Etelä-Satakunnan Puhelin Oy

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etelä-Satakunnan Puhelin Oy"

Transkriptio

1 Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus 2009

2

3 Toimitusjohtajan katsaus ESP:lle päättynyt vuosi on liiketoiminnallisesti varsin kohtuullinen. Liikevaihto kasvoi hieman, samoin liikevoitto. Tilikauden tulos sen sijaan muodostui selkeästi edellisvuotta paremmaksi, johtuen sijoitusten arvonpalautuksista ja noususta. Taantuman vaikutukset eivät onneksemme vaikuttaneet ESP:n toimintaan juurikaan. Mobiilin liikenteen voimakas kasvu näkyi myös meidän toimialueellamme. Perinteisen lankalaajakaistan liittymämäärä väheni vajaan prosentin juuri voimakkaan mobiililaajakaistakasvun vuoksi. Lankalaajakaistan tuotot nousivat liittymien laskusta huolimatta. Teimme viime vuoden aikana muutaman hyvin onnistuneen nopeudennostokampanjan ja merkittävä osa asiakkaista nosti laajakaistan nopeuttaan. Investoimme v valokuitutekniikkaan. Uusia kuituyhteyksiä rakennettiin etenkin toimialueemme pohjoisalueille, lähinnä Mouhijärven, Häijään ja Putajan alueille. Muutamilla alueilla yhteyksiä parannettiin ns. aktiivikaappiratkaisuin joiden avulla kuituyhteydet tuodaan lähemmäksi tilaajia. Kuidutusta tullaan jatkamaan entistä voimakkaammin vuoden 2010 aikana. ESP teetti henkilöstölleen työtyytyväisyystutkimuksen syksyllä Saadut tulokset olivat parantuneet edellisestä v alkupuolella tehdystä vastaavasta tutkimuksesta. Loppuvuodesta 2009 teetettiin asiakastyytyväisyystutkimus. Myös siinä tulokset olivat paremmat kuin viisi vuotta aiemmin tehdyssä tutkimuksessa. Viime syksyn aikana aloitettiin n. 1,5 v kestävä kehittämisprojekti jossa kartoitetaan eri toimintojen nykytila jonka jälkeen päätetään mitä halutaan muuttaa ja miten muutos toteutetaan. Tässä projektissa käytetään hyväksi mm. edellä mainittujen tutkimusten tuloksia. Projektissa on mukana koko ESP:n henkilökunta ja tällä tavoin pyrimme yhdessä kehittämään toimintatapojamme ja parantamaan asiakaspalveluamme. ESP saa tähän projektiin TYKES-rahaa, jolla rahoitetaan ulkopuolisten asiantuntijoiden palveluita. ESP:n varsinainen yhtiökokous on toukokuun 2010 lopulla. Yhtiön hallitus esittää varsinaiselle yhtiökokoukselle, että ESP maksaa osinkoa 25 /osake vuodelta Suurin osa ESP:n maksamasta osingosta jää toimialueemme puhelimenkäyttäjille edesauttaen näin osaltaan alueemme hyvinvointia. Haluan vielä lopuksi esittää kiitokseni yhtiön henkilökunnalle, hallinnolle, asiakkaille ja yhteistyökumppaneille hyvästä yhteistyöstä vuonna Antti Korpela toimitusjohtaja 3

4 Toimintakatsaus Puhelinliikenne Perinteisen puhelinliikenteen osuus ESP:n liiketoiminnasta väheni edelleen varsin voimakkaasti. Puhelinliikenteen nettotuotot vähenivät edellisvuodesta 19,28 %. ESP:n lankaverkosta soitetut puheluminuutit vähenivät 25,20 % ja puheluiden määrä väheni 25,07 %. Liittymät Lankapuhelimien liittymämäärä oli vuodenvaihteessa 6696 kpl, jossa vähennystä edellisvuodenvaihteen tilanteeseen 890 kpl. KTV-verkkoa käyttävät taloudet lisääntyivät 66 kpl:lla ja vuoden 2009 lopussa verkossa oli kiinni 3745 taloutta. Laajakaistaliittymien määrä laski hieman edellisvuodesta. Vuoden 2009 lopussa laajakaistaliittymiä oli 5501 kpl. Hallinto Varsinainen yhtiökokous pidettiin Erovuorossa olleet hallintoneuvoston jäsenet Jussi Liemola, Antti Reku, Perttu Sarkonen ja Tauno Virtanen valittiin yksimielisesti uudelleen toimikaudeksi Erovuorossa olleen Arja Iso-Kukkulan tilalle valittiin Leena Rantala toimikaudeksi Hallintoneuvosto valitsi keskuudestaan puheenjohtajaksi Pekka Kosken ja varapuheenjohtajaksi Päivi Koivusen. Tilintarkastajiksi valittiin Hannu Pellinen (KHT) ja Mikko Sillman (KHT) sekä varatilintarkastajiksi Janne Rajalahti (KHT) ja Jyrki Santala (KHT). Valvontatilintarkastuksen suoritti PricewaterhouseCoopers Oy. Hallintoneuvosto kokoontui kolme kertaa. Syyskokouksessa valittiin erovuorossa ollut hallituksen varsinanen jäsen Irma Kiviranta yksimielisesti uudelleen toimikaudeksi Erovuorossa ollut hallituksen varajäsen Heikki Rantala valittiin niinikään yksimielisesti uudelleen toimikaudeksi Hallituksen puheenjohtajana toimi ekonomi Irma Kiviranta ja varapuheenjohtajana johtaja Eero Mäki-Tanila. Hallitus kokoontui kertomusvuoden aikana kahdeksan kertaa. 4

5 Toimintakertomus 2009 Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Y-tunnus Toiminnan kehittymistä koskevat tärkeät seikat Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n liikevaihto oli kertomusvuonna ( vuonna 2008). Liikevaihtoa kerryttävistä tuotoista vuosimaksut, puhelinliikennetuotot ja asennustuotot vähenivät, laitemyynti ja laajakaistatuotot lisääntyivät. Varsinainen yhtiökokous päätti hallituksen esityksestä, että yhtiö maksaa osinkoa 25 /osake. Osingon maksu aloitettiin ja mennessä osingoista oli maksettu n. 98 %. Investoinnit käyttöomaisuuteen olivat tilikauden aikana 0,9 M. Tiedot olennaisista tapahtumista tilikaudella ja sen jälkeen Tilikauden aikana ei ole tapahtunut liiketoiminnan kannalta mitään olennaista. Tilikauden jälkeen ESP on päättänyt mennä osakkaaksi Gridit Oy:öön. Gridit Oy tulee tarjoamaan sähköisten palvelujen tuottajille valtakunnallisen kauppapaikan jonka tavoitteena on laajentua myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Yhtiön tilinpäätöshetken taloudellista asemaa ja tilikauden tulosta kuvaavat keskeiset tunnusluvut Liikevaihto (t ) Liikevoitto (t ) Liikevoitto- % 6,21% 5,74% 6,63% Oman pääoman tuotto-% 7,41% -3,99% 3,85% Omavaraisuusaste 89,45% 89,21% 89,23% Henkilöstö Henkilöstön keskimääräinen lukumäärä tilikaudella oli 46. (45 vuonna 2008, 44 v. 2007) Henkilöstön palvelusvuodet vuotta 22% 19% 16% 6-10 vuotta 10% 13% 14% vuotta 22% 23% 34% vuotta 24% 18% 18% vuotta 22% 27% 18% Henkilöstön ikäjakauma vuotta 4% 11% 11% vuotta 17% 14 % 7% vuotta 35% 32% 39% yli 50 vuotta 44% 43% 43% Selvitys tutkimus- ja kehitystoiminnan laajuudesta ESP liittyi Finnet-ryhmän Supermatrix kehitysprojektiin vuoden 2009 aikana. Tämän myötä tuote- ja palvelukehitystoiminta tulee hieman laajenemaan. Myös omia tuoteja palvelukehitystoimenpiteitä on lisätty. Arvio tulevasta kehityksestä sekä merkittävät riskit ja epävarmuustekijät Yhtiö selvittelee uusia liiketoimintoja sekä nykyisten liiketoimintojen kehittämistä. Vuonna 2010 liikevaihdon arvioidaan hieman laskevan vuoden 2009 tasosta ja kannattavuuden ja tilikauden tuloksen arvioidaan hieman parantuvan. Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n liiketoimintaan sen laajuuden ja sen rakenteen kannalta liittyvät merkittävimmät riskit ja epävarmuudet aiheutuvat alalla yleisesti vallitsevasta kehityksestä. Perinteinen lankaliikenne vähenee ja tulevaisuudessa erityisesti mobiililaajakaista tulee olemaan merkittävä kilpailija perinteiselle lankaverkon laajakaistalle. Osakepääoman korottaminen poikkeamalla osakkeenomistajien etuoikeudesta merkitä osakkeita sekä omat osakkeet Varsinainen yhtiökokous päätti antaa yhtiön hallitukselle valtuudet päättää osakeannista. Valtuutuksen nojalla voidaan antaa enintään 2075 kpl osakkeita. Valtuutus on voimassa vuoden yhtiökokouksesta eli asti. Valtuuden perusteella ei ole annettu uusia osakkeita. Yhtiön osakkeet Yhtiön osakepääoma jakautuu seuraavasti: Osakkeita yhteensä (1 ääni/osake) kpl kpl Josta yhtiön hallussa olevat osakkeet 142 kpl 142 kpl Yhtiön hallintoelimet Yhtiön hallintoneuvostoon kuuluu 15 jäsentä ja hallintoneuvoston puheenjohtajana on toiminut Pekka Koski. Yhtiön hallitukseen ovat kuuluneet varsinaisina jäseninä Irma Kiviranta puheenjohtajana, Eero Mäki-Tanila varapuheenjohtajana, Panu Niemi, Kalevi Vuorisalo ja Jaakko Horelli sekä varajäseninä Antti Ollila, Heikki Rantala ja Leena Nieminen. Yhtiön tilintarkastajina toimivat KHT Hannu Pellinen ja KHT Mikko Sillman. Hallituksen esitys yhtiön voittoa koskeviksi toimenpiteiksi Tilivuoden voitto oli ,16. Yhtiön voitonjakokelpoiset varat ovat Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että osinkoa jaetaan 25 /osake eli yhteensä Hallitus ehdottaa, että osingonmaksu aloitetaan

6 Rahoituslaskelma Liikevoitto Poistot Muut oikaisut Rahoituserät yhteensä Verot Tulorahoitus yhteensä Vaihto-omaisuuden muutos Lyhytaikaisten liikesaamisten muutos Lyhytaik.korottomien velkojen muutos Käyttöpääoman muutos yhteensä Liiketoiminnan kassavirta Käyttöomaisuus investoinnit Muut investoinnit Luovutustulot käyttöomaisuudesta Investoinnit yhteensä Kassavirta ennen rahoitusta Maksetut osingot Rahoituksen kassavirta yhteensä Kassavirta rahoituksen jälkeen Rahavarat tilikauden alussa Rahavarat tilikauden lopussa Likvidien varojen muutos Tuloslaskelma euro euro LIIKEVAIHTO Liiketoiminnan muut tuotot KULUT Aineet ja tarvikkeet Ostot tilikauden aikana Varastojen muutos Ulkopuoliset palvelut Henkilöstökulut Poistot Liiketoiminnan muut kulut LIIKEVOITTO

7 Rahoitustuotot ja kulut Tuotot pysyvien vast. sijoituksista Muut korko- ja rahoitustuotot Korkokulut ja muut rahoituskulut VOITTO/TAPPIO ENNEN TILINPÄÄTÖS- SIIRTOJA JA VEROJA Tilinpäätössiirrot Poistoeron muutos Tuloverot TILIKAUDEN VOITTO/TAPPIO Tase VASTAAVAA PYSYVÄT VASTAAVAT euro euro Aineettomat hyödykkeet Aineettomat oikeudet Muut pitkävaikutteiset menot Aineelliset hyödykkeet Maa-alueet Rakennukset ja rakennelmat Koneet ja kalusto Muut aineelliset hyödykkeet Sijoitukset Osakkeet ja osuudet VAIHTUVAT VASTAAVAT Vaihto-omaisuus Käyttövarasto Aineet ja tarvikkeet Lyhytaikaiset saamiset Myyntisaamiset Muut saamiset 3 2 Siirtosaamiset Rahoitusarvopaperit Muut osakkeet ja osuudet Muut arvopaperit Rahat ja pankkisaamiset

8 Tase VASTATTAVAA OMA PÄÄOMA euro euro Osakepääoma Ylikurssirahasto Käyttörahasto Liittymismaksurahasto Edellisten tilikausien voitto Tilikauden voitto/tappio TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄ Poistoero VIERAS PÄÄOMA Ostovelat Muut velat Siirtovelat Etelä-Satakunnan Puhelin Oy numeroina Liikevaihto Me 7,32 6,94 6,97 6,61 6,51 6,44 6,26 6,3 Henkilökunta keskimäärin Puhelinliittymät Muutos KTV-liittymät (taloudet) Muutos Laajakaistaliittymät Muutos Investoinnit Me 0,96 1,08 1,7 1,18 0,62 1,06 1,03 0,9 8

9 Etelä-Satakunnan Puhelin Oy 1 TILINPÄÄTÖKSEN LAADINTAPERIAATTEET ARVOSTUSPERIAATTEET 1.1 Käyttöomaisuus Käyttöomaisuus on merkitty taseeseen hankintamenoon vähennettynä suunnitelman mukaisilla poistoilla. Suunnitelman mukaiset poistot on laskettu tasapoistoina käyttöomaisuuden taloudellisen pitoajan perusteella. Poistoajat Rakennukset 25 vuotta Rakennelmat ja rakennuslaitteet 12 vuotta Siirtoverkosto 12 vuotta Keskuslaitteet 8 vuotta Telelaitteet 5 vuotta Koneet ja kalusto 5 vuotta ATK-laitteet 3 vuotta Aineettomat oikeudet 5 vuotta Muut pitkävaikutteiset menot 5 tai 10 vuotta Liikearvo 5 vuotta 1.2 Vaihto-omaisuus Vaihto-omaisuus esitetään fifo-periaatteen mukaisesti hankintamenon tai sitä alemman jälleenhankintahinnan tai todennäköisen myyntihinnan määräisenä. 1.3 Rahoitusomaisuus Rahoitusomaisuusarvopaperit on arvostettu hankintamenoon tai sitä alempaan todennäköiseen luovutushintaan. 2 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 2.1 LIIKEVAIHTO Teletoiminta Laitemyynti Muut Yhteensä LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT Myyntivoitot käyttöomaisuus myynneistä Vuokratuotot Muut tuotot Avustukset ja tuet Yhteensä HENKILÖSTÖÄ KOSKEVAT LIITETIEDOT Yhtiön palveluksessa tilikauden aikana keskimäärin Toimihenkilöitä Työntekijöitä Yhteensä Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot Eläkevakuutusmaksut Muut henkilöstösivukulut Siirto käyttöomaisuuteen Yhteensä Hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan palkkiot Tilikauden aikana maksettu palkkioita Hallitus Hallintoneuvosto Toimitusjohtajan palkat jätetään ilmoittamatta, koska tieto koskee yhtä henkilöä. 2.5 VÄLITTÖMÄT VEROT Tuloverot varsinaisesta toiminnasta Yhteensä TASEEN LIITETIEDOT 3.1 AINEETTOMAT JA AINEELLISET HYÖDYKKEET Aineettomat oikeudet Hankintameno Lisäykset Hankintameno Tilikauden poisto Kirjanpitoarvo Liikearvo Hankintameno Lisäykset Hankintameno Tilikauden poisto Kirjanpitoarvo Muut pitkävaikutteiset menot Hankintameno Lisäykset 0 0 Hankintameno Tilikauden poisto Kirjanpitoarvo Maa- ja vesialueet Hankintameno Lisäykset Hankintameno

10 Rakennukset, rakennelmat ja rakennuslaitteet Hankintameno Lisäykset Hankintameno Tilikauden poisto Kirjanpitoarvo Keskuslaitteet Hankintameno Lisäykset 0 0 Hankintameno Tilikauden poisto Kirjanpitoarvo Siirtoverkosto Hankintameno Lisäykset Hankintameno Tilikauden poisto Kirjanpitoarvo Muut telelaitteet Hankintameno Lisäykset Hankintameno Tilikauden poisto Kirjanpitoarvo Koneet ja kalusto Hankintameno Lisäykset Vähennykset Hankintameno Tilikauden poisto Kirjanpitoarvo Taide-esineet RAHOITUSARVOPAPERIT Rahoitusarvopaperit ovat pääasiassa rahastosijoituksia Jälleenhankintahinta Kirjanpitoarvo Erotus OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSET Osakepääoma Ylikurssirahasto Käyttörahasto Liittymismaksut Tilikausien tulos Osingonjako Tilikauden voitto/tappio Oma pääoma yhteensä LASKELMA VOITONJAKOKELPOISISTA VAROISTA Vapaat rahastot Edellisten tilikausien voitto Osingonjako Tilikauden voitto Jakokelpoiset varat yhteensä TILINPÄÄTÖSSIIRTOJEN KERTYMÄT Poistoero SIIRTOVELAT Henkilöstökulujaksotuksia Muut Yhteensä SIJOITUKSET Yhtiön omistusos. % kpl kirjanpitoarvo oma pääoma Tilik.tulos euro Osuudet omistusyhteisyrityksissä Sastele Oy, Sastamala 49,15% Muut sijoitukset LGCC Oy Finnet Takaus Oy Forssan Seudun Puhelin Oy Kiinteistö Oy Kiikan Hallitalo Small Business Spesialist Muut sijoitukset yhteensä

11 Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen allekirjoitukset: Sastamalassa maaliskuun 24. päivänä 2010 Irma Kiviranta Jaakko Horelli Eero Mäki-Tanila Panu Niemi puheenjohtaja Kalevi Vuorisalo Antti Korpela toimitusjohtaja Tilinpäätösmerkintä Suoritetusta tilintarkastuksesta on tänään annettu kertomus. Sastamalassa maaliskuun 26. päivänä 2010 Hannu Pellinen KHT Mikko Sillman KHT LUETTELO KIRJANPITOKIRJOISTA JA TOSITTEIDEN LAJEISTA SEKÄ SÄILYTYSTAVOISTA Kirjanpitokirjat Päiväkirja Pääkirja Tuloslaskelma ja tase Säilytystapa ATK-listoina ATK-listoina ATK-listoina Tositelajit Kassatositteet paperitositteina Pankkitositteet paperitositteina Myyntitositteet paperitositteina Muistiotositteet paperitositteina Ostolaskut sähköisessä muodossa Palkkatositteet paperitositteina Käyttöomaisuustositteet paperitositteina Rahoitusomaisuustositteet paperitositteina 11

12 Tilintarkastuskertomus Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n yhtiökokoukselle Olemme tarkastaneet Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n kirjanpidon, tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja hallinnon tilikaudelta Tilinpäätös sisältää taseen, tuloslaskelman, rahoituslaskelman ja liitetiedot. Hallituksen ja toimitusjohtajan vastuu Hallitus ja toimitusjohtaja vastaavat tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimisesta ja siitä, että ne antavat oikeat ja riittävät tiedot Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti. Hallitus vastaa kirjanpidon ja varainhoidon valvonnan asianmukaisesta järjestämisestä ja toimitusjohtaja siitä, että kirjanpito on lain mukainen ja että varainhoito on luotettavalla tavalla järjestetty. Tilintarkastajan velvollisuudet Tilintarkastajan tulee suorittaa tilintarkastus Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti ja sen perusteella antaa lausunto tilinpäätöksestä ja toimintakertomuksesta. Hyvä tilintarkastustapa edellyttää ammattieettisten periaatteiden noudattamista ja tilintarkastuksen suunnittelua ja suorittamista siten, että saadaan kohtuullinen varmuus siitä, että tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa ei ole olennaisia virheellisyyksiä ja että hallintoneuvoston sekä hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja ovat toimineet osakeyhtiölain mukaisesti. Tilintarkastustoimenpiteillä tulisi varmistua tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen lukujen ja muiden tietojen oikeellisuudesta. Toimenpiteiden valinta perustuu tilintarkastajan harkintaan ja arvioihin riskeistä, että tilinpäätöksessä tai toimintakertomuksessa on väärinkäytöksestä tai virheestä johtuva olennainen virheellisyys. Tarvittavia tarkastustoimenpiteitä suunniteltaessa arvioidaan myös tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laadintaan ja esittämiseen liittyvää sisäistä valvontaa. Lisäksi arvioidaan tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yleistä esittämistapaa, tilinpäätöksen laatimisperiaatteita sekä johdon tilinpäätöksen laadinnassa soveltamia arvioita. Tilintarkastus on toteutettu Suomessa noudatettavan hyvän tilintarkastustavan mukaisesti. Käsityksemme mukaan olemme suorittaneet tarpeellisen määrän tarkoitukseen soveltuvia tarkastustoimenpiteitä lausuntoamme varten. Lausunto Lausuntonamme esitämme, että tilinpäätös ja toimintakertomus antavat Suomessa voimassa olevien tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot yhtiön toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen tiedot ovat ristiriidattomia. Sastamalassa 26. päivänä maaliskuuta 2010 Hannu Pellinen KHT Mikko Sillman KHT Hallintoneuvoston lausunto Hallintoneuvostolle on tänään esitetty Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2009 sekä tilintarkastajien lausunto. Hallintoneuvostolla ei ole huomauttamista tilinpäätöksen ja tilintarkastuskertomuksen suhteen ja jättää ne yhtiökokouksen käsiteltäviksi kannattaen hallituksen ehdotusta vuosituloksen käyttämisestä. Erovuorossa ovat seuraavat hallintoneuvoston jäsenet: Pekka Koski, Päivi Koivunen, Jukka Pusa, Marja Ahola ja Hannu Pälä. Sastamalassa huhtikuun 15. päivänä 2010 Pekka Koski Hallintoneuvoston puheenjohtaja 12

13 Hallinto Hallintoneuvosto Pekka Koski toimialajohtaja, puheenjohtaja Päivi Koivunen toimitusjohtaja, varapuheenjohtaja Ari Asplund liikkeenharjoittaja Tauno Virtanen maanviljelijä Esa Piippo myyntipäällikkö Jukka Pusa toimitusjohtaja Tapani Koivu lakimies Leena Rantala Marja Ahola erikoissairaanhoitaja Antti Reku maanviljelijä Perttu Sarkonen maanviljelijä Hannu Pälä toimitusjohtaja Eero Vuorenoja liikkeenharjoittaja Pentti Kukko asentaja Jussi Liemola kenttämestari Hallintoneuvoston jäsenet valitsee yhtiökokous. Kokous on pidettävä viimeistään kesäkuussa. Hallitus Varsinaiset jäsenet Irma Kiviranta ekonomi, puheenjohtaja Eero Mäki-Tanila johtaja, varapuheenjohtaja Kalevi Vuorisalo teollisuusneuvos Jaakko Horelli maanviljelijä Panu Niemi toimitusjohtaja Varajäsenet Antti Ollila maanviljelijä Toimitusjohtaja Antti Korpela yo-merkonomi Tilintarkastajat Hannu Pellinen KHT Mikko Sillman KHT Varatarkastajat Janne Rajalahti KHT Jyrki Santala HTM Heikki Rantala insinööri Leena Nieminen talousjohtaja Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. 13

14 Henkilökunta Ahonen Jari Andersson Markku Anttila Tiina Forss Timo Hakanen Ari Heinimaa Petteri Heinonen Rauno Hieta Jarmo Hieta-aho Liisa Hirvikorpi Asko Huuska Jussi Iso-Ketola Pirjo Isotalo Tiina Järvinen Pirjo Kallio Jukka Kanerva Kari Kaunisto Lauri Keskikiikonen Mika Kiuru Pekka Korpela Antti Kortesoja Pauli Krapi Heino Kurkela Liisa Laine Hannu Laine Jouni Leivo Jarno Leivo Markku Mertala Sointu Nieminen Tarja Oras Teppo Perälä Anri Perälä Matti Peuraniemi Päivikki Piippo Heidi Pusa Marja Ryyppä Janne Salmi Kalevi Salo Marja-Riitta Salomaa Heikki Suoniemi Juha Suontausta Erkki Tuominen Ari Tuominen Mauri Tähtinen Matti Valtanen Tauno Vihtari Jyrki Viikari Tomi tietoliikennesuunnittelija tietoliikenneasentaja työnohjaaja puhelinasentaja kehityspäällikkö myyntineuvottelija tietoliikenneasentaja tietoliikenneasiantuntija kirjanpitäjä tietoliikenneasiantuntija järjestelmäasiantuntija hallintosihteeri myyntisihteeri markkinointisuunnittelija myyntipäällikkö siirtojärjestelmäasentaja tietoliikenneinsinööri kehitysinsinööri myyntipäällikkö toimitusjohtaja tietoliikenneasiantuntija varastonhoitaja myyntineuvottelija puhelinasentaja järjestelmäasiantuntija siirtojärjestelmäasentaja puhelinasentaja asiakaspalvelusihteeri palkanlaskija myyntineuvottelija myyntineuvottelija kartoittaja laskuttaja dokumentoija siistijä turva-asiantuntija ktv-asentaja asiakaspalvelusihteeri puhelinasentaja verkkopäällikkö tietoliikenneasiantuntija puhelinasentaja osastopäällikkö puhelinasentaja puhelinasentaja puhelinasentaja järjestelmäasiantuntija 14

15

16 Vammaspaino 2010

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy. Vuosikertomus 2007

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy. Vuosikertomus 2007 Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus 2007 2 Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2007 oli monen aiemman vuoden tapaan varsin tapahtumarikas. Operaattorikentässä tapahtui muutoksia kun 6 Finnet-yhtiötä perusti

Lisätiedot

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus 2010 Toimitusjohtajan katsaus ESP:lle päättynyt vuosi oli varsin samankaltainen viime vuosiin verrattuna. Liikevaihto väheni hieman, liikevoitto kasvoi ja tilikauden

Lisätiedot

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus 2008 2 Toimitusjohtajan katsaus Vuonna 2008 tapahtui ESP:n historiassa monenlaista uutta. ESP:n hallitus on jo pitkään miettinyt liiketoimintojen kehittämistä

Lisätiedot

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus 2011 Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2011 oli ESP:lle kuituinvestointien vuosi. Kuitua rakennettiin ns. kuitu 2015 hankkeen mukaisesti haja-asutusalueille Kämmäkän,

Lisätiedot

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus 2012 Toimitusjohtajan katsaus Vilkas julkinen rakentaminen on tuonut runsaasti töitä myös ESP:lle. Kulunvalvonta, murto- ja rikoshälytyslaitteiden kysyntä on

Lisätiedot

TIETOLIIKENNETTÄ 120 VUOTTA

TIETOLIIKENNETTÄ 120 VUOTTA TIETOLIIKENNETTÄ 120 VUOTTA Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus 2013 ESP:n 120 v. juhlatilaisuuksia Sylvään koululla, Vexve Areenalla ja Myllymaan urheilutalolla syksyllä 2013 Toimitusjohtajan katsaus

Lisätiedot

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus 214 Toimitusjohtajan katsaus ESP jatkoi jo neljättä vuotta valokuituverkon rakentamista eri puolille perinteistä toimialuetta sekä Punkalaitumella. Investoinnit

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2011-31.12.2011 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011

Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 Sivu1 (13) Demoyritys Oy Oikotie 8 00200 HELSINKI Y-tunnus: 0000000-0 Demoyritys Oy TASEKIRJA 1.1.2011-31.12.2011 . 2 Sisällysluettelo Sivu Hallituksen toimintakertomus 3 Tuloslaskelma 4 Tase (vastaavaa)

Lisätiedot

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006

KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 KANGASALAN LÄMPÖ OY TASEKIRJA 31.12.2006 2 Kangasalan Lämpö Oy Tyrnimarjankuja 3 36220 Kangasala Kotipaikka Kangasala Y-tunnus 0510578-4 TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. 31.12.2006 SISÄLLYS SIVU Tuloslaskelma

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2016-31.12.2016 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös ELENIA PALVELUT OY 1.1.2017-31.12.2017 ELENIA PALVELUT OY Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 ELENIA PALVELUT OY Tuloslaskelma

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2009. Toimintakertomus. Tilinpäätös Y-tunnus 2009335-5 Tilinpäätös Toimintakertomus TASEKIRJA 31.12.2009 VESIOSUUSKUNTA UHKOILA VESIOSUUSKUNTA UHKOILA TOIMINTAKERTOMUS Sisällysluettelo: Toimintakertomus 1-2 Vesiosuuskunta Uhkoilan perustamiskokous

Lisätiedot

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS

Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Tilinpäätös Emoyhtiön tuloslaskelma Emoyhtiön tuloslaskelma, FAS Milj. Liite 1. 1. 31. 12. 2012 1. 1. 31. 12. 2011 Liikevaihto 1 12,5 8,9 Liiketoiminnan muut tuotot 2 4,6 3,6 Materiaalit ja palvelut 3

Lisätiedot

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018

LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl:n tilinpäätös 2018 LPOnet Osk Anl 1 Y-tunnus 0129056-4 T U L O S L A S K E L M A 2018 2017 LIIKEVAIHTO 4 528 004,57 LIIKETOIMINNAN MUUT TUOTOT 55 708,20 5 035 225,82 Materiaalit ja palvelut

Lisätiedot

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös

ELENIA PALVELUT OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sisällysluettelo Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5-8 Allekirjoitukset 9 1 Tuloslaskelma Liitetieto 1.1.-31.12.2018 1.1.-31.12.2017 (EUR) Liikevaihto

Lisätiedot

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Toimitusjohtajan katsaus ESP:n erottua Finnet-liitosta vuoden 2002 lopulla vuosi 2003 oli ensimmäinen ilman minkäänlaisia liittoutumia. ESP on sopinut erilaisia yhteistyösopimuksia

Lisätiedot

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus

EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA V-tunnus EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY TASEKIRJA 01.01.2013-31.12.2013 EUFEX YHTEISÖPALVELUT OY 1 TILINPÄÄTÖS 31.12.2013 Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Luettelo käytetyistä kirjanpitokirjoista Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä

Lisätiedot

Ravintola Gumböle Oy

Ravintola Gumböle Oy Ravintola Gumböle Oy Gumbölentie 20 02770 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 2463691-9 TASEKIRJA 1.1.2013-31.12.2013 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2023 asti Tilinpäätöksen toteutti: Gumböle Golf

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA

Kullo Golf Oy TASEKIRJA Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ TASEKIRJA 1.1.2015-31.12.2015 Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus 1761478-9 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase 3 Tuloslaskelma 5 Rahoituslaskelma

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2008-31.12.2008. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka 1454032-3. Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI.

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2008-31.12.2008. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka 1454032-3. Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI. LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2008-31.12.2008 1454032-3 Lapinlahdenkatu 22 B 41-42 OO180 HELSINKI Helsinki SisSllysluettelo Sivu Tase Tuloslaskelma Liitetiedot 3-5 Allekirjoitukset

Lisätiedot

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA

elo Esa Uusikartano Eurantie LAITILA STOCK TRADERS TEAM FINLAND OY elo Esa Uusikartano Eurantie 198 23800 LAITILA Y-tunnus: 1860758-0 Kotipaikka: Laitila TASEKIRJA Tilikausi 01.01.2015-31.12.2015 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1 TASEKIRJA

Lisätiedot

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA

Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. TASEKIRJA TASEKIRJA Tilikausi: 01.01.2010-31.12.2010 Tämä tilinpäätös on allekirjoitettava ja säilytettävä paperilla 31.12.2020 asti. Laatija: Nurmi Susanna Sivu 2(11) Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2010-31.12.2010

Lisätiedot

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1

Hyvigolf Oy TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014. Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 Hyvigolf Oy Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka: Hyvinkää Y-tunnus: 0677032-1 TASEKIRJA 1.1.2014-31.12.2014 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2024 asti Tilinpäätöksen toteutti: Visma Services Oy Helsinki

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2-3 4-6 7 7 1 TULOSLASKELMA 1 000 eur 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010.

Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 2065277-8 01.01.2010-31.12.2010. Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010. Paistinkaantajat Ry Y-tunnus TIL I N P A A T 6 S 2010 Sivu 1 Paistinkaantajat Ry T A S E K I R J A 31.12.2010 Sisallys Sivu Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Luettelo kaytetyista tilikirjoista 5 Tositelajit

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 7 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017 1.1.2016

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös

VESIOSUUSKUNTA UHKOILA. Y-tunnus 2009335-5 TASEKIRJA 31.12.2010. Toimintakertomus. Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Y-tunnus 2009335-5 1 TASEKIRJA 31.12.2010 Toimintakertomus Tilinpäätös VESIOSUUSKUNTA UHKOILA Sisällyslueftelo: Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot 5-6 Päiväys

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2017-31.12.2017 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä sivu 1 2 4 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2017 31.12.2017

Lisätiedot

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös

NIVOS ENERGIA OY. Tilinpäätös NIVOS ENERGIA OY Tilinpäätös 1.1.2016-31.12.2016 Sepäntie 3 Mäntsälä Sisältö Tuloslaskelma Tase Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 7 sivu 1 2-3 4-6 7 1 TULOSLASKELMA 1.1.2016 31.12.2016 1.1.2015

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.03.2017 SISÄLLYS Toimintakertomus Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen liitetiedot Toimintakertomustiedot (OYL) Kirjanpitokirjat Tositelajit ja säilyttämistapa

Lisätiedot

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS)

Emoyhtiön tilinpäätöksen liitetiedot (FAS) 1 1 000 euroa 1.1. - 31.12.2006 1.1. - 31.12.2005 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 266 897 260 025 Rakennusmateriaaliryhmä

Lisätiedot

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy

Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Etelä-Satakunnan Puhelin Oy Vuosikertomus 2004 Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2004 alkoi kiihtyvän kilpailun merkeissä. Matkapuheluiden hinnat laskivat viime vuoden aikana merkittävästi. Kilpailu asiakkaista

Lisätiedot

Vesiosuuskunta Uhkoila

Vesiosuuskunta Uhkoila 1.1. - 31.12.2018 Osoite: Kauppalankatu 2 B 19 05800 HYVINKÄÄ Kotipaikka HYVINKÄÄ Y-tunnus 2009335-5 TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2018 TOIMINTAKERTOMUS 1 TULOSLASKELMA 2 TASE 3-4 LIITETIEDOT

Lisätiedot

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO

1 000 euroa TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Emoyhtiön tilinpäätöksen 1 1 000 euroa 1.1. 31.12.2007 1.1. 31.12.2006 1 TULOSLASKELMAN LIITETIEDOT 1.1 LIIKEVAIHTO JA LIIKEVOITTO/-TAPPIO Liikevaihto toimialoittain Päällystys- ja kiviainesryhmä 301 560

Lisätiedot

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös

NIVOS VESI OY. Tilinpäätös NIVOS VESI OY Tilinpäätös 1.1.2018-31.12.2018 Porvoontie 23 04600 Mäntsälä Sisältö sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2-3 Liitetiedot Allekirjoitukset Tilinpäätösmerkintä 4-5 6 6 1 TULOSLASKELMA 1.1.2018 31.12.2018

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma ei laadittu 1.1.2017-31.12.2017 1.1.2016-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 26 416 878,43 Liiketoiminnan muut tuotot 1 468 655,80 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y.

TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. 1 / 15 TASEKIRJA Suomen Ilmailuliitto - Finlands Flygförbund R.Y. Y-tunnus: 01.01.2012-31.12.2012 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2022 asti 2 / 15 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2012-31.12.2012 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014

Joensuun Ravirata Oy. Taseki rja 31.12.2014 JOENSUUN RAVIRATA OY Joensuun Ravirata Oy Taseki rja 31.12.2014 Y-tunnus 0365190-9 Ravirata Joensuu Joensuun Ravirata Oy Tasekirja 31.12.2014 Sisällysluettelo: 1(8) Tuloslask&ma sivu 2 Tase sivu 3-4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Konsernituloslaskelma

Konsernituloslaskelma Konsernituloslaskelma 1.1.2018-31.12.2018 1.1.2017-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 28 729 986,76 26 416 878,43 Valmistus omaan käyttöön 6 810,90 Liiketoiminnan muut tuotot 1 500 810,15 1 468 655,80 Materiaalit

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

KONSERNITULOSLASKELMA

KONSERNITULOSLASKELMA KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-31.12.2017 1.1.-31.12.2016 LIIKEVAIHTO 5 099 772 4 390 372 Liiketoiminnan muut tuotot 132 300 101 588 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden aikana

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2014 Säilytettävä vähintään 31.12.2024 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TASEKIRJA 31.12.2014 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2014

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki

LUMITUULI OY. Tasekirja Y-tunnus 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3. Osoite. Vironkatu 5 OO170 HELSINKI. Kotipaikka. Helsinki LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2007-31.12.2007 1454032-3 Vironkatu 5 OO170 HELSINKI Helsinki Lumituuli Oy Sldllyrluotblo Slvu Tase Tuloelaskelma Liitetiedot Allekirioitukset ja tilinpc0t0smerkint0

Lisätiedot

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4

Gumböle Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 Gumböle Golf Oy PL 111 02771 Espoo Kotipaikka: Espoo Y-tunnus: 1637407-4 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Gumböle Golf ry 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013

TALOUDELLINEN YHTEENVETO 2013 TALOUDELLINEN YHTEENVETO 213 Taloudellinen yhteenveto 213 Sisältö Oulun Energia konserni... 3 Oulun Energia... 4 Oulun Sähkönmyynti Oy... 6 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy... 8 Oulun Energia Urakointi

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. Y-tunnus 0224257-2 TILINPÄÄTÖS 1.1.2015-31.12.2015 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,9 30,7 *Lainojen takaisinmaksut -29,7 0,0 *Omien osakkeiden hankinta -376,2-405,0 0,0 30,7 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2014 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 1010,4 1044,3 *Maksut liiketoiminnan kuluista -839,9-860,6 *Saadut korot 3,8

Lisätiedot

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä

1 / 10. Iiden ry TILINPÄÄTÖS. Iiden ry. Y-tunnus: Tämä tilinpäätös on säilytettävä 1 / 10 15505490 TILINPÄÄTÖS Iiden ry Ytunnus: 15505490 01.01.2017 31.12.2017 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2027 asti 2 / 10 15505490 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2017 31.12.2017 Sisällysluettelo

Lisätiedot

SPL/P-Suomen piiri ry

SPL/P-Suomen piiri ry TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2017 Säilytettävä vähintään 31.12.2027 asti. Osoite: Rautatienkatu 46 90120 OULU Kotipaikka Oulu Y-tunnus 1000046-9 TILINPÄÄTÖS 31.12.2017 tilikaudelta 1.1. - 31.12.2017 SISÄLLYS

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy Imatran Golf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-002 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys

Lisätiedot

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY

TASEKIRJA VIRPINIEMI GOLF OY TASEKIRJA 31.12.2015 VIRPINIEMI GOLF OY Virpiniemi Golf Oy Y-tunnus 1892969-4 kotipaikka OULU TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 01.01.2015 31.12.2015 Sisällys: Sivu Toimintakertomus 1 Tuloslaskelma 2 Tase 3-4 Liitetiedot

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa. Oy RAVERA Ab Y-tunnus 1993664-2 Kotipaikka Vaasa Oy RAVERA Ab TILINPÄÄTÖS 2018 2/14 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteiden

Lisätiedot

Haminan Energian vuosi 2016

Haminan Energian vuosi 2016 VUOSIKERTOMUS Haminan Energian vuosi 2016 Tilinpäätös 2016 30 772t 1 148t 3,7% LIIKEVAIHTO LIIKEVOITTO LIIKEVOITTO-%/lvv TULOSLASKELMA 01.01.-31.12.2016 01.01.-31.12.2015 LIIKEVAIHTO 30 772 043,64 30 229

Lisätiedot

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry

Amcham Finland/Suomalais-Amerikkalainen Kauppakamariyhdistys Suomessa ry Kauppakamariyhdistys Suomessa ry TASEKIRJA 31.12.2014 Eteläranta 6 a 8 00130 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 1985788-0 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2014-31.12.2014 Sivu No Toimintakertomus 1.1-1

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25

Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Suomen Asiakastieto Oy 29.06.2010 09:25 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity kaupparekisteriin

Lisätiedot

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24

Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Tulosta Suomen Asiakastieto Oy 20.01.2009 12:24 Yrityksen Talousraportti Suomen Asiakastieto Oy Työpajankatu 10 00580 Helsinki Y-tunnus 01110279 Kaupparekisterinumero 161689 Kotipaikka Helsinki Rekisteröity

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014

TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan energia Oy VuOsikertOmus 2014 TULOSTIEDOT 24 Lappeenrannan Energia Oy Vuosikertomus 2014 Konserni Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2014 1.1. 31.12.2013 LIIKEVAIHTO 128 967 121 379 Valmistus omaan käyttöön 4 869 4 273 Liiketoiminnan

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014

Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy T A S E K I R J A 31.12.2014 Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus Oy Y-tunnus: 0582075-3 Kotipaikka: Joensuu Säilytä 31.12.2024 asti Pohjois-Karjalan Tietotekniikkakeskus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry

TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry 1 / 8 TILINPÄÄTÖS Eettisen kaupan puolesta ry Y-tunnus: 1.1. 31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 8 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1. 31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3 Tuloslaskelma...

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS SUOMEN BRIDGELIITTO - FINLANDS BRIDGEFÖRBUND R.Y. TILINPÄÄTÖS 1.1.2018-31.12.2018 sivu Tuloslaskelma 1 Tase 2 Liitetiedot 3 Luettelo kirjanpitokirjoista ja tositteista 4 Tilinpäätöksen allekirjoitukset

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2011 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2009-31. 12.2009. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka. 14il032-3. Lapinfahdenkatu 22 B 4142 OO180 HELSINKI.

LUMITUULI OY. Tasekirja 1.1.2009-31. 12.2009. Y-tunnus. Osoite. Kotipaikka. 14il032-3. Lapinfahdenkatu 22 B 4142 OO180 HELSINKI. LUMITUULI OY Tasekirja Y-tunnus Osoite Kotipaikka 1.1.2009-31. 12.2009 14il032-3 Lapinfahdenkatu 22 B 4142 OO180 HELSINKI Helsinki Lumituuli Oy Sisiillysluettelo Sivu Tase Tuloslaskelma Liitetiedot Allekirjoitukset

Lisätiedot

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011

Tasekirja. Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 Tasekirja Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys 1.1.-31.12.2011 2 Teologian Ylioppilaiden Tiedekuntayhdistys Tase 2011 Vastaavaa Pysyvät vastaavat Aineelliset hyödykkeet Koneet ja kalusto 327,37 452,01

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY

Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY Tilinpäätöstiedot ETELÄ-SUOMEN ENERGIA OY 2010 2010 1 Sisältö Sisältö.................................... 2 Hallituksen toimintakertomus.................... 3 Tuloslaskelma...............................

Lisätiedot

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio

KPY Sijoitus Oy. TASEKIRJA Tilikausi Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio TASEKIRJA Tilikausi 15.5. 31.12. Y-tunnus: Kotipaikka: Kuopio 2 Sisällysluettelo Sivu Toimintakertomus 3 Tase 5 Tuloslaskelma 7 Rahoituslaskelma 8 Liitetiedot 9 Kirjanpitokirjat ja tositelajit 13 Tilinpäätöksen

Lisätiedot

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA

16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 16.2.2016 1 (11) Y-tunnus 1506926-2 FINEXTRA OY TILINPÄÄTÖS JA TASEKIRJA 01.01.2015-31.12.2015 FINEXTRA OY 2(11) SISÄLLYSLUETTELO Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy

TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy 1 / 11 TILINPÄÄTÖS Oikian Solutions Oy Y-tunnus: 01.01.2016-31.12.2016 Tämä tilinpäätös on säilytettävä 31.12.2026 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2016-31.12.2016 Sisällysluettelo Tase... 3

Lisätiedot

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase

BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj Tuloslaskelma ja tase Tuloslaskelma ja tase 30.6.2018 BBS-Bioactive Bone Substitutes Oyj KONSERNITULOSLASKELMA 1.1.-30.6.2018 1.1.-30.6.2017 1.1.-31.12.2017 Liiketoiminnan muut tuotot * 2 237 121,94 13 879,38 20 466,26 Materiaalit

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ

VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ Vesiosuuskunta Vesiheinä MIKKELI Rekisteröity 3.9.2003 Y-tunnus 1804597-9 VESIOSUUSKUNTA VESIHEINÄ TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 Tilinpäätöksen laati Järvi-Suomen Tili ja Isännöinti Ky Tilinpäätös

Lisätiedot

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA

SIIKASALMEN VESIOSUUSKUNTA Siikasalmen Vesiosuuskunta MIKKELI Y-tunnus 1877744-0 SIIKASALMEN TILINPÄÄTÖS Tilikausi 1.1. 31.12.2017 TASEKIRJAN LAATI: JÄRVI-SUOMEN TILI JA ISÄNNÖINTI KY / ILMO SJÖBERG TASEKIRJA SÄILYTETTÄVÄ 10 VUOTTA

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT

TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT TILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISTA KOSKEVAT LIITETIEDOT KONSERNITILINPÄÄTÖKSEN LAATIMISPERIAATTEET Konsernitilinpäätökseen on yhdistelty kaikki konserni- ja osakkuusyritykset. Konsernitilinpäätöstä laadittaessa

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA

TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 30.09.2016 SISÄLLYS SIVU Toimintakertomus 2 Tuloslaskelma 3 Tase 4 Rahoituslaskelma 5 Tilinpäätöksen liitetiedot 6 Toimintakertomustiedot (OYL) 7 Kirjanpitokirjat 7 Tositelajit

Lisätiedot

Mitä tilinpäätös kertoo?

Mitä tilinpäätös kertoo? Kati Leppälä 2018 Mitä tilinpäätös kertoo? Tilinpäätös on yrityksestäsi tilikaudelta eli vuosittain tehtävä laskelma, josta selviää yrityksesi tulos ja varallisuus. Tilinpäätös on osa yrityksen valvontajärjestelmää

Lisätiedot

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS

PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS PRO LUOMU RY TILINPÄÄTÖS 1.1. - 31.12.2016 Pro Luomu ry TILINPÄÄTÖS TILIKAUDELTA 1.1. - 31.12.2016 Sisällys Sivu Toimintakertomus 1-11 Tase 12 Tuloslaskelma 13 Liitetiedot 14 Luettelo kirjanpitokirjoista

Lisätiedot

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab

Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab 1/9 Kustannus Oy Vapaa Ajattelija Ab TASEKIRJA Tase-erittelyt 1.1.2004-31.12.2004 Tasekirjan sisällysluettelo Kirjanpitoaineisto 1 Toimintakertomus 2 Talousarviovertailu

Lisätiedot

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90

Rahoituksen rahavirta *Lyhytaik.lainojen lisäys/vähenn 0,7 0,0 *Lainojen takaisinmaksut -90,0-90,0 *Omien osakkeiden hankinta 0,0-89,3 0,0-90 RAHOITUSLASKELMA (1000 euroa) VUODELTA 2016 Liiketoiminnan rahavirta *Myynnistä ja muista liiketoim. tuotoista saadut maksut 957,8 989,4 *Maksut liiketoiminnan kuluista -865,2-844,3 *Saadut korot 0,5 0,8

Lisätiedot

Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös

Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös Tulossuunnitelman (T2) Rahoitussuunnitelma (T4) Esimerkki Oy:n tilinpäätös Tyhjät Excel-lomakkeet löytyvät sivulta: http://yritystutkimusry.fi/?page_id=9 YRITYSTUTKIMUSNEUVOTTELUKUNTA TULOSSUUNNITELMA

Lisätiedot

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta

Vuosikate Poistot käyttöomaisuudesta TULOSLASKELMA JA SEN TUNNUSLUVUT 2018 2017 2016 2015 2014 1 000 1 000 1 000 1 000 1 000 Toimintatuotot 8 062 8 451 7 781 7 800 7 318 Valmistus omaan käyttöön 60 56 47 67 96 Toimintakulut -53 586-51 555-51

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018

Y-tunnus Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018 Y-tunnus 1993667-7 Kotipaikka Vaasa VAASAN SÄHKÖVERKKO OY TILINPÄÄTÖS 2018 2/17 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma ja tase 3 Rahoituslaskelma 4 Tilinpäätöksen liitetiedot 5 Luettelo kirjanpitokirjoista ja

Lisätiedot

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj

DocuSign Envelope ID: EF8C5C4F-C057-48FB-990E-E7027BE878E6. Cleantech Invest Oyj, Tilinpäätös Cleantech Invest Oyj Cleantech Invest Oyj Toimintakertomus ja tilinpäätös tilikaudelta 1.1. - 31.12.2016 1 CLEANTECH INVEST OYJ Malminrinne 1 B 00180 Helsinki Kotipaikka Helsinki Y-tunnus 2005438-0 Sisällys Sivu Toimintakertomus

Lisätiedot

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4

TASEKIRJA 31.12.2015. MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä Y-tunnus 0773810-4 MÄNTSÄLÄN SÄHKÖ OY Sepäntie 3 04600 Mäntsälä TASEKIRJA 31.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO Tuloslaskelma Tase Rahoituslaskelma Tilinpäätöksen laadintaperiaatteet Tuloslaskelman liitetiedot Taseen liitetiedot Muut

Lisätiedot

Saunatar Finland Oy Ltd

Saunatar Finland Oy Ltd Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.4.2016-31.3.2017 Säilytettävä vähintään 31.3.2027 asti. Osoite: Kohmankaari 3 33310 TAMPERE Kotipaikka Tampere Y-tunnus 2393377-8 TASEKIRJA 31.3.2017

Lisätiedot

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 )

KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) VUOSIKERTOMUS 2018 TULOSTIEDOT KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 01.01.-31.12.2018 01.01.-31.12.2017 LIIKEVAIHTO 129 238 121 109 Valmistus omaan käyttöön 0 14 Liiketoiminnan muut tuotot 989 993 Materiaalit

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2016 TILINPÄÄTÖS 2016 TULOSLASKELMA 2016 2015 Liikevaihto 2 994 437 3 576 109 Valmistus omaan käyttöön 0 140 276 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -56 436-115 284 Palvelujen ostot -344 363-400

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015

LAPPEENRANNAN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMI TILINPÄÄTÖS 2015 TILINPÄÄTÖS 2015 TULOSLASKELMA 2015 2014 Liikevaihto 3 576 109 3 741 821 Valmistus omaan käyttöön 140 276 961 779 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat -115 284-96 375 Palvelujen ostot

Lisätiedot

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42

TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 1 TULOSLASKELMA 1.1.2013-31.12.2013 1.1.2012-31.12.2012 LIIKEVAIHTO 254 106,39 253 499,42 Liiketoiminnan muut tuotot 13 728,31 13 839,90 Materiaalit ja palvelut Aineet, tarvikkeet ja tavarat Ostot tilikauden

Lisätiedot

Hyvigolf Oy, Tilinpäätös Hyvigolf Oy. Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta

Hyvigolf Oy, Tilinpäätös Hyvigolf Oy. Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta Hyvigolf Oy Pien- ja mikroyritysasetuksen mukainen tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2016 Arkistoviite: 2016-001 1 HYVIGOLF OY Golftie 63 05880 Hyvinkää Kotipaikka Hyvinkää Y-tunnus 0677032-1 Sisällys Sivu

Lisätiedot

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite:

Imatran Golf Oy, Tilinpäätös Imatran Golf Oy. Tilinpäätös ajalta Arkistoviite: Imatran Golf Oy Tilinpäätös ajalta 1.1. - 31.12.2017 Arkistoviite: 2017-004 1 IMATRAN GOLF OY Golftie 11 55800 Imatra Kotipaikka Imatra Y-tunnus 2209820-5 Sisällys Sivu Tuloslaskelma 3 Tase 4 Liitetiedot

Lisätiedot

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011

NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu 1 00520 Helsinki Y-tunnus 0835106-7 NUORISOTUTKIMUSSEURA RY T A S E K I R J A 1.1. - 31.12.2011 Säilytettävä 31.12.2021 asti Nuorisotutkimusseura Ry Asemapäällikönkatu

Lisätiedot

Suomen LVI-liitto SuLVI ry

Suomen LVI-liitto SuLVI ry TILINPÄÄTÖS 31.12.2018 Tilikausi 1.1.31.12.2018 Sisällysluettelo Sivut Tuloslaskelma 1 Tase 2 Tilinpäätöksen liitetiedot 3 4 Allekirjoitukset ja tilinpäätösmerkintä 5 Käytetyt tilikirjat 6 Tilinpäätös

Lisätiedot

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015

TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 TULOSTIEDOT 2 LAPPEENRANNAN ENERGIA OY VUOSIKERTOMUS 2015 KONSERNI Tuloslaskelma (1 000 ) 1.1. 31.12.2015 1.1. 31.12.2014 LIIKEVAIHTO 124 532 128 967 Valmistus omaan käyttöön 4 647 4 869 Liiketoiminnan

Lisätiedot