MUSEOAMMATTILAISEN OMAN TYÖN DOKUMENTOINTIOHJEET

Transkriptio

1 MUSEOAMMATTILAISEN OMAN TYÖN DOKUMENTOINTIOHJEET Kmu 210 Museologian praktikum II (425531) Ulla Maija Laurila Johanna Aartomaa Laura Hämäri

2 ULLA MAIJA LAURILA OMAN TYÖN DOKUMENTOINNIN TÄRKEYS Solveig Sjöberg Pietarinen sivuaa lisensiaatintyössään Kvinna i museivärlden; en studie i Irja Sahlbergs museisyn (1997) kysymystä oman työn dokumentoinnista konkreettisella esimerkillä: Före sin död gick Irja Sahlberg igenom sina personliga papper tillsammans med sin kollega och vän Hagar Nikander. Det de ansåg värdefullt sparades och fördes till historiska museets arkiv och resten förstördes. Det de tog vara på var huvudsakligen excerpter Irja Sahlberg gjort för olika artiklar och publikationer samt en del utkast till föredrag och tal. Hennes släktningar har bevarat fotografier och en del handlingar i anslutning till hennes person bl.a. hennes meritförteckning. 1 Seuraavissa alaluvuissa pohditaan eri näkökulmista sitä, miksi oman työn dokumentointi on tärkeää. Tekstiä rytmittää tietoisesti valittu moniäänisyys, eri tutkijoiden sitaatit sekä myös ajankohtaiset päivälehtiartikkelit toimivat ajatusten suuntaviittoina (on sattumaa, että valitut artikkelit ovat ilmestyneet muutaman päivän sisällä maaliskuussa 2005). Lisäksi tekstin sisään on haluttu kirjoittaa heittoina ehdotuksia oman työn dokumentoinnin pohjaksi. On selvää, että alaluvuissa esitettyjä näkökulmia ei voi selvärajaisesti erottaa omiksi alueikseen vaan osin ne liukuvat toisiinsa. Jouko Heinonen ja Markku Lehti kirjoittavat teoksessaan Museologian perusteet (2001) yhden sanakirjamääritelmän dokumentoinnille: ESINE(NÄYTE)DOKUMENTOINTI on kokoava nimitys kirjaamiselle, luetteloimiselle ja kortistoinnille, merkitsemiselle ja valokuvaukselle. Laajemmalti kattaa ilmaisu museokokoelmien dokumentointi samat toimenpiteet myös muun museoissa säilytettävän aineiston kuten valokuvan ja arkistoaineiston osalta. Kirjoittajien esittämä tärkeä huomio on, että dokumentoinnin päätehtävä on antaa vastauksia kysymyksiin: luodaan se pohja, jonka varaan muu toiminta rakennetaan. Museotyön tieteellinen ja pedagoginen arvo on ratkaisevasti riippuvainen siitä, mitä tietoa on olemassa, miten luotettavaa se on ja miten sitä voidaan käyttää. 2 PÄIVITTÄINEN TYÖ JA LEPPÄKERTUT Helsingin Sanomat : BRITTIPUUTARHOJEN HYVÄT VASTAAN PAHAT, BRITTEJÄ KANNUSTETAAN LEP PÄKERTTUJEN KONFLIKTIN SOTAKIRJEENVAIHTAJIKSI Helsingin Sanomien pikku uutisen mukaan Britanniassa ollaan huolissaan aasialaisperäisten Harmonia axyridis leppäkerttujen maahantulosta; nämä kun voivat syödä brittikertut ja pesiytyä kotien riesoiksi. Kansalaisia onkin kehotettu tarkkailemaan kaikenlaisia leppäkerttuja sekä lähettämään havaintonsa 1 Sjöberg Pietarinen 1997, Heinonen Lahti 2001,

3 Lontoossa sijaitsevaan Luonnontieteelliseen museoon. 3 Tässä lainauksen tarkoituksena on kiinnittää huomio museotyön monisärmäisyyteen: museot toimivat eri aloilla ja työn kuvaan vaikuttaa myös se, onko kyseessä esimerkiksi maakuntamuseo vai valtakunnallinen erikoismuseo. Tästä johtuen päivittäisen työn dokumentointia koskevia detaljoituja ohjeita on ehkä vaikea määritellä. Päivittäiselle työlle ominaista lienee työn pitkäkestoisuus ja jaksottaisuus. Lisäksi tietämystä jaetaan erilaisissa (tutkimus)ryhmissä. Tällöin dokumentoiva työtapa jättää itselle ja muille hyödyllisiä jälkiä työn tekemisen prosessista. Esimerkiksi erilaisiin tarkistaviin kysymyksiin tai virheiden korjaamiseen on helpompi tarttua ja puuttua: pelkistä tuloksista on vaikea nähdä, mitä niitä tehdessä on ajatellut tai pitänyt tärkeänä. Tehty työ usein myös toimii uuden työn pohjana. Suuntaviivoja ohjeille: Mitkä ovat oman työn dokumentoimatta jäävät katvealueet (ne taulujen kehykset, joihin merkitty tieto katoaa kun kehykset hävitetään)? Onko satunnainenkin ratkaisujen kulku dokumentoitu, mikä on tarpeen itsen ja muiden kannalta? Onko varmuuskopioinnit tehty? NÄKYVYYDESTÄ, PROFESSION RAJOISTA JA RAHOITUKSESTA Helsingin Sanomat : NEFERTITI LÄHTI KOHTI ITÄÄ; EGYPTILÄISKAUNOTAR VILLITSEE VÄLIAIKAISESTI POTSDAMER PLATZILLA [ ] Nefertiti, Egyptin kuningatar (kuollut 1338 ekr) [ ] on yksinkertaisesti häikäisevä. Ja liikkuvaa sorttia, ainakin tänä vuonna. Maaliskuun alusta Nefertiti on ollut Potsdamer Platzin kupeessa Kulturforumissa, jossa on Nefertiti ja hieroglyfit näyttely. Elokuussa kuningatar siirtyy pysyvään näyttelytilaansa itäisen Berliinin museosaarella. 4 Nimi olipa se museon, yksittäisen teoksen tai näyttelyn nimi toimii myös eräänlaisena luokitteluperiaatteena, joka peittää alleen tai hämärtää museotyön kollektiiviset käytännöt. Se ei kerro prosessin kulkua, tiettyyn lopputulokseen johtaneita tapahtumia tai museoammattilaisten henkilökohtaisia suorituksia. Nefertitin matkustaessa museoammattilaisten työ jää ihmisille epäselviksi. Helsingin Sanomat : KERÄILIJÄN ESINEILLÄ ON MONTA ELÄMÄÄ, RIIHIMÄEN TAIDEMUSEO SYNTYI KE RÄILIJÖIDEN ELÄMÄNTYÖSTÄ Kulttuurisivulla julkaistussa puolen sivun jutussa kerrotaan Pentti Wähäjärven kiinnostuksenkohteista ja keräilijänuran ammattimaistumisesta: Wähäjärvi oli keräilijänä kuin elävä tietokone. 5 Suomalaisista keräilijöistä tehdyt tutkimukset (mm. Susanna Pettersson, Berndt Arell, Tuukka Talvio) ovat tärkeitä avauksia: julkisten taidekokoelmien historia on vahvasti kytköksissä yksityisiin keräilijöihin, 3 Sipilä Aittokoski Rouhiainen

4 lahjoittajiin ja heidän kokoelmiinsa. Mielihalujensa ja mahdollisuuksiensa mukaan toimiva keräilijä on toimijana median silmissä kiehtova. 6 Tutkija sen sijaan harvoin on mediaseksikäs : hän ei kovin usein tuota sävähdyttäviä uusia näkökulmia, lähinnä tutkimusta voi kuvailla jatkuvaksi prosessiksi, sitkeäksi työksi hitaiden kysymysten parissa. Amerikkalainen sosiologi Nathan Glazer on analysoinut ns. valta ammattiryhmien ja reunaprofessioiden piirteitä ja keskinäistä asemaa. Glazerin mukaan reunaprofessioille tyypillistä on, että niiden on osoitettava olevansa tarpeellisia, perusteltava olemassaolonsa. Resurssit reunaammatti ryhmille muodostuvat vasta ryhmän arvostuksen kohoamisen myötä. 7 Profession tarpeellisuus Mobiliassa on osoitettu tarjoamalla ammattitaitoista kokoelmien hoitotyötä. Kimmo Levän kommentti Museologian praktikum IIkurssin luennolla liittyy oman työn dokumentointiin: Oman työn dokumentointia tarvitaan jotta tiedetään oman työn vahvuudet, eikä asiakkaalle tule luvattua sellaista jota ei voida pitää. Palvelujen asemointi edellyttää asiakaskunnan tarpeiden tuntemusta. Jotta hinnoittelu tehdään kannattavasti, tulee olla tietoa taustatyöstä. Ensimmäinen kerta maksaa paljon täytyy dokumentoida, että [palvelun] voi monistaa ja tarjota muille. Palveluista on rakennettava modulaarisia kokonaisuuksia. 8 Suuntaviivoja ohjeille: Onko vanhat työt dokumentoitu niin, että niiden prosesseja voi myöhemmin hyödyntää? Miten museoammattilaisen työ saisi lisää näkyvyyttä? Varmasti se, että museot esittelevät omaa työtään esitteissään, lehdissään sekä omilla nettisivuillaan on hyvä ratkaisu. Näyttelyiden ohella tutkimushankkeet, arkistotyö jne. onkin niissä huomioitu. Voisiko museotyöhön liittyviä artikkeleita olla lisää? Verkkovisiitti kestää noin 4 minuuttia: mitä siinä ajassa halutaan kertoa? TUTKIMUS, MUSEOLOGIA JA OMAN TYÖN DOKUMENTOINTI Gilles Deleuzen kirjoittama tarina Toukokuun teoksessa Autiomaa ei liity museologiaan, eikä se myöskään esimerkitä mitään suurta teoriaa kritiikistä. Deleuze kirjoittaa siinä susilaumoista yö toisensa perään uneksivasta Susimiehestä, joka on Sigmund Freudin potilas. Mutta lopultakaan Freud ei edes kuuntele, Susimiehen puhuessa hän miettii vain psykoanalyysin teoreettisia kulmakiviä ja tulkinnan lopputulos on lyöty lukkoon ennen kuin tarina edes alkoi: susilauma on yksi susi ja susi symboloi isää. Deleuzen mukaan: Alusta alkaen Susimies oli mennyttä kalua, Freud katselee vain koiraansa ja vastaa: se on 'isi'. Yksi näkökulma dokumentoinnin merkitykseen liittyykin siihen, että se mahdollistaa kriittisen katseen kohdistamisen tulkinnallisiin muotoihin ja fraaseihin, puheen jaettuihin oletuksiin. 9 6 Myös taidemuseoiden hankintapäätösten tekoprosessi ja asiantuntijamaku on noussut mielenkiinnon kohteeksi. Susanna Petterssonin mukaan instituution nimiin tehtyihin hankintoihin kohdistuvat odotukset ovat risti riitaisia. Yhtäältä kokoelman odotetaan täyttävän objektiivisuuden, tasapuolisuuden ja anonyymin hyvän maun kriteerit, toisaalta valintoihin kohdistuu oletus kokoelman kartuttajan innovatiivisista ja näkemyksellisistä ratkaisuista. Pettersson 2000, Julier 2000, Levä Reiners

5 Solveig Sjöberg Pietarisen mukaan museo tarvitsee yhtälailla tietoa itsestään kuin tietoa eri aloilta. Kun historian esitykset asettuvat korvaamaan poissa olevaa menneisyyttä on opittava kysymään, millaisen kulttuurin tuottamiseen historioitsijan rakentamat menneisyyden representaatiot tarjoavat aineksia. 10 Menneisyyden tulkintoja käytetään johonkin tarkoitukseen joka päivä. Suuntaviivoja ohjeille: Miten sekä tutkimus että oma jokapäiväinen työ tavoittavat valintojen miksi siksi tason? 10 Sjöberg Pietarinen 2004,

6 JOHANNA AARTOMAA NYKYINEN DOKUMENTOINTI JA SEN PUUTTEITA Osuus käsittelee sitä, mitä omaan työhön liittyvää museoissa tallennetaan jo nyt ja mitä puutteita siinä on. Tiedot perustuvat pääasiassa omaan työkokemukseen, museoiden virka arkistoihin ja arkistosääntöihin tutustumiseen sekä muissa museoissa työskennelleiden haastatteluihin. MUSEON OMAN TOIMINNAN TUOTTAMA AINEISTO Tässä luvussa käsitellään museon oman toiminnan tuloksena syntyvää asiakirja aineistoa, joka muodostaa ns. virka arkiston. Asiakirjojen säilyttämiseen virka arkistossa vaikuttaa lainsäädäntö ja museon omistajan asiakirjahallinnon periaatteet. Arkisto muodostetaan arkistonmuodostussuunnitelman tai arkistosäännön mukaan. 1 Seuraavassa on Opas paikallismuseon hoitoon 2 mukaan jaoteltu asiakirja aineistoa kolmeen eri kokonaisuuteen. Lista antaa hyvän käsityksen isommankin museon tuottamista asiakirjoista. Yleishallinnon asiakirjoja, jotka säilytetään pysyvästi: johtosäännöt, toimintasuunnitelmat, pöytäkirjat ja muistiot liitteineen, toimintakertomukset ja tilinpäätökset, kävijätilastot, kirjeenvaihto: lähteneet ja saapuneet (toimenpiteitä aiheuttaneet), sopimukset. Talous ja henkilöstöhallinnon asiakirjoja, joita säilytetään erillisten ohjeiden mukaisesti: laskut ja kirjanpito, avustuksia koskevat hakemukset ja selvitykset, irtaimistoluettelot, hankinnat, työsuhteita koskevat asiakirjat, työtodistukset, työvuorolistat. Museotoimintaan ja kokoelmanhallintaan liittyvää aineistoa, joka säilytetään pysyvästi: museosuunnitelmat, tallennussuunnitelmat, konservointisuunnitelmat, dokumentointisuunnitelmat, tutkimukset ja selvitykset, puheiden ja esitelmien käsikirjoitukset, haastattelut, äänitteet, elokuvat ja videot, diaarikirjat, pääkirjat, vastaanottokuitit, lainasopimukset, näyttelyasiakirjat, vieraskirjat, tiedotus ja markkinointi, museon lehtileikekokoelma. Yleishallinnon, talous ja henkilöstöhallinnon aineiston arkistoiminen on yksinkertaista, koska sitä koskevat tietyt säännöt. Helpommin jää säilyttämättä muuhun kuin hallintoon liittyvä aineisto, kuten esitelmäkäsikirjoitukset tai näyttelyitä tai tutkimuksia varten koottu lähdeaineisto ja taustaselvitykset. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse säästää ikuisesti. Olennaisena osana arkistointiin liittyykin asiakirjojen seulominen ja toisarvoisten asiakirjojen hävittäminen. Asiakirjojen säilytysaika tulisi määritellä sään 1 Ks. esim. Museoviraston arkistosääntö. Museovirastossa on käytössä vuonna 1992 painettu arkistosääntö, jonka uudistamista on suunniteltu jo pitkään. 2 Opas paikallismuseon hoitoon, s

7 nöissä. Esimerkiksi kävijätilastoja ei tarvitse säilyttää pysyvästi, jos kävijämäärät löytyvät vuosikertomuksesta tai vastaavasti osa asiakirjoista diarioidaan museon omistajan, kuten kunnan diaarioihin, jolloin museossa olevat kopiot voidaan hävittää käytön jälkeen. ARVOJA JA VALINTOJA Museoammattilaisen työ on valintojen tekemistä. Mitä otetaan kokoelmiin ja miksi? Mistä tehdään näyttely ja mitä sen halutaan kertovan kävijöille? Mitkä objektit kertovat valitusta aiheesta ja miten haluamme välittää sanoman? Edellä listatut asiakirjat eivät välttämättä kerro valinnoista ja niiden perusteluista. Yksi kiinnostava dokumentointitehtävä olisikin kirjata ylös, minkä takia tietty teos, esine tai kuvakokoelma otetaan kokoelmiin tai miksi tietty objekti valitaan näyttelyyn. Sellaista harvemmin laitetaan paperille. Valintojen perustelu voi olla tärkeää, jotta perustelu löytyy vielä 20 vuoden kuluttua, jos päätöstä esimerkiksi kritisoidaan. Hankinnat perustuvat olemassa olevan kokoelman täydentämiseen ja hyvässä tapauksessa on kokoelmastrategia, josta on luettavissa perustelu, miksi tietty esine tai teos otetaan kokoelmiin. Suuret linjaukset kokoelmahankinnoissa havaitaan ehkä vasta vuosien kuluttua, jolloin esimerkiksi tietyn johtajan aika nähdään vaikkapa talonpoikaiseen kulttuuriin tai nykyajan dokumentointiin keskittyneenä, hallitsemattomana tai hillittynä. Valintoihin vaikuttavat luonnollisesti olemassa olevat kokoelmat ja tulevat näyttelyt, joiden perusteella halutaan tietystä aihepiiristä esineistöä tai tietyltä taiteilijalta teos. Harvoin kuitenkaan kirjataan ylös taiteilijan nimeä tai aihepiiriä tarkempia tietoja ennen hankintaa eikä hankinnan jälkeenkään perustella valintaa suorasanaisesti missään. Museoon tulleesta objektista on toki hankintaan liittyvät asiakirjat, se luetteloidaan, dokumentoidaan kuvaamalla, mahdollisesta konservoinnista jää tietoa, käyttö omissa ja muiden näyttelyissä dokumentoidaan jne. Mikäli museossa käytetään arvoluokitusta, voidaan siitä löytää perusteluita sille, mikä tietyssä objektissa on tärkeää ja arvokasta tai miksi joku esine on käyttökokoelmissa. Kokoelmien dokumentoinnissa tulisi huomioida riittävän tarkkuuden lisäksi myös tietojen vertailukelpoisuus muiden museoiden kokoelmatietojen kanssa. Yhteisiä kokoelmatietokantoja luodessa tietojen pitäisi olla yhteneväisiä sisällöltään ja osittain myös tekniseltä toteutukseltaan. 3 ESIMERKKINÄ NÄYTTELYT Museoiden näkyvintä toimintaa ovat näyttelyt. Näyttelyiden takana on valtava määrä näkymätöntä työtä, joka ei lopputuloksesta selviä ja joka on myös vaarassa hävitä ellei sitä dokumentoida. Näyttelyyn liittyvän aineiston säilyttämisperiaatteet vaihtelevat museoittain ja ellei mitään sääntöä ole, myös ihmisittäin. 3 Tietojen yhteneväisyydestä esim. Suvi Kettulan luento Ks. myös Heinonen Lahti 1996, s

8 Joissakin museoissa aineistoa ei arkistoida ja joissakin se arkistoidaan järjestelmällisesti. Monessa museossa aineistoa on henkilökunnan työhuoneissa tai kotona ihmisestä itsestään riippuen. Näyttelyihin liittyen on olemassa mm. seuraavanlaista materiaalia, jota voisi dokumentoida ja monessa museossa dokumentoidaankin: työryhmien ym. muistiot, käsikirjoitus eri vaiheissaan, valmiit näyttelytekstit, esineistä ja muusta käytetystä aineistosta tieto kokoelmatietokantaan, lehdistötiedote ja kuvat, kutsu, avajaisohjelma, juliste, mainonta, tekijät, kutsuvieras ja tiedotuslistat, kävijämäärät, kävijäkyselyt ja palautteet, budjetti ja talousselvitys, talouteen ja ajankäyttöön liittyvä informaatio (esim. työajanseuranta ja talousseuranta), lehtileikkeet ja muu julkisuus, näyttelyn dokumentointi kuvaamalla. Mm. edellä mainitut asiat ovat näyttelyihin liittyvää perustietoa, josta voi olla hyötyä uusia näyttelyitä tehdessä tai etsiessä tietoa tietystä aiheesta. Järjestelmällisesti säästetty aineisto auttaa uusien projektien suunnittelussa, jolloin tietyt museon perusprosessit, kuten esineen tai taideteoksen matka vastaanottotiskiltä varastoon tai näyttelyyn, näyttelyt ja tallennusprojektit, voitaisiin tuotteistaa hyväksi havaitun kaavan mukaan eteneviksi. 4 Usein projektien tuloksena tai sivutuotteena saadaan tietoa, jota voidaan tarvita myöhemmin niin museossa kuin sen ulkopuolellakin. Hyvä esimerkki tästä on juuri Ateneumissa olleen Albert Edelfeltin näyttelyn tekoon liittynyt lista teosten nykyisistä omistajista, joiden etsimiseen meni erittäin paljon aikaa. Näyttelysihteeri Petja Hovinheimon mukaan muistiinpanot ja omistajien yhteystiedot jäävät Ateneumiin, ja museo toimii tarvittaessa välittäjänä omistajan ja esim. tutkijan välillä. Usein kuitenkin käy niin, että vastaavanlainen työn takana ollut tieto jää tutkijan puhelinmuistioon ja häviää. 5 Useissa museoissa näyttelyt dokumentoidaan kuvaamalla. Yksi esimerkki näyttelyiden, joskaan ei museon omien näyttelyiden, dokumentoinnista on Valtion taidemuseon Kuvataiteen keskusarkiston toteuttama gallerioiden dokumenttikuvaus. Yli 50 gallerioissa järjestetyn näyttelyn dokumentoinnin pääpainona oli tunnelman taltioiminen ripustuksen, yleisnäkymien ja keskeisten teosten kautta. Kuvissa yleisilmeen dokumentointi oli tärkeämpää kuin kuvan laatu eli kuvista ei yritettykään tehdä studiotasoisia. Kuvien kautta kiinnitetään huomio esillepanoon yhtenä teostulkinnan välineenä tiedonvälityksessä ja elämysten tuottamisessa sekä niistä esittämistavoista, joilla nykytaide asetetaan koettavaksi. Esillepano on aina jo tulkintaa. 6 Dokumentoinnin tulisi ulottua myös yksittäisten teosten, esineiden ja kuvien tasolle. Nykyaikaisissa kokoelmatietokannoissa (esim. Musketissa) on oma kohtansa merkinnöille siitä, missä näyttelyissä, kirjoissa, julisteissa, postikorteissa, mainoksissa, elokuvissa tms. objektia on käytetty. Nämä tiedot ovat tärkeitä kokoelmahallinnan ja objektien tulevan käytön kannalta, mutta kertovat myös museoammattilaisten ja museon asiakkaiden tekemistä valinnoista. 4 Museotyön tuotteistamisesta myyntituotteeksi saakka on esimerkkinä Mobilian kokoelmahotellipalvelut. Levä Hovinheimo Haapala

9 Osa aineistosta on kiinnostavaa myös mahdollisen historiankirjoituksen kannalta. Esimerkiksi Pekka Rönkkö on käyttänyt osaa aiemmin luetelluista asiakirjoista Kemin taidemuseon näyttelytoiminnasta kertovassa kirjassaan Laatua ja humpuukia. 7 Kirja kertoo näyttelyiden tekemisestä ja näyttelyiden saamasta vastaanotosta huomattavasti lyhyitä vuosikertomuksia paremmin. Ehkä museoissa voitaisiinkin ottaa mallia Pekka Rönkön kirjasta ja tehdä omasta toiminnasta vuosikertomuksia laajempia, pohtivia, perustelevia ja kritisoiviakin raportteja. Silloin saataisiin paperille enemmän niitä perusteluja, joita jo kokoelmahankintojen kohdalla kaivattiin. Miksi päätettiin tehdä näyttely tietystä aiheesta? Miksi tietty teos valittiin näyttelyyn tai miten näyttelyn linja valittiin? Olivatko valinnat onnistuneita? Näyttelyt on toki vain yksi osa museoiden toimintaa. Yhtä lailla tulisi miettiä, dokumentoidaanko kokoelmien hallintaa tai vaikkapa tutkimustyötä riittävällä tarkkuudella tai kuinka työntekijöiden omaksuma tieto ja muistilappukokoelmien sisältämät neuvot siirretään tuleville työntekijöille. Erityisen tärkeää on miettiä, mitä lisäarvoa uusilla dokumentointikeinoilla ja kohteilla saavutettaisiin. Jo nyt tuntuu, että ainakin valtion hallinnossa toiminnan seuranta ja erilaiset tilastot vievät varsinaiselta työltä liikaa aikaa, mutta erilaisten kyselyiden ja tilastojen tuloksia tunnutaan käyttävän turhan vähän toiminnan kehittämiseen. Dokumentoinnin motivaatioksi ei riitä, että siitä olisi mahdollisesti iloa historiankirjoittajalle. Dokumentoinnista täytyy olla hyötyä museotyölle ja sen kehittämiselle tai oman alan arvostukselle. Esimerkiksi Helsingin kaupunginmuseon kotisivuilla on Työn alla osio, jossa esitellään museon tutkimushankkeita ja monipuolista, suurelle yleisölle tuntemattomampaa museotyötä, jota tehdään mm. kokoelmiin kuuluvien esineiden taustan selvittämiseksi. 8 Dokumentointikohteisiin ja tapoihin vaikuttaa myös se, ketä varten työtä dokumentoidaan. Tehdäänkö sitä työntekijöitä itseään varten, tuleville työntekijöille, suurelle yleisölle, päättäjille, rahoittajille tai historiankirjoittajille? 7 Rönkkö Helsingin kaupunginmuseon kotisivut 9

10 LAURA HÄMÄRI MUSEOAMMATTILAISEN OMAN TYÖN DOKUMENTOINTI TULEVAISUUDESSA ASIAT OVAT TOISIN? ALUKSI Onko museoille on käynyt niin, että työt laahaavat perässä, eikä aikaa tuhansien näyttelyideoiden listoille tai haaveille siitä, kuinka omaa työtä voisi vielä paremmin dokumentoida ja tarkkailla ole usein aikaa? Tällaisen museon tulevaisuudessa menneisyydellä on vielä hyvin vahva asema. Lisäksi ihminen on hyvin varovainen rikkomaan vallitsevaa tilannetta, varsinkin kovan kiireen alla. Uusien tekniikoiden ja välineiden käyttöönotto tuntuu herkästi musertavalta työltä, jonka mieluummin jättää tekemättä ja jää siihen tilanteeseen jossa on. LÄHDEAINEISTO Lähdeaineisto voi osoittautua tässä minun osuudessani hieman ongelmalliseksi, koska otan askeleen tulevaisuuteen. Voisi kuvitella, että helpoimmin muutettavassa ja luonteeltaankin modernissa sähköisessä mediassa voisi olla tulevaisuuden suunnittelun siemenet. Siellä on myös totuttu siihen, että jokainen uusi vuosi tuo uusia työvälineitä, joihin pitää vain sopeutua kylmän rohkeasti. Lisäksi (esimerkiksi Linux ohjelmoijien keskuudessa) dokumentaatiokulttuuri on luonnollinen osa työtä, mukaan pääsevät niin virheet kuin vanhentuneet versiot sekä tulevaisuuden suunnitelmat. Otin siis kohteeksi muutamien museoiden ja luonteeltaan samankaltaisten laitosten omat verkkosivut ja verkkojulkaisut sekä museologiset pohdinnat. Samalla apuna ovat myös muiden ryhmän jäsenten mielipiteet ja ajatukset. Tässä osiossa saa myös haaveilla. Haaveilun kautta osaamme kuvailla mitä haluamme, ja kiireen alle tylsistynyt mieli saa vapautta ja uskallusta vokalisoida toiveita omille työtavoilleen. Samasta asiasta kirjoittaa myös Maja Sojat Bikic artikkelissaan 1 Zagrebin museon digitalisointiprojektista, hän kysyy meiltä suoraan, että eikö meillä olekin oikeus haaveilla ja kuvitella. Koneet ja metodit ovat vain ihmisen luomia, emmekä voi odottaakaan niiden helpottavan elämäämme kuin tietyissä rajoissa. Mutta jos astutaan noiden rajojen ulkopuolelle voi olla, että haave on toteuttamiskelpoinen ja kaikessa yksinkertaisuudessaan johtaa siihen, että työmme helpottuu. Juuri helpottamista tällainen oman työn dokumentointi kaipaa. Jos se olisi lähes vaivatonta, niin haaveet myös toteutuisivat ja oma työmme dokumentoituisi itsestään

11 KYSYMYKSIÄ Näiden kysymysten kautta voi alkaa yhteistyö joka toivottavasti johtaa tulevaisuudessa dokumentaation kehittymiseen ja jopa varsinaisten ohjeiden kirjoittamiseen. Suureen osaan niistä en osaa vastata yksin, joten esitän ne muidenkin pohdittaviksi. Oikeiden kysymysten kautta voimme muotoilla sääntöjä ja tehtäviä, ja vältämme pelkän yksipuolisen manifestin. Voiko dokumentaatiolle edes luoda yleisiä linjoja? Miten tärkeää on yhteneväisyys museon sisällä ja useiden museoiden välillä? Kuinka yksilöllisiä museot ovat tässä suhteessa? Nähdäänkö dokumentaatio ammattikentällä puutteellisena? onko uudistuksille tulevaisuudessa tarvetta vai jatketaanko nyt luoduilla linjoilla? jos puutteita tunnustetaan, niin mitä niiden eteen ollaan valmiit/ei missään nimessä olla valmiita tekemään? Kuinka henkilökeskeistä dokumentaation tulevaisuus on? tarvitseeko työ yhden innostuneen dokumentaatio messiaan? Nähdäänkö dokumentaatio tarpeettomana? tuleeko oman kiireisen työn päälle lisää tekemistä? kuinka paljon lisää työtä voimme itsellemme generoida? Ketä kaikkia dokumentaatio koskettaa? Nyt ja tulevaisuudessa? kenelle lopullinen dokumentti on suunnattu ja kuka siitä hyötyy? Mitä tulevaisuuden tekninen kehitys tuo tullessaan? entä pitääkö muutoksien olla vain teknisiä? voidaanko kentällä yhteistuumin haaveilla jostain täydellisestä automaation muodosta, jonka toteuttaminen on sitten vain ajan kysymys? Mitä meiltä jää huomaamatta? mitä dokumentaatiosta puuttuu? miten pääsemme käsiksi mustiin aukkoihin? Mitä aloja kannattaisi kutsua yhteistyöhön dokumentaation saralla? nörttejä, Jari Sarasvuo vai henkiparantaja, vai kenties ammattimainen televisioryhmä? miten ammattiylpeys antaa periksi eli miten pystymme kuulemaan alamme ulkopuolisten mielipiteitä? Erityisesti viimeisten kysymysten kautta aukeaa maisema, jonka hahmottamisessa riittää työtä. Kysymyksiä pitäisi myös keksiä lisää. VASTAUKSIA JA RATKAISUEHDOTUKSIA, ONGELMIAKIN 11

12 Osa alussa esittämistäni kysymyksistä ovat suorastaan ongelmia. Mielellämme näkisimme museokentän harmonisena ja kaikkia muita aloja älykkäämpänä, mutta kuten olemme kaikki huomanneet, olemme juuri niin reviiritietoisia, salailevia ja umpikalloisia kuin kaikki. Siksi mietinkin sitä kuinka vaikeaksi osoittautuu tällaisten uusien ideoiden ja käytäntöjen esille nostaminen? Kuinka helposti vastaparimme omaksuu mitään uusia ideoita, puhumattakaan siitä kuinka helposti me itse olemme valmiit joustamaan? Tämän ajattelun perustana on siis näkemys siitä, että nykyinen dokumentaatioprosessi ei ole tarpeeksi hyvä. Miten käy kun kohtaamme tahon jonka mielestä tulevaisuudessa toimitaan aivan samoin kuin toimitaan nyt? Kiire on ainainen ongelma. Kun on kiire, keskitytään olennaiseen, mitään uutta ei ole varaa tuoda systeemiin. Juuri esittämäni kysymys "Kuinka paljon lisää työtä voimme itsellemme generoida?" on tämän ajatuksen ytimessä. Tulevaisuudessa dokumentaatio on paremmin hoidettua ja nopeaa eikä vaadi suuria lisäponnisteluja.. Voihan näinkin käydä, mutta sitä ennen valitettavasti pitää tuhrata aikaa ja mielellään rahaa. Näen myös suurena ongelmana oman työn dokumentoinnille uuden "pelon". Ensinnäkin haastamme herkästi koko ajatuksen siitä, että koko dokumentaatioprosessia pitäisi uudistaa. Toiseksi emme haluaisi tunnustaa, että uudistuksista tuleva hyöty olisi huomattavaa. Mutta mielestäni mikään järjestelmä ei ole täydellinen, sitä voi aina parantaa. Samalla kuitenkin voimme ottaa käyttöön osasia edellisistä tavoista toimia, sillä selvästikin siinäkin on ollut jotain hyvää koska meillä on tietyiltä osin käytettävissä varsin laajat arkistot museotyöstä. Uutta voidaan tutustuttaa vanhan kanssa sekaisin. Onko dokumentointi yksilön vai ryhmän työtä? Voiko joukko nimetä yhden jonka tehtävänä on dokumentoida esimerkiksi yhden kokonaisen näyttelyn suunnittelu, kokoaminen, pystyssä pitäminen ja purkaminen? Tällainen käytäntö rajaisi jo luonnostaan pois kaiken muun museon sisällä tapahtuvan vai voimmeko olettaa että tulevaisuudessa museotoimi on äärimmäisen projektikeskeistä? Samoin pois jäisi yksittäisten ihmisten kokoama tieto, jota he voivat itse pitää yhdentekevänä tai sellaisena jonka pariin voi sitten palata myöhemmin kiireen hellittäessä. Tällaisen toiminnan takia tässä ollaankin luomassa ohjeita, liikaa tietämystä on valunut rakoihin. Aloin itse haaveilla erilaisista ratkaisumalleista näihin kysymyksiin. Yksi vaihtoehto voisi olla projekti, jonka tarkoituksena on tutkia dokumentoinnin välineitä ja metodeja. Tarkoituksena olisi yhdessä museossa tehdä kokeita, ja tutkimuksen pohjalta kirjoittaa ohjeisto arkipäivän dokumentaatiolle. PROJEKTI DOKUMENTAATIO ON YSTÄVÄSI... Miten museon tulisi suhtautua sitten tietoyhteiskuntaan? Suuresta yleisöstä on tullut uteliaampaa ja vaativampaa, se on tottunut siihen, että prosessi tarjoillaan heille. Tästä esimerkkinä erittäin suositut doku 12

13 menttiohjelmat joissa katse kohdistuu kulissien taakse, kuten dokumentissa Englannin kuninkaallisesta baletista. Useiden museoiden kotisivuilla on mahdollisuus siirtyä lukemaan näyttelyn rakentamisen päiväkirjaa tai siistiä versiota siitä millaista keskustelua on käyty talon sisällä. Osittain uteliaisuus selittyy sillä, että esimerkiksi valtion museo nähdään helposti vain suurena rahareikänä ja ihmiset haluavat nähdä mihin heidän rahansa valuu. Tiedon jakamisen kautta näemme, että talon sisällä tehdään oikeasti töitä eikä nurkissa notku yhtäkään laiskaa intendenttiä. Perinteisen tiedotuksen rinnalle nostettu varjotiedotus ja prosessin esittely on yleistymässä, ainakin sähköisessä muodossa. Leonard D. Willin artikkeli Opportunities and constraints for the use of consultants in museum documentation 2 käsittelee moniulotteiselle tavalla sitä miten ulkopuolinen apu voi toden totta olla avuksi, varsinkin nykyisessä lyhytjänteisessä, projektijohtoisessa museotyössä. Samassa artikkelissa tosin on maininta siitä, että pelkkä ulkopuolisen konsultin tilanteen istuttaminen ei riitä, museoammattilaisten tulee itse kyetä rajaamaan, mitä he ulkopuoliselta kaipaavat. Mutta mielenkiintoinen ajatus tulevaisuuden kannalta tämäkin. Ottaisiko museomaailma cowboy konsultit hyvin vastaan? Kolmas vaihtoehto jota mietin, on tehdä museon sisällä valinta. Dokumentoidaan tietyin väliajoin yksi projekti täydellisesti. Tällöin voitaisiin hakea projektiin lisärahoitusta dokumentaatiota varten ja palkata dokumentaation vastuuhenkilö. Tällöin voitaisiin saada paljon hyödyllistä ajankuvaa, näin tehtiin museotyötä Pohjois Pohjanmaalla 2010 luvulla. Tällöin voitaisiin ehkä myös välttää ylitsepursuavan informaation sudenkuoppa, kun kaikista projekteista ei säästetä jokaista sähköpostia ja muistilappua. Tällaiseen projektiin voitaisiin yhdistää luonnollisesti televisiodokumentti, kirja ja multimedia esitys. Marja Liisa Rönkön luennolla ilmaiseman idea siitä, että kirjoitettaisiin jonkinlainen tarkastuslista, oli se sitten kuinka lyhyt tahansa, ottaisin mielelläni käyttööni. Vaikka museot ja aiheet vaihtelevat, on museomaailmassa oltava joku yleinen perustaso. Tältä perustasolta katsoen voisi kehittää kymmenen kohdan automaattisen dokumentaatio ohjeen, jonka täyttäminen olisi helppoa, nopeaa ja ennen kaikkea muodostuisi luonnolliseksi osaksi päivittäistä työtä. LOPUKSI En siis esitä mitään valmiita ohjeita. Niiden kirjoittaminen näin vähäiseltä museotyön käytännön kokemuksen pohjalta olisi aivan lapsellista, puhumattakaan siitä kuinka hyödyttömät ohjeista tulisi. Dokumentaatiotyötä voidaan uudistaa, muuttaa, parantaa vain yhteistyöllä, johon osallistuvat ihmiset mahdollisimman laajalta osaamisen kentältä. Sen keskustelun pohjalta jota kävimme aiheesta oli innokasta ja innovatiivista. Tämä aihe ei ole monimutkainen eikä vaikeaselkoinen, jokainen meistä pystyy osallistumaan kehitykseen ja työn suunnitteluun. Nyt vain astumme rohkeasti tulevaisuuteen

14 ULLA MAIJA LAURILA: OMAN TYÖN DOKUMENTOINNIN TÄRKEYS PAINAMATTOMAT LÄHTEET Levä, Kimmo, Kokoelmien hoito, omistamisesta palveluun, Luento museologian opintokokonaisuudessa. Luentomoniste, kirjoittajan hallussa. Reiners, Ilona, Johdatus taidekritiikkiin. Luento estetiikan oppiaineessa. Luento moniste, kirjoittajan hallussa. PAINETUT LÄHTEET JA KIRJALLISUUS Aittokoski, Heikki, Nefertiti lähti kohti itää; Egyptiläiskaunotar villitsee väliaikaisesti Potsdamer Platzilla. Helsingin Sanomat Heinonen, Jouko Lahti, Markku, Museologian perusteet. Museoliitto, Helsinki. Julier, Guy, The culture of design. Sage Publications, London. Pettersson, Susanna, Viisi kappaletta taiteen julkisesta keräilystä, mausta ja kokoelman vastaanotosta. Synteesi 3/2000. Rouhiainen, Anne, Keräilijän esineillä on monta elämää; Riihimäen taidemuseo syntyi keräilijöiden elämäntyöstä. Helsingin Sanomat Sipilä, Annamari, Brittipuutarhojen hyvät vastaan pahat ; Brittejä kannustetaan leppäkerttujen konfliktin sotakirjeenvaihtajiksi. Helsingin Sanomat Sjöberg Pietarinen, Solveig, Kvinna i museivärlden. En studie i Irja Sahlbergs musei syn. Etnologiska institutionen vid Åbo Akademi, Åbo. Sjöberg Pietarinen, Solveig, Museer ger mening. Friluftsmuseerna Klosterbacken ocn Amuri som representationer. Åbo Akademis förlag, Åbo. JOHANNA AARTOMAA: NYKYINEN DOKUMENTOINTI JA SEN PUUTTEITA PAINAMATTOMAT JA DIGITAALISET LÄHTEET Haapala, Leevi, Galleriakuvaukset osana nykytaiteen muistia, Dokumentti 2/1998. Kuvataiteen keskusarkisto, VTM. Luettavissa osoitteesta Tulostettu Helsingin kaupunginmuseon kotisivut Luettu Hovinheimo, Petja , luento Näyttelyn kokoaminen ja rakentaminen proosallisuuksien risteysasemana. Museologian praktikum II. HY. Kettula, Suvi , luento MuseoSuomi semanttisen tiedon ja luettelointitiedon kohtaaminen. Museologian praktikum II. HY. Levä, Kimmo , luento Kokoelmien hoito, omistamisesta palveluun. Museologian praktikum II. HY. Luentomoniste kirjoittajalla. KIRJALLISUUS Heinonen, Jouko Lahti, Markku, Museologian perusteet, Suomen museoliiton julkaisuja uudistettu painos, Museoviraston arkistosääntö. Museovirasto. Helsinki Opas paikallismuseon hoitoon. Toim. Mattila Kaukonen Salmela. Museovirasto. Helsinki Rönkkö, Pekka, Laatua ja humpuukia. Eräs kymmenvuotiskausi Kemin taidemuseossa. Kemin taidemuseo. S.l LAURA HÄMÄRI: MUSEOAMMATTILAISEN OMAN TYÖN DOKUMENTOINTI TULEVAISUUDESSA ASIAT OVAT TOISIN? LÄHTEENÄ KÄYTETTYJÄ VERKKOSIVUJA JA ARTIKKELEITA

15 Kansallismuseo: Museums association: V&A Museum: 15