Logican tavoitteena yhtenäinen brändi MALLIOIKEUS IPR-VAKUUTUS. kasvattaa suosiotaan. osana IPR-strategiaa. No

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Logican tavoitteena yhtenäinen brändi MALLIOIKEUS IPR-VAKUUTUS. kasvattaa suosiotaan. osana IPR-strategiaa. No 1 2008. www.kolster."

Transkriptio

1 No MALLIOIKEUS kasvattaa suosiotaan IPR-VAKUUTUS osana IPR-strategiaa TIEDOTUSLEHTI ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Logican tavoitteena yhtenäinen brändi

2 Mallioikeudet TEKSTI HELI HIETAMIES Yhteisömalleja jo viisi vuotta: Mallioikeus kasvattaa suosiotaan Yhteisömallijärjestelmä on ollut suosittu heti käyttöönottovuodestaan 2003 lähtien, ja suosio on ollut kasvava. Vuonna 2003 hakemuksia tehtiin noin , vuonna 2004 noin ja viime vuoden aikana jo noin Syitä ei tarvitse etsiä kaukaa: yhdellä OHIM:iin tehtävällä yhteisömallihakemuksella saa kaikissa EU:n jäsenmaissa voimassaolevan mallisuojan parissa kuukaudessa ja suhteellisen vähäisin kustannuksin. Suosion taustalla on epäilemättä myös se, että yhteisömalliasetuksessa suojan kohde on (kansallisia lakeja säätelevän mallioikeusdirektiivin tavoin) määritelty varsin väljästi. Mallisuojalla voikin suojata paitsi perinteikkäämpien mallien, kuten huone- tai työkalujen tai koristekuvioiden ulkomuodon lisäksi esimerkiksi tuotteiden yksityiskohtia ja logoja. Yksityiskohdan suojaamisella hakija voi kohdentaa suojan juuri siihen piirteeseen, joka on olennainen koko tuotetta ei tarvitse suojata. Logon suojaaminen mallioikeudella antaa puolestaan merkittävää lisäsuojaa tavaramerkille, sillä mallina suoja ei ole rajattu tiettyihin luokkiin. Kansainvälinen järjestelmä laajenee Euroopan yhteisö on liittynyt Haagin sopimuksen Geneven asiakirjaan. Järjestely tuli voimaan Haagin sopimuksella on luotu kansainvälinen mallien rekisteröintijärjestelmä, jossa yhdellä wipo:on tehtävällä hakemuksella voi hakea mallisuojaa järjestelmään liittyneissä maissa. Kansainvälinen hakemus ei tuota yhtä kansainvälistä mallioikeutta, vaan kysymys on keskitetystä hakemisjärjestelystä. Hakemuksessa nimetään ne maat, joissa suojan halutaan tulevan voimaan, minkä jälkeen kukin maa tutkii oman kansallisen lainsäädäntönsä vaatimalla tavalla, voidaanko hakemus hyväksyä. ey:n liityttyä järjestelmään myös suomalaiset yritykset voivat hakea mallisuojaa wipo:n kautta Geneven asiakirjaan liittyneissä maissa (25 maata *). Järjestelmän käyttökelpoisuutta rajoittaa toistaiseksi se, että mm. usa, Kanada, Japani ja Kiina eivät ole liittyneet siihen. Järjestelmän käytettävyyttä kussakin yksittäistapauksessa kannattaa kuitenkin pohtia, sillä sen avulla voi syntyä merkittäviä kustannussäästöjä hakemus- ja uudistamisvaiheessa. Tehokasta suojaa myös kansallisella mallilla Vaikka kansallisten mallihakemusten määrä kääntyi laskuun yhteisömallien myötä, on järjestelmällä yhä paikkansa. Jos markkinat ovat Suomessa, voi kansallinen suoja olla riittävä. Suomen virasto myös tutkii mallin uutuuden (joskin rajoitetusti), toisin kuin ohim. Kansallisen mallioikeuden tuottamaa suojaa voidaan viimeaikaisen oikeuskäytännön valossa pitää varsin hyvänä. Korkein oikeus linjasi tärkeällä tavalla mallioikeuden suoja-alan laajuutta tuoreessa ratkaisussaan kko:2007:103/ , jossa se katsoi kanteen kohteena olleen kengän liukuesteen loukkaavan rekisteröityä mallia. Kirjoittaja Heli Hietamies vastaa Kolsterin mallioikeustoiminnoista. Pastilli-tuoli, Eero Aarnio 2 KOLSTER Info * Geneven asiakirjaan liittyneet maat: ks. WIPO:n kotisivut tai ota yhteyttä asiamieheemme.

3 Pääkirjoitus No Julkaisija Kolster Oy Ab Iso Roobertinkatu Helsinki Turku Lemminkäisenkatu C Turku Tampere Pellavatehtaankatu 10 B Tampere Seinäjoki Kampusranta 9 C, 5. krs Seinäjoki Vaasa Vaasanpuistikko Vaasa Oulu Elektroniikkatie 2 B Oulu Päätoimittaja Anne Suutala Toimitusneuvosto Gudrun Dromberg Marjut Honkasalo Tiina Jääskeläinen-Alasaari Torbjörn Lydman Antti Peltonen Tuula Pulkka Maija-Liisa Puranen Terhi Salmi Kaisu Spets-Vainio Suunnittelu ja taitto White Sheep Oy, Esa Peltonen Tilaukset ja osoitteenmuutokset Kolster Oy Ab Puh. (09) Faksi (09) Sähköposti Sloganit ajan sävel Yritykset ovat kautta aikojen halunneet kertoa asiakkailleen tavaroistaan, palveluistaan ja olemassaolostaan lyhyillä, vahvoilla ja ytimekkäillä viesteillä sloganeilla. Aiemmin tällaisia tunnuslauseita ei voinut rekisteröidä tavaramerkkeinä. Sloganeiden suosio tavaramerkkeinä on kuitenkin vähitellen kasvanut sen jälkeen, kun tavaramerkkilakiin tehtiin rekisteröinnit mahdollistava muutos Nykyisin yhä useammat yritykset haluavat löytää omaperäisen, juuri omaan liiketoimintaan istuvan tunnuslauseen. Vaikeutena on ainakin rekisteröintiviranomaisen silmissä se, että sloganit ovat usein liiketoimintaa suoraan kuvailevia, minkä seurauksena ne eivät ole rekisteröitävissä. Esimerkiksi EU:n rekisteröintiviranomainen OHIM on ottanut sloganeiden suhteen melko tiukan käytännön. Lopulta kuitenkin myös hyvin suoraan kuvailevia sloganeita on mahdollista rekisteröidä riittävän intensiivisen käytön kautta. Ongelmaa voisi havainnollistaa keksityllä rakennuspalikoita kuvaavalla sloganilla all for one and one for all. Rekisteröintiviranomainen näkee tässä todennäköisesti ainoastaan kuvauksen rakennuspalikan ominaispiirteestä, kun taas yritys on kenties pikemminkin ajatellut sloganin kuvaavan myös yrityksen palveluhalua ja vastuuta asiakastaan kohtaan. Viranomainen ei aina halua hyväksyä tällaisia ajatusleikkejä, vaikka mielelläni näkisin, että mielikuvitukselle annettaisiin enemmän tilaa. Koska ennen vuotta 1993 sloganeita ei voinut saada tavaramerkkirekisteriin, on Suomessa ollut mahdollista ilmoittaa slogan iskulauserekisteriin vuodesta 1959 lähtien. Iskulauserekisteri ei kuitenkaan perustu lakiin, joten sen merkitys on lähinnä tiedotusluonteinen. On helppoa ymmärtää sloganeiden kasvava suosio. Nehän jäävät parhaimmillaan soimaan korvaan kuin sävel. Ainakin itse muistan vielä vuosikymmentenkin takaa erilaisia iskulauseita, kuten on hienoa olla kultapossukerhon jäsen. Varmaa on, että monet tänäkin päivänä rekisteröitävistä sloganeista tulevat elämään pitkän elämän. Torbjörn Lydman johtaja, tavaramerkit ja mallioikeudet > KOLSTER Info 3

4 Asiakkaan näkökulma TEKSTI ANNE SUUTALA Kuva Logica Logican keltaisenkirkkaa yhtenäinen palvelubr Mutta mikä on Logica? - Olemme globaali eurooppalainen IT-palveluyritys. Toimimme globaalisti, mutta korostamme eurooppalaisuutta, linjaa Logica Suomen myynnistä ja markkinoinnista vastaava johtaja Heikki Tiihonen. Suomessa Logica on muodostunut yli sadasta yrityksestä ja yritysostojen kautta syntyneestä kokonaisuudesta, joka tunnettiin helmikuun 27. päivään asti nimellä WM-data. Nimenmuutoksen taustalla on vuoden takainen yrityskauppa, jossa eurooppalainen LogicaCMG osti pohjoismaisen WMdatan, joka puolestaan kolme vuotta aiemmin oli haukannut paikallisesti itseään isomman pohjoismaisen kilpailijansa Novo Groupin. Logica toimii 36 maassa ja yrityksellä on henkilöstöä , joista Suomessa Euroopassa Logica muodostuu neljästä keskenään lähes saman kokoisesta yrityskokonaisuudesta Englannissa, Ranskassa, Hollannissa ja Pohjoismaissa. Tiihonen kertoo, että Suomen yhtiö on menestynyt Logica-konsernissa erittäin hyvin millä tahansa mittareilla. WM-data oli myös viimeisimmässä bränditutkimuksessa toimialansa neljänneksi tunnetuin brändi IT-palvelutoimittajien joukossa. - Nyt lähdemme rakentamaan Logica-brändiä. Nimi muuttuu, mutta palvelumme säilyy käytännössä samana. Kyvykkyytemme vain lisääntyy entisestään ja olemme entistä lähempänä asiakkaidemme ovensuita kaikilla markkinoilla. Logican kyvykkyyttä Tiihonen kuvaa antamalla esimerkkejä. Kansainvälisellä tasolla yritys liikuttaa viiden tuhannen miljardin dollarin verran rahaa paikasta toiseen joka päivä. Joka kolmas satelliitti maailmassa on Logican ohjelmoima. Kolmen miljoonan suomalaisen potilastietoja hallitaan ja suunnitellaan Logican järjestelmien avulla, ja 1,6 miljoonan suomalaisen palkat maksetaan joka kuukausi Logican järjestelmillä. Suurin osa Suomen autoista on katsastettu Logican järjestelmillä. Yksittäisistä yritys- ja palvelutuotenimistä yksi yhteinen Logica Yritysnimi ei muuttunut pelkästään Suomessa. Myös Ranskassa Unilogista ja Hollannissa CMG:stä tuli yhdessä yössä Logica. Vain emo-englanti on alkuperäinen Logica, joka sekin on täydentynyt LogicaCMG:ksi. Tiihonen kertoo, että uuden brändin lanseerausta helpottaa Suomen yhtiön, taustastaan huolimatta, hyvin yhtenäinen yrityskulttuuri. Myös Logican missio on sama kuin WM-datalla: asiakkaiden kilpailukyvyn parantaminen. Logicalla ei ollut aiemmin toimintaa Pohjoismaissa, joten toiminnoissa ei ole myöskään päällekkäisyyttä. Globaali yrityspohja ja nimenmuutos heijastuvat luonnollisesti myös Logica Suomen IPR-strategiaan ja käytäntöihin. Logicassa maaorganisaatiot hoitavat paikallisen kumppaninsa kanssa IPR-suojauksen omien palveluidensa markkinoilla, mutta konsernin linjaamin yhteisin IPR-periaattein. - Rakennamme kaikkialla vahvasti yhtenäistä Logica-palvelubrändiä. Linjapäätös on, että jatkossa palvelutuotenimet yhdistyvät Logica-nimeen eli ne ovat alisteisia yritysnimelle. Logica on se kruununjalokivi, jonka haluamme suojata paitsi yritysnimenä myös palveluna, ja puolustaa yksinoikeuttamme Logica-brändiin. Linjapäätökseen löytyy toki myös se säännön vahvistava poikkeus: - Jos luomme tulevaisuudessa muusta toiminnasta täysin poikkeavan palvelun, voidaan tällainen uusi palvelubrändi luoda Logican rinnalle ja rekisteröidä sille nimi. - Olemme kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että yksi yhtenäinen brändi sopii meille palveluyrityksenä erittäin hyvin, koska jokaisessa maassa palvelun on oltava samanlaista ja siihen pitää yhdistyä samanlainen arvomaailma. Harmoni- 4 KOLSTER Info

5 na tavoitteena on ändi sointi yhteen brändiin ulottuu myös tekniselle tasolle eli käyttöliittymiin ja ikoneihin. Vanhat brändit suojataan kilpailijoilta Tiihosen mukaan vanhat ja tunnetut kivijalkabrändit WMdata ja Novo Group tullaan säilyttämään kilpailijoilta suojattuina. Myös niiden webbiosoitteet pidetään yrityksen hallussa. Meillä on palvelutuotenimeä rekisteröityinä Suomessa ja Euroopan tasolla noin viisi. Puntaroimme näitä tapauskohtaisesti, kun rekisteröintien uudistamiset ajankohtaistuvat. Monet suomalaiset muistavat edelleen bussienkin kyljissä näkyneet palveluiden nimet kuten Sonet tai Novosys. Näillä on yhä liiketoiminnalle arvoa. Jatkossa kuitenkin Logica pyrkii markkinoimaan laajempia palvelukokonaisuuksia kuin yksittäisiä palvelutuotteita, esimerkiksi Logican henkilöstöhallinnon ratkaisuja. Logica-konsernissa on myös kymmenkunta palvelutuotetta, joiden osalta IPR-suojaus on keskitetty emoyhtiön pääkonttoriin Lontooseen. Nämä ovat tuotteita, joilla on globaalit markkinat, kuten päästökaupan hallintajärjestelmä tai eurooppalainen standardoitu maksuvälitysjärjestelmä. Erityiset IPR-haasteet IT-toimiala sekä lukuisat yrityskaupat ovat tuoneet lisähaastetta IPR-omaisuuden hallinnointiin ja siihen, kenelle omaisuus kuuluu. - Otamme kaikissa sopimuksissamme hyvin tarkasti huomioon sen, kenellä on työmme lopputuloksen omistusoikeus. - Erityinen IPR-haaste alalla on ns. avoimen koodin käyttö, joka on meille joskus lähes elämää suurempi kysymys. Meidän on varottava käyttämästä sitä tavalla, joka tekisi koko järjestelmästämme vapaan kaikille. Joudumme miettimään myös tekijänoikeuskysymyksiä tilanteissa, joissa graafikko tekee tietojärjestelmään työtä ja varmistamaan, että työn lopputuloksen omistaa yritys eikä graafikko. - Yritysnimi muuttui WM-datasta Logicaksi Jo vuosi sitten siirryimme käyttämään Logican keltaista brändiväriä, joka löytyy väripaletista nimellä high-tech yellow. Mielestäni sekin kuvaa hyvin yrityksen kyvykkyyttä, sanoo Heikki Tiihonen. Tiihonen kuvaa IT-palvelualaa kypsäksi toimialaksi, jossa toimijoiden määrä vähenee ja alalle muodostuu yhä suurempia yrityskokonaisuuksia. - Alan isoista toimijoista jokainen huutaa viestiään yhä kovemmalla äänellä. Se tarkoittaa, että meidän on keskitettävä omaa viestiämme ja myös toistettava sitä enemmän. Siksi luonteva valinta on yhtenäinen Logica-palvelubrändi. Omaa sanomaansa Logica Suomi välittää muun muassa alaa kokoavassa RATKAISU-tapahtumassa, joka kerää vuosittain toista tuhatta kuulijaa. Tapahtumalle on luotu jopa oma verkkotunnus. - Emme ole alan isoin yritys, mutta olemme luoneet alan isoimman tapahtuman, jossa asiakkaamme kaikilta toimialoilta kertovat Logican ratkaisuista. Se, että saamme joka vuosi Finlandia-talon täyteen, on minusta aika WOW! KOLSTER Info 5

6 IPR-strategia TEKSTI OLLI-PEKKA KUOSMANEN Howden Insurance Brokers Oy IPR-vakuutus oleellinen osa yrityksen IPR-strategiaa Yllättävät ja joskus aiheettomatkin oikeudenkäynnit saattavat haitata yritysten toimintaa. Jo pelkkä oikeudenkäyntiin joutuminen ipr-asioissa voi olla yrityksen toiminnalle kohtalokasta. Suomessa käydään useita kymmeniä ipr-oikeudenkäyntejä vuosittain ja niiden kulut nousevat usein huomattaviksi. usassa vastaavat kustannukset ovat moninkertaiset. Riski oman ipr-oikeuden puolustamiseen tai hyökkäyksen kohteeksi joutumiseen on kasvanut maailmanlaajuisesti. Myös Euroopan tilastot kertovat korutonta tarinaa. Onkin perusteltua sanoa, että panostamalla ipr-riskien hallintaan nukut paremmin. pitkiä korvausneuvotteluja ja oikeudenkäyntejä, jotka saattavat muodostua kalliiksi. Pahimmassa tapauksessa koko tuotekehitys päättyy tällaiseen tilanteeseen. Ennaltaehkäisevät toimenpiteet ovat merkittävin keino hallita riskejä. Patentteihin, kuten muihinkin teollisoikeuksiin kohdistuvat, väitetyt loukkaukset ja jo väliaikaiset kieltotuomiot voivat estää tuotteen markkinointia ja myyntiä. Lisäksi ne sitovat merkittävästi yrityksen voimavaroja työntekijöiden ja johdon lisääntyvänä ajankäyttönä, muiden sisäisten kustannusten nousuna sekä asianajokustannuksina. Yrityksen tulee jatkuvasti seurata kilpailijoiden tuotteita ja alalla myönnettyjä patentteja. IPR-vakuuttaminen on mahdollista Riskienhallinnan yhtenä tärkeänä osana on vastuuriskien siirtäminen osittain vakuutusyhtiön kannettaviksi iprvakuutuksin. On syytä huomata, että perinteiset yritysvakuutukset kuten vastuu-, oikeusturva-, omaisuus- tai keskeytysvakuutukset eivät kata ipr:stä ai- Vain tunnistettuihin riskeihin voi varautua Riskien tunnistaminen on riskienhallinnan yleinen lähtökohta. Laadukkaan ja kannattavan yritystoiminnan turvaamiseksi yrityksen on tunnettava ja hallittava sopimuksiin sekä sopimiseen ja vastuisiin liittyvät erilaiset ongelmat ja riskit. Vastuuvahinko tai sopimusriskin toteutuminen ja näiden lisäksi mahdollinen oikeudenkäynti voi koitua yritykselle raskaaksi aiheuttaen mittavia taloudellisia menetyksiä sekä huomattavia välillisiä vahinkoja. Vastuuriskejä on siis syytä minimoida mahdollisimman tehokkaasti. Yritys tai yrityksen työntekijä voivat loukata toisen voimassaolevaa oikeutta joko huomaamattaan tai tahallisesti. Ulkopuolinen yritys voi käyttää luvatta teollisoikeutta ja aiheuttaa sen haltijalle vahinkoja. Seurauksena on useimmiten Thousands Number of registered cases Euroopan unionin rajalla tehdyt takavarikot tuotteista, jotka rikkovat IPR-oikeuksia. Lähde: European Commission, Summary of Community Customs Activities on Counterfeit and Piracy, KOLSTER Info

7 heutuneita vahinkoja. Valikoiduista vakuutusyhtiöistä on jo reilun kymmenen vuoden aikana saatu vakuutusturvaa, joka kattaa ipr-asioista aiheutuneita oikeudenkäynti- ja vahingonkorvausvastuita. 7% 1% 1% Trademarks Copyrights and related rights Designs and models Patents and supplementary protection sertificates sopimuksen täytäntöönpanon kustannuksiin. Vakuutusmäärä on vakuutuskorvauksen enimmäismäärä. Tarpeesta riippuen se voi olla esimerkiksi 0,5 miljoonasta eurosta aina 10 miljoonaan euroon saakka. Vakuutuksenottajan omavastuuksi voidaan sopia esimerkiksi prosenttimäärä vakuutusyhtiön korvattaviksi tulevista kustannuksista, tai kiinteä euromääräinen summa. Voimassaoloalue, vakuutusmäärä ja omavastuutaso vaikuttavat oleellisesti vakuutusmaksuun. Joissakin tapauksissa vakuuttaja voi edellyttää myös riippumattoman asiantuntijan tekemää IPR-kartoitusta. 91% Mitä oikeutta vastaan rikkomukset ovat tapahtuneet. Lähde: European Commission, Summary of Community Customs Activities on Counterfeit and Piracy, Teknologiayrityksille suunnatut IPR-vakuutukset Suurimmat ongelmat liittyvät patentteihin ja niihin liittyviin riskeihin. Patenttiloukkaukset johtavat useimmiten erittäin kalliisiin ja aikaa vieviin neuvotteluihin sekä pahimmassa tapauksissa mutkikkaisiin oikeudenkäynteihin. Viime vuosina vakuuttajat ovat kieltäytyneet järjestelmällisesti myöntämästä vakuutusta asiakkaiden patenttiriskeihin siten, että vakuutuksen voimassaoloalueeseen kuuluisivat usa ja Kanada. Ensisijaisena syynä tähän on ollut kannattamattomuus suurista korvaussummista johtuen. Vakuutusturvaa on kuitenkin mahdollista joissain tapauksissa saada myös usan ja Kanadan riskeille. ipr-vakuutus ei ole hyllytuote - vakuutus, vaan se kannattaa asiantuntijan avulla räätälöidä yrityksen tarpeita vastaavaksi. ipr-vakuutus voi kattaa seuraavia immateriaalioikeuksia: patentti, hyödyllisyysmalli, rekisteröity tavaramerkki, rekisteröity malli, tekijänoikeus ja internetin kotisivuihin liittyvät immateriaalioikeudet. Vakuutusturva voi koostua seuraavanlaisista osista (vakuutuslausekkeista): 1. Puolustautumiskustannukset. Vakuutuksen tarkoituksena on korvata kustannukset, kun vakuutettu joutuu puolustautumaan väitettyä ja tahatonta toisen teollisoikeuden rikkomista vastaan tai vakuutuksenottajaa vaaditaan luopumaan teollisoikeudestaan tai vakuutuksenottajaa kielletään käyttämästä teollisoikeuttaan. Oikeudenkäyntikustannuksina vakuutus kattaa myös vakuutuksenottajan omat kulut sekä vastapuolelle tuomitut kulut. 2. Hyökkäyskustannukset. Vakuutuksen tarkoituksena on korvata kulut silloin, kun vakuutuksenottaja pyrkii estämään toista käyttämästä vakuutuksenottajan teollisoikeutta. 3. Vahingonkorvausvelvollisuus. Vakuutuksen tarkoituksena on korvata väitetystä tai todellisesta tahattomasta kolmannen osapuolen immateriaalioikeuksien loukkaamisesta lisenssinantajalle tai kolmannelle osapuolelle aiheutuneet taloudelliset vahingot edellyttäen, että vakuutettu on vahingosta korvausvastuussa asianomaisessa maassa voimassa olevan oikeuden mukaan. Vakuutus kattaa myös oikeudenkäyntikulut. Käyttökorvauksia tai rojalteja vakuutus ei kata. ipr-vakuutuksessa on luonnollisesti rajoitusehtoja, joista oleellisimmat liittyvät jo rauenneeseen, siirrettyyn, peruutettuun, rekisteröimättömään tms. oikeuteen tai vahinkoon jo ennen vakuutusajan alkamista, tahallisuuteen tai törkeään huolimattomuuteen, viranomaiskanteisiin, tai tuomion tai Teknologiayritysten haasteellinen toimintaympäristö on luonut teknologiavakuuttamiseen erikoistuneita vakuutusorganisaatioita. Yleensä näiden organisaatioiden tuotteet antavat turvaa muihin ipr-kysymyksiin kuin patentteihin. Hyvänä puolena voidaan pitää nopeaa hakemusmenettelyä, teknologiayritysten toiminnan ymmärtämistä sekä vakuutusturvan laajentamismahdollisuuksia kattamaan teknologiayritysten koko muuta vakuutustarvetta, esimerkiksi ammatillista vastuuta. Ratkaisut soveltuvat erinomaisesti muun muassa ohjelmistoteollisuuden käyttöön. Kirjoittaja, vakuutusmeklari Olli-Pekka Kuosmanen on koulutukseltaan juristi ja on työskennellyt Howden Insurance Brokers Oy:llä vuodesta Hän hoitaa kotimaisten ja kansainvälisten yritysten vastuuvakuutusohjelmia. Hän on toiminut vastuuvakuutusten asiantuntijana runsaat 20 vuotta. KOLSTER Info 7

8 Uutisia Lisää uutisaiheita sivustollamme > Lontoon sopimus astuu voimaan Ns. Lontoon sopimus tulee voimaan Sopimuksen tavoitteena on alentaa patentoinnin kustannuksia Euroopassa. Sopimukseen liittyneet valtiot luopuvat joko osin tai kokonaan eurooppapatenttien käännöksistä. Voimaantulon jälkeen eurooppapatentin voi rekisteröidä sellaisenaan Isossa-Britanniassa, Liechtensteinissa, Luxemburgissa, Monacossa, Ranskassa, Saksassa ja Sveitsissä. Latviassa ja Sloveniassa riittää patenttivaatimusten kääntäminen kansalliselle kielelle. Alankomaat, Islanti, Kroatia, Ruotsi ja Tanska edellyttävät vaatimusten kääntämistä omalle kielelleen, mutta hyväksyvät englanninkielisen selitysosan. Lontoon sopimuksen ulkopuolella on vielä toistaiseksi 20 jäsenvaltiota, Suomi mukaan lukien, sekä ns. liitännäisvaltiot. Uusia nimityksiä Torbjörn Lydman Kolster Helsinki Jukka Kantanen Kolster Helsinki VT Torbjörn Lydman on nimitetty Kolsterin tavaramerkki- ja mallioikeustoiminnoista vastaavaksi johtajaksi. Hän seuraa tehtävässä tavaramerkkijohtaja Björn Kolsteria, joka keskittyy jatkossa tehtäväänsä yrityksen hallituksen puheenjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä. DI Jukka Kantanen on nimitetty patenttikäsittelijäksi Helsinkiin. Ennen siirtymistään Kolsterille hän toimi tietoliikenneteollisuudessa tuotekehitys- ja IPR-tehtävissä, ja on erikoistunut tietoliikenteen langattomiin sovelluksiin. Hän vahvistaa palvelukykyämme ICT-alan sovellusten suojaamisessa. OTK Joose Kilpimaa on aloittanut tavaramerkkiasiamiehenä Helsingissä. Joosella on viiden vuoden kokemus vastaavista tehtävistä. Hän vahvistaa palvelukykyämme koti- ja ulkomaisissa tavaramerkeissä, verkkotunnuksissa, tuoteväärennösasioissa sekä oikeudenkäynneissä. Joose Kilpimaa Kolster Helsinki Kolster jälleen ykköstasolla kansainvälisessä patentti- ja tavaramerkkitoimistojen vertailussa Mikko Alatossava Kolster Oulu TkL Mikko Alatossava on aloittanut patenttikäsittelijänä Oulun toimistossamme. Ennen Kolsterille tuloaan hän toimi Oulun yliopiston Centre for Wireless Communications -tutkimusyksikössä tutkijana. Mikko vahvistaa langattoman tietoliikenteen erikoisosaamistamme ja palvelukykyämme korkean teknologian sovellusten suojaamisessa. Teollisoikeudellisella alalla arvostettu Managing Intellectual Property lehti on julkistanut vuosittaisen kansainvälisen patentti- ja tavaramerkkitoimistoja arvioivan tutkimuksensa. Tässä tutkimuksessa Kolster on arvioitu ykköstasolle suomalaisista alan toimistoista patentti- ja tavaramerkkihakemusten käsittelyssä. Tutkimuksessa oli mukana 65 maata ja se toteutettiin nyt jo 12:nnetta kertaa. Kolster on sijoittunut toistuvasti suomalaisten alan yritysten kärkeen. Sini-Maaria Mikkilä Kolster Tampere / Turku DI Sini-Maaria Mikkilä on aloittanut patenttikäsittelijänä Kolsterilla. Hänellä on yli 10 vuoden työkokemus koneenrakennusja tietoliikenneteollisuudesta laatu-, projektipäällikkö- ja kehitystehtävistä. Sini-Maaria vahvistaa palvelukykyämme sekä Tampereen että Turun alueilla, ja keskittyy erityisesti asiakkaidemme kone-ja sähköteknisten sovellusten suojaukseen. Kolster Infossa julkaistut artikkelit ovat luettavissa sivustomme osiossa Tietoa alalta/kolster Info

IPR-vakuutus riskienhallinnan välineenä

IPR-vakuutus riskienhallinnan välineenä IPR-vakuutus riskienhallinnan välineenä Kolster Info -aamiaisseminaari 11.12.2012 IF VAHINKOVAKUUTUSYHTIÖ OY Vastuuvakuutus Underwriter Anni Niinikoski Patenttioikeudenkäynneistä EU:ssa Patenttioikeudenkäynneistä

Lisätiedot

Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista

Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista www.kolster.fi Kolster on IPR-asiantuntija Kolster Oy Ab on teollisoikeuksiin tai laajemmin immateriaalioikeuksiin (IPR, Intellectual Property Rights) erikoistunut

Lisätiedot

Teollisoikeudet (patentit, tavaramerkit ja mallisuoja) liiketoiminnassa Olli Ilmarinen

Teollisoikeudet (patentit, tavaramerkit ja mallisuoja) liiketoiminnassa Olli Ilmarinen Teollisoikeudet (patentit, tavaramerkit ja mallisuoja) liiketoiminnassa Olli Ilmarinen Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) Mitä IPR liittyy liiketoimintaan? TAVARAMERKKI PATENTTI MALLI- SUOJA TEKIJÄNOIKEUS

Lisätiedot

ICT-yrityksen vastuuvakuutus. 19.4.2012 Tiina Schaarschmidt-Pernaa

ICT-yrityksen vastuuvakuutus. 19.4.2012 Tiina Schaarschmidt-Pernaa ICT-yrityksen vastuuvakuutus 19.4.2012 Tiina Schaarschmidt-Pernaa Sanomalehdistä poimittua 2 Koodausvirhe Virhe koodissa. Muoviankkaperhe tukki tuotantolinjan. Eräs eteläsuomalainen IT-yritys oli saanut

Lisätiedot

Kolster Oy Ab. IPR asiantuntija vuodesta 1874

Kolster Oy Ab. IPR asiantuntija vuodesta 1874 Kolster Oy Ab IPR asiantuntija vuodesta 1874 Palvelumme Patentit Hyödyllisyysmallit Tutkimukset ja valvonnat Tavaramerkit ja verkkotunnukset Mallioikeudet Riita-asiat IPR Management Kolster on Suomen johtava

Lisätiedot

Teollisoikeuksilla kilpailuetua

Teollisoikeuksilla kilpailuetua Teollisoikeuksilla kilpailuetua milloin asiamiehen kokemusta kannattaa hyödyntää? TYP 2014 23.10.2014 Håkan Niemi Kolster Oy Ab Pohjalainen 13.10.2014 Pohjalainen 13.10.2014 Pohjalainen 20.10.2014 2 3

Lisätiedot

JURIDIIKKA YRITYKSEN BRÄNDIN SUOJAAMISEN APUNA

JURIDIIKKA YRITYKSEN BRÄNDIN SUOJAAMISEN APUNA JURIDIIKKA YRITYKSEN BRÄNDIN SUOJAAMISEN APUNA Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari ASIANAJOTOIMISTO Esityksen rakenne mikä on brändi? miten brändi suojataan? miten brändin loukkauksilta puolustaudutaan?

Lisätiedot

IPR JA SOPIMUKSET KANSAINVÄLISTYVÄSSÄ ELINTARVIKEALAN YRITYKSESSÄ 27.8.2015. IPR-lakimies, Eurooppatavaramerkkiasiamies Jani Kaulo

IPR JA SOPIMUKSET KANSAINVÄLISTYVÄSSÄ ELINTARVIKEALAN YRITYKSESSÄ 27.8.2015. IPR-lakimies, Eurooppatavaramerkkiasiamies Jani Kaulo IPR JA SOPIMUKSET KANSAINVÄLISTYVÄSSÄ ELINTARVIKEALAN YRITYKSESSÄ 27.8.2015 IPR-lakimies, Eurooppatavaramerkkiasiamies Jani Kaulo Aineettomat oikeudet eli IPR Yrityksen toiminimi Tavaramerkki Mallioikeus

Lisätiedot

Kolster. Palvelumme. Asiakkaamme. Toimintamallimme

Kolster. Palvelumme. Asiakkaamme. Toimintamallimme Kolster. Kolster on Suomen johtava immateriaalioikeuksien asiantuntija. Meiltä saat kaikki palvelut keksintöjen, muotoilun ja brändien suojaamiseksi, puolustamiseksi ja hyödyntämiseksi. Kolster on vuonna

Lisätiedot

Suuntana ulkomaat aineettomien oikeuksien kansainvälisiä kysymyksiä

Suuntana ulkomaat aineettomien oikeuksien kansainvälisiä kysymyksiä Suuntana ulkomaat aineettomien oikeuksien kansainvälisiä kysymyksiä Sanna Aspola, Berggren Oy Ab 26.3.2013 Kansalliset oikeudet kansainvälisellä kentällä Kansainväliset viranomaiset, järjestöt ja sopimukset

Lisätiedot

PROTOMO JYVÄSKYLÄ 22.3.2010 TEOLLISOIKEUSASIAA

PROTOMO JYVÄSKYLÄ 22.3.2010 TEOLLISOIKEUSASIAA PROTOMO JYVÄSKYLÄ 22.3.2010 TEOLLISOIKEUSASIAA KEKSINNÖLLISYYDEN ARVIOINNISTA 1. CASE: MATTOKAUPPAA NORJASSA - SUOJAUKSEN MERKITYS 2. TÄRKEIMMÄT PELIVÄLINEET LIIKETOIMINNAN TUKEMISEEN 3. IPR -STRATEGIASTA

Lisätiedot

IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä. 2.2.2015 Minna Aalto-Setälä

IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä. 2.2.2015 Minna Aalto-Setälä IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä 2.2.2015 Minna Aalto-Setälä Esityksen sisältö Tavaramerkin suojaus ja puolustaminen Miten valita oma merkki? Miten suojaan? Mallioikeus Suojan kohde Miten suojaan?

Lisätiedot

Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista

Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista www.kolster.fi IPR-palvelua vuodesta 1874 Kolster Oy Ab on immateriaalioikeuksiin (IPR, Intellectual Property Rights) erikoistunut asiantuntijayritys. Tehtävämme

Lisätiedot

Tavaramerkkien suojaaminen Kiinassa mitä erityistä on otettava huomioon

Tavaramerkkien suojaaminen Kiinassa mitä erityistä on otettava huomioon Tavaramerkkien suojaaminen Kiinassa mitä erityistä on otettava huomioon IPR-lakimies, OTK, MBA Jani Kaulo 2.12.2014 Tavaramerkkisuoja Kiinassa Pääsääntö: Vain rekisteröidyt tavaramerkit saavat suojaa Ensiksi

Lisätiedot

Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto.

Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto. Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto.fi Start-up -yritys toimijoita http://ace.aalto.fi/en/ The aim of Aalto

Lisätiedot

IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi

IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi IPR 2.0 Netti, Brändi ja Nettibrändi VT Ari-Pekka Launne Kolster OY AB Helsinki 31.5.2012 IPR ja Internet mistä on kysymys? Internet on muuttunut muutamien toimijoiden yhteydenpitovälineestä globaaliksi

Lisätiedot

Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus. Mikko Alatossava 26.9.2014

Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus. Mikko Alatossava 26.9.2014 Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus Mikko Alatossava 26.9.2014 Patentinhaku Euroopassa Nyt Erilliset kansalliset hakemukset eri maihin TAI Patentti haetaan yhdellä hakemuksella, joka lähetetään EPOon

Lisätiedot

Brändin arvonmääritys ISO 10668. Sisältö ja hyödyt käytännössä

Brändin arvonmääritys ISO 10668. Sisältö ja hyödyt käytännössä Brändin arvonmääritys ISO 10668 Sisältö ja hyödyt käytännössä ISO 10668 taustaa Standardin nimi: Brändin arvonmääritys. Vaatimukset brändin taloudellisen arvon määrittämiseen Vahvistettu 20.9.2010 SFS:n

Lisätiedot

Case Genelec. IPR-seminaari PK-yrityksille. Aki Mäkivirta, tuotekehitysjohtaja 2.2.2015 Kuopio

Case Genelec. IPR-seminaari PK-yrityksille. Aki Mäkivirta, tuotekehitysjohtaja 2.2.2015 Kuopio Case Genelec IPR-seminaari PK-yrityksille Aki Mäkivirta, tuotekehitysjohtaja 2.2.2015 Kuopio Mistä IPR:ää löytyy? Suunnittelu Tuotanto Tuote, mielikuva markkinoilla innovatiivisuus teknologiaosaaminen

Lisätiedot

IPR JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Kansainvälistyvän pk-yrityksen näkökulma. IPR-lakimies, OTK, MBA Jani Kaulo

IPR JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Kansainvälistyvän pk-yrityksen näkökulma. IPR-lakimies, OTK, MBA Jani Kaulo IPR JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Kansainvälistyvän pk-yrityksen näkökulma IPR-lakimies, OTK, MBA Jani Kaulo Immateriaalioikeuksiin liittyvät ongelmat kaupan esteinä Noin 7 % kaikista suomalaisyritysten kohtaamista

Lisätiedot

Tiedolla varmuutta - suojauksella kilpailuetua

Tiedolla varmuutta - suojauksella kilpailuetua Tiedolla varmuutta - suojauksella kilpailuetua - aineeton pääp ääoma liiketoiminnan tukijalkana Vesi-ohjelman vuosiseminaari 22.11.2011 Sisält ltöä: 1) Immateriaalijärjestelm rjestelmä ja innovaatioprosessi

Lisätiedot

konfliktinhallinnassa Kolster IPR Legal auttaa

konfliktinhallinnassa Kolster IPR Legal auttaa No 2 2011 TIEDOTUSLEHTI ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Tekijänoikeudet hyötykäyttöön teollisoikeuksien rinnalle Metso Automation, Fiskars ja Lite-On Mobile: Näkökulma IPR-oikeuksien puolustamiseen

Lisätiedot

Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa?

Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa? Miten suojaat aineettoman omaisuuden yritystoiminnassa? 8:30 Ilmoittautuminen ja aamukahvit 9:00 9:20 Tervetuloa - seminaarin avaus Aineeton oikeus käytännössä ja julkinen rahoitus Tapani Saarenpää, asiantuntija,

Lisätiedot

PATENTOINNIN ROOLI YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA

PATENTOINNIN ROOLI YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA PATENTOINNIN ROOLI YRITYKSEN LIIKETOIMINNASSA Erkki Yli-Juuti VP, Product, Standardization and IPR Strategy Broadcom Communications Finland 1 ONKO PATENTEILLA MERKITYSTÄ? Patentti on oikeus kieltää muita

Lisätiedot

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1

Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Brändituotteella uusille markkinoille 26.9.2011 1 Abloy Oy Abloy Oy on johtavia lukko- ja rakennushelavalmistajia ja sähköisen lukitusteknologian edelläkävijä. Abloy Oy kuuluu maailman johtavaan ASSA ABLOY

Lisätiedot

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy

Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio. Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Uponorin ja KWH-yhtymän yhdyskuntateknisen liiketoiminnan suunniteltu fuusio Jyri Luomakoski, Uponor Oyj Peter Höglund, KWH-yhtymä Oy Sopimuksen pääkohdat Uponor ja KWH-yhtymä ovat julkistaneet aikeensa

Lisätiedot

IPR-pikaopas startupeille

IPR-pikaopas startupeille IPR-pikaopas startupeille MIKSI IPR-ASIOISTA PITÄISI HUOLEHTIA? Auttavatko patentit pääomasijoitusten saantia? Suojaavatko patentit startupia riitatilanteissa? Estävätkö patentit muita käyttämästä hyväkseen

Lisätiedot

Turvaamistoimet Markkinaoikeudessa Kolster-info Tampere 23.9.2015

Turvaamistoimet Markkinaoikeudessa Kolster-info Tampere 23.9.2015 Turvaamistoimet Markkinaoikeudessa Kolster-info Tampere 23.9.2015 Jyrki Nikula Director, IP Legal & Trademarks Mikä on turvaamistoimi? Oikeudenkäymiskaaren 7 luku käsittelee turvaamistoimia Immateriaalioikeutta

Lisätiedot

HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI MITÄTTÖMÄKSI

HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI MITÄTTÖMÄKSI Sivumäärä (tämä sivu mukaan lukien) SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (SMHV) HAKEMUS YHTEISÖN TAVARAMERKIN JULISTAMISEKSI Hakijan/edustajan viite (enintään 20 merkkiä) Viimeksi päivitetty: 04/2013

Lisätiedot

Teollisoikeudet Venäjällä ja eräissä Euraasian maissa - kokemuksia hyödyntämisestä. Tiivistelmä. Pertti Kiuru

Teollisoikeudet Venäjällä ja eräissä Euraasian maissa - kokemuksia hyödyntämisestä. Tiivistelmä. Pertti Kiuru Teollisoikeudet Venäjällä ja eräissä Euraasian maissa - kokemuksia hyödyntämisestä Tiivistelmä Pertti Kiuru Tausta Tässä tutkimuksessa tarkastellaan suomalaisten yritysten kokemuksia teollisoikeuksien

Lisätiedot

IPR-strategia. Design. Thinking. IPR-lakimiehen näkökulmia muotoiluun. Artek oy ab: palvelemaan myyntiä ja markkinointia. [Design-numero] No 3 2011

IPR-strategia. Design. Thinking. IPR-lakimiehen näkökulmia muotoiluun. Artek oy ab: palvelemaan myyntiä ja markkinointia. [Design-numero] No 3 2011 Design Thinking No 3 2011 IPR-lakimiehen näkökulmia muotoiluun TIEDOTUSLEHTI ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE [Design-numero] Artek oy ab: IPR-strategia a palvelemaan myyntiä ja markkinointia Vieraileva

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Lisensointi, verkottuminen ja hyvät kumppanit arvossaan. America Invents Act muuttaa patentoinnin käytäntöjä Miten laaditaan hyvä lisenssisopimus?

Lisensointi, verkottuminen ja hyvät kumppanit arvossaan. America Invents Act muuttaa patentoinnin käytäntöjä Miten laaditaan hyvä lisenssisopimus? No 1 2012 TIEDOTUSLEHTI ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE America Invents Act muuttaa patentoinnin käytäntöjä Miten laaditaan hyvä lisenssisopimus? Pegasor Oy: Lisensointi, verkottuminen ja hyvät kumppanit

Lisätiedot

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish)

ZA6284. Flash Eurobarometer 413 (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) ZA8 Flash Eurobarometer (Companies Engaged in Online Activities) Country Questionnaire Finland (Finnish) FL - Companies engaged in online activities FIF A Myykö yrityksenne verkon kautta ja/tai käyttääkö

Lisätiedot

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka

Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka Vakuutuspolitiikka 1(5) 12.10.2015 Savonlinnan kaupungin vakuutuspolitiikka Sisällysluettelo 1 Johdanto 2 Vastuut ja roolit vakuuttamisessa 3 Vakuuttamisen periaatteet Savonlinnan kaupungissa 3.1 Vakuuttamisen

Lisätiedot

Teollisoikeudet. Olli Pitkänen

Teollisoikeudet. Olli Pitkänen Teollisoikeudet Olli Pitkänen Patentti Patentti tekijänoikeus Tekijänoikeus suojaa luovuutta itsenäinen, omaperäinen, tekijän persoonallisuus ei muotovaatimuksia ilmiasu, implementointi Patentti suojaa

Lisätiedot

Suojaus auttaa erottautumaan kilpailijoista

Suojaus auttaa erottautumaan kilpailijoista No 3 2010 TIEDOTUSLEHTI ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Monipuolinen suojaus kannattaa Patenttimerkinnät - mitä patentinhaltijan pitäisi tietää? Lignell & Piispanen: Suojaus auttaa erottautumaan kilpailijoista

Lisätiedot

Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen

Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen Fi-verkkotunnus yksilöllinen ja suomalainen 2 Fi-verkkotunnus on yhtä supisuomalainen asia kuin sauna ja joulupukki. Se on merkki turvallisuudesta ja luotettavuudesta.

Lisätiedot

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO)

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00123 TMO Huhtala Liisa(TEM) 20.04.2016 Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa

Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa Vastuuvakuutukset jätevesiurakoinnissa ja - suunnittelussa UKK Instituutti 25. 3.2011Tiina Schaarschmidt- Pernaa 25.3.2011 Tiina Schaarschmidt-Pernaa Suunnittelijan ja urakoitsijan vastuu Vastuun perusteet

Lisätiedot

EPO antaa ja ottaa. Aamiaisseminaari 25.3.2014 Jukka Kantanen

EPO antaa ja ottaa. Aamiaisseminaari 25.3.2014 Jukka Kantanen EPO antaa ja ottaa Aamiaisseminaari 25.3.2014 Jukka Kantanen EPO antaa ja ottaa Patentteja alennuksella? EPO:n sääntömuutokset alkaen 1.4.2014 SME-alennukset Euro-PCT, Search ja Examination feet Search

Lisätiedot

FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho

FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet. FINAS-päivä Jukka Verho FINAS päivä Organisaation kasvun strategisen suunnittelun ja toteutuksen haasteet FINAS-päivä Jukka Verho Inspectan kasvu pienestä kansallisesta tarkastuslaitoksesta kansainväliseksi TIC toimijaksi 1995

Lisätiedot

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva

1.1 Tämä on STT-Lehtikuva 1.1 Tämä on STT-Lehtikuva STT-Lehtikuva on Suomen johtava, kansallinen uutis- ja kuvatoimisto. Uutispalveluiden lisäksi STT tuottaa muita palveluita medialle ja viestintäpalveluita johtaville yrityksille,

Lisätiedot

VTT Group 2010 Tutkimuskeskus ja osakeyhtiöitä yhteistyössä Laboratorioiden tulevaisuus Suomessa Finntesting, Kevätseminaari 2010, 19.4.

VTT Group 2010 Tutkimuskeskus ja osakeyhtiöitä yhteistyössä Laboratorioiden tulevaisuus Suomessa Finntesting, Kevätseminaari 2010, 19.4. VTT Group 2010 Tutkimuskeskus ja osakeyhtiöitä yhteistyössä Laboratorioiden tulevaisuus Suomessa Finntesting, Kevätseminaari 2010, 19.4.2010 Pekka Salmi, Asiakkuusjohtaja VTT Expert Services Oy 19.4.2010

Lisätiedot

Aineettomat oikeudet (Immaterial Properties) kaupan riskienhallinnassa. Foorumi. Tampere 03.09.2008. itä tuoreita esimerkkejä

Aineettomat oikeudet (Immaterial Properties) kaupan riskienhallinnassa. Foorumi. Tampere 03.09.2008. itä tuoreita esimerkkejä Aineettomat oikeudet (Immaterial Properties) kaupan riskienhallinnassa PK-RH Foorumi Verkostojen ja aineettomien oikeuksien riskienhallinta Tampere 03.09.2008 Antti Urrila KPMG Oy Ab Alustuksen sisältö

Lisätiedot

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ.

DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. DHL KULJETUSVAKUUTUS OTA RENNOSTI. OLET HYVISSÄ KÄSISSÄ. OLETKO SUOJAUTUNUT KATTAVASTI? Rahdinkuljettajilla on rajoitettu vastuu tuotteiden katoamisesta tai vahingoittumisesta kansainvälisiä kuljetuksia

Lisätiedot

Kilpailuetuna. ja vahva brändi. erottuva teknologia. Hyödyllisyysmallilaki. uudistui Verkkotunnukset. Ponsse Oyj: ovat yrityksen varallisuutta

Kilpailuetuna. ja vahva brändi. erottuva teknologia. Hyödyllisyysmallilaki. uudistui Verkkotunnukset. Ponsse Oyj: ovat yrityksen varallisuutta Hyödyllisyysmallilaki uudistui Verkkotunnukset ovat yrityksen varallisuutta No 3 2008 TIEDOTUSLEHTI ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Ponsse Oyj: Kilpailuetuna erottuva teknologia ja vahva brändi www.kolster.fi

Lisätiedot

Suomalainen valtiontakuujärjestelmä EU:n vertailussa. Tiina Eerikäinen 12.4.2011

Suomalainen valtiontakuujärjestelmä EU:n vertailussa. Tiina Eerikäinen 12.4.2011 Suomalainen valtiontakuujärjestelmä EU:n vertailussa Tiina Eerikäinen 12.4.2011 Valtiontakuu ja jaettu vastuu -alatyöryhmän raportti Eri maiden valtiontakuujärjestelmien vertailu Maat, joilla ei ole valtiontakuujärjestelmää

Lisätiedot

Immateriaalioikeutta ja tekijyyttä koskevat kysymykset

Immateriaalioikeutta ja tekijyyttä koskevat kysymykset Immateriaalioikeutta ja tekijyyttä koskevat kysymykset Professori Niklas Bruun IPR University Center Tekijyysseminaari 31.8.2005 Tutkimuseettinen neuvottelukunta Tekijyys missä mielessä? Tutkimuksen tekijä?

Lisätiedot

Arvoa tuottava IPR-salkku ei synny sattumalta

Arvoa tuottava IPR-salkku ei synny sattumalta Arvoa tuottava IPR-salkku ei synny sattumalta IPR-lakimies Ari-Pekka Launne Helsinki 3.6.2015 Oikeuksien varmistaminen Tuotekehitys Markkinoilletulo Brändi TUOTE ja sen SUOJAUS Kartoitus Seuranta Palaute

Lisätiedot

IP Landscape. Mika Waris INNORATA 2-2. seminaari 06.10.2009. Mika Waris

IP Landscape. Mika Waris INNORATA 2-2. seminaari 06.10.2009. Mika Waris Mika Waris INNORATA 2-2 seminaari 06.10.2009 Mika Waris Immateriaalijärjestelmä kilpailutekijänä Mika Waris Innovaatioystävällinen ympäristö Keskeinen osa innovaatioympärist ristöä on immateriaalijärjestelm

Lisätiedot

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta

Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta Kannanotto 1/2013 1 (5) Henkivakuutussopimusten ehtojen muuttaminen vahinkokehityksen tai korkotason muutoksen johdosta 1 Yleistä 2 Säädöstausta Henkivakuutusyhtiöt solmivat asiakkaidensa kanssa pääsääntöisesti

Lisätiedot

Asianajotoimisto Ahtola Oy hinnasto (päivitetty 05.08.2011)

Asianajotoimisto Ahtola Oy hinnasto (päivitetty 05.08.2011) Asianajotoimisto Ahtola Oy hinnasto (päivitetty 05.08.2011) Perustuntiveloitus... 1 Toimenpidelaskutus... 2 Puhelut, neuvottelut ja kirjeenvaihto... 2 Asiakirjat... 2 Yhtiöiden perustaminen ja yhtiösopimusten

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja )

OSAKEKAUPPAKIRJA. Lappeenrannan kaupungin. Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n. välillä. (jäljempänä Kauppakirja ) OSAKEKAUPPAKIRJA Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy:n välillä (jäljempänä Kauppakirja ) 1. Kaupan osapuolet 1.1 Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy (y-tunnus 0433221-3), Valtakatu 44,

Lisätiedot

Toimiminen EU avustajana. Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015

Toimiminen EU avustajana. Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015 Toimiminen EU avustajana Tukisarka2015 koulutus 25.3.2015 Vakuutetut Vakuutettuja ovat tuottajayhdistysten nimeämät ja maataloustuottajain liittojen hyväksymät EU-avustajat, jotka avustavat MTK:n jäseniä

Lisätiedot

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved.

YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Teleste Proprietary. All rights reserved. YHTIÖKOKOUS 9.4.2015 Finlandia-talo, Helsinki VISIO - Alamme johtavana toimijana luomme modernia verkottunutta maailmaa uusien laajakaista- ja videoratkaisujen avulla. 1 Teleste lyhyesti 2 Vuosi 2014 keskeiset

Lisätiedot

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen

Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Etelä-Suomen kuljetuskäytävän kilpailukyvyn kehittäminen Access via Finland reittimarkkinointikampanjan tuloksia Teija Suoknuuti/NELI ELLO loppuseminaari 15.3.2012 Kotka 7.4.2010 Tausta ja tavoitteet Logistiikkasektori

Lisätiedot

Fi-verkkotunnus luotettava ja suomalainen

Fi-verkkotunnus luotettava ja suomalainen Fi-verkkotunnus luotettava ja suomalainen Oma yritys 2012 Juhani Juselius Internetin osoitteistopuu. gtld.com.net.mobi....pφ مصر..uk cctld.de.se.fi -suomalainen -luotettava.co.uk.gv.uk yritys.fi yritys.co.uk

Lisätiedot

IPR-pikaopas aloittaville yrityksille

IPR-pikaopas aloittaville yrityksille IPR-pikaopas aloittaville yrityksille Miksi IPR-asioista pitäisi huolehtia? Aloittavalla yrityksellä on edessään hyvin suuri joukko tehtäviä, jotka tulisi hoitaa nopeasti kuntoon. Monet tehtävistä ovat

Lisätiedot

Virtuaalinen karjan hyvinvoinnin valvonta Raportointikauden

Virtuaalinen karjan hyvinvoinnin valvonta Raportointikauden Sivu 1 (7) Kyseessä on projektin väliraportti jaksorahoitusraportti loppuraportti PROJEKTIN TUNNISTETIEDOT Projektin nimi Lyhenne Virtuaalinen karjan hyvinvoinnin valvonta Diaarinumero Päätösnumero Raportointikauden

Lisätiedot

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen

YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10. Auvo Turpeinen YRITTÄJYYSINFO torstai 17.10 Auvo Turpeinen Uusyrityskeskus toiminta: Elinkeinoelämän perustama yhteistoimintajärjestö 31 alueellista yhdistystä, yli 80 neuvontapistettä Suomessa vuodesta -89 saakka Jäseninä

Lisätiedot

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009

Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen kohde 22.12.2009 1 Tapio Yli-Kovero Valituslupahakemus ja valitus Torikatu 27 13130 Hämeenlinna 050-61331 10.02.2010 KORKEIMMALLE OIKEUDELLE Lupahakemuksen ja Turun hovioikeuden päätös Nro 3190, Dnro U/09/1250 valituksen

Lisätiedot

Kolster Info. Muotoilu myy. Sandvik Tamrock. Suomen patenttilaki uudistuu. oletko suojannut myyntivalttisi? muotoilee ja suojaa tiukasti

Kolster Info. Muotoilu myy. Sandvik Tamrock. Suomen patenttilaki uudistuu. oletko suojannut myyntivalttisi? muotoilee ja suojaa tiukasti Kolster Info Nr0 1 2006 Maaliskuu Muotoilu myy oletko suojannut myyntivalttisi? Sandvik Tamrock muotoilee ja suojaa tiukasti Suomen patenttilaki uudistuu Mallioikeudet teksti: Anne Suutala > anne.suutala@kolster.fi

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Lyhyt opas Sopimusasiakkaan palveluun

Lyhyt opas Sopimusasiakkaan palveluun Lyhyt opas Sopimusasiakkaan palveluun Sisältö Klikkaa pikalinkkejä tai vieritä diaesitystä eteenpäin 1. Suomen Asiakastieto Kaikki asiakkaistasi 2. Sopimusasiakkaan etusivu 3. Kotimaa-valikko 4. Suhdekartta

Lisätiedot

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t

IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t IT-palvelujen ka yttö sa a nnö t Tampereen yliopisto Yliopistopalvelut / tietohallinto Rehtorin päätös 28.8.2014. Sisällysluettelo 1 Soveltamisala... 2 2 Käyttövaltuudet ja käyttäjätunnus... 2 2.1 Käyttövaltuudet...

Lisätiedot

LAUSUNTO KOSKIEN HALLITUKSEN ESITYSTÄ YHDISTETYSTÄ PATENTTITUOMIOISTUIMESTA TEHDYN SOPIMUKSEN KANSALLISTA VOIMAANSAATTAMISTA (HE 45/2015 vp)

LAUSUNTO KOSKIEN HALLITUKSEN ESITYSTÄ YHDISTETYSTÄ PATENTTITUOMIOISTUIMESTA TEHDYN SOPIMUKSEN KANSALLISTA VOIMAANSAATTAMISTA (HE 45/2015 vp) Minna Aalto-Setälä Lausunto 9.10.2015 Lakivaliokunta 00102 EDUSKUNTA lav@eduskunta.fi LAUSUNTO KOSKIEN HALLITUKSEN ESITYSTÄ YHDISTETYSTÄ PATENTTITUOMIOISTUIMESTA TEHDYN SOPIMUKSEN KANSALLISTA VOIMAANSAATTAMISTA

Lisätiedot

erisk - Yhteistyö riskienhallinnan verkkoyhteisösssä Tutkimuspäällikkö Helena Kortelainen puh. 020 722 3206 e-mail helena.kortelainen@vtt.

erisk - Yhteistyö riskienhallinnan verkkoyhteisösssä Tutkimuspäällikkö Helena Kortelainen puh. 020 722 3206 e-mail helena.kortelainen@vtt. erisk - Yhteistyö riskienhallinnan verkkoyhteisösssä Tutkimuspäällikkö Helena Kortelainen puh. 020 722 3206 e-mail helena.kortelainen@vtt.fi ULKOISET RISKIT ULKOISET RISKIT Markkinariskit Markkinariskit

Lisätiedot

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen

Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille. Voimassa 1.1.2016 alkaen Fennian edut Suomen Yrittäjien jäsenille Voimassa 1.1.2016 alkaen 2016 Fennialla on tyytyväisimmät yritysasiakkaat liity sinäkin joukkoon! Fennia-konserni on vakuutusten ja niihin liittyvien palveluiden

Lisätiedot

Tavaramerkkien erottamiskyky. Kolster Info -aamiaisseminaari 25.3.2014 Rake-Sali Joose Kilpimaa

Tavaramerkkien erottamiskyky. Kolster Info -aamiaisseminaari 25.3.2014 Rake-Sali Joose Kilpimaa Tavaramerkkien erottamiskyky Kolster Info -aamiaisseminaari 25.3.2014 Rake-Sali Joose Kilpimaa Rekisteröinnin yleiset edellytykset Sekoitettavuus Erottamiskyky Tavaramerkkilaki 2 luku 13 : Rekisteröitävän

Lisätiedot

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013

PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen. Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Aki Parviainen 7.10.2013 PK.NET Verkosta vauhtia bisnekseen Rahoitusta kasvuhaluisille pk-yrityksille liiketoiminnan uudistamiseen uusimman tietotekniikan ja internetin

Lisätiedot

Myytävänä paitsi maitoa,

Myytävänä paitsi maitoa, Mitä on IPR Due Diligence? Patentti loppuu, tavaramerkki jää No 1 2009 TIEDOTUSLEHTI ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Valio Oy Myytävänä paitsi maitoa, myös suojattua tutkimus- ja teknologiaosaamista

Lisätiedot

SUOJAA JA HALLINNOI MOBIILILAITTEITASI. Freedome for Business

SUOJAA JA HALLINNOI MOBIILILAITTEITASI. Freedome for Business SUOJAA JA HALLINNOI MOBIILILAITTEITASI Freedome for Business HALLINNOI MOBIILILAITTEIDEN TIETOTURVAA Mobiilityö on tehnyt verkon suojaamisesta entistä vaikeampaa. Heikosti suojatut älypuhelimet ovatkin

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 3/2014

Määräykset ja ohjeet 3/2014 Määräykset ja ohjeet 3/2014 Toimiluvat, rekisteröinnit ja ilmoitukset Dnro FIVA 2/01.00/2013 Antopäivä 6.3.2014 Voimaantulopäivä 15.4.2014 FINANSSIVALVONTA puh. 010 831 51 faksi 010 831 5328 etunimi.sukunimi@finanssivalvonta.fi

Lisätiedot

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta

Vakuutusoikeus. Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat. Vakuutustoiminta Vakuutusoikeus Vakuutusoikeuden keskeiset lähtökohdat Käsittää sekä yksityisoikeuteen, että julkisoikeuteen kuuluvia säännöksiä. Vakuutussopimuslaki (543/1994) ja erityislait esim. laki oikeusturvavakuutusten

Lisätiedot

ABB innovoi lennokkaasti ja suojaa tarkasti. Patenttien. IPR-toiminta. Suunnittele yrityksesi. väitekäsittely uudistuu. No 2 2008. www.kolster.

ABB innovoi lennokkaasti ja suojaa tarkasti. Patenttien. IPR-toiminta. Suunnittele yrityksesi. väitekäsittely uudistuu. No 2 2008. www.kolster. Suunnittele yrityksesi IPR-toiminta Patenttien väitekäsittely uudistuu No 2 2008 TIEDOTUSLEHTI ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE ABB innovoi lennokkaasti ja suojaa tarkasti Kuva ABB:n taajuusmuuttajien

Lisätiedot

Laki tavaramerkkilain muuttamisesta

Laki tavaramerkkilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995 Laki tavaramerkkilain muuttamisesta muutetaan 10 päivänä tammikuuta 1964 annetun tavaramerkkilain (7/64) 14 :n 1 momentin

Lisätiedot

Toiminnan riskien arviointi tarkastuslaitostoiminnassa

Toiminnan riskien arviointi tarkastuslaitostoiminnassa Toiminnan riskien arviointi tarkastuslaitostoiminnassa Toni Hakkarainen Bureau Veritas Bureau Veritas Konserni Henkilöstö ~ 58 000 Toimintaa 140 maassa 400 toimistoa 400 000 asiakasta Liikevaihto 3,8 Mrd

Lisätiedot

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen

Johtoryhmä. Toimitusjohtaja Pekka Laitinen. Myyntijohtaja Mikael Winqvist. Hallintopäällikkö Tapio Kuitunen. Vt. palvelujohtaja Juho Vartiainen Pähkinänkuoressa Signal Partners on vuonna 2010 perustettu suomalaisessa omistuksessa oleva yritys. Toimimme pääasiallisesti Pohjoismaissa ja palvelemme kansainvälisesti toimivien asiakkaidemme koko organisaatiota

Lisätiedot

Riidat ja riskit internetissä. Käytännöllinen katsaus

Riidat ja riskit internetissä. Käytännöllinen katsaus Riidat ja riskit internetissä Käytännöllinen katsaus Verkkotunnus? www.nestespoil.com.com pääte WIPO:n UDRP riidanratkaisumenettely: the UDRP Administrative Procedure is only available for disputes concerning

Lisätiedot

Panphonics rakentaa patenteilla tulevaisuutta

Panphonics rakentaa patenteilla tulevaisuutta Puolusta ja valvo IPR-oikeuksiasi! Tuotekehityksen ja suojauksen saumaton yhteistyö No 2 2009 TIEDOTUSLEHTI ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Panphonics rakentaa patenteilla tulevaisuutta www.kolster.fi

Lisätiedot

ENTERPRISE EUROPE NETWORKIN PALVELUT KANSAINVÄLISTYMISEEN

ENTERPRISE EUROPE NETWORKIN PALVELUT KANSAINVÄLISTYMISEEN ENTERPRISE EUROPE NETWORKIN PALVELUT KANSAINVÄLISTYMISEEN Janne Koivisto 1.4.2011 European Commission Enterprise and Industry Enterprise Europe Network EU:n komission CIP ohjelma 48 maata 600 partneriorganisaatiota

Lisätiedot

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy

Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen. Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekuntien ja isännöitsijöiden vastuut ja vakuuttaminen Tieisännöitsijöiden neuvottelupäivä 8.10.2015 Erkki Nieminen If Vahinkovakuutusyhtiö Oy Tiekunnat Yksityiset tiet ovat yksityisten kiinteistönomistajien

Lisätiedot

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo

Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen. Enterprise Europe Networkin esittelyvideo Väylä yrityksesi kansainvälistymiseen Enterprise Europe Networkin esittelyvideo ENTERPRISE EUROPE NETWORK -yrityspalveluverkosto Yli 50 maata Yli 600 partneriorganisaatiota Yli 3000 asiantuntijaa EU:n

Lisätiedot

ALOITA BRÄNDIN RAKENTAMINEN TAVARAMERKISTÄ. Tuulimarja Myllymäki neuvontalakimies, tavaramerkki- ja mallilinja Patentti ja rekisterihallitus

ALOITA BRÄNDIN RAKENTAMINEN TAVARAMERKISTÄ. Tuulimarja Myllymäki neuvontalakimies, tavaramerkki- ja mallilinja Patentti ja rekisterihallitus ALOITA BRÄNDIN RAKENTAMINEN TAVARAMERKISTÄ Tuulimarja Myllymäki neuvontalakimies, tavaramerkki- ja mallilinja Patentti ja rekisterihallitus BASS-olut, rekisteröity Englannissa 1876- Tavaramerkki voi olla

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009

Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Osavuosikatsaus 1.11.2008 31.1.2009 (3 kk) Reijo Mäihäniemi toimitusjohtaja 26.2.2009 Sisältö Yhteenveto liiketoiminnan kehityksestä Liiketoiminnan kehitys 1. neljänneksellä Osavuosikatsaus 1.11.2008-31.1.2009

Lisätiedot

Brändi on Bobicompanyn tärkein omaisuus

Brändi on Bobicompanyn tärkein omaisuus Vuokralle annetaan: Asiamies Netti, brändi ja nettibrändi No 3 2009 TIEDOTUSLEHTI ASIAKKAILLE JA YHTEISTYÖKUMPPANEILLE Brändi on Bobicompanyn tärkein omaisuus www.kolster.fi IPR in-house -palvelu TEKSTI

Lisätiedot

Pohjoismaiden joulukauppa 2015

Pohjoismaiden joulukauppa 2015 Kuluttajatutkimus Pohjoismaiden joulukauppa 1 Verkkokauppa Pohjoismaissa Pohjoismaalaiset ostaneet joululahjoja verkosta jo 4,4 miljardilla Ruotsin kruunulla Pohjoismaiden joulukauppa on täydessä vauhdissa.

Lisätiedot

Mitä on markkinointiviestintä?

Mitä on markkinointiviestintä? Mitä on markkinointiviestintä? Tiina Karppinen 17.3.2011 Markkinointiviestintä on yrityksen ulkoisiin sidosryhmiin kohdistuvaa viestintää, jonka tarkoituksena on välillisesti tai suoraan saada aikaan kysyntää

Lisätiedot

Espoon kaupungin vakuutuspolitiikka

Espoon kaupungin vakuutuspolitiikka Vakuutuspolitiikka 1 (5) 5.4.2012 Espoon kaupungin vakuutuspolitiikka Sisällysluettelo 1. Johdanto... 2 2. Vastuut ja roolit vakuuttamisessa... 2 3. Vakuuttamisen periaatteet Espoon kaupungissa... 3 3.1

Lisätiedot

EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE

EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE EUROOPAN ALH-SIVUSTOJEN TOIMINTAPERIAATE 1 Euroopan ALH-sivustojen toimintaperiaate Lisätäkseen Amwayn, Amwayn tuotteiden ja Amwayn liiketoimintamahdollisuuden tunnettavuutta sekä ALH:ien tukemiseksi liiketoiminnan

Lisätiedot

Vastuuvakuutukset ja kulotus

Vastuuvakuutukset ja kulotus Vastuuvakuutukset ja kulotus Vakuutukset. Rahastot. Pankki. Pekka Kokko 11.11.2009 Mitä vastuuriskillä tarkoitetaan? Riski siitä, että yritys tai yhteisö joutuu kantamaan seuraamukset toimintansa tuotteensa

Lisätiedot

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy

Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen. Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Yritysjärjestelyihin ja -kauppoihin valmistautuminen Pasi Kinnunen, toimitusjohtaja Raahen Tili Oy Esmo-yhtiöt pähkinänkuoressa Esmo-yhtiöt edistävät arvojensa mukaisesti suomalaista kilpailukykyä ja yrittäjyyttä.

Lisätiedot

.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat

.eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat .eu-verkkotunnusta koskevat WHOIS-toimintalinjat 1/7 MÄÄRITELMÄT Käsitteet, jotka on määritelty asiakirjoissa Sopimusehdot ja/tai.euriidanratkaisusäännöt, on kirjoitettu isolla alkukirjaimella tässä asiakirjassa.

Lisätiedot

Case Valmet Power Työsuhdekeksintö- ja patenttiriita. Pirta Tiiro ja Jyrki Nikula Kolster Oy Ab

Case Valmet Power Työsuhdekeksintö- ja patenttiriita. Pirta Tiiro ja Jyrki Nikula Kolster Oy Ab Case Valmet Power Työsuhdekeksintö- ja patenttiriita Pirta Tiiro ja Jyrki Nikula Kolster Oy Ab TAUSTAA: TYÖSUHDEKEKSINTÖLAKI Laki on vuodelta 1967 (muutoksia 1988, 2000 ja 2006) Säännökset hyvin vaikeaselkoisia

Lisätiedot

TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus

TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008. Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnatorin varsinainen yhtiökokous 27.3.2008 Toimitusjohtaja Hannu Syrjälän katsaus TietoEnator vuonna 2007..Tietotekniikkamarkkinoilla hyvä kasvu, kilpailu kuitenkin kireää.tietoenator kasvoi markkinoita

Lisätiedot

Patentti- ja rekisterihallitus kouluttaa. Kurssit Syksy 2009. Patentti- ja rekisterihallituksen kurssit: Yrityksille. Yrityspalvelutehtävissä

Patentti- ja rekisterihallitus kouluttaa. Kurssit Syksy 2009. Patentti- ja rekisterihallituksen kurssit: Yrityksille. Yrityspalvelutehtävissä Patentti- ja rekisterihallituksen kurssit: Yrityksille Yrityspalvelutehtävissä toimiville Asiantuntijoille ja asiamiehille kouluttaa Kurssit Syksy 2009 KAUPPAREKISTERIASIAT TAVARAMERKKI JA MALLISUOJA PATENTTI

Lisätiedot