Aino Kääriäinen

Transkriptio

1 Aino Kääriäinen Aino Kääriäinen 1 Dialogisuus ja auttavaan suhteeseen asettuminen Vertaisuus ja vapaaehtoisuus auttamissuhteessa Minä Sinä suhde! Dialogia palikoiden avulla harjoituksia. Esitykseni pohjaa artikkeliin: Kääriäinen (2009) Vertaistukijana erossa dialogisen kohtaamisen mahdollisuudet. Teoksessa Kääriäinen, Hämäläinen ja Pölkki (toim.) Ero, vanhemmuus ja tukeminen. Helsinki: LSKL. Sekä Kääriäinen & Varjonen (2013) DIALOGIA! Vastavuoroisen kohtaamisen mahdollisuudet Aino Kääriäinen 2 1

2 Asiakkaiden kanssa? Asema ja tahdon merkitys. Kuuleminen. Tukeminen omassa tilanteessaan. Dialoginen kohtaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, avoimeen vuorovaikutukseen sekä kokemusten ja tiedon vaihtoon. Dialogisen orientaatioon pyrkiminen palvelutilanteessa ja irrottautuminen asiantuntijakeskeisyydestä on kuitenkin vaikeaa, koska asiantuntijuuden korostamisella on niin vahvat perinteet. Sosiaalipedagogisessa työorientaatiossa korostuu omatoimisuuteen kannustaminen sosiaalisten ongelmien ratkaisussa, kun taas sosiaalihuollon työorientaationa on turvan ja huolenpidon tarjoaminen (Hämäläinen 1995, 308) Sosiaalipedagogiseen työotteessa palveluiden tavoitteena on tukea ja kannustaa ihmisiä osallistumaan, kehittämään itseään sekä ottamaan vastuuta itsestään ja ratkaisuistaan. Sosiaalipedagogiikan yksi keskeinen auttamisen muoto on vuorovaikutus, jolla tarkoitetaan vastavuoroista, tasavertaista suhdetta tuettavan kanssa ja jossa suhteen osapuolet vaikuttavat toisiinsa ja edistävät toisissaan myönteistä muutosta. Tätä kutsutaan dialogiseksi vuorovaikutussuhteeksi Aino Kääriäinen 4 2

3 Kaarina Mönkkönen (2005) tuo esiin sen, että tavoitteellisuus ja ohjelmallisuus tukemisessa liittyvät ammatilliseen työorientaatioon, jolloin vapaaehtoistyön kontekstiin siirrettynä se voi viedä huomion itse asiasta eli asiakkaiden pulmista tai tukemisesta (Mönkkönen 2005, ). Katoaako vapaaehtoisuuteen ja vertaisuuteen implisiittisesti sisään kirjoitettu maallikkous ja inhimillisyys tavoitteen asettelun myötä? Kun vertaistukija tukee asiakasta johonkin tiettyyn suuntaan, astuuko hän samalla dialogisen suhteen ulkopuolelle tietäjäksi ja osaajaksi? Vai ottaako vertaistukija omasta asenteestaan tietoiseksi tulemalla vastuuta myös vuorovaikutukseen asettumisestaan, jolloin myös toisen ihmisen kohtaaminen dialogisessa suhteessa on mahdollista? Dialogisuushan ei ole olemassa pelkästään kahden ihmisen välillä, vaan myös ihmisen sisäisenä prosessina (Hankamäki 2004; Isaacs 2001) Aino Kääriäinen 5 Tukijan ja asiakkaan välinen suhde on parhaimmillaan, Martin Buberia (1999) lainatakseni, Minä Sinä - suhde, joka tarkoittaa osapuolten aitoa kääntymistä toistensa puoleen aikaansaadakseen välilleen elävän ja molemminpuolisen suhteen. Sitä vastoin Minä Se - suhteessa suhtaudumme omistavasti ja pyyteellisesti toiseen. Aitoon dialogiin asettumalla on mahdollista ylittää myös omat rajansa. Dialogisuudella käytännön toimintana tarkoitan tässä William Isaacs n (2001) tapaan keskustelua, jossa on ydin, mutta jossa ei valita puolia. Dialogi eroaa perinteisestä neuvottelusta siinä, että neuvottelun tavoitteena on päästä sopimukseen erimielisten osapuolten kesken, mutta dialogin tavoitteena on saavuttaa uusi ymmärrys, joka muodostaa perustan myöhemmälle ajattelulle ja toiminnalle. Dialogissa energia suunnataan näkemyseroista johonkin sellaiseen, jota ei ole vielä edes olemassa. (Isaacs 2001, 39 40; Hankamäki 2004, 58.) Aino Kääriäinen 6 3

4 Dialogisuus ei sinänsä ole metodi tai vuorovaikutuksen malli. Se on ennemminkin maailmaan ja ihmisiin suuntautumisen ja olemisen tapa. Dialogisen vuorovaikutuksen ominaispiirteinä on, että jokainen osallistuja tuo mukanaan omat ainutlaatuiset mielipiteensä, uskomuksensa, olettamuksensa ja näkemyksensä (ilmiön yhteinen rakentaminen ja vuorovaikutuksen tasavertaisuus). Dialogin lähtökohtana on, että osallistujat huomaavat ja hyväksyvät erilaisten näkemysten ja mielipiteiden olemassaolon (eriäänisyyden hyväksyminen). Dialogi on uuden oivaltamista, eikä sen tarkoitus ole taistella erilaisten näkemysten puolesta tai vastaan, vaan löytää yhteinen mielekäs tapa käsitellä niitä (vastaamisen merkitys). (Mönkkönen 2002, 63.) Aino Kääriäinen 7 Isaacs n (2001, 96) mukaan dialogi ei ole vain ihmisten kanssa käytäviä keskusteluja, vaan siihen liittyy hyvin tärkeänä osana myös itsensä tunteminen ja tunnistaminen. Jotta oppisi hyödyntämään dialogia, pitää kysyä ensin itseltään, miten hyvin osaa kuunnella itseään ja puhua itsensä kanssa. Dialogissa harjaantumisen tärkeimmät osat ovat kuuntelu, kunnioitus, odotus ja suora puhe. Jokainen näistä osista koskettaa sekä itseä että toista. Itsensä kuuntelu on aivan yhtä tärkeää kuin toisen kuunteleminen, ja kunnioitus koskettaa aivan samalla tavoin niin itseä kuin toistakin. Odottaminen tarkoittaa mahdollisuuksien antamista toiselle, mutta myös mahdollisuuden suomista itselle tunnustella omia tuntojaan. Suora puhe on toisen arvostamista rehellisyydellä, mutta myös omien näkökulmien kirkastamista. Kun kaikkia neljää dialogin osaa harjoitetaan yhdessä, keskusteluun syntyy kokonaisuuden ja eheyden tunne Aino Kääriäinen 8 4

5 Onnistuakseen dialogi vaatii, että opimme ajattelemaan muiden kanssa, mikä taas edellyttää luottamusta (Isaacs 2001, 98). Tämä pohjaa Martin Buberin Minä Sinä - ajatteluun. Toisen tunnistaminen Sinäksi sisältää oivalluksen, että myös Sinä on itselleen Minä. Sinän kohtaaminen edellyyttää Minältä itsetuntemusta Aino Kääriäinen 9 Ajattelen Kaarina Mönkkösen (2002) ja William Isaacs n (2001) esittämien dialogisuuden elementtien olevan sisäkkäisiä oheisen piirtämäni kuvion mukaisesti (kuvio 1). ilmiön yhteinen rakentaminen vastaamisen merkitys kuuntelu suora puhe kunnioitus odotus vuorovaikutuksen tasavertaisuus eriäänisyyden hyväksyminen Kuvio 1. Dialogisen vuorovaikutuksen dynaaminen kenttä Aino Kääriäinen 10 5

6 Vuorovaikutuksen mielekkyys syntyy nimenomaan vastavuoroisuudesta, jolloin toiminta saa merkityksensä joko todellisista tai kuvitteellisista vastauksista. Toisen ihmisen olemus, toiminta, sana tai teko kutsuu esiin jonkin vastauksen. (Mönkkönen 2002, 39; Asplund 1987, 37.) Tämä vastavuoroisuus on myös dialogisen suhteen muodostumisen edellytys. Keskeistä on kuulla, millaisia tuen tarpeita asiakkailla on ja millaisiin tilanteisiin he kaipaavat apua. Kohtaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, avoimeen vuorovaikutukseen sekä kokemusten ja tiedon vaihtoon. Dialogisen orientaatioon pyrkiminen palvelutilanteessa ja irrottautuminen asiantuntijakeskeisyydestä on kuitenkin haastavaa asiantuntijuuden korostamisen perinteisyyden vuoksi (Mönkkönen 2005; Jaatinen 1996). Asiakas asettuu helposti palveluita ja neuvoja hakevan positioon ja odottaa samalla, että häntä vastassa olevat ihmiset ottavat auttajan ja neuvojan position Aino Kääriäinen 11 Puhumattomuuden tai vaikenemisen mahdollisuuden korostaminen on tärkeää tukemisessa. Eero Riikonen ja Gregory Smith (1998, 181) toteavat, että mahdollistavan vuorovaikutuksen pääasiallinen kriteeri on, että kaikki osallistujat kokevat sen kiinnostavana, tyydyttävänä ja turvallisena. Tyydyttävyys ja ennen kaikkea turvallisuus edellyttävät joskus myös vaikenemista. Puhumattomuus ei kuitenkaan tarkoita, etteikö keskustelusta voisi olla hyötyä. Vilma Hännistä (1999, 71) lainaten muutos jossakin sisäisen tarinan osassa saattaa sysätä koko merkitysjärjestelmän muutoksen tilaan. Vaikenemisen mahdollisuus on myös osa puhumista, jonka vaalimista tukemisessa ei voi unohtaa. Väitän, että hiljaa oleminen itselleen näkyväksi tuleminen ja itsensä kanssa kosketuksiin pääseminen muiden tarinoita kuuntelemalla on yksi dialogin muoto. Omaa tarinaansa voi kertoa itselleen paremmaksi kuuntelemalla muiden tarinoita sanomatta sanaakaan kenellekään. Mitä enemmän kokemuksilla on heijastavia pintoja, sitä moninaisempia tarinoita niistä voi kertoa. Oleminen ihmisten kanssa on olemista suhteessa ensin itsensä kanssa. (Kääriäinen 2009.) Aino Kääriäinen 12 6

7 Isaacs (2001) muistuttaa, että ammatillisessa auttamisorientaatiossa pulmana on usein se, että yritämme olla koko ajan liikkeessä ja tajuta tai käsittää sitä, mitä asiakkaat sanovat, sen sijaan, että kuuntelisimme toisten sanoja tyynesti. Toisen tajuamisen tarpeeseen liittyy usein myös auttamisen pakote. On keksittävä jotakin, jotta voi viestiä toiselle kuulleensa häntä. Isaacs (2001, 121) toteaa, että tällä tavalla on mahdollista kuunnella, mutta se johtaa siihen, että kohtelemme toista ihmistä manipuloitavana kohteena emmekä ihmisenä, jonka kanssa voimme luoda uusia mahdollisuuksia Aino Kääriäinen 13 avoimuutta uusille ajatuksille, sitä, ettei jäädä jatkamaan mitään, mikä ei toimi, rohkeutta tehdä yhteistä työtä yhdessä, oman ja toisten toimijuuden kunnioittamista ja heittäytymistä tuntemattomaan. 7

8 Buber, Martin 1995 [1923]. Minä ja Sinä. Suomentanut Jukka Pietilä. Helsinki: WSOY. [Alkuteos: Ich und Du] Hankamäki, Jukka Dialoginen filosofia. Helsinki: Yliopistopaino. Isaacs, William 2001 [1999]. Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito. Helsinki: Kauppakaari. [Alkuteos: Dialogue: The Art Of Thinking Together] Ricœur, Paul 2000 [1976] Tulkinnan teoria. Helsinki: Tutkijaliitto [Alkuteos: Interpretation theory: Discourse and the surplus of meaning] Seikkula, Jaakko & Arnkil, Tom Erik Dialoginen verkostotyö. Helsinki: Tammi. Vološinov, Valentin 1990 [1929]. Kielen dialogisuus. Marxismi ja kielifilosofia. Tampere: Vastapaino. [Alkuteos: Marksizm i filosofija jazyka.] Aino Kääriäinen 15 aino.kaariainen@helsinki.fi Aino Kääriäinen 16 8