITELMA 1 JOENSUUN KONSERVATORIO Vuosisuunnitelma käsitelty opettajakunnassa 18/9 2015 Toteutuksen arviointi käsitelty opettajakunnassa 31/5 2016 VUOSISUUNNITELMA 2015 2016 1. OPISKELIJAMÄÄRÄT SYKSY Tilanne 20.9.

Lisätiedot

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN

Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Elinikäinen oppiminen AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNUSTAMINEN Mitä? Osaamisen tunnistamisella on tarkoitus tehdä opiskelusta mielekkäämpää. Niitä asioita, joita opiskelija jo osaa, ei tarvitse enää

Lisätiedot

POLIISI (ylempi AMK) Valintaperusteet 12.2.2016

POLIISI (ylempi AMK) Valintaperusteet 12.2.2016 POLIISI (ylempi AMK) Valintaperusteet 12.2.2016 Hyväksytty Poliisiammattikorkeakoulun hallituksessa 12.2.2016 1 SISÄLLYS 1. OPISKELIJAVALINNAN YLEISPERIAATTEET... 2 2. KOULUTUKSEN TUOTTAMA OSAAMINEN JA

Lisätiedot

2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen

2. tai 3. opintovuosi Menetelmät Ryhmätunnit, itsenäinen harjoittelu, orkesterien ja/tai kuorojen harjoitusten ja konserttien seuraaminen MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO 2010, MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMA OPETUSSUUNNITELMA TUTKINTOKOHTAINEN OSA PAIKALLISESTI TARJOTTAVAT TUTKINNON OSAT / täydennys Hyväksytty Helsingin Konservatorion johtokunnassa

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (5) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2014-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Automaatioteknologian koulutusohjelma Opintojen ohjeaika on 2 lukuvuotta ja opinto-oikeusaika

Lisätiedot

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512

Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 Lahden konservatorio Svinhufvudinkatu 6 F, 15110 Lahti www.concis.fi (050) 511 1512 YHTEISHAKU 2015 LISÄTIETOLOMAKE MUSIIKKIALAN 2. ASTEEN AMMATILLISEEN PERUSTUTKINTOON JOHTAVAAN KOULUTUKSEEN Lahden konservatorioon

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO

MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO MUSIIKKIOPISTOON! VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO VANTAAN MUSIIKKIOPISTO - VMO Tule oppilaaksi yhteen Suomen suurimmista musiikkiopistoista! Vantaan musiikkiopisto on Vantaan kaupungin oma oppilaitos, jossa

Lisätiedot

Tampereen konservatorio

Tampereen konservatorio VALINTAKOEOPAS 2016 - TANSSI Tampereen konservatorio 1. TAMPEREEN KONSERVATORIO 1.1 Konservatoriosta Tampereen konservatorio on tanssin ja taidemusiikin oppilaitos, joka elää intensiivisesti omassa ajassamme.

Lisätiedot

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO

SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKI- OPISTO LÄNSI- RANTA 4B 24100 SALO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa

Lisätiedot

Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014

Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014 Kiteen kaupungin koulutussuunnitelma 2014 1 Yleistä Tämä koulutussuunnitelma on laadittu Kiteen kaupungin henkilöstön ammatillista osaamista kehittävän koulutuksen suunnittelun pohjalta. Tämä suunnitelma

Lisätiedot

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas

Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas Turun konservatorion taiteen perusopetuksen musiikin laajan oppimäärän opetussuunnitelma. Turun konservatorio 2010 Taitto: Tommi Saalas 2 SISÄLLYS JOHDANTO 4 VARHAISIÄN MUSIIKKIKASVATUS 5 PERUSTASO 7 MUSIIKKIOPISTOTASO

Lisätiedot

Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus

Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus Helsingin kaupungin aineistopankki / Lauri Rotko Säpe eli Säveltämisen pedagogiikka -koulutus SML kevätpäivät 7.4.2017 Luova musiikin tekeminen ja säveltäminen Uusissa musiikin opetussuunnitelmissa yli

Lisätiedot

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) /

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) / Muko syksy 2013 OPS 2013 1. VUOSIKURSSIN OPETUS (2013-14) 405018Y Opintoihin orientoituminen OK 900070Y Tieteellinen viestintä OK Oodissa 900075Y Puheviestintä OK Oodissa 901001Y Toinen kotimainen kieli

Lisätiedot

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä

PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA. Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä PORVOONSEUDUN MUSIIKKIOPISTO BORGÅNEJDENS MUSIKINSTITUT OPETUSSUUNNITELMA Taiteen perusopetuksen musiikin laaja oppimäärä Hyväksytty sivistyslautakunnassa ( 71/2011) 01.08.2014 1. TOIMINTA-AJATUS... 2

Lisätiedot

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi

Täydennyskoulutus muutoksessa. Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutus muutoksessa Päivi Haapasalmi Täydennyskoulutustarjonta ammattikorkeakouluissa Täydennyskoulutustarjonta Ammattikorkeakoulujen bioanalyytikoille suunnattu täydennyskoulutustarjonta vähäistä

Lisätiedot

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2016 Päivä- ja monimuotototeutus

Musiikki ja tanssi. Valintakoeopas 2016 Päivä- ja monimuotototeutus Musiikki ja tanssi Valintakoeopas 2016 Päivä- ja monimuotototeutus 1 Musiikkipedagogikoulutus, Musiikkipedagogi (AMK) Tutkinnon laajuus 240 op Opiskeluaika 4 vuotta Musiikin opettajan suuntautuminen Musiikkioppilaitoksen

Lisätiedot

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO

Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Jyväskylän ammattikorkeakoulun HARJOITUSMUSIIKKIOPISTO Opas oppilaille, opetusharjoittelijoille ja ohjaaville opettajille 2013-2014 Sisällys YLEISTÄ TIETOA HARJOITUSMUSIIKKIOPISTOSTA HAKU VALINTAPERUSTEET

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii

Oppisopimuskoulutus. Tekemällä oppii Oppisopimuskoulutus Tekemällä oppii Sopii kuin nakutettu Perustietoa oppisopimuksesta Oppisopimus on käytännöllinen tapa kouluttautua ja kouluttaa yritykseen ammattitaitoista henkilöstöä sekä kehittää

Lisätiedot

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO

YLEISTIEDOT OPINNOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Opetussuunnitelma 1 (6) YLEISTIEDOT KOULUTUS TOTEUTUSAIKA 2013-2016 LAAJUUS KUVAUS OPISKELUKIELI KOODI TUTKINTO Palveluliiketoiminnan koulutusohjelma Opintojen laajuus on 90 opintopistettä, ja ohjeaika

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO. Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO Valmistavan koulutuksen koulutussuunnitelma, peligrafiikan osaamisala Voimassa 1.8.2015 alkaen 2 Sisällys 1 AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN AMMATTITUTKINTO, PELIGRAFIIKAN

Lisätiedot

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration

Yrittäjyys ja liiketoimintaosaaminen Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Tradenomi (Ylempi AMK) Master of Business Administration Koulutusohjelman tuottama tutkinto Tradenomi (Ylempi AMK) on ylempi korkeakoulututkinto, joka tuottaa saman pätevyyden julkisen sektorin virkaan

Lisätiedot

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma

Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma 1/6 TAMPEREEN YLIOPISTO Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Pohjoismaisten kielten yliopistonlehtorin (opetus- ja tutkimusalana ruotsin kieli) tehtäväntäyttösuunnitelma Tehtävä Tehtävän ala

Lisätiedot

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus

KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO. Perusopetus 1 KIRKKONUMMEN MUSIIKKIOPISTO Kirkkonummen musiikkiopisto on kaksikielinen kunnallinen musiikkioppilaitos, joka antaa opetusta kirkkonummelaisille ja siuntiolaisille lapsille ja nuorille. Musiikkiopistossa

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015

Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 1 ( 5) Sosiaalialan AMK verkosto 11.2.2015 Eduskunta Sosiaali- ja terveysvaliokunta Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkoston lausunto hallituksen esitykseen (HE 354/2014 vp) laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä

Lisätiedot

Musiikkialan perustutkinto

Musiikkialan perustutkinto Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelman yhteinen osa SISÄLLYS 1.Opetussuunnitelma ja sen soveltaminen 1 1.1 Kuopion konservatorio 1 1.2 Kuopion konservatorion arvot 1 2. Kuopion konservatorion ammatillinen

Lisätiedot

SALON MUSIIKKIOPISTO

SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO SALON MUSIIKKIOPISTO Musiikkiopiston Nohterin ja Kärjen talot Musiikkiopiston kirjastotalon tilat Musiikkiopiston toimitilat sijaitsevat Salon keskustassa kirjaston läheisyydessä.

Lisätiedot

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa

Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto A. Harjoittelu Oulun seudun harjoitteluverkostossa Vaihtoehto B. Harjoittelu Rovaniemen seudun harjoitteluverkostossa Ohjeet opiskelijalle Vaihtoehdoissa A ja B opiskelija harjoittelee joko

Lisätiedot

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY

KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY KESKI-VANTAAN MUSIIKKIOPISTOYHDISTYS RY TAITEEN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET MUSIIKIN LAAJA OPPIMÄÄRÄ OPETUSHALLITUS 2002 SISÄLLYSLUETTELO OPPILAITOKSEN TOIMINTA-AJATUS 3 OPPIMISKÄSITYS

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Perustiedot - Kaikki -

Perustiedot - Kaikki - KMO 9 12-vuotiaille RTF Report - luotu 01.04.2015 14:54 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Käpylä 9 12-vuotiaat 87 44 31 Yhteensä 87 44 31 Perustiedot 1. Ikäni on (44) (EOS: 0) Ikäni on 2. Olen ollut

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

Laadullisten osaamistarpeiden ennakointi musiikkialalla

Laadullisten osaamistarpeiden ennakointi musiikkialalla Laadullisten osaamistarpeiden ennakointi musiikkialalla Luova tulevaisuus OKM Ennakointiseminaari 2011, Turku 30.-31.8.2011 Projektipäällikkö Mirka Pesonen Sibelius-Akatemia Musiikkialan toimintaympäristöt

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. Opettajan pedagogiset opinnot 60 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS Opettajan pedagogiset opinnot 60 op Pedaopas 2015-2016 Sisällys 1. Opettajan pedagogisten opintojen osaamistavoitteet... 3 2. Opettajan pedagogisten

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Musiikkilinjan kurssit

Musiikkilinjan kurssit Musiikkilinjan kurssit MUMU Musiikin peruskurssit MUMU01 Taidemusiikki Kuvaus Taidemusiikin historia konserttikäynti Tavoitteet Länsimaisen taidemusiikin säveltäjien ja tyylisuuntien tuntemuksen lisääminen.

Lisätiedot

TANSSINOPETTAJAN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 2012

TANSSINOPETTAJAN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 2012 1 TANSSINOPETTAJAN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS AIKUISTEN TUTKINTOON JOHTAVA KOULUTUS 2012 2 1 HAKEMINEN... 4 2 YLEINEN HAKUKELPOISUUS JA VALINTAPERUSTEET... 5 3 VALINTAKOE... 6 3.1 Valintakokeeseen

Lisätiedot

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK

Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Millaista osaamista opiskelijalla tulisi olla harjoittelun jälkeen? Teemu Rantanen yliopettaja Laurea AMK Aluksi Pääkaupunkiseudulla useita sosiaalialalle kouluttavia ammattikorkeakouluja Diak, Laurea,

Lisätiedot

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet

TAUSTATIEDOT. 1. Ikäryhmä. 2. Sukupuoli. 3. Äidinkieli. 4. Maakunta, jossa opiskelet TAUSTATIEDOT Tervetuloa kehittämään ammatillisen koulutuksen digitalisaation tulevaisuutta! Kyselyllä saadaan tietoa siitä, kuinka digitalisaation vaikutukset näkyvät ammatillisessa koulutuksessa opiskelijan

Lisätiedot

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov

G. Musiikkialan perustutkinto. Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV. 1.1. Työtehtävän suunnittelu 10 ov G. Musiikkialan perustutkinto Opetussuunnitelma 2013-14 1. AMMATILLISET OPINNOT 90 OV 1.1. Työtehtävän suunnittelu Yrittäjyysosaaminen ja työelämätaidot Yrittäjyyden perus 3 ov - yrittäjyys ja yrittäjyyden

Lisätiedot

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015

MUSIIKKIOPISTOTASON VALINTAKOEOPAS 2015 päivitetty 4.5.2015 OULUN KONSERVATORIO Postiosoite: PL 20 90015 Oulun kaupunki puh. 044 703 9162 Opintotoimiston käyntiosoite: Leevi Madetojan katu 1 Nettisivut: www.oulunkonservatorio.fi MUSIIKKIOPISTOTASON

Lisätiedot

Länsi-Pohjan musiikkiopisto

Länsi-Pohjan musiikkiopisto Länsi-Pohjan musiikkiopisto Oppilaan opas 2014-2015 OHJEITA MUSIIKKIOPISTOSSA OPISKELEVILLE SEKÄ NYT OPISKELUNSA ALOITTAVILLE OPPILAILLE Musiikkikasvatus lienee eräs arvokkaimmista nuorisotyön muodoista.

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA

Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 22.5.2013 38 ASIKKALAN SEUDUN MUSIIKKIOPISTON OPETUSSUUNNITELMA 1. TOIMINTA-AJATUS Toiminta-alue ja ylläpitäjä Tehtävät Tavoitteet Kulttuuripalvelujen tuottaminen 2. OPPIMISKÄSITYS 3.

Lisätiedot

Hakuohje 1 (5) 16.2.2016

Hakuohje 1 (5) 16.2.2016 Hakuohje 1 (5) 16.2.2016 HAKUOHJE POLIISI (YLEMPI AMK) -TUTKINTOON (suomenkielinen) Poliisiammattikorkeakoulun hallitus on hyväksynyt 12.2.2016 poliisi (ylempi AMK) -koulutuksen valintaperusteet. Ne määrittelevät

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

TIETOJÄRJESTELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op)

TIETOJÄRJESTELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 1 TIETOJÄRJESTELMIEN AMMATILLISET ERIKOISTUMISOPINNOT (30 op) 14.1. 16.12.2011 Aikuis- ja täydennyskoulutuspalvelut Linnankatu 6, PL 51, 87101 KAJAANI www.aikopa.fi 2 KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU Tervetuloa

Lisätiedot

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt

turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt turun seudun musiikkiopisto Turun seudun musiikkiopiston säännöt 2 Yleistä Tähän järjestyssääntöön/opinto-oppaaseen on koottu musiikkioppilaitoksia ja taiteen perusopetusta koskevia yleisiä sääntöjä sekä

Lisätiedot

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON

ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON ILMOITTAUTUMINEN MUSIIKKIOPISTOON Hakuaika Perusopetukseen Ilmoittautuminen testeihin 9.4. 13.5.2011 Testipäivät Keskustassa ma ke 30.5. 1.6.2011 Veikkolassa to 26.5.2011 Hakuaika Avoimelle osastolle 9.4.

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön!

Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Opetussuunnitelman perusteet - valmiina käyttöön! Ammattistartin kokeilun päätösseminaari Jyväskylä 13.4.2010 Opetusneuvos Ulla Aunola OPH/Ammattikoulutus/Tutkinnot Osaamisen ja sivistyksen asialla Valmistavien

Lisätiedot

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun!

Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Ota suunta Lahden ammattikorkeakouluun! Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin laitos Erikoistumisopinnot Opinto-opas 2006-2007 ERIKOISTUMISOPINNOT LUKUVUONNA 2006-2007 Lukuvuonna 2006-2007 Musiikin laitoksella

Lisätiedot

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016

Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 Kysely 1.vuoden opiskelijoille 2016 1. Mistä sait tietoa Helsingin Konservatorion ammatillisesta koulutuksesta? 2. Miksi hait Helsingin Konservatorion ammatilliseen koulutukseen? (tärkeimmät syyt) Vastaajien

Lisätiedot

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys

Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Henkilökohtaistaminen, arvioinnin uudet käytännöt ja todistusmääräys Opso ry:n syysseminaari 29.10.2015 Tampere Riikka Vacker opetusneuvos Henkilökohtaistaminen 1.8.2015 alkaen Valtioneuvoston asetus 794/2015,

Lisätiedot

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE

AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE AHOT-OPAS TOISELLE ASTEELLE Sisällys AIKAISEMMIN HANKITUN OSAAMISEN TUNNISTAMINEN JA TUNNUSTAMINEN (AHOT)... 3 Mitä on AHOT?... 3 Millaisesta osaamisesta AHOTointia voi hakea?... 4 Osaamisen osoittaminen,

Lisätiedot

Ohje. Musiikkialan perustutkinto, muusikko (120 ov) Ammattiosaamisen näyttöjen. 2010 mukaan. Joensuun konservatorio

Ohje. Musiikkialan perustutkinto, muusikko (120 ov) Ammattiosaamisen näyttöjen. 2010 mukaan. Joensuun konservatorio Ohje Musiikkialanperustutkinto, muusikko(120ov) Ammattiosaamisen näyttöjen ammattitaitovaatimukset ja arviointikriteerit opetussuunnitelman 2010 mukaan Joensuun konservatorio 1 1 Ammattiosaamisen näytöt

Lisätiedot

Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja

Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa. Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja Portfolio Humanistisessa ammattikorkeakoulussa Hannu Sirkkilä YTT, yliopettaja Portfolion eli kehittymiskansion kokoaminen on osa Humanistisen ammattikorkeakoulun kulttuurituotannon koulutusohjelman opetussuunnitelmaan

Lisätiedot

TeknoEmo-malli pähkinänkuoressa 2012 TEKNOEM. Musiikkiteknologian opetus ja musiikkiteknologinen oppimisympäristö

TeknoEmo-malli pähkinänkuoressa 2012 TEKNOEM. Musiikkiteknologian opetus ja musiikkiteknologinen oppimisympäristö TeknoEmo-malli pähkinänkuoressa 2012 Musiikkiteknologian opetus ja musiikkiteknologinen oppimisympäristö TeknoEmo www.teknoemo.blogspot.fi OPH:n Oppimisympäristöjen kehittämishanke Laitteet ja ohjelmistot

Lisätiedot

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz

asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf ghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjk löäzxcvbnmqwertyuiopåasdfghjklöäz qwertyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwe rtyuiopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyu iopåasdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopå Taiteen perusopetus asdfghjklöäzxcvbnmqwertyuiopåasdf Lempäälä-opisto, Nokian Työväenopiston, Pirkkala-opisto

Lisätiedot

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1 JÄRJESTÄJILLE 1 Taustatiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjätyyppi Kunta Kuntayhtymä Muu taustayhteisö Vastaajan nimi Vastaajan asema organisaatiossa Vastaajan sähköpostiosoite Vastaajan

Lisätiedot

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä.

Opinnot antavat sinulle valmiuksia toimia erilaisissa yritysten, julkishallinnon tai kolmannen sektorin asiantuntija- ja esimiestehtävissä. OPETUSSUUNNITELMA, johtaminen ja liiketoimintaosaaminen Liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto antaa sinulle vankan kehittämisosaamisen. Syvennät johtamisen ja liiketoiminnan eri osa-alueiden

Lisätiedot

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen,

Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, Anu Hartikainen-Ahia Luonnontieteiden, erityisesti biologian ja maantieteen, pedagogiikan lehtori Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Anu.hartikainen@uef.fi

Lisätiedot

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes

AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008. Elise Virnes AMMATTISTARTTISEMINAARI 16.-17.4.2008 Elise Virnes AMMATILLISEEN PERUSKOULUTUKSEEN OHJAAVAN JA VALMISTAVAN KOULUTUKSEN TAVOITTEET Madaltaa siirtymiskynnystä perusopetuksesta ammatilliseen koulutukseen

Lisätiedot

Sisällys HAKU PÄHKINÄNKUORESSA... 2 HAKEMINEN... 4 VALINTAKOEVAATIMUKSET... 6 YHTEISTIEDOT... 8 JOENSUUN KONSERVATORIO... 8 TIETOA OPISKELIJALLE...

Sisällys HAKU PÄHKINÄNKUORESSA... 2 HAKEMINEN... 4 VALINTAKOEVAATIMUKSET... 6 YHTEISTIEDOT... 8 JOENSUUN KONSERVATORIO... 8 TIETOA OPISKELIJALLE... Sisällys HAKU PÄHKINÄNKUORESSA... 2 HAKEMINEN... 4 VALINTAKOEVAATIMUKSET... 6 YHTEISTIEDOT... 8 JOENSUUN KONSERVATORIO... 8 TIETOA OPISKELIJALLE... 9 1 HAKU PÄHKINÄNKUORESSA Hakuaika: 23.2.-15.3.2016 Hakeminen:

Lisätiedot

Suoritettava tutkinto

Suoritettava tutkinto OPETUSSUUNNITELMA Musiikkipedagogi (AMK) Musiikkipedagogin opinnot Joensuun keskellä sijaitsevassa Ilosaaressa Kulttuurikeskus Karjalantalolla tarjoavat viihtyisässä ympäristössä intensiivisen opiskelukokemuksen.

Lisätiedot

Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia

Opoinfo 14.1.2016. AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Opoinfo 14.1.2016 AMK-päivän opoinfo 14.1.2016 / Turun AMK, Diak, Humak ja Novia Ohjelma Yleistä yhteishausta Kysymykset ja keskustelu Ennakkoon tulleet kysymykset Muut kysymykset Kevään 2016 yhteishaun

Lisätiedot

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi

Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,

Lisätiedot

12.6.2014 AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA

12.6.2014 AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA [ASIAKIRJAN NIMI] [nro] 1(5) [Nimen täydenne] AHOTOINTI TERVEYSPALVELUT-TUTKINTOKOKONAISUUDEN YAMK-TUTKINNOISSA AHOT tarkoittaa aiemmin hankitun osaamisen tunnistamista ja tunnustamista. Tutkintoon johtavan

Lisätiedot

Opintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013. Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH

Opintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013. Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Opintopolku löydä, vertaa, hae! 22.3.2013 Verkkopäätoimittaja Satu Meriluoto, OPH Löydettävyys Koulutustarjonnan hakutoiminnot monipuolistuvat: Vapaa sanahaku, Haku erilaisilla hakuehdoilla, karttahaku?,

Lisätiedot

MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? AHOT-prosessi ammatillisessa opettajankoulutuksessa

MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? AHOT-prosessi ammatillisessa opettajankoulutuksessa MITENKÄS ON SEN OSAAMISEN LAITA? Lehtori Uudistuvassa ammattikorkeakoululaissa ja asetuksessa otetaan selkeä kanta opiskelijan oikeuksiin opintojen hyväksiluvun osalta. Valtioneuvoston asetuksessa ammattikorkeakouluista

Lisätiedot

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku

MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS. Kevään 2012 yhteishaku MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS Kevään 2012 yhteishaku 2 1 MUSIIKIN KOULUTUSOHJELMAN VALINTAKOEOPAS 2012... 3 1.1 Valintakokeet... 5 1.2 Säestäjän käyttö valintakokeessa musiikkipedagogin, musiikinohjaajan,

Lisätiedot

Terveystieto, valinnainen Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) (HUOM! Suorituksesta saa merkinnän Työkykypassiin)

Terveystieto, valinnainen Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) (HUOM! Suorituksesta saa merkinnän Työkykypassiin) Kuvaukset 1 (5) Avaimet hyviin elintapoihin, 1 ov (YV8TT1) Tavoite tunnistaa elintapojen vaikutukset omaan sä oman vastuunsa ja mahdollisuutensa vaikuttaa omaan sä hyvinvoinnista huolehtimisen osana ammattitaitoa

Lisätiedot

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op

KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS. KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op KASVATUSTIETEIDEN YKSIKKÖ VARHAISKASVATUKSEN KOULUTUS KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus - Pedagoginen harjoittelu 10 op Pedaopas 2016-2017 KASVARPH Pedagoginen harjoittelu / Varhaiskasvatus

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala

Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012. Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö. 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 25 /13.6.2012 Hangon kaupungin sivistystoimen johtosääntö 1 Toiminta-ajatus ja toimiala Opetustoimen toiminta-ajatuksena on tukea lapsen ja nuoren kehittymistä ja kasvua yhteistyökykyiseksi,

Lisätiedot

HARJOITTELUINFO 21.2.2013

HARJOITTELUINFO 21.2.2013 1 HARJOITTELUINFO 21.2.2013 Englantilainen filologia HARJOITTELU YLEISESTI 2 1. Harjoittelupaikka, jonka työnantaja maksaa kokonaan; kannattaa yrittää hakea näitäkin, koska niistä voi löytyä työpaikka

Lisätiedot

Opetussuunnitelma alkaen

Opetussuunnitelma alkaen Opetussuunnitelma 1.8.2015 alkaen Ennen 1.8.2015 aloittaneet siirtyvät opiskelemaan 1.8.2015 jälkeen uusien tutkinnon perusteiden mukaan. Muutosta ohjaavat lainsäädäntö ja asetusmuutokset sekä Opetushallituksen

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013

KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1 KARKKILAN MUSIIKKIKOULUN OPETUSSUUNNITELMA 22.03.2013 1.Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän tehtävä Karkkilan musiikkikoulu on yksityinen, kannatusyhdistyksen ylläpitämä oppilaitos. Musiikkikoulussa

Lisätiedot

HALLITUSOHJELMATAVOITTEET

HALLITUSOHJELMATAVOITTEET Suomen musiikkineuvoston MUSIIKKIPOLIITTISET HALLITUSOHJELMATAVOITTEET MUSIIKKI TYÖNÄ AMMATTIMUUSIKKOJEN JA MUSIIKIN TEKIJÖIDEN TOIMINTAEDELLYTYKSET JA RESURSSIT TURVATTAVA Suomalaiset muusikot ja musiikin

Lisätiedot

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön

Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön Hallituksen kotouttamista koskeva toimintasuunnitelma: Maahanmuuttajat kuntiin, koulutukseen ja työhön 3.5.2016 oikeus- ja työministeri Jari Lindström opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen

Lisätiedot

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) /

Musiikkikasvatuksen perusteet / Muko (Musiikinteorian perusteet) / Muko syksy 2013 OPS 2013 1. VUOSIKURSSIN OPETUS (2013-14) 405018Y Opintoihin orientoituminen OK 900070Y Tieteellinen viestintä OK Oodissa 900075Y Puheviestintä OK Oodissa 901001Y Toinen kotimainen kieli

Lisätiedot

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA

HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA HAKEUTUMISVAIHEEN SÄHKÖINEN HENKILÖKOHTAISTAMISSUUNNITELMA Koulutusohjelma Liikunnan ammattitutkinto Tutkinnonsuorittaja Koulutuksen ja tutkinnon vastaavat Maria Anttila Tiina Pyykkönen 1. HENKILÖTIEDOT

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

Musiikkioppilaitosten tehtävä. Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin

Musiikkioppilaitosten tehtävä. Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin MUSIIKKIOPISTOTASO Musiikkioppilaitosten tehtävä Kasvattaa aktiivisia musiikin harrastajia ja konserttiyleisöä Antaa valmiudet musiikkialan ammattiopintoihin Kaikille yhteisissä opinnoissa jokaisesta sisältöalueesta

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015

Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Ilmoittautuminen Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015 Lämpimästi tervetuloa Musiikkikoulu Musiken oppilaaksi lukuvuodelle 2014-2015. Tästä tiedotteesta löydät: opetusaineet hinnaston

Lisätiedot