Monitorointihanke 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Monitorointihanke 2008"

Transkriptio

1 Monitorointihanke 2008

2 2 KUVAILULEHTI Julkaisun nimi Monitorointihanke 2008 Julkaisun tekijä ja julkaisija Reetta Honkanen, Lennart Wahlfors (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, Valvira) Julkaisun päivämäärä Tiivistelmä Laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi ( /700) tuli voimaan Lainmuutokset koskivat erityisesti ravintolatupakointia, joka kiellettiin pääsääntöisesti kaikissa ravintoloissa. Muutoksen myötä tupakointi voidaan sallia ravintoloissa ainoastaan tupakointiin hyväksytyssä erillisessä tupakointitilassa. Tupakkalain siirtymäaikasäännöksen mukaan, mikäli kunnan tupakkavalvontaviranomainen on hakemuksesta myöntänyt ravintolalle kahden vuoden siirtymäajan ( ) sovelletaan sen osalta aiempaa tupakkalakia ( /487). Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus järjesti ensimäistä kertaa vuonna 2007 monitorointihankkeen, jonka tarkoituksena on selvittää tupakkalain muutoksen vaikutuksia ravintoloiden talouteen ja kokonaistoimintaan. Tuotevalvontakeskus jatkoi hanketta vuonna Selvitystyö lainmuutoksen vaikutuksista ravintolatoimintaan vuonna 2008 toteutettiin kahdella tavalla. Tuotevalvontakeskus teki kyselyn ravintolavalvontahankkeen 2008 aikana tarkastetuille ravintoloitsijoille heidän näkemyksistään tupakkalain muutosten vaikutuksista ravintolan toimintaan. Kyselyn lisäksi STTV seurasi Suomen kaikkien anniskeluravintoloiden myyntilukuja neljännesvuosittain STTV:n alkoholirekisterin tietojen perusteella. Kyselyyn vastasi yhteensä 99 ravintolayrittäjää. Kyselyn tulosten perusteella 43,4 % ravintoloitsijoista katsoi, että kokonaismyynti on uuden tupakkalain myötä vähentynyt, 24,2 % katsoi, että se on lisääntynyt ja 32,3 % oli sitä mieltä, ettei uudella tupakkalailla ole ollut vaikutusta kokonaismyyntiin. Ravintoloitsijoiden kyselyvastausten perusteella uudella tupakkalailla ei ole liiemmin ollut vaikutuksia järjestyksen ylläpitoon ravintoloissa, eikä naapuruston yhteydenotot melu- ja savuhaittojen osalta ole ravintoloitsijoiden mielestä lisääntyneet. Kysyttäessä tupakkalain muutoksen vaikutuksista ravintoloitsijoiden tulevaisuudensuunnitelmiin 6,3 % ravintoloitsijoista vastasi aikovansa vaihtaa ravintolansa toiminta-ajatusta tupakointikieltojen takia, 37,8 % kertoi suunnitelmistaan muuttaa ravintolansa savuttomaksi, 29,4 % ravintoloista on joko suunnitteilla tai rakenteilla tupakointitila, 6,4 % ilmoitti aikovansa lopettaa tupakan myynnin ravintolassaan kokonaan ja 6,4 % kyselyyn vastanneista ravintoloitsijoista on ilmoittanut, että hän aikoo lopettaa ravintolatoiminnan kokonaan tupakointikieltojen takia. Tuotevalvontakeskuksen alkoholirekisteristä tehdyn selvityksen perusteella vertailtaessa ravintolan myynnin kehitystä tiettyinä ajankohtina vuosina 2006 ja 2007, on huomattavissa, että tupakkalain voimaantulon jälkeen myynnin kehityksessä ja myynnin rakenteessa on havaittavissa eroja eri ravintolatyyppien välillä. On kuitenkin huomattava, että vertailtaessa myynnin kehitystä ja rakennetta tupakkalain voimaantulon jälkeisinä ajanjaksoina vuosina 2007 ja 2008 eivät ravintolatyyppien väliset erot ole enää oleellisesti muuttuneet. Täysin savuttomien ravintoloiden myynnin kasvu on tupakkalain voimassaoloaikana, vertailuajankohtana heinä-lokakuu 2008/2007, ollut jopa hieman suurempaa kuin keskimääräinen kasvu. Avainsanat (asiasanat): Tupakkalaki, ravintolatupakointi, tupakointitila, siirtymäaika, ravintolamyynnin arvo

3 3 SISÄLLYSLUETTELO KUVAILULEHTI TAUSTATIETOJA MONITOROINTIHANKE KYSELY JA SEN TOTEUTUMINEN KYSELYN TULOKSET VUOSIEN 2007 JA 2008 MONITOROINTIHANKKEEN KYSELYN TULOSTEN VERTAILU RAVITSEMISMYYNNIN ARVON KEHITYS TULOKSET Ravitsemismyynnin arvon muutokset myyntitilikohtaisesti Ravitsemismyynnin arvon osuuksien muutokset tuoteryhmittäisessä jakaumassa TULOSTEN TULKINTA... 15

4 4 KUVAOTSIKKOLUETTELO KUVA 1. MONITOROINTIHANKKEEN 2008 KYSELYYN VASTANNEIDEN RAVINTOLAYRITTÄJIEN JAKAUTUMINEN RAVINTOLAN TOIMINNAN PERUSTEELLA... 6 KUVA 2. RAVINTOLOITSIJOIDEN NÄKEMYS UUDEN TUPAKKALAIN VAIKUTUKSISTA RAVINTOLAN MYYNTIIN... 7 KUVA 3. RAVINTOLOITSIJOIDEN NÄKEMYS UUDEN TUPAKKALAIN VAIKUTUKSISTA JÄRJESTYKSEN YLLÄPITOON... 8 KUVA 4. RAVINTOLOITSIJOIDEN NÄKEMYS ASIAKKAIDEN JA TYÖNTEKIJÖIDEN SUHTAUTUMISESTA UUDEN TUPAKKALAIN MUKAISIIN TUPAKOINTIKIELTOIHIN JA -RAJOITUKSIIN KUVA 5. MONITOROINTIHANKKEEN 2007 JA 2008 KYSELY: TUPAKKALAIN VAIKUTUS ALKOHOLIN MYYNNIN KEHITYKSEEN RAVINTOLOISSA KUVA 6. MONITOROINTIHANKKEEN 2007 JA 2008 KYSELY: TUPAKKALAIN VAIKUTUS KOKONAISMYYNNIN KEHITYKSEEN RAVINTOLOISSA KUVA 7. MONITOROINTIHANKKEEN 2007 JA 2008 KYSELY: ASIAKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TUPAKKALAKIIN KUVA 8. MONITOROINTIHANKKEEN 2007 JA 2008 KYSELY: TYÖNTEKIJÖIDEN SUHTAUTUMINEN TUPAKKALAKIIN12 TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO 1. RAVITSEMISMYYNNIN ARVON MUUTOKSET HEINÄ-JOULUKUUSSA 2007/ TAULUKKO 2. RAVITSEMISMYYNNIN ARVON MUUTOKSET HEINÄKUU 2007 KESÄKUU 2008 / HEINÄKUU 2006 KESÄKUU TAULUKKO 3. RAVITSEMISMYYNNIN ARVON MUUTOKSET HEINÄKUU- LOKAKUU 2008 / TAULUKKO 4. RAVITSEMISMYYNNIN JAKAUMA MYYNTITILEITTÄIN HEINÄ-JOULUKUUSSA 2007 JA MUUTOKSET %- YKSIKKÖÄ 2007 / TAULUKKO 5. RAVITSEMISMYYNNIN JAKAUMA MYYNTITILEITTÄIN HEINÄKUU 2007 KESÄKUU 2008 JA MUUTOKSET %-YKSIKKÖÄ EDELLISESTÄ LIUKUVASTA VUODESTA TAULUKKO 6. RAVITSEMISMYYNNIN JAKAUMA MYYNTITILEITTÄIN HEINÄ-LOKAKUUSSA 2008 JA MUUTOKSET %- YKSIKKÖÄ 2008 /

5 5 1. Taustatietoja Uusi laki toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi ( /700) tuli voimaan Lainmuutokset koskivat erityisesti ravintolatupakointia, joka kiellettiin pääsääntöisesti kaikissa ravintoloissa. Muutoksen myötä tupakointi voidaan sallia ravintoloissa ainoastaan tupakointiin hyväksytyssä erillisessä tupakointitilassa. Tupakkalain siirtymäaikasäännöksen mukaan, mikäli kunnan tupakkavalvontaviranomainen on hakemuksesta myöntänyt ravintolalle kahden vuoden siirtymäajan ( ) sovelletaan sen osalta aiempaa tupakkalakia ( /487). Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus järjesti ensimmäisen kerran vuonna 2007 monitorointihankkeen, jonka tarkoituksena oli selvittää tupakkalain muutoksen vaikutuksia ravintoloiden talouteen ja kokonaistoimintaan. Tuotevalvontakeskus uudisti hankkeen vuonna Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus (STTV) ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) yhdistyivät vuoden 2009 alusta Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirastoksi (Valvira). Monitorointihanke 2008 on toteutettu vuoden 2008 aikana, minkä vuoksi loppuraportissa puhutaan vielä pääosin Tuotevalvontakeskuksesta. 2. Monitorointihanke 2007 Tupakkalain säännökset koskevat kaikkia ravitsemisliikkeitä riippumatta siitä, onko niillä anniskelulupa vai ei. Tupakkalain muutos on ollut yksi merkittävimmistä ravintolakulttuuriin vaikuttavista tekijöistä viimeisten vuosien aikana. Lainmuutoksen myötä Suomessa oli Tuotevalvontakeskuksen saamien tietojen mukaan vuoden 2007 loppuun mennessä yhteensä 295 tupakointitilallista ravintolaa ja 589 siirtymäaikaravintolaa. Vuoden 2008 loppuun mennessä saatujen tietojen perusteella siirtymäaikaravintoloiden tarkempi määrä on noin 614 kappaletta, kun tupakointitilallisten ravintoloiden määrä puolestaan nousi noin 455 kappaleeseen. Tupakkalain muutoksella oletettiin jo ennen uuden tupakkalain voimaantuloa olevan vaikutuksia ravintoloiden ja muiden ravitsemisliikkeiden talouteen ja kokonaistoimintaan. Tämän vuoksi Tuotevalvontakeskus käynnisti vuonna 2007 monitorointihankkeen, jonka tarkoituksena on seurata ja selvittää, minkälaisia vaikutuksia lainmuutoksella on käytännössä ollut ravintoloiden talouteen ja kokonaistoimintaan. Tuotevalvontakeskus jatkoi hanketta vuonna Selvitystyö lainmuutoksen vaikutuksista ravintolatoimintaan vuonna 2008 toteutettiin kahdella tavalla. Tuotevalvontakeskus teki kyselyn ravintolavalvontahankkeen 2008 aikana tarkastetuille ravintoloitsijoille heidän näkemyksistään tupakkalain muutosten vaikutuksista ravintolan toimintaan. Kyselyn lisäksi STTV seurasi Suomen kaikkien ravintoloiden myyntilukuja neljännesvuosittain STTV:n alkoholirekisterin tietojen perusteella. Myynnin kehityksen seuranta toteutettiin siis ainoastaan niiden ravitsemisliikkeiden osalta, joilla on anniskelulupa.

6 6 3. Kysely ja sen toteutuminen Tuotevalvontakeskus toteutti maalis-elokuun 2008 aikana kyselyn, jossa selvitettiin ravintolayrittäjien näkemystä siitä, miten tupakkalain muutos on vaikuttanut heidän ravintoloidensa toimintaan. 1 Kyselyssä haettiin näkemyksiä tupakkalain vaikutuksista mm. ruoan ja alkoholin myyntiin sekä ravintolan kokonaismyyntiin. Lisäksi selvitettiin ravintoloitsijoiden näkemystä siitä, onko tupakkalain muutoksella ollut vaikutuksia järjestyshäiriöiden esiintymiseen ravintolassa tai sen ulkopuolella, miten asiakkaat ja työntekijät suhtautuvat tupakointikieltoihin ja - rajoituksiin ja miten uusi tupakkalaki on vaikuttanut ravintoloitsijoiden tulevaisuuden suunnitelmiin. Kyselyssä pyydettiin myös ravintolayrittäjien mielipidettä tupakointitilallisten ravintoloiden kannattavuudesta sekä tupakointitilan valvonnan vaatimuksista. Kyselyn vastaajiksi valittiin ryhmä ravintoloita, joihin kunnan tupakkalakia valvova viranomainen oli vuoden 2008 ravintolavalvontahankkeen aikana tehnyt tarkastuksen. Kyselyyn vastasi yhteensä 99 ravintolayrittäjää. Kyselyn perusteella on vastaajien melko pienen määrän vuoksi vaikea tehdä kovin pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Kyselyyn vastasi yhteensä 49 tupakointitilallista ravintolaa ja 30 siirtymäaikaravintolaa. Kyselyn tuloksissa ei käsitellä tarkemmin niitä vastauksia, jotka koskivat pelkästään tupakointitilallisia tai siirtymäaikaravintoloita vastaajien pienen määrän vuoksi Kyselyn tulokset Kyselyyn vastasi yhteensä 99 ravintolayrittäjää. Näistä oli 41 % pubeja tai olut- ja drinkkibaareja, 18 % viihderavintoloita, 15 % monitoimiravintoloita, 14 % ruokaravintoloita, 5 % kahviloita ja 7 % muita, kuten esimerkiksi huoltoasemia. 3 Vastaajien jakautuminen ravintolan toiminnan perusteella 14 % 5 % 7 % 41 % Pub ja olut- tai drinkkibaari Viihderavintola Monitoimiravintola Ruokaravintola 15 % Kahvila 18 % Muu Kuva 1. Monitorointihankkeen 2008 kyselyyn vastanneiden ravintolayrittäjien jakautuminen ravintolan toiminnan perusteella 1 Kysely liitteenä (liite 1.) 2 Kyselyn kohdat 3.1. ja Ks. kuva 1.

7 7 Kyselyyn osallistuneista ravintoloista ja ravitsemisliikkeistä 50 % oli muutettu savuttomaksi lainmuutoksen myötä, 5,1 % oli ollut täysin savuttomia jo ennen tupakkalain muutosta, 30 % oli myönnetty siirtymäaika ja 49 % oli uuden tupakkalain mukainen tupakointitila. Kunnan viranomaiset tekevät tupakkalain mukaisia tarkastuksia ravintoloihin säännöllisesti. Monitorointihankkeen 2008 kysely kohdistettiin sellaisille ravintoloitsijoille, joihin kunnan tupakkalakia valvova viranomainen oli tehnyt tarkastuksen vuoden 2008 ravintolavalvontahankkeen aikana. Kyselyyn oli kuitenkin vastannut joitakin ravintoloita, joihin kunnan valvontaviranomainen ei ollut tehnyt tarkastusta vuoden 2008 aikana. Kyselyn tulosten perusteella tupakkalain mukaisia tarkastuksia oli kyselyssä mukana oleviin ravintoloihin tehty vuonna 2008 noin 85 %:iin. Kyselyyn vastanneista ravintoloitsijoista noin 8 % ilmoitti, että heidän ravintolaansa oli tehty tarkastus vuonna Ainoastaan 1 % kyselyyn osallistuneista ravintolayrittäjistä ilmoitti, ettei heidän ravintolaansa ole tehty tupakkalain mukaista tarkastusta viimeisen viiden vuoden aikana. Lisäksi noin 6 % ilmoitti, etteivät he tiedä, milloin tupakkalain mukainen tarkastus on heidän ravintolaansa tai ravitsemisliikkeeseensä viimeksi tehty. Monitorointihankkeen kyselyssä Tuotevalvontakeskus pyysi ravintoloitsijoilta heidän näkemystään uuden tupakkalain vaikutuksista alkoholin myyntiin, ruoan myyntiin sekä kokonaismyyntiin. Vastausten perusteella 44,4 % ravintoloitsijoista on sitä mieltä, että alkoholin myynti on vähentynyt, 12,1 % sitä mieltä, että se on kasvanut ja 43,4 % sitä mieltä, ettei uudella tupakkalailla ole vaikutusta alkoholin myyntiin. Ruoan myynnin osalta kyselyyn vastanneista ravintoloitsijoista 13,3 % oli sitä mieltä, että ruoan myynti oli vähentynyt, 20 % oli sitä mieltä, että se on kasvanut ja 66,7 % oli sitä mieltä, ettei uudella tupakkalailla ollut mitään vaikutusta ruoan myyntiin. Kyselyn tulosten perusteella 43,4 % ravintoloitsijoista katsoi, että kokonaismyynti on uuden tupakkalain myötä vähentynyt, 24,2 % katsoi, että se on lisääntynyt ja 32,3 % oli sitä mieltä, ettei uudella tupakkalailla ole ollut vaikutusta kokonaismyyntiin. 4 Uuden tupakkalain vaikutus ravintolan myyntiin vuonna 2008 % Alkoholin myynti Ruoan myynti Kokonaismyynti Kasvaa Vähenee Ei vaikutusta Kuva 2. Ravintoloitsijoiden näkemys uuden tupakkalain vaikutuksista ravintolan myyntiin. Uuden tupakkalain tultua voimaan ravintoloiden asiakkaat ovat siirtyneet tupakoimaan ravintoloiden sisätiloista ravintolan terassille tai ulkopuolelle. Kyselyn vastausten perusteella 30,6 %:ssa ravintoloista asiakkaat polttavat ravintolan terassilla muinakin kuin lämpiminä vuoden- 4 Ks. kuva 2.

8 8 aikoina ja 31,6 %:ssa ravintolan asiakkaat siirtyvät ravintolan ulkopuolelle tupakoimaan. Yleisesti on tuotu esille huoli siitä, että asiakkaiden siirtyminen ravintolan terassille tai ulkopuolelle tupakoimaan aiheuttaisi järjestyshäiriöitä ja savuhaittoja ravintolan ympäristössä. Monitorointihankkeen kyselytulosten perusteella uudella tupakkalailla ei ole liiemmin ollut vaikutuksia järjestyksen ylläpitoon ravintoloissa. Ravintoloitsijoista 87,9 % on sitä mieltä, ettei uudella tupakkalailla ole ollut mitään vaikutusta järjestyshäiriöihin ravintoloiden sisätiloissa. Toisaalta 9,1 % on sitä mieltä, että uusi tupakkalaki on vähentänyt järjestyshäiriöitä ravintoloiden sisätiloissa. Ravintoloitsijoista 3 % on sitä mieltä, että järjestyshäiriöt ravintolan sisätiloissa ovat lisääntyneet uuden tupakkalain takia. Ravintolan ulkopuolella tapahtuvien järjestyshäiriöiden osalta ravintoloitsijoista 85,9 % katsoo, ettei tupakkalain muutoksella ollut niihin mitään vaikutusta, 10,1 % katsoo, että ne ovat lisääntyneet ja 4 % on sitä mieltä, että järjestyshäiriöt ravintolan ulkopuolella ovat vähentyneet. Kyselyn tulosten perusteella naapuruston yhteydenotot melu- ja savuhaittojen osalta eivät ole ravintoloitsijoiden mielestä kasvaneet; 96 % vastaajista on sitä mieltä, ettei uudella tupakkalailla ole ollut vaikutusta naapuruston yhteydenottojen lukumäärään, 3 % on sitä mieltä, että yhteydenotot ovat lisääntyneet ja 1 % sitä mieltä, että ne ovat vähentyneet. 5 Uuden tupakkalain vaikutukset järjestyksen ylläpitoon % Järjestyhäiriöt ravintolassa Järjestyhäiriöt ravintolan ulkopuolella Naapuruston yhteydenotoa savut- ja meluhaitoista Lisääntyneet Vähentyneet Ei vaikutusta Kuva 3. Ravintoloitsijoiden näkemys uuden tupakkalain vaikutuksista järjestyksen ylläpitoon Tuotevalvontakeskus pyysi kyselyssään ravintoloitsijoiden näkemystä myös siitä, miten ravintolan asiakkaat ja työntekijät suhtautuvat uuden tupakkalain mukaisiin tupakointikieltoihin ja -rajoituksiin. Vastausten perusteella asiakkaista 25 % suhtautuu myönteisesti tupakointikieltoihin ja -rajoituksiin, 15 % suhtautuu niihin kielteisesti ja 60 % suhtautuu niihin sekä myönteisesti että kielteisesti. Työntekijöiden osalta 51,5 % suhtautuu myönteisesti tupakointikieltoihin ja -rajoituksiin, kun taas 7,1 % suhtautuu niihin kielteisesti. Noin 41,4 % työntekijöistä suhtautuu tupakointikieltoihin ja -rajoituksiin sekä kielteisesti että myönteisesti. 6 5 Ks. kuva 3. 6 Ks. kuva 4.

9 9 Suhtautuminen tupakointikieltoihin ja -rajoituksiin % Asiakkaiden suhtautuminen Työntekijöiden suhtautuminen Myönteinen Kielteinen Sekä myönteinen että kielteinen Kuva 4. Ravintoloitsijoiden näkemys asiakkaiden ja työntekijöiden suhtautumisesta uuden tupakkalain mukaisiin tupakointikieltoihin ja -rajoituksiin. Tuotevalvontakeskuksen laatimassa kyselyssä haluttiin lisäksi selvittää, miten uusi tupakkalaki on vaikuttanut ravintoloitsijoiden tulevaisuuden suunnitelmiin. Kyselyn tulosten perusteella 6,3 % ravintoloitsijoista aikoo vaihtaa ravintolansa toiminta-ajatusta tupakointikieltojen takia. Noin 37,8 % vastaajista ilmoitti aikovansa muuttaa ravintolansa savuttomaksi. Noin 29,4 % ravintoloista on joko suunnitteilla tai rakenteilla tupakointitila. Vastaajista noin 6,4 % ilmoittaa aikovansa lopettaa tupakan myynnin ravintolassaan kokonaan. Lisäksi 6,4 % kyselyyn vastanneista ravintoloitsijoista on ilmoittanut, että hän aikoo lopettaa ravintolatoiminnan kokonaan tupakointikieltojen takia Vuosien 2007 ja 2008 monitorointihankkeen kyselyn tulosten vertailu Vuoden 2007 monitorointihankkeen kysely toteutettiin niin, että Tuotevalvontakeskus valitsi alkoholirekisteristään noin 150 ravintolan otoksen ja teki loka-marraskuussa 2007 valituille ravintoloitsijoille kyselyn heidän näkemyksistään tupakkalain muutosten vaikutuksista ravintolan toimintaan. STTV:n tekemään kyselyyn vastasi tuolloin yhteensä 68 ravintolayrittäjää. Vuoden 2007 kyselyn tulosten perusteella 30 % ravintoloitsijoista katsoi, että kokonaismyynti tulee uuden tupakkalain myötä vähenemään, 17 % katsoi, että se tulee lisääntymään ja 53 % oli sitä mieltä, ettei uudella tupakkalailla ole vaikutusta kokonaismyyntiin. Järjestyksen ylläpidon osalta vuoden 2007 monitorointihankkeeseen vastanneet ravintoloitsijat ilmoittivat, etteivät järjestyshäiriöt ravintoloissa, eikä naapuruston yhteydenotot melu- ja savuhaittojen osalta ole lisääntyneet. Kysyttäessä tupakkalain muutoksen vaikutuksista ravintoloitsijoiden tulevaisuudensuunnitelmiin ravintoloitsijoista 7 % ilmoitti vuonna 2007 aikovansa vaihtaa ravintolansa toimintaajatusta tupakointikieltojen takia, noin 20 % ravintoloitsijoista ilmoitti, että heidän ravintolaansa on joko suunnitteilla tai rakenteilla tupakointitila, 7 % ilmoitti aikovansa lopettaa tupakan myynnin ravintolassaan kokonaan ja yksi kyselyyn vastannut ravintoloitsija ilmoitti aikovansa lopettaa ravintolatoiminnan kokonaan tupakointikieltojen takia.

10 10 Vuoden 2008 monitorointihankkeen kysely toteutettiin yhdessä ravintolavalvontahankkeen 2008 kanssa. Kuntien terveystarkastajia pyydettiin ravintolavalvontatarkastuksilla antamaan yrittäjille Tuotevalvontakeskuksen laatima kirje, jossa yrittäjiä kehotettiin osallistumaan internetissä Tuotevalvontakeskuksen järjestämän monitorointihankkeen kyselyyn. Ravintoloitsijat eivät kuitenkaan olleet vastanneet kyselyyn odotetussa määrin annettuun määräaikaan mennessä ( ), minkä vuoksi kirje toimitettiin ravintolavalvontahankkeen aikana tarkastetuille ravintoloille uudelleen postitse lokakuussa Vastauksia saatiin lopulta yhteensä 99, mikä oli 31 vastausta enemmän kuin vuonna Vertailtaessa vuoden 2007 ja vuoden 2008 tuloksia suurimmat muutokset ovat tapahtuneet alkoholin myynnin, kokonaismyynnin sekä tupakkalakiin suhtautumisen osalta. Vuonna 2007 oli 32 % ravintoloitsijoista sitä mieltä, että alkoholin myynti on voimaan astuneen tupakkalain myötä vähentynyt, kun vuonna 2008 kyselyyn vastanneista ravintoloitsijoista 44,4 % katsoi alkoholin myynnin vähentyneen uuden tupakkalain myötä. Toisaalta vuonna 2007 vain 5 % kyselyyn vastanneista ravintoloitsijoista katsoi alkoholin myynnin kasvaneen tupakkalain voimaan astumisen jälkeen, kun vuonna 2008 ravintoloitsijoista 12,1 % katsoi alkoholin myynnin kasvaneen. Vuonna 2007 ravintoloitsijoista 63 % oli sitä mieltä, ettei uudella tupakkalailla ole ollut vaikutusta alkoholin myyntiin, kun vuonna 2008 vastaava luku oli 43,4 %. 7 Tupakkalain vaikutus alkoholin myynnin kehitykseen % ,1 Kasvaa/On kasvanut 32 Vähenee/On vähentynyt 63 44,4 43,4 Ei vaikutusta Kuva 5. Monitorointihankkeen 2007 ja 2008 kysely: Tupakkalain vaikutus alkoholin myynnin kehitykseen ravintoloissa Monitorointihankkeen kyselytulosten perusteella myös ravintoloiden kokonaismyynnin osalta on havaittavissa samankaltainen kehitys. Vuonna 2007 kyselyyn vastanneista ravintoloitsijoista 30 % oli sitä mieltä, että kokonaismyynti on uuden tupakkalain myötä vähentynyt. Vastaava luku vuonna 2008 oli 43,4 %. Toisaalta vuonna 2008 ravintoloitsijoista 24,2 % katsoi, että uuden tupakkalain myötä heidän kokonaismyyntinsä on kasvanut, kun vuonna 2007 vain 17 % ravintoloitsijoista oli tätä mieltä. Vuonna 2007 ravintoloitsijoista 53 % oli sitä mieltä, ettei tupakkalain uudistuksella ole ollut ravintolan kokonaismyyntiin vaikutusta, kun vuonna 2008 vastaava luku oli 32,3 %. 8 7 ks. kuva 5. 8 ks. kuva 6.

11 11 Tupakkalain vaikutus kokonaismyynnin kehitykseen ravintoloissa , , , Kasvaa/On kasvanut Vähenee/On vähentynyt Ei vaikutusta Kuva 6. Monitorointihankkeen 2007 ja 2008 kysely: Tupakkalain vaikutus kokonaismyynnin kehitykseen ravintoloissa Monitorointihankkeen 2008 kyselytulosten perusteella asiakkaiden ja työntekijöiden suhtautumisessa uuteen tupakkalakiin oli tapahtunut huomattavaa muutosta verrattaessa vuoteen Vuoden 2007 ja 2008 eivät kuitenkaan näiltä osin ole suoraan verrannollisia toisiinsa, sillä vuonna 2007 kyselylomakkeessa vaihtoehtoina suhtautumiseen oli ainoastaan kielteinen tai myönteinen. Silti vuonna 2007 osa ravintoloitsijoista oli valinnut molemmat vaihtoehdot. Tämän vuoksi vuoden 2008 kyselylomaketta muutettiin näiltä osin, ja ko. kohtaan lisättiin kolmanneksi vaihtoehdoksi asiakkaiden/työntekijöiden suhtautuminen tupakkalakiin on sekä kielteistä että myönteistä. Vuosien 2007 ja 2008 tuloksia tupakkalain suhtautumista koskien ei tarkastella yksityiskohtaisemmin, sillä tulokset eivät ole keskenään verrannollisia. Alla nähtävissä kuvissa 7 ja 8 on kuitenkin nähtävissä sekä vuoden 2007 että vuoden 2008 kyselytulokset asiaan liittyen. Asiakkaiden suhtautuminen tupakkalakiin % Kielteistä Myönteistä Sekä kielteistä että myönteistä Kuva 7. Monitorointihankkeen 2007 ja 2008 kysely: Asiakkaiden suhtautuminen tupakkalakiin

12 12 % Työntekijöiden suhtautuminen tupakkalakiin 14 7, ,5 2 41,4 Kielteistä Myönteistä Sekä kielteistä että myönteistä Kuva 8. Monitorointihankkeen 2007 ja 2008 kysely: Työntekijöiden suhtautuminen tupakkalakiin Vertailtaessa vuosien 2007 ja 2008 kyselyn tuloksia toisiinsa voidaan kokonaisuudessaan sanoa, että tuloksissa havaittavat muutokset ovat kehittyneet samansuuntaisesti. Sekä myönteisten että kielteisten mielipiteiden määrä on kasvanut, kun taas niiden osuus, joiden mielestä tupakkalaki ei ole vaikuttanut ravintolan toimintaan on vähentynyt. On mahdollista, että tämä johtuu osaltaan siitä, että kyselyyn on vastannut etupäässä juuri ne ravintoloitsijat, joilla on ollut joko negatiivisia tai positiivisia kokemuksia tupakkalain muutoksesta. 4. Ravitsemismyynnin arvon kehitys Tupakkalain muutoksen vaikutuksia ravintoloiden myyntiin selvitettiin vertaamalla ravitsemismyynnin arvon kehitystä: puolen vuoden aikana heinä-joulukuussa 2007 verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan, vuoden aikana heinäkuu kesäkuu 2008 verrattuna edelliseen liukuvaan vuoteen ja heinä lokakuussa 2008 verrattuna edellisen vuoden vastaavaan aikaan, jolloin tupakkalaki oli jo voimassa Tulokset Tässä tarkastelussa käytettiin Suomen kaikkien noin 8000 ravintolan neljännesvuosiilmoituksilla raportoimia myyntitietoja. Perusjoukot eivät olleet täysin samoja vertailujaksoilla, mutta ravintoloiden määrässä ei tapahtunut merkittäviä muutoksia. Aineisto jaettiin neljään ryhmään: siirtymäajan saaneet ravintolat (runsas 400 ravintolaa 9 ), 9 Aineistossa olevien siirtymäaikaravintoloiden määrä kattaa ainoastaan sellaiset ravintolat, joilla on anniskelulupa. Sen ulkopuolelle jäävät siirtymäaikaravintolat, joilla ei ole anniskelulupaa.

13 13 ravintolat, joissa on erillinen tupakointitila (runsas 200 ravintolaa 10 ), ravintolat, joissa ei ollut tupakointitilaa eikä siirtymäaikaa (n ravintolaa) ja koko aineiston ravintolat Näissä ryhmissä vertailtiin ravitsemismyynnin arvon muutoksia myyntitilikohtaisesti ja ravitsemismyynnin arvon tuoteryhmittäisen jakauman muutoksia Ravitsemismyynnin arvon muutokset myyntitilikohtaisesti Tarkasteltaessa ravitsemismyynnin arvon muutoksia ajalla heinä-joulukuussa 2006 ja vastaavaan aikaan tupakkalain voimaantulon jälkeen oli koko ravitsemismyynnin arvon kasvu selvästi suurin siirtymäajan saaneissa ravintoloissa, myös tupakointitilallisissa ravintoloissa myynti kasvoi keskimääräistä enemmän. Sen sijaan täysin savuttomissa ravintoloissa myynnin arvon kasvu jäi alle keskimääräisen. 11 Erot myynnin muutoksissa ovat hieman tasaantuneet ensimmäisen puolenvuoden jälkeen, mutta myös ensimmäisen vuoden aikana tupakkalain (700/2006) voimaantulosta on myynnin kasvu ollut selvästi suurempaa siirtymäajan saaneissa ja tupakointitilallisissa ravintoloissa kuin savuttomissa ravintoloissa. 12 Siirtymäajan saaneilla ravintoloilla myynnin kasvu oli keskimääräistä suurempi sekä alkoholijuomissa että ruoka- ja muussa ravitsemismyynnissä. Tupakointitilallisissa ravintoloissa alkoholijuomien myynti kasvoi enemmän kuin keskimäärin, mutta ruokamyynnin kehitys jäi alle keskimääräisen kasvun. Savuttomissa ravintoloissa alkoholijuomien myynnin arvo pieneni merkittävästi, mutta ruuan myynti kasvoi lähes saman verran kuin koko aineistossa keskimäärin. Tupakkalain voimassaoloaikana heinä-lokakuussa 2008/2007 ei myynnin arvon muutoksissa ollut enää suuria eroja tupakointiolosuhteiden mukaan. Savuttomien ravintoloiden myynnin kasvu oli tänä aikana jopa hieman suurempi kuin keskimääräinen kasvu. 13 RAVITSEMISMYYNNIN ARVON MUUTOKSET Olut Muu alkoholi Ruoka Muu myynti Yhteensä Siirtymäaika 12,9 14,2 19,1 5,5 14,9 Tupakointitila 7,1 21,2-9,7 12,3 6,8 Savuttomat -10,4-2,7 7,3-9,9 0,4 Koko aineisto -5,2 3,1 7,7-6,1 2,9 Taulukko 1. Ravitsemismyynnin arvon muutokset heinä-joulukuussa 2007/ Aineistossa olevien tupakointitilallisten ravintoloiden määrä kattaa ainoastaan sellaiset ravintolat, joilla on anniskelulupa. Sen ulkopuolelle jäävät tupakointitilalliset ravintolat, joilla ei ole anniskelulupaa. 11 Ks. taulukko Ks. taulukko Ks. taulukko 3.

14 14 Olut Muu alkoholi Ruoka Muu myynti Yhteensä Siirtymäaika 10,2 10,6 13,7 2,6 10,9 Tupakointitila 6,3 14,1 2,4 8,4 8,1 Savuttomat -8,4-0,9 7,3-6,2 1,6 Koko aineisto -4,0 3,1 7,8-3,8 3,4 Taulukko 2. Ravitsemismyynnin arvon muutokset heinäkuu 2007 kesäkuu 2008 / heinäkuu 2006 kesäkuu 2007 Olut Muu alkoholi Ruoka Muu myynti Yhteensä Siirtymäaika -5,4-1,7 0,3-1,8-1,6 Tupakointitila 0,8 1,4 13,7-2,0 4,4 Savuttomat -1,7 3,5 4,9 0,6 3,1 Koko aineisto -2,0 2,2 4,7 0,0 2,5 Taulukko 3. Ravitsemismyynnin arvon muutokset heinäkuu- lokakuu 2008 / Ravitsemismyynnin arvon osuuksien muutokset tuoteryhmittäisessä jakaumassa Myynnin rakenne muuttui tarkasteluajankohtina vähiten siirtymäajan saaneilla ravintoloilla. Tupakointitilallisissa ravintoloissa myynnin rakenne muuttui eniten; alkoholin myynnin osuus kasvoi ja vastaavasti ruokamyynnin osuus pieneni merkittävästi. Savuttomissa ravintoloissa sen sijaan ruokamyynnin osuus kasvoi ja alkoholimyynnin osuus pieneni hieman keskimääräistä enemmän. 14 Tupakkalain voimassaoloaikana heinä-lokakuussa 2008/2007 ei myynnin rakenteen muutoksissa ollut merkittäviä eroja tupakointiolosuhteiden mukaan. 15 RAVITSEMISMYYNNIN JAKAUMA MYYNTITILEITTÄIN Olut Muu alkoholi Ruoka Muu myynti Yhteensä Siirtymäaika 19,2 (-0,3 ) 30,9 (-0,2) 40,0 (+1,4) 9,8 (-0,9) 100,0 Tupakointitila 22,4 (+0,1) 38,7 (+4,6) 28,2 (-5,2) 10,6 (+0,5) 100,0 Savuttomat 15,2 (-1,8) 19,9 (-0,6) 55,3 (+3,6) 9,6 (-1,1) 100,0 Koko aineisto 16,4 (-1,4) 23,1 (+0,1) 50,8 (+2,3) 9,7 (-0,9) 100,0 Taulukko 4. Ravitsemismyynnin jakauma myyntitileittäin heinä-joulukuussa 2007 ja muutokset %- yksikköä 2007 / Ks. taulukot 4. ja Ks. taulukko 6.

15 15 Olut Muu alkoholi Ruoka Muu myynti Yhteensä Siirtymäaika 19,5 (-0,2 ) 30,0 (-0,1) 40,5 (+1,0) 9,9 (-0,9) 100,0 Tupakointitila 23,1 (-0,4) 37,8 (+2,0) 28,9 (-1,6) 10,2 (0,0) 100,0 Savuttomat 15,2 (-1,7) 19,5 (-0,5) 55,7 (+2,9) 9,5 (-0,8) 100,0 Koko aineisto 16,5 (-1,3) 22,6 (-0,1) 51,2 (+2,0) 9,6 (-0,8) 100,0 Taulukko 5. Ravitsemismyynnin jakauma myyntitileittäin heinäkuu 2007 kesäkuu 2008 ja muutokset %-yksikköä edellisestä liukuvasta vuodesta Olut Muu alkoholi Ruoka Muu myynti Yhteensä Siirtymäaika 18,6 (-0,8 ) 29,9 (0,0) 41,2 (+0,8) 10,3 (0,0) 100,0 Tupakointitila 22,6 (-0,7) 37,0 (-1,1) 30,5 (+2,5) 9,9 (-0,7) 100,0 Savuttomat 15,3 (-0,8) 19,2 (0,0) 55,8 (+0,9) 9,7 (-0,2) 100,0 Koko aineisto 16,3 (-0,8) 22,1 (-0,1) 51,8 (+1,1) 9,8 (-0,2) 100,0 Taulukko 6. Ravitsemismyynnin jakauma myyntitileittäin heinä-lokakuussa 2008 ja muutokset %- yksikköä 2008 / Tulosten tulkinta Sekä monitorointihankkeen 2007 että 2008 tulokset niin Tuotevalvontakeskuksen teettämän kyselyn kuin ravitsemismyynnin arvon kehityksen osalta osoittavat selkeästi sen, että tupakkalain tapahtuneella muutoksella on ollut jo ennalta oletettuja vaikutuksia ravintoloiden toimintaan sekä myynnin kehitykseen. Tuotevalvontakeskuksen tekemän kyselyn perusteella 43,4 % ravintoloitsijoista katsoi, että kokonaismyynti on uuden tupakkalain myötä vähentynyt, 24,2 % ilmoitti, että se on lisääntynyt ja 32,3 % ilmoitti, että tupakkalailla ei ole ollut vaikutuksia ravintolan kokonaismyyntiin. Vaikka Tuotevalvontakeskuksen ravintoloitsijoille tekemään kyselyyn vastasi vuonna 2008 hieman useampi ravintoloitsija kuin vuonna 2007, on tuloksien tilastollisen merkittävyyden osalta vuoden 2007 tapaan huomioitava, että kyselyyn vastasi edelleen alle 100 ravintolaa. Toisaalta kyselyn tuloksia voidaan verrata viime vuoden monitorointihankkeen kyselyn tuloksiin, joiden luotettavuutta lisäsi niiden samankaltaisuus Matkailu- ja ravintolapalvelujen (Ma- Ra ry) joulukuussa 2007 tekemän kyselyn kanssa, jonka otos oli 550 ravintolaa. Tuotevalvontakeskuksen alkoholirekisteristä tehdyn selvityksen perusteella vertailtaessa ravintolan myynnin kehitystä tiettyinä ajankohtina vuosina 2006 ja 2007, on huomattavissa, että tupakkalain voimaantulon jälkeen myynnin kehityksessä ja myynnin rakenteessa on havaittavissa eroja eri ravintolatyyppien välillä. On kuitenkin huomattava, että vertailtaessa myynnin kehitystä ja rakennetta tupakkalain voimaantulon jälkeisinä ajanjaksoina vuosina 2007 ja 2008 eivät ravintolatyyppien väliset erot ole enää oleellisesti muuttuneet. Toisin sanoen siirtymäajan saaneiden ja tupakointitilallisten ravintoloiden ensimmäisenä tupakkalain voimassaolovuotena saama markkinaosuuksien kasvu on pysähtynyt. Täysin savuttomien ravintoloiden myynnin kasvu on tupakkalain voimassaoloaikana, vertailuajankohtana heinä-lokakuu 2008/2007, ollut jopa hieman suurempaa kuin keskimääräinen kasvu. Monitorointihankkeen aikana ei vertailtu ravitsemismyynnin kehitystä yleiseen elintarvikkeiden hintakehitykseen tai tehty pidemmälle meneviä analyysejä siitä, missä määrin tupakka-

16 16 lain muutos on vaikuttanut ravitsemismyynnin kehitykseen. Näyttää kuitenkin siltä, että tupakkalain muutoksella on joka tapauksessa ollut vain hetkellisiä vaikutuksia eri ravintolatyyppien ravitsemismyynnin kehitykseen ja myynnin rakenteeseen.

17 17 LIITE 1. Ravintolan nimi Ravintolan sijaintikunta Anniskeluluvan numero LY-tunnus Kyselyyn vastaajan nimi ja puhelinnumero TOIMINNAN KUVAUS (Merkitse ravintolan pääasiallinen toimenkuva) Kahvila Pub, olut- ja drinkkibaari Henkilöstöravintola Muu, mikä Ruokaravintola Viihderavintola Monitoimiravintola TARJOILUTILAN PINTA-ALA (m 2 ) alle yli TAUSTATIETOJA Ravintolayrittäjä on toiminut ravintolassa lakimuutoksen aikana Ravintola on ollut savuton jo ennen lainmuutosta Ravintola on ollut savuton alkaen Ravintolalle on myönnetty tupakkalain mukainen siirtymäaika ( ) Ravintolassa on rakennusvalvontaviranomaisen hyväksymä erillinen tupakointitila Ravintolan asiakkaat polttavat ravintolan terassilla (muinakin kuin lämpiminä vuodenaikoina) Ravintolan asiakkaat polttavat ravintolan ulkopuolella Kunnan valvontaviranomainen on tehnyt tupakkalain mukaisen tarkastuksen ravintolaan viimeksi vuonna Ravintolaan ei ole tehty ko. tarkastusta viimeisen 5 vuoden aikana 2006 Ei tietoa 2. TUPAKKALAIN MUUUTOKSEN VAIKUTUKSET Yrittäjän näkemys On kasvanut/ On vähentynyt Ei vaikutusta on lisääntynyt Alkoholin myynti Ruuan myynti Kokonaismyynti Järjestyshäiriöt ravintolassa Järjestyshäiriöt ravintolan ulkopuolella Naapuruston yhteydenotot savu- ja meluhaitoista

18 Erillinen tupakointitila Kyllä Ei Ei vaikutusta Mielestäni ravintola, jossa on erillinen tupakointitila A) on kannattavampi kuin savuton ravintola B) aiheuttaa vähemmän häiriöitä naapurustolla (savun kulkeutuminen asuntoihin, melu, järjestyshäiriöt) (Kohtaan vastaavat ainoastaan ravintolat, joilla on rakennusvalvontaviranomaisen hyväksymä erillinen tupakointitila. Mikäli ravintolassanne ei ole erillistä tupakointitilaa, siirry kohtaan 3.2.) Kyllä Ei Rakennusluvan saaminen tupakointitilaa varten oli helppoa Tupakointitilan oikeaa käyttöä on helppo valvoa Tupakointitilan valvonta vaatii lisähenkilökuntaa 3.2. Siirtymäaika ( ) (Kohtaan vastaavat ainoastaan ravintolat, joilla on siirtymäaika. Mikäli et ole hakenut ravintolallesi siirtymäaikaa, siirry kohtaan 3.3.) Kyllä Ei Siirtymäajan loppumisen jälkeen ( ) A) ravintolastani tulee savuton B) ravintolaani rakennetaan tupakointitila 3.3. Suhtautuminen tupakointikieltoihin ja -rajoituksiin + - +/- Asiakkaiden suhtautuminen tupakointikieltoihin ja -rajoituksiin Työntekijöiden suhtautuminen tupakointikieltoihin ja -rajoituksiin 3.4. Tulevaisuuden suunnitelmat Kyllä Ei Aion muuttaa ravintolan toiminta-ajatusta tupakointikieltojen takia Aion muuttaa ravintolani savuttomaksi Ravintolaani on suunnitteilla/rakenteilla tupakointitila Aion lopettaa tupakanmyynnin ravintolassani Aion lopettaa ravintolatoiminnan tupakointikieltojen takia

19 19 MUITA ERITYISIÄ HUOMIOITA KIITOS VASTAUKSESTASI!

Monitorointihanke 2009

Monitorointihanke 2009 Monitorointihanke 2009 SELVITYKSIÄ 2:2010 Taitto: AT-Julkaisutoimisto Oy Helsinki, 2010 KUVAILULEHTI Julkaisun nimi Monitorointihanke 2009 Julkaisun tekijä ja julkaisija Johanna Haapala-Mrena, Laura Nikkanen,

Lisätiedot

Monitorointihanke 2007

Monitorointihanke 2007 Monitorointihanke 2007 2 KUVAILULEHTI Julkaisun nimi Monitorointihanke 2007 Julkaisun tekijä ja julkaisija Reetta Honkanen, Lennart Wahlfors Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskus Julkaisun

Lisätiedot

Tupakkalain toteutuminen ravintoloissa ja muissa ravitsemisliikkeissä tupakkalain muutoksen 1.6.2007 jälkeen. Valvontahanke vuonna 2007

Tupakkalain toteutuminen ravintoloissa ja muissa ravitsemisliikkeissä tupakkalain muutoksen 1.6.2007 jälkeen. Valvontahanke vuonna 2007 Tupakkalain toteutuminen ravintoloissa ja muissa ravitsemisliikkeissä tupakkalain muutoksen 1.6.2007 jälkeen Valvontahanke vuonna 2007 2 KUVAILULEHTI Julkaisun nimi Tupakkalain toteutuminen ravintoloissa

Lisätiedot

Tiivistelmä. Tupakkalakikysely 2008

Tiivistelmä. Tupakkalakikysely 2008 TUPAKKALAKIKYSELY Tupakkalakikysely Tiivistelmä Suomen Yrittäjät teki kyselyn liittyen tupakkalain muutokseen keväällä. Kysely lähetettiin reilulle ravintola-alan jäsenyrittäjälle. Pk-yrittäjistä vastasi

Lisätiedot

Nuuska valvonnan näkökulmasta. 14.4.2014 Vaasan kaupunki ympäristöosasto/ Maarit Kantola

Nuuska valvonnan näkökulmasta. 14.4.2014 Vaasan kaupunki ympäristöosasto/ Maarit Kantola Nuuska valvonnan näkökulmasta Valvonta: kunta / valtio Kunta tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiä, mainontaa ja muuta myynninedistämistä tupakointikieltojen ja -rajoitusten noudattamista yhdessä

Lisätiedot

Ajankohtaista tupakkalaista Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät, Pori 6.5.2015

Ajankohtaista tupakkalaista Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät, Pori 6.5.2015 Ajankohtaista tupakkalaista Ympäristöterveydenhuollon valtakunnalliset koulutuspäivät, Pori 6.5.2015 4.5.2015 Ylitarkastaja Reetta Honkanen 1 Esityksen eteneminen 1. Alaikäisille myynnin valvonta 2. Itsepalvelukassat

Lisätiedot

PARVEKETUPAKOINTI. Oulu 14.6.2007

PARVEKETUPAKOINTI. Oulu 14.6.2007 PARVEKETUPAKOINTI Oulu 14.6.2007 Anu Kärkkäinen päälakimies Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja ja alan asiantuntijaorganisaatio.

Lisätiedot

Ravintoloiden ruokapalveluiden alv-alennus ja hintakehitys vuonna 2010

Ravintoloiden ruokapalveluiden alv-alennus ja hintakehitys vuonna 2010 Ravintoloiden ruokapalveluiden alv-alennus ja hintakehitys vuonna 2010 20.4.2011 ARI PELTONIEMI Tutkimuksen taustaa VEROMUUTOS Ravintoloiden ruokapalveluiden alv 22 prosentista 13 prosenttiin 1.7.2010.

Lisätiedot

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita

Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita Tiedotustilaisuus 2.2.2015 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Matkustajatuonti kurittaa ravintoloita ravintoloiden

Lisätiedot

ALKON MYYMÄLÄN VAIKUTUS YMPÄRISTÖNSÄ PÄIVITTÄISTAVARAMYYNTIIN 9.11.2005. A.C. Nielsen Finland Oy

ALKON MYYMÄLÄN VAIKUTUS YMPÄRISTÖNSÄ PÄIVITTÄISTAVARAMYYNTIIN 9.11.2005. A.C. Nielsen Finland Oy ALKON MYYMÄLÄN VAIKUTUS YMPÄRISTÖNSÄ PÄIVITTÄISTAVARAMYYNTIIN 9.11.2005 1(8) Alkon myymälän vaikutus ympäristönsä päivittäistavaramyyntiin: 1. Tutkimuksen tavoite 2. Menetelmä Tutkimuksen tavoitteena on

Lisätiedot

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus

OHJE 1 (5) 16.12.2011 VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET. Kyselyn sisältö ja tarkoitus OHJE 1 (5) VALMERI-KYSELYN KÄYTTÖOHJEET Kyselyn sisältö ja tarkoitus Valmeri-kysely on työntekijöille suunnattu tiivis työolosuhdekysely, jolla saadaan yleiskuva henkilöstön käsityksistä työoloistaan kyselyn

Lisätiedot

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6)

Sisällysluettelo. RIIHIMÄEN SEUDUN TERVEYSKESKUKSEN KY Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Liite III Ympäristöterveysosasto Liite III 2 (6) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Tarkastuksen sisältö... 4 3 Tarkastuskohteiden tarkastustiheys ja niihin käytettävä aika... 4 4 Näytteenotto ja tutkiminen...

Lisätiedot

Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014

Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Päihdetilannekysely Espoossa 3.3.-15.4.2014 Ota kantaa Espoon päihdetilanteeseen Kyselyllä kartoitettiin Espoon asukkaiden päihteisiin, tupakkaan ja rahapeleihin liittyviä näkemyksiä ja mielipiteitä päihdehaittojen

Lisätiedot

Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5)

Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Ohje viranomaisille 9/2013 1 (5) Jakelussa mainituille Puuttuminen tupakkatuotteiden ja tupakointivälineiden myyntiin alaikäisille Lainsäädäntö Tupakkalain (693/1976) 14 :n perusteella Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016

Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Valtakunnallisten jäsenten tapaaminen 10.3.2016 Tervetuloa Esittäytymiskierros Ajankohtaista ja vaikuttamistoiminta Jäsenpalvelut ja -yhteistyö Rahapeliyhtiöiden fuusio Rahapeliyhteisöjen yhdistäminen

Lisätiedot

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011

Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 TutkimusYksikön julkaisuja 1/2012 Palkankorotusten toteutuminen vuonna 2011 perälauta suosituin korotusvaihtoehdoista JOHDANTO Metallityöväen Liitto ry ja Teknologiateollisuus ry sopivat lokakuussa 2011

Lisätiedot

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä

Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä Oluen keskiostos liikenneasemilla on pieni Liikenneasemilla ei ole alkoholipoliittista merkitystä 25.6.2014 Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry ry Perustietoa liikenneasemista virallisten

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019

Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019 Liite 4 Tupakkalain ja nikotiinivalmisteiden valvontasuunnitelma vuosille 2015-2019 SISÄLLYS 1 TUPAKKALAIN MUKAINEN VALVONTA 1 1.1 Tarkastuksen sisällön määrittely 1 1.2 Valvontakohteiden tarkastustiheys

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Mistä kyse ja miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 26.3.2014, Rovaniemi Kehittämispäällikkö Jaana Markkula Alkoholiohjelma, Terveyden

Lisätiedot

Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2015 2019

Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2015 2019 Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2015 2019 VALVONTAOHJELMIA 3:2014 Dnro 7958/06.10.07.00/2014 Päiväys 5.9.2014 ISSN-L 2242-2587 ISSN 2242-2587 (Verkkojulkaisu) ISBN 978-952-5978-33-9

Lisätiedot

Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä. Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010

Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä. Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010 Savuttomat raiteet VR-Yhtymän kokemuksia haasteellisessa ympäristössä Ervasti/Ilvesmäki 11.05.2010 Tupakoinnin rajoittamiselle taustaa Asiakaspalaute Pääosin palautteet ovat kohdistuneet häiritsevään

Lisätiedot

Valtakunnalliset valvontaohjelmat vuosille 2015-2019

Valtakunnalliset valvontaohjelmat vuosille 2015-2019 Valtakunnalliset valvontaohjelmat vuosille 2015-2019 Ryhmäpäällikkö Kaisa Mäntynen Ylitarkastaja Reetta Honkanen Ylitarkastaja Heli Laasonen 1 Ympäristöterveydenhuollon yhteinen valtakunnallinen valvontaohjelma

Lisätiedot

Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta

Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta Yleistä tupakkatuotteiden vähittäismyynnin luvanvaraisuudesta Tupakkalain (13.8.1976/693) 10 b :n (19.12.2008/984) mukaan tupakkatuotteita saa myydä tai muutoin luovuttaa vain kunnan myöntämän vähittäismyyntiluvan

Lisätiedot

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön

Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön Kysely yritysten valmiudesta palkata pitkäaikaistyötön 18.2.2005 1 KYSELY YRITYSTEN VALMIUDESTA PALKATA PITKÄAIKAISTYÖTÖN 1 1 Yhteenveto Yrityksiltä kysyttiin eri toimenpiteiden vaikuttavuudesta pitkäaikaistyöttömien

Lisätiedot

Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon. Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö

Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon. Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö Laittoman ja tullivapaan rajatuonnin vaikutus Itä-Suomen huoltoasemaverkostoon Pellervon taloustutkimus Paula Horne, Jyri Hietala, Anna-Kaisa Rämö Yleistä selvityksestä Tässä esityksessä kuvataan hankkeen

Lisätiedot

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010

TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 TORNION KAUPUNGIN YMPÄRISTÖTERVEYDENHUOLLON TUPAKKALAIN MUKAISEN VALVONNAN VALVONTASUUNNITELMA VUODELLE 2010 Ympäristölautakunta 17.12.2009 109 2 Ympäristöterveydenhuollon tupakkalain mukaisen valvonnan

Lisätiedot

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto

Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen. Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Matkustajatuonnin vaikutus alkoholin kokonaiskulutukseen Esa Österberg Alkoholi ja huumeet yksikkö Päihteet ja riippuvuus osasto Alkoholijuomien matkustajatuonti Matkustajien tuomien alkoholijuomien kulutus

Lisätiedot

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019

Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 1 (8) Helsingin tupakkalain valvontasuunnitelma 2015 2019 HELSINGIN KAUPUNGIN 2 (8) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1 Johdanto... 3 2 Suunnitelmallinen valvonta... 3 2.1. Valvonnan

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2012 Anetjärvi Mikko Karvonen Kaija Ojala Satu Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA?

MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? MITEN MENEE, UUSI OPISKELIJA? Raportti syksyn 2012 kyselystä Nyyti ry Opiskelijoiden tukikeskus 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO... 3 2. TULOKSET... 4 2.1 Vastaajien taustatiedot... 4 2.2 Asuinpaikan muutos ja uusi

Lisätiedot

HE 226/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimenpiteistä. järjestyksen kannalta välttämättömiä toimenpiteitä.

HE 226/2005 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimenpiteistä. järjestyksen kannalta välttämättömiä toimenpiteitä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi toimenpiteistä tupakoinnin vähentämiseksi annettua lakia.

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 3 NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA 3 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME NÄKEMYKSET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNTIAJOISTA RUOKAKAUPOISSA LIITEKUVAT TNS

Lisätiedot

Tilitoimistokysely 2013

Tilitoimistokysely 2013 Kysely tilitoimistojen asiakastyytyväisyysseurannasta Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy www. info@ +358 45 137 5099 SISÄLLYSLUETTELO TUTKIMUKSEN ESITTELY... 2 Miten asiakastyytyväisyyttä on seurattu?...

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kotimainen kysyntä supistuu edelleen Mara-alan tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä MaRan tiedotustilaisuus 11.12.2014 Jouni Vihmo, ekonomisti Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa MaRa ry

Lisätiedot

Henkilöstöpalvelut. Odotukset loppuvuoden liikevaihdon kehityksestä ovat positiiviset. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6,3 prosenttia.

Henkilöstöpalvelut. Odotukset loppuvuoden liikevaihdon kehityksestä ovat positiiviset. Liikevaihdon arvioidaan kasvavan 6,3 prosenttia. Liikevaihtotiedustelu Henkilöstöpalvelujen liikevaihto on yhä vuoden takaista pienempi. Tiedustelun tiedot on tarkoitettu jäsenliiton sisäiseen käyttöön, eikä niitä saa julkaista ilman lupaa. Henkilöstön

Lisätiedot

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2013.xlsx. Keskimääräiset Lisätar tarkastusmaksut, tarkastusajat eri

Ympäristöterveydenhuollon maksutaulukko, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus 2013.xlsx. Keskimääräiset Lisätar tarkastusmaksut, tarkastusajat eri Elintarvikelaki Lisätar kastus toiminnoille Ravintolat ja keittiöt Ruokaravintola Ruokaravintola jossa catering toimintaa Kahvila, pizzakebabravintola, pikaruokaravintola, jakelukeittiö Pub 2 100 1,5 75

Lisätiedot

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013

RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013 RAAHEN SEUTUKUNNAN YRITYSBAROMETRI 2013 Hiltunen Heikki Junnila Tiia Luukkonen Aki Sisällysluettelo 1 TUTKIMUKSEN YLEISTIEDOT... 2 2 LIIKEVAIHTO... 5 3 TYÖVOIMA... 6 3.1 Henkilöstön määrä... 6 3.2 Rekrytoinnit...

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille lokakuu 2009 10.12.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu syksyllä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg

Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Linnea Lyy, Elina Nummi & Pilvi Vikberg Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on verrata kuntoutujien elämänhallintaa ennen ja jälkeen syöpäkuntoutuksen Tavoitteena on selvittää, miten kuntoutus- ja sopeutumisvalmennuskurssit

Lisätiedot

Miten arvonlisäveron alennus siirtyi ravintolapalveluiden hintoihin? Alustavat tulokset 08.11.2010

Miten arvonlisäveron alennus siirtyi ravintolapalveluiden hintoihin? Alustavat tulokset 08.11.2010 Miten arvonlisäveron alennus siirtyi ravintolapalveluiden hintoihin? Alustavat tulokset 08.11.2010 Ari Peltoniemi & Johanna Varjonen Tutkimuksen taustaa Ravintolapalveluiden alv:n laskeminen 22 prosentista

Lisätiedot

Nostiko euro hintoja? Hintojen todellinen ja koettu nousu

Nostiko euro hintoja? Hintojen todellinen ja koettu nousu Nostiko euro hintoja? Hintojen todellinen ja koettu nousu Studia Monetaria Samu Kurri 1 Käsiteltäviä aiheita Koettu inflaatio ja kuluttajien hintatietoisuus Koettu inflaatio 1996-2006 Kuluttajatutkimuskeskus

Lisätiedot

Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa

Verohallinto 3 (6) Harmaan talouden selvitysyksikkö. Pääurakoitsijat ilmoittavat ja tilittävät veron urakkaketjussa Rakentamispalvelujen käännetyn verovelvollisuuden vaikutukset HTSY Verohallinto 27.11.2012 Verohallinto 2 (6) KÄÄNNETTY ARVONLISÄVEROVELVOLLISUUS LAIN VAIKUTUKSET Rakennusalan käännetty arvonlisäverovelvollisuus

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2011 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa Suomalaisten vapaa-ajan matkailu Viroon Päivämatkat

Lisätiedot

VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010

VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010 Raportti 1 (2) 1882/05.01.05.07/2010 22.06.2010 VANHUSTEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN PALVELUJEN VALVONTA Valviran kysely palvelua tuottaville yksiköille maalis-huhtikuussa 2010 Valviran ja Aluehallintovirastojen

Lisätiedot

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN

TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Kasvulle on erinomaiset edellytykset Matkailu- ja ravintolaala on merkittävä toimiala Hannu Hakala Majoitus- ja Ravitsemispalvelut MaRa 8.10.2015 LAUREA Matkailu- Matkailu- ja Ravintolapalvelut ja MaRa

Lisätiedot

Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset

Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset Jatkoaikojen poistamisen taloudelliset vaikutukset 11.12.2012 Timo Lappi TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry Anniskelu työllisyyttä, verotuloja ja valvottua alkoholin

Lisätiedot

ALKON MYYMÄLÄN VAIKUTUS YMPÄRISTÖNSÄ PÄIVITTÄISTAVARAMYYNTIIN

ALKON MYYMÄLÄN VAIKUTUS YMPÄRISTÖNSÄ PÄIVITTÄISTAVARAMYYNTIIN ALKON MYYMÄLÄN VAIKUTUS YMPÄRISTÖNSÄ PÄIVITTÄISTAVARAMYYNTIIN 1. Tutkimuksen tavoite: Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Alkon myymälöiden vaikutus niiden välittömässä läheisyydessä tai vaikutuspiirissä

Lisätiedot

Suomalaiset kuluttajina Virossa

Suomalaiset kuluttajina Virossa Suomalaiset kuluttajina Virossa - Kuluttajakysely Maaliskuu 2012 Kuluttajille kohdennettu kysely on toteutettu yhdessä Innolink Research Oy:n kanssa 500 Suomalaisten matkailumenot Viroon 2002-2011 Milj.

Lisätiedot

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat

Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Vanhempien alkoholinkäyttö ja lasten kokemat haitat Marja Holmila 18.9.2012 Marja Holmila: Vanhempien ja aikuisten alkoholinkäyttö lapsen näkökulmasta 1 Esityksen rakenne 1. Päihteitä ongelmallisesti käyttävien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 22. Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1 Valtuusto 24.02.2014 Sivu 1 / 1 5380/11.03.02/2013 Kaupunginhallitus 40 10.2.2014 22 Valtuustokysymys anniskelupaikkojen vaikutuksista ja niiden sijoittumisen periaatteista Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Etelä-Savon matkailubarometri 2010. Ennakoimalla eteenpäin Etelä-Savossa -hanke

Etelä-Savon matkailubarometri 2010. Ennakoimalla eteenpäin Etelä-Savossa -hanke Etelä-Savon matkailubarometri 2010 Ennakoimalla eteenpäin Etelä-Savossa -hanke Etelä-Savon matkailubarometri 2010 Kyselyssä kartoitettiin yrittäjien näkemyksiä kevään ja lähitulevaisuuden suhdannetilanteesta.

Lisätiedot

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen

YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE. Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen YHTENÄINEN EUROMAKSUALUE Yrityksien siirtyminen yhtenäiseen euromaksualueeseen 1 Taustamuuttujat Enemmistö vastaajista muodostui pienemmistä yrityksistä ja yksinyrittäjistä. Vastaajista suurin ryhmä koostuu

Lisätiedot

WM Asiakastyytyväisyydenmittaus

WM Asiakastyytyväisyydenmittaus 11122007 1 (5) WM Asiakastyytyväisyydenmittaus Palvelun kuvaus WM palvelinohjelmistolta lähetetään 1 N kysymystä sisältävä kysely asiakkaiden matkapuhelinnumeroon tekstiviestinä, asiakkaiden lähettämät

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 40. Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 10.02.2014 Sivu 1 / 1 5380/11.03.02/2013 40 Valtuustokysymys anniskelupaikkojen vaikutuksista ja niiden sijoittumisen periaatteista (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Häkkinen,

Lisätiedot

Valviran esittely. Adoptiokoulutus Helsinki 24.1.2013. Johtaja Katariina Rautalahti Ohjausosasto

Valviran esittely. Adoptiokoulutus Helsinki 24.1.2013. Johtaja Katariina Rautalahti Ohjausosasto Valviran esittely Adoptiokoulutus Helsinki 24.1.2013 Johtaja Katariina Rautalahti Ohjausosasto 1 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto TEO ja STTV yhdistettiin 1.1.2009 Toimipisteet Helsinki;

Lisätiedot

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6.

OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat. Raportti 1.6. OPISKELUKYSELY KEVÄT 2010 Savonia-ammattikorkeakoulu Amk- tutkinto-opiskelijat Ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat Raportti 1.6.2010 Mittarityöryhmä Jorma Honkanen Heikki Likitalo Tuula Peura TeWa LiKu TeKu

Lisätiedot

Ravintolan ja muun ravitsemisliikkeen tupakointitila

Ravintolan ja muun ravitsemisliikkeen tupakointitila Ravintolan ja muun ravitsemisliikkeen tupakointitila Opas suunnittelijoille, kiinteistönomistajille, ravintoloitsijoille ja viranomaisille Sosiaali- ja terveysministeriö Sisällysluettelo 1. Tausta...1

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o 208. Laki. Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1998 Julkaistu Helsingissä 27 päivänä maaliskuuta 1998 N:o 208 213 SISÄLLYS N:o Sivu 208 Laki Sopimuksen Euroopan energiaperuskirjasta ja siihen liittyvän pöytäkirjan eräiden määräysten

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 8.5.2014, Turku Seutukoordinaattori, YTM Susanna Leimio Sosiaalialan osaamiskeskus Verso Pakka

Lisätiedot

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa?

Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Pakka-toimintamallin esittely Miksi Pakka kannattaa? Moniammatilliset toimintamallit tutuiksi! -road show 5.6.2014, Mikkeli Ehkäisevän päihde- ja mielenterveystyön koordinaattori Sari Ilvonen Porin kaupunki,

Lisätiedot

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5

Sivu 1 JOHDANTO 1 2 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME 1 LIITEKUVAT 5 MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNISTÄ Sisällysluettelo: Sivu JOHDANTO MIELIPITEET ALKOHOLIJUOMIEN MYYNNIN JÄRJESTÄMISESTÄ MAASSAMME LIITEKUVAT TNS Gallup Oy, Miestentie C, ESPOO, Finland, tel. int+- ()-,

Lisätiedot

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen

MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014. 29.8.2014 Mika Niskanen MATKAILUN TALOUDELLISET VAIKUTUKSET KIVIJÄRVELLÄ KESÄ 2013 TALVI 2014 Toimeksiantaja Kivijärven kunta KÄYTETTY MENETELMÄ Menomenetelmä Tulomenetelmä Asukaskyselyt (keskiarvot) Kuntatilastot Mökkikyselyt

Lisätiedot

Mahdollisuuksien matkailuala

Mahdollisuuksien matkailuala Mahdollisuuksien matkailuala Kainuun matkailufoorumi 26.9.2012 Asiantuntija Hannu Hakala Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry www.mara.fi 11.10.2012 Matkailu-, ravintola- ja vapaa-ajan alat suupaloina:

Lisätiedot

Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto

Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto Naapuruuskyselyn alustavia tuloksia Naapuruuskiistat ja asuminen Suomessa -tutkimushanke Itä-Suomen yliopisto Jukka Hirvonen (Aalto-yliopisto / Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmä) Elokuu

Lisätiedot

MARA. tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä Kuluva vuosi yleistä taloustilannetta parempi. Jouni Vihmo, ekonomisti 15.12.2015

MARA. tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä Kuluva vuosi yleistä taloustilannetta parempi. Jouni Vihmo, ekonomisti 15.12.2015 tuleva vuosi alkaa laskevassa myynnissä Kuluva vuosi yleistä taloustilannetta parempi Jouni Vihmo, ekonomisti 15.12.215 Kohti uutta laihaa vuotta Suomen talous ei käänny kasvuun alkuvuonna 2 Poikkeama

Lisätiedot

Asianajajatutkimus 2012. Tiedotustilaisuus 8.11.2012

Asianajajatutkimus 2012. Tiedotustilaisuus 8.11.2012 Asianajajatutkimus 2012 Tiedotustilaisuus 8.11.2012 Yksityishenkilöiden ulottuvilla olevat oikeuspalvelut uhattuina Asianajajakunta kasvaa ja palvelutarjonta lisääntyy, mutta vain pääkaupunkiseudulla ja

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA Ympäristöterveydenhuollon maksutaksa Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 12.3.2013 Voimaantulopäivä 1.4.2013 1 Soveltamisala Tätä taksaa sovelletaan elintarvikelaissa 23/2006,

Lisätiedot

Kauppakeskusbarometri 2012 tulokset

Kauppakeskusbarometri 2012 tulokset Kauppakeskusbarometri 2012 tulokset Juha Tiuraniemi toiminnanjohtaja, Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Suomen Kauppakeskusyhdistys ry Taustatiedot Kauppakeskusbarometri 2012 / Suomen Kauppakeskusyhdistys

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2015. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 05 Taloustutkimus Oy Marraskuu 05 Tuomo Turja 09..05 SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO.... Tutkimuksen

Lisätiedot

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi

Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...

Lisätiedot

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri

Savuton sairaala toimintaohjelma. 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri Savuton sairaala toimintaohjelma 23.2.2015 Pirkanmaan sairaanhoitopiiri 1 SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO... 2 SITOUTUMINEN... 2 TIEDOTTAMINEN... 3 KOULUTUS JA OHJAUS... 4 TUKI TUPAKOINNIN LOPETTAMISEKSI...

Lisätiedot

OPPAITA 4:2007 Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2008-2010

OPPAITA 4:2007 Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2008-2010 OPPAITA 4:2007 Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2008-2010 Valtakunnallinen tupakkalain valvontaohjelma vuosille 2008-2010 2007 Sisältö 1. Taustaa...2 2. Yleistä...2 3. Valvontaohjelman

Lisätiedot

JULKISIVUKORJAUSTEN MÄÄRÄT 2002

JULKISIVUKORJAUSTEN MÄÄRÄT 2002 JULKISIVUKORJAUSTEN MÄÄRÄT 2002 Sisällys 1 TIIVISTELMÄ... 3 2 YLEISTÄ KYSELYSTÄ... 5 2.1 Kysymyksenasettelu... 5 2.2 Kohderyhmät... 5 3 JULKISIVUKORJAUSTEN MÄÄRÄT... 7 3.1 Rakennusten ikäjakauma... 7 3.2

Lisätiedot

Ravintolan ja muun ravitsemisliikkeen tupakointitila

Ravintolan ja muun ravitsemisliikkeen tupakointitila Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2007:2 Ravintolan ja muun ravitsemisliikkeen tupakointitila Opas suunnittelijoille, kiinteistönomistajille, ravintoloitsijoille ja viranomaisille SOSIAALI- JA

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET

YMPÄRISTÖTERVEYSPALVELUIDEN TAKSAN PERUSTEET 1 Soveltamisala Juankosken ja Nilsiän kaupunkien sekä Kaavin, Lapinlahden, Maaningan, Rautavaaran, Siilinjärven, Tuusniemen ja Varpaisjärven kuntien muodostamalla ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alueella

Lisätiedot

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio

Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Kuinka paljon ruokaketjun eri osat saavat elintarvikkeiden hinnasta? Hanna Karikallio Miten ruokaan käytettävät kulutusmenot jakautuvat elintarvikeketjussa? Lähestymistapa perustuu kotimaisten elintarvikkeiden,

Lisätiedot

Ravintolan ja muun ravitsemisliikkeen tupakointitila

Ravintolan ja muun ravitsemisliikkeen tupakointitila Sosiaali- ja terveysministeriön esitteitä 2007:2 Ravintolan ja muun ravitsemisliikkeen tupakointitila Opas suunnittelijoille, kiinteistönomistajille, ravintoloitsijoille ja viranomaisille Helsinki 2007

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 15/2016 vp) täydentämisestä

Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 15/2016 vp) täydentämisestä Hallituksen esitys eduskunnalle tupakkalaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi annetun hallituksen esityksen (HE 15/2016 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA

KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA KEURUSSELÄN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN YMPÄRISTÖTERVEYDEN- HUOLLON MAKSUTAKSA Keurusselän ympäristölautakunta 9.12.2015 1 Tätä taksaa sovelletaan A) Elintarvikelaissa (23/2006) säädettyihin kunnan viranomaisen

Lisätiedot

Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015

Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015 Talous ja ympäristötilastot Alkoholijuomien tukkuhinnat lokakuussa 2015 Marraskuu 2015 Tilastokeskus: 00022 Tilastokeskus 029 551 1000 Toimeksiantaja: Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry 2 Alkoholijuomien

Lisätiedot

Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla

Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla Tutkimus Marraskuu 2005 *connectedthinking Sisällysluettelo Yhteenveto... 3 Yleistä... 3 Kyselytutkimuksen tulokset... 3 Markkinariskipreemio Suomen osakemarkkinoilla...

Lisätiedot

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014

Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa

Lisätiedot

Tässä selvityksessä keskitytään ensisijassa Suomen tuloksiin. Selvityksen lopusta löytyy lyhyt vertailu muiden Pohjoismaiden välillä.

Tässä selvityksessä keskitytään ensisijassa Suomen tuloksiin. Selvityksen lopusta löytyy lyhyt vertailu muiden Pohjoismaiden välillä. Nordnet Säästöindeksi Lehdistötiedote 3.5.2012 Suomi ja Pohjoismaat, Q1 2012 Suomalaiset suhtautuvat varovaisen luottavaisesti pörssin kehitykseen. Nordnetin tekemässä selvityksessä niukka enemmistö suomalaisista

Lisätiedot

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup

Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup Alkoholijuomien matkustajatuonti vuonna 2013 TNS Gallup TNS 2014 Kotipaikka/Domicile Espoo Y-tunnus/Company code 0114300-3 SFS-ISO 20252 -sertifioitu Tutkimuksen tavoitteet ja tutkimusasetelma Seuraavassa

Lisätiedot

SIIVOJA HALLITSEE EKG-REKISTERÖINNIN, VAIKKA SE ON VAIKEAA JOPA KLIINISEN FYSIOLOGIAN ERIKOISHOITAJILLE!

SIIVOJA HALLITSEE EKG-REKISTERÖINNIN, VAIKKA SE ON VAIKEAA JOPA KLIINISEN FYSIOLOGIAN ERIKOISHOITAJILLE! Hanna-Maarit Riski Yliopettaja Turun ammattikorkeakoulu SIIVOJA HALLITSEE EKG-REKISTERÖINNIN, VAIKKA SE ON VAIKEAA JOPA KLIINISEN FYSIOLOGIAN ERIKOISHOITAJILLE! JOHDANTO Iltasanomissa 17.3.2011 oli artikkeli,

Lisätiedot

Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa. Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos

Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa. Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos Terveystarkastajan rooli sisäilmaongelmissa Antti Kreko, Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos Oulun seudun ympäristötoimen nykyinen toiminta-alue 60 km 35 km 25 km Oulun seudun ympäristötoimi liikelaitos

Lisätiedot

Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi

Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Näkymät vähemmän negatiiviset Mara-alalle neljäs vaikea vuosi Jouni Vihmo, ekonomisti 25.6.215 Suhdannenäkymät parantuneet hieman reaalitaloudessa ei selvää käännettä ylöspäin 4 Päätoimialojen suhdannenäkymät,

Lisätiedot

Suhteellisia osuuksia ilmaistaessa käytetään prosenttilukujen ohella myös murtolukuja.

Suhteellisia osuuksia ilmaistaessa käytetään prosenttilukujen ohella myös murtolukuja. PROSENTTILASKUT Prosenttilaskuun ja sen sovelluksiin, jotka ovat kerto- ja jakolaskun sovelluksia, perustuu suuri osa kaikesta laskennasta, jonka avulla talousyksikön toimintaa suunnitellaan ja seurataan.

Lisätiedot

SAVUTTOMUUS JA TERVEYS LAPIN AMMATTIOPPILAITOKSISSA 2010 - hanke. Ritva Salmi, sairaanhoitaja (yamk)

SAVUTTOMUUS JA TERVEYS LAPIN AMMATTIOPPILAITOKSISSA 2010 - hanke. Ritva Salmi, sairaanhoitaja (yamk) SAVUTTOMUUS JA TERVEYS LAPIN AMMATTIOPPILAITOKSISSA 2010 - hanke Ritva Salmi, sairaanhoitaja (yamk) 1 HANKKEEN KUVAUS Kesto 1.2.2010 31.12.2010 Päämäärä: Toisen asteen ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevien

Lisätiedot

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella

Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Työntekijöiden ja vanhempien näkemyksiä Toimiva lapsi & perhe työmenetelmistä Lapin sairaanhoitopiirin alueella Tutkija Heli Niemi Lasten ja nuorten psykososiaalisten erityispalveluiden seudullinen kehittäminen

Lisätiedot

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä

Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA. Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä Forssan kaupunki on savuton kuntatyöpaikka SAVUTTOMUUS- OHJELMA Kaupunginhallitus Yhteistoimintaryhmä 2 Sisällysluettelo SAVUTTOMUUSOHJELMA 1. Savuttoman työpaikan määritelmä... 3 2. Savuton Forssan kaupunkityöpaikka...

Lisätiedot

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010

Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 1 28.6.2010 Kysely talous- ja velkaneuvojille velkaantumisen taustatekijöistä 2010 Sisällys 1. Selvityksen tarkoitus s. 1 2. Selvityksen toteuttaminen s. 1 3. Selvityksen tulokset s. 2 3.1 Velkaantumisen

Lisätiedot

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA

KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA KUUSAMON LUONNONVAROJEN KÄYTÖN YHTEENSOVITTAMISSUUNNITELMA Kuusamon luonnonvarojen yhteensovittamissuunnitelman yhtenä osana on laadittu vuorovaikutusta lisäävä kysely luonnonvarojen merkittävyydestä sekä

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy.

HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 2013. Taloustutkimus Oy. HELSINGIN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO LIIKENNESUUNNITTELUOSASTO Helsinkiläisten liikkumistottumukset 0 Taloustutkimus Oy Marraskuu 0 Tuomo Turja 9..0 Pauliina Aho SISÄLLYSLUETTELO. JOHDANTO....

Lisätiedot

Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011

Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011 Taloustutkimuksen Horeca-rekisteri 2011 24.2.2012 Marko Perälahti/ Vilja Kumpusalo-Sanna Kodin ulkopuolella valmistettujen aterioiden määrä oli 889 miljoonaa vuonna 2011 Taloustutkimuksen Horeca-rekisterissä2011

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ EDELTÄVÄSTÄ TIEDONHAUSTA ASUNTOKAUPASSA 2006 MUUTOSKEHITYS 2002-2006

TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ EDELTÄVÄSTÄ TIEDONHAUSTA ASUNTOKAUPASSA 2006 MUUTOSKEHITYS 2002-2006 Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos ja Tampereen yliopiston kauppakorkeakoulu 33014 Tampereen yliopisto TUTKIMUSRAPORTTI 18.10.2006 YTT FM Lea Ahoniemi Kauppat. yo Maria-Riitta Ahoniemi TUTKIMUS OSTOPÄÄTÖSTÄ

Lisätiedot

Neuvolan asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset toiminnan kehittämisen perustana

Neuvolan asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset toiminnan kehittämisen perustana Neuvolan asiakastyytyväisyyskyselyn tulokset toiminnan kehittämisen perustana Salla Sainio, kehittämispäällikkö, THL Eija Luoto, projektipäällikkö, THL Kansalliset asiakaspalautekyselyt Mitä ovat kansalliset

Lisätiedot

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014

MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 MUN TALOUS -HANKE 2014 / KYSELYN KOONTI JULKAISUVAPAA 14.7.2014 Mun talous -hanke teetti toukokuussa 2014 kyselyn porilaisilla toisen asteen opiskelijoilla (vuonna -96 syntyneille). Kyselyyn vastasi sata

Lisätiedot