KIVISTÖN TÄHTI ASEMAKAAVA NRO
|
|
- Kaisa Pääkkönen
- 5 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VANTAAN KAUPUNKI KIVISTÖN TÄHTI ASEMAKAAVA NRO RAUTATIELIIKENTEEN TÄRINÄVAIKUTUKSET KEHÄ- RADALTA KAAVOITUSTA VARTEN SELOSTE ALUEEN TÄRINÄARVIOINNISTA WSP PROJEKTINUMERO REV: 0
2 Kivistön tähti 2/13
3 Kivistön tähti 3/13 Sisällysluettelo 1 Yleistä Lähtötietoja Kiskoliikenteen tärinät Suunnitellun alueen kuvaus Numeerinen analyysi Yhteenveto ja johtopäätökset Viitteet... 13
4 Kivistön tähti 4/13 1 Yleistä Työn tavoitteena on arvioida rautatieliikenteen tärinävaikutuksia Vantaan Kivistön Tähden kaava-alueella. Hyvänä käytäntönä kaavaselostuksissa on perusteltua ottaa huomioon seuraavaa: Värähtelymittausten perusteella rakentamisen kannalta huomioitava tärinäalue ulottuu radan varressa noin metrin etäisyydelle lähimmästä raiteesta. Näillä alueilla jatkosuunnittelussa tulee varmistaa, ettei rakennusten runko- ja välipohjarakenteiden resonanssitaajuuksia mitoiteta maaperässä esiintyvien värähtelyhuippujen kohdalle. Tässä selvityksessä tarkastellaan vain tärinävaikutuksia ja ensisijaisesti asemakaavan alueella. Rautatieliikenteen tärinävaikutuksien arviointi perustuu tässä osaltaan muissa projekteissa tehtyjen vastaavien tärinämittauksien tuloksiin sekä suoritettuun numeeriseen analyysiin. Arvioinnissa otetaan huomioon maaperän ominaisuudet ja raiteiden etäisyys rakennuksista. Arviointi perustuu olemassa olevaan maaperäaineistoon. Tilaaja on luovuttanut selvityksen tekijän käyttöön maaperätiedot linjauksen läheisyydestä valmiina kartta-aineistona sekä arvioidut perustamistapatiedot maastokatselmuksen havaintojen perusteella erikseen määritettyjen rakennusten osalta. 2 Lähtötietoja Liikenneperäisen tärinän ohjearvot perustuvat mitatun tärinän heilahdusnopeuden taajuuspainotetun tehollisarvon perusteella tilastollisesti määritettyyn tunnuslukuun v w,95 [mm/s]. Suositus asuinrakennusten ja niitä vastaavien asuintilojen värähtelyluokituksesta (VTT Tiedotteita 2278, 2004) on esitetty taulukossa 1. Luokitus perustuu ihmisen kokeman tärinän häiritsevyyteen. Kun kyseessä on muu kuin asumistarkoitus, tavoiteraja voi olla kaksinkertainen.
5 Kivistön tähti 5/13 Taulukko 1. Suositus asuinrakennusten ja vastaavien asuintilojen värähtelyluokituksesta (VTT 2006). Rakenteiden perustusten vaurioalttiutta kuvataan taulukon 2 luokituksella. Esitettyjä rajaarvoja pienempien värähtelytasojen ei katsota aiheuttavan rakennuksen käyttöarvoa pienentäviä vaurioita. Taulukko 2. Rakennusten perustusten vaurioalttiuden rajaamisessa käytettävät kriteerit (VTT 2001). Tärinän tuottamaa haittaa asumismukavuudelle maankäytön suunnittelussa arvioidaan tunnusluvun perusteella. Tämä perustuu yksittäisten liikennetapahtumien suurimpiin värähtelyn tehollisarvoihin ja näiden perusteella laskettuun keskiarvoon sekä hajontaan siten, että rms,95 on viidentoista suurimman yksittäisen tapahtuman keskiarvo lisättynä 1.8 kertaa viidentoista suurimman yksittäisen tapahtuman hajonta.
6 Kivistön tähti 6/13 3 Kiskoliikenteen tärinät Tärinähaitat on otettava huomioon yhdyskuntasuunnittelussa. Liikennetärinä voi olla asuinrakennusten lisäksi häiritsevää esimerkiksi julkisissa tiloissa, joissa on tärinäherkkiä laitteistoja. Valitusten lisääntyminen voi olla seurausta esimerkiksi liikenteellisistä muutoksista ja radan rakenteissa tapahtuneista muutoksista sekä myös ilmastollisista sääolosuhteista, kuten roudasta ja pohjaveden pinnan muutoksista. Uudet asukkaat reagoivat usein herkemmin tärinään, kuin tärinään jo tottuneet asukkaat. Tärinäriskiä pidetään yleensä suurehkona, mikäli maaperä koostuu pehmeistä maalajeista tai löyhistä kerroksista, kun pohjavesi on läsnä. Kuitenkin paikallisesti kaltevat tiiviit karkearakeiset kerrokset ja erityisesti kallio saattavat nostaa heijastusten kautta tärinän vastetta. Ominaistaajuudet ja muodot määritetään dynaamisissa analyyseissä rakenteellisen systeemin resonanssitilanteen selvittämiseksi. Resonanssitilanteessa systeemi menettää rakenteellisen toimintakykynsä. Useimmiten kuitenkin junaliikenteen tuottama resonanssitilanne vaatii pitkähkön raskaan kaluston muodostaman syklisarjan (10 15 toistuvaa harmonista herätettä). Voidaan havaita, että epäedullisimmat tilanteet muodostuvat korkealla rakennuksella vaakasuuntaisiin värähtelyihin. Useimmissa rakennesysteemeissä riittää 10 alimman ominaistaajuuden määritys. Tavoitteena on, että radan liikenne ei muodosta riittävän pitkää ja energialtaan korkeata herätettä näiden ominaismuotojen heräämiseksi ja tämä saattaa vaatia suojaustoimenpiteitä. Tärinän leviäminen ympäristössä herätelähteestä on mahdollista arvioida alustavasti esimerkiksi oheisen kuvan 1 mukaisella mallilla. Malli on kuitenkin ns. yleisennusteellinen ja antaa karkean vastemäärityksen tasa-aineisessa maaperässä, mikäli kuvaajan yksittäinen piste on sidottavissa todelliseen arvioon. Kuva 1 edustaa tällaista esimerkkitapausta. VTT:n ohje Suositus liikennetärinän arvioimiseksi maankäytön suunnittelussa /1/ esittää tällaisten ennustekäyrien arviointiperiaatetta. Kuva 1. Esimerkki tärinän leviämisestä tärinälähteestä ympäristöön /5/.
7 Kivistön tähti 7/13 4 Suunnitellun alueen kuvaus Alue sijaitsee Vantaan alueella Kivistössä (kuva 2) Keimolantien ja Kehäradan yhdysalueella. Maanpinta vaihtelee Kehäradan kohdalla noin tasolla +45. Tarkastelukohdan alueella Kehäradan luoteispuolella on olemassa oleva pysäköintitalo. Alueen karkea yleiskuva (Vantaan karttapalvelu) on esitetty raportin aloitussivulla. Rakennuspaikka on neitseellistä metsäistä aluetta, jossa on myös pienehkö avokallioalue. Maanpinnan korkeus rakennuspaikalla on noin tasolla +48 ja kohoaa ylimmillään kaakkoiskulman kallioalueen kohdalla noin tasolle +55. Kallioaluetta lukuun ottamatta muualla tontin alueella pinnassa olevan täytekerroksen alla on kairausten mukaan hiekkaista silttiä, silttistä hiekkaa, hiekkamoreenia, silttiä tai savea ja näiden alla kallio. Siltin alla on kallio noin tasolla +37. Kuva 2. Maastokartta, pohjasuhteiden yleinen luokitus alueella (karttaote Vantaan Kaupunki).
8 Kivistön tähti 8/13 Kehäradalla on runsasta rautatiekalustoliikennettä, rahtiliikennettä ei kuitenkaan kulje. Pääasiallinen liikennöintikalusto on tyyppiä Sm5 (Flirt-juna) akselipainoltaan noin 13 tonnia. Nopeusrajoitus on 120 km/h, mutta aseman läheisyys hidastaa laskentaleikkauksen kohdalla vallitsevia nopeuksia. Pysäköintirakennus on sijoitettu lähimmillään noin 4 m etäisyydelle kiskotuksesta. 5 Numeerinen analyysi Kattavan tärinän vaikutusarvioinnin tuottamiseksi kohteessa on tarpeellista tehdä numeerinen laskenta. Laskentakohdaksi valittiin Kehäradan kohtaa km edustava leikkaus (kuva 3). Taustalla on tarve ottaa huomioon rakennuskanta analyysin yhteydessä, koska tärinän vaste muodostuu erilaiseksi mitattaessa sitä luonnontilaisessa maaperän kohdassa ilman kohteeseen tulevaa rakennusta. Lisäksi vastetta dominoi pitkällä aikavälillä ns. lovipyöräheräte, jonka vaikutus on normikaluston tuottamaan vasteeseen 5 10 kertainen. Pohjasuhteet arviointiin on valittu saatavissa olleiden maaperätietojen perusteella. Tarkastelussa on käsitelty kohdittain paikalliset pohjasuhteet ja empiirisen, kirjallisen sekä laskennallisen tiedon pohjalta arvioitu vastaavassa kohdassa esiintyvä värähtelyn eteneminen. Kuva 3. Laskentapoikkileikkauksen kohta km
9 Kivistön tähti 9/13 Laskennan mallipoikkileikkaus (kuva 4) on kuvattu elementtimenetelmällä käyttäen 2Dsolid tyyppisiä lineaarisia tasomuodonmuutostilaelementtejä, joiden DOF luku on 2 kpl solmua kohden (translaatiovapausasteet). Mallin koko oli DOF = Mallin reunat ja pohja ovat reunaehdoiltaan energiaa absorboivat. Laskentamallin kokonaisleveys on 105 m ja korkeus 10.4 m ilman viereisen kerrostalon osuutta. Rakennuksen leveys on 21 m ja korkeus 34.3 m mallin pohjasta lukien. Mallinnetun talon runkorakenne on yksinkertaistettu kuvan 4 mukaiseksi. Rakenteet ovat betonia. Jäykistys oletetaan tapahtuvan hissikuilun ja osittaisen runkojäykistämisen kautta. Rakennus perustetaan kallioon tukeutuvilla tukipaaluilla. Mallin tukipaaluperustus on toteutettu muodostamalla elementaariset sidosyhtälöt rakennuksen alapinnan ja alimman maakerroksen virtuaalituen välille. Rakennuksen kerrosluvuksi on valittu 8 (maanpäälliset kerrokset), koska tämä antaa epäedullisimman vaikutuksen suhteessa vaihtoehtoiseen kaavoitettavaan kerroslukuun (5 maanpäällistä kerrosta). Mallissa mukana myös radan toisen puolen pysäköintitalo. Ominaistaajuus- ja moodianalyysiä ei ole sovellettu tässä yhteydessä, koska vallitsevan kaluston pääasiassa Flirt-tyyppiset junat akselipainoiltaan noin 13 tonnia nopeudet ovat aseman läheisyyden vuoksi suhteellisen alhaiset. Myös junien pituudet ovat suhteelliset lyhyet. Kuva 4. Laskentamalli (2D) rakennuksen ja ympäröivän maan yhteistoimintaan, varsinainen tarkastelualue on mallin oikealla puolella. Analyysissä on parametreina käytetty muodonmuutosmodulia E, suppeumalukua sekä materiaalitiheyttä. Lisäksi on sovellettu kerrosten vaimennuskertoimia ja, jotka on arvioitu perustuen 5 % kokonaisvaimennusoletukseen sekä massan ja jäykkyyden keskinäiseen jakaumaan 1/3 ja 2/3, vastaavasti.
10 Kivistön tähti 10/13 Lujuusparametreja (myötöehto) ei ole määritetty dynaamisessa analyysissä pienten muodonmuutostasojen vuoksi. Laskentaohjelman käyttämät aallonnopeudet tulevat määritetyiksi ohjelmassa elastisten moduulien ja massatiheyksien perusteella (esim. v p = ( E / ) ½ ). Tarkastelun laskennat olivat luonteeltaan dynaamisia pakkovärähtelyanalyysejä. Mallissa, jonka materiaalikäyttäytyminen on lineaarista, on elementin koko valittu siten, että jokaisen elementin dimensiot vastaavat suurinta muodostuvaa tärinän aallonpituutta. Tärinän vasteita on havainnoitu maanpinnan tasolla yhdessä pisteessä ja rakennuksen eri kerroksissa. Dynaamisessa analyysissä kytkettiin rakenteen kiskoja kuvaaviin solmuihin arvioidun tärinäimpulssin mukainen kuorma-amplitudi. Laskennoissa käytetty kuorman amplitudi saatiin empiirisen mittaustiedon perusteella, missä on otettu huomioon lovipyöräefektin hallitseva osuus. Koko laskentajakson pituutena on käytetty 0.3 s, missä ajassa sovelletun impulssiherätteen vaste ehtii tasaantua. Radasta aiheutuvan nopeusvasteen tuottamat pystynopeuden komponentit tietyissä maapisteissä (herätteen ja rakennuksen välialueella) on esitetty kuvassa 5. Tarkkailupisteessä talon vieressä myös vaakasuuntaiset vasteet ovat alle VTT:n ohjeiden viitearvon. Kuva 6 esittää impulssin etenemää mallissa ajanhetkellä t = 0.08 s. Voidaan havaita impulssin eteneminen pallomaisesti alaspäin ja sivuille. Kuva 5. Maapisteiden vaakasuuntaiset nopeuskomponentit laskentajaksolla (0.3 s), vertailupisteiden sijainti ks. kuva 4. Rakennuksen vieressä vaste suurimmillaan noin 16 % vallitsevasta VTT:n viitearvosuosituksesta (0.3 mm/s) asumismukavuuskriteerin suhteen.
11 Kivistön tähti 11/13 Kuva 6. Esimerkki impulssin (resultoiva nopeus) etenemästä ajanhetkellä t = 0.08 s, jolloin impulssi saavuttaa tarkasteltavan rakennusrungon. Kuvasta 7 ilmenee mallin rakennuksen kattotason vaakasuuntaisten nopeuskomponenttien heilahdusmuoto ajanhetkellä t = 0.2 s. Pystynopeuskomponentit (ei esitetty tässä) ovat myös pienehköjä johtuen pääosin tukipaaluille suunnitellusta perustamistavasta. Rakennuskorkeuden kasvaessa vaakasuuntaiset värähtelyt ovat hallitsevia, mutta tässä tapauksessa eivät vielä ylitä asetettuja viitearvoja. Kuva 7. Rakennuksen kattotason vaakanopeuden heilahdusmuoto ajanhetkellä t = 0.2 s. Tarkastelupisteen sijainnin suhteen voidaan nopeuksien pystykomponenttien kuvaajista havaita, että ne pienenevät luonnollisesti etäisyyden kasvaessa kuormituspisteestä. Rakennuksen kohdalla pystykomponentit, joista sovelletaan ns. tehollisarvoa (noin % tässä lasketuista enimmäisarvoista), ovat riittävän pieniä luokituksen saamiseksi luokkaan C (normaalin asumismukavuuden kriteeri /1/). Nopeudet ovat suurimmillaan kuormituspisteessä, jossa pystykomponentit ovat luonnollisesti hallitsevia. Pääosin inertiavaikutuksista johtuen havaitaan myös maamassan aaltoilua. Kauempana herätekohdasta havaitaan yleensä vaakasuuntaisten komponenttien suhteellisen osuuden selkeää kasvua. Suurim-
12 Kivistön tähti 12/13 mat arvioidut heilahdusliikkeen resultoivat nopeusvasteet ovat noin 16 % viitearvon sallitusta rajasta. 6 Yhteenveto ja johtopäätökset Tässä tarkastelussa on arvioitu tehtävämäärittelyn mukaisesti ihmisen tärinänä tunteman värähtelyn tasoa ja vaimentumista radan läheisyydessä. Tarkastelussa nähdään myös vasteiden suuruus suhteessa sallittuihin arvoihin. Tässä yhteydessä on tutkittu pysty- ja vaakasuuntaista värähtelyä, joita molempia käytetään vertailusuureina mm. VTT:n ohjeissa. Tavallisten rakennusten vaurioitumisalttiuden raja-arvona voidaan pitää 4 mm/s. Nopeuskomponenttien (pystysuunta) vastearvion perusarvona voidaan pitää v = 0.3 mm/s (ns. rms-arvo). Tämä antaa käsityksen siitä, mille etäisyydelle voidaan toteuttaa asuinkäyttöön tarkoitettavaa rakennuskantaa. On kuitenkin huomioitava, että lovipyöräheräte on ongelma, joka tuottaa joissakin tapauksissa 5 10 kertaisen impulssin normikalustoon nähden. Tässä tehtyjen laskentojen suhteen tulee todeta, että vasteet ovat huippuarvoja ja yleisesti käytetty (vrt. taulukko 1) hyväksyttävä taso on noin 60 % huippuarvoista. Vasteissa on luonnollista aaltoilua mm. heijasteista sekä maan epähomogeenisuudesta johtuen. Kuvista 5 7 ilmenee laskennallisten vasteiden yleinen taso. Voidaan havaita, että vasteet joita tässä tarkastellaan heilahdusliikkeen komponenttien kautta ovat varsin kohtuulliset ja siten viitearvojen alapuolella. Tässä laskennassa sovellettu rakennus edustaa alueelle muodostuvaa todennäköistä rakennuskantaa ja rakennukset tulevat olemaan tukipaaluille perustettuja, jolloin erityisesti pystykomponentit ovat hallinnassa tätä kautta. Edelleen voidaan todeta, että rakennuskorkeus on siinä määrin pieni, että myöskään vaakasuuntaiset värähtelyt eivät muodostu ongelmaksi. Esitetty arvio on tärkeä tunnistaa, mikäli rakennuksessa tulisi olemaan herkkiä laitteistoja. Oheistulemana analyysistä voidaan radan luoteispuolella sijaitsevan pysäköintitalon osalta todeta, että pystysuuntaiset heilahdusliikkeen vasteet ovat noin 3 4 % suositellusta ei-asumiskäyttöön tarkoitetun rakennuksen viitearvosta (0.6 mm/s). Arviointiin liittyviä epävarmuustekijöitä ovat vajavaiset tiedot rakennuksen rakenteellisista yksityiskohdista, kuten jäykistys, perustamistapa. Näillä voi olla vaikutusta rakennuksessa koettavaan tärinään. Tärinän vaikutuksia arvioitaessa mallinnuksen avulla voi olla perusteltua hieman ylikorostaa yksittäisiä vaikutteita johtuen epävarmuustekijöistä. Jännemitoiltaan pitkät ja joustavat lattiarakenteet voivat pitkien junien vaikutuksesta resonoidessaan aiheuttaa merkittävää tärinäefektiä rakennuksessa. Mauri Koskinen Mauri Koskinen, Tkt
13 Kivistön tähti 13/13 Viitteet 1. VTT 2006, Suositus liikennetärinän arvioimiseksi maankäytön suunnittelussa. Espoo. 46 s. Liitteitä 33 s. (VTT Working papers 50). ISBN ISSN VTT 2005, Suositus liikennetärinän mittaamisesta ja luokituksesta. Espoo. 50 s. Liitteitä 15 s. (VTT tiedotteita 2278). ISBN ISSN VTT 2001, Rautatieliikenteen tärinän vaikutus rakenteisiin vaurioalttiuden kartoittaminen ja mittaaminen. Luonnos 47 s. 4. VTT 2011, Ohjeita liikennetärinän arviointiin. Espoo 35 s. Liitteitä 9 s. (VTT tiedotteita 2569). ISBN ISSN Centra Hämeenlinna, Tärinäselvitys. Joulukuu 2011.
Vantaa, Myyrmäki. Radanvarsi, junaliikenteen tärinät. Luhtitie, asfalttipintaisen tien ja hidastinkorokkeen vaikutus tärinään
Vantaa, Myyrmäki Radanvarsi, junaliikenteen tärinät Luhtitie, asfalttipintaisen tien ja hidastinkorokkeen vaikutus tärinään Korkea rakennus, värähtelyanalyysi Seloste tielinjauksen tärinäarvioinnista Versio
FCG Planeko Oy Puutarhakatu 45 B 20100 Turku. Kyrön kylä, Pöytyä Tärinäselvitys 26.10.2009. Selvitysalue. Geomatti Oy työ 365
FCG Planeko Oy Puutarhakatu 45 B 20100 Turku Kyrön kylä, Pöytyä Tärinäselvitys 26.10.2009 Geomatti Oy työ 365 Mittauspisteet A1, A2 ja A3 (Promethor Oy) Värähtelyluokan C ja D raja yksikerroksiselle rakennukselle
Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki
Ratapihaan liittyvien alueiden sekä kaupungintalon tontin asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Suonenjoen kaupunki 27.8.2014 1 Taustatiedot Suonenjoen kaupungin keskustassa on käynnissä asemakaavatyö, jonka
Tärinäselvitys, Alkkulan asemakaavan. Päiväys Tilaaja Akaan kaupunki
Tärinäselvitys, Alkkulan asemakaavan muutos Päiväys Tilaaja Akaan kaupunki Tärinäselvitys 1/9 Sisällys 1 Taustatiedot... 2 2 Tärinän voimakkuuden arviointi... 3 2.1 Tärinän häiritsevyys... 3 2.2 Tärinän
AKM 224 YRITYSPERÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Tärinäselvitys RAKENNUSLIIKE S.OJALA & POJAT. Snellmaninkatu 10 53100 Lappeenranta
S U U N N IT T E L U JA T E K N IIK K A Snellmaninkatu 10 53100 Lappeenranta RAKENNUSLIIKE S.OJALA & POJAT AKM 224 YRITYSPERÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Tärinäselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19860 Raportti
PEAB OY SIUKUNKADUN TÄRINÄSELVITYS, SEINÄJOKI
Vastaanottaja Ilkka Koskinen Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 03/2010 PEAB OY SIUKUNKADUN TÄRINÄSELVITYS, SEINÄJOKI LIITE 8 PEAB OY SIUKUNKADUN TÄRINÄSELVITYS, SEINÄJOKI Päivämäärä 05/03/2010 Laatija
Keskustaajaman asemakaavan päivitys
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Osmontie 34 PL 950 00601 Helsinki PARIKKALAN KUNTA Keskustaajaman asemakaavan päivitys Tärinäselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P19440 Raportti Matti Hakulinen Sisällysluettelo
Insinööritoimisto Geotesti Oy TÄRINÄSELIVITYS TYÖNRO 060304. Toijalan asema-alueen tärinäselvitys. Toijala
Insinööritoimisto Geotesti Oy TÄRINÄSELIVITYS TYÖNRO 060304 Toijalan asema-alueen tärinäselvitys Toijala Insinööritoimisto TÄRINÄSELVITYS Geotesti Oy RI Tiina Ärväs 02.01.2006 1(8) TYÖNRO 060304 Toijalan
VT3 tärinämittaukset, Laihia
VT3 tärinämittaukset, Laihia Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Jussi Kurikka-Oja 16.6.2014 1 Taustatiedot Tässä tärinämittausraportissa kuvataan Laihialla VT3:n varrella tehtyjen tärinämittausten toteuttamistapa
HENNA, ORIMATTILA HENNAN ALUEEN TÄYDEN- TÄVÄ TÄRINÄSELVITYS
Vastaanottaja Orimattilan kunta Päivämäärä 6.6.2014 (täydennetty 2.7.2014) HENNA, ORIMATTILA HENNAN ALUEEN TÄYDEN- TÄVÄ TÄRINÄSELVITYS Viite 82141930 HENNA, ORIMATTILA HENNAN ALUEEN TÄYDENTÄVÄ TÄRINÄSELVITYS
GUNNARLA, LOHJA SELVITYS RAUTATIELII- KENTEEN AIHEUTTAMAN TÄRINÄN VAIKUTUKSESTA
Vastaanottaja Lohjan kaupunki Päivämäärä 19.4.2012 GUNNARLA, LOHJA SELVITYS RAUTATIELII- KENTEEN AIHEUTTAMAN TÄRINÄN VAIKUTUKSESTA Viite 82141930 GUNNARLA, LOHJA SELVITYS RAUTATIELIIKENTEEN AIHEUTTAMAN
RISTINUMMENTIE 121, KIRKKONUMMI SELVITYS MAANKAATO- PAIKAN LIIKENTEEN AI- HEUTTAMISTA TÄRINÄ- VAIKUTUKSISTA
Vastaanottaja Hannu Salonen Ympäristöpalvelut Oy Päivämäärä 17.8.2015 RISTINUMMENTIE 121, KIRKKONUMMI SELVITYS MAANKAATO- PAIKAN LIIKENTEEN AI- HEUTTAMISTA TÄRINÄ- VAIKUTUKSISTA RISTINUMMENTIE 121, KIRKKONUMMI
GUNNARLA, LOHJA SELVITYS RAUTATIELII- KENTEEN AIHEUTTAMAN TÄRINÄN VAIKUTUKSESTA
Vastaanottaja Lohjan kaupunki Päivämäärä 25.6.2012 GUNNARLA, LOHJA SELVITYS RAUTATIELII- KENTEEN AIHEUTTAMAN TÄRINÄN VAIKUTUKSESTA Viite 82141930 GUNNARLA, LOHJA SELVITYS RAUTATIELIIKENTEEN AIHEUTTAMAN
NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVAN TÄRINÄSELVITYS ARVIOINTITASO 2, RAIDELIIKENNETÄRINÄ. Vastaanottaja Nastolan kunta, kaavoitus
Vastaanottaja Nastolan kunta, kaavoitus Asiakirjatyyppi Tärinäselvitys Päivämäärä 31.12.2013 NASTOLAN KUNTA UUDENKYLÄN OSAYLEISKAAVAN TÄRINÄSELVITYS ARVIOINTITASO 2, RAIDELIIKENNETÄRINÄ NASTOLAN KUNTA
MYYRMÄEN ALUEEN RUNKOMELU- SELVITYS
VANTAAN KAUPUNKI MYYRMÄEN ALUEEN RUNKOMELU- SELVITYS ARVIO RAIDELIIKENTEEN AIHEUTTAMASTA RUNKOMELUSTA 310222 2/9 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 3 2. Runkomelu... 3 2.1. Yleistä runkomelusta... 3 2.2.
Liikennetärinän vaikutus maankäytön suunnitteluun
TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Liikennetärinän vaikutus maankäytön suunnitteluun Valtakunnalliset meluntorjuntapäivät Jyväskylä 25. 26.3.2015 Asko Talja, erikoistutkija VTT Lifetime management Machine
Tärinäselvitysraportti. Päiväys Projekti JYK yhtenäiskoulukeskus Asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Tilaaja Järvenpään kaupunki
raportti Päiväys Projekti Asemakaavamuutoksen tärinäselvitys Tilaaja Järvenpään kaupunki raportti 1/8 Sisällys 1 Lähtökohdat... 2 Johdanto... 2 Suunnittelualue... 2 Maaperä... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot...
OPTIMIA OY HONGISTON KAAVAMUUTOSALUE, HÄMEENLINNA. Selvitys rautatien aiheuttamasta tärinästä. 1. Johdanto
VSu 10129 OPTIMIA OY HONGISTON KAAVAMUUTOSALUE, HÄMEENLINNA Selvitys rautatien aiheuttamasta tärinästä 1. Johdanto Hämeenlinnassa Hongiston alueella suunnitellaan asemakaavan muutosta. Alue on valtatie
KYTTÄLÄ XI-174-3 JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. AK-MUUTOS, KAAVA NRO. 8428 TÄRINÄSELVITYS
Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Tärinäselvitys Päivämäärä 11.5.2012 ID-numero 384941 KYTTÄLÄ XI-174-3 JA 4, RAUTATIENKATU 21, ASUINRAKENNUKSEN RAKENTAMINEN TONTILLE. AK-MUUTOS, KAAVA NRO.
LAUSUNTO RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄSTÄ
Tärinä Raportti PR TÄR1276 1 Sivu 1 (6) Vihdin kunta Matti Hult Turku 31.12.2013 LAUSUNTO RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄSTÄ Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Porvoonkatu 9 A 00510 HELSINKI
Pyöreälahden asemakaava ja asemakaavan muutos, tärinäselvitys Siilinjärven kunta
Pyöreälahden asemakaava ja asemakaavan muutos, tärinäselvitys Siilinjärven kunta Jussi Kurikka-Oja 4.9.2014 1 Taustatiedot Tämä tärinäselvitys on laadittu Siilinjärvellä, Pyöreälahden alueelle 2. kunnanosassa
Taajamaosayleiskaava ja osayleiskaavan tarkistus
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Snellmaninkatu 10 53100 Lappeenranta NAKKILA Taajamaosayleiskaava ja osayleiskaavan tarkistus Tärinäselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P 11420 Raportti Matti Hakulinen Sisällysluettelo
Aseman seutu ja Siilinpää, tärinäselvitys Siilinjärven kunta
Aseman seutu ja Siilinpää, tärinäselvitys Siilinjärven kunta Jussi Kurikka-Oja Anne Kangasaho 26.2.2016 26.2.2016 1 (9) SISÄLTÖ 1 TAUSTATIEDOT... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 2.1 Tärinän häiritsevyyden
Nivalan yleiskaava. Tärinäselvitys NIVALA FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 23.2.2013 P 20968
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA Snellmaninkatu 10 53100 Lappeenranta NIVALA Nivalan yleiskaava Tärinäselvitys FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P 20968 Raportti Matti Hakulinen Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1
SIILINJÄRVEN KUNTA RISUHARJUN ASEMAKAAVAN TÄRINÄSELVITYS
Vastaanottaja Siilinjärven kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 22.4.213 SIILINJÄRVEN KUNTA RISUHARJUN ASEMAKAAVAN TÄRINÄSELVITYS SIILINJÄRVEN KUNTA RISUHARJUN ASEMAKAAVAN TÄRINÄSELVITYS Päivämäärä
Tampereen kaupunki Ranta-Tampellan tärinäselvitys
Ramboll Finland Oy Tampereen kaupunki Raportti 30.4.2009 Tampereen kaupunki Viite 82123898 Versio Pvm 30.4.2009 Hyväksynyt Tarkistanut Jouko Noukka Kirjoittanut Jussi Kurikka-Oja Ramboll PL 718 33101 Tampere
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TÄRINÄSELVITYS, ARVIOINTI- TASO 2
HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 Vastaanottaja Haapajärven kaupunki LIITE 8b Asiakirjatyyppi Tärinäselvitys Päivämäärä 8.6.2012 HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TÄRINÄSELVITYS, ARVIOINTI-
Alustava pohjaveden hallintaselvitys
Alustava pohjaveden hallintaselvitys Ramboll Finland Oy Säterinkatu 6, PL 25 02601 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: 020 755 6333 Fax: 020 755 6206 jarno.oinonen@ramboll.fi www.ramboll.fi
IISALMEN RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄSELVITYS VETURINRANNAN ALUEEN 152 OSALTA Janne Nuutinen. Petri Tiitta
MITTAUSRAPORTTI LEVIÄMISMALLILASKELMA 1(13) LIITE 12 Tilaus/projekti nro: 403/2007 Tilaaja: Jukka Virtanen Iisalmen kaupunki Tekninenkeskus PL 10 74101 Iisalmi jukka.virtanen@iisalmi.fi Käsittelijä: Petri
Tärinäselvitys Siikaluodon alue
Pietarsaaren kaupunki Jussi Kurikka-Oja Anne Kangasaho 23.12.2015 23.12.2015 1 (7) SISÄLTÖ 1 TAUSTATIEDOT... 2 2 MENETELMÄT JA LÄHTÖTIEDOT... 2 2.1 Tärinän häiritsevyyden arviointi... 2 2.2 Tärinän arviointi
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TÄRINÄSELVITYS, ARVIOINTITASO T JUNAMASSAT HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035.
HAAPAJÄRVEN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2035 LIITE 8b Vastaanottaja Haapajärven kaupunki Asiakirjatyyppi Tärinäselvitys Päivämäärä 4.12.2012 HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TÄRINÄSELVITYS, ARVIOINTITASO
MUHOKSEN KIRKONKYLÄN OYK SELVITYS LIIKENTEEN AIHEUTTAMAN TÄRINÄN VAIKUTUKSESTA
Vastaanottaja Muhoksen kunta Päivämäärä 24.2.2015 päivitetty 16.3.2016 MUHOKSEN KIRKONKYLÄN OYK SELVITYS LIIKENTEEN AIHEUTTAMAN TÄRINÄN VAIKUTUKSESTA Viite 82141930 MUHOKSEN KIRKONKYLÄN OYK SELVITYS LIIKENTEEN
TAMPEREEN KAUPUNKI RATAPIHANKADUN POHJOISOSAN ASEMAKAAVA 8330, TÄRINÄSELVITYKSEN PÄIVITYS. Vastaanottaja Tampereen kaupunki. Asiakirjatyyppi Raportti
Vastaanottaja Tampereen kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 15.11.2012 ID 573528 TAMPEREEN KAUPUNKI RATAPIHANKADUN POHJOISOSAN ASEMAKAAVA 8330, TÄRINÄSELVITYKSEN PÄIVITYS TAMPEREEN KAUPUNKI RATAPIHANKADUN
Runkomelu. Tampereen kaupunki Juha Jaakola PL Tampere
Tampereen aupuni Juha Jaaola PL 487 33101 Tampere LAUSUNTO RAIDELIIKENTEEN NOPEUDEN KASVATTAMISESTA RANTA- TAMPELLAN ALUEEN RUNKOMELU- JA TÄRINÄRISKIIN Ranta-Tampellan alueen tärinää on arvioitu selvitysessä
Seinäjoen asemanseudun yleissuunnitelma, tärinäselvitys
Seinäjoen asemanseudun yleissuunnitelma, Seinäjoen kaupunki Jussi Kurikka-Oja 6.2.2017 2 (10) 6.2.2017 Seinäjoen asemanseudun yleissuunnitelma, SISÄLTÖ 1 TAUSTATIEDOT... 3 2 TÄRINÄN VOIMAKKUUDEN ARVIOINTI
KORTTELI 76, RIIHIKETO, PORI, TÄRINÄSELVITYS
Vastaanottaja NCC Suomi Oy Päivämäärä..07 KORTTELI 76, RIIHIKETO, PORI, TÄRINÄSELVITYS KORTTELI 76, RIIHIKETO, PORI, TÄRINÄSELVITYS Päivämäärä..07 Laatija Kuvaus Kirsi Koivisto Tärinäselvitys Viite Ramboll
Osa IV g Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaaran kaivoksen louhintatärinän tarkkailu v. 2010
Osa IV g Talvivaara Sotkamo Oy Talvivaaran kaivoksen louhintatärinän tarkkailu v. 2010 Talvivaaran kaivoksen tarkkailusuunnitelman mukaan tärinää mitataan vuosittain Pirttimäen alueella kertamittauksena.
RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS
Liikennetärinä Raportti PR3389 TÄR01 Sivu 1 (7) Lujatalo Oy Reijo Pitkämäki Sokerilinnantie 11 B 02600 Espoo Turku 13.8.2015 RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS Kotkansiipi 7, Vantaa Raportin vakuudeksi
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN TÄRINÄSELVITYS, TÄRINÄMITTAUKSET JA 4000-5000T JUNAMASSAT, ARVIOINTITASO 2
Vastaanottaja Haapajärven kaupunki Liite 3 Haapajärvi, Ylipään alueen asemakaavan muutos Tärinäselvitys Asiakirjatyyppi Tärinäselvitys Päivämäärä 6.6.2013 HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVAN
Kalliotunnelien ratarakenteiden tärinänvaimennuksen mitoituksen ja suunnittelun perusteet
Kalliotunnelien ratarakenteiden tärinänvaimennuksen mitoituksen ja suunnittelun perusteet Lauri Uotinen 12.12.2008 1 2008 19.5. 26.11. 6 kk 2009 2 3 P 4 5 6 7 12 % 15 % 11 % 156 s. 7 % 13 % 9 % 17 % 8
PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA
Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN
ÄHTÄRIN KAUPUNKI JUNATÄRINÄSELVITYS. Villelän alue ja entinen sahan alue
JUNATÄRINÄSELVITYS 16WWE1552 ÄHTÄRIN KAUPUNKI 24.8.2011 Päivitetty JUNATÄRINÄSELVITYS Villelän alue ja entinen sahan alue Mittalinja 1 (sahan alue yllä) ja mittalinja 2 (Villelän alue alla). i Kaikki oikeudet
NURMIJÄRVEN KUNTA ALTIAN ALUE TÄRINÄSELVITYS, ARVIOINTITASO 2
Vastaanottaja Nurmijärven kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 2.11.2012 NURMIJÄRVEN KUNTA ALTIAN ALUE TÄRINÄSELVITYS, ARVIOINTITASO 2 NURMIJÄRVEN KUNTA ALTIAN ALUE TÄRINÄSELVITYS, ARVIOINTITASO 2
Ylöjärven kaupunki. Kirkonseudun osayleiskaavan muutoksen melu- ja tärinäselvityksen päivitys /YMP30281
Ylöjärven kaupunki Kirkonseudun osayleiskaavan muutoksen melu- ja tärinäselvityksen päivitys 18.1.2013 /YMP30281 Ylöjärven Kirkonseudun osayleiskaavan muutoksen melu- ja tärinäselvityksen päivitys 7 Loppuvuodesta
LIIKENNETÄRINÄMITTAUS Toinen vaihe
Työnro: 3409 Tilaaja: Porin kaupunki 3.10.2016 Muokattu versio 7.11.2016; yhteystiedot poistettu. LIIKENNETÄRINÄMITTUS Toinen vaihe Hallituskatu ja Maaherrankatu, Pori 1. KOHTEEN YLEISTIEDOT Kohteen yleistiedot:
16WWE Päivitetty Temotek Oy Teknologiantie 4F OULU. Kortteli 61, Muhos. Rautatietärinämittaukset
16WWE1124 23.06.2011 Päivitetty 10.1.2012 Temotek Oy Teknologiantie 4F 90590 OULU Kortteli 61, Muhos SISÄLLYS Kortteli 61, Muhos 16WWE1124 SaL, MiK 23.6.2011 i Sivu 1. TOIMEKSIANTO 1 2. RAUTATIETÄRINÄMITTAUKSET
RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS Korttelit 4018 ja 4020, Kytömaa, Kerava
Keravan kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Tiina Hartman RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS HELSINKI Viikinportti 4 B 18 00790 Helsinki puh. 050 377 6565 TURKU Rautakatu 5 A 20520 Turku puh. 050
Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3632/10
VIHDIN KUNTA Linnanniitun eteläosan kaava-alue K 266 T 3, K 265 T 2-3, K 263 T 1-3, K 264 T 1 Nummela POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3632/10 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta
Junaliikenteen aiheuttaman tärinän mittaus maaperästä ja tärinäriskiselvitys Muhoksen aseman ympäristössä. Muhoksen Kunta
Muhoksen Kunta Työ n:o 11011 PL 39 13.6.2011 91501 Muhos Muhoksen Kunta Junaliikenteen aiheuttaman tärinän mittaus maaperästä ja tärinäriskiselvitys Muhoksen Kunta 1 SISÄLLYS 1 TEHTÄVÄ... 1 2 MITTAUSALUEEN
Värähtelyselvitys, Lepolan alue, Järvenpää
Lausunto 3809-3 1(12) 14.5.2008 Tilaaja: Järvenpään kaupunki Tekninen toimi Kaavoitus ja Yhteyshenkilö: Ilkka Holmila kaupunginarkkitehti PL 41 04401 Järvenpää 040-315 2455 ilkka.holmila@jarvenpaa.fi Värähtelyselvitys,
Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936. Tammelan stadion. Rakennettavuusselvitys
Asemakaava nro 8570 ID 1 427 936 Työnro 150056 Tammelan stadion Rakennettavuusselvitys 24.6.2015 2 (6) Tammelan stadion Työnro 150056 SISÄLLYSLUETTELO Yleistä... 3 Tutkimuskohde... 3 Tehdyt tutkimukset...
TÄRINÄSELVITYS OULUN ASEMATALO
Vastaanottaja Oulun Rakennusteho Oy Päivämäärä 21.9.2016 TÄRINÄSELVITYS OULUN ASEMATALO OULUN ASEMATALO Päivämäärä 21.9.2016 Laatija Kuvaus Kirsi Koivisto Tärinäselvitys Viite Ramboll Säterinkatu 6 PL
Raportti. Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys. Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072
! Raportti Kiinteistö Oy Kalevan Airut 8479 asemakaavatyön meluselvitys 27.5.2016 Projektinumero: 307797 Donna ID 1 612 072 Sisältö 1. Johdanto... 1 2. Laskentamalli... 1 2.1. Lähtötiedot... 1 2.1.1. Suunnittelualue...
MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS
Vastaanottaja Mäntsälän kunta, Maankäyttöpalvelut Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 23.3.2015 MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT MÄNNIKÖN JATKE, ASEMAKAAVAN YMPÄRISTÖMELUSELVITYS MÄNTSÄLÄN KUNTA, MAANKÄYTTÖPALVELUT
SIILINJÄRVEN KUNTA KASURILA 3 TÄRINÄSELVITYS
Vastaanottaja Siilinjären kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päiämäärä 2/2011 SIILINJÄRVEN KUNTA KASURILA 3 TÄRINÄSELVITYS SIILINJÄRVEN KUNTA KASURILA 3 TÄRINÄSELVITYS Päiämäärä 10/02/2011 Laatija Jussi Kurikka-Oja
NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere
NCC Property Development Oy Tampereen keskusareenan alue, asemakaavan muutos Tampere RAKENNETTAVUUSSELVITYS ASEMAKAAVAN MUUTOSTA VARTEN 1. YLEISTÄ Selvityksen kohde on asemakaava-alue Tampereen keskustan
S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) LIITE 2. Rautatieliikenteen aiheuttamat yömelualueet (klo 22-7) Siuntion aseman pohjoispuolella
Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys päivitetty 13.8.2012 S. Jokinen 13.8.2012 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe... 3 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 3 Ohjearvot... 3 4 Raideliikennemelun leviäminen...
Lahelanpellon tärinäselvitys Tuusula
Ramboll Finland Oy Tuusulan kunta Lahelanpellon tärinäselvitys Tuusula 9.10.2006 Viite 82114125 Versio Pvm 9.10.2006 Hyväksynyt Tarkistanut J. Noukka Kirjoittanut J. Kurikka-Oja Ramboll PL 718 33101 Tampere
HATTULAN KUNTA HATTULAN OYK, TÄRINÄSELVITYS
Vastaanottaja Hattulan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 08/2010 HATTULAN KUNTA HATTULAN OYK, TÄRINÄSELVITYS HATTULAN KUNTA HATTULAN OYK, TÄRINÄSELVITYS Päivämäärä 10/08/2010 Laatija Jussi Kurikka-Oja
Oulun Sivakka Oy. Kissankellontie OULU, RAJAKYLÄ JUNATÄRINÄ
JUNATÄRINÄ 16X289874-005 Oulun Sivakka Oy Kissankellontie OULU, RAJAKYLÄ JUNATÄRINÄ 1 Sisältö 1 JOHDANTO 2 2 TÄRINÄMITTAUKSET JA MITTAUSTULOKSET 2 3 RAUTATIETÄRINÄ JA SEN LEVIÄMINEN YMPÄRISTÖÖN 4 3.1 Tärinän
1 (11) Rantakylän-Utran osayleiskaavaalue. T ärinäselvitys
4112541.1 1 (11) Rantakylän-Utran osayleiskaavaalue T ärinäselvitys 4112541.1 4112541.1 2 (11) Rantakylän-Utran osayleiskaava-alue SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja... 3 1.2 Akustiikkasuunnittelija...
LAHDEN VARIKKOALUEEN TÄRINÄSELVITYS
2 Tärinä Senaatti-kiinteistöt Senaatti-kiinteistöt Turku 3.2. Lintulahdenkatu a 0030 Helsinki Sivu (2) LAHDEN VARIKKOALUEEN TÄRINÄSELVITYS Mittaukset suoritettu 2. 26.. Raportin vakuudeksi Olli Laivoranta
PORIN MATKAKESKUSHANKE TÄRINÄSELVITYS
Vastaanottaja Porin kaupunki Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 18.4.2016 Viite 1510025834 PORIN MATKAKESKUSHANKE TÄRINÄSELVITYS PORIN MATKAKESKUSHANKE TÄRINÄSELVITYS Päivämäärä 18.4.2016 Laatija Tarkastaja
SELVITYS RAUTATIELII- KENTEEN AIHEUTTAMAN TÄRINÄN VAIKUTUKSESTA
Vastaanottaja Parikkalan kunta Päivämäärä 7..04 KOIRNIEMEN ASEMAKAAVA, PARIKKAA SEVITYS RAUTATIEII- KENTEEN AIHEUTTAMAN TÄRINÄN VAIKUTUKSESTA Viite 8490 KOIRNIEMEN ASEMAKAAVA, PARIKKAA SEVITYS RAUTATIEIIKENTEEN
Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi Kaavoitus
Lappeenrannan kaupunki Tekninen toimi Kaavoitus Lappeenrannan keskustaajaman osayleiskaava 2030 Lausunto Ihalaisen kaivoksen tärinävaikutuksista Geomatti Oy, työ 392 17.6.2016 2 1. Taustaa Lausunnossa
Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys. Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233
Akaan raakapuukuormausalue Ratasuunnitelman meluselvitys Päiväys Tilaaja Liikennevirasto Projekti RR52233 Raportti 1/5 Sisällys 1 Johdanto... 2 2 Menetelmät ja lähtötiedot... 3 2.1 Melun ohjearvot... 3
Kauniaisten kaupunki Helsinki 28.9.2012 Mauri Liimatainen Maankäyttöpäällikkö Sivu 1 (12) + liitteet (13) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen
112 Tärinä Kauniaisten kaupunki Helsinki 28.9.2012 Mauri Liimatainen Maankäyttöpäällikkö Sivu 1 (12) + liitteet (13) Kauniaistentie 10 02700 Kauniainen TÄRINÄSELVITYS Villa Breda, Kauniainen Mittaukset
Sako II, asemakaavamuutos
Sako II, asemakaavamuutos 4111579.3.7 Muutokset: A 4.10.2016 Muutettiin pohjaa B 5.10.2016 Muutettiin taas pohjaa 4111579.3.7 2 (6) Sako II, asemakaavamuutos SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO... 3 1.1 Tilaaja...
Tärinäselvitys Nivalan aseman kohdalla
NIVALAN KAUPUNKI Tärinäselvitys Nivalan aseman kohdalla RAPORTTI FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P30366P002 RAPORTTI 1 (11) Mauno Aho Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot... 1 2.1 Maaperä...
SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4204/13
SIUNTION KUNTA PALONUMMENMÄKI PALONUMMENKAARI K 180 T 1-6, K 179 T 4, K 181 T 1-2 Siuntio POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4204/13 UUDENMAAN MAANRAKENNUSSUUNNITTELU OY PL 145 gsm 0400 472 059 gsm 0400 409 808
RAK Computational Geotechnics
Janne Iho Student number 263061 / janne.iho@student.tut.fi Tampere University of Technology Department of Civil Engineering RAK-23526 Computational Geotechnics Year 2017 Course work 2: Settlements Given
RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS
Liikennetärinä Raportti PR3481 TÄR01 Sivu 1 (13) Hämeenlinnan kaupunki Maankäytön suunnittelu Leena Roppola Raatihuoneenkatu 9 11 13101 Hämeenlinna Turku 22.5.2015 RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS
Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys 17.3.2008
Siuntion aseman pohjoispuolen meluselvitys 17.3.2008 S. Jokinen 17.3.2008 2 (5) SISÄLLYSLUETTELO 1 Esipuhe...3 2 Menetelmät ja lähtötiedot...3 3 Ohjearvot...3 4 Raideliikennemelun leviäminen...4 5 Johtopäätökset...4
Rautatieliikenteen tärinäriskikartoitus Ritaportin asemakaava-alueella
Oulun kaupunki Asemakaavoitus 15.10.2009 PL 32 90015 Oulun kaupunki Oulun kaupunki Rautatieliikenteen tärinäriskikartoitus Ritaportin asemakaava-alueella Oulu Oulun kaupunki SISÄLLYS 1 TEHTÄVÄ... 1 2 TÄRINÄMITTAUKSET...
Joensuun kaupunki Tekninen virasto. Kuhasalontien eteläpuolen tärinäselvitys ERILLISLIITE Geomatti Oy, työ 386
ERILLISLIITE 4 Joensuun kaupunki Tekninen virasto Kuhasalontien eteläpuolen tärinäselvitys 23.7.2011 Geomatti Oy, työ 386 Näkymä tärinäselvitysalueelle. 2 SISÄLLYS 1. JOHDANTO.......3 2. TÄRINÄMITTAUKSET
RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS Villilän yritysalueen asemakaavan muutos, Nakkila
Nosto Consulting Oy Pasi Lappalainen RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS HELSINKI Viikinportti 4 B 18 00790 Helsinki puh. 050 377 6565 TURKU Rautakatu 5 A 20520 Turku puh. 050 570 3476 etu.suku@promethor.fi
RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS
Vastaanottaja Tampereen Tilakeskus Asiakirjatyyppi Meluselvitys ID 1 196 308 Päivämäärä 25.8.2014 RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA NRO 8304 MELUSELVITYKSEN PÄIVITYS RAHOLAN KARTANON ALUEEN ASEMAKAAVA
Raideliikennemeluselvitys korttelille 55042
Jarno Kokkonen Siru Parviainen 18.10.2013 1 Taustatiedot Tässä meluselvityksessä on tarkasteltu Espoon kaupungin Koivuhovinlaakson asemakaava-alueen kortteliin (kuva 1) raideliikenteen aiheuttamia melutasoja.
KERAN OSAYLEISKAAVAN (RANTARADAN) TÄRINÄSELVITYS
Liikennetärinä Raportti PR3507 TÄR01 Sivu 1 (14) Heini Peltonen Turku 25.6.2015 KERAN OSAYLEISKAAVAN (RANTARADAN) TÄRINÄSELVITYS Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM HELSINKI Porvoonkatu
Rovaniemen kaupunki Helsinki Tekniset palvelut/ maankäyttö Kaavoituspäällikkö Tarja Outila Sivu 1 (16) Hallituskatu Rovaniemi
116 Tärinä Raportti PR-TÄR1152 Rovaniemen kaupunki Helsinki 6.9.2010 Tekniset palvelut/ maankäyttö Kaavoituspäällikkö Tarja Outila Sivu 1 (16) Hallituskatu 7 96100 Rovaniemi TÄRINÄSELVITYS Vaaralan asemakaava-alue,
HIEKKAHARJU 5 KAAVA-ALUE. SELVITYS JUNALIIKENTEEN AIHEUTTAMASTA TÄRINÄSTÄ JA TÄRINÄVAIKUTUSTEN PIENENTÄMISMENETELMISTÄ
RAPORTTI JUNATÄRINÄN VAIKUTUKSESTA Vantaan kaupunki Heikki Pajunen Ramboll Finland Oy PL 3, Piispanmäentie 5 02241 Espoo Finland Puhelin: 020 755 611 Ohivalinta: + 358 20 755 6275 Fax: 020 755 6201 kirsi.koivisto@ramboll.fi
Raideliikenteen runkomelu Case Länsimetro
Raideliikenteen runkomelu Case Länsimetro DI Timo Peltonen, DI Timo Markula, TkT Henri Penttinen Akukon Oy etunimi.sukunimi@akukon.fi Meluntorjuntapäivät 2015 Länsimetron linjaus 2 Metrotunnelit rakennetaan
Airix Ympäristö Oy. Junaliikenteen aiheuttaman tärinän mittaus maaperästä ja tärinäriskiselvitys Limingan aseman koillispuolisella asemakaavaalueella
Airix Ympäristö Oy Työ n:o 11200 Mäkelininkatu 17A 27.11.2012 90100 OULU Airix Ympäristö Oy Junaliikenteen aiheuttaman tärinän mittaus maaperästä ja tärinäriskiselvitys Limingan aseman koillispuolisella
Melumallinnus Pellonreuna
Melumallinnus Pellonreuna JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAAVOITUS 2017 (28.4.2017) 1 TYÖN TARKOITUS Tässä melumallinnuksessa on tarkasteltu Kuokkalan Tikanväylän ja Pohjanlahdentien liikenteen aiheuttaman melun
RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS
Liikennetärinä Raportti PR3379 TÄR01 Sivu 1 (11) Quorum Kehitysrahasto Ky Antti Hänninen Turku 21.1.2015 RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS Raportin vakuudeksi Jani Kankare Toimitusjohtaja, FM
KUORMATIEN ASEMAKAAVA TÄRINÄ- JA RUNKOMELUSELVITYS. - Tämä raportti korvaa aiemmin päivätyt versiot. Vastaanottaja Limingan kunta
Vastaanottaja Limingan kunta Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 12.7.2018 KUORMATIEN ASEMAKAAVA TÄRINÄ- JA RUNKOMELUSELVITYS - Tämä raportti korvaa aiemmin päivätyt versiot KUORMATIEN ASEMAKAAVA Päivämäärä
Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SIPOON KUNTA, KEHITYS- JA KAAVOITUSKESKUS, KAAVOITUSYKSIKKÖ Immersbyn osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P16134 Raportti 1 (5) Manninen
Kaavan 8159 meluselvitys
Tampereen kaupunki Suunnittelupalvelut Mittaus- ja Geotekniikkayksikkö Kaavan 8159 meluselvitys Hanke: 4010025 Pvm: 29.5.2008 Laatinut: Petri Jokinen SUUNNITTELUPALVELUT MITTAUS- JA GEOTEKNIIKKAYKSIKKÖ
Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 3401/09
VIHDIN KUNTA Lankilan Metsäkulman alue Alueellinen pohjatutkimus POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 3401/09 Sisällys: Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 3401/09/1 1:3000 Leikkaus A-A
SIUNTION KUNTA SIUNTION KESKUSTAN KEHITTÄMINEN, BOLLSTADINTIEN ALUE. Junaliikenteen tärinäselvitys
300427 1 (29) SIUNTION KUNTA SIUNTION KESKUSTAN KEHITTÄMINEN, BOLLSTADINTIEN ALUE Junaliikenteen tärinäselvitys 300427 2 (29) SISÄLLYSLUETTELO SIUNTION KESKUSTAN KEHITTÄMINEN Junaliikenteen tärinäselvitys
Mittaukset: Sääolosuhteet mittausten aikana ( klo 14 17):
Speedwayradan melumittaukset 15.8.2015 Kohde: Kuusaankosken speedwayrata (Kuusaantie 26, Kuusankoski) Yhteystiedot: Kuusaankosken moottorimieskerho ry (http://www.kmmkry.net/alkusivu.htm). Toiminnan kuvaus:
RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS
Liikennetärinä Raportti PR3322 TÄR01 Sivu 1 (12) Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristöala Maankäyttö Armi Patrikainen PL 126 15101 Lahti Turku 11.12.2014 RAIDELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS Hennala,
17. TÄRINÄVAIKUTUKSET
17. TÄRINÄVAIKUTUKSET Kooste tärinävaikutusten arvioinnista Vaikutusten alkuperä ja arvioinnin tarkoitus Tehtävät Arvioinnin päätulokset Haitallisten vaikutusten lieventäminen Tärinävaikutuksia syntyy
Koskenmäen tärinäselvitys Tuusula
Ramboll Finland Oy Tuusulan kunta Koskenmäen tärinäselvitys Tuusula 8.9.2006 Viite 82113693 Versio Pvm 8.9.2006 Hyväksynyt Tarkistanut J. Noukka Kirjoittanut JKO Ramboll PL 718 33101 Tampere Finland Puhelin+45
Keskustan osayleiskaavan meluselvitys
SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA EURAN KUNTA Keskustan osayleiskaavan meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Raportti 1 (10) Matti Manninen Sisällysluettelo 1 Taustaa... 1 2 Ympäristömelun ohjearvot...
LIIKENNETÄRINÄSELVITYS
Liikennetärinä Raportti PR3055 TÄR01 Sivu 1 (13) Rakennusosakeyhtiö Hartela Olli Teerijoki Turku 29.5.2014 LIIKENNETÄRINÄSELVITYS Starkin alue, Lahti Mittaukset suoritettu 17. 31.3.2014 Raportin vakuudeksi
Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO. Työ 4003/12
VIHDIN KUNTA Helminharjun alue Otalampi POHJATUTKIMUSLAUSUNTO Työ 4003/12 Sisällys Pohjatutkimuslausunto Pohjatutkimusmerkinnät Pohjatutkimuskartta 4003/12/1 1:2000 Leikkaus A-A 4003/12/2 1:1000/1:100
Kempeleen taajaman osayleiskaava Tärinäselvitys A Muutokset Rev A: Tarkennettu suosituksia Alkuperäinen selvitys
Kempeleen taajaman osayleiskaava Tärinäselvitys.A.6.07 Muutokset.6.07 Rev A: Tarkennettu suosituksia..07 Alkuperäinen selvitys .A.6.07 (9) Kempeleen taajaman osayleiskaava SISÄLLYSLUETTELO JOHDANTO...
TIELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS
Salon kaupunki Virpi Elovaara TIELIIKENTEEN TÄRINÄ JA RUNKOMELUSELVITYS HELSINKI Viikinportti 4 B 18 00790 Helsinki puh. 050 377 6565 TURKU Rautakatu 5 A 20520 Turku puh. 050 570 3476 etu.suku@promethor.fi
Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A SEINÄJOEN KAUPUNKI Nurmon keskustan OYK:n tarkistuksen meluselvitys Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 14.9.2015 P25797P001 Raportti i P25797P001 Matti Manninen