KANNUSTAVAN JA VIRIKKEELLISEN OPPIMISYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTISSA KAVIO-HANKE. Lahden diakonian instituutti

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANNUSTAVAN JA VIRIKKEELLISEN OPPIMISYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTISSA KAVIO-HANKE. Lahden diakonian instituutti"

Transkriptio

1 1 KANNUSTAVAN JA VIRIKKEELLISEN OPPIMISYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN LAHDEN DIAKONIAN INSTITUUTISSA KAVIO-HANKE Lahden diakonian instituutti Lahden kansanopisto Harjulan kansalaisopisto Perheniemen evankelinen opisto

2 2 Kannustavan ja virikkeellisen oppimisympäristön kehittäminen (KAVIO) hanke on Aluehallintoviraston rahoittama Osaava-hanke. KAVIO-hankeverkostossa ovat mukana Lahden diakonian instituutti, Lahden kansanopisto, Harjulan kansalaisopisto ja Perheniemen evankelinen opisto. Lahden diakonian instituutin oppimisympäristön kehittämisessä on haastateltu oppimistiloja suunnittelevia asiantuntijoita ja tutustuttu alan julkaisuihin sekä benchmarkattu muita oppilaitoksia. Hankkeen tuloksena syntyi suunnitelma, jonka avulla voidaan luoda virikkeellinen ja toiminnallinen oppimisympäristö. Suunnitelmassa on huomioitu oppilaitoksen käytävät ja yleiset tilat. Lisäksi suunnitelmassa on huomioitu Actio-luokkatila, josta tehtäisiin oppimistila, joka mahdollistaa erilaisten opetusmenetelmien hyödyntämisen. Alla on kuvattu kannustavan ja virikkeellisen oppimisympäristön suunnitelman tavoitteet, vaikuttavuudet ja toteuttamiskeinot. Suunnitelmassa on ensin kuvia nykyisestä tilanteesta ja sen jälkeen visuaalisesti toteutettu näkemys uudistetusta oppimisympäristöstä. Lisäksi suunnitelman lopussa on esitelty erilaisia pajaoppimisen malleja, joiden avulla monipuolistetaan opetusta. Kannustava ja virikkeellinen oppimisympäristö Tavoitteet Lahden diakonian instituutin arvojen ja kristillisen ihmiskäsityksen mukainen toiminta ja näkyminen arjen toiminnassa. ykseyden ja yhteisöllisyyden luominen oppimistilaan huomioidaan esteettömyys, kodinomaisuus kokemuksellinen ja yhteisöllinen oppiminen opiskelijat ovat aktiivisia toimijoita pyrkimyksenä on tuottaa elämyksiä oppimistaitojen kehittäminen mahdollisuus kohdata ihminen tasa-arvoisesti ja yhdenvertaisesti erilaisten opiskelijoiden huomioiminen Keinot / vaikuttavuus Prosessi, toteutus, toimintatapa Suunnitelman mukainen oppimisympäristö toteutetaan Lahden diakonian instituutin henkilöstön ja opiskelijoiden yhteistyönä. Suunnitelmissa huomioidaan fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintaympäristö: tila, kalusteet, laitteet, valaistus, aistimaailma, värit, erilaiset oppimismenetelmät Oppimistila toteutetaan jonkin opiskelijaryhmän projektityönä, jolloin saadaan myös opiskelijoiden ääni kuuluville. Oppimistilaan hankittavat kalusteet pyritään hankkimaan oppilaitoksen olemassa olevista tarvikkeistoista, kierrätyksestä ja hyödynnetään tehtyjä oppilastöitä.

3 Nykyinen tilanne Tiloista puuttuu yhteisöllisyyden ja kodikkuuden tunne; tilat kaipaavat uutta väriä, sisustuksellisia elementtejä elävöittämään käytävätiloja ja yhtenäisempiä kalusteita yleistiloihin. Kalusteet ovat eri paria ja sijoitettu seiniä vasten. Luokkatilassa työpöydät ovat rivissä, joten ryhmätöiden tekeminen on haasteellista. Liikuntarajoitteisia henkilöitä ei ole huomioitu nykyisessä oppimisympäristössä. 3

4 4 Tavoitteena on luoda ykseyden ja yhteisöllisyyden oppimisympäristö, jossa huomioidaan fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen ympäristö: tila, kalusteet, tekninen ympäristö + laitteet, valaistus, värimaailma, moniaistisuus, erilaiset oppimistyylit, opetuksen vuorovaikutuksellisuus, ergonomisuus, luonnollisuus fyysisessä toimintaympäristössä pyritään esteettömyyteen: liikkumis- ja toimintaesteisille mahdollistetaan hissien käyttömahdollisuus, siirrettävät porrasluiskat psyykkinen ja sosiaalinen toimintaympäristö: luodaan kodinomainen ja elämyksiä tuottava tunnelma, jossa on helppo kohdata toinen ihminen ja rentoutua tarvittaessa Lisätään kasveja tuomaan värikkyyttä, pintoja elävöitetään joko maalaamalla liturgisin / psykologisin värein tai luontoaiheisilla kuvilla tai tapeteilla. Hyödynnetään olemassa olevia oppilastöitä ja materiaaleja elävöittämään seinäpintoja.

5 5 Valaisimet upotettuna kattorakenteisiin, jolloin valo ei häikäise vaan tulee epäsuorasti ylhäältä. Materiaalit ovat puuta, värimaailma perustuu värien psykologisiin merkityksiin: keltainen oppiminen sininen rauhoittuminen vihreä keskittyminen ja mietiskely punainen - energisyys violetti- voimaantuminen oranssi tasapaino Moniaistisuus huomioidaan: näköaisti mm. materiaalit, valaistus kuuloaisti mm. opettajan puhe, luonnon äänet, musiikki hajuaisti mm. luonnon materiaaleista tulevat tuoksut makuaisti tuntoaisti mm. materiaalien koskettaminen, kävely erilaisilla materiaaleilla Hyödynnetään monipuolisia elearning - oppimisympäristöjä: mm. SanomaPro, Edu.fi, YouTube, some, kieltenopiskelun nettisivustot Käytössä on interaktiivinen kosketusnäyttötaulu, jonka avulla voidaan havainnollistaa, elävöittää ja korostaa opiskeltavia asioita. Oppimistilasta tulee vuorovaikutuksellinen, monipuolinen ja se motivoi ja aktivoi opiskelijoita oppimiseen.

6 Luokkahuoneesta tehdään pienryhmätila ja oppimiskahvila. Työpöydät asetellaan ryhmiin, ikkunoihin ripustetaan värilliset verhot huoneen pimentämistä varten, sivuseinälle laitetaan valkokangas, jonne heijastetaan projektorilla luontoaiheisia tai käsiteltävään aiheeseen liittyviä kuvia. Kuviin voidaan liittää myös luonnon ääntä tai musiikkia. 6 Luokkahuoneen toiseen päähän laitetaan rentoutumistila, jota elävöitetään kalusteilla (esim. värikkäät säkkituolit, sohva, seinä- ja lattiatekstiilit, somisteet, keinutuoli).

7 7 Pajaoppiminen Miten pajaopintojen opinnollistaminen toteutuu DILASSA? Käytännön hoitotyön opetus hoitotyön luokassa ennen työssäoppimista Simulaatio-opetuksen hyödyntäminen opetuksessa Voidaan soveltaa myös lastenohjaaja- ja nuoriso-vapaaajanohjaajaopiskelijoiden opetuksessa Käytännön hoitotyön opetus hoitotyön luokassa ennen työssäoppimista Opiskelijat ovat suunnitelleet työvuorotaulukkoon työvuorot. Päivä alkaa hoitotyön luokassa työvaatteisiin puettuina. Osasto suunnitellaan olemaan kirurgian, sisätautien, lastentautien, jne Toinen luokkatiloista on sisutettu sairaalaympäristöön soveltuvaksi ja toinen luokkatila on sisutettu palvelutaloon soveltuvaksi. Työpäivä aloitetaan aamuraportilla, missä yksi opiskelijoista kertoo aiemmin suunnitellun raportin potilaista ja jakaa opiskelijoille työtehtävät ja potilaat. Työt alkavat. Opiskelijat hoitavat vuoteissa olevia nukkeja tai erilaisissa rooleissa olevia opiskelijoita. Erilaiset roolit voivat olla mm. hankala potilas, aggressiivinen potilas, kivulias potilas, yhteistyökyvytön potilas, kuuro, sokea, allerginen, uusi potilas, pelokas, terminaalivaiheen potilas jne. Työpäivä koostuu työssäoppimisen kriteereistä, jolloin kriteerit avataan käytännön hoitotyössä. Opetellaan ammatissa kasvamista erilaisin taidoin; kuten vuorovaikutustaidot, ihmissuhdetaidot, potilaan lähestymistä, sanattoman viestinnän vaikutusta. Tilanteet voidaan myös videoida. Työpäivässä opetellaan suunnittelemaan työjärjestys, työn kokonaisuuteen liittyviä asioita, kuten jätteiden lajittelu, kestävä kehitys, pyykkihuolto, ruokailu. Työpäivän päätteeksi kirjataan raportti tehdyistä ja opituista asioista. Iltapäivä koostuu työpäivän purkamisesta. Tunnelmallisessa ja rentouttavassa luokkatilassa istutaan pehmeällä sohvalla, hämyisessä valaistuksessa, ehkä hedelmien kera ja puretaan päivän tapahtuma kulku. Tuodaan esille niitä tunteita, mitä tilanteet herättivät. Miltä tuntui olla potilas? Miltä tuntui hoitaa hankalaa potilasta? Mitä opin, oivalsin? Mitä olisin tehnyt toisin?

8 8 Tilanteet ja toiminta arvioidaan työssäoppimisen kriteerien kautta antaen samalla rakentavaa palautetta itse kullekin. Toimintaa käytetään välittömästi ennen työssäoppimisen alkamista joko yhtenä tai useampana päivänä. Päivät teemoitetaan. Opettajana voi toimia useampikin eri opettaja, jolloin saadaan esiin erilaisia tapoja tehdä työtä. Simulaatio-opetuksen hyödyntäminen opetuksessa Työpäivä koostuu kuten aiemmin, mutta luokkatilana on Olga. Siellä on valkokankaalle heijastettu lavastettu tapahtuma, mikä kenties löytyy valmiista DVD:stä. Ollaan kotihoidossa. Valkokankaalle heijastuu koti, hyvin alkeellisissa olosuhteissa oleva yksinäinen, monisairas vanhus, joka vastustaa useita hoitoja. Opiskelija koputtaa ovelle ja sulkeutuu vanhuksen maailmaan. Alkaa löytöretki työssäoppimisen kriteerien haalimiseksi. Opiskelija eläytyy tilanteeseen, suunnittelee hoidon ja toteuttaa sen parhaalla mahdollisella tavalla. Tilanne videoidaan tai osa opiskelijoista seuraa ollen mukana tunnelmassa. Annetun tilannetehtävän jälkeen puretaan tapahtuma. Käydään läpi tilanteeseen liittyvät tunteet ja tehtävät sekä suunnitellaan, mitä olisi voitu tehdä toisin. Lastenohjaaja- ja nuoriso-vapaa-ajanohjaajaopiskelijoiden opetuksessa Siltä osin kuin soveltuu, voidaan käyttää myös lastenohjaajaopiskelijoilla sekä nuoriso-ja vapaa-ajanohjaajaopiskelijoiden opetuksessa. Myös opettajien opetuksessa voidaan hyödyntää. Toinen opettaja on opiskelijana ja toinen opettajana. Viestinnän vaikutuksia ja tapoja voidaan harjoitella ja harjaannuttaa tämäntyyppisessä opetuksessa. Ammattiin työssäoppimalla Jo olemassa olevassa suunnitelmassa on tarkoitus, että koulutuksen eteneminen tapahtuu niin, että pääosa opiskelusta toteutetaan työsaleissa ja työssäoppimisessa. Atto-aineista osa toteutetaan myös työsalissa. Opiskelu sisältää työssäoppimista 32-42ov. Tavoitteena on keskeyttämisen ehkäisy koulutusta työvaltaistamalla ja laajentamalla työssäoppimista. Opiskelijat suorittavat työssäoppimisen erilaisissa työssäoppimispaikoissa ja tarvittava teoriaopinto suoritetaan verkko-opintoina. Näin mahdollistetaan läpäisyn tehostaminen sekä keskeytysten väheneminen, kuitenkin opetussuunnitelman mukaisesti.

9 9 LUDO-malli opetukseen Ludon idea on opiskelijan identiteetin ja osaamisen vahvistaminen luovuuden, draaman ja osallisuuden avulla. Jo olemassa olevassa Projektissa on nostettu keskeiseen asemaan elinikäisen oppimisen avaintaidot, jotka ovat arvioinnin kohteena kaikissa tutkinnon osissa. Päivä alkaa opettajan ja opiskelijoiden yhteisellä aamupalaverilla, jolloin on tarjolla aamupala. Palaverissa kuunnellaan kuulumisia ja asioita puolin ja toisin, käydään läpi päivän tehtävät ja muita asioita mitä nousee esiin (tarkoituksena on, että opiskelijat jatkossa tekevät itse aamupalan). Päivä jatkuu ammatillisilla aineilla ennen ja jälkeen ruokailun. Päivän päätteeksi on yhteenveto päivän tapahtumista opiskelijoiden kanssa. Päivän runko pyritään pitämään vakiona. Moniopettajuus ja attoaineiden integrointi Ajatuksena on tuoda atto-aineet lähemmäksi käytäntöä eli työsaliin. Työsalissa atto-opettajalla on parina ammatillinen opettaja ja mahdollisesti vielä työnohjaaja samanaikaisesti. Jo olemassa olevassa mallissa ensimmäisessä jaksossa atto-aineista oli äidinkieli ja tehoa opiskeluun. Atto-opettaja piti osan tunneista työsalissa tehden itse opiskelijoiden ohjeistamana peltilaatikon. Opiskelijat olivat tehneet samanlaisen laatikon jo aiemmin ammatillisilla tunneilla, joten asia oli jo kertaalleen opeteltu. Opiskelijat vaativat myös työselostuksen tekemisen opettajalta. Yhdistelmä sopii hyvin Terveystiedon ja Ruotsin opetuksen kanssa. Luokkahuoneen seinällä on terveystietoa käsittelevää materiaalia ja ruotsinkielistä terveystietoon liittyvää tekstiä. Opetus koostuu kriteerien pohjalta. Yhdistämällä eri oppiaineita tehostetaan opintoja. Ekspressiivinen taideterapia Tavoitteena taideterapiassa on auttaa opiskelijan minän kehittymistä. Ensimmäisen jakson teemana on ollut kuva. Seuraavien jaksojen aikana käsitellään liike ja tanssi, kirjoittaminen, draama, ääni ja musiikki. Taideterapian siirtyminen opetuksen osaksi on vielä alkuvaiheessa. Ensimmäisiä ideoita opiskelijoiden taideteoksien tekemiseksi ja niiden hyödyntämiseksi osana ammatillisten aineiden opetusta on jo tehty.

10 10 Tavoite Monipuolistaa ja elävöittää oppimista käytännön harjoitusten sekä erilaisten toteutusten kautta. Mahdollistaa atto-aineiden oppimisen käytännön työtilanteissa sekä oppijan osaamisen ja identiteetin kehittymisen.

Läpäisyn tehostamishankkeet Joustavuutta oppimiseen ja Jousto

Läpäisyn tehostamishankkeet Joustavuutta oppimiseen ja Jousto Läpäisyn tehostamishankkeet Joustavuutta oppimiseen ja Jousto Opetuksen järjestäminen uudella tavalla Orimattilassa kone- ja metallialan perustutkinnossa Ari Mansikkaniemi ja Kirsi Manninen FOJO Fiksua

Lisätiedot

Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä

Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä Hyvinvointia koulupäivään toiminnallisista menetelmistä Kuinka kehitän HELPOSTI oppitunteja toiminnallisempaan suuntaan? 1.Fyysinen aktiivisuus ja koulupäivä Keskustelu - voidaanko meidän koululla samaistua

Lisätiedot

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä

Digitarinat. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: Oppiminen on yhteispeliä Digitarinat Oppiminen on yhteispeliä Qr-koodi Youtube soittolistaan: Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Nopso-hankkeet 2014 2015 Etelä-Kymenlaakson ammattiopistossa: TYÖPAIKKAOHJAAJIEN KOULUTUS

Lisätiedot

Miten läpäisyn tehostaminen toimii käytännössä opiskelijoiden kanssa? 31.10.2012 Paasitorni Jari Pöyhönen, Opinto-ohjaaja Koulutuskeskus Salpaus

Miten läpäisyn tehostaminen toimii käytännössä opiskelijoiden kanssa? 31.10.2012 Paasitorni Jari Pöyhönen, Opinto-ohjaaja Koulutuskeskus Salpaus Miten läpäisyn tehostaminen toimii käytännössä opiskelijoiden kanssa? 31.10.2012 Paasitorni Jari Pöyhönen, Opinto-ohjaaja Koulutuskeskus Salpaus 2 LÄHTÖTILANNE Kysymys 1. 1.1.2007-31.12.2010 Salpauksessa

Lisätiedot

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä!

Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! Keravanjoen koulu Opitaan yhdessä! OPS 2016 Arvokeskustelun tuloksia Keravanjoen koulun huoltajat 1 a) Miksi lapsesi opiskelee koulussa? oppivelvollisuus ja yleissivistys oppii vastuulliseksi kansalaiseksi

Lisätiedot

HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE

HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Opettajan pedagogiset opinnot yliopisto-opettajille Pilottikoulutus 2011-2013, Oulun yliopisto, kasvatustieteiden tiedekunta Harjoittelu (laaja-alainen opettaja) 7 op HARJOITTELUOHJE OPISKELIJALLE Harjoittelusta

Lisätiedot

KESTÄVÄ KEHITYS RAKENNUSALAN OPETUKSESSA

KESTÄVÄ KEHITYS RAKENNUSALAN OPETUKSESSA KESTÄVÄ KEHITYS RAKENNUSALAN OPETUKSESSA 29.4.2014 Suomen ympäristöopisto SYKLI / Kestävä kehitys rakennusalan koulutuksessa SISÄLLYSLUETTELO Kestävä rakentaminen käsitteenä Kestävän rakentamisen osatekijät

Lisätiedot

KRISTILLINEN KASVATUS

KRISTILLINEN KASVATUS KRISTILLINEN KASVATUS Ammattitaitovaatimukset Osaamisen arviointi osaa tukea lapsen hengellistä kasvua syventää kokonaisvaltaisen osaamista ottaen huomioon lapselle ominaiset tavat toimia luo turvallisen

Lisätiedot

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut

Lahden diakonian instituutti. Vastuuta ottamalla opit 3- hanke. Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015. Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Lahden diakonian instituutti Vastuuta ottamalla opit 3- hanke Loppuraportti 2.6.2014 31.12.2015 Lahden Diakoniasäätiö, sosiaali- ja terveyspalvelut Anne-Maria Karjalainen kehittämisvastaava Lahden diakonian

Lisätiedot

Ihmisellä on viisi perusaistia

Ihmisellä on viisi perusaistia Aistit ja oppiminen Ihmisellä on viisi perusaistia näköaisti eli visuaalinen aistijärjestelmä kuuloaisti eli auditiivinen aistijärjestelmä tuntoaisti eli kinesteettinen aistijärjestelmä hajuaisti eli olfaktorinen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma 2015 Sivistyslautakunta 27.8.2015 2 Sisältö 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2. Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio

OPS-KYSELY. Syksy Vetelin lukio OPS-KYSELY Syksy 2015 Vetelin lukio KYSYMYKSET Mikä lukiossa on tärkeää? Millainen on unelmalukio? Missä ja miten opitaan parhaiten? VASTAAJAT 58 opiskelijaa 4 huoltajaa 7 opettajaa OPISKELIJAT Viihtyisät

Lisätiedot

Opiskelutaidot Tiina Kerola

Opiskelutaidot Tiina Kerola Opiskelutaidot 29.10.2015 Tiina Kerola Opiskelutaidot osana opiskelukykyä Omat voimavarat Persoonallisuus Identiteetti Elämänhallinta Elämäntilanne ja olosuhteet Sosiaaliset suhteet Fyysinen ja psyykkinen

Lisätiedot

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1)

Taide ja kulttuuri, valinnainen. Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Kuvaukset 1 (6) Taide ja kulttuuri, valinnainen Ilmaistutaidon työpaja (YV9TK1) Tavoitteet Opiskelija kehittää luovuuttaan, yhteistyökykyään ja viestintätaitojaan rohkaistuu ilmaisemaan itseään itseilmaisun

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Aikuisten perusopetus

Aikuisten perusopetus Aikuisten perusopetus Laaja-alainen osaaminen ja sen integrointi oppiaineiden opetukseen ja koulun muuhun toimintaan 23.1.2015 Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS Uudet opetussuunnitelman

Lisätiedot

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen

Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin. Johanna Venäläinen Savonlinnan ammatti- ja aikuisopiston vieraiden kielten opetusta verkossa ja integroituna ammattiaineisiin Johanna Venäläinen Kenelle ja miksi? Lähtökohtana ja tavoitteena on - tarjota opiskelijoille vaihtoehtoinen

Lisätiedot

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia

Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia Tekemällä oppimista ja sisältöjen integrointia opettajan ja opiskelijan näkökulmia koulutussuunnittelija Kaija Mattila, Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto, Nurmes OPH 3.2.2014 2 Tekemällä

Lisätiedot

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015

Terveisiä ops-työhön. Heljä Järnefelt 18.4.2015 Terveisiä ops-työhön Heljä Järnefelt 18.4.2015 Irmeli Halinen, Opetushallitus Opetussuunnitelman perusteet uusittu Miksi? Mitä? Miten? Koulua ympäröivä maailma muuttuu, muutoksia lainsäädännössä ja koulutuksen

Lisätiedot

Opiskelukyky opiskelijan oikeus

Opiskelukyky opiskelijan oikeus Opiskelukyky opiskelijan oikeus Porvoon ammattiopiston oma hanke, joka on jatkoa Open minds-learning minds- ESR hankkeessa aloitettua opiskelijoiden oppimisja osaamisvalmiuksien vahvistamista Oppimisen

Lisätiedot

Lukio-opintojen säädöstaustaa

Lukio-opintojen säädöstaustaa Lukio-opintojen säädöstaustaa Marjaana Manninen KONSTIT hanke 2009 Lukiodiplomit verkkoon paja Osaamisen ja sivistyksen asialla LUKIOKOULUTUKSEN SÄÄTELYJÄRJESTELMÄ Lukiolaki Yleiset valtakunnalliset tavoitteet

Lisätiedot

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013

OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 OPPISOPIMUSFOORUMI 21.11.2013 1. 2+1 TOTEUTUKSEN KRITEERIT 2. 2+1 MALLIN TOTEUTUS RAKENNUSALALLA 3. OPPIMISPOLKUJA 4. POSITIIVISTA / POHDITTAVAA Oppisopimusfoorumi Hannu Rinne TUTKINNON TAVOITTEET KOLMELLE

Lisätiedot

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan

Lisätiedot

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj

1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarj 1. Johdanto Hyvinkään Opisto on vuonna 1927 perustettu vapaan sivistystyön oppilaitos, joka tarjoaa kaikille avointa koulutusta. Hyvinkään Opisto tarjoaa kaikille avoimia suomen kielen kursseja pääsääntöisesti

Lisätiedot

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 KUNTOUTUMISEN TUKEMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ opiskelijan nimi: ryhmä: työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ KUNTOUTUMISEN TUKEMISEN TUTKINNON OSASSA / NÄYTÖN

Lisätiedot

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin

Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin YHDESSÄ Tutkinnon perusteista OPSiin, HOPSiin ja HOJKSiin AMISTO 2.1.2014 Anu Raudasoja HAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu 1.1.2014 YHDESSÄ Teemat: 1. Tutkinnon perusteista OPSiin 2. OPSista HOPSiin

Lisätiedot

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS

TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS TIEDOTE 16/2008 18.3.2008 1 (6) Taiteen perusopetuksen järjestäjille TAITEEN PERUSOPETUKSEN KÄSITE, RAKENNE JA LAAJUUS Mitä taiteen perusopetus on? Koulutuksen järjestäminen Taiteen perusopetuksen lainsäädäntö

Lisätiedot

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja

TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja TYÖVALTAINEN OPPIMINEN / TOP-Laaja tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus 10ov Oikeaa työssäoppimista 4ov Teoriaopiskelua työelämässä 6 ov 1. Työprosessin hallinta tarvitseville lapsille

Lisätiedot

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.)

VALINNAISET OPINNOT Laajuus: Ajoitus: Kood Ilmoittautuminen weboodissa (ja päättyy 06.03.2016.) VALINNAISET OPINNOT Valinnaisia opintoja pedagogisten opintojen yleistavoitteiden suuntaisesti tarjoavat normaalikoulu, kasvatustiede ja ainedidaktiikka. Laajuus: 3 opintopistettä Ajoitus: Pääsääntöisesti

Lisätiedot

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä

Ammattireitti. Laajennetun työssäoppimisen kokeilu. Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Ammattireitti Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Tekemisen meininkiä OSAOn Muhoksen yksikössä Laajennetun työssäoppimisen kokeilu Oulun seudun ammattiopisto OSAO on mukana Opetushallituksen rahoittamassa

Lisätiedot

Lisäksi ammattitaitoa täydennetään erilaisilla tehtävillä ja portfoliolla siltä osin kuin sitä ei voida tutkintotilaisuudessa osoittaa

Lisäksi ammattitaitoa täydennetään erilaisilla tehtävillä ja portfoliolla siltä osin kuin sitä ei voida tutkintotilaisuudessa osoittaa 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO/ Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ ARVIOINTI Tutkintotilaisuudet suunnitellaan yksilöllisesti yhteistyössä

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Lielahden koulun huoltajille Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan Mitä opiskellaan milläkin vuosiluokalla

Lisätiedot

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke

Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke Learning by doing tekemällä ammatin oppiminen, pedagogiikan kehittämishanke 2 Pedagoginen kehittäminen Ilmiöperusteinen oppiminen Learnig by doing tekemällä oppiminen Kokemuksellinen oppiminen 3 Toteuttajataho

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016

LIIKKUVA KOULU JA OPS 2016 Raahe 3.3.2016 Laura Rahikkala liikunnanopettaja OPS 2016 HAASTE MAHDOLLISUUS HYPPY JOHONKIN UUTEEN OPS UUDISTUKSEN KESKEISIÄ LÄHTÖKOHTIA PEDAGOGINEN UUDISTUS -> Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan,

Lisätiedot

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen

Opetuksen suunnittelun lähtökohdat. Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Opetuksen suunnittelun lähtökohdat Keväällä 2018 Johanna Kainulainen Shulmanin (esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Lapin ammattiopisto D Visualisointi - josta työssäopp. Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa ammattitaitonsa suunnittelemalla, toteuttamalla ja visualisoimalla

Lisätiedot

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE

KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE KÄSITYÖN TAITEEN PERUSOPETUKSEN YLEISEN OPPIMÄÄRÄN OPETUSSUUNNITELMA LAPSILLE JA NUORILLE Hiiden Opisto 2006 Perustuu lakiin taiteen perusopetuksesta 633/1998, 5 sekä sitä täydentävään asetukseen 813/1998,

Lisätiedot

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman

Lisätiedot

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015

Muutoksia 1.8.2015. Muutoksia 1.8.2015 Muutoksia 1.8.2015 Laki ammatillisesta koulutuksesta L787/2014 tulee voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle mahdollisuuden yksilölliseen

Lisätiedot

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa

Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Ammatillinen erityisopetus ja sen toteutuminen yleisissä ammatillisissa oppilaitoksissa Kaija Miettinen FT, johtaja Bovallius-ammattiopisto Opetushallitus 17.1.2012 Klo 10.20 11.30 16.1.2012 kaija.miettinen@bovallius.fi

Lisätiedot

½-veson OPS-työpaja Liipola-Kaikuharjun koulun henkilökunta

½-veson OPS-työpaja Liipola-Kaikuharjun koulun henkilökunta LAAJA-ALAINEN ALAINEN OSAAMINEN NYT JA TULEVAISUUDESSA ½-veson OPS-työpaja 01.10.2014 Liipola-Kaikuharjun koulun henkilökunta L1 Ajattelu ja ajattelemaan oppiminen Oppilaan omien oppimistaitojen tunnistaminen

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan ja

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi

Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaaminen ja oppimisen arviointi Opiskelijan ohjaus Oulun TOPPI Opiskelijan ohjaus Työpaikkaohjaaja (arviointikriteerit OPH 2012): varmistaa yhdessä koulutuksen tai tutkinnon järjestäjän edustajan

Lisätiedot

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1

Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri päivitetty 20.1.2016 1 Ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin työtehtävät Seuraavassa on kuvattu ammattitaitoa edistävän harjoittelun prosessin mukaisesti siihen

Lisätiedot

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1

Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka. 4,1 3,9 2,8 1,1 1,3 1,1 3,9 4,1 4,5 4,5 4,1 Kuopio yht. 871 (Asteikko 1-5) 1. v. yht / 373 2. v: yht / 300 3. v.: yht. / 198 Yht. 871 Kysymys ka ka ka ka. 1 Opiskeluryhmissäni on ollut hyvä yhteishenki. 4,2 4,2 3,9 4,1 2 Opiskeluryhmissäni vallitsee

Lisätiedot

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi)

Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Yrittäjyys ja innovaatiotoiminta ammatillisessa koulutuksessa ja korkeakouluissa (Yrtti-arviointi) Ammatilliseen koulutukseen suunnatun opiskelijakyselyn tuloksia Juha Vettenniemi ja Raisa Hievanen Kansallinen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ

LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ 1 LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN EDISTÄMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ n nimi: Ryhmä: Työssäoppimisen vastaava opettaja: 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ LASTEN JA NUORTEN MIELENTERVEYDEN

Lisätiedot

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1

PERUSTEIDEN TOIMEENPANON SEURANTA: KYSELY KAIKILLE AMMATILLISEN PERUSKOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE 1 JÄRJESTÄJILLE 1 Taustatiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjätyyppi Kunta Kuntayhtymä Muu taustayhteisö Vastaajan nimi Vastaajan asema organisaatiossa Vastaajan sähköpostiosoite Vastaajan

Lisätiedot

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin

Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävän kehityksen ohjelmat kaikkiin kouluihin ja oppilaitoksiin Kestävä kehitys on koulun yhteinen asia Kuvat: Keke koulussa -esite/seppo Leinonen Aino Alasentie, Vihreä lippu -päällikkö Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma. Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä

Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma. Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä Yksilölliset opintopolut mahdollistava opetussuunnitelma Kertomus erään oppilaitoksen erään tutkinnon opetussuunnitelmatyöstä Yhdessä hankkeen tavoitteet Porvoon Ammattiopistossa Läpäisyn tehostaminen

Lisätiedot

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13

Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Vantaan Osaava Vanhempi hanke/ Osallisena Suomessa hankekokeilu 2011-13 Luetaan yhdessä verkoston seminaari 17.11.2012, hankevastaava Kotoutumiskoulutuksen kolme polkua 1. Työmarkkinoille suuntaavat ja

Lisätiedot

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan:

Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: Vanhan kertausta?(oklp410): Shulmanin(esim. 1987) mukaan opettajan opetuksessaan tarvitsema tieto jakaantuu seitsemään kategoriaan: 1. sisältötietoon 2. yleiseen pedagogiseen tietoon 3. opetussuunnitelmalliseen

Lisätiedot

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän

PORVOON KAUPUNKI. yleisen oppimäärän PORVOON KAUPUNKI Taiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän opetussuunnitelma Porvoon kaupunki / Sivistyslautakunta 4.9.2007 1. TOIMINTA-AJATUS... 2 2. ARVOT JA OPETUKSEN YLEISET TAVOITTEET, OPPIMISKÄSITYS,

Lisätiedot

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen

OPSISSA JA OPSISTA. Opetussuunnitelma Joensuun seudun ops, Satu Huttunen OPSISSA JA OPSISTA Opetussuunnitelma 2016 Uudet opetussuunnitelmat otettiin käyttöön 1.8.2016 alkaen kaikissa kouluissa vuosiluokilla 1 6. Perusopetuksen ylemmät vuosiluokat ottavat opetussuunnitelmat

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia. Erja Vitikka 25.11.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden linjauksia Erja Vitikka 25.11.2014 1 Ops-uudistuksen keskeisiä lähtökohtia Pedagoginen uudistus Siirtyminen kysymyksestä MITÄ opitaan? Kysymykseen MITEN opitaan?

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma

Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma Meri-Lapin seudullinen perusopetuksen ohjaussuunnitelma SISÄLLYS 1 Ohjauksen järjestämisen rakenteet, sisällöt, tavoitteet ja toimintatavat... 4 1.1 Vuosiluokat 1-2... 4 1.1.1 Tavoitteet... 4 1.1.2 Sisällöt

Lisätiedot

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke

Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Laajennetun työssäoppimisen kokeiluhanke Kokeilua kolme vuotta Tavoitteena tuottaa uusia testattuja toimintamalleja ja -tapoja laajamittaisen työssäoppimisen toteuttamiseen Lupa kokeilla ja todeta, mikä

Lisätiedot

TARTU TOIMEEN! Koulutus toiminnallisen opetuksen kehittämiseen. Jussi Muittari, Kim Lindblad & Eeva Pekanheimo

TARTU TOIMEEN! Koulutus toiminnallisen opetuksen kehittämiseen. Jussi Muittari, Kim Lindblad & Eeva Pekanheimo TARTU TOIMEEN! Koulutus toiminnallisen opetuksen kehittämiseen Jussi Muittari, Kim Lindblad & Eeva Pekanheimo Koulutuksen sisältö ja tavoitteet Koulutuksen tavoitteena on 1. saavuttaa yhteinen käsitys

Lisätiedot

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT

KOTIEN OPS-OPAS. OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan ARVOT KOTIEN OPS-OPAS OPS = opetussuunnitelma, jossa kerrotaan - mitkä arvot ohjaavat koulun toimintaa - millainen oppimiskäsitys ohjaa oppimista - mitä milläkin vuosiluokalla opiskellaan - miten opiskellaan

Lisätiedot

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014

Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014 Opetussuunnitelmauudistukseen liittyvä huoltajakysely 2014 Kysely tehtiin syyskuussa 2014 Mukana Kuopio, Siilinjärvi, Juankoski, Maaninka, Kaavi, Tuusniemi ja Rautavaara, Perusopetuksen koulut ja varhaiskasvatus

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu?

Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Opetussuunnitelma uudistui- mikä muuttuu? Joensuun seudun opetussuunnitelma Mikä on opetussuunnitelma? Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta Siinä kerrotaan: mitkä arvot ohjaavat oppimista

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU AIKUISKOULUTUS AIKUISKOULUTUS OPISKELIJAPALAUTEKYSELYIDEN TULOKSET 2009 Tyytyväisyysindeksi on saatu laskemalla täysin ja osittain vastausten prosenttiosuudet yhteen. Jos tyytyväisyysindeksi on alle 50 %, se on merkitty

Lisätiedot

Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta

Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta Pedagoginen viitekehys ohjaamassa kielikeskuksen kielija viestintäkoulutusta Kaisa Alanen, Tiina Männikkö Tässä artikkelissa kerromme Tampereen yliopiston kielikeskuksen pedagogisesta viitekehyksestä ja

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet

OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet OPS 2016 Alakoulun valinnaiset aineet Kiviniemen ja Takkurannan koulujen valinnaisaineet sekä ohjeet valinnan suorittamiseen Wilmassa lukuvuotta 2016-2017 varten Piirros Mika Kolehmainen Valinnaisuus perusopetuksessa

Lisätiedot

Portfolio. Kun oppiminen on tärkeintä. Syksyllä 2014

Portfolio. Kun oppiminen on tärkeintä. Syksyllä 2014 Kun oppiminen on tärkeintä. Syksyllä 2014 Portfolio on oppimisen työkalu, jonne opiskelija taltioi omaa oppimisprosessiaan, tehtäviään, muistiinpanojaan ja tuotoksiaan. Opettaja näkee portfoliosta opiskelijan

Lisätiedot

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016

kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 kuvia TYÖKYKYPASSI EKAMISSA 2015-2016 Ammattiosaajan työkykypassilla vahvistat työkykyäsi Lisää ensimmäinen luettelomerkki tähän Lisää toinen luettelomerkki tähän Lisää kolmas luettelomerkki tähän https://vimeo.com/57925261

Lisätiedot

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli.

E S I K A T S E L U. Taustatiedot. Ohjaaminen, henkilökohtaistaminen ja ilmapiiri. Päättökysely syksy kevät Sukupuoli. Page 1 of 5 E S I K A T S E L U Päättökysely syksy 2013 - kevät 2014 Taustatiedot Sukupuoli Nainen Mies Äidinkieli Suomi Ruotsi Venäjä Muu Ikäryhmä Alle 18 vuotta 18-24 vuotta Yli 24 vuotta Koulutustausta

Lisätiedot

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen

OSATA. Osaamispolkuja tulevaisuuteen OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Miksi OSATA? Tulevaisuuden työelämässä uudenlaiset osaamisyhdistelmät korostuvat eikä työ sitoudu enää välttämättä tiettyyn ammattiin Opinto- ja työpolut eivät ole enää

Lisätiedot

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio

Kampus. tulevaisuuden ajatuksia. rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio Kampus tulevaisuuden ajatuksia rehtori Lasse Tiilikka rehtori Arto Sikiö rehtori Minna Rovio 1 Uudistuksen aika 2 3 4 Opetussuunnitelma 2016- Laaja-alaiset kokonaisuudet - jatkuva kokonaisuus Monialaiset

Lisätiedot

Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä.

Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä. Turengin yhteiskoulussa tarjoamme oppilaille uudenlaiset valmiudet menestyä tulevaisuudessa: uskallamme kokeilla ja ottaa riskejä. Monipuoliset oppimisympäristöt ja -menetelmät, oppimisen ilo ja koulutettu

Lisätiedot

1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA

1-vuosi. 2-vuosi. 3-vuosi. 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA 1- jakso 2- jakso 3- jakso 4- jakso 5- jakso 1-vuosi 2-vuosi 3-vuosi AMMATILLINEN TYÖSSÄOPPIMINEN AMMATILLINEN LÄHIJAKSO ATTO-OPINNOT LÄHIJAKSONA ATTO-OPINNOT INTEGROITUNA AMMATILLISEEN TYÖSSÄOPPIMISEEN

Lisätiedot

Uudistuva insinöörikoulutus. Seija Ristimäki

Uudistuva insinöörikoulutus. Seija Ristimäki Uudistuva insinöörikoulutus Seija Ristimäki Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Toimipaikat sijaitsevat Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla Neljä koulutusalaa: kulttuuri liiketalous sosiaali-

Lisätiedot

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan

Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan Tervetuloa Halkokarin koulun vanhempainiltaan 5.9.2016 Opetussuunnitelma = OPS Opetussuunnitelma on suunnitelma siitä, miten opetus järjestetään. Se on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Opetussuunnitelmassa

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä

Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Opintokokonaisuuden toteuttaminen opettajatiiminä Juho Tiili, Markus Aho, Jarkko Peltonen ja Päivi Viitaharju n koulutusyksikössä opetusta toteutetaan siten, että saman opintokokonaisuuden opintojaksot

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen

OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI. LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen OPPISOPIMUSKOULUTUS SELKOSUOMEKSI LATUVA - laatua, tukea ja valmennusta työssä tapahtuvaan ammatillisen kielen oppimiseen Oppisopimuskoulutus Alkupalaveri, jossa arvioidaan oppisopimuksen edellytykset.

Lisätiedot

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet

Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja kuntouttava tt opetus ja ohjaus ammatillisessa koulutuksessa opetussuunnitelman perusteet t OPH:n infotilaisuus 23.11.2009 Vammaisten opiskelijoiden valmentava ja

Lisätiedot

KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA. (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi

KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA. (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi KIELTENOPETUSTA TYÖSALISSA (Jousto - Joustokaks / FOJO Orimattila) www.salpaus.fi KIELENOPPIMISEN OSA-ALUEITA: 1.KUULLUN YMMÄRTÄMINEN 2.PUHUMINEN ENGLANTI 1-2 KURSSIEN ARVIOINNIN KOHTEET: 1. Tiedonhankinta

Lisätiedot

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN

LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN LAAJA-ALAINEN OSAAMINEN JA HYVÄ OPETTAMINEN Mitä laaja-alainen osaaminen tarkoittaa? Mitä on hyvä opettaminen? Miten OPS 2016 muuttaa opettajuutta? Perusopetuksen tavoitteet ja laaja-alainen osaaminen

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1. Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkintotilaisuus/ Tutkinnon osa: Kristillinen kasvatus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Tutkintotilaisuuden työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan

Lisätiedot

VESON TYÖPAJA 10.1.15 Puusepän sali: 14. OSALLISTUMINEN, VAIKUTTAMINEN JA KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN RAKENTAMINEN (L7)

VESON TYÖPAJA 10.1.15 Puusepän sali: 14. OSALLISTUMINEN, VAIKUTTAMINEN JA KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN RAKENTAMINEN (L7) VESON TYÖPAJA 10.1.15 Puusepän sali: 14. OSALLISTUMINEN, VAIKUTTAMINEN JA KESTÄVÄN TULEVAISUUDEN RAKENTAMINEN (L7) Työpajan tuomia ajatuksia: OSALLISUUS - oppilaiden päätöksenteon oheneminen marginaaliasioihin

Lisätiedot

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen Tiina Tähkä tiina.tahka@oph.fi MAOL Pori 6.10.2012 1 Perusopetuksen fysiikan ja kemian opetussuunnitelmien perusteiden uudistaminen

Lisätiedot

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016

Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Opetussuunnitelma uudistui mikä muuttui? Tietoja Linnainmaan koulun huoltajille syksy 2016 Mikä on opetussuunnitelma? Opetussuunnitelma on kaiken koulun opetuksen ja toiminnan perusta. Siinä kerrotaan,

Lisätiedot

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011

Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys. Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Ammattiin opiskelevien hyvinvointi ja terveys Niina Mustonen, THL Kuntamarkkinat 15.9.2011 Kouluterveyskyselyn tuloksia 2010 Fyysisissä työoloissa koetaan puutteita Opiskelua haittaa huono ilmanvaihto

Lisätiedot

Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta. Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen

Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta. Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen Toiminnalliset menetelmät opetuksessa - kokemuksia koulumaailmasta Piia Mäkinen (FM) biologian ja maantiedon opettaja Kuhmoinen Miksi toiminnallisia menetelmiä kannattaa käyttää? Erilaisia oppimistyylejä

Lisätiedot

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa

Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Harjoittelu omassa opetustyössä ammatillisen koulutuksen parissa Ohjeet opiskelijalle Opiskelija harjoittelee omassa opetustyössään ammatillisessa koulutuksessa. Opetusharjoittelussa keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu

Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu 2. Jyväskylän normaalikoulu - opetusharjoittelu Opetusharjoittelu 2 OKLA3029 (6 op) Osaaminen ja asiantuntijuus 2 1 Aikatauluja A-jakso: viikot 44 49 B-jakso: viikot 2 7 C-jakso: viikot 8-14 Aloitusluento ABC-jakson harjoittelijoille ti 24.10.2017 klo

Lisätiedot

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö

Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa. Hanna Salminen Projektipäällikkö Yrittäjyyskasvatuksen toimintamalli Koulutuskeskus Salpauksessa Hanna Salminen Projektipäällikkö Rocket 2020 Rohkeasti Amis TAVOITE 1 Yli tutkintorajojen ja koulutusmuotojen välisen joustavuuden lisääminen

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA YRITTÄJYYSKASVATUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Karstulan kunta/sivistystoimi 8.4.2008 1. TAVOITTEET Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on kasvattaa lapsista ja nuorista aktiivisia, osallistuvia, vastuuta kantavia

Lisätiedot

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS

MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS MAAHANMUUTTAJIEN AMMATILLINEN KOULUTUS 19.-20.3.2009, Helsinki Marget Kantosalo Maahanmuuttajien ammatillinen koulutus 19.-20.3.2009 www.oph.fi Osaamisen ja sivistyksen asialla AMMATILLISEN KOULUTUKSEN

Lisätiedot

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU

KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU KÄSITYÖ JAANA INKI TAMPEREEN NORMAALIKOULU ALAKOULU OPPIAINEEN TEHTÄVÄ Ohjata oppilaita kokonaiseen käsityöprosessin hallintaan Kehittää moniaistista, teknistä, materiaalista sekä teknologista ja kielellistä

Lisätiedot

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA

ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA ADHD-LASTEN TUKEMINEN LUOKKAHUONEESSA Tässä luvussa annetaan neuvoja parhaista tavoista tukea ADHD-lasta luokkahuoneessa. Lukuun on sisällytetty myös metodologiaan liittyviä ehdotuksia, joiden avulla voidaan

Lisätiedot

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö

Oppisopimus koulutusmuotona. Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus koulutusmuotona Mikko Koskinen, koulutuspäällikkö Oppisopimus on ollut aiemmin Suomessa pääasiassa aikuisten koulutusmuoto ammatillisten tutkintojen suorittamiseen Oppisopimuskoulutuksella

Lisätiedot