THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS"

Transkriptio

1 THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh antti.hynnä@lions.fi KAUDEN TEEMAT: TOIMINTASUUNNITELMA LIONS PIIRI 107 E Kansainvälinen: Lions teema: Kotimainen teema: Piirin teema: Seuraa unelmaasi (Follow your dream) Me palvelemme Palvelulla hyvinvointia Kotiseutu Isänmaan sydän Piirissämme on kauden alkaessa 86 rekisteröityä klubia sekä 3 Leo-klubia. Tosin yksikään näistä Leo-klubeista ei toimi aktiivisesti. Jäsenmäärä on kauden alkaessa 2070 jäsentä. Vähennystä viime kaudesta oli 3 jäsentä. Piiri jakaantuu 13 lohkoon, joiden johtavina virkailijoina toimivat lohkon puheenjohtajat (ZC). Lohkot muodostavat kuusi aluetta. Alueessa II on kolme lohkoa, muissa alueissa lohkoja on kaksi. Alueen puheenjohtajia ei piirissämme ole. Päävastuun piirin toiminasta kantaa piirikuvernööri (DG). Hän on kaudellaan myös kansainvälisen järjestön LCI:n sekä kuvernöörineuvoston jäsen. Kuluvalla kaudella piirikuvernööri on myös Suomen Lions-liiton hallituksen jäsen. Piirikuvernöörin lähimpinä avustajina toimivat 1. ja 2. varapiirikuvernööri (1. VDG ja 2. VDG), piirisihteeri (CS), piirin rahastonhoitaja (CT), jäsentoimikunnan puheenjohtaja (GMT-johtaja) sekä koulutustoimikunnan puheenjohtaja (GLT-johtaja). Nämä seitsemän henkilöä muodostavat piirin johtoryhmän. Piirin alueella toimivien klubien yhdyssiteenä toimii piirihallitus. Piirihallituksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri ja sihteerinä piirisihteeri. Piirihallituksen kokouksissa läsnäolo-, puhe- ja äänioikeus on piirikuvernöörillä, edellisellä piirikuvernöörillä (IPDG), varapiirikuvernööreillä, piirisihteerilla, piirin rahastonhoitajalla, lohkojen puheenjohtajilla, sekä toimikuntien puheenjohtajilla. Läsnäolo- ja puheoikeus on Leo-edustajalla ja

2 PDG:eillä sekä kuvernöörin kutsumilla asiantuntijoilla. Lisäksi piirihallituksen jäsenten ja PDG:eitten puolisoilla on läsnäolo-oikeus. Piirihallitus tukee, auttaa ja ohjaa toimintaa Lions- periaatteiden ja tavoitteiden saavuttamiseksi. Piirihallitus auttaa myös piirikuvernööriä hänen toimintasuunnitelmansa toteuttamisessa sekä tekee päätöksiä, jotka edesauttavat Lions- toimintaa piirin alueella. Piirihallitukseen on valittu lioneita, jotka ovat aktiivisia ja joilla on hyvä tietotaito. He vastaavat lohkojen ja toimikuntapuheenjohtajien tehtävistä. Jokaiselta piirihallituksen jäseneltä odotetaan sitoutumista tehtävänsä hoitamiseen. E-piirissä lähdetään kaikkien toimesta ja kaikessa toiminnassa tukemaan klubitoiminnan kehittämistä ja siihen halutaan kaikki klubit mukaan. Klubitoiminnan kehittämisen tavoitteena on pysäyttää jo pitkään jatkunut piirin jäsenmäärän pieneneminen ja kääntää jäsenkasvu positiiviselle kasvu-uralle. Tavoitteena on myös lisätä Lions-toiminnan aktiivisuutta ja jäsenten klubiviihtyvyyttä ja sitä kautta parantaa klubien elinvoimaisuutta. Tätä tavoitetta edesautetaan erikoisesti kahdella klubeille suunnatulla johtamisvalmennusseminaareilla sekä Hyvän tavoitteen saavuttamisessa on jokaisen piirin lionin panos merkittävä. Kuluvalla kaudella panostetaan erityisesti seuraaviin strategisiin tavoitteisiin: Piirin jäsenmäärän kasvattiminen 2 %:lla (nettokasvutavoite 40 leijonaa). Tähän pyritään erityisesti uusia klubeja perustamalla, uusia jäseniä hankkimalla olemassaoleviin klubeihin sekä pienentämällä klubeista eroavien jäsenten lukumäärää. Tässä yhteydessä painotetaan erityisesti klubityytyväisyyden sekä klubiviihtyvyyden merkitystä. Uusien (nais)klubien perustaminen paikkakunnille, jossa (nais)klubien toiminnalle näyttäisi olevan tilaa. Tällaisia paikkakuntia ovat: o Tampere, nuoret miehet (New Diamonds kummiklubina) o Parkano o Pirkkala o Vesilahti o Pälkäne o Juupajoki o Längelmäki o Orivesi o Ruovesi o Humppila o Kylmäkoski o Viljakkala o Mouhijärvi o Ikaalinen Naisten ja nuorten %-osuuden kasvattaminen Klubien väliseen alueelliseen yhteistyöhön kannustaminen Leo-toiminnan aktivoiminen ja uusien Leo-klubien perustaminen Klubeja kannustetaan aktiviteetteihin, jotka keskittyvät syrjäytymisvaarassa olevien nuorten auttamiseen Klubeja kannustetaan kehittämään uusia yhteistyömuotoja yritysten kanssa

3 E-piirissä on edellisen kauden aikana valmisteltu pienen työryhmän puitteissa piirin strategiaa, joka tarvittavin muutoksin tullaan kuluvan kauden aikana hyväksymään piirin viralliseksi strategiaksi. KLUBIVIERAILUT Kauden aikana tehdään kaksi virallista vierailua kuhunkin klubiin. Niistä toisen tekee piirikuvernööri tai jompikumpi varapiirikuvernööreistä. Toisen tekee lohkon puheenjohtaja. Lisäksi toimikuntien puheenjohtajat, opasleijonat ja Leo- piiriedustaja vierailevat klubeissa klubipresidentin kutsusta. Vierailujen aikataulut pyritään sopimaan siten, että piirin virkailijat eivät samaan aikaan olisi vierailemassa samassa klubissa. Piirikuvernöörin sekä 1. ja 2. varapiirikuvernöörien vierailuista ilmoitetaan piirin internetsivuilla olevassa kalenterissa. Lohkon puheenjohtajat ovat yhteydessä klubipresidentteihin ja sopivat vierailunsa suoraan, vierailut pyritään suorittamaan syksyn 2013 aikana. Kaikkien klubivierailujen yhteydessä painotetaan edellä mainittuja piirin strategisia tavoitteita sekä kannustetaan klubeja toimimaan näiden tavoitteiden edesauttamiseksi. ALUEET JA LOHKOT Lohkojen puheenjohtajat edistävät piirin ja järjestön tavoitteiden toteuttamista. He toimivat piirikuvernöörin sekä 1. ja 2. varapiirikuvernöörin sanansaattajina ja päinvastoin. Heidän tehtävänsä on pitää piirin virkailijat ajan tasalla klubien aktiviteeteista ja kannustaa klubeja tukemaan piirin-, monikertaispiirin- sekä kansainvälisiä ohjelmia. Lohkojen puheenjohtajat edistävät viestintää sekä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta lionien kesken. Lohkojen puheenjohtajat kannustavat klubeja jäsenhankintaan sekä kartoittavat yhdessä piirihallituksen kanssa uusien klubien perustamismahdollisuuksia omiin lohkoihinsa. Lohkojen puheenjohtajat toimittavat pyydettäessä jäsen- ja toiminta yhteenvetoja piirisihteerille ja piirikuvernöörille. TOIMIKUNNAT Toimikunnissa on puheenjohtajan lisäksi 2-3 jäsentä. Toimikunnan puheenjohtaja kutsuu toimikunnan koolle tarvittaessa. Pääsääntöisesti toimikunnan puheenjohtaja toimikausi on kolme vuotta. TOIMIKUNTIEN TOIMINTASUUNNITELMAT Kunnia-, puoliso- JA PDG-toimikunta pj. Tapani Matintalo Pidetään yllä kontakteja PDG- ryhmään. Puoliso-ohjelmaa järjestetään piirihallituksen kokousten yhteyteen tarvittaessa.

4 Viestintä- ja internet toimikunta pj. Kalle Oinas Pääpaino viestinnällä on viime kaudella aloitetun piirin www-sivujen kehittäminen sekä sähköisen viestinnän merkityksen korostaminen nykyaikaisessa lions toiminnassa. Toimivalla viestinnällä on huomattava merkitys toimintamme aktiivisuuteen, laatuun ja jäsenten pysyvyyteen. Onnistunut ulkoinen viestintä aina liitto tasolta klubi tasolle antaa kuvan järjestöstä, jonka kanssa halutaan toimia, jolle halutaan tehdä lahjoituksia ja jonka jäsenyyttä kannattaa tavoitella. Avoimuutta ja tiedonkulkua pyritään lisäämään mm. tuomalla pöytäkirjoja piirin sivuille luettaviksi. Piirin ja klubien tapahtumista raportoimista kuvin ja jutuin (järjestävien tahojen aktiivisuus!). Sisältöä kotisivuille tuottaa piirihallitus mutta myös klubeista kaivataan juttuja ja uutisia kuvien kera sivuille. Liiton www-sivujen uudistumisen myötä myös piirimme merkittävät tapahtumat ja uutiset saavat paremmin näkyvyyttä valtakunnallisesti. Uutena piirin sivuille tulee Piirikuvernöörin blogi. Blogikirjoituksilla piirikuvernööri pyrkii kertomaan viikoittain omia tuntemuksiaan toimestaan kauden kuluessa. Toimikunta tukee klubien viestintää ja kannustaa www-sivujen tekemiseen ja niiden aktiiviseen ylläpitämiseen. Syyskaudella järjestetään koulutuspäivä julkaisujärjestelmän käytöstä klubeille. Viestintä esittäytyy syksyn piiriforumissa ja tarvittaessa käyttää puheenvuoroja kauden aikana piirihallituksen kokouksissa. Toimikuntaan kaivattaisiin lisää jäseniä piirin eri puolilta, tarkoitus olisi saada reporttereita tai toimittajia useammalta alueelta! TYÖKALUJA KLUBIEN VIESTINNÄN KEHITTÄMISEKSI Suomen Lions-liiton viestintästrategia Oheisesta linkistä avautuu liiton viestintästrategia. Viestintästrategiassa esitellään Suomen Lions-liiton viestinnän lähtökohdat, viestinnässä noudatettavat periaatteet, viestinnän suunnittelu ja organisointi. Strategiaan kannattaa tutustua klubin viestintää mietittäessä. Viestintästrategia (.pdf) Suomen Lions-liiton graafinen ohjeistus Suomen Lions-liitto ry:n graafinen ohjeisto, joka on hyväksytty kuvernöörineuvoston kokouksessa , löytyy pdf-muotoisena tästä. Graafisen ohjeistuksen mukaisia graafisia pohjia PowerPoint-pohja Sähköpostilla lähetettävä klubin kirjeen pohja Sähköpostilla lähetettävä yleinen kirjeen pohja Lions-tunnukset löytyvät päämajan kotisivuilta resurssipankista. Kirjapainoon tarkoitettuja tiedostopohjia saa sekä liiton viestintäjohtajalta että liiton toimistosta. Lions-liiton viestintäjohtaja vastaa visuaaliseen ilmeeseen liittyviin kysymyksiin.

5 Toimikuntaan kuuluvat puheenjohtajan lisäksi kaikki piirin 13 lohkon puheenjohtajaa. Lisäksi asiantuntemusta pyritään hakemaan jäseniltä, jotka päivätyössään ovat toimineet tiedotus lehtialalla. Tällaisia henkilöitä on tällä hetkellä mukana 5 henkilöä. Yhteydenpito/tiedonsiirto tapahtuu pääosin netissä ja puhelimella. Kokoontumisia on vaikea järjestää, koska toimikunnan jäsenet asuvat pitkissä matkoissa piirin eri puolilla. Toimikunnan päätarkoituksena on kehittää, johtaa, ideoida ja innostaa piirin klubeja tuottamaan materiaalia, kuvia ja juttuja 1 2 kertaa vuodessa ilmestyvään PIIRILEIJONA- LEHTEEN.

6 Tiedotus- ja PR-toimikunta pj. Jorma Pylväs Toimikunnan tehtävänä on lisäksi muiden tahojen kanssa edistää myös muuta tiedotus- ja pr-toimintaa klubeissa. Tällaisia ovat mm. klubien kotisivujen perustamiset ja ajan tasalla pitämiset. Toimikunnan toiminta olisi tehokkaampaa, mikäli toimikausi olisi 3 kautta, niinkuin muillakin piirihallituksen jäsenillä. E- PIIRILEIJONA -KUVALEHTI Tavoitteena on koota elo- syyskuussa 2013 uusi E-Piirileijona -lehti, joka on samaa luokkaa kuin edellinen 2012-lehti: Sivuja 76, juttuja 70, kuvia 140, myytyjä mainosilmoituksia 32. Painatuskulut 6500 euroa. Mikäli innostusta on tarpeeksi ja kannatusmaksuja saada lähes kaikilta klubeilta ja syksyn lehteen saadaan myydyksi hyvin mainoksia, on mahdollista koota kevättalvella 2014 toinenkin lehti. Asiasta päätetään piirihallituksessa myöhemmin. UUSI NIMI LEHDELLE? Mikäli saadaan riittävän hyvä ehdotus, joka kuvaa paremmin lehteämme, piirihallitus niemää lehtemme uudestaan kuluvan kauden aikana. UUSIA IDEOITA LEHDEN SISÄLLÖKSI? Suurin osa lehden jutuista/kuvista ovat klubien aktiviteettien esittelyä. Lehti voidaan tällöin jakaa paikallisen leijonatoiminnan esitteenä ulkopuolisille ja mahdollisille uusille jäsenille. Lehti toimii samalla piirihallituksen jäsenten hankkeiden ja teemojen esittelykanavana piirin klubeille ja jäsenille. Piirikuvernööri-kolmikon vuotta esitellään laajemmin mm. kuvagalleria-sivuilla. Uuden lehden teemana on tänä vuonna PALVELUAKTIVITEETTIEN esittely ja kertomukset siitä MITEN SAADAAN KLUBIKOKOUKSET MIELENKIINTOISEMMIKSI. Perinteisinä juttuina ovat olleet veteraanileijonien ja uusien leijonien esittely. Uudet leijonat klubeittain. Poisnukkuneet. Luettelo vuoden aikana jaetuista huomionosoituksista. Uuteen lehteen toivotaan myös juttuja ja kuvia siitä, miten leijonat käyvät vuoden aikana teattereissa. LEHDEN TALOUS Lehden kannatusmaksuna on entinen 2 euroa/lion. Mikäli kaikki klubit ovat mukana varoja kertyy n euroa. Noin 5 klubia on edellisen lehden teossa olleet vapaamatkustajina He ovat saaneet kuitenkin samalla tavalla lehtiä, kuin muutkin klubit.

7 Kukin klubi on saanut 5 10 lehteä enemmän kun klubissa on jäseniä. Lehtiä voi käyttää leijonatoiminnan esitteinä. Ennen lehden painatusta klubit ovat voineet tilata käyttöönsä veloituksetta ylimääräisiä lehtinippuja. Edelliseen lehteen kerätyt n. 30 mainosta tuottivat n euroa. Sopimukset mainoshankinnasta oli 2 tahon kanssa. Näille maksettiin palkkio hankituista mainoksista. Tämä käytäntö on hyvä, voitaisiin laajentaa mikäli halukkaita ilmaantuu. TIEDOTUSTOIMINTAA MYÖS MUIDEN KANAVIEN KAUTTA Toimikunnan jäsenten tulisi innostaa klubeja hoitamaan tiedottamista myös muiden kanavien kuin piirin oman lehden kautta. Tiedotteita, kuvia ja juttuja pitäisi lähettää erityisesti paikallislehtiin, paikallisradiohin jne. Valtakunnallinen lion-lehti ja Aamulehden Moro-lehden meirän kekkerit -palsta julkaisevat lähes kaikki lähetetyt materiaalit. Aktiviteeteistä olisi hyvä tiedottaa Aamulehden minne mennä palstalla. Klubeille suositellaan tiedottajan nimeämistä klubihallituksen jäseneksi.

8 ARS-toimikunta pj. Reima Mäkelä Tavoitteet Tavoitteena saada E-piirin lionit tuntemaan AR-säätiön eri toimintamuodot ja palvelut. Muistuttaa piirin lioneita käyttämään säätiön rahoitushalukkuutta klubien eri aktiviteeteissa. Tavoitteena saada 8 kpl Ritariarvoja piirin aktiivisille lioneille, samoin saada klubeille ja klubiperheille käyttöön yhteensä 800 kpl säätiön adresseja. Toimikunnan jäsenet käyvät pääsääntöisesti kaikissa piirin Pnat- ja koulutustilaisuuksissa esittelemässä toimintaamme. Ensimmäisenä suur-pnat Pyydetään Piirikuvernööriltä kaikkien Pnat-kokousten ajankohdat ja paikat. Järjestetään perinteisesti piirin ARS-juhla Tampereen Suomalaisella Klubilla. Juhla on tarkoitettu kaikille piirin lioneille, erityiskutsun saavat kaikki piirimme Ritari arvonimen saaneet. Toimikunta kokoontuu 4 kertaa kauden aikana. Pidetään piirikuvernööri tietoisena piirin adressimyynti ym. tilastoista. Toimikunnan kokoonpano kaudella : Puheenjohtaja Reima Mäkelä LC Tampere/Kaakinmaa Seppo Valkama LC Toijala/Akaa Veikko Ruohomäki LC Valkeakoski 1-alueen asiamies Reima Mäkelä LC Tampere/Kaakinmaa 2-alueen asiamies Heikki Vilen LC Tampere/Hervanta 3-alueen asiamies Mauno Jussila LC Kangasala/Harjula 4-alueen asiamies Teuvo Forsblom LC Karkku 5-alueen asiamies Ismo Suojanen LC Ikaalinen 6-alueen asiamies Rauno Sulonen LC Lempäälä/Kanava

9 Jäsen- ja laajennustoimikunta pj. Marja Sundström-Pullinen Pitkän aikavälin (3 5 vuotta) tavoitteet Jäsentoiminnan tavoitteena pitkällä tähtäyksellä on negatiivisen jäsenkehityksen pysäyttäminen ja kääntäminen nettokasvuksi. Jäsen- ja laajennustoiminnan visiona on +2 jäsenen nettokasvu per klubi. Tämä voidaan saavuttaa kasvattamalla klubien jäsenmäärää, vahvistamalla klubeja sekä perustamalla uusia klubeja. Kauden tavoitteet Toimintakauden tavoitteeksi asetetaan edellisen kauden tapaan jäsenkadon pysäyttäminen, jolloin kauden päättyessä piirin klubienjäsenmäärä olisi vähintään sama kuin kauden alkaessa (2.070) Nykytilan analyysi E-piirin jäsentilannetta kuvaavat keskeiset luvut kauden alussa ovat seuraavat. Klubeja yhteensä 87 Jäseniä yhteensä Jäseniä per klubi keskimäärin 24 Klubeja, joissa alle 20 jäsentä 29 (33 %) Edellisen kauden vastaanotetut uudet 143 jäsenet Edellisen kauden poistuneet jäsenet 146 Edellisen kauden nettokasvu -3 (-0,14 %) Klubeja, joissa edellisen kauden 4 nettojäsenpoistuma yli 20 % Kuten luvuista käy ilmi, jäsentoiminnan haasteena on yleisen jäsenkasvun lisäksi myös pienten, alle 20 jäsenen klubien vahvistaminen. Kauden päämäärät Päämäärinä kaudella on jäsenkadon pysäyttäminen kaikkien klubien jäsenmäärän nostaminen vähintään 20 jäsenen tasolle klubien jäsentyytyväisyyden parantaminen jäsenrekisteritietojen ajantasaistaminen JÄSENYYSTAVOITTEET JA TOIMENPITEET Tavoite: sitouttaa klubien jäseniä klubeihin siten, että viihtyvyydestä johtuvia eroamisia ei tapahdu. Jokaista poistunutta jäsentä kohti hankitaan klubiin uusi jäsen vielä samalla kaudella.

10 Toimenpiteet: GMT:n kannustusviestit klubeille (syyskuu toukokuu) verkossa (esim. blogi), mieluiten DG -viestin yhteydessä, jäsenhuollon korostaminen, jäsentyytyväisyyskyselyyn kannustaminen, johtamisvalmennushankkeen (JOVA) toteuttaminen o presidentit: lisää laatua klubin johtamiseen ja hallitustyöskentelyyn o jäsenjohtajat: jäsenhankinta ja markkinointi Yhteydenpito lohkon pj:ien kanssa o sähköpostilista, viestit aina ennen PNAT-kokouksia sekä niiden jälkeen uhkien ja mahdollisuuksien kartoitus ja ennakointi PNAT toiminnan kehittäminen siten, että se tukee klubin johtamista entistä paremmin Tarpeen mukaan myös suoria kontakteja klubeihin o esim. raportoinnin ongelmat, dramaattiset muutokset jäsenkehityksessä, tuki ja neuvonta Klubijohtamisen kehittäminen vauhtiin piirifoorumissa 14.9.Lempäälässä Lohkon pj:t yhteistyö käynnistyy 1. piirihallituksen yhteydessä Jäsenhankinnan aktivoiminen ja tukeminen, motivointi (juttu seuraavaan Piirileijonaan 2/2013) o jäsenyysviestintä sävyltään positiivista ja kannustavaa, menestystarinat esiin Uusien jäsenkehitystä tukevien toimintatapojen ideointi ja luominen (GMT-tiimin tavoite) LAAJENNUSTAVOITTEET JA TOIMENPITEET Lohkon pj:t sekä kuvernööritiimi avainasemassa Piiriin uusi naisten klubi (liitännäisklubi Lempäälä/Birgitta oikeaksi klubiksi) Tampereelle uusi nuorten miesten klubi (perustuen esim. nuorkauppakamarista eroaviin 40 vuotta täyttäviin) Tampereen vanhojen klubien elvyttäminen esim. liitosten kautta, tavoitteena aktiivisten jäsenten säilyttäminen mukana toiminnassa Edellisten lisäksi 1-2 liitännäisklubia (esim. Vesilahteen.), kartoitetaan mahdollisia kohteita liitännäisklubeille Tavoitteena nolla lakkautettua klubia, tarvittaessa tehdään esimerkiksi muutos miesklubista nais- tai yhteisklubiksi Tarvittaessa vahvistetaan heikentyneitä klubeja esim. fuusion avulla Opaslionien koulutus ajan tasalle, tilannekatsaus tehtävä o opaslioneille myös roolia muutosvalmennuksessa ja vakiintuneiden klubien tukemisessa Tavoitteena vierailla jokaisen lohkon PNAT-kokouksessa miel. syyskauden aikana (13 lohkoa) o haasteena aikataulujen päällekkäisyys

11 AIKATAULU ELOKUU Liiton GMT/jäsenseminaari / Utajärvi Piirihallituksen kokous Tampere GMTtiimin käynnistäminen SYYSKUU Piiriforum Lempäälä GMT:n puheenvuoro, aiheena muutosvalmennus ja jäsentyytyväisyys virkailijakoulutukset/ klubipresidentit, jäsenjohtajat, lohkojen kokoukset GMT viesti klubeille (DG tiedotteen yhteydessä) Lohkopuheenjohtajaviestintä (ml. vierailut lohkojen PNAT kokouksissa) Kannustaminen klubien jäsentyytyväisyyskyselyi den tekemiseen syksyn aikana LOKAKUU JOVA I GMT-tiimi toimii GMT viesti klubeille (DG tiedotteen yhteydessä) Lohkopuheenjohtajaviestintä (ml. vierailut lohkojen PNAT kokouksissa) Kannustaminen klubien jäsentyytyväisyyskyselyi den tekemiseen syksyn aikana MARRASKUU Piirihallitus Tampere jäsentilanne-katsaus GMT viesti klubeille (DG tiedotteen yhteydessä) Lohkopuheenjohtajaviestintä (ml. vierailut lohkojen PNAT kokouksissa) Kannustaminen klubien jäsentyytyväisyyskyselyiden tekemiseen syksyn aikana juttu Piirileijonaan JOULUKUU GMT-tiimi toimii GMT viesti klubeille (DG tiedotteen yhteydessä) Lohkopuheenjohtaja-

12 viestintä (ml. vierailut lohkojen PNAT kokouksissa) Kannustaminen klubien jäsentyytyväisyyskyselyiden tekemiseen syksyn aikana TAMMIKUU GMT-tiimi toimii GMT viesti klubeille (DG tiedotteen yhteydessä) Lohkopuheenjohtajaviestintä (ml. vierailut lohkojen PNAT kokouksissa) Jäsenraportointi kuntoon Jäsenhankintakampanja HELMIKUU Piirihallitus Tampere jäsentilanne-katsaus GMT viesti klubeille (DG tiedotteen yhteydessä) Lohkopuheenjohtajaviestintä (ml. vierailut lohkojen PNAT kokouksissa) Jäsenraportointi kuntoon Jäsenhankintakampanja MAALISKUU JOVA II Piirihallitus Tampere jäsentilannekatsaus GMT viesti klubeille (DG tiedotteen yhteydessä) Lohkopuheenjohtajaviestintä (ml. vierailut lohkojen PNAT kokouksissa) Jäsenraportointi kuntoon Jäsenhankintakampanja HUHTIKUU Piirikokous Lempäälä virkailijakoulutukset/ klubipresidentit, jäsenjohtajat, uudet lionit GMT viesti klubeille (DG tiedotteen yhteydessä) Lohkopuheenjohtajaviestintä (ml. vierailut lohkojen PNAT kokouksissa) Jäsenraportointi kuntoon Jäsenhankintakampanja

13 TOUKOKUU GMT-tiimi toimii GMT viesti klubeille (DG tiedotteen yhteydessä) Lohkopuheenjohtajaviestintä (ml. vierailut lohkojen PNAT kokouksissa) Jäsenraportointi kuntoon Jäsenhankintakampanja Koulutustoimikunta pj. Ilkka Kivelä Klubin eri virkailijoille, puolisoille ja uusille lioneille pidetään koulutukset perinteisesti piirikokouksessa keväällä ja syyskuussa Piirifoorumissa. Koulutusten yhtenä tavoitteena on saada aikaan vuorovaikutteista keskustelua. Tarpeen mukaan järjestämme muitakin koulutuksia. Koulutuksessa käytettävät Power Point esitykset tullaan siirtämään piirin koulutustoimikunnan sivuille.

14 Kongressitoimikunta pj. Esko Rantala 1. Itsenäisyyspäivän kynttiläaktiviteetti Tampereen hautausmailla oleville sankarihaudoille sytytetään perinteiseen tapaan Itsenäisyyspäivänä kynttilät. Tehtävän organisoinnista ja toteutuksesta vuonna n vastuuvuorossa II alueen 3. lohkon puheenjohtaja, joka vastaa kynttilöiden yhteishankinnasta ja toimittamisesta vastuuvuorossa oleville klubeille. Toteutuksesta toimintavuorossa ovat klubit: - Kalevankangas: lohkon puheenjohtajan nimeämät klubit - Lamminpää: LC Tampere/Pispala sytytys, LC Tampere/Tohloppi poisto - Aitolahti: LC Tampere/Messukylä sytytys, LC Tampere/Hakametsä poisto - Teisko: LC Teisko Kynttiläaktiviteetin kustannuksista vastaavat yhteisvastuullisesti I- ja II-alueen klubit. 2. Seppeleen lasku sankarihaudoilla Lions-viikon kunniaksi piiri suorittaa kunnianosoituksen sankarivainajille sunnuntaina Kalevankankaan sankariristillä. Tilaisuuden organisoinnista vastaa Kongressitoimikunnan puheenjohtaja Tilaisuuteen liittyviä kunniatehtäviä, joihin toivotaan vapaaehtoisia ovat: Seremoniamestari, Suomen lipun kantaja, Piirin lipun kantaja, Leijonakuoro ja Kunniavartio. Seppeleen laskevat Piirikuvernööri ja Varapiirikuvernööri. Piiri vastaa seppeleen kustannuksista. 3. Kaatuneiden muistopäivä Kaatuneiden muistopäivänä suoritetaan sinisten orvokkien istutus Lamminpään sankarihaudoille. Toteutuksesta vasta LC Tampere/Pirkanmaa. Vastuuklubit osallistuvat muistopäivän tilaisuuksiin yhdessä veteraanien ja partiolaisten kanssa. 4. Melvin Jones-juhla Kongressitoimikunta osallistuu Melvin Jones-juhlan järjestelyihin hoitamalla juhlatilan koristelun Lions-rekvisiitalla. 5. Lions-rekvisiitan lainaus Kongressitoimikunta lainaa Lions-rekvisiittaa mm. - Vuosikokoukseen - Piirikokoukseen - Aarne Ritari-juhlaan - Klubien juhliin ja aktiviteetteihin Materiaali on lainattavissa Kongressitoimikunnan puheenjohtajalta.

15 LCIF- JA IR-toimikunta / näön- ja kuulonsuojelu pj. Heidi Rantala KANSAINVÄLINEN YHTEISTYÖ Kauden tavoite on klubien Lions-toiminnan kansainvälisyys-tietoisuuden jatkuva lisääminen. Liiton toimintasuunnitelman mukaisesti piirin ja klubien toiminnassa pyritään myönteisen mielipiteen kehittämiseen. Piirin klubeille tiedotetaan kansainvälisestä toiminnasta piirikuvernöörin ja toimikunnan puheenjohtajan tiedotteilla. Piirin kotisivuilla on tietoa LCIF asioista. Piirihallituksen kokouksissa informoidaan piirihallitusta, samoin PNAT-kokouksissa lohkon toimihenkilöitä ja klubivierailujen yhteydessä kerrottiin ajankohtaisista LCIF-asioista. MELVIN JONES FELLOWS 28. MELVIN JONES juhlaa vietetään la Tavoitteena on kauden aikana saada piiriin 15 uutta Melvin Jones jäsentä. LCIF- TOIMINTA JA RAHOITUS KLUBEISSA Klubien nimeämien LCIF- henkilöiden yhteystiedot kerätään yhteydenpidon helpottamiseksi. LCIF- maksu 5 / jäsen kerätään edelleen piirin LCIF -tilille (Nordea FI ) käyttäen klubikohtaista pankkisiirtoa ja se tilitetään sieltä edelleen LCIF:lle korvamerkinnällä Melvin Jones Fellow. Kauden alkaessa pääasiallinen lahjoituskohde on tuhkarokkokeräys, rokotuskampanja kehitysmaissa jatkuu edelleen. YSTÄVYYSKLUBITOIMINTA Joillakin piirimme klubeilla on kotimaisia ja ulkomaisia ystävyysklubeja. Luettelo on Leijona-kirjassa. Klubeja pyritään aktivoimaan ystävyysklubitoimintaan. KUMMILAPSITOIMINTA Kummilapsia on useilla klubeilla Sri Lankassa. Klubit voivat avustaa pienellä rahamäärällä kummilapsien koulunkäyntiä. Apua tarvitsevia lapsia on paljon, joten tiedotusta toiminnasta tehostetaan ja klubeja kannustetaan ottamaan kummilapsi. NÄÖN- JA KUULONSUOJELU Lions-liiton alla toimii Sri Lankan ystävät, jonka jäseneksi lionit voivat liittyä. Ystävien tarkoitus on tukea ja kerätä varoja suomalaisten lionien Sri Lankaan, Ratnapuraan rakennuttamaa ja rahoittamaa silmäklinikkaa varten. Sri Lankan ystävien toimintaa tehdään tunnetuksi piirin alueella myös LCIF-toimikunnan toimesta

16 Nuorisovaihtotoimikunta pj. Erkki Voutilainen 1. YLEISTÄ TOIMINNASTA Haluamme luoda ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. Haluamme luoda suomalaisille nuorille mahdollisuuden nähdä ja kokea uusia kulttuureja ja elämää vieraassa maassa ja luoda uusia erilaisia ystävyyssuhteita sekä antaa nuorelle tilaisuuden kasvaa ja kehittyä itsenäisesti toimeentulevaksi kansalaiseksi. Haluamme luoda suomalaisille perheille ja heidän nuorilleen mahdollisuuden tutustua vieraisiin kulttuureihin ja ihmisiin vastaanottamalla tänne saapuvia nuoria. Haluamme luoda mahdollisuuden lioneille ja joukolle nuoria (mahdollisesti leoja) harjoittaa kansainvälistä toimintaa ja johtajuutta organisoimalla ja johtamalla nuorisovaihtoa ja siihen kuuluvia leirejä. Haluamme lisätä ja ylläpitää positiivista lions- imagoa Suomessa ja maailmalla. 2. TAVOITTEITA Nuorisovaihto on lionien perinteinen vankka palveluaktiviteetti, joka on vuosien myötä monipuolistunut ja laajentunut yhä useampiin maihin. Vaihtoa harjoitetaan jo noin 40 maan kanssa. Samalla kuitenkin vaihtojen määrät ovat olleet laskussa niin meillä kuin muuallakin. Mutta positiivisella tiedottamisella ja näkyvällä esillä ololla pyrimme lisäämään kiinnostusta nuorisovaihtoon ja pyrimme määrällisesti pitämään sen nykyisellä tasolla. Perheissä tapahtuvan vaihdon lisäksi kansainväliset nuorisoleirit ovat osa tätä toimintaa. Suomessa kansainvälisten leirien vastuut ovat kiertäneet systemaattisesti piireissä siten, että pääsääntöisesti piiri on järjestänyt leirin joka kolmas vuosi. Meillä on yhteinen vastuu alueellemme nuorisovaihtoon tulevien ulkomaalaisten nuorten majoittamisesta. Perusperiaatteesta: Ulkomaille nuoria lähettävät klubit sitoutuvat vastaanottamaan tänne tulevan nuoren. Siitä periaatteesta tulee pitää kiinni. Nuorisovaihto kehittää yhteistyötä myös Leojen kanssa, erityisesti leiritoiminnassa. Muita tehtäviä tälle kaudelle Päivittää nuorisovaihdon sivuja tarpeen mukaan. Kohdemaiden ja kohteiden kuvaukset täydennetään syksyllä Ja yhteydet klubeihin Klubeille tulee toimittaa päivitettyä tietoa nuorisovaihtoon liittyen pnat - ja klubikokouksiin osallistumalla sekä toimimalla yhteistyössä klubien kanssa onnistuneiden vaihtojen järjestämiseksi nuorille. Yksilöidyt joukkopostikirjeet sähköpostilla on osoittautuneet erinomaiseksi viestintämuodoksi klubeille. Niitä tullaan jatkamaan toimintakauden aikana. Muuta erityistä Eurooppa Forum pidetään Istanbulissa Siellä jaetaan nuorisovaihtopaikat seuraavalle toimikaudelle, ja se on siten merkittävä tapahtuma nuorisotyön saralla. Sinne on hyvä saada piirin edustaja.

17 Leotoimikunta pj. Antti Perälä Leot on Lions Clubs Internationalin kansainvälinen nuorisojärjestö. Toiminta tapahtuu Leoklubeissa, joita tukevat, auttavat ja ohjaavat niiden perustajina toimineet Lions-klubit, nk. taustaklubit. Leot on siis palvelujärjestö kuten leijonatkin. Leo-klubit toimivat leijonaklubien rinnalla niiden avustuksella. Toimintakauden tavoitteena on lisätä Leo-toimintainformaatiota määrällisesti piirin Lionsklubien ja mm. nuorisovaihdossa olleiden nuorten kautta. Tämän lisääntyneen, tietoisuuden, toiminnan enenevän tunnettavuuden ja toimijoiden lisääntyneen kiinnostuneisuuden pohjalta luodaan toimintaedellytykset yhden uuden Leo-klubin perustamiseksi piirissä. Piirin Lions- klubeja koulutetaan ottamaan nuorten Leo-klubi oman toimintansa rinnalle aidosti ja huolehtivasti tämän toimintaa tukien Quest- ja päihdetoimikunta pj. Päivi Myllymaa järjestetään Tampereella quest- (perus) koulutusta ala- ja yläkoulujen henkilöstölle, paikkana Tampere Werstas (Väinö Linnan aukio, Tampere) koulutusta koulunkäyntiavustajille, paikka sama. Korttivastaava pj. Ilpo Törmä Heinäkuu Piirihallituksen tutustuminen Lempäälässä Elokuu 29.8 Piirihallituksen 1. kokous Joulukorttisivuista tarkempaa tietoa syyskuussa. Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Helmikuu Kesäkuu Tässä kuussa valmistuu uudet joulukorttisivut jonka jälkeen lähetän tiedotteen piirisihteerin kautta klubien presidenteille, jossa kannustetaan leijonia aktivoitumaan joulukorttimyynnissä. Lions-päivä, Joulukorttimyynti jatkuu Joulukorttimyynti jatkuu Tiivistä korttien myyntiä vielä ennen joulua Mahdollinen yhteenveto joulukorttimyynnistä Vuosikokous samalla kausi päättyy

18 Ympäristötoimikunta pj. Harri Isomuotia Kaudella ympäristöasiat kytkeytyvät varsin hyvin piirikuvernöörimme valitsemaan teemaan: Kotiseutu- isänmaan sydän. Toivon piirin klubeilta aktiivisuutta kotiseudun hoitoon. Aktiviteettejä voi olla monenlaisia, lähtien siivoustalkoista, ulottuen puistojen kunnostamisiin ja puiden sekä pensaiden istuttamisiin. Metsäpuiden istuttamisella klubit voivat varsin hyvin edelleenkin kartuttaa klubin aktiviteettitiliä. Klubit voivat osallistua alueensa yhteistyöhankkeisiin, joilla parannetaan alueellista viihtyisyyttä. Ympäristökasvatus Viime kaudella julistin piirin klubeille kilpailun aktiviteeteistä, joilla voidaan vaikuttaa yhteisen ympäristömme siistinä ja viihtyisänä pysymiseen sekä ympäristökuormituksen vähenemiseen. Jatkan kilpailua vielä tälle kaudelle ja jään odottamaan hyviä hankkeita sekä ideoita, joilla voidaan vähentää ympäristön roskaamista. 107 E-piirin ulkoilu-ja ympäristöpäivää vietämme syyskuun 29 päivä Birgitan polun Kirskaanniemen laavulla ja sen lähialueella. Tuolloin kokoonnumme klo 13 Kirskaanniemeen johtavan polun parkkipaikalle, josta patikoimme vajaan kilometrin Kirskaanniemeen, jossa makkaran ja letunpaiston sekä nokipannukahvien lisäksi ohjelma leikkimielisiä kisailuja, joihin ei ennalta voi harjoitella. Ulkoiluiltapäivä on koko perheille sopiva tapahtuma. Ilmoittautuminen piirin sivuilla ja tiedustelut Harri Isomuotia puh ja sähköposti Skeba nuorisobändikisatoimikunta pj. Antti Perälä Suomen Lions-liitto järjestää kaikille nuorille avoimen valtakunnallisen Nuorisobändikilpailun SKEBA NUORTEN BÄNDISKABAN Kilpailu on tarkoitettu kaikille nuorisobändeille, joiden jäsenten keski-ikä on kilpailuvuonna korkeintaan 18 vuotta ja joiden vanhimmat jäsenet täyttävät kilpailuvuonna korkeintaan 20 vuotta. Esikarsintoja järjestetään eri puolilla Suomea ja loppukilpailu pidetään Suomen Lions-liiton vuosikokouksen yhteydessä yleisötapahtumana Porissa kesäkuussa Nuorisobändikilpailun yhtenä tavoitteena on edistää nuorten harrastusta musiikin parissa. Samalla voidaan vaikuttaa nuorison musiikkimaun monipuolistamiseen ja musisointitaitotason nostamiseen. Jokainen osallistuja saa kehittävää palautetta ja esiintymiskokemusta. Kilpailun tarkemmat ohjeet ja aikataulu ilmoitetaan syksyn aikana. Tavoitteena on saada mahdollisimman monta osallistujaa piiristämme. Skeba-toimikunta informoi ja motivoi kilpailutoimintaan osallistumista yhteyksillä piirin koulujen ja oppilaitosten musiikinopettajiin, kuntien kulttuuritoimen edustajiin ja musiikkikouluihin. Piirin tapahtumasta pyritään saamaan näkyvä ja merkittävä nuorisokulttuuritapahtuma, jossa myös LC-toiminta tulee saamaan positiivista näkyvyyttä.

19 Invalidiliittoyhteistyö pj. Seppo Airaksinen Yhteistyö perustuu Suomen Lions-liitto ry:n ja Invalidiliito ry:n väliseen yhteistyösopimukseen. - osallistutaan Invalidiliiton järjestämään koulutukseen. - kartoitetaan piirin klubien halukkuus osallistua sopimuksen mukaiseen avustustoimintaan. - muu toiminta selkiytyy sen jälkeen, kun tiedetään Invalidiliiton alueellamme olevien paikallisyhdistysten kiinnostuksesta yhteistyöhön.

20 LOHKOJEN TOIMINTASUUNNITELMAT I alue 1. Lohko pj. Pentti Latva Kauden teemat Kansainvälinen: Seuraa unelmaasi - Follow your dream Kotimainen: Palvelulla hyvinvointia Piiri: Kotiseutu- isänmaan sydän Tavoitteet Piirin tavoitteiden mukaisesti pyritään jäsenmäärän lisäämiseen. Kohdennetaan aktiviteetteja syrjäytyneiden auttamiseen. Vierailkaa muissa klubeissa. Kokeilkaa klubien yhteistyötä. Yhdessä hyvä tulee. Pidetään kokousbyrokratia minimissä. Säilytetään klubien hyvä yhteishenki ja keskinäinen viihtyvyys. Tehtäväni mukaisesti toimin viestin välittäjänä piirihallituksen ja klubien välillä eli pyritään aktiiviseen viestintään puolin ja toisin. Osallistun piirihallituksen kokouksiin. PNAT- kokoukset Piirifoorumi (SuurPNAT), Lempäälä, Hakkarin koulu Tampere, kokouspaikka ilmoitetaan myöhemmin Tampere, kuten edellä Muutokset mahdollisia, kokouskutsut lähetän viimeistään 2 viikkoa ennen kokousta. Klubivierailut (alustava) Tampere/City Tampere/Amuri Tampere Tampere/Diamonds Tampere/Näsinneula Oman klubin kuukausikokoukset Muista mahdollisista vierailuista sovin erikseen. Muutokset mahdollisia, otan yhteyttä klubin presidenttiin viimeistään 2 viikkoa ennen ajateltua klubivierailua. 2. Lohko pj. Erkki Tukeva

21 II-alue 1. Lohko pj. Timo Yliluoma Tuodaan esiin kauden teemoja: Kv. Seuraa unelmaasi Follow your dream Kotim. Palvelulla hyvinvointia Piiri: Kotiseutu isänmaan sydän Tavoitteet: Lohkossa tuodaan esiin liiton ja piirin yhteisiä linjoja ja tavoitteita. Pyritään jäsenmäärän lisäämiseen. Kiinnitetään huomiota klubien välistä yhteistyötä ja erityisesti jäsenten viihtyvyyteen. Pyrin välittämään lohkon klubien toivomukset piirihallitukselle. Käyn lohkon klubeissa kauden aikana. PNAT ja muut kokoukset Piirihallitus Piirifoorumi ( Suur-PNAT) Lempäälä, Hakkarin koulu Syksyn toisen ja kevään PNAT-kokouksen aika ja paikka ilmoitetaan lohkon klubeille myöhemmin. Klubivierailut: Hakametsä Hervanta Kanjoni Kaukajärvi Koillinen Lassinlinna Messukylä Olen yhteydessä klubien presidentteihin ja sovin vierailuajankohdasta klubeittain viimeistään kahta viikkoa ennen vierailua. 2. Lohko pj. Tapio Jussila Lohko seuraa liiton ja piirin yhteisiä linjoja ja osallistuu yhteisiin aktiviteetteihin. Tuetaan klubeja heidän aktiviteeteissaan ja lisätään klubien välistä yhteistyötä Seurataan jäsenkehitystä ja tavoitteena jäsenkehityksen kääntäminen positiiviseksi Jäsenten viihtyvyydestä huolehditaan PNAT kokoukset pidetään seuraavasti: Piirihallituksen kanssa yhteinen kokous , kello 18 ABC Lahdesjärvi , kello 18 ABC Lahdesjärvi

22 Vierailut klubeissa Harju Hämensilta Lielahti Pyynikki Tohloppi Wivi Lönn Toimintailmoitukset tehdään säännöllisesti 3. Lohko pj. Risto Kivimäki

23 III Alue 1. Lohko pj. Martti Seppälä Lohkon klubit Kangasala Kangasala/Harjula Kangasala/Kuohu Kangasala/Kuussalo Kangasala/Roine Luopioinen Pälkäne Sahalahti PNAT-kokoukset seuraavasti SuurPNAT Piirifoorumi Hakkarin koulu, Lempäälä paikka avoin Vuosi 2014 aika ja paikka avoin. 1. Klubivierailujen suorittaminen, kussakin yksi vierailu yhteensä seitsemän vierailua 2. Jäsenmäärän kasvattaminen, erityisesti pyritään nuorten henkilöiden saamista mukaan Leijona-toimintaan 3. Klubien välistä yhteistoimintaa kehitetään ottamalla huomioon/käyttämällä hyväksi klubien henkilöiden erikoisosaamista kuten esimerkiksi musikaalista lahjakkuutta. Tai kädentaitoja. Remonttiapu. 4. Panostetaan vanhusten hyvinvointiin erityyppisillä tempauksilla. Arpajaiset, tanssiaiset, kalastuskisat ja myös erilaiset avustusmuodot vanhuksille esim kirkkokyytien järjestäminen ym. 5. Loppiaistanssiaiset yhdessä LC Kuhmalahden kanssa. Tuotto vanhusten hyväksi. 6. Yritetään saada pystyyn naisklubi, perustamiseen potentiaalia näyttäisi olevan

24 2. Lohko pj. Seppo Salo LOHKON KLUBIT LC Juupajoki LC Kuhmalahti LC Längelmäki LC Orivesi LC Orivesi/Isomakkara PNAT- KOKOUKSET: 1. Kokous Piirifoorumi (SuurPNAT) Hakkarin koulu, Lempäälä 2. Kokous Kokous Kokouspaikat varmistuvat myöhemmin, 2 ja 3. kokouksen ajankohdan muutoksetkin mahdollisia. PNAT kokouksista informoidaan toimikuntien puheenjohtajia, jotta he voivat halutessaan osallistua kokouksiin. JÄSENASIAT Lohkon jäsenmäärää pyritään kasvattamaan. LPJ:N VIERAILUT LOHKON KLUBEISSA Lohkon puheenjohtaja vierailee vähintään kerran alueensa jokaisen klubin kokouksessa. Vierailujen ajankohdat sovitaan klubien kanssa ja sovitetaan muiden piirihallitusvirkailijoiden ja vuosikokousten lomaan. Klubivierailluilla ja PNAT kokouksissa lohkon puheenjohtaja jakaa tietoa toimikauden tavoitteista ja toiminnasta piirihallituksen ohjeistuksen mukaisesti, sekä välittää tietoa toiminnasta ja ideoista klubien välillä. LOHKON YHTEINEN TOIMINTA JA TAPAHTUMAT Pyritään tukemaan lohkon klubien yhteistoimintaa piirikuvernöörin teeman ja toimintaedellytysten mukaan. Järjestetään (LC Juuupajoki) kauden avajaiset Oriveden Rönnillä. Kauden aikana järjestetään perinteiset lentopalloturnaus ja Curling turnaus (LC Längelmäki) sekä seurataan klubien keskinäisiä vierailuja edistävän toimintakaudella liikkeelle lähteneen III alueen klubeille suunnatun LIONS lestiviestin etenemistä. PNAT kokouksissa käsitellään piirin teemoja ja tavoitteita ja välitetään tietoa kiinnostavista toimintamuodoista ja ideoista. RAPORTOINTI Lohkon puheenjohtaja laatii tarvittavat raportit. MUU TOIMINTA Lohkon puheenjohtaja osallistuu piirihallituksen kokouksiin.

25 IV Alue 1. Lohko pj. Hannu Salmi YLEISTÄ: ZC on tiedonvälittäjä piirihallituksen ja oman lohkon klubien välillä. Hän informoi klubeja toimikauden tavoitteista piirikuvernöörin ja piirihallituksen ohjeistuksen mukaisesti. Lisäksi hän raportoi oman lohkon klubien toiminnasta ja tavoitteista piirikuvernöörille ja muille toimihenkilöille. PNAT-KOKOUKSET: 1. PNAT: Piirifoorumin yhteydessä Lempäälässä Hakkarin koululla. 2. PNAT: klo (paikka ilmoitetaan myöhemmin) 3. PNAT: klo (paikka ilmoitetaan myöhemmin) KLUBIVIERAILUT: LC Ylöjärvi/Teivo ke LC Pirkkala ma LC Pirkkala/Naistenmatka to LC Ylöjärvi/Helmi ti LC Ylöjärvi/Keijärvi ke Tarvittaessa toinen vierailu kevätkaudella. Lisäksi ZC pyrkii mahdollisuuksien mukaan vierailemaan lohkon klubien tapahtumissa. Näin hän esimerkillään pyrkii edistämään klubien välistä yhteistyötä. 2. Lohko pj. Olli Kattilakoski Kauden teemat Me palvelemme Kansainvälinen Seuraa unelmaasi (Follow your dream) Kotimainen Palvelulla hyvinvointia E-piiri/meidän oma Kotiseutu isänmaan sydän Oma Viihdytään Palvelu ja avuntarpeessa olevien auttaminen on edelleen johtava teema klubien toiminnassa. Jotta palvelukyky ja halukkuus palvella pysyisivät yllä on syytä panostaa klubissa viihtymiseen. Pyrin siihen, että muodollisuudet eivät olisi esteenä aktiviteettien toteuttamisessa. Mikäli palveluidea syntyy klubin sisältäpäin on sen menestyksekäs läpivienti sujuvampaa. Pyrin vierailemaan kaikissa lohkoni seitsemässä muussa klubissa ainakin kerran. PIIRIHALLITUS Piirihallitus, Bistro Pannu & Huone, Haarlankatu 1, Tampere PNAT Piirifoorumi (SuurPNAT), Hakkarin koulu, Lempäälä klo PNAT, Ellivuori, Sastamala PNAT klo 18.00, Ellivuori, Sastamala

26 KLUBIVIERAILUT 12. syyskuu Sastamala / Vammala 14. syyskuu Sastamala / Annastuuna charterjuhla 17. lokakuu Suodenniemi marraskuu Siuro 11. joulukuu Nokia / Pirkka 9.tammikuu Nokia / Lotus 15. tammikuu Mouhijärvi

27 V-alue 1. Lohko pj. Leena Salmela 2. Lohko pj. Alpo Porila Lohkon kokoontumisilla ja toiminnalla edistetään lohkon klubien yhteistoimintaa sekä piirin ja järjestön tavoitteiden toteuttamista. Lohkon puheenjohtaja toimii piirin ja piirikuvernöörien sanansaattajana klubeihin ja klubeista piiriin. Lohkon puheenjohtaja tiedottaa piirin tapahtumista klubien virkailijoille. Niin ikään hän pitää piirin virkailijat ajan tasalla klubien aktiviteeteista ja kannustaa klubeja tukemaan piirin-, moninkertaispiirinsekä kansainvälisiä ohjelmia. Hän edistää viestintää sekä yhteenkuuluvaisuuden tunnetta lionien kesken. Lohkojen puheenjohtaja kannustaa klubeja jäsenhankintaan sekä kartoittaa yhdessä piirihallituksen kanssa uusien klubien perustamismahdollisuuksia lohkoon. Lohkon puheenjohtaja toimittaa pyydettäessä jäsen- ja toimintayhteenvetoja piirikuvernööreille ja piirisihteerille. Piirin tapahtumat Lauantai Lauantai Perjantai Lauantai Sunnuntai Lauantai Lauantai Sunnuntai Piiriforum, Lempäälä Johtamisvalmennus, JOVA I Itsenäisyyspäivän kynttiläaktiviteetti, Tampere Melvin Jones -juhla, Lions-viikon kunnianosoitus sankarivainajille, Kalevankangas JOVA II Piirikokous, Lempäälä Kaatuneiden muistopäivä, Tampere Lohkon klubit osallistuvat piirin kokouksiin ja koulutukseen sekä mahdollisuuksien mukaan piirin tapahtumiin tai vastaaviin tapahtumiin omalla paikkakunnallaan. Piirihallituksen kokoukset Torstai Tampere Torstai Tampere Torstai Tampere Torstai Tampere LPJ osallistuu piirihallituksen kokouksiin ja raportoi piirikuvernöörille lohkon ja sen klubien toiminnasta ja tapahtumista. Samoin LPJ välittää tietoa piirihallituksen kokouksissa käsitellyistä asioista lohkonsa klubeille. LPJ toimii lohkonsa klubiensa ja piirin välisenä tiedon välittäjänä muutoinkin aina tarvittaessa. Tämä tiedon välittäminen tapahtuu PNATkokouksissa, jotka pidetään heti piirihallituksen kokouksen jälkeen, tai erillisin tiedottein. PNAT- kokoukset 1. PNAT Lempäälä, Piiriforumin yhteydessä, Virkailijakoulutus 2. PNAT Ruovesi 3. PNAT Virrat

28 PNAT- kokouksissa käsitellään klubien toimintaa, varainhankintaa, jäsentilannetta - ja hankintaa, ideoidaan aktiviteetteja ja tapahtumia sekä pyritään lisäämään klubien välistä yhteistoimintaa. Lohkon yhteiset ja muut tapahtumat Lohkon tapahtumat selviävät syyskuussa piirifoorumin yhteydessä, kun lohkon klubit ovat laatineet toimintasuunnitelmat kaudelle ja niistä keskustellaan. LPJ edistää seuraavien asioiden etenemistä lohkon klubeissa keskustellen hyvässä hengessä klubien kanssa - Jäsenkehitys positiiviseksi - tärkeä asia kaikille maamme leijonille Aktiivista jäsenhankintaa tulee jatkaa klubeissa, pohditaan mahdollisuudet Epävarmoja jäseniä innostetaan aktivoitumaan ja uusien jäsenien kartoittaminen jo etukäteen mahdollisesti lähtevien tilalle Nuoria aktiivisia jäseniä otetaan toimintaan mukaan ja kannustetaan heitä tuomaan oman ikäisiään mukanaan - Jäsenten kuuleminen ja klubikokousten kehittäminen mielenkiintoisiksi - Piirileijona-lehden hyödyntäminen ja juttujen kirjoittaminen siihen, uusi nimi Tiedottaminen leijonien työstä lähimmäisten hyväksi Ajan tasalla olevat kotisivut ja sähköisen viestinnän merkityksen korostaminen - Klubien välinen yhteistoiminta ja toimiva viestintä - Perinteiset aktiviteetit hoidetaan hyvin, mutta uusiakin tarvitaan, esim. pohdinta mahdollisuuksista auttaa syrjäytymisvaarassa olevia nuoria auttamiseen - Pohditaan uusia yhteistyömuotoja yritysten kanssa - ARS-varojen hyödyntäminen hyviin hankkeisiin - Johtamisvalmennuksen merkityksen korostaminen, jotta klubit osallistuvat koulutukseen, Jova ja Jova II , ja käynnistävät asian kehittämisen Lohkon klubit, perustamisaika ja kokousajat LC Kihniö ke klo LC Kuru to klo LC Ruovesi ti klo LC Virrat ti klo LC Virrat/Tarjanne to klo LC Virrat/Toriseva ti klo Lpj vierailee syksyn ja alkuvuoden (syys-tammi) aikana lohkon klubeissa. Ajankohdat sovitaan tarkemmin klubien presidenttien ja sihteerien kanssa ennen vierailuja. Piirileijona-lehti Minimitavoitteena on saada jokaisesta klubista 1 juttu/lehti ja 1 ilmoitus/lehti. Klubit osallistuvat lehden kannatusmaksuun.

29 VI-alue 1. Lohko pj. Aira Sulonen PNAT-KOKOUKSET 1. kokous Piirifoorumi, Hakkarin koulu Lempäälä 2. kokous Ehtookoto Lempäälä 3. kokous xx Valkeakoski Kokouspaikkojen ja aikojen muutokset mahdollisia. JÄSENASIAT Lohkon jäsenmäärää pyritään kasvattamaan ja samoin liitännäisklubia niin että uusi itsenäinen klubi voidaan perustaa tämän kauden aikana. LPJ:N VIERAILUT LOHKON KLUBEISSA Lohkon puheenjohtaja vierailee kerran/kahdesti klubin kokouksessa/ aktiviteettitapahtumissa. Vierailut toteutetaan klubien kanssa sovittavan aikataulun mukaan. Klubivierailullaan ja PNAT-kokouksissa lohkon puheenjohtaja jakaa tietoa toimikauden tavoitteista ja toiminnasta piirihallituksen ohjeistuksen mukaisesti. Lohkon puheenjohtaja informoi PNAT-kokouksista toimikuntien puheenjohtajia, jotta he voivat halutessaan osallistua kokouksiin. Lohkon puheenjohtaja toimittaa uudet Lions-vuosikirjat klubeille. LOHKON YHTEINEN TOIMINTA JA TAPAHTUMAT Pyritään kehittämään alueen/lohkon klubien toimintaa piirikuvernöörin teeman ja tavoitteiden mukaan. Kauden aikana järjestetään lohkon klubien väliset perinteiset lentopallo- ja pilkkikilpailut. PNAT-kokouksissa käsitellään piirin teemoja ja tavoitteita, sekä autetaan klubeja niitten toteuttamisessa. RAPORTOINTI Lohkon puheenjohtaja raportoi piirin toiminnasta asianosaisia virkailijoita. 2. Lohko pj. Pekka Toriseva Lohkon puheenjohtaja ja jäsenet Lohkon puheenjohtaja: Pekka Toriseva Klubit: LC Humppila, LC Kylmäkoski, LC Toijala, LC Toijala/Arvo Ylppö, LC Toijala/Akaa, LC Urjala, LC Urjala/Linnattaret ja LC Viiala Lohkon puheenjohtajan tehtävät: Piirihallituksen jäsen Toimii lohkon klubien opasleijonana On linkki piirin ja klubin välillä Tekee kauden alussa toimintasuunnitelman ja kauden lopussa toimintakertomuksen Järjestää VI alueen 2. lohkon aluepnatit.

30 Neuvoo, seuraa ja kannustaa klubeja toimintaan Avustaa piirikuvernööriä hänen toimessaan Toiminta-ajatus Lions-järjestön tunnus: Me palvelemme Kansainvälinen teema: Seuraa Unelmaasi / Follow your dream Suomen teema: Palvelulla hyvinvointia E-piirin teema: Kotiseutu- isänmaan sydän Tavoitteet Palvelun ja nuorisotoiminnan merkityksen korostaminen Alueen klubien yhteistoiminnan ja näkyvyyden lisääminen Jäsenmäärää pyritään kasvattamaan Kansainvälisen toimintaan (LCIF) osallistuminen piirin ohjeistuksen mukaisesti Toimenpiteet Klubien raportoinnin seuraaminen Klubivierailut ja yhteydenpito klubien presidentteihin Osallistuminen piirihallituksen toimintaan Toiminta- ja kokousaikataulusuunnitelma Piirihallitus, Bistro Pannu ja huone, Haarlankatu 1, Tampere SuurPNAT Hakkarin koulu/ Lempäälä klo PNAT (paikka ilmoitetaan myöhemmin) klo PNAT (paikka ilmoitetaan myöhemmin) Klubivierailut Lohkon puheenjohtaja vierailee vähintään kerran lohkon klubien kokouksessa/aktiviteettitapahtumassa. Ajankohdat sovitaan lohkon klubien kanssa erikseen. Toteutuksen seuranta Toteutusta seurataan klubien raporteista ja tilastoista.

Piirin 107-G toimintasuunnitelma

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013-2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynnä@lions.fi Kauden

Lisätiedot

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013

Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions K piiri toimintasuunnitelma kaudelle 2012 2013 Lions teema: Me Palvelemme Kansainvälisen presidentin teema: In a World of Service Palvelun Maailmassa Kotimainen teema: Palvelulla Hyvinvointia Piirin

Lisätiedot

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen

10.3.2011. Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Uusien jäsenten koulutus Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Lions Clubs International MD 107 Finland Arne Ritari Suomen lionstoiminnan kummi Aarne Ritarin syntymästään tuli 7.3.2011 kuluneeksi 105 -vuotta.

Lisätiedot

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna

Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 4/2010 2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 16.4.2011 klo 10.00 11.50 Paikka: Opetusravintola Paviljonki, Rajalahdenkatu 4, Savonlinna Läsnä: Läsnä 17 jäsentä,

Lisätiedot

Johtamisvalmennus 7.8.2010

Johtamisvalmennus 7.8.2010 Johtamisvalmennus 7.8.2010 Piirikuvernööri Tuomo Holopainen Kauden 2010 2011 teema: Eteenpäin yhdessä toimien Framåt tillsammans 1 ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010 2015 Arvot Isänmaa

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi, District 107-E Finland Piirikuvernööri 2012-2013 District Governor Tapani Matintalo (Anne) Puh. 050 342 4900 tapani.matintalo@lions.fi TOIMINTASUUNNITELMA

Lisätiedot

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen

Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja. Piirikuvernööri Heikki Saarinen Alueen puheenjohtaja Lohkon puheenjohtaja Piirikuvernööri Heikki Saarinen Sinun.. Kyvykkyytesi ja kehityshalusi on huomattu, siksi olen valinnut juuri Sinut omaan piirihallitukseeni Tehtävä on vaativa

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t.

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7/2015-2016. Hyvät klubien presidentit ja muut virkailijat, lionit, puolisot ja PDG:t. Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2015-2016 Timo Sysilampi ja puoliso Pirkko Distriktsguvernör, DG 2015-2016 Timo Sysilampi och maka Pirkko Lions

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 DG JUKKA KÄRKKÄINEN ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2015-2016 District Governor Erkki Voutilainen (Sirkka-Liisa) Puh. 040 503 6037 erkki.voutilainen@lions.fi

Lisätiedot

Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 DC Pirkko Kokkonen 18.7.08

Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 DC Pirkko Kokkonen 18.7.08 Nuorisotyö Toimintasuunnitelma 08-09 sivu 1/5 Nuorisotyötoimikunta jakaantuu neljään osa-alueeseen: Nuorisovaihto, Lions Quest, Päihteiden vastainen työ ja Leo-toiminta. Osa-alueiden vetäjät ovat Ulla

Lisätiedot

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017

HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 Lions Clubs International MD 107 Finland HUOMIOITAVA KAUSILLA 1.7.2014-31.12.2017 100 milj. palvelutekoa, Suomi 1,8 milj. RAPORTOINTI! 5 milj Suomen nuorisolle 100 v. syntymävuonna 1.3.2015 Ari LBI Lindell,

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE

Lions Clubs International MD 107 Finland KLUBIN PRESIDENTTI. 16.4.2012 Suomen Lions-liitto r.y./presidentti RJ/OE KLUBIN PRESIDENTTI 1 Valmennuksen tavoite: Tiedät tehtäväsi presidenttinä Tunnet Suomen Lions-liiton toimintatavan Kannat vastuuta klubisi Lions-toiminnasta 2 Presidentin tehtävät MITÄ KAUDELTASI HALUAT?

Lisätiedot

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen

PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014. DG Heikki Saarinen PIIRI 107-N TOIMINTASUUNNITELMA 2013-2014 DG Heikki Saarinen ARVOT, MISSIO, VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT 2010-2015 Arvot Isänmaa ja maailma Luotettavuus Palveluhalu Talkootyö Ihmisläheisyys Missio Piiri

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 7 06.11.2014 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Valkean Joulu (edellinen tiedote) suli harvinaiseksi lumettomaksi Jouluksi. Tämä älköön

Lisätiedot

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014

K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 K-PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2013-2014 Suomen Lions liiton arvot ovat pohjana myös K-piirin toiminnassa PALVELUHALU TALKOOHENKI PAIKALLISUUS LUOTETTAVUUS IHMISLÄHEISYYS KANSAINVÄLISYYS Teemat

Lisätiedot

1. Kokouksen avasi piirikuvernööri Tapani Matintalo ja sen jälkeen laulettiin Leijonahenkilaulu.

1. Kokouksen avasi piirikuvernööri Tapani Matintalo ja sen jälkeen laulettiin Leijonahenkilaulu. THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- E Finland Piirikuvernööri 2012-2013 District Governor Tapani Matintalo (Anne) Puh. 050 34 24 900 tapani.matintalo@lions.fi

Lisätiedot

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG

Piirin 107-L toimintasuunnitelma LUONNOS. Piirihallituksen kokous Tuomo Romakkaniemi 1VDG Piirin 107-L toimintasuunnitelma 2018-2019 LUONNOS Piirihallituksen kokous 17.2.2018 Tuomo Romakkaniemi 1VDG Esityksen sisältö 1.Toiminnan suunnittelun lähtökohdat 2.Piirin tarkoitus ja tavoite 3.Strategiset

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013-2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynna@lions.fi 107-E

Lisätiedot

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I 2015-2016. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Liminka 23.08.2015 klo 10:00 Kokouspaikka Liminka, Luontokeskus PÖYTÄKIRJA Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala CS

Lisätiedot

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa

Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Näkökulmia sosiaalisen median hyödyntämiseen Lions-toiminnassa Tausta Viestintätoimikunnan pj. MD-PRC Auvo Mäkinen ilmoitti puhelimessa 20.2.2011 LC Jyväskylä/Harjun Jouni Huotarille, että Lions-liitto

Lisätiedot

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016

Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 Klubipresidenttien valmennus 2016 Köyliö 23.4.2016 IPDG Kalevi Sillanpää 21.4.2016 1 Valmennuksen sisältö, kevät 2016 1. Valmistautuminen presidentin tehtävään Presidentin rooli johtajana, lionismin arvot,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012

TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 LIONS CLUB TAMMELA RY TOIMINTASUUNNITELMA KAUDELLE 2011 2012 Yleistä Tällä kaudella ei ole kansainvälisiä projekteja. Pääpaino on paikallisissa palveluaktiviteeteissa sekä klubin toiminnan kehittämisessä.

Lisätiedot

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö

Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Piirihallituksen kokous 30.11.2013 klo 9.30 OAMK:n Tekniikan yksikkö Kotkantie 1, Oulu Leijonehenki Esityslista 1. Kokouksen avaus -DG Eero avasi kokouksen -DG jakoi Lions liiton palkitsemiset ensimmäisen

Lisätiedot

Jova 2 helmikuu 2017

Jova 2 helmikuu 2017 Jova 2 helmikuu 2017 Piiri 107-I 1VDG Seppo Saarela Suomen lionstoiminnan arvot 2017-2022 2012-2017 (kaikki 6 arvoa) Luotettavuus Talkoohenki Ihmisläheisyys Paikallisuus Palveluhalu Kansainvälisyys Missiomme

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA

Lions Clubs International MD 107 Finland LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA LOHKON PUHEENJOHTAJA ALUEEN PUHEENJOHTAJA 1 KOULUTUKSEN TAVOITE: Tiedät tehtäväsi tärkeyden Tiedät siihen kuuluvan byrokratian Sitoudut hoitamaan tehtävän Tiedät mistä olet vastuussa 2 Piirikuvernöörisi

Lisätiedot

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT

E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA Pekka Siitonen, GLT E-PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNTA 2018-2019 Pekka Siitonen, GLT Lions Clubs International E-Piirin koulutuskoordinaattori Pekka Siitonen 040 537 8840 pekka.siitonen@lions.fi LC Lempäälä, lion 2009 alkaen GLT

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013 2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynna@lions.fi Kauden

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2014-2015 District Governor Esko Hietanen (Leila Lehto) Puh. 040 526 0078 esko.hietanen@lions.fi Kauden

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

Organisaatio Mitä titteleiden takana?

Organisaatio Mitä titteleiden takana? Lions Clubs International MD 107 Finland Organisaatio Mitä titteleiden takana? Uusien leijonien koulutus- ja keskustelutilaisuus 3.10.2013 DC Leena Lehtonen LION-ORGANISAATIO Lionit Lions-klubit Piirit

Lisätiedot

Lions 107-K

Lions 107-K Lions 107-K 27.2.2012 Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 3 / 2011-2012 Lauantaina 25.helmikuuta 2012 klo 9.00-15.00 Ravintola Kaks Ruusua, Varkaus PÖYTÄKIRJA Osallistuneet piirihallituksen jäsenet,

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Suomussalmi 10.9.2016 klo 11:00 KOKOUSPAIKKA Suomussalmi, Hotelli Kiannon Kuohut, Jalonkatu 1, 89600 Suomussalmi PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala

Lisätiedot

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme?

Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lähdetkö mukaan tekemään hyvää kanssamme? Lions-kampanjat kaudella 2016-1. Punainen Sulka 2017 Lions-liiton rekisteröity tuotemerkki Lionit ovat vuodesta 1972 keränneet Punainen Sulka kampanjoissa noin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2006 2007 TEEMAT Kansainvälinen teema: Liiton teema: Piirin teema: Klubin teema: Taidolla tavoitteisiin Skickligt goda resultat Passion to Excel Turvallinen tulevaisuus En trygg framtid

Lisätiedot

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen

I-piirin KOULUTUS. D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen I-piirin KOULUTUS D 107-I 15.12.2014 Hannu Anttonen Koulutuksen toteutuminen Syksyllä osallistuneita n 300 henkilöä Elokuu LPJ 23.8 Oulu Syyskuu Lohko-/ aluekokous 24.9, aiheena mm brandiasiat uusien koulutus

Lisätiedot

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO

Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO Lions tietoa uusille jäsenille JÄRJESTÖN HISTORIA JA ORGANISAATIO MERKKIPAALUJA 1917 Järjestö perustettiin USA:ssa 1920 Järjestöstä tuli kansainvälinen, kun Kanadaan perustettiin ensimmäinen klubi 1931

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA 1959-2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 STRATEGIA 2016 1959-2017 VISIO 2017 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA TOIMINTASUUNNITELMA 2015-2016 STRATEGIA 2016 VISIO 2016 Me olemme tunnettuja palveluistamme ja avustustoiminnastamme, Jäsenistömme on innostunutta ja aktiivista Teemme toimintaamme tunnetuksi TOIMINTA-AJATUS

Lisätiedot

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä

Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Varapresidentti- ja jäsenjohtajakoulutus 13.9.2014 Piiriforum Sääksjärvi, Lempäälä Marja Sundström-Pullinen. CM, presidentti LC Lempäälä / Sääksjärvi Aiheet: Varapresidentin sekä jäsenjohtajan tehtävät

Lisätiedot

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013

PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE TAMMIKUU 2013 ARVOISAT LEIJONAT, LEOT, LADYT JA PUOLISOT KAUSI ON PUOLIVÄLISSÄ Kausi on ollut vauhdikas ja tapahtumarikas. Kiitokset klubeille ja jäsenille menneestä syksystä.

Lisätiedot

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle

Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle Liite Hannu Anttonen 28.3.2016 Koulutustoimikunnan suunnitelma kaudelle 2016-2017 Koulutuksella ja valmennuksella kehitämme ja uudistamme klubien ja piirin johtamista tavoitteena tuloksellinen toiminta

Lisätiedot

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta

Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia ja Huittinen Palvelu- ja varainhankinta Lions piiri 107 M alueseminaarit 2019 Merikarvia 14.9. ja Huittinen 21.9. Palvelu- ja varainhankinta Maailmanlaajuisesta palvelukehyksestä tulee toisen vuosisatamme pysyvä jalanjälki. Historiamme kunnioittaminen

Lisätiedot

Lions Clubs International

Lions Clubs International Lions Clubs International Piiri 107-F, Finland Distrikt 107-F, Finland Piirikuvernööri, DG 2014-2015 Erkki Ammesmäki ja puoliso Anita Distriktsguvernör, DG 2014-2015 Erkki Ammesmäki och maka Anita Lions

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-F

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-F WE SERVE ME PALVELEMME TOIMINTASUUNNITELMA 2017-2018 LIONS-PIIRI 107-F KOTIMAINEN TEEMA: TUE NUORTA ITSENÄISYYTEEN LIONS-LIITON PUHEENJOHTAJAN TEEMA: TEHDÄÄN YHDESSÄ PIIRIKUVERNÖÖRIN TEEMA: TURVAA TULEVAISUUS-

Lisätiedot

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs

Piirihallituksen 3. kokous klo , Luontokeskus Kellokas, Ylläs Lions Clubs International Piiri 107-L, Finland Piirikuvernööri DG 2014 2015 Markku ILMAVIRTA ja puoliso Soili Lions Club Pello, Rakkatie 2, 95700 Pello GSM +358 400 926 366 Markku GSM +358 50 582 7569

Lisätiedot

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli)

Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli. (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) 1362018 Otto Pitkänen Perinteinen jaksoteltu vuosikertomusmalli (Esityksen lopussa vaihtoehtoinen yksinkertainen malli) (MALLI) TÄHÄN KLUBIN LOGO TOIMINTAKERTOMUS KLUBIN NIMI Toimintakausi 17201X - 306201X

Lisätiedot

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi

KUTSU. 19,50 /hlö (vain viralliselta edustajalta) Päiväkahvi 1 (7) KUTSU LIONSPIIRI 107-H:n VUOSIKOKOUKSEEN JA -JUHLAAN Paikka: Kummun koulu Kummunkatu 15, 83500 OUTOKUMPU Ohjelma: 09.30 10.00 Aamukahvi piirihallituksen osanottajille 10.00 12.00 Piirihallituksen

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG

Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat Ulla Rahkonen 1VDG Toimintasuunnitelman toteutus/toteuttajat 2016-2017 Ulla Rahkonen 1VDG Toteuttamisen edellytykset Toimintaan sitoutuminen Yhteistyö Toimijoiden perehdytys Tehokas viestintä 10.5.2016 esittäjän etunimi

Lisätiedot

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.

Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8. Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunta 2009 2010 107 D-piiri Päivi Nieminen e-mail: paivi.nieminen@lions.fi gsm +358 40 5457 335 28.8.2009 1 (3) Jäsenohjelma- ja koulutustoimikunnan TOIMINTASUUNNITELMA 2009-2010

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset

Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Aloittavien lionjohtajien instituutti Harjoitukset Hyvä aloittavien lionjohtajien instituutin osallistuja, Sinut on valittu osallistumaan aloittavien lionjohtajien instituuttiin, onneksi olkoon! Tämän

Lisätiedot

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet

SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet SRI LANKAN LIONS YSTÄVIEN SEURA Tarkoitus ja toimintaperiaatteet MIKSI YSTÄVÄSEURA SRI LANKALLE? 1. KUMMILAPSITOIMINTA Toiminta alkoi jo vuonna 1986, projekti on toiminut 26 vuotta Käynnistäjinä Lion Seppo

Lisätiedot

I-piirin toimintasuunnitelma 2016-2017 Hailuodosta Kuhmoon VISIOMME Rakennamme osaltamme tasa-arvoista yhteiskuntaa, (tietäen omat henkiset ja taloudelliset rajamme.) Tuottaen tekijöilleen hyvän mielen.

Lisätiedot

LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA. Strategia päivitetty 27.10.2015

LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA. Strategia päivitetty 27.10.2015 LC SAVONLINNA / SÄÄMINKI KLUBIN STRATEGIA Strategia päivitetty 27.10.2015 Tämän LC klubin strategian on laatinut klubin hallitukselle Ehdollepano- ja kehitystoimikunta. 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Kausi VDG Olavi Vesanen

Piirin 107-G toimintasuunnitelma Kausi VDG Olavi Vesanen Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN TUNNUS: We serve. Me palvelemme. LIONS-JÄRJESTÖN TOIMINTA-AJATUS (missio) (Lions-vuosikirja/liiton sivut) LIONS-JÄRJESTÖN TAVOITETILA

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Vuokatti 21.2.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Vuokatti, Vuokatin urheiluopisto Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari

Lisätiedot

107 N N-PIIRIN STRATEGIA

107 N N-PIIRIN STRATEGIA 107 N NPIIRIN STRATEGIA 2006 2010 107 N Tavoitteet ja toimenpiteet Tavoitteet Sisäinen yhteistyö toimii Lionit ja klubit sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin Aktiviteetit toteutetaan suunnitelmien mukaan

Lisätiedot

PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT

PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT PIIRIN KOULUTUSTOIMIKUNNAN PUHEENJOHTAJAN (GLT) TOIMENKUVA JA TEHTÄVÄT AVAINALUEET: GLT on piirihallituksen jäsen GLT laatii vuosittain johtajakoulutussuunnitelman yhdessä GLT -tiimin kanssa GLT laatii

Lisätiedot

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN

PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015. PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN PIIRIKOKOUS PORI 25.4.2015 PUOLISOKOULUTUS 7th FLOOR DC HILVE REIJONEN 1 Yleistä Suomen Lions-liitto r.y:n ohjesäännön 20 mukaan perheenjäsenten osallistuminen klubien palvelutoimintaan on lionstoimintaan

Lisätiedot

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I. Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen Olemme Mahdollisuuksien Omistajia PIIRIKOKOUS Utajärvi 20.11.2016 klo 15:00 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano 20.11.2016 PÖYTÄKIRJA Osanottajat Piirihallitus Aarto Mäkinen Seppo Saarela Jari Hautala Harri Hirvelä Ari Korhonen Hannu

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS

THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107- E Suomi District 107- Finland Piirikuvernööri 2013-2014 District Governor Antti Hynnä (Anneli Mäkelä) Puh. 040 849 0048 antti.hynnä@lions.fi Kauden

Lisätiedot

Lions-piiri 107-B Lpj - Apj valmennus 27.4.2015. DGE Kari Eväsoja

Lions-piiri 107-B Lpj - Apj valmennus 27.4.2015. DGE Kari Eväsoja Lions-piiri 107-B Lpj - Apj valmennus 27.4.2015 Yhteispalaveri alueittain (Apj kutsuu Lpj:t) ja keskustelua kaudesta Heti kauden alussa! Tutustuminen Kauden teemat Alueen toimintatavat Kauden aktiviteetit

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015 2016

Toimintasuunnitelma 2015 2016 IInterInternationl Toimintasuunnitelma 2015 2016 DGe Jorma Tuhkanen 2 Lions Clubs Teemat kaudella 2015-2016 KANSAINVÄLINEN Dignity. Harmony. Humanity. Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus KANSALLINEN Lions

Lisätiedot

DG -tiedote 9/

DG -tiedote 9/ LIONS CLUBS INTERNATIONALDistrict107-M, Finland, www.lions107m.org Piirikuvernööri 2017-2018 Veli-Matti Andersson ja puoliso Merja Haantie 6, 28600 Pori, Puh. 044 958 5715 Sähköposti veli-matti.andersson@lions.fi

Lisätiedot

Lohkon puheenjohtajan koulutus tukitietoa

Lohkon puheenjohtajan koulutus tukitietoa Lohkon puheenjohtajan koulutus tukitietoa 1. Johdanto esitykseen Lähtökohtana valmennukselle on LPJ:n käsikirja ja sen aktiivinen käyttö. Piirikohtaiset toimintamuodot poikkeavat toisistaan ja siten piirien

Lisätiedot

Nuorisovaihto N-piirissä

Nuorisovaihto N-piirissä Nuorisovaihto N-piirissä 9.6.2015 1 Nuorisovaihdon tehtävät Lähettää suomalaisia 16-21- vuotiaita nuoria 3-6 viikoksi vaihtoon eri puolille maailmaa. Vaihto on kesäaikaan ja koostuu joko perhejaksosta

Lisätiedot

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä.

4. Piirihallituksen jäsenten esittäytyminen ja merkkien jako. Piirikuvernööri jakoi jäsenille ao merkin ja jäsenet esittelivät lyhyesti itsensä. 1 SUOMEN LIONS LIITTO RY 107 H PIIRI PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS 1/2010-2011 PÖYTÄKIRJA Aika: 28.08.2010 klo 09.30 15.15 Paikka: Hotelli Julie, Valimontie 3, 80710 LEHMO Läsnä: 25 jäsentä, 1 vieras, Liite

Lisätiedot

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot!

Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! PIIRIKUVERNÖÖRIN TIEDOTE 6 02.12.2013 / 2013-2014 Arvoisat D-piirin lionit ja leot, presidentit, PDG:t ja puolisot! Olemme vihdoin saaneet pientä esimakua valkoisista hangista ja pikkuraikkaista pakkasista.

Lisätiedot

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi

Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi Lions 107 K PIIRIHALLITUKSEN KOKOUS NRO 1 / 2011-2012 Lauantaina 24.9.2011 klo 9.00-14.38 Koljonvirran Kartano, Iisalmi PÖYTÄKIRJA Osallistujat: Vieraat: Sivistystoimenjohtaja Kirsi-Tiina Ikonen, PDG Seppo

Lisätiedot

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt!

Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Lions Clubs International MD 107 Finland Vastuu on meidän! Ansvaret är vårt! Aktiviteetti lionsklubeille Netin turvallinen käyttö perheissä 1 Leijonien oma palveluaktiviteetti! Netin turvallinen käyttö

Lisätiedot

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle

107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle The International Association of Lions Clubs Suomi 107 G-piiri, 1.VDG Pirkko Kokkonen 107G-piirin toimintasuunnitelma kaudelle 2010-2011 Luovuta Isänmaasi Onnellisempana Nousevalle Sukupolvelle LIONS-JÄRJESTÖN

Lisätiedot

Viestintä osana johtamista. Ulla Karppinen

Viestintä osana johtamista. Ulla Karppinen Viestintä osana johtamista Ulla Karppinen Liiton viestintästrategia Viestinnän avulla lionsjärjestö lisää tunnettuuttaan ympäristön ja kansalaisten luottamusta toimintaansa kohtaan sekä toimintansa vaikuttavuutta

Lisätiedot

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia

D 107-I Valloitamme uusia vuoria - Tue nuorta itsenäisyyteen. Olemme Mahdollisuuksien Omistajia LIONS INTERNATIONAL D 107 I VUOSIKOKOUS, 22.4.2017 Oulu 14.15-16.30 ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS 2. KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN Piirin ohjesäännön mukaan piirikokouksen puheenjohtajana toimii piirikuvernööri

Lisätiedot

Kauden 2015-2016 tapahtumista. Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen

Kauden 2015-2016 tapahtumista. Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Kauden 2015-2016 tapahtumista Virkailijakoulutus 2015 I-piirin GLT-d Hannu Anttonen Koulutus- ja jäsenkysely Klubikysely 26/52= 50% vastasi Syy: Halu vaikuttaa ja antaa palautetta Nyt virkailijakoulutukseen

Lisätiedot

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5)

Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) Lionsklubin mallisäännöt Sivu 1 (5) LIONS CLUB RY SÄÄNNÖT (MALLI) 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Lions Club r.y. Sen kotipaikka on. Yhdistystä nimitetään jäljempänä klubiksi. 2. Tarkoitus Klubin

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016

Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 107-F -PIIRIN TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma kaudelle 2015 2016 Vuoden teemat: Kansainvälisen presidentin teema: Ihmisyys - Sopusointu - Arvokkuus Kotimainen teema: Monta tapaa tehdä hyvää - Många

Lisätiedot

Alue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas

Alue 2 aluefoorumi, 23.11.2015 Niittylounas Rakennetaan yhdessä vahvemmat Lions-klubit Tiedän, että jokaisen klubin pitävän elinvoimaansa tärkeänä, ottaen uusia jäseniä ja panostaen klubiviihtyvyyteen. Kiitos klubien työn taantumistamme on tehokkaasti

Lisätiedot

Kauniainen Grankulla Rotary Club

Kauniainen Grankulla Rotary Club Kauniainen Grankulla Rotary Club Toimintasuunnitelma Rotaryvuosi 2008-2009 Juha Pulkkinen Toteuta unelmasi Förverkliga drömmen Make Dreams Real Yleistä Toiminta jatkuu noudattaen klubissa hyviksi koettuja

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K

TOIMINTASUUNNITELMA LIONS-PIIRI 107-K New Mountains to climb Valloitamme uusia vuoria TOIMINTASUUNNITELMA 2016-2017 LIONS-PIIRI 107-K Kotimainen teema: Tue nuorta itsenäisyyteen Puheenjohtajan (CC) teema: Ole rohkea-ole Lion Piirikuvernöörin

Lisätiedot

Lohkon puheenjohtajan valmennus tiedätkö mikä on vastuusi?

Lohkon puheenjohtajan valmennus tiedätkö mikä on vastuusi? Lohkon puheenjohtajan valmennus 2016-2017 - tiedätkö mikä on vastuusi? Taito määrää sen, mitä kykenee tekemään. Motivaatio ratkaisee, mitä tekee. Asenteesta riippuu, kuinka hyvin sen pystyy tekemään 2016-2017

Lisätiedot

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset

TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016. Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset TULEVIEN PRESIDENTTIEN VALMENNUS KAUDELLE 2015-2016 Hyviä käytäntöjä, kyselyn tulokset Pressan kestokansio, myös sähköisenä Puolisot mukana toiminnassa Klubin viihtyvyys / iloinen tekemisen meininki Kokoukset

Lisätiedot

LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma

LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma LIONS-PIIRI 107O Toimintasuunnitelma 2012-2013 Lions-tavoitteet LUODA ja ylläpitää yhteisymmärryksen henkeä maailman kaikkien kansojen kesken. EDISTÄÄ hyvän hallitsemisen ja täydellisten kansalaisoikeuksien

Lisätiedot

107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA

107- L piirihallituksen kokous /KJR PÖYTÄKIRJA 107- L piirihallituksen kokous 17.2.2018 200218/KJR PÖYTÄKIRJA Aika: 17.2.2018 klo 12.31 15.50 Paikka: Läsnä: Levi Hotel Spa, Levi, Kittilä 18 piirihallituksen jäsentä 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri

Lisätiedot

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka

C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013. Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka C-piirin Suur-PNAT Riihimäki 27.8.2013 Ajankohtaista Lions-liiton toiminnassa 2013-2014, GS Maarit Kuikka Kesän aikana käynnistyneet hankkeet Jäsenrekisteri avautui 1.7.2013 kaikille niille liki 20 000

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C

Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Toimintasuunnitelma 2016 2017 Lions Clubs International 107 C Teemat Kansainvälinen teema New Mountains to Climb - Valloitamme uusia vuoria Kansallinen teema Tue nuorta itsenäisyyteen Lions 107 C teema

Lisätiedot

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti

Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti Lions Clubs International MD 107 Finland Kiitos veteraanit! -palveluaktiviteetti 2014-2015 Tausta Vuosikokous 2013 päätöksellä palveluaktiviteetti sotiemme veteraanien hyväksi. Kokouksen päätös perustui

Lisätiedot

L Piirin toimintasuunnitelma

L Piirin toimintasuunnitelma L Piirin toimintasuunnitelma 2019 2020 Teemat: Kansainvälinen: Me palvelemme Kotimainen: Monta tapaa tehdä hyvää Liiton pj:n: Kiitos ajastasi palvelulle Piirin: Autamme kaikki yhdessä Raimo Torvela Piirikuvernööri

Lisätiedot

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m

Piirin tili 570081-2175257 LCIF-tili 313130-1230150 Nuorisoleiritili 363630-3238391 Avustusrahasto 112830-323799 www.lions.fi/m THE INTERNATIONAL ASSOCIATION OF LIONS CLUBS PIIRI 107-M SUOMI 2007-2008 DISTRICT 107-M FINLAND Piirikuvernööri Maija-Liisa Heikkilä District Governor Ahvenkuja 11, 28300 Pori, Finland Matkap. +358 40

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

LIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa

LIONS 107 K-piiri K-PIIRIN STRATEGIA. Hyväksytty johtoryhmässä Hyväksytty piirihallituksessa K-PIIRIN Hyväksytty johtoryhmässä 19.3.2018 Hyväksytty piirihallituksessa 5.4.2018 Käsittely piirin vuosikokouksessa 21.4.2018 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Toiminta-ajatus 3. Perusarvot 4. Pelikenttä

Lisätiedot

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me

D 107-I Ihmisyys. Sopusointu. Arvokkuus.- Monta tapaa tehdä hyvää. Menestystarina olemme Me PIIRIKOKOUS Utajärvi 29.11.2015 Kokouspaikka Utajärvi, Merilän Kartano Pöytäkirja Osanottajat: Piirihallitus Harri Hirvelä DG Aarto Mäkinen 1.VDG Seppo Saarela 2.VDG Susanna Saranlinna IPDG pois Jari Hautala

Lisätiedot

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013

107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 107 F:N STRATEGIA Laadittu toukokuussa 2013 2/7 SISÄLLYSLUETTELO 1. Missio 2. Perusarvot 3. Nykytila-analyysi ja johtopäätökset analyyseista 4. Pelikenttä 5. Visio ja päämäärät 6. Menestyskonsepti 7. Kriittiset

Lisätiedot

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA

SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA SENIORIT VAPAAEHTOISINA SUURET IKÄLUOKAT MAHDOLLISUUTENA LIONS-TOIMINNASSA TAUSTATIETOA Järjestö on perustettu 1917 Chicagossa The International Association of Lions Clubs Palvelujärjestö WE SERVE Suomeen

Lisätiedot