Kellokoskelaisten puheilla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kellokoskelaisten puheilla"

Transkriptio

1 KELLOKOSKEN KYLÄILLAN PÖYTÄKIRJA Kellokoskelaisten puheilla Tuusulan kunnan valtuuston puheenjohtajisto ja Kellokosken kehittämistoimikunta kutsuivat kellokoskelaiset tutustumaan Kellokosken alueen suunnitelmiin, keskustelemaan ja antamaan palautetta Kellokosken tulevaisuuden suunnasta. Kellokosken tulevaisuuden suunnitelmia käsittelevä "kellokoskelaisten puheilla" -kyläilta järjestettiin tiistaina 8. tammikuuta klo alkaen Kellokosken Juhlatalolla. Illan aikana kuntalaisilla oli mahdollisuus nostaa eri asioita esille, kertoa näkemyksiään ja esittää kysymyksiä päättäjille ja viranhaltijoille. Kuntalaisilla on myös mahdollisuus keskustella valtuuston puheenjohtajiston kanssa. 1. Kyläillan avaus Valtuuston puheenjohtaja Tuija Reinikainen avasi kyläillan klo ja toivotti kaikki tervetulleeksi. Tämän jälkeen Kellokosken kehittämistoimikunta ja paikalle kutsutut viranhaltijat sekä valtuuston johto esittäytyivät. Paikalla olivat Kellokosken kehittämistoimikunnasta puheenjohtaja Salme Nepponen, Anne Leppiaho, Antti Seppälä, Tarja Mattila, Kyösti Lehtonen, Pertti Alivirta, Anni Helasvuo, Vilho Grenfors sekä toimikunnan sihteeri Asko Honkanen. Valtuuston puheenjohtajan Tuija Reinikaisen ja varapuheenjohtajien Merja Kuusiston ja Lauri Untamon lisäksi kuntalaisten kysymyksiin olivat vastaamassa kunnanjohtaja Hannu Joensivu, sivistystoimenjohtaja Esa Ukkola, vs. tekninen johtaja Olli Lappalainen, vs. sosiaalitoimenjohtaja Leo Pietarinen, apulaisylilääkäri Antero Nick sekä kaavapäällikkö Kaija Hapuoja. 2. Kunnanjohtaja Hannu Joensivun puheenvuoro 2.1 Väestönkasvu Kehitys on ollut positiivista. Joensivu kertoi väestöennusteen olevan tuleville vuosille seuraavanlainen: Vuosi Asukasmäärä

2 2.2 Terveystoimen palvelut Täyden palvelun asema otettiin käyttöön remontoituna ja laajennettuna kesäkuussa Rakennus- ja saneerauskustannukset olivat noin 3 milj. euroa. Rakennuksessa tarjotaan seuraavia palveluita: lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotto, kotihoito ja päivätoiminta, laboratorio, äitiys-, ehkäisy ja lastenneuvola, psykologi, puheterapeutti, perheneuvola, fysioterapia, suun terveydenhuolto, päihdesairaala ja työterveyshuoltoa. Lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanotolla on ollut noin 7000 käyntiä, joista n. 700 mäntsäläläisiä. Kotihoito ja päivätoimintaa on käyttänyt 140 asiakasta. Hammashoitola käynnistyi peruskorjauksen jälkeen vähitellen - marraskuusta 2007 täydellä miehityksellä (4 hammaslääkärihammashoitajaparia, 1 suuhygienisti ja 1 välinehuoltaja). Käyntejä elo-joulukuussa oli 3055, joista 508 mäntsäläläisiä Mäntsäläläiset ovat käyttäneet palveluita odotetusti. 2.3 Varhaiskasvatuspalvelut, päivähoito Päivähoitoa on tällä hetkellä: Kellokosken päiväkoti (3 lapsiryhmää) Impilinnan päiväkoti (2 lapsiryhmää, iltahoito) Torpparin päiväkoti (3 lapsiryhmää) Pienpäiväkoti Satumaa (16 hoitopaikkaa, yksityinen) Perhekeskus sosiaali- ja terveysasemalla, aloitti elokuussa 2007 Kunnallisia perhepäivähoitajia 4, yksityisiä 8 Päivähoidossa on alueellinen kiertävä erityislastentarhanopettaja. Perhekeskus tukee päivähoidon palveluita. Päivähoidon tulevaisuudesta Joensivu kertoi, että alueen väestömäärän kasvaessa tarvitaan uusia päivähoitopaikkoja. Yksityisen Pienpäiväkoti Satumaan laajennus on käytössä lähtien, Torpparin päiväkodin laajennus käytössä ja että Roinilan päiväkotia varten on budjettikirjaan merkitty varoja vuosille Vanhuspalvelut Vanhuspalvelut tukeutuvat kunnan muihin vanhuspalveluihin. Alueella on Roselius-säätiön hallinnoima Kustaa Adolf -palvelutalo vanhuksille. 2.5 Vammaispalvelut Vammaispalvelut puolestaan tukeutuvat kunnan muihin vammaispalveluihin. Kuljetuspalvelu Kellokoskelta on järjestetty invatakseilla. 2.6 Sosiaalityö Sininauhasäätiö järjestää ns. sosiaalista isännöintiä Mäntyrinteentiellä. Tuusulan kunta ostaa Mäntyrinteen vuokrataloihin Sininauhasäätiön järjestämän sosiaalisen isännöinnin, joka pitää sisällään palveluneuvonnan, valvonnan ja yhteisöllistä toimintaa. Kunta teki päätöksen ostaa HUS:llta Mäntyrinteentien osakkeet ja myydä ne eteenpäin Y-säätiölle. Y-säätiö on sitoutunut puolestaan perusparantamaan kiinteistöt. Huolenaiheena sosiaalityössä on tällä hetkellä yläasteikäisten oireilu. Keskustelussa on tullut esille, että nuorisotyöhön tarvitaan lisää resursseja.

3 2.7 Budjetti, investoinnit Nuorisotalon ilmanvaihto taloussuunnitelmassa euron varaus vuodelle 2009 tilankäyttö edellyttää ilmanvaihtoa, aiemmat home- ja kosteusvauriot korjattu, joten ilmanvaihdon korjaus ei aivan akuutti Toimela talousarviossa varaus euroa vuodelle 2008 käyttötarpeen määritys tehtävä ennen korjausta tilojen käyttö ja kehitystyö sivistystoimessa työn alla; osa rakennuksesta korjattavissa, osa ei. käsiteltävä kuin suojeltavaa rakennusta entiset käyttäjät ovat löytäneet uudet tilat Ruukin koulu kunnossa korjaustöineen ja laajennuksineen usean urakan jälkeen (kuivatus, julkisivut, laajennus, sisäkorjaus) asuntolaan suunnitteilla yksityisen päiväkodin laajennus, johon talousarviossa vuodelle 2008 varattu euroa Koulukeskus laajennettu ja peruskorjattu kauttaaltaan Linjamäen koulun peruskorjaus valmistunut marraskuussa 2007 Vanhankylän koulun perusparannus ,2 milj. euroa Torpparin päiväkodin laajennus 2009 talousarviovaraukset vuosille ovat euroa suunnittelu alkaa vuonna 2008 Roinilanpellon mahdollinen päiväkoti saattaa korvata tämän laajennuksen Patoallas Kellokosken patoaltaan kunnostus on puhuttanut kellokoskelaisia. Hanketta vetämään on nimetty työryhmä, joka on laatinut luonnoksia. Viime elokuussa oli yleisötilaisuus. Viime syksyn aikana valittiin pohjapatovaihtoehto, jonka tarkemmat suunnitelmat laaditaan myöhemmin. 2.8 Maakaupat ja maankäyttö Keskustassa sijaitsevasta HUS:n alueesta on hierottu kauppaa, mutta hinnasta ei ole vielä syntynyt yksimielisyyttä. Neuvotteluja jatketaan. Roinilanpellon asemakaavaa toteutetaan par'aikaa. Omakotitaloja n. 130 asuntoa, joiden lisäksi toteutuvat yhtiömuotoiset tontit. Omakotitalotontteja on myyty 43 kpl tähän mennessä. Tästä eteenpäin tonttia tulee hakuun vuosittain, riippuen kysynnästä. Lisäksi Linjapuiston ja Keskustakolmion alueelle tulee jatkossa rakentumaan pientaloalueet.

4 Työpaikkatontteja on myös myytävänä. Valmisteilla oleva Rajalinnan työpaikka-alueen asemakaava lisää varantoa. Kysymys: Onko Toimelan puisto mukana HUS:n kanssa käytävissä neuvotteluissa? Kunnanjohtajan vastaus: Myös Toimelan puistoalueesta neuvotellaan. 2.9 Osakuntaliitos Järvenpää ja Kerava ovat jättäneet viralliset hakemukset, jotta Ristinummi-Tuomalasta ja Vanhastakylästä liitettäisiin osat em. kaupunkeihin. Tuusula puolestaan esittää, että yhteinen osayleiskaava olisi oikea tapa jatkaa raja-alueiden maankäytön suunnittelua ja kehittämistä. Tuusulan valtuusto on vastustanut naapurikaupunkien hanketta. Joensivun mukaan Kiviniemi ei ole toistaiseksi nähnyt perusteita kunnallisen jaotuksen muutokselle. Joensivu ei usko, että valtioneuvosto hyväksyy osakuntaliitoksen. 3. Osayleiskaava, esittelijänä kaavapäällikkö Kaija Hapuoja Kaavatyö lähti liikkeelle noin kaksi vuotta sitten, kun käytiin läpi tavoitteita ja lähtökohtia. Osayleiskaavan luonnos on hyväksytty kaavoituslautakunnassa ja kunnanhallituksessa ja tulee nähtäville helmikuussa. Taajamalle haetaan laajenemisalueita. Haja-asutusalueelle on kartoitettu uudisrakentamismahdollisuuksia ja käyttötarkoituksia. Linjamäki ei kuulu tämän osayleiskaavan piiriin, sitä varten laaditaan myöhemmin oma osayleiskaavansa. Tavoitteena on ollut löytää uudelle kellokoskelaiselle asuinalueet. Luonnoksessa on esitetty hieman enemmän alueita kuin em. väestönkasvu tarvitsee, jotta jatkosuunnittelua tehtäessä olisi enemmän vaihtoehtoja. Taajamaa pyritään kasvattamaan ennen kaikkea nykyisen keskustan ympäristössä, nykyisiin palveluihin tukeutuen. 3.1 Taajama Pääasiallisesti laajentumisalueita on luonnoksessa merkitty läntiselle taajamanosalle ja pohjoiseen, Linjatien varteen. Nykyistä taajamaa pyritään tiivistämään. Läntinen ohitustie on kaavaluonnoksessa piirretty aiemmin laaditun tiesuunnitelman mukaisesti. Keskustaan luonnoksessa on sijoitettu laajalti keskustatoimintojen aluetta. Keskustatoimintojen alueeksi on merkitty Vanhan Valtatien itäpuolisten liikkeiden, kasvihuoneiden ja nuoriso-osaston alueiden lisäksi Ruukin ja sairaalan alueet. Keskustatoimintojen alueelle voidaan sijoittaa liike-, toimisto- ja asuinrakentamista sekä hallintoa - merkintä antaa vapauksia asemakaavaa laadittaessa. Asemakaavoitetulla pientaloalueilla on tehokkuuksia jopa e=0,15 ja tilakeskusten osalta myös e=0,10, mikä on mitoitukseltaan väljää. Näitä alueita pyritään tehostamaan.

5 3.2 Haja-asutusalue Länsi- ja Pohjois-Tuusulassa on käytössä sama mitoitus. Linjamäen osayleiskaavan alueen mitoitusta käytetään myös laadittavassa osayleiskaavassa. Alueelle syntyy kymmeniä uusia rakennuspaikkoja. Rantaan ei uutta asumista ohjata. Haja-asutusalueen osalta on tehty tilakohtainen kantatilakartoitus, eli rakennusmahdollisuuksien tilakohtainen tarkastelu, josta käy ilmi, onko tilalla vielä rakennuspaikkoja käyttämättä. Osayleiskaavassa pyritään ohjaamaan tulevien rakennuspaikkojen sijoittelua. Laajan avoimet alueet ja rannat on pyritty jättämään rakentamisen ulkopuolelle. Kysymys: Onko kartat netistä nähtävillä? Vastaus, Hapuoja: On: -sivustolta: Etusivu Kuntalaisena Tuusulassa Kaavoitus Kaavoitushankkeet Kellokosken osayleiskaava Kysymys: Onko maanomistajiin otettu yhteyttä luonnosta tehtäessä? Vastaus, Hapuoja: Ei vielä. Kyseessä on ensimmäinen luonnos, eli vasta "pelinavaus". Tästä eteenpäin neuvotellaan tiiviimmin laajentumisalueiden maanomistajien kanssa. Kysymys: Onko alueelle arkkitehtiylioppilaan tekemä diplomityö nähtävillä? Vastaus, Hapuoja: On. Kaavapäällikkö Hapuoja esitteli lyhyesti ark. yo. Eila Lahdenperän laatiman suunnitelman ajatuksia Kellokosken keskustan kehittämiseksi. Hapuoja luonnehti suunnitelmaa viehättäväksi ja hyviä tavoitteita esittäväksi diplomityöksi, joka saattaa sisältää mahdollisesti joitakin epätarkkuuksia. Lahdenperän diplomityö on myös kunnan verkkosivuilla: Etusivu Kuntalaisena Tuusulassa Kaavoitus Muut suunnitelmat Kommentti: HUS:n kanssa tulee tehdä kaupat keskustan alueesta. Kysymys: Kuinka on mahdollista, että ohitustie täytyy tehdä, että jotkut tahot ilmoittavat, että se on tarpeellinen? Liikennettä pitäisi vähentää. Hiljaisuuden alueet ovat tärkeitä, ei hautausmaa riitä hiljaisuuden alueeksi. Jusslinin purossa on lähteitä - miten voidaan tehdä ohitustie? Pohjavedet ovat tärkeitä. Tieasia ei ole ainoastaan mielipideasia. Koulujen välistä kulkee läpiajoliikennettä. Ohitustien toteuttaminen on mahdollisuus muuttaa tilannetta. Ohitustie ohjaa pitkämatkalaista liikennettä, ei yksinomaan kellokoskelaista liikennettä. Ohitustien 1. osan rakentaminen lyhentäisi matkaa Haarajoen asemalle.

6 Kommentti: Koulujen välistä osataan ajaa hiljaa. Vastaus, Hapuoja: Ei kannata pohtia linjausta tässä kohtaa. Ohitustien linjausta pitää tietenkin vielä miettiä, mutta sen tarve on olemassa. 4. Sivistystoimen toiminta, esittelijänä sivistystoimenjohtaja Esa Ukkola 4.1 Opetus Koulujen suhteen tilanne on hyvä sikäli, että koulut on saneerattu ja saaneerauksiin on käytetty n. 4,5 Me. Kouluissa on tällä hetkellä tilaa - siksikin taajaman kasvaminen nähdään sikäli hyvänä. Oppilasennusteiden mukaan oppilasmäärät kasvavat tasaisesti. Linjamäen koulu turvallinen kyläkoulu, jonka oppimisessa tukeudutaan koulun monipuoliseen ympäristöön oppilasmäärä 34 saneeraus -07: 0,7 milj. euroa Ruukin koulu vankka peruskasvatus, perustietojen ja taitojen turvaaminen sekä lämmin ja tasavertainen yhteishenki ovat koulun toiminnan pohjana oppilasmäärä 379 laajennus/saneeraus : 2,2 milj. euroa Kellokosken koulukeskus (yläaste ja lukio) koulu, jossa nuorelle luodaan edellytykset kasvaa vastuuntuntoiseksi kansalaiseksi turvallisessa ja yksilön erilaisuuden hyväksyvässä kouluyhteisössä, toiminnassa otetaan huomioon Kellokosken kylän ominaispiirteet oppilasmäärä 360 (yläaste 239, lukio 121) saneeraus : 1,7 milj. euroa Kalliomaan koulu sairaalakoulu, joka toimii Kellokosken sairaalan nuorisopsykiatristen osastojen yhteydessä koulu on osa nuorten tutkimus-, hoito- ja päivähoitojakson kokonaiskuntoutusta Sairake -hanke Kuuma -yhteistyönä > ministeriön rahoitusta haetaan 4.2 Liikuntapalvelut latukoneen käyttöä lisätään akselilla Kellokoski Jokela ei suunnitteilla uusia rakennushankkeita Kellokoskelle 4.3 Nuorisopalvelut nuorisotila auki viitenä iltana viikossa haasteena ajanmukaiset ja muunneltavat tilat nuorille, joissa esim. bänditoimintaa, diskoja ym. tilaisuuksia kevään 2008 ajan tehostetaan erityisnuorisotyötä Kellokosken alueella Opetusministeriöltä saadun avustuksen turvin kevään 2008 ajan Pohjois-Tuusulassa toimii kolme erityisnuorisotyöntekijää, joista yksi keskittyy erityisesti Kellokosken alueen nuoriin ja siellä toimimiseen

7 Yläasteen ja lukion rehtori Yrjö Teikko kertoi, että ongelmat ovat monenlaisia. Jotkut nuoret ovat menettäneet koulunkäyntihalun. Kellokoskella - niin kuin muuallakin Tuusulassa - on yleisesti ottaen erittäin hyvät, ajattelevat ja toisistaan huolenpitävä nuoret. Ongelmat ovat yksilöllisiä, joita varten on löydettävä yksilölliset toimintatavat. 4.4 Tuusulan kansalaisopisto Tuusulan kansalaisopistolla on kurssitarjontaa kielissä, taideaineissa, käden taidoissa ja liikunnassa keväällä 2007 Tuusulan kansalaisopisto lähetti jokaiseen kellokoskelaiseen talouteen kyselyn kyselyllä haettiin vastauksia Kellokoskella järjestettävän opiskelu- ja harrastustoiminnan suunnittelua varten palautuneiden vastausten perusteella Kellokosken alueen tarjontaa lisättiin lukuvuodelle (uusia kursseja mm. liikuntaan ja pianonsoittoon) syksyllä 2008 uutena ryhmänä aloitetaan lasten ja nuorten kuvataidekoulun valmentavien opintojen ryhmä 4-6-vuotiaille kaikkea suunniteltua ei ole toteutettu vähäisen ilmoittautuneiden määrän vuoksi Tuusulan kansalaisopisto ottaa mielellään vastaan palautetta ja kurssiehdotuksia tulevaa suunnittelua varten 4.5 Kirjastopalvelut Kellokosken kirjaston perinteisiä yhteistyökumppaneita ovat koulut uutena yhteistyö Perhekeskuksen kanssa, jonka kanssa on suunnitteilla toimintaa mm. lasten satutunnit, lastenteatterivierailut toteutetaan Perhe-keskuksessa 4.6 Museo- ja kulttuuripalvelut ei jatkuvaa päivittäistä kulttuuritoimintaa Kellokoskella ei omia tiloja Kellokoskella alueellista kulttuuritoimintaa on kehitetty projektikohtaisesti valittujen kärkihankkeiden sisällä, omana toimintana ja verkostotoimintana: lasten kulttuuritoiminta (Skidiviikot, säännölliset kesäkurssit, lasten Itsenäisyyspäivänjuhla Gustavelundissa) tapahtumat (Tuusula-viikot, Tuomaasta Nuuttiin tapahtuma) näyttelyprojekteja lisäksi kulttuurilautakunta on tuotantotuin osallistunut kellokoskelaisten järjestämiin omiin tapahtumiin mm. kalastuskauden avajaiset, Konnin juhla, Riku Niemi Orchestran klubikonsertit Juhlatalolla Kysymys: Linjamäen koulu lienee pelastettu. Miten on Kellokosken lukion suhteen? Vastaus, Ukkola: Toinen aste on erityinen kehittämisen painopiste tulevaisuudessa. Virkamiehistössä on ajateltu, että kehitettäisiin Tuusulan lukiota yhtenä lukiona, jolla olisi kolme toimipistettä ja että toiselle asteelle tulisi saada lisäresursseja sen kehittämiseen.

8 Kysymys: Millä perusteella Mäntsälän puolelta otetaan aloittamaan yläastetta Kellokoskelle? Vastaus, Ukkola: Tuusula ottaa kouluihinsa, jos kouluissa on tilaa. Kuuma-kuntien kesken on sovittu asiasta. Lähettävä kunta maksaa kouluttavalle kunnalle valtionosuuden ja todellisten kustannusten välisen erotuksen. Päätös maksamisesta ja naapurikuntaan kouluun lähettämisestä on kotikunnalla. Viime aikoina Mäntsälä ei ole hyödyntänyt Tuusulan tarjoamia palveluja. Kysymys: Kiitos terveyskeskushankkeen toteuttamisesta. Kielivalikoimien suhteen ollaan kouluissa pulassa. Onko mahdollista, että ryhmiä yhdistettäisiin ja siten saataisiin yhteinen opettaja yhteistyönä Mäntsälälle ja Tuusulalle? Vastaus, Ukkola: Edellyttää riittävän suuren ryhmän syntymistä ja että kummatkin kunnat ovat halukkaita maksamaan osuutensa. Kuuma-suunnitelmassa on pohdittu sitä, että Keravalle ja Järvenpäälle keskitetään kansainvälistä opetusta enemmän, koska niissä on enemmän maahanmuuttajataustaisia oppilaita. Kysymys: Mikä on kirjaston tulevaisuus? Tilaa on liian vähän. Vastaus, Ukkola: Perhekeskuksen ja kirjaston yhteistoimintaa pitää parantaa. Kommentti: Se ei ratkaise kirjaston tilaongelmaa. Lukusali, hyllytilaa. Kysymys: Mihin hävisi Kuuma-kuntien yhteistyö lomapäivien päättämisessä? Vastaus, Ukkola: Valitettavasti näin kävi. Lautakunnat päättivät toisin, vaikka virkamiestasolla asiasta oli jo sovittu. Kysymys: Toimelalle on varattu e budjetissa. Miten on, olisiko aika miettiä jo Kellokoskitaloa? Se lienee tulevaisuudessa tarpeellinen. Vastaus, Ukkola: Neliömäärällisesti tiloja on riittävästi. Tilat ovat hieman hajallaan. Tulisi yleisesti miettiä tilojen tehokkaampaa käyttöä. Kouluissa on tilaa. Kommentti: Toivon, että asia saadaan budjettikirjaan. Kellokoski-talolle on tarvetta. 5. Kunnallistekniikka, esittelijänä tekninen johtaja Olli Lappalainen 5.1 Liikenneväylät Alueella on sekä kunnan että Uudenmaan Tiepiirin teitä. Liikenteen kannalta Kellokoski sijaitsee irrallaan pääliikenneverkosta ja Järvenpään takana. Yhteydet moottoritielle mm. ovat melko hankalat. Yhteys Pohjoisväylältä Haarajoen asemalle on tärkeä Kellokosken kehitykselle. Ohitustien jatke tästä eteenpäin Hyvinkään suuntaan palvelisi seudullista liikennettä. Liikennemäärät ovat suhteellisen pieniä vielä, mutta on tiedossa, että Mäntsälänkin puolella asutus lisääntyy ja liikennemäärä Vanhalla Valtatiellä keskustan läpi kasvaa. Yhteyspuutteita on myös kevyen liikenteen osalta. Pohjoisväylän varrelta puuttuu pätkä, joka yhdistäisi Kellokosken ja Järvenpään. Tarvitaan uusi tiesuunnitelma. Kevyen liikenteen osalta myös Linjatien pyörätie odottaa. Valtion taholta ei ole tiedossa rahoitusta, joskin Roinilanpellon toteuttamisen myötä kunta rakentaa pätkän.

9 Rajalinnan työpaikka-alueen ja Torpparintien ja Koulutien ja Vanhan valtatien liittymät kaipaavat parantamista. Keskustan alueella on tarvetta kehittää kaupunkikuvaa. Koulujen kohdalla on todettu ongelma. Pysäkkijärjestelyt ja kadun ylitysturvallisuutta pyritään parantamaan. 5.2 Kunnallistekniikan investoinnit Roinilan alueen rakentaminen jatkuu Linjatien varteen. Vanhaan Valtatiehen on varattu rahaa. Linjapuiston ja Keskustakolmion eli Seppäinpuiston tekniikan rakentamiseen on varauduttu, kuten myös Keravanjoen kunnostukseen. Haapalantien alueella on lähdössä rakentamista, johon on myös varauduttu. Rajalinnan työpaikka-alueen rakentamiseen on varauduttu niin ikään jo tälle vuodelle. Kiertoliittymää suunnitellaan Pohjoisväylän ja Rajalinnan työpaikka-alueen liittymään. Yhteensä Kellokoskelle on budjettiin esitetty n euroa. Vanhan valtatien ja Koulutien liittymän parantamista varten on laadittu ja hyväksytty yleissuunnitelma. Kääntymiskaista on suunniteltu rakennettavaksi Koulutien suuntaan Järvenpäästä tulijoille ja pohjoisessa haarassa suojatie saarekkeella. Liikenneturvallisuutta parannetaan näillä muutoksilla. Osayleiskaavaankin liittyen Toimelantien ja Vanhan valtatien liittymää suunnitellaan kiertoliittymänä. Tämä muutos parantaa keskustan ilmettä ja hidastaa hieman ajonopeuksia. Rajalinnan liittymäksi suunnitellaan niin ikään kiertoliittymää. Uudella asemakaavalla ratkotaan tätä asiaa. Tällä hetkellä liittymässä on turvallisuus- ja toimivuusongelmia.. Taajaman sekä pohjois- että eteläpäähän tulisi näin ollen kiertoliittymät. Kommentti: Valtio rakensi Mäntsälälle pyörätiet. Tuusulan puolelta puuttuu 400 m, joten verkko ei ole yhtenäinen. Pyörätie on kunnan toteutettavana, koska Tiepiiri näkee, että kevyen liikenteen väylä yhdellä puolella riittää. Mäntsälään tullut Tiepiirin hanke tuli täytenä yllätyksenä. Kommentti: Em. kevyen liikenteen-väylästä on tehty aloite. Kalliomaantielle asti sentään tulisi saada pyörätie rakennettua, uudelle asuinalueelle. Suunnitelma on tehty ja maanomistajien lupia hankitaan. Asia on tämän vuoden ohjelmassa. Kommentti: Hakekaa TVH:lta etuajo-oikeuden poistamista Vanhalta Valtatieltä. Kolmion poistaminen ei riitä. Liikenneympäristön tulisi tukea sitä, eli hidastaa nopeuksia luonnostaan. Kysymys: Kylällä ei ole tapahtunut juuri mitään 30 vuoteen tieasioissa. Onko mahdollisuuksia neuvotella Tiepiirin kanssa kustannuksista tai löytää jokin muu rahoitusmalli?

10 Ei näillä liikennemäärillä. Tiepiirin kanssa neuvotellaan aina heille kuuluvia heidän teidensä parantamishankkeista. Tiepiiri näkee usein, että tarve parantamiselle tulee kunnan maankäytöstä, joten kunnan tulee maksaa tien parantaminen. Kommentti: Ohitustiehen on koplattu asioita. Koulujen turvallisuudella on koetettu myydä ohitustien tarpeellisuutta. Koulutien turvattomuus johtuu kadun geometriasta. Ohitustien hinnalla Koulutie saataisiin vaikka tunneliin.kellokoskelta on hyvät yhteydet Lahden moottoritielle.rajalinnasta Haarajoelle mahdollisesti tehtävä yhteys on toinen juttu, Rajalinnasta pohjoiseen ei ole tarvetta tehdä ohitustietä. Alueella on huomattavia luontoarvoja. Ohitustien vaikutus maisemaan ja äänimaisemaan olisivat musertavia. Kaunisnummen reitti on useille kellokoskelaisille rakas, se menisi pilalle, jos ohitustie rakennettaisiin. Meluhaitat lisääntyisivät huomattavasti. Ohitustie katkaisisi virkistysyhteydet. Rahalle on tarvetta, mutta ei tyhmyyksiin! Kysymys: Linjatien kevyen liikenteen väylä - voisiko sitä jatkaa Haarajoelle? Liikenne on lisääntynyt voimakkaasti Hyökännummelta ja Roinilanpellolta tulevaisuudessa. Voisiko kunta yrittää saada vauhtia väylän rakentamiseen? Matka on pitkä ja hanke on kallis. Kunnan budjettirahoilla sitä ei varmaankaan voida tehdä. Silloissa ei ole varausta kevyen liikenteen väylälle, joten hanke on kallis. Kommentti: Linjatietietä pitää leventää, siihen tehdä pyörätie ja Mäntsälän tulisi se tehdä, koska autoilijat, jotka siellä kulkevat, ovat Hyökännummesta. Sorarekkoja ei enää kulje Koulutien kautta, joten enää ei ole perusteita tehdä ohitustietä. Linjatien parantaminen ja liittymä sieltä etelään ratkaisisi ongelman. Kysymys: Rajalinnan alueelle tulee tehdä kiertoliittymä ennen suunnitellun kaupan rakentamista. Mitä kiertoliittymä maksaa? Ilman alikulkujärjestelyjä n euroa. Tälle vuodelle on esitetty budjettiin euroa. Kommentti: Ohitustien suunnitelma on TVH:n tekemä. Hausjärveltä tuotiin soraa. Sorantuonti jatkuu, jos Helsingin laajentaa Sipoon suuntaan. Kysymys: Onko realistista rakentaa Linjatien varteen kevyen liikenteen väylää? Mahtuuko sinne? Kellokoskelta Järvenpäähän tulisi saada kevyen liikenteen väylä. Seisooko pyörätiehanke ohitustien takia? Ohitustien tiesuunnitelma on vanhentunut. Pohjoisväylän pyörätien hanke on omanaan, ei minkään yhteydessä. Linjatien varressa on ahdasta Vanhan Valtatien puoleisessa päässä. Tarveselvitystä tehtäessä pyörätie piirrettiin Tuusulan puolelle. Kommentti: Koulujen välinen liikenne on kauheaa. Liikennekäyttäytyminen on kaoottinen. Ohitustie on ainut ratkaisu.

11 Kommentti: Ohitustie on vanhan ajan jäänne. Linjamäestä meni rekkoja ohi, mutta se on mennyttä. Ohitustien rakentaminen lisäisi liikennettä Kellokosken läpi. Kysymys: Ongelma on kaahaaminen Kaunisnummen alueella. Nummimetsän tiellä on 30 km/h nopeusrajoitus, mutta siitä ei piitata. Väliaikaiset töyssyt olivat liian kaukana toisistaan. Milloin saadaan parannus? Kommentti: Kevyen liikenteen väylistä - vanhaa tietä on hyvä reitti jo olemassa. Kevyen liikenteen väylien väärinkäyttö: terveyskeskuksen pysäköintialueelta ajetaan kevyen liikenteen kautta. Perhekeskukseen kulkee lapsia vaunuineen ja lapsia - laittakaa puomi. Kommentti Vanhan Valtatien varteen liikennevalot! Ihmiset ajavat ylinopeuksia. Kommentti: Nummimetsäntiellä kaahataan, hidasteet olivat liian harvakseltaan (180 m välein). Hidasteet otettiin talveksi pois aurauksen takia. Hidasteet aiheuttivat tärinähaittoja. Hidasteet tulee rakentaa suojateiden kohtaan. Kommentti: Kun sinne tulee hidasteet joskus, tulee hidasteet olla kadun laidasta laitaan, jottei niitä voi kiertää. Kommentti: Nummimetsäntien ja Koulutien ongelma on, että kummatkin ovat liian leveitä. Liikenneympäristö ei tue toivottua nopeusrajoitusta. Niistä tulee tehdä katumaisia. Olet oikeassa. 5.3 Kellokosken patoaltaan yleissuunnitelma Kunnanhallitus päätti , että suunnitelmaa tarkennetaan pohjapatovaihtoehdon pohjalta. Haetaan vesioikeudellinen lupa, jota haetaan myöhemmin. Asiasta puhutaan lisää omassa tilaisuudessa myöhemmin. Esittelyjen jälkeen tehdyt kysymykset, vastaukset ja esitetyt kommentit: Kommentti: Kellokosken nuoriso voi yllättäen huonosti. Toivottavasti koko kylä ottaa tämän asiakseen - koko kylä kasvattaa. Kommentti: Kunnan tulee ostaa HUS:n nuoriso-osaston alueen maat. Kysymys: Patoaltaan yliajaminen tulee saada kuntoon. Milloin? Mopolla kaahaaminen. on ongelma. <ei vastausta, edettiin seuraavaan puheenvuoroon> Kysymys: Miksi Toimelaa laitetaan euroa kuntotutkimukseen? Laittakaa raha katon kunnostamiseen. Vastaus, Joensivu: Sitä selvitellään.

12 Kommentti: Toimelan katon kunnostaminen on syytä tehdä. Ja kun kunta ostaa Toimelan alueen, puistoa hoidetaan talkootyönä. Se on kellokoskelaisille tärkeä puisto. Yhdistysten toiminta lakkaa, kun ei ole vapaaehtoistyöntekijöillä tiloja. Kellokoskella on nyt järjestötupa. Kiitos siitä kaikkille luottamushenkilöille ja virkamiehille, jotka sen saamisesta edesauttoivat. Järjestötuvan kunnostaminen ja sisustaminen alkoi, tupa pestiin, maalattiin ja tuotiin kalusteet talkoilla. Eläkeläiset ja partiolaiset tekivät leijonanosan. Joulukuun loppuun mennessä oli ollut n. 70 kokousta. Kokousmaksu on ollut 5 euroa / kerta. Menoja on ollut , = 205 euroa. Me Kellokoskelaiset ry hallinnoi tilaa. Kunnan elimet voisivat tulla tutustumaan tiloihin. Tilat ovat pienehköt, mutta paremmat kuin ei mitään. On ilmennyt, että jotkut kunnan virkamiehet eivät vastaa soittopyyntöihin tai sähköposteihin. Vuoden aikana ei saatu vastausta, kun virkamiesten tulee palvella kuntalaisia. Vastaus, Joensivu: Voit kertoa em. virkamiehen nimen minulle, hoidan asian. Kysymys: Onko kunnalla keinoja, joilla voisi Lasipalatsin saada kuntoon? Vastaus, Joensivu: Jos halutaan puhdistaa Ruukin maaperä, hintalappu on useita miljoonia euroa, vaikka valtiokin tulisi puhdistushankkeeseen mukaan. Asiasta neuvotellaan myös kiinteistön omistajatahon kanssa. Tulee löytää taloudellisesti hyväksyttävä ratkaisu. Lisärakentaminen saattaa olla ratkaisu. Yhtälö ei ole taloudellisesti helppo. 6. Kyläillan päättäminen Puheenjohtaja Reinikainen kiitti kaikkia osallistujia ja päätti kyläillan klo Osallistujia kiittää Kellokosken kehittämistoimikunnan puolesta myös pöytäkirjan laatinut Asko Honkanen Kellokosken kehittämistoimikunnan sihteeri kaava-arkkitehti p asko.honkanen@tuusula.fi

MUISTIO. Valtuuston puheenjohtaja Merja Kuusisto toivotti osallistujat tervetulleiksi ja kertoi illan ohjelman.

MUISTIO. Valtuuston puheenjohtaja Merja Kuusisto toivotti osallistujat tervetulleiksi ja kertoi illan ohjelman. MUISTIO Aihe: Kellokosken kyläilta Aika: 24.11.2010 klo 18.00 20.30 Paikka: Läsnä: Kellokosken koulukeskus valtuuston puheenjohtaja Merja Kuusisto (pj) valtuuston 1. varapuheenjohtaja Juhani Sjöblom valtuuston

Lisätiedot

Kellokosken kehittämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja

Kellokosken kehittämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja KELLOKOSKEN KEHITTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Kokousaika: 17.9.2013 klo 18.30 20.45. Paikka: Kellokoski, ravintola Ruukki Osallistujat: Liisa Palvas (vpj.) Hannu Helasvuo Aila Koivunen Antti Seppälä

Lisätiedot

KELLOKOSKEN KUNTALAISTEN ILTA 9.9.2009 PÖYTÄKIRJA

KELLOKOSKEN KUNTALAISTEN ILTA 9.9.2009 PÖYTÄKIRJA KELLOKOSKEN KUNTALAISTEN ILTA 9.9.2009 PÖYTÄKIRJA Kellokoskella järjestettiin kuntalaisten ilta keskiviikkona 9.9.2009 klo 18.00 alkaen Kellokosken juhlatalolla. Kuntalaisten illan järjesti Tuusulan valtuuston

Lisätiedot

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle

Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvikin kehittäminen - konkreettinen ehdotus Kirkkonummen kunnalle Långvik pysyy väljästi rakennettuna ja viihtyisänä asuinalueena 3.5.2012 1 Långvikin kehittäminen kunnan päätöksenteossa 1(5) Joulukuu

Lisätiedot

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0

AINEETTOMAT HYÖDYKKEET MUUT PITKÄVAIKUTTEISET MENOT 67 000 67 000 67 000 0 0 0 INVESTOINTISUUNNITELMA 2015-2018 6.11.2014 sisältää kaikki esitykset - kunnanjohtaja värikoodeill a merkinnyt ne, mihin esittää muutoksia Investointiraja 8.000 euroa (arvonlisäveroton). Sitovuustaso valtuustoon

Lisätiedot

HANKELUETTELO. Sulan ja Fallbackan työpaikka-alueen. osayleiskaavoilla. Työpaikka-alueen kehittämis- ja laajentamismahdollisuuksia

HANKELUETTELO. Sulan ja Fallbackan työpaikka-alueen. osayleiskaavoilla. Työpaikka-alueen kehittämis- ja laajentamismahdollisuuksia HANKELUETTELO Kohteet on priorisoitu hankkeen kiireellisyyden mukaisesti kolmeen luokkaan. Kohteiden kuvausten lopussa on sulkeisiin merkitty hankkeen yhteyshenkilö. KÄRKIHANKKEET Kärkihankkeet ovat kaavoja,

Lisätiedot

Kuntalaisten illat vuonna 2016 teemalla Vetovoimainen Tuusula. Yhteenveto Kellokoski

Kuntalaisten illat vuonna 2016 teemalla Vetovoimainen Tuusula. Yhteenveto Kellokoski Kuntalaisten illat vuonna 2016 teemalla Vetovoimainen Tuusula Yhteenveto Kellokoski 31.3.2016 2 työpajoista 31.3.3016 Kellokosken koulukeskuksen ja sen ympäristön kehittämisen työpaja Liikunnan osalta

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2016. 06.11.2015 Matti Nikupeteri

Kaavoituskatsaus 2016. 06.11.2015 Matti Nikupeteri Kaavoituskatsaus 2016 06.11.2015 Matti Nikupeteri Maakuntakaavoitus Neljäs vaihemaakuntakaava (4. VMK) päivittää kaupan palveluverkon ja taajamat. Kaavassa osoitetaan myös puolustusvoimien melu- ja suojaalueita

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

Kellokosken kehittämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja

Kellokosken kehittämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja KELLOKOSKEN KEHITTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Kokousaika: 22.9.2015 klo 18.00 20.08 Paikka: Ravintola Ruukki Osallistujat: Liisa Palvas (pj.) Kyösti Lehtonen (vpj.) Hannu Helasvuo Heli Udd Antti

Lisätiedot

Kellokosken ja Jokelan kehittämistoimikuntien yhteiskokouksen pöytäkirja

Kellokosken ja Jokelan kehittämistoimikuntien yhteiskokouksen pöytäkirja KELLOKOSKEN JA JOKELAN KEHITTÄMISTOIMIKUNTIEN YHTEISKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Kokousaika: 20.11.2014 klo 18.30 20.20 Paikka: Ravintola Ruukki Osallistujat: Kellokosken kehittämistoimikunta Kyösti Lehtonen (pj.)

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Kellokosken kehittämistoimikunnan kokouksen muistio

Kellokosken kehittämistoimikunnan kokouksen muistio KELLOKOSKEN KEHITTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Kokousaika: 30.10.2012 klo 18.05 20.16 Paikka: Ravintola Ruukki Osallistujat: Kyösti Lehtonen (pj.) Kari Leppiaho Antti Seppälä Ari Maskonen Teijo

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

KUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010

KUNNAN HALLINTO. Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010 KUNNAN HALLINTO Kunnan- Kunnan valtuusto hallitus 2009-2012 2009-2010 Ruotsalainen Kansanpuolue 16 4 Kansallinen Kokoomus 9 3 Yhteinen Sipoomme 7 2 Suomen Sosiaalidemokraattinen Puolue 5 1 Vihreä liitto

Lisätiedot

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1

Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1 Hailuodon kunta PÖYTÄKIRJA 9/2013 1 Kunnanhallitus 25.06.2013 AIKA 25.06.2013 klo 14:00-17:26 PAIKKA Kunnanvirasto johtokeskus KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 151 Kokouksen järjestäytyminen 3 152 Kunnanjohtajan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

Kellokosken kehittämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja

Kellokosken kehittämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja KELLOKOSKEN KEHITTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Kokousaika: 14.4.2015 klo 18.35 20.45 Paikka: Kahvila Kinuskilla Osallistujat: Liisa Palvas (pj.) Kyösti Lehtonen (vpj.) Hannu Helasvuo Heli Udd Antti

Lisätiedot

Tikkakosken asukaskysely 2010

Tikkakosken asukaskysely 2010 2010 Tikkakosken asukaskyselyn koontia Jyväskylän kaupungin innovaatiopalvelut - Asukaskyselyssä kerättiin tikkakoskelaisten ajatuksia alueen kehittämisestä ja kartoitettiin asukkaiden näkemyksiä Tikkakoskelle

Lisätiedot

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka:

PÖYTYÄN KUNTA. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50. Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne. Paikka: 25.01.2016 1. Aika: 25.01.2016 klo 9-10.50 Paikka: Kartanokoti, Haverintie 27, 21900 Yläne Paikalla: Veikko Rantala, Auranmaan kansalliset seniorit Seppo Eskola, Pöytyän sotaveteraanit Jaakko Mäkelä, Eläkeliiton

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Kuntapalvelut Tuusulassa vuonna 2011 8.11.2011

Kuntapalvelut Tuusulassa vuonna 2011 8.11.2011 .. Sisällys Johdanto 1 Urheilu ja pelikentät 2 1. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 3 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Palveluryhmäkohtaiset indeksit Uimahallit 3. Palvelutyytyväisyys

Lisätiedot

KESKEISET PERIAATTEET

KESKEISET PERIAATTEET NUMMI-PUSULA IKKALA KAAVARUNKO Luonnos 9.3.2009 KESKEISET PERIAATTEET 1 Suunnittelualue ja nykyinen maankäyttö Suunnittelualue käsittää Ikkalan kylätaajaman keskeisen ydinalueen. Suunnittelualueella sijaitsee

Lisätiedot

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä.

IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN. MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. 1 IKAALISTEN KAUPUNKI, YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA KESKEISEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS LUONNOSVAIHEEN KUULEMINEN MIELIPITEET Ohessa mielipiteet tiivistettynä. Mielipiteen antaja 1. Maria ja Juha Änkö, Tapio Änkö Kuolinpesä,

Lisätiedot

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet.

Nurmijärven liikenneturvallisuuskysely. Maastokäyntikohteet. Maastokäynnin 8.4.2010 kohteet: de-ehdotuksen lyhenne: alautteen : K = kevyen liikenteen väylä Asukas- A = U-ELY:n liikenneturvallisuusaloitteet L = kyselyn K = asukaskysely N = nopeusrajoitus palaut-

Lisätiedot

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA

VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Vastaanottaja Valtimon kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 11.10.2011 VALTIMON KESKUSTA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA LIIKENTEEN YLEISSUUNNITELMA Päivämäärä 11/10/2011 Laatija Jouni Mikkonen Tarkastaja

Lisätiedot

Kellokosken kehittämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja

Kellokosken kehittämistoimikunnan kokouksen pöytäkirja KELLOKOSKEN KEHITTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA Kokousaika: 4.2.2014 klo 18.30 20.38 Paikka: Ravintola Ruukki Osallistujat: Kyösti Lehtonen (pj.) Liisa Palvas (vpj.) Hannu Helasvuo Heli Udd Laura

Lisätiedot

Johanna Takatalo Timo Paavilainen Marko Friberg. Tanja Jylhä-Ollila Koulukuljetus Marjo Yli-Alho-Virtanen Riikka Helenius Nuoret / vapaa-aika

Johanna Takatalo Timo Paavilainen Marko Friberg. Tanja Jylhä-Ollila Koulukuljetus Marjo Yli-Alho-Virtanen Riikka Helenius Nuoret / vapaa-aika LIEDON LIIKENNETURVALLISUUSRYHMÄN KOKOUS nro 9 Aika 13.1.2016 Klo 12.00 14.20 Paikka Liedon kunnantalo, kokoushuone 3, 3 kerros Kutsutut Jaakko Klang ELY Tapio Heiskanen Liikenneturva Paula Väisänen Valonia

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt

Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012. Ryhmätyöt Yleisötilaisuus Haukiluoman yleissuunnitelmaluonnoksista 29.5.2012 Ryhmätyöt Ryhmä 1 Kulkusiltoja Ylöjärven puolelle Nykyinen kadunvarsipysäköinti on liian ahdas Runkokadun mutkassa Pysäköintilaitos parantaa

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA

Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA Yhdystien 6304 kevyen liikenteen järjestelyt Lanneveden kohdalla, Saarijärvi ALUEVARAUSSUUNNITELMA ESIPUHE Työn tavoitteena oli laatia aluevaraussuunnitelma kevyen liikenteen väylän ja siihen liittyvien

Lisätiedot

Keskiviikko 13.5.2009 klo 17.30 (kiertoajelu), kokous 19.25 alkaen

Keskiviikko 13.5.2009 klo 17.30 (kiertoajelu), kokous 19.25 alkaen TUUSULAN KUNTA Jokelan kehittämistoimikunta Pöytäkirja 18.5.2009 KEHITTÄMISTOIMIKUNNAN KOKOUS 5/2009 Aika Paikka Keskiviikko 13.5.2009 klo 17.30 (kiertoajelu), kokous 19.25 alkaen Jokela-talo Osanottajat

Lisätiedot

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM

Kuntapalvelut Torniossa vuonna 2013 8.4.2013 HM 8.4.213 HM Sisällys Johdanto 1 Torit ja torikauppa 42 1. Kokonaisarvosana 2 Urheilu ja pelikentät 43 2. Tyytyväisyys asuinkuntaan: Laaja asuinkuntaindeksi 3 Sisäliikuntatilat 44 3. Tyytyväisyys asuinkuntaan:

Lisätiedot

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit

Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset. Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokyselyn ja Morjens Loviisa mobiilisovelluksen kyselyn tulokset Valkon ja sen lähialueiden osayleiskaavan rakennemallit Paikkatietokysely 5.7. 13.8.2018 Loviisan kaupunki suoritti 5.7. 13.8.2018

Lisätiedot

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2

KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA 2 KONNEVEDEN KUNTA KOKOUSKUTSU Sivistyslautakunta 29.9.2011 Kokousaika Torstai 6.10.2011 klo 17.00 Kokouspaikka Konneveden kunnantalo Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 2 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin palvelukysely:

Kajaanin kaupungin palvelukysely: Kajaanin kaupungin palvelukysely: alustavia tuloksia 5. 30.9.2013 707 vastasi (2 % yli 14 vuotiaista kajaanilaisista) 609 avoimen linkin kautta ja 97 paperikyselyllä llä 16.10.2013 Vastaajat 500 450 400

Lisätiedot

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa.

Kannanotto asemakaavan laajennukseen. Alueen katuverkko on erittäin huonossa kunnossa. 1 Pirkkalan kunta Kannanotto asemakaavan laajennukseen ympäristölautakunta Suupantie 11, 33960 Pirkkala Huovin-Lepomoision omakotiyhdistys ry Omakotiyhdistys käsitteli osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.1.2013 luonnos OKKOSENRANTA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 63 ) mukainen asiakirja, jossa kuvataan

Lisätiedot

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue

ILOMANTSI Kirkonkylä OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Päiväys 30.1.2015. KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue ILOMANTSI Kirkonkylä Päiväys 30.1.2015 KURENKANKAAN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Palstatien alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Ilomantsin Kirkonkylän

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 122 24.06.2015. 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ 1 (1) 122 Asianro 8060/08.00.00/2013 Lehtoniemi ja Peikkometsän alue, vuoropysäköintikysely Suunnittelujohtaja Tapio Räsänen Kaupunkiympäristön suunnittelun tukipalvelut

Lisätiedot

Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan

Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan 22.5.2013 Suvi Nirkko Sysmän rannikkoalueen ja miljöön kehittämisohjelma EAKR -hanke Sysmän taajaman kehittäminen ja visioita Suopellon satamaan

Lisätiedot

2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200

2 Tekpa / Maan osto 150 150 200 200 2 Kiinteä omaisuus yhteensä 150 150 200 200 INVESTOINNIT 115 13. INVESTOINNIT Menot Inv:n Luvut 1000 eurona laatu Kohteen nimi 2014 2015 2016 2017 1 Keskusvirasto/Teollisuuskylän osakepääoma 0 100 0 0 1 Keskusvirasto/Terveysasema osakepääoma 0 0

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUUNNITELMAN NIMI JA SUUNNITTELUALUE NISKANSELÄN RANTA-ASEMAKAAVA KUHMON KAUPUNKI PYKÄLIKÖN 290-408-79-12 TILA, om. UPM-Kymmene Oyj SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016

Kouluverkkoselvitys. Tammi-maaliskuu 2016 Kouluverkkoselvitys Tammi-maaliskuu 2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi palvelukeskittymittäin.

Lisätiedot

TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000

TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000 D. Investointiohjelmaesitys 90150 Teollisuusalueen laajentaminen 590 000 350 000 - Tonttien ja infran rakentaminen Kuparitie, Kuparikuja, Messinkitie, Messinkikuja Myöhemmin: - Tonttien ja infran rakentaminen

Lisätiedot

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23

Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 EK-ARTU -hanke Arjen turva kysely Miehikkälä: Alue 1 Vastaajia 23 Miehikkälän kirkonkylä: Miehikkälä 12, Saivikkala 11 7.2.2013 1 Taustatietoja vastaajista (23) Naisia vastaajista 14 Miehiä vastaajista

Lisätiedot

INVESTOINTIOHJELMA 2016

INVESTOINTIOHJELMA 2016 INVESTOINTIOHJELMA 2016 Valtuuston 30.11.2015 hyväksymässä vuoden 2016 talousarviossa on teknisen lautakunnan toimialueen alle hyväksytty seuraavat investointihankkeet. Investointimääräraha maankäyttö

Lisätiedot

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet 2 Sijainti Siirin tontit sijaitsevat n. 5 km keskustasta itään. Alue sijaitsee aivan Harvoilanmäen asuntomessualueen vieressä. Asuntomessualue avasi Siirin uuden asuinalueen. Kaikkiaan Siirin alueelle

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi

Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012. Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi Vaasan keskustastrategia Kysely kaupunkilaisille rakennemallivaihtoehtoihin liittyen 2.-27.5.2012 Vaihtoehtojen esittely kyselyn taustaksi 2.5.2012 Keskustastrategian rakennemallivaihtoehdot 3 kpl maankäytön

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,

Lisätiedot

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015

Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA 30.9.2015 30.9.2015 Lepänkorvan silta kaavan muutos kaava nro 488 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA V a l k e a k o s k e n k a u p u n k i K a u p u n k i s u u n n i t t e l u S ä ä k s m ä e n t i e 2 3

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016

PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016 Elinympäristövaliokunta AIKA 11.04.2016 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-18:15 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-18:15 varapuheenjohtaja

Lisätiedot

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ

MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ MIKKELIN AMMATTIKORKEAKOULUYHTYMÄ Toimintasuunnitelma ja talousarvio 2015 Taloussuunnitelma vuosille 2016-2017 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän hallitus 20.11.2014 95 Mikkelin ammattikorkeakouluyhtymän

Lisätiedot

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014

SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 SIIRTOKELPOISET KIIREVÄISTÖT / TILANNEKATSAUS 9.1.2014 Alustava aikataulu ( 9.1.2014 ) lähes kaikissa siirtokelpoisissa kouluissa ja parakeissa sama: 1) Lupakuvat jätetään rakennusvalvontaan n. 31.01.2014

Lisätiedot

Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut?

Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman osayleiskaavan laadinta mitä on tapahtunut? Luoman Kyläyhdistyksen vuosikokous 16.3.2016 Hannu Valtanen 16.3.2016 H.Valtanen 1 Kunnanvaltuusto 31.8.2015 Hyväksyi kunnan kaavoitusohjelman vuosiksi

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 5.4.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI HELMIKUULTA 2018 Toteutuma helmikuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin helmikuun kirjauksista 4.4.2018. Talousarviomuutoksia

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie

ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Kaavatunnus 1/7 5-021 Asianumero 471/10.02.03/2015 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Herunen, Valssitie Asemakaavan muutos koskee asemakaavan mukaista puistoaluetta Valssitien alueella. Asemakaavan muutoksella

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Päiväys 3.4.2018 KOSKEN ALUEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Monninkylän länsiosassa Helkamäentin, Pornaistentien ja Vähäjoen

Lisätiedot

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN

HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN HYVINKÄÄN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ 1.1.2016 ALKAEN Hyväksytty kulttuuri- ja vapaaaikalautakunnassa 13.12.2012 86 SISÄLLYSLUETTELO LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUJEN AVUSTUSSÄÄNTÖ

Lisätiedot

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( )

3429 Masalan koulun liikuntasalin ja keittiön rakentaminen ( ) 1 SVOL Liite TALOUSSUUNNITELMA 2016-2020/ INVESTOINNIT SVOL (Tähän eritellään hankkeen nimi, sanalliset perustelut, investointitulot ja menot, sekä hankkeen kesto, mikäli hanke jakautuu usealle vuodelle)

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008

Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.

Lisätiedot

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi

Senioribarometri 2006. SEINÄJOEN KAUPUNKI SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUS / HJ www.seinajoki.fi Senioribarometri 2006 Senioribarometrin tarkoitus Päätimme heti pilotoida myös Senioribarometrin, sillä vanhemman väestön tarpeet ja toiveet ovat meille tärkeitä sekä toiminnallisesti että taloudellisesti.

Lisätiedot

JOKELAN JA KELLOKOSKEN KEHITTÄMISTOIMIKUNTIEN YHTEISKOKOUS 1/2011

JOKELAN JA KELLOKOSKEN KEHITTÄMISTOIMIKUNTIEN YHTEISKOKOUS 1/2011 TUUSULAN KUNTA Jokelan kehittämistoimikunta Kellokosken kehittämistoimikunta Pöytäkirja JOKELAN JA KELLOKOSKEN KEHITTÄMISTOIMIKUNTIEN YHTEISKOKOUS 1/2011 Aika Keskiviikko 21.9.2011 klo 18:30 Paikka Kahvila

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää

Lisätiedot

Teollisuusalueen asemakaavan muutos

Teollisuusalueen asemakaavan muutos TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-

Lisätiedot

Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi.

Aloite voidaan todeta loppuun käsitellyksi. 1 Siikajoen kunnanhallitus 03.02.2014 Liite 27. Tark. VALTUUSTOALOITTEET (loppuun saatetut) Vuonna 2013 jätetyt Valtuusto 28.8.2013 1. Päivi Eskola Aloite Siikajoen kunnan julistautumisesta savuttomaksi

Lisätiedot

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta

Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu- ja puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 29.4.2016 1( 5) Asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma AK 0183 Torin ympäristö, 1. (Keskusta) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee kortteleita 9, 10, 16 ja 17 sekä katu-

Lisätiedot

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula,

KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN. 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, KATSAUS NOORMARKKU- TOIMIKUNNAN TYÖHÖN 19.1.2013 Pirjo Mäki, Matti Rehula, NOORMARKKU-TOIMIKUNTA Peruskirjana kuntaliitossopimus Noormarkun alueellisen edustavuuden lisäämiseksi ja asukkaiden vaikutusvallan

Lisätiedot

Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula

Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Keskustan kehittäminen ja Rantapuisto 1. Tilaisuuden avaus 2. Järvenpään keskusta kehittäminen, ennen ja

Lisätiedot

KUNNANHALLITUS; yht KUNNANTALON TOIMITILOJEN KEHITTÄMINEN ,8

KUNNANHALLITUS; yht KUNNANTALON TOIMITILOJEN KEHITTÄMINEN ,8 1 TUUSULAN KUNTA KOHDESEURANTA-RAPORTTI, TILAKESKUS 1.1. 31.8. Toteuma Jäljellä Tot-% KUNNANHALLITUS; yht. 60 000 18310064 KUNNANTALON TOIMITILOJEN KEHITTÄMINEN 60 000 140 000 200 000 59 634 140 366 29,8

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Sivistyslautakunta 22.05.2017 AIKA 22.05.2017 klo 18:00-21:10 PAIKKA Pelkosenniemen koulu, takkahuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 30 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 1 (6) 3.10.2018 Lempyyn osayleiskaavan OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Mikä on osallistumis- ja? Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää kaavan laajuuteen

Lisätiedot

ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA?

ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA? ASUNTOMARKKINAT KERAVALLA LISÄÄ KERROSTALO- VAI PIENTALOASUNTOJA? Kari Puustinen 26.11.2014 Keravan Omakotiyhdistys Maailma muuttuu Talouksien koko pienentynyt ja yksin asuvia on entistä enemmän. 1-hengen

Lisätiedot

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402

Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA

ORIMATTILAN KAUPUNKI Talousarvio 2013 SIVISTYSLAUTAKUNTA TOIMINTA-AJATUS Sivistystoimen tuottamat laadukkaat perus- ja hyvinvointipalvelut vaikuttavat merkittävällä ja positiivisella tavalla maaseutukaupungin asukkaiden elämänhallintaan ja laatuun sekä viihtyvyyteen.

Lisätiedot

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata?

Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? Mikäli haluatte alueelle lisärakentamista, minne uusi rakentaminen tulee suunnata? TASAISESTI KOKO SUUNNITTELUALUEELLE NYKYISEEN ASUTUKSEEN TUKEUTUEN JA MAISEMAAN SOVELTUEN KYLÄKESKUSTAA PAINOTTAEN, MUUALLE

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 107-AK1602 MYNÄMÄEN KUNTA NIHATTULAN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KORTTELI 54 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 20.6.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

Muistio Kangas-Annala tie- ja siltahankkeen rakennustoimikunnan kokouksesta 14.6.2010

Muistio Kangas-Annala tie- ja siltahankkeen rakennustoimikunnan kokouksesta 14.6.2010 1/6 Muistio Kangas-Annala tie- ja siltahankkeen rakennustoimikunnan kokouksesta 14.6.2010 Läsnä: Petri Salo, puheenjohtaja Tapio Liinamaa Arja Luoma Markku Kankaanpää Harri Mattila Terho Ojanperä Aulikki

Lisätiedot

RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS RAKUUNAMÄKI OSAYLEISKAAVAN JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Asukastilaisuus 5.4.2018 Taustaa - Rakuunamäen ydinalue poistumassa Puolustusvoimien käytöstä toimintojen siirtyessä Leirikentän alueelle > Asema- ja yleiskaavan

Lisätiedot

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille.

Teknisen hallinnon tehtävänä on teknisten kuntapalvelujen tuottaminen kuntalaisille. TEKNISET PALVELUT Teknisten palvelujen tehtävänä on rakentaa ja ylläpitää kuntalaisille viihtyisä, turvallinen ja virikkeellinen työ- ja elinympäristö. Teknisten palvelujen vastuualueet ovat teknisen toimen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä.

Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Liite 1. 1(14) Asemakaavan laajennus koskien Kurikan kaupungin kaupunginosaa 08 Kurikankylä. Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja Arviointisuunnitelma. 3. Keskustan läheisyyteen soveltuva

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen

Muonion kunta Esityslista/Pöytäkirja 2/2016 Sivistyslautakunta. 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen Sivistyslautakunta Kokoustiedot Aika 3.3.2016 klo 17.00-18.10 Paikka Muonion kirjasto Asiat 12 Sivistystoimen vastuuhenkilöt, laskujen tarkastaminen ja hyväksyminen 13 Sivistyslautakunnan vuoden 2015 toiminnallisten

Lisätiedot

TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS

TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS TAIDEMUSEON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS YLEISÖTILAISUUS Sanna Seppänen I maankäytön suunnittelija I 4.2.2019 SISÄLTÖ Tavoitteet Lähtötiedot Kaavaluonnos Kaavaprosessi ja vaikuttaminen TAVOITTEET Tavoitteet:

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018

LEMIN KUNTA Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018 LEMIN KUNTA 5.11.2018 Hallinto-osasto KUUKAUSIRAPORTTI LOKAKUULTA 2018 Toteutuma lokakuun lopussa Tämä on raportti toteutumasta, joka perustuu kirjanpidon raporttiin lokakuun kirjauksista 5.11.2018. Tulopuolelta

Lisätiedot

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta

Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta Kaupunginhallitus 181 25.03.2013 Riitta Munnukan ym. valtuustoaloite Sotahistoriakeskus Kannaksesta 14/10.03.02.01/2013 KH 181 Aloite 7.1.2013: Valmistelija/lisätietoja: EU-asiamies Krista Huovila, puh.

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja).

Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman poistoja). Ympäristölautakunta 126 13.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2016 353/22.220/2015 Ympäristölautakunta 126 Menot Vuoden 2016 talousarvioesitys on 4.998.400 (ulkoiset menot, ilman

Lisätiedot

PERUSTIETOJA KUNNASTA

PERUSTIETOJA KUNNASTA PERUSTIETOJA KUNNASTA Nimi Maaninka on saamenkieltä ja tarkoittaa siikaa. Suomenkielinen asutus on omaksunut nimen, vaikkakin alkuperäinen merkitys on unohtunut. Ensimmäistä kertaa nimi esiintyy jo 1500-luvun

Lisätiedot

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 6/2009. Aika Tiistai 8.9.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Aino-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää

KUUMA-HALLITUS. Esityslista 6/2009. Aika Tiistai 8.9.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Aino-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää KUUMA-HALLITUS Esityslista 6/2009 Aika Tiistai 8.9.2009, klo 18.00 Paikka Järvenpää-talo, Aino-kabinetti, Hallintokatu 4, Järvenpää 2 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN

CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN CBRTS-HANKKEEN LOPPUSEMINAARI 25.6.2014 LIIKENTEEN RAUHOITTAMINEN Anne Vehmas LIIKENNEVÄYLÄ KÄYTTÖTARKOITUKSEN MUKAISEKSI Liikenneväylän nopeustason, leveyden, ympäristön ja muiden ominaisuuksien tulisi

Lisätiedot