Pro gradu Dabóczy 2017 Monikielisten perheiden kielipolitiikka

Transkriptio

1 EÖTVÖS LORÁND TUDOMÁNYEGYETEM Bölcsészettudományi Kar DIPLOMAMUNKA Nyelvmegválasztás finnországi többnyelvű családokban többnyelvű családok nyelvpolitikája Kielenvalintatapoja Suomen monikielisissä perheissä monikielisten perheiden kielipolitiikka Témavezető: Kubínyi Kata Egyetemi adjunktus Készítette: Dabóczy Katalin Finnugrisztika Fennisztika szakirány 2017

2 1 Sisällys 1 Johdanto Monikielinen lapsi ja perheen kielipolitiikka keskeiset käsitteet ja taustakirjallisuus Monikielisen lapsen kielenomaksuminen Kielipolitiikka ja kielisuunnittelu Perheen kielipolitiikka Perheen kielipolitiikan tutkimuskohteita Kieli-ideologia ja kielenkäyttö Tietolähteitä kielisuunnitteluun Lasten rooli kielisuunnittelussa Millaista voi olla onnistunut perheen monikielinen kielipolitiikka? Kielistrategiat Keskustelustrategiat Harmoninen monikielinen kehitys Monikielisten perheiden kielenkäytöstä tehtyjä tutkimuksia Suomessa Tutkimuksen tavoitteet ja aineisto Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen aineisto Perheiden esittely Puolistrukturoitu haastattelu ja haastattelurunko Haastattelun sisällönananlyysi Tulokset Perheen kielisuunnittelu: kielivalintojen tekeminen alkuvaiheessa Kielivalintaa ei pohdittu Pohdittu kielivalinta Tietoinen kielivalinta Vanhempien kielellinen tausta Vanhempien kieli-ideologiat, uskomukset ja asenteet Hyvä, vahva ja luonteva kieli Monikielisyys on tärkeää Suomen kielen tärkeys Vanhempien asenne lasten kielivalinnan kontrolloimiseen Informaatiolähteet Ystäväpiiri esimerkkien lähteenä...34

3 Ammatin johdosta saadut tiedot Tiedon puute monikielisyydestä Kielten siirtäminen kotona Kielistrategiat Keskustelustrategiat Lapsi vastaa suomeksi Viivästynyt kielenkehitys Pohdinta...44 Lähteet...48 Liite

4 3 1 Johdanto Maailmassa monikielisyys on tavallisempi ilmiö kuin yksikielisyys, vaikka kansallisvaltioiden synnyttyä yksikielisyyttä alettiin pitää normina. Kansallisvaltiot rakentuivat ajatukseen, että yhdellä kansalla on yksi kieli. Nykymaailmassa globalisoitumisen ja suuremman liikkuvuuden myötä monikielisyyteen kuitenkin kiinnittyy enemmän huomiota ja se on tärkeä tuoda kaikille, myös yksikielisille, näkyvämmäksi. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelen monikielisyyttä perheiden tasolla, ja tutkimuskohteena ovat Suomessa asuvia monikielisiä perheitä. Enemmistö maailman maista on virallisesti yksikielinen. Suomi kuuluu niiden maiden joukkoon, joissa on kaksi virallista kieltä. Vaikka Suomi on virallisesti kaksikielinen maa, siellä puhutaan paljon muitakin kieliä kuin virallisia kieliä suomea ja ruotsia. Historiallisesti Suomessa on pitkään käytetty kahden kansalliskielen lisäksi muun muassa saamen kieliä, suomen ja suomenruotsin viittomakieltä, tataaria, venäjää ja romanikieltä (Dufva & Pietikäinen 2009). Nykyään myös laissa säädellään saamen kielten, romanikielen, suomen ja suomenruotsin viittomakielen ja karjalan kielen käyttäjien oikeuksia. Näin Suomi on käytännössä aina ollut monikielinen maa, ja maassa puhuttavien kielten määrä on yhä kasvamassa. Suomessa äidinkieleksi on merkitty yli 150 kieltä (Kotimaisten kielten keskus). Vuoden 2016 tilastojen (Tilastokeskus) mukaan Suomen väestön 6,5 prosenttia merkitsi äidinkieleksi jonkun muun kielen kuin maan viralliset kielet, suomen ja ruotsin, tai vähemmistökieli saamen. Vieraskielisten kokonaismäärä on jo ylittänyt ruotsin puhujien määrän. Eniten puhutut kielet suomen ja ruotsin jälkeen ovat venäjä, viro ja arabi (Tilastokeskus). Näin ollen Suomen yhteiskunta on monikielisempi kuin koskaan. Tilastoista ei saada tietoja monikielisten ihmisten määrästä, sillä äidinkieleksi voi merkitä vain yhden kielen. Kuitenkin voidaan olettaa, että yhteiskunnan monikielistymisen rinnalla yhä useampi yksilökin käyttää arjessaan useampaa kuin yhtä kieltä. Se, ketä kutsutaan kaksi- tai monikieliseksi, on suhteellista ja riippuu kaksikielisyyden määritelmästä. Suppean ja laajalti levinneen määritelmän mukaan kaksikieliset osaavat molempia kieliään samalla tasolla ja natiivinkaltaisesti. Näin monesti kuvitellaan, että kaksikieliset ovat kahden yksikielisen yhdistelmiä. Kuitenkin käytännössä harva ihminen osaa molempia kieliään täysin samalla täydellisellä tasolla. Kielirepertuaariin kuuluvia kieliä voi käyttää eri konteksteissa, ja eri kielten omaksumisen alku ja tapa voivat erota. Sanan laajimmassa mielessä kaksikielistä voidaan pitää kielenkäyttäjänä, joka ainakin passiivisesti osaa käyttää kieliä jollain tasolla natiiviympäristössä. Kielitaidon suhteellisen käsitteen sijaan kaksikielisyys voidaan määritellä kielten funktioista käsin, mikä tarjoaa käyttökelpoisemman

5 4 määritelmän. Sen mukaan kaksikielinen käyttää kieliä jokapäiväisessä elämässään vuorovaikutuksellisten ja kulttuuristen tarpeidensa mukaisesti. (Bartha 1999: 34-40) Yksilön tasolla termiä kaksikielinen käytetään yleensä ihmisistä, jotka jokapäiväisessä elämässään käyttävät kahta kieltä. Samaa termiä käytetään myös useamman kielen puhujista, sen takia, että kahden kielen käyttöön liittyvät kielelliset käytänteet ja kielenomaksumisen tavat voivat päteä myös useamman kielen kontekstiin (Borbély 2014:23, Lanza 2007: 45). Yksilöä kuvataan monikieliseksi kuitenkin silloin, kun kyseessä on nimenomaan enemmän kuin kahden kielen käyttö tietyssä tapauksessa (Lanza 2007: 45). Monikielisyys-termiä taas käytetään yleensä kieliyhteisöjen yhteydessä silloinkin, kun ne ovat vain kaksikielisiä. (Borbély 2014: 23). Tämän tutkimuksen fokuksessa on lapsiperheitä, joissa käytetään tai aikaisemmin käytettiin vähintään kahta kieltä. Perheitä käsitän monikielisiksi silloinkin, kun käytössä on vain kaksi kieltä. Samoin perheenjäseniinkin viittaan monikielisinä. Pro gradu -tutkielmani tarkoituksena on lisätä tietoa perheen monikielisyydestä ja saada yleiskuva siitä, miten ja kuinka tietoisesti perheessä tehdään kielivalintoja, miten kieliä käytetään ja mitkä tekijät vaikuttavat ratkaisevasti kielenkäyttöön. Perheen monikielisyyttä tarkastelen perheen kielipolitiikan puitteissa. Tutkimuksen aineistoa varten haastattelin yhteensä kuutta Suomessa asuvaa monikielistä lapsiperhettä. Haastateltavia yhdistävät tekijät ovat seuraavat: perheessä käytetään muun muassa suomen kieltä ja vanhemmat eivät ole samankielisiä. Perheet ovat hyvin erilaisia sekä puhuttavien kielten että lasten iän ja määrän kannalta. Jokaisella perheellä ovat omat kielelliset käytänteensä ja oma kielenkäytön historiansa, joka selittää perheen nykyisen kielenkäytön. Eroista huolimatta aineistosta löytyy useampikin perhettä koskeva yleinen tendenssi, ja vanhempien kertomukset antavat monipuolisen kuvan perheiden monikielisyydestä.

6 5 2 Monikielinen lapsi ja perheen kielipolitiikka keskeiset käsitteet ja taustakirjallisuus Tässä kappaleessa käsittelen perheen monikielisyyteen liittyviä käsitteitä ja tutkimuksia. Ensin tarkastelen lapsen varhaista kielenkehitystä kuvaavia olennaisempia termejä, sitten luon katsauksen perheen kielipolitiikan tutkimusalaan. Perheen kielipolitiikan tutkimuskohteita esitän kansainvälisten tutkimusten avulla. Tämän tutkielman taustakirjallisuuteen kuuluu myös suomalaisia tutkimuksia. Ne eivät kaikki tarkastele monikielisyyttä perheen kielipolitiikan puitteissa, mutta ovat olennaisia aiheen kannalta. 2.1 Monikielisen lapsen kielenomaksuminen Enemmistö maailman lapsista kasvaa monikielisesti. Kasvatuksen olosuhteet kuitenkin eroavat, mistä johtuen lapset omaksuvat kieliä eri tavoilla. Lapset eroavat toisistaan siinä, missä vaiheessa he kohtaavat kieliä ja missä sosiolingvistisessä kontekstissa he käyttävät niitä (Paradis 2007). Kielten omaksumista varhaislapsuudessa voidaan tarkastella oppimisen alun ja myös kielen yhteiskunnallisen aseman kannalta. Lapsia, jotka alkavat omaksua ensimmäiset kielensä alle kolmevuotiaina, kutsutaan simultaanisiksi monikielisiksi. Kielet opitaan tyypillisesti kotona vanhemmilta, mutta jos lapsi käy päiväkodissa, toisen kielen voi omaksua simultaanisesti sielläkin, eli monikielisen lapsen kielirepertuaari ei ole välttämättä peräisin vain vanhemmilta (Paradis 2007). Peräkkäinen kaksikielisyys (successive/sequential bilingualism) tarkoittaa sitä, että lapsi altistetaan kielelle ensimmäisen kielen vakiinnuttua, eli kolmannen ikävuoden jälkeen (Paradis 2007). Lapsesta voi täten tulla monikielinen esimerkiksi koulun tai päiväkodin kielen myötä. Additiivisella toisin sanoen lisäävällä kaksikielisyydellä tarkoitetaan, että lapsi oppii toisen kielen ensimmäisen kielen rinnalla ilman että ensimmäiseksi opitun kielen taito heikentyy. Siihen tarvitaan yhteiskunnan myönteinen ja tukeva asenne vähemmistökieleen. Yhteiskunnan kielellisen paineen alla taas enemmistökieli tulee opittua ensimmäiseksi opitun kielen kustannuksella. Tämä subtraktiiviseksi eli vähentäväksi kutsuttu kaksikielisyys kehittyy usein silloin, kun vähemmistökieli on yhteiskunnassa halveksunnan kohde ja siitä johtuen sen käyttöala supistuu. (Borbély 2014: 31-32)

7 6 Toinen keskeinen kaksikielisyyttä kuvaava käsitepari on dominoiva ja tasapainoinen kaksikielisyys. Tasapainoinen kaksikielinen osaa molemmat kielensä lähes samalla tasolla, kun taas dominoivasta kaksikielisyydestä puhutaan silloin, kun kielenkäyttäjä osaa jompaakumpaa kieltä paremmin (Borbély 2014: 28). Yhteiskunnallisen aseman kannalta enemmistökieli vähemmistökieli-asetelmassa yhteiskunnan dominoivasta kielestä tulee usein kielenkäyttäjälle dominoiva kieli, ja vähemmistökielen käyttöala jää kapeammaksi. Kielitaito voi olla myös aktiivinen tai passiivinen, jotka ovat relevantteja käsitteitä samaten enemmistökieli vähemmistökieli-kaksikielisyyden kannalta. 2.2 Kielipolitiikka ja kielisuunnittelu Kielipolitiikan tutkimus käsittelee kielenkäyttäjien ideologioita ja uskomuksia, käytännön kielenkäyttöä ja kielenkäytön suunnittelua (Spolsky 2012, King ym. 2008). Kieliyhteisössä vallitsevat ideologiat ja kieliin liittyvät uskomukset vaikuttavat siihen, miten kieliyhteisössä kieliä käytetään. Kun kielenkäytöstä säädetään sääntöjä virallisella taholla, esimerkiksi määritellään opetuksen tai maan virallinen kieli, päätökset heijastavat tiettyjä ideologioita. Nyky-Euroopan joissakin kansallisvaltioissa kansallismielinen yksi kansa yksi kieli - ideologia näkyy esimerkiksi siinä, että valtiossa on vain yksi virallinen kieli, vaikka käytettäisiin kuinka monta kieltä. Silloin maan kieliyhteisöstä syntyy kuva, jossa vähemmistökieliä ei huomioida, ja kansa nähdään monoliittisempina kuin mitä se todellisuudessa on. Kielisuunnittelun suuntaukset vaikuttavat sekä kieliyhteisön että perheen ja yksilöiden tasolla. Tosiaan makro- ja mikrotason kielenkäyttöä on vaikeaa tarkastella toisistaan erillään, sillä yhteisö eli ympäristö ja yksilö ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Kieliyhteisössä jotkut tahot yrittävät säädellä ja muuttaa kieliyhteisön kielenkäyttöä, mitä kutsutaan kielisuunnitteluksi. Kielisuunnittelun osa-alueet ovat perinteisen luokittelun mukaan statussuunnittelu, korpussuunnittelu ja kielenopetuksen suunnittelu (Spolsky 2012). Statussuunnittelussa käsitellään kielen funktioita, eli esimerkiksi kieli voidaan nostaa valtion kieleksi tai jokin kielen varieteetti standardiksi. Korpussuunnittelulla tarkoitetaan kielen kehittämistä, jotta sitä voidaan käyttää sen funktion mukaisesti (Spolsky 2012). Käytännössä se voi tarkoittaa sanakirjojen eli sanaston kehittelyä, kirjallisuuden luomista, oppikirjojen laatimista ja myös kielen normittelua eli standardikielen luomista. Kielenopetuksen suunnittelulla on merkittävä rooli kielen statuksen vahvistamisessa tai heikentämisessä: tietty kieli voi olla opetuksen kieli, opetettu kieli tai ei yhtään opetettu. Kieltä, jota koulussa

8 7 käytetään, lapset vievät myös kotiin ja täten vaikuttavat perheenkin kielenkäyttöön. Näin virallisen tahon säätelemä kielensuunnittelun linjaus voi näkyä myös perheen kielipolitiikassa, jota käsittelen seuraavassa kappaleessa. 2.3 Perheen kielipolitiikka Perheellä on erittäin tärkeä rooli lapsen kielellisessä kehityksessä. Perhe voidaan hahmottaa yhteiskunnan pienimpänä käytäntöyhteisönä (community of practice), jolla on omia kielellisiä normeja. Perhe on lapselle ensimmäinen sosialisaation käyttöala (domeeni), eli ensimmäinen kokemus yhteisön jäseneksi tulemisesta sopeutumalla yhteisön käytäntöihin ja samalla vaikuttamalla näihin itse (Lanza 2007). Vanhemmat 1 ja lapset muodostavat yhdessä perheen kielipolitiikan. Perheen kielipolitiikan tutkimus saa vaikutteita kielipolitiikan ja lapsen kielenomaksumisen alalta. Kielipolitiikassa huomion kohteena on kieliyhteisöjen kielten asema makrotasolla, kun taas lapsen kielen omaksuminen fokusoi mikrotason kielenkäyttöön. Lapsen kielen omaksumista tutkittaessa tarkastellaan, miten lapset oppivat kieliä varhaisiässä, missä hyödynnetään kasvattajien ja lapsen kielellisen vuorovaikutuksen analyysiä. Kuten King ym. (2008) toteavat, yhteisöllisessä kielipolitiikassa ei tutkita perheen tasoa, eikä lapsen kielenomaksumisen tutkimuksissa laajenneta tutkimustasoa koko perheen ja vanhempien kielivalintojen tai uskomusten tutkimiseen. Perheen kielipolitiikan tutkimus pyrkii luomaan sillan yksilöllisen ja yhteisöllisen tutkimuksen väliin (King ym. 2008). Samaten kuin kielipolitiikassa, perheen kielipolitiikassakin voidaan puhua kolmesta osa-alueesta (King ym. 2008). Vanhemmat tekevät päätöksiä kielten asemaa koskien suunnitellessaan, mitä kieliä he käyttävät milloinkin perheenjäsenten kanssa. Kielten tietyn varieteetin suosiminen perheessä kuuluu taas korpussuunnitteluun. Esimerkiksi suomenkielinen vanhempi voi luopua savolaismurteen käytöstä ja puhua lapselle yleiskieltä tai voi valita minkä kielisten tai missä varieteetissa kirjoitettujen tekstien kanssa lapsi on tekemisessä. Kolmas kielisuunnittelun osa-alue on kielenopetuksen suunnittelu. Perheessä kielen opettaminen voi sujua formaalisti, jos vanhemmat opettavat lapsille kieliä systemaattisesti järjestettyjen tehtävien avulla samalla lailla kuin koulussa. Informaali kielen opettaminen taas sujuu lapsen huomaamatta, esimerkiksi juttelemalla, leikkimällä tai 1 tai kasvattajat (sanalla vanhemmat viittaan yleisesti myös kasvattajiin)

9 8 iltasatujen avulla. Näitä toimintoja vanhemmat voivat suunnitella vähemmän tai enemmän harkitusti. Perheen kielipolitiikkaan voivat vaikuttaa monet tekijät. Schwarz (2010) mainitsee yhtenä tekijänä perheen rakenteen, eli sisarukset. Lasten keskenään käyttämä kieli ja kouluikäisten lasten tapauksessa opetuksen kieli voivat vaikuttaa perheen kielenkäyttöön. Toiset perheen sisäiset tekijät ovat vanhempien koulutus, taloudellinen tilanne ja kulttuurisen assimilaation taso. Perheen kielipolitiikkaan voi vaikuttaa myös sukulaissuhteiden ylläpito ja tunneside sukulaisiin ja kotimaahaan. (Schwarz 2010) Perheen kielipolitiikan tutkimuskohteita Perheen kielipolitiikan tutkimuksissa käytetään eri lähestymistapoja. King (2008; King, Fogle 2006) tarkoittaa kielipolitiikalla eksplisiittistä eli harkittua ja tiedostettua suunnittelua. Kielisuunnittelu terminä kantaakin sellaista merkitystä, että vanhemmat tekevät selviä päätöksiä saavuttaakseen tiettyjä päämääriä. Valtaosassa perheistä kielisuunnittelu ei kuitenkaan tapahdu noin yksiselitteisesti. Palviainen ja Boyd (2013) toteavat, etteivät kaikki perheen kielipolitiikkaa koskevat päätökset ja toiminnat ole hyvin suunniteltuja, mutta niistä kuitenkin rakentuu kielipolitiikka. Caldas (2012) korostaa, että perheiden kielipolitiikka liikkuu jatkumolla hyvin eksplisiittisestä ja suunnitellusta alitajuisesti muodostuneeseen kielitilanteeseen asti. Monessa tapauksessa kielenkäyttö määräytyy historiallisesti tai kulttuurisesti, ja perheen kielipolitiikka jää näkemättömäksi (Caldas 2012) Kieli-ideologia ja kielenkäyttö Perheen kielipolitiikan tärkeimpiä tutkimuskohteita ovat, miten muodostetaan kieliideologioita, miten ne vaikuttavat perheen monikielisyyteen ja miten ne sovelletaan käytännön kielenkäytössä. Vanhempien ideologiat, uskomukset ja asenteet kielenkäyttöön pohjustavat perheen kielivalintoja ja kielistrategioita, jotka puolestaan vaikuttavat lapsen kielenkehitykseen (King ym. 2008). Perheen asenne monikielisyyteen ja uskomukset monikielisestä kasvatuksesta saavat vaikutteita kieliyhteisön ideologioista, mukaan lukien valtion virallisia kielisuunnittelun linjoja. Curdt-Christiansen (2016) on tutkinut kielellisten ideologioiden, uskomuksien ja kielenkäytön ristiriitaista suhdetta monikielisten perheiden kielipolitiikassa. Nelikielisessä

10 9 Singaporessa englannin kieli on liike-elämän ja opetuksen kieli, vaikka sen rinnalla malaijin kieli, tamili ja mandariini tunnistetaan virallisiksi kieliksi. Englannin korkeasta yhteiskunnallisesta arvosta johtuen perheissä käytetään yhä enemmän englantia. Ristiriita ideologioiden ja käytännön kielenkäytön välillä syntyy silloin, kun vanhemmat arvostavat omaa äidinkieltään ja väittävät pyrkivänsä sen säilyttämiseen perheessä, mutta käytännössä he eivät käytä sitä lastensa kanssa (Curdt-Christiansen 2016). Curdt-Christiansenin (2016) artikkelissa tästä esimerkkinä on tamililainen perhe, jossa vaikka periaatteessa lapsi halutaan kasvattaa tasapainoiseksi kaksikieliseksi, perheen ensisijaisena kielenä on englanti. Kun harjoitellaan tamilia lapsen kanssa, sitä tehdään samalla tavalla kuin koulussa vieraan kielen oppitunnilla: kyselemällä ja opettamalla yksittäisiä sanoja tamiliksi, mutta käyttämällä englantia opetuksen kielenä. Se paljastaa selvästi, ettei puhuta lapsen kanssa oletusarvoisesti tamilia. On mielenkiintoista, että kielen puhumista ja osaamista voidaan tulkita eri tavoilla. Omaa äidinkieltä voidaan pitää erittäin arvokkaana ja tärkeänä osana identiteettiä, ja ehkä siitä johtuen vähäistäkin kielen käyttöä ja yksittäisiäkin sanoja pidetään oman kielen täysivaltaisena käyttämisenä. Toisaalta tasapainoisen kaksikielisyyden tavoittelu edellyttää vanhemmilta käytännössä tietoisempaa ja kattavampaa kielellistä syötöstä Tietolähteitä kielisuunnitteluun Vanhemmilla voi olla selvä käsitys siitä, mitä kieliä tai mitä kielen varieteetteja pitäisi käyttää missäkin tilanteessa (King 2008). Päätöksen tekemiseen monikielisen lapsen kasvatuksesta ja kielten käytöstä kotona voi vaikuttaa se, mistä vanhemmat saavat tietoa. King ja Fogle (2006) ovat tutkineet additiiviseen kaksikielisyyteen pyrkiviä englannin- ja espanjankielisiä perheitä Yhdysvalloissa. Tutkimuksessa tarkasteltiin, mihin tietolähteisiin vanhemmat vetoavat selittäessään kielivalintojaan. Esiin tulleet tietolähteet ovat ammatillinen kirjallisuus, populaarikirjallisuus lehdistöstä, ystävät ja sukulaiset sekä omat kokemukset kielenoppimisesta. Tulokset osoittavat, että vanhemmilla on vähän tarkkaa tietoa kaksikielisyyden varsinaisesta luonteesta ja kasvatuksen haasteista, sillä populaarikirjallisuudessa akateemisista tutkimuksista raportoidaan vähän. Ystäväpiiristä ja suvusta löydetään enemmänkin vältettäviä esimerkkejä. Vaikutusvaltaisimmat tietolähteet ovat vanhempien omat kokemukset.

11 Lasten rooli kielisuunnittelussa Perheen kielelliset uskomukset ja ideologiat muodostuvat ja siirtyvät käytäntöön vanhempien ja lasten vuorovaikutuksen myötä. Luonnollisesti lapsetkin vaikuttavat perheen kielipolitiikkaan, sillä he voivat totella tai vastustaa vanhempien alustavia kielenkäytön malleja. Näin kielipolitiikan muodostaminen perheessä on kaksisuuntainen prosessi (King ym. 2008). Schwarz (2010) mainitsee perheen kielipolitiikkaan vaikuttavana tekijänä perheen rakenteen, tarkemmin sanoen sisarusten läsnäolon. Jos perheessä on enemmän kuin yksi lapsi, huomioon pitää ottaa myös lasten keskenään käyttämä kieli ja se, että vanhempi kouluikäinen lapsi saattaa tuoda kotiin enemmistökieltä ja käyttää sitä enenevässä määrin sisarustensa ja myös vanhempiensa kanssa. Se on tärkeä tekijä vähemmistökielen toiselle sukupolvelle siirtämisen (intergenerational language transmission) kannalta. Lasten agenttiudesta (child agency), eli osallistumisesta perheen kielenkäyttöön kertoo Tuomisen (1999) tutkimus. Tuominen (1999) on tutkinut monikielisten perheiden kielenkäyttöä Yhdysvalloissa. Hän haastatteli englannin ja muunkielisiä vanhempia, joilla on ainakin yksi lapsi, ja joilla on aikomus kasvattaa lasta kaksikieliseksi. Tuloksista käy ilmi, että tyypillisimmillään lapset puhuvat keskenään englantia vanhempien käyttämistä kielistä riippumatta. Haastateltavissa perheissä enemmistö lapsia sekoittaa kieliä vanhempien kanssa, toiseksi tyypillisimmin lapset käyttävät englantia, ja vähemmistökieltä lapset puhuvat vain kolmessa perheessä (kuudestatoista perheestä). Keskeisin tulos on se, että lapset vaikuttavat perheen kielenkäyttöön ratkaisevasti. He haastavat vanhempien asettamia kielellisiä sääntöjä tuomalla englantia kotiin ja käyttämällä sitä vanhempienkin kanssa. Haastatelluissa perheissä lapset kapinoivat äidinkielen kurssille osallistumista vastaan tai kieltävät vanhempia puhumasta heille muuta kieltä kuin englantia julkisesti. Toisaalta he ovat halukkaita käyttämään vähemmistökieltä salakielenä. Kouluikäiset lapset kotouttavat vanhempia tuomalla kotiin englannin kielen lisäksi amerikkalaisia arvoja. Jos vanhempi ei osaa englantia eikä tunne amerikkalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa, lapsi voidaan tarvita asioimiseen ja selviytymiseen englanninkielisissä tilanteissa. Silloin lapsi voi päästä kielelliseen ylivoimaan, ja perheen voima-asettelut voivat kallistua lapsen puolelle. Tuomisen (1999) mukaan vähemmistökielten siirtäminen onnistuu eniten perheissä, joissa vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja taloudellisesti hyvässä tilanteessa. On myös tärkeä olla hyvin informoitunut kaksikielisestä kasvatuksesta ja tietää, mistä voi hakea siihen

12 11 tukea. Kaksikieliseen kasvatukseen tarvitaan myös varaa kustantaa vähemmistökielisiä kirjoja ja muita kielellisiä resursseja ja matkoja kotimaahan. Jos toinen vanhempi ei ole kokoaikatyössä, sekin lisää onnistuneen kaksikielisen kasvatuksen todennäköisyyttä. Palviaisen ja Boydin (2013) tutkimuksesta löytyy esimerkki siitä, että lapsi käyttäytyy kielellisten sääntöjen valvojana. Esimerkkitilanteen lapsi varmistaa, että kumpikin vanhempi puhuu omaa kieltään, eivätkä he vaihda toistensa kieleen. 2.4 Millaista voi olla onnistunut perheen monikielinen kielipolitiikka? Perheen kielipolitiikkaa tutkittaessa ratkaisemattomana arvoituksena on se, miksi joissakin perheissä monikielinen kasvatus onnistuu ja toisissa ei, vaikka alkuasetelma on sama. Ratkaiseva on vanhempien kielellinen syötös, eli lapsille suunnattu puhe ja sen määrä ja laatu. Vaikka perhe on kaksikielinen, se ei tarkoita välttämättä sitä, että perheen lapset ovat aktiivisesti kaksikielisiä. De Houwer (2007) on tehnyt kvantitatiivisen tutkimuksen siitä, miksi jotkut kaksikielisessä ympäristössä kasvaneet lapset käyttävät kahta kieltä ja toiset eivät. Kuten tutkimuksesta käy ilmi, vanhempien kielellinen syötös lapsille on monikielisyyden kannalta yksi olennaisimmista tekijöistä. Vanhempien kielenkäyttötavat ovat rinnastettavissa siihen, millä todennäköisyydellä lapset ovat käytännössä kaksikielisiä. De Houwer (2007) keräsi tietoja kyselylomakkeella 1899 kaksikieliseltä (hollanti ja toinen kieli) perheeltä Belgian hollanninkielisellä alueella. Kyselyssä pyydetiin tietoja siitä, mitä kieliä kukin perheenjäsen käyttää. Kyselylomakkeessa kielenkäytöllä tarkoitettiin vain kielen puhumista. Tilastollisista tiedoista etsittiin yhtäläisyyksiä vanhempien kielenkäyttötavan ja lasten kielenkäytön välillä. Yhdessä neljäsosassa kaksikielisistä perheistä lapsi ei puhunut vähemmistökieltä, vaan ainoastaan hollantia. Tutkimuksen tilastojen mukaan tätä eroa kielen syötöksen ja lapsen kielenkäytön välillä ei voida selittää vanhempien sukupuolella tai sisarusten vaikutuksella. Vastaavuus löytyy siitä, mitä kieliä kukin vanhempi käyttää kotona. Lasten kaksikielisyyden kannalta tehokkaimmat kielistrategiat ovat ne, joissa molemmat vanhemmat puhuvat kotona vain vähemmistökieltä, tai molemmat vanhemmat käyttävät vähemmistökieltä ja toinen heistä myös hollantia. Näin voidaan olettaa, että mitä enemmän hollantia käytetään, sitä pienemmällä todennäköisyydellä vähemmistökieli siirtyy lapselle. Vähiten onnistunut kaksikielinen kielenkäytön tapa on, kun molemmat vanhemmat puhuvat hollantia, ja toinen myös vähemmistökieltä. Näin ollen ei riitä, jos vanhemmat noudattavat sääntöä puhua omaa äidinkieltään lapselle. On tarpeen miettiä sitäkin, miten voi maksimoida vähemmistökielen käyttöä. Enemmistökieli puolestaan ei uhkaa sinänsä vähemmistökieltä

13 12 kotona, vaan kaksikielisyyden onnistuminen riippuu paljolti kielistrategiasta. Se strategia, jossa toinen vanhemmista käyttää molempia kieliä ja toinen vain vähemmistökieltä, näyttää olevan yhtä tehokas kuin strategia, jossa molemmat vanhemmat puhuvat vain vähemmistökieltä. 2.5 Kielistrategiat Romaine (1995) luokittelee varhaisen kaksikielisyyden tapoja sen pohjalta, millaisia tutkimuksia on tehty sillä alalla. Luokitus käsittelee vain sellaisia tapauksia, joissa lapset omaksuvat kieliä syntymästään asti, eli kyse on simultaanisesta kaksikielisyydestä. Luokittelun kriteereinä ovat vanhempien äidinkieli, kieliyhteisön kieli ja vanhempien kielellinen strategia lapsen kanssa. Ensimmäinen strategia on tuttu nimellä yksi henkilö yksi kieli (One Person One Languge, OPOL). Tämäntyyppisissä perheissä vanhemmilla on eri äidinkielet, ja molemmat vanhemmat osaavat jonkin verran toistensa äidinkieltä. Toisen vanhemman kieli on myös kieliyhteisön dominoiva kieli, ja strategiana kukin vanhempi puhuu lapselle omaa äidinkieltä. Toinen kielistrategia on nimeltään ei-hallitseva kotikieli. Tässäkin tapauksessa vanhemmilla on eri äidinkielet, ja toisen vanhemman kieli on kieliyhteisön dominoiva kieli. Ensimmäisestä strategiasta tämä eroaa siten, että molemmat vanhemmat käyttävät kieliyhteisössä ei-hallitsevaa kieltä, esimerkiksi Yhdysvalloissa espanjaa. Ajatuksena on se, että lapsi omaksuu enemmistökielen muutenkin koulun ja ympäristön myötä suksessiivisesti. Seuraava strategia on ei-hallitseva kotikieli ilman yhteisön tukea, joka on tyypillinen maahanmuuttajaperheille. Vanhemmilla on sama äidinkieli, ja kieliyhteisön dominoiva kieli on toinen kieli. Vanhemmat puhuvat lapselle vain äidinkieltään. Vanhemmilla voi olla myös eri äidinkieliä, joista kumpikaan ei ole kieliyhteisön dominoiva kieli. Vanhemmat käyttävät lapsen kanssa omia äidinkieliään. Tämä tapaus on kaksi ei hallitsevaa kotikieltä ilman yhteisön tukea. Tässä kotiympäristössä lapsesta tulee usein kolmikielinen. Usein vanhemmat eivät osaa toistensa äidinkieltä ja siksi käyttävät välikielenä kolmatta kieltä, jolloin lapsi kohtaa neljää kieltä mukaan lukien myös kieliyhteisön hallitsevan kielen. Kielistrategia nimeltä ei-äidinkielinen vanhempi kuvaa tapauksia, joissa vanhempien äidinkieli on sama, ja kieliyhteisön kieli on myös sitä samaa, mutta ainakin yksi vanhemmista puhuu lapselle toista kieltä, joka ei ole vanhemman äidinkieli. Romainen (1995) luokittelun viides strategia on kielten sekoittaminen. Vanhemmat ovat kaksikielisiä, ja kieliyhteisökin voi olla jossain määrin kaksikielinen. Strategiana

14 13 molemmat vanhemmat käyttävät lapsen kanssa molempia kieliä, ja kommunikaatiolle on tyypillinen koodinvaihto ja koodinsekoitus. 2.6 Keskustelustrategiat Vanhempien käyttämät kielistrategiat antavat peruslinjauksen perheen kielenkäyttöön. Monikielisessä vuorovaikutuksessa vanhemmat voivat reagoida keskustelussa eri tavoin lapsen kielivalintaan, joka ei ole odotuksenmukainen. Lanza (2007) on tutkinut, miten yksi henkilö yksi kieli -strategiaa käyttävät vanhemmat reagoivat tilanteissa, joissa lapsi sekoittaa kieliä samassa puhejaksossa tai käyttää vanhemman kanssa kieltä, jota strategian mukaan vanhempi ei puhu hänelle. Havaintoja tehtiin Norjassa asuvassa kaksikielisessä perheessä, jossa äiti puhui lapselle englantia ja isä norjaa. Eri keskustelustrategiat voivat tukea yksikielistä tai monikielistä keskustelua. Jos perheessä noudatetaan kielistrategiaa, jonka mukaan vanhemmat käyttävät eri kieliä lasten kanssa, kielen sekoittamisen välttämiseksi voidaan käyttää yksikielistä keskustelua edesauttavaa keskustelustrategiaa. Kuten Lanza huomauttaa, eivät kuitenkaan vanhemmat ole aina tietoisia interaktiossa käyttämistään keskustelustrategioista (Lanza 2007: 56). Yksikielinen keskustelustrategia on Minimal Grasp Strategy, jolloin vanhempi ei vaihda lapsen käyttämään kieleen, vaan pyytää lasta toistamaan sanomansa vanhemman kielellä. Jatkumolla kohti kaksikielistä keskustelua seuraavaksi tulee Expressed Guess Strategy, jossa vanhempi toistaa lapsen sanoman omalla kielellään kysymyksen muodossa, eli odottaa vastausta lapselta. Adult Repetition -strategia ei kannusta lasta vaihtamaan kieltä, sillä vanhempi vain toistaa lapsen sanoman omalla kielellään odottamatta vastausta lapselta. Näin tässä tapauksessa keskustelu voi jatkua myös kaksikielisesti. Toinen samaan suuntaan pyrkivä strategia on Move on Strategy, jolloin vanhempi osoittaa ymmärtävänsä lapsen sanomaa ja hyväksyvänsä lapsen kielivalinnan. Esimerkiksi lapsen englanninkieliseen kysymykseen suomenkielinen vanhempi vastaa suomeksi, ja täten keskustelu jatkuu. Jatkumon kaksikielisessä päässä on Code-switching -keskustelustrategia, jolloin vanhempi vaihtaa lapsen kieleen.

15 Harmoninen monikielinen kehitys Kaksikielisellä kasvatuksella on omia haasteita, ja kaksikieliset perheet voivat kokea kaksikielisyydestä johtuvia konflikteja varsinkin yksikielisyyttä normina pitävässä kieliyhteisössä, mikä voi vaikuttaa heidän subjektiiviseen hyvinvointiinsa (De Houwer 2015). De Houwer (2015) kartoittaa sitä, mitkä ilmiöt voivat vaikeuttaa harmonista kaksikielellistä kehitystä perheissä. Yksi haasteista on duaalikielinen keskustelu eli se, että vanhempi ja lapsi käyttävät samassa keskustelussa eri kieltä. Siitä voi johtua lapsen toisen äidinkielen häipyminen passiiviseksi kielitaidoksi, tai jopa suhteetkin vanhempiin ja sukulaisiinkin voivat kärsiä siitä. Pienenä omaksuttu kieli voi unohtua myöhemmin, mikä voi johtaa kielen menettämiseen ja identiteettiongelmiin. Vanhempien kielellisellä syötöksellä on vaikuttava teho, jos esimerkiksi noudatetaan yksikielisiä keskustelustrategioita, jotka sopeuttavat lapsia käyttämään sitä kieltä, mitä vanhempi heille puhuu. Jos taas lapsen annetaan vastata toisella kielellä, lapsi voi tottua käymään duaalikielisiä keskusteluja. Yksikielisestä näkökulmasta johtuu myös se, että kaksikielistä lasta käsitellään ikään kuin kahtena yksikielisenä, eli häneltä saatetaan vaatia samantahtista kehitystä molemmilla kielillä. Kahden kielen epätasainen osaaminen on kuitenkin varsin normaalia, varsinkin jos otetaan huomioon, että eri kieliä saatetaan käyttää eri elämän domeeneissa. Tasapainoiseen kaksikielisyyteen vaikuttaa merkittävästi vanhempien kielellisen syötöksen frekvenssi ja laatu (De Houwer 2015: 178). 2.8 Monikielisten perheiden kielenkäytöstä tehtyjä tutkimuksia Suomessa Alla esittelen lyhyesti vain muutamaa sellaista tutkimusta, jotka liittyvät tiiviisti tämän tutkimuksen aiheeseen eli perheen monikielisyyteen. Tämän tutkimuksen kohteena ovat perheet, joissa toinen vanhempi on vähemmistökielinen ja toinen suomenkielinen samaten kuin Pietikäisen ym. (2010) tutkimuksessa. Pietikäisen ym. (2010) tapaustutkimus käsittelee keskisuomalaisen monikielisen perheen kielivalintoja heteroglossisesta näkökulmasta. Tutkimuksessa kielenkäyttöä käsitellään dynaamisena, tilanteittain muuttuvana. Jyvässeudun englannin- ja suomenkielisessä lapsiperheessä tarkasteltiin haastattelun ja kellotaulutehtävän avulla perheen kielelliset resurssit. Kielitaidon sijasta tutkimuksen tarkastelukohteena oli perheen kielellinen repertuaari eli kaikki kielelliset resurssit, joita perheenjäsenet käyttävät kommunikaatiossa perhe-elämän eri tilanteissa. Tarkastelusta käy ilmi, että perheiden kielillä

16 15 on omat paikkansa ja tehtävänsä, joiden mukaan kielivalinnat tehdään. Kieliä käytetään tilanteisesti ja kielille annetaan tilannesidonnaisia arvoja. Edellä mainitussa tutkimuksissa käsiteltiin vähemmistökieli suomi-kieliparia. Tämän tyyppinen kaksikielisyys eroaa suomi ruotsi-kaksikielisyydestä jo lähtökohtaisesti siinä, että suomenruotsilla on lain takaama asema. Perheen oman kielenkäytön lisäksi myös ruotsinkielinen kielenkäyttöympäristö voi vahvistaa vähemmistökielen asemaa. Sen sijaan statuksettomien vähemmistökielten käyttöön ympäristössä monesti ei tarjoudu mahdollisuutta. Alla esittelen muutamaa suomi ruotsi-kaksikielisyyden tutkimusta, jotka käsittelevät tähän tutkimukseen liittyviä aiheita: perheen kielivalintoja ja kielistrategioita. Palviainen ja Boyd (2013) tarkastelevat nexusanalyysin avulla perheen kielipolitiikan muodostumista Suomessa asuvissa perheissä, joissa kieliparina on suomi ja ruotsi. Perheissä käytetään yksi henkilö yksi kieli -strategiaa (OPOL), ja perheiden vanhemmilla on eri ensimmäisiä kieliä, mutta he kaikki ovat vaihtelevin määrin kaksikielisiä. Tarkoituksena oli löytää yhtäläisyyksiä ja eroja samaa kielistrategiaa soveltavista perheistä ja paljastaa, miten kielistrategiaa perheenjäsenet konstruoivat yhdessä. Tulokset osoittavat, että perheissä interaktion malli oli muuttunut ajan mittaan ja kahta kieltä käytetään joustavasti joskus kielistrategiasta poiketen. Kielistrategian käyttöönottoa ei suunniteltu eksplisiittisesti, vaan sen käyttö oli luonnollista. Lapsen agenttius tuli esiin käytännön kielenkäytössä. Vanhemman ja lapsen välisessä interaktiossa lapset ohjailivat kielenkäyttöä ja osallistuivat kielipolitiikan muodostumiseen aktiivisesti. Rontu (2004) käsittelee artikkelissaan turkulaisia suomalais-suomenruotsalaisia perheitä ja kielellisen strategian muodostumista perheessä. Vanhemmat ovat hyvin tietoisia kielenkäytöstään ja pyrkivät puhumaan lapselle omaa kieltään. Kaksikielisyyteen suhtaudutaan myönteisesti ja perheissä korostuu oma kaksikielinen identiteetti. Tutkimuksen kaksikielisissä perheissä enemmistökieli suomi ei uhkaa ruotsia vaan toisinpäin: joissakin perheissä ympäristön tasapainottelun vuoksi ruotsi on jopa dominoiva kieli. Sjöberg (2016) käsittelee pro gradu -tutkielmaansa perustuvassa artikkelissaan sitä, miten kolmen suomea ja ruotsia käyttävän kaksikielisen perheen kielivalinnat näkyvät perheen kielipolitiikassa. Perheet asuvat kaksikielisellä paikkakunnalla, jossa suomi on vähemmistökieli. Tulosten mukaan kaksikieliset vanhemmat uskovat kaksikielisyyden rikastuttavan elämää ja tuovan lapsille hyötyä. He käyttävät perheessään yksi henkilö yksi kieli -strategiaa, joka oli käytössä myös heidän lapsuudessaan. Vanhemmat suhtautuvat vaihtelevasti kielten sekoittamiseen, mutta he ovat tyytyväisiä valintaansa kasvattaa lapsensa kaksikieliseski.

17 16 3 Tutkimuksen tavoitteet ja aineisto 3.1 Tutkimuksen tavoitteet Tässä tutkimuksessa tarkastelen Suomessa asuvien monikielisten perheiden kielipolitiikkaa ja sen kautta perheiden kielivalintoja ja kielenkäyttöä. Pyrin selvittämään, miten perheessä kielenkäytön käytänteet muodostuvat ja kuinka tietoisesti vanhemmat ohjailevat sitä. Tutkimuskysymykset perustuvat toisaalta perheen kielipolitiikan tutkimusten tuttuihin aiheisiin (ks. luku 2), toisaalta haastatteluissa esiin nousseisiin seikkoihin. Tutkimuskysymykset tiivistän kolmeen kohtaan: 1. Kuinka tietoisia vanhemmat ovat oman arvionsa mukaan monikielisten lasten kasvatuksessa? Tarkastelun kohteena on se, miten vanhemmat kuvailevat kielisuunnittelun prosessia. Oletan kertomuksesta käyvän ilmi, olivatko vanhemmat miettineet kielten käyttöä perheessä ennen lapsen syntymää vai syntyivätkö kielelliset käytänteet kotona itsestään tai huomaamattomasti. Tämä aihe liittyy kielipolitiikan eri käsittelytapoihin, joissa kielisuunnittelua voidaan tarkastella joko ohjelmallisena ja tietoisesti suunniteltuna (King ym. 2008) tai laajemman tulkinnan mukaan näkymättömästi muodostuvana (Caldas 2012, Palviainen & Boyd 2013). 2. Mitkä tekijät vaikuttavat vanhempien kielisuunnitteluun monikielisessä perheessä? Tämän kysymyksen kohdalla tarkastelen yksityiskohtaisemmin, mistä vanhemmat hakevat tietoa monikielisten lasten kasvatuksesta. Oletuksena ovat Kingin ja Foglen (2006) selvittämät tietolähteet: ystäväpiiri ja sukulaiset, media, omat kokemukset ja asiantuntijoiden neuvot. Toinen selvittämisen arvoinen seikka on vanhempien kielelliset uskomukset, asenteet ja niiden vaikutus perheen kielenkäyttöön. 3. Miten vanhempien periaatteelliset päätökset toteutuvat käytännössä monikielisten lasten kasvatuksessa (heidän omien kertomustensa mukaan)? Tällä kysymyksellä on tarkoitus tarkastella, miten vanhemmat toimivat käytännössä. Tarkastelun kohteena ovat kielten opettaminen kotona eli kielten siirtäminen sekä kielistrategioiden ja keskustelustrategioiden käyttäminen. Kiinnitän erityisen huomion yksi henkilö yksi kieli -strategian suosimiseen.

18 Tutkimuksen aineisto Aineiston keräämiseen käytin taustalomaketta ja puolistrukturoituja haastatteluja. Taustalomakkeessa pyysin seuraavat perustiedot perheenjäsenistä: vanhempien etunimi, ikä ja ammatti, lasten etunimi ja ikä sekä perheessä käytetyt kielet. Taustalomakkeessa vanhemmat voivat valita haastattelun kieliä, jotka olivat haastattelijan kielitaidosta johtuen suomi, englanti tai unkari. Haastattelukielen valinnassa oli mahdollista valita myös useampi kieli, mutta kaikki perheet valitsivat vain yhden kielen. Haastatteluista kaksi sujui suomeksi, yksi unkariksi ja kolme englanniksi. Haastateltavaksi valikoitumisen kriteerit olivat seuraavat: perhe on monikielinen (mukaan lukien kaksikielisiä) ja kotona käytetään muun muassa suomen kieltä. Ruotsin kielen suljin pois tarkastelusta, jotta aineistossa olisi vain yksi kansalliskieli: ruotsin kielellähän on sama virallinen asema Suomessa kuin suomen kielelläkin. En etsinyt myöskään Suomen autoktonisia vähemmistökieliä (romanin kieltä, saamen kieliä, karjalaa) käytettäviä perheitä. Näin tarkasteltavissa perheissä suomi on enemmistön virallisena kielenä, ja muut kielet ovat statuksettomia vähemmistöjen puhumia kieliä. Tämä asettelu mahdollistaa tarkastelun siitä, millainen asema kieliyhteisön dominoivalla kielellä on monikielisessä perheessä suhteessa vähemmistökieliin. Valintakriteereiden löysyydestä johtuen haastateltavat perheet ovat hyvin erilaisia sekä puhuttavien kielten että perheen rakenteen suhteen. Eroavuuksista huolimatta haastatteluissa nousi esiin monta ilmiötä, jotka vaikuttavat olevan yhteisiä tutkimukseen osallistuville perheille, ja joihin nojaten voidaan tehdä monikielisiä perheitä koskevia havaintoja myös yleisemmällä tasolla. Haastattelussa haastattelin ensisijaisesti vanhempia, mutta yhdessä haastattelussa lapsikin seurasi haastattelua joksekin aikaa ja kommentoi kysymyksiä, ja kolmessa haastattelussa lapset olivat läsnä taustalla eli joskus kuultavissa äänitteessä (ks. Taulukko 1). Lasten läsnäolo teki haastattelutilanteesta autenttisemman, sillä heidän interaktionsa vanhempien kanssa havainnollisti perheen käytännön kielenkäyttöä. Tässä tutkimuksessa en kuitenkaan tarkastele todellista kielenkäyttöä, vaan tavoitteena on selvittää perheen kielitilanne sekä vanhempien asenteita, uskomuksia ja suunnitelmia heidän oman kerrontansa pohjalta. Myös kaikki perheen kielirepertuaareja erittelevät kuvaukset pohjautuvat vanhempien kerrontaan ja arvioon, eikä tähän tutkimukseen sisälly etnografisia havaintoja käytännön kielenkäytöstä.

19 18 Taulukko 1: Haastateltavat perheet perhe vanhempien lasten asuinpaikka haastattelun kieli muita käyttämät kielet käyttämät kielet ja kesto huomautuksia perheessä (1. ja ikä kirjain-isä, 2. kirjain-äiti) 1. A:suomi, L1 (17):suomi Helsinki suomi (kaldea, arabia) L2 (15):suomi 42:58 B: suomi, L3 (13):suomi (arabia) L4:tulossa 2. C: englanti, L1-3 (28, 26, Helsinki englanti haastattelu vain suomi, ((hindi)) 21v): suomi, 43:01 isän kanssa D: suomi englanti 3. E: unkari, L1 (6v):suomi, Helsinki englanti haastattelussa englanti liettua, unkari 59:26 lapset taustalla F: liettua, L2 (4v): suomi, englanti liettua, unkari 4. G: suomi, unkari L1-3 (17, 15, 12 Espoo unkari tytär mukana H: unkari, suomi v): suomi, 01:13:42 haastattelussa unkari? 5. I: suomi, L1 (7v): suomi, Tampere suomi romaniankielinen englanti romania, 15:56+01:02:48 ystävä mukana, J: romania, englanti? lapsi läsnä englanti, suomi taustalla, haastattelu kahdessa osassa 6. K: suomi, L1 (5v): suomi, Helsinki englanti lapsi läsnä englanti taiwan- 56:03 L: taiwan- mandariini, mandariini, (tanska) englanti L2:tulossa Haastattelut tein yhtä haastattelua lukuun ottamatta haastateltavien kodissa loka-joulukuussa 2016 Helsingissä, Espoossa ja Tampereella 2. Jokainen haastattelu kesti noin tunnin, ja näin yhteensä haastatteluaineistoa kertyi noin kuusi tuntia (5h54min). Haastatteluista tein ääninauhoituksen, johon pyysin vanhempien suostumuksen. 2 Aineistonkeruun tein CIMO:n stipendillä Helsingin yliopiston professori Hanna Lappalaisen ohjauksessa. Kiitän häntä ja kaikkia tutkimukseen osallistuvia perheitä arvokkaasta avusta.

20 Perheiden esittely Tutkimukseen osallistuvissa perheissä on käytössä vähintään kaksi kieltä, joista toinen on suomi. Jokaisessa perheessä on vähintään yksi lapsi, ja perhe on asunut Suomessa jonkin aikaa vakituisesti. Tutkimuksessa käytän kaikki tekemiäni haastatteluja, vaikka yhdessä haastateltavana oli pelkästään perheen isä. Perheitä esittelen luokiteltuina vähemmistökieli enemmistökieli-asetelman mukaan. Kuudesta perheestä neljässä toisen vanhemman kieli on suomi ja toisen jokin muu kieli. Perheessä 2 kaikki lapset ovat jo täysikäisiä ja vain nuorin asuu kotona. Tässä tapauksessa haastattelu sujui enemmänkin retrospektiivisesti ja vain perheen isän kanssa kodin ulkopuolella. Oman kertomuksensa mukaan isä on monikielinen (englanti, hindi, suomi, muita kieliä) ja käyttää lastensa kanssa englantia, kun taas hänen vaimonsa puhuu lapsille suomea. Vanhemmat käyttävät keskenään englantia ja silloin-tällöin suomea. Perheen 4 isä on suomenkielinen, äiti unkarinkielinen, ja vanhemmat käyttävät keskenään unkaria. Isä puhuu teini-ikäisille lapsilleen suomea, äiti taas sekä suomea että unkaria. Lapset käyttävät keskenään suomea. Perheessä 5 isä on suomenkielinen ja äiti romaniankielinen. Isä puhuu lapselle suomea ja äiti pääsääntöisesti romaniaa. Vanhemmat puhuvat keskenään englantia. Perheen 6 isä on suomenkielinen, äiti taiwan-mandariinin kielinen. Vanhemmat puhuvat lapselle omaa kieltään ja puhuvat keskenään englantia. Nämä perheet sopivat yllä mainittua yksi henkilö yksi kieli -strategiaa käyttävien kategoriaan. Kaikkien neljän perheen vanhemmat pyrkivät puhumaan lapsilleen toistakin kieltä kuin toinen vanhempi, ja toisen vanhemman kieli on suomi, eli enemmistön kieli. Toinenkin vanhempi osaa enemmistökieltä, paitsi perheessä 6. Perhe 4 poikkeaa toisista perheistä siinä, että äiti käyttää lasten kanssa sekä enemmistö- että vähemmistökieltä. Perhe 3 edustaa kieliasetelmaa, jossa jokaisen vanhemman äidinkieli on Suomessa eidominoiva kieli. Perheen isä on unkarinkielinen ja äiti liettuankielinen. Vanhemmat käyttävät keskenään englantia ja puhuvat lapsilleen kukin omaa kieltään. Perheessä suomen käyttäjinä ovat kaksi lasta. Perhe 1 on sinänsä poikkeus, sillä vanhempien kertomuksen mukaan se ei ole käytännössä monikielinen, vaikka vanhemmat ovatkin monikielisiä. Perheen isän äidinkieli on kaldea ja hän osaa myös arabiaa. Perheen äiti on suomenkielinen ja käyttää työssään arabiaa. Vanhemmat käyttävät yleensä suomea sekä keskenään että lasten kanssa. Haastattelusta kuitenkin käy ilmi, että tietyissä tilanteissa varsinkin vanhemmat käyttävät muutakin kieltä kuin suomea, esimerkiksi arabiaa salakielenä ja arabiankielisten vieraiden kanssa.

21 20 Vanhempien ammattia ja perheen sosioekonomista statusta tässä tutkimuksessa en tarkastele. Tärkeämpänä seikkana nousee esiin se, onko vanhemmilla koulutuksestaan johtuen tietoa tai asiantuntijuutta perheen kielipolitiikasta. Perheen 1 äidillä on kielen yliopistotutkinto, joten hänen voidaan olettaa tietävän tutkitusta aiheesta jotain. Perheen 4 isä kävi sosiolingvistiikan kurssin yliopistossa ja perheen 5 äiti on kielten opettaja. Nämä tapaukset antavat aihetta olettaa isomman tietoisuuden mahdollisuuden haastattelun aiheesta, ja selvitettävänä on, miten se vaikuttaa perheiden kielipolitiikkaan. 3.4 Puolistrukturoitu haastattelu ja haastattelurunko Kvalitatiivisessa tutkimuksessa eniten käytetty haastattelulaji on puolistrukturoitu haastattelu. Puolistrukturoitu haastattelu sijaitsee jatkumolla strukturoidun ja ei-strukturoidun haastattelun välillä. Tiukasti strukturoidussa haastattelussa varmistetaan, että haastateltavilta kysytään samat etukäteen valmiiksi kirjoitetut kysymykset samassa muodossa ja järjestyksessä, esimerkiksi kyselyhaastattelussa. Toisen ääripään metodi on ei-strukturoitu haastattelu, jossa haastattelijalla voi olla valmiina pelkkä aihe, kuten esimerkiksi elämäkertahaastatteluissa. Näiden välimaastossa sijaitseva puolistrukturoitu haastattelu on pitemmälle suunniteltu, mutta sekä haastattelijalla että haastateltavalla on mahdollisuus vaikuttaa haastattelun kulkuun. (Brinkmann 2013: 20-21) Haastateltavan äänen annetaan kuulua, ja keskustella voidaan myös etukäteen valmisteltuun haastattelurunkoon kuulumattomista aiheista. Lisäksi haastattelija voi mukauttaa kysymysten muodot ja järjestyksen keskusteluun ja kiinnittää huomiota tilanteesta nouseviin tärkeihin kohtiin. Kuitenkin haastattelijan on pysyttävä roolissaan neutraalina osallistujana, joka ei johdattele osallistumisellaan haastateltavaa. Tutkimusta suoritettaessa kannattaa muistaa, etteivät haastattelussa haastatettaville asetetut kysymykset ole samoja kuin tutkimuskysymykset. Huomiota kiinnitetään siihenkin, että laadullisessa haastattelussa kysymykset muotoillaan avoimiksi. Vaihtoehtokysymyksissä on se vaara, että niihin sisältyvät jo ennakko-oletukset tai että haastateltavat antavat niihin sisällöltään vähemmän informatiivisia vastauksia. (Ruusuvuori ym. 2010: 9, 10, 16) Tämän tutkimuksen haastattelurunko (ks. Liite 1) koostuu kolmesta pääosasta. Ensimmäisessä osassa kartoitetaan perheen kielirepertuaari, eli selvitetään, mitä kieliä perheenjäsenet käyttävät toistensa kanssa. Sen jälkeen tarkastellaan perheen kielipolitiikan muotoutumista aikajärjestyksessä. Toisessa osassa kysytään kielitilanteesta ennen lasten syntymää, muun muassa siitä, miten vanhemmat päättivät perheessä käytettävistä kielistä,

22 21 millaisia ongelmia he kohtasivat kieliin liittyen ja mistä he hakivat tietoja monikielisen lapsen kasvatuksesta. Kolmannessa osassa siirrytään käsittelemään nykyistä kielisuunnittelua, toisin sanoen kysytään nykyisistä kieliin liittyvistä ongelmista ja kielenkäytöstä lasten kanssa. Lisäksi käsitellään haastateltavien asenteita koodinvaihtoon, heidän keskustelustrategioitaan sekä kielen opettamista kotona. Seuraavassa kysymyskimpussa keskitytään perheen kielenkäyttöön kodin ulkopuolella. Tarkastellaan perheen asuinaluetta, koulun valintaa, ystäväpiiriä, vapaa-ajan toimintaa ja suhteita sukulaisiin. Näitä seuraavat kysymykset koskevat suomen kielen asemaa perheessä, ja viimeinen osa käsittelee tulevaisuuden näkymiä. Haastattelurunko toimi haastattelutilanteessa apunani, mutten näyttänyt sitä haastateltaville, enkä seurannut teemojen järjestystä tai kysymysten muotoa tiukasti. Näin eivät kaikki kysymykset tulleet kysyttyä, sen sijaan olen saanut myös tietoja seikoista, jotka eivät sisältyneet haastattelurunkoon. 3.5 Haastattelun sisällönananlyysi Laadullisen haastattelun sisällönanalyysin tavoitteena on löytää aineistosta jotain, mikä ei ole sellaisenaan läsnä siinä. Toisin sanoen pelkkä haastattelujen raportointi ei johda varsinaisiin tuloksiin (Ruusuvuori ym. 2010: 18). Ensimmäinen vaihe on tutustuminen aineistoon, sen järjestely ja rajaaminen (Ruusuvuori ym. 2010: 12). Tämän tutkimuksen tapauksessa tutustuminen ja aineiston rajaaminen alkoi jo siinä vaiheessa, kun haastattelut aloin litteroida. Kokonaisten haastattelujen litteroimisen sijasta haastatteluista valikoin litteroitavaksi keskustelupätkiä, jotka ovat sisällöltään relevantteja perheen kielipolitiikan kannalta. Kuitenkin tein myös muistiinpanoja koko haastattelun sujumisesta. Seuraavassa analyysivaiheessa etsin toistuvia teemoja ja ilmiöitä, jotka laitoin luokkiin. Aineiston luokittelussa eli koodauksessa aineisto pilkotaan pienempiin osiin ja luodaan ylä- ja alaluokkia löytyvien teemojen ja ilmiöiden perusteella (Ruusuvuori ym. 2010: 18). Ensin etsin haastatteluista aiheita, jotka esiintyvät useammassakin haastattelussa, ja ryhmittelin niihin aiheisiin kuuluvat keskustelupätkät. Sellaiset aiheet olivat esimerkiksi lapsi puhuttelee vanhempaa suomeksi, ei paineita lapsille ja kielten käyttö on luonnollista. Sen jälkeen järjestin aiheet yläkäsiteryhmiin. Yleisemmät luokat ovat kielisuunnittelu, uskomukset ja asenteet, tietolähteet monikielisestä kasvattamisesta, kielten opettaminen ja suomen kielen asema perheessä. Aineiston varsinainen analyysi lähtee liikkeelle näistä luokittelun tuloksista

23 22 aineistonkeskeisten merkityssuhteiden etsinnällä ja perheiden tapausanalyysin tuloksien vertailulla. Analyysin tuloksia esittelen seuraavassa luvussa. 4 Tulokset 4.1 Perheen kielisuunnittelu: kielivalintojen tekeminen alkuvaiheessa Vanhempien kielisuunnittelulla, tarkemmin tässä kappaleessa fokuksessa olevalla kielten asemasuunnittelulla tarkoitetaan sitä, mitä kieliä vanhemmat päättävät käyttää perheessä. Kielisuunnittelu -termi antaa ymmärtää, että kielenkäyttöä neuvotellaan ja siitä tehdään päätöksiä tietoisesti (King ym. 2008). Eksplisiittisillä päätöksillä on merkittävä vaikutus kielen sukupolvelta toiselle siirtämiseen, ja niiden puute voi viitata tietoisen kielipolitiikan puutteeseen perheessä (Schwarz 2010:173). Tutkimuksen aineistossa tarkastelen sitä, miten tietoisuus ilmenee perheen kielenkäytön suunnittelussa, ja voidaanko puhua edes suunnittelusta. Haastatteluissa vanhemmat kertoivat siitä, olivatko he pohtineet kielten käyttöä perheessä ennen lasten syntymää ja suunnitelleet sitä. Vanhempien kertomukset ovat retrospektiivisiä ja näin ei aina tarkkoja tai yksityiskohtiin meneviä. Kuitenkin ne kuvastavat vanhempien suhtautumista kielisuunnitteluun. Perheen kielisuunnittelun alkuvaiheessa tehdään kielivalintoja perheessä (varsinkin lasten kanssa) käytettävistä kielistä. Haastattelussa pyysin vanhempia muistelemaan aikoja ennen lapsen syntymää ja kertomaan, olivatko he pohtineet perheen kielitilannetta ja suunnitelleet kielenkäyttöä. Vanhempien kertomuksista hahmottui kahdenlainen monikielisyyden suunnittelun alkuasetelma: vanhemmat, jotka retrospektiivisessä kertomuksessaan väittävät, etteivät pohtineet kielenkäyttöä ja vanhemmat, jotka kertoivat pohtineensa sitä. Kielenkäytön pohtimista kuvaillessaan vanhemmat kuitenkin korostivat, ettei päätöksenteko ollut vaikea. Kertomuksista hahmottuva kuva antaa ymmärtää, että kielten valinnan tai varsinaisten suunnittelemisen sijasta sovittiin noudattaa sitä, mikä vaikutti luonnolliselta: puhua lapsille omaa kieltä. Alkuvaiheen kielisuunnittelu eli perheen kielten valinta sellaisenaan ei rakentunut valintojen ja päätösten tekemisen varaan vaan tapahtui luonnollisesti ja vähemmän eksplisiittisesti. Haastattelemieni perheiden kielisuunnittelun luonne näyttää olevan sopusoinnussa Palviaisen ja Boydin (2013: 236) tulosten kanssa, joissa korostuu päätöksenteon luonnollisuus.