Kyytiin2 - Tavara- ja henkilöliikenteen yhdistely yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyönä
|
|
- Reijo Lehtilä
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kyytiin2 - Tavara- ja henkilöliikenteen yhdistely yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyönä Toteutusaika Toteutusalue Kaustisen seutukunnan kunnat, Kannuksen kaupunki ja Perhon kunta. Hallinnoija Kaustisen seutukunta Rahoitus EAKR+kansallinen / Keski-Pohjanmaan liitto Toimintalinja Toimintalinja 1 Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite Pk-yritysten kannalta tärkeiden liikenne- ja logistiikkayhteyksien parantaminen Tiivistelmä Hankkeen tavoitteena on tarttua liikennealan muuttuvaan lainsäädäntöön, jotta kuljetusalan pk-yritykset voivat hyödyntää muuttuvat olosuhteet liiketoimintansa kehittämiseksi, muut pk-yritykset voivat keskittyä ydintoimintaansa ulkoistamalla kuljetustarpeitaan, julkisesta sektorista erityisesti kunnat voisivat saada tehokkuutta hankkimiensa kuljetusten organisointiin ja yksityishenkilöillä paranisivat liikenteen ja kuljetusten palvelut. Muutoksessa keskeistä on ottaa käyttöön digitaaliset menetelmät kuljetusten tilaamiseen, tarjontaan, maksamiseen ja toteuttamiseen. Tätä kokeillaan piloteissa. Hankkeessa jalkaudutaan kuljetusalan pk-yrityksiin, muihin yrityksiin ja kuljetuksia hankkivien julkisen sektorin yksiköihin. Hankkeen loppuvaiheessa markkinointia kohdennetaan myös suurelle yleisölle, jotta edistetään asennemuutosta uudenlaiseen palvelujen käyttöön. Hankkeen tuloksena kuljetusalan pk-yritysten toimintaedellytykset ovat parantuneet, muiden pk-yritysten saavutettavuus parantunut ja logistiikkakustannukset vähentyneet, hiilidioksidipäästöt ovat alentuneet tehostuneiden kuljetusten ja uudistettujen kalustojen myötä sekä julkisen sektorin hankkimien kuljetusten tehokkuus parantunut. Hankkeen tarve Liikennepalvelulain (=Laki liikenteen palveluista) ensimmäinen vaihe tuli kokonaisuudessaan voimaan Se keventää kuljetuksiin ja liikenteeseen liittyvää lainsäädäntöä (ns. Suomi-lisien poistaminen) sekä vahvasti edistää digitaalisuuden hyödyntämistä alalla. Tavoitteena on liikenteen ympäristöpäästöjen pienentäminen, yksityisautoilun vähentäminen, hallinnon keventäminen, kuljetusten tehostaminen sekä alan yritystoiminnan sujuvoittaminen ja kasvattaminen. Kokonaisuudessaan tavoitellaan hyvin laajaa yhteiskunnallista muutosta vähähiilisempään yhteiskuntaan, ei pelkästään kuljetusyrittäjien toiminnan muutosta. Liikenteen muutos vaikuttaa myös niihin yrityksiin, jotka eivät suoraan työskentele kuljetusalalla. Niille avautuu mahdollisuus tehostaa ja sujuvoittaa käyttämiään kuljetuspalveluita, jonka pitäisi johtaa myös alentuneisiin kustannuksiin. Vaikutuksensa lakimuutoksella on lisäksi yksityishenkilöihin sekä julkiseen sektoriin laajemmin. Selvitysten mukaan henkilöauto on käytössä keskimäärin noin viisi prosenttia ajasta muulloin se on parkissa esimerkiksi kotona, työpaikalla tai palveluiden äärellä. Samaan aikaan taksiliikenne koetaan kalliina kuljetusmuotona ja maaseudulla joukkoliikennettä käytetään vähän, lähinnä koulukyyteihin. Jos tarve oman auton omistamiseen vähenee, vapautuu euroja kuljetuksien ja liikkumisen ostamiseen palveluna muilta. Tämä edesauttaa monien hyvien kehityspolkujen syntymistä, kuten palveluyrittäjyyden lisääntymistä, kuljetuskaluston uudistumista, liikenteen CO2-päästöjen vähenemistä, palveluiden saavutet- 1
2 tavuuden paranemista ja autottomien henkilöiden arkipäivän helpottumista. Kaikkiaan tämän muutoksen pitäisi auttaa saavutettavuuden paranemiseen myös maaseudulla. Kuljetukset ovat tällä hetkellä monimutkainen ja -toimijainen kokonaisuus. Alla näkyvä kuva (kuva 1) avaa hieman tilannetta julkisen sektorin vastuulla olevista kuljetuksista. Suurin osa julkisen sektorin kuljetuksista toteutetaan ostopalveluna yksityisiltä yrityksiltä. Niitä myös hallinnoidaan lähinnä sektoreittain eli yhteistyötä ja yhdistelyä on vielä vähän yli sektorirajojen. Julkisen sektorin leikatessa kuljetuksiin liittyviä kustannuksiaan, on sillä negatiivinen vaikutus kuljetusalan yritysten liikevaihtoon. Pahimmillaan yritys voi hakeutua konkurssiin, jos se häviää kilpailutuksen tai kuljetusten määrä vähenee merkittävästi. Toisaalta julkisella sektorilla on oikeus, ja jopa velvollisuus, tavoitella säästöjä. Samaan aikaan, kun julkinen sektori hakee kustannussäästöjä omissa kuljetuskustannuksissaan, on syytä rakentaa yhteistyötä julkisen ja yksityisen sektorin välille, jotta kuljetusyritysten asiakkaiksi löydetään uusia tahoja eli muita yrityksiä ja yksityishenkilöitä. Tämä onnistuu paremmin liikennepalvelulain mahdollistaman muutoksen myötä. Kuva 1. Julkisen sektorin kuljetuksia ja niiden vastuutahoja. Muutos muiden yritysten, kuntalaisten ja julkisen sektorin toiminnassa maaseutualueilla lähtee etenemään jouhevammin julkisen sektorin panoksen ollessa mukana. Kaustisen seutukunnan ja Kannuksen kaupungin alueella edellytykset muutokseen ovat hyvät. - Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite on ottanut käyttöön sote-matkojen (SHL ja VPL) yhdistelyä tekevän keskuksen toiminnan alkaen. Tämä muuttaa pikkuhiljaa kuljetuksiin liitettyjä tottumuksia niin kuljetusyrittäjillä kuin sote-asiakkailla. Digitaaliset elementit
3 ovat tulleet kuljetusyrittäjien, matkustajien ja kyytien yhdistäjien arkeen. Myös kunnat saavat kokemusta siitä, kuinka liikenteen muutos etenee alueella. - Alueen kunnissa on tehty keskittyneesti liikenteen ja kuljetusten kehittämistä yli kunta- ja sektorirajojen jo vuodesta Kehitystyöhön on hankittu ulkopuolista hankerahaa ja osaamista, kuten Kutsujoukkoliikenne-hanke sekä valtakunnallisella maaseudun tutkimus- ja kehittämisrahalla toteutettu Kyytiin!-hanke. o Kyytiin-hankkeen toiminnasta raportti Aiemmissa hankkeissa tehty pohjatyö mahdollisti nopean tarttumisen aiheeseen ja konsortion rakentamisen. Hanke perustuu Keski-Pohjanmaalla aiemmin tehtyyn kehitystyöhön ja siinä esiin nousseisiin kehitystarpeisiin. Kaustisen seutukunnan kunnat ja Kannuksen kaupunki ovat vuodesta 2014 lähtien etsineet keinoja alueen julkisen henkilöliikenteen ja hallinnollisen yhteistyön kehittämiseksi. Vuonna SITOn johdolla valmisteltu selvitystyö johti Kyytiin!-hankkeen toteuttamiseen 06/ /2017 välisenä aikana. Kyytiin!-hankkeen havaintojen pohjalta Soite päätti panostaa digitaaliseen matkojen yhdistelyyn sotematkoissa lähtien. Tuolloin matkoja alettiin yhdistellä Kyytikeskuksessa Kokkolassa, ja sitä edelsi muun muassa tekninen kehitystyö sekä alueen taksiyrittäjien kouluttaminen uuden järjestelmän mukaiseen toimintatapaan (=matkojen yhdistelyyn entistä voimakkaammin). Ilman aiempina vuosina tehtyä pohjatyötä ja käynnistynyttä digitaalista matkojenyhdistelytoimintaa ei alueella olisi edellytyksiä tämän EAKRhankkeen sisällön toteuttamiseen. Hankkeen tavoitteet Hankealueella tehdään matkojen yhdistelyä lähinnä VPL- ja SHL-matkojen osalta. Tässä hankkeessa yleistavoitteena on saada aikaan muutos erityisesti pk-yritysten ja kuntien toimintatavoissa kuljetuksiin ja liiken-
4 teeseen liittyen. Tällöin kasvavat edellytykset kuljetusalan pk-yritysten asiakasmäärien nousemiseen ja siten kuljetusyritysten toimintaedellytyksien paranemiseen. Ensivaiheessa on tavoitteena saada tehostettua pk-yrityksien kuljetuksia, jolloin kuljetuskustannukset pienenevät ja kuljetusyritykset mahdollisesti saavat uusia asiakkaita julkisen sektorin tavara- ja ruokakuljetuksia tehostettua. Myös yksityishenkilöiden liikkumistapoihin kaivattaisiin muutosta. Sen vuoksi hankkeen loppuvaiheen tavoitteena on saada yksityisautoilun määrä vähenemään, jolloin kuljetusyrityksien asiakasmäärät ja liikevaihto kasvavat. o esimerkiksi nuorten harrastuksiin liikkuminen perustumaan enemmän yhteisiin matkoihin vanhempien tekemien kyyditysten sijaan. Matkojen yhdistelyssä käytettäisiin digitaalisia välineitä ja matkoja tehtäisiin enemmän kuljetusyrityksiltä hankkien. o esimerkiksi työmatkaliikenteen siirtyminen yhden hengen henkilöautoliikenteestä kohti yhteisiä matkoja. Kaiken kaikkiaan tavoitteena on 1. kuljetusalan nykyisten pk-yritysten liiketoiminnan ja toimintaedellytyksien vahvistuminen. 2. muiden pk-yritysten itse tekemien kuljetuksien ja liikkumistarpeen väheneminen. Tämä alentaa logistiikkakustannuksia ja auttaa keskittymään yrityksen ydintoimintaan, joka voi olla matkailusta leipomotoimintaan tai metallityöpajoista elintarvikevalmistukseen. 3. Digitaalisuuden hyödyntäminen kasvaa kuljetuksissa sekä asiakkailla että palvelutarjoajilla. 4. Saavutettavuuden parantuminen Jos kuljetuksia aletaan hankkimaan enemmän palveluna, voivat kuljetuspalveluita tarjoavat yritykset investoida uuteen kalustoon. Tämä heijastuu myönteisesti ympäristöpäästöjen määrään. Ja jos ostettu tekniikka on sellaista, joka hyödyntää paikallisia liikenteen polttoaineita, on sillä positiiviset vaikutukset aluetalouteen. Liite Kyytiin2_Tuotosindikaattorit kuvaa tarkemmin, millaisia määrällisiä muutoksia tavoitellaan. Hankkeen uutuus- ja lisäarvo Hankkeen lisäarvo on siinä, että lähdetään täydellä panostuksella muuttamaan alueen liikennettä ja kuljetuksia yksityisen ja julkisen sektorin yhteistyönä. Liikennepalvelulain aiheuttama ja mahdollistama muutos tulee olemaan suuri edellyttäen uusien toimintatapojen oppimista ja poisoppimista joistakin vanhoista toimintatavoista ja säännöistä. Harvaan asutuilla ja pienempien tavaravirtojen alueilla julkisen sektorin mukanaolo liikenteen muutoksessa on tärkeää. Haluttu toimintatapojen muutos: kuljetusalan nykyiset ja tulevat yrittäjät: matkojen hallintaa digitaalisilla välineillä, matkojen yhdistelyä, uusia hinnoittelutapoja. muut pk-yritykset: vähemmän itse ajelemista raaka-aineiden/tuotteiden vuoksi, enemmän ostopalveluna muilta julkinen sektori, erityisesti kunnat: tavara- ja ruokatoimituksien tehostaminen digitaalisuutta hyödyntämällä ja tarvittaessa tarkastelemalla hallinnollisia näkökulmia kuntalaiset: siviilimatkoissa suunta oman auton käyttämisestä kohti yhteisiä matkoja ostopalveluna kaikilla em. tahoilla digitaalisten välineiden hyödyntäminen kasvaa kuljetuksiin liittyvissä eri vaiheissa (tilaaminen, maksaminen, seuranta, tarjonnasta ilmoittaminen)
5 Hankkeen kohderyhmät a) varsinaiset kohderyhmät Varsinainen kohderyhmä ovat alueen kuljetusalan pk-yritykset, muut pk-yritykset sekä julkinen sektori (lähinnä kunnat) siltä osin, kun se on asiakas kuljetusyrityksille. Muiden alojen pk-yritysten kuljetustapoihin ja alueen asukkaiden kulkemistapoihin halutaan muutosta kohti digitaalista matkojen yhdistelyä. b) välilliset kohderyhmät Asukkaat, joista voi tulla kuljetusyritysten asiakkaita. Hankkeen toteutus ja tulokset Hankkeen konkreettiset toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi 1. Liikennepalvelulain henkeä toteuttavan, uuden kuljetusten yhdistelyn toimintamallin idean esittely, sen yhteinen tuotekehittely ja käyttöönotto. Tehdään jalkautumalla kuljetusalan pk-yrityksiin ja erityisesti muihin pk-yrityksiin. Tuotetaan hankealueen tarpeisiin keskittyvää sähköistä ja painettua materiaalia työn tueksi. a. yrityskohtaisia ja yritysryhmittäisiä tapaamisia, joissa aiheena kuljetusten uudelleenmiettiminen ja käynnistettävät pilotit b. workshopit ja seminaarit hankealueella sekä tutustumismatkat muualle Suomeen i. tutustumismatkat kohdistuvat alueille, joissa tehdään tai kokeillaan jo vastaavanlaista kehitystyötä. Matkoihin osallistuvat aiheesta kiinnostuneet alueen yritykset. Matkoja tehdään 3-6 kappaletta, joista osa voidaan toteuttaa yhdessä kuntatoimijoiden kanssa. 2. Kunnan eri yksiköihin jalkautumalla liikennepalvelulain henkeä toteuttavan, uuden kuljetusten yhdistelyn toimintamallin idean esittely, sen yhteinen tuotekehittely ja käyttöönotto. a. sektorikohtaisia tapaamisia hankkeen alkuvaiheessa, hankkeen edetessä yli sektori- ja kuntarajojen b. workshopit ja seminaarit hankealueella sekä tutustumismatkat muualle Suomeen i. tutustumismatkat kohdistuvat muihin kuntiin tai muihin julkisiin organisaatioihin, joissa on kokemusta tai suunnitelmia kuljetusten yhdistelystä modernisti. Matkoihin osallistuvat keskeiset viranhaltijat ja luottamushenkilöt. Matkoja tehdään 3-6 kappaletta, joista osa voidaan toteuttaa yhdessä yrittäjien kanssa. 3. Pilotoidaan kuljetusten yhdistelyalustan tuotekehittelyä alueen tarpeisiin. Alustayhteistyötä tehdään Vaste-hankkeen sekä soveltuvin osin Soiten kanssa. Jos Vasten tai Soiten käyttämät alustat eivät sovellu alueen tarpeisiin, ostetaan se ostopalveluna muualta. 4. Markkinoinnin ja viestinnän kohdistaminen suurelle yleisölle, jotta edelläkävijäyksityishenkilöt kiinnostuvat ja lähtevät kokeilemaan uusia tapoja käyttää kuljetuspalveluita. i. mm. some-markkinointi, lehtimainokset, lehtikirjoitukset Oletettavissa on, että kuljetusalan pk-yritykset saavat perehdyttämistä liikennealan muutokseen myös omilta edunvalvontajärjestöiltään. Näiden kanssa tehdään yhteistyötä tarpeen mukaan. Oletettavissa on,
6 että julkinen sektori, erityisesti kunnat ehtivät vähemmän perehtyä liikennealan muutokseen, joten näiden kanssa mahdollisesti käsitellään enemmän perusasioita. Hankkeessa on tärkeää hyödyntää muualla Suomessa tehtyjä kokeiluja ja aihepiirin aineistoja, jotta saadaan uusia ideoita ja informaatiota. Suomessa on muun muassa käynnistynyt 2018 valtakunnallinen tiedotushanke Maaseudun kuljetusten ja liikkumisen digiboksi, jossa tuotetaan liikenteen ja kuljetusten muutokseen perehdyttävää materiaalia maaseudun pk-yritysten näkökulmasta. Tällöin Kyytiin2-hanketyöntekijät voivat keskittyä alueen pk-yritysten kanssa sisältökysymysten kehittämiseen, kun taustoittava perusmateriaali on saatavissa valtakunnalliselta tuottajalta. Hankkeen tulokset; lyhyen ja pitkän aikavälin vaikutukset Tuloksena - kuljetusyrittäjien liikevaihto on säilynyt ennallaan tai jopa kasvanut huolimatta liikennepalvelulain aiheuttamista muutoksista kuljetusalan toiminnassa. Digitaalisten välineiden käyttö liiketoiminnassa jokaisessa vaiheessa palvelua (kuljetuksien tilaaminen ja kuittaaminen, maksaminen, tietojen välittäminen verottajalle.) - muut kuin kuljetusyritykset alueella ovat uudistaneet tarvitsemaansa logistiikkaa enemmän ostopalveluihin perustuvaksi ja digitaalisemmaksi. - julkinen sektori, erityisesti kunnat, ovat tehostaneet kuljetuksiaan. Kustannusten nousu on pysähtynyt ja parhaimmillaan kääntynyt laskuun ilman palvelutason laskemista. - edelläkävijäyksityishenkilöt ovat vähentäneet oman auton käyttöä ja matkoja tehdään enemmän ostopalveluna joko yhden hengen matkoina tai kimppamatkoina. Pitkän aikavälin vaikutukset ovat monipuolisia. Liikennepalvelulain aikaansaamat muutokset kuljetusten toimintakentässä on pystytty hyödyntämään alueella. Tämän myötä - Alueen pk-yritykset hahmottavat, milloin kannattaa kuljetuksia ulkoistaa tai milloin kuljettaa ja noutaa itse - Kuljetusyrityksen lukumäärä ja liikevaihto ovat säilyneet ennallaan tai kasvaneet. - Liikenteen co2-päästöt ovat pienentyneet, kun kuljetusyritykset ovat voineet investoida uuteen kalustoon sekä yhdistelyn myötä ajettujen kilometrien määrä pienenee aluetasolla. - saavutettavuus on parantunut haasteellisesta toimintaympäristöstä huolimatta. - liikennepalvelulain sisältö on konkretisoitunut hankealueella. Hanke tukee hyvin Keski-Pohjanmaan voimassaolevaa maakuntastrategiaa, jossa tavoitellaan Toimivaa Keski-Pohjanmaata maakunnan saavutettavuuden kehittämisellä sekä maaseudun saavutettavuuden kehittämisellä ja asumisen mahdollisuuksien turvaamisella. Tämä liittyy joukkoliikenteen kehittämiseen ja matkaketjujen toimivuuteen, jotka ovat strategiassa tarkempia toimenpiteitä. Hanke toteuttaa Suomen rakennerahasto-ohjelman Itä- ja Pohjois-Suomen alueellisesta suunnitelmasta hyvin kestävän kehityksen horisontaalista periaatetta, koska hanke tukee taloudellista, sosiaalista ja ekologista kestävää kehitystä. Taloudellisesti kestävä kehitys toteutuu lisäämällä yritysten toimintaedellytyksiä. Sosiaalisesti kestävä kehitys toteutuu rakentamalla paikallisia, vahvoja yhteistyöverkostoja uuden lainsäädännön hyödyntämiseksi. Ekologisesti kestävä kehitys toteutuu, kun autoilun määrä vähenee. Toiminnan jatkuvuus; tulosten hyödyntäminen hankkeen päättymisen jälkeen Tavoitteena on, että toiminta jatkuu mukana olleiden osapuolten normaalina perustoimintana hankkeen jälkeen. Hankkeen aikana pystytään kokeilla uusia toimintamalleja kuljetuksiin liittyen, hioa toimintaa sekä
7 sen jälkeen vakiinnuttamaan perustoiminnaksi kuljetusyrityksillä ja niiden asiakkailla, joita ovat muut yritykset, julkinen sektoria ja kuntalaiset. Kustannusarvio ja rahoitussuunnitelma KUSTANNUSARVIO Yhteensä Henkilöstökustannukset kk 10,00 12,00 12,00 34,00 Projektipäällikkö, kokoaik. Ostopalvelut (hankkeen yhteiset) Asiantuntija, osa-aikainen kk 2,00 1,50 1,50 5,00 kk 2,00 2,00 2,00 6,00 Projektisihteeri, osa-aik. Yhteensä Asiantuntijapalvelut Ostopalvelut (tutustumismatkat, workshopt, tilaisuudet) Markkinointi ja tiedottaminen Yhteensä Flat Rate 24% henkilöstökustannuksista Kustannusarvio yhteensä RAHOITUSSUUNNITELMA Yhteensä K-P Liitto: EAKR ja valtio 70% Kunnat 30% Kaustisen sk 73,35% Perho 16,65 % Kannus 10% RAHOITUSSUUNNITELMA YHTEENSÄ
Maaseudun kuljetuspalvelujen digipilotti
LIITE 1 HANKESUUNNITELMA: hankkeen tavoitteet, konkreettiset toimenpiteet ja vaikutukset Maaseudun kuljetuspalvelujen digipilotti Ketterät kokeiluhankkeet Tiivistelmä RAHOITUS HAKIJAORGANISAATIO VASTUUHENKILÖT
Liikenteen muutosten hyödyntäminen maaseutumatkailussa
Liikenteen muutosten hyödyntäminen maaseutumatkailussa Heli Siirilä Vaasan yliopisto Levón-instituutti Valtakunnallinen tiedotushanke kuljetusten ja liikkumisen muutoksesta maaseudun näkökulmasta (1/2018-2/2020)
Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden
Sähköinen asiointi alueen elinvoimaisuuden tukena ke 20.9.2017 Toholampi sähköisten ja videoavusteisten palveluiden kehittämishanke ekeski-pohjanmaa -hanke Kehitetään Keski-Pohjanmaalle sähköisiä ja etäasiointi-palveluja
Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä
Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN
Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net
Projektin ID 5911 Hankkeen nimi: Parempaa palvelua verkossa - Business- Projektin nimi Net Projektin kuvaus ja tavoite 1. Pk-yritystoiminnan kilpailukyky Erityistavoite 2.1 PKyritysten kasvun ja kansainvälistymisen
6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki
6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki
ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander
ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut
Yleiskuva liikenteen muutoksesta Suomessa
Yleiskuva liikenteen muutoksesta Suomessa HTM, projektiasiantuntija Heli Siirilä Vaasan yliopisto Levón-instituutti MoveIT Vähähiiliset liikennepalvelut Vaasan seudulla 2030 Koldioxidsnål transportservice
Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Tampereen kestävät työasiamatkat. Tarpeet jaetuille takseille työasiamatkoilla
Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin Tampereen kestävät työasiamatkat Tarpeet jaetuille takseille työasiamatkoilla Taustaa Tavoitteena oli selvittää tamperelaisten yritysten tarpeita työpäivän aikaiseen
Digipalapeli saavutettavuus kuntoon
Digipalapeli saavutettavuus kuntoon Kohteena Lappi - Lapin matkailun fyysisen ja digitaalisen saavutettavuuden kehittäminen Liisa Mäenpää Lapin matkailun digipalapeli 2-vuotinen kehittämishanke Toteuttaja:
Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto
Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen
Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa (EVA) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistely
NÄKÖKULMA VAIKUTUSTEN ARVIOINNILLE NYKYTILANNE VAIHTOEHTO 1: KULJETUSTEN YHDISTELY OSTOPALVELUNA VAIHTOEHTO 2: KEHITETÄÄN NYKYISTÄ TOIMINTAMALLIA ILMAN KULJETUSTEN YHDISTELYÄ KUNTALAINEN Asiakas tilaa
Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto
Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman
Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla. Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy
Digitalisoituvan liikenteen tulevaisuusnäköaloja Pirkanmaalla Johtaja, professori Jorma Mäntynen WSP Finland Oy Teknologioiden valtavirtaistuminen 2 Tulevaisuus on muutakin kuin teknologiaa Arvo 1 Arvo
Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa. Itä Suomen lj päivät Petri Launonen
Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa Itä Suomen lj päivät 02.11.2017 Petri Launonen Haasteet uudet liikennepalvelut ja henkilökuljetukset, koska erityisesti Itä Suomessa näitä
Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä
Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä 14.3.2016-13.3.2019 Toimintalinja: 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite: 7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan
Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", rahoitukseen osallistumisesta
Maakuntahallitus 189 15.12.2014 Päätös EAKR-hankkeen "Ekotehokkaat kiinteistöratkaisut - alueellinen energiatietopalvelu", 300311 rahoitukseen osallistumisesta Maakuntahallitus 15.12.2014 189 Hankkeen
Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" rahoittamisesta
Maakunnan yhteistyöryhmä 14 06.05.2019 Päätös EAKR-projektin "MINT - Etelä-Karjalan pienten kuntien innovaatio- ja kokeiluekosysteemin kehittäminen" 306656 rahoittamisesta Maakunnan yhteistyöryhmä 14 Hankkeen
LINJA-AUTOLIITTO.
LINJA-AUTOLIITTO www.linja-autoliitto.fi Bussi palvelee Bussi on Suomen tärkein joukkoliikenneväline. Julkisen liikenteen matkustajista lähes 60 % on bussimatkustajia. Bussit tulevat sinnekin, missä muita
Liikennekaari. Liikenne- ja viestintävaliokunta Kaisa Mäkelä
Liikennekaari Liikenne- ja viestintävaliokunta 27.10.2016 Kaisa Mäkelä Liikennekaari Liikennekaarella toteutetaan hallitusohjelman kärkihankkeita digitaalisen kasvuympäristön rakentamiseksi sekä säädösten
Liikenteen tavoitteet
HLJ 2015 -liikennejärjestelmäsuunnitelmaluonnos Sini Puntanen 1 Liikenteen tavoitteet Saavutettavuus sujuvuus Matka- ja kuljetusketjut ovat sujuvia ja luotettavia lähelle ja kauas. Joukkoliikenteen kilpailukyky
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, yritysasiantuntija Jarmo Jokinen 25.9.2018/JJo
6Aika-strategian EAKR-haku. Infotilaisuus Helsingissä
6Aika-strategian EAKR-haku Infotilaisuus Helsingissä 13.8.2018 Ohjelma 13.00 Iltapäiväkahvit 13.30 Avaus ja päivän ohjelma 13.35 Haun aihealueet ja vinkkejä hankevalmisteluun Anna-Mari Sopenlehto-Jokinen,
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018)
Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmän väliraportti (syyskuu 2018) Liikenteen ilmastopolitiikan työryhmä 12.4. 12.12.2018 Selvitetään ja arvioidaan keinoja, joilla liikenteen kasvihuonekaasupäästöt voidaan
Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy
5G suomalaisten yritysten näkökulmasta Elisa Oyj Prior Konsultointi Oy 12.9.2019 Aineisto ja tiedonkeruu Yritystutkimuksen suunnittelusta, tiedonkeruusta, analyysista ja raportoinnista on vastannut Prior
Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma
Linnan Kehitys, PN Linnan Kehitys, PN Tarvitaan laajapohjainen kasvuohjelma 2017-2030 VIERAILIJAT i laakso VETOVOIMATEKIJÄT EROTTUVUUSTEKIJÄT Linnan Kehitys, PN I-laakso projektin toimenpiteet 2017-2018
Citylogistiikan toimenpideohjelman päivitys
Citylogistiikan toimenpideohjelman päivitys Nykyinen citylogistiikan toimenpideohjelma Helsingin nykyinen citylogistiikan toimenpideohjelma hyväksyttiin kaupunginhallituksessa 23.3.2015 Tavoitteena oli
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus
Rakennerahastot ja vähähiilisyys. Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo
Rakennerahastot ja vähähiilisyys Luontomatkailuseminaari 27.1.2015 Sanna Poutamo Yleistavoitteena vähähiilinen paikallistalous Yritysten tulisi panostaa: - Liiketoimintaosaamiseen - Toimiviin laatujärjestelmiin
Pöllöparlamentti Saarijärvi Jukka Valkonen.
Digipolku @ Pöllöparlamentti Saarijärvi 20170112 Jukka Valkonen www.jyu.fi/digipolku Digitalisaatio kuuluu kaikille vaikuttaa jo nyt jokaiseen voi olla yritykselle kasvupolku 2 Maaseudun yritystoiminnan
Polkuja kestävän liikkumisen palveluihin. Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén
Hankkeen esittely MAL-verkoston ohjausryhmälle Nina Frösén Kuinka kestävän liikkumisen palveluiden edellytyksiä parannetaan? 2 Kuvaukset erilaisista toimintamalleista, konsepteista ja/tai kehityspoluista,
Itä-Suomen liikennestrategia. Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä
Itä-Suomen liikennestrategia Itä-Suomen elinkeinoelämän ja asukkaiden tarpeita palveleva uuden sukupolven liikennejärjestelmä Ihmisten liikkuminen -näkökulma 1 Strategia on kaikkien toimijoiden yhteinen
LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA
Assistant Professor Heikki Liimatainen LIIKENTEEN CO 2 -PÄÄSTÖJEN KOKONAISKUVA Päästötön liikenne 2045? Eduskunta, 21.9.2018 Liikenteen CO 2 -päästöt 12,5 Mt (+ ulkomaan liikenne 8,6 Mt) Ulkomaan tiekuljetukset:
Merellisen saariston liikennepalveluja kehittävä kokeilu
Merellisen saariston liikennepalveluja kehittävä kokeilu Saaristoasiain neuvottelukunta 09.11.2016 Eeva Linkama Yhteysalusliikenne Saaristomerellä ja Suomenlahdella 2 Merellisen saariston nykyisen liikennepalvelukonseptin
ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander
ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden
Digiohjausta kaikille!
Digiohjausta kaikille! 2018-2020 Osatoteuttajat Hankkeen toimijat Oulun yliopisto Centria-amk Osao Päätoteuttaja PP-ELOverkosto Yhteistyökumppanit Erilaisten oppijoiden liitto Oulun lukioverkosto Oulun
FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke
FUTURE SAVO - Tulevaisuuden Savo yritysten kiinnostavana toimintaympäristönä -Maakunnallinen vetovoimahanke Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Elinkeinojohtaja Terho Savolainen IISALMEN KAUPUNKI PL
Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä
Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä Rata 2018 -seminaari, Anna Saarlo 23.1.2018 Tulevaisuuden asemanseudut tehdään yhteistyöllä 1. Mitä tavoittelemme? Tulevaisuuden asemanseutu 2. Miksi? Yhteinen
VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA. Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen:
VALTIONEUVOSTON PERIAATEPÄÄTÖS KANSALLISESTA ÄLYLII- KENTEEN STRATEGIASTA Valtioneuvosto on tänään tehnyt seuraavan periaatepäätöksen: 1. Uuden liikennepolitiikan tarve ja mahdollisuudet Liikennepolitiikka
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot
Joukkoliikenteen uusi aika
Joukkoliikenteen uusi aika 23.10.2014 Rauni Malinen 23.10.2014 Joukkoliikenteen merkittävin uudistus Suomalaisen joukkoliikenteen järjestämisessä on käynnissä merkittävin muutos vuosikymmeniin, kun markkinat
EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm
EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 6526/31/2017 Hakemuksen saapumispvm 14.9.2017 Hakijan virallinen nimi Lapin yliopisto Hankkeen julkinen nimi Design in Smart
KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE
KESKI-POHJANMAAN HYVINVOINNIN VALTATIE -HANKE Hankesuunnitelma LUONNOS 19.4.2010 I Tausta Hanke perustuu Keski-Pohjanmaan hyvinvointistrategian laatimisprosessin tuloksena todettuun suureen tarpeeseen
Hankehakemus. Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma
Hankehakemus Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Viranomaisen logo Hankehakemuksia voi jättää pelkästään sähköisesti EURA 2014 -järjestelmässä, joka avautuu hakijoille toukokuun
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020. ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia
KAINUUN ILMASTOSTRATEGIA 2020 ICT JA ELEKTRONIIKKA http://maakunta.kainuu.fi/ilmastostrategia Kainuun ilmastostrategia 2020-projekti valmistellaan maakunnallinen strategia ilmastomuutoksen hillitsemiseksi
Väitöskirja netissä:
Väitöskirja netissä: www.uta.fi/ajankohtaista/vaitokset/ www.yy-optima.fi 1 Jatkopohdintaa väitöskirjaan Liikennesuunnittelun käytännöt ja (kaupunkiseutujen) liikennepolitiikka Onko valtiolla kaupunkiseutujen
Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso
Liikkumisen palveluiden valtakunnallinen palvelutaso Marja Rosenberg 14.12.2015 Asiakkaan matkan kokonaisuus Tyytyväisyys ja palvelutason seuranta Liikkumis tarve Asiakkaan tarvitsemat tiedot matkustusmuodon
Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön
Liikkumisen ohjauksen integrointi liikennejärjestelmätyöhön Anders Jansson, Tytti Viinikainen, Tapani Touru (HSL) LIVE-verkostotilaisuus 19.11.2013 Liikkumisen ohjaus osana liikennepolitiikkaa Liikkumisen
Osaamista työvoimapoolista
Osaamista työvoimapoolista Hankesuunnitelman tiivistelmä Eeva Maijala 11.10.2018 Sisältö 1. Perustiedot 2. Hankkeen tarve 3. Tavoitteet 4. Uutuus- ja lisäarvo 5. Kohderyhmä 6. Toimenpiteet 7. Tulokset
Kansallinen älyliikenteen strategia
Kansallinen älyliikenteen strategia Ehdotus 18.11.2009 Harri Pursiainen Työn kulku Professori Kulmalan raportti 2008 LVM:n toimeksianto 19.3.2009 I asiantuntijaseminaari huhtikuussa Liikenteen ja viestinnän
Poimintoja hallitusohjelmasta
Joukkoliikenteen kehittäminen kaupunkiseuduilla mitä edellytyksiä valtio luo? Jenni Eskola, Liikennevirasto Iida Huhtanen, liikenne- ja viestintäministeriö Liikenne ja maankäyttö 2015 8.10.2015 1 Poimintoja
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu. Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja
Rakennerahastokausi 2014-2020 Ohjelman valmistelu Pohjois-Savon maakuntavaltuuston seminaari 8.10.2012, Varkaus Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja Komission esitykset tulevan rakennerahastokauden osalta
YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017
1 YRITYSTEN KASVUN SUUNTA 2017 Yrityksen toimipaikkakunta? (N=487) Vaala N=6 Utajärvi N=9 Tyrnävä N=9 Taivalkoski N=9 Siikalatva N=6 Siikajoki N=10 Raahe N=43 Pyhäntä N=1 Pyhäjärvi N=9 Pyhäjoki N=2 Pudasjärvi
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma
Saimaan rannalla. Mikkelin kaupungin osallisuussuunnitelma 2019 2021 Miksi osallisuuden edistämiselle suunnitelma? Jotta kaikki mikkeliläiset voivat aidosti olla mukana kaupungin toiminnassa ja kehittämisessä
Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin
Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-tilaisuus 19.11.2013 LVM:n ilmastopoliittinen ohjelma ILPO (2009) Liikenne-
EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin
EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka
Biokaasua liikenteeseen. Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle
Hankesuunnitelma tiedonvälityshankkeelle Laadittu Pohjois-Karjalan liikennebiokaasuverkoston kehityshankkeessa 14.8.2012 1. Tiivistelmä tiedonvälityshankkeen tarkoituksena on auttaa samaan aikaan Pohjois-
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet
Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus
Osaavan työvoiman rekrytointi Kainuuseen -hanke Tiedotustilaisuus 13.6.2017 13.6.2017 Hankkeen taustaa Valtuustoaloite Kainuussa pitkään jatkanut negatiivinen muuttotase vaatii erityistoimenpiteitä tilanteen
Kuljetusyritysten kehittäminen (verkostoissa). 11.10.2011
Juha Keskitalo: Kuljetusyritysten kehittäminen (verkostoissa). 11.10.2011 1 Mitä Onway Oy on tehnyt kuljetusyritysten kanssa 2009-2011? 1 LIIKETOIMINTA-ANALYYSIT -60 UUSMAALAISELLE KULJETUSYRITYKSELLE
Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu
Maakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnittelu (Maakunnan liikennejärjestelmäsuunnitelma) Maakuntainsinööri Patrick Hublin, Pohjois-Savon liitto Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 31.10.2018 Joensuu Laki
ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus
ALUEELLISET INNOVAATIOT JA KOKEILUT (AIKO) Rahoitushakemus Hakemus on Uusi Muutoshakemus, mihin Korjaus/täydennys edelliseen hakemukseen Etelä-Savon maakuntaliitto täyttää Saapunut Dnro 1. HANKE Hankkeen
Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi
Finnish Transport Research and Innovation Partnership Miten tästä eteenpäin? Tavoitteita osaamisen kehittämiseksi ja hyödyntämiseksi Osaamisen kehittäminen ja hyödyntäminen, Fintrip-seminaari 27.8.2013
Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla?
Millaista osaamista tulevaisuudessa tarvitaan liikenteen alalla? Liikennepoliittiset teemat Ari-Pekka Manninen Liikennepolitiikan päämäärä ja uuden ajan liikennepolitiikka Liikennepolitiikan päämäärä on
Arjen turvaa kunnissa
Arjen turvaa kunnissa Turvallisuusyhteistyön kehittäminen kunnissa Alueellinen sisäisen turvallisuuden yhteistyö Vaasa 25.9.2012 Marko Palmgren, projektipäällikkö Lapin aluehallintovirasto 1.10.2012 1
Pohjois-Savon ELY. Valinnanvapauspilotti. Jussi Pyykkönen
Pohjois-Savon ELY Valinnanvapauspilotti Jussi Pyykkönen 4.9.2018 Tilaisuuden ohjelma Hankkeen tausta (Jan Blomberg) Hankintakokonaisuus (Jussi Pyykkönen) Pilotoinnista Kilpailutuskonsepti Hankintamalli
Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen
Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 23.10.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon
Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä?
Liikennepalvelulaki, mitä ihmettä? Hankinta-asiantuntija Olli Jylhä Uudistuksen tavoitteet Mahdollistaa matkaketjut Lisää kilpailua Joustavuutta kuljetuksiin Edistää digitalisointia Kolme vaihetta:» Vaihe
Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR
Etelä-Pohjanmaan hakuinfo EAKR Päivi Mäntymäki Aamupäivän ohjelmasta Klo 9.00 Klo 10.00 Klo 10.30 Klo 12.00 EAKR Kahvitauko ESR Tilaisuus päättyy 2 EAKR-haku Hakemuksia vain toimintalinjaan 2 Uuden tiedon
Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto
Pienten keskusten tulevaisuus aluekehittämisen näkökulmasta Ylijohtaja Marja-Riitta Pihlman, yritys- ja alueosasto 100 suomalaista kirkonkylää kuntien keskukset muutoksessa -seminaari 16.5.2017 Maakuntauudistus,
YRITYSRAHOITUSKATSAUS
YRITYSRAHOITUSKATSAUS Maakuntavaltuuston seminaari 4.5.2018 Eija Pihlaja ELY-KESKUS Avustuksia pk-yritysten kehittämiseen Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi (9/2014), asetus 716/2014
Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä
Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi
SoteNavi. - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke 3/5/17
SoteNavi - pienten ja keskisuurten yritysten ja järjestöjen valmennushanke Rahoittaja Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Työllisyyden ja osaamisen edistämiseen sekä sosiaaliseen
sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS
Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku
LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 LAPIN LIIKENNETURVALLISUUSTOIMIJA 2013/11/13
LIIKENNETURVALLISUUSTYÖ KUNNISSA VUONNA 2013 TOIMIJATYÖN TAVOITTEET 2013-2015 Ylläpitää aktiivista ja näkyvää liikenneturvallisuustyötä Kehittää tiedotusta eri keinoin Aktivoida kuntaryhmien toimintaa
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö
Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Eleonoora Eilittä Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Eurooppa-neuvosto lokakuu 2014 : EU:n 2030 ilmasto- ja energiapolitiikan puitteet Pariisin
Kuljetuspalvelujen mahdollinen yhteinen järjestäminen kuntien välisenä yhteistyönä
Kuljetuspalvelujen mahdollinen yhteinen järjestäminen kuntien välisenä yhteistyönä 14.11.2017 Tuomas Päivinen, kuljetuspalvelupäällikkö, Helsingin kaupunki 1 Kuljetuspalvelujen kokonaisuus Osa sosiaalihuoltoa.
Julkisen hallinnon ICT-toiminto Aleksi Kopponen
Hallitusohjelman toimeenpano Kärkihanke: Digitalisoidaan julkiset palvelut Toimenpide 1: Luodaan kaikkia julkisia palveluita koskevat digitalisoinnin periaatteet 2.11.2015 Aleksi Kopponen Julkisen hallinnon
EAKR VALINTAESITYS. Hankkeen perustiedot Kysymys. Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014
EAKR VALINTAESITYS Hankkeen perustiedot Kysymys Vastaus Hankkeen diaarinumero 3532/31/14 Hakemuksen saapumispvm 30.10.2014 Hakijan virallinen nimi Lapin ammattikorkeakoulu oy Hankkeen julkinen nimi 3D
Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet. Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11.
Saariston liikennepalvelujen kehittäminen Havaintoja, johtopäätöksiä ja jatkotoimet Eeva Linkama Saaristoliikenteen neuvottelukunta 3.11.2015 Saariston liikennepalvelujen kehittäminen missä mennään? Selvitetty
M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S
M A L - V E R K O S T O N P I L O T T I K A U D E N P Ä Ä T Ö S T I L A I S U U S A j a t u k s i a s t r a t e g i s e s t a s u u n n i t t e l u s t a - L i i k e n t e e n, p a l v e l u j e n j a
Pyydettynä lausuntonaan esittää Kuhmon kaupunki Pohjois-Pohjanmaan liitolle edellä tarkoitetusta luonnoksesta seuraavaa:
Yksikkö Kuhmossa..2006 Pohjois-Pohjanmaan liitto Kauppurienkatu 8 A 90100 OULU Viite: Pohjois-Pohjanmaan liiton esittämä lausuntopyyntö Asia: LAUSUNTO POHJOIS-SUOMEN LOGISTIIKKASTRATEGIAN JA LOGISTIIKAN
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut. BIOCONNECT- seminaari Tuomas Lehtinen
Tekes ja PIMA kokeiluhankepalvelut BIOCONNECT- seminaari 22.11.17 Tuomas Lehtinen Verkosto, jolla tähdätään vientimarkkinoille Suunnittelu ja konsultointi Kaukokartoitus, satelliitti Viranomainen Kunnostusmenetelmä
Kestävä liikenne ja matkailu
Kestävä liikenne ja matkailu Avainsanat: kestävä liikenne, kestävä matkailu, vastuullinen kuluttaminen Liikenne mitä se on? Liikenne on... ihmisten, asioiden, raaka-aineiden ja tavaroiden kuljetusta tietoliikennettä
6Aika: EAKR-haun sisällöt. Viestintäsuunnitelma. Infotilaisuus Turku Oulu Tampere Espoo
6Aika: EAKR-haun sisällöt Viestintäsuunnitelma Infotilaisuus 24.8.2016 Turku 30.8.16 Oulu 31.8.16 Tampere 8.9.16 Espoo 9.9.16 Ohjelma Avaus ja päivän ohjelma 12.05 6Aika-hankehaun sisältö 6Aika-kaupunkikoordinaattorin
Näkökulmia maakunnan ja kunnan henkilökuljetusten yhteensovittamiseen. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Johanna Vilkuna
Näkökulmia maakunnan ja kunnan henkilökuljetusten yhteensovittamiseen Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 27.10.2016 Johanna Vilkuna Sisältö Henkilöliikenteen toimintaympäristöstä Maakuntalakiluonnos
MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA
MAALLA - MELKEIN KAUPUNGISSA KÄRKÖLÄN KUNNAN STRATEGIA 2011-2024 KÄRKÖLÄN KUNTA STRATEGIA 2011 2024 1 (4) JOHDANTO Strategia kattaa kuluvan valtuustokauden lopun ja kolme seuraavaa valtuustokautta. Tavoitteena
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään
Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi. Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä
Toimenpiteitä päästövähennystavoitteeseen pääsemiseksi Parlamentaarinen liikenneverkon rahoitusta arvioiva työryhmä 24.5.2017 Liikenteen päästövähennystavoitteiden saavuttaminen vaatii lisätoimia LUONNOS
SKAL Kuljetusbarometri 2/2015 vakiokysymykset: Varovaista toiveikkuutta kannattavuuden kehityksestä
vakiokysymykset: Varovaista toiveikkuutta kannattavuuden kehityksestä 2 3 4 5 Liikevaihto: tarkastelu jäsenyhdistyksen mukaan Onko yrityksenne liikevaihto viimeisen neljän kuukauden aikana (tammi-huhtikuu)
Mitä kehittämishankkeilla on tehty tai voi tehdä? Marko Tanttu Etelä-Savon maakuntaliitto
Mitä kehittämishankkeilla on tehty tai voi tehdä? Marko Tanttu Etelä-Savon maakuntaliitto KAMPISTA SAIMALLE Matkailuliikennepalveluiden kehittämis- ja tuotteistamispilotti Etelä-Savossa 2014 Matkailukohteiden
LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta
LME:n kuulumisia Yhteistyöllä uutta toimintaa ja tulosta Liisa Mäenpää Finnish Lapland Tourist Board ry Finnish Lapland Tourist Board ry, Lapin Matkailuelinkeinon Liitto (LME) on perustettu syksyllä 2010.
Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017
Teolliset Symbioosit kiertotaloutta edistämässä 2015-2017 Hankeiltapäivä 19.11.2015 Lähde: International Synergies www.international-synergies.com 2 Teolliset Symbioosit Hankkeen toteuttaja ja hallinnoija:
KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma KUUMA-johtokunta
KUUMA-seutu Talousarvio Talous- ja toimintasuunnitelma 2016 KUUMA-johtokunta KUUMA-SEUDUN TALOUSARVIO 1.1. 31.12.2016 Talousarvio 2016 Perustoiminta (yhteistyö) 289 870 Johtokunta 7 000 Hanketoiminta 223