Reflektiivinen työryhmä ja kirje asiakkalle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Reflektiivinen työryhmä ja kirje asiakkalle"

Transkriptio

1 Reflektiivinen työryhmä ja kirje asiakkalle

2 Moniammatillisen ryhmän jäsenenä Perhepsykologia ja perheterapia toi perhekeskeisen hoitomallin mielenterveystyöhän luvulla Psykoosien hoidossa ns. tarpeenmukaisen hoidon malli Hoitomuotojen suunnittelu ryhmätyönä eri ammattiryhmien kesken Hierarkisuudesta horisontaaliseen asiantuntijuuteen Myös potilas mukaan häntä koskevaan päätöksentekoon Pyrkimys antaa kaikille henkilökuntaan kuuluville mahdollisuus terapeuttiseen työhön. Edellytti työnohjaus- ja koulutustoimintojen kehittämistä

3 Avoimen dialogia malli Hoitokokouskäytäntöjen tutkimus (Haarakangas) Jatkuvaa sisäistä dialogia jossa pohditaan toisten sanomisia, tehdään hypoteeseja, arvioidaan tilannetta eri näkökulmista ja yhdistetään aiempaan tietoon Työryhmän keskinäisessä reflektoinnissa eri jäsenet esittävät ajatuksensa subjektiivisina olettamuksina. Keskinäisessä dialogissa tarkoitus löytää yhteisiä merkityksiä, avoimuutta ja yhdenvertaisuutta Tapauskohtainen ymmärrys, ei yleistettävissä

4 Avoimen dialogin periaatteet (Seikkula & Alakare) Välitön apu kriisissä Vuorokauden sisällä Sanojen etsiminen kokemukselle lähipiirin kanssa Yhteisen kielen löytäminen Sosiaalisen verkoston huomiointi Ongelman määrittely Huomio vuorovaikutussuhteisiin = voimavara Joustavuus ja liikkuvuus Kotikäynnit, tapaamistiheys Tapauskohtaisen tarpeen arviointi Vastuullisuus Ryhmän jäsenet vastuullisia, ei luukulta toiselle Työryhmässä tehdään päätöksiä toisten näkemyksiä kunnioittaen

5 Psykologinen jatkuvuus Keskusteluissa tapahtuneen ymmärryksen jatkuminen Alusta asti mukana avohoito Epävarmuuden sietäminen Tavoitteena lisätä voimavaroja = kykyä pukea sanoiksi vaikeita elämänkokemuksia Pois tempoilevasta oireiden eliminoinnista Dialogisuus Hoidon ensisijainen tavoite ongelman ymmärtäminen uudella tapaa keskustelujen kautta Moniäänisyys, moninäkökulmaisuus hyvä asia

6 Reflektiivinen työryhmä (Andersen) Asiakkaan kertomusta tilanteesta kuunnellaan pyrkimyksenä tavoittaa heidän tapansa hahmottaa tilanne Jos useampia asiakkaita kunkin kertomusta kuunnellaan vuoron perään Voidaan myös kysyä mikä poissaolevien, ongelmaan liittyneiden ihmisten, näkökulma voisi olla Osa työntekijöistä ei osallistu keskusteluun. Jonkin ajan kuluttua asiakkaalta/asiakkailta kysytään voitaisiinko kuunnella näiden työntekijöiden keskustelua. Työryhmän osa keskustelee keskenään niin ettei äsken äänessä olleet (asiakkaat, työntekijät) osallistu keskusteluun. Työntekijät keskustelevat mitä ovat kuulleet siinä keskustelussa Pyritään välttämään mielipiteitä, ohjeita ja neuvoja Pyritään välttämään syytöksiä, kielteistä leimaamista Ei arvioita tai selittämistä kuullusta Joko-tai asetelmasta sekä asetelmaan, moniäänisyys Tämän keskustelun jälkeen osia taas vaihdetaan Voi tapahtua useampaan kertaan Asiakkaalle aina viimeinen kerta

7

8 Reflektiivisen työryhmän perusideaa on sovellettu eri tavoin: Reflektiivisen työryhmän voi muodostaa esimerkiksi haastatteleva terapeutti yksin. Tuolloin hän välillä istunnon kuluessa jättää haastattelijan roolin ja keskustelee ääneen ajatuksistaan. Haastatteleva terapeutti voi muodostaa reflektiivisen työryhmän myös yhdessä yhden asiakkaan kanssa muiden asiakkaiden kuunnellessa. Madiganin (1993) malli, jossa toinen (kuunteleva) terapeutti haastattelee asiakkaita haastattelevaa terapeuttia jossakin vaiheessa istuntoa. Näin saadaan esille haastattelevan terapeutin kysymysten taustalla olevia ajatuksia. Reflektiivisen työryhmän käyttöä on sovellettu myös pariterapiaan. Millerin ja Laxin (1988) mallissa asiakas ja samaa sukupuolta oleva terapeutti keskustelevat asiakkaan puolison ja toisen terapeutin kuunnellessa peilin takana. Peilin takana oleva työryhmä tulee 1-2 kertaa istunnon aikana terapiahuoneeseen keskustelemaan ja reflektoimaan kuulemaansa. Seuraavassa istunnossa roolit vaihtuvat. Varsinaisen kliinisen työn lisäksi reflektiivistä työryhmää on käytetty eri tavoin opiskelijoiden ja terapeuttien koulutuksessa

9 Reflektiivisen työryhmän perusperiaatteet Kommentoi vain asioita jotka tuli keskustelussa esille. Vältä kielteistä palautetta. Puhu siten että edelliset puhujat voivat kuunnella. Kuuntele niin että puhuja voi puhua ja antaa palautetta. Ideat tulisi pukea ehdotuksen muotoon. Reflektiivisen ryhmän keskustelu ei tulisi vain toistaa mitä asken sanottiin vaan tarjota jotain riittävän erilasta viemään prosessia eteenpäin. Liian samanlainen ei auta. Reflektiivinen ryhmä kutsuu osallistujat tarjoamaan erilaisia mahdollisimman paljon selityksiä tapahtumille/tilanteelle Reflektiivisen ryhmän prosessi luo mahdollisuuksia, jotka johtaa toivoon ja muutokseen.

10 Kirje sairaskertomuksen muotona Kirje potilaalle/asiakkaalle voi olla perinteisen sairaskertomuksen muodon korvaaja Therapeutic letter (Epston & White) Antaa asiakkaan kertomukselle isomman arvon kuin lääketieteelliselle/sairakertomukselle, Luo mahdollisuuden tulevaisuudesta keskusteluun ja reflektioon, Mahdollistaa huonojen istuntojen pelastamisen, Tunnustaa /myöntää kliiniset virheet, Mahdollistaa hämmenyksen selkeytymisen ja ajattelun läpinäkyvyyden, Luo enemmän mahdollisuuksia sekä asiakkaan että työntekijän reflektioon, Väline kommunikoida vaikeita ideoita jotka ehkä tulevat paremmin kuulluksi ja hyväksytyksi kun ne luetaan yksityisesti omassa rauhassa Asiakas/perhe on kuviteltu tai todellinen yleisö Työntekijä on vastuussa kirjeen kautta ensisijaisesti asiakkaalle eikä ammattiyhteisölle. Monologista dialogiin Näkyvää kaikille osapuolille Ottaa huomioon useita osapuolia, ei ammattislangia

11 Kokemukset sijoittuvat aikaan Kertomukset rikkaampia ja moninaisempia kuin selitykset Sisältää tavoitteita, kokemuksia, uuden hahmotusta ja etsimistä. Sisältää poikkeuksia dominoivaan kertomukseen Tuo esiin yksilön ja perheen voimavaroja Tarjoaa mahdollisuuden työntekijän reflektioon, kutsuu asiakkaan reflektioon, huomioi muutoksen ja muutosta edistävät uudet uskomukset. Ei ole niinkään yhteenveto tapaamisesta vaan voi tarjota jotain erilaista näkökulmaa. Ideat ja ehdotukset tulee tarjota alustavina, varovaisina ehdotuksina ottaen huomioon erilaisten totuuksien olemassaolon.

12 Tyypillinen Family Nursing Unit kirje Kunnioittaa yksilön ja perheen voimavaroja tarjotessaan suosituksia Korostaa merkityksellisiä elementtejä käydystä keskustelusta Tarjoaa reflektiota ja kysyy myös istunnon reflektioiden vaikutusta ja haastaa kutsuu asiakkaan omaan reflektioon Ylistää muutosta ja kunnioittaa uusia auttavia käsityksiä Ei ole tapaamisen yhteenveto vaan tarjoaa uuttaa (haasteellista) Ei kuitenkaan liikaa! Ideat ja suositukset tarjottava ehdotuksian Myös kärsimys tavoitettava ja huomoitava

Isän kohtaamisen periaatteita

Isän kohtaamisen periaatteita TOIMIVAT KÄYTÄNNÖT Isän kohtaamisen periaatteita Isä määrittelee itse avun tarpeensa Voimavarakeskeisyys Sukupuolisensitiivisyys Ennaltaehkäisevyys Matala kynnys Dialogisuus Nopeasti yhteys myös isään,

Lisätiedot

Moniammatillisuus terveydenhuollossa. Palvelupäällikkö Jaana Helenius 26.9.2013

Moniammatillisuus terveydenhuollossa. Palvelupäällikkö Jaana Helenius 26.9.2013 Moniammatillisuus terveydenhuollossa Palvelupäällikkö Jaana Helenius 26.9.2013 Moniammatillisuus Yhteistyö on monitasoinen ja uloitteinen, useista osa-alueista koostuva ilmiö, jonka määrittely vaihtelee

Lisätiedot

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely

Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely Yllättävän, keskustelun aikana puhkeavan ristiriidan käsittely TOIMI NÄIN Pysäytä keskustelu hetkeksi ja sanoita havaitsemasi ristiriita. Kysy osallistujilta, mitä he ajattelevat havainnostasi. Sopikaa

Lisätiedot

Keskustelusta. Tapio Ikonen, Psykologipalvelu Dialogi 29.10.2010

Keskustelusta. Tapio Ikonen, Psykologipalvelu Dialogi 29.10.2010 Keskustelusta Tapio Ikonen, Psykologipalvelu Dialogi 29.10.2010 Tavoite Antaa ideoita hyvän vuorovaikutuksen rakentamiseksi haastaviin monenkeskisiin ammatillisiin keskusteluihin Painopiste keskusteluissa

Lisätiedot

Dialogisia menetelmiä uraohjaukseen

Dialogisia menetelmiä uraohjaukseen Dialogisia menetelmiä uraohjaukseen Helena Aarnio Hämeen ammattikorkeakoulu/ammatillinen opettajakorkeakoulu helena.aarnio@hamk.fi Tavoitteet osata erottaa dialogi muista keskustelumuodoista syventää ymmärrystä

Lisätiedot

Miten kotikonteksti luo osallisuutta? Alaotsikko Arial 18pt Bold

Miten kotikonteksti luo osallisuutta? Alaotsikko Arial 18pt Bold Miten kotikonteksti luo osallisuutta? Alaotsikko Arial 18pt Bold Eira Tikkanen Mielipäivät 2012 OSALLISUUS Tarkoittaa yhteisöön liittymistä, kuulumista ja siihen vaikuttamista. Osallistuminen antaa mahdollisuuden

Lisätiedot

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI

TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella

Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2. 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaaminen asiakastyössä Miehen näkökulma asiakastyössä 2/2 17.3.2016 Osa 5/5 Jari Harju & Petteri Huhtamella Miehen kohtaamiseen vaikuttavat tekijät työntekijä tiedot, taidot ammatillinen viitekehys/oma

Lisätiedot

DIALOGISUUS PARITERAPIASSA Eija-Liisa Rautiainen

DIALOGISUUS PARITERAPIASSA Eija-Liisa Rautiainen DIALOGISUUS PARITERAPIASSA Eija-Liisa Rautiainen Dialogisuus parisuhteessa: Tärkeää mutta vaativaa Pariterapiaistunto on oma erityinen tilanteensa pyrkiä dialogiin. Parisuhteessa on luonnollista toivoa

Lisätiedot

Dialoginen oppiminen ja ohjaus

Dialoginen oppiminen ja ohjaus Dialoginen oppiminen ja ohjaus Helena Aarnio Hämeen ammattikorkeakoulu/ammatillinen opettajakorkeakoulu helena.aarnio@hamk.fi Tavoitteet osata erottaa dialogi muista keskustelumuodoista syventää ymmärrystä

Lisätiedot

Tarpeenmukainen hoito

Tarpeenmukainen hoito Tarpeenmukainen hoito TaHo ry kuukausityöpaja 18.6.2018 Anna-Kaisa Turpeinen Psykologi, psykoterapeutti Mielipalvelut Oy Tarpeenmukainen hoito Tarve Hoito Tarpeenmukaisuus hoidossa Suomalainen Tarpeenmukaisen

Lisätiedot

Lapsen kuuleminen mitä se on?

Lapsen kuuleminen mitä se on? Lapsen kuuleminen mitä se on? Marjatta Kalliala Pirkanmaan VARHAISKASVATTAJA 2015 Tampere, 21.4.2015 Lähtökohta: lapsen kuuleminen ja kuunteleminen on hyvä asia, lapsen sivuuttaminen ja välinpitämätön

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Työkokous Tampere. Veli-Matti Saarinen 1

Työkokous Tampere. Veli-Matti Saarinen 1 Työkokous Tampere Veli-Matti Saarinen 1 Pekan tarina Pekka on tullut akuuttipsykiatrian osastolle kotona tapahtuneen Marjaan kohdistuneen väkivallanteon jälkeen ( Poliisi kutsuttu tilannetta selvittämään).

Lisätiedot

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry

raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry #MUNPERHEET? Ketä kuuluu sun perheeseen? 27.6.2018 Kello 13.00 18.00 MUKANA: J Ä R J E S TÄ J ÄT : 13 15-vuotiaat Perhehoitokumppanit Suomessa Oy:n nuoret raportti Reetta Peltonen Pesäpuu Ry # M u n p

Lisätiedot

Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi?

Heikki Salomaa 10.12.2013. Minustako auttajaksi? Heikki Salomaa 10.12.2013 Minustako auttajaksi? Älä pakene. Täältä ei voi paeta. Tämä on maailma. Me olemme maailmassa. Heaven, that s so simple! Merkitysten etsintä Tieteen filosofian peruskysymykset

Lisätiedot

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke

Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana. 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke Kansanterveyshoitaja avainasiakkaan omahoidon tukijana 22.3.2012 Seija Tuura, kansanterveyshoitaja/ kehittäjätyöntekijä, Kainuun Rampeosahanke asiakastapaaminen kestää ehkä 30-60 min x 2/ vuosi // miten

Lisätiedot

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke

Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke Jussi Ranta Projektityöntekijä Markku Santavuori Vertaisneuvoja Auttava omainen hankkeen esittely Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset Finfami ry / Auttava omainen -hanke 12.11.2015 Varsinais-Suomen Mielenterveysomaiset

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus

Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Asiakkaan kohtaaminen ja vuorovaikutus Hyvään elämään kuuluu Itsemääräämisoikeuden toteutuminen sekä oikeus kunnioittavaan kohteluun vuorovaikutukseen ja oman tahdon ilmaisuun tulla aidosti kuulluksi ja

Lisätiedot

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän.

Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla. Yhdessä enemmän. Finfami unelmien työpaikka ja järjestö omaisten asialla Yhdessä enemmän. Tukea. Toivoa. Mukana. Sinä voit vaikuttaa. Työhyvinvointi on meidän jokaisen asia FinFami on järjestö mielenterveysomaisten asialla.

Lisätiedot

Lapsen kuuleminen mitä se on?

Lapsen kuuleminen mitä se on? Lapsen kuuleminen mitä se on? Marjatta Kalliala Pohjanmaan VARHAISKASVATTAJA 2015 Vaasa, 11.5.2015 Lähtökohta: lapsen kuuleminen ja kuunteleminen on hyvä asia, lapsen sivuuttaminen ja välinpitämätön suhtautuminen

Lisätiedot

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset

1. Ohjaustyylit. Esimerkkejä tyylin käyttötilanteista. Tavoite. Työpaikkaohjaajan toiminta. Tulokset 1. Ohjaustyylit on hyvä tunnistaa itselleen ominaiset tavat ohjata opiskelijoita. on hyvä osata joustavasti muuttaa ohjaustyyliään erilaisiin tilanteisiin ja erilaisille opiskelijoille sopivaksi. Seuraavaksi

Lisätiedot

Kuvastin ASIAKASPEILI

Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin ASIAKASPEILI Kuvastin menetelmänä Kohteena asiakastyön sisällölliset kysymykset ja työn reunaehdot Menetelmä on kehitetty työntekijän tueksi Vahvistaa yksilöllisen asiantuntijuuden kehittymistä

Lisätiedot

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007 Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden

Lisätiedot

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.

Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan

Lisätiedot

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat

Valppaat vanhemmat. Valppaat vanhemmat Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista kestävämmät. Jos tulostimesi ottaa vastaan paksumpaa paperia

Lisätiedot

Isäryhmän ohjaajalle. Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta

Isäryhmän ohjaajalle. Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta Isäryhmän ohjaajalle Perustietoa ryhmämenetelmän käytöstä, ryhmäilmiöistä ja ryhmänohjaajana toimimisesta Miksi ryhmään? Ryhmään kuuluminen on yksilölle tärkeää, sen avulla rakennetaan identiteettiä ->

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Keskusteleva demokratia Anne Tastula

Keskusteleva demokratia Anne Tastula Keskusteleva demokratia Anne Tastula anne.tastula@kvs.fi Tänään Kuunnellaan ja kuullaan Käydään dialogia Pohditaan hyvää osallistamista Kokeillaan fasilitointia Tutustutaan osallistavan keskustelun menetelmiin

Lisätiedot

JÄLKIREFLEKTIOITA DIALOGIA-SYMPOSIUMIN ALUSTUKSISTA JA SIIHEN LIITTYVISTÄ KIRJOITUKSISTA. Pekka Holm

JÄLKIREFLEKTIOITA DIALOGIA-SYMPOSIUMIN ALUSTUKSISTA JA SIIHEN LIITTYVISTÄ KIRJOITUKSISTA. Pekka Holm JÄLKIREFLEKTIOITA DIALOGIA-SYMPOSIUMIN ALUSTUKSISTA JA SIIHEN LIITTYVISTÄ KIRJOITUKSISTA Pekka Holm Seuraavassa tekstissäni yritän sanoittaa niitä kokemuksia ja merkityksiä, joita itsessäni heräsi, kun

Lisätiedot

Psykiatrinen diagnoosi pariterapian osapuolena yhteistyösuhteen haasteet. Katja Kurri Suomen Mielenterveysseura Koulutuskeskus Psykoterapiaklinikka

Psykiatrinen diagnoosi pariterapian osapuolena yhteistyösuhteen haasteet. Katja Kurri Suomen Mielenterveysseura Koulutuskeskus Psykoterapiaklinikka Psykiatrinen diagnoosi pariterapian osapuolena yhteistyösuhteen haasteet Katja Kurri Suomen Mielenterveysseura Koulutuskeskus Psykoterapiaklinikka Terapeuttinen tilanne ei ole moraalisten merkitysten tuolla

Lisätiedot

Ongelmalähtöinen oppiminen ja sen soveltaminen verkkoympäristössä

Ongelmalähtöinen oppiminen ja sen soveltaminen verkkoympäristössä Ongelmalähtöinen oppiminen ja sen soveltaminen verkkoympäristössä PBL Problem Based Learning OLO - Ongelmalähtöinen oppiminen Ongelmalähtöinen oppiminen kehittää ja tukee: itsenäistä, opiskelijalähtöistä

Lisätiedot

Moniammatillisuus koulutuksessa onko dialogisuus ja moniammatillisuuden oppiminen projektien arjessa mahdollista?

Moniammatillisuus koulutuksessa onko dialogisuus ja moniammatillisuuden oppiminen projektien arjessa mahdollista? Moniammatillisuus koulutuksessa onko dialogisuus ja moniammatillisuuden oppiminen projektien arjessa mahdollista? Minna Haapasalo 27.9.2012 Voimaa taiteesta -seminaari Havainto Moniammatillista työskentelyä

Lisätiedot

MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009. 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.

MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009. 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap. MONIAMMATILLISUUS : VÄLKKY-PROSESSIN AVAUSPÄIVÄ Yhteiset tavoitteet & johtavat ajatukset 16.6.2009 16. kesäkuuta 2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 OHJELMA 16.6.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Keskeisten johtavien

Lisätiedot

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012

Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä. Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Lapsen tukitoimet osaksi kehitysympäristöjä Helena Heimo Valtakunnalliset neuvolapäivät 18.10.2012 Veeti, 4½ v. Aamu alkaa sillä, ettei Veeti suostu pukemaan vaatteita päälle. Pitää olla aina tietyt sukat

Lisätiedot

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET

Kuolevan potilaan kohtaaminen. Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Kuolevan potilaan kohtaaminen Heidi Penttinen, LT Syöpätautien erikoislääkäri, Syöpäkeskus, HUS Psykoterapeutti, YET Mikä tämän esityksen tavoite on? Saada neuvoja kuolevan ihmisen kohtaamiseen. Saada

Lisätiedot

PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake

PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake Kuvastin PEILISALI - sosiaalityön reflektiivisen itsearvioinnin lomake Peilisalin itsearviointiteemojen avulla työntekijä voi reflektoida tekemäänsä työtä ja asiakkaan tilannetta ikään kuin ulkopuolisen

Lisätiedot

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla. Miikka Niskanen

Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla. Miikka Niskanen Osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukeminen kurssityössä - lasten, nuorten ja aikuisten kursseilla Miikka Niskanen 18.3.2017 Onko meidän tarpeen keskustella osallisuuden ja vuorovaikutuksen tukemisesta?

Lisätiedot

Trappan-modellen Portaat-malli

Trappan-modellen Portaat-malli Trappan-modellen Portaat-malli Kuopio 17.8.2012 Åsa Carlsson & Janiina Mieronkoski Miten Portaat-malli syntyi? Barn som vittne till våld (suom. Lapsi väkivallan todistajana)- projekti 1990-luvulla Tavoitteena

Lisätiedot

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ

ASIAKASOHJAUS PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ ASIAKASOHJAUS PROSESSI PALVELUOHJAUSPROSESSIN ERI VAIHEET TYÖMENETELMÄT VERKOSTOT JA YHTEISTYÖ 16.4.2014 PALVELUOHJAUS - MITÄ, KENELLE, MITEN? 16.4.2014 2 Palveluohjaus perustuu Asiakkaan ja hänen palveluohjaajansa

Lisätiedot

Päiväkoti Saarenhelmi

Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi varhaiskasvatussuunnitelma Päiväkoti Saarenhelmi Päiväkoti Saarenhelmi sijaitsee Saarenkylässä kauniilla paikalla Kemijoen rannalla. Läheiset puistot ja talvella jää tarjoavat mahdollisuuden

Lisätiedot

LAPSELLA ON OIKEUKSIA

LAPSELLA ON OIKEUKSIA LAPSELLA ON OIKEUKSIA Save the Children TURVAAVAT LASTEN HYVÄN ELÄMÄN MAHDOLLISUUDET ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI ON LAADITTU NOUDATETTAVIKSI SISÄLTÄVÄT LAPSIA VAHVASTI SUOJELEVIA PERIAATTEITA LAPSILLE

Lisätiedot

SEKSUAALINEUVONTA. (Nummelin 2000, Ilmonen 2006, Ryttyläinen ja Valkama 2010).

SEKSUAALINEUVONTA. (Nummelin 2000, Ilmonen 2006, Ryttyläinen ja Valkama 2010). SEKSUAALIOHJAUS Seksuaaliohjaus: tavoitteellista, tilannekohtaista ammatillista vuorovaikutusta. Sen keskeisiä elementtejä ovat tiedon antaminen sekä asiakkaan seksuaalisuuden hyväksyminen. SEKSUAALINEUVONTA

Lisätiedot

CAREER LEARNING AS A SUCCESS FACTOR FOR LIFELONG LEARNING. Opettajapaneelin keskustelutilaisuuksien 2. kierroksen opas

CAREER LEARNING AS A SUCCESS FACTOR FOR LIFELONG LEARNING. Opettajapaneelin keskustelutilaisuuksien 2. kierroksen opas CAREER LEARNING AS A SUCCESS FACTOR FOR LIFELONG LEARNING Opettajapaneelin keskustelutilaisuuksien 2. kierroksen opas SISÄLTÖ Sivu Johdanto 1 Ehdotettu malli opettajapaneelin keskustelutilaisuuteen 2 2

Lisätiedot

OPPIMINEN JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2002

OPPIMINEN JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN. Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2002 OPPIMINEN JA KOULUTUKSEN KEHITTÄMINEN Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö 2002 Luennon teemat Oppimista koskevien käsitysten muuttuminen Koulutuskulttuurin uudistaminen

Lisätiedot

Näkökulma freetyöhön. 12.3.2014 Viestintätoimisto Hermes 1

Näkökulma freetyöhön. 12.3.2014 Viestintätoimisto Hermes 1 Näkökulma freetyöhön Tiina Komi Viestintätoimisto Hermes Ky tiina.komi@kolumbus.fi Puh. 040 5634768 Tervetuloa kotisivuilleni: www.kolumbus.fi/tiina.komi 12.3.2014 Viestintätoimisto Hermes 1 Esityksen

Lisätiedot

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti

Tehtävät. Elämänpolku opettaa. Selviytymistyylejä on monia. 114 ole oman elämäsi tähti Tehtävät 1 Elämänpolku opettaa A. Miten olet selvinnyt vaikeista hetkistä elämässäsi? Voit palata tarkastelemaan ensimmäisessä luvussa piirtämääsi elämänjanaa ja pohtia tehtävää sen avulla. B. Kirjoita

Lisätiedot

Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu. Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa

Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu. Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Moniammatillisen yhteistyön osa-alueet ja verkostoneuvottelu Kehitysvammaisen henkilön tukena terveydenhuollossa Moniammatillinen yhteistyö Suomen kielessä vain yksi moniammatillisuutta kuvaava käsite,

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

NOSTA KUUNTELEMISEN TASOA!

NOSTA KUUNTELEMISEN TASOA! NOSTA KUUNTELEMISEN TASOA! Miniopas - Itsearvio Tämän oppaan avulla voit arvioida omia kuuntelutaitojasi ja -tottumuksiasi. Kuuntelemisen taito on tärkein vuorovaikutustaitomme, kannattaa siis hetkeksi

Lisätiedot

Työn mielekkyyden tutkimus Haastattelujen analyysi Lapin sairaanhoitopiiri

Työn mielekkyyden tutkimus Haastattelujen analyysi Lapin sairaanhoitopiiri Inhimillisesti Tehokas Sairaala -hanke 2009-2011 Työn mielekkyyden tutkimus Haastattelujen analyysi Lapin sairaanhoitopiiri Valtuustoseminaari 14.6.2011 Heidi Lehtopuu, tutkija, KTM, HTM Marika Pitkänen,

Lisätiedot

Miten me teemme arjesta antoisampaa?

Miten me teemme arjesta antoisampaa? Miten me teemme arjesta antoisampaa? Varhaiskasvatuksen johtajuusfoorumi Jyväskylä 25.-26.3.2015 Rinnakkaissessio 26.3.2015 Hanna Rousku / varhaiskasvatuksen esimies, Masku kasv.. kandidaatti (KM-opiskelija),

Lisätiedot

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma

Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma Voit lisätä tähän oman yksikkösi kuvan! Värtön päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Toimintakulttuurimme keskeinen tekijä on toistemme arvostaminen. Annamme lapsille leikkitilaa

Lisätiedot

Erityislapset partiossa

Erityislapset partiossa Erityislapset partiossa Neuropsykiatristen häiriöiden teoriaa ja käytännön vinkkejä Inkeri Äärinen Psykologi Teoriaa Neuropsykiatrinen häiriö on aivojen kehityksellinen häiriö, joka vaikuttaa usein laaja-alaisesti

Lisätiedot

KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016

KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016 KESÄYRITTÄJÄN KÄSIKIRJA 2016 Kuinka asiat tapahtuvat? MIKÄ ON KESÄYRITTÄJÄ? Kesäyrittäjä-ohjelma on luotu nuorille toisten nuorten toimesta, opettamaan yrittäjämäistä toimintaa ja oma-aloitteisuutta. Projektin

Lisätiedot

PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016

PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016 PERHEPOHJAINEN HOITOMALLI FBT (FAMILY- BASED TREATMENT) PERHETERAPEUTTI, VESA-MATTI PEKKOLA, 14.3.2016 Maudsley Hospital 1980-luvulla, Lontoo Laillistetut perheterapeutit Näyttöön perustuva alle 18-vuotiaille,

Lisätiedot

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava

Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava Työhaastattelu näin onnistut haastattelussa Tervetuloa! Työnhakuveturi 11.3.2015 Satu Myller ja Nina Juhava 10-12 asiantuntijaluentoa vuosittain 1 000 osallistujaa Teemoina mm. työnhaun uudet tuulet, työnantajien

Lisätiedot

Nuoren kohtaaminen ja ohjaus työotteena

Nuoren kohtaaminen ja ohjaus työotteena Nuoren kohtaaminen ja ohjaus työotteena Ohjaamojen tuki hankkeen koulutus 18.2.2016 Mikkelin ammattikorkeakoulu Kouluttaja & materiaali: Lehtori, KT Mikkelin ammattikorkeakoulu / www.mamk.fi Koulutuksen

Lisätiedot

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus

HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus HYVÄ ARKI LAPSIPERHEILLE - sopeutumisvalmennus Outi Ståhlberg outi.stahlberg@mtkl.fi 050 3759 199 Laura Barck laura.barck@mtkl.fi 050 4007 605 Mielenterveyden keskusliitto, kuntoutus ja sopeutumisvalmennus

Lisätiedot

Verkostossa toimiminen ja yhteinen oppiminen

Verkostossa toimiminen ja yhteinen oppiminen Verkostossa toimiminen ja yhteinen oppiminen Työpaikkojen hyvinvointiverkosto 12.12.2013 Timo Järvensivu, KTT, tutkija Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Kommentoi alustusta viestiseinällä Verkostoissa

Lisätiedot

VÄKIVALLANKÄYTTÖ PUHEEKSI. Työntekijän lomake

VÄKIVALLANKÄYTTÖ PUHEEKSI. Työntekijän lomake VÄKIVALLANKÄYTTÖ PUHEEKSI Työntekijän lomake Kaarlejärvi, Kaisto, Malinen ja Mällinen 2014 SISÄLLYS Puheeksiotto kannattaa! 3 Mitä on väkivalta? 3 10 + 1 neuvoa Väkivallankäyttö puheeksi -lomakkeen käyttöön

Lisätiedot

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere

Kohtaamisen taito. Aito kohtaaminen. Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo. LAPE-päivät , Tampere Kohtaamisen taito Aito kohtaaminen Saara Hanhela, LAPE Etelä-Savo LAPE-päivät, Tampere Aidon kohtaamisen kampanja Olemme kuulleet paljon lapsia, nuoria ja perheitä. Kohtaamisen merkitys nousee koko ajan

Lisätiedot

8.3.2011. Hannu Tonteri Työpsykologi www.jalava-tonteri.fi. jalava & tonteri. Pro Labor

8.3.2011. Hannu Tonteri Työpsykologi www.jalava-tonteri.fi. jalava & tonteri. Pro Labor 8.3.2011 Työpsykologi www.jalava-tonteri.fi Tavoite Työhyvinvoinnin näkökulmia Positiivinen työpsykologia Voimavara lähestymistapa Esimerkki Työhyvinvoinnin näkökulmia Yksilönäkökulma Työhyvinvointi on

Lisätiedot

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja

Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Juha Metelinen, VET-perheterapeutti Kuopion kaupunki, SIHTI-työryhmä Elli-Maija Laaksamo, VET-perheterapeutti Yksityinen ammatinharjoittaja Väkivaltafoorumi 16.8.2012 Perheväkivallasta ja riskistä Tutkimusjakso

Lisätiedot

Tutustuminen Kuvastin-menetelmään

Tutustuminen Kuvastin-menetelmään Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Tutustuminen Kuvastin-menetelmään Johtava tutkijasosiaalityöntekijä Laura Yliruka Socca 1 Mikä PKS-Praksiksen oppimisverkosto? 1/2 Pääkaupunkiseudun Praksiksessa

Lisätiedot

Aino Kääriäinen 12.9.2013

Aino Kääriäinen 12.9.2013 Aino Kääriäinen 13.11.2014 13.11.2014 Aino Kääriäinen 1 Dialogisuus ja auttavaan suhteeseen asettuminen Vertaisuus ja vapaaehtoisuus auttamissuhteessa Minä Sinä suhde! Dialogia palikoiden avulla harjoituksia.

Lisätiedot

Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.

Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10. Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.2010 Konsultaatioryhmä Lääkäri, psykologi, sairaanhoitaja

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS

KASVUN TUKEMINEN JA OHJAUS TURUN AIKUISKOULUTUSKESKUS Kärsämäentie 11, 20360 Turku puh. 0207 129 200 fax 0207 129 209 SOSIAALI- JA TERVEYSALAN PERUSTUTKINTO, LÄHIHOITAJA NÄYTTÖTUTKINTO AMMATTITAIDON ARVIOINTI KASVUN TUKEMINEN JA

Lisätiedot

OPPIMINEN, KOULUTUS JA ORGANISAATION KEHITTÄMINEN

OPPIMINEN, KOULUTUS JA ORGANISAATION KEHITTÄMINEN OPPIMINEN, KOULUTUS JA ORGANISAATION KEHITTÄMINEN TIEVIE-KOULUTTAJAKOULUTUS, 2003 Hannu Soini Oulun yliopisto,kasvatustieteiden ja opettajankoulutuksen yksikkö Luennon teemat Muuttuva oppimiskäsitys ja

Lisätiedot

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen

PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ. Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen PERHEINTERVENTIO PÄIHDETYÖSSÄ Toimiva lapsi & perhe menetelmät ammattilaisen arjen apuna 26.2.2008 Anne Ollonen - Toimiva lapsi&perhe menetelmäkoulutus syksy 06 kevät 07 Beardsleen perheinterventio, lapset

Lisätiedot

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T

NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T NUORISOPSYKIATRIAN OSASTO M O N I A M M A T I L L I S E N H O I T A M I S E N P Ä Ä P E R I A A T T E E T HOITAMISEN PÄÄPERIAATTEET Hoitotyö Tiedot & taidot Dialogi Kohtaamiset Turvallisuus Arvot Eettisyys

Lisätiedot

Asiakaslähtöinen arviointi lasten ja perheiden palveluissa 7.5.2009 bikva mallin

Asiakaslähtöinen arviointi lasten ja perheiden palveluissa 7.5.2009 bikva mallin Asiakaslähtöinen arviointi lasten ja perheiden palveluissa 7.5.2009 bikva mallin mukaan Keskustelun teemoina : ryhmätoiminta kotikäynti psykososiaalinen tuki yhteistoiminta Asiakkaat mitä pitävät myönteisenä

Lisätiedot

Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN?

Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN? Asiakkaan kohtaaminen, dialogisuus, arvot ja etiikka 20.1.11 kimmo.karkia@phnet.fi MISTÄ HYVÄ KESKUSTELUILMAPIIRI TEHDÄÄN? Mikäauttaa asiakastyössä Asiakas itse 40% Onnistunut vuorovaikutussuhde 30% Toivon

Lisätiedot

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi

Ovet. Omaishoitajavalmennus. Keinoja omaishoitajan tukemiseksi. Omaishoitajat ja Läheiset Liitto ry www.omaishoitajat.fi Ovet Omaishoitajavalmennus Keinoja omaishoitajan tukemiseksi Minäkö omaishoitaja? Omaishoitotilanteen varhainen tunnistaminen on hoitajan ja hoidettavan etu: antaa omaiselle mahdollisuuden jäsentää tilannetta,

Lisätiedot

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä?

Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Kuka hoitaa kaksoisdiagnoosipotilasta loppupeleissä? Pienet Pohjalaiset Päihdepäivät 17.11.2008 Merja Syrjämäki psykiatrian erikoislääkäri TAYS Pitkäniemi APS5 Kaksoisdiagnoosin ulottuvuudet Lievä psyykkinen

Lisätiedot

Pieni. EKG-opasvihko. lapsiperheille

Pieni. EKG-opasvihko. lapsiperheille Pieni EKG-opasvihko lapsiperheille PIENI EKG-OPASVIHKO LAPSIPERHEILLE Tässä pienessä EKG-opasvihkossa on lyhyesti kuvattu EKGtutkimus, eli sydänfilmin otto. Toivomme Teidän lukevan oppaan yhdessä lapsenne

Lisätiedot

ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011. Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast

ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011. Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast ASIAKASOSALLISUUS VARHAISKASVATUKSESSA LASTENSUOJELUPÄIVÄT 29.9.2011 Birgitta Vilpas ja Sylvia Tast Miksi lähdimme kehittämään toimintaamme tähän suuntaan? Mikä sai meidät pohtimaan asiakkaidemme osallistamista?

Lisätiedot

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu

Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen. Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Käytännön ideoita verkostotyöhön & toimintatutkimuksellinen ote verkostojen kehittämiseen Timo Järvensivu, KTT Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Toimintatutkimus? Toimintatutkimus on sosiaalinen prosessi,

Lisätiedot

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Seinäjoki 26.1.2016

Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi. Vuorovaikutteisen osion koonti Seinäjoki 26.1.2016 Palveluiden henkilökohtaistaminen - Vaihtoehtona henkilökohtainen budjetointi Vuorovaikutteisen osion koonti Seinäjoki 26.1.2016 Vahvuudet Nykyiset mallit Tiedetään mitä on tarjottavana - Tai ainakin pitäisi

Lisätiedot

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet

Lisätiedot

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta

SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta SILTA -malli Pirjo Niemi-Järvinen Asiantuntija SILTA-toiminta Porvoo 8.11.2017 SILTA SUHTEESEEN Vuorovaikutuksellinen (ajattelu) malli biologisen perheen kanssa tehtävään yhteistyöhön. Vuorovaikutuksessa

Lisätiedot

ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN Humap Oy, sivu 1

ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN Humap Oy,  sivu 1 ASENTEET JA LUOTTAMUKSEN RAKENTAMINEN 1.9.2009 10.8.2009 Humap Oy, www.humap.com sivu 1 TAVOITTEET 1.9.2009 TYÖSKENTELYLLE TEEMA Asenteet ja luottamus TAVOITTEET PÄIVÄLLE Oman asenteen tarkastelu ja tutkiminen

Lisätiedot

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA

SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA SOSIAALINEN JA PSYKOLOGINEN PÄÄOMA Yrittäjien syyshuolto 10.10.2011 Tampereen yliopisto Johtamiskorkeakoulu Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergos Liisa Hakala Onnistumisten tekeminen näkyväksi Missä asioissa

Lisätiedot

TULOKSEEN TIIMITYÖLLÄ - TENTTIKYSYMYKSET

TULOKSEEN TIIMITYÖLLÄ - TENTTIKYSYMYKSET Karl-Magnus Spiik Ky Tenttikysymykset / sivu 1 TULOKSEEN TIIMITYÖLLÄ - TENTTIKYSYMYKSET Oheisena on kaikkiaan 140 kysymystä. Niitä kannattaa vaihdella mikäli mittaustilaisuuksia järjestetään useammalle

Lisätiedot

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA

Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA 1 Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA Ryhmätyöt Teema 1: Sosiaalityön ja perhetyön yhteistyön

Lisätiedot

HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen

HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012 Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen 12/2012 1 Monitoimijainen yhteistyö Monitoimijaista lastensuojelun

Lisätiedot

Sosiaalialan AMK -verkosto

Sosiaalialan AMK -verkosto 1 Sosiaalialan AMK -verkosto Sosiaalialan ammattikorkeakouluverkosto 15.4.2010 Esitys sosionomi (AMK) tutkinnon kompetensseista Tämä esitys sisältää a) ehdotuksen sosiaalialan koulutusohjelmassa suoritetun

Lisätiedot

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014

Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 Työpajojen esittely ja kokemukset: Tampere 25.9.2014, Vaasa 2.12.2014 MOSAIC-ohjausryhmä, 15.1.2015 Janne Laine, Johanna Leväsluoto, Jouko Heikkilä, Joona Tuovinen ja kumpp. Teknologian tutkimuskeskus

Lisätiedot

Verkkofoorumi sosiaalityöntekijän tukena

Verkkofoorumi sosiaalityöntekijän tukena Verkkofoorumi sosiaalityöntekijän tukena Sinikka Forsman & Anna Metteri Tutkimus tutuksi -tapaaminen Hki 3.11.2006 Hankkeen tausta Seudullisen yhteistyön ja kollektiivisen asiantuntijuuden kehittämisen

Lisätiedot

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille

KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille KAMU - Kaveriohjausta maahanmuuttajille Vapaaehtoistoiminnan harjoittelu - oppimisen arviointilomake sosionomiopiskelijoille Lomake täytetään vapaaehtoistoiminnan harjoittelun (4. Harjoittelu) lopuksi

Lisätiedot

Attendon Visio & Arvot

Attendon Visio & Arvot Attendon Visio & Arvot Se, miten huolehdimme hoivaa tarvitsevista ihmisistä, osoittaa millainen on yhteiskunta, jossa elämme. Attendon rooli yhteiskunnassa Pohjoismaissa on kunniakkaat perinteet kansalaistensa

Lisätiedot

OIVALLUKSIA ARKEEN: TEHOSTETTUA JA OIKEA-AIKAISTA APUA LAPSIPERHEILLE

OIVALLUKSIA ARKEEN: TEHOSTETTUA JA OIKEA-AIKAISTA APUA LAPSIPERHEILLE OIVALLUKSIA ARKEEN: TEHOSTETTUA JA OIKEA-AIKAISTA APUA LAPSIPERHEILLE Jyväskylän perheneuvola Päivi Kalilainen 31.10.2013 THL Kehittämistyön taustaa Työyhteisö päätti tehdä jotain pitkille asiakasjonoille

Lisätiedot

Syrjässä syrjäytyneet

Syrjässä syrjäytyneet Syrjässä syrjäytyneet Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, elämänlaatuverkoston kokous Helsinki 10.4.2014 Tutkija, YTT Päivi Kivelä, Sininauhaliitto paivi.kivela@sininauha.fi Rakenteet uudistuvat: ketä pitäisi

Lisätiedot

Käytösoireiden lääkkeetön hoito

Käytösoireiden lääkkeetön hoito Käytösoireiden lääkkeetön hoito Motivoinnin ja yksilökeskeisen hoidon mahdollisuudet Muistihoitaja Merete Luoto Turun Sosiaali- ja terveystoimi 24.1.2013 1 Käytösoireet Esiintyvyys; lähes jokaisella sairastuneella

Lisätiedot

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET

ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET ESIMIES10 YHTEENVETOA TULOKSISTA: VAHVUUDET SEKÄ KEHITTÄMISKOHTEET Oulun kaupungin tavoitteet ja arvot 1. Olemme työyhteisössämme käyneet Oulun kaupunkistrategian läpi ja yhdessä pohtineet sitä, miten

Lisätiedot

Ei rakennettu yhdessä yössä

Ei rakennettu yhdessä yössä 1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön

Lisätiedot

Hiljaisten hetkien yhteys vaikeiden asioiden käsittelyyn pariterapiassa

Hiljaisten hetkien yhteys vaikeiden asioiden käsittelyyn pariterapiassa Hiljaisten hetkien yhteys vaikeiden asioiden käsittelyyn pariterapiassa Anne Karsikas-Järvinen & Mika Timonen Jyväskylän yliopisto Psykologian laitos Relationaalinen mieli -hanke 18.3.2016 Tutkimuksen

Lisätiedot