YHTEENVETO RAKENNESELVITYKSESTÄ

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "YHTEENVETO RAKENNESELVITYKSESTÄ"

Transkriptio

1 1 Erillisliite nro: 1 (korjaukset mh mukaisesti) Kainuun maakunta -kuntayhtymä YHTEENVETO RAKENNESELVITYKSESTÄ 1. MAAKUNTAHALLITUKSEN ALAINEN TOIMINTA 1.1 Johdanto Rakenneselvityksessä tarkastellaan tulosyksiköittäin hallituksen alaisen toiminnan henkilöstövahvuuden kehittymistä vuoden 2005 alusta hetkeen Henkilöstömäärät ovat tässä aina kyseisenä päivänä palkkaa saaneiden lukumäärä eli poikkileikkaustieto. Maakuntahallituksen alainen toiminta on suurelta osaltaan hallintoa tai sen tukipalvelua. Kanslian alainen puhelinvaihde (välittää sosiaali- ja terveystoimialan ja koulutustoimialan puhelut), yleinen edunvalvonta (antaa suoraa palvelua maakunnan asukkaille), ravintohuolto sekä tekniset palvelut antavat lähes 100 %:sti palvelunsa sairaanhoidon tukemiseen samoin materiaalipalvelut. Ne eivät ole hallintoa, mutta kaikkia tukipalveluita koskee tavoite parantaa tuottavuutta, jotta vapautuisi resursseja varsinaiseen maakunnan ydintehtäviin. 1.2 Hallituksen alainen toiminta tulosyksiköittäin Maakuntahallitus Maakuntahallituksen alaisena välittömästi on viisi henkilöä: maakuntajohtaja, maakuntajohtajan sihteeri, sisäinen tarkastaja, viestintäpäällikkö ja tietoasiantuntija. Näistä uutena vakanssina on erikseen perustettu viestintäpäällikkö, muut on siirretty uudelleen organisoinneissa. Viestintäpäällikön vakanssi on ollut elokuusta 2007 lähtien avoinna ja sitä ei toistaiseksi täytetä Suunnittelu- ja kehittäminen Vakinaisen henkilöstön vahvuus suunnittelu- ja kehittämisen toimialalla oli yhdeksän. Maakuntasihteeri on siirretty alueidenkäyttö ja hanketoimialalle vuonna 2007, jolloin vakituisia oli kahdeksan henkilöä. Toukokuussa 2007 kansainvälisten asioiden sihteeri erosi ja paikkaa

2 2 ei täytettä tänä vuonna. Toimialan määräaikainen henkilöstö on kasvanut 2:sta 5:een. Määräaikainen henkilöstö on projekteissa, joilla on erillinen rahoitus Yhteiset palvelut tulosyksiköittäin Hallinto: Hallinnossa (maakunnan kanslia ja puhelinvaihde) oli vuonna 2005 alussa yhteensä 12,5 henkilöä. Määrä on pysynyt samana. Tavoitteena on vähentää tämän vuoden aikana määrä 11 henkilöön. Henkilöstöpalvelut: Henkilöstöpalveluissa oli 52 henkilöä. Määrä on alentunut tämän vuoden aikana kahdella. Henkilöstön vähentäminen jatkuu kuluvana vuonna. Kunnista siirtyi vain palkanlaskentahenkilöstöä, johtavassa asemassa olevat henkilöt siirtyi Kainuun sairaanhoito- ja erityishuoltopiirin kuntayhtymältä. Virkasiirroilla ja nimikemuutoksilla on saatu turvallisuuspäällikkö/työhyvinvointi-päällikkö. Resurssointi henkilöstöhallinnon johtamiseen ja kehittämiseen on ollut jopa liian niukkaa. Talouspalvelut: Talouspalveluihin siirtyi kunnilta ja kuntayhtymältä 49 henkilöä. Uusien järjestelmien käyttöön ottoon jouduttiin lisäämään henkilöstöä. Henkilöstömäärä oli 58 henkilöä. Tästä henkilöstömäärää on vähennetty yhdeksällä. Käytännössä enemmänkin, koska nyt on työsuhteessa harjoittelija, työllistetty ja oppisopimuskoulutuksessa oleva. Talouspalveluiden henkilöstössä on määräaikaisia ja eläkkeelle jääviä niin, että suunniteltu henkilöstön vähentäminen on mahdollista. Panostus johtamiseen on pysynyt ennallaan. Tietohallinto: Kullakin kunnalla ja kuntayhtymällä oli oma atk-osasto ja sillä päällikkyydestä vastaava henkilö joko päätoimisena tai oman toimen ohella maakunnalle siirtyi yhteensä 22 henkilöä, joista viisi atk-päällikkö/tietohuolto-vastaavaa maakunnalla oli edelleen 22 henkilöä, joista yksi tietohallintopäällikkö ja yksi suunnittelupäällikkö. Maakuntavaltuusto perusti tietohallintoon viisi (5) uutta määräaikaista vakanssia, koska konesalin ostopalvelut siirtyvät omaksi toiminnaksi alkaen. Tietohallinnossa on panostus johtamiseen vähentynyt merkittävästi. Materiaali- ja hankintatoimi: Kunnilta ja kuntayhtymältä siirtyi materiaalipalveluihin 20 henkilöä kokoaikaiseksi muutettuna. Maakunta on lisännyt materiaalihallinnon tehtäviä.

3 3 Henkilöresurssi on kasvanut kolmella sisäisin siirroin (neljä henkilöä). Materiaalipalveluissa on panostus johtamiseen pysynyt ennallaan (yksi henkilö).

4 4 Tekniset palvelut: Tekniset palvelut koottiin Kainuun keskussairaalasta ja Kajaanin kaupungin terveyskeskuksen tekniikasta. Tekniset palveluiden vakinainen henkilöstömäärä ei ole muuttunut. Yksi työnjohtajan virka (eläkkeelle jäänti) on jäänyt tyhjäksi tosin tilalle on otettu määräaikainen laitekorjaaja. Teknisiä palveluita johtaa sairaalainsinööri, rakennuksista vastaa rakennusmestari ja toimistotöistä toimistosihteeri. Johtamisen resurssi on vähentynyt yhdellä työnjohtajalla. Ravintohuolto: Ravintohuollon organisointi on pysynyt lähes ennallaan. Keskussairaalan kanttiinin ylläpidosta omana toimintana luovuttiin keväällä Kanttiinin henkilöstö (4) siirtyi muihin tehtäviin. Ruokahuollon henkilöstö kokoaikaiseksi muutettuna on lähinnä kanttiinin lopettamisen myötä vähentynyt 30:stä 26:een, joista kaksi on oppisopimuskoulutuksessa. Syksyn aikana on tarkoitus lopettaa Kuusanmäen jakelukeittiön toiminta, jolloin henkilöstön määrä vähenee yhdellä. Johtamiseen käytetty resurssi (yksi) on ennallaan. Yleinen edunvalvonta: Yleiseen edunvalvontaan siirtyi maakunnalle 10 yleistä edunvalvojaa ja neljä edunvalvontasihteeriä, yhteensä 14 henkilöä. Yleisen edunvalvonnan virkarakennetta kevennettiin v niin, että kuusi edunvalvojan virkaa lakkautettiin ja tilalle perustettiin kuusi edunvalvontasihteerin työsuhteista vakanssia. Yleisen edunvalvonnan henkilöstövahvuus oli yhteensä 16 henkilöä. Yleisen edunvalvonnan hallintoa on muutettu perusteellisesti: on saatu edunvalvontavastaava (lakimies), vähennetty edunvalvontavastaavia ja lisätty samalla edunvalvontasihteereitä. Palkat on tarkistettu muuttuneen työnvaativuutta vastaaviksi. Yleinen edunvalvonta siirtyy v alusta lähtien valtion vastuulle (oikeusaputoimiston) Alueidenkäyttö ja hanketoimiala 1.3 Yhteenveto Alueidenkäyttö ja hanketoimialan vakinainen henkilöstö (kuusi) on pysynyt entisenä. Lisäystä on suunnittelu- ja kehittämisen toimialalta siirretty maakuntasihteeri. Määräaikaisia työntekijöitä on kolme enemmän kuin vuoden 2005 alussa. He ovat erikseen rahoitetuissa projekteissa. Maakuntasihteerin nimikkeenmuutos laitetaan vireille. Maakunnan keskushallinnon henkilöstön määrä on aluksi kasvanut uusien tietojärjestelmien käyttöönoton aikana noin kymmenellä. Vuosien 2006 ja 2007 aikana se on alentunut jokseenkin saman verran. Määräaikaisten osuus ja määrä on kasvanut, mikä mahdollistaa henkilöstön määrän vähentämisen

5 5 lähitulevaisuudessa. Kasvu on johtunut uusista projekteista. Delegointipäätöksillä työnjohtovastuuta on siirretty maakuntajohtajalta suunnittelujohtajalle, aluesuunnittelijalle ja kehittämisjohtajalle. Maakunnan ylin johto on (maakuntajohtaja, hallintojohtaja, talousjohtaja, henkilöstöjohtaja ja sisäinen tarkastaja) Kainuun kuntien vastaavaan nähden keveä huomioon ottaen toiminnan laajuuden. 2. KOULUTUSTOIMIALA 2.1. Organisatoriset muutokset Ammatillinen koulutus kolmesta oppilaitoksesta yhteen oppilaitokseen, joka toimii kunnallisena liikelaitoksena ammatillinen perustutkintokoulutus (nuorten koulutus), ammatillinen aikuiskoulutus ja oppisopimuskoulutus yhden oppilaitoksen järjestämäksi Lukiokoulutus kahdeksasta lukiosta lukiokoulutuksen neljään tulosyksikköön Koulutustoimialan hallinto uusi elin koordinoi ammatillisen ja lukiokoulutuksen yhteistyötä vastaa yhteyksistä maakuntahallintoon 2.2. Muutokset päätoimisesti johtavissa esimiestehtävissä olevien henkilöiden määrissä Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen johtavissa esimiestehtävissä toimivien henkilöiden määrä on alentunut verrattuna neljällä henkilöllä (21 -> 17 eli 16.7 %). Lukiokoulutus Lukioiden rehtoreiden määrä on alentunut neljällä henkilöllä (10 -> 6 eli 40,0%). Koulutustoimiala Koulutustoimialalla uusi esimiestehtävä on koulutustoimialan toimialajohtaja. Koulutustoimialan johtavissa esimiestehtävissä päätoimisesti toimivien henkilöiden kokonaismäärän muutos on vähennystä kahdeksan henkilöä (32 > 24 eli -25,0%).

6 Toiminnan määrälliset muutokset Vuoden 2006 nuorisosasteen vuosiopiskelijamäärä on 241 opiskelijaa (-6,0%) pienempi kuin vuonna Ammatillisen aikuiskoulutuksen määrä vuonna 2006 oli noin suurempi kuin vuonna 2004 (+19,0%). Oppisopimuskoulutuksen määrä säilyi jokseenkin ennallaan. Taulukko 1. Tilanne Oppilaitos AMMATILLINEN KOULUTUS Kainuun ammattiopisto Kajaani, Sotkamo ja Vaala Johtavassa asemassa olevat esimiehet 1 johtava rehtori 3 rehtoria 1 talousjohtaja 1 kehitysjohtaja 10 koulutusjohtajaa 3 apulaisrehtoria Nuorisoastee n opiskelijamäär ä, vuosikeskiarv o v [vuosiopiskelij aa] Huomaa! 1843 Aikuiskoulutusta maakunnallisesti (n opiskelijatyöpäivää) Kuhmon oppimiskeskus 1 rehtori 1 apulaisrehtori / kansalaisopiston rehtori 107 Aikuiskoulutusta Kuhmossa ja kansalaisopisto Suomussalmi-opisto 1 rehtori 189 Aikuiskoulutusta Suomussalmella LUKIOKOULUTUS Hyrynsalmen lukio 1 rehtori 68 rehtorilla oli myös kunnan sivistystoimen muita tehtäviä Kajaanin lukio 1 rehtori apulaisrehtoria Kuhmon yhteislukio 1 rehtori 240 Paltamon lukio 1 rehtori 148 Puolangan lukio 1 rehtori 57 rehtorilla oli myös kunnan sivistystoimen muita tehtäviä Sotkamon lukio 1 rehtori 311 Suomussalmen lukio 1 rehtori 174 Vuolijoen lukio 1 rehtori 49 rehtorilla oli myös kunnan sivistystoimen muita tehtäviä YHTEENSÄ

7 7

8 8 Taulukko 2. Tilanne Yksikkö (Oppilaitos) KOULUTUSTOIMIALA AMMATILLINEN KOULUTUS Kainuun ammattiopisto - 6 maakunnallista tulosyksikköä Johtavassa asemassa olevat esimiehet 1 toimialajohtaja 1 johtava rehtori 3 rehtoria 1 talousjohtaja 1 palvelujohtaja 4 koulutuspäällikköä 6 koulutusjohtajaa 1 toimipaikan johtaja / kansalaisopiston rehtori Nuorisoastee n opiskelijamäär ä, vuosikeskiarv o v [vuosiopiskelij aa] Huomaa! 1952 Aikuiskoulutusta maakunnallisesti yhden oppilaitoksen toimesta ( vuonna 2006 noin opiskelijatyöpäivää) Kuhmossa kansalaisopisto LUKIOKOULUTUS Filiaalilukiot - Hyrynsalmen lukio - Paltamon lukio - Puolangan lukio - Suomussalmen lukio - Vuolijoen lukio Kajaanin lukio 1 rehtori 492 (62) (149) (64) (177) (40) 1 rehtori apulaisrehtoria Kuhmon yhteislukio 1 rehtori 212 Sotkamon lukio 1 rehtori 324 YHTEENSÄ SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMIALA 3.1 Johdanto Sosiaali- ja terveystoimiala on Kainuun maakunta -kuntayhtymän suurin toimiala. Maakunnan henkilöstöstä toimialalla on noin 77 % eli 2680 henkilötyövuotta 3500:sta (htv2). Kainuun maakunta -kuntayhtymän nettorahoituksesta eli ns. kuntarahoituksesta sosiaali- ja terveystoimialan osuus on 90 %:a. Toimialan kulut ovat noin 200 milj. euroa vuonna 2007 ja

9 9 niistä katetaan oman toiminnan tuotoilla 35 milj. euroa (17 %). Sosiaali- ja terveystoimiala koottiin yhdeksän kunnan sosiaali- ja terveystoimista sekä Kainuun sairaanhoito- ja erityishuoltopiirin kuntayhtymästä. Lasten päivähoito ainoastaan jäi kuntien vastuulle. Kainuun kunnat olivat organisoineet sosiaali- ja terveystoimensa tavanomaisesti. Kainuussa oli sosiaali- ja terveydenhuolto yhdistetty ensimmäisten joukossa jo 1990 luvun alussa. Jokaisessa kunnassa sosiaalija terveystoimesta vastasi lautakunta ja sen hallinnosta vastasivat useimmiten kaksitahoinen virkamiesjohto: vastaava lääkäri ja sosiaalijohtaja. Asianomaiset johtavat viranhaltijat osallistuivat lähes kaikissa kunnissa myös kiinteästi asiakaspalveluun. Kainuun sairaanhoito- ja erityishuoltopiirin kuntayhtymään oli jo 1980-luvulla yhdistetty samaan hallintoon kolme eri toimintoa: kehitysvammaisten erityishuolto, mielenterveystyö ja somaattinen erikoissairaanhoito. Kainuun sairaanhoitopiiri ja erityishuoltopiirin kuntayhtymällä oli oma talous- ja henkilöstöhallinto, joka siirtyi Kainuun maakunta -kuntayhtymän talous- ja henkilöstöhallinnoksi yhdessä kunnista siirtyneiden ammattilaisten kanssa. 3.2 Hallintoresurssin muutos Sosiaali- ja terveystoimialalle ei ole otettu ainuttakaan uutta henkilöä organisaation ulkopuolelta merkittäviin hallinnollisiin tai johtamistehtäviin. Osa ennen vuotta 2005 merkittävissä johtamistehtävissä olleista henkilöistä ei ole enää hallinnossa johtamistehtävissä, vaan joko oman koulutuksensa mukaisessa ammatillisessa työssä tai poistunut organisaatiosta. Toisin sanoen kaikille entisille johtajille ei ole riittänyt pomon paikkoja. Sosiaali- ja terveystoimialalla on nyt enemmän päätoimisia johtajia kuin ennen vuotta Tämän takia Marita Pikkarainen selvitti hallintoon ja johtamiseen sosiaali- ja terveystoimessa käytetyn työpanoksen ennen vuotta 2005 ja vuoden 2005 jälkeen. Tulosalue Hallintoon/johtamiseen käytetty työpanos ennen vuotta 2005 vuoden 2005 jälkeen johdon tuki ympäristö th terv. ja sairaudenhoito sairaanhoidolliset p. perhepalvelut vanhuspalvelut Yhteensä

10 10

11 11 4. JOHTOPÄÄTÖKSET JA SUOSITUKSET Hallinto ei ole paisunut vaan päinvastoin entisestään supistunut. Hallinto on kyllä selvästi etääntynyt monien toimijoiden eli työntekijöiden läheltä. Sosiaali- ja terveystoimiala on ryhtynyt korjaamaan perhepalveluiden hallintoa, joka osin on perustunut alueelliseen jakoon. Se on heikentänyt toimintojen kehittämistä, palveluiden saatavuuden, laadun ja resurssoinnin yhdenmukaistamista. Lisäksi se on tuonut yhden vältettävissä olevan hallintoportaan. Suositus 1 Perhepalveluiden uudelleen organisointi on perusteltua ja sen toteuttaminen vuoden 2008 alusta lähtien on varmistettava tekemällä tarvittavat erillispäätökset asiasta pian. Uuden organisaation vastuuhenkilöiden valintaan on ryhdyttävä hetimiten, jotta mahdollisesti organisaation ulkopuolelta valitut henkilöt voivat ottaa tehtävänsä vastaan vuoden 2008 alusta. Marita Pikkaraisen tekemässä selvityksessä on listattu sosiaali- ja terveystoimialalla tehdyt delegointipäätökset, joita löytyi 109 kappaletta. Osa oli jonkin erityislain mukaan sosiaalilautakunnalle kuuluvan oikeuden tai velvollisuuden delegointi yksityiselle viranhaltijalle tai viranhaltijaryhmälle. Toinen osa delegointipäätöksiä oli tehty hallintosäännön 1 :n nojalla. Tällöin jokin viranhaltija on eri johtosäännön mukaista toimivaltaa siirtänyt omalla päätöksellään alaiselleen viranhaltijalle. Tätä delegointivaltaa on käytetty ehkä liian laajasti ja epäyhtenäisesti. Se vaikeuttaa organisaation toimivalta ja vastuusuhteiden hahmottamista ja mahdollistaa kokonaisuuden kannalta ei perusteltujen päätöksien tekemisen. Lisäksi delegointipäätöksissä on kirjavuutta, mikä vaikeuttaa myös vastuiden hahmottamista. Suositus 2 Selvitetään toimivallan jakaantuminen ja selvitetään, miltä osin on perusteltua kumota delegointipäätökset ja miltä osin olisi perusteltua delegoinnin sijaan toimivaltaa antaa oikealle tasolle suoraan johtosäännöllä. Johtosäännöllä annettua toimivaltaa on myös erillisillä toimielimien päätöksillä otettu pois ja nostettu korkeammalle tasolle. Tosiasiassa näin on ollut tilanne lähes koko ajan Kainuun maakunta -kuntayhtymässä. Suositus 3 Käynnistetään johtosääntöjen lähinnä hallintosäännön uudistus, jossa kohdennetaan henkilöstöasioissa toimivalta oikealle tasolle, ettei kaiken aikaa olisi tarve alimpien toimielimien päätöksillä nostaa valtuuston antamaa toimivaltaa korkeammalle tasolle. Se on ollut luottamuksen horjumisen yksi syy ja ponnin puheenvuoroille hallinnon paisumisesta.

12 12 Delegointimahdollisuus delegoida itselle kuuluvaa päätösvaltaa omalla päätöksellä on vaarallinen valtaoikeus. Se mahdollistaa kokonaisuuden kannalta huonoja päätöksiä. Esiin on tullut tapauksia, joissa delegointipäätöksen seurauksena on tullut paineita lisäkustannuksiin eli palkankorotuksiin. Viranhaltijapäätöksellä on usein merkittäviä taloudellisia seuraamuksia. Taloushallinnossa pienenkin laskun maksuunpano edellyttää kahden eri henkilön mukanaoloa toinen tarkastajana ja toinen hyväksyjänä. Valtiolla on yleistä se, että myös viranhaltijapäätökset tehdään esittelystä. Suositus 4 Muutetaan johtosäännöt siten, että kaikki viranhaltijapäätökset (julkistaa valtaa koskevat eli päätökset, joista muutoksenhaku on mahdollista) tehdään esittelystä. Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksiin osallistuvat järjestelmällisesti kaikki toimialan tulosaluejohtajat ja johtavat toimialan yhteisten palveluiden viranhaltijat. Tämä on omiaan vaikeuttamaan lautakunnan kokouksien hallintaa. Lisäksi niihin sitoutuu runsaasti johtavassa asemassa olevien työaikaa. Menettely ei tue esittelijän asemaa toimialan johtajana. Menettely ei ole yleinen suomalaisessa kuntahallinnossa. Lisäksi kokouksiin voivat osallistua ja ovat osallistuneet maakuntahallituksen nimetty edustaja ja hallituksen puheenjohtajat. Lautakunnan kokouksiin voi siis osallistua ja osallistuu usein lähes yhtä monta muuta henkilöä kuin varsinaisia päätöksentekijöitä on lautakunnassa. Suositus 5 Sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksiin osallistuvat vain kokouksille välttämättömät lautakunnan alaiset viranhaltijat. Tarvittaessa esittelijä tai puheenjohtaja kutsuu asiakohtaisesti asian valmistelijan(t) kokoukseen kuultavaksi. Johtosääntöjä uudistettaessa maakuntahallitus osaltaan harkitsee riittääkö hallitukselta pienempi edustus kuin neljä henkilöä edustamaan hallitusta lautakuntien kokouksissa. Kainuun maakunta kuntayhtymä on uusi organisaatio. Siihen siirtyneillä on ollut keskenään erilainen organisaatiokulttuuri eli tavat toimia. Muutokset ovat olleet suuria ja se on tuonut myös tullessaan muutosvastarintaa, joka on purkautunut väittämillä hallinnon paisuminen, byrokraattisuuden lisääntyminen jne. Yhtenäisten toimintatapojen käyttöönotto on tietenkin ollut välttämätöntä. Se on edellyttänyt monien uusien ohjeiden laatimista. Ohjeista on tiedotettu ja kaikki löytyvät maakunnan omasta intranetistä, Kaimasta. Niiden löytäminen on koettu vaikeaksi. Suositus 6 Kootaan kaikki esimiestyöhön liittyvät erilliset ohjeet ja lomakkeet (myös sähköiseksi) esimiehen käsikirjaksi samaan paikkaan johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi. Järjestetään säännöllistä opastusta ohjeiden sisällöstä ja perusteluista.

13 13 Paljolti talousarvion ylittämisestä ja niistä johtuneista hallinnon puuttumisista on maakunnan organisaatioon eri tasojen välille kehittynyt tai ainakin kehittymässä molemmin suuntaista epäluottamusta. Samaa ilmiötä on osaltaan havaittavissa myös eri toimielimien välillä. Suositus 7 Luodaan käytäntöjä, joilla tulosaluejohtajat ja suurimpien vastuualueiden päälliköt sekä maakunnan ylin johto kohtaavat ja voivat tuoda esiin oman toimintansa kannalta tärkeimmät näkökulmat. Maakunnan toiminnan suunnittelussa ja valmistelussa nähtiin mahdollisuudet parantaa tuottavuutta, vaikuttavuutta ja palveluita panostamalla parempaan johtamiseen. Johtaminen edellyttää osaamista, jota voi myös oppia lisää. Suositus 8 Panostetaan johtamisen osaamiseen järjestämällä koulutusta oleville ja mahdollisesti tuleville johtajille. LOPUKSI Maakunnan ongelmat eivät johdu hallinnon paisumisesta eikä laajuudesta. Maakunta koottiin 11 eri organisaation osista. Jokaisella organisaatiolla oli oma tapansa toimia eli oma hallintokulttuuri. Hallinnon toimivuus edellyttää yhtenäistä toimintakulttuuria, joka ei ole vielä maakunnassa kokonaan sisäistetty. Vain pieni osa (tulosaluejohtaja ja muutamat vastuualuepäälliköt ja ylin johto) on valittu nykyiseen tehtäviinsä ja suurin osa esimiehistä siirtyi tehtävässään maakunnan hallintoon tuoden mukanaan oman kulttuurin. Kulttuurien yhteentörmäykset ovat vähentäneet hallinnon sujuvuutta ja toimivuutta. Maakunnassa on delegoitu toiminnallinen ja taloudellinen valta ja vastuu suhteellisen alas. Kokonaisvaltaisessa vastuunotossa on toivomisen varaa sekä sitoutumisessa toimeenpanna tehtyjä päätöksiä. Suositus 9 Hallinnon toimivuutta on parannettava ja johtajuutta vahvistettava.

YHTEENVETO RAKENNESELVITYKSESTÄ

YHTEENVETO RAKENNESELVITYKSESTÄ Erillisliite nro: 1 1 Kainuun maakunta -kuntayhtymä 14.9.2007 YHTEENVETO RAKENNESELVITYKSESTÄ 1. MAAKUNTAHALLITUKSEN ALAINEN TOIMINTA 1.1 Johdanto Rakenneselvityksessä tarkastellaan tulosyksiköittäin hallituksen

Lisätiedot

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö

Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Aikuiskoulutuksen haasteet ja verkostoyhteistyö Kaukametsä, Kouta-sali Kajaani ti 1.6.2010 Anssi Tuominen koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN KOULUTUS-

Lisätiedot

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009

Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa. Kongressikeskus Fellmanni, Lahti. ke 1.4.2009 Sivistystoimen yhteistyörakenne Kainuun maakunnassa Kongressikeskus Fellmanni, Lahti ke 1.4.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri

Lisätiedot

Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu. Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009. Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja

Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu. Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009. Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Siniset ajatukset Kainuun malliksi - tähän on tultu Kaukametsä, Kajaani ke 25.11.2009 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja MAAKUNTAKOKEILUN MERKKIPAALUT pääministeri Paavo Lipponen 16.10.2001 selvitysmies

Lisätiedot

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta

Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Henkilöstö valmisteluryhmän toiminta Tiedotustilaisuus 21.3.2012 Henkilöstöjohtaja Markku Hämäläinen Henkilöstö valmisteluryhmän kokoonpano: Puheenjohtaja Markku Hämäläinen henkilöstöjohtaja / Kainuun

Lisätiedot

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto

Henkilöstösuunnitelma 2016 2018 Yhteenveto Yhteenveto Henkilöstösuunnitelman yhteenveto TP 2014 TA 2015 TA 2016 TASU 2017 TASU 2018 Yleishallinto htv htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. htv henk.kust. Vakinaiset Yleishallinto 54,31 50,83

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2007 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.1.27 Liite nro: 1 TOIMINTATUOTOT Maakunnan talousarvion (MV 23.4.7) (ilman liikelaitoksia) mukaan toimintatuotot ovat vuodelle 27

Lisätiedot

Kainuun mallista Tiimalasiin

Kainuun mallista Tiimalasiin Kainuun mallista Tiimalasiin Uskalla kokeilla verkostofoorumi: Tulevaisuus tehdään kokeillen 15.11.2016 Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Marita Pikkarainen Kokeilut Kainuun malli Arjen

Lisätiedot

Hallintovaliokunnalle

Hallintovaliokunnalle SIVISTYSVALIOKUNNAN LAUSUNTO 13/2002 vp Hallituksen esitys laiksi Kainuun hallintokokeilusta Hallintovaliokunnalle JOHDANTO Vireilletulo Eduskunta on 23 päivänä lokakuuta 2002 lähettäessään hallituksen

Lisätiedot

vuoden 2006 loppuun saakka.

vuoden 2006 loppuun saakka. PÄÄTÖSVALLAN VASTUUN SIIRTÄMINEN ASIOISSA Heja 22.11.2006 Henkilöstöpäällikkö Koski: Taustaa: Nykyiset delegointipäätökset koskien vakanssien perustamista ja lakkauttamista, nimikemuutoksia ja palkkausta

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa. Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen johtaminen ja toimeenpano Kainuussa Annikki Aitoaho Kainuun maakunta-kuntayhtymä 2 Ivalo 625 km Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Kainuu 82 634 henkilöä

Lisätiedot

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö

SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö SOTE-uudistus, ammattikorkeakoulutus ja opiskelijat innovatiivinen yhteistyö 18.5.2017 Marjo Huovinen-Tervo, hallintoylihoitaja Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä 17.5.2017 Kainuun sosiaali-

Lisätiedot

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3

I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 VIRTAIN KAUPUNKI PERUSTURVALAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2 I luku YLEISET MÄÄRÄYKSET 3 1 Johtosäännön soveltaminen... 3 2 Toiminta-ajatus... 3 II luku PERUSTURVALAUTAKUNTA 3 3 Tehtäväalueet... 3 4 Perusturvalautakunnan

Lisätiedot

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA

TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA TYÖRYHMÄN ESITYS A-KLINIKAN JA TERVEYSKESKUKSEN KUNTAYHTYMÄN MIELENTERVEYSPALVELUJEN YHDISTYMISEN TOISESTA VAIHEESTA Perusturvalautakunta 28.4.2015 ( 39): Riihimäen seudun terveyskeskuksen yhtymähallitus

Lisätiedot

Kainuun maakunta - kuntayhtymän tehtävät siirtyvät jäsenkuntien vastuulle 1.1.2013 lähtien siten, että

Kainuun maakunta - kuntayhtymän tehtävät siirtyvät jäsenkuntien vastuulle 1.1.2013 lähtien siten, että 8 KAINUUN MAAKUNTA - KUNTAYHTYMÄN PURKUSOPIMUS 1. SOPIMUK SEN TAR KOITUS Kainuun maakunta - kuntayhtymä on huolehtinut maakunnan suunnittelusta, alueiden kehittämisestä, terveydenhuollosta, sosiaalihuollosta

Lisätiedot

Hyrynsalmen lukion lakkauttaminen

Hyrynsalmen lukion lakkauttaminen Koulutuslautakunta 65 14.10.2010 Koulutuslautakunta 72 04.11.2010 Maakuntahallitus I 240 15.11.2010 Maakuntavaltuusto 77 29.11.2010 Hyrynsalmen lukion lakkauttaminen KOLTK 65 Kainuun maakunta -kuntayhtymän

Lisätiedot

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1

Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen. Eija Tolonen 7.12.2010 1 Sosiaalipalvelujen valvonta Kainuussa vanhuspalvelujohtaja Eija Tolonen Eija Tolonen 7.12.2010 1 Ivalo 625 km Kainuun väkiluku v. 2009 Kainuu 83160 henkilöä Oulu 181 km SUOMUSSALMI PUOLANKA 9435 3183 HYRYNSALMI

Lisätiedot

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI

RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI 1 RAPORTTI TOIMENPITEISTÄ V. 2007 TALOUSARVIOSSA PYSYMISEKSI Hallituksen alainen toiminta Suunnittelu- ja kehittämisyksikkö Yhteiset palvelut Toiminta sopeutuu talousarvion 2007 voimavaroihin vähentämällä

Lisätiedot

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS

LUONNOS Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän organisaatio LUONNOS Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet ERVAlaboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Kainuun Työterveys

Lisätiedot

Kainuun hallintokokeilu: Siniset ajatukset -tavoitteista vaikutuksiin Alue- ja paikallishallintopäivät Kuopio 24.8.2010

Kainuun hallintokokeilu: Siniset ajatukset -tavoitteista vaikutuksiin Alue- ja paikallishallintopäivät Kuopio 24.8.2010 Kainuun hallintokokeilu: Siniset ajatukset -tavoitteista vaikutuksiin Alue- ja paikallishallintopäivät Kuopio 24.8.2010 hallintojohtaja Kalevi Yliniemi KAINUU IVALO 625 km KAINUU OULU 181 km KAJAANI Vaala

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen

Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen Maakuntahallitus I 85 16.03.2009 Maakuntahallitus I 142 04.05.2009 Maakuntahallitus I 220 31.08.2009 Esitys vuodelle 2009 varatun määrärahan korottamisesta sotiemme veteraanien palvelusetelien myöntämiseen

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen Kainuussa

Osaamisen kehittäminen Kainuussa Osaamisen kehittäminen Kainuussa Sokos Hotel Vuokatti ke 3.9.2008 Anssi Tuominen Koulutustoimialan johtaja Kainuun maakunta -kuntayhtymä Koulutustoimiala 2008 toisen asteen koulutus Opiskelijoita noin

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYS. Ympäristöterveydenhuollon johtaja Elina Felin 14.4.2016

POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYS. Ympäristöterveydenhuollon johtaja Elina Felin 14.4.2016 POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYS Ympäristöterveydenhuollon johtaja Elina Felin 14.4.2016 POHJOIS-KARJALAN YMPÄRISTÖTERVEYS Ympäristöterveydenhuollon yhteistoiminta-alue, jonka isäntäkuntana toimii Joensuun

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen

Sote- ja maakuntauudistus. Väliaikainen hallinto alkaen Sote- ja maakuntauudistus Väliaikainen hallinto 1.7.2017 alkaen 6.2.2017 Valmistelun vaiheet 9/2016 1.7.2017 1.7.2017 28.2.2018 1.3. 31.12.2018 Esivalmistelu 10 kk Väliaikainen hallinto 8 kk Käynnistäminen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PUHEMIESNEUVOSTON EHDOTUS 1/2010 vp Puhemiesneuvoston ehdotus laiksi eduskunnan virkamiehistä annetun lain 10 ja 71 :n, eduskunnan työjärjestyksen 73 :n ja eduskunnan kanslian ohjesäännön muuttamisesta

Lisätiedot

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA

I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN

Lisätiedot

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 Liite nro: TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 30.9.2010 Maakunnan talousarvio 2010 ja toimintasuunnitelma 2010 2013 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 14.12.2009 134.

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.

(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä. PORIN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 29.9.2014 tulevaksi voimaan 1.1.2015. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.) I LUKU

Lisätiedot

Sote alueen valmistelevakokous Kainuun kokemuksia

Sote alueen valmistelevakokous Kainuun kokemuksia Sote alueen valmistelevakokous 12.8.2014 Kainuun kokemuksia 2005 2013 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2013 Ivalo 625 km Kainuu 79975

Lisätiedot

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt 5.10.2015

KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA. Kainuun maakunnallinen nuorisovaltuusto hyväksynyt 5.10.2015 1 KAINUUN MAAKUNNALLISEN NUORISOVALTUUSTON MANUN TOIMINTAKÄSIKIRJA 2 Sisältö 1. MANUN TOIMINNAN TAUSTA... 3 2. MANUN YHTEISTYÖORGANISAATIOT... 4 3. MANUN JÄSENTEN NIMEÄMINEN... 6 4. MANUN TOIMINTAMUODOT...

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Liite 6, 15, 15.11.2004 Kainuun maakuntavaltuusto SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1. luku Toimiala ja organisaatio 1 Toiminta-ajatus 2 Tulosalueet Sosiaali- ja terveystoimen toimiala vastaa maakunnan

Lisätiedot

Terveydenhuollon atk-päivät. Jyväskylä 26.5.2009

Terveydenhuollon atk-päivät. Jyväskylä 26.5.2009 Terveydenhuollon atk-päivät Jyväskylä 26.5.2009 Yleistä Paras -hanke myllertää maata Sosiaali- ja terveydenhuollon toimijat odottavat lainsäädäntötyön tuloksia tulevaisuuden toimintoja linjaamaan Lainsäädäntötyön

Lisätiedot

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt

POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt POHJOIS-SAVON LIITON JOHTOSÄÄNTÖ 35/00.01.01.00/2010 Maakuntavaltuuston 13. päivänä marraskuuta 2006 hyväksymä, 9.6.2014 mkv päivittänyt 1. LUKU TOIMINTA-AJATUS JA TEHTÄVÄT 2. LUKU ORGANISAATIO 1 Toiminta-ajatus

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Toimialan toiminta-ajatus...

Lisätiedot

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut

Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Maakunnan perustaminen: Hallinnon järjestäminen Väliaikaishallinto Tukipalvelut Paikkakunta: Päivämäärä: Muutosjohtajien maakuntakierros 1 23.2.17 Julkisten sosiaali ja terveyspalvelujen rakenne Maakunta

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 9.8.2012 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli) (S10073)

Lisätiedot

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön

Muutosehdotukset yhtymävaltuuston hyväksymään hallintosääntöön Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 1(6) Muutosehdotukset yhtymävaltuuston 23.11.2016 19 hyväksymään hallintosääntöön 3 luku Henkilöstöorganisaatio 9 Henkilöstöorganisaatio

Lisätiedot

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015

HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 HENKILÖSTÖKERTOMUS 2015 1 2 Sisältö 1. Johdanto 4 2. Henkilöstön määrä ja rakenne 31.12. 5 3. Johtaminen 6 4. Henkilöstön osaaminen ja ammattitaito 7 5. Työhyvinvoinnin edistäminen 7 6. Henkilöstökustannukset

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen

Valtuustoaloite: Kuntouttavan työtoiminnan kehittäminen Maakuntavaltuusto 114 28.09.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 297 04.11.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 358 16.12.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 166 16.06.2010 Valtuustoaloite: Kuntouttavan

Lisätiedot

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN

KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN KATSAUS KAINUUN KUNTIEN HYVINVOINTIJOHTAMISEEN 3.4.2013 Terveempi Pohjois-Suomi 2, Kainuun osahanke Sari Marita Ikäheimo Kainuun sosiaali ja perusterveydenhuollon kuntayhtymän perussopimus 3 Toiminta ajatus

Lisätiedot

Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku

Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku TIEDOTE Julkaisuvapaa 19.3.2012 heti Kainuun toisen asteen koulutuksen kevään 2012 yhteishaku Toisen asteen koulutuksen valtakunnallinen sähköinen yhteishaku päättyi 16.3.2012. Kainuussa ensisijaisia hakijoita

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2011

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10.2011 KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 (Ilman liikelaitoksia) Seurantaraportti 1.1. 31.10. TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.10. Maakunnan talousarvio ja toimintasuunnitelma 2014 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa

Lisätiedot

Luottamushenkilön asema. Reino Hintsa

Luottamushenkilön asema. Reino Hintsa Luottamushenkilön asema kunnallis- ja hallinto-oikeuden oikeuden näkökulmasta Kunnan jäsenyys kunnan asukas yhteisö, laitos, säätiö, jolla on kotipaikka kunnassa se, joka omistaa kiinteistön kunnassa 2

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelut ja tehtävät 1.1.2013 alkaen

Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelut ja tehtävät 1.1.2013 alkaen Kunnanhallitus 20 24.01.2012 Kunnanvaltuusto 4 26.01.2012 Kainuun maakunta -kuntayhtymän toiminnan loppumisen johdosta uudelleen organisoitavat palvelut ja tehtävät 1.1.2013 alkaen 15//2010 KH 20 Valmistelijana:

Lisätiedot

1 Määräysten soveltaminen

1 Määräysten soveltaminen Kuopion kaupunki Sääntö 1 (8) Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 Määräysten soveltaminen Tämän johtosäännön määräyksiä noudatetaan, ellei kunnallisesta viranhaltijasta annetussa

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kuntayhtymän valtuusto Tarkastuslautakunta Tilintarkastaja Kuntayhtymän hallitus Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos Kuntayhtymän johtaja

Lisätiedot

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ

MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ MIKKELIN SEUDUN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ 2013 MIKKELIN KAUPUNKI Mikkelin seudun sosiaali- ja terveyslautakunnan johtosääntö Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 3.12.2012 41 Voimaantulo: 01.01.2013

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/ (6) Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 26/2016 1 (6) 108 Toimialan palvelukokonaisuuksien ason virkojen täyttömenettely ja kelpoisuusehdot HEL 2016-013422 T 01 01 00 Päätös päätti, että toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija.

Toimialajohtajana toimii kehitysjohtaja ja hänen sijaisenaan kaupunginhallituksen määräämä viranhaltija. 1 KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KESKUSHALLINNON JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutos: 1.1.2007 Muutos: 8.12.2008 Voimaantulo: 1.1.2009 Muutos: 15.11.2010 Voimaantulo: 1.1.2011

Lisätiedot

Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta

Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta 1 (6) Kainuun hallintokokeilun jatkovalmistelu Muistio 2/2009 Työvaliokunta Aika: keskiviikko 3.6.2009 klo 13.55 15.40 Paikka: Kajaanin kaupungintalon valtuustosali, Pohjolankatu 13, Kajaani 1. Avaus Maakuntajohtaja

Lisätiedot

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tarkastuslautakunta Kuntayhtymän valtuusto Kuntayhtymän hallitus Sisäinen tarkastus Tilintarkastaja Johtokunta Tulosalueet NordLab -laboratorioliikelaitos

Lisätiedot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot 1/5 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSOPIMUS Juankosken sivistyslautakunta 25.3.2014 15, liite 9 Tällä sopimuksella seuraavat osapuolet sopivat Kuopion alueen toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen

Lisätiedot

Tässä johtosäännössä säädetään hallintokeskuksen organisaatiosta ja tehtävistä.

Tässä johtosäännössä säädetään hallintokeskuksen organisaatiosta ja tehtävistä. Hyväksytty kaupunginvaltuuston kokouksessa 2.12.1993 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 9.9.2004 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 25.1.2007 Muutos hyväksytty kvsto:n kokouksessa 10.12.2012 HALLINTOKESKUKSEN

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kainuussa. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kainuussa. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kainuussa Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen Kainuun sijainti ja väkiluku kunnittain 2009 Ivalo 625 km Kainuu 82 634 henkilöä Oulu 181 km Helsinki 568 km SUOMUSSALMI PUOLANKA

Lisätiedot

HUS:n toiminnan arvioinnista

HUS:n toiminnan arvioinnista HUS:n toiminnan arvioinnista Reijo Salmela, LKT, THT, dos. Arviointijohtaja HUS, Ulkoisen tarkastuksen yksikkö 15.11.2012 Arviointiyhdistyksen keskustelufoorumi 1 Vuosibudjetti noin 1,7 miljardia euroa

Lisätiedot

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA

TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA KAINUUN MAAKUNTA -KUNTAYHTYMÄ 1 TALOUDEN SEURANTARAPORTTI AJALTA 1.1. 31.8.212 ALUSTAVA ARVIO Maakunnan talousarvio 212 ja toimintasuunnitelma 213 215 hyväksyttiin maakuntavaltuustossa 28.11.211 62. Käyttösuunnitelma

Lisätiedot

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen.

VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. VANTAAN KAUPUNGIN SIVISTYSTOIMEN TOIMALAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston 4. päivänä maaliskuuta 2013 hyväksymä. Voimassa 5.3.2013 alkaen. I luku Tehtäväalue 1 Tehtäväalue Sivistystoimen toimialan tehtävänä

Lisätiedot

1.1 Kohderahoitteiset tehtävät. Sitovuustaso. Toiminnan kuvaus/perustehtävä

1.1 Kohderahoitteiset tehtävät. Sitovuustaso. Toiminnan kuvaus/perustehtävä 1.1 Kohderahoitteiset tehtävät Toimiala/Palveluketju Vastuuhenkilö Sitovuustaso Taseyksikkö Kouvolan seudun ammattiopisto Rehtori Timo Olli Toiminnan kuvaus/perustehtävä Kouvolan seudun ammattiopiston

Lisätiedot

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa.

Niiltä osin kuin tehtävät hoitaa kuntayhtymä tai muu ulkopuolinen toimija, sosiaali- ja terveyslautakunta toimii ko. palveluiden tilaajan roolissa. Riihimäen kaupunki JOHTOSÄÄNNÖT SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 26.1.2015 Voimaantulo 1.4.2015 1. LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA 1 Toimiala Sosiaali- ja terveystoimialan

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Maakunnan hallintosääntö Kuntaliiton ja Kainuun liiton maakuntatilaisuus 24.4.2018 Kirsi Mononen, johtava lakimies Maakunnan hallintosääntö

Lisätiedot

Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan?

Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan? Mitkä tekijät leimaavat työelämän lähitulevaisuutta Kainuussa? Miksi Menesty koulutus ja valmennusohjelmaa tarvitaan? Menesty-hankkeen Orientaatiopäivä Ke 29.8.2012 Kaukametsän auditorio, Kajaani Markku

Lisätiedot

Keski-Uusimaa ja sote-uudistus

Keski-Uusimaa ja sote-uudistus Keski-Uusimaa ja sote-uudistus KUUMA-johtokunta 9.3.2016 Rolf Paqvalin Erityisasiantuntija Keski-Uudenmaan kunnat Keski-Uudenmaan kuntien yhteinen sote-valmistelu 1. Mukana Hyvinkää, Järvenpää, Nurmijärvi,

Lisätiedot

Liite 6: SÄÄSTÖLASKELMAT

Liite 6: SÄÄSTÖLASKELMAT LIITE 6 PAKETTI - KUNTIEN PALVELURAKENTEIDEN KEHITTÄMISPROJEKTI ASIKKALA-PADASJOKI-SYSMÄ PALVELUYHTEISTYÖSELVITYS Projekti on rahoitettu Euroopan Aluekehitysrahaston osarahoituksella (EAKR) kuntien vastatessa

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYS STRATEGIASSA JA ARJESSA

KANSAINVÄLISYYS STRATEGIASSA JA ARJESSA KANSAINVÄLISYYS STRATEGIASSA JA ARJESSA Kansainvälisesti taitava henkilöstö ammatillisen koulutuksen monimuotoisuuden vahvistajana teemaseminaari 1.10.2015 Kansainvälisten asioiden päällikkö Aino Malin

Lisätiedot

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä

Tilinpäätös Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen. Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Tilinpäätös 2013 Talousjohtaja Eija Tolonen-Manninen Tilikauden tulos 2013 Tilinpäätös on 3,4 miljoonaa euroa ylijäämäinen sen jälkeen, kun on huomioitu kunnille palautettava maksuosuus 3,4 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Selvitys 1 (10) Valtuustoaloitteet, Kuntayhtymävaltuusto 18.12.2013, 49. Hallinnon ja johdon kehittäminen 2011-2014. Päävaiheet

Selvitys 1 (10) Valtuustoaloitteet, Kuntayhtymävaltuusto 18.12.2013, 49. Hallinnon ja johdon kehittäminen 2011-2014. Päävaiheet Selvitys 1 (10) Valtuustoaloitteet, Kuntayhtymävaltuusto 18.12.2013, 49 Hallinnon ja johdon kehittäminen 2011-2014 Päävaiheet 1. Tavoitteet on asetettu 2010 Tiivistetty vaiheittainen kuvaus hallinnon ja

Lisätiedot

Opetushallitus - rahoitus- ja kustannustietopalvelut

Opetushallitus - rahoitus- ja kustannustietopalvelut mhtml:file://f:\opetushallitus20-20rahoitus-20ja20kustannustietopalvelut20h-salm... @ 001056 Kainuun maakunta-kuntayhtymä / Hyrynsalmi 07.11.2008 sivu 63 Lukion opiskelijamäärä: 38 Yli 18 v. aloitt. opiskelijoiden

Lisätiedot

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN MAMSELLI -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 08.02.2016 6 I YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena liikelaitoksena

Lisätiedot

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus

Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus 1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,

Lisätiedot

Koulutusjohtajan käytännön työn ja henkilöstöjohtamisen ajankohtaisia haasteita

Koulutusjohtajan käytännön työn ja henkilöstöjohtamisen ajankohtaisia haasteita Koulutusjohtajan käytännön työn ja henkilöstöjohtamisen ajankohtaisia haasteita Rehtorien ja koulutusjohtajien ajankohtaispäivät 28.-29.1.2015 Tampere Rehtori, KT etunimi.sukunimi@vantaa.fi Vantaan ammattiopisto

Lisätiedot

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018

Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Päijät-Häme Pohdintaa maakunnan konsernirakenteesta Maaliskuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kv 16/15.12.2012 139 Kunnanvaltuuston 15.12.2012 hyväksymä 622/00.01.01/2012. Kunnanhallituksen johtosääntö

Kv 16/15.12.2012 139 Kunnanvaltuuston 15.12.2012 hyväksymä 622/00.01.01/2012. Kunnanhallituksen johtosääntö Kunnanhallituksen johtosääntö voimaan 2013 1 Sisällys LUKU KUNNANHALLITUS... 3 Tehtävät... 3 Toimikausi ja kokoonpano... 3 Esittely... 3 Päätös- ja toimintavalta... 3 LUKU KONSERNIJAOSTO... 5 5. Kunnanhallituksessa

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011

TOIMINTAKERTOMUS 2011 LOUNAIS-SUOMEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ TOIMINTAKERTOMUS 2011 Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä omistaa Liedon ammatti- ja aikuisopiston, Loimaan ammatti- ja aikuisopiston ja Uudenkaupungin ammatti- ja aikuisopisto

Lisätiedot

Maakunnan hallintosääntö

Maakunnan hallintosääntö Maakunnan hallintosääntö Maku verkostotapaaminen 18.1.2018 Johtava lakimies Kirsi Mononen Hallintosäännön valmistelu Hallinto- verkosto» Kokoukset helmi- ja maaliskuussa» Lausuntokierros /nettiin kommentoitavaksi»

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/

Valtiovarainministeriö PL Valtioneuvosto Lausuntopyyntö VM/ 10.4.2012 Valtiovarainministeriö PL 28 00023 Valtioneuvosto valtiovarainministerio@vm.fi Lausuntopyyntö VM/17.2.2012 KUNNALLISHALLINNON RAKENNETYÖRYHMÄN SELVITYS Valtiovarainministeriö on pyytänyt 17.2.2012

Lisätiedot

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten

Maakuntahallitus Maakuntahallitus Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten Maakuntahallitus 110 15.09.2014 Maakuntahallitus 106 22.08.2016 Maakuntahallituksen päätösvallan delegointi AIKO hankerahoitusta varten 263/00.00.01/2010 MHS 15.09.2014 110 n ehdotus: Maakuntavaltuuston

Lisätiedot

TALOUSARVION VALMISTELU VUODELLE 2008

TALOUSARVION VALMISTELU VUODELLE 2008 TALOUSARVION VALMISTELU VUODELLE 2008 1 LIITE 1 Kainuun maakunta -kuntayhtymän talousarvio vuodelle 2008 tehdään tulosyksiköittäin erillisellä web-taloussuunnitteluohjelmalla. Kunkin tulosyksikön tiedot

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö

Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö Valtuusto hyväksynyt 18.2.2013 22, muutokset 26.10.2015 107 Seinäjoen kaupungin sosiaali- ja terveyskeskuksen johtosääntö I LUKU SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta

Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011. 634/2011 Laki. julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 15 päivänä kesäkuuta 2011 634/2011 Laki julkisen hallinnon tietohallinnon ohjauksesta Annettu Helsingissä 10 päivänä kesäkuuta 2011 Eduskunnan päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi

Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi Sosiaali- ja terveyslautakunta 264 24.08.2011 Sosiaali- ja terveyslautakunta 107 21.03.2012 Maakuntahallitus I 69 16.04.2012 Valtuustoaloite: Ennaltaehkäisevän päihdetyön organisointi 699/18/180/2011 STLTK

Lisätiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot

Kainuun maakunta -kuntayhtymä 16.6.2011 Sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma Ohjausryhmän kokoonpano ja yhteystiedot 16.6.2011 Kainuun sosiaalisen vahvistamisen kehittämisohjelma KAIRA -hanke (Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen) (S10179) KaiTo -projekti (Kainuulainen työ- ja terveyskunnon toimintamalli)

Lisätiedot

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018

Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Päijät-Häme Maakunnan konsernirakenteen valmistelu Huhtikuu 2018 Mitä lakiesitykset sanovat maakunnan rakenteesta Maakunnalla tulee olla: Maakuntavaltuusto, maakuntahallitus ja maakuntajohtaja Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019

Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Kemijärven kaupungin talouden tasapainottamisohjelma vuosille 2015-2019 Vuosi 2015 Vaikutus toimintaan Säästötavoite / Toteutuksen eteneminen Henkilöstömäärän vähentäminen valtuusto-sopimuksessa linjatun

Lisätiedot

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61)

PERUSTURVAKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ. Kristiinankaupungin kaupunginvaltuuston hyväksymä 10.12.2012 ( 61) Kristiinankaupunki Perusturvakeskuksen johtosääntö 1 Yhteistoimintamenettely 7.12.2010 Perusturvalautakunta 7.12.2010 ( 101) Kaupunginhallitus 13.1.2011( 16) Perusturvalautakunta 25.10.2011 ( 73) Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8)

Sosiaali- ja terveyslautakunnan ja jaoston sekä sosiaali- ja terveyspalvelukeskuksen johtosääntö 1(8) johtosääntö 1(8) SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNNAN JA JAOSTON SEKÄ SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 103 ja tulee voimaan 1.1.2013 Muutos KV 10.12.2012

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä kesällä 2010

Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä kesällä 2010 Sosiaali- ja terveyslautakunta 130 05.05.2010 Muutokset ja toiminnan rajaukset sosiaali- ja terveystoimialan palvelupisteissä kesällä 2010 STLTK 130 1. Terveyden- ja sairaudenhoitopalvelut Aikuisten mielenterveyspalveluiden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014

Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Konsernipalvelu Työnantajapalvelu Käsittelijä 21.10.2014 Kuopion kaupunki Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa 1 (14) Vanha sääntö Uusi sääntö Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA Kuopion kaupunki JOHTOSÄÄNTÖ TOIMIVALLASTA HENKILÖSTÖASIOISSA

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1.1.2009 Kaupunginvaltuusto 20.10.2008 VAKKA-SUOMEN VEDEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Nimi ja tehtävät Vakka-Suomen Vesi LIIKELAITOS on KUNTALAIN MUKAINEN Uudenkaupungin

Lisätiedot

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ

LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ LUKIOLIIKELAITOS TAVASTIAN JOHTOSÄÄNTÖ 1. SOVELTAMISALA Hämeenlinnan seudun koulutuskuntayhtymän ylläpitämästä lukioliikelaitos Tavastiasta ovat voimassa laissa säädetyn lisäksi tämän johtosäännön määräykset.

Lisätiedot

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa 21.9.2012 Kari Puumalainen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Kuntayhtymän johtaja Ammatillisen koulutuksen aluekehitysrooli Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä

Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Arto Ylitalo Kuntayhtymän johtaja Luottamushenkilöiden koulutus- ja perehdytysohjelma Rovaniemen kaupunki 11.4.2013 Omistajat - koko Lapin asialla Organisaation tehtävät

Lisätiedot

Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma

Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma Talousarvio 2010 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Maakuntajohtaja 24.11.2009 JULKAISUVAPAA 24.11.2009 KLO 10.00 /as 100 0 Kainuun alijäämät, /asukas 2004 2005 2006 2007 2008 Arvio 2009-100 -200-300 -400-500

Lisätiedot

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005

Kunnan konserniohjaus. Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Kunnan konserniohjaus Tiedotustilaisuus 28.6.2005 Omistajapolitiikka ja konserniohjaus Omistajapolitiikka Omistajastrategia - mitä omistetaan Konsernisohjaus - miten omistetaan Strategegisten tavoitteiden

Lisätiedot

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen

Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Kunnanhallitus 242 12.10.2015 Perusturvalautakunta 54 21.10.2015 Rautavaara-Savotta: Hallintosäännön uudistaminen 1.1.2016 alkaen Khall 12.10.2015 242 Kunnanjohtaja Unto Murto antaa asiasta 07.10.2015

Lisätiedot

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00

Kunnanvirastossa 5.10.2015 klo 9.00-15.00 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 80 Kokousaika 29.9.2015 klo 17.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 69 70 71 72 73 74 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot