Areenalla tykitetään HUIPPUARTISTEILLA!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Areenalla tykitetään HUIPPUARTISTEILLA!"

Transkriptio

1 Syksy 2011 Golfkentän rakennustyöt etenevät aikataulussa Rinteisiin joulukuussa Areenalla tykitetään HUIPPUARTISTEILLA!

2 2 Himos News Syksy 2011 Pääkirjoitus Ei kahta kolmannetta Viimeiset kaksi talvea ovat olleet talviurheilun kannalta erinomaisia. Pitkät pakkasjaksot ovat nostaneet laskettelun ja maastohiihdon uuteen kukoistukseen ja tuoneet uusia harrastajia lumiurheilun pariin. Himokselle ns. kunnon talvet ovat merkinneet ennen kaikkea varmuutta. Säälle ei voi mitään, mutta tasaisen pakkastalven kanssa on paljon mukavampi toimia. Viimeiset kaksi talvea ovat olleet hiihtomatkailun kannalta huippuluokkaa. Rinteiden lumetus on sujunut hyvin ja väkeä riittänyt. Niin sanottu kunnon talvi herätti monet välinekaupoille ja nosti tietysti samalla odotuksia täksi talveksi. Himos kasvaa ja kehittyy vuosi vuodelta. Golfkentän rakennustyöt nostavat odotuksia kesäisen Himoksen vetovoimasta. Ainakin uutta majoitustilaa rakennetaan edelleen koko ajan. Luottoa alueen vetovoimaan siis löytyy. Syksy on talven odotusta. Ja pohdintaa siitä, millainen talvi on tulossa. Himoksella talvi otetaan vastaan aina yhtä innolla. Jokainen alkava hiihtokausi on uusi alku ja täynnä odotuksia. Ja meille rinteiden käyttäjille kesä on ladannut jo hinkua päästä suksille tai laudalle. Samu Vahteristo Tapahtumakalenteri Himos hiihtokeskus 2011 Marraskuu Himos-osasto, Skiexpo Helsinki Joulukuu Ja Himos herää... Kauden viralliset avajaiset Suomi Slalom -pujottelu Nordica Test Camp Kauneimmat joululaulut, HimosAreena Jouluaamun hartaus, HimosTeatteri Suomi Slalom -pujottelu Audi Rinnerieha Suomi Slalom -pujottelu Tammikuu 7.1. Nordica Royal Caravan -cup Suomi Slalom -pujottelu Rossignol Demo Day Nordica Test Camp Audi Cup Lähde: Syksy 2011 Julkaisija: Ilamar Oy, Jämsä (014) Päätoimittaja: Samu Vahteristo Markkinointi / ilmoitusmyynti: Jouni Honkanen Pekka Mäkelä Jere Saarela Toimitus: Viestintätoimisto Neptunus Oy Ilmoitusvalmistus ja lehden taitto: Ilamar Oy (014) Painopaikka: Kirjapaino Oy West Point, Rauma Jakelu: Comma Group Oy (09) Vastuu virheistä: Lehti ei vastaa ilmoituksen pois-jäännin aiheuttamasta vahingosta. Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. Huomautus on tehtävä 7 päivän aikana lehden ilmestyttyä. Meilläkin on Joutsenmerkki Ympäristövastuuta jo 20 vuotta sulka hattuun suomalaiset!

3 Himos News Syksy ark la suljettu huolto KASPERIN PAKINA Kohtalon tönäisy Seuraavana Jämsä, nästa Jämsä., kuului valmiiksinauhoitettu kuulutus pääni yllä olevasta kovaäänisestä ja nostin yllättyneenä katseeni läppärin ruudulta ulos lumiseen maisemaan. Matka oli mennyt odotettua nopeammin. Olin parin tunnin junamatkan alkupuolella saanut viikon rästityöt tehtyä ja lähetettyä muutamat viimeiset tärkeät työmailit. Nyt voisin toden teolla unohtaa arjen ja rentoutua hiihtolomallani. Kuulutus oli oikeastaan tullut kreivin aikaan. En olisi pystynyt keksimään enää yhtään uutta blogia luettavaksi, eikä facebook-statustakaan kehtaa päivittää enempää kuin muutamia kertoja yhden junamatkan aikana. Pakkasin kamppeeni nopeasti isoon reppuuni, puin päälle ulkovaatteet, otin lautani ylähyllyltä olalleni ja valmistauduin nousemaan junasta kymmenien muiden lomalaisten kanssa. Juna hidasti vauhtiaan, pysähtyi hitaasti jarrut kiljahdellen ja ihmiset alkoivat liikehtiä levottomasti. Vaunun käytävälle kerääntynyt puliseva ja matkatavaroillaan sohiva tungos sai minut toivomaan, että olisin sittenkin käynyt hieman pehmittämässä hermojani ravintolavaunun puolella. Seisoin ihmispaljoudessa ja sadattelin hiljaa mielessäni kun yht äkkiä tunsin selässäni terävän töytäisyn. Olin jo ehtinyt miettimään mitä sanoisin jos joku sohaisisi minua kantamuksillaan ja pyörähdin kiivaasti ympäri valmiina teilaamaan tönijän muutamalla huolellisesti valitulla sanalla. Yllättäen takanani olikin erittäin viehättävä pisamanaamainen brunette, joka oli punastunut huomattuaan laukkunsa osuneen minua selkään. Anteeksi..., hän sanoi tuskin kuuluvalla äänellä ja yritti hymyillä viattomasti. Ilmeeni vaihtui hetkessä raivostuneesta lauhkeaksi, vastasin Ei se mitään... iskin nopean, hermostuneen hymyn ja pyörähdin takaisin menosuuntaani itsekin hieman punastuen. Viimein vaunun ovet aukenivat sihisten ja jono alkoi liikkua. Päästyäni asemalaiturille kirpeään ja aurinkoiseen pakkassäähän, katselin ympärilleni, mutta en nähnyt ketään minua vastassa. Silmäilin ihmisvilinää kun matkalaiset löysivät vastakappaleensa laiturilla odottelevista ihmisistä, siirtyivät yhdessä rivakasti parkkipaikan autoihin tai takseihin, nakkasivat kantamuksensa tavaratilaan ja kaasuttelivat matkoihinsa. Lopulta seisoskelin matkatavaroineni hengitys huuruten laiturilla lähes yksin enkä vieläkään nähnyt Jaria, jonka oli pitänyt tulla minua vastaan. Lopulta, junan lähtiessä taas jatkamaan matkaansa, laiturilla olin vain minä ja tyttö joka oli töytäissyt minua laukullaan. Hän vaikutti yhtä orvolta kuin minäkin. Keräsin kaiken rohkeuteni, kävelin hänen luokseen ja menin esittäytymään hänelle. Moikka, mun nimi on Kasper, sinunkaan kyyti ei vissiin tullut? Luonnonvalossa vieläkin kauniimmalta näyttävä tyttö hymyili ja esittäytyi Susannaksi. Joo, kaverit pisti viestin, että myöhästyvät vähän. Auto ei lähde käyntiin ilman lisävirtaa. Samalla pihaan kaarsi Jarin valkoinen Audi katollaan suksiboksi. Sori, että kesti, kaupassa oli vähän jonoa., huikkasi Jari astuessaan ulos autosta ja tullessa auttamaan kantamusteni kanssa. Esittelin vanhan lukiokaverini Susannalle ja kysyin herrasmiehenä mihin suuntaan hän oli matkalla ja jos voisimme tarjota hänelle kyydin. Meillä on mökki hiihtokeskuksessa, tulin viettämään lomaviikkoa vanhojen kavereiden kanssa. No sattuipa sopivasti, meillä on aivan tismalleen samat suunnitelmat. Hyppää kyytiin. Junamatkan töytäisy oli ollut vain esimakua monista kohtaamisistamme sillä hiihtolomalla. KARAVAANARI X 4 JÄRVENRANTA 12 km Himokselta talo 240 m luvulta. Oma tontti. P-paikka 4-6 vaunulle. Hinta Kaipolanväylä 380 JÄMSÄ MYYDÄÄN Kiinteistö 240 m2, oma rantatontti 2200 m h+k+sauna+2 wc. Himos 12 km. Vh Kaipolanväylä 380 JÄMSÄ VILLA RETRO Köyhä & Poika Oy LKV

4 4 Himos News Syksy 2011 TÄHTIÄ JA BILEITÄ AREENALLA! H I M O S AREENA Himoksen oma bilekeidas säväyttää hurjalla menollaan ja tasokkailla esiintyjillään. VARMISTA PAIKKASI BILEISSÄ JA VARAA LIPPUSI NETISTÄ himosareena.fi Eppu Normaali OHJELMA Eppu Normaali Kaija Koo Virve & Toyboys Samuli Edelmann Paula Koivuniemi Scandinavian Music Group Apulanta Paula Koivuniemi Lauri Tähkä Klamydia Lauri Tähkä The Sleepy Sleepers Sielun Veljet Kotiteollisuus Martti Servo & Napander Popeda Jouludisco 5 BILEPAKETTI MÖKISSÄ Majoitus viihtyisissä mökeissämme: Koivula, Säyrylä, AlppiHimos tai LomaHimos. Minimi 4 henkilöä. alk. 65 /henkilö, lisähenkilöt alk. 50 BILEPAKETTI HUVILASSA Majoitus huviloissa: HimosEasy, Villa Vallaton, HimosHilla, Uhtua, Kollaa tai HimosKotkat. Minimi 4 henkilöä. alk. 80 /henkilö, lisähenkilöt alk. 50 BILEPAKETTI HYTTIHUONEESSA 3-6 henkilöä hyttihuoneessa, sisältää hotellin buffetaamiaisen. alk. 50 /henkilö Muutokset mahdollisia. Katso koko kauden esiintyjät osoitteesta HIMOS KESKUSVARAAMO puh himoslomat@himoslomat.fi

5 Himos News Syksy Himoksen rinteillä aloitetaan lumetus säiden mukaan marraskuun aikana. Streettis laajeni! Himoksen hiihtokeskuksessa valmistaudutaan talveen kovalla kohinalla. Marraskuun alussa lämpötila keikkui vielä plussan puolella, mutta lumetuksen aloittamiseen oltiin jo valmiina. Realistinen tavoite on saada rinteitä auki marraskuun lopussa, mutta virallisia avajaisia vietetään joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna, markkinointijohtaja Päivi Kuokkanen sanoi. Keskuksessa on kesän aikana paranneltu lumetuskalustoa. Kymmenen uutta energiatehokasta lumitykkiä odottaa ensimmäisiä tehtäviään. Myös lumetuslinjaa on rakennettu lisää. Bonusrinnettä, eli meidän kisarinnettä on pinnoitettu syksyn aikana. Parannus näkyy siinä, että pääsemme pienemmällä lumimäärällä sen avaamaan eli nopeammin auki, Kuokkanen kuvaili. Streettis nyt laajempi Viime kaudella suuren suosion saavuttanut Murrin Streettis on laajentunut uusiin mittoihin. Viime talvena Murririnteeseen avattu Streettis, osin metsässä kulkeva reitti, on saanut parannuksia. Alun perin Streeettis suunniteltiin 6 12-vuotiaille junnuille, jotka eivät vielä taitojensa puolesta sovi Snow Parkiin, mutta haluavat kokea vähän hyppyreitä ja muita temppumahdollisuuksia. Viime talvena huomasimme, että Streettiksellä viihtyy kaiken kokoiset ja taitoiset. Mukana oli 60- vuotiaita pappoja ja kymppisiä kaveriporukoita, Kuokkanen nauroi. Streettistä laajennettiin ja levennettiin kesän aikana. Mukaan tuli myös valot ja lumetuslinja. Hyppyrit, boxit ja reilit ovat säilyneet junnutasoisina. Pohjoisessa Snow ride Pohjoisrinteiden puolella on tehty myös muutoksia. Vaikeusasteeltaan keskitasoinen street muuttuu Snow ride ralliraitiksi. Ralliraitille tulee pie- Viime talvena huomasimme, että Streettiksellä viihtyy kaiken kokoiset ja taitoiset nempiä suorituspaikkoja, vähän kaarteita, kumpuja ja aaltolatua. Ralliraitti soveltuu sellaiselle, joka pärjää normaalisti suksilla, muttei uskalla hyppyreihin. Rinne sopii sellaiselle, joka haluaa jotain eloa suksien tai laudan alle, Kuokkanen kuvailee. Pizzaa noutopäydästä Ravintolapuolella Himos- Buffan lounas muuttuu pizzabuffaksi, jossa tarjolla on viittä eri pizzaa ja lisäksi sormin syötäviä herkkuja. Tavallinen kotiruokalounas jatkaa rinneravintolan yläkerrassa. Nettilipun suosio nousee Hissilipun on voinut jo muutaman vuoden hankkia etukäteen netistä. Tätä onkin käytetty koko ajan ahkerammin. Etuina nettilipussa on jonojen välttäminen ja viiden prosentin alennus. Nettilipussa tarvitaan vain smartcard, jonka numerosarjan syöttämällä lippuun voi ladata vaikka tuntikortit, päiväliput ja monipäiväliput etukäteen, Kuokkanen sanoo. Päivälippu aktivoituu, kun sillä mennään ensimmäisen kerran portista läpi. Näin nettilipun voi ostaa jo vaikka marraskuussa joulun vierailua varten.

6 6 Himos News Syksy 2011

7 Himos News Syksy Samuli Edelmann keikkailee taas Viime vuosina lähinnä kirkoissa ja konserttisaleissa esiintynyt Samuli Edelmann nähdään tänä syksynä pitkästä aikaa myös klubikeikoilla. Samuli Edelmann, 43, on tehnyt pitkän uran suomalaisessa viihdemaailmassa luvulla näyttelemisen aloittanut Edelmann muistetaan hyvin monesta 2000-luvun vaihteen kotimaisesta elokuvasta, kuten Häjyt ja Levottomat. Myös viime vuosina Edelmann on nähty useassa menestyneessä elokuvassa (Vares Yksityisetsivä, Rööperi, Prinsessa) sekä muutamassa tvsarjassa. Lisäksi hän on antanut äänen muun muassa Shrekille. Edelmannin laulajanura käynnistyi 1990-luvun alussa kun hän hurmasi kansan kappaleella Pienestä kii. Levyjä on vuosien varrella ilmestynyt tasaisesti, joista viimeisimpien joukosta löytyy useita virsikokoelmia. Tunnetuimpia Edelmannin kappaleita ovat todennäköisesti Kaikki tahtoo, (Sinä olet) Aurinko, Karavaanari, Jipun kanssa duettona esitetty Jos sä tahdot niin sekä Sanin kanssa esitetty Tuhat yötä. Uusi levy syyskuussa Tällä hetkellä Maltalla asuvan Edelmannin tuorein sooloalbumi, Pienellä kivellä, ilmestyi ja siitä julkaistu single Ei mitään Lähteet: Warner Music Finland, Wikipedia Kuva: Warner Music Finland hätää, on soinut ahkerasti radiossa. Edelmann on tehnyt levyä oman kiertuebändinsä kanssa Maltalla, mutta se viimeisteltiin keväällä Suomessa Sonic Pump -studioilla. Levyn kappaleet ovat tekstillisesti taidokkaita ja oman tunnelmansa tuovat Edelmannin pysäyttävä tulkinta sekä bändin tiivis soitanta. Artistin pitkäaikaiset yhteistyökumppanit Markus Koskinen ja Kalle Torniainen ovat antaneet panoksensa myös tälle levylle. Lisäksi levyn kappaleita ovat olleet tekemässä muun muassa Timo Kiiskinen, Chisu, Tuure Kilpeläinen, Hanna Pakarinen, Edu Kettunen ja Ville Pusa. Keikkalavat kutsuvat Viime vuosina Edelmann on keikkaillut pääasiassa kirkoissa ja konserttisaleissa, mutta tänä syksynä häntä kuullaan pitkästä aikaa myös klubikeikoilla. Marras-joulukuussa lähes parinkymmenen keikan kiertueen tekevä artisti nähdään muun muassa Himos Areenalla. Joukkoon mahtuu myös kirkkokonsertteja. Kiertue keskittyy uuden levyn kappaleisiin, mutta ehkä jokin vanha suosikkikin mahtuu mukaan. Samuli Edelmann HimosAreenalla Himoksen alueen ravintolapalvelut ovat kokeneet syksyn aikana uudistuksia. Suurimman muutoksen on kokenut Himos Hotelli, jonka huoneet ja kokoustilat ovat täysin erinäköisiä kuin ennen. Näkyvin muutos on tehty Himos Ravintolassa, jossa on muuttunut sisustuksen lisäksi myös nimi. Ravintola Tupana vastedes tunnettavan laadukkaan ruokapaikan muutoksen takana on uusi ravintolatoimenjohtaja Rauni Järvinen. Uutta a la carte listaa on testattu syksyn aikana ja se on saanut todella hyvää palautetta, kehuu HimosLomien toimitusjohtaja Tiina Mäntyharju. Areenalla pikkuremppaa Myös HimosAreena on käynyt läpi pienen kunnostuksen ja on valmiina alkavaan pikkujoulukauteen. Areenan kausi lähtee käyntiin todella vahvasti, kun lavalle astelee Eppu Normaali. Marras-joulukuussa esiintyjälista jatkuu vakuuttavana mm. Kaija Koon, Samuli Edelmanin ja Sielun Veljien tähdittämänä.

8 8 Himos News Syksy 2011 Golfkentän rakennustyöt etenevät aikataulussa Himoksen matkailu- ja vapaa- ajankeskukseen rakennettavan golfkentän valmistelut etenevät vauhdikkaasti. Raivaukset ja pohjatyöt on nyt tehty, ja kentän muotoilut saadaan kokonaisuudessaan valmiiksi syksyn aikana, kertoo Maarakennus M. Laivola Oy:n vastaava työnjohtaja Elise Järvinen. Samanaikaisesti on aloitettu kastelujärjestelmän asentaminen, rakenteiden salaojitukset sekä kentän jyrkimpien rinteiden kylvö rukiilla eroosion kurissa pitämiseksi. Syksyn työlistalla on myös kastelulammen toteuttaminen. Keväällä kentän rakennusta jatketaan sadettimien asentamisella, kasvukerrosten levityksellä sekä muilla pinta- ja viimeistelytöillä, joita 65 hehtaarin laajuisella alueella riittää joksikin aikaa. Kentän rakentamista ajatellen toivomme pikku hiljaa pohjoisen puolelle kääntyviä tuulia, yöpakkasia ja sään kuivumista sekä toisaalta vähäroutaista talvea ja aikaista ja kuivaa kevättä, Järvinen sanoo Tulossa tyyliä ja mahtavia maisemia Tulevan kentän erikoisuus on 1,5 hehtaarin laajuinen vesirange eli harjoituslyöntialue, jonne kelluvat pallot lyödään. Kyseisen kaltainen ratkaisu on harvinainen ja tuo tekosaarineen mielenkiintoisen lisäelementin harjoituslyöntipaikkaan. Alueen luonto on vaihtelevaa ja maastonmuodot voimakkaita. Alueelta löytyy niin kalliolakimänniköitä kuin puronvarsilehtojakin. Suunnittelun lähtökohtana on inspiroiva ja monipuolinen kenttä, joka palvelee golffareita aloittelijoista aina huippupelaajiin asti, golfarkkitehti Jari Koivusalo. sanoo. Kenttä tulee valmistuttuaan olemaan lähin golfkenttä yli ihmiselle, ja on vastaisuudessa varmasti yksi keskeinen tekijä Himoksen kesässä kaikille golfmielisille. Golfhanke on jälleen merkittävä askel Himoksen ympärivuotisen matkailun kehittymiselle. Mökkirakentaminen kovassa vauhdissa Golfkentän reunoille nousee lähitulevaisuudessa noin 300 loma-asuntoa. Alueen kunnallistekniikan ja tiestön rakentaminen on aloitettu kesäkuun alussa. Golfkenttä tukeutuu valmistuessaan jo Himoksella oleviin palveluihin ja sen odotetaan tuovan merkittävän määrän lisää kävijöitä vuosittain. Himos Resort Oy on hiljattain solminut sopimuksen myös talovalmistaja Kontion kanssa hirsitalojen toimittamisesta ensimmäiseen rakennusvaiheeseen. Suomen markkinoiden suurin hirsitalovalmistaja pystyttää kentän kupeeseen yhteensä seitsemän korkealaatuista, jykevästä Lapin hongasta rakennettavaa 90 neliön taloa, jotka valmistuvat varustettuina hiihtolomaviikoille HimosResort Oy on sopinut myös Lapponian paritalojen toimittamisesta alueelle. Aivan kentän kupeeseen tulevat Lapponian neliön kokoiset paritalohuoneistot tarjoavat tasokkaan majoitusvaihtoehdon ja ne sijaitsevat erinomaisella paikalla golfkentän reunalla.

9 Himos News Syksy Himoshuipuntie 172, Pohjois-Himos

10 10 Himos News Syksy 2011 Himoksen alueesta kasvaa ympärivuotinen vapaa-ajan alue: Kesällä golfia, talvella laskettelua ja hiihtoa ja paljon paljon muuta Aivan Himoksen rinteiden viereen rakentuu parhaillaan kokonainen golfalue, hieno kenttä ja sen yhteyteen, väylien varrelle, jykeviä viihtyisiä hirsihuviloita ja paritaloja. Kenttä on pelattavissa kesäkuussa 2013 ja rakennustyöt ovat täydessä käynnissä, samoin tonttien ja golfhuviloiden myynti. Ensimmäisiin huviloihin pääsee asumaan jo helmikuussa Oletko sinä ja perheesi tai ystäväsi mahdollisesti tulevia alueen asukkaita? Kuten tiedät, tämä monipuolisen harrastamisen alue on nopeasti saavutettavissa, lähellä joka suunnasta. Kun nyt olet täällä, tutustu ympäristöön entistä tarkemmin! Tontin ja huvilan tai paritalon varanneella on mahdollisuus tilata talo myös kokonaisuutena, aivan täydellisesti kalustettuna ja varustettuna, ns. avaimet käteen -periaatteella. Silloin sisustuksen suunnittelevat ja toteuttavat arvostetut ammattilaiset. Huviloiden ja paritalojen haltijoiden käytössä ovat kaikki HimosLomien siivoukseen, hoitoon, huoltoon ja isännöintiin liittyvät palvelut, jotka voidaan ottaa käyttöön heti rakennuksen valmistuttua. Mikäli käytätte loma-asuntoa ensisijaisesti vain toisena sesonkina, golfaten tai lasketellen, silloin kuvaan astuu HimosLomien vuokrauspalvelu, jolla yli 20 vuotta rautaista kokemusta. Nautitte kummasta kaudesta vain ja muun ajan loma-asumus tuottaa vuokratuloa. Lisää aiheesta Täsmätietoa joka asiasta saat ottamalla meihin suoraan yhteyttä: Hannu Mäntyharju puh Olli Haapalainen puh Hannu Haljala puh Huviloiden vuokraus ja muut palvelut

11 Himos News Syksy Syksyn sieni- ja marjasato alkaa olla kerätty ja on aika ottaa kotimaiset herkut käyttöön. Kutsu siis ystävät koolle, sytytä kynttilät ja istu nauttimaan metsien antimista. Hyvä ruoka, juoma ja seura tuovat sopivaa piristystä pimeneviin iltoihin. Syysherkkuja illanistujaisiin Kantarelli-Cannellonit 6-8:lle cannelloneista saa juhlavaa ruokaa cannellonit ovat esikeitettyjä, suoria putkia, jotka on valmistettu durumvehnäjauhoista ja vedestä cannellonit valmistetaan ruoaksi täyttämällä ne perinteisesti cannellonien sisään on laitettu jauhelihatäyte ja ne on paistettu uunissa esim. tomaattijuustokastikkeella peitettynä täytteeksi sopii myös broiler-, kala-, sieni- tai kasvistäyte 1 pkt Myllyn Paras Cannelloneja Kantarellikastiketäyte: 3 dl ryöpättyjä kantarelleja (tai 2 l tuoreita) 200 g pakastesipulikuutioita (tai 2 sipulia) 3-4 valkosipulinkynttä 1 porkkana raasteena 2 rkl Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja 2-3 dl vettä 1 rkl sienifondia 2-3 rkl mietoa salsakastiketta ½ tl viherpippuria 1 rkl kirveliä 1 rkl oreganoa 100 g juustoraastetta Päälle: 2½ dl ruoanvalmistuskermaa (1 tlk) 1 tlk tomaattimurskaa (400 g) 100 g juustoraastetta (parmesaani tai emmental) Valmista kantarellikastike. Kuullota sipulisilppua hetki pannulla. Lisää joukkoon sienet ja raastettu porkkana. Paista hetki ja ripottele pinnalle vehnäjauhoja. Lisää vesi ja mausta mieleiseksi. Sekoita joukkoon lopuksi juustoraaste. Työnnä täyte putkien sisään veitsen kärjellä tai pikkulusikalla. Täytä kaikki putket ja lado yhdeksi kerrokseksi isolle, laakealle ja voidellulle uunivuoalle. Kaada putkien päälle kerma ja tomaattimurska sekä ripottele juustoraaste. Kypsennä cannelloneja 225-asteisen uunin alatasolla minuuttia, kunnes ruoka on pinnaltaan kauniin ruskeaa. Puolukka-marenkitorttu puolukoiden kirpeys ja marengin makeus ovat parhaimmillaan yhdessä Kauramurotaikina sopii hyvin yhteen puolukoi den kanssa, mutta voit käyttää myös valmista Pyöreää Piirakkataikinaa tai leipoa piirakkapohjan itse 1 pkt Myllyn Paras Kauramurotaikinaa (400 g) tai valmista taikina itse (ohje alla) 100 g voita tai margariinia 1 dl sokeria 3 kananmunan keltuaista 1½ dl Myllyn Paras Pikakaura+Kuitu Hiutaleita 1 dl Myllyn Paras Erikoisvehnäjauhoja 1 tl leivinjauhetta Päälle: 3 dl puolukoita 1 dl sokeria 3 valkuaista Kauramurotaikinasta: Ota Kauramurotaikina sulamaan levyt erilleen. Taputtele sulanut taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Tai valmista oma taikina: Vatkaa pehmeä rasva ja sokeri vaahdoksi, lisää keltuaiset vatkaten vaahtoon. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhot ja hiutaleet taikinaan. Levitä taikina voidellulle piirakkavuoalle. Molemmissa vaihtoehdoissa jatka seuraavasti: Levitä puolukat piirakkapohjalle. Paista puolukkapiirakan pohjaa 200-asteisen uunin alimmalla tasolla 20 min. Vatkaa kypsymisen aikana valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Ota torttu pois uunista n. 20 minuutin kuluttua ja levitä marenki tämän lähes kypsän tortun päälle varovasti tasaiseksi kerrokseksi. Jatka paistamista uunin keskiosassa 5-8 min niin kauan, että marenki saa kauniin värin. Reseptit: Arja Savela, Myllyn Paras Oy Kuvat: Myllyn Paras Oy

12 12 Himos News Syksy 2011 Suomalainen Meikkikoulu NORRIS Fuengirolassa. Golf-ajat,vuokra-asunnot ja autot. Par ykkösessä pelaa kaikki Paras ruoka- ja sporttiravintola Fuengirolassa. puh dosleones.net Fennopoint Oy/S.L. Etsii Fuengirolassa sijaitsevaan Centro Finlandian toimistoon Myyntiesittelijöitä Asiakaspalvelijoita Vastaanottohenkilökuntaa Kiinteistövälittäjää Hakemukset: Lisätietoja: Suomalaiset erikoisillat Avoinna: ke-su. iltahämärästä aamuun asti. Rekisteröitymällä käyttäjäksi olet mukana edestakaisen lentomatkan, Helsinki - Malaga - Helsinki arvonnassa. Tietokone- ja Antennitekniikka palvelut. Sateliitti paketit ja Suomen TV-kanavat Kuljetukset - Transporte Suomi-Espanja-Suomi vuodesta 1961 Turvallisesti - nopeasti Muutot / Kuljetukset ja Logistiikka Olli Stavén espanja@rtlogistiikka.com - tekniset palvelut Tutut suomalaiset elintarvikkeet. Leivät,kahvit, suklaat, karkit. Myös Lonkerot ja Kossut. Centro Finlandiassa. REKISTERÖITYNEIDEN SUORAT EDUT: - Osallistut lentolippujen arvontaan. (Kun rekisteröidyt mennessä) - Saat säännöllisen uutiskirjeen, jossa on tarjouksia ja Aurinkorannikon suomalaisyhteisön kuulumiset. - Saat kommentoida kaupunkilehti Fuengirola.fi sivuilla uutisia ja osallistua niistä käytäviin keskusteluihin. - Saat myös tulevaisuudessa ensimmäisenä tiedon Fuengirola.fi uusista kilpailuista ja arvonnoista. Suomalainen kauppa- ja palvelukeskus Centro Finlandia tarjoaa monipuolista palvelua ja tuotteita Suomeksi Fuengirolassa. Voit tilata Kaupunkilehti Fuengirola.fi lehden myös kotiisi, tai ystävällesi Suomeen. Asuntokaupat,perintöasiat, kirjanpitopalvelut, yritykset, käytännönasioiden hoito. yht. anniinapohjola@hotmail.com Kunnon paikka Fysioterapia, monipuoliset hoidot, hieronnat Fuengirolassa Suomessa ja Espanjassa P Avda Los Boliches 4 Fuengirola.fi KAUPUNKILEHTI

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu?

Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Runebergin päivä lähestyy tässäkö vuoden hittitorttu? Vuoden 2012 Runebergin päivä sattuu sunnuntaille, joten valtaosalla suomalaisista on hyvin aikaa leipoa ja loihtia maittavat leivonnaiset itse. Kokeile

Lisätiedot

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa

Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 tl suolaa Kasvis-juustopiirakka ( 1 uunipellillinen) Pohja 150-200g margariinia 7 dl vehnäjauhoja 2 ½ dl vettä 40 g hiivaa 1 sipuli 1 valkosipulin kynsi 3 porkkanaa 200 g vihreää papua (pakaste) 2 rkl margariinia

Lisätiedot

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa

Lihakeitto. 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 1 tl suolaa 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Lihakeitto 500 g naudanlihaa 2 l vettä 10 maustepippuria 2 porkkanaa 100 g lanttua tai naurista 1 sipuli 1 nippu lipstikkaa 8 perunaa Pane liha veteen kiehumaan. Kuori pintaan muodostuva vaahto ja lisää

Lisätiedot

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua!

Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! Tässä vuoden 2016 Kynttiläillallis-finaalimenut Hyvää ruokahalua! VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, munavoi ja tilliöljy Rukiiset paistetut muikut, pottuvoi ja marinoidut porkkananauhat

Lisätiedot

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta

Helppo Härkis pastakastike 4 annosta Helppo Härkis pastakastike 1 pkt (250 g) HÄRKIS härkäpapuvalmistetta 2 tl öljyä 1 prk (400 g) tomaattimurskaa 2 dl vettä 2 rkl tomaattisosetta 2 tl kuivattua yrttiseosta 1/2 tl suolaa ja sokeria ripaus

Lisätiedot

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton)

KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) LIITE 1: 1 (20) KUITURIKKAAT SIEMENLEIPÄSET (noin 12 kpl) (luontaisesti gluteeniton, maidoton, laktoositon, soijaton, munaton, hiivaton) 5 ¼ dl vettä 2 tl psylliumkuorijauhetta 2 rkl sokerijuurikashiutaleita

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla.

Paahda ruisleipäviipaleita ja laita porkkanapestotahnaa leivän päälle, koristele persiljalla. MENU 2 Ruisleipää porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla Paahda ruisleipäviipaleita ja laita

Lisätiedot

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit

Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Juhlitaan! Gluteenittomat reseptit Ihana juhla helposti 100 % gluteeniton & vehnätön Miniburritot 1 ps Farina Pizza- ja piirakkapohjaseosta 2,25 dl vettä 2 rkl öljyä gluteenitonta jauhoa Sekoita jauhoseos

Lisätiedot

SUOSITUIMMAT RESEPTIT

SUOSITUIMMAT RESEPTIT SUOSITUIMMAT RESEPTIT HUNAJA - LAVENTELILEIPÄ 300 g täysjyvävehnäjauhoja 200 g vehnäjauhoja 1 tl kuivattua laventelia 2 tl kuivahiivaa 1 ½ tl suolaa 30 g hunajaa 350 g vettä Sekoita kuiva-aineet keskenään.

Lisätiedot

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen.

1. Erottele keltuaiset kulhoon, sekoita joukkoon sinappi, sitruunamehu, suola ja pippuri 2. Kaada öljy joukkoon ohuena nauhan, samalla sekoittaen. Hirvi tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka - 2 dl sokeria - 3 dl vettä - Punasipulia

Lisätiedot

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta

Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Pientä hyvää Helppoa gluteenitonta Herkkua ja hyvää oloa 100 % gluteeniton & vehnätön Psylliumvanukas (kuva kannessa) Skillet cookie eli pannukeksi (1 iso tai 2 pientä) Puolukka-manteli 3 dl makeuttamatonta

Lisätiedot

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä

Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä VOITTAJAMENU: Viipurilaisen Asikkalan Ratas- ruisleipää, porkkanapestolla Uuniperunaa kirjolohitäytteellä ja vihersalaattia Mustikkapiirakkaa ja tofujäätelöä Ohjeet ovat 4 :lle Ruisleipää porkkanapestolla,

Lisätiedot

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta

Menu. Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat. Valkosuklaa-karpalo pannacotta Menu Savuporopiiras Lohta Valkoviinikastikkeella Uuniperunat Valkosuklaa-karpalo pannacotta 8 Savuporopiirakka Pohja: 150 g pehmeää margariinia 1½ dl kaurahiutaleita 2½ dl vehnäjauhoja 1 dl juustoraastetta

Lisätiedot

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta

Juustoinen katkarapusalaatti. Kastike 1/2 prk (à 400 g) Valio turkkilaista jogurttia 2 1/2 rkl makeaa chilikastiketta Juustoinen katkarapusalaatti 5-6 annosta 150 g katkarapuja 1/2 pak (à 350 g) Valio Polar täyteläinen juustoa 400 g makeaa melonia 1/2 pak kevätsipulia tai n. 1 dl ruohosipulia 1 ruukku jääsalaattia Kastike

Lisätiedot

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13

Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Kansainvälinen työssäoppiminen 8.11. - 20.12.2013 AlftaQuren, Alfta, Ruotsi Mirella Ohvo Ma13 Halusin lähteä ulkomaille työssäoppimaan sekä tutustumaan pieneksi aikaa toiseen maahan ja kulttuuriin. Kuusi

Lisätiedot

ESPANJALAISIA TAPAKSIA

ESPANJALAISIA TAPAKSIA ESPANJALAISIA TAPAKSIA Malmin Martat 17.10.2016 TOMAATTILEIPÄ PERUNAMUNAKAS FRITEERATUT MUSTEKALARENKAAT MELONIA ILMAKUIVATUN KINKUN KERA MARINOIDUT OLIIVIT MANTELIKEKSIT KAHVI / TEE --------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa

Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä *** Chili con Härkistortillat *** Hedelmäsalaatti ja chilisuklaa Maailman suurin kynttiläillallinen 2018 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Bataattisosekeitto, yrttiöljy ja chiliä Chili con Härkistortillat Hedelmäsalaatti

Lisätiedot

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä!

TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! TÄSSÄ VÄHÄN KORJAUKSIA Hyvää työtä! pullaa - jauhoa, maitoa, kananmunaa, leivinjauhetta,, margariinia... leipää - jauhoa, leivinjauhetta,, maitoa/ kalakeittoa -, kalaa (esim. lohta), tilliä, perunaa, kermaa,,

Lisätiedot

WA-1 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM

WA-1 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM WA-1 WAFFLE MAKER NO SE DK FI GB BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM KÄYTTÖOHJE WA-1 VOHVELIRAUTA FIN TÄRKEITÄ TURVALLISUUSMÄÄRÄYKSIÄ Sähkölaitteita

Lisätiedot

WAD-518 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM

WAD-518 WAFFLE MAKER BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM WAD-518 WAFFLE MAKER NO SE DK FI GB BRUKSANVISNING BRUKSANVISNING BRUGSANVISNING KÄYTTÖOHJE INSTRUCTION MANUAL WWW.WILFA.COM KÄYTTÖOHJE WAD-518 VOHVELIRAUTA FIN Wilfa WAD-518 -vohvelirauta on vohvelirautasarja,

Lisätiedot

Hyvät eväät läpi lapsuuden

Hyvät eväät läpi lapsuuden Hyvät eväät läpi lapsuuden 1 ILTAPALA Taikasanoina monipuolisuus ja säännöllisyys Monipuolinen ruokavalio ja säännölliset ruokaajat tarjoavat lapselle sopivasti energiaa ja ravintoaineita kasvun ja kehittymisen

Lisätiedot

Energiaa iltapäivään

Energiaa iltapäivään Energiaa iltapäivään Herkullisia välipaloja koululaisille 1 Energiaa iltapa iva a n.indd 1 2.5.2006 07:46:37 Herkullisia välipaloja koululaisille Välipalat kuuluvat oleellisena osana lapsen päivään. Lapsi

Lisätiedot

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä

2. Laita suppilovahverot astiaan ja kaada päälle lientä, niin että peittyvät. 4. Mausta molemmat tuotteet pippurilla ja salvianlehdillä RIISTARUOKAKURSSI 2016 RAUMALLA RESEPTIT: Peura tartar: - Hirven jauhelihaa - Oliiviöljyä - Suolaa ja mustapippuria 1. Sekoita lihaan öljyä, mausta suolalla ja pippurilla Pikkelöintiliemi: - 1 dl etikka

Lisätiedot

Pieniä ihmeitä keittiössä

Pieniä ihmeitä keittiössä Pieniä ihmeitä keittiössä SAGAn & Vappu Pimiän reseptivinkit MARINOIDUT MUNAKOISOT SAGAN & VAPPU PIMIÄN reseptivinkit KUHAA KAPRIS-SITRUUNAVOISSA Leikkaa munakoiso reiluiksi viipaleiksi (paksuus noin ½

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä

Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Helppoja reseptejä Fortini Multi Fibrellä Fortini täydennysravintojuoma Fortini Multi Fibre -täydennysravintojuomia voi nauttia jääkaappikylminä raikkaina pirtelöinä sellaisenaan. Joskus tarvitaan kuitenkin

Lisätiedot

Tee ruokaa Millen kanssa

Tee ruokaa Millen kanssa Suklaan- ja maissinmakuiset muffinssit (n. 9-6 muffinssia) 75 g voita 75 g sokeria 2 kananmunaa 1 dl jogurttia esim. kreikkalaista jogurttia Käsittelemättömän appelsiinin raastettu kuori 180 g vehnäjauhoja

Lisätiedot

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAISIA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE MARJAKASTIKKEET korkea marjapitoisuus valmistettu Suomessa aidoista marjoista ruoanlaittoon, jälkiruokiin ja leivonnaisiin OUT OF HOME -MYYNTI Myyntipäällikkö Mika Lund

Lisätiedot

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri.

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi (+37 astetta). Liota joukkoon hiiva, suola ja sokeri. Focaccia (italialainen peltileipä) Focaccia on yksi omista suosikeistani, se on edullista ja helppoa valmistaa, eikä siihen tarvita voita tai leikkelettä päälle vaan se on valmista sellaisenaan. Focaccialla

Lisätiedot

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista

Jarlsberg. kun haluat jotain ainutlaatuista Jarlsberg kun haluat jotain ainutlaatuista Miksi Jarlsberg juuston täyteläinen maku on niin ainutlaatuinen? Miten juustoon syntyy sille tyypillinen rakenne? Jarlsberg juustoa on valmistettu salaisen ja

Lisätiedot

TERVEELLISET VÄLIPALAT

TERVEELLISET VÄLIPALAT LÄHTEET TERVEELLISET VÄLIPALAT Opasleh nen 1-2 luokkalaisille h p://www.diabetes.fi/diabetes etoa/ruoka h p://www.kasvikset.fi/ h p://www.pienipaatospaivassa.fi/ h p://www.sydanlii o.fi/ Arffman S., Partanen

Lisätiedot

KESTÄVÄ PIPARIKUORRUTUS

KESTÄVÄ PIPARIKUORRUTUS PIPARITAIKINA AINEKSET 1 dl Dansukker Tummaa siirappia 1 dl suomalaista Dansukker Taloussokeria 2 tl kanelia 1 tl inkivääriä 1 tl neilikkaa 125 g voita tai margariinia 1 muna 4,5 5 dl vehnäjauhoja 1 tl

Lisätiedot

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista

ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista RUOKAKURSSIN NIMI ARIAL 28 ARKIRUOKAKURSSI - Helppoa, hyvää ja edullista Ruoka-asiantuntija Länsi-Suomen maa- ja kotitalousnaiset MENU Alkuruoka Hernesosekeitto Siemennäkkileipä Yrtti-valkosipulilevite

Lisätiedot

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA)

MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) MODUULI 1 TÄRKEÄT VERBIREKTIOT (VERBI + KYSYMYSSANA) ASUA + MISSÄ TYKÄTÄ + MISTÄ MENNÄ + MIHIN ANTAA + KENELLE SOITTAA + MITÄ OLLA + KENELLÄ KYSYÄ + KENELTÄ TAVATA + KENET MATKUSTAA + MILLÄ MISSÄ asua

Lisätiedot

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen

KEKRILAUTA. Kekrilaudan isäntä ohukainen KEKRILAUTA Kekrilaudan ajatuksena on yhteinen pöytä ja jakaminen. Laudalle tai pöydälle katetaan tarjoilukulhoissa laudan vieraat. Isäntänä toimii ohukainen, jonka päälle kekrilaudan antimia laitetaan.

Lisätiedot

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka

Vihreä. pöytä. Kaskinauriista karviaiseen. Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka Vihreä Sasu Laukkonen Mariaana Nelimarkka pöytä Kaskinauriista karviaiseen Kaskinaurispasta Neljälle 12 kaskinaurista ½ punttia salviaa 100 g voita 1 dl parmesaania raastettuna Kuori nauriit ja kiinnitä

Lisätiedot

Maukkaat kesäherkut grillistä

Maukkaat kesäherkut grillistä Maukkaat kesäherkut grillistä Herkulliset reseptit syntyvät sesongin raakaaineilla ja sydäntä hellivillä Keiju-öljyillä! Lisää MAKUA ÖLJYILLÄ Uudista suosikkiruokasi Keiju Makuöljyillä ja Yrttiöljyillä!

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 33-40 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 18 FITNESS AAMIAISSMOOTHIE Ainesosat - 2 dl pakastevadelmia - Puolikas banaani - Vaniljan makuinen juotava jogurtti - Vähän hedelmätuoremehua - 3-5 rkl FITNESS-muroja

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Helppoja reseptejä Neocate Activella

Helppoja reseptejä Neocate Activella Helppoja reseptejä Neocate Activella Ruuanvalmistusohjeita maitoallergiselle lapselle Neocate Active on maidoton täydennysravintovalmiste yli 1-vuotiaille lapsille. Neocate Activea voidaan nauttia sellaisenaan

Lisätiedot

Kananmunan valkuaisen vaahtoutuminen

Kananmunan valkuaisen vaahtoutuminen Kananmunan valkuaisen vaahtoutuminen Ahvenniemi, Riikka. Molekyyligastronomia, kananmunan valkuaisen kemia, proteiinit, vaahtoutuminen, http://www.helsinki.fi/kemia/opettaja/ont/ahvenniemi-r-2009.pdf Oppimateriaalista

Lisätiedot

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut)

Crepes Vonassiennes (Vonnasin perunaletut) Ranskankermaiset ravunpyrstöt ( 8 annosta ) 1. Valuta 100 g kirjolohen mätiä jääkaapissa yli yön 2. Valuta 2 lasipurkillista ravunpyrstöjä (á noin 200 g) 3. Leikkaa 1 iso tai 2 keskikokoista punasipulia

Lisätiedot

JUHA TAPIO JARI SILLANPÄÄ HALOO HELSINKI! POPEDA

JUHA TAPIO JARI SILLANPÄÄ HALOO HELSINKI! POPEDA KOLME PÄIVÄÄ, NELJÄLLÄ LAVALLA, YLI 40 ARTISTIA 2015 HIMOS 25. 27.6. JUHA TAPIO JARI SILLANPÄÄ HALOO HELSINKI! POPEDA www.iskelmafestivaali.fi ENSIAPUPISTE sijaitsee Himos Centerillä, Himos Marketin luona

Lisätiedot

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä?

Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Miten kesävieraita kestitään ilman stressiä? Kun aurinko paistaa kesällä, moni haluaa mieluummin viettää aikaa ulkona kuin keittiössä. Hellan ääressä kuluu vähemmän aikaa, kun ruoka tehdään helpoista raaka-aineista

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf)

Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Reseptit Lue, lataa tai tulosta kaikki reseptit ja nuorten välipalavinkit tästä! (pdf) Helppo ja nopea kalakeitto 400 g seiti- tai lohikuutioita (pakaste) ruokaöljyä 1 l vettä 750 g peruna- ja kasviskuutioita

Lisätiedot

LAUSESANAT KONJUNKTIOT

LAUSESANAT KONJUNKTIOT LAUSESANAT KONJUNKTIOT Ruusu ja Pampeliska ovat marsuja. Marja on vanhempi kuin Anna. Otatko teetä vai kahvia? JA TAI VAI (kysymyslause) MUTTA KOSKA (syy) KUN KUIN (vertailu) ETTÄ JOS SEKÄ Mari ja Matti

Lisätiedot

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki

Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Hailuoto 24. 25.3.2007 Olsyn ja Helsyn retki Junassa on tunnelmaa siitä ei pääse mihinkään. Ja yöjunassa sitä on moninverroin enemmän. Aamulla puoli kahdeksan aikaan astuimme yön rytkytyksen jälkeen Oulun

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Marja-tuorejuustotorttu. Vaahdota rasva ja ruokokidesokeri kuohkeaksi,

Marja-tuorejuustotorttu. Vaahdota rasva ja ruokokidesokeri kuohkeaksi, MAKEAT PIIRAAT Makeat piiraat ovat yksi kotileivonnan suosituimmista leivonnaisista eikä ihme. Piiraat ovat yleensä helppotekoisia ja niiden makuun on totuttu jo lapsesta saakka. Suosituimpia piiraita

Lisätiedot

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ

KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ KOKATAAN KUVILLA RUOKARESEPTEJÄ KUVILLA JA SELKOKIELELLÄ PCS-kuvasymbolien tekijänoikeudet omistaa Mayer- Johnson Inc., suomennokset Oy Comp-Aid Ltd. Kuvasymboleja ei saa kopioida tai käyttää muussa muodossa

Lisätiedot

NUTRIFIN Total -reseptit

NUTRIFIN Total -reseptit reseptit Kaikki ohjeet ovat 4 6 hengelle. Tuote: Tomaattikeitto Jauhelihakastike 400 g jauhelihaa 1 sipuli 2 valkosipulin kynttä 1 pss proteiinikeitto tomaatti-basilika 400 g tomaattimurskaa Paloittele

Lisätiedot

muutamassa minuutissa Pystytät

muutamassa minuutissa Pystytät X-Gloo Mercedes-Benzin tuulitunnelissa testattu Maailman parhaimmat puhallettavat tulevat Saksasta. Sään kuin sään kestävät, tosi näyttävät X-Gloo teltat voit pystyttää missä vain ja ne ovat taatut katseenvangitsijat!

Lisätiedot

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi

Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Saaristolaisleipä ja jääkellarin lohi Jääkellarin lohi n. 500 g lohifile 1 litra vettä 1 dl merisuolaa 1 rkl sokeria Kiehauta vesi. Lisää suola ja sokeri, sekoita kunnes ne ovat täysin liuenneet. Jäähdytä

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA

12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12. kappale (kahdestoista kappale) FERESHTE MUUTTAA 12.1. Liian pieni asunto Fereshten perheessä on äiti ja neljä lasta. Heidän koti on Hervannassa. Koti on liian pieni. Asunnossa on vain kaksi huonetta,

Lisätiedot

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta

UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta UUTTA! MAKUPASTAT Pestopasta & Tomaatti-Chilipasta Makupastat ovat uudenlaista pastamaailmaa, maku onkin jo pastassa itsessään! Vaihtoehtoina ovat uudet pestolla ja tomaatti-chilillä maustetut pastat.

Lisätiedot

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v.

Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. Nappaa mukaan! Helposti makua teidänkin perheen lempiruokiin. Takuuvarma resepti jokaiselle päivälle! Max 12 v. MAANANTAI Nam! Perunasoseen kanssa tosi hyvää. Tällä lähtee viikko hyvin käyntiin! Pehmeä

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi

Lisää inspiraatiota ja reseptejä osoitteesta www.oldelpaso.fi Meksikolainen keittiö houkuttelee lähtemään tutkimusmatkalle. Mitä eroa fajitalla ja burritolla oikeastaan on? Miten valmistetaan quesadilla, ja ennen kaikkea, miten se lausutaan? Tämän reseptikokoelman

Lisätiedot

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla

Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Päivän menu neljälle noin 16 eurolla Aamiainen Banaaniletut 8 kananmunaa 4 kypsää banaania ripaus suolaa, kanelia tai kardemummaa halutessa 1 dl kaurahiutaleita paistamiseen 4 tl öljyä 4 porkkanaa tikuiksi

Lisätiedot

Kahvihammasta kolottaa

Kahvihammasta kolottaa Kahvihammasta kolottaa Tumma suklaa ja appelsiini ne yhteen sopii ja niin sopii myös pähkinäinen kolumbialainen kahvi. Makuyhdistelmä suorastaan kaipaa kolumbialaisen kahvin pehmeyttä ja hienoista hedelmäisyyttä.

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 49-56 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 FITNESS-GRANOLA Ainesosat - 3 dl kaurahiutaleita - 0,5 dl pellavansiemenrouhetta - 2 dl FITNESS-muroja - 1 dl mantelirouhetta - 0,5 dl rusinoita - 0,5 dl auringonkukansiemeniä

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita

Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Kuvallisia ruoka- ja leivontaohjeita Ohjeiden käyttäjälle Nämä kuvalliset, vaiheittain etenevät ohjeet ovat syntyneet vuosien opetustyön tuloksena. Ohjeet on tarkoitettu sellaisille opiskelijoille, joilla

Lisätiedot

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy.

Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. Ikimuistoinen päivämatka Hankoon! Varmasti viihtyy. 1 1874 perustettu Hangon kaupunki on pikkukaupunki sanan kaikkein parhaimmassa merkityksessä. Rennosti ylellinen Suomen Etelä tarjoaa kiehtovan historian,

Lisätiedot

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013

VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 VIRVATULIKYSELY 12-13-VUOTIAILLE, kevät 2013 1. Perustiedot a) Ikä 12 vuotta 67 % 6 13 vuotta 33 % 3 b) Kuinka monetta vuotta olet oppilaana kuvataidekoulussa? 1. vuotta 22 % 2 3. vuotta 11 % 1 4. vuotta

Lisätiedot

FAZER PRO Menestyksesi reseptit

FAZER PRO Menestyksesi reseptit FAZER PRO Menestyksesi reseptit Tammikuu huhtikuu 2018 Ota kevään sesongit haltuun Fazer Talonpullan avulla Laskiaiseen eri kokoisia laskiaispullia Ystävän- tai Naistenpäivänä koristele Talonpulla näyttävillä

Lisätiedot

Marttailua - toukokuussa perunaa

Marttailua - toukokuussa perunaa Sivu 1 / 5 Marttailua - toukokuussa perunaa Täytettyjä uuniperunoita Juusto-munatäytteellä 8 isoa perunaa (esimerkiksi Rosamunda),oliiviöljy 100 g voita 2 sipulia hakattuna, ruskistettuna suolaa, pippuria,cayennepippuria

Lisätiedot

Keitetty Quinoa / Kvinoa

Keitetty Quinoa / Kvinoa Keitetty Quinoa / Kvinoa 1. Huuhtele ja valuta quinoa huolella. 2. Laita quinoa kattilaan ja lisää vettä suhteessa 1 osa quinoaa ja 2 osaa vettä. 3. Kuumenna kiehuvaksi, lisää ripaus suolaa ja anna kypsyä

Lisätiedot

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013

Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Esi-kakkosen uutiset Helmikuu 2013 Me haastateltiin1a luokkaa, mikä on heidän lempitalviurheilulajinsa. Suosituin laji oli hiihto. Tekijät Kerttu,Iida,Veikka ja Bedran Haastattelimme apulaisrehtoria Katri

Lisätiedot

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä

Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä Ruisleipää porkkanarakuunatäytteellä 2 Fazer Puikula -ruisleipää 500 g kypsää porkkanaa, soseena (5 dl) 1 dl creme bonjour -tuorejuustoa, valkosipulilla maustettua tuoretta rakuunaa suolaa ja mustapippuria

Lisätiedot

Katsauksia tuloksiin 30.10.2014

Katsauksia tuloksiin 30.10.2014 20 Katsauksia tuloksiin 30.10.20 Sisältö 1 Laskettelijasegmentit ja harrastajamäärät 2 Mielipiteet lajista ja hiihtokeskusten toiminnasta 3 Hiihtokeskusten palvelut ja niiden käyttö 4 Tiedotus 5 Toiveita

Lisätiedot

Lihattomat reseptit, viikko 3

Lihattomat reseptit, viikko 3 Lihattomat reseptit, viikko 3 Mausteinen kasvisrisotto...2 Bataattimuusi...3 Soijamuhennos...4 Soijasuikalekastike...5 Kookoksinen tofu kaaliwokki...6 Meksikolainen papukeitto...7 Lämmin lounassalaatti

Lisätiedot

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa

Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Työssäoppimassa Espanjan Fuengirolassa Fuengirola Fuengirola on kaupunki eteläisessä Espanjassa, Andalusian maakunnassa. Kaupunki sijaitsee Välimeren rannalla Costa del Solin eli Aurinkorannikon alueella.

Lisätiedot

Kirkkopyhien leivosten reseptit

Kirkkopyhien leivosten reseptit Kirkkopyhien leivosten reseptit Adventin leivos: mantelihyydyke Mantelihyydyke maustekakkupohjalla (pax 100) Maustekakkupohja Voi Kg 0,600 Vehnäjauho Kg 1,800 Sokeri Kg 0,675 Sooda Kg 0,012 Inkivääri Kg

Lisätiedot

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa

Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Lehdistötiedote heinäkuu 2011 Uuden Siemens-höyryuunin ominaisuudet ovat omaa luokkaansa Höyryuunin käyttö on lisääntynyt viime vuosien aikana. Syy siihen on höyryuunin avulla saatava loistava ruoanvalmistustulos.

Lisätiedot

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla

Rentoa ruokaa reiluilla astioilla Iloa kattaukseen ja ruoanlaittoon toivottaa Kultakeramiikka Rentoa ruokaa reiluilla astioilla grillaa Bistro astioilla! Bistro Kultakeramiikka Oy Putaanportintie 13 44800 Pihtipudas Tel. +358 20 794 03

Lisätiedot

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE

PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE PARHAITA RESEPTEJÄ AMMATTILAISILLE Omenainen vinaigrette ja juustosalaatti Broilerin rintafileetä mangokastikkeessa Porsaan noisetit omenakermakastikkeessa Aprikoosileivokset Mangojuustokakku Kevyt Melba-jälkiruoka

Lisätiedot

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu

MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ. Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu MONITOIMIKEITIN RESEPTEJÄ Lisää resepti-inspiraatioita: www.kitchenaid.eu RANSKALAINEN KANAVUOKA 4 pekoniviipaletta, karkeasti pilkottuna 2 broilerimakkaraa 1 rkl oliiviöljyä 35 g karkeita vehnäjauhoja

Lisätiedot

Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita

Makupasta reseptejä. Broileri-Pestopasta. Myllyn Paras Uutuustiedote tammikuu :lle. 2 rkl öljyä. n. 400 g broilerin fileesuikaleita Makupasta reseptejä Broileri-Pestopasta 4-6:lle 2 rkl öljyä n. 400 g broilerin fileesuikaleita 1 punasipuli 4 valkosipulinkynttä 6 dl vettä 2-3 rkl vihreää tai rucola-pestokastiketta n. 5 dl Myllyn Paras

Lisätiedot

Kokataan kesäherkkuja!

Kokataan kesäherkkuja! Kokataan kesäherkkuja! Kesäkeittiön maukkaimmat reseptit syntyvät sydäntä hellivistä kasviöljyistä MAKUA ÖLJYILLÄ! Uudet Keiju Makuöljyt ruoanlaittoon ja leivontaan. 3 suosikkimakua: rosmariini, valkosipuli

Lisätiedot

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie

Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut *** Härkispihvit sipulirenkailla ja bataattiranskalaiset *** Kuningatarsmoothie Maailman suurin kynttiläillallinen 2019 finalistimenut saivat molemmat ylistystä tuomareilta, mutta tiukan kisan voitti menu: Tomaattinen kasviskeitto ja paahdetut ruislastut Härkispihvit sipulirenkailla

Lisätiedot

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa

Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Las Palmas, Gran Canaria hieno yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa Joulukuun pakkaset jäivät taakse, kun laskeuduin kuuden tunnin lentomatkan jälkeen Las Palmasin lentokentälle. Kenttäpalvelut toimivat

Lisätiedot

Preesens, imperfekti ja perfekti

Preesens, imperfekti ja perfekti Preesens, imperfekti ja perfekti ennen nyt Neljä vuotta sitten olin töissä tehtaassa. Nyt minä olen lähihoitaja. r Olen työskennellyt sairaalassa jo kaksi vuotta. J Joo, kävin toissapäivänä. Sinun tukka

Lisätiedot

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA

FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA FUSILLIA JA BARILLAN ARRABBIATA-KASTIKETTA, TURSKAA JA MUSTIA OLIIVEJA Ainekset 4 5 henkilölle 400 g Barillan Fusilli-pastaa 400 g Barillan Arrabbiata-kastiketta 200 g turskaa 50 g kivettömiä mustia oliiveja

Lisätiedot

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015

MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 MEILTÄ LÖYDÄT PARHAAT LAHJAT JOULUKUVASTO 2015 Laadunvalvonta: Dantelli-tuotemerkin alla olevat kaikki tuotteet valmistetaan tehtailla, jotka täyttävät laadunvalvonnan ja sosiaalisen vastuun valvonnan

Lisätiedot

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA

PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA PERFEKTIN JA PLUSKVAMPERFEKTIN KERTAUSTA Miten perfekti muodostetaan? Perusmuoto Perfekti 1. verbityyppi ottaa olen, olet, on ottanut, olemme, olette, ovat en ole, et ole, ei ole ottanut emme ole, ette

Lisätiedot

Sikahyvää ruokaa villisiasta!

Sikahyvää ruokaa villisiasta! à la Tapio Kangas Laatutyö pohjoiskarjalaisessa elintarvikeketjussa -hanke Elintarvikealan koordinointihanke Pohjois-Karjalassa 2010 2012 Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto: Eurooppa investoi

Lisätiedot

Herkkuja villiyrteistä

Herkkuja villiyrteistä Herkkuja villiyrteistä Raision Rinkan villiyrttikurssilla 3.6.2015 valmistettujen ja nautiskeltujen herkkujen reseptit Mirkka Karikoski & Timo Virta RAISION RINKKA RY HORSMA-RAPARPERIPIIRAKKA Horsman vartta

Lisätiedot

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015

Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Myynnin sertifikaatti Palveluprosessin visualisointi Jonna Rothberg-Mikkonen 20.2.2015 Case: Hyvän Olon viikonloppu kurssilaisen palvelupolku Vierumäellä VIERUMÄKI KOTISIVUT www.vierumaki.fi - Paljon informaatiota

Lisätiedot

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ

150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ Resepti 104-110 150 RESEPTIÄ NESTLÉLTÄ 1 CHILI SIN CARNE 4 annosta Ainesosat 1 paketti Hälsans Kök Soijarouhetta 1 purkki murskattuja tomaatteja 1 pilkottu sipuli 2 pilkottua paprikaa 1 purkki kidneypapuja

Lisätiedot

Arjan Syksyn Piirakkaleivonnan niksit

Arjan Syksyn Piirakkaleivonnan niksit Herkullinen maku piiraisiin Arjan Syksyn Piirakkaleivonnan niksit Pakasteena myytävä Kauramurotaikina on pelastus kesäisten ja syksyisten piirakkapohjien leipomiseen. - Kaura tuo hyvää makua ja terveellisyyttä

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa

MUSIIKKI. Lämmittely. Sanastoa Lämmittely Millaista musiikkia vanhassa kotimaassasi kuunnellaan paljon? Nimeä lempiartistisi ja kerro, millaista hänen musiikkinsa on. Missä tilanteessa vanhassa kotimaassasi kuunnellaan musiikkia (kotona,

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot