PERUSTIETOJA KUNNASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PERUSTIETOJA KUNNASTA"

Transkriptio

1 PERUSTIETOJA KUNNASTA Nimi Maaninka on saamenkieltä ja tarkoittaa siikaa. Suomenkielinen asutus on omaksunut nimen, vaikkakin alkuperäinen merkitys on unohtunut. Ensimmäistä kertaa nimi esiintyy jo 1500-luvun puolivälissä, mutta nykyinen Maaningan kunta on perustettu vuonna Maaningan kunta sijaitsee Itä-Suomen läänissä 45 km Kuopiosta luoteeseen. Maaningan kunnan kokonaispinta-ala on 576,19 km², josta maapinta-ala on 467,63 km² ja vesipintaala 108,56 km². Iisalmen vesistöön kuuluvat järvet jakavat kunnan kahtia. Järvet ja niiden rantaviljelmät muodostavatkin tyypillisimmän maaninkalaisen maiseman. Vauraille maatalousmaisemille vastakohtaisuutta luo Korkeakosken rotkoalue, Suomen korkein vesiputous ja Tuovilanlahden vuonomaisema. Kuntaa halkoo kantatie 77 eli Sininen Tie, joka kulkee Vaasasta Värtsilään sekä yhdistää valtatie 4:n ja 5:n. Maaningan kunnan asukasluku on ollut suurimmillaan vuonna 1947, jolloin asukkaita oli noin Väestön määrä on kuitenkin vähentynyt melko voimakkaasti. Asukasluku oli

2 Kyläkuva Suurikokoinen kirkko on Maaningan keskustaajaman maisemallinen ja historiallinen ydin. Kirkko rakennettiin Maaningan komeista petäjistä 1800-luvulla. Kirkonkylä syntyi kirkon ympärille, Maaninkajärven rannalle. Kirkonkylä 1940-luvulta.

3 Kirkonkylän keskeisimmät rakennukset, kirkko ja kunnantalo ovat perinteisesti muodostaneet kirkonkylän maisemakuvaa hallitsevan parin. Nykyinen kunnantalo valmistui v Maaningantien varrelle vanhan kunnantalon paikalle. Kunnantalo on arkkitehti Hannu Huttusen suunnittelema.

4 Koti hyvien palvelujen Maaningalla Maaningalla on laadukkaita ja erilaiseen asumiseen soveltuvia tontteja. Asuinympäristöt ovat rauhallisia ja lähellä kunnallisia palveluita, kuten koulua, terveyskeskusta, liikunta- ja virkistysmahdollisuuksia sekä myös kaupallisia palveluja. Veroprosentti on 20,50. Hyvät liikenneyhteydet Maaninka sijaitsee Sinisen tien varressa, noin 15 min ajomatka Siilinjärvelle ja vain puolen tunnin ajomatka Kuopioon. Rissalan lentoasemalle Maaningalta ajaa vajaassa puolessa tunnissa ja Siilinjärven rautatieasemalle noin vartissa. Turvallinen kasvuympäristö Maaninka on vielä rauhallinen ja turvallinen kasvuympäristö lapsille. Olemme pyrkineet panostamaan viihtyisyyteen, turvalliseen koulutiehen sekä viihtyisään kylämiljööseen.

5 Maaningalla asut luonnonkauniissa kulttuuriympäristössä Keskisaari Maaningan helmi Keskisaari sijaitsee n. 2 km etäisyydellä kirkonkylän keskustasta. Luonnon kaunista Keskisaarta ympäröi Maaninkajärven idylliset luonto- ja kulttuurimaisemat.

6 Kortteli 201 tontit 1,2 3

7 Maaningan keskustan tuntumassa on vapaana 13 omakoti- ja pientalotonttia, Pihtisalmen asuinalueella. Tontit ovat suuria ja mahdollistavat laadukkaan ja yksilöllisen asumisen. Kuva Tapulitien suuntaan.

8 Maaseutumaista asumista, kuitenkin palvelujen kupeessa Kortteli 202 tontit 1,2,3

9 Jokaisella tontilla on järvinäköala Maaninkajärveen Järvimaisema kortteli 204 tontti 1 Tontti 6

10 Koulunkäynti Maaningalla on peruskoulut Käärmelahdessa ja Pulkonkoskella. Kunnan keskustassa on Maaninkajärven koulu, jossa on peruskoulu sekä yläkoulu. Peruskoulut ovat pieniä ja inhimillisiä. Koululaisille on järjestetty erinomaiset kuljetusolosuhteet. Käärmelahden koulu

11 Pulkonkosken koulu

12 Maaninkajärven koulun laajennus valmistui vuonna 2008 ja peruskorjaus vuoden 2009 keväällä. Koulussa on tilat ala- ja yläkoululla. Rakennuksessa toimii myös kansalaisopisto. Maaninkajärven koulu

13 Liikuntapalvelut Liikuntapalvelut ovat erinomaiset luonnonolosuhteiltaan, mutta kunnasta löytyy monipuolinen urheilutalo, tenniskentät, hiihtoladut, kuntopolut jne. Vesillä liikkumiseen on mitä moninaisimmat mahdollisuudet, kuin myös kalastukseen. Lintujärvet ovat Maaningalla varmaan Suomen parhaimmat.

14 Bongareille On rakennettu lintutornit Lapinjärvelle, Patajärvelle ja Patalahdelle. Lapinjärvellä levähtää keväisin tuhansia lintuja. Silloin voi tavata todella harvinaisiakin vieraita. Kuva: Airi Asikainen Kuva: Airi Asikainen

15 Maaningan lintujärvet Bongaa lintuharvinaisuudet! Patalahti, Patajärvi ja Lapinjärvi kuuluvat valtakunnalliseen lintuvesien suojeluohjelmaan. Kuva: Airi Asikainen Lapinjärvi

16 Bird watching See rare birds in three different wetlands. Patalahti, Patajärvi and Lapinjärvi are part of national bird protection programme. Patalahti

17 Vesillä liikkumiseen on mitä moninaisimmat mahdollisuudet. Ahkiolahden kanavat yhdistävät Poroveden alajuoksuineen Maaninkajärven kautta Kallaveteen. Maaningan vierasvenesatama Kunnan vierasvenesatama sijaitsee kirkonkylässä palvelujen äärellä. Kuva 2. -Guest harbour The guest harbour is located in the Maaninka town, providing all services. Kuva 2

18 Korkeakoski on luonnon aarre, joka sykähdyttää mahtavuudellaan. Se on Suomen korkein koski, jossa putous peräti 46 metriä. Kuohut ovat komeimmillaan ja vettä valtoimenaan keväällä ja alkukesästä, mutta kohinaansa se ei lopeta koko kesänä.

19 Halolan kylän v valmistunut jyhkeä punatiilinen koulurakennus. Vuonna 2009 alakoulu siirtyi laajennetun ja peruskorjatun Maaninkajärven koulun tiloihin. Koulurakennus on peruskorjattu EUrahoituksella yrityskartanoksi. Peruskorjaus valmistui heinäkuussa 2010.

20 Lisätietoja: Maaningan kunta puh Juho Pelkonen tekninen johtaja Timo Kiviluoma kunnanjohtaja Vapaat tontit näet kuntamme nettisivuilta TERVETULOA VIIHTYMÄÄN MAANINGALLE!

FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT

FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT 1(32) Ojalanmäen pellot copyright Forssan kaupunki FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT Tutustu Forssan tonttitarjontaan www.forssa.fi Lisätietoja Forssan tonteista ja ajantasaisesta varaustilanteesta Aki Härmä Tomi

Lisätiedot

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille

LAPUAN KAUPUNKI. Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat. Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille LAPUAN KAUPUNKI Kaupunkikeskustan ja sen ympäristön osayleiskaavat Kysely kaava-alueen asukkaille ja muille kaupunkilaisille Hyvä Lapuan keskustaajaman / kylien asukas! Lapuan kaupunki on käynnistänyt

Lisätiedot

MAANINGAN MATKAILU MAJOITUSPALVELUT

MAANINGAN MATKAILU MAJOITUSPALVELUT MAANINGAN MATKAILU Maaningan kunta tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet aktiiviselle matkailijalle. Korkeakoski tarjoaa varsinkin keväisin kuohuvat pärskeet. Viannankoskella on vanha kanava, josta on laivat

Lisätiedot

Rivitalotontit 3/2016

Rivitalotontit 3/2016 Rivitalotontit 3/2016 Pälkäneen kunnan rivitalotontit Pälkäneen kunnalla on myynnissä rivitalotontteja Onkkaalassa (Lomakodin alue ja Lastenlinnan alue), Aitoossa ja Luopioisissa. Tontit myydään varausten

Lisätiedot

POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki

POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHDEN KYLÄOSAYLEISKAAVA Kyläyleiskaavoituksen koulutustilaisuus Lieksa Vuonislahti 6.-7.9. 2012 Sirkka Sortti Mänttä-Vilppulan kaupunki POHJASLAHTI sijaitsee Pirkanmaalla Tarjanneveden rannalla

Lisätiedot

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 1 Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen

Lisätiedot

TARKASTELUALUEET KUNNITTAIN

TARKASTELUALUEET KUNNITTAIN 1 TARKASTELUALUEET KUNNITTAIN Tarkastelualueiden sijainti Järvi-Pohjanmaan jokaisesta kunnasta valittiin erikseen tarkasteltava, zoomattava kohdealue Aluetta on tarkasteltu yleispiirteisesti, kuvaamalla

Lisätiedot

FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT

FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT Ojalanmäen pellot copyright Forssan kaupunki FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT Tutustu Forssan tonttitarjontaan www.forssa.fi Lisätietoja Forssan tonteista ja ajantasaisesta varaustilanteesta Aki Härmä Tomi Laajalehto

Lisätiedot

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys

Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Kemin kaupungin koulu- ja päiväkotiverkkojen tarveselvitys Vastaajia yhteensä 261 kpl Naisia 195kpl (74,7%) Miehiä 66 kpl (25,3%) Vastanneiden ikä Mielestäni alakoulun (0-6 lk) oppilaan lähikoulun tulisi

Lisätiedot

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta

Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta Kuvia Kauniaisten keskusta-alueen muutoksesta 1900-luvun alusta vuoteen 2010. Muuttuva keskusta GRANKULLA GRANKULLA KAUNIAINEN 1900-1910 (KAUNIAINEN) 1900-luvun alku - noin 1920-luvulle Thurmanin puistotie

Lisätiedot

KONKAKUMPU. Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

KONKAKUMPU. Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista KONKAKUMPU Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista KONKAKUMPU Tarjolla hyvä elämä Fiskarsissa! Kuvittele että voisit saada parhaat palat sekä maaseudusta että kaupungista. Luonto ja historia olisivat lähellä,

Lisätiedot

SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.

SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS. SAIRASHUONEENKATU 11, TURKU MYYNTIESITE TURKU, KERROSTALO 2 3h+k+kph+las.p, 62 m, 161 000 Vastaava välittäjä Maija Maunula Asuntomyyjä, KiAT, Partner 044 252 9733 maija@bolkv.fi Osta mitä rakastat. Näyttävän

Lisätiedot

TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE

TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE KIURUVEDEN KAUPUNKI PL 28, 74701 Kiuruvesi, puh. vaihde (017) 272 900 www.kiuruvesi.fi Palvelut>Tonttitarjonta 10.3.2016 Vapaita pientalotontteja on taajaman

Lisätiedot

UNELMIESI KOTI PICKALAAN

UNELMIESI KOTI PICKALAAN UNELMIESI KOTI PICKALAAN Parasta aikaa kotona ja vapaalla Pickalan asuntoalue sijaitsee luonnon keskellä meren rannassa, pääkaupunkiseudun tuntumassa vain reilun puolen tunnin ajomatkan päässä Helsingistä.

Lisätiedot

TERVEISIÄ TARVAALASTA

TERVEISIÄ TARVAALASTA TERVEISIÄ TARVAALASTA TIESITKÖ, ETTÄ TARVAALA ON MAAKUNNALLISESTI ARVOKASTA MAISEMA- ALUETTA. TARVAALASSA ON MYÖS VALTAKUNNALLISESTI ARVOKASTA RAKENNUSPERINNETTÄ. NO NIIN, ASIAAN! eli hieman taustaa Sotilasvirkata-losta

Lisätiedot

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008

Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 1 Valkeakoski Holminrannan ja Kipparin-Yli-Nissin asemakaavoitettavien alueiden muinaisjäännösinventointi 2008 Hannu Poutiainen Timo Jussila Kustantaja: Valkeakosken kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot...

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

Sijainti ja alue. saakka.

Sijainti ja alue. saakka. Sijainti ja alue Sijainti Kemi on noin 22.400 asukkaan kaupunki, joka sijaitsee Perämeren rannalla noin 110 km Oulusta pohjoiseen ja noin 120 km Rovaniemeltä lounaaseen. Kemin naapurikuntia ovat mm. Keminmaa,

Lisätiedot

Tontti Mäntsälästä. Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi

Tontti Mäntsälästä. Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi Tontti Mäntsälästä Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi Mäntsälän kunnan pientalotonttialueet Osta tai vuokraa tontti! Ruusutarhat Männikkö II Kaunismäki Rivitaloalue Mäntsälän kunnan omakoti- ja rivitalotontit

Lisätiedot

Multian tonttitarjonta 2015

Multian tonttitarjonta 2015 Tarjous koskee kaava-alueen tontteja. Kaipaatko maalle maaseudun rauhaan? Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen

Lisätiedot

1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus 2014

Kaavoituskatsaus 2014 Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2014 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Kirkonseudun asemakaava - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen

Lisätiedot

Pä ä tö ksentekö jä hällintö (päätöksenteko, hallinto, talous, henkilöstö ja tietojärjestelmät)

Pä ä tö ksentekö jä hällintö (päätöksenteko, hallinto, talous, henkilöstö ja tietojärjestelmät) Maaningan kuntalaisillat Keskusta 12.3.2012 Pä ä tö ksentekö jä hällintö (päätöksenteko, hallinto, talous, henkilöstö ja tietojärjestelmät) Mikä huolettaa eniten, jos Maaninka ja Kuopio liittyvät yhteen?

Lisätiedot

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1.

Alue sijaitsee n. 1 km kaupungin keskustasta itään. Osoite: Itsenäisyydenkatu 6 ja 8. Liite 1. XVII KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 314 TONTTIEN 1 JA 2 ASEMAKAAVAN MUUTOS- EHDOTUS. KARTTA NO 6680. (ITSENÄISWDENKATU 6 JA 8 ) Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 28. päivänä maaliskuuta 1988 päivättyä

Lisätiedot

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus 2015. 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat:

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus 2015. 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2015 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Leiviskänkankaan asemakaava laajennuksineen - Kirjavaniemen asemakaava

Lisätiedot

VIRRAT Herraskosken kanavan itä- ja eteläpuolisen alueen muinaisjäännösinventointi

VIRRAT Herraskosken kanavan itä- ja eteläpuolisen alueen muinaisjäännösinventointi 1 VIRRAT Herraskosken kanavan itä- ja eteläpuolisen alueen muinaisjäännösinventointi 2006 Timo Jussila Kustantaja: Pirkanmaan liitto 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Muinaisjäännöksen kuvaus...

Lisätiedot

LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista

LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsista LINJAT/PUISTOMÄKI Tarjolla hyvä elämä Fiskarsissa! Fiskarsin ruukin asuinalueet rakennetaan vaiheittain tiivistämällä olemassa olevia alueita. Tarjolla

Lisätiedot

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156

MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ, MYLLYLÄN PÄIVÄKOTI 156 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 8.9.2011 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavaehdotus koskee Myllylän

Lisätiedot

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus 2013

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus 2013 Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2013 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Kirkonseudun asemakaava - Leiviskänkankaan asemakaava - Ukonojan

Lisätiedot

FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT

FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT 1(38) Ojalanmäen pellot copyright Forssan kaupunki FORSSAN OMAKOTITALOTONTIT Tutustu Forssan tonttitarjontaan www.forssa.fi Lisätietoja Forssan tonteista ja ajantasaisesta varaustilanteesta Aki Härmä Tomi

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE

TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE TIETOA TAAJAMAN TONTEISTA PIENTALORAKENTAJALLE KIURUVEDEN KAUPUNKI PL 28, 74701 Kiuruvesi, puh. vaihde (017) 272 900 www.kiuruvesi.fi Palvelut>Tonttitarjonta 11.5.2012 Vapaita pientalotontteja on taajaman

Lisätiedot

Minun Ilmajokeni. Aino Välkkilä. Jaakko Ilkan koulu 9B

Minun Ilmajokeni. Aino Välkkilä. Jaakko Ilkan koulu 9B Aino Välkkilä Jaakko Ilkan koulu 9B Minun Ilmajokeni Suomessa on n. 320 kuntaa ja yksi niistä on Etelä-Pohjanmaan maakunnassa sijaitseva kotikuntani Ilmajoki. Ilmola, kuten se ruotsin kielellä kuuluu,

Lisätiedot

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.3.2010

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.3.2010 Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta Johtoryhmä 8.3.2010 Väestörakenteen historia 1970 luku maatalouden alasajo Teollisuutta taajamiin Teollisuus väheni Muutto suuriin kaupunkeihin Tietoyhteiskunta Muutto

Lisätiedot

Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen korkein kohta,

Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen korkein kohta, Multia sijaitsee Pohjanmaan ja Keski-Suomen välisellä metsäisellä vedenjakajalla. Kunnan alueella on Kiiskilänmäki, keskisen Suomen korkein kohta, runsaasti vesistöjä ja luontopolkuja vaihtelevassa maastossa.

Lisätiedot

Sujuva arki ja asumisen unelmat kohtaavat Vantaalla ensi kesänä

Sujuva arki ja asumisen unelmat kohtaavat Vantaalla ensi kesänä Sujuva arki ja asumisen unelmat kohtaavat Vantaalla ensi kesänä Vantaan rakennusvalvonta haluaa hyödyntää nykyistä laajemmin suunnitteluvaiheen digitaalisia tietomalliaineistoja oman toimintansa tehostamiseen

Lisätiedot

Taidolla ja järjellä Hausjärvellä. Yritysalue Kt 54 Oitti tarjoaa monia mahdollisuuksia

Taidolla ja järjellä Hausjärvellä. Yritysalue Kt 54 Oitti tarjoaa monia mahdollisuuksia Taidolla ja järjellä Hausjärvellä Yritysalue Kt 5 Oitti tarjoaa monia mahdollisuuksia Kasvetaan yhdessä Oitin yritysalueella Hausjärven uusi yritysalue Kt 5 Oitti sijoittuu Kantatie 5:n, Oitintien ja Riihimäki-Lahti-rautatien

Lisätiedot

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi

Sipoon Jokilaakso. Sipooseen! Sijoita kasvavaan. Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa. www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakso Uusi asuinalue Nikkilän keskustassa Sijoita kasvavaan Sipooseen! www.sipoonjokilaakso.fi Sipoon Jokilaakson etuja ovat sijainti, luonto ja palvelut Sipoon Jokilaakso 2 Nikkilän keskustan

Lisätiedot

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan!

Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Hämeenkoski kutsuu asumaan ja onnistumaan! Kangasala 12 Padasjoki 24 Heinola Hyvien yhteyksien varrella 53 Asikkala 10 54 Hämeenlinna Janakkala Riihimäki Hyvinkää 3 Lammi HÄMEENKOSKI Kärkölä 4 Hausjärvi

Lisätiedot

Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi

Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi KAAVAMUUTOSHAKEMUS 1 (6) 26.11.2014 Taipalsaaren kunta Hakemus Vehkataipaleen osayleiskaavan muuttamiseksi Hakija Yhteyshenkilöt Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi, Kiinteistö- ja mittaustoimi Villimiehenkatu

Lisätiedot

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA

MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PYHÄJOEN STRATEGINEN MAANKÄYTTÖSUUNNITELMA PARHALAHTI PYHÄJOEN KESKUSTA - hallinto ja palvelut (viheralueet ja väylät yhdistävät) - asuminen - ympäristöstä selkeästi erottuva kokonaisuus, joka osittain

Lisätiedot

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta

Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Vauhtia tuotantoon Ruskon teollisuusalueelta Toimiva tuotanto-, varasto- ja toimistotila/teollisuustila osoitteessa Konetie 33, Oulu. E8 5,8 KM VALTATIE 20 2 MIN LENTOASEMA 16 KM OULUN KESKUSTA 8,5 KM

Lisätiedot

Rivitalotontit 2/2016

Rivitalotontit 2/2016 Rivitalotontit 2/2016 Pälkäneen kunnan rivitalotontit Pälkäneen kunnalla on myynnissä rivitalotontteja Onkkaalassa (Lomakodin alue ja Lastenlinnan alue), Aitoossa ja Luopioisissa. Tontit myydään varausten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201. Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Aluerajaus kunnanhallituksen päätös 18.2.2013 OAS-vaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 luonnosvaiheen nähtävillä olo 2.5. 31.5.2013 ehdotusvaiheen nähtävillä

Lisätiedot

UNELMISTA NUUKAILEMATTA.

UNELMISTA NUUKAILEMATTA. UNELMISTA NUUKAILEMATTA. Viisaan euron kunta Kun nuukuus tarkoittaa järkeviä toimintatapoja, kestävää kehitystä ja kuntalaisten eduista huolehtimista silloin Laihialla ollaan nuukia. Laihialaiset ovat

Lisätiedot

Perustietoja Ähtäristä

Perustietoja Ähtäristä Perustietoja Ähtäristä asukasluku 6182 pinta-ala 906 km² 169 järveä elinkeinorakenne: alkutuotanto 10 %, jalostus 26 %, palvelut 64 % valtakunnallisesti tunnettu matkailusta 200 000 kävijää/v E-P:n toiseksi

Lisätiedot

HAUSJÄRVILOPPIRIIHIMÄKI

HAUSJÄRVILOPPIRIIHIMÄKI Onnellista ARKEA HAUSJÄRVILOPPIRIIHIMÄKI RIIHIMÄEN seutu Nauti arjesta, jota ei enää hallitse ruuhka ja kiire. Riihimäen seutu tarjoaa mahdollisuuden sujuvaan ja turvalliseen arkeen. Monista mahdollisuuksista

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos

Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus. Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Kaupungin tilat Kauklahden alueella Tilannekatsaus Kauklahti-Foorumi 30.1.2014 Carl Slätis Tilakeskus-liikelaitos Asialista 30.1.2014 Kohteiden esittelyjä Keskustelua 2 Koulut Hansakallion koulu Vanttilan

Lisätiedot

MUUTTUVA NASTOLA. Siunauskappeli 1960 - luvulla ja nykyaikana. Huomaa tiealueen nosto etualalla.

MUUTTUVA NASTOLA. Siunauskappeli 1960 - luvulla ja nykyaikana. Huomaa tiealueen nosto etualalla. Näyttely kertoo, kuinka Nastola on kehittynyt ja maisema muuttunut. Näyttelyssä on rinnan vanhoja ja uusia näkymiä samoista kohteista. Valitut kohteet ovat olleet tärkeitä paikkoja. Myös niiden merkitys

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

Inkoo 2020 18.6.2015

Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoo 2020 18.6.2015 Inkoon missio Inkoon kunta luo edellytyksiä inkoolaisten hyvälle elämälle sekä tarjoaa yritystoiminnalle kilpailukykyisen toimintaympäristön. Kunta järjestää inkoolaisten peruspalvelut

Lisätiedot

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS

ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ESPOONJOKILAAKSON ESISELVITYS ANALYYSI JA KEHITTÄMISSUUNNITELMA 20.10.2011 Suunnittelualueen sijainti / maiseman historia Jokilaakso oli pitkään metsäselänteiden reunustamaa avointa maisemaa, peltoja ja

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin palvelukysely:

Kajaanin kaupungin palvelukysely: Kajaanin kaupungin palvelukysely: alustavia tuloksia 5. 30.9.2013 707 vastasi (2 % yli 14 vuotiaista kajaanilaisista) 609 avoimen linkin kautta ja 97 paperikyselyllä llä 16.10.2013 Vastaajat 500 450 400

Lisätiedot

Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula

Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto. Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Kuntalaisfoorumi Järvenpään keskustan kehittäminen ja rantapuisto Kaavoitusjohtaja Sampo Perttula Keskustan kehittäminen ja Rantapuisto 1. Tilaisuuden avaus 2. Järvenpään keskusta kehittäminen, ennen ja

Lisätiedot

täyttä elämää päijänteen rannalla TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

täyttä elämää päijänteen rannalla TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ täyttä elämää päijänteen rannalla TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ vitapolis edelläkävijä Kiinteistö Oy Kinkomaan Vitapolis on perustettu keväällä 2008 omistamaan, hallinnoimaan ja kehittämään entistä Kinkomaan

Lisätiedot

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta

ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018. Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta ASUNTO-OHJELMA VUOSILLE 2016-2018 Kärsämäen kunta Tekninen lautakunta Joulukuukuu 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO 2. MAANHANKINTA JA KAAVOITUS - Maanhankinta - Kaavoitus 3. ASUNTOTUOTANTO - Uusi tuotanto

Lisätiedot

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT

PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT PÄLKÄNE, LUOPIOISTEN KIRKONKYLÄ RAJALANNIEMI ETELÄOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOS LUONNOS 2.4.2007 MA-ARKKITEHDIT Rajalanniemen eteläosan asemakaavan muutos 1 LÄHTÖKOHTIA Kaavahankkeen perustiedot on esitetty

Lisätiedot

FCG Planeko Oy Kittilä kirkonkylän osayleiskaava 1 (5) Rakennemallit

FCG Planeko Oy Kittilä kirkonkylän osayleiskaava 1 (5) Rakennemallit FCG Planeko Oy Kittilä kirkonkylän osayleiskaava 1 (5) Rakennemallit 18.3.29 1 RAKENNEMALLIT 1.1 YLEISTÄ Rakennemalleilla tutkitaan aluerakenteen osien keskinäistä vuorovaikutusta, yhdistelmien toimintaa

Lisätiedot

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä

As Oy Jyväskylän Aholankulma. Runkotie 3 A, 40320 Jyväskylä Keskustan ja luonnon läheisyydessä Jyväskylän Aholaitaan, vain kivenheiton päähän keskustasta ja lenkkipoluilta, nousee omaleimainen kerrostalojen korttelikokonaisuus As. Oy Aholankulma, jonka viehättävänä

Lisätiedot

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa

Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Tiedotus- ja keskustelutilaisuus Karperön Singsbyn alueen osayleiskaavasta torstaina 10.3.2016 klo 18 20 Norra Korsholms skolassa Kooste mielipiteistä: Virkistys Karperönjärvi on virkistyksen kannalta

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

Alppikylä Laukkukuja 6

Alppikylä Laukkukuja 6 Alppikylä Laukkukuja 6 Asumisoikeusyhdistys Suomen Omakoti Mikä on asumisoikeusjärjestelmä? Tarvitset järjestysnumeron paikkakunnan asuntotoimistosta Elinikäinen ja pysyvä oikeus asua Riskitön ja turvallinen

Lisätiedot

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010

Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 1 Jaalan kirkonkylän kyläkysely ja palvelukartoitus 2010 Voitte vastata kaikkiin kysymyksiin tai vain itseänne kiinnostaviin kysymyksiin. 1. Millä kyläalueella asutte (tai minkä alueen asioita vastauksenne

Lisätiedot

Salon seudun maisemat

Salon seudun maisemat Salon seudun maisemat Valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnit Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Marie Nyman, Alueiden käyttö 29.1.2014 TAUSTAA: ELY-keskuksen

Lisätiedot

Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta

Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta Syvänniemen kylä Kuttajärveltä katsottuna Syvänniemen kylä kylätoimintaa jo 30 vuotta Vahva, monipuolinen teollinen historia (1868-1932), pitkä hiipumisen ja hiljaiselon aika sekä uudelleen syntyminen

Lisätiedot

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI

Vastaanottaja Laihian kunta. Asiakirjatyyppi Kaavaselostus. Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI Vastaanottaja Laihian kunta Asiakirjatyyppi Kaavaselostus Päivämäärä 14.4.2014 LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS MAANTIET KADUIKSI LAIHIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS, MAANTIET KADUIKSI KAAVASELOSTUS Tarkastus

Lisätiedot

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS

KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS KY 2014 H3 ASEMAKAAVASELOSTUS Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo 1. Perus ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Ramsinniemi, Vuosaari Helsinki Ramsinkeskuksen asemakaava Olli Ojatalo, maisema-arkkitehtuurin

Lisätiedot

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta

1800-luvun pitäjänkartat. Vuoden 2014 peruskartta 304 Maakirjakartat 1800-luvun pitäjänkartat Karttaa ei ole saatavilla 0 0,5 1 km 1950-luvun peruskartta Vuoden 2014 peruskartta 0 0,5 1 km 0 0,5 1 km 305 Virrat Kihniö Mänttä-Vilppula Parkano Ruovesi Ikaalinen

Lisätiedot

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa

Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Tarjoamme senioreille itsenäistä asumista, yhteisökoteja, palvelua ja terveyslomaa Ainutlaatuista asumista Jyllin Kodit tarjoaa mahdollisuudet elinikäiseen asumiseen ja rentouttavaan terveyslomailuun Ikaalisten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tammelan kunta Hakkapeliitantie 2 31300 Tammela puh 03 41201 Kydön asemakaavalaajennus ja -muutos, korttelit 738 ja 738B Aluerajaus kunnanhallituksen päätös ei mittakaavassa Kohde ja suunnittelualue Hakija / Suunnittelutehtävä ja tavoite Alue sijoittuu osin Tammelan

Lisätiedot

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46

Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 Ylöjärven kaupungin koulutilatarpeet vuosille 2010-18 Oheismateriaali/koultk 1.6.2010 46 SOPPEENHARJUN ALUE Siivikkala 1-6 303 kasvaa ta-suunnitelma: peruskorjaus 2012-13 yhteistyö Tampereen laajennetaan

Lisätiedot

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) VIRRANPUISTON YMPÄRISTÖ ASEMAKAAVAN MUUTOS, joka koskee Iisalmen kaupungin 5. kaupunginosan korttelia 80 (osa) ja puistoaluetta. Kaava-alue sijaitsee Iisalmen

Lisätiedot

Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008

Karkkilan kaupungin. Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin Myytävät omakotitontit 2008 Karkkilan kaupungin vaihde Puhelin (09) 22 5051 Mittaus- ja kiinteistötoimi Mittaus- ja kiinteistöpäällikkö Tapio Jokela puh. 044 553 3421 tapio.jokela@karkkila.fi

Lisätiedot

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1

Talkootie 1. Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Talkootie 1 Asemakaavan muutos nro 002227 osoitteessa Talkootie 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma, 3.3.2014 Arvoisa vastaanottaja, Tämä asiakirja on maankäyttö- ja rakennuslain mukainen osallistumis-

Lisätiedot

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK

NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys

Lisätiedot

Palaute hallintokunnittain

Palaute hallintokunnittain Palaute hallintokunnittain Tekninen toimi: Hyvää, toimivaa: Kirkonkylän yleisilme (istutukset), ympäristön viihtyvyys Röytyn rakennuksen maalaaminen Linnavuorentien asfaltointi + valaistus Taipalsaarentien

Lisätiedot

YRITYSTONTIT. Ruoveden kunta Ruovedentie 30, RUOVESI p

YRITYSTONTIT. Ruoveden kunta Ruovedentie 30, RUOVESI p YRITYSTONTIT Ruovedellä myynnissä olevat kunnan omistamat yritys- ja teollisuustontit sijaitsevat hyvien liikenneyhteyksien varrella keskustan läheisyydessä Kuruntien ja Rajaportin alueilla sekä Ruhalassa

Lisätiedot

OMAKOTI- JA LOMATONTTEJA

OMAKOTI- JA LOMATONTTEJA OMAKOTI- JA LOMATONTTEJA OULUJÄRVELTÄ 19.4.2013 Vaala sijaitsee puolimatkassa Oulusta Kajaaniin. Kuntakeskuksesta on matkaa molempiin kaupunkeihin noin 90 km. Asukkaita Vaalassa on 3 250. Vaalassa on paljon

Lisätiedot

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group

Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015. Ulla Kreander / Restel Hotel Group Uudenmaan Yrittäjät 21.11.2015 Ulla Kreander / Restel Hotel Group Yrittäjien majoitusedut Restelissä 2016 Huonehinnoista -20 % alennus päivän hinnasta Päiväkokouksista -10 % Varaukset myyntikeskuksesta

Lisätiedot

PIENTALOTONTIT. Ruoveden kunnan omistamia pientalotontteja on myytävänä yhteensä 49 kpl, joista 44 kpl on keskustan läheisyydessä,

PIENTALOTONTIT. Ruoveden kunnan omistamia pientalotontteja on myytävänä yhteensä 49 kpl, joista 44 kpl on keskustan läheisyydessä, PIENTALOTONTIT Ruoveden kunnan omistamia pientalotontteja on myytävänä yhteensä 49 kpl, joista 44 kpl on keskustan läheisyydessä, yksi Rajaportin alueella ja 4 kpl Visuveden keskustassa. Ruoveden kirkonkylän

Lisätiedot

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla.

Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. HIPPOS Nro 8/2010 Melkein paratiisissa Mannerheimin Kiinan-reitin ratsastanut Tony Ilmoni pääsi kokeilemaan maisemaratsastusta läntisellä Uudellamaalla. Teksti ja kuvat TONY ILMONI Snappertuna 90 kilometrin

Lisätiedot

Tontti Mäntsälästä. Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi

Tontti Mäntsälästä. Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi Tontti Mäntsälästä Osta tai vuokraa tontti! www.mantsala.fi Mäntsälän kunnan pientalotonttialueet Osta tai vuokraa tontti! Ruusutarhat Männikkö II Kaunismäki Rivitaloalue Mäntsälän kunnan omakoti- ja rivitalotontit

Lisätiedot

Toivottavasti kysymys ei ole Nastolan kunnan välinpitämättömyydestä tai jopa asenteellisuudesta ko. selvityksen ratkaisuja kohtaan.

Toivottavasti kysymys ei ole Nastolan kunnan välinpitämättömyydestä tai jopa asenteellisuudesta ko. selvityksen ratkaisuja kohtaan. UUDENKYLÄNKADUN RAKENTAMINEN Tieokas Markku Sakari Meriluoto Onnenlaakso Puutarhatie 24 A 18 FI 16100 UUSIKYLÄ ASEMA m. 045 651 9808 markku.meriluoto@ti eokas.fi www.tieokas.fi Y tunnus 1516503 5 Alv.rek.

Lisätiedot

PERUSSELVITYKSET 1:40 000 12.7.2013

PERUSSELVITYKSET 1:40 000 12.7.2013 KUNNALLISTEKNIIKKA Vesijohtoverkosto Jakelujohto, mitattu Vesihuollon toiminta-alue Lähteet: Lappeenrannan kaupunki ja Lappeenrannan Energia Oy 212-213 km,5 km 1 km 2 km 3 km LAPPEENRANNAN KAUPUNKI KESKUSTAN

Lisätiedot

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015

LIITE 6 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS. Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 SUODENNIEMEN KORTTELIEN 100 JA 101 OSAN ASEMAKAAVANMUUTOS LIITE 6 Karttaliite, kulttuuriympäristö Sastamalan kaupunki 24.3.2015 1. Maakunnallisesti arvokas kulttuurimaisema Suunnittelualue ja sitä Laviantien

Lisätiedot

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat

EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää. äätöksenteon paikat EUROOPAN RAKENNUSPERINTÖPÄIVÄT 2009 Teemana kunnan- ja kaupungintalot Kankaanpää ään n pääp äätöksenteon paikat Näyttelyn kokosi Maija Anttila avustajinaan Teija Kaarnametsä, Marjo Lahtinen ja Margit Mantila

Lisätiedot

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet

LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Kaava-alueen sijainti ja luonne. Kaavaprosessin vaiheet LAPINNIEMI-VESIURHEILUALUETTA, TILAUSSAUNAN RAKENTAMINEN. KARTTA NO 8176. Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee 13. päivänä helmikuuta 2009 päivättyä asemakaavakarttaa nro 8176. Asian hyväksyminen

Lisätiedot

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ

TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ TÄYTTÄ ELÄMÄÄ PÄIJÄNTEEN RANNALLA TULEVAISUUDEN EDELLÄKÄVIJÄ JYKES KIINTEISTÖT OY:N TOIMINTA Merkittävä toimitilojen ja yrityspuistoalueiden kehittämiseen ja omistamiseen keskittynyt toimija Jyväskylän

Lisätiedot

Tervetuloa asumaan Oulaisiin!

Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Tervetuloa asumaan Oulaisiin! Oulainen on ihmisläheinen ja vireä n.8000 asukkaan kaupunki Ylivieskan seutukunnassa. Tulitpa sitten päärataa pitkin junalla tai Kantatie 86:n liikenneympyrästä, olet oitis

Lisätiedot

FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) Pihkainmäen yhteismetsä 17.4.2008 Rakennuspaikkaselvitys 5873-C9116

FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) Pihkainmäen yhteismetsä 17.4.2008 Rakennuspaikkaselvitys 5873-C9116 FCG Planeko Oy Selostus 1 (8) ALUEEN MÄÄRITTELY:... 2 1. PERUSTIEDOT... 2 1.1. Suunnittelutilanne... 2 1.2. Maanomistus... 2 1.3. Rakennettu ympäristö... 2 1.4. Luonnonympäristö... 3 2. TAVOITTEET... 6

Lisätiedot

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus

Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus 1 Nurmeksen kaupungin tekninen palvelukeskus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ritoniemen 124 kaupunginosan matkailu- sekä katualueita että korttelia 14 koskeva asemakaavan muutos (Bomba - Sotkan ympäristö

Lisätiedot

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015

KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015 KALAJOEN KAUPUNKI, KALAJOEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Luonnosvaiheen kuuleminen 15.1. 13.2.2015 ASUKASKYSELY OSAYLEISKAAVALUONNOKSESTA Vastaajan nimi: Osoite: Puhelinnumero / sähköpostiosoite: Olen kaava-alueen

Lisätiedot

Kuvat 125-126. Helsinki/Käpylä/Pohjolankatu (Lahti 2001). Alue on pääosin 1920-luvulla rakennettu. Kyseessä ovat ehkä nykymääritelmien mukaan

Kuvat 125-126. Helsinki/Käpylä/Pohjolankatu (Lahti 2001). Alue on pääosin 1920-luvulla rakennettu. Kyseessä ovat ehkä nykymääritelmien mukaan Kuvat 125-126. Helsinki/Käpylä/Pohjolankatu (Lahti 2001). Alue on pääosin 1920-luvulla rakennettu. Kyseessä ovat ehkä nykymääritelmien mukaan pienkerrostalot, koska rakennuksissa on porrashuoneet, joista

Lisätiedot

KEHITTYMISEN JA UUDELLEEN ELÄVÖITYMISEN KAUPUNKILÄHIÖ HAJALA

KEHITTYMISEN JA UUDELLEEN ELÄVÖITYMISEN KAUPUNKILÄHIÖ HAJALA KEHITTYMISEN JA UUDELLEEN ELÄVÖITYMISEN KAUPUNKILÄHIÖ HAJALA Historiasta nykypäivään Hajalan kylän synty voidaan vanhojen veromerkintöjen pohjalta ajoittaa 1300-luvulle. 1700-luvulla kaksi yöpymis-, ravitsemus-

Lisätiedot

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista

AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista AK 471b Haikon kartanon ympäristö Selvitys 2 Selvitys rakennuskannasta ja rakennusaloista 1. Asuintonttien rakennukset 1-519 135 k-m² (tieto citygisistä) 1964 Kuvat eteläisestä julkisivusta ja huoltotiestä,

Lisätiedot

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014

YHTEENVETO 1/3. Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma. Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 Vakka-Suomen seudun liikenneturvallisuussuunnitelma Koulukyselyn tulokset 29.9.2014 YHTEENVETO 1/3 Koulukysely suoritettiin 1. 19.9.2014 ja kysely onnistui erinomaisesti. Vastausmäärä oli 1299 kpl, mikä

Lisätiedot

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS

Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Akm 217: ASEMAKADUN JA NIITTYKADUN ASEMAKAAVAN MUUTOS Raahen kaupungin 16.kaupunginosan korttelin 64 tontteja 32, 39, 40, 41, 42 ja 43 sekä korttelin 62 tontteja 38 ja 52 koskeva asemakaavan muutos. OSALLISTUMIS-

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35

KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...

Lisätiedot