Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2014

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2014"

Transkriptio

1 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2014 Maakunnan yksitoista kuntaa kuuluvat kolmeen eri talousalueeseen eli Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen seutuun. Seutukunnallinen yhteistyö toteutuu erityisesti kirjastojen kimpoissa. Forssan seudulla sijaitsevat Louna-kirjastot: Forssan, Ypäjän, Jokioisten, Tammelan ja Humppilan kaupungin- tai kunnankirjastot. Hämeenlinnan seudun Vanajanverkkoon kuuluvat Hämeenlinnan kaupunginkirjaston lisäksi Hattulan ja Janakkalan kuntien kirjastot. Riihimäen seudun kirjastot muodostavat Ratamon, johon kuuluvat Kanta-Hämeen maakunnan puolelta Riihimäki ja Hausjärvi ja Uudenmaan maakunnan puolelta Hyvinkää ja Nurmijärvi. Kanta-Hämeen maakuntaan kuuluva Lopen kunnankirjasto tekee yhteistyötä Ratamo-kirjastojen kanssa. Kanta-Hämeen kirjastoissa käytetään sekä Axiellin vanhempia kirjastojärjestelmiä Origoa ja PallasProta että uudempaa Auroraa. Uudempi verkkokirjastoratkaisu Axiellin Arena on käytössä Vanamo-kirjastoissa, Lopen asiakasliittymänä on Arenan miniversio Axiell Web-Opac. Kirjastojärjestelmät ja asiakasliittymät Kanta-Hämeen kirjastoissa: Louna-kirjastot: Origo ja Web-Origo Vanamo-kirjastot: Origo ja Axiell Arenaan perustuva Vanamo (syksyyn 2014 asti tämän rinnalla Web-Origo) Ratamo-kirjastot: PallasPro ja Intro Kanta-Hämeen maakuntakirjastoalueen kirjastokimpoilla on edessään kirjastojärjestelmän vaihto. Maakunnallisesta järjestelmäyhteistyöstä keskusteltiin ja Vanamo-kirjastot ja Louna-kirjastot lähtivät yhdessä valmistelemaan järjestelmän kilpailutusta. Hämeenlinnan kirjastossa järjestettiin järjestelmäesittelyjä: Open Library Solutionsin Mikromarc ja Axiellin Aurora Kanta-Hämeen maakuntakirjastoalueen edustajaksi yleisten kirjastojen neuvostoon kaudelle valittiin kirjastonjohtaja Sirkka Ylander Jokioisilta ja hänen varalleen kirjastotoimenjohtaja Kaija Viskari Riihimäeltä. Maakuntakirjastotoimintaan saatiin todellisiin kustannuksiin perustuvaa korotettuna yksikköhintana maksettavaa valtionapua euroa. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Hämeen maakuntakirjaston informaatikkona toimi vuonna 2014 Seija Shemeikka. 1. KAUKOPALVELU Kaukopalvelu jaetaan tilaavaan ja lähettävään kaukopalveluun: edellisessä tilataan omille henkilöasiakkaille muista kirjastoista materiaalia, jälkimmäisessä lähetetään muille kirjastoille Hämeenlinnan kaupunginkirjaston materiaalia. Kaukolainat omille henkilöasiakkaille (tilaava kaukopalvelu) (suluissa vuoden 2013 tiedot) Pyyntöjä Lainoja saatu 993 (1033) 984 (1007) Toimitusprosentti 99 (97). Pyyntöjä tuli asiakkailta 4 prosenttia vähemmän ja lainoja saatiin muista kirjastoista 2 prosenttia vähemmän kuin vuonna Rauenneita pyyntöjä oli 9. Kaukolainat muille kirjastoille (lähettävä kaukopalvelu) (suluissa vuoden 2013 tiedot) Kaukolainoja oli yhteensä 1511 (1636) kappaletta. Tässä luvussa on mukana uusinnat. Pyyntöjä Toimitetut 980 (1013) 954 (992) Pyynnöistä 26 (21) raukesi eli joko niitä ei voitu halutussa tilausajassa toimittaa tai ne peruttiin tai pyydettyä materiaalia ei ollut Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa, vaan jossakin toisessa Vanajanverkon kirjastossa. Toimitetuista lainoja oli 954 (992) ja uusintoja 557(644). SEUTULAINOJEN KULJETUS Vanajanverkon kirjastojen seutukuljetukseen osallistuivat vuonna 2014 Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan kirjastot. Seutukuljetus järjestettiin kolme kertaa viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin Hämeenlinnasta Hattulan

2 kirjastoon. Janakkalan kirjastossa alettiin käydä entisen yhden kerran sijaan kaksi kertaa viikossa tiistaisin ja torstaisin kesäkuun alusta alkaen. Seutukuljetuksen tarkoitus oli saada kirjastojen kokoelmat tehokkaaseen kiertoon ja tarjota seudun kirjastojen asiakkaille mahdollisuus tilata itselleen aineistoa, jota oman kirjaston kokoelmassa ei ollut. Asiakkaat voivat palauttaa omista kirjastoistaan lainaamaansa aineistoa maksutta mihin tahansa seutukuljetuksen piirissä olevaan kirjastoon. Vuonna 2014 Hämeenlinnassa lainattiin muiden seutukuljetukseen osallistuneiden kirjastojen (Hattula ja Janakkala) aineistoa 7849 nidettä (7352 nidettä v.2013) ja Hämeenlinnan kokoelmista lähetettiin (Hattulaan ja Janakkalaan) 4698 nidettä seutulainaan (4047nidettä v. 2013). 2. ETÄTIETOPALVELU Kysy kirjastonhoitajalta verkkotietopalvelu vastasi 117 kysymykseen. Muista Kanta-Hämeen kirjastoista verkkotietopalvelussa oli mukana Riihimäen kaupunginkirjasto. Hämeenlinnan kirjasto vastasi muiden kantahämäläisten kirjastojen alueelta tulleisiin kysymyksiin. 3. MAAKUNTAKIRJASTON JÄRJESTÄMÄT KOKOUKSET JA KOULUTUSTILAISUUDET Hämeenlinnan kaupunginkirjaston koulutus jakautuu muodollisesti maakunnalliseen ja kirjaston sisäiseen koulutukseen. Kirjaston henkilökuntakin on luonnollisesti osa maakuntaa, ja toisaalta oman henkilökunnan koulutus voidaan useimmiten suunnata maakunnan kirjastoille. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto-maakuntakirjasto järjesti 9 koulutustilaisuutta, joihin osallistui yhteensä 233 henkilöä. Koulutuksiin osallistuneilta on kerätty palautetta vuodesta 2013 alkaen. Koulutuksista annettu palaute on ollut kiitettävää; asteikolla 1-5 koulutukset saivat yleisarvosanaksi yli neljä. Yksi koulutuspäivä järjestettiin yhteistyössä Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa. Koulutuksiin osallistui henkilökuntaa kaikista muista Kanta-Hämeen alueen kirjastoista paitsi Ypäjältä. Osallistujia oli myös Heinolan, Hyvinkään, Keravan, Klaukkalan, Kouvolan, Lahden, Lohjan ja Nurmijärven kirjastoista. Vanajanverkon kirjastojen kokouksia pidettiin kolme ja niissä oli osallistujia kaikista alueen kirjastoista. Hämeen maakuntakirjasto piti keväällä työpalaverin luontoisen maakuntakirjastopalaverin, jossa vaihdettiin kuulumisia Kanta-Hämeen alueen kirjastojen kanssa ja suunniteltiin tulevaa toimintaa. Palaverissa tutustuttiin YKN:n kokouksessa huhtikuussa esillä olleisiin ajankohtaisiin kirjastoasioihin ja keskusteltiin niistä. Käytiin läpi alueen työn alla olevat ja vasta päättyneet hankkeet ja suunniteltiin alustavasti uusia hankkeita sekä syksyn ammatillista täydennyskoulutusta, jota järjestetään tehtyjen osaamiskartoitusten tulosten pohjalta. Maakuntakirjastokokous pidettiin joulukuussa. Kokouksen alussa jaettiin Kanta-Hämeen kirjastojen kuulumisia ja keskusteltiin kirjastokentän ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä. Keskeisenä aiheena oli myös maakuntakirjastotoiminta ja toiminnan kehittäminen. Kokouksen lopuksi viestinnänsuunnittelija Päivi Litmanen-Peitsala Kirjastot.fistä kertoi digi- ja ekirjastosta. Ammatillinen täydennyskoulutus Klassikoiden parhaat ja kaunon helmet Kouluttaja, lukuneuvoja Marika Helovuo esitteli aikuisten kaunokirjallisuutta Trimalkion pidoista Huojuvaan taloon ja historian hämärästä karuun tulevaisuuteen. Kohderyhmä: Hämeenlinnan ja Kanta-Hämeen alueen kirjastojen työntekijät. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Osanottajia 22. Osallistujat olivat seuraavien kaupunkien ja kuntien kirjastoista: Hämeenlinna, Janakkala, Loppi ja Riihimäki Maakuntakirjastopalaveri. Vaihdettiin kuulumisia Kanta-Hämeen alueen kirjastojen kanssa ja suunniteltiin tulevaa toimintaa. Tutustuttiin YKN:n kokouksessa huhtikuussa esillä olleisiin ajankohtaisiin kirjastoasioihin ja keskusteltiin niistä. Käytiin läpi alueen työn alla olevat ja vasta päättyneet hankkeet ja suunniteltiin alustavasti uusia hankkeita sekä syksyn ammatillista täydennyskoulutusta, jota tullaan järjestämään meneillään olevien osaamiskartoitusten tulosten pohjalta. Kohderyhmä: Hämeenlinnan ja Kanta-Hämeen alueen kirjastojen työntekijät. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Osanottajia 13. Osallistujat olivat seuraavien kaupunkien ja kuntien kirjastoista: Hämeenlinna, Forssa, Janakkala, Loppi ja Riihimäki Verkon suosituimmat somepalvelut ja työkalut. Hanna Takala Zento Oy:stä esitteli verkon suosituimpia somepalveluja ja työkaluja. Kohderyhmä: Hämeenlinnan ja Kanta-Hämeen alueen kirjastojen työntekijät. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Osanottajia 25. Osallistujat olivat seuraavien kaupunkien ja kuntien kirjastoista: Hämeenlinna, Forssa ja Janakkala Raatoja ja rakkautta vuoden 2013 nuortenkirjat. Kirjastonhoitaja, kirjavinkkari Reetta Saine esitteli vuonna 2013 ilmestynyttä nuortenkirjallisuutta. Kohderyhmä: Hämeenlinnan ja Kanta-Hämeen alueen kirjastojen työntekijät ja koulujen opettajat. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Osanottajia 37. Osallistujat olivat seuraavien kaupunkien ja kuntien kirjastoista: Hämeenlinna, Forssa, Hattula, Hausjärvi, Janakkala, Loppi, Riihimäki ja Tammela. Koulutukseen osallistui myös opettajia Hämeenlinnan Hakkalan ja Lyseon kouluista.

3 Hankepäivä ideoiden salamointia. Raija Peltola (Tevere Oy) opasti koulutuspäivän alussa ottamaan luovuuden käyttöön uusien hankkeiden ideoimisessa. Sivistystoimentarkastaja Taina Pirhonen selitti hankeprosessin kulkua ja esitteli hankerekisterin uuden visuaalisen ilmeen. Kirjastotoimenjohtaja Maritta Turunen kertoi Lohjan kirjaston monimuotoisesta hanketoiminnasta, kirjastonhoitaja Eila Niemi esitteli Keravan kirjaston hankkeen Kirjasto iholla taiteen lähikontaktin ja jalkautuvan kirjastotoiminnan projekti, osastonjohtaja Tiina Ketola puhui Heinolan kirjaston hankkeesta Lukutaidon laajakaista ja osastonjohtaja Tuula Luoma esitteli Forssan kirjaston hankkeen Ikä ei ole este. Kohderyhmä: Hämeenlinnan ja Kanta-Hämeen alueen kirjastojen työntekijät. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Osanottajia 22. Osallistujat olivat seuraavien kaupunkien ja kuntien kirjastoista: Hämeenlinna, Forssa, Hattula, Heinola, Humppila, Jokioinen, Kerava, Lohja, Loppi, Riihimäki. Koulutuspäivän järjestivät Etelä-Suomen aluehallintovirasto ja Hämeenlinnan kirjasto Axiell-Auroran esittelytilaisuus. Esa Peltonen esitteli Kanta-Hämeen alueen kirjastoille Aurorakirjastojärjestelmän. Kohderyhmä: Hämeenlinnan ja Kanta-Hämeen alueen kirjastojen työntekijät. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Osanottajia 25. Osallistujat olivat seuraavien kaupunkien ja kuntien kirjastoista: Hämeenlinna, Hattula, Hyvinkää, Janakkala Ensiapukoulutusta kirjastoautonkuljettajille. Kirjastoautonkuljettajien lakisääteistä koulutusta järjestettiin maakunnallisena koulutuksena. Koulutus oli TraFin hyväksymää ja sen järjestivät Hämeenlinnan kirjasto ja JAKK yhdessä Suomen Punaisen Ristin kanssa. Koulutuksen tavoitteena oli, että t ensiapukurssin suoritettuaan kirjastoautonkuljettaja pystyy tunnistamaan tapaturmariskit liikenneonnettomuudessa ja pyrkii ehkäisemään niitä sekä osaa toimia ensiavunantajana onnettomuus- ja sairauskohtaustilanteissa. Kirjastoautonkuljettaja sai myös tietoa työturvallisuudesta ja omaa terveyttä edistävistä tekijöistä. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Osanottajia 15. Osallistujat olivat seuraavien kaupunkien ja kuntien kirjastoista: Hämeenlinna, Janakkala, Loppi Peruslukutaidosta monilukutaitoon kirjasto, koulu ja uudet opsit. Kirjastoasiantuntija Päivi Jokitalon pitämän koulutuspäivän sisältönä olivat uusissa opetussuunnitelmissa (2016) esiintyvä monilukutaito ja monialaiset oppimiskokonaisuudet, jotka vaikuttavat koulun ja kirjaston yhteistyön sisältöihin. Käsiteltäviä asioita olivat: mitä kirjastoammattilaisen pitäisi tietää uusista opseista, Kuinka kirjasto voi edistää koulun oppimistavoitteita ja miten opettajat ja oppilaat hyötyvät kirjastoyhteistyöstä? Koulutuksessa tarkasteltiin monilukutaidon sisältöjä ja muita opetussuunnitelman muutoksia, joissa kirjaston ja koulun yhteistyö on hyödyksi. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Osanottajia 49. Mukana oli myös kantahämäläisiä ala- ja yläkoulujen opettajia. Osallistujat olivat seuraavien kaupunkien ja kuntien kirjastoista: Hämeenlinna, Forssa, Hausjärvi, Heinola, Humppila, Jokioinen, Klaukkala, Kouvola, Lahti, Nurmijärvi Maakuntakirjastokokous. Kanta-Hämeen kirjastot pitivät kokouksen aamupäivällä ja iltapäivällä viestinnänsuunnittelija Päivi Litmanen-Peitsala Kirjastot.fistä kertoi Digi- ja ekirjastosta. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto. Osanottajia 25. Osallistujat olivat seuraavien kaupunkien ja kuntien kirjastoista: Hämeenlinna, Forssa, Hattula, Humppila, Janakkala ja Riihimäki. 4. HANKKEET Nyt hihat heilumaan! Laatutyön käytännön toteuttaminen työikäisten tietoteknisten taitojen ja koululaisten monilukutaidon edistämisessä Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden maakuntakirjastoissa ( ). Hanke sai Etelä-Suomen aluehallintovirastolta euron suuruisen valtionavustuksen, joka on suunnattu yleisten kirjastojen toiminnan kehittämiseen. Hankerahalla palkattiin projektikoordinaattoriksi Hanna Kaisti, minkä lisäksi rahoitusta käytetään koulutukseen ja laitehankintoihin. Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa alkoi marraskuun alussa 2014 Nyt hihat heilumaan! -hanke, jossa kehitetään lapsille ja nuorille suunnattua mediakasvatusta ja monilukutaitoa, sekä aikuisille tarjottavaa koulutusta sähköiseen asiointiin ja e- aineistojen käyttöön. Hankkeessa järjestetään koulutusta kirjaston henkilökunnalle uusista kiinnostavista tavoista tarjota kirjaston aineistoja ja palveluita eri asiakasryhmille. Nyt hihat heilumaan! -hanke on jatkoa vuosina toteutetulle hankkeelle: Laatua ja tuottavuutta kirjastoille verkostoituen Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden kirjastojen laatujärjestelmähanke, jossa kehitettiin maakuntakirjastoille työvälineitä laadun arviointiin ja kehittämiseen sekä edistettiin alueen kirjastojen verkostoitumista. Laatu-hankkeen tulokset ovat luettavissa julkaisuista: Yllättävän hyvä kirjasto! Ehdotus Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden kirjastojen laatukäsikirjaksi (Kaisti 2014).

4 Siellä voi varmaan tehdä paljon muutakin, mut en vaan tiiä mitä Hämeenlinnan, Kouvolan ja Lahden kirjastojen eikäyttäjäselvitys (Kaisti & Kuisma 2013) 5. MUUTA ALUEELLISTA TOIMINTAA Vierailuja ja kansainvälistä yhteistyötä IFLAn kansainvälinen kirjastokonferenssi Lyonissa Kirjastotoimenjohtajan Inkeri Jurvanen ja kirjastonhoitaja Hanna Kaisti ottivat osaa kansainväliseen kirjastokonferenssiin, joka järjestettiin Lyonissa, Ranskassa. International Federation for Library Associations and Institutions (IFLA) vuosittain järjestämän maailmanlaajuisen konferenssin teemana oli tänä vuonna kirjastojen rooli kansalaisten ja yhteisöjen yhtymäkohtana (Libraries, Citizens, Societies: Confluence for Knowledge). Matkaa varten Etelä-Suomen aluehallintovirasto myönsi Hämeenlinnan kaupunginkirjastolle 1000 euron matka-avustuksen Pohjoismainen RFID-seminaari Reykjavikissa. Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Jurvanen esitteli seminaarissa Jukolan omatoimikirjastokonseptia Latvian kirjastokonferenssi Riikassa. Konferenssin aiheena olivat muun muassa kirjastoautopalvelut. Hämeenlinnan kirjastoauto Bellaa esiteltiin esittelyssä konferenssissa. Konferenssiin osallistui palvelupäällikkö Irmeli Isokivijärvi Pietarin Lasten keskuskirjaston seminaari. Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Jurvanen ja palvelupäällikkö Irmeli Isokivijärvi kertoivat seminaarissa Tove Janssonista ja hänen tuotannostaan Tutustumiskäynti Viipurin peruskorjattuun Alvar Aalto kirjastoon. Hämeenlinnan kirjastosta osallistuivat kirjastonhoitaja Ulla Hämäläinen-Pelli, palvelupäällikkö Irmeli Isokivijärvi ja kirjastovirkailijat Pirkko Nurminen ja Hilkka Rekola Birminghamissa IFLA:n satelliitti kokous. Kokouksen aiheena oli Public Library Futures in a global digital world. Hämeenlinnan kirjastosta kokoukseen osallistui palvelupäällikkö Irmeli Isokivijärvi Suomalais-venäläinen kulttuurifoorumi Oulussa. Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Jurvanen osallistui yhteistyöneuvotteluihin. Vuonna 2014 Hämeenlinnan kirjastoon kävi tutustumassa kirjastonhoitajia ja opiskelijoita Arkangelista, Tveristä, Kazakstanista ja Petroskoista. 6. TIEDOTTAMINEN Tiedotus alueen kirjastoille tapahtui sähköpostin, puhelimen ja Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kotisivujen välityksellä sekä maakuntakirjastokokouksissa, koulutuksissa ja palavereissa. Kouluyhteistyötä edistävästä toiminnasta ja koulutuksesta tiedotettiin myös Hämeenlinnan ja Kanta-Hämeen alueen opettajille. 7. MAAKUNTAKOKOELMA Maakunnallista aineistoa hankittiin harkinnan mukaan lainakappaleiksi aikuistenosastolle. Varsinaiseen kotiseutukokoelmaan hankittiin vain Hämeenlinnan seutua koskevaa aineistoa. Osa materiaaleista saatiin lahjoituksina. Vuonna 2014 pääkirjaston ja lähikirjastojen kotiseutukokoelmat karttuivat yhteensä 245 niteellä, joista oli kirjoja 134 ja muita aineistoja 111 nidettä. 8. TIETOKANNAT JA VERKOT Hämeenlinnan kirjasto on aktiivinen toimija ja osallistui 2013 seuraaviin valtakunnallisiin ja kansainvälisiin työryhmiin: Axiell verkkopalveluiden asiantuntijaryhmä, Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin työryhmä, WebKake- Kaukopalvelusovellus yleisille kirjastoille-hanke, Yleisten kirjastojen hankerekisterin työryhmä, Selvitys

5 aluetietokannnoista-hanke, Palveluympäristön raportointipalvelu kirjastotoimelle 2014 ja The Europeana Awareness Best Practice Network. Maakuntakirjasto tuottaa, ylläpitää ja kehittää monipuolisia verkkoaineistoja yhteiseen käyttöön: Verkkokirjasto Vanamo-verkkokirjasto vakiintui Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan kirjastojen yhteiseksi asiakasliittymäksi, kun Web-Origosta luovuttiin syksyllä Axiell Arenaan perustuvan Vanamon käyttö kasvoi edelleen. Vuonna 2014 Vanamossa tilastoitiin yhteensä käyntiä, joista Hämeenlinnan suhteellinen osuus oli Sekä hakujen määrä että sisältösivujen katselukerrat kasvoivat edelliseen vuoteen verrattuna 20 prosentilla. Vanamo-verkkokirjasto tarjoaa asiakkaille paitsi verkkokirjaston perustoiminnot kuten haut, uusinnat, varaukset myös paljon muuta sisältöä. Viikoittain vaihtuvissa teemanäyttelyissä tuodaan esille kirjaston monipuolista aineistoa ja luku- ja musiikkivinkit tarjoavat uusia tuttavuuksia lapsille, nuorille ja aikuisille. Käyttäjien lisäämät arvioinnit rikastuttavat teostietoja. Vinkkejä ja teemanäyttelyitä kirjoittavat Hämeenlinnan, Hattulan ja Janakkalan kirjastojen henkilökunta. Sisällöntuotannossa tehdään yhteistyötä myös muiden kirjastojen kanssa. Makupalat-linkkikirjasto Uusi Makupalat-linkkikirjasto avattiin tammikuussa Linkkikirjasto kuuluu valtakunnallisen Kirjastot.fi:n palvelukokonaisuuteen. Vaikka koti vaihtui, Makupalat säilytti tutun nimensä ja osoitteensa. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto osallistuu edelleen palvelun suunnitteluun ja ylläpitoon. Arvi-artikkeliviitetietokanta Arvi-artikkeliviitetietokantaan kerätään Vanajanverkon aluetta käsitteleviä artikkeliviitteitä. Tietokantaa ylläpidetään pääasiassa maakuntakirjastossa. Alueen kirjastot osallistuvat ylläpitoon resurssiensa mukaan. Vuoden 2014 lopussa tietokannassa oli noin artikkeliviitettä. Tietokannassa oli lisäksi 107 linkkiä digitaaliseen aineistoon. Kotiseutuaineiston digitointi, Lydia-digipankki Hämeenlinnan kaupunginkirjaston digitoidun aineiston kokoelma Lydia sisältää kuvia, karttoja, asemakaavoja, artikkeleita, pienpainatteita ja kirjallisuutta pääasiassa 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Hämeenlinnasta. Aineisto on paikallishistoriallisesti merkittävää, tekijänoikeuksista vapaata ja valtakunnallisestikin usein kysyttyä. Palvelu on toteutettu OPM:n avustusrahoilla ja jatkorahoituksella. Digipankki julkistettiin keväällä Ensimmäisessä jatkoprojektissa vuosina Lydiaan digitoitiin ja kuvailtiin muun muassa rakennuspiirustuksia Hämeenlinnan alueelta. Vuonna 2013 saatiin ELY:n avustusta Lydian uudistamishankkeeseen. Hankkeessa siirrettiin Lydia uuteen avoimen lähdekoodin julkaisuympäristöön Omekaan, joka mahdollistaa palvelun kehittämisen ja yhteydet Finnaan ja Europeanaan. Digitoitu aineisto lisääntyi noin 40 kirjalla ja 320 postikortilla ja valokuvalla. Lydian aineistot ovat vapaasti selattavissa verkossa, ja sivusto skaalautuu myös mobiililaitteille. Uusi Lydia sisältää yhteensä 675 aineistoa,ja aineistot on ryhmitelty näyttelyihin aihepiireittäin. Aineistoja on mahdollista selata kartalla ja aineistotyypeittäin ja hakea vapaasanahaulla sekä tarkennetulla haulla. Uudistettu Lydia julkaistaan keväällä Häme-Wiki Elokuussa 2009 avattua Häme-Wikiä käytettiin edelleen ahkerasti. Palvelussa oli vuoden 2014 lopussa yli 1300 artikkelia ja yli 900 rekisteröitynyttä käyttäjää. Virtuaalipolku.fi Marraskuussa 2010 avattiin Virtuaalipolku.fi, jossa esitellään Google-kartoilla kiinnostavia kulttuurikohteita ja palveluita Hämeenlinnasta ja koko Kanta-Hämeen alueelta. Karttoja on tehty eri aiheista, mm. historiasta, kirjallisuudesta, taiteista, luonnosta, urheilusta ja erilaisista palveluista. Hämeenlinnan kaupunki ja kirjasto päättivät syksyllä 2014, että Virtuaalipolku.fi karttapalvelu lopetetaan. Virtuaalipolulle tehdyt kartat toimivat ja löytyvät edelleen GoogleMapspalvelusta haulla. Kartta-aineistot tullaan hyödyntämään Häme-Wikissä ja kaupungin sivuilla suorina linkkeinä GoogleMapsiin. Editointitila

6 Pääkirjaston editointitilaa ja digitointipisteitä käytettiin edelleen ahkerasti. Pääkirjaston editointitila avattiin syksyllä 2009 ja lähikirjastojen käyttöön hankittiin kesäkuussa 2010 kiertävä digitointipiste. Verkkoyhteisöt Facebook ja Instagram Kirjasto oli mukana verkkoyhteisö Facebookissa. Kirjasto mainosti omalla sivullaan palvelujaan ja tapahtumiaan ja kertoi ajankohtaisia uutisia. Vuoden 2013 aikana kirjaston fanien määrä ylittyi 1000 fanin raja. Vuoden 2014 lopussa faneja oli noin Kirjasto perusti oman Instagram-tilin syksyllä 2014 ja sadan fanin raja rikkoutui nopeasti. Loppuvuodesta 2014 faneja oli noin 150. Kanta-Hämeen Nelli Nelli tiedonhakuportaali on osa valtakunnallista portaaliverkostoa ja palvelee erityisesti Kanta-Hämeen alueen asukkaita. Nelliin on yhden käyttöliittymän alle koottu kaikki keskeiset paikalliset ja valtakunnalliset kirjastotietokannat ja verkkoaineistot. Hämeen maakuntakirjasto vastaa oman alueensa portaalin rakentamisesta, kehittämisestä ja ylläpidosta. Maakunnallisten Nelli-portaalien tulevaisuutta pohditaan edelleen. Kanta-Hämeen Nelli on kuitenkin edelleen asiakkaiden käytettävissä, mutta sen markkinointi on käytännössä lopetettu. Kirjasampo Kirjasto pyrkii edelleen osallistumaan valtakunnallisen kirjallisuuden verkkopalvelun Kirjasammon sisällöntuotantoon, erityisesti Kanta-Hämeen maakunnan alueen kirjailijatietojen ja teosten sisällönkuvailun ylläpitoon. Maksulliset e-aineistot Kirjaston asiakastyöasemille hankitaan vuosittain sähköistä aineistoa kirjastossa tehtävää tiedonhakua varten. Asiakaskäytössä oli lisäksi verkkomusiikkipalvelu sekä sähköisiä lehtipalveluita kotimaisista ja ulkomaisista sanomalehdistä. Asiakkaat voivat myös lainata sähköisiä kirjoja Ellibs-palvelun kautta. Kaikki elektroniset aineistot olivat käytössä jokaisessa kaupunginkirjaston toimipisteessä, joten lähikirjastossakin voitiin hyödyntää näitä aineistoja. Käytetyimpiä aineistoja v olivat lehtipalvelu Library PressDisplay, elektroniset sanakirjat sekä Aleksi-viitetietokanta (727 hakua). Sähköisiä kirjoja ladattiin 1730 kertaa vuoden 2014 aikana. Niiden lainaus viisinkertaistui edelliseen vuoteen verrattuna. Maakuntakirjastorahoituksella kustannettiin koko Kanta-Hämeen maakuntakirjastoalueelle Aleksi-viitetietokanta sekä kuuden yhtäaikaisen käyttäjän lisenssi LibraryPressDisplay-palveluun. Aleksi Artikkeliviitetietokanta kotimaisista lehdistä, joka on myös etäkäytössä kirjaston ulkopuolelta. Vuonna 2014 Hämeenlinnan maakuntakirjasto kustansi kaikille Kanta-Hämeen kirjastoille tietokannan käytön. Elektroniset sanakirjat eri kielillä (englanti, espanja, italia, ranska, ruotsi, saksa, venäjä sekä Kielitoimiston sanakirja) EllibsWeb Sähköisten kirjojen lainausjärjestelmä, jossa e-kirjoja voi ladata maksutta suoraan omalle tietokoneelle, älypuhelimeen tai erilliseen lukulaitteeseen. Kokoelma kattaa noin 300 e-kirjaa, muun muassa elämäkertoja, kaunokirjallisuutta, tietotekniikkaa käsitteleviä kirjoja sekä kurssikirjoja eri aloilta. Kesäkuun alussa aloitettiin Hattulan ja Janakkalan kirjastojen kanssa e-kirjojen hankinta yhteiseen Vanamo-kirjastojen kokoelmaan. epress sisältää 175 kotimaista paikallis- ja maakuntalehteä. Kaikki lehdet ovat luettavissa näköislehtiversioina, jolloin ne ovat identtisiä lehden painetun version kanssa. Kanta-Hämeen alueen lehdistä mukana ovat tällä hetkellä Aamuposti, Forssan Lehti, Janakkalan Sanomat, Lopen lehti ja Riihimäen Viikkouutiset. Kirjasto on ostanut palveluun kolmen yhtäaikaisen käyttäjän lisenssin. Library PressDisplay Palvelu tarjoaa pääsyn yli 3000 sanomalehteen 100 maasta 60 eri kielellä. Lehdet ovat luettavissa ilmestymispäivästä lähtien 60 päivän ajan. Aineisto tuli asiakkaiden etäkäyttöön loppuvuodesta Palveluun kirjaudutaan kirjastokortilla.

7 Vuonna 2014 Hämeenlinnan maakuntakirjasto kustansi kaikille Kanta-Hämeen kirjastoille kuuden yhtäaikaisen käyttäjän lisenssin tietokannan käyttöön. Naxos Music Library Verkkomusiikkipalvelu, johon kirjastolla on kolmen yhtäaikaisen käyttäjän lisenssi. Palvelu on Hämeenlinnan kirjaston asiakkaiden etäkäytössä. Palveluun kirjaudutaan kirjastokortilla. Hämeenlinnassa Seija Shemeikka johtava informaatikko, maakunta-asiat

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2011

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2011 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2011 Maakunnan yksitoista kuntaa kuuluvat kolmeen eri talousalueeseen eli Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen seutuun.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2010

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2010 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2010 Maakunnan yksitoista kuntaa kuuluvat kolmeen eri talousalueeseen eli Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen seutuun.

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KAUPUNGINKIRJASTON HÄMEEN MAAKUNTAKIRJASTON MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA 2016

HÄMEENLINNAN KAUPUNGINKIRJASTON HÄMEEN MAAKUNTAKIRJASTON MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA 2016 HÄMEENLINNAN KAUPUNGINKIRJASTON HÄMEEN MAAKUNTAKIRJASTON MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA 2016 Maakunnan yksitoista kuntaa kuuluvat kolmeen eri talousalueeseen eli Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen seutuun. Seutukunnallinen

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2009

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2009 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2009 Maakunnan yksitoista kuntaa kuuluvat kolmeen eri talousalueeseen eli Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen seutuun.

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö. Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmatyö Irmeli Isokivijärvi Palvelupäällikkö, Hämeenlinna Forssa 19.11.2015 Tietoa Hämeenlinnasta Asukkaita n. 68 000 Vuoden 2009 alusta Hauho (4000), Kalvola (3500),

Lisätiedot

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka

PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO. Kokoelmapolitiikka PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA JA UUDENMAAN MAAKUNTA-AINEISTO Kokoelmapolitiikka Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto 1.1.2013 Porvoon kaupunginkirjasto Uudenmaan maakuntakirjasto PORVOON KOTISEUTUKOKOELMA

Lisätiedot

Nautitaan e-aineistoista

Nautitaan e-aineistoista Nautitaan e-aineistoista - Millaisia kirjoja, lehtiä ja äänilevyjä voit käyttää tietokoneella tai tabletilla? http://kirjasto.mikkeli.fi Mikkelin seutukirjasto 7.12.2018 Tervetuloa tietotunnille! Tunnin

Lisätiedot

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Suomalaiset kirjastot, museot ja arkistot ovat tuoneet verkkoon vapaasti käytettäviä tekstejä, kuvia, tietoja ja videoita. Niiden hyödyntäminen vaikkapa ilmiöitä

Lisätiedot

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen educa-esite-fi.indd 1 13.1.2017 8:54:49 Suomalaiset kirjastot, museot ja arkistot ovat tuoneet verkkoon vapaasti käytettäviä tekstejä, kuvia, tietoja ja videoita.

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela Valtakunnallinen kehittämistehtävä 22.2.2018 Matti Sarmela PERUSTA Lain yleisistä kirjastoista mukaan (29.12.2016/1492) Yleisten kirjastojen toiminnan tasapuoliseksi tukemiseksi valtakunnallisella kehittämistehtävällä

Lisätiedot

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä. Asiakaskysely kirjastopalveluista Hyvä asiakkaamme! Pyydämme sinua vastaamaan kirjastopalveluita koskevaan asiakaskyselyyn. Kyselyn tuloksia käytetään kirjastopalveluiden arvioinnissa ja kehittämisessä.

Lisätiedot

Kysy kirjastonhoitajalta. Linkkikirjasto. Tiedonhaun portti. Frank-monihaku. kirjastot.fi>

Kysy kirjastonhoitajalta. Linkkikirjasto. Tiedonhaun portti. Frank-monihaku. kirjastot.fi> Kysy kirjastonhoitajalta Linkkikirjasto Tiedonhaun portti Frank-monihaku kirjastot.fi> : Tiedonhaku-kanava Kaikki hakupalvelut ja hakutavat { www.kirjastot.fi/tiedonhaku Tiedonhaku-kanava kokoaa yhteen

Lisätiedot

Case: Elektronisten aineistojen käytön tehostaminen - HY:n kirjastojen posterikampanja

Case: Elektronisten aineistojen käytön tehostaminen - HY:n kirjastojen posterikampanja Case: Elektronisten aineistojen käytön tehostaminen - HY:n kirjastojen posterikampanja STKS:n Kausijulkaisupäivä 12.9.08 Tiina Äärilä HY:n kirjastopalveluiden koordinointiyksikkö Yliopiston e-aineistot

Lisätiedot

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014

Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Itä-Suomen yleiset kirjastot 2014 Tilastotietoja Itä-Suomen yleisistä kirjastoista vuonna 2014 Opetus- ja kulttuuritoimi -vastuualue 23/2015 Itä-Suomen aluehallintoviraston julkaisuja. Itä-Suomen aluehallintovirasto

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2008

Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2008 Hämeenlinnan kaupunginkirjaston - Hämeen maakuntakirjaston maakuntakirjastotoiminta 2008 Maakunnan viisitoista kuntaa kuuluvat kolmeen eri talousalueeseen eli Hämeenlinnan, Forssan ja Riihimäen seutuun.

Lisätiedot

Strategisia linjauksia Aija Laine Suunnittelija/ Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto/helsingin kaupunginkirjasto

Strategisia linjauksia Aija Laine Suunnittelija/ Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto/helsingin kaupunginkirjasto Strategisia linjauksia Aija Laine Suunnittelija/ Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto/helsingin kaupunginkirjasto 040-1682636 aija.laine@turku.fi Yleisten kirjastojen neuvosto

Lisätiedot

Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin

Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Aija Laine Suunnittelija Sähköiset sisällöt yleisiin kirjastoihin Turun kaupunginkirjasto / Helsingin kaupunginkirjasto 040 168 2636 aija.laine@turku.fi Taustaa

Lisätiedot

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen. Tekstejä, tietoja, kuvia, videoita. Ideoi, yhdistele ja hyödynnä vapaasti!

Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen. Tekstejä, tietoja, kuvia, videoita. Ideoi, yhdistele ja hyödynnä vapaasti! Kirjastojen verkkoaineistoja opetukseen Tekstejä, tietoja, kuvia, videoita. Ideoi, yhdistele ja hyödynnä vapaasti! Suomalaiset kirjastot, museot ja arkistot ovat tuoneet verkkoon vapaasti käytettäviä tekstejä,

Lisätiedot

Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013

Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013 Jokioisten kunnankirjasto 27.5.2013 Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 1. ARVIOITAVA KIRJASTO - 1.1 Arvioin seuraavan toimipisteen palveluja Jokioisten pääkirjasto 10 2 4 6 8 10 Jokioinen

Lisätiedot

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013

Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Porvoon kaupunginkirjasto: vastukset 2013 Vastauksia kielen mukaan Svar enligt språk Kieli - Språk swe fin 0 50 100 150 Vastaustapa - Svarsmetod Paperivastaus - papperssvar Sähköinen vastaus - elektroniskt

Lisätiedot

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela

Valtakunnallinen kehittämistehtävä Matti Sarmela Valtakunnallinen kehittämistehtävä 10.11.2017 Matti Sarmela Johdanto Lain yleisistä kirjastoista mukaan (29.12.2016/1492) Yleisten kirjastojen toiminnan tasapuoliseksi tukemiseksi valtakunnallisella kehittämistehtävällä

Lisätiedot

Kirjastoinfo TY KTMT Porin tiedekirjasto

Kirjastoinfo TY KTMT Porin tiedekirjasto www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi facebook.com/porintiedekirjasto 040 826 2780 Kirjastoinfo TY KTMT Porin tiedekirjasto Kalvot myös netissä: Porin tiedekirjasto > Koulutus Sisältö: Porin tiedekirjaston

Lisätiedot

SÄHKÖISET SISÄLLÖT YLEISIIN KIRJASTOIHIN. Virva Nousiainen-Hiiri

SÄHKÖISET SISÄLLÖT YLEISIIN KIRJASTOIHIN. Virva Nousiainen-Hiiri SÄHKÖISET SISÄLLÖT YLEISIIN KIRJASTOIHIN Virva Nousiainen-Hiiri TAUSTAA YKN päätti kokouksessa 15.4.2011 perustaa valtakunnallisen hankkeen, joka keskittyy kirjastojen e-aineistoihin ja niiden lainaamiseen

Lisätiedot

Toimintakertomus 2011

Toimintakertomus 2011 Toimintakertomus 20 Toimintakertomus 2011 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 4 3. Tapahtumat... 5 4. Henkilöstö... 6 5. Projektit... 7 Kirjasampo.fi Boksampo.fi... 7

Lisätiedot

YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEINEN VIESTINTÄ JA VIESTINTÄKETJU

YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEINEN VIESTINTÄ JA VIESTINTÄKETJU YLEISTEN KIRJASTOJEN YHTEINEN VIESTINTÄ JA VIESTINTÄKETJU Marraskuu 2016 Päivi Litmanen-Peitsala Viestinnänsuunnittelija, Yleisten kirjastojen keskuskirjasto - Kirjastot.fi YKN:n viestintäryhmä Mukana:

Lisätiedot

Kaukopalvelun työpaja. Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 30.5.2006

Kaukopalvelun työpaja. Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 30.5.2006 Kaukopalvelun työpaja Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 30.5.2006 Kaukopalvelun määritelmä Kaukopalvelu on kirjastojen ja tietopalveluyksiköiden välistä lainaus- ja jäljennepalvelutoimintaa.

Lisätiedot

E-kirjan lainaaminen ja lukeminen

E-kirjan lainaaminen ja lukeminen E-kirjan lainaaminen ja lukeminen Missä ne ovat LAKIA-KIRJASTOJEN E-KIRJAT OVAT ELLIBS-KIRJAKAUPAN SIVULLA. VOIT HAKEA NIITÄ KAHDELLA TAVALLA: 1. LAKIA-TIETOKANNASTA ETSIMÄLLÄ TIETTYÄ KIRJAA TAI KAIKKIA

Lisätiedot

Terveystieteiden. kokoelmat ja palvelut

Terveystieteiden. kokoelmat ja palvelut Terveystieteiden osastokirjasto Tertion tilat, kokoelmat ja palvelut 18.8.20118 Terveystieteiden osastokirjasto Tertio Lääkärinkatu 1 Arvo-rakennusrakennus Avoinna: ma-to 9-17 pe 9-16 Oppimiskeskus: 24/7

Lisätiedot

FSD2805. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot 2010. Koodikirja

FSD2805. Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot 2010. Koodikirja FSD80 Kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely: yleiset kirjastot 00 Koodikirja YHTEISKUNTATIETEELLINEN TIETOARKISTO c Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto, 0 Tämän koodikirjan viittaustiedot: Kirjastojen

Lisätiedot

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 MARTTILAN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kulttuurilautakunta 6.3.2013, 8, liite 3 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 KIRJASTON TEHTÄVÄT JA ASIAKKAAT... 4 3 NYKYISET

Lisätiedot

Tietokantojen etäkäyttö Pohjanportin kautta Oulun kaupunginkirjastossa

Tietokantojen etäkäyttö Pohjanportin kautta Oulun kaupunginkirjastossa Tietokantojen etäkäyttö Pohjanportin kautta Oulun kaupunginkirjastossa Mira Jurvansuu 24.5.2007 www.pohjanportti.fi Yksi yhteinen portaali Pohjois-Suomen eri kirjastotyyppien asiakkaille Alueellisen tietovarannon

Lisätiedot

Asiakaskyselyn tuloksia

Asiakaskyselyn tuloksia Asiakaskyselyn tuloksia Ratamo-kirjastojen (,, ja ) sekä Lopen kirjaston yhteinen asiakaskysely Tässä raportissa tarkastellaan 5.-8..0 järjestetyn asiakaskyselyn tuloksia n kirjaston näkökannalta. Jakaumat

Lisätiedot

FinELibin e-kirjahankinta 2012-13. Arja Tuuliniemi Verkkoseminaari yleisille kirjastoille 12.3.2013

FinELibin e-kirjahankinta 2012-13. Arja Tuuliniemi Verkkoseminaari yleisille kirjastoille 12.3.2013 FinELibin e-kirjahankinta 2012-13 Arja Tuuliniemi Verkkoseminaari yleisille kirjastoille 12.3.2013 Tausta ja tavoitteet FinELib-konsortio on käyttänyt 2010 määrärahoista jääneet 52 000 euroa kotimaisten

Lisätiedot

EMAGZ- AIKAKAUSLEHTIPALVELUN ETÄKÄYTTÖPILOTTI HELMET-KIRJASTOISSA

EMAGZ- AIKAKAUSLEHTIPALVELUN ETÄKÄYTTÖPILOTTI HELMET-KIRJASTOISSA KL2 KL11 EMAGZ- AIKAKAUSLEHTIPALVELUN ETÄKÄYTTÖPILOTTI HELMET-KIRJASTOISSA LAURA KÄRPIJOKI Informaatikko Helsingin kaupunginkirjasto 21.4.2016 Dia 1 KL2 KL11 Esittely: kuka olen, titteli, missä työskentelen,

Lisätiedot

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä

Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Käytsä täällä usein? Käyttäjätutkimus Turun pääkirjaston käytöstä Yleisten kirjastojen neuvosto Inkeri Näätsaari 8.10.2012 Palaute, asiakaskyselyt, käyttäjätutkimukset Asiakaspalveluhenkilökunnan kokemukset

Lisätiedot

Stefan Oino. TITEPK.n vierailuluento 24.8.2012

Stefan Oino. TITEPK.n vierailuluento 24.8.2012 1 Kirjaston sähköiset palvelut opiskelijalle Stefan Oino TTY /Kij Kirjasto 23.8.2012 2012 POP:n kautta kirjaston sivuille 2 1. 2. 3. Tutcat 3 Luettelo kirjaston painetuista aineistosta: kirjat ja lehdet

Lisätiedot

Tervetuloa Hämeenlinnan kirjastoihin! Kysymyksiä ja vastauksia kirjaston käytöstä

Tervetuloa Hämeenlinnan kirjastoihin! Kysymyksiä ja vastauksia kirjaston käytöstä Tervetuloa Hämeenlinnan kirjastoihin! Kysymyksiä ja vastauksia kirjaston käytöstä Käyttöoikeus ja kirjastokortti Kuka saa käyttää Hämeenlinnan kaupunginkirjastoa? Jokainen mutta kirjastokortin haltijat

Lisätiedot

Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010. Anneli Ketonen. Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10.

Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010. Anneli Ketonen. Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10. Pysytähän följys! Maakuntakirjastopäivä Seinäjoki 26.10.2010 Anneli Ketonen Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.10.2010 1 Ajankohtaisia seminaareja ja koulutuksia Kirjastoverkkopäivät

Lisätiedot

Kansallisen käyttäjäkyselyn tulosten visualisointia Tampereen tulokset

Kansallisen käyttäjäkyselyn tulosten visualisointia Tampereen tulokset Kansallisen käyttäjäkyselyn tulosten visualisointia Tampereen tulokset Mikko Sauna-aho, Tampereen kaupunginkirjasto 1/19 SISÄLLYS 1. Käyttäjäryhmät... 2. Kirjaston palvelut...5. Kirjasto asiointiympäristönä...7.

Lisätiedot

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek

Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013 Sipoon kunnankirjasto Sibbo kommunbibliotek TÄRKEYS = Palvelujen tärkeys minulle TOIMIVUUS = Miten kirjasto on onnistunut Kirjaston käyttäjäkysely 2013

Lisätiedot

Kirjastohakemisto Frank-monihaun uudistaminen Kirjastot.fi-uudistus Muita ajankohtaisia Kirjastot.fi-asioita

Kirjastohakemisto Frank-monihaun uudistaminen Kirjastot.fi-uudistus Muita ajankohtaisia Kirjastot.fi-asioita Kirjastohakemisto Frank-monihaun uudistaminen Kirjastot.fi-uudistus Muita ajankohtaisia Kirjastot.fi-asioita YKN 11.4.2013 - matti.sarmela@kirjastot.fi Kirjastohakemisto Kirjastot.fi:n yleisten kirjastojen

Lisätiedot

MAAKUNTAKIRJASTO- TOIMINTA 2007-2012 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO- SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO

MAAKUNTAKIRJASTO- TOIMINTA 2007-2012 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO- SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTO- TOIMINTA 2007-2012 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO- SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO 24.1.2007 MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA KIRJASTOSTRATEGIASSA 2006-2012 Porin kaupunginkirjasto Satakunnan maakuntakirjaston

Lisätiedot

- 1 - MÄNTYHARJUN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA

- 1 - MÄNTYHARJUN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA - 1 - MÄNTYHARJUN KUNNANKIRJASTON KOKOELMAPOLITIIKKA Kokoelmapolitiikka on aineiston hankinnan, varastoinnin ja poiston työkalu, joka päivitetään vuosittain. Kokoelmapolitiikan käytännön toteutukseen vaikuttaa

Lisätiedot

Sähköisten materiaalien käyttö tableteilla

Sähköisten materiaalien käyttö tableteilla Sähköisten materiaalien käyttö tableteilla Oili Valtonen, informaatikko KyAMK / kirjasto- ja tietopalvelut / Kasarminmäki Esityksen sisältö Mitä sähköisiä materiaaleja on tarjolla Mitä mahdollisuuksia

Lisätiedot

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5

Kirjasto- ja kulttuuripalvelut LAINAUS muutos muutos% Pääkirjasto ,3. Kirjastoauto ,5 Kirjasto- ja kulttuuripalvelut 2017 as.luku 1.1.2018 42 176 1.1.2017 42 024 TILASTOTIETOJA 2017 KIRJASTOPALVELUT LAINAUS 2017 2016 muutos muutos% Pääkirjasto 218 332 233 136-14 804-6,3 Kirjastoauto 71

Lisätiedot

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti

Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti Yleisten kirjastojen kansallinen käyttäjäkysely 2013, yleisten kirjastojen sektoriraportti Kirjasto Vastauksia Akaan kaupunginkirjasto 35 Alavieskan kunnankirjasto 10 Alavuden kaupunginkirjasto 49 Asikkalan

Lisätiedot

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat

Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat 14.6.2005 VNK008:00/2003 Kuntien kirjastotoimenjohtajat, lääninhallitusten kirjastoista vastaavat sivistystoimentarkastajat ja yhteispalvelualuevastaavat YHTEISTYÖKUTSU: SUOMI VERKOSSA KAMPANJA KIRJASTOISSA

Lisätiedot

Toimintakertomus 2009. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto

Toimintakertomus 2009. Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Toimintakertomus 2009 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Lama ei pure kirjastoon Kirjastotoimenjohtaja Inkeri Jurvanen julkaisija Hämeenlinnan kaupunginkirjasto ulkoasu Salla Koivu kuvat s.23: istockphoto.com

Lisätiedot

Kirjastot.fi-palvelut Matti Sarmela

Kirjastot.fi-palvelut Matti Sarmela Kirjastot.fi-palvelut 2017 24.3.2017 Matti Sarmela TILASTOJA Vuonna 2016 4,8 miljoonaa käyntiä (istuntoa) Google Analyticsin mukaan. Suosituimmat palvelut 2016: Kirjasampo.fi Kysy kirjastonhoitajalta Emosivusto

Lisätiedot

Kirjastojärjestelmä. Leena Kinnunen Lapin kirjastokokous Rovaniemi

Kirjastojärjestelmä. Leena Kinnunen Lapin kirjastokokous Rovaniemi Kirjastojärjestelmä Leena Kinnunen Lapin kirjastokokous Rovaniemi 6.5.2015 Kaupalliset kirjastojärjestelmät Rovaniemen kaupunginkirjaston hankkeessa vuosina 2011-2013 selvitettiin tarjolla olevia kaupallisia

Lisätiedot

Hämeenlinnan kirjaston kirjoittajakoulun voittoisat tytöt Aino-Leena Mustonen, Ilmi Komulainen ja Ira Salminen

Hämeenlinnan kirjaston kirjoittajakoulun voittoisat tytöt Aino-Leena Mustonen, Ilmi Komulainen ja Ira Salminen Hämeenlinnan kirjaston kirjoittajakoulun voittoisat tytöt Aino-Leena Mustonen, Ilmi Komulainen ja Ira Salminen 1 KANTA-HÄMEEN KIRJASTOINFO Joulukuu 2006 HÄMEENLINNAN KAUPUNGINKIRJASTO HÄMEEN MAAKUNTAKIRJASTO

Lisätiedot

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu

Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto. YKN Lahti Heidi Karhu Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan ekirjasto YKN Lahti 11.4 2019 Heidi Karhu 29.4.2019 Meillä on visio! Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun yhteinen ekirjasto, jossa kaikilla kirjastoilla on samat e-aineistot. Tasavertaiset

Lisätiedot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot

Käsitteet. Yleisten kirjastojen tilastot Yleisten kirjastojen tilastot Käsitteet Alla määritellään aakkosjärjestyksessä ne käsitteet, joita on käytetty tietokannan taulukoissa, taulukoiden otsikoissa ja tunnusluvuissa sekä mitä tarkoitetaan eri

Lisätiedot

Tervetuloa Feeniks-kirjastoon! Mika Sarlin

Tervetuloa Feeniks-kirjastoon! Mika Sarlin Tervetuloa Feeniks-kirjastoon! Mika Sarlin http://www.utu.fi/kirjasto TURUN YLIOPISTON KIRJASTO Turun yliopiston kirjastossa monta kirjastoyksikköä: aineistot, lainauskäytännöt ja aukioloajat vaihtelevat

Lisätiedot

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6!

Minun ja sinun. - meidän kirjastomme. Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun - meidän kirjastomme Sisältää ETUKUPONKEJA kirjaston palveluihin, katso s.6! Minun ja sinun 2 meidän kirjastomme Kokemuksia, ideoita ja tunteita Kirjastossa on säpinää ja hiljaisuutta, vanhoja

Lisätiedot

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012

Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 NÄKYMIÄ MARRASKUU 2013 LAPIN ELY-KESKUS Lapin yleisten kirjastojen toiminta vuonna 2012 Kirjastoverkko ja sen muutokset Kuva: Hilkka Heikkinen. Lapin kunnissa oli vuonna 2012 yhteensä 43 kirjastoa, joista

Lisätiedot

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut

Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Opastusta ja inspiraatiota - Lahden kaupunginkirjaston pedagogiset palvelut Salla Palmi-Felin Johtava informaatikko, Media- ja musiikkipalvelut Lastukirjastot.fi Palvelua kaikenikäisille Ketkä opastavat?

Lisätiedot

Yhteenveto siitä, millaisia asioita halutaan kehittää

Yhteenveto siitä, millaisia asioita halutaan kehittää Yhteenveto siitä, millaisia asioita halutaan kehittää Yleistä Toisaalta halutaan paljon ulkopuolista tietoa ja toisaalta vain kirjaston ydinpalvelut (asiakaskunta jakautuu kahtia tarpeiden osalta) o FInna-palvelun

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi

Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi Kirjastostartti 4.9.2012, Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta tietoasiantuntija Heikki Laitinen heikki.laitinen@uef.fi Tervetuloa Itä-Suomen yliopiston kirjaston käyttäjäksi Kirjasto osana yliopistoyhteisöä

Lisätiedot

Ohje: Miten haen artikkeleita Aleksista

Ohje: Miten haen artikkeleita Aleksista Ohje: Miten haen artikkeleita Aleksista a) Mikä on Aleksi?... 1 b) Verkkopalvelun ulkoasu. 1 c) Artikkelien hakeminen... 2 d) Artikkelien lukeminen... 4 e) Artikkelien lisääminen koriin.. 5 a) Mikä on

Lisätiedot

JOHDANTO: NELLI KANSALLINEN TIEDONHAKUPORTAALI

JOHDANTO: NELLI KANSALLINEN TIEDONHAKUPORTAALI Johdanto Nelli-portaaliin 1 (7) JOHDANTO: NELLI KANSALLINEN TIEDONHAKUPORTAALI Nelli-portaali on väline tiedonhakuun ja -hallintaan. Nellin kautta pääsee käyttämään sähköisiä aineistoja, esim. sanakirjoja,

Lisätiedot

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä

Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti. - yhteisjärjestelmä ä Yhteistyötä yli rajojen, Turun linna 10.5.2012 Asko Hursti isatakirjastott - yhteisjärjestelmä ä Satakunnan kunnat Asukasmäärä Eura 12 500 Eurajoki 5 900 Harjavalta 7 500 Honkajoki 1 900 Huittinen 10 700

Lisätiedot

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs

ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväs Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet ankasalmi, Joutsa, Jyväskylä, Jyväsylän maalaiskunta, Jämsä, Jämsänoski, Kannonkoski, Karstula, Keuuu, Kinnula, Kivijärvi, Konnevesi, orpilahti,

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014

Toimintakertomus 2014 Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1. Kirjaston käyttö ja kokoelmat... 2 2. Talous... 5 3. Tapahtumat... 6 4. Henkilöstö... 7 5. Kehittämishankkeet... 9 6. Maakuntakirjastotoiminta... 10 2 1. Kirjaston

Lisätiedot

Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet

Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Jyväskylän kaupunginkirjasto Keski-Suomen maakuntakirjasto 15.11.2011 Keski-Suomen maakuntakokoelman aineistovalinnan periaatteet Johdanto ja yleiset valintaperiaatteet Keski-Suomen maakuntakirjastoalue

Lisätiedot

Toimintaympäristön muutoksesta. SSYK-hanke. PLP/Joensuu

Toimintaympäristön muutoksesta. SSYK-hanke. PLP/Joensuu Toimintaympäristön muutoksesta SSYK-hanke PLP/Joensuu Toimintaympäristöstä tänään Muutoksia, jotka vaikuttavat asiakkaiden käyttäytymiseen Muutoksia, jotka vaikuttavat kirjastotyön osaamisvaateisiin Muutoksia,

Lisätiedot

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista

Kirjastoverkkopalvelut. Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista Kirjastoverkkopalvelut Asiakaskysely kansallisista kirjastoverkkopalveluista 2008 ASIAKASKYSELY KANSALLISISTA KIRJASTOVERKKOPALVELUISTA 1. Kirjastosektori ( Mitä kirjastosektoria edustat ) 2. Työtehtävä

Lisätiedot

E-aineistot esille! E-aineisto-opastusta ja markkinointia Hämeenlinnassa

E-aineistot esille! E-aineisto-opastusta ja markkinointia Hämeenlinnassa E-aineistot esille! E-aineisto-opastusta ja markkinointia Hämeenlinnassa Varpu Vallbacka ja Hanna Kaisti Nyt hihat heilumaan! hankkeen loppuseminaari 7.10.2015, Hämeenlinna Miksi e-aineistojen markkinointi

Lisätiedot

Axiell Arena Axiell Aurora. Virtuaalikirjastoista virtaa kirjastoille

Axiell Arena Axiell Aurora. Virtuaalikirjastoista virtaa kirjastoille Axiell Arena Axiell Aurora Virtuaalikirjastoista virtaa kirjastoille Vuoden henkilö: Sinä! Niinpä, maailma on sinun käsissäsi. Tervetuloa sinun maailmaasi Digitaalinen maailma web 2.0 Esimerkkejä Facebook

Lisätiedot

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa!

KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT. Tervetuloa! KUHMON KAUPUNGINKIRJASTO KIRJASTON PALVELUT Tervetuloa! LAINAUS Kirjastosta voi lainata kirjoja, lehtiä, nuotteja, äänitteitä, kielikursseja, DVDlevyjä, konsolipelejä ym. Aineiston laina-aika on 4 viikkoa.

Lisätiedot

Mikkelin seutukirjasto

Mikkelin seutukirjasto Mikkelin seutukirjasto Tarinoita, tietoa, taitoja, tiloja Kevät 2018 15.3.2018 s. 1 Kirjastot Suomessa Kaikille avoimia: - Yleiset kirjastot (kaupunkien ja kuntien omia tai yhteisiä) - Tieteelliset kirjastot

Lisätiedot

MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA

MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA 0 PORIN KAUPUNGINKIRJASTO SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO MAAKUNTAKIRJASTOTOIMINTA 2012 1 Kauppila Paula, maaliskuu 2013. 2 Satakunnan maakuntakirjastoalue vuonna 2012 Satakunnassa oli 21 kuntaa vuonna 2012.

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien

Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien Sisällys Palvelut... 3 Kaukopalvelut... 3 Tietopalvelu... 3 Laitteisto... 3 Asiakastietokoneet... 3 Kopiokone... 3 Mikrofilmin ja -korttien lukulaitteet... 3 Tilat... 4 Kokoushuone... 4 Sukututkimustyöpiste...

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3

Kirjaston tilastot. Kävijät vuonna 2004...1. Lainaus 2004...2. Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Kirjaston tilastot 2004 Kävijät vuonna 2004...1 Lainaus 2004...2 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2004...3 Aineistojen lainaus aineistolajeittain 2004...4 Kirjojen lainaus 2004...5 Musiikkiäänitteiden

Lisätiedot

TRITONIA 2012 KALVOT VUOKKO PALONEN & MARITA AHOLA

TRITONIA 2012 KALVOT VUOKKO PALONEN & MARITA AHOLA TRITONIA 2012 KALVOT VUOKKO PALONEN & MARITA AHOLA TRITONIA 2010- Vaasan yliopisto Vaasan ammattikorkeakoulu ÅA i Vasa Åbo Akademi Tritonia, Vaasan tiedekirjasto 2001- ja oppimiskeskus 2004-2010- 3 yliopistoa

Lisätiedot

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222

Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs, Huone C222 Kansallinen elektroninen kirjasto ESITYSLISTA 3/2008 1 (5) OHJAUSRYHMÄN KOKOUS 3/2008 Aika 15.9.2008 klo 12.00 15.00 Paikka Läsnä Esittelijä Kansalliskirjasto, Fabianian kokoushuone, Yliopistokatu 1, 2krs,

Lisätiedot

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja

Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Virtuaalipoluilla edistämään nuorten informaatio- ja medialukutaitoja Maija Saraste Suomalais-venäläisen kulttuurifoorumin kirjastotapaaminen Saransk 7.10.2011 1 Hämeenlinnan kaupunginkirjasto Hämeenlinna

Lisätiedot

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. 2013 Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. Liisa BenHenia, Eija Kämäräinen, Pirkko Lindberg, Raija Seppänen, Ari Koistinen, Jarkko Oinonen AVI ELY 10.6.2013 Lähiyhteistyön

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS MAAKUNTAKIRJASTO

TOIMINTAKERTOMUS MAAKUNTAKIRJASTO PORIN KAUPUNGINKIRJASTO 29.1.2008 SATAKUNNAN MAAKUNTAKIRJASTO Kauppila Paula TOIMINTAKERTOMUS MAAKUNTAKIRJASTO Toimintaa ja tiedotusta on toteutettu Maakuntakirjastotoiminta 2007-2012 suunnitelman mukaisesti.

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt

Porin tiedekirjasto. Teppo Hjelt Porin tiedekirjasto Teppo Hjelt kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780, Pohjoisranta 11 C Mikä Porin tiedekirjasto on? Googlaa Porin tiedekirjasto tai ota esite Mitä ovat Tutcat ja Volter? Tutcat sisältää TTY:n,TuKKK:n

Lisätiedot

Hankinta- ja kokoelmayhteistyö Lapin korkeakoulukirjastossa

Hankinta- ja kokoelmayhteistyö Lapin korkeakoulukirjastossa Hankinta- ja kokoelmayhteistyö Lapin korkeakoulukirjastossa Esitys Kaukopalvelupäivillä Oulussa 16.5.2013 Outi Vaattovaara Lapin korkeakoulukirjasto Taustaa Perustettu 2010, yksi Lapin korkeakoulukonsernin

Lisätiedot

Uudet opetussuunnitelmat ja monilukutaito koulun ja kirjaston yhteistyötä Keski-Savossa

Uudet opetussuunnitelmat ja monilukutaito koulun ja kirjaston yhteistyötä Keski-Savossa Uudet opetussuunnitelmat ja monilukutaito koulun ja kirjaston yhteistyötä Keski-Savossa Maarika Kasonen, Heinäveden kunta Pia Rask-Jussila, Pieksämäen kaupunginkirjasto Lukuinto-koulutus, Kuopio 2015 Mikä

Lisätiedot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot

Kirjaston tilastot. Kokoelma Kirjaston lainaajat toimipisteittäin Kirjakokoelma, hankinta ja poistot Kirjaston tilastot 2003 Kokoelma 2003...1 Kirjaston lainaajat toimipisteittäin 2003...2 Kirjakokoelma, hankinta ja poistot 2003...3 Kirjakokoelma kielittäin 2003...4 Videot, DVD-videot ja CD-romit 2003...5

Lisätiedot

KAMUT - yhteistyö oululaisittain

KAMUT - yhteistyö oululaisittain KAMUT - yhteistyö oululaisittain KAMUT = Kirjastot, arkistot ja museot Päivi Kytömäki Oulun yliopiston kirjasto Mistä tarpeesta yhteistyö syntyi? V. 2003 vertaisryhmän haku Oulun muista muistiorganisaatioista

Lisätiedot

Tiedonhaku opiskelun osana CHEM Virpi Palmgren Tietoasiantuntija DI Oppimiskeskus beta

Tiedonhaku opiskelun osana CHEM Virpi Palmgren Tietoasiantuntija DI Oppimiskeskus beta Tiedonhaku opiskelun osana CHEM 15.9.2016 Virpi Palmgren Tietoasiantuntija DI Oppimiskeskus beta virpi.palmgren@aalto.fi Tietoaineistot opiskeluun Elektroniset tiedelehdet 66 000 Painetut tiedelehdet 800

Lisätiedot

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2014

JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 JOKIOISTEN KUNNANKIRJASTO TOIMINTAKERTOMUS V. 2014 KOKO KUNNAN KIRJASTOLAITOKSEN TIEDOT TOIMINTAYKSIKÖT PÄÄKIRJASTO Aukioloajat Pääkirjasto on ollut avoinna viitenä päivänä viikossa: maanantaista perjantaihin

Lisätiedot

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki

Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Kirjasto mediakasvattajana Rebekka Pilppula, kirjastotoimen johtaja, Joensuun kaupunki Dia 1 Yleensä ajatellaan, että kirjastojen mediakasvatuksen kohteena ovat lapset ja nuoret ja heidän opettajansa.

Lisätiedot

Alueellinen toiminta Maakuntakirjastotoiminta. Yleisten kirjastojen neuvosto 17.4.2015 Asko Rossi

Alueellinen toiminta Maakuntakirjastotoiminta. Yleisten kirjastojen neuvosto 17.4.2015 Asko Rossi Alueellinen toiminta Maakuntakirjastotoiminta Yleisten kirjastojen neuvosto 17.4.2015 Asko Rossi Uusi Kirjastolaki ja asetus 1.1.2017 OKM 2014 kirjastopäivät / Maija Berndtsonin esiselvitys on hänen näkemys,

Lisätiedot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot

Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot Porin tiedekirjasto ja TTY:n verkkoaineistot www.tut.fi/kirjasto/pori kirjasto-pori@tut.fi 040 826 2780 Sisältö: Porin tiedekirjaston kotisivu Porin tiedekirjaston aineiston haku Tutcattietokannasta (ja

Lisätiedot

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008

Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Kirjastoverkkopalvelut Kirjastojen kansallinen asiakaskysely 2008 Yleiset kirjastot Kysely yleisten kirjastojen palveluista 1.1 Maakunta ( Minkä kunnan / kaupunginkirjaston palveluja arvioit ) 1.2 Kirjastot

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus maaliskuu 2015 Julkaisuvapaa 23.4.2015 kello 9.00 Kesätyöpaikat lisäsivät avoimien työpaikkojen määrää Kanta-Hämeen ja Päijät-Hämeen

Lisätiedot

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016

Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 Ratamo-kirjastojen ja Lopen kirjaston asiakaskysely 2016 1. Vastaajan sukupuoli: Vastaajien määrä: 1237 mies 19% 22% 16% 22% 24% nainen 81% 78% 84% 78% 76% 0% 10% 20% 30% 40% 50% 60% 70% 80% 90% Hausjärvi

Lisätiedot

Kurssikirja sähköistyy Kotimaisten e-kurssikirjojen pilotointia korkeakouluissa

Kurssikirja sähköistyy Kotimaisten e-kurssikirjojen pilotointia korkeakouluissa Kurssikirja sähköistyy Kotimaisten e-kurssikirjojen pilotointia korkeakouluissa Sähköisen julkaisemisen päivä 28.9.2015 Kansalliskirjasto, tietoasiantuntija Paula Mikkonen Sisällys FinELibin e-kurssikirjahankkeen

Lisätiedot