Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 2 ELÄINLÄÄKÄRI S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 2/2004 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT

Transkriptio

1 ELÄINLÄÄKÄRI Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110, 2 S UOMEN E LÄINLÄÄKÄRILEHTI 2/2004 F INSK V ETERINÄRTIDSKRIFT 73

2 C TM 74

3 Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110,2 2 Yhteiset tavoitteet edellyttävät sananvapautta Suomen Eläinlääkärilehti Finsk Veterinärtidskrift täytti viime vuonna ansiokkaasti 110 vuotta. Pienen ammattikunnan pitkälti talkootyönä tekemä lehti on ollut monelle liiton jäsenelle ainoa jatkuva yhteys Suomen Eläinlääkäriliittoon. Juhlavuoden kunniaksi toimitusneuvosto suunnitteli eläinten hyvinvoinnin teeman ympärille juhlanumeron, minkä ulkoasukin poikkesi normaalista juhlavampana. Lehti järjesti myös yleisölle avoimen juhlaseminaarin, missä tuotiin esille eläinlääkäreiden arkityötä eläinten hyvinvoinnin parissa. Sekä juhlanumero että seminaari saivat paljon kiitosta yleisöltä ja lukijoilta. Edellisenä vuonna toteutettiin lukijatutkimus ja lukijat arvioivat Suomen Eläinlääkärilehden. Yleisesti he olivat hyvin tyytyväisiä lehteen. Tutkimuksen mukaan eläinlääkärit kokivat sen tärkeimmäksi alan ammatillisen tiedon välittäjänä. 72 prosenttia vastaajista oli täysin tai osittain samaa mieltä väittämän lehti seuraa hyvin alan kehitystä kanssa. Ulkoasua lähes kaikki pitivät selkeänä ja hyvätasoisena. Myös me lehden tekijät olemme kokeneet kautta vuosien tekevämme arvokasta työtä, olemme halunneet tehdä lehteä parhaalla mahdollisella tavalla niillä voimavaroilla, mitä kustantaja eli Suomen Eläinlääkäriliitto on lehdelle varannut. Lisäksi lehdellä on resursseja, joiden olemassaoloa on vaikeampi hahmottaa. Sisäsivuilla Suomen Eläinlääkärilehti kiittää kaikkia niitä, jotka ovat edistäneet lehden julkaisemista. Vuosien varrella on tehty mittaamaton määrä talkootyötä tai nimellistä korvausta vastaan, kun lehteen on kirjoitettu korkeatasoisia tieteellisesti tarkistettuja artikkeleita. Kaikki artikkelien tarkistajat ovat kautta aikojen antaneet kukin arvokkaan panoksensa lehden sisällön kehittämiseksi. Suomen Eläinlääkäriliitto on jatkuvien haasteiden edessä, kun eläinlääkäreiden tehtäviä muokataan uusiin puitteisiin. Eläinlääkäripalvelujen turvaaminen maan eri osissa, missä elinkeinorakenne eroaa, ei ole yksinkertaista. Työvoiman vuokrauksesta ja yksityisen palvelutarjonnassa on haettu ratkaisua. Kunnissa, valtiolla ja yksityisessä liike-elämässä käydään erilaisia kehityskeskusteluja. Kuntien taloudellisia toimintamahdollisuuksia ja kuntien palvelutarjonnan tulevaisuutta pohditaan kiivaasti. EU asettaa valtiolle paineita toteuttaa unionin tehtäviä. Yksityinen liike-elämä painii verotuksen, pääomien sekä työvoiman kannattavuuden ja saatavuuden kanssa. Eläinlääkäreitä toimii kaikilla aloilla ja liitto yrittää ajaa ammattikunnan etuja joka sektorilla. Liiton tarkoitus on olla yhdyssiteenä liiton jäsenten kesken sekä edistää eläinlääkärikunnan yhteisiä pyrkimyksiä. Nykytilanteessa on todella tarpeen miettiä, mikä on jäsenille yhteistä. Liian paljon puhutaan hajottavista ja erottavista tekijöistä ja siitä, että liitto ei jotain asiaa tee tai aja. Ammattikunnan ote omien asioiden päättämisessä sekä perehtyminen tosiasioihin ennen päätöksentekoa on ensiarvoisen tärkeää. Kuka muu voisi meidän asioita hoitaa tai edes välittää niistä, ellemme me itse? Ammattikunnan yhteen hiileen puhaltamisesta syntyy roihu, millä kehitystä voidaan muuttaa meille otollisemmaksi. Eläinlääkärikunnan arvostus, ammattitaito sekä taloudellinen menestys ovat arvoja, joiden takia kannattaa tehdä töitä yhdessä. Suomen Eläinlääkärilehti ainoana suomalaisena eläinlääketieteellisen ja ammatillisen tiedon levittäjänä on keskeinen järjestölehti alallamme. Se on paitsi ikkuna ammattikuntaan, vapaa itsenäinen julkaisu, jossa sananvapautta tulee kunnioittaa. Se ei ole tiedote. Siirryn pois päätoimittajan tehtävistä lähiaikoina tiiviimmin liiton varsinaisiin edunvalvontatehtäviin, kuten puheenjohtaja palstallaan kertoo, ja kiitän teitä kaikkia näistä antoisista vuosista, joina olen saanut toimia päätoimittajana. Marjut Hämäläinen Päätoimittaja 75

4 Tehokasta apua kipuun - Rimadyl Rimadyl vet 20 mg, 50 mg ja 100 mg tabletit sekä purutabletti Vaikuttava aine: Karprofeeni. Kohde-eläinlaji: Koira. Käyttötarkoitus: Tulehdusoireiden ja kivun lievittäminen lihas-, nivel- ja luustoperäisissä sairauksissa. Haittavaikutukset: Monet tulehduskipulääkkeiden sivuvaikutukset johtuvat elimistöä suojaavien prostaglandiinien muodostumisen estymisestä mm. mahasuolikanavassa ja munuaisissa. Koska karprofeeni ei estä näiden suojaavien prostaglandiinien muodostumista, sen siedettävyys on hyvä. Karprofeenin kliiniset tutkimukset koirilla osoittavat, että mahasuolikanavan verenvuodot ovat harvinaisia ja esiintyvät annoksilla, jotka ovat suurempia kuin suositusannokset. Erityiset varotoimet: Eläinlääkärin määräämiä annosteluohjeita on noudatettava. Karprofeenia 76pitää käyttää varovaisesti hyvin nuorilla sekä hyvin vanhoilla eläimillä. Erityistä huolellisuutta pitää osoittaa silloin, kun lääkettä käytetään sydän-, maksa- tai munuaistautisilla potilailla sekä eläimillä, joilla on vaikea bakteerien aiheuttama tulehdustauti. Voimakkaiden munuaisiin vaikuttavien lääkkeiden tai muiden tulehduskipulääkkeiden samanaikaista käyttöä pitäisi välttää. Käyttö tiineyden aikana: Valmistetta ei pidä käyttää tiineillä eikä imettävillä nartuilla, koska turvallisuustutkimuksia tiineillä tai imettävillä koirilla tai imevillä pennuilla ei ole suoritettu. Annostus: 1-6 vrk: Suun kautta 4 mg/kg kerran päivässä tai jaettuna kahteen osaan vrk: 2 mg/kg kahdesti päivässä. Ylläpitohoidossa 2 mg/kg/vrk annetaan kerta-annoksena. Antotapa: Suun kautta. Hinnat: 20 mg (20 tabl.) 5,27, (100 tabl.) 21,00, 50 mg (20 tabl.) 10,04, (100 tabl.) 40,43, 100 mg (20 tabl.) 18,38, (100 tabl.) 72,45 (alv. 0 %). Täydellinen valmisteyhteenveto: Suomen eläinlääkkeet Pfizer Oy Animal Health, Tietokuja 4, Helsinki

5 ELÄINLÄÄKÄRI S U O M E N E L Ä I N L Ä Ä K Ä R I L E H T I F I N S K V E T E R I N Ä R T I D S K R I F T SISÄLTÖ CONTENTS INNEHÅLL 2/ Pääkirjoitus Marjut Hämäläinen 79 Yleiskatsaus mykobakterioosien esiintymisestä ja Suomen tilanteesta Mycobacteriosis A review and survey in Finland Terhi Ali-Vehmas, Anna-Maria Moisander ja Hanna Soini 85 Lihahygienialainsäädännön omavalvontasäädökset ja käytäntö Oy Snellman Ab: n teurastamossa ja leikkaamossa, osa I Owncontrol directions in meat hygiene legislation and their practical implementation in the slaughterhouse and cutting plant of Snellman Ltd part I Pertti Hankonen ja Riitta Mangs 96 Sammanfattning av arbetet med ny hygienlagstiftning Margareta Widell 98 Innehållsrik generalförsamling for FVE Johan Beck-Friis ja Lena Stengärde 103 Puheenjohtajan palsta 104 EELAsta 106 Kentalan kynsissä 108 Oman auton käytön korvaus laski ensimmäisen kerran 109 Eläinlääkäriyrittäjät Asetyylisalisyylihapon erityislupa naudoille päättyy Rottakokeen päämääränä maraton Kokemuksia juoksuryhmän valmentamisesta Olli Soininen 113 Microglossus 114 Oikaisu Väitöksiä 115 Kiitokset 118 Kurssit kotimaassa Kurssit ulkomailla 119 Ilmoituksia 120 Kokousilmoituksia 122 Kirjoitusohjeet 123 Henkilöuutiset 124 Avoimet työpaikat 78 Ledare Marjut Hämäläinen 79 En översikt av mycobakteriesjukdomar och situatioinen i Finland Terhi Ali-Vehmas, Anna-Maria Moisander och Hanna Soini 85 Egenkontrollstadganden i kötthygienlagstiftningen och deras praktiska utförande vid Oy Snellman Ab:s slakteri och styckningsavdelning del I Pertti Hankonen och Riitta Mangs 96 Sammanfattning av arbetet med den nya hygienlagstiftningen Margareta Widell 98 Innehållsrik generalförsamling för FVE Johan Beck-Friis och Lena Stengärde 103 Ordförandes kolumn 104 Från EELA 106 I Kentalas klor 108 Bruksersättningen för egen bil minskade för första gången 109 Veterinärföretagare Specialtillståndet för Acetosalicylsyra åt nöt går ut år Målet för råttexperiment maraton Erfarenheter från att träna en grupp löpare Olli Soininen 113 Microglossus 114 Rättelse Disputationer 115 Tack 118 Kurser i hemlandet Kurser i utomlands 119 Annonser 120 Möteannonser 122 Instruktioner till skribenter 123 Personnytt 124 Lediga arbetsplatser Nämä löydät kotisivuilta: Sisältö Työpaikat Pääkirjoitus Kirjoitusohjeet Articles Kurssit Tieteellisesti tarkistettu Genomgått ve tens kap lig granskning Kansikuva: Teerikukot talvella. Kuva: Jorma Luhta. Pärmbild: Orrtuppar på vintern. Bild: Jorma Luhta. 77

6 Gemensamma mål förutsätter yttrandefrihet Suomen Eläinlääkärilehti Finsk Veterinärtidskrift fyllde förra året ansenliga 110 år. En liten yrkesgrupps tidning, för det mesta redigerad genom talkoarbete, är för många förbundsmedlemmar den enda permanenta förbindelsen till Finlands veterinärförbund. Jubileumsåret till ära planerade vårt redaktionsråd ett festnummer med temat djurens välfärd, som också till utseendet var festligare än normalt. Tidningen arrangerade också ett för allmänheten öppet festseminarium där veterinärernas arbete i samband med djurens välfärd presenterades. Både tidningen och seminariet rönte tack av publiken och läsarna. Året innan verkställdes en läsarundersökning och läsarna betygsatte Finsk Veterinärtidskrift. I allmänhet var läsarna mycket nöjda med tidningen. Enligt undersökningen upplevde de tidningen som den viktigaste förmedlaren av yrkeskunskap. Sjuttiotvå procent av de svarande instämde helt eller delvis med påståendet tidningen följer bra med utvecklingen i branschen. Nästan alla ansåg att layouten är klar och av bra standard. Också vi som gör tidningen har genom åren upplevt att vi gör ett värdefullt arbete och har velat göra tidningen på bästa möjliga sätt med de resurser förläggaren, Finlands veterinärförbund, har reserverat för tidningen. Därtill har tidningen resurser som är svårare att skönja. På sidorna inne i tidningen avtackar Finsk Veterinärtidskrift alla dem som har underlättat publiceringen av tidningen. Under årens lopp har det utförts omåttligt med talkoarbete, eller arbete mot nominell ersättning, då tidningen har fått motta högklassiga vetenskapligt granskade artiklar. Var och en av artikelgranskarna har genom tiderna gett sin värdefulla insats till att utveckla tidningens innehåll. Finlands veterinärförbund står inför kontinuerliga utmaningar då veterinärernas uppgifter omstuvas till nya ramar. Att säkerställa tillgången till veterinärtjänster i olika delarna av landet med varierande näringslivsstruktur är inte en enkel uppgift. Man har sökt lösningar i lejd arbetskraft och i privata tjänsteutbud. Utvecklingssamtal förs inom kommuner, staten och det privata näringslivet. Kommunernas ekonomiska ramvillkor och framtiden för kommunernas serviceutbud debatteras livligt. EU ställer krav på staten att verkställa unionens mål. Det privata näringslivet kämpar med skatter och tillgången till kapital samt arbetskraft. Veterinärerna fungerar inom alla sektorer och förbundet försöker driva veterinärernas intressen inom varje sektor. Meningen med förbundets är att vara en förbindelselänk mellan medlemmarna och befrämja veterinärkårens gemensamma intressen. I den nuvarande situationen är det verkligen av nöden att begrunda vad som är gemensamt för alla medlemmar. Det pratas för mycket om det som skiljer åt och splittrar oss samt att förbundet inte gör eller driver den ena eller andra saken. Det är speciellt viktigt att yrkeskåren kan besluta om sina egna angelägenheter och tar reda på fakta innan den fattar beslut. Vem skulle kunna sköta våra angelägenheter eller ens bry sig om dem om inte vi själva? Om yrkeskåren tillsammans lägger bränsle på brasan flammar den upp så att man kan styra förändringen i en för oss gynnsammare riktning. Den uppskattning veterinärkåren har, dess yrkeskunskap och ekonomiska framgång är värden som det lönar sig att gemensamt jobba för. Finsk Veterinärtidskrift är som den enda finskspråkiga spridare av veterinärmedicinsk och facklig kunskap en central facklig tidskrift i vår bransch. Förutom att den är ett fönster mot yrkeskåren är den också en fristående publikation där yttrandefriheten bör respekteras. Tidningen är inte ett informationsblad. Såsom ordförande berättar i sin kolumn avgår jag i en snar framtid från posten som chefredaktör och övergår mera till intressebevakningsuppgifter inom förbundet. Jag vill tacka er Alla för de givande år jag har fått verka som chefredaktör. Marjut Hämäläinen Chefredaktör Suomen Eläinlääkärilehti Finsk Veterinärtidskrift Suomen Eläinlääkäriliitto ry:n jäsenlehti Medlemsblad för Finlands Veterinärförbund r.f Päätoimittaja Huvudredaktör: Marjut Hämäläinen, puh. tel. (09) telefax (09) marjut.hamalainen@sell.fi Ilmoitusasiat Pirkko Nousiainen puh. tel. (09) pirkko.nousiainen@sell.fi Tieteellinen toimituskunta Vetenskapligt re dak tions råd: dosentti Marja-Liisa Hänninen professori Anna-Kaisa Jär vi nen ELT Liisa Kaar ti nen professori Terttu Katila professori Hannu Kor kea la do sent ti Sven Ni kan der pro fes so ri Satu Pyörälä ELT Mirja Ruohoniemi professori Hannu Sa lo nie mi ELT Timo Soveri ELT Veikko Tuovinen Toimitusneuvosto Redaktionsråd: puheenjohtaja Tuomas Herva jäsenet Mari Heinonen, Janne Lunden, Leena Saijonmaa- Koulumies, Minna Viitanen Raisa Iivonen asian tun ti ja ja Marjut Hämäläinen sihteeri Toimitus Re dak tion: Suomen Eläin lää kä ri liit to Mäkelänkatu 2 C, 4. krs Hel sin ki puh. tel. (09) Telefax (09) Pääkirjoituksen ruotsinnos/ Översättning av ledaren Leif Wikman Painos Upplaga: Tilaushinnat 2004 Prenumerationspriser 2004: 85, eläin lää ke tie teen opis ke li joil le, jot ka ei vät vielä ole lii ton jäseniä ja liiton eläk keel lä oleville jä se nil le 28, poh jois mais ten eläin lää kä ri - liit to jen jä se nil le , för vet.med. stu de ran de och pen sio ne ra de 28, för med lem nordis ka ve te ri när för bund 40. ISSN Painopaikka Kalevaprint Oy Oulu Aikakauslehtien liiton jäsen 78

7 Terhi Ali-Vehmas, Anna-Maria Moisander, Hanna Soini Yleiskatsaus mykobakterioosien esiintymisestä ja Suomen tilanteesta Mycobacteriosis A review and survey in Finland YHTEENVETO Mykobakteereita tunnetaan yli 90 lajia, joista suurin osa on mahdollisia patogeeneja. Useiden mykobakteerilajien taudinaiheuttamiskyky on vielä selvittämättä. Mykobakteerien esiintyminen ihmisten ja eläinten ympäristössä on terveysriski. Ympäristön mykobakteerien aiheuttamat tartunnat ovat lisääntyneet myös teollistuneissa maissa. Suomessa uusia tartuntoja ihmisistä eristetään vuosittain noin yksi asukasta kohden. Eläimiltä mykobakteriooseja löydetään eniten maassamme sioista (esiintyvyys 0,34 %). Sekä ihmisistä että eläimistä Suomessa löydetyistä mykobakteereista M. avium -kompleksin bakteerit ovat yleisimpiä. Ympäristön mykobakteerit voivat lisääntyä maaperässä ja vesissä. Taudin aiheuttamiseen tarvittavia bakteerimääriä ei tunneta, mutta infektiolle herkimpiä ovat ihmiset ja eläimet, joiden immuunipuolustus on alentunut. Ympäristön mykobakteerit ovat usein luonnostaan resistenttejä monille tuberkuloosihoitoon tavallisesti käytetyille lääkeaineille. Lääkeaineille vastustuskykyiset mykobakteerit voivat aiheuttaa terveysriskin myös ennestään terveille aikuisille. Ympäristön mykobakteerien tartuntalähteet tunnetaan huonosti. Tulevaisuuden haasteena on kehittää mykobakteereille DNA-sormenjälkitekniikoita, joilla on mahdollista tunnistaa bakteerilajit, -kannat ja -määrät ympäristönäytteistä. Näin ihmisten ja eläinten tartuntariskejä voidaan selvittää ja vähentää. Tämä yleiskatsaus kuvaa ihmisten ja eläinten mykobakterioosien esiintymistä sekä niiden merkitystä Suomessa. SUMMARY More than 90 species of mycobacteria are validly described, and most of them are opportunistic pathogens. Thirty-five out of the 86 species of environmental mycobacteria are classified to Hazard group 2 or 3 in the European Union classification, and the Hazard status of 12 species is uncertain. All mycobacteria cause risk for human and animal health. Infections due to environmental mycobacteria are increasing in both industrial and developing countries. The infection rate of environmental mycobacteria in humans is approximately 1/ (incidence 0.01%) per year in Finland. The majority of animal mycobacteriosis are found in pigs, prevalence approximately 0.34% in Finland. Members of the M. avium- complex (MAC) are the predominant species both in human and animal cases. Nontuberculous mycobacteria may increase in soil and water. The minimum infective dose of environmental mycobacteria is not known, but the most susceptible risk groups are youth, seniors and people or animals with immunosuppressive conditions. Drug therapy of mycobacteriosis is difficult and not always successful. Nontuberculous mycobacteria are usually resistant to isoniazid and rifampin, the 2 most important agents for the treatment of tuberculosis. Infections caused by drug-resistant mycobacteria can be life-threatening also for healthy adults and thus they are a relevant risk for humans. The epidemiology of environmental mycobacteria is poorly investigated. Effective methods for identification genetic profiling, and rapid real-time quantification of environmental mycobacteria are needed for tracing environmental reservoirs of human and animal mycobacteriosis and risk assessment. Mycobacteria recovered from clinical, veterinary and environmental sources as well as their importance in Finland are discussed in this paper. 79

8 MYKOBAKTEERISUKU Mykobakteerit ovat infektoineet ihmisiä niin pitkään kuin on tietoa ihmisten olemassaolosta. Mykobakteerien aiheuttamia luumuutoksia on löydetty muun muassa Egyptin muumioista sekä esihistoriallisista ihmisten luista. Eläimiä mykobakteerit ovat tartuttaneet luultavasti jo paljon ennen ihmisten olemassaoloa. Tällä hetkellä tuberkuloosiin kuolee noin kaksi miljoonaa ihmistä vuodessa, mykobakteerien tartuttamia eläimiä tuhotaan yli satatuhatta vuosittain. Mycobacterium-sukuun kuuluu nykyisin yli 90 tunnettua lajia tai alalajia. Koko suvun tyyppikannan, Mycobacterium tuberculosis -bakteerin, on ensimmäisen kerran kuvannut Robert Koch vuonna Mycobacterium tuberculosis -bakteerille erittäin läheiset patogeeniset sukulaiset luetaan nykyään Mycobacterium tuberculosis -kompleksiin. Tähän kompleksiin kuuluvat M. tuberculosis, M. bovis, M. microti, M. canetti ja M. africanum. M. tuberculosis ja M. bovis ovat saman bakteerikannan eri muunnelmia niiden perimäaines on lähes identtinen. Myös M. leprae on patogeeni laji, mutta se on vielä niin huonosti tunnettu, että sen taksonomista sijaintia ei ole pystytty tarkasti määrittämään. Muita selvästi patogeeneja lajeja ovat M. avium subspecies paratuberculosis ja M. avium -kompleksin mykobakteerit, muun muassa M. avium ja M. intracellulare. Muut ympäristöstä peräisin olevat mykobakteerit aiheuttavat mahdollisesti tautia, mutta ne eivät todennäköisesti tartu helposti ihmisestä tai eläimestä toiseen. Mykobakteerit säilyvät hyvin ympäristössä ja ne kestävät useita desinfektioaineita, mutta kuumuutta yleensä huonosti. Mykobakterioosi tarttuu helpoimmin aerosoleista hengitysilman mukana, mutta tartunta voidaan saada myös muiden limakalvojen, ruuansulatuskanavan tai ihon kautta. Aikaisemmin tartunta pastöroimattomasta maidosta oli tavallinen, mutta maidon pastöroinnin myötä tämä tartuntareitti on käytännöllisesti katsoen hävinnyt. Herkimpiä infektiolle ovat nuoret, vanhat ja ne, joiden immuunipuolustus on heikentynyt. Mykobakterioosi voi taudin edetessä levitä kaikkiin elimiin. Useimmiten mykobakterioosissa on tuberkuloottisia muutoksia ensin keuhkoissa. Paratuberkuloosi on ensisijaisesti suolistotauti. M. tuberculosis M. tuberculosis -bakteerin aiheuttama tauti on mahdollisesti ollut alkujaan vain ihmisen sairaus, mutta myös muut kädelliset, norsut, eräät linnut, marsut, kissat ja koirat voivat saada M. tuberculosis -bakteerin aiheuttaman avoimen keuhkotuberkuloosin. Avoin tuberkuloosi on vaarallinen infektiolähde ihmiselle ja muille eläimille. Naudalla, hevosella ja sialla M. tuberculosis yleensä pysähtyy primaarikompleksiin, jossa on vain imusolmukemuutoksia. Nykyään monissa teollisuusmaissa M. tuberculosis -bakteerin aiheuttaman taudin esiintyvyys on vähäistä, mutta mykobakteeritartuntojen on ennustettu kääntyvän nousuun myös länsimaissa, koska tuberkuloosia esiintyy jo melko runsaasti antibiooteille resistenttinä muotona, jonka hoito on hankalaa ja kallista. Suomessa on ollut vuosittain muutama antibiooteille resistentin M. tuberculosis -bakteerin aiheuttama infektio. Useimmiten ne ovat olleet tuontitavaraa Venäjältä tai Virosta, mutta myös täällä syntyneitä tapauksia on ollut muutamia. Tuberkuloosia vastaan on rokote, joka on muokattu M. bovis -bakteerista ja nimetty ranskalaisten tiedemiesten Calmetten ja Guerinin mukaan (BCG). M. tuberculosis -bakteeria vastaan rokotetaan useissa maissa, vaikka rokote suojaa lähinnä vain lapsia taudin vaikeilta muodoilta. Suomessa kaikki lapset rokotetaan BCG-rokotteella heti syntymän jälkeen. Vuosittain Suomessa löytyy ihmisiltä noin 400 M. tuberculosis -infektiota, vuonna 1996 on eläimellä viimeksi todettu M. tuberculosis -infektio, joka siirtyi myös koiran omistajaan (Hintikka1998). M. bovis Nautatuberkuloosilla tarkoitetaan M. bovis -tartuntaa, joka tavallisesti aiheuttaa naudalle vaikean, hitaasti etenevän sairauden. Nautojen lisäksi muun muassa peurat, kissat, kanit, marsut, koirat ja ihmiset ovat herkkiä tartunnalle. Lammas, vuohi, sika ja hevonen eivät ole niin herkkiä M. bovis -tartunnalle kuin nauta. Nautatuberkuloositartuntoja löytyy monissa muissa Euroopan maissa kymmeniätuhansia vuosittain (Manning ja Collins 2001). Pohjoismaissa nautatuberkuloosi on onneksi harvinainen. Suomessa M. bovis -sikatartunta on todettu viimeksi 60-luvulla, nautatartunta vuonna Euroopan komissio on myöntänyt Suomelle nautatuberkuloosia koskevan taudittoman maan aseman. Nautatuberkuloosin vastustaminen Suomessa aloitettiin vapaaehtoisin testauksin noin sata vuotta sitten. Suomen eläinlääkintölainsäädännössä nautatuberkuloosi luetaan vaarallisiin eläintauteihin. Kansainvälinen eläinten terveydenhoitoon keskittynyt järjestö (OIE, Office International des Epizooties, World Organisation for Animal Health, Maailman eläintautijärjestö) luokittelee nautatuberkuloosin niin sanottuihin B-listan tauteihin, joihin kuuluu muun muassa merkittäviä eläimistä ihmisiin tarttuvia tauteja. Suomessa nautatuberkuloosia tutkitaan nykyisin keinosiemennyssonnien terveysvalvontaohjelman ja eläinten tuontien sekä vientien yhteydessä. Käytännössä kuitenkin tärkein menetelmä tuberkuloosin vastustamisessa Suomessa on lihantarkastuksen yhteydessä tehtävä 80

9 teurastetun eläimen ruhon ja elimien tarkastus. Tämä valvonta on kohdistunut myös teurasporoihin. Myös elävien peurojen myyntiä ja lihantuotantoa harjoittavat peuratarhat tutkitaan säännöllisin väliajoin vuonna 1997 käynnistetyn erillisen terveysvalvontaohjelman mukaisesti (Maa- ja metsätalousministeriö 2001). M. avium subspecies paratuberculosis M. avium subspecies paratuberculosis -bakteeri aiheuttaa paratuberkuloosin (Johne s disease). Paratuberkuloosi on krooninen suolistotauti, jolle on ominaista hidas eteneminen ja oireettomien tartunnankantajien yleisyys suhteessa sairastuneisiin. Ripuliksi kehittynyt tauti johtaa hitaasti eläimen kuihtumiseen ja kuolemaan. M. avium subspecies paratuberculosis infektoi ensisijaisesti märehtijöitä, mutta sitä on eristetty myös kädellisistä, jäniksistä, kärpistä ja ketuista. Paratuberkuloosi on usein subkliininen ja sitä todennäköisesti löytyy myös muilta eläinlajeilta. Villieläimet voivat olla mykobakterioosin kantajia. Tuontieläimet muodostavat suuren KUVA 1 FIGURE löydösten määrä Suurin osa eläinten mykobakteeriooseista löydetään sioista tyypillisten elinmuutosten perusteella. Näiden esiintyvyys on noin 0,34 % Suomessa (Elintarvikeviraston tilastot 2003). The majority of animal mycobacteriosis (typical granulomas), are found in pigs (cases/year), prevalence approximately 0.34 % in Finland. tartuntariskin taudin leviämisen kannalta. Paratuberkuloosi on maailmanlaajuinen sairaus. Suomessa todettiin vuonna 1992 paratuberkuloosia ensimmäisen kerran vuoden 1920 jälkeen tuontinaudasta. Tapaus johti seurantatutkimuksiin, joissa on todettu yksittäisiä vasta-ainepositiivisia näytteitä. Kliinistä paratuberkuloosia on todettu viime vuosina muutamassa liharotuisessa naudassa. Syksyllä 1998 aloitettiin paratuberkuloosin seurantaprojekti myös lypsykarjoista (Hintikka ja Seuna 1998). Maailman eläintautijärjestö luokittelee paratuberkuloosin B- listan tauteihin. M. Avium subspecies avium ja muut ympäristömykobakteerit Ihmisten infektiot Puhjettuaan mykobakterioosi on usein hyvin samantyyppinen riippumatta siitä, mikä ympäristömykobakteerilaji sen on aiheuttanut. Mykobakteerien välillä on kuitenkin eroa erityisesti niiden kyvyssä tarttua ihmiseen. Kansanterveyslaitoksen tilastojen mukaan vuosittain löytyvistä ympäristön mykobakteerien aiheuttamista infektioista noin 36 prosenttia on M. avium -kompleksin aiheuttamia infektioita. Toinen yleinen ympäristöstä peräisin oleva taudinaiheuttajaryhmä ihmisillä on M. fortuitum -kompleksi. Tähän kompleksiin kuuluvat M. fortuitum, M. chelonae ja M. abscessus. Sairaalatilastojen mukaan ympäristön mykobakteerien aiheuttamat infektiot ovat lisääntyneet viime vuosina Suomessa. M. tuberculosis -infektioiden väheneminen on saattanut aiheuttaa sen, että vastustuskyky muille mykobakteereille on vähentynyt. Suomalaisten potilaiden näytteistä eristetään vuosittain noin 400 ympäristön mykobakteeria, joista noin sadan katsotaan aiheuttavan potilaalle taudin. Elävät eläimet ja niiden eritteet voivat olla tartunnan lähteenä, mutta ympäristön mykobakteerit lisääntyvät myös vesissä (Torkko ym. 2001, Torkko ym. 2002) ja maaperässä, varsinkin happamissa ympäristöissä, kuten soissa (Iivanainen 1995). Soiden ojittamista pidetään eräänä syynä ympäristön mykobakteeritartuntojen lisääntymiseen, koska mykobakteerien määrät ovat ojittamisen seurauksena lisääntyneet vesistöissä. Ympäristön mykobakteerit ovat yleensä jo luonnostaan resistenttejä monille tuberkuloosihoitoon tavallisesti käytetyille lääkkeille ja lähes aina tuberkuloosilääkkeenä yleisimmin käytetylle isoniatsidille. Ympäristön mykobakteereille ei ole olemassa mitään kansainvälisiä hoitostandardeja eikä myöskään riittävästi tietoja herkkyysmääritysten tulosten korrelaatiosta hoitovasteeseen. Eläinten infektiot Kaikki linnut ovat herkkiä M. avium -bakteerille, myös osa munista infektoituu. Linnuille mykobakterioosia aiheuttaa usein myös M. genavense. Lintutuberkuloosi on hitaasti kehittyvä tauti, joka johtaa laihtumiseen ja kuolemaan. Oireita tai elinmuutoksia ei yleensä näy alle vuoden vanhoissa linnuis- 81

10 sa. Vuosittain Suomessa M. avium -kompleksin bakteereita on eristetty muutamasta luonnonvaraisesta linnusta, tuontistrutseista, naudan ulosteesta, kissoista, koirista tai hevosista. Suomessa löydetään vuosittain tuhansia mykobakteeripaiseita teurastetuista sioista ja löydösten määrät ovat tasaisesti kasvaneet viimeisen viiden vuoden aikana (kuva 1, Elintarvikeviraston tilastot 2003). Viljelyin varmistetuista aiheuttajista suurin osa on M. avium -bakteereita. Yleensä M. avium pysähtyy sioilla imusolmukkeisiin; mutta noin yhdessä prosentissa tapauksista tauti on levinnyt alueellisista imusolmukkeista muihin elimiin (Seppänen 1999, Seppänen 2001). Koiralla yleistyneen M. avium -infektion kehittyminen kliinisen sairauden asteelle kestää ilmeisesti pitkään, mutta kliinisten oireiden ilmettyä tauti etenee nopeasti ja johtaa yleensä kuolemaan. Koirilla on havaittu myös familiaalista taipumusta yleistyneeseen M. avium -infektioon (Saari ym. 2001). Suomen eläinlääkintölainsäädännössä ympäristön mykobakteerien aiheuttamat infektiot kuuluvat kuukausittain ilmoitettaviin muihin tarttuviin eläintauteihin. Maailman eläintautijärjestö luokittelee lintujen M. avium -bakteerin aiheuttaman lintutuberkuloosin B-listan tauteihin kuuluvaksi. Taudinkuva Mykobakterioosi on yleensä kroonisesti etenevä. Oireet ovat usein epäspesifisiä, kuten laihtuminen, yskiminen, kuumeilu, ripuli, kuihtuminen ja suurentuneet imusolmukkeet. Hengitystietartunnassa flunssan kaltainen taudinkuva yhdessä kuivan yskän kanssa on tavallinen. Taudin edetessä voi ilmaantua ysköksiä, heikkoutta ja rintakipuja. Mykobakteerit ovat solun sisäisiä loisia, jotka pystyvät lisääntymään helpoimmin aktivoitumattomien makrofagien sisällä. Ne keräävät makrofageja ja muita soluja ympärilleen paiseeksi, joka muistuttaa vierasesineen ympärille kerääntynyttä solumassaa. Paisetta ympäröi tiukka ulkokuori ja sisälle muodostuu ontelo, jossa bakteerit lisääntyvät. Muutaman viikon kuluttua makrofagit kuolevat ja paiseeseen muodostuu juustomainen tuberkkelikeskus. Kun tuberkkeli hajoaa, bakteerit pääsevät elimistössä eteenpäin. Kun mykobakterioosi yleistyy, tuberkkeleja voi löytyä kaikkialta elimistössä. Mykobakteerien soluseinän mykolihappo liittyy helposti yhteen muiden lipofiilisten rakenteiden kanssa, minkä on ajateltu vaikuttavan muun muassa siihen, että mykobakteerit kapseloituvat helposti elimistössä. Tämän vuoksi tartunnoille on ominaista jäädä piileviksi elimistöön. Ne voivat vuosien jälkeen aktivoitua uudestaan. Piilevää tuberkuloosia kantava ihminen tai eläin ei tartuta muita, mutta taudin aktivoiduttua uudelleen se on taas helposti tarttuva. Suomessa suuri osa ihmisten M. tuberculosis -bakteerin aiheuttamista taudeista on tällaisia vanhojen ihmisten uudelleen puhjenneita tuberkulooseja. Jos elimistö onnistuu pääsemään eroon mykobakteereista, niiden jäljiltä jää paiseista arpikudosta. DIAGNOSTIIKKA Elinmuutosten ja vastaaineiden perusteella Ruumiinavauskuva on mykobakterioosia sairastavilla varsin tyypillinen tuberkuloottisten paiseiden takia (kuva 2). Rokottamattomilla, elävillä ihmisillä ja eläimillä mykobakteeritartuntoja voidaan etsiä ruiskuttamalla mykobakteereista eristettyä uutetta ihonsisäisesti. Menetelmän periaate ei eroa toisistaan ihmisillä ja eläimillä tehdyillä testeillä. Villieläimillä vasta-ainetestaus tehdään yleensä silmäluomeen. Soluvälitteinen, turvotusta aiheuttava tulehdusreaktio kielii aikaisemmasta mykobakteerikontaktista. Elävälle sialle mykobakterioosidignoosi on vaikea tehdä ja sen vuoksi sialle se tehdäänkin tavallisesti lihantarkastuksen yhteydessä. Eläimille tehtävällä testillä etsitään tavallisesti M. bovis tai eräissä tapauksissa M. avium subspecies paratuberculosis -tartuntoja nautaeläimistä. M. avium -kompleksin bakteerit voivat aiheuttaa tuberkuliinitutkimuksessa virheellisesti positiivisia tuloksia. Erityisesti paratuberkuloosin diagnostiikan ongelmana on kuitenkin se, että infektoituneessa karjassa saattaa olla yksilöitä infektion niin varhaisessa vaiheessa, että eläimet näyttävät kliinisesti terveiltä, niiden vasta-aine tuotanto ei ole alkanut eivätkä ne eritä mykobakteereita ulosteissaan. Kliinisen taudin varmistamiseksi olemassa olevat kokeet toimivat suhteellisen hyvin. Lintutuberkuloosia voidaan tutkia M. avium -bakteerista valmistetulla uutteella. Bakteerieristys ja -kasvatus Mykobakteerien eristämiseksi esimerkiksi eläinten kudosnäytteistä dekontaminoidaan näytteet yleensä happo- ja emäskäsittelyllä ennen viljelyä. Tästä käsittelystä eivät juuri muut mikrobit selviä homeita lukuun ottamatta. Keuhkotuberkuloosia epäiltäessä bakteereja etsitään yleensä ihmisiltä ysköksistä. Eläimiltä mykobakteerit voidaan eristää joskus myös maidosta ja ulosteista, jos mykobakterioosi on levinnyt elimistöön. Ympäristöstä peräisin olevat mykobakteerit saattavat kasvaa hyvinkin köyhillä alustoilla, mutta monet mykobakteerilajit vaativat rikkaita erikoiselatusaineita (Parish ja Stoker 1998). Lämpötila optimi on tavallisimmilla patogeeneilla 37 C, useilla ympäristömykobakteereilla 28 C, mutta M. avium kasvaa myös 42 C:ssa. Useat lajit muodostavat kellertäviä tai oransseja pigmenttejä (kuva 3). Hidaskasvuisten mykobakteerien viljely kestää useita viikkoja. Nopeakasvuiset voivat kasvaa alle kahdessa viikossa. Useimmat ympäristöperäiset lajit ovat nopeakasvui- 82

11 KUVA 2 FIGURE Mykobakteeripaiseita sian maksassa (kuva: Irmeli Sippola). Mycobacteria lesions in pig liver. KUVA 3 FIGURE M. gordonae -bakteeri muodostaa keltaisia pesäkkeitä Middlebrook-agarilla (malja: Hannamari Hintsa, kuvannut Tero Tschokkinen). M. gordonae on Middlebrook-agar produces carotenoid pigments. sia. Yleensä patogeenisimmat ovat hidaskasvuisimpia. Nopeakasvuisten ryhmässä tärkein taudinaiheuttajakompleksi on M. fortuitum. Bakteerien suku-, laji- ja kantatunnistus Mykobakteerien haponkestävyyttä käytetään hyväksi niiden suorassa värjäyksessä. Jos kudoksesta tai imusolmukkeesta otetusta näytteestä löytyy haponkestäviä sauvoja, se viittaa mykobakteeri-infektioon. Kaikki mykobakteerit periaatteessa säilyttävät karbolifuksiini-värin alkoholi- ja happokäsittelystä huolimatta, mutta ympäristömykobakteerit, erityisesti nuorina kasvustoina, voivat joskus olla vain osittain haponkestäviä ja värjäytyvät siten epätyypillisesti. Myös eräissä mykobakteereiden sukulaislajeissa (Rhodococcus, Nocardia) on osittain haponkestäviä lajeja. Mykobakteerien muoto vaihtelee lajien välillä lyhyistä, lähes kokin näköisistä sauvoista pitkiin filamentteihin. Mykobakteerilajeja voidaan erottaa toisistaan perinteisen mikrobiologian keinoin, jotka perustuvat bakteerien ravinteiden käyttöön tai antibioottisten aineiden sietokykyyn. M. tuberculosis -bakteerin koko genomin emäsjärjestys on tiedossa. DNA-pohjaisia tunnistusmenetelmiä on julkaistu useille mykobakteerilajeille. Patogeenisimmille sekä joillekin ympäristön bakteereille on saatavissa myös kaupalliset tunnistuskitit. Suomessa ihmisnäytteistä yritetään tunnistaa kaikki viljelyssä kasvaneet mykobakteerit joko kaupallisilla kiteillä tai sekvensoimalla niiden 16S rdna -alue tai osa siitä (Patel ym. 2000, Soini ym. 2001). Mykobakteerien tyypitys (DNAprofiili tai sormenjälki) tehdään muun muassa siksi, että halutaan selvittää ympäristön mykobakteereiden tartuntareittejä ja infektiolähdettä (Kauppinen ym. 2001) tai jäljitetään tuberkuloosibakteerien leviämistä potilaasta toiseen. Taudin etenemisen ja leviämisen estämiseksi nykyiset diagnostiset menetelmät ovat yleensä liian hitaita. Tulevaisuuden haasteena on kehittää mykobakteereille DNA-sormenjälkitekniikoita, joilla on mahdollista tunnistaa bakteerilajit, -kannat ja -määrät suoraan kliinisistä ja ympäristönäytteistä (Fang ym. 2002). KIRJALLISUUS Fang Y., Wu, W-H., Pepper, J. L., Larsen, J. L. Marras, S. A. E., Nelson, E. A., Epperson, W.B. & Christooopher-Hennings, J. Comparison of real-time, quantitative PCR with molecular beacons to nested PCR and culture methods for detection of Mycobacterium avium subsp. paratuberculosis in bovine fe- 83

12 cal samples. J. Clin. Microbiol. 40, 2002: Hintikka, E. L. Tuberkuloosi ja paratuberkuloosi. Ajankohtaista EELAsta 3, 1998: 9. Hintikka, E. L. & Seuna, E. Paratuberkuloosi Yleiskatsaus ja tilanne Suomessa. Suom. Eläinlääkäril. 104, 1998: Iivanainen, E. Isolation of mycobacteria from acidic forest soil samples: comparison of culture methods. J. App. Bact. 78, 1995: Kauppinen, J., Hintikka, E-L., Iivanainen, E. & Katila, M-L. PCR-based typing of Mycobacterium avium isolates in an epidemic among farmed lesser white-fronted geese (Anser erythropus). Vet. Microbiol. 81, 2001: Maa- ja metsätalousministeriö. Zoonoosit Suomessa Eläinlääkintä- ja elintarvikeosaston julkaisua 8/2000, 2001: 79 s. Manning, E. J. B. & Collins, M. T. Mycobacterial infections in domestic and wild animals. Scientific and Technical Review, Vol. 20 (1), Office International des Epizooties, s. Parish, T. & Stoker, N. G. Mycobacteria protocols. Humana Press, Totowa, New Jersey s. Patel, J. B., Leonard, D. G. B., Pan, X., Musser, J. M., Berman, R. E. & Nachamkin, I. Sequence-based identification of Mycobacterium species using the MicroSeq S rdna bacterial identification system. J. Clin. Microbiol. 38, 2000: Saari, S., Koljonen, M., Katila, M. L., Syrjälä, P. & Seppänen J. Yleistynyt Mycobacterium avium-intracellulare-infektio kääpiösnautserilla Esimerkki koiran perinnöllisestä alttiudesta infektiotaudeille? Suom. Eläinlääkäril. 107, 2001: Seppänen J. Sian mykobakteerit. Eläinlääkäripäivien luentokokoelma. Kirjapaino OY Kaleva, Oulu s Seppänen J. Eläinten mykobakteeritutkimukset Suomessa. Eläinlääkäripäivien luentokokoelma. Kirjapaino OY Kaleva, Oulu s Soini, H. & Musser, J. M. Molecular diagnosis of mycobacteria (Review article). Clin. Chem. 47, 2001: Torkko, P., Suomalainen, S., Iivanainen, E., Suutari, M., Paulin, L., Rudbäck, E., Tortoli, E., Vincent, V., Mattila, R. & Katila M-L. Characterization of Mycobacterium bohemicum isolated from human, veterinary, and environmental sources. J. Clin. Microbiol. 39, 2001: Torkko, P., Suomalainen, S., Iivanainen, E., Tortoli, E., Suutari, M., Seppänen, J., Paulin, L. & Katila M-L. Mycobacterium palustre sp. nov., a potentially pathogenic, slowly growing mycobacterium isolated from clinical and veterinary specimens and from Finnish stream waters. Int. J. Syst. Evol. Microbiol. 52, 2002: KIRJOITTAJIEN OSOITE Terhi Ali-Vehmas, FT dosentti, yliopistonlehtori Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Peruseläinlääketieteen laitos Mikrobiologia Hämeentie 57, PL Helsingin yliopisto puh terhi.alivehmas@helsinki.fi Anna-Maria Moisander, ELK Helsingin yliopisto Eläinlääketieteellinen tiedekunta Peruseläinlääketieteen laitos Mikrobiologia Hanna Soini, FT dosentti, laboratorion johtaja Kansanterveyslaitos Mykobakteerilaboratorio Lehden ilmestymisaikataulu 2004 Valmis Numero Ilmestymispäivät ilmoitusaineisto viimeistään Virkailmoitukset viimeistään Nummer Utgivningsdagar Annonser senast Tjänstsanmälningar senast Virkailmoitusaineisto pyydetään lähettämään toimitukseen kirjallisesti tai sähköpostilla marjut.hamalainen@sell.fi viimeistään yllä ilmoitettuina päivinä. Puhelimitse ei il moi tus teks tiä oteta vastaan. 84

13 Pertti Hankonen, Riitta Mangs Lihahygienialainsäädännön omavalvontasäädökset ja käytäntö Oy Snellman Ab:n teurastamossa ja leikkaamossa, osa I Owncontrol directions in meat hygiene legislation and their practical implementation in the slaughterhouse and cutting plant of Snellman Ltd, part I YHTEENVETO Tässä kirjoituksessa pohditaan maa- ja metsätalousministeriön asetuksen nro 16/EEO/2001, hygienia-asetus, määräysten soveltamiseen liittyviä ongelmia ja esitetään esimerkki omavalvonnan käytännön toteuttamisesta. Kyseisen asetuksen määräysten mukaan omavalvontasuunnitelman laatiminen on laitoksen tehtävä. Liha-alan laitoksen omavalvontaa koskeva lainsäädäntö on kuitenkin niin vaikeaselkoista, että monissa laitoksissa sen valvoja joutuu pääosin laatimaan omavalvontasuunnitelman ja myös pitämään sitä ajan tasalla. Tilanteen korjaamiseksi tulee järjestää koulutusta kotimaisilla kielillä sekä kirjoittaa mahdollisimman selkeitä ja helposti ymmärrettäviä määräyksiä. Koska laitoksen hyväksymisen edellytyksenä on, että omavalvontasuunnitelma on hyväksytty, laitoksen valvoja joutuu hyväksymään keskeneräisiä suunnitelmia. Omavalvontasuunnitelmat eivät toisaalta koskaan tule valmiiksi, koska määräykset muuttuvat varsin usein ja suunnitelmia on muutenkin eri syistä koko ajan täydennettävä. Tämä aiheuttaa ongelmia suunnitelmien ajan tasalla pitämisessä ja muutoksista tiedottamisessa. Omavalvonnan avulla ei voida ratkaista kaikkia laitoksen ongelmia, sillä omavalvontavelvoite on ainoastaan laissa eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta n:o 1195/1996, hygienialaki, eikä muussa eläinperäisiä elintarvikkeita koskevassa lainsäädännössä. Omavalvontajärjestelmän toimivuuden varmistamistoimenpiteet olisi mielestämme tullut esittää lihahygieniaasetuksessa. Ei ole tarpeen nimetä vastuuhenkilöä jokaisen omavalvontasuunnitelmassa mainitun tehtävän suorittamiseen. Hyvien tuotantotapojen valvontaa koskevat vaatimukset tulisi kirjoittaa lihahygienia-asetuksen tekstiin. Samoin tulisi selventää, mitä muulla lainsäädännön edellyttämällä valvonnalla tarkoitetaan. Lihahygienia-asetuksessa tulisi lisäksi esitellä HACCP - ohjelman laatimisen pääperiaatteet ja ottaa selvästi kantaa siihen, onko sen alaisissa laitoksissa kriittisiä hallintapisteitä. SUMMARY In this paper, we ventilate the problems arising from realizating the rules and regulations of the statute no. 16/EEO/2001, the Meat Hygiene Statute, and present a practical example of an owncontrol programme. According to the rules mentioned above, the making of the owncontrol plan is a task of the establishment. The legislation concerning owncontrol of the establishments in the meat branch, is, however, so difficult to understand that in many establishments the supervisor has to make and also keep up to date the owncontrol plan. To amend the situation, education in both domestic languages should be arranged and also the rules and regulations should be written clearly and in such a way that they are easy to understand. Because the prerequisite for the approval of an establishment is that the owncontrol programme has been approved, the supervisor of the plant must approve uncompleted programmes. The owncontrol programmes are never finished, because the regulations are changed quite often and, in any case, the programmes have, due to different reasons, to be improved all the time. This leads to troubles in holding the programmes up to date and informing of changes. By the help of owncontrol, not every problem in an establishment can be solved, because the obligation of owncontrol is to be found only in the Law of food-hygiene of foodstuffs of animal origin no. 1195/1996, the Hygiene law, and not in other legislation dealing with foodstuffs of animal origin. According to our opinion, the verification measures of the owncontrol system should have been stated in the Meat Hygiene Statute. It is not necessary to appoint a person in charge for every task mentioned in the owncontrol plan. The requirements concerning the supervision of good manufacturing practices should be written in the Meat Hygiene Statute, at the same time while clarifying what has been meant with the other supervision required in the legislation. The principles of creating a HACCP plan should be clearly presented in the Meat Hygiene Statue, and it should clearly state, whether there are critical control points in the plants subjected to it. 85

14 Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110,2 2 JOHDANTO Artikkeli on ensimmäinen sarjassa, jossa pohdimme lihahygienia-asetuksen omavalvontamääräysten soveltamisongelmia ja esitämme osia erään suomalaisen teurastamon ja leikkaamon omavalvontasuunnitelmista ja niiden käytännön toteutuksesta. Tässä kirjoituksessa käsittelemme lihahygienia-asetuksen luvusta 3, laitoksen omavalvonta, kohdat 5 9. Nämä sisältävät laitoksen omavalvonnan yleiset määräykset. YLEISTÄ LAITOKSESTA Oy Snellman Ab sijaitsee Pietarsaaressa ja siihen kuuluvat 1990-luvulla taajaman ulkopuolelle rakennettu teurastamo, leikkaamo ja lihavalmistelaitos. Lisäksi yrityksellä on kaupungin keskustassa sijaitseva, 1950-luvulla rakennettu lihavalmistelaitos, jossa valmistetaan maksatuotteita ja kestomakkaraa, keittoja ja sous vide -annoksia. Laitoksen palveluksessa on yli 400 henkeä. Toiminnan hygieniaa valvoo kaksi valtion tarkastuseläinlääkäriä ja lihantarkastuksessa avustaa kolme tarkastusapulaista. Vuonna 2002 laitoksessa teurastettiin noin nautaa, lammasta, sikaa ja emakkoa. Yritys kilpailee markkinajohtajuudesta Suomessa viipaloitujen tuotteiden ja maksapasteijoiden osalta. Laitoksessa käytetään kunnallisen vesilaitoksen jakamaa vettä, ja siivouksen suorittaa ulkopuolinen yritys. Teurastamo ja leikkaamo on hyväksytty viemään lihaa Yhdysvaltoihin ja Singaporeen. Koko laitos on hyväksytty toimittamaan tuotteitaan Japaniin ja Koreaan. OMAVALVONTALAIN- SÄÄDÄNNÖN YLEISET MÄÄRÄYKSET Omavalvonnan tarkoituksena on estää elintarvikehygieenisten epäkohtien syntyminen. Hygienialain mukaan laitoksen on kustannuksellaan laadittava ja toteutettava omavalvontajärjestelmä, jonka laitoksen viranomaisvalvoja hyväksyy. Omavalvontajärjestelmän tulee kattaa kaikki laitoksen valmistusprosessit, siinä on otettava huomioon toiminnan laajuus sekä luonne ja sen on oltava ajan tasalla. Omavalvontajärjestelmän kaikkien osa-alueiden toimivuus tulee varmistaa vähintään vuosittain. Omavalvontasuunnitelman ja siihen liittyvien tutkimustulosten tulee olla valvojan saatavilla. Omavalvontasuunnitelmassa määritellään eri valvontakohteet, valvontamenetelmät, valvojat, valvonnan taajuus, toimenpiderajat sekä mihin korjaaviin ja ennaltaehkäiseviin toimenpiteisiin tarvittaessa ryhdytään. Lihahygienia-asetuksen mukaan omavalvontasuunnitelmassa on oltava kuvaus hyvien tuotantotapojen valvonnasta ja muusta lainsäädännön edellyttämästä valvonnasta. Asetuksen mukaan on omavalvontasuunnitelmassa oltava myös kuvaus HACCP-järjestelmään perustuvasta kriittisten pisteiden valvontajärjestelmästä, kuvaus mittalaitteiden toiminnan varmistamisesta sekä henkilöstön hygienia- ja omavalvontakoulutuksesta. Omavalvontasuunnitelmassa on oltava lisäksi toteuttamisesta vastaavien henkilöiden sekä omavalvontatutkimuksia tekevien laboratorioiden nimet. Jos laitos toteaa omavalvonnassaan epäkohtia, sen on asetuksen mukaan ryhdyttävä toimenpiteisiin niiden korjaamiseksi. Korjaavat toimenpiteet on lueteltu esimerkinomaisesti, ja ne sisältävät myös tarvittaessa omavalvontajärjestelmän muuttamisen. Omavalvontajärjestelmän on lihahygienia-asetuksen mukaan perustuttava tukijärjestelmään, jolloin toimiva tukijärjestelmä on edellytys HACCP-järjestel- 86

15 Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110,22 Oy Snellman Ab Omavalvonta Sivu 4/69 Teurastamo Versio 22 Pvm Laatinut: Pertti Hankonen Hyväksynyt: Riitta Mangs Omavalvonta Omavalvonnan tarkoitus on elintarvikehygieenisten epäkohtien estäminen. Teurastamon omavalvontasuunnitelman laatii ja sitä pitää ajan tasalla työryhmä, johon kuuluvat laatupäällikkö, hygieniakonsultti, laatu- ja hygieniakontroller ja laitoksen valvoja. Omavalvontasuunnitelma perustuu maa- ja metsätalousministeriön lihahygieniasta antamaan asetukseen nro 16/EEO/2001 (J 14), sekä maa- ja metsätalousministeriön TSE-riskiaineksen erottamisesta teurastamossa, teurastuspaikassa ja leikkaamossa antamaan asetukseen nro 3/ EEO/2002 (J 16) ja EVI:n asiasta antamiin ohjeisiin. Omavalvontasuunnitelmaan kuuluu myös näytteiden ottosuunnitelma, joka on esitetty omavalvontasuunnitelman liitteenä. Laboratoriotutkimukset suoritetaan pääasiassa omassa laboratoriossa. Vesitutkimukset suoritetaan Kokkolan seudun ympäristölaboratoriossa, samoin kuin kuukausittaiset rinnakkaisnäytteiden tutkimukset sekä homeiden ja hiivojen määritykset. Omavalvonnan toimivuuden varmistamiseksi otetaan mm. satunnaisotannalla näytteitä mikrobiologisia tutkimuksia varten. Laatupäällikkö tarkastaa lisäksi vuosittain omavalvonnan toimivuuden. Valvoja saa tiedot sähköisesti ja myöhemmin paperitulosteina mm. laboratorion tutkimustuloksista sekä viikoittain paperilla eri osastojen päivittäisen puhdistuksen aistinvaraisesta arvioinnista. USA:n määräysten vaatimien kriittisten hallintapisteiden valvonnasta ja niiden toiminnan todentamisesta (verifioimisesta) pidetty kirjanpito toimitetaan hänelle viikoittain. Laitos ilmoittaa valvojalle heti, jos omavalvonnassa ilmenee merkittäviä elintarvikehygieenisiä epäkohtia. Merkittävien tai toistuvien virheiden havaitsija täyttää lisäksi poikkeamaraportin, johon vaaditaan kirjallinen vastaus viikon kuluessa. Vastauksessa kuvataan virheen syyt, korjaavat toimenpiteet ja toimenpiteet, jotta virhe ei toistu. Laboratorio tekee kaikista ylityksistä poikkeamaraportin. Snellmanin omavalvontasuunnitemassa kuvataan kirjallisesti siihen liittyvät tutkimukset sekä tehdyt korjaavat toimenpiteet. Kirjanpitoa säilytetään vähintään kaksi vuotta. Omavalvonnan vastuuhenkilöt teurastamolla Omavalvonnasta vastaava henkilö AA Osa-alueiden vastuuhenkilöt: hankinta BB navetta CC teurastamo CC TSE-riskimateriaalin käsittely CC siivouksen seuranta DD,DE tehdaspalvelu tuhoeläintorjunta henkilökunnan terveydenhuolto EE henkilökunnan perehdytys ja koulutus FF hygieenisten työtapojen valvonta GG laboratorio HH takaisinvetosuunnitelma AA epäkohdista tiedottaminen AA asiakirjojen hallinta AA omavalvontasuunnitelmien ylläpito AA TSE-tautien valvonta ja TSE-riskiaineksen käsittely Tehtävä Vastuuhenkilö Nautaeläinten rekisterikyselyjen tekeminen II Navettaolosuhteet ja elävänä tarkastukseen liittyvä muu kuin viranomaistoiminta KK, LL Näytteenottoon liittyvä toiminta MM Tutkittavien ruhojen ja sivutuotteiden sekä vuodan, sorkkien ja veren karanteeniin ohjaukseen, säilytykseen ja vapautukseen liittyvä toiminta: normaalilinja MM sairasteurastamo NN, MM TSE-riskiaineksen erottaminen (teurastamon, päänleikkaamon ja luuhuoneen työntekijä), MM, OO TSE-riskiaineksen säilytys PP Selkäydintä sisältävien ruhojen merkitseminen QQ TSE-riskiainesta sisältävien ruhojen lähettäminen laitoksen ulkopuolelle RR TSE-riskiaineksen lähettäminen jatkokäsittelylaitokseen MM, PP Kaupalliset asiakirjat ja kirjanpito Edellisten vastuujakojen mukaan KUVA 1 FIGURE Oy Snellman Ab:n teurastamon omavalvontasuunnitelman aloitus. Beginning of the owncontrol plan of the slaughterhouse of Snellman Ltd. 87

16 OY SNELLMAN AB Osasto: Poikkeamaraportti / 20 Poikkeaman syy: Laadullinen! Toiminnallinen! Ympäristö! Poikkeaman ilmoittaja: Tieto poikkeamasta lähetetään heti työnjohtajalle. Poikkeama eli raja-arvon ylitys ja kohta: Työnjohtaja selvittää syyn poikkeamaan ja kirjaa sen tähän: Työnjohtaja kirjaa toimenpiteet poikkeaman korjaamiseksi ja ennalta ehkäisevät toimenpiteet, ettei sama toistu: työnjohtajan allekirjoitus Työnjohtaja lähettää täytetyn poikkeamaraportin viikon kuluessa laatupäällikölle, joka lähettää sen hyväksymisensä jälkeen valvojalle Hyväksytty / 20 Allekirjoitus Poikkeamaraporttilomake. Deviation report form. KUVA 2 FIGURE män luomiselle, HACCP-järjestelmään sekä henkilökunnan hygieniaja omavalvontakoulutukseen. OMAVALVONTA KÄYTÄN- NÖSSÄ Kuvassa 1 on esitetty Oy Snellman Ab:n teurastamon omavalvontasuunnitelman aloitussivut. Omavalvontasuunnitelmat on laadittu teurastamolle, leikkaamolle, raakalihavalmisteiden valmistukselle, lihavalmisteille ja lähettämölle erikseen. Snellmanilla laitoksen palveluksessa on hygieniavalvojia, jotka valvovat sekä ruhojen että rakenteiden puhtautta, lämpötiloja ja työhygieniaa. He ovat suureksi avuksi omavalvontasuunnitelman toteuttamisessa. Omavalvonnassa todettuihin merkittäviin tai toistuviin epäkohtiin puututaan täyttämällä erityinen poikkeamaraporttilomake (kuva 2). Poikkeamailmoituksen voi tehdä valvoja, hygieniavalvoja eli kontrollantti, työnjohtaja tai kuka tahansa muukin henkilökunnasta. Vastausvelvollisia ovat työnjohtajat. Omavalvontasuunnitelman puutteita korjataan aina, kun niitä havaitaan. Poikkeamaraporttilomakkeella selvitetään virheen syy, sen korjaaminen aikatauluineen ja toistumisen estäminen. Lomake toimitetaan täytettynä laatupäällikölle, joka selvityksen hyväksyttyään toimittaa sen tiedoksi laitoksen valvojalle. Omavalvontasuunnitelmaa voivat halutessaan muuttaa omavalvontatyöryhmän jäsenet. Valvoja säilyttää 88

17 saamansa omavalvonta-asiakirjat omassa huoneessaan. POHDINTA Omavalvontaopetuksen järjestäminen Suomessa on mielestämme välttämätöntä, jos laitosten edustajien on otettava jatkossa vastuu omavalvontajärjestelmien luomisesta ja kehittämisestä. Ennen kuin tällaisia kursseja järjestetään esimerkiksi teurastamon omavalvonnasta, on laitosta valvova eläinlääkäri käytännössä omavalvontasuunnitelman pääasiallinen laatija. Eläinlääkärit ovat usein liha-alan laitoksessa ainoat omavalvontalainsäädännön asiantuntijat, koska he ovat Suomessa jokseenkin ainoa ammattikunta, joka peruskoulutuksensa yhteydessä saa opetusta laitoksen omavalvonnan suunnittelusta. Tuskin on mahdollista, että suomalaisissa liha-alan laitoksissa olisi vieraita kieliä hallitsevia henkilöitä, jotka voitaisiin lähettää ulkomaille monimutkaista lainsäädäntöä käsitteleville omavalvonta- tai HACCP-kursseille. Sitä paitsi omavalvontasuunnitelmat sisältävät myös kansallista lainsäädäntöä, joka on opetettava Suomessa. Omavalvontasuunnitelman hyväksyminen on edellytys, että laitos voidaan laillisesti hyväksyä toimintaan. Sen laatimisessa vaaditaan kokemusta sekä laitoksen toiminnasta että lainsäädännön soveltamisesta, mistä johtuu, että laitoksen ensimmäiset omavalvontasuunnitelmat joudutaan hyväksymään keskeneräisinä. Eläimistä saatavia elintarvikkeita valmistavien laitosten omavalvontaa koskeva lainsäädäntö on erittäin yksityiskohtaista ja monimutkaista. Monet yrittäjät vierastavat lainsäädäntötekstiä eivätkä usko osaavansa tulkita sitä oikein. Useilla laitosten valvojilla on taas erittäin laaja työkenttä, jonka painopiste on eläinten terveyden- ja sairaanhoidossa tuotantotiloilla ja toisaalta elintarvikelain alaisten laitosten valvonnassa. Olisi siis toivottavaa, että lainsäädännön määräykset olisivat selkeitä, helposti ymmärrettäviä ja hyvää suomea ja että toisiinsa sekaantuvia määritelmiä vältettäisiin. Lihahygienia-asetuksen omavalvontaa koskevan luvun alussa puhutaan melkein peräkkäisissä lauseissa omavalvontajärjestelmästä, joka laitoksen on laadittava, omavalvontasuunnitelmasta, joka laitoksella on oltava ja omavalvonnasta, jonka toimivuus on säännöllisesti tarkastettava. Omavalvontasuunnitelmassa on asetuksen mukaan kuvattava jokseenkin samat asiakokonaisuudet kuin mihin omavalvontajärjestelmän on jäljempänä perustuttava. Tämä on mielestämme turhaa toistoa. Omavalvontajärjestelmällä tarkoitetaan asetuksen määritelmän mukaan laitoksen esittämää omavalvontasuunnitelmaa ja sen käytännön toteutusta. Hygienialain mukaan laitoksen on kustannuksellaan laadittava ja toteutettava valvontaviranomaisen hyväksymä omavalvontajärjestelmä, mutta lihahygienia-asetuksen mukaan valvoja kuitenkin hyväksyy omavalvontasuunnitelman. Hygienialain mukaan omavalvonnan avulla estetään elintarvikehygieenisten epäkohtien syntyminen. Asetuksessa ei ole määritelty elintarvikehygieenisiä epäkohtia, mutta niiden syntyminen tulee laitoksissa estää. Tällaisia epäkohtia voivat mielestämme aiheuttaa lähinnä mikrobit, kuten salmonella, vieraat esineet, kuten metallin tai muovin kappaleet ja kemialliset aineet, esimerkiksi desinfiointiaineet. Mielestämme omavalvonnan avulla tulisi varmistaa, että laitos täyttää nimenomaan hygienialainsäädännön omavalvonnasta annetut vaatimukset. Esimerkiksi eläintautilainsäädännössä ei ole omavalvontavelvoitetta. Myöskään viranomaisen toimintaa, kuten lihantarkastusta, ei voida ohjata laitoksen omavalvontasuunnitelman avulla. Omavalvontajärjestelmän toimivuuden varmistaminen voisi tarkoittaa, että tarkistetaan, onko suunnitelman mukaiset tutkimukset ja tarvittavat korjaavat toimenpiteet tehty, seurataanko elintarvikehygienian kannalta oikeita asioita ja onko raja-arvot oikein asetettu vai pitääkö suunnitelmaa muuttaa sekä onko huolehdittu siitä, etteivät virheet toistu. Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen (nro 25/EEO/ 96), joka kumottiin hygienia-asetuksella, mukaan HACCP-järjestelmän toimivuuden varmistamisen yhteydessä tuli ottaa huomioon edellä mainittuja seikkoja. Tällaisia ohjeita olisi pitänyt sisällyttää myös uuteen asetukseen. Koko omavalvontajärjestelmän toimivuuden varmistaminen on työlästä ja EU:n alueella se on nähtävästi sälytetty vain suomalaisten yrittäjien niskoille. Joistakin tukijärjestelmän osaalueista on toisaalta lainsäädännössä annettu hyvin yksityiskohtaiset määräykset, joten laitoskohtaisesti tuskin voidaan päättää esimerkiksi vesitutkimusten tekemisen lopettamisesta tai lainsäädännössä asetettujen raja-arvojen muuttamisesta. Laatujärjestelmät eroavat hygienialaissa vaaditusta omavalvontajärjestelmästä huomattavasti, ja mielestämme ne tulisikin pitää toisistaan kokonaan erillään. Asetuksen kohta, jossa luetellaan omavalvontasuunnitelmassa esitettävät seikat, on luvattoman huonoa suomea: asetuksen mukaan valvonnassa valvotaan ja omavalvontaa tehdään. Tämä koskee myös esimerkiksi kohtaa sallittavat poikkeamat valituilla valvontakeinoilla ja menetelmillä saaduille valvontatuloksille. Ei ole varmaa, että lukija edes ymmärtää, mitä ne sallittavat poikkeamat ovat. Asetuksen mukaan omavalvontasuunnitelmassa tulee esittää kuvaus siitä, kuka omavalvontaa tekee. Tätä vaatimusta on jo valvomamme laitoksen tarkastuksen yhteydessä tulkittu erittäin tiukasti; laitoksen tulee tarkastajien uusien näkemysten mukaan jatkossa nimetä vastuuhenkilö jokaisen omavalvontasuunnitelmassa mainitun toimenpiteen suorittamiseen. Mieles- 89

18 Suomen Eläinlääkärilehti 2004, 110,2 2 tämme riittää, että vastuuhenkilöt nimetään eri omavalvonnan osaalueille esimerkiksi niin, että teurastamon työnjohtaja on vastuussa elävänä tarkastuksen edellytysten ylläpidosta navetassa, eikä niin että Ville on vastuussa karsinoiden vihreiden peltimerkkien kääntämisestä punaisiksi eläinten teurastamisen jälkeen, Kalle eläinkuormien kirjaamisesta navettakirjanpitoon ja Olavi nautojen lajittelemisesta yli ja alle 30 kuukautta vanhoihin navetan eri puolille. Seuraamuksia tehtävien laiminlyömisestä kun ei ole kirjoitettu mihinkään. Omavalvontasuunnitelmassa on lihahygienia-asetuksen mukaan oltava kuvaus hyvien tuotantotapojen valvonnasta ja muusta lainsäädännön edellyttämästä valvonnasta. Ohjeita hyvien tuotantotapojen valvonnasta tai muusta lainsäädännön edellyttämästä valvonnasta ei ole annettu. Sen sijaan asetuksessa on esitetty tukijärjestelmän eri osaalueet ja niille asetetut vaatimukset. Toisaalla asetuksessa määritellään tukijärjestelmään kuuluviksi sekä hyvien tuotantotapojen valvonta että muu lainsäädännön edellyttämä valvonta. Mielestämme kaikki laitoksen omavalvontavaatimukset tulee kuvata asetuksessa, elleivät ne sitten sisälly nykyisiin tukijärjestelmien vaatimuksiin. Kirjainyhdistelmä HACCP (Hazard Analysis Critical Control Point) voitaisiin suomentaa vaarojen arvioinniksi ja kriittisten hallintapisteiden valinnaksi. Laitosten edustajat eivät monesti ole selvillä HACCPjärjestelmästä. Siksi olisi ollut suotavaa, että asetuksessa olisi lyhyesti kuvailtu sen laitoskohtaisen laatimisen eri vaiheet ja mahdollisesti myös todettu lyhyesti, että prosesseissa, joihin ei kuulu lämpökäsittelyä, ei ole kriittisiä pisteitä. Vaatimukseen vaarojen arvioinnista voisi sisällyttää muun muassa toteamuksen, että kyseessä ovat merkittävät ja todennäköiset kuluttajan terveydelle aiheutuvat vaarat, joita järjestelmän avulla pyritään estämään ennakolta, poistamaan tai vähentämään hyväksyttävälle tasolle. Asetuksen liitteinä voisi olla malleja HACCP-järjestelmän laatimisesta eri prosesseissa. Toimiva tukijärjestelmä on edellytys HACCP-järjestelmän luomiselle. Se tarkoittaa, että tukijärjestelmään sisältyvien osa-alueiden, esimerkiksi veden laadun seurantaohjelman, on toimittava, ennen kuin aletaan arvioida prosessin eri työvaiheissa kuluttajien terveydelle aiheutuvia riskejä. Se, mitä tukijärjestelmään sisällytetään, riippuu eri maiden kansallisesta lainsäädännöstä, mikä täytyy ottaa huomioon ainakin silloin, kun laitosta esitellään ulkomaisille vieraille tai tarkastajille. Asetuksen jako yleiseen omavalvonnan tukijärjestelmään ja teurastamon, leikkaamon ja kylmävaraston tukijärjestelmään on jokseenkin tarpeeton, koska asetus koskee näiden kolmen edellä mainitun laitostyypin lisäksi vain erillisiä pakkaamoja, joita ei ainakaan vielä ole EU-vientiin hyväksyttyjen suomalaisten laitosten listalla. KIRJALLISUUS Laki eläimistä saatavien elintarvikkeiden elintarvikehygieniasta n:o 1195/1996 Maa-ja metsätalousministeriön asetus nro 16/EEO/2001 Maa- ja metsätalousministeriön päätös nro 25/EEO/96 KIRJOITTAJIEN OSOITE Pertti Hankonen, ELL Riitta Mangs, ELL johtava tarkastuseläinlääkäri Oy Snellman Ab Kuusisaarentie Pietarsaari puh pertti.hankonen@snellman.fi riitta.mangs@snellman.fi 90

19 91

20 ASIAA ELÄIN LÄÄ KÄ RIL LE ISOFLURAANIANESTESIAN KÄYTTÖ HEVOSELLA (Suomeen modifi oitu professori Urs Schatzmannin ja ELT Claudia Spadavecchian ohjeista Bernin Yliopisto, Eläinlääketieteellinen tiedekunta, Kliinisen eläinlääketieteen laitos/anestesiologia, Marraskuu 1999) Inhalaatioanestesia hevosella Viimeisten 30 vuoden aikana on hevosten inhalaatioanestesiasta tullut rutiinitoimenpide kaadetulle hevoselle tehtävissä kirurgisissa toimenpiteissä useimmilla hevosklinikoilla ympäri maailman. Inhalaatioanestesia on mahdollistanut kirurgian kehityksen, mm. vatsaonteloleikkaukset sekä nivelvikojen diagnostiikan ja kirurgisen hoidon. Inhalaatioanestesiaa käytettäessä anestesian syvyys on helposti kontrolloitavissa, mikä on ehdottoman tärkeää pitkäkestoisissa kirurgisissa toimenpiteissä (yli 45 minuuttia), jotta vältytään tarpeettoman syvältä anestesialta. Inhalaatioanestesia vaatii hintavan erikoislaitteiston. Happi kantokaasuna auttaa säilyttämään elintärkeiden kudosten hapensaannin. Inhalaatioanestesialaitteiston avulla voidaan helposti valvoa hengityksen tiheyttä ja syvyyttä seuraamalla hengityspussin täyttymistä, ja riittämätöntä hengitystä tai apneaa voidaan helpottaa pussia puristamalla (tai käyttämällä apuna ventilaattoria). Modernien inhalaatioanesteettien haittapuoli on niiden annoksen suuruudesta riippuvainen verenkiertoa ja hengitystä lamaava vaikutus. Käytössä olevat inhalaatioanesteetit Seuraavia inhalaatioanesteetteja käytetään maailmanlaajuisesti hevosilla: halotaani, typpioksiduuli ja lisääntyvässä määrin isofl uraani. Aineiden edut ja haitat voidaan esittää seuraavasti: Halotaani Halotaania on käytetty hevosille yli 30 vuotta. Se lamaa annoksen suuruudesta riippuen verenkiertoa (vähentää sydämen iskutilavuutta ja laskee valtimopainetta); syketiheys pysyy muuttumattomana. Myös annoksesta riippuva lamaava vaikutus hengitystoimintaan nähdään valtimoveren hiilidioksidiosapaineen nousuna (respiratorinen asidoosi). Halotaaninukutuksessa olevalle hevoselle voi kehittyä valtimoveren hypoksia jopa puhdasta happea käytettäessä, johtuen tämän eläinlajin herkkyydestä ventilaatio- ja perfuusiohäiriöille % sisäänhengitetystä halotaanista metaboloidaan maksassa. Loppuosa poistuu elimistöstä muuttumattomana uloshengitysilmassa. Vaikka halotaania voidaankin pitää riittävän turvallisena, sen käyttöön tiedetään liittyvän leikkauksenaikaisia kuolemantapauksia ja postoperatiivisia lihasvaurioita. Typpioksiduuli (N 2 O) N 2 O on tärkeä perusanesteetti humaanipuolella johtuen sen hyvästä anesteettivaikutuksesta matalana konsentraa tiona ja sen vähäisistä haittavaikutuksista hengitykseen ja verenkiertoon. Näin voidaan muiden, mahdollisesti haitallisempien anesteettien annosta pienentää. Hevosella typpioksiduulin käyttö on nykyään harvinaista johtuen sen vähäisestä anestesiavaikutuksesta tällä lajilla (huomattavasti matalampi kuin ihmisellä). Typpioksiduulin pitoisuuden täytyy lisäksi olla korkea (50 %) mikä lisää hapensaantiongelmia. Muita syitä typpioksiduulin vähäiseen käyttöön ovat suuri kaasuhävikki johtuen hevosen koosta, N 2 O:n kasautuminen kaikkiin laitteiston ilmaa sisältäviin lokeroihin ja lisälaitteiston tarve. Isofluraani Inhalaatioanestesian fysiologisia sivuvaikutuksia on helpompi kontrolloida isofl uraania kuin halotaania käytettäessä. Isofl uraanin vaikutuksen alkaminen on nopeampi ja lyhytkestoisempi kuin halotaanin. Tämä sallii nopeat muutokset anestesian syvyydessä ja myös herääminen tapahtuu nopeammin kuin halotaanianestesiasta. Tästä johtuen isofl uraanin avulla on helpompi säilyttää tarkoituksenmukainen anestesian syvyys ja samalla minimoida sen riskit. 92