Nuorten kohtaamisen ABC
|
|
- Juho-Matti Tuominen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Nuorten kohtaamisen ABC Preventiimitapaaminen Kuopio Nuorten Palvelu ry -hanke
2 Nuorten reviirit Nuorten Palvelu ry:n toiminta-ajatus on edistää nuorten hyvinvointia heidän omalla reviireillään. Nuorten reviirit ovat: paikkoja, joissa nuoret ovat ja viettävät aikaa tilaa, joissa nuorten kasvutehtävä toteutuu: nuoret ottavat etäisyyttä kotiin (itsenäistyminen ja uusien rajojen hahmottaminen), liittyvät ryhmiin, vahvistavat kuulumista, tuottavat kokeiluja ja yllätyksiä Nuorille on usein paikkoja, mutta nuoruudelle ei ole tilaa
3 Nuoruuden neljä vuosikymmentä KYLILTÄ KAUPUNKEIHIN - MAALTA MAAILMALLE MAALIVERKOSTA VERKKOMAAILMAAN KADUILTA JA TOREILTA KAHVILOIHIN, KAUPPAKESKUKSIIN KANSAKOULULAISESTA JA SÄÄSTÄJÄSTÄ ASIAKKAAKSI JA KULUTTAJAKSI NUORISOJOUKOISTA JOUKKOON NUORIA JA YKSILÖITÄ KOTI KASVATTAA JOKU KASVATTAA KASVATTAAKO KUKAAN? Vapaaehtoinen kansalaisjärjestötoiminta - jäsenet, jäsenjärjestöt, paikkakuntien toimipisteet ja toimintaryhmät Ammatillinen toiminta ja kehittäminen - kuntien nuorisopalvelut, koulujen, sosiaali- ja terveyspalvelut, järjestöjen ja yritysten kanssa tehtävä yhteinen työ
4 Toiminnan neljä vuosikymmentä PÄIHDEVALISTUS PÄIHDEVALISTUS PÄIHDEPYSÄKKI EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ ENNAKOIVA PÄIHDETYÖ VALISTUSVESSA LEIRI- JA RETKITYÖ KOULUTUS TUKIASUMINEN OHJAUSPAJAT TYTTÖTOIMINTA KATUTYÖ NUORISOKAHVILAT HUOLTOPÄIVYSTYS ETSIVÄ TYÖ KAUPALLISET YMPÄRISTÖT / NETTITYÖ LÄHIALUETYÖ LÄHIÖTYÖ ASUMISEN TUKI TUKIHENKILÖTOIMINTA TUKIHENKILÖTOIMINTA Vapaaehtoinen kansalaisjärjestötoiminta - jäsenet, jäsenjärjestöt, paikkakuntien toimipisteet ja toimintaryhmät Ammatillinen toiminta ja kehittäminen - kuntien nuorisopalvelut, koulujen, sosiaali- ja terveyspalvelut, järjestöjen ja yritysten kanssa tehtävä yhteinen työ
5 Monitahoinen tilantarve Nuoret hakeutuvat: paikkoihin, joissa he kokevat olevansa itseään koskevien arkivaatimusten (koulumenestys, harrastuksissa pärjääminen, vanhempien odotukset) katveessa, aktivoinnin ulkolaidalle tiloihin, jossa voi kuulua joukkoon näyttämöille, joille voi olla esillä olosuhteisiin, jotka ovat miellyttäviä ja viihtyisiä, vahvistavat kansalaisuutta, jossa voi säädellä omaa hyvinvointia/tyytyväisyyttä, olla asiakkaana ja kuluttajana sinne, missä muutkin ovat (ylisukupolvisuus) ja jotka tarjoavat mahdollisuuden säädellä paikkaan, tilaan ja olosuhteisiin liittyviä tekijöitä Mm. Kiilakoski, Kivijärvi, Hoikkala, Nuotio
6 Miksi kaupallisiin tiloihin? Perhe, koulu, harrastukset asettavat vaatimuksia, joiden ulottumattomiin nuoret hakeutuvat, mutta onko vastassa kaupallisuuden yksilölliset vaatimukset? Tarvitaanko kaupallisen kasvuympäristön ajattelua = yhteistä vastuuajattelua nuorten hyvinvoinnista = yhteisiä pelisääntöjä = passiivisia nuorisotyön muotoja, nuorisotyön päivittäispalveluja = samanaikaista virtuaalipalveluiden kehittämistä
7 Miksi kaupallisiin tiloihin? Julkisten palveluiden merkitys ei vähene/poistu Tarvitaan monipuoliset nuorisopalvelut ja julkisen palvelun vastuunkantajia Tarvitaan aktiivista pohdintaa, miten luodaan toimintamalleja, jotka hyödyttävät kaikkia - ei pelkkää nuorisospesifiä ongelmanratkaisua Tuotetaan ratkaisuja, jotka ovat nuoren kasvun kannalta tärkeitä Välittäminen ja vastuu nuorista ei vähene, päinvastoin Nuorten osallisuus on usein passiivista kuulumista vs. aktiivinen toimijuus Onko nuorilla oikeus samaan asiakaspalvelulaatuun?
8 Nuoret kaupallisissa tiloissa Onko nuorten kokoontuminen ongelma? Riippuu siitä keneltä kysyy Kauppakeskusten johtajilta tai yrittäjiltä Muilta asiakkailta Nuorisotyöntekijöiltä Nuorilta
9 Otsikoissa Ostoskeskus on kaupungin suurin nuorisotila YLE Tampere Armadasta on tullut yläkouluikäisten olohuone Etelä-Saimaa Ostari on brittilapsen leikkipaikka Helsingin Sanomat Lähes sata nuorta viettää viikonloppua ABC:lla Akaan Seutu
10 Otsikoissa ABC ilmoittaa yöaikaan harhailevista lapsista viranomaisille Epari toukokuu 2011 Ungdomarna föreslår ordningsregler för ABC Österbottens Tidning Nuorisotutkija Kiilakoski antaisi nuorten hengailla Savon Sanomat
11 Miksi ABC? ABC on nuorten suosima kokoontumispaikka tilana ja brändinä vetovoimainen ABC:lle halutaan ei vain muiden tilojen puuttuessa Pitkät aukioloajat (18/7 tai 24/7) Kattava valtakunnallinen verkosto Erilaisia toimintaympäristöjä (esim. paikkakunnan koko, liikennemyymälän sijainti maantieteellisesti, sijainti suhteessa ympäröiviin palveluihin) Ei muita saman mittakaavan konsepteja Suomessa Kaupparyhmän (S-ryhmä) valmius yhteiskuntavastuuseen ja kehittämiskumppanuuteen nuorten kokoontumispaikka-asiassa
12 hanke Hallinnoija Nuorten Palvelu ry Rahoittaja Raha-automaattiyhdistys Kaksi työntekijää (projektipäällikkö ja koordinaattori) 15 pilottiliikennemyymälää eri puolilla Suomea Hankkeen kesto Lisätään osaamista kohdata nuoria ABC-asemilla (mm. koulutus, ohjevihko) Tuotetaan toimipaikkakohtaisia käytäntöjä ja toimintamalleja Luodaan verkostoja nuorten parissa toimivien tahojen kanssa; paikallinen yhteistyö arkisten kysymysten ratkaisijana Lisätään nuorten osallisuutta kaupallisissa ympäristöissä Hyvien käytäntöjen levittäminen ja juurruttaminen muihin nuorten suosimiin kokoontumispaikkoihin ABC:stä ei rakenneta nuorisotilaa tai nuorisotaloa
13 Vaikuttavuus Fakta: vuorovaikutuksessa syntyy konflikteja Miten niihin puututaan? Rakentavia toimenpiteitä rajoitusten sijaan Kontrolli on nopea, mutta ei kestävä keino Nuorten tasaveroinen kohtelu (nuori=ongelma?) Tulevaisuuden asiakkaat Jokainen kasvattaa arjessa esimerkillään, aikuinen kasvun tukena Käytännön ääripäät Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyön mahdollisuudet (ja rajoitteet) Hidas kulttuurinen muutos Suvaitsevaisuuden lisääminen, vastakkainasettelun vähentäminen Kaupallisten kasvuympäristöjen rooli nuoren elämässä
14 Haasteelliset tilanteet selkeät säännöt Henkilökunnan yhtenäiset toimintamallit Annetaan nuorille selkeä signaali siitä, mikä sallittua ja mikä ei Ongelmat eivät pääse etenemään vaikeiksi, kun niihin puututaan johdonmukaisesti Kohdellaan tasavertaisesti kaikkia asiakasryhmiä Nuorten oppiminen ottamaan vastuuta omasta käytöksestään - arvostavat itsekin sääntöjä ja ennakoitavuutta Positiivisen palautteen antaminen nuorten hyvästä käytöksestä tärkeää Toimintakulttuuri muuttuu haluttuun suuntaan, kun rajoista, säännöistä ja hyvistä käytännöistä pidetään kiinni
15 K18 haasteelliset tilanteet Tupakan ja alkoholin välittäminen alaikäisille Tupakkatuotteiden käsittely (esim. sätkän kääriminen) sisätiloissa Nuuskaaminen ja nuuska Vaaratilanteet polttonesteiden ympäristössä Tupakkapaikka ja sen valvonta Henkilökunta on huolissaan, kokee vastuuta Nuoret itse tietävät kiellot ja osa haluaa niitä noudattaa
16 Yhteistyöverkoston rakentaminen ja sen hyödyntäminen Yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia, mutta sitä tehdään vasta vähän tai ei ollenkaan Nuorisoon liittyvien signaalien havainnointi ja tiedon siirtäminen Oireilu näkyy usein jo varhaisessa vaiheessa ABC:llä Kuntien monialainen viranomaisyhteistyö eli nuorten ohjaus- ja palveluverkostot (Nuorisolaki 7a ) Yritysten ajankohtaiset nuoriin liittyvät havainnot verkostoon ABC:lle hyödyllistä nuoriso- ja sosiaalityöntekijän konsultointi ja tietojen vaihto nuoriin liittyvissä asioissa
17 Yhteistyötahojen tunnistaminen Yrityksen on olennaista tunnistaa tärkeimmät yhteistyötahot - tähän ei välttämättä ole osaamista Vaikuttavia seikkoja ABC:n ympäristössä mm. Nuorisotilojen läheisyys ( yhteiset nuoret) Koulujen läheisyys Nuorten asioinnin ajankohdat Merkit lapsen tai nuoren ongelmista Nuorten osallisuus
18 Nuoret voimavaraksi Nuorten osallisuutta lisäämällä nuoria vastuutetaan mm. pohtimaan omaa tilan käyttöä Pelisäännöt Tapahtumien järjestäminen Asiantuntijaraati tuotteiden ja palveluiden kehittämisessä Nuorten vaikuttamiskanava nuorisovaltuusto toimii useilla paikkakunnilla, voi esim. kutsua pitämään kokousta ABC:llä Myös vakituisista hengailijoista voi koota työryhmän tai järjestämään kyselyn nuorille tärkeistä asioista
19 Haasteita Julkisen ja yksityisen sektorin raja-aidat vielä korkeat Kunnan hallintokuntien väliset työnjakokysymykset Yhteistyön aloittamisen korkea kynnys Väärät käsitykset tai tietämättömyys muista toimijoista Erilaiset toimintakulttuurit, puhutaan eri kielellä Ongelmien pallottelu taholta toiselle Vähäiset resurssoinnit molemmin puolin Uuteen toimintakulttuuriin sitoutuminen ja uusien toimintamallien käyttöönoton ja ylläpitämisen vaikeudet Asenteellisuus uutta toimintamallia kohtaan Yrittäjillä on omat keinot ratkaista ongelmia usein suoraviivaisia
20 Case Pietarsaari Taustalla nuorten häiriköinti McDonalds issa ja ratkaisu ikärajasta K18 klo16 jälkeen Nuorten odotusarvot uudesta ABC:stä olivat suuret jo puoli vuotta ennen avaamista ( Kunhan ei tulisi ikärajaa ) Ennakoivat toimet vuorovaikutuksen sujumiseksi: Yhteistyö Pietarsaaren sekä ympäröivien kuntien nuorisotoimien, poliisin ja nuorten kanssa Nuorten kuuleminen ja osallistaminen yksikön suunnitteluun ja pelisääntöjen laatiminen (äänestys Decibelissä) Nuorison kohtaamisen valmennus avauskoulutuksen osana henkilökunnan yhteiset toimintamallit Henkilökunnan rekrytoinnissa nuorisonäkökulma huomioon Jatkotyöstö 2012: nuorten ja henkilökunnan vuoropuhelu; nuorten tapahtuma, mallien hyödyntäminen koulun ja kirjaston yhteistyössä
21 Nuorten laatimat pelisääntöehdotukset (äänestys) ABC Pietarsaari Pysäköidään mopot niille osoitettuun paikkaan. Piha-alueella mopolla ajettaessa tai muuten liikkuessa noudatetaan erityistä varovaisuutta. Laitetaan roskat roskikseen sisällä ja ulkona. Ei sotketa tai rikota esineitä tai paikkoja. Huomioidaan muutkin asiakkaat - ei meluta, kiroilla tai juosta asiakastiloissa. Kunnioitetaan henkilökuntaa ja muita asiakkaita käyttäytymällä fiksusti ja käyttämällä asiallista kieltä. Ruokaillaan hyviä tapoja noudattaen. Ravintolasalin puolella nautitaan vain ravintolasta ostettuja tuotteita. Noudatetaan henkilökunnan antamia ohjeita ja pyyntöjä. Todistetaan ikä asianmukaisesti sitä pyydettäessä. Muistetaan, että rahapelaamisen sekä alkoholi- ja tupakkatuotteiden ikäraja on K18. Tupakointi on sallittu ABC:n alueella vain täysi-ikäisille ja sille osoitetussa paikassa.
22 ABC Pietarsaaren pelisäännöt
23 Hankkeen yhteystiedot Projektipäällikkö Taina Worster p taina.worster(at)nuortenpalvelu.fi Projektikoordinaattori Mikko Leppävuori p mikko.leppavuori(at)nuortenpalvelu.fi Nuorten Palvelu ry Tulliportinkatu 11, Kuopio
MITEN TUKEA NUORIA SIELLÄ, MISSÄ NUORET OVAT? Mikko Leppävuori Projektipäällikkö ABC kohtaa nuoria hanke, Nuorten Palvelu ry
MITEN TUKEA NUORIA SIELLÄ, MISSÄ NUORET OVAT? Mikko Leppävuori Projektipäällikkö ABC kohtaa nuoria hanke, Nuorten Palvelu ry Hallinnoija Nuorten Palvelu ry ABC KOHTAA NUORIA Rahoittaja Raha-automaattiyhdistys
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka
Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka Lasten ja perheiden hyvinvointiloikka on kuuden lapsi- ja perhejärjestön (Ensi- ja turvakotien liitto, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto,
Perhekeskus kevätseminaari Marjatta Kekkonen. Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL
Perhekeskus kevätseminaari 23.5.2018 Marjatta Kekkonen Erityisasiantuntija Lasten, nuorten ja perheiden palvelut yksikkö, THL Mitä perhekeskus tekee? Toimii yhteisöllisenä kohtaamispaikkana, mahdollistaa
Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari
Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Martinlaakson Ostari 01 ostari on osa sujuvaa arkea riittävä, nopea ja helppo. 02 sijaitsee lähellä ihmisiä, harrastuksia ja kulkureittejä. 03 vahva ja vakiintunut kauppapaikka
Liite 1. Nuorisotoimi 2015
Nuorisolain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä, edistää nuorten aktiivista kansalaisuutta ja nuorten sosiaalista vahvistamista sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Näiden tavoitteiden
Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista
Seurakunta paikallisen yhteisön tulevaisuuden mahdollisuuksista Kirkkovaltuuston puheenjohtaja Maria Kaisa Aula 28.1.2016 Kirkollisen johtamisen forum - Vantaa Seurakuntien (hallinnollinen) toimintaympäristö
Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa. (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck
Monialainen viranomaisyhteistyö ja etsivä nuorisotyö nuorisolaissa (Laki 693/2010) (HE 1/2010 vp) Tuula Lybeck Tavoitteet Siirrytään nuorten julkisen sektorin palvelujärjestelmässä varhaisemman tuen toteuttamiseen
Etsivä työ osana organisaatiota
ETSIVÄ NUORISOTYÖ Etsivä työ osana organisaatiota Nuorisojohtaja Kehittämistoiminta Ulkoiset ohjaus- ja neuvontapalvelut Alueellisen- ja kulttuurisen nuorisotyön palvelut Sosiaalisen tuen palvelut Nuorisosihteeri
OSKU. Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa 1.4.2011 31.3.2013
OSKU Osallisuutta asiakkuuteen kuntouttavassa työtoiminnassa projekti 1.4.2011 31.3.2013 OSKUssa khi kehitetään uusia kuntouttavan työtoiminnan menetelmiä ja osaamista ja moniasiantuntijuuteen perustuvaa
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016
NY Yrittäjyyskasvatuksen polku ja OPS2016 Nuori Yrittäjyys Yrittäjyyttä, työelämätaitoja, taloudenhallintaa 7-25- vuotiaille nuorille tekemällä oppien 55 000 oppijaa 2013-14 YES verkosto (17:lla alueella)
Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön. Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.
Nuoret työpajoilta tavoitteellisesti elämään, koulutukseen ja työhön Etelä-Pohjanmaan Pajoilta Urille pajaseminaari Seinäjoki 13.3.2013 Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY) Työpaja-ammattilaisten
Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö
Etsivä ja ehkäisevä nuorisotyö Nuorisotoimen monet mahdollisuudet Johtaja Georg Henrik Wrede 1 Nuorisotyön mahdollisuudet - nuorelle Nuorisotyö on harrastamista ja omaa tekemistä lukuisissa järjestöissä.
Kasvun kikatusta leikin lumoissa
Kasvun kikatusta leikin lumoissa Tarkastelukiikarissa toimintakulttuurin kehittäminen ja sitä ohjaavat periaatteet Osallisuus, yhdenvertaisuus ja tasa-arvo Inklusiivisessa toimintakulttuurissa edistetään
SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015
Sivistyslautakunta 27.8.2015 Osavuosikatsaus II SIVISTYSLAUTAKUNTAAN NÄHDEN SITOVAT TAVOITTEET 2015 Hallinto- ja talouspalvelut PÄÄLINJAUS/ TOT. LINJAUS TOIMENPIDE SITOVA TAVOITE MITTARI/ MITTA- RIN TAVOITE
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena. Elina Palola, STM
Sosiaali- ja terveyspalvelut nuorten syrjäytymisen ehkäisyn tukena Elina Palola, STM Syrjäytymisen ehkäisy aloitetaan usein liian myöhään Raskaita lastensuojelutoimia joudutaan tekemään aivan liikaa: ongelmiin
Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset
Alueellisen ja paikallisen turvallisuussuunnittelun kansalliset linjaukset HyTe-vertaisfooumi 9.5.2019 Ari Evwaraye, SM Turvallisuus luo pohjan hyvinvoinnille Ne yhteiskunnan ominaisuudet, joiden johdosta
LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS
LAHDEN ASUINALUEOHJELMAKOKONAISUUS LAHDEN KAUPUNKI : KOKO LIIPOLA OPPIMISYMPÄRISTÖNÄ Koulutuksellinen tasa-arvo hanke (rahoitus OKM) HELSINGIN YLIOPISTO / PALMENIA : ASUINALUE LAPSIPERHEIDEN KOKEMANA HYVINVOINTI
MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015
MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointi Mitä toivottaisiin aluekoordinoinnilta sekä aluekoordinaattoreilta, mikäli sellainen
VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua
VALTAKUNNASSA KAIKKI HYVIN? Nuorten hyvinvoinnin tilan tarkastelua Lasten ja nuorten mahdollisuus hyvään kasvuun on perusta kansan hyvinvoinnille nyt ja tulevaisuudessa! THL: Lapsi kasvaa kunnassa 16.10.2012
Kumppanuuskyselyn tulokset. Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio
Kumppanuuskyselyn tulokset Harri Taponen, Tuula Vesanen, Tommi Laitio Vastaajat ja toimintasektori yksityinen 11 kolmas sektori julkinen Kysely 0.-30..013, yhteensä vastaajaa eli % kohderyhmästä Vapaat
Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista LAPE Pirkanmaa
Nostoja VAIKUTA lasten ja perheiden palveluihin kyselyn tuloksista 2017-2018 LAPE Pirkanmaa Kyselyn perustiedot Pirkanmaan Lape-hankkeessa on ollut avoin kysely toimijoiden nettisivuilla koko hankkeen
Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013. www.tyynela.fi
Erityisesti Isä-projekti Mari Tuomainen 12.6.2013 www.tyynela.fi 2 Erityisesti Isä-projektin lähtökohdat Verkostoista noussut huoli päihteitä käyttävien isien isyydestä/ isättömistä lapsista Isäkeskeinen
TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016
TOIMINNAN SUUNNITTELU 2016 Kemijärven Yrittäjät ry VISIO Kemijärven Yrittäjät ry tavoittelee vahvaa tulevaisuutta hoitamalla rakentavalla yhteistyöllä yrittäjyyden asiat kuntoon. Kemijärven Yrittäjät ry
Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014
Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Ota kantaa Espoon päihdetilanteeseen Kyselyllä kartoitettiin Espoon asukkaiden päihteisiin, tupakkaan ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen
Hitaan löytämisen oikeus
Hitaan löytämisen oikeus Hukassako, lasten ja nuorten paikkaa etsimässä? Valtakunnalliset lastensuojelupäivät Turussa 12-.14.10.2010 Toiminta-ajatus: Nuorten Palvelu ry toimii nuorten hyvinvoinnin puolesta
Mitä osallisuus voisi olla?
Mitä osallisuus voisi olla? Laki ja osallisuus Lasten ja nuorten osallisuudella on hyvin vahva laillinen perusta. Se ei ole onneksi vain aikuisten hyväntahtoisuuden varassa. perustuslaki perusopetus- ja
SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI
Sivistyslautakunta 5 20.01.2016 SIVISTYSLAUTAKUNNAN LAUSUNTO HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI SIVLK 20.01.2016 5 Valmistelu ja lisätiedot: koulutusjohtaja
Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja
Uusi kirjastolaki mahdollistajana ja edistäjänä: hajakommentteja Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät Mitä uuden kirjastolain pitäisi mahdollistaa? Kirjastolain uudistamisen tavoitteena on turvata
Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa
Kasvatuskumppanuus arjessa - Moniammatillinen kumppanuus - Kehittämistyön näkökulmaa VI Pohjoinen varhaiskasvatuspäivä Rakennetaan lapsen hyvää arkea Oulu 6.5.2010 Anu Määttä, kehittämiskoordinaattori,
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ
NUORTEN OSALLISUUS VAHVISTUU YHTEISTYÖSSÄ OSALLISUUS OSAAMISKESKUKSET Kaksi osallisuuden osaamiskeskusta Allianssin osaamiskeskus: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry Nuorten Akatemian hallinnoima yhteenliittymä,
Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Lappeenranta 2.2.
Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi Vuorovaikutteisen osion koonti Lappeenranta 2.2.2016 Vahvuudet Nykyiset mallit Turvallisuus, luottamus ja pitkä tuntemus Struktuuri
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista. Opetushallitus
Yhteenveto VASU2017 verkkokommentoinnin vastauksista Opetushallitus Verkkokommentointi VASU2017 Opetushallituksen nettisivuilla oli kaikille kansalaisille avoin mahdollisuus osallistua perusteprosessiin
Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita
Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Onnistuvat opit -hanke Hyvinvointipäivä, Rovaniemi 31.3.2011 Pirjo Oulasvirta-Niiranen Onnistuvat opit nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleilla
Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut
Yksi ovi monta palvelua! Nuorten matalan kynnyksen keskitetyt ohjaus- ja tukipalvelut Mikkelin Olkkari Hankkeesta pysyväksi toiminnaksi Olkkari-hanke 1.1.2011-31.12.2014 Mikkelin kaupungin nuorten ohjauspalvelujen
Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö
Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,
Uudistuva esiopetus ja. näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen
Uudistuva esiopetus ja näkökulmia paikallisen ops työn aloittamiseen Opetusneuvos Arja-Sisko Holappa OPETUSHALLITUS 25.9.2013 1 Kirjoittamaan voi oppia sitten kun hampaat putoaa Esiopetus uudistuu Esiopetuksen
37 LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA 13.6.2013
Nuorisopalvelujen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion sekä vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman kehykseen vaikuttavia kasvupaineita: Käyttötalous euroa /vuosi Vuosi 2014 Välttämättömät Palkankorotusvaraus
Nuorten Palvelu ry Uusi nuorisolaki monialaista työtä 5.5.2011 Jaakko Nuotio Maija Miettinen. Nuoret nuorten tukena
Nuorten Palvelu ry Uusi nuorisolaki monialaista työtä 5.5.2011 Jaakko Nuotio Maija Miettinen Nuoret nuorten tukena Nuorten Palvelu ry Nuorisokasvatusjärjestö Perustettu vuonna 1969, valtakunnallinen, poliittisesti
HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT
HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT
Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii!
Nuorisotyö ja koulu ne yhteen soppii! Minna Koirikivi, Centria-ammattikorkeakoulu Reetta Leppälä, Centria-ammattikorkeakoulu Mari Myllylä, Alavieskan kunta Paula Santapakka, Centria-ammattikorkeakoulu
LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ
1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN
Allianssin. strategia
Allianssin strategia 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan. Olemme poliittisesti
Allianssin. strategia
Allianssin strategia 2021 VISIO 2021 ALLIANSSI EDISTÄÄ NUORTEN HYVINVOINTIA Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry on valtakunnallinen nuorisotyön vaikuttaja- ja palvelujärjestö, joka yhdistää nuorisoalan.
KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN
KOULUN JA OPETTAJAN SUHDE KOTIIN OPETTAJUUS MUUTOKSESSA opetustoimen Luosto Classic 13.11.2010 Tuija Metso Kodin ja koulun yhteistyö Arvostavaa vuoropuhelua: toisen osapuolen kuulemista ja arvostamista,
LUOKKAKILPAILU- LUOKKAKILP INFO INF
LUOKKAKILPAILU- INFO Neljä viidestä ei polta. Suomi on maailman ensimmäinen maa, jossa on kirjattu lakiin tavoitteeksi tupakkatuotteiden käytön loppuminen. Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on mukana Savuton
Nuorten Ystävät Sosiaalinen työllistyminen
Nuorten Ystävät Perustettu 1907 Keskustoimisto sijaitsee Oulussa Kansalaisjärjestö- ja liiketoimintaa Lastensuojelu-, vammais-, perhekuntoutus-, mielenterveys-, työllistymis- ja avopalveluja sekä kehittämistoimintaa
OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN
OSALLISTUMISESTA OSALLISUUTEEN JA TIEDOSTA TOIMIJUUTEEN Professori Lasse Lipponen Helsingin yliopisto Opettajankoulutuslaitos lasse.lipponen@helsinki.fi Kasvattaako päiväkoti lapsia aloitteelliseen ja
Moniammatillinen työ kauppakeskuksessa: miten ja millaista yhteistyötä tehdään muiden toimijoiden kanssa
Moniammatillinen työ kauppakeskuksessa: miten ja millaista yhteistyötä tehdään muiden toimijoiden kanssa Pauliina Lampela Asiantuntija @PauliinaLampela 2 Nuorten Palvelu ry Valtakunnallinen nuorisokasvatusjärjestö
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011. 28.1.2011 Ohjelmajohtaja Maija Perho Tekryn seminaari
Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia -toimintaohjelma ja toteutuksen vaiheet 2011 Tekryn seminaari Terveyden edistämisen politiikkaohjelma Istuvan hallituksen ohjelmaan sisällytettiin mm. Terveyden edistämisen
Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki
Projektitutkijat Mari Kattilakoski ja Niina Rantamäki 16 paikallista työkokousta Peruspalveluliikelaitos Jytan jäsenkunnissa: Halsua, Kannus, Kaustinen, Lestijärvi, Perho, Toholampi, Veteli Kokkolassa
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta. Oulu
Nuorisolain uudistaminen koulutoimen näkökulmasta Oulu 1.9.2016 1 Nuorisolaki 2 Lain tavoite Tämän lain tavoitteena on: 1) edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä
Uusi Myllypuron Ostari
Citycon on aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä Menestys lähtee kauppapaikasta Uusi Ostari Citycon on kauppakeskusten aktiivinen omistaja ja pitkäjänteinen kehittäjä. Luomme puitteet menestyvälle
0 6v. 7 12v. 13 15v. 16 19v. 20 24v. 25 29v. Yhteensä 2007 4469 3987 2394 3377 4684 4040 22951 2012 4800 3908 1989 3155 4780 4218 22850
TURVALLISUUSSUUNNITELMA NUORTEN SYRJÄYTYMISEN EHKÄISY 1. SYRJÄYTYMISEN TILANNEKUVA Tässä analyysivaiheen yhteenvedossa kuvataan lyhyesti syrjäytymiseen liittyvien tekijöiden nykytilaa. Aluksi määritellään
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma
Simppulankartanon Avoimen päiväkodin toimintasuunnitelma 2017-2018 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme perustuu hyvään vuorovaikutus- ja luottamussuhteen luomiselle lapsen ja aikuisen välille. Aikuisina
OPS Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa
OPS 2016 Turvallisuus opetussuunnitelmauudistuksessa Helsingin kaupungin peruskoulujen opetussuunnitelma LUKU 3 PERUSOPETUKSEN TEHTÄVÄT JA TAVOITTEET 3.1. Perusopetuksen tehtävä 3.2 Koulun kasvatus- ja
Innokylä Uudistuvat lähipalvelut
Innokylä Uudistuvat lähipalvelut 12.9.2012 Mira Sillanpää Asukasagentti, Uudistuva kylä kaupungissa hanke Hämeenlinna Näkökulmana Uutta ajattelutapaa palvelujen järjestämiseen Lähellä tapahtuva toiminta
NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014. Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä
NUORTEN PALVELUPILOTTI VILTTERI 1.9.2014 Forssalainen vastuu tulevaisuuden tekijöistä TP /1.5.2014, JL / 21.8.2014 Nuoret lukuina - 16-24 v. nuoria 1830, 25-29 v. nuoria 930 v. 2013 lopussa - Alle 25 v.
Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi
Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.2.2016 Monialainen yhteistyö - opetustoimi 17.2.2016 1 Monialainen yhteistyö opetustoimen näkökulmasta 1) TURVALLISUUS Ulkoinen turvallisuus Oppilaitoksen puitteet Sitoutuminen
Pirkanmaan LAPE. Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla
Pirkanmaan LAPE Kohtaamispaikkatoiminnan kehittäminen Pirkanmaalla 4.10.2018 Perhekeskusesite 2019 Valtakunnallinen tiedote perhekeskusesitteestä on julkaistu: https://stm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/aitiyspakkauksen-perhekeskusmukana-perheesi-elamassa-esite
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020. Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä. Valtuustosali 5.2.2014
Nurmijärven kuntastrategia 2014 2020 Asukastyöpaja II: palvelut ja osallisuus Nurmijärvellä Valtuustosali 5.2.2014 Vaihe 1A. Osallistujia pyydettiin kertomaan, millaiset olisivat Nurmijärven hyvät lasten
SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä
SOSTE - oppilaitosyhteistyö tärkeänä osana järjestöjen perustyötä 24.4.2015 Sosiaalialan AMK-verkoston valtakunnalliset verkostopäivät Päivi Kiiskinen, erityisasiantuntija SOSTE SOSTE on Suomen suurin
Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen
Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen
Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa
Kodin ja koulun yhteistyö 2.0 vanhempien osallisuus tulevaisuuden koulussa Kotkan perusopetuksen pajapäivä, 10.10.2015 Tuija Metso Suomen Vanhempainliitto Vanhempainyhdistysten yhteistyöjärjestö noin 1350
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle
Allianssin päivitetty strategia Esitys Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry:n kevätkokoukselle 21.4.2016 Allianssin strategia 2021 Allianssi edistää nuorten hyvinvointia Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi
Kurrekoti. Ammatillinen perhekoti. Ø koti seitsemälle lapselle. Ø kaksi tukiasuntoa, kun aika on kypsä omien siipien kokeiluun.
S Y K S Y 2 0 1 3 Kurrekoti Ammatillinen perhekoti Loistava sijainti! päiväkoti 500 m alakoulu 500 m yläkoulut 6km ja 12 km Lahti 12 km Nastola 12 km Helsinki 100 km E75 moottoritieliittymä 2 km Villähteen
Turku, 14.11.2013 Jouni Kangasniemi, OKM
Osaava Forum IV Turku, 14.11.2013 Jouni Kangasniemi, OKM Osaava ohjelman toiminta perustuu rakentavaan hämminkiin (constructive confusion) ei ole valmiiksi suunniteltua toteutusta Osaava on toiminnallinen
Tervehdys Kainuusta!
Tervehdys Kainuusta! Intensiivinen palveluohjaus kuntouttavassa työtoiminnassa Aikuissosiaalityön päivät 2013 Toisin ajattelu toisin tekeminen * Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Maarit
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto
Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhankkeen valtakunnallinen verkosto Kokeilun päätavoitteet Tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Nina Eskola,
VISIO. Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla.
VISIO Suomi, jossa jokainen nuori saa, osaa ja haluaa olla mukana, toimia ja vaikuttaa valitsemallaan tavalla. MISSIO (TOIMINTA-AJATUS) Nuorten Suomi on palvelujärjestö, joka edistää nuorten toimijuutta
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme?
Lapsille, nuorille ja perheille parempi kunta ja maakunta - miten sen teemme? Hanne Kalmari PsL, kehitys- ja kasvatuspsykologian erikoispsykologi Lape-muutosohjelman hankepäällikkö Muutos tehdään yhdessä
NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA
NUORISOSEURATOIMINNAN PÄÄPERIAATTEET VUOSINA 2019 2021 Hyväksytty Joensuun Nuorisoseurakokouksessa 29. 30.9.2018 Kuvaajatiedot Etu-ja takakannen kuvat, sivu 5: Jussi Kaijankangas Sivut 2 4, sivut 6 7:
Nuorisolaki uudistuu. Alueelliset nuorisotyöpäivät Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisolaki uudistuu Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.-18.2.2016 Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi 0-29-vuotiaiden osuus kunnan väestöstä vuosina 1994-2024 1994
Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO
Kouluhyvinvoinnin vahvistaminen osallisuutta kehittämällä TIINA ANNEVIRTA, OKL, TURUN YLIOPISTO EMMI VIRTANEN, KESKUSKOULU, LIETO Hyvinvointia tukeva kouluarki 2 Koululla on yhä tärkeämpi rooli lapsen
Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin
Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen
KUTSU. Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY
Lappi KUTSU Lapin nuorten hyvinvointi yhteisenä tavoitteena - OHJELMATYÖSKENTELY Lapin nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2015 (NUPO) -projekti kutsuu kuntien opetus-, nuoriso-, sosiaali- ja terveystoimen
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat
Vaikuttamispalvelun esittely. Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi
Vaikuttamispalvelun esittely Nuortenideat.fi Ungasidéer.fi Maaliskuu 2015 Miksi nuorten vaikuttamispalvelu verkossa? Nuorten kiinnostuksen kohteet tulevat näkyviksi Mahdollistaa nuorten mielipiteiden kuulemisen
Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke
KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja
Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö. Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttö Uusia tuloksia Kouluterveyskyselystä Hanna Ollila, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Mikä on kokonaiskuva nuorten tupakkatuotteiden käytöstä? Savukkeiden,
Varhaiskasvatussuunnitelma 2017
Varhaiskasvatussuunnitelma 2017 Sastamalan kaupunki Varhaiskasvatuksen aluejohtaja Marjut Vuokko Tampere 24.3.2017 4.4.2017 2 Vasu työ Ensin Ohjausryhmä - varhaiskasvatuksen päällikkö - varhaiskasvatuksen
SISÄLLY SISÄLL SL Y UETTEL
SISÄLLYSLUETTELO Esipuhe 1 AMMATTILAISENA KASVATUS-, SOSIAALI- JA TERVEYSALALLA 1.1 Lähihoitaja 1.2 Lähihoitajan toimintaympäristöt 1.2.1 Lähihoitajan toimintaympäristö muuttuu 1.3 Kasvun ja osallisuuden
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa. Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén
Nuorisotyö nuorten palveluiden kokonaisuudessa Itä-Suomen alueelliset nuorisotyöpäivät 27. syyskuu 2017 Jaana Walldén Ajankohtaisia teemoja, joita on pohdittava: nuorisotyön idea, kohderyhmä ja sijainti;
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)
Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP
17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö PPSHP Tekes Sitra 17.9.2012 Oulun kaupunki Sosiaali- ja terveysministeriö Tekes PPSHP Vuonna 2020 Oulussa on sosiaali- ja terveydenhuollon järjestelmä,
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA
LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO
Lapset ja nuoret tulevaisuuden kunnassa - A1 Eräkorpi
Lapset ja nuoret tulevaisuuden kunnassa - A1 Eräkorpi tulevaisuuden kuva 1)Koulujen pihat systemaattisesti laadukkaiksi lähiliikuntapaikoiksi, koulujen tilat monipuoliseen yhteiskäyttöön 2) Vaatii asenteiden
Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen!
Ota kantaa [kunnan nimi] / [alueen nimi] päihdetilanteeseen! [kunnan nimi] / [alueen nimi] PÄIHDETILANNEKYSELY Kyselyllä kartoitetaan kunnan asukkaiden päihteisiin, tupakka- ja nikotiinituotteisiin (savukkeet,
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE
KERAVAN NAISVOIMISTELIJAT KNV ry:n ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN KOOSTE Lasten ja nuorten harrasteryhmät Kyselyt oli suunnattu erikseen lapsille (alle 13v.), nuorille (yli 13v.) sekä vanhemmille. Eniten vastauksia
Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa. Keskustelutilaisuus Rovaniemi
Opetus ja kulttuuri tulevaisuuden kunnassa Keskustelutilaisuus Rovaniemi 14.2.2017 Teemaryhmät Mikä on opetuksen, kulttuurin, liikunnan ja nuorisotyön tulevaisuuden kunnassa? Millaisia ovat haasteet? Mitä
Vaasan alkukartoitustilaisuus 28.10.2009
Vaasan alkukartoitustilaisuus 28.10.2009 Vaasan alkutilaisuudessa oli paikalla yhteensä 23 henkeä, pääosin nuoriso osaston omia työntekijöitä. Koko osaston kokoon nähden osaanotto oli erittäin kiitettävää
Innostaa, kannustaa, tukee ja ymmärtää, että olis parempi ilmapiiri!
Innostaa, kannustaa, tukee ja ymmärtää, että olis parempi ilmapiiri! Projektipäällikkö Marjo Kolehmainen, HUMAK. Selvästi parempi mieli 5.9.2012, Tampere. YHDESSÄ, PORUKASSA, RYHMÄSSÄ, KANNUSTETAAN, VÄLITETÄÄN,
Maahanmuuttajien. valmennus työpajoilla. Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille
Maahanmuuttajien valmennus työpajoilla Esite työpajojen sidosryhmille & yhteistyökumppaneille Työpaja monialainen yhteistyökumppani työpajojen kanssa yhteistyössä toimivia tahoja ovat muun muassa työ-
PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT. Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto Esityksen nimi / Tekijä
PERHEKESKUKSEN KOHTAAMISPAIKAN KRITEERIT Marjatta Kekkonen Ulla Lindqvist kohtaamispaikan työpajaverkosto 2.10.2018 Esityksen nimi / Tekijä 1 Kohtaamispaikka perhekeskuksen palveluverkostossa Kohtaamispaikka
2. Kuntoutusjärjestelmä ennakoivaksi, keskeiseksi osaksi uudistuksia
Kuuleminen sosiaali- ja terveysvaliokunnassa 14.10.2015 Kuntoutussäätiö Soile Kuitunen, valt.tri, toimitusjohtaja 1. Työhön kuntoutuminen on strateginen valinta Työhön kuntoutuminen on strateginen valinta
ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT
ETELÄ-SAVON NUORET VAIKUTTAJAT 29.11.2018 Saara Hanhela, Terhi Venäläinen Timoteus Mikkonen, Vilma Paasonen 26 Maakunnan vaikuttamistoimielimet Maakuntahallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi
Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla
Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015
Päihdeasenteet Hämeenlinnan seudulla v. 2015 Taustatiedot: 1. Sukupuoli * Mies Nainen 2. Ikä * 0-15 v. 15-17 v. 18-30 v. 31-45 v. 46-60 v. yli 60 v. Ympäristö 3. Käytetäänkö Hämeenlinnassa ja seutukunnissa
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere
Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten
Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla
Lapset puheeksi toimintamallin käyttöön ottamisesta ja johtamisesta Pohjois-Pohjanmaalla ja Raahen seudulla Pori 14.4.2015 Hannu Kallunki Kuntayhtymän johtaja Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä www.ras.fi