Periaatepäätös hulevesien hallinnan järjestämisestä ja rahoituksesta. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo (Kaupunginjohtaja)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Periaatepäätös hulevesien hallinnan järjestämisestä ja rahoituksesta. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo (Kaupunginjohtaja)"

Transkriptio

1 Periaatepäätös hulevesien hallinnan järjestämisestä ja rahoituksesta Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/509/ /2018 Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo (Kaupunginjohtaja) puh Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoituspäällikkö Iskanius Jari Talousarviopäällikkö Lammi Risto Liitteet 1. Veroprosentit ja hulevesimaksut vertailukaupungeissa Hulevesillä tarkoitetaan rakennetulla alueella maan pinnalle, rakennuksen katolle tai muulle pinnalle, kuten kaduille ja yleisille alueille, kertyvää sade- tai sulamisvettä sekä perustusten kuivatusvesiä. Hulevesien hallinnalla tarkoitetaan näiden vesien imeyttämiseen, viivyttämiseen, johtamiseen, viemäröintiin ja käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä. Maankäyttö- ja rakennuslakiin sekä vesihuoltolakiin on tullut vuonna 2014 hulevesien hallintaa koskevat määräykset. Varsinaista siirtymäaikaa ei ole säädetty, joten muutokset tulivat voimaan Käytännössä hulevesien hallinnassa menetellään entiseen tapaan, kunnes kunta päättää lainmuutosten edellyttämistä toimenpiteistä. Lappeenrannassa on seurattu tähän saakka etenkin muiden suurten kaupunkien tekemiä ratkaisuja ja valtakunnallisen ohjeistuksen kehittymistä. Vuoden 2018 alusta monien Lappeenrannan verrokkikaupunkien hulevesiratkaisut ovat tulleet voimaan. Lappeenrantakaan ei voi enää pitkään viivyttää oman ratkaisunsa tekemistä, koska lakimuutosten voimaantulosta tulee tänä vuonna kuluneeksi jo neljä vuotta. Hulevesien hallinta on järjestetty tällä hetkellä siten, että Lappeenrannan Energia vastaa hulevesien viemäröinnistä asemakaava-alueella. Kaupunki vastaa katujen ja yleisten alueiden hulevesien johtamisesta hulevesiverkostoon ja näihin liittyvistä ritiläkaivoista. Kaupunki on myös rakentanut kosteikkoja, joilla puhdistetaan hulevesiä ennen niiden valumista vesistöön.

2 Hulevesien viemäröinnin aiheuttamat noin 1,5 miljoonan euron vuotuiset kustannukset katetaan nykyisin pääosin jätevesimaksulla. Jatkossa hulevesien viemäröinnin kustannuksia ei voi rahoittaa jätevesimaksulla, koska hulevesien viemäröinti ei ole nykyisen vesihuoltolain mukaan enää vesihuoltoa. Hulevesien hallinnan rahoitukseen on käytännössä olemassa neljä vaihtoehtoa: 1. yksityisoikeudellinen, vesihuoltolain mukainen hulevesien käsittelymaksu, jonka Lappeenrannan Energia perii hulevesiliittymäsopimuksen tehneiltä asiakkailtaan 2. julkisoikeudellinen, maankäyttö- ja rakennuslain mukainen hulevesimaksu, jonka Lappeenrannan kaupunki perii asemakaava-alueen kiinteistön omistajilta 3. kiinteistöveron korottaminen 4. Lappeenrannan Energian tuloutuksen kasvattaminen, millä rahoituksella kaupunki korvaa Energialle takaisin hulevesien hallinnasta aiheutuvat kustannukset Kaikissa vaihtoehdoissa Lappeenrannan Energia alentaa jätevesimaksua siten, että jätevesimaksun tuotto alenee noin 1,5 miljoonaa euroa. Vaihtoehdossa 4 Energia joutuisi kuitenkin yleisesti nostamaan taksojaan, jotta tuloutusta voidaan nostaa. Seuraavassa tarkastellaan vaihtoehtoja tarkemmin. Yksityisoikeudellinen, vesihuoltolain mukainen hulevesien käsittelymaksu Jos Lappeenrannassa tehtäisiin päätös, jossa asemakaavaalueen vesihuoltolaitos eli Lappeenrannan Energia vastaa hulevesien viemäröinnistä vesihuoltolain mukaisesti, perittäisiin asiakkailta vesihuoltolain mukainen käsittelymaksu hulevesien viemäröinnistä. Jätevesimaksun kuutiohinta alenisi ensin kaikilla asiakkailla. Energia alkaisi periä hulevesiverkostoon liittyneiltä kiinteistöiltä huleveden käsittelymaksua. Yksityisoikeudellinen maksu voidaan periä vain niiltä asiakkailta, joiden kanssa Energialla on sopimus hulevesiliittymästä. Näitä sopimuksia on alle 20 %:lla asemakaava-alueen kiinteistöistä. Liittymiä on käytännössä sopimuksen puuttumisesta huolimatta suurimmalla osalla kiinteistöistä tai kiinteistöiltä johdetaan hulevesi yleiselle alueelle, josta se kulkeutuu hulevesiverkostoon. Sopimuksen tekeminen pakkokeinoin näiden kiinteistöjen omistajien kanssa olisi pitkä ja raskas prosessi. Yksityisoikeudellinen hulevesien käsittelymaksu ei siten käytännössä tule kysymykseen. Maksu kohdistuisi vain pienelle osaa kiinteistöjen omistajista, jotka kustantaisivat kaikkien kiinteistöjen hulevesien hallinnan kustannukset.

3 Julkisoikeudellinen hulevesimaksu Kun hulevesien hallinta järjestetään vain maankäyttö- ja rakennuslain määräysten mukaan, voidaan kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueen kiinteistöiltä periä julkisoikeudellinen hulevesimaksu. Maksun perusteista säädetään yleisellä tasolla laissa. Kuntaliitto on antanut oman suosituksensa hulevesimaksun määrittämisestä. Maksun määrittämisessä tulisi ottaa huomioon monia seikkoja, kuten kiinteistön rakennustyyppi ja pinta-ala, kiinteistötyypin suhteellinen läpäisemätön pinta-ala, valuma-alueen herkkyys kuormitusmuutokselle ja kiinteistön omat hulevesien hallintaratkaisut. Maksun määrittäminen olisi siten monimutkaista ja edellyttäisi investointeja tietojärjestelmään sekä henkilöstöresurssia maksujärjestelmän ylläpitoon. Vuotuiset kustannukset maksujärjestelmän ylläpidosta olisivat arviolta euroa. Kyseessä olisi kiinteistön omistajilta perittävä uusi julkinen maksu. Hulevesimaksu on yleisesti kohdannut arvostelua sadevesimaksuna, mistä toki ei ole kysymys. Etuna olisi se, että maksu kohdistuisi vain niille, joiden kiinteistö sijaitsee hulevesijärjestelmän vaikutusalueella. Kunnan yleisten alueiden hulevesien hallinnan kustannukset kuuluvat kuitenkin yhteisvastuullisesti koko kaupungille. Kiinteistöveron korottaminen Maapohjasta sekä muista rakennuksista kuin asuinrakennuksista ja voimalaitosrakennuksista peritään yleistä kiinteistöveroa. Hulevesien hallinnan noin 1,5 miljoonan euron vuotuisten kustannuksen kattamiseksi yleistä kiinteistöveroprosenttia tulisi korottaa nykyisestä 1,30 %:sta 1,43 %:tiin. Kiinteistöveron korottaminen olisi hallinnollisesti yksinkertaisin rahoituskeino. Täytäntöönpanotoimeksi riittää valtuuston päätös kiinteistöveroprosentista. Perimisestä ei aiheudu investointitarpeita eikä hallinnollisia kuluja, eikä kiinteistön omistajille tule uusia maksuja. Haittapuolena voidaan nähdä, että kiinteistövero ulottuu myös hulevesijärjestelmän vaikutusalueen (asemakaava-alue) ulkopuolisille kiinteistöille. Tätä voidaan perustella sillä, että yleisten alueiden hulevesien hallinnan rahoitus on kunnalle yhteisvastuullista. Lappeenrannan Energian tuloutuksen kasvattaminen Mikäli hulevesien hallinnasta aiheutuvat kustannukset katettaisiin siten, että kaupunki maksaisi Energialle hulevesien hallinnasta aiheutuvat kustannukset ja kattaisi menon Energian tuloutusta

4 kasvattamalla, joutuisi Energia muista vaihtoehdoista poiketen nostamaan taksojaan. Energian verojen jälkeisen tuloksen tulisi parantua 1,5 miljoonaa euroa. Verotettavan tuloksen olisi tällöin noustava liki 1,9 miljoonaa euroa, josta yhteisöveroa maksettaisiin lähes 0,4 miljoonaa euroa. Yhteisöverosta kaupungin osuus olisi nykyisten jako-osuuksien mukaan noin euroa. Maakuntauudistuksen toteutuessa kaupungin osuus yhteisöverosta jäisi noin euroon. Energian liikevaihdon tulisi siten kasvaa liki 1,9 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaisi suoraviivaisesti hintojen korotuksia. Kotitalouksille sekä muille kuin arvonlisäverollista liiketoimintaa harjoittaville asiakkaille hintojen korotuksen vaikutusta kasvattaisi arvonlisäveron osuus, eli hinnankorotukseen tulisi lisäksi vielä 24 %:n arvonlisävero. Energian tuloutuksen kasvattaminen olisi siten kustannusvaikutuksiltaan epäedullisin vaihtoehto. Vaihtoehtojen vertailua Edellä kuvatuista vaihtoehdoista vesihuoltolain mukainen huleveden käsittelymaksu ja Lappeenrannan Energian tuloutuksen kasvattaminen ovat selvästi sellaisia keinoja, jotka eivät ole perusteltuja tasapuolisen kohdentumisen sekä verovaikutusten vuoksi. Sen vuoksi tarkasteltavaksi jäävät julkisoikeudellinen hulevesimaksu ja yleisen kiinteistöveron korottaminen. Kuten aiemmin todettiin, hulevesimaksun määrittäminen on monimutkainen, hallinnollisesti raskas ja yleisesti epäsuosituksi koettu menettely. Jotta hulevesimaksun suuruutta ja kohdentumisesta voitaisiin kuitenkin verrata kiinteistöveron korotuksen aiheuttamaan verorasitukseen, on konsernihallinnossa laskettu alla oleva suuntaa antava hulevesimaksutaulukko. Kiinteistön pinta-ala m2 Omakoti- ja paritalot Rivi- ja kerrostalot Liike-, toimisto-, palvelu-, teollisuus- ym rakennukset Yleisen kiinteistöveroprosentin korottaminen 0,13 %-yksiköllä kohdentuisi vastaaviin kiinteistöihin keskimäärin seuraavasti:

5 Kiinteistön pinta-ala m2 Omakoti- ja paritalot Rivi- ja kerrostalot Liike-, toimisto-, palvelu-, teollisuus- ym rakennukset Muut (kuten vapaa-ajan asunnot) Kohdassa muut on kiinteistöjä, joita ei käytännössä ole asemakaava-alueella, eikä niiltä siten perittäisi hulevesimaksua. Suurimmalla osalla näistä kiinteistöistä sijaitsee vapaa-ajan asuntoja. Alla olevassa taulukossa on verrattu hulevesimaksun ja kiinteistöveron korotuksen vaikutusta. Positiivinen luku tarkoittaa, että kiinteistöveron korotus olisi edullisempaa kyseiselle kiinteistötyypille kuin taulukon mukaisen hulevesimaksun periminen. Tässä on huomioitava erikseen, että asemakaavaalueen ulkopuolisille kiinteistöille ei tulisi hulevesimaksua perittäväksi lainkaan. Kiinteistön pinta-ala m2 Omakoti- ja paritalot Rivi- ja kerrostalot Liike-, toimisto-, palvelu-, teollisuus- ym rakennukset Muut Taulukoista nähdään, että asuinkiinteistöille yleisen kiinteistöveron korottaminen on hulevesimaksun perimistä edullisempaa. Edullisuuteen vaikuttaa luonnollisesti se, millaiseksi hulevesimaksutaulukko on määritelty. Monissa kaupungeissa, joissa hulevesimaksu on käytössä, esimerkiksi omakotitalojen hulevesimaksu on kuitenkin korkeampi kuin tässä käytetty 25 euroa. Maksurasituksen muutosta arvioitaessa on tärkeää muistaa, että Lappeenrannan Energian jätevesimaksu alenee kaikilta asiakkailta. Arvonlisäverollinen kuutiohinnan lasku on noin 0,40 euroa. Kiinteistöverovaihtoehdossa kokonaisvaikutus olisi tyyppiomakotitalouden osalta sellainen, että kiinteistövero nousisi noin 11 euroa ja vesimaksu alenisi 60 euroa, jolloin asumiskustannus halpenisi 49 euroa. Hulevesimaksuvaihtoehdossa vastaava alennus olisi 35 euroa.

6 Tyyppikerrostalossa vesimaksu alenisi euroa vuodessa ja noin 50 euroa huoneistoa kohden. Vaikutus olisi samansuuntainen myös muissa asumismuodoissa, eli Lappeenrannan asumiskustannuksia saataisiin kiinteistöverovaihtoehdolla hieman alennettua. Vesimaksun alennus ja kiinteistöveron korotus on koko kaupungin tasolla neutraali, kun verrataan arvonlisäverottomia hintoja. Vesimaksun alennuksen arvonlisäveron osuus tulee lisäksi kuluttaja-asiakkaiden eduksi. Kiinteistöveron korotus kohdentuisi hulevesimaksua enemmän muihin kuin asuinkiinteistöihin. Tämä johtuu ennen kaikkia siitä, että asuinkiinteistöjen rakennuksilla on oma kiinteistöveroprosentti, jotka pysyvät ennallaan. Hulevesien hallinnan järjestäminen Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunta vastaa hulevesien hallinnan järjestämisestä asemakaava-alueella. Vesihuoltolain mukaan vesihuoltolaitos voi huolehtia hulevesien viemäröinnistä, joka on vain osa hulevesien kokonaishallintaa. Lappeenrannassa ehdotetaan hulevesien hallinta järjestettäväksi pelkästään maankäyttö- ja rakennuslain määräysten perusteella. Hulevesien hallinta esitetään rahoitettavaksi yleistä kiinteistöveroa korottamalla, eikä julkisoikeudellista hulevesimaksua oteta käyttöön. Käytännön toimenpiteet hulevesien hallinnan toteutuksessa ostetaan, viranomaistoimintaa lukuun ottamatta, Lappeenrannan Energialta. Energia vastaa edelleen hulevesiviemäriverkoston ylläpidosta, tekee siihen tarvittavat peruskorjausinvestoinnit ja yhdyskuntarakentamisen edellyttämät laajennusinvestoinnit. Kaupunkikehityslautakunta vastaa lain mukaisena viranomaisena hulevesien hallinnan valvonnasta ja tekee tarvittavat päätökset ja solmii sopimukset hulevesien hallinnan järjestämiseksi. Näiden tehtävien toteuttaminen tulee perustua hulevesisuunnitelmaan, jonka laatiminen annetaan kaupunkikehityslautakunnan tehtäväksi. (JI) Esittelijän ehdotus Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että hulevesien hallinnan järjestämiseksi tehdään seuraavat periaatepäätökset: - julkisoikeudellista hulevesimaksua ei oteta käyttöön. Hulevesien hallinnan järjestäminen rahoitetaan yleisellä kiinteistöverolla. Kiinteistöveroprosenteista vuodelle 2019

7 valtuusto päättää erikseen viimeistään marraskuun puoliväliin mennessä. - kaupunkikehityslautakunnalle annetaan tehtäväksi solmia tarvittavat sopimukset Lappeenrannan Energian kanssa ja tehdä muut tarvittavat päätökset hulevesien hallinnan järjestämiseksi maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla. - lisäksi kaupunkikehityslautakunnalle annetaan tehtäväksi laatia hulevesisuunnitelma. Kaupunginhallitus tulee antamaan erikseen omistajaohjauksena Lappeenrannan Energialle velvoitteen alentaa jätevesimaksua vuoden 2019 alusta lukien vastaavalla summalla, jonka Lappeenrannan kaupunki suorittaa sille hulevesien käsittelystä. Päätös Asia jätettiin pöydälle lisäselvityksiä varten. Täytäntöönpano Elinvoiman ja kaupunkikehityksen toimiala Rahoitusjohtaja Talousarviopäällikkö

Periaatepäätös hulevesien hallinnan järjestämisestä ja rahoituksesta. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo (Kaupunginjohtaja)

Periaatepäätös hulevesien hallinnan järjestämisestä ja rahoituksesta. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo (Kaupunginjohtaja) Periaatepäätös hulevesien hallinnan järjestämisestä ja rahoituksesta Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/509/14.05.03/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 210 7.5.2018 Kaupunginhallitus 226 14.5.2018

Lisätiedot

Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu. Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista

Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu. Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista Tampereen kaupungin julkisoikeudellinen hulevesimaksu Esiselvitys ja työryhmän esitys hulevesimaksun määräytymisperusteista 5.9.2017 Sisällys 1 Tampereen kaupungin hulevesijärjestelmä... 2 2 Tampereen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus

Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus Jyväskylän kaupungin hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Infotilaisuus 15.2.2017 Määritelmiä Hulevesi on maan pinnalta, rakennuksen katolta tai muilta vastaavilta pinnoilta pois johdettava

Lisätiedot

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki 14.03.2016 VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 14.3.2016 Yleistä lakimuutoksista Sekä Vesihuoltolaki (119/2001)

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ Kaupunginvaltuusto Julkinen. AIKA klo 14:00. Kaupunginvaltuuston sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ Kaupunginvaltuusto Julkinen. AIKA klo 14:00. Kaupunginvaltuuston sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2018 1 AIKA 4.6.2018 klo 14:00 PAIKKA Kaupunginvaltuuston sali KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan tarkastus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5315/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5315/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 109 Asianro 5315/10.03.02.02/2017 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Kaupungininsinööri Ismo Heikkinen Rakentamisen ja kunnossapidon tukipalvelut

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5315/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 5315/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 109 25.9.2017 39 Asianro 5315/10.03.02.02/2017 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 25.9.2017

Lisätiedot

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset

Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Vesiyhdistyksen Vesihuoltojaoston seminaari 6.11.2014 Helsinki Vesihuoltolainsäädännön muutokset Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Lainsäädännön muutoksen keskeiset tavoitteet (VHL,

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa

Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevesien hallinnan järjestäminen kunnissa Hulevedet haltuun Lounais-Suomessa - seminaari Turku 17.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolain tarkistaminen Alueellinen vesihuoltopäivä Kouvola 19.3.2015 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja

Lisätiedot

Hulevesien hallintavastuiden muuttaminen Kemissä Konsernijaosto

Hulevesien hallintavastuiden muuttaminen Kemissä Konsernijaosto Hulevesien hallintavastuiden muuttaminen Kemissä Konsernijaosto 29.8.2017 Päätöksenteon aiemmat vaiheet Kemin Vesi Oy:n ja Kemin Energia Oy:n hallitukset esittivät elokuussa 2016 Kemin kaupungin konsernijaostolle,

Lisätiedot

Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen

Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Uutta ohjeistusta vesihuollon ja hulevesien hallinnan kehittämiseen Kuntamarkkinat 9.9.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Maankäyttö- ja rakennuslain sekä vesihuoltolain muutokset Lakimuutokset tulivat

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin

Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin Vesihuoltolainsäädännön muutokset ja niiden vaikutukset VVY:n suosituksiin POHJOIS-SUOMEN VESIHUOLTOPÄIVÄT 19. -20.11. 2014 Oulu Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain ja

Lisätiedot

TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN

TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN TYÖKALUJEN KEHITTÄMINEN HULEVEDEN VIEMÄRÖINNISTÄ PERITTÄVÄN KORVAUKSEN MÄÄRITTÄMISEEN JA KOHDENTAMISEEN VESIHUOLTO 2015 Turku Leena Sänkiaho SISÄLTÖ Työn tausta ja tavoitteet Määritelmät Pilot-kunnat ja

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto. Jäsen. Jäsen. Jäsen Saapui klo Luottamushenkilö Arola Tapio. Jäsen. Jäsen. Jäsen

Nimi Tehtävä Lisätieto. Jäsen. Jäsen. Jäsen Saapui klo Luottamushenkilö Arola Tapio. Jäsen. Jäsen. Jäsen Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 AIKA 4.6.2018 klo 14:00-18:30 PAIKKA Kaupunginvaltuuston sali Päätöksentekijät Nimi Tehtävä Lisätieto Ahtiainen Karoliina Jäsen Alander Paavo Jäsen Arminen Antti

Lisätiedot

Valmistelija / lisätiedot: Åkerman Maria, Sivonen Marko. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: : Mikko Nurminen, Johtaja

Valmistelija / lisätiedot: Åkerman Maria, Sivonen Marko. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin. Esittelijä: : Mikko Nurminen, Johtaja Tampere Ote pöytäkirjasta 16/2017 1 (7) 245 Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen TRE:6484/10.03.00/2017 Valmistelija / lisätiedot: Åkerman Maria, Sivonen Marko Valmistelijan yhteystiedot

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa

Hulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa Hulevesiviemäröinnin vastuut vesihuoltolainsäädännön uudistuksessa - Hulevedet eivät ole enää vesihuoltoa Seinäjoki 23.10.2014 Kirsi Rontu Lait vesihuoltolain sekä maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto 3. varapuheenjohtaja Luottamushenkilö Hänninen Jyri. 1. varapuheenjohtaja Luottamushenkilö Härkönen Juha

Nimi Tehtävä Lisätieto 3. varapuheenjohtaja Luottamushenkilö Hänninen Jyri. 1. varapuheenjohtaja Luottamushenkilö Härkönen Juha Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 18/2018 1 AIKA 14.5.2018 klo 15:00-17:17 PAIKKA Kaupunginhallituksen sali Päätöksentekijät Muut osallistujat Nimi Tehtävä Lisätieto Arola Tapio 3. varapuheenjohtaja Luottamushenkilö

Lisätiedot

YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS

YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS 1 YHTEENVETO HULEVESIEN HALLINNASTA KUOPIOSSA / LUONNOS 19.9.2017 1) JOHDANTO Hulevesiä koskeva lainsäädäntö muuttui vuonna 2014. Nykyisin hulevesien hallinnasta säädetään maankäyttö- ja rakennuslaissa

Lisätiedot

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl

Kyselyn loppuun on koottu ne vesihuoltolain pykälät, joihin kyselyssä on viitattu. Hulevesien viemäröinnistä vastaa, kpl Hulevesikysely 2017 on selvittänyt elokuussa 2015 ja keväällä 2016 hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Kysely tehtiin myös keväällä 2017, koska asiaan liittyen on

Lisätiedot

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus

Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmien uusi ohjeistus Vesihuolto 2015-2040 seminaari Pirkanmaan ELY-keskus 22.10.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Vesihuollon kehittämisvelvollisuus Kunnan on

Lisätiedot

Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x Voimassa alkaen.

Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x Voimassa alkaen. Hulevesimääräykset Hyväksytty kaupunkirakennelautakunnassa x.x.2017. Voimassa 1.1.2018 alkaen. Sisältö Yleinen osa 1. Hulevesien hallinnasta yleisesti 2. Hulevesien hallinnan järjestäminen asemakaava-alueilla

Lisätiedot

HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy

HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy HULEVESIOPPAAN PÄIVITTÄMINEN LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTUTTUA Vesihuolto 2017 Jyväskylä, Henna Leppänen Pöyry Finland Oy HULEVESIOPPAAN SISÄLTÖ Hulevesiopas julkaistiin vuonna 2012. Hulevesiä koskeva lainsäädäntö

Lisätiedot

RAPORTTI NAANTALIN KAUPUNKI Naantalin kaupungin ja Naantalin vesihuoltolaitoksen hulevesitaksojen määritteleminen

RAPORTTI NAANTALIN KAUPUNKI Naantalin kaupungin ja Naantalin vesihuoltolaitoksen hulevesitaksojen määritteleminen RAPORTTI 101004574-001 18.11.2016 NAANTALIN KAUPUNKI Naantalin kaupungin ja Naantalin vesihuoltolaitoksen hulevesitaksojen määritteleminen 2 Kaikki oikeudet pidätetään Tätä asiakirjaa tai osaa siitä ei

Lisätiedot

Hulevesimaksuselvitys

Hulevesimaksuselvitys Hulevesimaksuselvitys Hulevedet nykytilanne Tampereen Vesi vastaa rakentamisesta ja ylläpidosta putkitetun hulevesijärjestelmän osalta myös avo ojat silloin kun ne ovat osana hulevesien johtamisjärjestelmää

Lisätiedot

Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo

Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella. Esittelijä: Kaupunginjohtaja Jarva Kimmo Konsernihallinnon tehtäväjärjestelyt strategia- ja rahoitusjohtajan vastuualueella Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/961/01.01.00.02/2018 Käsittelyhistoria Kaupunginhallitus 146 3.4.2018 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hulevedet ja vesihuoltolaki

Hulevedet ja vesihuoltolaki Hulevedet ja vesihuoltolaki - Hulevedet eivät ole enää vesihuoltoa Kuntamarkkinat 10.9.2014 Kirsi Rontu Lait vesihuoltolain sekä maankäyttöja rakennuslain muuttamisesta Eduskunta hyväksyi lait vesihuoltolain

Lisätiedot

VESIHUOLTOJAOSTO SYYSSEMINAARI 5.11.2015 SÄÄTYTALO

VESIHUOLTOJAOSTO SYYSSEMINAARI 5.11.2015 SÄÄTYTALO VESIHUOLTOJAOSTO SYYSSEMINAARI 5.11.2015 SÄÄTYTALO HULEVESIEN HALLINTA JA TEHTÄVIEN UUDELLEENJÄRJESTELY JÄRVENPÄÄSSÄ JÄRVENPÄÄN VESI TOIMITUSJOHTAJA ARI KAUNISTO LÄHTÖKOHDAT Järvenpään kaupungin hulevesisuunnitelma

Lisätiedot

KUNTALIITON HULEVESIOPPAAN PÄIVITYSTILANNE Hulevesien hallinta Vantaanjoen valuma-alueella haasteita ja ratkaisuja Vantaa,

KUNTALIITON HULEVESIOPPAAN PÄIVITYSTILANNE Hulevesien hallinta Vantaanjoen valuma-alueella haasteita ja ratkaisuja Vantaa, KUNTALIITON HULEVESIOPPAAN PÄIVITYSTILANNE Hulevesien hallinta Vantaanjoen valuma-alueella haasteita ja ratkaisuja Vantaa, Henna Luukkonen Pöyry Finland Oy HULEVESIOPPAAN SISÄLTÖ Hulevesiopas julkaistiin

Lisätiedot

Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE 218/2013 vp

Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE 218/2013 vp Vesihuoltolain uudistus, SVOSK, Kouvola 1.12.2014 OTT Antti Belinskij, yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopisto (vv. lainsäädäntöneuvos, maa- ja metsätalousministeriö) Uudistunut vesihuoltolainsäädäntö HE

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen

Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 5769-2016 (011, 032) Hulevesien hallinnan järjestäminen ja rahoittaminen Tiivistelmä: Hulevesiin liittyvä lainsäädäntö muuttui merkittävästi 1.9.2014 pääosin ilman siirtymäsääntöjä.

Lisätiedot

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA

HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 03 RAHOITUSASIAT VESIHUOLLON TAKSA 2016 1 Liittymismaksu Hyväksytty valtuusto 16.11.2015/38 Voimaantulo 1.1.2016 Vesihuollon kustannusten

Lisätiedot

7928/2018 Hulevesimaksujen vertailu: Kuopion hulevesimaksun suuruus vuonna 2018 ja yhteenveto vertailukaupunkien hulevesitaksoista

7928/2018 Hulevesimaksujen vertailu: Kuopion hulevesimaksun suuruus vuonna 2018 ja yhteenveto vertailukaupunkien hulevesitaksoista 1 7928/2018 Hulevesimaksujen vertailu: Kuopion hulevesimaksun suuruus vuonna 2018 ja yhteenveto vertailukaupunkien hulevesitaksoista Kuopiossa kunnan hulevesijärjestelmän vaikutusalueella sijaitsevien

Lisätiedot

Veden hinnan määräytymisperusteet

Veden hinnan määräytymisperusteet Veden hinnan määräytymisperusteet Seminaari 5.11.2015 Säätytalo, Helsinki Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolain muutoksista 1.9.2014 Muutoksia maksuja ja taloutta koskeviin

Lisätiedot

Tekninen lautakunta 10/

Tekninen lautakunta 10/ SIIKAISTEN KUNTA ESITYSLISTA Tekninen lautakunta 10/2015 97 Aika Keskiviikko 09.12.2015 klo 18.00 Paikka Kunnanvirasto Läsnä Harju Tero puheenjohtaja Söderbacka Sari varapuheenjohtaja Järvenpää Susanna

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho

Hulevesiviemäröinnistä vastaava taho 1 Hulevesikysely 2016 teki jäsenlaitoksilleen elokuussa 2015 kyselyn, jolla kartoitettiin hulevesien järjestämisen tilannetta kuntien ja vesihuoltolaitosten välillä. Koska syksyn 2015 aikana julkaistiin

Lisätiedot

Sopimusluonnoksen tausta, tavoitteet ja toteutustapa Aninka Urho, ympäristöasiantuntija, HSY Espoon kaupungin hulevesi-info 7.11.

Sopimusluonnoksen tausta, tavoitteet ja toteutustapa Aninka Urho, ympäristöasiantuntija, HSY Espoon kaupungin hulevesi-info 7.11. Sopimusluonnoksen tausta, tavoitteet ja toteutustapa Aninka Urho, ympäristöasiantuntija, HSY Espoon kaupungin hulevesi-info 7.11.2017 Lainsäädäntö Maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolaki HSY:n ja jäsenkaupunkien

Lisätiedot

Hyväksytty Haapaveden teknisessä lautakunnassa Voimassa alkaen.

Hyväksytty Haapaveden teknisessä lautakunnassa Voimassa alkaen. Hyväksytty Haapaveden teknisessä lautakunnassa..2018. Voimassa 1.1.2019 alkaen. Sisältö Yleinen osa 1. Hulevesien hallinnasta yleisesti 2. Hulevesien hallinnan järjestäminen asemakaava-alueilla 3. Hulevesien

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015

Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 Vesihuoltolaitoksen taksa 1.1.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA 1.1.2015 alkaen Arvonlisäverollinen hinta on noin hinta. Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusten ehdot ja yleiset

Lisätiedot

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä

Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Hallintosäännön täydentäminen osa-aikaisen puheenjohtajan palkkaa ja muita ehtoja sekä kaupunkikehityslautakunnan toimivaltaa koskevilla lisäyksillä Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/867/00.01.01.00/2018

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Nimi Tehtävä Lisätieto 3. varapuheenjohtaja Luottamushenkilö Hänninen Jyri. 1. varapuheenjohtaja Luottamushenkilö Härkönen Juha

Nimi Tehtävä Lisätieto 3. varapuheenjohtaja Luottamushenkilö Hänninen Jyri. 1. varapuheenjohtaja Luottamushenkilö Härkönen Juha Lappeenrannan kaupunki Pöytäkirja 17/2018 1 AIKA 7.5.2018 klo 15:00-16:53 PAIKKA Kaupunginhallituksen kokoushuone Päätöksentekijät Nimi Tehtävä Lisätieto Arola Tapio 3. varapuheenjohtaja Luottamushenkilö

Lisätiedot

KUNNAN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN HULEVESIVASTUIDEN MÄÄRITTELY Kokkolan kaupunki ja Kokkolan Vesi Pöyry Finland Oy

KUNNAN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN HULEVESIVASTUIDEN MÄÄRITTELY Kokkolan kaupunki ja Kokkolan Vesi Pöyry Finland Oy KUNNAN JA VESIHUOLTOLAITOKSEN HULEVESIVASTUIDEN MÄÄRITTELY Kokkolan kaupunki ja Kokkolan Vesi Pöyry Finland Oy SISÄLTÖ Hulevesiin liittyvän lainsäädännön uudistus ja uudet tehtävät hulevesien hallinnassa

Lisätiedot

MRL:n ja vesihuoltolain muutokset kunnan kannalta

MRL:n ja vesihuoltolain muutokset kunnan kannalta MRL:n ja vesihuoltolain muutokset kunnan kannalta Rakennuttajien tapaaminen Oulu 27.3.2015 Henna Luukkonen Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta säädetään nykyisin maankäyttö- ja rakennuslaissa

Lisätiedot

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus)

Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) Kunnan ja vesihuoltolaitoksen välinen sopimus hulevesien viemäröinnistä (vesihuoltolain 17 a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Lempäälän kunta (kunta) Postiosoite: PL 36, 37501 Lempäälä Käyntiosoite:

Lisätiedot

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva

Esittelijä: Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva Talousarviokehykset 2019-2021 Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Esittelijä: puh. Kaupunginjohtaja Kimmo Jarva 05 616 2001 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Iskanius Jari

Lisätiedot

VESIHUOLLON HINNASTO 2019

VESIHUOLLON HINNASTO 2019 VESIHUOLLON HINNASTO 2019 HSY:n vesihuollon hinnastossa esitetään veden käyttömaksut, perusmaksut ja liittymismaksut. 1 Käyttömaksut Käyttömaksun perusteena on kiinteistön käyttämä vesimäärä. Se mitataan

Lisätiedot

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon.

Liittymismaksu oikeuttaa liittymään laitoksen verkostoon. Liedon kunta Liedon Vesi LIEDON VEDEN TAKSA Liedon Vesi, jäljempänä vesihuoltolaitos, perii tässä taksassa lueteltuja liittymis- ja käyttömaksuja sekä perusmaksuja soveltaen vesihuoltolakia (119/2001),

Lisätiedot

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta

HE 29/1998 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta HE 29/1998 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan kiinteistöverolakia muutettavaksi siten, että kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan järjestelyt kunnissa

Hulevesien hallinnan järjestelyt kunnissa Hulevesien hallinnan järjestelyt kunnissa Maanmittauspäivät 2018 Helsinki 22.3.2018 Erityisasiantuntija Tuulia Innala http://yle.fi/uutiset/3-9476562 2 Hulevesien hallinta lainsäädännössä Hulevesien hallinnasta

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 5.6.2014 YLEISTÄ Valmistelu alkanut jo 2008 Lakiesitys annettu eduskunnan hyväksyttäväksi 16.1.2014 Voimaantulo esityksen mukaan 1.9.2014 Tavoitteena

Lisätiedot

HULEVESIMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN

HULEVESIMAKSUN MÄÄRITTÄMINEN TYÖNUMERO: 20601859 LOIMAAN KAUPUNKI SWECO YMPÄRISTÖ OY TAMPERE Muutoslista FIANRY FIHENA FIJSUH VALMIS 20.6.2018 FIANRY FIHENA FIJSUH LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.9.2014 90 Kunnanhallitus 6.10.2014 225 Kunnanvaltuusto 27.10.2014 63 Voimaantulo 1.1.2015 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2

Lisätiedot

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41

/m 3 Alv 24 % Yhteensä Vesi 1,78 0,43 2,21 Jätevesi 1,94 0,47 2,41 1/5 KEMIN VESI OY:N TAKSA Taksan voimaantulopäivä 1.1.2017. Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä koskevia maksuja, sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioiden. Kaikki perittävät maksut ovat

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen

Vesihuoltolaitoksen hinnasto. Toivakan vesihuoltolaitos. Voimassa alkaen Vesihuoltolaitoksen hinnasto Toivakan vesihuoltolaitos Voimassa 1.1.2019 alkaen 2 Vesihuoltolaitoksen hinnasto Nämä ehdot ja hinnasto ovat voimassa 1.1.2019 alkaen toistaiseksi ja korvaavat 1.1.2017 voimaan

Lisätiedot

Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista

Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista Ajankohtaisia asioita vesihuoltolaista Valtakunnalliset Vesiosuuskuntapäivät 29. 30.1.12.2016 Aulanko Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Ajankohtaista lainsäädännössä Vesihuoltolain

Lisätiedot

Hulevesien hallinnan organisointi

Hulevesien hallinnan organisointi Hulevesien hallinnan organisointi Keskeiset ongelmat ja hallintomallit Versio 1.0 Jukka Meriluoto 4.9.2007 2007 Hulevesien hallinnan osapuolet kunnissa Kunta Kaavoitus Rakennusvalvonta Tekninen toimi (kadut

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2014 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/

Helsingin kaupunki Esityslista 21/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Helsingin kaupunki Esityslista 21/2015 1 (5) Käsiteltävä tässä kokouksessa 1 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle hulevesiä koskevan hallinnon järjestämisestä (b-asia) HEL 2015-006024

Lisätiedot

Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96

Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Veden perusmaksut Yksikkö Veroton Sis. alv 24% Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96 HINNASTO 1.4.2019 KÄYTTÖMAKSUT Vesimaksu /m 3 1,25 1,55 Jätevesimaksu /m 3 2,67 3,31 PERUSMAKSUT Veden perusmaksut Omakotitalot, paritalot ja vapaa-ajan asunnot /vuosi 54,00 66,96 Rivi- ja kerrostalot

Lisätiedot

Yleisten alueiden hulevesijärjestelmien ylläpitoohjelma. Erikoissuunnittelija Pekka Heinonen KEHTO-foorumi Kotka

Yleisten alueiden hulevesijärjestelmien ylläpitoohjelma. Erikoissuunnittelija Pekka Heinonen KEHTO-foorumi Kotka Yleisten alueiden hulevesijärjestelmien ylläpitoohjelma case Tampere Erikoissuunnittelija KEHTO-foorumi Kotka 8.6.2017 1 Huleveden hallinnan nykytila lyhyesti Hulevedet on johdettu (johdetaan) pääsääntöisesti

Lisätiedot

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011

Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 1( 5 ) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Vetelin kunnan Vesihuoltolaitos Hyväksytty: Vetelin kunnanvaltuuston kokouksessa 60 28.10.2010 Voimaantulopäivä: 1.1.2011 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja

Lisätiedot

Hulevesistä perittävän maksutaksan käsittelee tekninen lautakunta kokouksessaan vielä loppuvuoden 2016 aikana.

Hulevesistä perittävän maksutaksan käsittelee tekninen lautakunta kokouksessaan vielä loppuvuoden 2016 aikana. Kaupunginhallitus 216 19.09.2016 Tekninen lautakunta 110 05.10.2016 Tekninen lautakunta 33 03.05.2017 Hulevesimaksujen määritteleminen 734/02.08/2016 KH 19.09.2016 216 Maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset Kuulemistilaisuus 6.10.2015, Eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan verojaosto (VeJ) Juho

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman Veden taksa 7 05 11

RAUMAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA Rauman Veden taksa 7 05 11 RAUMAN VEDEN TAKSA Kaupunginvaltuusto hyväksynyt taksarakenteen 18.11.2002, voimaan 22.11.2002 Rauman vesi- ja viemäriliikelaitoksen johtokunta hyväksynyt maksujen suuruudet 25.11.2014 Voimaantulopäivä

Lisätiedot

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2015 3 HSY:n vesihuollon taksa HSY:n vesihuollon taksaan sisältyvät veden käyttömaksut, perusmaksut

Lisätiedot

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät 24. 25.10.2014 Siilinjärvi Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön

Lisätiedot

- Mikä on kiinteistö? - Mikä on hulevesijärjestelmän vaikutusalue? Onko minun kiinteistöni tai taloni hulevesijärjestelmän

- Mikä on kiinteistö? - Mikä on hulevesijärjestelmän vaikutusalue? Onko minun kiinteistöni tai taloni hulevesijärjestelmän Usein kysyttyjä kysymyksiä hulevesistä Laadittu 19.2.2019 1 1. Yleistä hulevedestä ja maksusta - Mitä hulevesi on ja miksi siitä laskutetaan? - Mikä on hulevesimaksu ja mihin se perustuu? - Miksi hulevesimaksua

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m3 HSY perii liittyjältä maksun toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2015 ALKAEN 1 Käyttömaksut Vedenhankinnasta ja viemäröinnistä peritään vesimäärään perustuvaa käyttömaksua. Vesimäärä mitataan HSY:n asentamalla ja omistamalla vesimittarilla.

Lisätiedot

Kooste asumiskustannusten vertailua varten,

Kooste asumiskustannusten vertailua varten, Kooste asumiskustannusten vertailua varten, 19.10.2018 Konserniyhtiöiden ja kaupungin materiaali 1. Energian tuotteiden hintavertailuja 2. Veroprosenttivertailu 3. Jätehuollon hintavertailu 4. Asuntopalveluiden

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa alkaen

Taksa. HSY:n vesihuollon taksa alkaen Taksa HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen 2 HSY:n vesihuollon taksa 1.1.2016 alkaen HSY:n hallitus päätti 16.10.2015 kokouksessaan 1.1.2016 alkaen voimassa olevan HSY:n vesihuollon taksan. Lisätietoja

Lisätiedot

Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja.

Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja yleiset toimitusehdot huomioon ottaen tässä taksassa lueteltuja maksuja. PUDASJÄRVEN KAUPUNKI Syötteen vesi- ja viemärilaitoksen taksa Hyväksytty Pudasjärven valtuuston kokouksessa Voimaantulopäivä 1..017 Vesihuoltolaitos perii liittymistä ja käyttöä koskevat sopimusehdot ja

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 833/02.03.01/2014 332 Kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kiinteistöverolain mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan

Lisätiedot

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki

Kalajoen kaupunki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki Tekniset palvelut Kalajoentie 5 85100 Kalajoki 1.4.2014 alkaen Himangan vesihuoltolaitos 1 VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA...2 1 Liittymismaksu...2 2 Perusmaksu...4 3 Käyttömaksu...5 4 Poikkeukset...5 5 Viivästyskorko

Lisätiedot

Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia

Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia Ohjeistus koskien kuntien ja laitosten välisiä hulevesisopimuksia Vesiyhdistyksen syysseminaari Helsinki 5.11.2015 Projekti-insinööri Henna Luukkonen Hulevesien hallinnan kokonaisuus Hulevesien hallinta

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

KOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ

KOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ KOKEMÄEN KAUPUNGIN JA KOKEMÄEN VESIHUOLTO OY:N VÄLINEN SOPIMUS HULEVESIEN VIEMÄRÖINNISTÄ (vesihuoltolain 17a :n mukainen sopimus) 1 Sopijapuolet Kokemäen kaupunki Tulkkilantie 2 32800 Kokemäki Kokemäen

Lisätiedot

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS

LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS LAIHIAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOS MAKSUPERUSTEET Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut MAKSUT Liittymismaksut Perusmaksut Käyttömaksut Rakennusaikainen vesi Kesävesipostien käyttömaksu Viivästyskorko

Lisätiedot

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN VESI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 9.12.2008 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7928/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7928/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2018 1 (1) 198 Asianro 7928/02.05.00.00/2018 Kuopion kaupungin hulevesimaksun määräytymisen perusteet (hulevesitaksa) ja hulevesijärjestelmän vaikutusalue Kaupunkisuunnittelujohtaja

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI VESIHUOLTOTAKSA

LAPUAN KAUPUNKI VESIHUOLTOTAKSA LAPUAN KAUPUNKI VESIHUOLTOTAKSA 1.1.2007 Vesihuoltolaitos perii vesihuoltolain 19 :n nojalla tämän vesihuoltotaksan mukaisia maksuja. 1 LIITTYMISMAKSUT 1.1 Asuinhuoneistot 1.1.1 Vesilaitteisto Omakotitalo

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa alkaen

Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa alkaen Kaupunkirakennelautakunta 34 22.02.2017 Kaupunginhallitus 122 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 24 03.04.2017 Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa 1.1.2018 alkaen 159/00.01.02/2017 KARA 34 Valmistelijat:

Lisätiedot

Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan.

Vesimaksun yksikköhinta, / m 3 Liittyjältä peritään vesimaksua toimitetusta vedestä mitatun kulutuksen mukaan. Liite 1 1 (5) HSY:N VESIHUOLLON MAKSUT 1.1.2018 ALKAEN 1 Käyttömaksut Käyttömaksu peritään kiinteistön käyttämän veden ja poisjohdettavan jäteveden määrän ja laadun perusteella. Maksua peritään erikseen

Lisätiedot

Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona

Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona Kiinteistöverotus seminaari, 11.12.2017 Jukka Hakola Kiinteistövero kunnallisena rahoitusmuotona Tuli voimaan vuonna 1993 kunnallisena verona Kiinteistövero

Lisätiedot

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa.

Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston pidetyssä kokouksessa. 1/5 KEMIN VESI OY:N HINNASTO Käyttömaksu Kemin Vesi Oy:n hallitus on hyväksynyt hinnaston 23.10.2018 pidetyssä kokouksessa. Hinnasto on voimassa 1.1.2019 alkaen Kemin Vesi Oy perii liittymistä ja käyttöä

Lisätiedot

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia

Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille ja Lappeenranta strategia Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma vuosille 2019-2021 ja Lappeenranta 2033- strategia Liittyy asiahallinnan asiaan: LPR/1734/02.02.00.00/2018 Valmistelija/lisätiedot: puh. Rahoitusjohtaja Jari Iskanius

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ AIKA klo 15:00. Kaupunginhallituksen sali, 4. krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT

LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/ AIKA klo 15:00. Kaupunginhallituksen sali, 4. krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT LAPPEENRANNAN KAUPUNKI ESITYSLISTA 5/2018 1 AIKA 5.2.2018 klo 15:00 PAIKKA Kaupunginhallituksen sali, 4. krs KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle.

Kiinteistön arvon perusteella kunnalle suoritetaan vuotuista kiinteistöveroa. Kiinteistövero menee kokonaan kiinteistön sijaintikunnalle. Kaupunginhallitus 389 29.10.2018 Kaupunginvaltuusto 148 05.11.2018 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2019 3374/02.03.01.01/2018 Kaupunginhallitus 29.10.2018 389 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö

Lisätiedot

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti:

Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi, puh. 02 778 2200. Kuntalain 66 kuuluu seuraavasti: Kaupunginhallitus 345 26.10.2015 Kiinteistöveroprosentti vuodelle 2016 1978/02.03.01.01/2015 Kaupunginhallitus 26.10.2015 345 Valmistelija: henkilöstö- ja talouspäällikkö Seppo Juntti, seppo.juntti@salo.fi,

Lisätiedot

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa

Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Muiden kuin kuivatusvesien johtaminen toisen ojaan Toimintaohjeet VL:n ja YSL:n valossa Ympäristönsuojelupäivät 2013 Lammin biologinen asema Marko Nurmikolu & Vesa Valpasvuo On erilaisia vesiä ja niille

Lisätiedot

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010)

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Arvoisat yhteistyökumppanit, Ensi vuoden tariffit ovat nyt selvillä. Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö

Lisätiedot

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta

Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta Kunnanhallitus 193 03.11.2015 Kunnanvaltuusto 81 09.11.2015 Tulovero- ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2016 - Pihtiputaan kunta 597/000/2015 Kunnanhallitus 03.11.2015 193 Kuntalain mukaan

Lisätiedot

Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa alkaen

Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa alkaen Kaupunkirakennelautakunta 34 22.02.2017 Hulevesiviemäröinnin järjestäminen Kokkolassa 1.1.2018 alkaen 159/00.01.02/2017 KARA 34 Valmistelijat: vs. tekninen johtaja Heikki Penttilä, suunnitteluinsinööri

Lisätiedot

Huleveden viemäröinnin järjestäminen

Huleveden viemäröinnin järjestäminen Tekninen lautakunta 69 24.08.2016 Kaupunginhallitus 283 12.09.2016 Kaupunginvaltuusto 77 17.10.2016 Huleveden viemäröinnin järjestäminen 598/10.05.04.00/2016 Tekninen lautakunta 24.08.2016 69 Vesihuoltopäällikkö

Lisätiedot

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET

RUSKON KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekniset palvelut VESIHUOLTOLAITOKSEN MAKSUPERUSTEET Tekninen lautakunta 11.12.2015 129 Kunnanhallitus 11.1.2016 9 Kunnanvaltuusto 25.1.2016 7 Voimaantulo 1.3.2016 2 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ... 3 2 LIITTYMISMAKSUT...

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta

HE 112/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi verontilityslain 12 :n ja tuloverolain 124 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi verontilityslakia ja tuloverolakia

Lisätiedot

Turun kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalue ja hulevesimaksun määräytyminen

Turun kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalue ja hulevesimaksun määräytyminen Turun kaupungin hulevesijärjestelmän vaikutusalue ja hulevesimaksun määräytyminen Tausta Vesihuoltolain (VHL) ja Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) uudistuksen myötä kokonaisvastuu hulevesien hallinnasta

Lisätiedot