KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA"

Transkriptio

1 KANSAINVÄLISYYTTÄ JA KILPAILUKYKYÄ TEKESIN EAKR-PROJEKTEILLA

2 Tekesin toiminta-ajatus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes edistää teollisuuden ja palvelujen kehittymistä teknologian ja innovaatioiden keinoin. Tämä uudistaa elinkeinoja, kasvattaa jalostusarvoa, tuottavuutta ja vientiä ja siten luo työllisyyttä ja hyvinvointia.

3 Tekes on 24 vuoden aikana rahoittanut lähes yritysten tutkimus- ja kehitysprojektia runsaat julkisen tutkimuksen projektia osallistunut ja vaikuttanut yli tuhannen merkittävän innovaation syntymiseen satojen yritysten syntymiseen suoraan tai välillisesti kahdensadantuhannen uuden työpaikan syntymiseen ja olemassa olevien työpaikkojen merkittävään säilymiseen ihmisten ja yhteiskunnan hyvinvoinnin lisääntymiseen DM Copyright Tekes

4 Tekesin ulkomaan yksiköt Helsinki San Jose Washington, D.C. Bryssel Peking Shanghai Tokio

5 TE-keskusten teknologian kehittämisosastot TE-keskusten teknologian kehittämisosastot tarjoavat Tekesin palveluja yrityksille ja tutkimusyksiköille. Rovaniemi Oulu Kajaani Vaasa Seinäjoki Jyväskylä Tampere Pori Turku Kuopio Joensuu Mikkeli Lahti Lappeenranta Tekes, Helsinki

6 Miljoonaa euroa Tekesin rahoitusvaltuudet EU:n rakennerahastovarat Tuotekehityslainat Pääomaehtoiset tuotekehityslainat Tuotekehitysavustukset Tutkimuspalvelujen ostot Tutkimusrahoitus EU:n rakennerahastojen kansallinen osuus ja EU-osuus tulevat Tekesin budjetin ulkopuolelta. Tuotekehityslainojen, pääomaehtoisten tuotekehityslainojen ja perustamislainojen rahoitusvaltuudet yhdistettiin vuonna DM Copyright Tekes

7 Kansainvälisyyttä ja kilpailukykyä Vuosina Tekesin myöntämä EAKR-rahoitus oli 124 miljoonaa euroa Tämä oli noin 4-5 % Tekesin kokonaisrahoituksesta EU-ohjelmittainen jakautuminen Itä-Suomi 60 % Länsi-Suomi 22 % Etelä-Suomi 12 % Pohjois-Suomi 6 % Esimerkiksi Itä-Suomessa noin 50 % julkisten tutkimuslaitosten Tekes - rahoituksesta oli EAKR:aa Lisärahoitusta alueen tutkimukseen ja tutkimuslaitosinfrastruktuuriin

8 Tutkimus- ja kehitysmenot maakunnittain ja arvonlisäys kolme vuotta myöhemmin Tutkimusmenot keskimäärin henkeä kohden , euroa < Arvonlisäys henkeä kohden 2004, euroa < > Lähde: Tilastokeskus DM Copyright Tekes

9 Alueiden elinvoima syntyy innovaatioista Osaaminen, erikoistuminen ja verkottuminen ratkaisevat menestyksen kansainvälisessä kilpailussa Osaaminen houkuttelee osaamista, yritykset hakeutuvat korkeatasoisen osaamisen lähelle. Osaaminen, erikoistuminen ja verkottuminen ovat alueiden kehityksen elinehto. Suomessa voi olla nykyistä enemmän vahvoja ja erikoistuneita kasvukeskuksia. Osaamiskeskittymien vahvistaminen on kaikkien etu. Yliopistot ja VTT muodostavat alueita palvelevan kansallisen osaamisverkoston, ammattikorkeakoulut ja teknologia-keskukset ovat tärkeitä tiedon ja osaamisen välittäjiä. Rahoituksen ja palvelujen tulee valmentaa kansainväliseen kilpailuun. Valtion tiede- ja teknologianeuvosto suosittelee innovaatio- toiminnan edellytysten ja rahoituksen vahvistamista.

10 EAKR -rahoituksen tulee valmentaa kansainväliseen kilpailuun Tekesin vahva painopiste käynnistyvällä rakennerahastokaudella ovat julkiset tutkimuslaitokset EAKR -rahoituksen tehtävä on vahvistaa alueen innovaatiotoiminnan perusedellytyksiä tähtäimessä pitkäjänteinen ja kestävä osaamisrakenteiden kehittäminen Kansallisesti kilpaillun tutkimus- ja kehitysrahoituksen, kuten Tekesin rahoituksen, tehtävä on kasvattaa osaamista ja vahvistaa verkottumista alueellisista rajoista riippumatta. EAKR -rahoituksella vahvistetaan tutkimuslaitosten edellytyksiä menestyä kansallisessa kilpailussa mahdollisuus on hyödynnettävä viimeistään tällä ohjelmakaudella Sekä kansallisessa että EAKR rahoituksessa Tekes asettaa etusijalle tiivistä kansainvälistä yhteistyötä sisältävät merkittävän kokoluokan tutkimuslaitosprojektit Myös maan sisällä tulisi vihdoin päästä aidosti ylimaakunnallisiin hankkeisiin

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus

Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Julkisen tutkimuksen rahoituksen tulevaisuus Esa Panula-Ontto 27.8.2010 DM 694324 Julkisen tutkimusrahoituksen asiakkaat asiakas =Tutkimusorganisaatio Yliopistouudistus ei vaikuta yliopistojen asemaan

Lisätiedot

Tekesin palvelut teollisuudelle

Tekesin palvelut teollisuudelle DM xx-2016 Tekesin palvelut teollisuudelle Nastolan Teollisuusryhmä 28.9.2017 Markku Mäkelä/Tekes Lahti Tekesin toimipisteet Suomessa Rovaniemi Kemi Oulu Jyväskylä Seinäjoki Vaasa Tampere Pori Turku Kajaani

Lisätiedot

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä

Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset. Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekesin palvelut ja rahoituksen edellytykset Riskienhallinnan PK-lähtö Varkaudessa 8.6.2017 Harri Kivelä DM 450969 01-2017 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta

Lisätiedot

RASTU 2006-2008 Turvallisuus, ympäristöominaisuudet ja uusi tekniikka

RASTU 2006-2008 Turvallisuus, ympäristöominaisuudet ja uusi tekniikka RASTU 2006-2008 Turvallisuus, ympäristöominaisuudet ja uusi tekniikka Tutkimusseminaari 9.5.2006 Innopoli 2, Espoo Martti Korkiakoski Tekes Finnish Funding Agency for Technology and Innovation Tekesin

Lisätiedot

Julkisen tutkimuksen rahoitustuotteet, -kriteerit ja prosessi

Julkisen tutkimuksen rahoitustuotteet, -kriteerit ja prosessi Julkisen tutkimuksen rahoitustuotteet, -kriteerit ja prosessi Itä-Suomen EAKR seurantakomitea 10.12.2010 Tekesin rooli riskien jakajana Tekes on tutkimus- kehittämis- ja innovaatiotoimintaan kuuluvia riskejä

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Innovaatiotoiminnan edistämisen edelläkävijä Strategia pähkinänkuoressa Kasvua ja hyvinvointia uudistumisesta Tekes rahoittaa edelläkävijöiden tutkimus-,

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2013 DM 450969 05-2013 Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta ja asiantuntemusta tutkimus- ja kehitystyöhön ja innovaatiotoimintaan tukea tutkimus-

Lisätiedot

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys

Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Yritys- ja innovaatioympäristöselvitys Raportti 21.06.2006 1.0 Perustietoja kyselystä Vastausprosentti oli: 20.1 %. Oheiset ZEF-taulut on prosessoitu normitettuina niin, että keskiarvot asettuvat keskelle

Lisätiedot

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä

Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Yhteiskunnalliset yritykset alueiden kehittämisessä Satu Rinkinen, Tuija Oikarinen & Helinä Melkas LUT Lahti School of Innovation 11.11.2014 Lahden tiedepäivä Alue- ja innovaatiopolitiikan haasteet - Europe

Lisätiedot

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?

OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella? OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu. Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Kuntakierros 2013 Heikki Ojala Aluekehityspäällikkö Rakennerahastot tähtäävä rakenteiden kehittämiseen EAKR = Euroopan aluekehitysrahasto Yritykset, yhteisöt,

Lisätiedot

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen

INTERREG IVC. Alueiden välinen yhteistyö Suomessa. Tuomas Turpeinen INTERREG IVC Alueiden välinen yhteistyö Suomessa Tuomas Turpeinen Mikä on INTERREG IVC? Lissabonin ja Göteborgin strategioissa määriteltyjä tavoitteita korostava yhteistyöohjelma Tarjoaa yhteistyömahdollisuuksia

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa

Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Vapaa-ajan palvelujen kehittäminen yhteistyössä Tekesin kanssa Polina Kiviniemi Vapaa-ajan palvelut ohjelma / FCG Finnish Consulting Group Oy Etelä-Karjalan matkailun kehittämispäivä 12.10.2010 Imatra

Lisätiedot

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi

Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi Etelä-Pohjanmaan liiton painopisteet yrittäjyyden edistämiseksi Elinkeinoseminaari Seinäjoki 16.5.2007 16.5.2007 Asko Peltola Elinkeinoseminaari 2007 1 Maakuntasuunnitelman visio 2030: Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS

MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS MONITIETEINEN KAUPUNKIKAMPUS Esittely 2015 SUOMEN YLIOPISTOKESKUKSET Suomessa on 14 yliopistoa Yliopistokeskuksia 6 alueilla joilla ei ole omaa yliopistoa mutta usean yliopiston toimintaa: Kajaani Kokkola

Lisätiedot

Pääomasijoittamisesta yleensä ja pääomasijoittaminen Finnvera Oyj:ssä. 9.12.2010 Veraventure Oy Ari Kostamo

Pääomasijoittamisesta yleensä ja pääomasijoittaminen Finnvera Oyj:ssä. 9.12.2010 Veraventure Oy Ari Kostamo Pääomasijoittamisesta yleensä ja pääomasijoittaminen Finnvera Oyj:ssä 9.12.2010 Veraventure Oy Ari Kostamo Yrityksen kassavirta ja riski Riski Kumulatiivinen kassavirta Aika Aikainen kasvu Nopea kasvu

Lisätiedot

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto

MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ. 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto MAAKUNNAN KEHITTÄMISEN KÄRJET 2014+ HANKESUUNNITTELUN VÄLINEENÄ 14.5.2013 Juha Hertsi Päijät-Hämeen liitto 1 Sisältö 1) Näkökulmia maakunnan heikkoudet, uhat, vahvuudet ja mahdollisuudet 2) Haluttu muutos

Lisätiedot

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012

Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta. Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Ajankohtaista EAKR-ohjelmasta Eira Varis aluekehityspäällikkö Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1.3.2012 Itä-Suomen EAKR-ohjelman painopisteet PK:n strategian ja POKATin sisältö EAKR-ohjelman toteuttaminen

Lisätiedot

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta

Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen

Lisätiedot

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve Asuinrakennukset vuoteen 225 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve LIITERAPORTTI Uudisrakentamisen kuvatulosteet, Koko maa ja maakunnat Perusparantamisen taulukkotulosteet, Koko maa, maakunnat ja aravavuokratalot

Lisätiedot

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)

TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Yrityksen kehittämisavustus ja yritystoiminnan kehittämispalvelut Anne Pulkkinen 11.4.2014 1 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Itä ja Pohjois Suomi ohjelma. Jouni Backman 28.11.2011

Itä ja Pohjois Suomi ohjelma. Jouni Backman 28.11.2011 Itä ja Pohjois Suomi ohjelma Jouni Backman 28.11.2011 Itä- ja Pohjois-Suomi -ohjelma Työryhmän tehtävänä on valmistella hallitusohjelman mukainen kehittämisohjelma Itä- ja Pohjois-Suomelle. Pitkät etäisyydet

Lisätiedot

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala

Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen. Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala Tuoteväylästä tukea keksinnön kehittämiseen Oma Yritys14 -tietoisku 18.03.2014 Pekka Rantala TUOTEVÄYLÄ Oletko tehnyt hyvän keksinnön? TUOTEVÄYLÄ-PALVELU Käynnistyi v. 2010 Keksintösäätiön valtakunnallisena

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Tekesin tunnusluvut DM

Tekesin tunnusluvut DM Tekesin tunnusluvut 2015 2015 DM 1572568 Tunnuslukuja Tekesin rahoituksesta 2015 Rahoitus yrityksille ja tutkimukseen 575 M 2 400 rahoitustunnustelua 3 080 rahoitushakemusta Hakemusten käsittelyaika 54

Lisätiedot

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK

INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK INNOVAATIOPOLITIIKAN MUUTOSTRENDIT MIKSI JA MITEN? Johtaja Timo Kekkonen, Innovaatioympäristö ja osaaminen, Elinkeinoelämän Keskusliitto EK Mikä on innovaatio innovaatiostrategia innovaatiopolitiikka???

Lisätiedot

Syrjäisten alueiden lentoliikenne nyt ja tulevaisuudessa case Joensuu seminaari / Koli 14.8.2014. Aluejohtaja Raija Niskanen/Finavia Oyj

Syrjäisten alueiden lentoliikenne nyt ja tulevaisuudessa case Joensuu seminaari / Koli 14.8.2014. Aluejohtaja Raija Niskanen/Finavia Oyj Syrjäisten alueiden lentoliikenne nyt ja tulevaisuudessa case Joensuu seminaari / Koli 14.8.2014 Aluejohtaja Raija Niskanen/Finavia Oyj Finavia Oyj lyhyesti 25 lentoasemaa Koko maan kattava lennonvarmistusjärjestelmä

Lisätiedot

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp

Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013. SEEK/jp Elinvoimainen Seinäjoki Kuntamarkkinat 11.9.2013 SEEK/jp SEINÄJOKI PERÄSEINÄJOKI Seinäjoki + Peräseinäjoki + Nurmo ja Ylistaro 31.12.2004 1.1.2005 1.1.2009 Asukkaita 32.000 35.939 57.000 Työpaikkoja 19.206

Lisätiedot

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua

Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua HÄIRIÖTÖNTÄ JA EKOTEHOKASTA TOIMINTAA DIGITALISOITUNEESSA TUOTANTOVERKOSTOSSA Raha ei ratkaise mutta siitä voi olla apua Alihankinta 2017 Harri Kivelä Tekes Tekes verkostoja innovaatioille Palvelut rahoitusta

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPEn toiminta-ajatus LAPE on hallituksen kärkihanke jossa tavoitteena pysyvä muutos kohti lapsi- ja perhelähtöisiä palveluita sekä lapsen oikeuksia vahvistavaa

Lisätiedot

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat 14.6.2005 VNK008:00/2003 Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat YHTEISTYÖKUTSU: SUOMI VERKOSSA KAMPANJA KIRJASTOISSA

Lisätiedot

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto

seminaari Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Ammattikorkeakoulujen rakenne ja rahoitus seminaari 15.9.2010 Varatoimitusjohtaja Kari Nenonen, Kuntaliitto Väestönmuutosprosentti 2008 2009 kunnittain Tilastokeskuksen ennakkoväkiluvun mukaan Kuntajako

Lisätiedot

FinnWell - teknologiaohjelma kansainvälisten yhteyksien avaajana Käyttäjälähtöinen sairaalatila HospiTool seminaari

FinnWell - teknologiaohjelma kansainvälisten yhteyksien avaajana Käyttäjälähtöinen sairaalatila HospiTool seminaari - teknologiaohjelma kansainvälisten yhteyksien avaajana Käyttäjälähtöinen sairaalatila HospiTool seminaari Pekka Kahri, Teknologia-asiantuntija Palvelut ja hyvinvointi Palveluinnovaatiot 11-2006 Copyright

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes

Tekesin rahoitus. Helena Viita. Pohjois-Savon ELY-keskus/Tekes Tekesin rahoitus Iisalmi 18.3.2014 klo 9.00-14.30, Kulttuurikeskus, Karl Collan sali Varkaus 19.3.2014 klo 9.00-14.30, Scandic Oscar Varkaus Kuopio 27.3.2014 klo 9.00-14.30, Hotelli Iso-Valkeinen Helena

Lisätiedot

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012

Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 26.1.2012 1 Pk- ja kansainvälistymisrahoitus KiVi seminaari Mikkeli 25.1.2012 Finnveran rahoitus kasvaville ja kansainvälistyville yrityksille vuonna 2010 Rahoituskanta 902,1 milj. vientitakuiden vastuukanta 201,2

Lisätiedot

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo

Finnvera. Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen. Aura Jyrki Isotalo Finnvera Rahoitusratkaisuja suomalaisyritysten kasvuun ja kansainvälistymiseen Aura 21.10.2016 Jyrki Isotalo 1 Finnvera täydentää rahoitusmarkkinoita ja auttaa suomalaisia luomaan uutta. 2 Finnvera pähkinänkuoressa

Lisätiedot

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset

Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistaminen Selvityshenkilötyöryhmän ehdotukset Päivi Sillanaukee 19.3.2013 indeksi 80 Muutokset on toteutettava aikailematta indeksi 80 70 70 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Rucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla

Rucola Plus -rahoitusselvitys. Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla Rucola Plus -rahoitusselvitys Matkailuyrityksille ja matkailuorganisaatioille, jotka hakevat aktiivisesti kasvua Venäjän markkinoilla Rucola Plus -rahoitusselvitys Yrityksille Joilla Venäjäperusasiat kunnossa

Lisätiedot

Tekesin innovaatiorahoitus

Tekesin innovaatiorahoitus Tekesin innovaatiorahoitus Kaupallisesti tai yhteiskunnallisesti uudella tavalla hyödynnettävä tieto ja osaaminen Innovatiiviset liiketoimintakonseptit Innovaatio? Tuoteinnovaatiot Palveluinnovaatiot Prosessi-

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

KT 3.12.2014 Yleiskirjeen 14/2014 liite5

KT 3.12.2014 Yleiskirjeen 14/2014 liite5 TEHY RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2015 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS V 2015 JÄRJESTÄJÄ PAIKKA AIKA KURSSI Luottamusmieskoulutus KoHo/Tehy Vantaa 12.-14.1. Luottamusmiesten perusopinnot 3-jakso (5/14)

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008

YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 YHDYSKUNTATEKNISET PALVELUT 2008 FCG Efeko Oy:n tekemä kyselytutkimus 40 kunnassa Selvitys asukkaiden teknisiä palveluita koskevista mielipiteistä toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 1992. Vuoden 2008

Lisätiedot

Yrke-hanke kansallisen innovaatiopolitiikan ja alueellisen vaikuttavuuden näkökulmasta

Yrke-hanke kansallisen innovaatiopolitiikan ja alueellisen vaikuttavuuden näkökulmasta Yrke-hanke kansallisen innovaatiopolitiikan ja alueellisen vaikuttavuuden näkökulmasta Hautomot ja kasvuyrittäjyys Anu Nokso-Koivisto Sitra Yrke-hanke kansallisen innovaatiopolitiikan ja alueellisen vaikuttavuuden

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013

Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013 Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013 Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys Laura Kelhä 6.6.2014 2007-2013 toimintalinjat EAKR 1. Yritystoiminnan edistäminen 2. Innovaatiotoiminnan

Lisätiedot

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi

BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE Harri Kivelä Iisalmi BUSINESS FINLANDIN RAHOITUSPALVELUT YRITYKSILLE 2018 Harri Kivelä Iisalmi 5.4.2018 #1916549 Tekes+Finpro = Business Finland 1.1.2018 Yhdysvallat Was hington, D.C. Palo Alto EU Bryssel Saksa Venäjä Moskova

Lisätiedot

Uusiutuva metsäteollisuus klusteriohjelma 2007-2013

Uusiutuva metsäteollisuus klusteriohjelma 2007-2013 Uusiutuva metsäteollisuus klusteriohjelma 2007-2013 Komposiitit ja älykkäät puurakenteet - Tommi Appelgren Mikä osaamiskeskusohjelma (=OSKE) on? Osaamiskeskusohjelma on alueiden kehittämislain mukainen

Lisätiedot

Alkavan teknologiayrityksen rahoitusmahdollisuudet. Tekesin toiminta-ajatus

Alkavan teknologiayrityksen rahoitusmahdollisuudet. Tekesin toiminta-ajatus Alkavan teknologiayrityksen rahoitusmahdollisuudet OHJELMISTOLIIKETOIMINTAPROJEKTI 2004 Helsingin yliopisto - Tietojenkäsittelytieteen laitos Henri Grundstén, Tekes 12.2.2004 Tekesin toiminta-ajatus Tekesin

Lisätiedot

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM

Sote-rakenneuudistus Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Sote-rakenneuudistus 2013 Jukka Mattila lääkintöneuvos STM Järjestämisvastuussa olevalle taholle kuuluu omalta osaltaan vastuu väestön hyvinvoinnista ja terveydestä Tähän sisältyy vastuu väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

YRITYSTOIMINAN KEHITTÄMINEN

YRITYSTOIMINAN KEHITTÄMINEN YRITYSTOIMINAN KEHITTÄMINEN Yritysten kehittämispalvelut Yrityksen kehittämisavustus Pekka Pelkonen 8.11.2018 YRITYSTEN KEHITTÄMISPALVELUT Yli 300 asiantuntijaa käytettävissä Kevyt prosessi Yritysten tarpeen

Lisätiedot

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes

TULI. TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa. Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI TULI rahoituksella tutkimuksesta liiketoimintaa Ideasta liiketoiminnaksi 11.10.2011, Turku Harri Ojansuu, V-S ELY -keskus, Tekes TULI Tutkimuksesta liiketoimintaa Tutkijoille, tutkijayhteistöille

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes

8.10.2015. Hannu Kemppainen Johtaja, Strategia ja kansainvälinen verkosto Innovaatiorahoituskeskus Tekes Hallitusohjelman ja resurssileikkausten vaikutukset Tekesin toimintaan Kuulemistilaisuus eduskunnan talousvaliokunnassa: HE 30/2015 vp hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2016

Lisätiedot

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma

Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Innovatiiviset kaupungit INKA-ohjelma Pääkaupunkiseudun Val osallistuminen INKAan Kimmo Heinonen Elinkeinoasiamies Helsingin kaupunki 12.11.2013 INKA-ohjelma 2014-2020 Uusi innovaatiopolitiikan väline

Lisätiedot

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008

ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO. Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 ALUEKESKUSOHJELMAN KULTTUURIVERKOSTO Lappeenranta-Imatran kaupunkiseutu; Työpaja 14.3.2008 Aluekeskusohjelman toteutus Aluekeskusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa työ- ja elinkeinoministeriöministeriö

Lisätiedot

Keskusjärjestelmä 2.0

Keskusjärjestelmä 2.0 Keskusjärjestelmä 2.0 DI, VTM, YY-Optima Oy Fil. lis. Anna Saarlo, YY-Optima Oy HTT Ilari Karppi, Tampereen yliopisto HTL Ville Viljanen, Tampereen yliopisto DI, HTM Sakari Somerpalo, Linea Oy FM Jaana

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Yritysrahoituskatsaus 31.1.2014

Pohjois-Karjalan ELY-keskus. Yritysrahoituskatsaus 31.1.2014 Yritysrahoituskatsaus 31.1.2014 Ritva Saarelainen Kalevi Pölönen Pekka Tahvanainen 31.1.2014 , yritysrahoitus 2013 MMM; EKTR; 0,09 M ; 0 % Tekes yritysrahoitus; 3,5 M ; 12 % Yhteensä 29,1 milj. MMM; EMR;

Lisätiedot

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus

Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin. Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekesistä palveluja kansainvälistymisen eri vaiheisiin Toimialajohtaja Reijo Kangas Tekes, Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Kasva uusille markkinoille Kehitä tuotteistasi kansainvälisesti

Lisätiedot

Imatra -100-50 0 50 100

Imatra -100-50 0 50 100 Asukasta kohti laskettujen ikävakioitujen kustannusten prosentuaalinen ero keskisuurten kaupunkien keskiarvoon vuonna 00 Imatra -0-0 0 0 0 % -,0 + -0, -, -, -, -, -,0-0, -,0 -, -, PERUS -, -, -,, 0 -,0

Lisätiedot

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011

LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 LIITE 2: Yksinoikeussopimuksen mukainen liikenne vuonna 2011 Lähiliikenne Helsinki Kirkkonummi ja Helsinki Kerava ei sisälly taulukoihin. 1 (5) Vuosina 2010 ja 2011 lisätään julkisen palvelun velvoitteen

Lisätiedot

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä

Promoting Blue Growth. Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Promoting Blue Growth Meriteollisuus Turussa, Turun rooli ja tavoitteet meriteollisuuden kehittämisessä Merellisessä liiketoiminnassa on valtava potentiaali uusille innovaatioille ja kasvulle. Blue Growth

Lisätiedot

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7

KT Yleiskirjeen 17/2009 liite 7 9.12.2009 1 (6) Tehy ry 3.11.2009 KUNTASEKTORIN AY-KOULUTUS V 2010 Luottamusmieskoulutus Tehy Helsinki 18.-20.1. Tehy Vantaa 29.-31.3. Tehy Helsinki 27.-29.1. Tehy Helsinki 7.-9.4. Tehy Vantaa 31.5.-2.6.

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat

Yritykset ja yrittäjyys maakunnat Yritykset ja yrittäjyys maakunnat Konsultit 2HPO 1 Yrittäjien osuus työllisistä 2011 14 % 12 % 10 % 8 % 8,2 % 8,5 % 8,8 % 9,0 % 9,5 % 9,1 % 9,2 % %12,2 % 11,6 %11,6 %11,6 %12,2 11,2 %11,2 % 9,8 % 9,8 %10,1

Lisätiedot

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.

Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11. Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt

Lisätiedot

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta

Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta Yrittäjien käsitys innovaatioympäristön nykytilasta 1 : Yksityiset toimijat yrittäjien tärkein voimavara Kysely toteutettiin yhteistyössä Suomen Yrittäjien

Lisätiedot

Muutos, verkostot, innovaatiot ja tutkimusrahoitus

Muutos, verkostot, innovaatiot ja tutkimusrahoitus Muutos, verkostot, innovaatiot ja tutkimusrahoitus Toimialajohtaja Ari Grönroos Bio-, lääke- ja elintarviketuotanto Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus 22.11.2006 Kuopio Tekesin strategia

Lisätiedot

Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia. Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi

Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia. Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi Valtori tänään ja huomenna Valtorin strategia Valtorin asiakaspäivä 30.10.2014 Toimitusjohtaja Kari Pessi MUUTOS = MAHDOLLISUUS JA HAASTE On etuoikeus olla toteuttamassa muutosta ja ottaa haaste vastaan.

Lisätiedot

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016

Säännöllinen kapasiteetti 13.12.2015-26.3.2016 Junatyyppi Junanumero Kulkuväli Lähtöaika Tuloaika Kulkupäivät Voimassaoloaika IC 1 Helsinki asema Joensuu asema 7:12:00 11:40:00 Ma Ti Ke To Pe La Su 13.12.2015 26.3.2016 S 2 Joensuu asema Helsinki asema

Lisätiedot

pv pvm paikka prof Toto75 Toto65 Toto5 lr kesä Toto4 finaali Huom ke 1.1.2014 Helsinki X X uudenvuodenpv

pv pvm paikka prof Toto75 Toto65 Toto5 lr kesä Toto4 finaali Huom ke 1.1.2014 Helsinki X X uudenvuodenpv ke 1.1.2014 Helsinki uudenvuodenpv to 2.1.2014 Kouvola pe 3.1.2014 Pori pe 3.1.2014 Kaustinen la 4.1.2014 Tampere su 5.1.2014 Kuopio ma 6.1.2014 Jyväskylä loppiainen ti 7.1.2014 Seinäjoki ke 8.1.2014 Forssa

Lisätiedot

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto

Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Perusopetuksen kehittämiskouluverkosto Uudistuva koulu Uusi pedagogiikka, uusi toimintakulttuuri, uusi oppiminen Tulevaisuuden peruskoulu Hallitusohjelma 2015 OPS 2016 Paikallinen opetuksen järjestäjän

Lisätiedot

Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014

Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä. Otto Lehtipuu 19.2.2014 Raideliikenteen rooli alueiden kehittämisessä Otto Lehtipuu 19.2.2014 Matkustajamäärät Lähteneet ja saapuneet asemittain Matkat 2013 Matkat 2012 Muutos % Kemi 169 251 168 820 0,3 % Kemijärvi 25 103 26

Lisätiedot

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2012

JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2012 1 (13) JULKISTEN JA HYVINVOINTIALOJEN LIITTO JHL RY AY-KOULUTUSTILAISUUDET VUONNA 2012 KUNTASEKTORIN SOPIMUSKOULUTUS VUONNA 2012 JÄRJESTÄJÄ ALKAA LOPPUU PAIKKA KURSSI LUOTTAMUSMIESKOULUTUS /JHL ry 16.01.

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

Ympäristöklusteri, PKS:n osaamiskeskusohjelma ja sen ympäristömonitoroinnin kärkihanke

Ympäristöklusteri, PKS:n osaamiskeskusohjelma ja sen ympäristömonitoroinnin kärkihanke Ympäristöklusteri, PKS:n osaamiskeskusohjelma ja sen ympäristömonitoroinnin kärkihanke Monitorointialustan kautta viennin kasvattamiseen i Tilannekatsaus 29.1.2007 Green Net Finland ry - Ympäristöalan

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

Tekesin hallituksen kertomus toimintavuodesta 2000: Tutkimus- ja kehitystyö vaatii määrätietoista rahoitusta 4

Tekesin hallituksen kertomus toimintavuodesta 2000: Tutkimus- ja kehitystyö vaatii määrätietoista rahoitusta 4 T E K E S V U O S I K E R T O M U S 2 0 0 0 Sisällys Toiminta-ajatus ja visio 2 Pääjohtajan katsaus 3 Tekesin hallituksen kertomus toimintavuodesta 2000: Tutkimus- ja kehitystyö vaatii määrätietoista rahoitusta

Lisätiedot

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012

Busy in Business. Juha Lehtonen 26.4.2012 Busy in Business Juha Lehtonen 26.4.2012 Markkinan kehityksen trendejä Markkinan kehityksen trendejä Globaali työjako muuttuu ja toiminta siirtyy maailmanlaajuisiin verkostoihin. Muutos haastaa paikallisen

Lisätiedot

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu

Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Rakennerahastokauden 2014 2020 valmistelu Raahe 7.2.2013 Ohjelmapäällikkö Päivi Keisanen Mitä rakennerahastot ovat? EU:n ja valtion alueiden kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta Tavoitteena vähentää alueiden

Lisätiedot

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu. EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 204-2020 Huippuvalmennuspäivät Helsinki 3.2.203 Opetusneuvos Seija asku seija.rasku@minedu.fi Valmistelu EU:ssa akennerahastotoimintaa ohjaavat asetukset Asetusluonnokset

Lisätiedot

INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA. 26.08.2013 Laura Ahonen

INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA. 26.08.2013 Laura Ahonen INNOVAATIOKESKITTYMÄ KESKELLÄ SUOMEA - KASVUA JA UUTTA LIIKETOIMINTAA Professori Antti Hautamäki Suomeen tulee rakentaa 5-6 maailmanluokan innovaatiokeskittymää. Näiden peitto kattaisi 90% väestöstä! Oulu

Lisätiedot

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta

Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta Metropolialueen kasvusopimus ja Innovatiiviset kaupungit ohjelma (2014 2020) KUUMA-kuntien näkökulmasta KUUMA-komission kokous 1.2.2013 Juha Leinonen Teknologiakeskus TechVilla Oy Teknologiateollisuus

Lisätiedot

Tekes on innovaatiorahoittaja

Tekes on innovaatiorahoittaja DM 450969 01-2017 Tekes on innovaatiorahoittaja Yleisesittely 2017 Antti Salminen, Asiantuntija 30.3.2017 DM 450969 04-2014 Mitä Tekes tekee? Tekes on innovaatiorahoittaja, joka kannustaa yrityksiä haasteelliseen

Lisätiedot

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni

9. toukokuuta. urooppaw paiva. Euroopan unioni 9. toukokuuta urooppaw paiva m Euroopan unioni 9. toukokuuta Euroopan unioni H arvat Euroopan kansalaiset tietävät, että 9.5.1950 lausuttiin Euroopan yhteisön syntysanat, samaan aikaan kun kolmannen maailmansodan

Lisätiedot

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi

Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK. www.vlkunto.fi Vajaaliikkeisten Kunto- Bot för Rörelsehindrade ry VLK www.vlkunto.fi Eeva Seppälä projektipäällikkö 29.10.2008 VLK ry Perustettu vuonna 1953 Arkkiatri Arvo Ylppö ja hänen vaimonsa Lea Ylppö olivat mukana

Lisätiedot

Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla

Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla EMV:n uusiutuvan energian ajankohtaispäivät 3.12.2013 Unto Väkeväinen Finnveran rahoitus puhtaan ja uusiutuvan energian alalla Esityksen sisältö:

Lisätiedot

Länsi-Suomen EAKR-rahoitusta yritysten ja innovaatioiden edistämiseen

Länsi-Suomen EAKR-rahoitusta yritysten ja innovaatioiden edistämiseen Länsi-Suomen EAKR-rahoitusta yritysten ja innovaatioiden edistämiseen Suomen ohjelmat etenevät eurooppalaisittain hyvin Suomi on EAKR-ohelmatoteutuksessa kolmantena, kun verrataan maiden EAKR-ohjelmien

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot