Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa (EVA) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistely

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa (EVA) Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetusten yhdistely"

Transkriptio

1 NÄKÖKULMA VAIKUTUSTEN ARVIOINNILLE NYKYTILANNE VAIHTOEHTO 1: KULJETUSTEN YHDISTELY OSTOPALVELUNA VAIHTOEHTO 2: KEHITETÄÄN NYKYISTÄ TOIMINTAMALLIA ILMAN KULJETUSTEN YHDISTELYÄ KUNTALAINEN Asiakas tilaa haluamansa taksin. Asiakas maksaa tilauksesta normaalin puhelumaksun. Asiakas tilaa taksin tilausnumerosta Asiakas maksaa tilauksesta normaalin puhelumaksun. Selvitetään keskitettyyn tilausnumeroon siirtymistä. Asiakas maksaa tilauksesta normaalin puhelumaksun. Asiakas ajaa matkansa yksin (halutessaan ja itse sopien voi mennä muidenkin henkilöiden kanssa). Palvelun tuottaja yhdistelee kuljetuksia, mikäli ns. aikaikkuna sen sallii. Aikaikkunalla tarkoitetaan sitä, että yhdistelylle määritellään minuuttimäärä, jona aikana yhdistelyä voidaan tehdä. Aikaikkunan määrittelevät Lempäälän kunta ja palvelun tuottaja yhdessä. Mahdollisuus pienimuotoiseen yhdistelyyn. Asiakas maksaa omavastuuosuuden matkastaan. Asiakas maksaa omavastuuosuuden matkastaan. Asiakas maksaa omavastuuosuuden matkastaan. Taksi voi jäädä tulematta tai sen tulo voi kestää. Taksi voi jäädä tulematta. Mahdollinen yhdistely voi viivästyttää matkan tekoa n. 5 minuuttia. Taksi voi jäädä tulematta tai sen tulo voi kestää.

2 Laadullinen näkökulma: asiakas voi valita tutun taksin, joka tuntee asiakkaan tarpeet. Laadullinen näkökulma: asiakkaalle voidaan myöntää tuttutaksi-oikeus. Tämä heikentää matkojen yhdistely-mahdollisuuksia. Laadullinen näkökulma: asiakas voi valita tutun taksin, joka tuntee asiakkaan tarpeet. HENKILÖSTÖ Vammaispalvelutoimisto selvittää asiakkaan oikeuden sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuksiin. Lisäksi arvioidaan yksilölliset tarpeet. Esimerkiksi yksi matka kattaa 35 kilometrin matkan. Vammaispalvelutoimisto selvittää asiakkaan oikeuden sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuksiin. Lisäksi arvioidaan yksilölliset tarpeet. Esimerkiksi yksi matka kattaa 35 kilometrin matkan. Vammaispalvelutoimisto selvittää asiakkaan oikeuden sosiaalihuoltolain mukaisiin kuljetuksiin. Lisäksi arvioidaan yksilölliset tarpeet. Esimerkiksi yksi matka kattaa 35 kilometrin matkan. KUNNAN PALVELU-PROS ESSIT Nykyistä palveluprosessia ei ole kuvattu. Palveluprosessin kuvataan uuden järjestelmän mukaisesti. Palveluprosessi kuvataan. TALOUS Perustamiskustannuksia ei ole. Perustamiskustannukset ovat arviolta Järjestelmään siirtyminen vie työaikaa Lempäälän vammaispalvelun henkilöstöltä, mutta ei aiheuta lisää henkilöstökuluja. Perustamiskustannuksia ei ole. Ei järjestelmällistä seurantaa mahdollisten väärinkäytösten osalta. Järjestelmällinen seuranta mahdollisten väärinkäytösten osalta, Seurantaa ja laskutusta parannetaan yhteistyössä autoilijoiden ja

3 Mahdollista suorittaa taksitarkastukset. Kilpailutus: voimassa olevaa yhdistelysopimusta ei ole, joten yhdistelyn hintaa ei ole muodostettu. Yhden asiakasmatkan keskimääräinen hinta on 49 (vuonna 2014). Matkoja on n vuodessa. Ilman yhdistelyä nykyiset kuljetuskustannukset ovat /vuosi. Kustannusten ja matkojen seurantajärjestelmää ollaan palveluntuottajan raportointijärjestelmää hyödyntäen. Mahdollista suorittaa taksitarkastukset. Yhdistelyn hinta ajalla on enintään Kuljetusten yhdistelyn kilpailuttamisella saadaan kokonaiskustannuksiin. Yhden asiakasmatkan keskimääräinen hinta puolittuu yhdistelyn myötä. Selvityksiin perustuen n. 20 % matkoista voidaan yhdistellä. Yhdisteltyjä matkoja on n Jos 20 % matkoista yhdistellään, kuljetuskustannukset ovat /vuosi eli vähemmän kuin nykytilanteessa. Kun summasta vähennetään yhdistelyn vuosikustannukset eli , kokonaissäästöksi vuositasolla muodostuu Palveluntuottajalla on sähköinen ja reaaliaikainen kustannusten ja matkojen seurantaohjelma, josta Aluetaksin kanssa. Mahdollista suorittaa taksitarkastukset. Kilpailutus: voimassa olevaa yhdistelysopimusta ei ole, joten yhdistelyn hintaa ei ole muodostettu. Yhden asiakasmatkan keskimääräinen hinta on 49 (vuonna 2014). Matkoja on n vuodessa. Ilman yhdistelyä nykyiset kuljetuskustannukset ovat /vuosi. Nykyistä toimintatapaa kehittämällä on mahdollista pienentää kokonaiskustannuksia Kustannusten ja matkojen seurantajärjestelmää kehitetään,

4 luomassa, mutta se ei saada sähköiseen muotoon ilman it-ohjelmahankintoja. voidaan ottaa raportteja kuukausittain /tai useamminkin Lempäälän kunnan tarpeiden mukaisesti. mutta saattaa edellyttää ohjelmistohankintoja. Paikallisten taksien kanssa on sovittu mm. laskutuksen osalta, että he toimittavat ns. kootun liitteen. Käytäntö on lähtenyt hyvin käyntiin. Taksiliitto koordinoi kolmea alueellista kokeilua, joissa selvitetään Kelan suorakorvausjärjestelmän käyttökelpoisuutta laajemmin yhteiskunnan korvaamissa matkoissa. Näiden kokeilujen osalta saadaan tuloksia kevään 2016 aikana. Lempäälän kunnan alueella ei Kelan mukaan voida. Näin ollen Kelan matkoihin ei voida yhdistää Lempäälän kunnan sosiaalihuoltolain mukaisia matkoja. YRITYS-TOIMI NTA/ TYÖLLISYYS Työllistää Lempäälän alueella toimivia taksiyrittäjiä. Mahdollistaa kuljetusten yhdistelyn Lempäälän kunnan alueella. Työllistää Lempäälän alueella toimivia taksiyrittäjiä. YMPÄRISTÖ Nykyinen toimintatapa ei tue ekologista toimintatapaa. Kuljetuksia yhdistelemällä ajetut kilometrit vähenevät. Ei merkittävää vaikutusta nykytilanteeseen nähden. YHTEYS Kuntastrategiaan liittyvät Kuntastrategiaan liittyvät Kuntastrategiaan liittyvät

5 KUNTA- STRATEGIAAN YM. OHJELMIIN JA PAINOPISTEISI IN näkökulmat: HYVINVOINTIA TUKEVAT PERUSPALVELUT: Peruspalvelujen järjestämisessä huomioimme erityisesti ennaltaehkäisyn näkökulman ja erityistä tukea tarvitsevat väestöryhmät. näkökulmat: HYVINVOINTIA TUKEVAT PERUSPALVELUT: Peruspalvelujen järjestämisessä huomioimme erityisesti ennaltaehkäisyn näkökulman ja erityistä tukea tarvitsevat väestöryhmät. näkökulmat: HYVINVOINTIA TUKEVAT PERUSPALVELUT: Peruspalvelujen järjestämisessä huomioimme erityisesti ennaltaehkäisyn näkökulman ja erityistä tukea tarvitsevat väestöryhmät. ASIAKASLÄHTÖISET JA KUSTANNUSTEHOKKAAT PALVELUT: Kehitetään palvelujen järjestämistapoja kustannusten hillitsemiseksi. ASIAKASLÄHTÖISET JA KUSTANNUSTEHOKKAAT PALVELUT: Kehitetään palvelujen järjestämistapoja kustannusten hillitsemiseksi. ASIAKASLÄHTÖISET JA KUSTANNUSTEHOKKAAT PALVELUT: Kehitetään palvelujen järjestämistapoja kustannusten hillitsemiseksi. AKTIIVINEN SEUTUYHTEISTYÖ: Etsitään aktiivisesti moderneja tapoja järjestää palveluja yhteistyössä seudun kuntien kanssa. AKTIIVINEN SEUTUYHTEISTYÖ: Etsitään aktiivisesti moderneja tapoja järjestää palveluja yhteistyössä seudun kuntien kanssa. AKTIIVINEN SEUTUYHTEISTYÖ: Etsitään aktiivisesti moderneja tapoja järjestää palveluja yhteistyössä seudun kuntien kanssa. Kuntaliiton kirje (Dnro 1/04.01/2015) kehottaa kuntia ja kuntayhtymiä tiedolla johtamiseen kuljetuksiin liittyvien asioiden osalta. Henkilökuljetusten pilottihankkeiden ja nykyisten Kuntaliiton kirje (Dnro 1/04.01/2015) kehottaa kuntia ja kuntayhtymiä tiedolla johtamiseen kuljetuksiin liittyvien asioiden osalta. Henkilökuljetusten pilottihankkeiden ja nykyisten Kuntaliiton kirje (Dnro 1/04.01/2015) kehottaa kuntia ja kuntayhtymiä tiedolla johtamiseen kuljetuksiin liittyvien asioiden osalta. Henkilökuljetusten pilottihankkeiden ja nykyisten

6 hyvien käytäntöjen pohjalta tullaan antamaan suosituksia toimintamalleista ja apuvälineistä, joilla kuljetusten kokonaisuutta voidaan alueilla hoitaa mahdollisimman tehokkaasti yhtenä logistisena kokonaisuutena. Kunnan pitäisi kerätä mm. seuraavat tiedot: kuljetusten järjestämisprosessien kuvaukset ja henkilötyövuodet eri hallintokunnissa, kuljetuskoordinaattorin/kuljetust yöryhmän tai muiden vastuutahojen nimeäminen, hyväksytyt kuljetusperiaatteet, määrät eri asiakasryhmien osalta, kuljetusten kokonaismenot eri asiakasryhmissä, eri asiakasryhmien matkojen lukumäärä, kaikille avoimen joukkoliikenteen menot ja käyttäjämäärät, kuljetettavien pientavaroiden määrät ja järjestämistavat ja hyvien käytäntöjen pohjalta tullaan antamaan suosituksia toimintamalleista ja apuvälineistä, joilla kuljetusten kokonaisuutta voidaan alueilla hoitaa mahdollisimman tehokkaasti yhtenä logistisena kokonaisuutena. Kunnan pitäisi kerätä mm. seuraavat tiedot: kuljetusten järjestämisprosessien kuvaukset ja henkilötyövuodet eri hallintokunnissa, kuljetuskoordinaattorin/kuljetust yöryhmän tai muiden vastuutahojen nimeäminen, hyväksytyt kuljetusperiaatteet, määrät eri asiakasryhmien osalta, kuljetusten kokonaismenot eri asiakasryhmissä, eri asiakasryhmien matkojen lukumäärä, kaikille avoimen joukkoliikenteen menot ja käyttäjämäärät, kuljetettavien pientavaroiden määrät ja järjestämistavat ja hyvien käytäntöjen pohjalta tullaan antamaan suosituksia toimintamalleista ja apuvälineistä, joilla kuljetusten kokonaisuutta voidaan alueilla hoitaa mahdollisimman tehokkaasti yhtenä logistisena kokonaisuutena. Kunnan pitäisi kerätä mm. seuraavat tiedot: kuljetusten järjestämisprosessien kuvaukset ja henkilötyövuodet eri hallintokunnissa, kuljetuskoordinaattorin/kuljetust yöryhmän tai muiden vastuutahojen nimeäminen, hyväksytyt kuljetusperiaatteet, määrät eri asiakasryhmien osalta, kuljetusten kokonaismenot eri asiakasryhmissä, eri asiakasryhmien matkojen lukumäärä, kaikille avoimen joukkoliikenteen menot ja käyttäjämäärät, kuljetettavien pientavaroiden määrät ja järjestämistavat ja

7 kuljetusten hankintasopimukset ja niiden hallinta kuljetusten hankintasopimukset ja niiden hallinta kuljetusten hankintasopimukset ja niiden hallinta

Henkilökuljetusten välttämätön uudistaminen syyt, seuraukset ja vaihtoehdot. Suomen Paikallisliikenneliiton 45. vuosikokousseminaari

Henkilökuljetusten välttämätön uudistaminen syyt, seuraukset ja vaihtoehdot. Suomen Paikallisliikenneliiton 45. vuosikokousseminaari Henkilökuljetusten välttämätön uudistaminen syyt, seuraukset ja vaihtoehdot Suomen Paikallisliikenneliiton 45. vuosikokousseminaari Henkilökuljetusuudistus Osa hallituksen rakennepoliittista ohjelmaa Henkilökuljetuksia

Lisätiedot

Selvityksen tekeminen kunnan henkilökuljetusten järjestämisestä

Selvityksen tekeminen kunnan henkilökuljetusten järjestämisestä Kunnanhallitus 18 25.01.2016 Henkilökuljetusten järjestämistilanne ja tunnusluvut 1026/08.01.01/2012 Kunnanhallitus 75 16.02.2015 Selvityksen tekeminen kunnan henkilökuljetusten järjestämisestä 1026/08.01.01/2012

Lisätiedot

Liikkumisen tuki. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Riitta Hakoma

Liikkumisen tuki. Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Riitta Hakoma Liikkumisen tuki Vammaispalvelujen neuvottelupäivät 18.-19.2.2016 Liikkumisen tuki pilotti, miksi? Asiakkaiden tarve joustavampaan ja yksilöllisempään liikkumisen tukeen Liikkumisen tuen /kuljetuspalveluiden

Lisätiedot

Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa

Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa Joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallio, Hämeenlinnan seutu PLL vuosikokousseminaari

Lisätiedot

Kela-asiakas NYKYINEN MALLI UUSI MALLI NYKYINEN MALLI UUSI MALLI 1. asiakas soittaa

Kela-asiakas NYKYINEN MALLI UUSI MALLI NYKYINEN MALLI UUSI MALLI 1. asiakas soittaa Tavallinen asiakas Kouvolan kaupungin SHL-asiakas SOTE-kortilla hakemaan ja onko haluaa mukana lähettää ei Kelan omavastuun 7. loppuosa kuljetuksesta Taksin SOTEkortilla ja kertoo SOTEkorttinsa lähettää

Lisätiedot

MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely. Juhani Rinne Kehittämispäällikkö

MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely. Juhani Rinne Kehittämispäällikkö MATKAKORVAUKSET Taksimatkojen sähköinen suorakorvausmenettely Juhani Rinne Kehittämispäällikkö 21.1.2015 Suorakorvausmenettelyn käytännön toteutusmalli matkojen yhdistelyssä Menettely koskee Kelan korvaamia

Lisätiedot

Suorakorvausmenettelyn toteuttaminen sähköisesti Kelan korvaamissa taksimatkoissa

Suorakorvausmenettelyn toteuttaminen sähköisesti Kelan korvaamissa taksimatkoissa Suorakorvausmenettelyn toteuttaminen sähköisesti Kelan korvaamissa taksimatkoissa TAUSTAA SÄHKÖISELLE SUORAKORVAUSMENETTELYLLE Matkakorvaukset kasvavat noin 10 % vuodessa Väestön ikääntyminen Terveydenhuollon

Lisätiedot

Taksimatkojen suorakorvaus. Helmikuu 2012

Taksimatkojen suorakorvaus. Helmikuu 2012 Taksimatkojen suorakorvaus Helmikuu 2012 Kelan taksimatkat 2011 Taksimatkoja 3,2 milj. kpl Kustannukset 176 milj. euroa Noin 8000 taksiyrittäjällä oli valtakirjasopimus Kelan kanssa yli 4000 taksia on

Lisätiedot

Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa

Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa Hämeenlinnan kuljetukset ja joukkoliikenne Kuljetusten yhdistelyä yhteistyössä maakunnan muiden kuntien ja Kelan kanssa Mitä Hämeenlinnan kuljetuskokeilulle kuuluu? Joukkoliikennekoordinaattori Maarit

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos

Sosiaalihuoltolai 23 :n. tukevat palvelut alkaen. Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sosiaalihuoltolai n 23 :n l i i k k u m i s t a tukevat palvelut S o v e l t a m i s o h j e e t 1.1.2017 alkaen Limingan kunta perusturvapalvelut Luonnos Sisällys Sosiaalihuoltolain 23.n mukaisten liikkumista

Lisätiedot

Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat

Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat Kelan korvaamat sairausvakuutuslain mukaiset matkat 7.4.2011 Mirja Reinikka Kela, Oulun toimisto Kela korvaa matkakustannuksia Sairauden, vaikean vamman raskauden, synnytyksen ja Kelan järjestämän kuntoutuksen

Lisätiedot

Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010

Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010 Palvelusetelihanke Hinnoitteluprojekti / hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja 16.4.2010 Sisältö Sivu Johdanto 3 Palvelusetelin hinnoittelun elementit 5 Palvelun hinta: hintakatto tai markkinahinta

Lisätiedot

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat

Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen

Lisätiedot

Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015

Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015 Sosiaaliturvan kuumat perunat 2015 Sairaanhoitokorvausten muutokset matkakorvaukset hammashoidon korvaukset 15.1.2015 Anne Giss pääsuunnittelija Kelan terveysosasto Matkakorvaustilastot Matkakorvaukset

Lisätiedot

Mitä valinnanvapauskokeiluun hakeutuminen tarkoitta? Riitta Pylvänen

Mitä valinnanvapauskokeiluun hakeutuminen tarkoitta? Riitta Pylvänen Mitä valinnanvapauskokeiluun hakeutuminen tarkoitta? Riitta Pylvänen 16.8.2016 17.8.2016 Hallituksen kärkihankkeet Hallituskauden aikana tavoitteita toteutetaan kaikkiaan 26 kärkihankkeella. Viisi niistä

Lisätiedot

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.

Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1. Liite 1 / johtokunta 21.12.2015 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2016 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Heinolan kaupunki TOIMINTAOHJELMA 2015

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Heinolan kaupunki TOIMINTAOHJELMA 2015 SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMI Heinolan kaupunki TOIMINTAOHJELMA 2015 Heinolan kaupungin strategian tavoitteet 1.Toimivat palveluketjut koko kaupungissa Palveluketjujen kuvaaminen Palvelukokemuksen mittaaminen

Lisätiedot

Rauman yleiskaavan strateginen osa

Rauman yleiskaavan strateginen osa KUNTATALOUSTARKASTELU Yhdyskuntarakenteen tiivistymisen ja hajautumisen vaikutukset sosiaalitoimen ja terveydenhuollon kustannuksiin Rauman kaupunki Eriksson Arkkitehdit Oy A-Insinöörit Suunnittelu Oy

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka ei vammansa tai sairautensa

Lisätiedot

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016

Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016 www.eksote.fi Vaikeavammaisten kuljetuspalveluesite 2016 Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI

HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI HYVINVOINTI- PALVELUITA HELPOSTI Hyvinvointipalveluita asiakkaan parhaaksi Hyvinvointipalvelujen järjestäminen on yksi yhteiskunnan tärkeimmistä tehtävistä ellei jopa kaikkein tärkein. Onnistuminen tässä

Lisätiedot

Taksialan kokemukset henkilöliikenteen kehittämisestä Invalidiliiton seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus.

Taksialan kokemukset henkilöliikenteen kehittämisestä Invalidiliiton seminaari Tampereen Messu- ja Urheilukeskus. Taksialan kokemukset henkilöliikenteen kehittämisestä Invalidiliiton seminaari 20.10.2016 Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Jouni Mutanen 1 Sisältö 1. Taksialan tunnuslukuja 2. Yhteiskunnan korvaamat matkat

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu

Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu Vammaispalvelulain mukainen kuljetuspalvelu www.eksote.fi Asiointi- ja virkistysmatkat Hakeminen Vaikeavammaisten kuljetuspalvelua voi hakea henkilö, jolla on erityisiä vaikeuksia liikkumisessa ja joka

Lisätiedot

Pirkanmaan henkilöliikenteen kehittämisselvitys

Pirkanmaan henkilöliikenteen kehittämisselvitys Pirkanmaan henkilöliikenteen kehittämisselvitys Tiekartta Pirkanmaan fiksuihin hankintoihin 3.3.2015 1 Pasi Metsäpuro Liikenteen tutkimuskeskus Verne Tampereen teknillinen yliopisto 2 3 Otteita raportista:

Lisätiedot

Hallitus 109 20.08.2013

Hallitus 109 20.08.2013 Hallitus 109 20.08.2013 LAUSUNTO LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖLLE SELVITYSMIES PAAJASEN SELVITYKSESTÄ, JOKA KOSKEE JULKISIN VAROIN TOTEUTETTUJEN HENKILÖKULJETUSTEN UUDISTAMISTA 243/00.02.020/2012 Hallitus

Lisätiedot

Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari

Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari Joukkoliikenteen ja muiden julkisin varoin toteutettavien henkilökuljetusten yhdistäminen Helppo liikkua Invalidiliiton Esteettömyyskeskuksen verkostoseminaari 21.3.2013 Juhani Paajanen Selvitysmies 1

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa alkaen

Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa alkaen Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa 1.5.2016 alkaen 1 2 Sosiaalihuoltolain mukaisten liikkumista tukevien palvelujen soveltamisohjeet Oulun kaupungissa

Lisätiedot

Nykyisten tilojen muutos, oma toiminta. Kiikan vanhainkoti (+ Niittyvilla) saneerataan 30- paikkaiseksi asumispalveluyksiköksi vaiheittain.

Nykyisten tilojen muutos, oma toiminta. Kiikan vanhainkoti (+ Niittyvilla) saneerataan 30- paikkaiseksi asumispalveluyksiköksi vaiheittain. VAIKUTUSTEN ARVIOINTI / VAIHTOEHTOJEN VERTAILU: ARVIOINNIN KOHDE JA AIKA: Kiikan - Keikyän alueen asumispalvelut NÄKÖKULMA VAIKUTUSTEN ARVIOINNILLE MITTAREIDEN TIETOA VAIHTOEHTO 0 = NYKYTILA VAIHTOEHTO

Lisätiedot

Vaikutusten ostaminen maakuntien strategisen johtamisen ytimessä

Vaikutusten ostaminen maakuntien strategisen johtamisen ytimessä Vaikutusten ostaminen maakuntien strategisen johtamisen ytimessä Projektijohtaja Mika Pyykkö Kasvupalvelun markkinan rakentamisen ja ohjauksen seminaari 30.8.2017 Vaikuttavuusinvestoiminen (engl. impact

Lisätiedot

Joukkoliikenne Kouvolassa

Joukkoliikenne Kouvolassa Joukkoliikenne Kouvolassa 18.03.2010 Säännöllinen linjaliikenne Markkinaehtoinen liikenne ELY:n ostoliikenne Kaupungin ostoliikenne, 120 000 /v Kaupungin palveluliikenne 87 000 /v ELY:n ostama linjaliikenne

Lisätiedot

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

Johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen Johtokunta 19.12.2016 142 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.2.2017 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan

Lisätiedot

Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja

Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja Palvelusetelin hinnoittelupolitiikan vaihtoehtoja ja malleja Tuomo Melin (Sitra), Minna Tuominen-Thuesen (KPMG), Turo Koila (KPMG) Päiväys 01.06.2010 2 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...2 Esipuhe...3

Lisätiedot

Muut ehdotukset ja säästöjen laskenta Arviot Lisätietoja. Lääkärintodistusten vähentäminen

Muut ehdotukset ja säästöjen laskenta Arviot Lisätietoja. Lääkärintodistusten vähentäminen Lääkärintodistusten vähentäminen Vammaispalvelut: kolmasosa kuljetuspalvelujen asiakkaista/v. * lääkärintodistuksen kustannus (terveyskeskuslääkärin tuntipalkka (63,3 euroa)*20 min.) 0,7 Kelan kuntoutuspäätökset

Lisätiedot

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa

Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Palveluseteliselvitys koskien Vihdin yksityistä päiväkotihoitoa Yksityisen hoidon tuki Lapsen hoidon järjestämiseksi vanhemman tai muun huoltajan osoittamalle hoidon tuottajalle suoritettavaa tukea. Tuottaja

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2014 1 (5) 202 Vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain nojalla järjestettyjen kuljetuspalvelumatkojen asiakaskannusteista luopuminen HEL 2014-005453 T 05 03 00 Päätös

Lisätiedot

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Itsehallintoalueet. EPL seminaari Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Itsehallintoalueet EPL seminaari 22.2.2016 Harri Jokiranta Projektinjohtaja Etelä-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Soten vaiheet Kehittämisohjelmat Kansallinen terveyshanke

Lisätiedot

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi

Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Palveluseteli- ja ostopalvelujärjestelmä Valtakunnallinen ratkaisu hyvinvointipalvelujen järjestämisen tueksi Espoo Kouvola Oulu Tampere Turku Kuntien Tiera Oy Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 1 Hyvinvointipalvelujen

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN

Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Liite 3 / johtokunta 17.11.2014 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2015 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.1.2013 voimaan tulleen

Lisätiedot

Kuljetuspalvelujen mahdollinen yhteinen järjestäminen kuntien välisenä yhteistyönä

Kuljetuspalvelujen mahdollinen yhteinen järjestäminen kuntien välisenä yhteistyönä Kuljetuspalvelujen mahdollinen yhteinen järjestäminen kuntien välisenä yhteistyönä 14.11.2017 Tuomas Päivinen, kuljetuspalvelupäällikkö, Helsingin kaupunki 1 Kuljetuspalvelujen kokonaisuus Osa sosiaalihuoltoa.

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö

Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Kuntamarkkinat Palveluasuminen ja hankintalainsäädäntö Juha Myllymäki Johtava lakimies Suomen Kuntaliitto Palvelujen järjestäminen JÄRJESTÄMISVASTUU KUNTA ISÄNTÄKUNTA (YHTEISTOIMINTA-ALUE) KUNTAYHTYMÄ

Lisätiedot

Ohjeistukset tuttutaksi ja invataksitilauksiin sekä selvennykset taksankäyttöön!

Ohjeistukset tuttutaksi ja invataksitilauksiin sekä selvennykset taksankäyttöön! Ohjeistukset tuttutaksi ja invataksitilauksiin sekä selvennykset taksankäyttöön! Tampereen Aluetaksissa pidettiin 21.9.2009 palaveri, johon osallistui tamperelaisia invataksiyrittäjiä, taksitarkastajat,

Lisätiedot

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen

Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia. Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen Joukkoliikenne Itä-Suomessa osana koulukuljetuksia Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Joukkoliikennepäällikkö Seppo Huttunen 27.2.2014 1 1: TAUSTATIETOJA TÄMÄN HETKISESTÄ JOUKKOLIIKENTEESTÄ

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 3303/02.02.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 3303/02.02. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2014 1 (1) 14 Asianro 3303/02.02.00/2012 Henkilökuljetusten rahoitus Kuopiossa ja Siilinjärvellä vuonna 2013 Henkilökuljetuskustannukset vuonna 2013 Kuopio, avoin joukkoliikenne

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TOIMIALUE: Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite VASTUUHENKILÖ: toimitusjohtaja Ilkka Luoma yhdessä johtoryhmän kanssa TOIMINTA-AJATUS: Sosiaali- ja terveydenhuollon syvään toiminnalliseen

Lisätiedot

Joukkoliikenteen uusi aika

Joukkoliikenteen uusi aika Joukkoliikenteen uusi aika 23.10.2014 Rauni Malinen 23.10.2014 Joukkoliikenteen merkittävin uudistus Suomalaisen joukkoliikenteen järjestämisessä on käynnissä merkittävin muutos vuosikymmeniin, kun markkinat

Lisätiedot

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen

SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje alkaen SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN LIIKKUMISTA TUKEVA PALVELU (KULJETUSPALVELU) - toimintaohje 1.1.2018 alkaen 1. TAVOITE JA MÄÄRITTELY Sosiaalihuoltolain (1301/2014 23) mukaista tarveharkintaan ja Suupohjan

Lisätiedot

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona

Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Tehostetun palveluasumisen kilpailutus 2013, Palveluseteli vaihtoehtoisena hankintamuotona Miksi palveluseteli? Lisää asiakkaan/hänen läheistensä valinnan mahdollisuuksia ja vahvistaa itsemääräämisoikeutta

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4312/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4312/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2017 1 (1) 29 Asianro 4312/02.05.00.00/2017 Vastaus valtuustoaloitteeseen vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalveluiden hinnan tarkistaminen Perusturvajohtaja

Lisätiedot

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok

Koulutuspalvelut 2015 toteuma Varhaiskasvatuspalvelut 2015 toteuma Vapaa- aikapalvelujen, konservatorion ja kansalaisopiston tilanne ok Koulutuspalvelut 2015 toteuma TA2015 (toimintakate) = TP2014 + 1,1 M Toimintakate 08/2015 noin 0,3 % alemmalla tasolla kuin v. 2014 Perusopetuksen ja lukioiden kustannukset ja kate edellisvuotta pienemmällä

Lisätiedot

Kuusikko 2007 LIITE 1 1(4) Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja taloudellisten tukitoimien tiedonkeruu 2006

Kuusikko 2007 LIITE 1 1(4) Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja taloudellisten tukitoimien tiedonkeruu 2006 Kuusikko 2007 LIITE 1 1(4) Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja taloudellisten tukitoimien tiedonkeruu 2006 1 Vammaispalvelun asiakkaat vuonna 2006 Sisältää vammaispalvelulain (VpL) mukaisia palveluja

Lisätiedot

Matkatilauksen onnistumiseksi kertokaa tilatessa seuraavista Teitä koskevista asioista:

Matkatilauksen onnistumiseksi kertokaa tilatessa seuraavista Teitä koskevista asioista: 5. 1 1. 2 01 5 KULJETUSPALVELUOHJEET VAMMAISPALVELULAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalveluasiakas! Kuljetuspalvelumatkat on tarkoitettu kuljetuspalvelun asiakkaan tarpeiden mukaisten matkojen

Lisätiedot

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN

Hyväksytty johtokunta SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE ALKAEN Hyväksytty johtokunta 12.12.2011 191 SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN KULJETUSPALVELUN TOIMINTAOHJE 1.1.2012 ALKAEN Tämä toimintaohje kumoaa Sosiaalihuoltolain mukaisesta kuljetuspalvelusta 1.5.2010 voimaan

Lisätiedot

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto

Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet. Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenteen järjestäminen; rahoituksen riittävyys kehittämistarpeet ja -mahdollisuudet Jenni Eskola, Liikennevirasto Joukkoliikenneuudistuksen vaikutukset Uudistuksen vaikutuksia Markkinaehtoinen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKISEUDUN KYYDINVÄLITYSPALVELUN SELVITYSTYÖ

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKISEUDUN KYYDINVÄLITYSPALVELUN SELVITYSTYÖ JYVÄSKYLÄN KAUPUNKISEUDUN KYYDINVÄLITYSPALVELUN SELVITYSTYÖ A B C D Tilaaja Kyydinvälitys Liikennöinti TYÖN VAIHEET Kuljetusten nykytilan selvitys Varsinaiseen selvitykseen mukaan otettavien kuljetusten

Lisätiedot

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 11.3.2015 klo 17.00- Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015 Perusturvalautakunta. Keskiviikko 11.3.2015 klo 17.00- Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2/2015 Perusturvalautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Keskiviikko 11.3.2015 klo 17.00- Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Rautalammin kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke

Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke Sodankylän kunnan keskuskeittiöhanke Hankkeen taustaa Kunnanvaltuuston päätös rakentaa Sodankylään uusi keskuskeittiö Tavoitteena löytää uusi, kannattavampi ja tehokkaampi toimintatapa Uuteen keskuskeittiöön

Lisätiedot

Taksien suorakorvaus etenee ympäri Suomea

Taksien suorakorvaus etenee ympäri Suomea Taksien suorakorvaus etenee ympäri Suomea Elise Kivimäki etuusjohtaja Kelan korvaamat taksimatkat v. 2010 Vajaa 3 miljoonaa taksimatkaa, joiden kustannukset olivat 155 mil. Matkojen lukumäärä kasvaa vuosittain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2553/08.01.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kuopion kaupunkiseudun joukkoliikennelautakunta Asianro 2553/08.01. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (1) 13 Asianro 2553/08.01.01/2012 Henkilökuljetusten rahoituksen määrä ja vaikutukset Kuopiossa ja Siilinjärvellä vuonna 2012 Suunnittelupäällikkö Mervi Heiskanen Kaupunkiympäristön

Lisätiedot

1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely

1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely 1000 uutta työpaikkaa - alueellinen kokeilu lyhyt esittely Yhteenveto 24.11.2017 KICK ON tilaisuus Kimmel Joensuu Alueellisen kokeilun tavoitteet Luodaan 1000 uutta työpaikkaa Vaikutus aluetalouteen +

Lisätiedot

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) kunnan päätöksenteossa Tuula Löf 27.2.2013 Joensuu Velvoite

Lisätiedot

HE 20/2013 Sähkömarkkinalain muutos: Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän laskutus sekä laskutusta koskeva siirtymäsäännös (57, 69, 122 )

HE 20/2013 Sähkömarkkinalain muutos: Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän laskutus sekä laskutusta koskeva siirtymäsäännös (57, 69, 122 ) HE 20/2013 Sähkömarkkinalain muutos: Jakeluverkonhaltijan ja vähittäismyyjän laskutus sekä laskutusta koskeva siirtymäsäännös (57, 69, 122 ) Energiateollisuus ry, lakimies eeva.kurkirinne@energia.fi GSM

Lisätiedot

Ohjeet vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun käyttäjälle

Ohjeet vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun käyttäjälle Kuopion kaupunki 1(6) Ohjeet vammaispalvelulain ja sosiaalihuoltolain mukaisen kuljetuspalvelun käyttäjälle Matkojen tilaus Kuljetuspalvelua varten Kuopiossa on käytössä matkakortti. Säilyttäkää kuljetuspäätöksen

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa info 23.11.2011, Mikkeli Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori, ma. Mikkelin kaupunki Esityksen

Lisätiedot

Kenellä vastuu liikkumisen palvelujen toteuttamisesta

Kenellä vastuu liikkumisen palvelujen toteuttamisesta Kenellä vastuu liikkumisen palvelujen toteuttamisesta Henkilökuljetukset tulevaisuudessa Miten ikäihmisten ja vammaisten henkilöiden liikkuminen turvataan? Päivi Voutilainen, STM/STO Tulokulma liikkumisen

Lisätiedot

Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa. Itä Suomen lj päivät Petri Launonen

Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa. Itä Suomen lj päivät Petri Launonen Uusien liikennepalveluiden haasteet ja ratkaisut Itä Suomessa Itä Suomen lj päivät 02.11.2017 Petri Launonen Haasteet uudet liikennepalvelut ja henkilökuljetukset, koska erityisesti Itä Suomessa näitä

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU

KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU KULJETUSPALVELUOHJEET TAVALLISEN TAKSIN KÄYTTÄJILLE SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAINEN KULJETUSPALVELU Hyvä kuljetuspalvelun asiakas! Tässä on avuksenne kuljetuspalvelujen käyttöohje. Kuljetuspalvelumatkat on

Lisätiedot

Palvelupaketit osana tiedolla johtamista

Palvelupaketit osana tiedolla johtamista Palvelupaketit osana tiedolla johtamista Tiedolla johtamisen teemaryhmä 18.4.2017 Sinikka Pennanen 18.5.2017 1 www.pirkanmaa2019.fi Talous Toiminnan, talouden ja ict:n muodostama kokonaisuus tulee rakentaa

Lisätiedot

TARJOUS Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT

TARJOUS Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT 1 TARJOUS 22.4.2013 Asikkalan kunta/ Hartolan kunta/ Padasjoen kunta / Sysmän kunta JOUKKOLIIKENTEEN ASIANTUNTIJAPALVELUT Viitaten puhelinkeskusteluun 19.4.2013 Marketta Kitkiöjoki/ Timo Ahokanto, tarjoan

Lisätiedot

SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA

SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA SOTE IHMISEN KOKOISEKSI KESKI-UUDENMAAN ALUEELLISEN SOTE-MALLIN SUUNNITTELUN HANKE JÄRVENPÄÄ, HYVINKÄÄ, MÄNTSÄLÄ, NURMIJÄRVI, PORNAINEN JA TUUSULA FAKTAT Keski-Uudenmaan sote valmistelee sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA

TOIMINTA- JA LAADUNHALLINTASUUNNITELMA TOIMIALUE: Kehitysvammahuolto ja vammaispalvelut PALVELU-/VASTUUALUE: Kehityspoliklinikka ja vammaispalvelun sosiaalityö VASTUUHENKILÖ: Miia Luokkanen TOIMINTA-AJATUS: Vammaispalvelut tuottavat asiakkaidensa

Lisätiedot

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri.

Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin. Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri. Kokemuksia käyttäjälähtöisestä kuntakehittämisestä ja jatkoaskeleita Mikkelin malliin Mikkelin kaupungin kehitysjohtaja, valt.tri., Soile Kuitunen 1 Visio 2020: Mikkeli modernin palvelun kasvukeskus Saimaan

Lisätiedot

Jyväskylän hakeutuminen valinnanvapauskokeiluun. Riitta Pylvänen

Jyväskylän hakeutuminen valinnanvapauskokeiluun. Riitta Pylvänen Jyväskylän hakeutuminen valinnanvapauskokeiluun Riitta Pylvänen 13.10.2016 13.10.2016 Hallituksen kärkihankkeet Hallituskauden aikana tavoitteita toteutetaan kaikkiaan 26 kärkihankkeella. Viisi niistä

Lisätiedot

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA

SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA ULKOPUOLELLA ESPOOSSA 1 (5) SELVITYS ESPOON KEHÄ III:N ULKOPUOLISTEN ALUEIDEN LÄHIBUSSILIIKENTEEN TARPEESTA Taustaa Espoon Kehä III:n sisäpuolisen alueen lähibussien linjastosuunnitelma hyväksyttiin HSL:n

Lisätiedot

Palvelut asiakaslähtöisiksi

Palvelut asiakaslähtöisiksi Palvelut asiakaslähtöisiksi 2 Sosiaali- ja terveysministeriön kärkihankkeet 01/2017 Budjetti vahvistetaan vuositasolla Uudistetaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaprosessit - asiakas keskiöön Valtio,

Lisätiedot

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä.

KUNTASTRATEGIA Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. KUNTASTRATEGIA 2030 Kirjanen kunnan roolista hattulalaisten elämässä. SISÄLLYSLUETTELO 1 Nykytilan kuvaus ja toimintaympäristö...3 - Väestöennuste 2011 2030...4 - Kokonaisverotulojen kehitys 2000 2012...5

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen

Asiakkaan valinnanvapaus laajenee alkaen Asiakkaan valinnanvapaus laajenee 1.1.2019 alkaen Uudet maakunnat alkavat vastata sosiaali ja terveyspalvelujen järjestämisestä alueensa asukkaille 1.1.2019. Asiakas voi valita palvelun julkisen, yksityisen

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015

Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan liikennepalvelujen hankintakustannukset vuonna 2015 Pirkanmaan ELY-keskus on laatinut katsauksen alueensa kuntien kuljetuskustannuksiin. Pirkanmaan kunnat käyttivät henkilökuljetuspalvelujen

Lisätiedot

Kuntien teknisen toimen palveluiden optimointi ja hallinta

Kuntien teknisen toimen palveluiden optimointi ja hallinta Kuntien teknisen toimen palveluiden optimointi ja hallinta 22.5.2015 Teemu Surakka / Aalto-yliopisto, VN ryhmä OPUS -hankekokonaisuus OPUS tutkimushanke 1. Minkälainen on kuntien teknisen toimen palveluiden

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö

TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA. Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö TOIMEKSIANTOSUHTEINEN PERHEHOITO LAPSEN, NUOREN JA PERHEEN TUKENA Maria Kuukkanen kehittämispäällikkö MITÄ PERHEHOITO ON? Perhehoito on henkilön hoidon, kasvatuksen ja muun ympärivuorokautisen huolenpidon

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto

YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012. Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto YMPÄRI KÄYDÄÄN YHTEEN TULLAAN 19.4.2012 Maakunta - osallisuus - lähidemokratia Maakuntajohtaja Jari Parkkonen, Päijät-Hämeen liitto AJATUKSIA PALVELURAKENNEUUDISTUKSISTA 2000-LUVULLA Aikaisemman kuin nykyisenkin

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä

Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä Energiaa huippuosaamisesta, monikulttuurisuudesta ja vahvasta yhteisöllisyydestä Pohjanmaan maakuntaohjelma 2011-2014 Verkostoseminaari 14.11.2012/Marjo Hannu-Jama MAAHANMUUTTAJASTA KUNTALAISEKSI (ESR

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma eli Kaste-ohjelma 2012-2015 1. Kaste-ohjelmalla uudistetaan sosiaali- ja terveyspolitiikkaa Ohjelmassa määritellään keskeisimmät sosiaali- ja

Lisätiedot

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa

Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Sosiaalipäivystys osana uudistuvaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa Erityisasiantuntija Virva Juurikkala Lapin sosiaali- ja terveysturvan Syyspäivät 8.9.2017 1 Sosiaalipäivystys Sosiaalipäivystyksestä sekä

Lisätiedot

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA

Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA Pirkkalan valtuustoryhmien HALLITUSOHJELMA 1 2 Hallitusohjelman tarkoitus ja merkitys Pirkkalan pormestarimalliin kuuluu toimintatapa, jossa uusi pormestari ryhtyy heti valintansa jälkeen kokoamaan hallitusohjelmaa.

Lisätiedot

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle?

Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Mitä valinnanvapaus tarkoittaa minulle? Valinnanvapauslain luonnoksen mukaisesti 21.12.2016 1 21.12.2016 Valinnanvapaus on osa soteuudistusta Soteuudistuksen tavoitteena on varmistaa ihmisille yhdenvertaiset

Lisätiedot

KULJETUSPALVELUHAKEMUS saapumispv

KULJETUSPALVELUHAKEMUS saapumispv KULJETUSPALVELUHAKEMUS saapumispv vaikeavammainen hakija VpL 2, VpA 5 Kuljetuspalveluun (VpA 5 ) oikeutetulla on mahdollisuus saada välttämättömien työhön ja opiskeluun liittyvien matkojen lisäksi vähintään

Lisätiedot

ENNAKKOARVIOINTI (IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI) KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN AULA- JA TURVALLI- SUUSPALVELUITA

ENNAKKOARVIOINTI (IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI) KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN AULA- JA TURVALLI- SUUSPALVELUITA ENNAKKOARVIOINTI (IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI) KOSKIEN ESPOON SAIRAALAN AULA- JA TURVALLI- SUUSPALVELUITA Palveluiden järjestäminen Nykyisen mallin mukainen toiminta (0 vaihtoehto). Muutosesitys

Lisätiedot

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.

Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9. Sähköiseen maailmaan siirtyminen; Yritys-Suomi -palvelukokonaisuus ml. Yritys-Suomi visio 2020 Yritys-Suomi Innosta menestykseen - seminaari 10.9.2014 Sirpa Alitalo & Jaana Lappi, TEM Yritys-Suomen visio

Lisätiedot