Parisuhteen hoitaminen pikkulapsiperheiden vanhemmilla

Transkriptio

1 Parisuhteen hoitaminen pikkulapsiperheiden vanhemmilla Maarit Auvinen ja Päivi Punkka Pro gradu tutkielma Psykologian laitos Jyväskylän yliopisto Huhtikuu 2008

2 Tiivistelmä Parisuhteen hoitaminen pikkulapsiperheiden vanhemmilla Tekijät: Maarit Auvinen ja Päivi Punkka Ohjaaja: PsT, dosentti Anna Rönkä Pro gradu tutkielma Jyväskylän yliopisto Psykologian laitos Huhtikuu sivua ja 2 liitettä Tutkimuksen tavoitteena oli tutkia parisuhteen hoitamista pikkulapsiperheiden vanhemmilla ja siihen liittyviä tekijöitä, sekä parisuhteen hoitamisen yhteyttä parisuhdetyytyväisyyteen. Parisuhteen hoitamisen yhteydessä tutkittiin sekä pysyvämpiä toimintamalleja että päivittäin vaihtuvia tilanteita ja hetkiä parisuhteessa. Tutkimus toteutettiin osana Jyväskylän perhetutkimuskeskuksen Paletti-projektia, jossa tutkitaan laajemmin pikkulapsiperheiden arkea. Tämän tutkimuksen aineisto kerättiin sekä kyselylomakkeella (n = 157 paria) että päiväkirjamenetelmällä (n = 94 paria). Parisuhteen hoitamista tutkittiin kyselylomakkeessa Relational Maintenance Strategy Measure mittarilla (Stafford, Dainton & Haas, 2000) sekä päiväkirjaan sisällytetyllä avokysymyksellä, johon tutkittavat vastasivat joka ilta viikon ajan. Sekä naisten että miesten havaittiin hoitavan parisuhdettaan useimmin jatkuvuuden osoittamisella sekä jakamalla vastuuta yhteisistä tehtävistä. Harvimmin parisuhdetta hoidettiin puhumalla parisuhteesta ja omista tunteista, sekä tukeutumalla sosiaalisiin verkostoihin. Naisten todettiin olevan aktiivisempia parisuhteen hoitajia kuin miesten. Naiset esimerkiksi puhuivat parisuhteestaan enemmän ja neuvoivat miestään useammin kuin miehet kertoivat tekevänsä. Iän, koulutuksen ja suhteen pituuden havaittiin olevan yhteydessä osin parisuhteen hoitamiseen. Esimerkiksi miehet ottivat vastuuta yhteisten tehtävien tekemisestä enemmän iän myötä. Naisten kohdalla taas havaittiin, että yhteisten tehtävien tekeminen väheni merkitsevästi, kun verrattiin 6-11 vuotta suhteessa olleita vähintään 18 vuotta suhteessa olleisiin. Parisuhdetyytyväisyyttä tarkasteltaessa havaittiin, että jatkuvuuden osoittaminen ja rakkauden ilmaiseminen olivat tärkeitä parisuhteen hyvinvoinnin tekijöitä sekä naisilla että miehillä. Naisten kohdalla parisuhteesta ja omista tunteista puhuminen heikensi parisuhdetyytyväisyyttä samoin kuin vastuunottaminen yhteisistä tehtävistä. Miesten parisuhdetyytyväisyyttä heikensi se, että he neuvoivat puolisoaan tämän ongelmatilanteissa. Päivittäisissä parisuhteen hetkissä Staffordin ym. (2000) määrittelemät ylläpitämisen keinot näyttäytyivät vain osin. Sen sijaan ne kuvasivat yhteistä aikaa ja yhdessä tekemistä, sekä mukavan arjen luomista yhdessä. Lisäksi hetkissä kuvastuivat vastuun jakaminen, fyysinen läheisyys ja arkiset keskustelut. Naiset kokivat hyviksi hetkikseen parisuhteen arjessa useammin yhteisten tehtävien jakamisen, kun taas miehet kokivat tärkeämmäksi fyysisen läheisyyden. Naiset arvostivat sitä, että mies oli tehnyt jotain heidän vuokseen, kun taas miehet nauttivat siitä, että saivat tehdä jotain puolisonsa hyväksi. Tutkittavat olivat valikoituneita siten, että he olivat keskimäärin koulutetumpia kuin normaali väestö, mikä rajoittaa tutkimustulosten yleistettävyyttä. Tutkimustuloksia voisi hyödyntää tulevaisuudessa esimerkiksi parisuhdeinterventioissa. Avainsanat: parisuhteen ylläpitäminen/hoitaminen, parisuhdetyytyväisyys, pikkulapsiperheet, pariaineisto, päiväkirjamenetelmä

3 Sisältö 1 Johdanto Mitä parisuhteen ylläpitämisellä tarkoitetaan? Parisuhteen ylläpitämisen tutkimus Teoreettiset lähestymistavat parisuhdetutkimuksessa Miten parisuhdetta hoidetaan? Naisten ja miesten väliset erot parisuhteen hoitamisessa Parisuhteen hoitaminen ja parisuhdetyytyväisyys Suhteen pituuden yhteys parisuhteen hoitamiseen Tutkimuskysymykset Tutkimuksen toteuttaminen Tutkittavat Tutkittavien edustavuus Menetelmät ja muuttujat Kyselylomake Päiväkirjamenetelmä Aineiston analysointi Tulokset Miten pikkulapsiperheiden vanhemmat hoitavat parisuhdettaan? Taustatekijöiden yhteys parisuhteen hoitamiseen Suhteen pituus ja parisuhteen hoitaminen Parisuhteen hoitamisen yhteys parisuhdetyytyväisyyteen Arjen hyvät hetket parisuhteessa Hyvien hetkien teemat Naisten ja miesten erot hetkien teemoissa Toimijuus hyvissä hetkissä Pohdinta Naiset ja miehet parisuhteen hoitajina Aiheuttaako ikä, koulutus tai suhteen pituus muutoksia parisuhteen hoitamisessa? Parisuhdetyytyväisyys rakkauden ilmaisuja ja jatkuvuuden osoittamista Pikkulapsiperheen arki haaste parisuhteen hyvinvoinnille? Tutkimuksen ansiot, rajoitukset ja jatkotutkimustarpeet Lähteet...51 Liitteet...57

4 1 Johdanto Suurin osa suomalaisista kokee parisuhteen yhdeksi tärkeimmistä asioista elämässään. Myös media käsittelee parisuhdeasiaa yhä enemmän ja avioeroihin liittyvät uutisoinnit kiinnostavat lukijoita (Maksimainen, 2008). Paitsi että parisuhde on olennainen tekijä yksilön hyvinvoinnin kannalta, se vaikuttaa koko perheeseen, ja välillisesti myös lasten hyvinvointiin (Paajanen, 2003). Toimiva parisuhde on koko perheen tukipilari. Suomessa parisuhdetutkimus on keskittynyt pitkälti parisuhteen purkautumiseen ja kriiseihin liittyviin tekijöihin (esim. Määttä, 2000; Perho & Korhonen, 1999; Tolkki-Nikkonen, 1990), mutta kansainvälisissä tutkimuksissa on viime vuosikymmenien aikana, etenkin 1990-luvulla, alettu yhä enemmän kiinnittämään huomiota myös myönteisiin tekijöihin parisuhteessa. Yhtenä myönteisenä näkökulmana parisuhdetutkimuksissa on ollut parisuhteen ylläpitämisen tarkastelu. Viitekehyksenä näissä kansainvälisissä tutkimuksissa on ollut usein Staffordin ja Canaryn (1991) kehittämä viiden ylläpitostrategian malli, jota Stafford, Dainton ja Haas (2000) laajensivat myöhemmin käsittämään myös rutiinit parisuhteen ylläpitämisessä. Staffordin ym. (2000) mukaan parisuhdetta ylläpidetään mm. keskustelemalla avoimesti parisuhteesta, omista tunteista ja suhteen ongelmista sekä jakamalla vastuuta yhteisistä tehtävistä. Lisäksi parisuhdetta voidaan hoitaa positiivisen ilmapiirin luomisella ja yhteisiin verkostoihin tukeutumisella. Kyseinen malli oli myös tämän tutkimuksen pohjana. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella, kuinka suomalaiset pikkulapsiperheiden vanhemmat hoitavat parisuhdettaan. Parisuhde on alun perin kahden ihmisen välinen romanttinen suhde, mutta lapsen syntymä muuttaa sen useamman jäsenen muodostamaksi systeemiksi perheeksi (Malinen & Sevón, 2008). Vanhemmuuteen siirtyminen on uusi ja vaativa vaihe parisuhteen kannalta ja sen on todettu heijastuvan vanhempien parisuhteeseen (Demo & Cox, 2000; O Brien & Peyton, 2002). Tämän vuoksi parisuhteen ylläpitämisen tutkimus on merkityksellistä kohdistaa kyseiseen vaiheeseen parisuhteessa. Pyrkimyksenä oli tutkia sekä pysyvämpiä toimintamalleja parisuhteen hoitamisessa että päivittäin vaihtelevia tilanteita ja hetkiä, sillä parisuhteen hoitamisesta haluttiin saada mahdollisimman kattava kuva. Tutkimuksessa vertailtiin naisten ja miesten tapoja parisuhteen hoitamisessa ja tiettyjen 1

5 taustatekijöiden vaikutusta parisuhteen hoitamiseen. Lisäksi tavoitteena oli tarkastella, onko parisuhteen hoitaminen yhteydessä parisuhdetyytyväisyyteen. 1.1 Mitä parisuhteen ylläpitämisellä tarkoitetaan? Kansainvälinen parisuhdetutkimus on käsitellyt laajasti parisuhteen ylläpitämistä (esim. Canary & Stafford, 1991; Stafford ym., 2000), ja eri tutkijat ovat määritelleet termin ylläpitäminen jossain määrin eri tavoin. Yleensä parisuhteen ylläpitämisellä tarkoitetaan sitä, että parisuhteeseen halutaan panostaa ja siitä halutaan pitää hyvää huolta. Dindia ja Canary (1993) ovat koonneet yhteen neljä yleisintä parisuhdetutkimuksen yhteydessä käytettyä määritelmää ylläpitämisestä. Ylläpitämisellä voidaan yksinkertaisesti tarkoittaa sitä, että parisuhde halutaan pitää elossa. Tämä määritelmä ei välttämättä tarkoita sitä, että suhdetta haluttaisiin parantaa, sillä myös epätyydyttävää suhdetta voidaan pyrkiä pitämään elossa. Toiseksi suhteen ylläpitämisellä voidaan tarkoittaa sitä, että suhde halutaan pitää tietyssä tilassa. Parisuhde halutaan pitää läheisenä ja henkilökohtaisena, sekä säilyttää ne asiat, jotka ovat itselle tärkeitä. Ihmiset pyrkivät pitämään yllä tietynlaisia asioita parisuhteessaan, kuten fyysistä läheisyyttä, luottamusta ja sitoutumista. Parisuhteen osapuolet ovat myös luoneet ja hyväksyneet tietynlaiset toimintamallit, joista pyritään pitämään kiinni (Ayres, 1983). Kolmas määritelmä Dindian ja Canaryn (1993) koonnissa on se, että suhde pyritään pitämään sellaisessa tilassa, johon ollaan tyytyväisiä. Tämä määritelmä painottaa nimenomaan sitä, että parisuhde halutaan pitää osapuolilleen tyydyttävänä ja usein parisuhteen ylläpitämisen yhteydessä tarkastellaankin, miten suhteen ylläpitäminen vaikuttaa parisuhdetyytyväisyyteen. Neljäs suhteen ylläpitämisen määritelmä on, että suhdetta pyritään pitämään kunnossa (in repair), jolla viitataan ongelmien ennaltaehkäisyyn tai niiden korjaamiseen. Suhteen ylläpitämisen ja korjaamisen on todettu tarkoittavan ihmisille lähes samaa asiaa (Dindia & Baxter, 1987). Parisuhteen ylläpitämisen tutkimuksessa on keskitytty pääosin strategioihin, joita pariskunnat käyttävät tietoisesti ylläpitääkseen tai parantaakseen parisuhdettaan (esim. Canary & Stafford, 1992; Dindia & Baxter, 1987). Strategioiden lisäksi tutkimuksissa on käsitelty myös rutiineja, jotka ovat vähemmän tietoisia toimintatapoja kuin strategiat ja eivät enää tottumisen myötä vaadi kovin tietoista ponnistelua (Dainton & Aylor, 2002; Dainton & Stafford, 1993; Duck, 1998; Greene, 1984). Vaikka rutiinit eivät viittaa 2

6 tarkoitukselliseen parisuhteen ylläpitämiseen, niiden toteuttamisella voi kuitenkin olla tarkoitus. Puoliso voi esimerkiksi päivittäin halata ja kehua kumppaniaan, ja tämä toimii suhteen ylläpitämisenä, vaikka onkin rutiininomaista käyttäytymistä. Toisaalta puoliso voi joskus tarkoituksenmukaisesti käyttää kyseisiä rakkaudenilmaisuja ylläpitääkseen parisuhdettaan. Todellisuudessa ero ylläpitostrategioiden ja rutiinien välillä on häilyvä. Eron niiden välille luo lopulta toimija itse. Muutamat tutkijat ovatkin kehittäneet parisuhteen ylläpitämistä mittaavia menetelmiään sellaisiksi, että ne huomioivat myös rutiinit (Dainton & Stafford, 1993; Stafford ym., 2000). Tässä tutkimuksessa parisuhteen hoitaminen ja ylläpitäminen määriteltiin niin, että parisuhde pyritään pitämään hyvänä ja tyydyttävänä: lähtökohta parisuhteen ylläpitämiseen oli siis positiivinen. Tämän tutkimuksen pohjana oli sekä ylläpitostrategioista että rutiineista koostuva mittari (Stafford ym., 2000), joka huomioi sekä tietoiset että ei-tietoiset toimintatavat parisuhteen ylläpitämisessä. Koska näiden kahden asian erottaminen toisistaan on mielestämme tarpeetonta, käytämme strategioiden ja rutiinien yhdistelmästä termejä parisuhteen hoitaminen ja ylläpitäminen, joilla tarkoitamme samaa asiaa. Nämä termit kuvaavat mielestämme parhaiten tutkimuksessa käsiteltävää aihetta. Olemme päätyneet käyttämään näitä kahta termiä, koska suomenkielistä vastinetta englanninkieliselle sanalle relational maintenance on vaikeaa kääntää jokaiseen yhteyteen sopivaksi. 1.2 Parisuhteen ylläpitämisen tutkimus Parisuhteen ylläpitämistä on tutkittu monista eri lähtökohdista käsin. Jotkut tutkijat ovat lähestyneet parisuhdeteemaa teoreettisesti (esim. Canary & Stafford, 1992; Guerrero, Eloy, & Wabnik, 1993; Van Yperen & Buunk, 1990), kun taas toiset tutkijat ovat lähteneet muodostamaan omia typologioita parisuhteen ylläpitämisen keinoista ilman varsinaista teoriapohjaa (esim. Dainton & Stafford, 1993; Stafford ym., 2000). Koska parisuhteen ylläpitämisen tutkimusperinteeseen on kuulunut vahvasti sosiaalisen vaihdon teoriat, esittelemme tässä lyhyesti tärkeimpiä näkökulmia ja tuloksia kyseisistä tutkimuksista. 3

7 1.2.1 Teoreettiset lähestymistavat parisuhdetutkimuksessa Sosiaalisen vaihdon teorioita on hyödynnetty paljon parisuhteen ylläpitämiseen liittyvissä tutkimuksissa. Adams in (1965) tasapainoteoriaa (equity theory), Thibautin ja Kelleyn (1959) teoriaa ihmisten keskinäisestä riippuvuudesta (interdependence theory) sekä Rusbultin (1983) investointimallia on usein sovellettu ihmissuhteisiin. Näiden kolmen teorian perusajatus on sama: ihmissuhteet kehittyvät sosiaalisen vaihdon prosessissa ja suhteen osapuolet kokevat siinä menetyksiä ja saavat palkkioita. Sosiaalisen vaihdon teorioiden lisäksi parisuhteen ylläpitämisen tutkimuksessa on sovellettu myös dialektista lähestymistapaa, joka tarkastelee dynaamisia prosesseja ihmissuhteissa. Tasapainoteorian (Adams, 1965) mukaan yksilö kokee suhteensa tasapainon sen mukaan, kuinka paljon hän suhteeseensa panostaa ja kuinka paljon hän siltä saa. Suhde koetaan tasapainoiseksi silloin, kun siltä saadaan yhtä paljon kuin siihen panostetaan. Epätasapaino taas seuraa siitä, että suhteelta saadaan liian vähän tai liian paljon suhteessa omiin panostuksiin. Tasapainoisten suhteiden on todettu tyydyttävän osapuoliaan enemmän kuin epätasapainoisten suhteiden (Davidson, 1984; Van Yperen & Buunk, 1990). Tasapainoisissa suhteissa olevat ihmiset myös panostavat enemmän ja useammilla tavoilla suhteensa hoitamiseen (Canary & Stafford, 1992; Dainton, 2003), minkä on todettu olevan yhteydessä suhteen vakauteen ja kohenemiseen (Guerrero ym., 1993). Epätasapainoisissa suhteissa ihmiset voivat kokea hyvinkin negatiivisia tunteita, kuten vihaa ja inhoa (Sprecher, 1986). Lisäksi epätasapainon on todettu vaikuttavan negatiivisesti myös parisuhdetyytyväisyyteen (Van Yperen & Buunk, 1990). Jos ihminen kokee suhteensa olevan epätasapainoinen, hän voi pyrkiä tasapainottamaan suhdettaan esimerkiksi muuttamalla omaa tai toisen käyttäytymistä positiivisemmaksi (Walster, Berscheid, & Walster, 1973). Miesten on usein todettu olevan tyytyväisempiä parisuhteeseensa (Kinnunen, Nätti, Happonen, Kalliolahti, Kelhälä, & Mauno, 2000), jolloin he kokevat suhteensa useammin tasapainoisemmaksi kuin naiset. Myös Thibautin ja Kelleyn (1959) teoria ihmisten keskinäisestä riippuvuudesta olettaa, että ihmiset kokevat suhteissaan menetyksiä ja saavat palkkioita. Ihmiset vertaavat omaa parisuhdettaan toisten parisuhteisiin ja pohtivat omaa riippuvuuttaan ja tyytyväisyyttään suhteeseen eri näkökulmista käsin. Esimerkiksi omat kokemukset ja odotukset vaikuttavat siihen, kuinka tyydyttäväksi parisuhde koetaan. Ihmisten on todettu 4

8 odottavan puolisoltaan panostamista suhteen hoitamiseen tietyssä määrin ja näiden odotusten täyttyessä parisuhdetyytyväisyyden on todettu kasvavan (Dainton, 2000). Tyytyväisyys parisuhteeseen on myös Rusbultin (1983) investointimallissa tärkeä näkökulma. Toinen keskeinen käsite investointimallissa on sitoutuminen, jolla tarkoitetaan yksilön psyykkistä kiintymyksen tunnetta ja pyrkimystä pysyä suhteessa. Sitoutumiseen vaikuttavat parisuhdetyytyväisyys, olemassa olevien vaihtoehtojen laatu sekä investointien määrä. Olemassa olevilla vaihtoehdoilla tarkoitetaan suhteen ulkopuolisia henkilöitä ja heidän viehättävyyttään sekä muita ulkopuolisia aktiviteetteja, kuten harrastuksia. Investoinnit voivat olla sisäisiä, kuten emotionaalisia ponnisteluja, tai ulkoisia, kuten yhteisiä ystäviä tai yhteistä omaisuutta. Rusbultin (1983) mukaan sitoutuminen parisuhteeseen kasvaa, kun tyytyväisyys ja investointien määrä lisääntyvät ja tarjolla olevien vaihtoehtojen laatu ei houkuttele. Sitoutumisen on myös havaittu olevan vahvasti yhteydessä suhteen ylläpitotapoihin (esim. Canary & Stafford, 1992; Rusbult, Verette, Whitney, Slovik, & Lipkus, 1991; Stafford & Canary, 1991; Weigel & Ballard-Reisch, 1999a). Sosiaalisen vaihdon teorioiden lisäksi parisuhdetutkimuksessa on hyödynnetty dialektista lähestymistapaa (esim. Baxter & Dindia, 1990; Baxter & Erbert, 1999; Baxter & Simon, 1993; Montgomery, 1993). Baxterin ja Dindian (1990) mukaan parisuhde on dynaaminen sosiaalinen prosessi, jossa puolisot kohtaavat jatkuvasti dialektisia jännitteitä tai ristiriitoja. Nämä jännitteet ovat dynaamisia virtoja, jotka voivat lisätä suhteen tasapainoa tai hajottaa sitä. Sosiaalisten ilmiöiden taustalla vaikuttavat vastakkaiset voimat ja jännitteet, ja tällaisissa ilmiöissä muutos on jatkuvaa. Ihmiset pyrkivät sopeuttamaan ja hallitsemaan näitä jännitteitä mm. joutumalla luopumaan jossain määrin omasta autonomisuudestaan, mutta toisaalta kamppailemaan liiallista riippuvuutta vastaan. Puolisot tasapainottelevat myös sen suhteen, kuinka avoimesti asioista tulee puhua missäkin tilanteessa. Lisäksi ihmiset kaipaavat suhteeseensa tasapainoisuutta ja ennakoitavuutta, mutta toisaalta jotain uutta ja arvaamatonta (Baxter & Simon, 1993). Dialektinen lähestymistapa tuo strukturoitujen suhteen ylläpitostrategioita koskevien tutkimusten rinnalle ajatuksen dynaamisuudesta ja tasapainon säilyttämisestä erilaisten jokapäiväisten jännitteiden välillä. 5

9 1.2.2 Miten parisuhdetta hoidetaan? Koska parisuhdetta arvostetaan paljon, sen eteen pyritään myös tekemään töitä. Aiemmissa tutkimuksissa on havaittu useanlaisia ylläpitämisen keinoja, joiden typologiat on koottu Taulukkoon 1. Davis tarkasteli jo 1970-luvulla ylläpitostrategioita, joiden avulla ihmiset pyrkivät säilyttämään niitä tekijöitä, jotka pitävät parisuhteen koossa. Hän toi esille kolme suhteen ylläpitämisen keinoa: yhdistävään ympäristöön hakeutuminen, suhteesta ja sen ongelmista keskusteleminen tai riiteleminen, sekä suhdetta uudistavat seremoniat. Davisia seuraten parisuhteen ylläpitämistä on tutkittu aktiivisesti luvulta lähtien (esim. Ayres, 1983; Dindia & Baxter, 1987; Stafford & Canary, 1991; Stafford ym., 2000). Dindia ja Baxter (1987) laajensivat Davisin (1973) mallia päätyen 49 strategian typologiaan, jotka jaettiin yhteentoista pääryhmään. Dindian ja Baxterin (1987) tutkimus osoitti, että ihmiset hoitavat suhdettaan eniten prososiaalisilla keinoilla, erilaisilla seremonioilla sekä viettämällä yhteistä aikaa ja kommunikoimalla yhteisistä asioista. TAULUKKO 1. Parisuhteen ylläpitämistä koskevia typologioita. Tekijä Vuosi Strategiat Davis 1973 Yhdistävä ympäristö, kommunikointi ongelmista, suhteen uudistaminen seremonioiden avulla Dindia & Baxter strategiaa, 11 päätyyppiä: ulkoisen ympäristön muuttaminen, kommunikaatio, metakommunikaatio, metakommunikaation välttäminen, antisosiaaliset strategiat, prososiaaliset strategiat, seremoniat, spontaanisuus, yhdessäolo, autonomian hakeminen/salliminen, ulkopuolisen avun hakeminen, jokin muu Ayres 1983 Välttämisstrategiat, avoimuusstrategiat ja tasapainostrategiat Bell, Daly & Gonzales strategiaa, mm. uskollisuus, fyysinen viehättävyys, rehellisyys, sensitiivisyys, minäkuvan vahvistaminen Stafford & Canary 1991 Avoimuus, positiivisuus, vakuuttelu, tehtävien jakaminen, sosiaaliset verkostot Stafford, Dainton & Haas 2000 Avoimuus, positiivisuus, vakuuttelu, tehtävien jakaminen, sosiaaliset verkostot, neuvot ja ristiriitojen hallinta 6

10 Ayresin (1983) näkemyksen mukaan ihmiset pyrkivät pitämään suhteensa tasaisena ja muuttumattomana: parisuhteen osapuolet ovat löytäneet tyydyttävän tilan suhteelleen ja haluavat pitää sen sellaisena. Ayres (1983) pyrki tunnistamaan niitä strategioita, joita ihmiset käyttävät säilyttääkseen tasaisuuden parisuhteessa. Hän jaotteli strategiat kolmeen pääryhmään, joita olivat välttämisstrategiat (avoidance), tasapainostrategiat (balance) ja avoimuusstrategiat (directness). Välttämisstrategioilla viitataan siihen, että yksilö ei huomioi puolisonsa yrityksiä muuttaa suhteen tilaa joko parempaan tai huonompaan suuntaan. Tasapainostrategioilla yritetään estää suhteen muuttumista hyvään tai huonoon suuntaan. Ihmiset haluavat säilyttää heille tärkeät asiat muuttumattomina, joita voivat esimerkiksi olla läheisyyden ja tuen määrä. Avoimuusstrategioilla tarkoitetaan sitä, että ihminen ilmaisee avoimesti puolisolleen, ettei halua muuttaa suhdetta. Ayres (1983) havaitsi ihmisten käyttävän eniten tasapainostrategioita ja vähiten avoimuusstrategioita. Ihmiset pyrkivät siis ensisijaisesti välttämään suhteen muuttumista suuntaan tai toiseen ja vain harvoin puhuivat suhteesta suoraan kumppanilleen. Bell, Daly ja Gonzales (1987) tutkivat mieltymyksen ja yhteenkuuluvuuden tunteen ylläpitämistä avioliitossa. He kysyivät naisilta, mitä he ja heidän puolisonsa tekevät kyseisten asioiden eteen. Näiden vastausten pohjalta he kehittivät 28 strategian typologian (affinity-maintenance strategies). Tutkimuksen mukaan naiset arvostivat sitä, että miehet olivat uskollisia, rehellisiä, fyysisesti viehättäviä, sensitiivisiä sekä naisen minäkäsitystä vahvistavia. Naiset uskoivat miestensä arvostavan heissä uskollisuutta, rehellisyyttä, fyysistä tunneilmaisua/viehätysvoimaa ja sensitiivisyyttä. Stafford ja Canary (1991) tutkivat avioparien ja seurustelevien parien parisuhteen ylläpitostrategioita. Aiempia tutkimustuloksia (Ayres, 1983; Bell ym., 1987; Dindia & Baxter, 1987) ja oman tutkimuksensa antia hyödyntämällä he päätyivät viiden ylläpitostrategian typologiaan. Nämä viisi ylläpitostrategiaa olivat positiivisuus, avoimuus, vakuuttelu, sosiaaliset verkostot ja tehtävien jakaminen. Positiivisuudella tarkoitetaan sitä, että vuorovaikutuksesta pyritään tekemään mahdollisimman miellyttävää pyrkimällä olemaan puolison lähettyvillä ystävällinen, iloinen sekä romanttinen. Avoimuudella taas viitataan avoimeen keskusteluun suhteesta ja omista tunteista. Puolisoa kannustetaan kertomaan omista tunteistaan ja pyritään pitämään kiinni siitä, että suhteesta keskustellaan säännöllisesti. Vakuuttelulla halutaan osoittaa puolisolle, 7

11 että suhteella on tulevaisuus, ja sillä viitataan myös sitoutuneisuuden ja uskollisuuden korostamiseen. Sosiaalisilla verkostoilla tarkoitetaan sitä, että pariskunnalla on yhteisiä ystäviä ja kiinnostuksen kohteita, joihin halutaan panostaa yhdessä. Läheiset ihmiset halutaan säilyttää osana omaa elämää, jotta heidän tukeensa voidaan turvautua. Tehtävien jakamisella tarkoitetaan tasapuolista kotitöiden tekemistä ja oman vastuun ottamista, sekä tarjoutumista tehdä myös toiselle kuuluvia asioita. Staffordin ja Canaryn (1991) viiden strategian typologia on ollut perustavanlaatuinen luokittelu ja sitä on hyödynnetty paljon parisuhteen ylläpitämisen tutkimuksessa. Stafford ym., (2000) käyttivät sitä pohjana omassa tutkimuksessaan, mutta sisällyttivät parisuhteen ylläpitämisen tutkimukseensa myös rutiinit. Tämän myötä Staffordin ja Canaryn (1991) typologia laajeni viiden strategian mallista seitsemän strategian ja rutiinin malliksi. Avoimuus jakaantui kahteen osaan: jo aikaisemmin mainituksi avoimuudeksi ja sen lisäksi neuvojen antamiseksi. Myös positiivisuus jakaantui kahteen osaan: jo aiemmin mainittuun positiivisuuteen ja sen lisäksi ristiriitojen hallintaan. Neuvojen antamisella tarkoitetaan tässä sitä, että ihminen kertoo omia mielipiteitään puolison asioista ja ottaa kantaa siihen, mitä hänen mielestään puolison tulisi tehdä asioidensa suhteen. Ristiriitojen hallinnalla viitataan yhteistyöhön erimielisyyksien ratkaisemisessa, toisen kuuntelemiseen ja ymmärtämiseen. Määritelmät viidelle alkuperäiselle strategialle pysyivät samoina Naisten ja miesten väliset erot parisuhteen hoitamisessa Naisten ja miesten oletetaan eroavan siinä, miten he suhtautuvat läheisiin ja intiimeihin ihmissuhteisiin. Stereotypioiden mukaan naiset ovat parisuhdeorientoituneempia ja haluavat keskustella suhteeseen liittyvistä asioista avoimemmin ja aktiivisemmin kuin miehet (Canary, Emmers-Sommer & Faulkner, 1997). Useissa tutkimuksissa onkin vertailtu naisten ja miesten eroja parisuhteen hoitamisessa (esim. Dainton & Stafford, 1993; Stafford & Canary, 1991). Tulokset ovat olleet hyvin vaihtelevia johtuen tutkimusten erilaisista näkökulmista (esim. Dindia & Baxter, 1987; Ragsdale, 1996; Stafford & Canary, 1991). Osassa tutkimuksista naiset ja miehet ovat arvioineet omaa parisuhteen hoitamistaan ja osassa myös havainnoineet puolisonsa tekemiä ponnisteluja parisuhteen eteen. Usein tutkimuksissa on myös vertailtu sitä, minkälaisia 8

12 ylläpitostrategioita naiset ja miehet arvostavat parisuhteessa ja miten he toivovat puolisonsa sitä hoitavan. Stafford ja Canary (1991) osoittivat tutkimuksensa myötä, että ylläpitostrategioiden käytössä ilmenee sukupuolieroja. Tulokset olivat yllättäviä siten, että vaimot havaitsivat miestensä olevan positiivisempia, osoittavan sitoutumistaan ja uskollisuuttaan useammin sekä hyödyntävän sosiaalisia verkostoja enemmän kuin mitä miehet havaitsivat vaimojensa tekevän. Stafford ja Canary (1991) päättelivät tämän johtuvan mahdollisesti siitä, että naiset ovat herkempiä tulkitsemaan miestensä käyttäytymistä suhteen hoitamisessa, kun taas miehet eivät välttämättä tiedosta naisten samanlaista toimintaa. Kuitenkin naisten ja miesten arvioidessa omaa käyttäytymistään, naisten on havaittu olevan aktiivisempia ylläpitostrategioiden käytössä kuin miesten, etenkin avoimuuden ja positiivisuuden suhteen (Dainton & Stafford, 1993). Tähän liittyen Ragsdale (1996) onkin havainnut naisten olevan aktiivisempia muun muassa yhteisten tehtävien tekemisen suhteen kuin miesten sekä hyödyntävän sosiaalisia verkostoja enemmän. Vaikka näitä sukupuolieroja on löytynyt ja niitä oletetaan esiintyvän, kaikissa tutkimuksissa naisten ja miesten välisiä eroja suhteen hoitamisessa ei kuitenkaan ole löydetty (Ayres, 1983; Dindia & Baxter, 1987; Stafford & Canary, 1993). Sukupuolierot ylläpitostrategioiden käytön suhteen voivat johtua monista tekijöistä, jotka on huomioitava tuloksia tarkastellessa. Acitellin (1992) mukaan naiset ovat enemmän parisuhdesuuntautuneita kuin miehet ja puhuvat parisuhteestaan enemmän. Myös Ragsdalen (1996) mukaan naiset ovat sensitiivisempiä ja tietoisempia suhteeseen liittyvistä asioista kuin miehet. Tämä voi johtaa siihen, että naiset tiedostavat herkemmin sekä omia että puolison käyttämiä ylläpitostrategioita ja myös raportoivat niistä useammin. Huolimatta näistä selityksistä, naiset voivat myös yksinkertaisesti olla aktiivisempia parisuhteen hoitajia kuin miehet. Stafford ym. (2000) tarkastelivat sukupuolieroja toisenlaisesta näkökulmasta. He tutkivat biologisen sukupuolen ja sukupuoliroolin, eli feminiinisyyden ja maskuliinisuuden, yhteyttä seitsemään ylläpitämisen keinoon. He havaitsivat, että biologinen sukupuoli ei ensisijaisesti selittänyt suhteen ylläpitämistä. Esimerkiksi miessukupuolen ei havaittu ennustavan mitään ylläpitämisen tapaa. Biologinen sukupuoli vaikutti tuloksiin ainoastaan siten, että naiset raportoivat ylipäätään enemmän parisuhteen ylläpitämistä, etenkin avoimuutta ja tehtävien jakamista. Naissukupuoli ei kuitenkaan 9

13 ollut yhtä suuri ennustaja ylläpitämisen eri tavoille kuin feminiinisyys, joka selitti niitä eniten. Myös androgyynisyys selitti ylläpitämistä enemmän kuin biologinen sukupuoli. Toisin sanoen biologinen sukupuoli ei selittänyt kaikenkattavasti naisten ja miesten välisiä eroja parisuhteen hoitamisessa. Sen sijaan feminiinisyys ja maskuliinisuus vaikuttivat parisuhteen hoitamistyyleihin enemmän. Näitä piirteitä voi olla sekä naisilla että miehillä riippumatta biologisesta sukupuolesta. Tulokset ovatkin osoittaneet, etteivät miehet esimerkiksi aina käyttäydy maskuliinisesti parisuhteessaan (Vonk & Van Nobelen, 1993) Parisuhteen hoitaminen ja parisuhdetyytyväisyys Parisuhteen hoitamisella pyritään siihen, että molemmat osapuolet suhteessa voivat hyvin. Ei liene yllättävää, että suhteen hoitamisen keinot ovatkin yhteydessä parisuhdetyytyväisyyteen (esim. Dainton, Stafford, & Canary, 1994; Stafford ym., 2000; Weigel & Ballard-Reisch, 1999a). Useat tutkimukset ovat osoittaneet ylläpitostrategioiden vaikuttavan myös sitoutumiseen, mieltymykseen (liking) ja vastavuoroiseen hallintaan (control mutuality). Näiden lisäksi on tutkittu myös ylläpitostrategioiden yhteyttä rakkauteen (Dainton ym., 1994; Weigel & Ballard-Reisch, 1999a). Tässä tutkimuksessa keskityttiin tarkastelemaan sitä, miten suhteen hoitaminen vaikuttaa parisuhdetyytyväisyyteen. Parisuhdetyytyväisyys on ollut suosittu tutkimusaihe ja sen ajatellaan olevan tärkeä mittari suhteen tilasta. Parisuhdetyytyväisyyteen vaikuttavat useat tekijät, kuten oma persoonallisuus, aikaisemmat kokemukset sekä suhteen sisäiset ja ulkoiset tekijät. Sosiaalisen vaihdon näkökulmasta tyytyväisyys seuraa siitä, että omat menetykset ja palkkiot ovat tasapainossa (Adams, 1965; Rusbult, 1983; Thibaut & Kelley, 1959). Toisin sanoen ihminen on tyytyväinen, kun kokee saavansa suhteeltaan yhtä paljon kuin siihen itse panostaa. Myös vakuuttelun ja positiivisuuden on havaittu lisäävän parisuhdetyytyväisyyttä (Bell ym., 1987; Dainton ym., 1994; Stafford & Canary, 1991; Stafford ym., 2000). Yhteisen tulevaisuuden suunnittelu ja sitoutuneisuuden korostaminen sekä positiivisen ilmapiirin luominen ovat siis tärkeitä asioita suhteen hyvinvoinnin kannalta. Myös Dainton (2000) havaitsi tutkimuksessaan, että puolisot odottivat toisiltaan eniten vakuuttelua ja lupauksia tulevaisuudesta sekä tehtävien 10

14 jakamista. Vakuuttelu kuitenkin ennusti tyytyväisyyttä enemmän kuin tehtävien jakaminen, mikä voi johtua siitä, että tehtävien jakaminen ja tekeminen on ihmisille itsestään selvä ja rutiininomainen asia. Yhteisten tehtävien hoitaminen ei välttämättä tuo tyydytystä toiselle osapuolelle, mutta niiden tekemättä jättäminen voi kuitenkin vaikuttaa negatiivisesti parisuhdetyytyväisyyteen (Zietlow & Sillars, 1988). Vaikka avoimuuden, eli parisuhteesta ja tunteista puhumisen, ajatellaan olevan toimivan parisuhteen perusta, se ei kuitenkaan aina toimi myönteisellä tavalla parisuhteen kannalta. Avoimuuden on havaittu heikentävän parisuhdetyytyväisyyttä (Dainton, 2000; Stafford & Canary, 1991; Stafford ym., 2000). Tätä on selitetty sillä, että avoimuus voi käytännössä olla negatiivista ja suorasukaista ilmaisua suhteessa. Omista tunteista ja ajatuksista puhuminen ei välttämättä ole positiivista ja rakentavaa. Kuitenkin jos avoimuus yhdistyy lupauksiin tulevaisuudesta ja positiiviseen ilmaisuun, se on muiden ylläpitostrategioiden tavoin yhteydessä useisiin suhteen osa-alueisiin, kuten sitoutumiseen, mieltymykseen ja vastavuoroiseen hallintaan. Ihmisten on todettu siis olevan tyytyväisempiä silloin, kun parisuhdetta hoidetaan paljon. Tärkeä huomioitava seikka on kuitenkin se, että myös parisuhdetyytyväisyys voi ennustaa parisuhteen hoitamista, eli yhteys voi siis olla kaksisuuntaista. Naisten on esimerkiksi todettu hoitavan suhdettaan enemmän silloin, kun he itse ja heidän puolisonsa ovat olleet tyytyväisiä suhteeseensa (Weigel & Ballard-Reisch, 1999a). Huomionarvoista on myös se, että puolisoiden tulee käyttää ylläpitostrategioita jatkuvasti ajan myötä, jotta niiden käytöstä olisi hyötyä (Canary, Stafford, & Semic, 2002) Suhteen pituuden yhteys parisuhteen hoitamiseen Parisuhteen hoitaminen vaihtelee yhdessäolon keston myötä, johon voivat vaikuttaa isot elämänmuutokset, kuten työuran luominen ja lasten syntymät. Jallinojan (2000) mukaan suhteen alkuvaiheessa rakastavaisten ei tarvitse ponnistella parisuhteen hyväksi, sillä suhde voi hyvin ilman erityisempää hoitamista. Kumppani näyttäytyy toiselle täydellisenä ja hänelle halutaan tehdä pelkkää hyvää. Jossain vaiheessa suhteeseen ilmaantuu kolmansia osapuolia, kuten esimerkiksi lapsia, jolloin suhde siirtyy seuraavaan vaiheeseen. Tällöin rakastavaiset huomaavat, että suhteen eteen joudutaan tekemään töitä, koska rakastumisen tunne ei riitä ylläpitämään parisuhdetta elämän loppuun saakka. 11

15 Lapsen syntymän myötä parisuhteessa voidaan kokea uudenlaisia haasteita, kuten vanhemmuuteen liittyvää stressiä, sekä työhön ja talouteen liittyviä paineita (Demo & Cox, 2000). Vanhempien voi olla myös vaikea löytää yhteistä aikaa toisilleen (Paajanen, 2005, 2006). Tutkimukset ovat osoittaneet, että lapsen syntymä voi hetkellisesti heikentää parisuhdetyytyväisyyttä huomion siirtyessä lapsesta huolehtimiseen ja vanhemman rooliin asettumiseen (Malinen & Sevón, 2008). Pikkulapsivaiheessa parisuhteen hoitamiselle ei jää paljoa aikaa, ja aiemmissa tutkimuksissa onkin todettu, että suhteen hoitaminen vaihtelee sen eri vaiheissa (Weigel & Ballard-Reisch, 1999b). Tutkimukset ovat osoittaneet, että suhteen pituus vaikuttaa ylläpitostrategioiden käyttöön (esim. Dindia & Baxter, 1987; Guerrero ym., 1993; Ragsdale, 1996; Stafford & Canary, 1991; Weigel & Ballard-Reisch, 1999b). Tutkimuksissa on vertailtu usein naimisissa olevia, vakavasti seurustelevia ja seurustelun aloittaneita pareja. Stafford ja Canary (1991) ovat todenneet, että kihloissa ja naimisissa olevien pariskuntien mielestä heidän puolisonsa vakuuttelevat sitoutumistaan ja uskollisuuttaan enemmän kuin mitä seurustelevat pariskunnat havaitsevat omasta puolisostaan. Guerrero ym. (1993) osoittivat, että seurustelevien pariskuntien suhteen syventyessä avoimuus ja vakuuttelu lisääntyivät. Toisin sanoen suhteen vakiintuessa osapuolet uskaltavat jo luottaa suhteen jatkuvuuteen ja myös korostavat sitä. Suhteen syventyessä on myös helpompaa puhua omista tunteista ja ajatuksista. Dindia ja Baxter (1987) huomasivat, että mitä kauemmin avioliitto oli kestänyt, sitä vähemmän siinä käytettiin ylläpito- tai korjaamisstrategioita. Myös Ragsdalen (1996) mukaan yli 25 vuotta naimisissa olleet pariskunnat olivat negatiivisempia ja sulkeutuneempia kuin lyhyemmän aikaa naimisissa olleet. Weigel ja Ballard-Reisch (1999b) ovat kuitenkin löytäneet erilaisen kuvion suhteen keston ja ylläpitostrategioiden käytön väliltä. He havaitsivat, että suhteen hoitaminen oli suurimmillaan avioliiton ensimmäisenä kuutena vuotena, jonka jälkeen se laski alimmilleen avioliittovuosien välillä. Kuitenkin 24 avioliittovuoden jälkeen puolisot alkoivat taas hoitaa suhdettaan aktiivisemmin. Tämä u-käyrän muotoinen malli siis osoittaa, että parisuhteen hoitaminen vähenee suhteen keskivaiheilla, mutta nousee taas uuteen arvoon myöhemmässä vaiheessa. Vaikka suhteen hoitamisen aktiivisuus vaihteleekin suhteen keston myötä, pysyy se olennaisena, jotta suhde nähtäisiin positiivisena. 12

16 1.3 Tutkimuskysymykset Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tutkia, miten pikkulapsiperheiden vanhemmat hoitavat parisuhdettaan. Kansainvälisesti parisuhteiden hoitamista ja ylläpitämistä on tutkittu paljon (esim. Ayres, 1983; Dainton & Stafford, 1993; Stafford & Canary, 1991; Stafford ym., 2000), mutta Suomessa tällaista tutkimusta ei ole vielä tiettävästi tehty. Kansainvälisissä tutkimuksissa tutkittavina ovat olleet usein yliopisto-opiskelijat, jonka vuoksi tämä tutkimus tuo uutta tietoa parisuhteen hoitamisesta erilaisessa elämänvaiheessa. Aikaisempi suomalainen parisuhdetutkimus on pitkälti keskittynyt tarkastelemaan parisuhteen purkautumista, kriisejä ja avioerotilanteita (esim. Määttä, 2000; Perho & Korhonen, 1999; Tolkki-Nikkonen, 1990), kun taas tässä tutkimuksessa parisuhdetta tutkittiin positiivisesta näkökulmasta tarkastelemalla niitä tekijöitä, jotka edistävät parisuhteen hyvinvointia. Kansainvälisissä tutkimuksissa on tutkittu naisten ja miesten välisiä eroja parisuhteen ylläpitämisessä (esim. Dainton & Stafford, 1993; Dindia & Baxter, 1987; Ragsdale, 1996; Stafford & Canary, 1991; Stafford ym., 2000) sekä tarkasteltu erilaisten taustatekijöiden, kuten suhteen pituuden ja tyypin, vaikutusta suhteen hoitamiseen (esim. Dindia & Baxter 1987; Guerrero ym., 1993; Stafford & Canary 1991; Weigel & Ballard- Reisch, 1999b). Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, hoitavatko suomalaiset naiset ja miehet parisuhdettaan eri tavoin muun muassa sen suhteen, minkälaisia ylläpitotapoja he käyttivät ja missä määrin. Tutkimuksen kohteena oli myös se, korreloivatko ylläpitostrategiat puolisoiden kesken: käyttivätkö parisuhteen osapuolet samanlaisia ylläpitotapoja vai erosivatko ne toisistaan. Tutkimuksessa otettiin huomioon myös taustatekijöiden (ikä, koulutus, suhteen pituus) yhteys parisuhteen hoitamiseen. Lisäksi selvitettiin, onko parisuhteen ylläpitäminen yhteydessä parisuhdetyytyväisyyteen. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet erilaisten suhteen ylläpitostrategioiden, kuten avoimuuden ja vakuuttelun olevan yhteydessä parisuhdetyytyväisyyteen (esim. Dainton, 2000; Stafford & Canary, 1991; Stafford ym., 2000) ja toisaalta parisuhdetyytyväisyyden olevan yhteydessä parisuhteen ylläpitämiseen (esim. Weigel & Ballard-Reisch, 1999b). Viime aikoina tutkijoiden kiinnostuksen kohteena ovat olleet arjen dynamiikka perheessä ja parisuhteessa (esim. Bolger, Davis & Rafaeli, 2003; Rönkä, Kinnunen, & Sallinen, 2004). Koska parisuhteen hoitaminenkin voi olla hyvin arkista ja tavallista, 13

17 kuten yhteisten kotitöiden tekemistä tai muuta yhteistä rutiininomaista toimintaa, toisena tavoitteena tässä tutkimuksessa oli tarkastella parisuhteen hoitamista jokapäiväisessä arjessa. Tätä tutkittiin päiväkirja-aineiston avulla, johon tutkittavat olivat kirjanneet viikon ajan hyviä hetkiä parisuhteessaan. Avointen kysymysten avulla oli mahdollista tavoittaa tutkittavien parisuhteen hoitamisesta sellaisia asioita, joihin ei muuten olisi päästy käsiksi. Päiväkirja-aineiston avulla tarkasteltiin, heijastelivatko parisuhteen arjessa koetut hyvät hetket parisuhteen hoitamisen tapoja: olivatko parisuhteen ylläpitämisen tavat käytännössä niitä asioita, joita pariskunnat kokivat hyviksi hetkikseen parisuhteen arjessa. Lisäksi hyvien hetkien yhteydessä vertailtiin naisten ja miesten raportoimia eroja teemoissa ja toimijuudessa. Päivittäin raportoidut asiat antavat tarkemman kuvan siitä, mitä parisuhteessa todella tapahtuu (Bolger ym., 2003; Perrez, Schoebi, & Wilhelm, 2000; Schneider, 2005), kun taas kyselylomake kuvaa pikemminkin tutkittavien pysyvämpiä arvoja ja asenteita parisuhteessa. Kyselylomake voi myös antaa todellisuutta suotuisamman kuvan parisuhteen hoitamisesta (Malinen, Sevón, & Kinnunen, 2006). 14

18 2 Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimus toteutettiin osana Jyväskylän yliopiston perhetutkimuskeskuksen Palettitutkimusta. Paletti-tutkimus on Suomen Akatemian rahoittama tutkimus, jossa toimivat yhteistyössä Kasvatustieteen ja Psykologian laitokset. Paletti-tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa pikkulapsiperheiden arkea monelta eri näkökannalta. Kiinnostuksen kohteena ovat elämänvaiheeseen liittyvät tärkeät asiat, kuten työssäkäynti, parisuhde, vanhemmuus, lapsen kanssa oleminen sekä perheen ja päiväkodin välinen yhteistyö. Tavoitteena on myös kehittää menetelmiä perheiden arjen kuvaamiseen sekä lapsituntemuksen lisäämiseen. 2.1 Tutkittavat Paletti-tutkimus alkoi keväällä 2006, jolloin rekrytoitiin päiväkoteja osallistumaan tutkimukseen. Mukaan lupautuneet 32 päiväkotia toimivat välikätenä tutkimusperheiden rekrytoinnissa. Tutkimuksen tarkoituksen kannalta vaatimuksena oli, että jokaisessa tutkimusperheessä tuli olla vähintään yksi alle kouluikäinen lapsi. Päiväkodit antoivat vanhemmille tietoa Paletti-tutkimuksesta ja jakoivat heille lomakkeet tutkimukseen ilmoittautumista tai siitä kieltäytymistä varten. Osa päiväkotien työntekijöistä keräsi tietoa lapsista tutkimusviikon ajan. Tutkimuksesta kieltäytyneiltä perheiltä (n = 118) kysyttiin syitä kieltäytymiseen ja tiettyjä taustatekijöitä, kuten koulutusta ja lasten määrää. Tutkimusperheitä rekrytoitiin myös vuonna 2005 tehdystä Famwork-tutkimuksesta (ks. Malinen, Härmä, Sevón, & Kinnunen, 2005), jonka kautta Paletti-tutkimukseen ilmoittautui kaksikymmentä perhettä. Osallistumisestaan tutkimukseen perheet saivat pienen lahjan. Varsinainen tutkimusaineisto kerättiin marras-joulukuussa Tutkimuksen aineistona oli kaikkiaan 208 perhettä Keski-Suomesta, viidestä eri kunnasta. Perheillä oli mahdollista valita, kuinka he tutkimukseen osallistuivat. Osa perheistä osallistui tutkimuksen kaikkiin osioihin (kännykkätutkimus, paperipäiväkirja, lapsen päiväkirja ja kyselylomake) ja osa pelkästään paperipäiväkirjatutkimukseen ja kyselylomaketutkimukseen. Oli myös perheitä, jotka osallistuivat ainoastaan kyselylomaketutkimukseen. Tässä tutkimuksessa hyödynsimme sekä vanhempien 15

19 kyselylomaketta että vanhempien täyttämää paperipäiväkirjaa. Aineistomme koostui ainoastaan pariskunnista, joita oli yhteensä 157. Kyselylomakkeeseen olivat vastanneet kaikki tutkimukseen osallistuneet pariskunnat (n = 157 paria). Paperipäiväkirjan täyttivät 94 paria, joista tosin 38 päiväkirjaa olivat sellaisia, joihin vain nainen oli vastannut. Pariskunnat täyttivät kyselylomakkeen ja paperipäiväkirjan itsenäisesti ja palauttivat ne erillisissä palautuskuorissa Tutkittavien taustatiedot. Taulukosta 2 käy ilmi tutkittavien iät, koulutus, työtilanne ja ammattiasema. Naiset ja miehet erosivat toisistaan merkitsevästi keski-iän suhteen (t(156) = 5,411, p <.001) naisten keski-iän ollessa 34,5 vuotta ja miesten 36 vuotta. Tutkittavat olivat suhteellisen korkeasti koulutettuja. Naisista jopa 37,2 % oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon. Miehistä taas suurin osa (37,2 %) oli käynyt keskiasteen koulutuksen, tosin miehistäkin hieman yli viidennes oli suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon. Miehiä toimi yrittäjinä ja tavallisina työntekijöinä enemmän kuin naisia. Suurin osa naisista (65,6 %) ja miehistä (86,0 %) oli palkansaajia. Naisista yli puolet toimi ylempänä toimihenkilönä tai johtavana ylempänä toimihenkilönä ja myös miehistä tähän ammattiluokkaan kuului 38,3 %. Naisista neljännes ja miehistä kolmannes toimi joko alempana toimihenkilönä tai johtavana alempana toimihenkilönä. Taulukkoon 3 on koottu tutkittavien perhemuodot, lasten lukumäärä, yhdessä asumisen kesto ja avioliiton kesto. Kaikki pariskunnat olivat joko avio- tai avoliitossa. Avioituneita pariskuntia, joilla oli yhteisiä lapsia, oli 81,5 %. Avoliitossa eläviä pariskuntia, joilla oli yhteisiä lapsia, oli 19,6 %. Uusperheitä tutkittavista oli 8,9 %. Yleisimmin perheissä oli kaksi lasta määrän vaihdellessa yhdestä kuuteen. Tutkittavista 54,8 % oli ollut naimisissa 6-11 vuotta. Kuitenkin myös tuoreempia avioliittoja (0-5 vuotta) oli suhteellisen paljon (26,1 %). Noin viidennes pareista oli ollut naimisissa yli 12 vuotta. 16

20 TAULUKKO 2. Tutkimukseen osallistuneiden naisten ja miesten taustatiedot sekä erot niissä. Naiset N=157 Miehet N=157 Erot ( χ 2 ) n % n % Ikä ,2 66,9 15, ,7 61,1 24,2 1,9 ns. Koulutus Peruskoulu tai vastaava Keskiasteen koulutus Opistotutkinto Alempi korkeakoulututkinto Ylempi korkeakoulututkinto Lisensiaatti- tai tohtoritutkinto ,9 16,7 17,3 18,6 37,2 8, ,6 37,2 17,9 13,5 21,2 7,7 20,54** Työtilanne Palkansaaja Yrittäjä Tuntityössä Työttömänä tai lomautettuna Muu (kotona lasten kanssa, opiskelija, eläkkeellä) ,6 2,5 3,8 5,1 22, ,0 7,0 1,9 1,3 3,8 33,60*** Ammattiasema Työntekijä Alempi toimihenkilö/johtava alempi toimihenkilö Ylempi toimihenkilö/johtava ylempi toimihenkilö Yrittäjä/työskentely perheenjäsenen yrityksessä ,6 24,2 57,0 3, ,8 32,2 38,3 6, * Huom. 1 *** p <.001, ** p <.01, * p <.05; ns. = tilastollisesti ei merkitsevä Huom. 2 Alleviivattujen solujen standardoitujen jäännösten itseisarvo > 2 17

21 TAULUKKO 3. Tutkimukseen osallistuneiden perhemuoto, lasten lukumäärä sekä yhdessä asumisen kesto ja avioliiton kesto vuosina. Pariskunnat (n= 157) n % Perhemuoto Aviopuolisot ja yhteiset lapset Avopuolisot ja yhteiset lapset Uusperhe Lasten lukumäärä Yhdessä asumisen kesto vuosina Avioliiton kesto vuosina ,5 9,6 8,9 19,7 52,2 21,7 6,3 18,5 59,6 21,9 26,1 54,8 19, Tutkittavien edustavuus Tutkimusotoksen edustavuutta tarkasteltiin vertaamalla tutkittavien taustatietoja tutkimuksesta kieltäytyneiden (n = 118) taustatietoihin ja vertaamalla tutkimusotoksen koostumusta Tilastokeskuksen perhetilastoihin. Edustavuusanalyysi on kuvattu yksityiskohtaisemmin toisaalla (Rönkä, Malinen, Lämsä, & Tolvanen, 2008). Tutkimukseen osallistuneet äidit olivat keskimäärin korkeammin koulutettuja kuin tutkimuksesta kieltäytyneet äidit. Isien kohdalla vastaavanlaista eroa ei kuitenkaan löydetty. Tutkimukseen osallistuneet perheet olivat useammin yksilapsisia perheitä, kun taas kieltäytyneissä perheissä oli tutkimukseen osallistuneita perheitä useammin neljä tai useampia lapsia. Tutkimusaineisto oli siis äidin koulutustason ja lasten lukumäärän perusteella valikoitunutta. Kieltäytyneiden kertomien syiden perusteella voidaan olettaa, että tutkimuksesta pois jääneet perheet olivat kiireisempiä tai elämäntilanne ei muuten ollut sovelias tutkimukseen osallistumisen kannalta. 18

22 Tutkittavien taustatietoja verrattiin tilastokeskuksen toukokuussa 2007 julkaisemiin, lapsiperheitä koskeviin perhetilastoihin, jotka koskevat vuotta 2006 (Perheet, 2006, 2007). Tilastoissa on mukana kaikki lapsiperheet, kun taas Palettitutkimuksen aineisto koostuu ainoastaan pikkulapsiperheistä. Vertailut osoittivat, että Paletin tutkimusperheistä hieman suurempi osa oli perhemuodoltaan sellaisia, joissa oli joko avio- tai avopari ja yhteisiä lapsia. Lisäksi Paletin tutkimusotoksessa on vähemmän yksinhuoltajaperheitä kuin Suomessa keskimäärin. Tutkimusperheiden lasten lukumäärä oli hieman suurempi kuin suomalaisissa lapsiperheissä keskimäärin. Huomioitavaa on kuitenkin se, että pikkulapsiperheiden lasten lukumäärän tilastotietoja ei ole saatavilla, jolloin tilastot sisältävät myös ne lapsiperheet, joissa osa lapsista on voinut jo muuttaa pois kotoa. Koulutuksen suhteen tutkimusotosta verrattiin väestön koulutusrakennetta koskevaan tilastoon, jonka tiedot koskevat vuotta 2005 (Väestön koulutusrakenne, 2005, 2006). Tilastokeskuksen koulutustilastoissa ovat mukana kaikki 15 vuotta täyttäneet suomalaiset, kun taas Paletti-aineisto koostui iältään vuotiaista henkilöistä. Tämä ikäero vaikuttaa osaltaan siihen, että Paletti-tutkimuksessa mukana olleet vanhemmat olivat korkeammin koulutettuja kuin kyseisen tilaston suomalaiset. Koulutustilaston avulla oli mahdollista kuitenkin vertailla naisten ja miesten välisiä eroja koulutuksessa laajemmin koko väestössä. Vertailut osoittivat, että naisten ja miesten väliset koulutuserot ovat samansuuntaisia molemmissa aineistoissa: naiset ovat korkeammin koulutettuja kuin miehet siten, että naisilla on useammin korkeakoulututkinto kuin miehillä, joilla taas on useammin keskiasteen koulutus. Osaltaan tutkittavien korkeaan koulutustasoon saattoi vaikuttaa se, että Jyväskylän seudulla asukkaat ovat keskimäärin korkeammin koulutettuja kuin muualla Suomessa (Malinen ym., 2005). 2.2 Menetelmät ja muuttujat Kyselylomake Kyselylomake koostui seitsemästä osasta. Sen avulla kartoitettiin sekä perhettä koskevia että henkilökohtaisia taustatietoja. Lisäksi kyselylomake sisälsi kysymyksiä koskien työtä, 19

23 parisuhdetta, vanhemmuutta, lapsen temperamenttia ja hyvinvointia sekä päivähoitoa ja kasvatusvastuuta. Tässä tutkimuksessa hyödynnettiin parisuhteen ylläpitämistä koskevaa mittaristoa sekä parisuhdetyytyväisyyttä mittaavaa kysymystä. Parisuhdetyytyväisyys. Parisuhdetyytyväisyyttä arvioitiin kysymyksellä: Kuinka tyytyväinen olet parisuhteeseenne kaiken kaikkiaan? Tutkittavat vastasivat tähän kysymykseen asteikolla 1 7 (1 = en ollenkaan, 7 = erittäin). Parisuhteen ylläpitäminen. Parisuhteen ylläpitämistä koskeva mittari pohjautui Staffordin ym. (2000) Relational Maintenance Strategy Measure mittariin (RMSM), joka sisältää seitsemän faktoria. Tämän mittarin mukaan parisuhteen hoitamisen keinoja ovat avoimuus, positiivisuus, vakuuttelu, tehtävien jakaminen, sosiaaliset verkostot, neuvojen antaminen ja ristiriitojen hallinta. Tutkittavat vastasivat väittämiin asteikon mukaan 1 7 (1 = vahvasti eri mieltä, 7 = vahvasti samaa mieltä) (ks. Taulukko 4). TAULUKKO 4. Relational Maintenance Strategy Measure (RMSM): osiot ja esimerkkejä väittämistä. Parisuhteen hoitamisen faktorit Väittämien lukumäärä Esimerkkejä väittämistä Avoimuus 7 Tuon ilmi, mitä tarvitsen tai haluan parisuhteelta. Rohkaisen puolisoani jakamaan tunteensa kanssani. Positiivisuus 2 Pyrin olemaan optimistinen, kun olemme yhdessä Toimin iloisesti ja myönteisesti hänen lähettyvillään. Vakuuttelu 8 Korostan sitoutuneisuuttani häneen. Puhun tulevaisuuden suunnitelmistamme. Tehtävien jakaminen 5 Tarjoudun tekemään asioita, jotka eivät ole minun vastuullani. En välttele velvollisuuksiani. Sosiaaliset verkostot 2 Haluan viettää aikaa yhteisten ystäviemme kanssa. Keskityn ja panostan yhteisiin ystäviimme. Neuvot 2 Kerron puolisolleni, miten hänen tulisi mielestäni toimia ongelmiensa suhteen. Kerron hänelle mielipiteeni hänen elämässään tapahtuvista asioista. Ristiriitojen hallinta 5 Toimin yhteistyössä ratkaistessani ristiriitoja. Olen ymmärtäväinen. 20

24 Koska RMSM -mittaria käytettiin ensimmäistä kertaa suomennettuna, mittarin toimivuutta tarkasteltiin faktorianalyysin avulla. Menetelmänä käytettiin principal axis metodia, jonka avulla saatiin seitsemän faktoria. Nämä seitsemän faktoria erosivat kuitenkin Staffordin ym. (2000) esittämistä seitsemästä faktorista. Faktorirakenne säilyi muuten ennallaan (avoimuus, tehtävien jakaminen, sosiaaliset verkostot, neuvot), mutta positiivisuus ja ristiriitojen hallinta yhdistyivät yhdeksi faktoriksi, ja vakuuttelu jakaantui kahdeksi erilliseksi faktoriksi. Vakuuttelu jakaantui siten, että toinen faktori sisälsi osioita liittyen rakkauden ilmaisemiseen ja sitoutumiseen ( Osoitan rakkauteni puolisolleni ), kun taas toinen faktori sisälsi tulevaisuuteen liittyviä osioita ( Annan puolisoni ymmärtää, että suhteellamme on tulevaisuus ) (ks. LIITE 1). Mielenkiintoista tässä faktoriratkaisussa oli se, että positiivisuus ja ristiriitojen hallinta ovat aiemmassa tutkimuksessa muodostaneet yhden faktorin (Stafford & Canary, 1991), joka jakaantui myöhemmin kahtia positiivisuudeksi ja ristiriitojen hallinnaksi (Stafford ym., 2000). Tässä tutkimuksessa nämä taas yhdistyivät yhdeksi faktoriksi. Uudet faktorit muodostuivat sisällöllisesti mielekkäästi, jonka perusteella tämä uusi faktorimalli valittiin tutkimuksen tekemisen pohjaksi. Näin ollen Staffordin ym. (2000) seitsemän faktorin malli muuttui hieman tässä tutkimuksessa, mutta säilytti pääosin vertailukelpoisuutensa aiempiin tutkimustuloksiin. Uudet faktorit nimettiin siten, että positiivisuuden ja ristiriitojen hallinnan yhteisestä faktorista tuli positiivisuus. Rakkauteen ja sitoutumiseen liittyvä faktori nimettiin rakkauden ilmaisemiseksi ja tulevaisuuteen liittyvä faktori taas jatkuvuuden osoittamiseksi. Kullekin parisuhteen hoitamisen alaskaalalle laskettiin keskiarvosummamuuttujat ja niille reliabiliteettikertoimet (Cronbachin alfat). Normaalisuustarkastelut osoittivat, että summamuuttujat olivat pääsääntöisesti normaalisia. Taulukosta käy ilmi reliabiliteettikertoimet, jotka laskettiin koko aineistolle, sekä erikseen naisille ja miehille. Kunkin osion reliabiliteettikerroin ylitti suositellun rajan (α >.70) (Metsämuuronen, 2005), mikä vahvisti uuden faktoriratkaisun luotettavuutta ja toimivuutta. 21