YRITYSKAUPPASOPIMUKSET ENNAKKOTEHTÄVÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YRITYSKAUPPASOPIMUKSET ENNAKKOTEHTÄVÄ"

Transkriptio

1 YRITYSKAUPPASOPIMUKSET ENNAKKOTEHTÄVÄ TAUSTAKUVAUS Juuso Innanen ja Niklas Blomström omistavat tasaosuuksin vuonna 2003 perustamansa suomalaisen Chaos Entertainment Oy:n koko osakekannan. Yhtiön liiketoimintana on ns. mobiilipelien ja 3D - animaatioiden kehittäminen. Liiketoimintaansa varten yhtiö on sekä lisensoinut valmiita ohjelmistoja että kehittänyt omia ohjelmistoja. Yhtiön vuoden 2012 liikevaihto oli 12 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on 35 vakituista työntekijää. Yhtiö toimii vain Suomessa eikä sillä ole tytäryhtiöitä tai sivuliikkeitä. Yhtiön taloushallinto ja hallintoaineistosta huolehtiminen on alusta lukien ollut hyvässä hoidossa Notax Oy nimisessä tilitoimistossa. Global Entertainment AB on ruotsalainen viestintäalan monialakonserniin kuuluva yhtiö. Kyseisen monialakonsernin liikevaihto Suomesta vuonna 2012 ylitti 20 miljoonaa euroa ja konsernin maailmanlaajuinen liikevaihto vuonna 2012 oli yhteensä 366 miljoonaa euroa. Global Entertainment on tarjoutunut ostamaan koko Chaos Entertainment Oy:n osakekannan 6 miljoonan euron kauppahinnalla. Ostaja on teettänyt neuvonantajien avulla kohdeyhtiöstä taloudellisen ja oikeudellisen due diligence tarkastuksen. Ostajan asiamies on lähettänyt oheisen kauppakirjaluonnoksen Juusolle ja Niklakselle kommentoitavaksi. Asiamiehen mielestä luonnos on hyvin tasapuolinen. Asiamiehen mukaan ostaja haluaa varmistua, onko ostajalla velvollisuus ilmoittaa kaupasta Suomen kilpailuviranomaisille. Tästä syystä kauppakirja täytyy allekirjoittaa ensin ehdollisena ja panna vasta myöhemmin

2 ENNAKKOTEHTÄVÄ täytäntöön. Samasta syystä kauppahinnan maksu täytyy jakaa osiin. Juuson ja Niklaksen mielestä kauppakirjaluonnos vaikuttaa aika ostajamyönteiseltä. Heitä mietityttää ensinnäkin, vaatiiko näin pienen yhtiön kauppa todella kilpailuviranomaisen luvan Suomessa. Heitä arveluttaa myös voiko heille myyjinä esitetty kilpailukieltoehto olla pätevä. Juuso ja Niklas pohtivat, kun 100% osakkeiden omistuksesta siirtyy, onko kyseessä ns. liikkeen luovutus, josta seuraisi, että ennen kauppasopimuksen allekirjoitusta yhtiön henkilöstön kanssa on pakko käydä ns. yt-neuvottelut, mitä he haluaisivat välttää. Juuso ja Niklas miettivät myös, miten asiassa tulisi huomioida se, että toinen suomalainen kilpaileva yhtiö on lähettänyt asianajajansa toimesta kirjeen, jossa väitetään Chaos Entertainment Oy:n kopioineen laittomasti kilpailijan peli-idean, loukkaavan sen tavaramerkkejä ja olevan velvollinen korvaamaan sille euroa vahingonkorvauksena. Tehtävä Juuso ja Niklas kääntyvät puoleesi ja pyytävät apua asiassa ja kauppakirjaluonnoksen kommentoinnissa. Tehtävä on kaksiosainen. Tehtävän 1) osassa tarkoituksena on taustakuvauksen ja Suomen lainsäädännön perustella arvioida, miten suhtautua yrityskauppailmoitusvelvollisuutta, kilpailukieltoehdon pätevyyttä, yt-neuvotteluvelvoitetta ja kilpailijan korvausvaatimusta koskeviin Juuson ja Niklaksen huoliin. Esitä kantasi näihin kysymyksiin lyhyin perusteluin.

3 VASTAUKSET OSA 1 1) voimaan tullut uusi Kilpailulaki 4 luku 21 ja 22. Yrityskaupan osapuolella tarkoitetaan määräysvallan hankkijaa (ostaja) ja hankinnan kohdetta (kohdeyhtiö). Ilmoitusvelvollisuus on, jos yrityskaupan osapuolten yhteenlaskettu liikevaihto ylittää 350 miljoonaa euroa ja vähintään kahden yrityskaupan osapuolen Suomesta kertynyt liikevaihto ylittää kummankin osalta 20 miljoonaa euroa. Tapauksessa yrityskauppailmoitusvelvollisuutta ei nyt kuitenkaan ole, koska Suomesta vain kaupan toisella osapuolella (ostajalla) on Suomesta liikevaihtoa yli laissa olevan 20 MEUR rajan. 2) Komission tiedonanto keskittymiin suoraan liittyvistä ja niiden kannalta välttämättömistä rajoituksista (2005/C 56/03). Mikä on ostajan kannalta välttämätön aika yrityskaupan kohteen arvon haltuun saamiseksi? Tämä aika vaihtelee tapauskohtaisesti, mutta kilpailukiellon ajallinen kesto voi olla lähtökohtaisesti enintään 3 vuotta, jos yrityksen luovutuksessa siirtyy sekä maine, asiakaspiiri (liikearvo) ja taitotietoa, ja enintään 2 vuotta, jos luovutukseen sisältyy ainoastaan maine ja asiakaspiiri (liikearvo). Näin ollen yli 3 vuotta kestävä kilpailukielto on lähtökohtaisesti kilpailulainsäädännön vastainen. Seuraukset: Ehto on joko kokonaan tehoton/tai tehoton ainakin 3 vuotta ylittäviltä osin + kiellettyyn ehtoon sisältyy riski kielletystä kilpailunrajoituksen seuraamuksista kuten sakko (erityisesti ostajalle, myyjien ollessa yksityishenkilöitä eikä elinkeinonharjoittajia.). 3) Liikkeen luovutusta koskevaa suomalaista lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöä ohjaa EU:n direktiivi 2001/23/EY. Se korvaa aikaisemman direktiivin

4 77/187/ETY. Liikkeen luovutus, TSL 1:10,1. Osakeenemmistön hankinta osakeyhtiössä ei ole liikkeen luovutusta TSL 1:10,1 :n mielessä, koska osakekaupassa työntekijöiden työnantaja ei vaihdu. Ks. esim. Bruun-Koskull, Työoikeuden Perusteet Laki yhteistoiminnasta yrityksessä (334/2007) koskee yritystä, jossa vähintään 20 säännöllistä työntekijää. Lain 6 luvun 32 neuvoteltava henkilöstövaikutuksista, jotka johtuvat yrityksen tai sen jonkin osan lopettamisesta, siirtämisestä toiselle paikkakunnalle taikka sen toiminnan laajentamisesta tai supistamisesta. Lain 7 luvun 41 :ssä on määräykset liikkeen luovutuksen johdosta henkilöstölle ennen luovutuksen toteuttamista tiedotettavista asioista. Kun kyseessä on siis osakekauppa, eikä työntekijöiden työnantaja vaihdu, ei kyse ole ao. lain tarkoittamasta liikkeen luovutuksesta, joten tiedotusvelvoitetta ei ole. Kun myyjillä tiedossa ei myöskään ole, että osakekaupasta olisi odotettavissa henkilöstövaikutuksia, ei neuvotteluvelvoitettakaan ole. 4) Myyjille / kohdeyhtiölle esitetty vaatimus kolmannen oikeuksia loukkaavasta menettelystä ja vahingonkorvauksesta tulisi saattaa ostajan tietoon ennen kauppaa. Muutoin myyjät rikkoisivat tahallaan kauppakirjan Myyjän kauppakirjan kohdassa 4.1, 4.8, 4.9 ja 4.10 olevia vakuutuksia, joten menettelystä seuraisi korvausvastuu myyjille, mikäli yhtiö joutuisi myöhemmin kolmannen vaatimuksen johdosta korvausvelvolliseksi.

5 VASTAUKSET OSA 2 TÄMÄ KAUPPAKIRJA on tehty OSAPUOLET (1) Juuso Innanen (Sotu: xxxxxx-yyyy, Myyjä) (2) Niklas Blomström (Sotu: xxxxxx-yyyy, Myyjä). (3) Global Entertainment GroupAB (Yhteisötunnus: zzzzzzz-x, Ostaja). TAUSTA Jäljempänä Osapuolet 1-2 kumpikin yhdessä Myyjä tai Myyjät ja kumpikin erikseen Myyjä ja Myyjä ja Ostaja jäljempänä yhdessä Osapuolet. (A) (B) Myyjät omistavat yhtiön Chaos Entertainment Oy:n (Y-tunnus: xxxxxx-x, Yhtiö) osakkeet nrot xx-yy muodostaen koko Yhtiön osakekannan täysin laimennettuna (Osakkeet). Tällä Sopimuksella Ostaja ja Myyjä sopivat ehdoista, joilla Ostaja ostaa Myyjältä Osakkeet. 1 KAUPPAHINTA JA MAKSAMINEN 1.1 Osakkeiden kauppahinta on euroa (Kauppahinta). 1.2 Ostaja maksaa täytäntöönpanossa Myyjälle euroa myyjän osoittamalle pankkitilille. Loppukauppahinnan euroa (Escrowsumma) Ostaja talletetaan Ostajan toimesta avattavalle tallettaa täytäntöönpanossa avattavalle ns. escrow - tilille Nordea Pankkiin, josta Ostaja vapauttaa sen Myyjälle kun Ostajan vaatimuksille varattu aika on

6 kulunut eikä Ostajalla ole vaatimuksia Myyjälle, josta se vapautuu Osapuolille täytäntöönpanossa solmittavan liitteenä olevan escrow sopimuksen mukaisesti, liite Ostaja maksaa varainsiirtoveron. 2 OMISTUSOIKEUDEN SIIRTYMINEN 2.1 Omistusoikeus Osakkeisiin siirtyy täytäntöönpanon tapahduttua edellyttäen, että Kauppahinta on tullut maksetuksi Myyjälle ja Escrow-summan tultua talletetuksi edellä kohdan 1.2 mukaisesti. 3 TÄYTÄNTÖÖNPANO 3.1 Aika ja paikka Tämän kaupan täytäntöönpano tapahtuu [ ].[ ].2013 alkaen klo Asianajotoimisto Väkevä & Nyström, Oy:n toimitiloissa osoitteessa Iso Roobertinkatu 8 A, Helsinki Täytäntöönpano tapahtuu viimeistään viidentenä päivänä sen jälkeen, kun kaikki ennakkoehdot ovat täyttyneet, jolleivät Osapuolet toisin sovi. 3.2 Ennakkoehdot Ostaja on velvollinen tämän kaupan täytäntöönpanoon vain, mikäli seuraavat ennakkoehdot täyttyvät ennen täytäntöönpanopäivää: (a) Kaikki viranomaissuostumukset ja -luvat on saatu, eikä niihin sisälly sellaisia ehtoja tai rajoituksia, joita Ostaja ei ole hyväksynyt; ja (b)(a) Ostaja on saanut kaupalle tarvittavan rahoituksen Osapuolet pyrkivät parhaan kykynsä mukaan täyttämään ennakkoehdot.

7 3.2.3 Mikäli ennakkoehtoja ei ole täytetty tai niistä ei ole luovuttu Osapuoli, jonka hyväksi täyttämätön ehto on sovittu, saa irtisanoa tämän Sopimuksen päättymään välittömästi Mikäli Sopimus päätetään tämän kohdan perusteella, kaikki Osapuolten Sopimuksen mukaiset velvollisuudet päättyvät Ostaja pyrkii parhaan kykynsä mukaan täyttämään Ennakkoehdot viipymättä, kuitenkin viimeistään.2013 (Takarajapäivä). Mikäli tämän Sopimuksen täytäntöönpano ei ole tapahtunut 10 arkipäivän kuluessa Takarajapäivästä, kummallakin Osapuolella on oikeus päättää Sopimus kirjallisella ilmoituksella. Mikäli Sopimus päätetään tämän kohdan perusteella, kaikki Osapuolten Sopi-muksen mukaiset velvollisuudet päättyvät, lukuun ottamatta kohtien [salassapito, ilmoitukset, sovellettava laki, riitojen ratkaisu] mukaisia velvollisuuksia. Sopimuksen päättyminen ei poista kummankaan Osapuolen mahdollista vahingonkorvausvastuuta kaupan peruuntumisesta. 3.3 Toimenpiteet Täytäntöönpanon yhteydessä Täytäntöönpanossa: (a) (b) (c) Ostaja luovuttaa selvityksen kohdassa 1.2 sovitusta Escrow tilin avaamisesta Nordea PankkiinOstaja maksaa Kauppahinnan Myyjälle kohdan 1.2 mukaisesti; Ostaja ja Myyjät allekirjoittavat Escrow Sopimuksen ja Ostaja tallettaa Escrow-summan pankkiin kohdan 1.2 mukaisesti; Ostaja maksaa varainsiirtoveron Osakkeista ja maksutodistus siitä otetaan täytäntöönpanomuistion liitteeksi;

8 (a)(d) Ostaja esittää sen hallituksen päätöksen tämän Sopimuksen täytäntöönpanon hyväksymisestä; (e) Myyjä luovuttaa Ostajalle avoimin siirtomerkinnöin varustetut Osakkeiden osakekirjat; (b)(f) Myyjä luovuttaa oheisen liitteen (f) mukaiset eroilmoitukset; ja (c)(g) Osapuolet vahvistavat kirjallisesti tämän Sopimuksen tarkoittaman osakekaupan täytäntöönpanon tapahtuneen allekirjoittamalla oheisen liitteen (g) mukaisen täytäntöönpanopöytäkirjan Kaikkien täytäntöönpanon yhteydessä tehtävien toimenpiteiden katsotaan tapahtuneen samalla kertaa eikä minkään toimenpiteen katsota tapahtuneen ennen kuin kaikki toimenpiteet on tehty. 4 MYYJÄN VAKUUTUKSET 4.1 Myyjä vakuuttaa Ostajalle, että Myyjän Vakuutukset pitävät paikkaansa eivätkä ole harhaanjohtavia Sopimuksen allekirjoitushetkellä ja täytäntöönpanohetkellä. 4.2 Myyjä omistaa Osakkeet ja on oikeutettu luovuttamaan ne Ostajalle kaikista rasitteista vapaana. 4.3 Yhtiön osakepääoma on täysin maksettu eikä Yhtiö ole laskenut liikkeelle osakkeita tai osakkeisiin oikeuttavia erityisiä oikeuksia. 4.4 Yhtiö ei omista osuuksia toisista yhteisöistä eikä Yhtiöllä ole sivuliikkeitä. 4.5 Yhtiön tilinpäätökset on laadittu kirjanpitokäytännön mukaisesti, ja ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta ja

9 Yhtiön tulevaisuuden näkymistäkunkin tilinpäätöksen päivänä. 4.6 Kaikki Yhtiön käyttämät, liitteessä 4.6/Due Diligence Materiaalissa yksilöidyt olennaiset IPR:t ovat Yhtiön yksinomaisessa omistuksessa tai asianmukaisesti Yhtiölle lisensoituja. 4.7 Yhtiön olennaiset sopimukset ovat voimassa eikä Myyjän tiedon mukaan Yhtiön sopijakumppanit ole syyllistyneet sopimusrikkomuksiin. 4.8 Käynnissä ei ole mitään oikeudenkäyntiä tai muutakaan prosessia, jossa Yhtiö olisi osapuolena eikä Myyjän tiedon mukaan uhkaa tällaisesta ole eikä tulepois lukien Myyjän liitteessä 4.11 ilmoittamat prosessit. 4.9 Yhtiö on kaikessa toiminnassaan noudattanut kaikilta olennaisilta osin soveltuvia lakeja ja viranomaismääräyksiä Myyjä on kertonut Ostajalle kaikki sellaiset Yhtiötä koskevat seikat, joilla voidaan olettaa olevan vaikutusta Ostajan arvioon Yhtiöstä ja Myyjän antamat tiedot ovat olleet paikkansapitäviä, tarkkoja ja täydellisiä Myyjän velvollisuus antaa tietoja Yhtiöstä rajoittuu siihen, että Ostajalle on annettu mahdollisuus tutustua Due Diligence materiaaliin, joka liitteenä 4.11 (Due Diligence Materiaali) Ostaja vahvistaa, että se on saanut tutustua Due Diligence Materiaaliin riittävässä määrin, ja että Myyjän vastuu kaupan kohteesta rajoittuu tässä kohdassa 4 annettaviin Myyjän vakuutuksiin Myyjä ei riko Myyjän vakuutuksia siltä osin kuin Myyjän vakuutuksista poik-keava seikka käy kohtuullisesti ilmi Due Diligence Materiaalista.

10 5 MYYJÄN VASTUU JA VASTUUN RAJOITUKSET 5.1 Myyjä on vastuussa kaikesta sellaisesta Ostajanlle aiheutuneesta vahingosta, joka liittyy tämän Sopimuksen rikkomiseen Myyjän toimesta. Myyjät eivät ole yhteisvastuussa Ostajalle aiheutuneesta vahingosta, vaan kukin Myyjä on vastussa vain omalta osaltaan vastaanottamansa Kauppahinnan määrään asti. 5.2 Myyjän vastuuta korvata Myyjän vakuutusten rikkomiseen perustuva vahinko (Vahinko) rajoitetaan siten, että oikeutta korvaukseen ei ole, ellei vahinkojen yhteenlaskettu määrä ole vähintään EUR Mikäli vahinkojen yhteenlaskettu määrä ylittää edellä mainitun summan, korvataan koko summa. 5.3 Ostajalla on oikeus esittää tähän Sopimukseen perustuvat vaatimuksensa Myyjän vakuutusten rikkomisen perusteella 518 vuodenkuukauden kuluessa täytäntöönpanosta. 5.4 Vahinko, jonka Myyjä korvaa tämän kohdan 5 mukaisesti, katsotaan Kauppahinnan vähennykseksi. Tämän kohdan perusteella maksettava korvaus on ainoa oikeussuojakeino, johon Ostajalla on tämän Sopimuksen perusteella oikeus, eikä muu oikeussuojakeino, seuraus tai korvaus kauppalain (355/1987) tai millään muullakaan perusteella tule kyseeseen. Myyjä ei vastaa mistään epäsuorista vahingoista tai menetyksistä. Laskettaessa Vahinkojen yhteismäärää huomioon ei oteta sellaisia yksittäisiä Vahinkoja, joiden arvo on alle EUR Myyjä ei ole vastuussa Vahingosta siltä osin kuin: (1) Vahinko voi vähentää maksettavaksi tulevaa veroa, riippumatta siitä käytetäänkö tätä mahdollisuutta;

11 (2) Vahinko on ehdollinen eikä vielä toteutunut; (3) Vahinko johtuu Sopimuksen allekirjoituspäivän jälkeen voimaan tulleesta lainsäädännöstä; (4) Ostaja tai Yhtiö ei ole parhaansa mukaan rajoittanut Vahinkoa; (5) Vahinko johtuu Ostajan tai Yhtiön toiminnasta (tai toimimattomuudesta) Täytäntöönpanopäivän jälkeen; (6) Ostajan tähän Sopimukseen perustuvaa vaatimusta ei ole esitetty Myyjälle kirjallisesti viimeistään Ostaja on vastuussa kaikista sellaisista vahingoista, jotka aiheutuvat Myyjälle Ostajan tämän Sopimuksen rikkomisen johdosta MUUT EHDOT 6.1 Myyjä sitoutuu tekemään täytäntöönpanon jälkeen sellaiset kohtuulliset toimenpiteet, joita Ostaja edellyttää ja jotka ovat välttämättömiä tämän Sopimuksen tarkoituksen toteuttamiseksi. Ostaja huolehtii siitä, että Yhtiön hallitus täydennetään välittömästi täytäntöönpanon jälkeen ja Ostaja sitoutuu huolehtimaan siitä, että Yhtiön seuraavassa varsinaisessa yhtiökokouksessa myönnetään vastuuvapaus Yhtiön hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajille, jotka ovat eronneet tehtävästään täytäntöönpanopäivänä tai sitä ennen. 6.2 Myyjät eivät saa suoraan tai välillisesti kilpailla Yhtiön kanssa 53 vuoden ajan täytäntöönpanosta lukien.

12 Lisäksi Myyjät lupaavat ja vakuuttavat, että eivät tämän ajan jälkeenkään ryhdy kilpailemaan Yhtiön kanssa ja erikseen merkitään, että tällä on ollut kauppahintaa olennaisesti korottava vaikutus. 6.3 Tämä Sopimus muodostaa Osapuolten koko sopimuksen tässä käsiteltyjen asioiden osalta ja kumoaa Osapuolten aikaisemmat kyseisiä asioita koskevat sopimukset. 6.4 Tätä Sopimusta voidaan muuttaa tai täydentää vain kirjallisesti kaikkien Osapuolten allekirjoituksin vahvistetulla muutossopimuksella, muunlaiset muutokset eivät sido Osapuolia. 6.5 Mikäli tämän Sopimuksen ehto todetaan lain vastaiseksi tai tehottomaksi, Osapuolet neuvottelevat tämän Sopimuksen muuttamisesta niin, että Sopimus muutettuna vastaa mahdollisimman tarkoin alkuperäistä Sopimusta. 6.6 Tätä Sopimusta tai siihen liittyviä Osapuolen oikeuksia tai velvoitteita ei saa siirtää ilman toisen Osapuolen suostumusta. Ostajalla on kuitenkin oikeus siirtää tämä Sopimus tai sen mukaiset oikeudet tai velvoitteet tarvittaessa kolmannelle. 6.7 Sopimukseen sovelletaan Suomen lakia lukuun ottamatta sen lainvalintaa koskevia sääntöjä ja periaatteita. 6.8 Sopimuksesta aiheutuvat riidat ratkaistaan lopullisesti välimiesmenettelyssä Keskuskauppakamarin välityslautakunnan sääntöjen mukaisesti. Välimiesmenettely pidetään Helsingissä ja käydään Suomen kielellä. 7 ALLEKIRJOITUKSET Myyjä Ostaja

13 Niklas Blom- Juuso Innanen ström Global Entertainment AB [Nimenkirjoitusoikeuden omaava(t) edustaja(t)]

Tehtävä on kaksiosainen.

Tehtävä on kaksiosainen. YRITYSKAUPPASOPIMUKSET ENNAKKOTEHTÄVÄ TAUSTAKUVAUS ENNAKKOTEHTÄVÄ Juuso Innanen ja Niklas Blomström omistavat tasaosuuksin vuonna 2003 perustamansa suomalaisen Chaos Entertainment Oy:n koko osakekannan.

Lisätiedot

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN KAUPPAKIRJA Sivu 1/6 KAUPPAKIRJA 1. Sopijapuolet Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi 11 13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

Suur-Savon Sähkö Oy ( ), Mikkeli, osoite: Otto Mannisenkatu 6, Mikkeli, jäljempänä Ostaja.

Suur-Savon Sähkö Oy ( ), Mikkeli, osoite: Otto Mannisenkatu 6, Mikkeli, jäljempänä Ostaja. 1 (5) OSAKKEITA KOSKEVA KAUPPAKIRJA Myyjä Ostaja Savonlinnan kaupunki (0166906-4), Savonlinna, osoite: Olavinkatu 27, 57130 Savonlinna, jäljempänä Myyjä. Suur-Savon Sähkö Oy (0215863-7), Mikkeli, osoite:

Lisätiedot

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeiden ostamista ja myymistä koskeva KAUPPAKIRJA 19.6.2017 2 OSAPUOLET Myyjät 1. Rovaniemen kaupunki, Hallituskatu 7, PL 122, 96101 Rovaniemi; Jäljempänä Myyjä Ostaja

Lisätiedot

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja )

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja ) OSAKEKAUPPAKIRJA Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n välillä (jäljempänä Kauppakirja ) 1. Kaupan osapuolet 1.1 Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy (y-tunnus 0433221-3), Valtakatu 44,

Lisätiedot

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja

Marraskuu MERKINTÄSOPIMUS. 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus , jäljempänä Yhtiö ), ja Marraskuu 2017 - MERKINTÄSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Medicortex Finland Oy (Y-tunnus 2625992-6, jäljempänä Yhtiö ), ja 1.2 Nimi: _ Henkilötunnus (jäljempänä Merkitsijä ) Yhtiö on tarjonnut Merkitsijälle mahdollisuutta

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä

LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä LUOVUTUSKIRJA Sibelius-Akatemian, Yleisradio Oy:n ja Helsingin Kaupungin Sekä Helsingin Musiikkitalo Oy:n välillä 2 (8) Allekirjoittaneet sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan luovutuskirjan (jäljempänä

Lisätiedot

Nimi: Kiinteistö Oy Rauhan Ranta 6 Y-tunnus: 2145043-0 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki

Nimi: Kiinteistö Oy Rauhan Ranta 6 Y-tunnus: 2145043-0 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Nimi: Kiinteistö Oy Rauhan Ranta 6 Y-tunnus: 2145043-0 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki ("Myyjä") 1.2 Ostaja Nimi: Eläkevakuutusosakeyhtiö

Lisätiedot

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali.

3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin tontti nro 3, osoitteessa Luodontie, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Rakennustoimisto Laamo Oy (Y- 0829611-7) Huuhkajantie 2 21210 Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 39. korttelin

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ]

LUOVUTUSSOPIMUS. KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [ ] LUOVUTUSSOPIMUS KOUVOLAN KAUPUNGIN ja KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N välillä [] SOPIMUS [1] LUOVUTUSSOPIMUS 1 Siirron osapuolet 1.1 Luovuttaja Kouvolan kaupunki (y-tunnus xxxx) (jäljempänä Kouvola)

Lisätiedot

SOPIMUS LIIKKEENLUOVUTUKSESTA (LUONNOS) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI [ ]

SOPIMUS LIIKKEENLUOVUTUKSESTA (LUONNOS) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI [ ] SOPIMUS LIIKKEENLUOVUTUKSESTA (LUONNOS) YLÖJÄRVEN KAUPUNKI JA [ ] [ ]. päivänä [ ]kuuta 2016 Sopimus Työterveyspalvelu Viisarin liiketoiminnan siirtämisestä X Oy:lle SISÄLTÖ 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET... 3

Lisätiedot

LUOVUTUSSOPIMUS. Taipalsaaren kunta, Savitaipaleen kunta. Saimaan Kuitu Oy *** xx

LUOVUTUSSOPIMUS. Taipalsaaren kunta, Savitaipaleen kunta. Saimaan Kuitu Oy *** xx LUOVUTUSSOPIMUS Taipalsaaren kunta, Savitaipaleen kunta ja Saimaan Kuitu Oy *** xx.6.2016 2 (7) 1 OSAPUOLET 1.1 Taipalsaaren kunta Y-tunnus: 0163320-5 Osoite: Kellomäentie 1 54920 TAIPALSAARI 1.2. Savitaipaleen

Lisätiedot

Nimi: Saimaan Palvelukiinteistöt Oy Y-tunnus: 2264713-9 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki

Nimi: Saimaan Palvelukiinteistöt Oy Y-tunnus: 2264713-9 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Nimi: Saimaan Palvelukiinteistöt Oy Y-tunnus: 2264713-9 Osoite: c/o Holiday Club Resorts Oy, Hitsaajankatu 22, 00810 Helsinki ("Myyjä") 1.2 Ostaja Nimi: Magic

Lisätiedot

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013

VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA. Sijaintikartta. Maankäyttöosasto 22.4.2013/ESu VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. . NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA VENKA VENKA VÄLSKÄRINKUJA. NAANTALI Luovutettavat tontit 2013 VÄLSKÄRINKUJA JA VENKA Sijaintikartta M:\KARTTA\LIITE\2013\Liitekartat\Luovutettavat_tontit_kiinteistot\Valskarinkuja\Sijaintikartta.pdf

Lisätiedot

Me allekirjoittaneet sopijapuolet olemme tänään tällä asiakirjalla tehneet seuraavan osakekaupan:

Me allekirjoittaneet sopijapuolet olemme tänään tällä asiakirjalla tehneet seuraavan osakekaupan: KAUPPAKIRJA Me allekirjoittaneet sopijapuolet olemme tänään tällä asiakirjalla tehneet seuraavan osakekaupan: OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Ylöjärven kaupunki Y-tunnus: 0158221-7 Kutuntie 14 33470 Ylöjärvi (jäljempänä

Lisätiedot

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015

eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 eq Oyj OPTIO-OHJELMA 2015 Varsinaisen yhtiökokouksen 25.3.2015 antaman valtuutuksen nojalla hallitus on päättänyt antaa hallituksen nimeämille eq-konsernin avainhenkilöille yhteensä enintään 2 000 000

Lisätiedot

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

3 Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali. 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 12. kaupunginosan (Pirttiluoto) 42. korttelin tontti nro 5, osoitteessa Pirttiluodontie X, 21110 Naantali.

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Helsingin kaupunki (y-tunnus: 0201256-6) Osoite: PL 2213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä Myyjän kaupparekisteriote liitteenä 1.1 1.2. OSTAJA

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Luonnos 16.10.2014 MAANKÄYTTÖSOPIMUS ASEMAKAAVAN LAATIMISES- TA / KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopijapuolet Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala (kaupunki) Sopimuksen kohde Asemakaavan laatiminen

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus )

Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus ) Julkinen 1 (5) Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeiden myynti 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä n kuntayhtymä (), Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus 0172718-0) 2. KAUPAN KOHDE 2.1. Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeet

Lisätiedot

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra

Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS. LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus Virastokatu 2, Imatra Luonnos 1(6) LUOVUTUSSOPIMUS LUOVUTTAJA Imatran kaupunki, (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0159216-7 Virastokatu 2, 55100 Imatra LUOVUTUKSENSAAJA Saimaan Tukipalvelut Oy, (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus 0162017-2

Lisätiedot

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016

Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Sivu 1 / 5 Componenta Oyj:n optio oikeudet 2016 Componenta Oyj:n hallitus (hallitus) on päättänyt esittää 15.4.2016 kokoontuvalle Componenta Oyj:n (yhtiö) ylimääräiselle yhtiökokoukselle optio oikeuksien

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ

KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ KAUPPAKIRJA RAKENNUKSEN MYYMISESTÄ 1. OSAPUOLET MYYJÄ Helsingin kaupunki jota edustaa kiinteistölautakunta y-tunnus: 0201256-6 PL 2200 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä OSTAJA Roslund Hietalahti

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä

Yhteistyösopimus. Uudenkaupungin kaupungin. Finn Sportsman Oy:n. välillä KAU Yhteistyösopimus Uudenkaupungin kaupungin ja Finn Sportsman Oy:n välillä 2 1. OSAPUOLET Tämän yhteistyösopimuksen osapuolina ovat: (1) Uudenkaupungin kaupunki (Y-tunnus: 0144036-6) Välskärintie 2 23500

Lisätiedot

VIESTINTÄVERKKOA KOSKEVA KAUPPAKIRJA

VIESTINTÄVERKKOA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 1(5) VIESTINTÄVERKKOA KOSKEVA KAUPPAKIRJA OSTAJANA Siilinjärven kunta ja MYYJÄNÄ Savon Kuituverkko Oy 2(5) 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Siilinjärven kunta Y-tunnus: 0172718-0 PL 5, Kasurilantie 1, 71800 SIILINJÄRVI

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Helsingin kaupunki (y-tunnus: 0201256-6) Osoite: PL 2213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä Myyjän kaupparekisteriote liitteenä 1.1 1.2. OSTAJA

Lisätiedot

Pohtimo 619:0 kaupan kohteena olevalla määräalalla ei ole vahvistettua kaavaa.

Pohtimo 619:0 kaupan kohteena olevalla määräalalla ei ole vahvistettua kaavaa. KAUPPAKIRJALUONNOS KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Ly-tunnus: 0973110-9 Osoite: Toripuistikko 5-7, 3. krs 96200 ROVANIEMI Ostaja: Osoite: Evo Tek Oy / perustettavan yhtiön lukuun

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA ROVANIEMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN JA [SANTASPORT PALVELUT] OY:N VÄLILLÄ [pp.kk.2014] Luottamuksellinen 2 1 TAUSTA... 3 2 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSHETKI... 3 3 APPORTTIOMAISUUS...

Lisätiedot

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä

LUONNOS 1. Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä 1 / 6 LUONNOS 1 KAUPPAKIRJA (19.3.2012/UO) KAUPAN OSAPUOLET MYYJÄ Huittisten kaupunki (Y-tunnus 0203762-4), jäljempänä Myyjä Risto Rytin katu 36 32700 Huittinen OSTAJA (he- / Y-tunnus), jäljempänä Ostaja

Lisätiedot

SOVINTOSOPIMUS. LUONNOS /JP (myös kiinteistökauppa)

SOVINTOSOPIMUS. LUONNOS /JP (myös kiinteistökauppa) LUONNOS 24.5.2016/JP (myös kiinteistökauppa) SOVINTOSOPIMUS 1. Osapuolet a) Nurmijärven kunta (y-tunnus 9014643-2, kunta ) PL 37 01901 Nurmijärvi b) Ville Paasonen (ht) 100 Woodland Avenue 07901 Summit

Lisätiedot

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali.

Kauppa kirja Luonnos 22.5.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Timo Noko Naantali. Naantalin kaupunki 1 Myyjä Kauppa kirja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 2 Ostaja Timo Noko Naantali. 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 8. kaupunginosan (Luolala)

Lisätiedot

Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä

Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava. Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä K A U P P A K I R J A 1/4 MYYJÄ OSTAJA Kauhavan kaupunki (Y-tunnus: 0208852-8) Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Mc Scatter Oy (Y-tunnus 1644458-9) Osoite: Järvenrinne 9, 62375 Ylihärmä KAUPAN KOHDE

Lisätiedot

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa (Y-tunnus 2539942-5) joko itse tai perustettavan tai perustettavien yhtiöiden puolesta ja lukuun (Myöhemmin: Ostaja)

Pohjola Rakennus Oy Uusimaa (Y-tunnus 2539942-5) joko itse tai perustettavan tai perustettavien yhtiöiden puolesta ja lukuun (Myöhemmin: Ostaja) 1 (7) OSAKEKAUPAN ESISOPIMUS Myyjä: Espoon Kaupunki Espoon kaupunki Tilakeskus-liikelaitos Y-tunnus 0101263-6 PL 6200 02070 Espoon kaupunki Päätös: Kaupunginhallitus..2015 Ostaja: Pohjola Rakennus Oy Uusimaa

Lisätiedot

3. KAUPAN EHDOT 3.1. Kauppahinta Kauppahinta on seitsemäntuhattaneljäsataaviisikymmentäviisi (7.455,-) euroa.

3. KAUPAN EHDOT 3.1. Kauppahinta Kauppahinta on seitsemäntuhattaneljäsataaviisikymmentäviisi (7.455,-) euroa. KAUPPAKIRJA 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä Hlö-tunnus Myöhemmin: 'Myyjä'. Erkki Estola Isokatu 14 85800 Haapajärvi Ostaja Haapajärven kaupunki Y-tunnus 0209756-3 Kirkkokatu 2 85800 Haapajärvi Myöhemmin: 'Ostaja'.

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Espoo. Yhtiön kaupparekisteriote ja yhtiöjärjestys per ovat liitteinä 3.1 a ja 3.1 b.

Yhtiön kotipaikka on Espoo. Yhtiön kaupparekisteriote ja yhtiöjärjestys per ovat liitteinä 3.1 a ja 3.1 b. OSAKKEIDEN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä N.N Y-tunnus Osoite: Jäljempänä: Myyjä. 1.2 Ostaja Taaleritehtaan Kiinteistökehitysrahasto Ky Y-tunnus 2690937-8 Osoite: Kluuvikatu 3, 00100 Helsinki Jäljempänä:

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET MYYJÄ Lappi Timber Oy Y-tunnus Osoite: PL KEITELE Jäljempänä Myyjä

KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET MYYJÄ Lappi Timber Oy Y-tunnus Osoite: PL KEITELE Jäljempänä Myyjä KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Lappi Timber Oy Y-tunnus Osoite: PL 4 72600 KEITELE Jäljempänä Myyjä 1.2. OSTAJA Kemijärven kaupunki Y-tunnus Osoite: PL 5, 98101 KEMIJÄRVI Jäljempänä Ostaja 2. KAUPAN

Lisätiedot

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016

Talenom Oyj:n optio-oikeudet 2016 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Sivu 1 / 5 TALENOM OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2016 Talenom Oyj:n (yhtiö) varsinainen yhtiökokous on 17.3.2016 päättänyt optio-oikeuksien antamisesta yhtiön hallituksen (hallitus) ehdotuksen 17.2.2016 mukaisesti

Lisätiedot

Optiosopimus. Turun kaupungin, YH- Länsi Oy:n. Kiinteistö Oy Turun Yliopistonkatu 30:n. välillä

Optiosopimus. Turun kaupungin, YH- Länsi Oy:n. Kiinteistö Oy Turun Yliopistonkatu 30:n. välillä Optiosopimus Turun kaupungin, YH- Länsi Oy:n ja Kiinteistö Oy Turun Yliopistonkatu 30:n välillä..2012 ASTREA Asianajotoimisto Attorneys at Law 2/6 OPTIOSOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Optio-oikeuden myöntäjä

Lisätiedot

Huoneiston ostotarjous

Huoneiston ostotarjous Huoneiston ostotarjous - 1/5 Huoneiston ostotarjous 1. Tarjouksen kohde Osakkaiden numerot: Yhtiön nimi: Osoite: 2. kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään 3. Kauppahinta ja maksuehdot

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET. Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy. Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun [].

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET. Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy. Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun []. KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSAPUOLET Ismo Syvähuoko ja Sport Aid Urheilulääkäriasema Oy ja Ismo Syvähuoko perustettavan yhtiön lukuun [].2017 2(6) KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Ismo Syvähuoko

Lisätiedot

Kauppaan ei kuulu osuuksia yhteisiin alueisiin eikä erityisiin etuuksiin.

Kauppaan ei kuulu osuuksia yhteisiin alueisiin eikä erityisiin etuuksiin. 1/6 Asianumero KAUPAN OSAPUOLET KAUPPAKIRJA Myyjä: Ostaja: Suomen valtio, Metsähallitus Kotipaikka Vantaa, Y-tunnus 0116726-7 Osoite: PL 94, 01301 VANTAA Keuruun kaupunki Multiantie 5 42700 Keuruu Y-tunnus

Lisätiedot

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa.

Tämän kiinteistökaupan kaikki ehdot on esitetty tässä kauppakirjassa. KAUPPAKIRJA 1(5) MYYJÄ OSTAJA Ylivieskan kaupunki, 0190557-3 PL 70, 84101 YLIVIESKA nimi, tunnus Osoite: KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Ylivieskan kaupungin xx kaupunginosan (x.) korttelin

Lisätiedot

Y-tunnus 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava

Y-tunnus 0208852-8 Osoite: Kauppatie 109, 62200 Kauhava Kh 22.2.2016 liite x 1/5 Asianumero MH 833/2016, 06.04.01 KAUPPAKIRJA KAUPAN OSAPUOLET Myyjä: Ostaja: Suomen valtio, Metsähallitus Kotipaikka Vantaa, Y-tunnus 0116726-7 Osoite: PL 94, 01301 VANTAA Kauhavan

Lisätiedot

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT

KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT 1 KONE OYJ:N OPTIO-OIKEUKSIEN 2015 EHDOT KONE Oyj:n hallitus on yhtiökokoukselta 1.3.2010 saamansa valtuutuksen perusteella päättänyt 18.12.2014 optio-oikeuksien antamisesta KONE Oyj:n (yhtiö) ja sen tytäryhtiöiden

Lisätiedot

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010

STT:n yleiset sopimusehdot 1.1.2010 YLEISET SOPIMUSEHDOT 1 (5) STT:n yleiset sopimusehdot 1. Käyttöoikeus 2. Käyttöehdot 1 Kappale päivitetty 1.1.2016 alkaen. Asiakkaalla on oikeus käyttää STT:n palvelua ja/tai siihen sisältyviä aineistoja

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVÄN RAKENNUKSEN MYYNNISTÄ HYVINVOINTIASEMA

KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVÄN RAKENNUKSEN MYYNNISTÄ HYVINVOINTIASEMA 1(8) LUONNOS 20.5.2019 KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVÄN RAKENNUKSEN MYYNNISTÄ HYVINVOINTIASEMA 2(8) Sisällysluettelo 1. Kaupan osapuolet... 3 2. Kaupan tausta ja tarkoitus...

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS 2 ESISOPIMUKSEN OSAPUOLET JA ESISOPIMUKSEN TARKOITUS 1. OSAPUOLET 1.1. TULEVA MYYJÄ Savonlinnan kaupunki Y-tunnus 0166906-4 Osoite: Olavinkatu 27 57130 Savonlinna (jäljempänä

Lisätiedot

Luonnos 30.4.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali.

Luonnos 30.4.2015. Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1 Myyjä 2 Ostaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Profmer Oy, y-tunnus 0576362-1, Teräskatu 11, 21110 Naantali. 1 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin 14. kaupunginosan

Lisätiedot

OSAKEKAUPPAKIRJA. Metsähallituksen. Rantasalmen kunnan. välillä

OSAKEKAUPPAKIRJA. Metsähallituksen. Rantasalmen kunnan. välillä 1 (10) OSAKEKAUPPAKIRJA Metsähallituksen ja Rantasalmen kunnan välillä XX. huhtikuuta 2018 2 (10) SISÄLLYSLUETTELO 1. LIITELUETTELO... 3 2. KAUPAN OSAPUOLET... 4 3. KAUPAN KOHDE... 4 4. Kauppahinta...

Lisätiedot

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli')

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli') SOPIMUS VUOKRASOPIMUKSEN SIIRROSTA 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Turun Teknologiakiinteistöt Oy (Y-tunnus: 2349955-3) Tykistökatu 6 B, Biocity 20520 Turku (jäljempänä 'Teknologiakiinteistöt') 1.2. Turun Yliopisto

Lisätiedot

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( )

Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) 1/5 KAUPPAKIRJA MYYJÄ Nousiaisten kunta, Y- 0135821-5 (jäljempänä Myyjä ) OSTAJA Tiuraniemi Jarkko Antero, ( ) Koivuranta Aliisa Ida Katariina, ( ) (jäljempänä Ostaja ) KAUPAN KOHDE Nousiaisten kunnassa

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA KEMIN TEOLLISUUSKYLÄ OY. myyjänä KEMIN KAUPUNKI. ostajana. kaupan kohteena

KAUPPAKIRJA KEMIN TEOLLISUUSKYLÄ OY. myyjänä KEMIN KAUPUNKI. ostajana. kaupan kohteena KAUPPAKIRJA KEMIN TEOLLISUUSKYLÄ OY myyjänä ja KEMIN KAUPUNKI ostajana kaupan kohteena VERKKOKARINKATU 11 VUOKRAOIKEUDET JA NIILLÄ SIJAITSEVAT RAKENNUKSET 24.10.2017 1 OSAPUOLET Kemin Teollisuuskylä Oy

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA. Määräalalla tai tonteilla ei ole sellaisia rakennuksia, rakenteita tai laitteita, jotka olisivat kaupan kohteina.

KAUPPAKIRJA. Määräalalla tai tonteilla ei ole sellaisia rakennuksia, rakenteita tai laitteita, jotka olisivat kaupan kohteina. LUONNOS 15.6.2016 KAUPPAKIRJA Myyjä: Finavia Oyj Y tunnus: 2302570 2 Lentäjäntie 3 / PL 50, 01531 VANTAA Ostaja: Lappeenrannan kaupunki Y tunnus: 0162193 3 PL 11, 53101 LAPPEENRANTA Taustaksi: Saimaan

Lisätiedot

2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella.

2. Omistus- ja hallintaoikeus Omistus- ja hallintaoikeus kaupan kohteeseen siirtyy lopullisen kauppakirjan allekirjoituksella. Esisopimuksen kohdan "Esisopimuksen perusteella tapahtuvat maksut" perusteella maksettu kauppahinnan osasuoritus 30.000 euroa ja varsinaisen kaupan solmimisen yhteydessa maksettava 280.000 euroa muodostavat

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ

KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ KAUPPAKIRJA 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Helsingin kaupunki (y-tunnus: 0201256-6) Osoite: PL 2213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä Myyjän kaupparekisteriote liitteenä 1.1 1.2. OSTAJA Rauniorakentajat

Lisätiedot

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla.

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. TARJOUS, kiinteistö Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. 1. Kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan

Lisätiedot

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite:

Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. , jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: 1(5) KAUPPAKIRJA MYYJÄ OSTAJA KAUPAN KOHDE KAUPPAHINTA KAUPAN MUUT EHDOT Valkeakosken kaupunki (0157568-2), jäljempänä myyjä. Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski., jäljempänä ostaja. Y-tunnus: Osoite: Oheisen

Lisätiedot

Helsingin Kaupunki (jäljempänä Myyjä ) y-tunnus: Osoite: PL 1, Helsingin kaupunki

Helsingin Kaupunki (jäljempänä Myyjä ) y-tunnus: Osoite: PL 1, Helsingin kaupunki 1 / 8 OSAKEKAUPPAKIRJA 1. MYYJÄ Helsingin Kaupunki (jäljempänä Myyjä ) y-tunnus: 0201256-6 Osoite: PL 1, 00099 Helsingin kaupunki 2. OSTAJA Mercator Fastigheter Ab (Jäljempänä Ostaja ) y-tunnus: 2995031-7

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ

KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Helsingin kaupunki (y-tunnus: 0201256-6) Osoite: PL 2213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä Myyjän kaupparekisteriote liitteenä 1.1 1.2. OSTAJA

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 215. Kaupunginhallitus 20.06.2016 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 0.06.06 Sivu / 68/06 0.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 7 5..06 Kaupunginhallitus 59 8..06 5 Kiinteistö Oy Ankkurin osakkeiden myyntiä koskevan päätöksen tarkistaminen Valmistelijat

Lisätiedot

HAKEMUS 16.1 0.2007. Tarvittaessa lisätietoja asiassa antaa Jouni Puhakka, gsm 040-50 6363 8 tai jouni.puhakka@lindstro~ninvest.fi.

HAKEMUS 16.1 0.2007. Tarvittaessa lisätietoja asiassa antaa Jouni Puhakka, gsm 040-50 6363 8 tai jouni.puhakka@lindstro~ninvest.fi. * Lindström v HAKEMUS C-?,!. "Q-$:j.,.c*,.g./ew- 16.1 0.2007 HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUKSELLE Lindström Oy suunnittelee Konalassa osoitteessa Ristipellontie 14, Helsinki sijaitsevan palvelukeskuskiinteistönsä

Lisätiedot

SEH:n osakkeiden omistuksen jakautuminen ennen ja jälkeen Järjestelyn toteuttamista on liitteenä

SEH:n osakkeiden omistuksen jakautuminen ennen ja jälkeen Järjestelyn toteuttamista on liitteenä 1 (5) Luonnos 14.6.2019 AIESOPIMUS 1. Sopijapuolet 1.1 Kuopion kaupunki, Y-tunnus 0171450-7, Kuopio Tulliportinkatu 31 70110 KUOPIO 1.2 Savon Energiaholding Oy, Y-tunnus 1523182-1, Siilinjärvi c/o Savon

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ).

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Luonnos Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan (Tammisto) korttelissa 15 ( ). Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 2 Ostaja Naantalin Vuokratalot Oy, y-tunnus 08544715. 3 Kaupan kohde Tontti nro 3 Naantalin kaupungin 15. kaupunginosan

Lisätiedot

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään.

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään. TARJOUS, asunto-osake Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. 1. Kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään. 2. Kaupan

Lisätiedot

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla.

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. TARJOUS, kiinteistö Tarjoudumme ostamaan tässä mainitun kiinteistön ja sillä olevat rakennukset tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. 1. Kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan

Lisätiedot

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ.

TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVÄ TONTTI JA SEN LUOVU- TUSEHDOT HAKUAIKA: 10.10.-26.10.2012 KLO 15.00 MENNESSÄ. 1 Yleisehdot ja -tiedot: ostaja maksaa kaupungille kauppahinnan lisäksi kauppakirjan laatimiskustannuksena

Lisätiedot

Kaupan kohteena on ¼ koko Otahalli Oy:n jäljempänä Yhtiö osakekannasta (jäljempänä Osakkeet ).

Kaupan kohteena on ¼ koko Otahalli Oy:n jäljempänä Yhtiö osakekannasta (jäljempänä Osakkeet ). LUONNOS 16.12.2016 OSAKKEIDEN KAUPPAKIRJA 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Suomen Urheiluliitto r.y. Y-tunnus: Osoite: Omistusosuus ¼ Jäljempänä: Myyjä. 1.2 Ostaja Espoon kaupunki Tilapalvelut-liikelaitos Y-tunnus:

Lisätiedot

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS

KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS KIINTEISTÖKAUPAN ESISOPIMUS Sopimusosapuolet Myyjä Saarijärven kaupunki (0176975-1) Sivulantie 11 Ostajat Timo Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Hanna Leppäaho ( ), omistusosuus ½ Kolsantie 91 Kaupan kohde

Lisätiedot

Käyttöehdot, videokoulutukset

Käyttöehdot, videokoulutukset Käyttöehdot, videokoulutukset Edita Publishing Oy PL 700, 00043 NORDIC MORNING www.editapublishing.fi Asiakaspalvelu www.edilexpro.fi edilexpro@edita.fi puh. 020 450 2040 (arkisin klo 9 16) 1 Yleistä Tämä

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Jouni T. Laine (Ponikummun hanke) Luonnos 13.1.2016

Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 Jouni T. Laine (Ponikummun hanke) Luonnos 13.1.2016 Naantalin kaupunki Kauppakirja 1 1 Myyjä 2 Ostajat Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. Jouni T. Laine, Raisio 3 Kaupan kohde Naantalin kaupungin (529) Immasen kylän

Lisätiedot

NORDEA BANK AB:N (PUBL) OSAKETALLETUSTODISTUSTEN YLEISET EHDOT

NORDEA BANK AB:N (PUBL) OSAKETALLETUSTODISTUSTEN YLEISET EHDOT NORDEA BANK AB:N (PUBL) OSAKETALLETUSTODISTUSTEN YLEISET EHDOT 1. Yleistä Nordea Bank AB (publ) (jäljempänä Yhtiö ) on nimennyt Nordea Pankki Suomi Oyj:n (jäljempänä Liikkeeseenlaskija ) Yhtiön osaketalletustodistuksen

Lisätiedot

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä

1 (4) KCI KONECRANES OYJ:N OPTIO-OIKEUDET 2003 I OPTIO-OIKEUKSIEN EHDOT. 1. Optio-oikeuksien määrä 1 (4) KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on hyväksynyt nämä ehdot 6. maaliskuuta 2003. KCI Konecranes Oyj:n varsinainen yhtiökokous on 8.3.2006 osakkeiden lukumäärän lisäyksen seurauksena muuttanut

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Sastamalan kaupunki. 1.3. Pomarkun kunta. 1.4. Jämijärven kunta. 1.5.

OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Sastamalan kaupunki. 1.3. Pomarkun kunta. 1.4. Jämijärven kunta. 1.5. OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan kaupunki 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Porin kaupunki 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Tämän sopimuksen Osapuolina

Lisätiedot

1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ

1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ 1(5) 14.5.2013 VALAISTUSVERKKOJEN MYYNTIÄ KOSKEVA KAUPPAKIRJA KUNNAN JA SUOMEN KUNTAVALO OY:N VÄLILLÄ 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Kaupan osapuolet... 3 2. Omaisuuden luovutuksen tausta

Lisätiedot

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti.

1.2 Lainatulle pääomalle maksetaan vuosittainen kiinteä korko kohdassa 9 esitetyn mukaisesti. Tiedot lainasta 1.1 Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Finnoonportti (Y-tunnus 2611697-6) (jäljempänä Projektikumppani ) tarjoaa Joukon Voima Oy:n (jäljempänä Lainanjärjestäjä ) palvelussa rahoittajille

Lisätiedot

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään.

Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään. TARJOUS, asunto-osake Tarjoudumme ostamaan tässä mainitut osakkeet tarjouksessa mainituilla ja muuten sovittavilla kauppaehdoilla. 1. Kaupantekopäivä Kauppakirja allekirjoitetaan viimeistään. 2. Kaupan

Lisätiedot

Taisto Kujala perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun

Taisto Kujala perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA Myyjä Pyhtään kunta Y-tunnus 0162798-0 Siltakyläntie 175, 49220 Siltakylä Ostaja Taisto Kujala perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Harakkamäentie 10, 49220 Siltakylä Kaupan

Lisätiedot

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1).

Luonnos 27.1.2016. Vuokrauskohde on osoitettu oheen liitetyllä kartalla (liite 1). Osapuolet. Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0557-.. Vuokralainen Raision kaupunki, y-tunnus 008-5. Vuokrauskohde Naantalin kaupungin 5. kaupunginosan 6. korttelin tontilla nro sijaitsevan Kiinteistö

Lisätiedot

T U O T AN T O S O P I M U S

T U O T AN T O S O P I M U S Luonnos T U O T AN T O S O P I M U S X ja Y ja Z välillä paikka.. 17307 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 1 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 1 3. Ohjelma... 1 4. Hinta- ja maksuehdot... 2 5. y ja Tuottajan

Lisätiedot

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot

Vientisaatavatakuun yleiset ehdot 1 (6) Vientisaatavatakuun yleiset ehdot Viejän ulkomaiselta ostajalta olevien saatavien kattaminen 15.4.2008 Vientisaatavatakuun perusteella viejällä on oikeus saada korvausta Finnveralta takuusopimuksen

Lisätiedot

TOIMINNAN KAUPPAKIRJA. Mäntsälän kunta. Uudenmaan Työterveys Oy *** x.x.2017

TOIMINNAN KAUPPAKIRJA. Mäntsälän kunta. Uudenmaan Työterveys Oy *** x.x.2017 TOIMINNAN KAUPPAKIRJA Mäntsälän kunta ja Uudenmaan Työterveys Oy *** x.x.2017 2 (8) 1 OSAPUOLET Mäntsälän kunta Y-tunnus: 0129261-5 Kotipaikka: Mäntsälä Osoite: (jäljempänä Myyjä ) Uudenmaan Työterveys

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Kiikoisten kunta

OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS. 1. Osapuolet. Osapuolet. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.1. Kankaanpään kaupunki. 1.2. Kiikoisten kunta OSAKASSOPIMUS OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Kiikoisten kunta 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Lavian kunta Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA - LUONNOS

KAUPPAKIRJA - LUONNOS KAUPPAKIRJA - LUONNOS 1 Luovutus Myyjä Tällä kauppakirjalla myyjä luovuttaa ostajalle omistusoikeuden kaupan kohteeseen alla olevin luovutusehdoin. Haapaveden kaupunki, y-tunnus 0184872-4, osoite PL 40,

Lisätiedot

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT

NEXSTIM OYJ / SITOUTTAVA OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄ 2016 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Sivu 1/5 NEXSTIM OYJ SITOUTTAVAN OSAKEPALKKIOJÄRJESTELMÄN 2016 EHDOT Nexstim Oyj:n nimitysvaliokunta on päättänyt esittää Nexstim Oyj:n (Yhtiön) varsinaiselle yhtiökokoukselle, joka pidetään 31.3.2016,

Lisätiedot

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA

SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1 (7) SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULUN OMAISUUDEN JA TOIMINNALLISEN KOKONAISUUDEN LUOVUTUSSOPIMUS, APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Allekirjoittaneet Sopijapuolet ovat tänään tehneet seuraavan toiminnan ja

Lisätiedot

Omistajanvaihdoksia koskevat sopimukset

Omistajanvaihdoksia koskevat sopimukset Omistajanvaihdoksia koskevat sopimukset Christel Finne 4.3.2015 Omistajanvaihdoksen eri lähtökohdat Uusi omistaja Perheenjäsen tai lähisukulainen jatkaa yritystoimintaa (sukupolvenvaihdos) Työntekijä jatkaa

Lisätiedot

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ

JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO INNOFACTOR OYJ JÄLLEENMYYNTISOPIMUS HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSVIRASTON PALVELUOSASTO JA INNOFACTOR OYJ 16.6.2014 3815172.3 SISÄLLYSLUETTELO JÄLLEENMYYNTISOPIMUS... 3 OSAPUOLET... 3 SOPIMUKSEN TAUSTA JA TARKOITUS...

Lisätiedot

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA

KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA MYYJÄ: Kauhavan kaupunki, y-tunnus 0208852-8 Kauppatie 109, 62200 KAUHAVA. OSTAJA: Eepee-Kiinteistöt Oy, y-tunnus 2285106-8 Osoite: PL 70, 60101 SEINÄJOKI. KAUPAN KOHDE: Kauhavan

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 LAPPEENRANNAN KAUPUNKI/ KIINTEISTÖN 1 / 6 Myyjä LAPPEENRANNAN KAUPUNKI, tekninen toimi, kiinteistö- ja mittaustoimi, PL 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Y-tunnus: 0162193-3 Ostaja Kellomäentie

Lisätiedot

Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö Oy Mäkelän Koulu

Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö Oy Mäkelän Koulu 1 (5) Vuokrasopimus 1. Vuokranantaja Helsingin seudun kauppakamari Y-tunnus: 0201253-1 Hattulantie 2 00550 HELSINKI (jäljempänä Vuokranantaja ) Yhteyshenkilö: Toimitusjohtaja Teijo Tikkanen, Kiinteistö

Lisätiedot

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki

Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka Helsinki Osoite Tammasaarenlaituri 3, 00180 Helsinki Epävirallinen käännös SULAUTUMISSUUNNITELMA 1. SULAUTUMISEEN OSALLISTUVAT YHTIÖT 2. SULAUTUMINEN Veritas keskinäinen vahinkovakuutusyhtiö (jäljempänä Veritas Vahinkovakuutus ) Y-tunnus 0196833-9 Kotipaikka

Lisätiedot

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE

SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS- JA HENKILÖSTÖHALLINTOPALVELUJA KOSKEVASTA LIIKKEENLUOVUTUKSESTA POLARMON OY:LLE SOPIMUS ROVANIEMEN KAUPUNGIN HALLINTOPALVELUKESKUKSEN TALOUS-

Lisätiedot

KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVIEN RAKENNUSTEN MYYNNISTÄ VALKAMA I JA II

KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVIEN RAKENNUSTEN MYYNNISTÄ VALKAMA I JA II 1(7) LUONNOS 20.5.2019 KAUPPAKIRJA SAVITAIPALEEN KUNNAN SOTEPALVELUTUOTANTOON LIITTYVIEN RAKENNUSTEN MYYNNISTÄ VALKAMA I JA II 2(7) Sisällysluettelo 1. Kaupan osapuolet... 3 2. Kaupan tausta ja tarkoitus...

Lisätiedot

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) HELEN OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA HELSINGIN KAUPUNGIN (HELSINGIN ENERGIA) JA HELEN OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] SISÄLLYS OSAPUOLET... 4 TAUSTA JA TARKOITUS... 4 1 APPORTTI... 4 2 APPORTIN ARVO JA

Lisätiedot