Tekninen lautakunta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekninen lautakunta 139 21.04.2015"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö Jorma Kajannon valituksesta koskien teknisen lautakunnan päätöstä , Kerosärkän alueella sijaitsevien mökkitonttialueiden vuokraaminen; Kajantojen oikaisuvaatimus /62.621/2013 TL 139 Selostus: Valituksen alaista asiaa on käsitelty teknisessä lautakunnassa seuraa vas ti: : "Kerosärkän alueella sijaitsevien mökkitonttialueiden vuok raa minen; Jorma Kajannon anomus Jorma Kajanto, Jori ja Pasi Kajannon valtuuttamana on jättänyt päivätyn hakemuksen, että Savonlinnan kaupunki vuokrai si kaupunginhallituksen päätöksen mukaisesti heille Punkaharjun Vaahersalon Keronsärkän alueella sijaitsevan mää räalan, joka on ollut aiemmin vuokrattuna hakijalle päät ty neellä vuokrasopimuksella. Hakija esittää vuokrasopimusta teh tä väk si viiden vuoden määräajaksi alkaen ja sen jäl keen toistaiseksi puolen vuoden irtisanomisajalla sekä vuokraksi euroa elinkustannusindeksiin sidottuna. Lisäksi hakija esittää, et tä vuokranantajalla olisi oikeus irtisanoa vuokrasopimus, mikäli mää räalal la ei ole järjestetty jätevesien käsittelyä säännösten edel lyt tä mäl lä tavalla mennessä. Kyseinen noin m 2 suuruinen määräala on ollut vuokrattuna allekirjoitetulla vuokrasopimuksella Jorma Kajannolle ja Pun ka har jun kunnanhallituksen päätöksen mu kaises ti jatkettuna ja täydennettynä Pasi, Jori ja Ant ti Kajannolle. Kyseisessä vuokrasopimuksessa on ollut ehto, et tä sopimus ei ole siirrettävissä kolmannelle eikä se siirry myöskään pe rikun nal le. Savonlinnan kaupunginhallituksen päätöksen mu kaises ti määräala on päätetty vuokrata Jorma Kajannolle vuoden 2016 loppuun saakka, jolloin tarkastellaan, täyttyvätkö määräalalla kaik ki jätevesien käsittelyä koskevien säännöksien ehdot. Muutoin vuok raeh dot on päätetty samoiksi kuin teknisen lautakunnan vuokratessa tontin Keronsärkän alueelta Kai ja Riit ta Lindroosille. Hakemuksen mukaiset ehdot poikkeavat kaupunginhallituksen päätök sen mukaisista, joten hakemuksen mukaisen vuokrasopimuksen te ke mi sel le ei ole edellytyksiä. Kaupunginhallituksen päätöksen mu-

2 kai ses ti voidaan määräala vuokrata Jorma Kajannolle, ei ha ki joil le, saakka eli vuokra-ajaksi tulisi , jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa puolen vuoden ir ti sa no misajal la, mikäli määräalalla täyttyvät kaikki jätevesien kä sit te lyä koskevien säännöksien ehdot. Muussa tapauksessa vuok ra so pi mus päättyy ilman eri irtisanomista Vuokran tulee vastata Lindroosien vuokrasopimusta eli olla euroa vuodessa siten, että vuosivuokra sidotaan vuoden 2012 kes kimää räi seen elinkustannusindeksin pistelukuun 1863 ja sitä tar kas tetaan vuosittain keski-indeksin muutosta vastaavasti. Lisäksi so pi mukseen tulee ottaa ehto vuosien mak sa mat to mien vuokrien (yhteensä euroa) maksamisesta vastaavasti kuin Lindroosien sopimuksessa on ollut. Näiden edellytysten täyt tyes sä vuokrasopimus voidaan tehdä. Asiakirjat ovat liitetty portaaliin ja ovat nähtävänä kokouksessa. Valmistelu: kaupungingeodeetti Timo Nokelainen, Teknisen johtajan esitys: Tekninen lautakunta päättää vuokrata Jorma Kajannolle noin m2:n suuruisen määräalan Savonlinnan kaupungin Vaahersalon kylää olevasta tilasta Kunta-Paavola RN:o 3:66 (kiinteistötunnus ) väliseksi ajaksi se los tus osas sa esitetyin ehdoin. Päätös: Esitys hyväksyttiin. Tiedoksi: Jorma Kajanto Toimenpiteet: Tonttipalvelut" Tästä päätöksestä tehdyn oikaisuvaatimuksen käsittely: : "Kerosärkän alueella sijaitsevien mökkitonttialueiden vuok raa minen; Kajantojen oikaisuvaatimus Pasi, Jori, Antti ja Jorma Kajanto ovat jättäneet teknisen lau ta kun nan päätökseen liittyen päivätyn oi kai su vaa timuk sen. Oikaisuvaatimus pöytäkirjaliitteenä D. Oikaisuvaatimuksessa pyydetään vaatimuksessa mainitun pe rus tein 1) poistamaan ehto, jonka tulisi maksaa vuokrat myös aiemman vuok ra so pi muk sen päättymisen jälkeiseltä ajalta (yh teensä euroa) 2) muuttamaan sopimusaikaa siten, että sen tulisi olla voimassa saakka, tai ainakin siihen siihen asti, jolloin jä te ve si ase-

3 tuk sen mukainen siirtymäaika päättyy (näillä näkymin ), ei kä asetuksen edellyttämiä toimenpiteitä olisi suoritettu 3) alueen vuokraamista Pasi, Jori ja Antti Kajannolle, jotka olivat viimei sim mäs sä päättyneessä vuokrasopimuksessa vuokralaisina. Välivuosien vuokrien perintään lienee päädytty siksi, ettei vuok ra-alueel la sijainneita rakennuksia ole purettu vuokrasopimusten pää tyt tyä , vaan ne ovat olleet ja ovat edelleen pai koil laan. Nyt kun jätevesiasetuksen mukaista siirtymäaikaa ollaan ilmeisesti jat ka mas sa, voitaneen sopimusaikaa jatkaa saakka. Mitä tulee vuokralaisiin, niin vuokrauspäätösten käsittelyn yh tey des sä on kaupungin ajatuksena ollut koko ajan se, että mi kä li ko. alueita päätetään uudelleen vuokrata, vuokrasopimukset voi daan tehdä vain alueiden alkuperäisten vuokralaisten nimiin, ei kä niihin tule siirto-oikeutta. Alue on yleiskaavan mukaista vir kis tys aluet ta, eikä siellä ole rakennuspaikkoja, joten vuokraamiselle ei pe ri aat tees sa olisi edes edellytyksiä. Silti tilanteen tulkintaa on ha lut tu venyttää niin, että alueet voitaisiin vuokrata alkuperäisille vuok ra lai sil le henkilökohtaisesti vielä kerran, jolloin vuokraaminen voisi si ten jatkua vain tietyn rajallisen ajan. Todettakoon vielä, että viimeisimmätkin alkuperäisten vuok ra so pimus ten jatkot ovat päättyneet Nyt ei ole kyse enää so pimus ten jatkamisesta vaan muodollisesti kokonaan uudesta asias ta ja uusista sopimuksista, joista kaupunki nyt harkintansa mukaan päättää. Sillä, kenen kanssa sopimukset oli viimeisimmässä päät ty nees sä jaksossa allekirjoitettu, ei tässä tilanteessa ole merkitystä. To det takoon, että myös kaupunginhallitus asiaa kä si tel lessään päätti, että alue vuokrataan nimenomaan Jorma Ka jan nol le. Valmistelu: kaupungingeodeetti Timo Nokelainen, Teknisen johtajan esitys: Tekninen lautakunta päättää, että koska Lindrooseilta on peritty ns. vä li vuo sien vuokrat, kaupunki ei yhdenvertaisuussyistä vuok raa aluetta Kajannolle, ellei vuosien , yhteensä 4.000,00 euroa, vuokraa makseta ennen vuokrasopimuksen al le kirjoit ta mis ta ja viimeistään Lisäksi lautakunta päättää, että koska jätevesiasetuksen siir ty mä aikaa ollaan jatkamassa asti, vuokrasopimus tehdään aiem min päätettyjä ehtoja noudattaen ko. päivämäärään asti. Sen sijaan oikaisuvaatimus vuokrasopimuksen laatimiseksi Pasi, Jo ri ja Antti Kajannon nimiin hylätään. Sopimus voidaan laatia ai em min päätetyin periaattein vain Jorma Kajannon nimiin.

4 Päätös: Esitys hyväksyttiin. Tiedoksi: Pasi, Jori, Antti ja Jorma Kajanto Toimenpiteet: Maankäyttö" Jorma Kajanto on jättänyt omissa nimissään Itä-Suomen hal lin to-oi keu del le valituksen, mikä on liitetty asiakirjoihin portaaliin. Kaik ki asiakirjat ovat nähtävänä kokouksessa ja portaalissa. Samasta päätöksestä ovat jättäneet Itä-Suomen hallinto-oikeuteen va li tuk sen myös Pasi, Jori ja Antti Kajanto. Mikäli kaupungin ai kaisem man päätöksen vastaisesti vuokrasopimus olisi tullut tehdä heidän kanssaan, tulee Jorma Kajannon valituksen käsittely tar peet tomak si, joten ennen Jorma Kajannon valituksen käsittelyä tulisi ratkais ta Pasi, Jori ja Antti Kajannon valitus ainakin siltä osin kuin se kos kee sitä, olisiko valituksen alainen maa-alue tullut vuokrata heil le. Mikä hallinto-oikeus kuitenkin katsoo Jorma Kajannon valituksen käsit te le mi sen tarpeelliseksi, on hallinto-oikeuden lausuntopyynnön mukai ses ti annettava lausunto kaikista valituksessa esitetyistä vaa ti muksis ta ja niiden perusteluista. Ensiksi valituksessa vaaditaan päätöstä muutettavaksi vuokran määrän osalta siten, että vuokrasopimuksessa vuokraksi mää ri te tään sama neliövuokra kuin kaupunki on kohdalla päät tänyt asettaa Riitta ja Kai Lindroosille vuokratulle määräalalle. Lo ma raken nus paik ko jen osalta hintataso ja sitä kautta vuokrataso ei määrity samalla tavalla pinta-alan mukaan kuin esimerkiksi ase ma kaa va-alueen omakotitonttien, vaan lähinnä ra ken nus paik ka koh tai ses ti, mikäli rakennuspaikat muutoin ovat ominaisuuksiltaan sa man lai sia. Nyt kyseessä olevien rakennuspaikkojen osalta hin ta ta son määritteleminen ei ole suoraan mahdollista, kun ei niille ylei sel lä retkeily- ja virkistysalueella sijaitsevina ole määriteltävissä ra ken nusoi keut ta tai muutakaan hintatason määrittämisessä olennaisia te ki jöitä. Tällaisessa tilanteessa hinnan määrittäminen puhtaasti ra ken nuspaik ka koh tai ses ti on yhtä hyväksyttävä menettely kuin pin ta-alaan perustuva hinnoittelu. Toiseksi valittaja vaatii päätöstä muutettavaksi siltä osin, kun vuok ralai nen vaaditaan maksamaan vuokraa vuokrattavasta alueesta alkaen, koska maa-alue ei ole ollut valittajalla vuokralla välit tö mäs ti edeltävänä ajankohtana. Tältä osin valitus on aiheel li nen ja perusteltu, koska lain mukaista perustetta periä vuok raa vastaavaa korvausta muulta kuin alueella vuokralaisena ennen vuokra suh teen päättymistä ei ole. Kolmanneksi valittaja vaatii vuokrasopimuksen voimassaoloaikaa

5 muu tet ta vak si olemaan voimassa viisi vuotta puolen vuoden ir ti sa nomis ajal la samalla tavoin kuin teknisen lautakunnan kohdalla päättäessä vuokra-ajasta Riitta ja Kai Lindroosille vuok ra tulla alueella sekä poistamaan vuokrasopimuksesta ehto, jon ka mukaan "uusi vuokrasopimus on voimassa saak ka, jonka jälkeen sopimusta voidaan jatkaa puolen vuoden ir ti sa no mis ajal la, mikäli määräalalla täyttyvät kaikki jätevesien käsittelyä kos ke vien säännösten ehdot. Muussa tapauksessa vuokrasopimus päät tyy ilman eri irtisanomista " Vuokra-ajan osalta todettakoon Lindroosien vuokrasopimuksen päätty vän , joten nyt käsiteltävänä oleva vuokrasopimus jat kuu jopa vuoden pidempään kuin vertailukohtana oleva sopimus eli valittajaa ei ainakaan tältä osin ole asetettu huonompaan ase maan kuin vertailukohtana olevia vuokralaisia. Jätevesien käsittelyvaatimus alueella perustuu osayleiskaavan mukai sen pohjavesialueen (pv) asettamiin rajoituksiin. Kaa va mää räysten mukaan alueella on kielletty sellainen rakentaminen ja muut toimen pi teet, joista voi aiheutua vesilain 1. luvun 18 ja 22 :ssä tar koitet tu ja seurauksia. Lisäksi jätevesien maahan imeyttäminen on kiellet ty. Lisäksi Savonlinnan kaupungin ympäristönsuojelumääräysten 5.2 :ssä todetaan, että "Näillä alueilla kaikki kiinteistöllä muo dos tuvat jätevedet on johdettava tiiviissä jätevesiputkessa poh ja ve si alu een ulkopuolelle tai ne on kerättävä tiiviiseen umpisäiliöön, joka on tyhjen net tä vä siten kuin määräysten 6.2 :ssä määrätään". Ympäristönsuojelulain pääperiaatteena on estää ympäristön pi laan tumi sen vaara ja lain :ssä todetaan, että saman lain :ssä säädetyn sijasta sovelletaan ankarampia puh dis tus vaa ti muksia, jos niistä muualla laissa säädetään tai sen nojalla säädetään tai mää rä tään. Mainittuja vaatimuksia ei myöskään sovelleta alueella, jota koskevat 202 :n nojalla annetut, ympäristöolosuhteista joh tu vat puhdistustasoa koskevat kunnan ympäristönsuojelumääräykset. Kun kaupungin ympäristönsuojelumääräykset ja kaavamääräykset mo lem mat kieltävät jätevesien maahan imeyttämisen, ei muiden kuin vesikäymälän jätevesien johtaminen maahan ym pä ris tön suo je lu lain 155 :n mukaisesti tule kyseeseen, vaikka niiden määrä olisi vä häinen. Vaatimus säädösten mukaisen jätevesien käsittelyn järjestämisestä ei ole kohtuuton, joten sen sisällyttäminen sopimusehtoihin on myös siltä kannalta mahdollista. Jätevesilaitteiston saneeraamista kos ke va ehto on myös vertailukohtana olevassa Lindroosien vuok ra so pi mukses sa, joten kaupungin päätös valittajan vuok ra so pi mus eh dois ta ei myöskään tältä osin aseta valittajaa eriarvoiseen ase maan.

6 Valittajan esiin nostamassa KHO:n ennakkoratkaisussa käsitellään kun nan velvollisuuksia yhdenvertaisuuden ja tasavertaisuuden to teutta mi seen maanvuokrasopimusten solmimisessa. En nak ko rat kai sun mukaan arvioitaessa sitä, ovatko kyseiset vuokralaiset mui hin vastaavien alueiden vuokralaisiin verrattuna samassa ase mas sa, ratkaisevaa on se, että kysymys on samalla alueella sijaitsevien vastaa vien alueiden vuokraamisesta. Oleellista on määrittää, mitä tar koite taan samalla alueella. Valituksen kohteena olevassa asias sa samaa aluetta olevia vuokrasopimuksia voidaan aluerajauksesta riippuen todeta olevan joko yksi (osayleiskaavan mukaista VR-aluet ta pidetään samana alueena) tai ei yhtään (jos samana alu ee na pidetään vain varsinaista Keronsärkän aluetta). Kun edellä on esitetty, ettei valittajan vuokrasopimus ehdoiltaan tai muu toin kaan poikkea vertailukohtana olevasta ainoana samalla alueella teh dys tä Lindroosien vuokrasopimuksesta, on selvää, että valittajaa on kohdeltu yhdenvertaisesti ja tasavertaisesti samalla alueella ole viin muihin vuokralaisiin nähden. Kartta alueesta on liitetty asiakirjoihin. Valmistelu: kiinteistöinsinööri Mikko Alin, Teknisen johtajan esitys: Tekninen lautakunta päättää antaa Itä-Suomen hallinto-oikeudelle se los tus osan mukaisen lausunnon Jorma Kajannon valituksesta koskien teknisen lautakunnan päätöstä , Ke ro sär kän alueella sijaitsevien mökkitonttialueiden vuokraaminen; Ka jan to jen oikaisuvaatimus Päätös: Esitys hyväksyttiin. Tiedoksi: Toimenpiteet: Itä-Suomen hallinto-oikeus Hallintopalvelut

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta

Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta 139 21.04.2015 Tekninen lautakunta 158 05.05.2015 Itä-Suomen hallinto-oikeuden lausuntopyyntö Jorma Kajannon valituksesta 27.2.2015 koskien teknisen lautakunnan päätöstä 13.1.2015 16,

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen

Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013

Lisätiedot

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen Tekninen lautakunta 119 24.03.2015 Tekninen lautakunta 344 27.10.2015 Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen 202/62.621/2014 TL 119 Selostus: Savonlinnan kaupunki

Lisätiedot

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252

Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 655/11.01.00/2014. Rakennus- ja ympäristölautakunta 16.12.2015 252 Rakennus- ja ympäristölautakunta 252 16.12.2015 Päätös / ympäristölupahakemus / Syväsatama, jätteiden loppusijoittaminen ja hyödyntäminen satamakentän rakenteissa, Kokkolan Satama / Länsi- ja Sisä-Suomen

Lisätiedot

137 10.12.2013 98 06.08.2014

137 10.12.2013 98 06.08.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta Rakennus- ja ympäristölautakunta 137 10.12.2013 98 06.08.2014 Oikaisuvaatimus toimenpidelupapäätöksestä 286-2013-781, kiinteistölle 286-21-6-6, Kaaritie 18, Kuusankoski,

Lisätiedot

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162

Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162 Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016

Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan.

Kokemäen kaupunki on etsinyt vapautuneisiin tiloihin uusia vuokralaisia useiden vuosien ajan. Kaupunginhallitus 6 19.01.2015 Kaupunginvaltuusto 5 26.01.2015 Kokemäen kaupungin ja Freyja Oy:n välisen vuokrasopimuksen muuttaminen (vuoden 2015 vuokraerien maksulykkäys) sekä vuoden 2015 talousarvion

Lisätiedot

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille Tekninen lautakunta 66 20.09.2017 Tekninen lautakunta 102 19.12.2017 102 Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen, leirintäalueviranomaisen ja rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien delegoiminen viranhaltijoille

Lisätiedot

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä

Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 84 24.09.2015 Päätös osuuskunnan vesijohto- ja viemäriverkostoon liittymisestä / RN:o 529-526-4-18, Heino Mauri kuolinpesä 599/11.04.02/2014 Kaavoitus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Kerosärkän alueella sijaitsevien mökkitonttialueiden vuokraaminen; Kajantojen oikaisuvaatimus 23.12.2014

Kerosärkän alueella sijaitsevien mökkitonttialueiden vuokraaminen; Kajantojen oikaisuvaatimus 23.12.2014 Kaupunginhallitus 234 15.04.2013 Kaupunginhallitus 271 06.05.2013 Tekninen lautakunta 382 09.12.2014 Tekninen lautakunta 16 13.01.2015 Kerosärkän alueella sijaitsevien mökkitonttialueiden vuokraaminen;

Lisätiedot

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3

Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 Kuntasuunnittelulautakunta 97 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 108 22.09.2016 Periaatepäätös lähipalvelurakennusten tontin luovuttamisesta Kirkonkylän Krannilan alueelta, kortteli 2110 tontti 3 727/10.00.03.00/2016

Lisätiedot

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen

TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen ---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 20.11.2015 13. Päätöksen antopäivä: 24.11.2015. Hakija [--] Osoite Pitkätie 277 15560 Nastola Suunnittelutarveratkaisu, Pitkätie 277 1280/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 24.11.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 411 Villähde Koivurinne 3:64 10771 Osoite Pitkätie 277 15560

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36)

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat 36) Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Yksityisteiden hoidon järjestäminen

Yksityisteiden hoidon järjestäminen Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden

Lisätiedot

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus

Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus Kunnanhallitus 305 27.11.2014 Kunnanhallitus 151 10.06.2015 Kunnanhallitus 19 28.01.2016 Työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun (TYP) yhteistyösopimus 143/00.04.01/2014 KH 27.11.2014 305 Työ-

Lisätiedot

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen RAKENNETUN 34 15.03.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 114 09.04.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 47 23.04.2018 Pyhtilänkankaan asemakaava-alueen osa-alueen (Pyhtilänkangas IV) tonttien hinnoittelun ja

Lisätiedot

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen

Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen Tekninen lautakunta 119 24.03.2015 Tekninen lautakunta 344 27.10.2015 Kaupunginhallitus 595 21.12.2015 Keskon (Citymarket) asiakaspysäköintialuetta koskevan vuokrasopimuksen tarkistaminen 202/62.621/2014

Lisätiedot

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen

- Asikkalasta, Padasjoelta ja Sysmästä yhteisesti kaksi jäsentä - Hämeenkoskelta, Kärkölästä, Myrskylästä ja Pukkilasta yhteisesti yk si jäsen Kaupunginhallitus 138 10.04.2017 Kaupunginhallitus 248 19.06.2017 Lausunto Päijät-Hämeen jätelautakuntasopimuksen päivittämisestä/yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 97/14.06.00/2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Hevossaaren ja Korpinmaan huoneenvuokrasopimuksin vuokrattujen mökkipalstojen vuokrasopimukset

Hevossaaren ja Korpinmaan huoneenvuokrasopimuksin vuokrattujen mökkipalstojen vuokrasopimukset Tekninen lautakunta 39 07.04.2015 Tekninen lautakunta 51 05.05.2015 Hevossaaren ja Korpinmaan huoneenvuokrasopimuksin vuokrattujen mökkipalstojen vuokrasopimukset 2918/10.00.02/2013 Tekla 07.04.2015 39

Lisätiedot

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale

Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale Kaupunginhallitus 258 20.10.2014 Kaupunginhallitus 294 07.12.2015 Myymälätilojen vuokran tarkistus/ Antiikki ja Sisustus Kristallisirpale 141/522/2013 Kaupunginhallitus 20.10.2014 258 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus

Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus Ympäristölautakunta 121 14.12.2015 Lausuntopyyntö valituksen johdosta (ymp. ltk. 26.10.2015 101) / Hämeenlinnan hallinto-oikeus 492/600/2015 Ympäristölautakunta 14.12.2015 121 Muutoksenhakija: Omistaja:

Lisätiedot

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen

Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33

VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 VALITUSOSOITUS (Poikkeamisluvat) 32, 33 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel

Lisätiedot

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.

Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien. Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri)

Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri) Tekninen lautakunta 166 26.08.2014 Oikaisuvaatimus jätehuoltopäällikön varastosiirtopäätökseen 1553 (Baidel Oy / Havila Harri) 5583/14.06/2014 Tela 166 Baidel Oy /Harri Havila on tehnyt oikaisuvaatimuksen

Lisätiedot

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013

Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Perusturvalautakunta 60 11.06.2013 Kaupunginhallitus 280 17.06.2013 Tarkastuslautakunta 2013-2016 40 28.08.2013 Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2012 PERLTK 60 Sosiaalityön johtaja Marketta Tiihala

Lisätiedot

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA

KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat

Lisätiedot

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016

Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 Kaupunginhallitus 23 26.01.2015 Kaupungin edustajat eri yksityisoikeudellisiin yhteisöihin vuosiksi 2015-2016 652/01.011/2012 KAUPHALL 26.01.2015 23 Seloste 1. Aino Mattila -säätiö Seloste Kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 Kaupunginhallitus 53 22.02.2016 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle

Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013

Lisätiedot

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 108 15.09.2016 KAUPUNGINHALLITUS 386 03.10.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 147 12.12.2016 Kaupunginmetsän teollisuustonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1327/10.1000.100001/2016

Lisätiedot

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä)

Nro 4 / Osayleiskaavan kaavakartta_10.000_ 26.5.2015 (vain sähköisenä) Ympäristölautakunta 54 26.05.2015 Kaupunginhallitus 178 01.06.2015 Ympäristölautakunta 95 24.11.2015 Kaupunginhallitus 361 01.12.2015 Kaupunginvaltuusto 77 07.12.2015 Kankaanpään keskustan ja sitä ympäröivien

Lisätiedot

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl.

Kaikkiaan edellä mainituilla alueilla on 69 omakotitonttia ja 12 ri vi talo tont tia, yhteensä 81 kpl. RAKENNETUN 107 25.09.2018 YMPÄRISTÖN LAUTAKUNTA KAUPUNGINHALLITUS 334 01.10.2018 KAUPUNGINVALTUUSTO 130 29.10.2018 Omakoti- ja rivitalotonttien alemyyntikampanja 631/10.1003.100303/2018 RAKYMP 107 Raahen

Lisätiedot

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson:

Valmistelija hallintopäällikkö Marja-Leena Larsson: Kaupunginhallitus 251 05.10.2015 Kaupunginhallitus 291 09.11.2015 Kaupunginhallitus 305 23.11.2015 Kaupunginhallitus 325 18.12.2015 Kaupunginhallitus 35 01.02.2016 SOSIAALITYÖN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.

Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015. Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9. Sivistyslautakunta 38 03.03.2015 Kunnanhallitus 84 30.03.2015 Kunnanhallitus 103 13.04.2015 Varhaiskasvatusjohtajan viran hoito 1.9.2015 alkaen 768/01.01.03/2015 SIVLTK 03.03.2015 38 Asian valmistelija:

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015

Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Kaupunginhallitus 12 12.01.2015 Kaupunginhallitus 281 30.11.2015 Kaupunginhallitus 296 07.12.2015 Lausunto Oinaskylän tuulivoimaosayleiskaavaehdotuksesta 774/613/2014 Kaupunginhallitus 12.01.2015 12 Vesannon

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA

Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA Sosiaali- ja terveysltk. 96 17.06.2015 LASTENSUOJELUN AVOPALVELUIDEN HANKINTA SOTEL 17.06.2015 96 Valmistelu: lapsiperhetyön päällikkö Annika Immonen, puh. 0400 126 151, hankintapäällikkö Tuure Marku,

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016

Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto

Lisätiedot

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:

Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita: Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 Ympäristölautakunta 72 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIHOHTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEITÖLLE UUSI-MIKKOLA RN:O 20:0 35/60.602/2013 Ympäristölautakunta 72 Asia Hakija

Lisätiedot

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä.

Lappeenranta-lisä on lasten kotihoidon tukimuoto, jonka mak sa minen on kaupungin päätettävissä. Kasvatus- ja opetuslautakunta 55 10.06.2013 Ilpo Heltimoisen ym. aloite sisäilmaongelman osaratkaisuksi 434/10.03.02.03/2013 KOLA 55 Valmistelija / lisätiedot: Kasvatus- ja opetustoimenjohtaja Tuija Willberg,

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59

VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 VALITUSOSOITUS (maa-ainesluvat) 59 Valitusaika Ympäristöteknisen lautakunnan lupajaoston päätökseen saa hakea muu tos ta va littamalla Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen kirjallisella va li tuk sel la.

Lisätiedot

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen

Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen TEKNINEN LAUTAKUNTA 127 20.11.2014 KAUPUNGINHALLITUS 471 01.12.2014 KAUPUNGINVALTUUSTO 157 08.12.2014 Pietarinpolun tonttien hinnoittelun ja luovutusehtojen hyväksyminen 1836/10.1000.100002/2014 TELA 127

Lisätiedot

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus

Puheenjohtajiston työryhmä Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Puheenjohtajiston työryhmä 6 15.02.2017 Kaupunginhallitus 3 20.02.2017 Kaupunginhallitus 3 10.04.2017 Kaupunginhallitus 5 26.06.2017 Vaihto määräalat tiloista 408-404-11-199, 408-404-8-98, 408-404-9-240

Lisätiedot

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31

VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 Ympäristölautakunta 75 04.12.2013 VAPAUTUSHAKEMUS POHJOIS HARTOLAN VESIOSUUSKUNNAN VESIJOHTOON JA VIEMÄRIIN LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA KIINTEISTÖLLE KOTIKUMPU 172-402-16-31 32/60.602/2013 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon

Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon Kaavoitus- ja ympäristölautakunta 29 12.03.2015 Lausunto vesiliikennelain mukaisesta hakemusasiasta / Nopeusrajoitus Airismaan länsikärjen ja Väliluodon väliseen kapeikkoon 114/10.05.01/2015 Kaavoitus-

Lisätiedot

23 17.02.2015 42 19.05.2015

23 17.02.2015 42 19.05.2015 Meri-Lapin ympäristölautakunta Meri-Lapin ympäristölautakunta 23 17.02.2015 42 19.05.2015 KATSELMUS KIINTEISTÖJEN KOTIRANTA 407-6:44 JA KEMINSEUTU 407-7:52 RAJALLA/LAUSUNTO VAASAN HALLINTO-OIKEUDELLE/VASTINE

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995).

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 (365/1995). MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 146, 147, 148, 150, 151, 152, 153, 155, 156, 160, 162, 163 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen

- 1 Kokouksen avaaminen. - 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta. - 4 Työjärjestyksen hyväksyminen Kaupunginhallitus 119 31.03.2014 Kaupunginvaltuuston kokouksen 27.1.2014 päätösten täytäntöönpano 1224/07.02.03/2014 KHALL 119 Kuntalain 23.1 :n mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan hal lin nos ta ja taloudenhoidosta

Lisätiedot

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136. MUUTOKSENHAKUOHJEET MUUTOKSENHAKUKIELTO Pöytäkirjan 39, 40, 41, 42, 44, 45, 46, 48, 49, 50, 55, 56, 59, 60 ja 62 :t. Valmistelua ja täytäntöönpanoa koskevaan päätökseen ei saa hakea muu tos ta. Sovellettava

Lisätiedot

Kirjainkiemurat - mallisivu (c)

Kirjainkiemurat - mallisivu (c) Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.

Lisätiedot

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen

Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset alkaen Sivistyslautakunta 40 16.05.2017 Veittijärvi-Moision ja Vuorentausta-Soppeenharjun kouluyksiköiden nimien muutokset 1.8.2017 alkaen 606/01.017/2016 SIVLTK 16.05.2017 40 Sivistysjohtaja Matti Hursti: Sivistysjohtajan

Lisätiedot

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.

(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00. Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014

Lisätiedot

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE Ympäristölautakunta 161 06.10.2015 Ympäristölautakunta 222 26.11.2015 MARKO RANTASEN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MARKO RANTASEN VALITUKSESTA TURUN HALLINTO-OIKEUDELLE

Lisätiedot

Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun

Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun Kaupunginhallitus 503 20.10.2014 Tontinosien 20-27-1 myyminen, Kaarlelankatu 70 / Peter Forsström perustettavien yhtiöiden lukuun 580/10/00/02/2014 KH 503 Valmistelija: kaupungingeodeetti Matti Kivistö,

Lisätiedot

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:

Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus: Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö

Lisätiedot

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk

Lautakunta on päättänyt vapauttamisen periaatteista 23.4.2015 kokouk Ympäristölautakunta 193 27.10.2015 Ympäristölautakunta 233 15.12.2015 MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VAPAUTUSHAKEMUS VESIHUOLTOLAITOKSEN VIEMÄRIVERKKOON LIITTÄMISESTÄ / LAUSUNTO MIRJA JA RAIMO LIETZÉNIN VALITUKSESTA

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1

Yleiskaavoittaja 14.12.2015 15. Hakija [--] Osoite Mahlavuorentie 45 15560 Nastola. Autotalli 21 1 Aitta 15 1 Poikkeamislupapäätös, Mahlavuorentie 45 1291/10.102/2015 Päätöksen antopäivä: 22.12.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 403 Immilä Mäntyranta 5:40 1900 Osoite Mahlavuorentie 45

Lisätiedot

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE

Lisätiedot

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN

OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN HINTOJEN TARKISTAMINEN Kaupunginhallitus 7 14.01.2015 Kaupunginhallitus 26 04.02.2015 Kaupunginvaltuusto 9 12.02.2015 Kaupunginhallitus 160 01.06.2016 OMAKOTITONTTIEN LUOVUTUSEHTOJEN VAHVISTAMINEN/JULIUKSENTIEN ALUEEN TONTTIEN

Lisätiedot

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa

1. toteutuvatko monipuoliset jätehuoltopalvelut ja mahdollisuus kiinteis töit täi seen jätehuoltoon kunnassa Jätelautakunta 23 16.06.2015 Jätteenkuljetuksen järjestäminen Someron kaupungissa 74/14.06.00/2015 JÄTELK 23 Forssan kaupungin jätelautakunta teki 11.6.2013 ( 10) jätelain 149 :n mukaisen päätöksen jatkaa

Lisätiedot

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos

Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos Kaupunginhallitus 275 13.08.2018 Kaupunginhallitus 346 22.10.2018 Kaupunginvaltuusto 90 12.11.2018 Kurjenrauman ranta-asemakaavan muutos 1059/10.03.06/2017 Kaupunginhallitus 19.02.2018 67 Maanomistaja

Lisätiedot

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

- 16 Kokouksen avaaminen Pöytäkirjantarkastajien valinta Työjärjestyksen hyväksyminen. Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 198 12.06.2017 Kaupunginvaltuuston kokouksen 24.4.2017 päätösten täytäntöönpano 1898/00.02.01/2017 KHALL 12.06.2017 198 Kuntalain (410/2015) 39 :n 1 momentin mukaan kunnanhallitus vas

Lisätiedot

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2)

Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) Yhteistyöryhmä 1 16.01.2013 Kunnanhallitus 71 04.02.2013 Yhteistyöryhmä 14 24.10.2013 Kunnanhallitus 289 02.12.2013 Vapaaehtoiset palkattomat virkavapaat ja työlomat (5+2) 26/01.01.03/2013 Yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle

Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 118 24.10.2018 Viranhaltijapäätösten ilmoituskäytäntö tekniselle lautakunnalle Tekninen lautakunta 24.10.2018 118 Tekninen johtaja Reima Ojala 11.10.2018: Kaupunginhallitus on käsitellyt

Lisätiedot

Tilan rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu

Tilan rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu Kuntasuunnittelulautakunta 98 20.09.2016 Kuntasuunnittelulautakunta 109 22.09.2016 Tilan 543-402-1-473 rakentamista ja käyttötarkoituksen muutosta koskeva suunnittelutarveratkaisu 584/10.03.00.02/2016

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa 2014 vuoden 2015 talousarvion.

Lisätiedot

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59

Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 Kunnanhallitus 34 09.02.2015 Lausunto Pohjois-Suomen hallinto-oikeudelle Inkeri Yrityksen valituksesta koskien Kittilän kunnanvaltuuston päätöstä 17.11.2014 59 451/00/2013 Khall 34 Kittilän kunnanvaltuusto

Lisätiedot

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016

MEIJERITIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS, LÄNSIOSA, HYVÄKSYMISKÄSITTELY 26/10/02/03/2016 Ympäristölautakunta 45 23.04.2015 Kaupunginhallitus 143 06.05.2015 Ympäristölautakunta 101 25.08.2015 Kaupunginhallitus 218 02.09.2015 Ympäristölautakunta 5 21.01.2016 Kaupunginhallitus 20 03.02.2016 Ympäristölautakunta

Lisätiedot

1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset.

1. Palvelun omakustannushinnan mukainen maksu, joka kattaa kaik ki palvelusta aiheutuneet kustannukset. Kaupunginhallitus 21 16.01.2017 Kaupungintalon tiloista perittävät käyttömaksut 29/02.04.00/2017 KH 21 Kaupunginvaltuusto päätti 2.11.2015 (75 ) Äänekosken kaupungin pal ve luis ta ja muista suoritteista

Lisätiedot

Maire Serkosalon oikaisuvaatimus / Ruotsalaisella sijaitsevien kaupungin omistamien vuokrapalstojen olemassa olevien sopimusten jatkaminen

Maire Serkosalon oikaisuvaatimus / Ruotsalaisella sijaitsevien kaupungin omistamien vuokrapalstojen olemassa olevien sopimusten jatkaminen Kaupunginhallitus 385 27.10.2014 Kaupunginhallitus 454 15.12.2014 Maire Serkosalon oikaisuvaatimus / Ruotsalaisella sijaitsevien kaupungin omistamien vuokrapalstojen olemassa olevien sopimusten jatkaminen

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Sofor Oy:n ja Kiinteistöyhtiö Kauhavan Tietotalo Oy:n välinen vuokrasopimus

Sofor Oy:n ja Kiinteistöyhtiö Kauhavan Tietotalo Oy:n välinen vuokrasopimus Konserni- ja henkilöstöjaosto 31 03.11.2015 Kaupunginhallitus 81 11.04.2016 Sofor Oy:n ja Kiinteistöyhtiö Kauhavan Tietotalo Oy:n välinen vuokrasopimus 332/5.52.525/2010 Konserni- ja henkilöstöjaosto 03.11.2015

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4

KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/ Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 2 Pöytäkirjan tarkastaminen 4 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 3/2017 1 Tarkastuslautakunta 09.03.2017 Aika 09.03.2017 klo 13:00-15:55 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä,

Va. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus päättää, että: 1) hallintojohtajan virka täytetään julkisella hakumenettelyllä, Kaupunginhallitus 8 09.01.2017 Kaupunginhallitus 54 13.02.2017 Kaupunginhallitus 95 13.03.2017 Kaupunginhallitus 122 10.04.2017 Kaupunginhallitus 153 08.05.2017 Kaupunginhallitus 189 30.05.2017 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,

Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen , Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"

Lisätiedot

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta.

Kunnanhallitus päättää ostoneuvotteluihin osallistumisesta. Kunnanhallitus 322 18.09.2017 Kunnanhallitus 336 02.10.2017 Kunnanhallitus 19 08.01.2018 Kunnanhallitus 22 17.01.2018 Valtuusto 10 25.01.2018 Siikajoen vanhustenkotiyhdistyksen ostotarjous 286/44.441/2017

Lisätiedot

Syksyllä 2015 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta

Syksyllä 2015 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta Kaupunginhallitus 296 28.09.2015 Syksyllä 2015 myyntiin ja vuokralle asetettavat omakotitalotontit Metsäkylän Työlänojan alueelta 418/52.522/2015 KAUPHALL 28.09.2015 296 Kaupunginarkkitehti Ritva Kangasniemi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00. Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen

Lisätiedot

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703.

Kyseessä on kaavoitusohjelman työ nro 1703. Kaupunkirakennelautakunta 9 17.01.2017 Kaupunkirakennelautakunta 68 14.03.2017 Kaupunginhallitus 108 20.03.2017 Kaupunginvaltuusto 16 27.03.2017 Merimiehenkatu 3 asemakaavamuutoksen hyväksyminen 7500/10.02.03/2016

Lisätiedot

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla

Kaavamääräys RA (loma-asuntoalue) Rakennusten sijoittaminen lomarakennuspaikalla Rakennuslautakunta 41 28.05.2014 Kunnanhallitus 140 09.06.2014 Rakennuslautakunta 8 04.02.2015 Rakennuslautakunta 29 16.04.2015 Poikkeamispäätös / Markus Sjöholm Rakltk 41 Valmistelija: tekninen johtaja,

Lisätiedot

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen

Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen Kunnanhallitus 238 14.08.2017 Kunnanhallitus 259 28.08.2017 Kunnanhallitus 279 09.10.2017 Kirkonkylän koulun väistötilojen vuokrasopimuksen hyväksyminen 1550/58.580/2017 Kunnanhallitus 14.08.2017 238 Tekninen

Lisätiedot

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus:

Vt. kaupunginjohtajan päätösehdotus: Kaupunginhallitus 38 12.02.2018 Kaupunginhallitus 65 06.03.2018 Kaupunginhallitus 88 26.03.2018 Kaupunginvaltuusto 24 26.03.2018 Kuntalain 85.2 :n mukaisten selitysten vaatiminen / jatkotoimenpiteet 2089/03.06.00/2018

Lisätiedot

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta

Y-tunnus: 0151364-1 PL 4, 15561 Nastola. Y-tunnus: 2657326-1 Selkotie 11, 15560 Nastola Omistusosuus: 1/1 kaupan kohteesta Kunnanhallitus 38 16.03.2015 Kauppakirja, Saremia Oy Kunnanhallitus 38 Nastolan kunnan ja Saremia Oy:n kesken on laadittu seuraavan sisäl töi nen kauppakirja. Kauppa perustuu kunnanhallituksen lainvoimaiseen

Lisätiedot

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ

VALTUUSTOALOITE SIIRTOLAPUUTARHATOIMINNAN MAHDOLLISUUKSIEN SELVITTÄMISESTÄ Kaupunginvaltuusto 92 01.07.2013 Kaupunginhallitus 275 19.08.2013 Kaupunginhallitus 88 16.03.2015 Tekninen lautakunta 94 28.10.2015 Kaupunginhallitus 80 29.03.2016 Kaupunginvaltuusto 18 25.04.2016 VALTUUSTOALOITE

Lisätiedot

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016

Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 Kaupunginhallitus 327 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 100 16.09.2015 Asuntotoimen järjestäminen Lohjan kaupungissa vuonna 2016 297/00.01.02/2015 PERLJ 16.06.2015 59 Lohjan kaupunginvaltuusto hyväksyi marraskuussa

Lisätiedot

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta

44 Toimiala ympäristölautakunta. Kohta D ympäristölautakunta lisätään. 46 Ympäristölautakunnan ratkaisuvalta Ympäristölautakunta 222 14.06.2016 Kaupunginhallitus 6 20.06.2016 Johtosääntömuutokset / ympäristölautakunta 361/00.01.01/2016 Ympla 14.06.2016 222 Valmistelija: Rakennustarkastaja Jorma Hankaniemi Maankäyttö-

Lisätiedot

146 16.12.2014. MELAYMP 16.12.2014 146 Valmistelija ympäristötarkastaja Minna Karhunen:

146 16.12.2014. MELAYMP 16.12.2014 146 Valmistelija ympäristötarkastaja Minna Karhunen: Meri-Lapin ympäristölautakunta 146 16.12.2014 VAPAUTUSHAKEMUS VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUEELLA SIJAITSEVAN KIINTEISTÖN VAPAUTTAMISEKSI VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTYMISESTÄ/LAMPINEN 851-411-25-35 663/11.01.05/2014

Lisätiedot

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.

Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen. Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa

Lisätiedot

Yleiskaavoittaja 25.3.2015 4. Päätöksen antopäivä: 31.3.2015. Hakija [--] Osoite Alhaistentie 324 15560 Nastola

Yleiskaavoittaja 25.3.2015 4. Päätöksen antopäivä: 31.3.2015. Hakija [--] Osoite Alhaistentie 324 15560 Nastola Poikkeamislupapäätös, Alhaistentie 324 962/10.102/2014 Päätöksen antopäivä: 31.3.2015 Hakija [--] Rakennuspaikka Kylä Tila RN:o Pinta-ala m² 874 Yhteismetsät Alhaisen-Kirilän yhteis met sän osa (Kallio

Lisätiedot

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1

KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 KÄRSÄMÄEN KUNTA ESITYSLISTA 18/2015 1 AIKA 16.11.2015 klo 17:30 PAIKKA Kärsämäki-sali, Frosteruksenkatu 25 KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko Sivu 276 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8).

Esiopetuksen järjestämistavoista ja -paikoista päättää si vis tys lau takun ta (hallintosääntö 8 2.1.8). Sivistyslautakunta 155 22.09.2015 Kunnanhallitus 274 05.10.2015 Esiopetuksen järjestämistavat ja -paikat 1.8.2016 alkaen 911/12.00.01/2015 SIVLTK 22.09.2015 155 Asian valmistelija: sivistysjohtaja Jyrki

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti

Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Lisätiedot

Rautatie on mahdollisuus

Rautatie on mahdollisuus Rautatie on mahdollisuus Pam flet ti Suo men rau ta teis tä ja liikennepolitiikasta Raideryhmä Suomes sa 22.5.2005 Olisi paljon helpompaa ministeriölle, jos RHK suostuisi ottamaan roiston roolin ja ehdottamaan,

Lisätiedot