Vapaaehtoistoiminnan merkitys yksilölle ja yhteisölle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vapaaehtoistoiminnan merkitys yksilölle ja yhteisölle"

Transkriptio

1 Vapaaehtoistoiminnan merkitys yksilölle ja yhteisölle Liisa Reinman Kansalaisareena ry AUTTAMINEN ANTAA HYVÄN MIELEN - VAPAAEHTOISTOIMINTA VANHUSTYÖSSÄ Seminaari Mikkelissä

2 Vapaaehtoistoiminta kiinnostaa Puolet suomalaista tekee vapaaehtoistyötä Vapaaehtoistyöstä kiinnostuneita olisi enemmänkin, jos kutsu tulisi henkilökohtaisesti Tulisin mukaan, jos minua pyydettäisiin. Eduskuntaan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmä 2009 Käynnistäjänä Kansalaisareena Kansalaisareena on kansallista ja kansainvälistä verkostoa palveleva vapaaehtoistoiminnan ja vertaistuen informaatio- ja kehittämiskeskus (www.kansalaisareena.fi ) KANSALAISAREENA VAPAAEHTOISTYÖTÄ VARTEN

3 Vapaaehtoistoiminnalle on kysyntää Avuntarve lisääntyy - väestö ikääntyy - vanhusväestön määrä lisääntyy Odotukset ja toiveet vapaaehtoistoiminnalle kasvaneet Vapaaehtoisten odotukset vapaaehtoistyölle kasvaneet - toiminnan tulee olla hyvin organisoitua ja johdettua - vapaaehtoiset odottavat hyvää ja laadukasta koulutusta - toiveissa ehkä uusi urakin vapaaehtoissaralla (työuralta hyvinvointiuralle) Vapaaehtoistoiminnan rooli ammattityön rinnalla - uudenlainen työkulttuuri ja yhteistyön toimintatapa Yritysten vapaaehtoistoiminta (yhteiskuntavastuu)

4 Miten löytää tasapaino julkisten palvelujen, vapaaehtoistyön ja yritystoiminnan välillä Niitä kaikkia tarvitaan rinnan. Poliitikot eivät saa käyttää onnistunutta vapaaehtoistyötä perusteena palveluista tinkimiseen. (Marianne Nylund)

5 Vapaaehtoistoiminnan haasteet Vapaaehtoistoiminnan rooli ammattityön rinnalla vapaaehtoistoiminta ei voi eikä saa korvata ammattityötä lisäarvo, arjen rikastuttaja Rahoitus- ja työntekijäresurssit vapaaehtoistoiminta ei ole kulutonta Vapaaehtoistoimintaa koskevat lait ajan tasalle ohjeistusten ja lainsäädännön päivittäminen Kansalaisareenan käynnistämän eduskunnan vapaaehtoistoiminnan tukiryhmän rooli tällä hetkellä ei ole viranomaistahoa, joka ottaisi kokonaisvastuun vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä ja edistämisestä Järjestöjen välinen yhteistyö ja verkostoituminen yhdessä vaikuttaminen (vapaaehtoistoiminnan oikeuksienvalvonta) Vapaaehtoisten ja ammattilaisten yhteistyö työyhteisössä Miten saada vapaaehtoisia ja löytää heille oikea tehtävä ja miten pitää heidät mukana toiminnassa koulutus, kiitos, kannustus hyvä johtaminen

6 Mikä vetää vapaaehtoistoimintaan Halu tehdä jotain hyvää ja hyödyllistä ja saada siitä itselleenkin ja omaan elämään jotain hyvää ja hyödyllistä.. Saada sisältöä elämään - ryhtiä, rytmitystä arkeen - saada vaihtelua, uutta näkökulmaa - saada jotain.. Tuntea olevansa merkityksellinen - minua tarvitaan, olen tarpeellinen - vapaaehtoistyöllä on merkitystä, haluan tehdä jotain hyvää, jolla on merkitystä Ryhmän kaipuu - kuulua johonkin yhteisöön, porukkaan - saada uusia ystäviä, luoda verkostoja

7 ..mikä vetää vapaaehtoistoimintaan Toive saada kokemusta vapaaehtoistyöstä - tulevalle työuralle, työelämään hakeutumiselle - työelämään palaamiselle. Halu oppia jotain uutta - oppia uusia taitoja ja saada - katsella elämää eri kantilta - oppia uutta itsestäänkin ja löytää uusia kykyjä Uusi hyvinvointiura työuran jälkeen Vapaaehtoisen arvostettu identiteetti Ystävän hyvät kokemukset toiminnasta Uteliaisuus, kokeilunhalu Sattuma.lehti-ilmoitus

8 Vapaaehtoistoiminnan perusedellytykset Palkattu koordinaattori Toimintakulut Toimitilat ja välineet Vapaaehtois-ten koulutus ja virkistys Vapaaehtois-toiminta toiminta organisaatiossa organisaatiossa VALIKKO-ryhmä/Liisa Reinman

9 Työnohjauksellinen tuki Vapaaehtoisten koulutus Toiminnassa mukana pitäminen arvostus perehdytys ohjaus ja neuvonta kiitos ja kannustus virkistystoiminta Asiakaskontaktit Vapaaehtoisten hankinta Välitystoiminnan organisointi Verkostoyhteistyö Järjestöt, yhdistykset, Srk:t Kaupungin / kunnan päättäjät Tiedotus, julkisuus- ja vaikuttamistyö Yritysyhteistyö yhteiskuntavastuu Arviointi ja seuranta Visionääri Osaava ja ammatillinen koordinaattori mahdollistaa toiminnan ja vapaaehtoisavun jatkuvuuden Vastuualueen kehittäminen Uudet työmuodot ja menetelmät Alan tutkimus VALIKKO-ryhmä/Liisa Reinman Oma koulutus Motivoituneet vapaaehtoiset välittävät yhteisöstään myönteisen kuvan ulospäin

10 Toimintaedellytysten luominen Yhteinen näkemys toiminnan tärkeydestä, merkityksestä ja vaikuttavuudesta Yhteinen tahtotila Koko yhteisön/eri osapuolten sitoutuminen toimintaan me yhdessä Vapaaehtoistoiminnasta vastaava työntekijä Koko henkilökunnan kouluttaminen vapaaehtoistoimintaan

11 Ammattilaisen ja vapaaehtoisen hyvä yhteistyö Selkeät roolit ja vastuualueet = > Yhdessä luodaan työssä toimimisen malli ja yhteistyön pelisäännöt David Milliband ennakoi, että 2010-luvulla MINÄ muuttuu MEIKSI ja syntyy vertaisyhteiskunta ME YHDESSÄ

12 Vapaaehtoistoiminta vaikuttaa Yhteiskunnan toimivuuteen Ihmisten väliseen luottamukseen Välittämisen eetokseen Kansantalouteen: Ruralia-instituutin (Helsingin yliopisto) tutkimus 2011: Järjestöjen vapaaehtoistyöhön sijoitetulla 1 eurolla saadaan noin 6-kertainen tuotos yhtä työtuntia kohti laskettuna. Kansalaisareenan-Taloustutkimuksen selvitys 2010 vertailu minimipalkkaan

13 Vapaaehtoistoiminnan merkitys yksilölle ja yhteisölle Vapaaehtoistoiminta osana kuntien vanhuspalveluja Seminaari Mikkelissä Liisa Reinman Kansalaisareena ry

14 Vapaaehtoistyön arvo ja merkitys Vapaaehtoistyön arvoa ei voi mitata pelkästään numeroina. Vapaaehtoistoiminnan tuloksellisuus ja merkitys syntyy vapaaehtoisten ja autettavien välisessä vuorovaikutuksessa, jolloin merkityksiä voi arvioida vasta pitkäaikaisen seurannan aikana Vapaaehtoisen hoivan merkitystä ei voi perusteella kustannussäästöillä vaan arvokkuudella, vuorovaikutuksen laadulla ja oikeudella arvokkaaseen elämään. Anne Hartikainen 2009

15 Vapaaehtoistoiminnassa kaikki osapuolet saavat hyvää, hyötyä ja hyvinvointia 1. Vapaaehtoinen ( vrt. mikä vetää vapaaehtoistoimintaan) - tarpeellisuuden ja elämän mielekkyyden tunne, onnellisuus - uusia ystäviä, uusia taitoja, tietoa ja oppia - urakehitys vapaaehtoisena ja vapaaehtoistehtävissä - vaikuttamismahdollisuus - oma vireys ja toimintakyky pysyy yllä.. Kun nyt annan aikaani vapaaehtoistyölle ja saan siitä itselleni paljon hyvää, niin ehkä sitten joskus kun/jos apua tarvitsen, sitä on helpompi vastaanottaa. 2. Avun saaja (avusta hyötyvä vanhus) - konkreettista apua, sisältöä ja tukea arkeen - lievitystä yksinäisyyteen - mahdollisuus tavata muita ihmisiä, uusia ystäviä - itsensä arvokkaaksi kokemisen tunne

16 3. Avun saajan omainen - lisää omaa aikaa - hyvä mieli avusta - vähemmän huolta - arvostus vapaaehtoistyötä kohtaan 4. Toiminnasta vastaava organisaatio ja henkilökunta - lisäresursseja - mahdollisuus keskittyä omaan perustehtävään

17 vapaaehtoistoiminnasta hyötyvät 5. Yhteiskunta - kansalaisten terveys ja hyvinvointi kohentuu - välittämisen asenne vahvistuu - yhteisöllisyys, yhteisvastuu ja yhdessä toimimisen ilo - yksinäisyyden negatiiviset seuraukset vähenevät - sukupolvien välinen vuorovaikutus lisää arvostusta ja ymmärrystä - eriarvoisuus vähenee - resurssit kasvavat, kustannustehokkuus kasvaa 6. Oppilaitokset ja opiskelijat - yhteistyökumppaneita (työelämään tutustuminen ) - opiskelijoiden yhteiskunta- ja osallistumistaidot kehittyvät - vapaaehtoisuuden hyvän siemenen kylväminen - tulevaa vapaaehtoispotentiaalia

18 . Vapaaehtoistoiminnasta hyötyvät 7. Yritykset - mahdollisuus toteuttaa yhteiskuntavastuuta - vaikutus henkilöstöön (työtyytyväisyys kasvaa, työilmapiiri) - työntekijöiden mahdollisuus tutustua vapaaehtoistoimintaan - vaikutus imagoon 8. Media - kiinnostavia juttuja - yhteiskuntavastuun toteuttamismahdollisuus 9. Palvelun tuottajat ( mukaellen: Utriainen 2012)

19 Vapaaehtoistoiminta edistää aktiivista kansalaisuutta vahvistaa yhteisöjä parantaa elämänlaatua lisää terveitä elinvuosia luo onnellisuutta tarjoaa elämänmittaista oppimista antaa hyvän mielen

20 Jokainen tarvitsee joskus apua ja jokainen voi sitä joskus antaa Tänään olet avun antaja ja huomenna ehkä vapaaehtoisen avun vastaanottaja

21 Meille on tuttua, miten me puhkeamme kukkaan sellaisen ihmisen lähellä, joka osaa nähdä meissä olevan hyvän ja osaa houkutella esiin parhaan meistä, ja tiedämme, miten me kaikki kuihdumme sellaisen ihmisen lähellä, joka koko ajan löytää meistä vain vikoja. (Desmond Tutu) Kukoistavaa yhteistyötä ja hyvän tekemisen ja hyvän jakamisen iloa Kiitos!

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli

Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli Osaava ja ammatillinen koordinaattori mahdollistaa toiminnan ja vapaaehtoisavun jatkuvuuden. Vapaaehtoistoiminnan koordinaattorin rooli 14.2.2010 Liisa Reinman Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Asiakas

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI

VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI VAPAAEHTOISTOIMINNAN VAIKUTUKSIA VASTAANOTTAJIIN JA AMMATILLINEN KOORDINOINTI Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkosto, Kansalaisareena ja LAMK 17.1.2016 Lari Karreinen www.karreinen.org LARI KARREINEN

Lisätiedot

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta

PALAUTEANALYYSI v toiminnasta MOSAIIKKI RY MAMU-MEDIA PALAUTEANALYYSI v. 2015 toiminnasta Palautetta Mosaiikki Ry:n ja MaMu-Median hankkeen tiedotus- ja neuvontatoiminnasta on kerätty yhteistyökumppaneilta, hankkeen asiakkailta ja

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin.

Yhdessä enemmän. Ei jätetä ketään yksin. Yhdessä enemmän Ei jätetä ketään yksin. Tukea. Toivoa. Mukana. Ilona. Vapaaehtoistoiminta ja auttaminen tuottavat iloa ja tekevät onnelliseksi Onnelliseksi voit tehdä monella tavalla. Yksi tapa on tulla

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa RAY rahoitus; Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa RAY rahoitus; Löytävä vanhustyö 2014-2017,

Lisätiedot

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli

Kumppanuudet ovat mahdollisuuksien palapeli 19.10.2016 kello 9.30-15.30 Kumppanuuden käsikirjasto maaseutupolitiikka.fi/ kumppanuus Kuntaorganisaatio henkilöstö ja poliitikot keskushallinto ja sektorit, yli sektorirajojen kunnalla tärkeä koordinoiva

Lisätiedot

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa

Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa 1 Seniori Vamos ja Löytävä vanhustyö - etsivä ja löytävä työ kaupungeissa osana Eloisa ikä ohjelmaa Seniori Vamos 2013-2017, Helsingissä ja Espoossa Löytävä vanhustyö 2014-2017, Turussa Palvelukatveet

Lisätiedot

Vapaaehtoistoimintaa yhteispelillä. Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin.

Vapaaehtoistoimintaa yhteispelillä. Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin. Vapaaehtoistoimintaa yhteispelillä Tietoa, tukea ja vinkkejä eri tahojen yhdessä toteuttamaan vapaaehtoistoiminnan koordinointiin. Sisällys Saate Vapaaehtoistoiminta Vapaaehtoinen Vapaaehtoistoiminnan

Lisätiedot

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere

Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto Iholiiton Kevätpäivät Tampere Strategiatyö: Case Allergia- ja astmaliitto 2016-2020 Iholiiton Kevätpäivät 19.3.2016 Tampere Ajattelulle annettava aikaa - strategia ei synny sattumalta, vaan riittävän vuorovaikutuksen tuloksena Miten

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Sari Välimäki 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - KM, vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto

Lisätiedot

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto

Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Miten perustetaan vapaaehtoisista toisiaan tukeva vertaisryhmäverkosto Verkostomalli näkövammaisten vertaisryhmäverkoston kehittämisestä Koordinaattorin rooli organisoinnissa, koulutuksessa,.. Uusien vapaaehtoisryhmien

Lisätiedot

Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa

Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa Kohti kestävää kehitystä vanhuspalvelujen vapaaehtoistoiminnassa Henkilöstövalmennusten näkökulma 25.9.2014 / Tiina Kuru Henkilöstön näkökulma Työyhteisön jäsenten osallistuminen kehittämistyöhön on olennaista

Lisätiedot

Moninaisuus on rikkaus Lahti

Moninaisuus on rikkaus Lahti Moninaisuus on rikkaus Lahti 28.10.2014 Petri Puroaho Tilaisuuden tavoite Tehdä näkyväksi työpajatoiminnan moniulotteisuutta ja merkityksellisyyttä. Nostaa esiin kolmannen sektorin / välityömarkkinoiden

Lisätiedot

SAKU-strategia

SAKU-strategia 1 (6) SAKU-strategia 2012 2016 Sisältö: 1. TOIMINTA-AJATUS 2. TOIMINTAPERIAATTEET 3. VISIO 3.1 Visio 2016 3.2 Vision mukaiset päämäärät 3.3 Tavoitteet ja menestystekijät 1. TOIMINTA-AJATUS SAKU ry edistää

Lisätiedot

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä.

Yhteiset Lapsemme ry Yhteiset Lapsemme rakentaa monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytyksiä. Yhteiset Lapsemme ry 25.10.2016 Strategia 2017-2020 Strateginen tavoite Monikulttuuristen lasten hyvän elämän edellytykset toteutuvat Suomessa. Kansainvälisesti tuemme haavoittuvassa asemassa olevien lasten

Lisätiedot

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA

Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA Tavoitteena hyvinvoinnin edistämisen kumppanuus SAKU RY:N STRATEGIA 2012 2016 Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto, SAKU ry Lähtökohdat ennen: liikunnan kilpailutoimintaa ja kulttuurikisat

Lisätiedot

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Kansalaistoiminta setlementtityössä - osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen Valtakunnallinen vertaistoiminnan koulutus 1 Mona Särkelä-Kukko 18.10.2013 1 Sisältö 1. Osallisuus, osallistuminen ja vaikuttaminen

Lisätiedot

Kansalais- ja vapaaehtoistyö

Kansalais- ja vapaaehtoistyö Kansalais- ja vapaaehtoistyö Yhdistysverkosto ry 2016 Juha Saurama 2015 Kansalais- ja vapaaehtoistoiminta Ihmiset eivät enää osallistu entisessä määrin perinteiseen kansalaisja vapaaehtoistoimintaan Ihmiset

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINAATTORIN PROFESSIO. Ammattimaisen koordinoinnin merkitys vapaaehtoistyössä VTT Hanna Falk, tutkija

VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINAATTORIN PROFESSIO. Ammattimaisen koordinoinnin merkitys vapaaehtoistyössä VTT Hanna Falk, tutkija VAPAAEHTOISTYÖN KOORDINAATTORIN PROFESSIO Ammattimaisen koordinoinnin merkitys vapaaehtoistyössä VTT Hanna Falk, tutkija MENTORISUHDEPROSESSI ASIAKAS Tarve matalan kynnyksen tuelle KAUPUNGIN TT Ohjaa asiakkaan

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminnan koulutus

Vapaaehtoistoiminnan koulutus Vapaaehtoistoiminnan koulutus 24.1.2017 Yksinäinen vanhus Yksinäinen vanhus VAPAAEHTOISTYÖ VAI VAPAAEHTOISTOIMINTA? 1800 1850 1900 1950 1970 2000 Vapaaehtoistoiminnan historia Vastavuoroinen auttaminen

Lisätiedot

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö

Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä. Elisa Männistö Kansainvälisyys kotona ja kaukana - kansainvälistymisen mahdollisuuksia nuorisotyössä Elisa Männistö 14.2.2016 Taustaa Nuorisolaki: 1 Tämän lain tarkoituksena on tukea nuorten kasvua ja itsenäistymistä,

Lisätiedot

Turun alueen vapaaehtoistoiminnan keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus Vimma

Turun alueen vapaaehtoistoiminnan keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus Vimma Turun alueen vapaaehtoistoiminnan keskustelu- ja verkostoitumistilaisuus 29.9.2009 Vimma Kansalaisareena yhteistyössä Turun alueen VALIKKO-ryhmän kanssa Turun alueen vapaaehtoistoiminnan keskustelu- ja

Lisätiedot

Liiketoiminnan johtaminen

Liiketoiminnan johtaminen MaitoManageri johtaminen ja johtajuus-kysely Liiketoiminnan johtaminen 1. Osaan määrittää yrityksellemme tulevaisuuden vision (tavoitetilan) 2. Viestin siten, että kaikki tilalla työskentelevät ovat tietoisia

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki

Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki Toimintasuunnitelma 2016: Perheen hyvä arki 1. Tavoitteena lapsiystävällinen yhteiskunta MLL:n Suunta 2024 strategia: Suomi on lapsiystävällinen yhteiskunta Vuonna 2016 piirin toiminnassa korostuvat Vapaaehtoisuuden

Lisätiedot

Yhteispelillä kohti hyvinvointia. Lapsiperhetoimijoiden yhteistyön tiivistäminen Päijät-Hämeen Kumppanuusverkostossa

Yhteispelillä kohti hyvinvointia. Lapsiperhetoimijoiden yhteistyön tiivistäminen Päijät-Hämeen Kumppanuusverkostossa Yhteispelillä kohti hyvinvointia Lapsiperhetoimijoiden yhteistyön tiivistäminen Päijät-Hämeen Kumppanuusverkostossa Päijät-Hämeen Kumppanuusverkosto Päijät-Hämeen Kumppanuuskeskus hanke (Ray 2012-2015)

Lisätiedot

Täyttä elämää eläkkeellä

Täyttä elämää eläkkeellä Täyttä elämää eläkkeellä Saija Ohtonen-Jones 5.2.2016 TÄYTTÄ ELÄMÄÄ ELÄKKEELLÄ / copyright Suomen Punainen Risti 1 Punainen Risti kansainvälinen liike ja kotimainen järjestö auttaa katastrofien ja onnettomuuksien

Lisätiedot

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4.

Kouluttajapankki. 1. Kouluttajan nimi. 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus. 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit. 4. Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Silvia Lehtinen, Kaisu Tapiovaara 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - FM, suunnittelijat, kouluttajat 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Vapaaehtoistoiminta

Lisätiedot

Arvot, yhteisöllisyys

Arvot, yhteisöllisyys Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2009 Arvot, yhteisöllisyys yy Lievestuoreen Setlementti ry 200 00 2009 SETLEMENTIN TOIMINTA TUKEE IHMISEN HYVÄÄ ELÄMÄÄ 201 00 Setlementin toiminta tukee ihmisen

Lisätiedot

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA

PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA PIDÄ HUOLTA ITSESTÄ TYÖYHTEISÖSTÄ AMMATTITAIDOSTA Annamari Mäki-Ullakko, Ilmarinen, 5.11.2015 ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. Oma jaksaminen on perusta 2. Työyhteisössä jokainen vaikuttaa ja on vastuussa 3. Ammattitaidon

Lisätiedot

Tulevaisuuden uimaseura.

Tulevaisuuden uimaseura. Tulevaisuuden uimaseura #urheiluseura @SipiKoo Ennen oli paremmin? Ennen oli helpompaa? Ennen oli ennen. Nyt on nyt. Hyvän seuran ulottuvuudet Resurssien hankintakyky Jatkuvuus, toimintaympäristön lukutaito

Lisätiedot

Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti

Riitta Mykkänen-Hänninen: Vanhemman neuvo -vertaistukiryhmän ohjaajan käsikirja(2009). Helsinki: Lastensuojelun Keskusliitto / Neuvo-projekti Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Riitta Mykkänen-Hänninen 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - Kouluttaja, työnohjaaja 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Julkaisut: Riitta Mykkänen-Hänninen:

Lisätiedot

Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin

Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin Uran rakennuspuita ja toimintasuunnitelma hyvinvointiin 4.11.2016 klo 15-16 Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Seija Leppänen psykologi, uraohjaaja Aalto-yliopiston oppimispalvelut,

Lisätiedot

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke

Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke Tulevaisuuden ammattiosaajat -hanke - Miksi - Tavoitteet - Toimenpiteet Lasse Ala-Kojola, Mervi Karikorpi, Pirkko Pitkäpaasi, Birgitta Ruuti, Anne-Mari Tiilikka Erinomainen valinta! Uusia ammattiosaajia,

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen

Lisätiedot

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni

NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni NOLO 2016 Me erilaiset työntekijät ja työssä jaksaminen miten olemme yhdessä enemmän Helsinki Congress Paasitorni 29.4. 2016 Helka Pirinen People & Leadership Consulting PLC Oy, p. 040 51 21 470, www.peopleleadership.fi

Lisätiedot

- Muun muassa Ilka Haarni: Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Gaudeamus,

- Muun muassa Ilka Haarni: Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Gaudeamus, Kouluttajapankki 1. Kouluttajan nimi - Ilka Haarni 2. Oppiarvo, ammatti, asiantuntemus - VTT, dosentti, vapaaehtoistoiminnan kehittäjä/konsultti 3. Mahdolliset suosittelijat tai muut referenssit - Muun

Lisätiedot

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö

PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö PÄÄROOLISSA MINÄ SOTE-PEDA 5.2.2016 Tapio Koskimaa työhyvinvointipäällikkö 2 10.2.2016 Keskeinen lähtökohta työhyvinvoinnille yksilö yhteisöllisyyden rakentajana ja yhteisöllisyys yksilön tukena arvostava

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ

HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ HYRYNSALMEN KUNNAN KUNTASTRATEGIAN LAADINTA 13.1.2017 SEMINAARIN YHTEENVETOA - KUNTALAISTEN NÄKEMYKSIÄ MITÄ TEEMME TÄNÄÄN? Riskienhallinnan vaihe 3 seuranta ja raportointi Riskienhallinnan vaihe 2 operatiivinen

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! MLL:n Uudenmaan piiri Asemapäällikönkatu 12 C 00520 Helsinki Tel. +358 44 0470 407 uudenmaan.piiri@mll.fi uudenmaanpiiri.mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto Mannerheimin

Lisätiedot

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen

Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen Ajatuksen murusia Tuija Mäkinen 2 AJATUKSEN MURUSIA Tämä vihkonen on sinulle, joka haluat toimia vapaaehtoisena ja olla ihminen ihmiselle. Vihkosta voi käyttää myös työnohjausistunnoissa keskustelujen

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA

ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA ELÄKETURVAKESKUKSEN STRATEGIA 2017-2021 Työeläke on keskeinen osa hyvinvointia ja siihen luotetaan. Se on rahoituksellisesti kestävä, edistää talouden vakautta ja on tehokkaasti järjestetty. on lakisääteinen

Lisätiedot

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely

Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Kehittämisrakenneseminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä tehty kysely Sosiaali- ja terveydenhuollon alueellisen kehittämisrakenteen seminaari 3.6.2009 Ilmoittautumisen yhteydessä Webropol kysely

Lisätiedot

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön strategia 2025 Turvalliseen huomiseen Visio Suomessa asuvat turvallisuustietoiset ja -taitoiset ihmiset ja yhteisöt turvallisessa ympäristössä. Toiminta-ajatus on osaltaan

Lisätiedot

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ylä-Savon ammattiopisto. Kari Puumalainen Kuntayhtymän johtaja / rehtori

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ylä-Savon ammattiopisto. Kari Puumalainen Kuntayhtymän johtaja / rehtori Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ylä-Savon ammattiopisto Kari Puumalainen Kuntayhtymän johtaja / rehtori Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Omistajakuntien maantieteellinen pinta-ala: 9310 km2 (vrt. Uusimaa

Lisätiedot

Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa

Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa Koulutus rullaa!!! / 110516/ Alma / MLL Koulutuksen rooli MLL:n toiminnassa Lapset ensin. Koulutuksen rooli MLL:n perustehtävän toteuttamisessa Koulutus on mahdollisuus ja keino varmistaa sekä vapaaehtoistemme

Lisätiedot

Yhdistystiedote 6/2013

Yhdistystiedote 6/2013 1 Yhdistystiedote 6/2013 Hei yhdistystoimija! Tässäpä teille taas tuore yhdistystiedote, jossa on tärkeitä tietoja liitosta teille ja jäsenillenne. Muistattehan siis välittää näitä tietoja eteenpäin. Kiitos!

Lisätiedot

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.

Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016. Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto. Järjestöt kotoutumista tukemassa 1.3.2016 Mina Zandkarimi Monikulttuurisuuden asiantuntija mina.zandkarimi@vaestoliitto.fi Puh:0503256450 4.3.2016 Maahanmuutto on siirtymä Valtava sosiokulttuurinen muutos,

Lisätiedot

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi

Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta Nuorisotoimen ylitarkastaja Kirsi-Marja Stewart, Opetus- ja kulttuuritoimi Nuorisotakuu nuorisotoimen näkökulmasta 23.09.2014 1 Nuorisotakuu osana nuorisotoimea 1. Nuorten työpajatoiminta 2. Etsivä nuorisotyö 3. Monialainen yhteistyö 2 1. Nuorten työpajat Nuorten työpajoilla

Lisätiedot

Kuinka turvaat työllisyytesi?

Kuinka turvaat työllisyytesi? Kuinka turvaat työllisyytesi? Ida Mielityinen Akava Työurat ja osaaminen koetuksella 20.9.2016 Esimerkkejä tulevaisuuden ammateista ihmisten keinotekoisten kehonosien valmistajat nano-teknikot, geneettisten

Lisätiedot

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4.

Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma. Kristiina Mustakallio 28.4. Miksi tarvittaisiin seniorien toimintakeskus? Seniorien toiminnat ja Elinvoimaa ikääntyville -kehitysohjelma Kristiina Mustakallio Taustana väestönkehitys Espoossa 2014-2016 suhteellisesti kasvu on nopeinta

Lisätiedot

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi

Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen. EuroSkills2016-koulutuspäivä Eija Alhojärvi Kilpailu- ja valmennustoiminnan hyödyt ja hyödyntäminen EuroSkills2016-koulutuspäivä 9.6.2016 Eija Alhojärvi 1. Skills-toiminnan haasteet - strategiset painopistealueet 2. Kilpailu- ja valmennustoiminnan

Lisätiedot

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä

RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä RAY:n avustustoiminnan tulevaisuuden näkymistä osastopäällikkö Mika Pyykkö Ensi- ja turvakotien liitto ry 10.12.2009 Mika Pyykkö, 9.12.2009 1 Alustuksen rakenne Lähtökohdista Haasteista ja mahdollisuuksista

Lisätiedot

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla.

PUNAISEN RISTIN HAASTEET. Kristiina Kumpula pääsihteeri. Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. PUNAISEN RISTIN HAASTEET Kristiina Kumpula pääsihteeri Olemme rohkeita ja luotettavia auttajia kotona ja maailmalla kotona ja maailmalla. SUOMEN PUNAINEN RISTI Julkisoikeudellinen yhdistys: Laki Suomen

Lisätiedot

TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI

TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI TERVETULOA Savonlinnan seurakunnan VAPAAEHTOISEKSI VAPAAEHTOISTOIMINTA KIRKOSSA vahvistaa osallisuutta seurakunnan elämässä ja toiminnassa antaa mahdollisuuksia toteuttaa seurakuntalaisuutta ja kristillisyyttä

Lisätiedot

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita!

Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Mielekkäät työtehtävät houkuttelevat harjoittelijoita! Vuoden 2013 aikana 359 Turun yliopiston opiskelijaa suoritti yliopiston rahallisesti tukeman harjoittelun. Sekä harjoittelun suorittaneilta opiskelijoilta

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA

JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA JOHTAMISEN MONET MUODOT YHDISTYSTOIMINNASSA 22.4.2012 Anne Ilvonen innovointipäällikkö, OK-opintokeskus anne.ilvonen@ok-opintokeskus.fi 1 MENESTYVÄ YHDISTYS Monipuolinen toiminta Aktiivinen jäsenistö Sujuvat

Lisätiedot

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia

Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia Vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija Suomen Taiteilijaseuran strategia 2017-2021 suomen taiteilijaseuran strategia 2017 2021 VISIOMME Visiomme on vahva kuvataide hyvinvoiva kuvataiteilija. Suomen

Lisätiedot

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff

Ohjaamojen projektipäällikköpäivät. kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff 15.09.2016 Ohjaamojen projektipäällikköpäivät kehittämispäällikkö Jaana Fedotoff Koordinaatti Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus valtakunnallinen palvelu- ja kehittämiskeskus, sijaintipaikka

Lisätiedot

Yhdistyksen perustehtävä lähtökohtana. Aluevastaava Matti Mäkelä

Yhdistyksen perustehtävä lähtökohtana. Aluevastaava Matti Mäkelä Yhdistyksen perustehtävä lähtökohtana Aluevastaava Matti Mäkelä YHDISTYKSEN PERUSTEHTÄVÄ OMAISHOITOPERHEIDEN TAVOITTAMINEN OMAISHOITOPERHEIDEN TUKEMINEN YHDISTYS OMAISHOIDON KEHITTÄJÄNÄ, EDUNVALVONTA Miten

Lisätiedot

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki

Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta. Maria Kaisa Aula Helsinki Lapsiasiavaltuutetun näkökulma perusopetuksen tulevaisuudesta Maria Kaisa Aula 18.2.2010 Helsinki 1 YK:n lapsen oikeuksien sopimus ja koulu Kaikki lapset ovat samanarvoisia Julkisen vallan päätöksissä

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti

Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti Sairaalasielunhoidon ja diakonian avohoitoprojekti 2013-2015 Muut kaikki hylkää, Yhteisen seurakuntatyön ja seurakuntien mahdollisuudet vanhusten avohoidon ja kotisairaalan asiakkaiden henkisiin ja hengellisiin

Lisätiedot

A-Kiltojen Liitto. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kysely paikallisyhdistyksille A-kiltojen vastaukset.

A-Kiltojen Liitto. Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kysely paikallisyhdistyksille A-kiltojen vastaukset. A-Kiltojen Liitto Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit kysely paikallisyhdistyksille A-kiltojen vastaukset kevät 2016 Jurvansuu 2016 1 Päihde- ja mielenterveysjärjestöjen toimintaprofiilit

Lisätiedot

Lapin sote johdon seminaari

Lapin sote johdon seminaari Lapin sote johdon seminaari 25.11.2016 Veli-Matti Ahtiainen Järjestökoordinaattori Punainen Risti Lapin piiri Muutos on aina myös mahdollisuus. Niin myös järjestöille. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi

OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET. Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 Lapin aikuiskoulutusfoorumi OSAAMISEN KEHITTÄMISEN UUDET ULOTTUVUUDET Esa Poikela 15.5.2013 ETAPPI 13 aikuiskoulutusfoorumi Osaamisen kehittämisen uudet ulottuvuudet A Oppimisen ja osaamisen tuottaminen Maailman hypoteesit Osaamisen

Lisätiedot

MLL. Tukioppilastoiminta

MLL. Tukioppilastoiminta MLL Tukioppilastoiminta Tukioppilastoiminta on Peruskoulussa toimiva tukijärjestelmä, joka perustuu vertaistuen ajatukseen Tukioppilas on tavallinen, vapaaehtoinen oppilas, joka haluaa toimia kouluyhteisön

Lisätiedot

Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen?

Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen? Miten kunnan ja järjestön yhteistyö tulevaisuudessa kohtaa ihmisen? Päivi Kivelä, Sininauhaliitto, Jyväskylän toimipiste paivi.kivela@sininauha.fi ptkivela@gmail.com 050 5958829 Aiheeseen liittyviä Sininauha-julkaisuja:

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys 7.4.2016 Perheaikaa.fi nettiluento Katariina Pelkonen, HelsinkiMissio Mitä yksinäisyys on? THL:n mukaan jopa 400 000 ihmistä Suomessa kärsii yksinäisyydestä. Suomalaisista joka

Lisätiedot

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä

Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Asiakkaat ja ammattilaiset omaishoitoa kehittämässä Perusasiat pähkinänkuoressa Hanketta toteuttavat yhteistyössä Omaishoitajat ja Läheiset -liitto ja Omaiset mielenterveystyön tukena keskusliitto Hankkeen

Lisätiedot

RAKSAKYMPPI käytännöksi

RAKSAKYMPPI käytännöksi RAKSAKYMPPI käytännöksi Perusteet Käyttö Hyödyt Kokemuksia Tarja Mäkelä VTT RATUKE-seminaari 20.9.2007 RAKSAKYMPPI -uutta ajattelua työturvallisuuteen Lisätietoja: Tarja Mäkelä VTT Puh. 020 722 3308, tarja.makela@vtt.fi

Lisätiedot

Vapaaehtoisena vaikutat

Vapaaehtoisena vaikutat Vapaaehtoisena vaikutat Teemavuoden lähtökohdat Vapaaehtoistoiminta hyödyttääsekäyksilöitä, yhteisöjäettäkoko yhteiskuntaa. Aktiivista kansalaisuutta edistävän vapaaehtoistoiminnan teemavuosi tarjoaa tilaisuuden

Lisätiedot

Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30

Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30 Keski-Suomen Sote 2020 Vanhuspalvelut workshop klo 13:00 15:30 Millainen ympäristö ja palvelut helpottavat ikääntyvän elämää? Ikäystävällinen Suomi? Mikä olisi paras mahdollinen SOTE ikäihmisten näkökulmasta?

Lisätiedot

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus

17/2/2011 Katariina Suomu Kansalaisyhteiskunnan tutkimus- ja kehittämispäivät Jyväskylä. MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus 17/2/2011 Katariina Suomu Jyväskylä MLL:n vapaaehtoistoiminnan johtamiskoulutus Kansalaisten järjestö Avoin, vaikuttava, valtakunnallinen kansalaisten järjestö, joka toimii lasten, nuorten ja lapsiperheiden

Lisätiedot

Kumppanuus, yleiset kirjastot ja Celia

Kumppanuus, yleiset kirjastot ja Celia 24.11.2016 Kumppanuus, yleiset kirjastot ja Celia Opetus- ja kulttuuriministeriön kirjastopäivät 23.-24.11.2016 1 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi yleisistä kirjastoista 11 Yhteistyö Yleinen kirjasto

Lisätiedot

Aloitustilaisuus

Aloitustilaisuus Uute Uutta tekemässä 2015-2018 Muutoksen ja hyvinvoinnin johtaminen Pohjois-Suomen seurakunnissa Aloitustilaisuus 26.10.2015 Miltä työssä näyttää nyt? Mitä työelämässä tapahtuu juuri nyt? Miten käy työhyvinvoinnille?

Lisätiedot

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi

Sosiaalinen media opintoohjauksen. Anne Rongas Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media opintoohjauksen tukena Anne Rongas 20.4.2011 Creative Commons Nimeä-Tarttuva 3.0 Suomi Sosiaalinen media ja... työ- ja toimintakulttuurin muutos opinto-ohjaajan työ tiedotuskanavat henkilökohtainen

Lisätiedot

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012

Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi 2.10.2012 Alueellinen verkostotapaaminen Rovaniemi Jaana Lerssi-Uskelin Ohjelma: Verkostot työhyvinvoinnin tukena Alustuspuheenvuorot ja työpaja Jatketaan toimintaa yhdessä! Yhteenveto Työterveyslaitos on työhyvinvoinnin

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä

Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä Monikulttuurinen yhteisöllisyys tähtää hyvinvointiin Lapissa - tietoa, taitoa ja välittämistä Maaseudun Sivistysliitto Aluepäällikkö Elina Vehkala Monikulttuurisuus maaseudulla Toimimme globaalissa yhteisössä,

Lisätiedot

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain

Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain Kehitä ja vaikuta! -klinikka Valtakunnallinen AlueAvain 19.10.2016 Järjestöt kärkihankkeissa ja omaishoidon palveluiden kehittämisessä Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025

Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä. Pelastustoimen strategia 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi yhteistyössä Pelastustoimen strategia 2025 Pelastustoimen visio 2025 Turvallinen ja kriisinkestävä Suomi - yhteistyössä. 31.5.2016 2 Toiminta-ajatus Parannamme yhteiskunnan

Lisätiedot

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali.

AGE-hanke alkoi syyskuussa 2013 ja se päättyy heinäkuussa 2015. Mukana hankkeessa ovat Tšekki, Saksa, Kypros, Suomi, Espanja ja Portugali. Maailman terveysjärjestön WHO:n määritelmän mukaan aktiivinen ikääntyminen on prosessi, jossa optimoidaan mahdollisuudet pysyä terveenä, osallistua ja elää turvattua elämää ja pyritään siten parantamaan

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita

Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleita Onnistuvat opit -hanke Hyvinvointipäivä, Rovaniemi 31.3.2011 Pirjo Oulasvirta-Niiranen Onnistuvat opit nuorten ohjaus- ja palveluverkostojen ensiaskeleilla

Lisätiedot

Tutkija, maailma tarvitsee sinua!

Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Tutkija, maailma tarvitsee sinua! Yleistajuistamisen perusteet VNK-SELVITYSTOIMINNAN VIESTINTÄ- JA HYÖDYNTÄJÄDIALOGIN KOULUTUSTYÖPAJA 17.11. LIISA MAYOW, KASKAS MEDIA Mitä jos maailman kaikki ongelmat

Lisätiedot

KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS

KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS KAARINAN JA PIIKKIÖN KUNTALIITOS Hyvinvointipalvelut Info 29.2.2008 Mitä muutos tarkoittaa Minulle? (Niskanen ja Murto 2000) Mitkä ovat muutoksen vaikutukset minuun? Miten muutos vaikuttaa työhöni? Miten

Lisätiedot

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia

Tulevaisuuden Museo-Suomi. Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia Tulevaisuuden Museo-Suomi Kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen Tulevaisuuden museo seminaari, Mobilia 24.10.2010 Taiteen ja kulttuurin luova vaikutus säteilee elämän kaikille alueille. Hallitusohjelma Kattavin

Lisätiedot

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen

EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen EKOARKI Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen Helmiä asukastoiminnan ja kestävän kehityksen kasvatuksen tukemisesta kasvatuksen tukemisesta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ja Suomen Ympäristökasvatuksen

Lisätiedot

Lähidemokratian vahvistaminen

Lähidemokratian vahvistaminen Lähidemokratian vahvistaminen Kuntaliitosverkoston seminaari Kuntatalo 4.6.2014 Ritva Pihlaja erityisasiantuntija, tutkija ritva.pihlaja@pp.inet.fi Lähidemokratiasta on? enemmän kysymyksiä kuin vastauksia,

Lisätiedot

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli 2012-2016 -projekti Etsivä vanhustyö on Yhteisölähtöistä ja sosiaalista toimintaa, jolla tavoitetaan

Lisätiedot

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan?

Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Mitä vesienhoidon välittäjäorganisaatiolta vaaditaan? Lappajärvi 19.11. 2014 Laura Liuska / VYYHTI-hanke Välittäjäorganisaatio: mikä ja miksi? Vesienhoidossa vapaaehtoisen paikallisen kunnostustoiminnan

Lisätiedot

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta

GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta GeroMetro vanhustyön kehittämisverkosto pääkaupunkiseudulla Koulutusta, kehittämistä ja tutkimusta 1 Unelma hyvinvoivasta ikäihmisestä Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi! 2 Yhdessä jakaen ikäihmisen hyväksi!

Lisätiedot

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI

PALVELUKESKUKSET INTOA ELÄMÄÄN YSTÄVÄPIIRI PALVELUKESKUKSET Palvelukeskuksissa tuetaan alueen asukkaiden aktiivisuutta ja kotona selviytymistä sekä pyritään edistämään ikäihmisten liikunta- ja toimintakykyä, terveyttä ja sosiaalista kanssakäymistä.

Lisätiedot

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014

Tuloksellinen kunta on kaikkien etu. Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Tuloksellinen kunta on kaikkien etu Kunta-alan tuloksellisuuskampanja 2011-2014 Kuntakiertueen esittely (vrt. tuloksellisuussuosituksen teemat) 27.3. Naantali Kuntaliitoksen yhteistoiminnallinen toteuttaminen,

Lisätiedot

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015

MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 MOODI2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämispäivät Oulu 1.-2.10.2015 Nuorten tieto- ja neuvontatyön aluekoordinointi Mitä toivottaisiin aluekoordinoinnilta sekä aluekoordinaattoreilta, mikäli sellainen

Lisätiedot

Rinnakkaisseminaari 5. klo Palveluja, demokratiaa ja elinvoimaa - kohti kumppanuutta

Rinnakkaisseminaari 5. klo Palveluja, demokratiaa ja elinvoimaa - kohti kumppanuutta Demokratiapäivä 13.10.2015 Rinnakkaisseminaari 5. klo 13.15-15.00 Palveluja, demokratiaa ja elinvoimaa - kohti kumppanuutta Ritva Pihlaja: + keskustelu Marja Tiittanen: Paikallisesti, kumppaneina ja ulos

Lisätiedot

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta tarvitsee tuekseen toimivia rakenteita

Vertais- ja vapaaehtoistoiminta tarvitsee tuekseen toimivia rakenteita Vertais- ja vapaaehtoistoiminta tarvitsee tuekseen toimivia rakenteita teksti: Ronja Kuokkanen haastattelu: Sari Koivumäki Rakenteet ovat tärkeitä vapaaehtoistoiminnassa. Ilman niitä järjestöissä tehtävä

Lisätiedot

Kansallisten vaikuttavuusmittareiden kehittäminen yleisille kirjastoille

Kansallisten vaikuttavuusmittareiden kehittäminen yleisille kirjastoille Kansallisten vaikuttavuusmittareiden kehittäminen yleisille kirjastoille Kannattaako yrittää? Varsinais-Suomen maakuntakirjasto on laatimassa yhteistyössä verkostonsa kanssa uusia visioita maakunnan, Vaskin

Lisätiedot