PRH:n rooli ja tehtävät kansainvälisessä rekisteröintijärjestelmässä. (Olli Teerikangas Yksikön esimies)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PRH:n rooli ja tehtävät kansainvälisessä rekisteröintijärjestelmässä. (Olli Teerikangas Yksikön esimies)"

Transkriptio

1 PRH:n rooli ja tehtävät kansainvälisessä rekisteröintijärjestelmässä (Olli Teerikangas Yksikön esimies)

2 Haagin sopimus Haagin sopimus on vuodelta 1925, Geneven asiakirjan (1999) mukaan : Sopimus mallien kansainvälisestä rekisteröinnistä Suomi liittynyt sopimukseen 2011, Euroopan Unioni 2008 WIPON hallinnoima kansainvälinen mallisuoja Vastaava järjestelmä kuin tavaramerkkipuolella Ei kuitenkaan vaadi kansallista alkuperärekisteröintiä

3 Haagin sopimus Tavoitteena maailmanlaajuinen järjestely mallien rekisteröimiseksi Tällä hetkellä sopimusjärjestelyyn on liittynyt 65 maata, joiden joukossa mm. USA, Japani, Islanti Norja, Tanska, ja Baltian maat Hakemus voidaan tehdä suoraan WIPO:on tai vaihtoehtoisesti kansallisen rekisteriviranomaisen (PRH) välityksellä

4 Haagin sopimus Kansainvälisessä mallihakemuksessa nimetään ne maat, joissa mallin rekisteröinnin halutaan tulevan voimaan Sen jälkeen kun WIPO on kuuluttanut rekisteröinnin, nimettyjen maiden rekisteriviranomaisilla on tietty aika (Suomen kohdalla 12 kk) tutkia rekisteröinnin edellytyksiä oman lainsäädäntönsä mukaisesti Mallisuojan edellytykset, sisältö, laajuus ja voimassaoloaika määräytyvät kansallisen lainsäädännön mukaan Vuosittain Suomi nimetty kohdemaaksi n. parissakymmenessä hakemuksessa joissa mallien määrät vaihtelevat melkoisesti

5 Haagin sopimus Kansainvälistä rekisteröintiä voi Suomessa hakea Suomen kansalainen tai se, jolla on täällä kotipaikka tai todellinen ja käytössä oleva teollinen tai kaupallinen liike. Hakemus voidaan tehdä englannin, ranskan tai espanjan kielellä. WIPO pitää kansainvälistä mallirekisteriä.

6 Haagin sopimus Hakijan tulee hakemuksessaan nimetä ne Haagin sopimuksen Geneven asiakirjaan liittyneet jäsenmaat, joissa suojaa haetaan. Kansainvälinen rekisteröinti tulee voimaan niissä nimetyissä maissa, joissa rekisteröinnille ei löydy kyseisen maan oman lainsäädännön mukaista rekisteröinnin estettä. Kansainvälinen rekisteröinti on voimassa 5 vuotta ja se voidaan uudistaa viiden vuoden jaksoissa edellisen rekisteröintijakson päättymisestä. Kunkin nimetyn maan lainsäädännöstä riippuu miten kauan rekisteröinti enimmillään voi kestää.

7 Kansainvälisen mallirekisteröinnin maksuista, CHF (Sveitsin Frangeissa) Perusmaksu yhdeltä mallilta 397 kultakin samaan kv-hakemukseen kuuluvalta lisämallilta 19 Julkaisumaksu kultakin julkaistavalta kuvalta 17 kultakin sivulta ensimmäisen sivun jälkeen, jolla julkaistaan yksi tai useampi kuva (paperihakemuksen osalta) 150 Lisämaksu mallin sanalliselta kuvaukselta, mikäli kuvaus ylittää 100 sanaa, kultakin 100 sanaa ylittävältä sanalta 2

8 Perusnimeämismaksu Tasolla 1 yhdeltä mallilta 42 kultakin samaan kv-hakemukseen kuuluvalta lisämallilta 2 Tasolla 2 yhdeltä mallilta 60 kultakin samaan kv-hakemukseen kuuluvalta lisämallilta 20 Tasolla 3 yhdeltä mallilta 90 kultakin samaan kv-hakemukseen kuuluvalta lisämallilta 50 Yksilöllinen nimeämismaksu, jonka suuruuden määrää sopimusosapuoli tietyissä tapauksissa. Yksilöllisiä nimeämismaksuja on määrännyt: African Intellectual Property Organization (OAPI), European Union, Hungary, Kyrgyzstan, Republic of Moldova

9 Mallioikeustutkimus PRH tutkii kansainvälisen mallirekisteröinnin mahdolliset esteet Esteet tutkitaan pääsääntöisesti omasta mallitietokannasta Mallin rekisteröitävyys tutkitaan samalla tavalla kuin kansallisten hakemusten osalta. Muodollisiin puutteisiin tai mallin esittämistapaan PRH ei voi puuttua

10 Hakemusmäärät nousussa kpl kpl kpl kpl kpl kpl kpl

11 Käsittely Tutkitaan esteet Jos estemalli tai liian yksinkertainen ja tavanomainen kieltäydytään osittain tai kokonaan Refusal Wipoon, joka lähettää sen rekisteröinnin haltijalle Haltija voi vastata määräajassa Hylkäys tai kuulutus Valitus Väite

12 86627 vs Lighting and signaling devices for vehicle

13 Decorative trims

14 Tinted contact lens DM

15 DM/ vs DM/ Handle to carry packages vs. Handle to shopping bags

16 Corridor lights REFP

17 Kiitos mielenkiinnosta!

Teollisoikeudet (patentit, tavaramerkit ja mallisuoja) liiketoiminnassa Olli Ilmarinen

Teollisoikeudet (patentit, tavaramerkit ja mallisuoja) liiketoiminnassa Olli Ilmarinen Teollisoikeudet (patentit, tavaramerkit ja mallisuoja) liiketoiminnassa Olli Ilmarinen Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) Mitä IPR liittyy liiketoimintaan? TAVARAMERKKI PATENTTI MALLI- SUOJA TEKIJÄNOIKEUS

Lisätiedot

Teollisoikeudet liiketoiminnassa Patentit, hyödyllisyysmallit, mallioikeudet ja tavaramerkit. Olli Ilmarinen, PRH Oulu,

Teollisoikeudet liiketoiminnassa Patentit, hyödyllisyysmallit, mallioikeudet ja tavaramerkit. Olli Ilmarinen, PRH Oulu, Teollisoikeudet liiketoiminnassa Patentit, hyödyllisyysmallit, mallioikeudet ja tavaramerkit Olli Ilmarinen, PRH Oulu, 11.11.2016 Yksi tuote - monta suojaa Patentit ja hyödyllisyysmallit Tietojenkäsittelymenetelmät

Lisätiedot

JURIDIIKKA YRITYKSEN BRÄNDIN SUOJAAMISEN APUNA

JURIDIIKKA YRITYKSEN BRÄNDIN SUOJAAMISEN APUNA JURIDIIKKA YRITYKSEN BRÄNDIN SUOJAAMISEN APUNA Juhani Ekuri asianajaja, varatuomari ASIANAJOTOIMISTO Esityksen rakenne mikä on brändi? miten brändi suojataan? miten brändin loukkauksilta puolustaudutaan?

Lisätiedot

HE 219/2004 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tavaramerkkilakia.

HE 219/2004 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tavaramerkkilakia. HE 219/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tavaramerkkilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tavaramerkkilakia. Ehdotetut muutokset perustuvat

Lisätiedot

TAVARAMERKIT. Tuulimarja Myllymäki, PRH

TAVARAMERKIT. Tuulimarja Myllymäki, PRH TAVARAMERKIT Tuulimarja Myllymäki, PRH Mikä tavaramerkki on? Tavaran tai palvelun kaupallinen tunnus tuotteen/palvelun erottamiseksi muiden vastaavista = Erottamisväline Yksinoikeus / kielto-oikeus Yksinoikeus

Lisätiedot

TAVARAMERKIT. Ann-Marie Pesu, PRH

TAVARAMERKIT. Ann-Marie Pesu, PRH TAVARAMERKIT Ann-Marie Pesu, PRH Mikä tavaramerkki on? Tavaran tai palvelun kaupallinen tunnus tuotteen/palvelun erottamiseksi muiden vastaavista = Keino erottua Yksinoikeus / kielto-oikeus Yksinoikeus

Lisätiedot

HE 225/2008 vp. olemassa este sen hyväksymiselle. Lain valtuussäännöstä

HE 225/2008 vp. olemassa este sen hyväksymiselle. Lain valtuussäännöstä Hallituksen esitys Eduskunnalle teollismallien kansainvälistä rekisteröintiä koskevaan Haagin sopimukseen liittyvän Geneven asiakirjan hyväksymisestä ja laiksi sen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

Rekisteröintihakemus on hakijan tai hänen edustajansa allekirjoitettava ja siinä on esitettävä:

Rekisteröintihakemus on hakijan tai hänen edustajansa allekirjoitettava ja siinä on esitettävä: Asetus kasvinjalostajanoikeudesta Maa ja metsätalousministerin esittelystä säädetään kasvinjalostajanoikeudesta 21 päivänä elokuuta 1992 annetun lain (789/92) 40 :n nojalla: 1 Rekisteröintihakemus Rekisteröintihakemus

Lisätiedot

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT JAKSO 4 MENETTELYJEN KIELI Ohjeet virastossa suoritettavaan

Lisätiedot

Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus. Mikko Alatossava 26.9.2014

Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus. Mikko Alatossava 26.9.2014 Yhtenäispatenttipaketin tilannekatsaus Mikko Alatossava 26.9.2014 Patentinhaku Euroopassa Nyt Erilliset kansalliset hakemukset eri maihin TAI Patentti haetaan yhdellä hakemuksella, joka lähetetään EPOon

Lisätiedot

Laki tavaramerkkilain muuttamisesta

Laki tavaramerkkilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995 Laki tavaramerkkilain muuttamisesta muutetaan 10 päivänä tammikuuta 1964 annetun tavaramerkkilain (7/64) 14 :n 1 momentin

Lisätiedot

Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa. Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Perusasioita eläkkeistä kvtilanteissa Jonna Salmela juristi Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Suomen eläkejärjestelmä Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK

Lisätiedot

Ohjeita Euroopan unionin nimeävän kansainvälisen rekisteröinnin muuntamishakemuslomaketta varten

Ohjeita Euroopan unionin nimeävän kansainvälisen rekisteröinnin muuntamishakemuslomaketta varten Yleisiä huomioita Tätä lomaketta käytetään muuntamishakemuksissa, jotka koskevat kaikkia Euroopan unionin nimeävään kansainväliseen rekisteröintiin sisältyviä tavaroita ja palveluja (täydellinen muuntaminen)

Lisätiedot

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO)

Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Työ- ja elinkeinoministeriö PERUSMUISTIO TEM2016-00123 TMO Huhtala Liisa(TEM) 20.04.2016 Asia Mallioikeuslakisopimus - Maailman henkisen omaisuuden järjestö (WIPO) Kokous U/E/UTP-tunnus Käsittelyvaihe

Lisätiedot

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta

Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 8 päivänä joulukuuta 1995 Laki hyödyllisyysmallioikeudesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 10 päivänä toukokuuta 1991

Lisätiedot

FI LIITE I LIITE HAKEMUS REKISTERÖIDYKSI VIEJÄKSI Euroopan unionin, Norjan, Sveitsin ja Turkin yleisiä tullietuusjärjestelmiä varten ( 1 )

FI LIITE I LIITE HAKEMUS REKISTERÖIDYKSI VIEJÄKSI Euroopan unionin, Norjan, Sveitsin ja Turkin yleisiä tullietuusjärjestelmiä varten ( 1 ) FI LIITE I LIITE 22 06 HAKEMUS REKISTERÖIDYKSI VIEJÄKSI Euroopan unionin, Norjan, Sveitsin ja Turkin yleisiä tullietuusjärjestelmiä varten ( 1 ) 1. Viejän nimi, täydellinen osoite ja maa, yhteystiedot

Lisätiedot

Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto.

Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto. Mitä start-up -yritys odottaa PRH:n palveluilta? OTK Maria Rehbinder, Legal Counsel (IPR),Aalto-yliopisto http://copyright.aalto.fi Start-up -yritys toimijoita http://ace.aalto.fi/en/ The aim of Aalto

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2005 KOM(2005) 687 lopullinen 2005/0273 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS teollismallien kansainvälistä rekisteröintiä koskevaan Haagin sopimukseen liittyvään, Genevessä

Lisätiedot

Mallin rekisteröintiä haetaan patentti ja rekisterihallitukselta (rekisteriviranomainen).

Mallin rekisteröintiä haetaan patentti ja rekisterihallitukselta (rekisteriviranomainen). Mallioikeusasetus 2.4.1971/252 Kauppa ja teollisuusministerin esittelystä säädetään 12 päivänä maaliskuuta 1971 annetun mallioikeuslain (221/71) nojalla: Rekisteröintihakemus ja päiväkirja 1 Mallin rekisteröintiä

Lisätiedot

Tavaramerkkien erottamiskyky. Kolster Info -aamiaisseminaari 25.3.2014 Rake-Sali Joose Kilpimaa

Tavaramerkkien erottamiskyky. Kolster Info -aamiaisseminaari 25.3.2014 Rake-Sali Joose Kilpimaa Tavaramerkkien erottamiskyky Kolster Info -aamiaisseminaari 25.3.2014 Rake-Sali Joose Kilpimaa Rekisteröinnin yleiset edellytykset Sekoitettavuus Erottamiskyky Tavaramerkkilaki 2 luku 13 : Rekisteröitävän

Lisätiedot

Ohjeita rekisteröidyn yhteisömallin uudistamislomaketta varten

Ohjeita rekisteröidyn yhteisömallin uudistamislomaketta varten SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (SMHV) Tavaramerkit ja mallit Ohjeita rekisteröidyn yhteisömallin YLEISIÄ HUOMAUTUKSIA Tämä lomake on Sisämarkkinoiden harmonisointiviraston (SMHV) laatima ja perustuu

Lisätiedot

Töihin ja työnhakuun ulkomaille

Töihin ja työnhakuun ulkomaille Töihin ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen 31.8.2010 Sisältö Yleiset edellytykset Töihin ulkomaille Hakemuksesta Suomeen sosiaaliturvaan kuuluminen edellytykset Hakemuksetta Suomen sosiaaliturvaan kuluminen

Lisätiedot

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Merja Siltanen-Kallio 25.8.2016 Termit Sopimukseton maa tarkoittaa muuta maata kuin EU-/ETA-maata tai Sveitsiä, tai Sosiaaliturvasopimusmaata (mm.

Lisätiedot

KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Marjaana Lundqvist 27.8.2013

KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen. Marjaana Lundqvist 27.8.2013 KV-asioiden infotilaisuus: Ulkomaantyön vakuuttaminen Marjaana Lundqvist 27.8.2013 Aihepiirit Yleistä ulkomaantyön vakuuttamisesta ja sosiaaliturvasta Työskentely EU- ja sosiaaliturvasopimusmaissa: vakuuttamista

Lisätiedot

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat

Lisätiedot

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus

Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Työhön ulkomaille Voinko kuulua Suomen sosiaaliturvaan? Päivi Kuivasniemi suunnittelija Kansainvälisten asioiden osaamiskeskus Aiheet Termit Kelan ja ETK:n työnjako Työhön EU-alueelle Työhön sopimuksettomaan

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2011 Kansainvälinen palkkaverovertailu 11 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

TAVARAMERKKIASETUS 29.5.1964/296

TAVARAMERKKIASETUS 29.5.1964/296 TAVARAMERKKIASETUS 29.5.1964/296 (muut. 26.3.1976/271, 3.12.1976/943, 23.2.1979/209, 13.2.1981/133, 16.12.1983/997, 20.3.1992/258, 22.12.1995/1702, 22.3.1996/188, 13.4.2000/370) 1 LUKU Tavaramerkkirekisteri

Lisätiedot

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN REKISTERÖITYJEN YHTEISÖMALLIEN TUTKINTAAN

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN REKISTERÖITYJEN YHTEISÖMALLIEN TUTKINTAAN OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN REKISTERÖITYJEN YHTEISÖMALLIEN TUTKINTAAN REKISTERÖITYJEN YHTEISÖMALLIEN UUDISTAMINEN Ohjeet virastossa suoritettavaan

Lisätiedot

Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista

Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista Konkreettisia etuja aineettomista oikeuksista www.kolster.fi Kolster on IPR-asiantuntija Kolster Oy Ab on teollisoikeuksiin tai laajemmin immateriaalioikeuksiin (IPR, Intellectual Property Rights) erikoistunut

Lisätiedot

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg

KV-kesäpäivät. Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa. Outi Äyräs-Blumberg KV-kesäpäivät Perusasioita eläkkeistä kv-tilanteissa Outi Äyräs-Blumberg 26.8.2016 Suomen eläkejärjestelmät Työeläke Ansaitaan palkkatyöllä tai yrittämisellä Työeläkelaitokset hoitavat ETK toimii lakisääteisenä

Lisätiedot

Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017?

Eurooppaan työssäoppimaan keväällä 2017? Kv-info 12.9.2016 Venäjälle Opetushallitus + oppilaitos rahoittavat toimintaa Mahdollisuus n. kymmenelle vuodessa SASKYssä, n.4-6 vkoa Oppilaitosvaihto Pietarin restaurointialan kouluun SOKOS- hotelleissa

Lisätiedot

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa

Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa Ulkomailla suoritettujen tutkintojen tunnustaminen päätöksen hakeminen ja hakemusten käsittely Opetushallituksessa 4.6.2018 Sinikka Tamminen, erityisasiantuntija Esityksen sisältö Opetushallituksen päätökset

Lisätiedot

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep

Työharjoittelu ulkomailla. www.jyu.fi/tep Työharjoittelu ulkomailla www.jyu.fi/tep Ohjelmassa tänään Rhodesnow harjoittelupaikat Työharjoitteluohjelmat ja harjoittelupaikan haku Annamari Rovamo & Muru Linjala Työelämäpalveluista Aiesec-harjoittelu

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 2. päivänä huhtikuuta Mallioikeusasetus

Annettu Helsingissä 2. päivänä huhtikuuta Mallioikeusasetus Annettu Helsingissä 2. päivänä huhtikuuta 1971 Mallioikeusasetus Kauppa ja teollisuusministerin esittelystä säädetään 12 päivänä maaliskuuta 1971 annetun mallioikeuslain (221/71) nojalla: Rekisteröintihakemus

Lisätiedot

EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE

EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE EUROOPAN YMPÄRISTÖKESKUS HAKULOMAKE (Kaikkiin kysymyksiin on vastattava. Tarvittaessa merkittävä ei. Tyhjää tilaa ei saa jättää tai laittaa viivoja. Täytettävä kirjoituskoneella tai painokirjaimin MUSTAA

Lisätiedot

Nordplus Voksen. Nordplus. Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 2008-2011

Nordplus Voksen. Nordplus. Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 2008-2011 Nordplus Pohjoismaiden ministerineuvoston Puiteohjelma koulutuksen alalla 28-211 1 Nordplus puiteohjelma 28-211 Tukee koulutuksen yhteistyötä pohjoismaiden ja Baltian maiden kesken Tarkoituksena on vahvistaa

Lisätiedot

Tavaramerkkien suojaaminen Kiinassa mitä erityistä on otettava huomioon

Tavaramerkkien suojaaminen Kiinassa mitä erityistä on otettava huomioon Tavaramerkkien suojaaminen Kiinassa mitä erityistä on otettava huomioon IPR-lakimies, OTK, MBA Jani Kaulo 2.12.2014 Tavaramerkkisuoja Kiinassa Pääsääntö: Vain rekisteröidyt tavaramerkit saavat suojaa Ensiksi

Lisätiedot

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011

Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät. Marika Peltoniemi 25.8.2011 Työhön ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 25.8.2011 Ulkomaantyöskentely lainvalintaa koskevat säännöt EI SOPIMUSTA EU/ETA -MAA SOPIMUSMAA Suomen kansallinen lainsäädäntö ja toisen maan

Lisätiedot

HE 135/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

HE 135/1995 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 135/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi tavaramerkkilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan tavaramerkkilakia muutettavaksi vastaamaan tavaramerkkien kansainvälistä

Lisätiedot

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE)

12398/17 HG/isk DGD 1. Euroopan unionin neuvosto. Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17. Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. lokakuuta 2017 (OR. en) 12398/17 Toimielinten välinen asia: 2017/0173 (NLE) VISA 363 COAFR 254 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Euroopan unionin ja Seychellien tasavallan

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä

SISÄLLYS. N:o Laki. Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2007 Julkaistu Helsingissä 12 päivänä joulukuuta 2007 N:o 1133 1138 SISÄLLYS N:o Sivu 1133 Laki Chilen kanssa sosiaaliturvasta tehdyn sopimuksen eräiden määräysten hyväksymisestä..

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2009

Suomi työn verottajana 2009 Kansainvälinen palkkaverovertailu työn verottajana 9 Tutkimuksen maat 18 maata: Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada, Norja, Ranska, Ruotsi, Saksa,, Sveitsi,

Lisätiedot

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA M KANSAINVÄLISET MERKIT

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA M KANSAINVÄLISET MERKIT OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA M KANSAINVÄLISET MERKIT Ohjeet virastossa suoritettavaan tutkintaan, osa M,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) Kulttuuri- ja kirjastolautakunta Kupo/Kultj/2 25.03.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2014 1 (7) 36 Kansainväliset matka-avustukset, 3. jako HEL 2014-003735 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää kansainvälisiä matkaavustuksia seuraavasti: Hakija Kohdemaa Avustus

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2017) 403 final LIITE 1. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. elokuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0180 (NLE) 11599/17 ADD 1 VISA 297 COLAC 65 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 27. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja:

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2010

Suomi työn verottajana 2010 Kansainvälinen palkkaverovertailu työn verottajana 21 Kansainvälinen palkkaverovertailu 21 Tutkimuksessa yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Ruotsi

Lisätiedot

Ohjeita valituslomaketta varten

Ohjeita valituslomaketta varten Ohjeita valituslomaketta varten 1. Yleisiä huomautuksia 1.1 Lomakkeen käyttö Lomakkeen saa maksutta virastosta tai sen voi ladata EUIPO:n verkkosivustolta (http://www.euipo.europa.eu). Lomaketta saa myös

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2014 Kansainvälinen palkkaverovertailu 214 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan ulkopuolelta Australia

Lisätiedot

Seitsemän miljardia? Väestölaskenta 2010 Suomessa, Euroopassa ja maailmassa

Seitsemän miljardia? Väestölaskenta 2010 Suomessa, Euroopassa ja maailmassa Seitsemän miljardia? Väestölaskenta 2010 Suomessa, Euroopassa ja maailmassa Tilastokeskuksen asiakasaamu 1.12.2011 Tilastokeskus Väestölaskenta tehdään lähes kaikissa maailman maissa 2010/2011 (2005-2014

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot

Asetus hyödyllisyysmallioikeudesta annetun asetuksen muuttamisesta

Asetus hyödyllisyysmallioikeudesta annetun asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 1995 Asetus hyödyllisyysmallioikeudesta annetun asetuksen muuttamisesta Kauppa- ja teollisuusministerin esittelystä muutetaan hyödyllisyysmallioikeudesta 5 päivänä

Lisätiedot

Asiamiestutkinto Patenttioikeus TEOLLISOIKEUSASIAMIES- LAUTAKUNTA. Osio 4. Monivalintakysymykset (enintään 50 pistettä)

Asiamiestutkinto Patenttioikeus TEOLLISOIKEUSASIAMIES- LAUTAKUNTA. Osio 4. Monivalintakysymykset (enintään 50 pistettä) 1 (4) Osio 4. Monivalintakysymykset (enintään 50 pistettä) Alla on kuvattu 10 itsenäistä tilannetta. Kuhunkin tilanteeseen liittyy neljä toisistaan riippumatonta väittämää. Rastita kustakin väittämästä

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä. Minna Aalto-Setälä

IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä. Minna Aalto-Setälä IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä Minna Aalto-Setälä 17.4.2018 2 Esityksen sisältö Tavaramerkin suojaus ja puolustaminen Miten valita oma merkki? Miten suojaan? EU:n tavaramerkkiuudistus Mallioikeus

Lisätiedot

Ohjeita rekisteröidyn yhteisömallin mitätöimistä koskevaa hakemuslomaketta varten

Ohjeita rekisteröidyn yhteisömallin mitätöimistä koskevaa hakemuslomaketta varten Ohjeita rekisteröidyn yhteisömallin mitätöimistä koskevaa 1. Yleisiä huomautuksia 1.1 Lomakkeen käyttö Tämä lomake on Euroopan unionin teollisoikeuksien viraston (EUIPO) laatima ja perustuu yhteisömallista

Lisätiedot

8) tavaramerkkilain 56 i :n 2 momentin, 56 j :n 2 momentin ja 57 a :n mukainen toimenpide;

8) tavaramerkkilain 56 i :n 2 momentin, 56 j :n 2 momentin ja 57 a :n mukainen toimenpide; Tavaramerkkiasetus 29.5.1964/296 Kauppa ja teollisuusministerin esittelystä säädetään 10 päivänä tammikuuta 1964 annetun tavaramerkkilain (7/64) 58 :n nojalla: 1 LUKU Tavaramerkkirekisteri 1 (20.3.1992/258)

Lisätiedot

Apuvälineiden standardit tutuiksi 13.10.2015

Apuvälineiden standardit tutuiksi 13.10.2015 Apuvälineiden standardit tutuiksi 13.10.2015 Apuvälineiden standardisointi Standardisointipäällikkö, Pertti Isoniemi, YTL 13.10.2015 1 Yleinen Teollisuusliitto YTL Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäsenliitto

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2017*)

muutos *) %-yks. % 2017*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2016 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2016: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

REKISTERÖINTIOHJE 1 (8) Väestörekisterikeskus Asiakkaat. Rekisteröintiohje

REKISTERÖINTIOHJE 1 (8) Väestörekisterikeskus Asiakkaat. Rekisteröintiohje REKISTERÖINTIOHJE 1 (8) Rekisteröintiohje REKISTERÖINTIOHJE 2 (8) Sisällysluettelo 1 Yleistä... 3 2 Rekisteröijän yleisiä tehtäviä ja velvollisuuksia... 3 3 Rekisteröintiin ja rekisteröinnin yhteydessä

Lisätiedot

Suomi työn verottajana 2008

Suomi työn verottajana 2008 Kansainvälinen palkkaverovertailu Suomi työn verottajana 28 Kansainvälinen palkkaverovertailu 28 Tutkimuksen maat Alankomaat, Australia, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Japani, Kanada,

Lisätiedot

Suuntana ulkomaat aineettomien oikeuksien kansainvälisiä kysymyksiä

Suuntana ulkomaat aineettomien oikeuksien kansainvälisiä kysymyksiä Suuntana ulkomaat aineettomien oikeuksien kansainvälisiä kysymyksiä Sanna Aspola, Berggren Oy Ab 26.3.2013 Kansalliset oikeudet kansainvälisellä kentällä Kansainväliset viranomaiset, järjestöt ja sopimukset

Lisätiedot

YHTEISKUNNALLISEN YRITTÄJYYDEN ESIINTYVYYS SUOMESSA JA KANSAINVÄLISESTI. 5/9 Helsinki

YHTEISKUNNALLISEN YRITTÄJYYDEN ESIINTYVYYS SUOMESSA JA KANSAINVÄLISESTI. 5/9 Helsinki YHTEISKUNNALLISEN YRITTÄJYYDEN ESIINTYVYYS SUOMESSA JA KANSAINVÄLISESTI Pekka Stenholm TSE Entre, Turun kauppakoulu Turun yliopisto 5/9 Helsinki TAUSTAA Esityksen pohjana kansainväliseen yrittäjyysmonitoriin

Lisätiedot

Kiinteämaksuiset julkisoikeudelliset suoritteet

Kiinteämaksuiset julkisoikeudelliset suoritteet 2978 N:o 1027 Liite MAKSUTAULUKKO Kiinteämaksuiset julkisoikeudelliset suoritteet 1 Patenttiasiat Hakemusmaksu perusmaksu...250 lisämaksu jokaisesta kymmenen ylittävästä patenttivaatimuksesta...25 Maksu

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

*) %-yks. % 2018*)

*) %-yks. % 2018*) TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2017 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2017: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

LAUSUNTO KOSKIEN HALLITUKSEN ESITYSTÄ YHDISTETYSTÄ PATENTTITUOMIOISTUIMESTA TEHDYN SOPIMUKSEN KANSALLISTA VOIMAANSAATTAMISTA (HE 45/2015 vp)

LAUSUNTO KOSKIEN HALLITUKSEN ESITYSTÄ YHDISTETYSTÄ PATENTTITUOMIOISTUIMESTA TEHDYN SOPIMUKSEN KANSALLISTA VOIMAANSAATTAMISTA (HE 45/2015 vp) Minna Aalto-Setälä Lausunto 9.10.2015 Lakivaliokunta 00102 EDUSKUNTA lav@eduskunta.fi LAUSUNTO KOSKIEN HALLITUKSEN ESITYSTÄ YHDISTETYSTÄ PATENTTITUOMIOISTUIMESTA TEHDYN SOPIMUKSEN KANSALLISTA VOIMAANSAATTAMISTA

Lisätiedot

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT JAKSO 7 UUDELLEENTARKASTELU Ohjeet virastossa suoritettavaan

Lisätiedot

Ideasta Liiketoimintaan, Marjut Lattu-Hietamies, Eurooppapatenttiasiamies / Berggren Oy

Ideasta Liiketoimintaan, Marjut Lattu-Hietamies, Eurooppapatenttiasiamies / Berggren Oy Ideasta Liiketoimintaan, 23.11.2016 Marjut Lattu-Hietamies, Eurooppapatenttiasiamies / Berggren Oy LIIKEIDEASI JA LIIKETOIMINTA- SUUNNITELMASI KIRKASTAMINEN Mihin tarpeeseen tuotteesi on vastaus? Mitä

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2018/0189(COD) 30.11.2018 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin toimesta sen liityttyä

Lisätiedot

IPR JA SOPIMUKSET KANSAINVÄLISTYVÄSSÄ ELINTARVIKEALAN YRITYKSESSÄ 27.8.2015. IPR-lakimies, Eurooppatavaramerkkiasiamies Jani Kaulo

IPR JA SOPIMUKSET KANSAINVÄLISTYVÄSSÄ ELINTARVIKEALAN YRITYKSESSÄ 27.8.2015. IPR-lakimies, Eurooppatavaramerkkiasiamies Jani Kaulo IPR JA SOPIMUKSET KANSAINVÄLISTYVÄSSÄ ELINTARVIKEALAN YRITYKSESSÄ 27.8.2015 IPR-lakimies, Eurooppatavaramerkkiasiamies Jani Kaulo Aineettomat oikeudet eli IPR Yrityksen toiminimi Tavaramerkki Mallioikeus

Lisätiedot

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA E REKISTERÖINTITOIMET

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA E REKISTERÖINTITOIMET OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA E REKISTERÖINTITOIMET JAKSO 4 UUDISTAMINEN Ohjeet virastossa suoritettavaan

Lisätiedot

Ohjeita Euroopan unionin tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevaa hakemuslomaketta varten

Ohjeita Euroopan unionin tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevaa hakemuslomaketta varten Ohjeita Euroopan unionin tavaramerkin mitättömäksi julistamista koskevaa hakemuslomaketta varten 1. Yleisiä huomautuksia 1.1 Lomakkeen käyttö Lomakkeen saa maksutta EUIPO:sta tai sen voi ladata EUIPO:n

Lisätiedot

muutos *) %-yks. % 2016

muutos *) %-yks. % 2016 TERVEYDENHUOLLON KÄYTTÖMENOT SUHTEESSA (%) BKT:HEN OECD-MAISSA 2000-2015 SEKÄ SUHTEIDEN MUUTOKSET %-YKSIKKÖINÄ JA PROSENTTEINA Vuosi 2015: laskeva järjestys Current expenditure on health, % of gross domestic

Lisätiedot

Laki. alusrekisterilain muuttamisesta

Laki. alusrekisterilain muuttamisesta Laki alusrekisterilain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan alusrekisterilain (512/1993) 4, 11 ja 35, 45 :n 2 momentti ja 46, sellaisena kuin niistä on 4 osaksi laeissa 486/2004 ja 1292/2009,

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

Sanastoa. Kotopaikka-hanke

Sanastoa. Kotopaikka-hanke Kotopaikka-hanke 16.3.2018 Etnisyys Sanan alkuperä on sanoissa heimo, rotu ja kansa. Etnisyys jaetaan objektiiviseen ja subjektiiviseen etnisyyteen. Objektiivisella etnisyydellä tarkoitetaan ulkoisesti

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä. Minna Aalto-Setälä

IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä. Minna Aalto-Setälä IPR ja sen hallinta: käytännön esimerkkejä 11.10.2018 Esityksen sisältö Tavaramerkin suojaus ja puolustaminen Miten valita oma merkki? Miten suojaan? EU:n tavaramerkkiuudistus Mallioikeus Mitä teen jos

Lisätiedot

Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa

Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa MAA-AINESTAKSA 1 YLEISTÄ Taksa on hyväksytty teknisessä lautakunnassa 19.6.2018 120 Voimaantulo 1.8.2018. 2 TARKASTUSMAKSU Maa-ainesten ottamishakemuksen ja -suunnitelman tarkastamisesta, ympäristölupaja

Lisätiedot

Töihin Eurooppaan EURES

Töihin Eurooppaan EURES Töihin Eurooppaan EURES Työskentely ulkomailla Työskentely ulkomailla houkuttelee yhä useampaa suomalaista työnhakijaa. Erityisesti nuoret ja korkeakoulutetut ovat halukkaita muuttamaan ulkomaille töihin.

Lisätiedot

Nordisk kulturkontakt

Nordisk kulturkontakt Nordisk kulturkontakt Pohjoismainen kulttuuripiste Nordic Culture Point Mikä Pohjoismainen kulttuuripiste? Tapahtumia Kirjasto Tukiohjelmia Foto: Kychan Tukiohjelmia kulttuuriyhteistyölle Kulttuuri- ja

Lisätiedot

Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI

Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI Y-SUKUPOLVI: MINUN URANI Y-sukupolvi on keskittynyt omaan uraansa, kulkemaan omia polkujaan ja kehittämään taitojaan varmistaakseen kilpailukykynsä työmarkkinoilla. Muiden johtaminen ei ole prioriteettilistan

Lisätiedot

Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti:

Sopimus. 1 artikla. Sopimuksen nimi ja johdanto-osa kuuluvat muutettuina seuraavasti: Sopimus Tanskan, Suomen, Islannin, Norjan ja Ruotsin välillä eräiden terveyden- ja sairaanhoidon henkilöstöryhmien sekä eläinlääkäreiden yhteisistä pohjoismaisista työmarkkinoista 14 päivänä kesäkuuta

Lisätiedot

Ohjeita väiteilmoituksen täyttämistä varten

Ohjeita väiteilmoituksen täyttämistä varten SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTO (OHIM) Tavaramerkit ja mallit Ohjeita väiteilmoituksen täyttämistä varten 1. Yleistä 1.1 Lomakkeen käyttö Lomakkeen saa maksutta OHIM:stä, ja sen voi ladata OHIM:n

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Säästämmekö itsemme hengiltä?

Säästämmekö itsemme hengiltä? Säästämmekö itsemme hengiltä? Jaakko Kiander TSL 29.2.2012 Säästämmekö itsemme hengiltä? Julkinen velka meillä ja muualla Syyt julkisen talouden velkaantumiseen Miten talouspolitiikka reagoi velkaan? Säästötoimien

Lisätiedot

Annettu Helsingissä 29. päivänä toukokuuta 1964. Tavaramerkkiasetus

Annettu Helsingissä 29. päivänä toukokuuta 1964. Tavaramerkkiasetus Annettu Helsingissä 29. päivänä toukokuuta 1964 Tavaramerkkiasetus Kauppa ja teollisuusministerin esittelystä säädetään 10 päivänä tammikuuta 1964 annetun tavaramerkkilain (7/64) 58 :n nojalla: 1 luku

Lisätiedot

Ajoneuvotekniikka. Tiedote 2/2007 katsastajille. ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistus. rekisteröintikatsastuksessa

Ajoneuvotekniikka. Tiedote 2/2007 katsastajille. ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistus. rekisteröintikatsastuksessa Ajoneuvotekniikka Tiedote 2/2007 katsastajille 24.1.2007 ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistuksen vaatiminen rekisteröintikatsastuksessa Muutos voimaan 1.2.2007 1.2.2007 alkaen tulee asiakkaan

Lisätiedot

Kansainvälisten tutkimushankkeiden eettisen ennakkoarvioinnin haasteita

Kansainvälisten tutkimushankkeiden eettisen ennakkoarvioinnin haasteita Kansainvälisten tutkimushankkeiden eettisen ennakkoarvioinnin haasteita Eettinen toimikunta Hannakaisa Isomäki, FT, dosentti puheenjohtaja 2015 2016 hannakaisa.isomaki@jyu.fi Tiedekunnat 31.12.2016 saakka

Lisätiedot

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2015 Julkaisuvapaa klo 4. Kansainvälinen palkkaverovertailu 215 Selvityksessä yhteensä 18 maata Euroopasta Alankomaat Belgia Britannia Espanja Italia Itävalta Norja Ranska Saksa Sveitsi Tanska Viro Euroopan

Lisätiedot

Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä

Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä Oikeusjärjestelmän saavutettavuus kehitysvammaisilla henkilöillä Tämä kirjanen sisältää tietoa projektista, jossa tarkasteltiin viiden eri maan lakeja ja politiikkatoimia. Nämä viisi maata olivat Bulgaria,

Lisätiedot

IPR-pikaopas startupeille

IPR-pikaopas startupeille IPR-pikaopas startupeille MIKSI IPR-ASIOISTA PITÄISI HUOLEHTIA? Auttavatko patentit pääomasijoitusten saantia? Suojaavatko patentit startupia riitatilanteissa? Estävätkö patentit muita käyttämästä hyväkseen

Lisätiedot

Tulisija- ja savupiippusäädösten kansainvälinen vertailu. Mikko Malaska Tampereen yliopisto

Tulisija- ja savupiippusäädösten kansainvälinen vertailu. Mikko Malaska Tampereen yliopisto Tulisija- ja savupiippusäädösten kansainvälinen vertailu Mikko Malaska Tampereen yliopisto Hanke Kansainvälinen selvitys tulisijoja ja savupiippuja koskevista säädöksistä Tavoite Selvityksen kattavuus

Lisätiedot

Kirjoituskilpailu. "Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia."

Kirjoituskilpailu. Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia. Kirjoituskilpailu "Niin samanlaisia, niin erilaisia, niin eurooppalaisia." Tiesitkö, että Euroopan unioni (EU) on peräkkäisten laajentumisten ansiosta maailman suurin talousalue, jossa on yli 500 miljoonaa

Lisätiedot

ECVET toimeenpano Suomessa ja Euroopassa Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus-yksikön päällikkö, opetusneuvos

ECVET toimeenpano Suomessa ja Euroopassa Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus-yksikön päällikkö, opetusneuvos ECVET toimeenpano Suomessa ja Euroopassa Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus-yksikön päällikkö, opetusneuvos ECVET-Round Table 1.12.2014 ECVETin tarkoitus ja tavoitteet Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Koko Suomi TAULUKKO 1: KÄYTETTYJEN ELÄINTEN LUKUMÄÄRÄ SUHTEESSA NIIDEN ALKUPERAAN Alkuperä ja eläinlajit

Koko Suomi TAULUKKO 1: KÄYTETTYJEN ELÄINTEN LUKUMÄÄRÄ SUHTEESSA NIIDEN ALKUPERAAN Alkuperä ja eläinlajit 1.1. Eläinlaji Koko Suomi 2009 8.6.2010 TAULUKKO 1: KÄYTETTYJEN ELÄINTEN LUKUMÄÄRÄ SUHTEESSA NIIDEN ALKUPERAAN Alkuperä ja eläinlajit 1.2. Yhteensä 1.3. Raportoivan maan rekisteröidyistä eläimiä kasvattavista

Lisätiedot