Tutkimus sosiaalityön menetelmänä Kirsi Nousiainen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimus sosiaalityön menetelmänä Kirsi Nousiainen"

Transkriptio

1 Socca Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus Tutkimus sosiaalityön menetelmänä Kirsi Nousiainen Socca Socca

2 Miten niin tutkimus sosiaalityön menetelmänä? Yhdysvaltalaisen filosofi ja kasvatuspsykologi John Deweyn mukaan sekä arkielämässä että tieteellisessä työssä on kyse ongelmanratkaisusta, ja myös tieteen tekeminen on käytännöllistä toimintaa. Sosiaalityössä haetaan sopivia ratkaisuja asiakkaiden tilanteisiin kun taas tutkimuksessa etsitään vastauksia esitettyihin tutkimusongelmiin. Sekä sosiaalityö että tutkimus on asioiden ja ilmiöiden käsitteellistämistä ja systemaattista tiedon hankintaa, järjestelyä ja tulosten esittämistä ts. teoretisointia, joka auttaa kuvaamaan, selittämään ja ymmärtämään niitä asioita, joiden kanssa sosiaalityössä ollaan tekemisissä. Socca 2

3 Sosiaalityöntekijä ja tutkija Olin lastensuojelun avohuollon sosiaalityöntekijänä 1990 luvulla ja luvun alussa ja kiinnostuin narratiivisesta tutkimuksesta ja muistelutyöstä tutkimusmenetelminä. Molemmat 1980 luvun lopulla erityisen kiinnostuksen kohteiksi nousseita tutkimusmenetelmiä. Minulla oli onni voida tehdä tutkimusta ja sosiaalityötä samanaikaisesti vuosituhannen vaihteessa ennen kuin siirryin kokonaan tutkijaksi. Itselleni kyseisiin tutkimusmenetelmiin perehtyminen tuotti ahaa elämyksen sosiaalityön ja tutkimuksen tekemisen yhtymäkohdista ja pohdinkin tuolloin sekä myöhemminkin tutkimusta tehdessäni näitä kysymyksiä. Sovelsin niitä myös asiakastyössä. Socca 3

4 Suurten käänteiden aika 1. Jotta voisi ymmärtää tutkimuksen ja käytännön yhteyttä sosiaalityössä, tulee tuntea niitä keskusteluja jotka esimerkiksi sosiaalitieteissä ovat olleet keskeisiä sille parin viime vuosikymmenen aikana. Yhteiskunta/sosiaalitieteissä ryhdyttiin keskustelemaan ja kehittämään postmoderneja lähestymistapoja ja teorioita = postmoderni käänne Keskeistä postmodernissa käänteessä ovat olleet sellaiset ulottuvuudet, jotka käsittelevät valtaa (esim. professionaalinen valta), ihmisten toimijuutta (esim. osallisuus) ja merkitysten muodostumista (esim. miten asiakas itse määrittelee merkityksellisiä elämäntapahtumia tai kokemuksia ei pyritä objektiiviseen totuuteen). Kaikki nämä kolme ulottuvuutta liittyvät puolestaan ns. diskursiivisiin käytäntöihin eli yksinkertaistaen sanottuna kielenkäyttöön ja keskusteluihin, joihin alettiin siis kiinnittää huomiota. Postmoderniin käänteeseen liittyy myös sosiaalinen konstruktionismi laajempana teoreettisena kehyksenä. Tämä tarkoittaa sitä, että: tieto nähdään sosiaalisesti rakentuneena tarkastellaan nimenomaan sosiaalista todellisuutta tarkastellaan sitä, miten erilaisille asioille ja kokemuksille rakennetaan merkityksiä tässä sosiaalisessa todellisuudessa Socca 4

5 Suurten käänteiden aika 2. Postmodernismin vaikutus myös sosiaalityön tietoperustaan on ollut suuri. Postmoderni käänne on sosiaalityön kannalta merkinnyt ammatillisteoreettisen ajattelun muutosta. On alettu nähdä sosiaalityö refleksiivisenä ja neuvoteltavissa olevana käytäntönä eikä enää etsitä yhtä selkeää sosiaalityön teoriaa. = refleksiivinen käänne 1990 luvun lopulla alettiin myös puhua tutkivasta sosiaalityöntyöstä ja tutkivasta sosiaalityöntekijästä, mikä oli nähtävissä myös pyrkimyksenä akateemisen ammatin vahvistamiseen. Nyt on siirrytty aikaan, jolloin asiantuntijatietoa ei pidetä ylivertaisena muuhun tietoon nähden ja asiakkaista on tullut asiantuntijoita ja tutkijoita sosiaalityöntekijöiden rinnalle käytäntöjen kehittämisessä ja tutkimuksessa. Myös narratiivisen tutkimuksen invaasio mm. sosiaalitieteisiin oli seurausta niin sanotusta narratiivisesta käänteestä, joka puolestaan oli kytköksissä keskusteluihin postmonernista yhteiskunnasta. Socca 5

6 Tiedon merkityksen kasvu Keskeistä postmodernille ajattelulle on käsitys tiedosta, joka on tilanteisiin sidottua ja epävarmaa. Samanaikaisesti kun yhteiskunnassa tieto- ja osaamisvaatimukset kasvavat (tietointensiivinen yhteiskunta), mutta tietoon liittyvä epävarmuus kasvaa, on kuitenkin ymmärrettävä omien tekojen taustaoletuksia, vaikutuksia ja oikeutusta. Postmoderni käänne tuonut mukanaan tarpeen teoreettiseen jäsentämiseen ja sen mukaisiin käytäntöteorioihin ja ammattikäytäntöjen kehittämiseen (ks. Esim. Payne 2005; Healy 2000; McDonald 2006; Mäntysaari ym. 2010) Sosiaalityö ja rakentuu asiakastyössä ja kulloisessakin kulttuurisessa ja yhteiskunnallisessa kontekstissa. Socca 6

7 Tutkimukselliset käytännöt 1. Sosiaalityöntekijä on tietoinen siitä, millaisena hän näkee olemassa olevan todellisuuden tutkimuksessa puhutaan ontologiasta, joka on suomeksi sanottuna oppi olevasta 2. Sosiaalityöntekijä on tietoinen siitä, miten hän ymmärtää tiedon luonteen, tutkimuksessa puhutaan epistemologiasta eli tieto-opista 3. Edellä mainituilla on merkitystä niin asiantuntijan omaan asemaan, ammattikäytäntöihin kuin asiakkaisiin Esim. Blomberg ym. 2010: Sosiaalityöntekijöiden mielipiteet köyhyyden syistä vaikuttavat mahdollisesti siihen, millaisia palveluja he tarjoavat, keitä he auttavat aktiivisemmin ja miten he suhtautuvat asiakkaisiinsa erilaisissa auttamistilanteissa. sosiaalityöntekijän tietoperusta vaikuttaa sosiaalityön tekijän mielipiteisiin ja työkäytäntöihin suomalaisista sosiaalityöntekijöistä liki viidennes näkee köyhyyden johtuvan yksilön omasta toiminnasta palautuuko köyhyys siis yksilön omaan toimintaan vai vaikuttaako siihen myös yhteiskunnalliset tekijät (esim. uusliberalistinen talouspolitiikka) = kysymys siitä, miten todellisuus rakentuu ymmärrykseen tiedon luonteesta liittyy myös ymmärrys kokemustiedon merkityksestä ja siitä, että eri tiedonlajeja ei aseteta hierarkkiseen järjestykseen keskenään. Socca 7

8 Tutkimukselliset käytännöt 4. Sosiaalityöntekijä seuraa jatkuvasti uudistuvaa alansa teoreettista keskustelua ja perustelee toimintaansa tutkimustietoa hyväksi käyttäen. 5. Sosiaalityöntekijä reflektoi omaa toimintaansa ja kiinnittää huomiota itsensä ja asiakkaan väliseen vuorovaikutukseen eli reflektoi omaa kielellistä toimintaa ja sitä, miten vuorovaikutuksessa tuotetaan merkityksiä eri asioille. 6. Työntekijä voi hyödyntää tutkimusmenetelmiä ja tutkimusteorioita pyrkiessään ymmärtämään tai saamaan tietoa vuorovaikutuksessa muodostuneista merkityksistä ja reflektoidessaan omaa työtään. 7. Sosiaalityöntekijä dokumentoi, mikä tekee merkitysten annon näkyväksi ja auttaa reflektoinnissa sekä oman toiminnan perustelemisessa. Sosiaalityöntekijän työ on dialogista vuorovaikutusta asiakkaiden (ja toisten toimijoiden) kanssa. Hän toimii tässä vuorovaikutuksessa tuotetun tiedon perusteella, tietoa analysoiden ja johtopäätöksiä tehden. Tätä voi verrata tutkimukselliseen toimintaan. esim. LNP tai lapsen tilanteen selvittäminen 8. Sosiaalityöntekijä voi tehdä käytäntötutkimusta eli kehittää ja tutkia yhdessä muiden työntekijöiden ja/tai asiakkaiden kanssa. Socca 8

9 Esimerkkinä narratiivinen tutkimus ja kertomusten käyttö sosiaalityön välineenä Narratiivisen tutkimuksen keskeisiä periaatteita: Elämäntarinat nähdään kuvauksina koetusta elämästä - ei dokumentteina eletystä elämästä Elämäntarinat nähdään elämäntapahtumista tehtynä konstruktiona, joka sidoksissa kussakin kulttuurissa vallitseviin elämänkulun jäsentämisen tapoihin Elämäntarinoiden avulla kertoja tulkitsee elämäntapahtumien merkityksiä [S]e on myöskin semmonen, että jos aattelee ottaa vielä sen yhden keskenmenonkin siihen, niin jotenkin se on kyllä lisännyt sitä semmosta mun omaa menettämisen kokemusta. Että mulla on semmonen olo, että mää en onnistu näitten lasten kanssa. (Hillevi) kertoja luo ja ylläpitää sosiaalista todellisuutta Kyllä mä sillä tavalla oon kokenut aika yksin olevani tässä. (Reija) arkielämän tieto saa uudenlaisen merkityksen vrt. kokemustieto sosiaalinen tietovaranto välittyy kielen avulla Äiti on kuin punainen rautamuuri, vankkumaton mielipiteissään. Kova kuin teräs, joka menee vaikka läpi harmaan kiven. Omalla tavallaan kuin koppakuoriainen, joka ei tunteitaan saisi näyttää. Oli ne sitten myönteisiä tai kielteisiä. (Johannan muisto) Socca 9

10 Narratiiveista Ihmiset rakentavat elämäänsä kertomuksina Ihmiset kertovat jatkuvasti elämästään Ihminen kertoo itselleen merkityksellisistä asioista irrelevantilta vaikuttava voi olla merkittävää Jokainen kertomus elämästä on sidottu aikaan, paikkaan ja sitä kerrotaan tietylle kuulijalle (vrt. tekstin sisäinen lukija) Jokainen kertomus on ainutkertainen ja siksi tärkeä Narratiivin voi myös nähdä prosessina, johon kuuluvat itse kerrontatapahtuma, tulkinta, ymmärtäminen ja uudelleentulkinta. Kertomuksen käsite on laajentunut menneiden tapahtumien kuvaamisesta keinoksi tiedostaa, ymmärtää ja jäsentää maailmaa ja sosiaalista identiteettiä Socca 10

11 Elämästä kertomisen merkitys Kirsi: Marja: Mun mielestäni on ollut hienoa kuunnella sua, kun on tehty näitä haastatteluja. Se on ollut upeeta, kun sää oot kertonut siitä sun omasta kasvamisesta ja itseksi tulemisesta, niin kuin sää aikaisemmin sanoit. On tullut semmonen tunne, että toihan on mahdollista. Se ajatus, mikä mulla on tässä tutkimushommassakin, että mää haluaisin löytää semmosen tavan millä naiset vois rakentaa itseään ja tulla tietoiseksi niistä asioista, jotka on ollut esteinä sille itseksi tulemiselle. Se on antanut kauheen paljon toivoo, kun kuuntelee sua. Sehän se just on kun jakaa sitä eteenpäin, niin muut saa toivoa siitä. Joku on sanonut, että se täytyy ulkoo saada se mitä itseltä puuttuu, että ei se tyhjästä tuu. Että se täytyy jonkun ihmisen kautta saada ja joka näkee sut ja ymmärtää sua. Mun vanhemmat ei oo pystynyt tukemaan mua siinä, mikä mussa on hienoa ja arvokasta persoonaa ja että mä oon jäänyt yksin siinä. Ettei oo ketään kuka nauttisi minusta. Sit siihen tarvitaan joku, joka näkee sinut ja mikä sun tilantees on ja täyttää sen tyhjän paikan. Socca 11

12 Narratiivien käyttö sosiaalityössä Henkilökohtainen historia: ajalliset faktat kuten syntymäaika yms., tapahtumahistoria (työhistoria, opiskeluhistoria, sairaushistoria jne.) Yksilölliset elämäntapahtumat kokemuksina: mitä merkityksiä kertoja antaa elämäntapahtumille/kokemuksille Yksilö sosiaalisissa, yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa suhteissa: kuinka sosiaaliset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset rakenteet ja politiikat edistävät tai ehkäisevät yksilöiden, ryhmien ja yhteisöjen mahdollisuuksia Identiteetin rakentaminen: kuinka kertoja identifioi itsensä Socca 12

13 Narratiivien käyttö sosiaalityössä Kirjoittaminen Haastattelu Kuvien käyttö Videointi Puheen nauhottaminen ja kuuntelu Muistelutyö Yksilötyö Ryhmätyö Socca 13

14 Sosiaalityöntekijän rooli asiakkaan elämäntarinan tuottamisessa SOSIAALITYÖNTEKIJÄ AUTTAA ASIAKASTA YMMÄRTÄMÄÄN mikä merkitys elämänkerronnalla on kertomisen suhteen asiakkaan oman identiteetin rakentamiseen niitä päätöksiä, joita asiakas on elämänsä aikana tehnyt ja niiden suhteen identiteetin rakentumiselle toisten ihmisten toimien merkityksen asiakkaan elämänkululle yhteiskunnallisten, kulttuuristen ja moraalisten arvojen vaikutukset asiakkaan elämässä ja kuinka ne hänen elämänkertomuksessaan tulevat esille kuinka mennyt, nykyinen ja tuleva ovat yhteydessä toisiinsa kuinka on mahdollista uudelleen tulkita kerrottua elämänkertomusta ja kuinka sen avulla voi rakentaa toisenlaista ymmärrystä itsestään ja tulevaisuutta että on mahdollista hyväksyä murtunut identiteetti ja silti olla mahdollista muuttaa tulevaisuuttaan ja elää tyydyttävää elämää ASIAKAS TEKEE TYÖN SOSIAALITYÖNTEKIJÄ OIKEITA KYSYMYKSIÄ ASETTAMALLA AUTTAA ASIAKKAAN TYÖSKENTELYÄ Socca 14

15 Kerronnassa mukana kulkeminen Kirsi: Miten sä aattelet itse, tai miltä susta tuntuu, kun sää oot elänyt parisuhteessa, jossa on ollut väkivaltaa ja mustasukkasuutta, mitä vois pitää tämmösenä alistamisena Katri: [Aivan. Sehän se oikeestaan varmaan on se yks niinkun Kirsi: [Niin. Katri: [ se pääasia siinä kaiken takana. Kirsi: Niin aivan. Et miten se on niinkun suhun ittees naisena vaikuttanut jos sä aattelet sun itsetuntoo tai oma Katri: [No ei se nyt sitä missään nimessä oo parantanut ainakaan et kyllähän se on ollut alhainen. Niinkun todellakin varmaan on. Ja nyt itseasiassa jos aattelee niin kyllähän siinä saa todella niinkun mut se ei oo ikinä kuitenkaan, vaikka se on yrittänyt, niin se ei oo pystynyt mua loppujen lopuksi alistaan kyllä ikinä. Siis sillä tavalla, että mä oisin jotenkin nujertunut tai sillä tavalla. Et kuitenkin mä oon suhteellisen sitkeetä ainesta. Socca 15

16 Lopuksi Se kysymys, joka aiheuttaa tällä hetkellä eniten epätoivoa, on se, pitääkö ihmisen olla ehjä pystyäkseen ohjaamaan muita. Hän tietää, että jokainen siipirikko on valaistuneempi kuin täysin ehjä. (Hillevin muisto) Socca 16

17 Lähteet Postmodernista käänteestä: Karvinen, Synnöve (2010) Postmoderni sosiaalityö. Teoksessa Mäntysaari, Mikko & Pohjola, Anneli & Pösö, Tarja (toim.) Sosiaalityö ja teoria. PS-kustannus: Jyväskylä. Sosiaalityön käytäntöteorioista: Healy, Karen (2000) Social Work Practices. Contemporary Perspectives on Change. Sage Publications Ltd: London, Thousand Oaks ja New Delhi. McDonald, Catherine (2006) Challenging Social Work. The Context of Practice. Palgrave MacMillan: Hampshire ja New York. Payne, Malcolm (2005) Modern Social Work Theory. 3. painos. Palgrave MacMillan: Hampshire ja New York. Sosiaalityön käytäntösuhteesta: Saurama, Erja & Julkunen, Ilse (2010) Lähestymistapana käytäntötutkimus. Teoksessa Mäntysaari, Mikko & Pohjola, Anneli & Pösö, Tarja (toim.) Sosiaalityö ja teoria. PS-kustannus: Jyväskylä. Narratiivisuudesta: Nousiainen, Kirsi (2004) Lapsistaan erillään asuvat äidit. Äitiysidentiteetin rakentamisen tiloja. SoPhi: Jyväskylä. Muut lähteet: Blomberg, Helena & Kallio, Johanna & Kroll, Christian (2010) Sosiaalityöntekijöiden mielipiteet köyhyyden syistä pohjoismaissa. Yhteiskuntapolitiikka 75(6): Socca 17

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

NUORET KOKEMUSASIANTUNTIJOINA. Jari Lindh Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Asiakkaiden toimijuuden ja osallisuuden tukeminen -seminaari 21.4.

NUORET KOKEMUSASIANTUNTIJOINA. Jari Lindh Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Asiakkaiden toimijuuden ja osallisuuden tukeminen -seminaari 21.4. NUORET KOKEMUSASIANTUNTIJOINA Jari Lindh Yliopistonlehtori Lapin yliopisto Asiakkaiden toimijuuden ja osallisuuden tukeminen -seminaari 21.4.2015 TAUSTAA Viime vuosina on yhä vahvemmin korostettu, että

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys

KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys KAVEREITA NOLLA lasten ja nuorten yksinäisyys PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus

Lisätiedot

Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma

Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Tulevaisuuden haasteet ja opetussuunnitelma Eero Ropo Tampereen yliopisto Identiteetin rakentuminen koulukasvatuksessa Kansainväliset tutkimukset osoittavat, että kouluopetus ei vahvista optimaalisella

Lisätiedot

Peda-forum Lappeenranta 28.5.2014

Peda-forum Lappeenranta 28.5.2014 Peda-forum Lappeenranta 28.5.2014 työpaja Helsingissä 4.2.2014 Piirros: Linda Saukko-Rauta Niin opiskelijat kuin työnantajatkin tuntuvat olevan epätietoisia siitä, mitä opiskelijoista oikeasti valmistuu

Lisätiedot

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia

ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia ARJEN VOIMAVARAT JA NIIDEN JAKSAMISTA TUKEVA SEKÄ TERVEYTTÄ EDISTÄVÄ VAIKUTUS - Muistisairaan puolison miesomaishoitajana toimivien kokemuksia Elina Hynninen ja Maria Kolehmainen Toimeksiantajat: Itä-Suomen

Lisätiedot

Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa

Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa Työryhmä 3: Sosiaalipedagogiset tutkimusmenetelmät opetuksessa Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaaminen 21.11.2014 Elina Nivala & Sanna Ryynänen Lähtökohtia 1. Tutkimusmenetelmien osaaminen ei kuulu yksinomaan

Lisätiedot

VOIMAUTTAVA VALOKUVA

VOIMAUTTAVA VALOKUVA VOIMAUTTAVA VALOKUVA Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä sosiaalipedagoginen menetelmä, jonka avulla valokuvaa voidaan käyttää yksilön ja erilaisten ryhmien

Lisätiedot

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen-

Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Elämän kartat -3. koulutustapaaminen- Käydään läpi kotitehtävä Mieti lomakkeen avulla asioita jotka toimivat hyvin elämässäsi joihin toivoisit muutosta. Asioita, joita haluaisit muuttaa elämässäsi voidaan

Lisätiedot

TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA

TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA LAPE yhteiskehittämispäivä 28.9.2017 TERAPIANÄKÖKULMAN TUOMINEN LASTENSUOJELUTYÖHÖN - SYSTEEMINEN MALLI PSYKIATRIAN NÄKÖKULMASTA Tuuli Nikkarinen LT, Nuorisopsykiatrian ja terveydenhuollon erikoislääkäri

Lisätiedot

Naisvankien väkivaltakertomusten vivahteikas toimijuus ja uhridiskurssineuvottelut

Naisvankien väkivaltakertomusten vivahteikas toimijuus ja uhridiskurssineuvottelut Naisvankien väkivaltakertomusten vivahteikas toimijuus ja uhridiskurssineuvottelut Kriminologian ja rikosseuraamusalan tutkimuspäivät 2018 Kvalitatiivinen rikosurien ja seuraamusjärjestelmän tutkimus 21.11.2018

Lisätiedot

Dialogi kuvina. Syyskuu 2013. Partus Oy, Finland

Dialogi kuvina. Syyskuu 2013. Partus Oy, Finland Syyskuu 2013 Partus Oy, Finland Milloin viimeksi olet keskustellut niin innostavasti, että ideat tuntuvat syntyvän kuin itsestään ja kehittyvän omaa kulkuaan keskustelun myötä? Rosenberg: Myötäelämisen

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Ikääntyneiden lähiöasukkaiden suhde paikkaan. Kalle Puolakka, Ilkka Haapola, Marjaana Seppänen

Ikääntyneiden lähiöasukkaiden suhde paikkaan. Kalle Puolakka, Ilkka Haapola, Marjaana Seppänen Ikääntyneiden lähiöasukkaiden suhde paikkaan Kalle Puolakka, Ilkka Haapola, Marjaana Seppänen Paikka Paikan kaksi merkitystä: 1) Paikka fyysisenä kokonaisuutena, jossa ihminen toimii ja liikkuu. Erilaiset

Lisätiedot

TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN

TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN TIETOINEN HAVAINTO, TIETOINEN HAVAINNOINTI JA TULKINTA SEKÄ HAVAINNOLLISTAMINEN Hanna Vilkka Mikä on havainto? - merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös

Lisätiedot

Yksi totuus vai monta todellisuutta? Johtajuus sosiaalisena konstruktiona

Yksi totuus vai monta todellisuutta? Johtajuus sosiaalisena konstruktiona Yksi totuus vai monta todellisuutta? Johtajuus sosiaalisena konstruktiona Sosiaalinen konstruktionismi Lähtökohdat sosiologiassa ja tieteenfilosofiassa Alkuteoksena pidetään klassista teosta Berger & Luckmann

Lisätiedot

Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla

Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla Euro ajatuksistasi: luovuutta vuorovaikutuksen avulla Maija Vähämäki tutkijatohtori, KTT Turun kauppakorkeakoulu Lappeenranta-seminaari: RATKAISU LÖYTYY AINA 14.-15.8.2014 maija.vahamaki@utu.fi 1 Mitä

Lisätiedot

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA

SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA SOSIAALITYÖN MAHDOLLISUUKSIA Päihdealan sosiaalityön päivä 22.11.2012 Aulikki Kananoja ESITYKSEN JÄSENNYS Kulttuurinen muutos ( William Ogburn) Globaali ympäristö Väestörakenteen muutos Suomalaisen hyvinvointipolitiikan

Lisätiedot

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea?

Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Kuinka vammaisen henkilön päätöksentekoa voidaan tukea? Maarit Mykkänen, Savon Vammaisasuntosäätiö Kehitysvammaliiton opintopäivät 2015 Tuetusti päätöksentekoon -projekti Projektin toiminta-aika: 2011-31.7.2015

Lisätiedot

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA

LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA LASTEN KERTOMUKSIA PÄIVÄHOIDON ARJESTA Varhaiskasvatusjohdon päivä 15.52014 Eila Estola 1 Kaksi tutkimushanketta TELL I S - H A N K E (2010-2013) - Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? Kohdistuu

Lisätiedot

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä?

VERTAISARVIOINTI. s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Mitä sulle kuuluu? Minkälainen tyyppi sä olet? Onko sulla hyvä olla täällä? VERTAISARVIOINTI s a a p u u k o u l u k o t i i s i! Minkälainen tyyppi sä olet? Mitä sulle kuuluu? Onko sulla hyvä olla täällä? VALTTI VERTAISARVIOINTI SIJAISHUOLLOSSA VERTAISARVIOINTI? MIKSI? MITÄ HYÖTYÄ?

Lisätiedot

Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen

Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen Päiväkoti monikielisen kehityksen ympäristönä Varsinais-Suomen varhaiskasvattaja 2014 Jaana Toomar, Johanna Sallinen & Karita Mård-Miettinen Näkökulmia monikielisyyteen Yksikielinen näkökulma: monikielinen=yksikielinen+yksikielinen+jne.

Lisätiedot

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää?

Osallisuus, osallistuminen ja yhteisöllisyys: hankkeita, projekteja vai arkista elämää? Lasten marginalisoitumisen ehkäisy paikkalähtöisen osallistumisen keinoin (SA134949) Lasten ja nuorten marginalisaatioriskin hallinta varhaisen tunnistamisen avulla (SA264436) OSATUTKIMUS II: Lasten ja

Lisätiedot

Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan!

Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan! Minäpätevyyden tunnetta kohottamaan! Miten tarkastelemme oppimisvaikeutta? 1. Medikaalinen tarkastelukulma Esim. luki vaikeuden lääketieteelliset piirteet: hahmotus, muisti, silmänliikkeet, aivopuoliskojen

Lisätiedot

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla

Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla Osallisuuden ja kokemuksen prosessointia tehtävän avulla POIMU Sosiaalityön käytännönopettajien koulutus Kirsi Nousiainen 13.11.2014 Lahti 13.11.2014 Kirsi Nousiainen 1 Kolme näkökulmaa ohjaukseen 1. Ihminen

Lisätiedot

PORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI. Lääkärikouluttajien kesäkoulu - Sirpa Suni 2009

PORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI. Lääkärikouluttajien kesäkoulu - Sirpa Suni 2009 PORTFOLIO LÄÄKÄRIKOULUTUTTAJIEN KESÄKOULU SAHANLAHTI 15.6. 16.6.2009 DUODECIM SIRPA SUNI PORTFOLIO 15.6.2009 SISÄLTÖ: MIKÄ PORTFOLIO ON? MITÄ PORTFOLIO AMMATILLISEN KASVUN JA OMAN TYÖN/ OPETTAJUUDEN KEHITTÄMISEN

Lisätiedot

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet

Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet Lefkoe Uskomus Prosessin askeleet 1. Kysy Asiakkaalta: Tunnista elämästäsi jokin toistuva malli, jota et ole onnistunut muuttamaan tai jokin ei-haluttu käyttäytymismalli tai tunne, tai joku epämiellyttävä

Lisätiedot

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet

Vinkkejä vanhemmille. Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Nuoret ja päihteet Vinkkejä vanhemmille Päihteiden aiheuttamat terveysongelmat ovat vuosi vuodelta lisääntyneet. Mitä nuorempana päihteiden käyttö aloitetaan, sitä todennäköisemmin

Lisätiedot

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos

Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa. LTO, KT Piia Roos Mulla on idea! Lasten osallisuus toiminnan suunnittelussa ja arvioinnissa LTO, KT Piia Roos www.piiaroos.fi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset kertovat ja millaisena päiväkotiarki

Lisätiedot

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta

Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Sinulle, joka olet kiinnostunut sijais- tai adoptiovanhemmuudesta Toivomme, että PRIDE-valmennuksen ensimmäinen tapaaminen vastasi odotuksiasi ja rohkaistuit jatkamaan pohdintojasi. PRIDE-kotitehtävien

Lisätiedot

KESKUSTELUNANALYYSI. Anssi Peräkylä Kvalitatiiviset menetelmät 04.11.2009

KESKUSTELUNANALYYSI. Anssi Peräkylä Kvalitatiiviset menetelmät 04.11.2009 KESKUSTELUNANALYYSI Anssi Peräkylä Kvalitatiiviset menetelmät 04.11.2009 Esitelmän rakenne KESKUSTELUNANALYYTTINEN TAPA LUKEA VUOROVAIKUTUSTA ESIMERKKI: KUNINGAS ROLLO KESKUSTELUNANALYYSIN PERUSOLETTAMUKSET

Lisätiedot

Asukkaiden osallistumiskokemuksia Tampereen Tesoman asuinalueen kehittämisessä sekä kokemuksia kävelyhaastattelusta

Asukkaiden osallistumiskokemuksia Tampereen Tesoman asuinalueen kehittämisessä sekä kokemuksia kävelyhaastattelusta Asukkaiden osallistumiskokemuksia Tampereen Tesoman asuinalueen kehittämisessä sekä kokemuksia kävelyhaastattelusta Kaupunkitutkimuksen päivät, 28.-29.4.2016, Helsinki Jenna Taajamo, Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista

Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista Yksinhän sen kohtaa,mut ilman tukee siit ei selvii - huostaanotettujen lasten vanhempien kokemuksia tuesta ja tuen tarpeista Tutkimuskysymykset Mitä / millaista tukea vanhempi on saanut / kokenut tarvitsevansa

Lisätiedot

Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena

Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena Arki vastaanottokeskuksessa sosiaalipedagogiikan tutkimuskohteena Sosiaalipedagogiikan päivät, Mikkeli 7.4.2017 Elina Nivala, Sanna Ryynänen & Päivikki Rapo Taustaa Elämä tauolla? Turvapaikanhakijoiden

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen.

LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. PUIMALA: Asiakaslähtöinen palvelu kunnassa LUOTTAMUSHENKILÖT: Raili Kerola, Tuula Mäntymäki, Riitta Liinamaa, Riitta Toivonen, Reino Rissanen, Maria Riitta Laukkanen Veteläinen. Mitä tarkoittaa asiakaslähtöinen

Lisätiedot

Liisat Ihmemaassa. Diskurssianalyyttinen tutkimus neuleblogeista käytäntöyhteisönä

Liisat Ihmemaassa. Diskurssianalyyttinen tutkimus neuleblogeista käytäntöyhteisönä LiisatIhmemaassa Diskurssianalyyttinentutkimusneuleblogeistakäytäntöyhteisönä Progradu tutkielma Tampereenyliopisto Kasvatustieteenlaitos Kevät2009 MaaritHolm 79855 Tampereenyliopisto Kasvatustieteenlaitos

Lisätiedot

Sosiaalityön kehittämisen lähestymistapoja

Sosiaalityön kehittämisen lähestymistapoja Sosiaalityön kehittämisen lähestymistapoja Lastensuojelun Praksis työseminaari 29.1.2010 05.02.2010 Hanna Heinonen 1 Kehittämistyön traditio sosiaalityössä Kehittämistyön taustalla 1980-luvulla: pula henkilöstöstä,

Lisätiedot

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi.

HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. HAVAINTO LÄhde: Vilkka 2006, Tutki ja havainnoi. Helsinki: Tammi. 1 MIKÄ ON HAVAINTO? Merkki (sana, lause, ajatus, ominaisuus, toiminta, teko, suhde) + sen merkitys (huom. myös kvantitatiivisessa, vrt.

Lisätiedot

Vaatiiko subjektius subjektin? Sosiaalinen konstruktionismi kielentutkimuksessa ja kielenhuollossa

Vaatiiko subjektius subjektin? Sosiaalinen konstruktionismi kielentutkimuksessa ja kielenhuollossa Vaatiiko subjektius subjektin? Sosiaalinen konstruktionismi kielentutkimuksessa ja kielenhuollossa Ulla Tiililä Kotimaisten kielten tutkimuskeskus ulla.tiilila@kotus.fi Kielitieteen päivät Helsingissä

Lisätiedot

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy

Eväitä yhteistoimintaan. Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy Eväitä yhteistoimintaan Kari Valtanen Lastenpsykiatri, VE-perheterapeutti Lapin Perheklinikka Oy 3.10.2008 Modernistinen haave Arvovapaa, objektiivinen tieto - luonnonlaki Tarkkailla,tutkia ja löytää syy-seuraussuhteet

Lisätiedot

Opetussuunnitelma ja selviytymisen kertomukset. Eero Ropo

Opetussuunnitelma ja selviytymisen kertomukset. Eero Ropo Opetussuunnitelma ja selviytymisen kertomukset Tapaus Ahmed 2 3 Minuuden ja maailman kertomuksellisuus Itseä voi tuntea ja ymmärtää vain kertomuksina ja kertomusten kautta Oppimisen ja opetuksen ymmärtäminen

Lisätiedot

KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto

KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto KTKP040 Tieteellinen ajattelu ja tieto Tutkimuksellisia lähestymistapoja 15.2.2016 Timo Laine 1. Miksi kasvatusta tutkitaan ja miksi me opiskelemme sen tutkimista eikä vain tuloksia? 2. Tutkimisen filosofiset

Lisätiedot

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi

Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Kokemuksen kautta osalliseksi ja vaikuttajaksi Vertaiset ja kokemusasiantuntijat toipumisen ja kuntoutumisen tukena Päihde- ja mielenterveysjärjestöt hyvinvoinnin tukena -miniseminaari 20.11.2018 Mielenterveysmessut,

Lisätiedot

Järki & Tunne Mieli 2015 -päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa

Järki & Tunne Mieli 2015 -päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa Järki & Tunne Mieli 2015 -päivät Verkossa tunteella ja järjellä Kriisiauttaminen verkossa Satu Raappana-Jokinen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveysseura Se mitä oikeasti haluan tietää on epäselvää.

Lisätiedot

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ!

MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! MATERIAALIPAKETTI NUORTENILTAAN OLE HYVÄ! Nuortenillan toiminta-ajatus ja tavoite Kahden eri seurakunnan nuoret kohtaavat toisiaan ja tutustuvat seurakuntien nuorisotoimintaan, jakavat kokemuksia, ideoita,

Lisätiedot

Sisällönanalyysi. Sisältö

Sisällönanalyysi. Sisältö Sisällönanalyysi Kirsi Silius 14.4.2005 Sisältö Sisällönanalyysin kohde Aineistolähtöinen sisällönanalyysi Teoriaohjaava ja teorialähtöinen sisällönanalyysi Sisällönanalyysi kirjallisuuskatsauksessa 1

Lisätiedot

Narratiivinen tutkimus

Narratiivinen tutkimus Narratiivinen tutkimus Outi Ylitapio-Mäntylä Lapin yliopisto Syksy 2011 Kertomus, Tarina narrative=kertomus, kerronnallinen, kertomuksellinen story=tarina kertomus=tarina tarinallinen tutkimus = kerronnallinen

Lisätiedot

Miksi sosiaalityön käytäntötutkimuksen kansainvälinen suosio kasvaa?

Miksi sosiaalityön käytäntötutkimuksen kansainvälinen suosio kasvaa? Miksi sosiaalityön käytäntötutkimuksen kansainvälinen suosio kasvaa? Mirja Satka Pääkaupunkiseudun sosiaalityön tutkimuksen päivä Helsingin yliopisto 28.9.2015 Mikä osoittaa kansainvälisen kiinnostuksen

Lisätiedot

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä PAAVO KEVÄTSEMINAARI 2014 Teema: Tutkimus ja käytäntö vuoropuhelussa 21.3.2014 Tutkija Riikka Haahtela, Tampereen yliopisto Esityksessäni vastaan

Lisätiedot

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin

Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Luennon teemat Oppiminen verkossa - teoriasta toimiviin käytäntöihin Hanna Salovaara, tutkija Kasvatustieteiden tiedekunta Koulutusteknologian tutkimusyksikkö Oulun Yliopisto Pedagogiset mallit ja skriptaus

Lisätiedot

Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi

Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Politiikka-asiakirjojen retoriikan ja diskurssien analyysi Perustuu väitöskirjaan Sukupuoli ja syntyvyyden retoriikka Venäjällä ja Suomessa 1995 2010 Faculty of Social Sciences Näin se kirjoitetaan n Johdanto

Lisätiedot

Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe. Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka

Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe. Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka Venäläistaustaiset naiset Suomessa: sukupuoliroolit ja perhe Pirjo Pöllänen Itä-Suomen yliopisto Karjalan tutkimuslaitos & yhteiskuntapolitiikka Venäläiset maahanmuuttajat Suomessa Venäläisiä maahanmuuttajia

Lisätiedot

Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut

Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut Vertaistoiminnan ikuisuusvastauksia? Marja Vuorinen Asiantuntija Espoon kaupunki, mielenterveys- ja päihdepalvelut Vertaisuus ja kokemus = inhimillisen toiminnan perusasioita Hoito- ja kuntoutusjärjestelmissä

Lisätiedot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot

OSAII. Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot OSAII Miten toteutan pedagogista dokumentointia? Videoluento 2. Lapsen ja huoltajien tasot Tukimateriaalin rakenne OSA I Johdanto pedagogiseen dokumentointiin Videoluento 1: Johdanto, Kirsi Tarkka OSA

Lisätiedot

SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN

SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN SOSIAALIPEDAGOGISIA KÄSITTEITÄ MAAHANMUUTTAJUUDEN JA MONIKULTTUURISUUDEN TARKASTELUUN Sosiaalipedagogiikan kouluttajatapaaminen 2016 11.11.2016 Elina Nivala YTT, yliopistonlehtori Itä-Suomen yliopisto

Lisätiedot

Valtakunnallinen Varhaiskasvatuspäivä 17.3.2016 Teema - Lapset opettajina Tunnus - Oikeesti, leikisti!

Valtakunnallinen Varhaiskasvatuspäivä 17.3.2016 Teema - Lapset opettajina Tunnus - Oikeesti, leikisti! Valtakunnallinen Varhaiskasvatuspäivä 17.3.2016 Teema - Lapset opettajina Tunnus - Oikeesti, leikisti! Tämän vuoden Valtakunnallisen Varhaiskasvatuspäivän tavoitteena on lastentarhanopettajan, varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016

Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa. Kaisa Pietilä 28.1.2016 K Kognitiivisen psykoterapian lähestymistapa elämyspedagogiikassa Kaisa Pietilä 28.1.2016 Työpajan lähtökohdat Jokaisella on mahdollisuus lisätä työhönsä terapeuttisia elementtejä kysyä ja kyseenalaistaa

Lisätiedot

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2.

Kuka on arvokas? Liite: EE2015_kuka on arvokas_tulosteet.pdf tulosta oppilaiden lomakkeet tehtäviin 1 ja 2. Kuka on arvokas? Jotta voisimme ymmärtää muiden arvon, on meidän ymmärrettävä myös oma arvomme. Jos ei pidä itseään arvokkaana on vaikea myös oppia arvostamaan muita ihmisiä, lähellä tai kaukana olevia.

Lisätiedot

Forsberg & Raunio: Politiikan muutos.

Forsberg & Raunio: Politiikan muutos. Forsberg & Raunio: Politiikan muutos. Politiikan tutkimuksen tutkinto-ohjelmaan pyrkivien on lisäksi vastattava aineistokokeen kysymyksiin. Kirjakysymysten maksimipistemäärä on 30 pistettä. Vastaa kysymyksiin

Lisätiedot

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa

Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Tutkimusperusteinen käytännönopetus Lapissa Sosnetin kevätseminaari, Jyväskylä 2014 Marjo Romakkaniemi, yliopistonlehtori Sanna Väyrynen, professori (ma.) Alustuksen rakenne Tarkastelemme tutkimusperusteista

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

Vertaistoiminta korvaushoitopotilaan elämänhallinnan tukena

Vertaistoiminta korvaushoitopotilaan elämänhallinnan tukena Vertaistoiminta korvaushoitopotilaan elämänhallinnan tukena Liisa Osolanus Tuija Siera Jane Toija Helena Virokannas Päihdetiedostusseminaari, Costa del Sol 5.6.2015 ESITYKSEN TULOKULMA: OSIS2 Vertaistoiminnan

Lisätiedot

Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? [ (TelLis) ]

Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? [ (TelLis) ] Lapset kertovat hyvinvoinnistaan kuka kuuntelee? [ (TelLis) ] Varhaiskasvatustutkimuksen kansallinen kutsuseminaari 15.11.2010 Dosentti Eila Estola Oulun yliopisto Kasvatustieteiden tiedekunta Eila. Estola@oulu.fi

Lisätiedot

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio

Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio Lapsiperheiden yksinäisyys ja vapaaehtoistoiminta Hanna Falk, tutkija, VTT HelsinkiMissio HelsinkiMissio HelsinkiMissio on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sosiaalialan järjestö, joka toimii

Lisätiedot

Haastattelututkimus ja tekstianalyysi. Janne Matikainen Yliopistonlehtori

Haastattelututkimus ja tekstianalyysi. Janne Matikainen Yliopistonlehtori Haastattelututkimus ja tekstianalyysi Janne Matikainen Yliopistonlehtori Laadulliset aineistotyypit luonnollinen - kerätty aineisto puhe - kirjallinen - visuaalinen - havainto-aineisto yksilö - ryhmäaineisto

Lisätiedot

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto

Fakta- ja näytenäkökulmat. Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Fakta- ja näytenäkökulmat Pertti Alasuutari Tampereen yliopisto Mikä on faktanäkökulma? sosiaalitutkimuksen historia: väestötilastot, kuolleisuus- ja syntyvyystaulut. Myöhemmin kysyttiin ihmisiltä tietoa

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007

Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007 Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden

Lisätiedot

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi

Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu. Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi Kommentteja Robert Arnkilin puheenvuoroon Tutkimuksen ja käytännön vuoropuhelu Keijo Räsänen keijo.rasanen@aalto.fi 1. Mitä Robert sanoi, ymmärrykseni mukaan 2. Kommenttieni tausta, osin samanlaisessa

Lisätiedot

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA

TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA TIEDEKULMA 2017 MEDIA CORNER TAUSTAMATERIAALIA MEDIA CORNER TIEDESISÄLTÖJEN KV- NÄKYVYYDEN MAKSIMOINTI MEDIA CORNER Media Cornerista löydät apua ja työvälineitä tiedesisältöjen omatoimiseen tuottamiseen

Lisätiedot

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti?

Yhdessä parempi. miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? Yhdessä parempi miksi yksinäisyydestä on niin vaikea päästä irti? PhD. Niina Junttila, Dosentti (kasvatuspsykologia, tilastomenetelmät) Oppimistutkimuksen keskus (OTUK), Opettajankoulutuslaitos & Lapsi-

Lisätiedot

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto

Isyyttä arjessa ja ihanteissa. KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Isyyttä arjessa ja ihanteissa KT Johanna Mykkänen & FM Ilana Aalto Mitä on tehty ja miksi? Tilannekatsaus tämän hetken isyyden tutkimuksen sisältöihin ja menetelmiin Tarkoituksena vastata kysymyksiin mitä

Lisätiedot

Millaista oppimista ja missä? Teemu Valtonen & Mikko Vesisenaho

Millaista oppimista ja missä? Teemu Valtonen & Mikko Vesisenaho Millaista oppimista ja missä? Teemu Valtonen & Mikko Vesisenaho Kuinka tieto- ja viestintäteknologia muuttaa oppimistilanne/-ympäristöä? Kuinka tieto- ja viestintäteknologia on mahdollistanut tuttujen

Lisätiedot

Eriarvoistava kieli ja köyhyys

Eriarvoistava kieli ja köyhyys Eriarvoistava kieli ja köyhyys Kieli ja syrjäytyminen 8.2.2019 Anna-Maria Isola Osallisuus on sitä, että ihminen kuuluu merkityksellisenä osana johonkin kokonaisuuteen. Hän tulee kuulluksi itsenään ja

Lisätiedot

TUTKIMUSOTTEITA TIEDONINTRESSIN NÄKÖKULMA

TUTKIMUSOTTEITA TIEDONINTRESSIN NÄKÖKULMA TUTKIMUSOTTEITA TIEDONINTRESSIN NÄKÖKULMA Hanna Vilkka KVANTITATIIVINEN ANALYYSI ESIMERKKINÄ TEKNISESTÄ TIEDONINTRESSISTÄ Tavoitteena tutkittavan ilmiön kuvaaminen systemaattisesti, edustavasti, objektiivisesti

Lisätiedot

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013

Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Päihdealan sosiaalityön päivä 21.11.2013 Tervetuloa www.a-klinikka.fi www.paihdelinkki.fi www.a-klinikka.fi/tietopuu/ika-paihteet-ja-mieli 1 Sisko Salo-Chydenius, TtM, kehittämiskoordinattori JOHDANTO

Lisätiedot

Dialogin missiona on parempi työelämä

Dialogin missiona on parempi työelämä VIMMA 6.6. 2013 Dialogin missiona on parempi työelämä Amis-Dialogi yhdisti yritykset ja opiskelijat vuoropuheluun rakentamaan yhdessä parempaa tulevaisuuden työtä. Amis-Dialogia tehtiin isolla porukalla

Lisätiedot

Kokemuksia leimatusta identiteetistä

Kokemuksia leimatusta identiteetistä Kokemuksia leimatusta identiteetistä Anna Kulmala 26.10.2006 Tutkimuksen keskiössä Omakohtaiset kertomukset Identiteetin rakentuminen Leimatun identiteetin ja toiseuden kokemukset Mielenterveysongelmat,

Lisätiedot

Sosiaalityön vaikuttavuus

Sosiaalityön vaikuttavuus Sosiaalityön vaikuttavuus 13.3.2018 Minna Kivipelto, THL 1 Sosiaalityön vaikuttavuuden vaade uusi ja vanha asia Sosiaalityötä kohtaan suunnatut syytökset sen tehottomuudesta Sosiaalityö ja sosiaaliset

Lisätiedot

EDUTOOL 2010 graduseminaari

EDUTOOL 2010 graduseminaari EDUTOOL 2010 graduseminaari tutkimussuunnitelma, kirjallisuus ja aiheen rajaaminen Sanna Järvelä Miksi tutkimussuunnitelma? Se on kartta, kompassi, aikataulu ja ajattelun jäsentäjä Tutkimussuunnitelma

Lisätiedot

OPINNÄYTETY YTETYÖN. Teemu Rantanen dos., yliopettaja, Laurea teemu.rantanen@laurea.fi 15.5.2008

OPINNÄYTETY YTETYÖN. Teemu Rantanen dos., yliopettaja, Laurea teemu.rantanen@laurea.fi 15.5.2008 TYÖEL ELÄMÄLÄHEISYYS OPINNÄYTETY YTETYÖN LÄHTÖKOHTANA Teemu Rantanen dos., yliopettaja, Laurea teemu.rantanen@laurea.fi 15.5.2008 alustavia kysymyksiä Millainen on ammattikorkeakoulun opinnäytety ytetyö

Lisätiedot

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen

Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen

Lisätiedot

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen

Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asunnottomuuden ehkäisy, vapautuvat vangit ja AE-periaate teemaryhmän tapaaminen Asuminen, kuntouttava työote ja integraatio Jenni Mäki Sampo Järvelä 07.11.2011 Tampere AE-periaate ja lainrikkojat Asunnon

Lisätiedot

Psyykkinen toimintakyky

Psyykkinen toimintakyky Psyykkinen toimintakyky Toimintakyky = ihmisen ominaisuuksien ja ympäristön suhde : kun ympäristö vastaa yksilön ominaisuuksia, ihminen kykenee toimimaan jos ihmisellä ei ole fyysisiä tai psykososiaalisia

Lisätiedot

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT )

Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa. Piia Roos (LTO, KT ) Mitä kuuluu? Lasten osallisuus varhaiskasvatuksen arjessa Piia Roos (LTO, KT ) www.piiaroos.fi Kasvatuksen päämäärä? Kuva: Kristiina Louhi Roos, P. 2015. Lasten kerrontaa päiväkotiarjesta Miten lapset

Lisätiedot

TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ OPINNÄYTETÖISSÄ

TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ OPINNÄYTETÖISSÄ TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ OPINNÄYTETÖISSÄ Opinnäytetöiden kehittäminen - valtakunnallinen verkostohanke Seminaari 11.2.2005, Oulu Riitta Rissanen Savonia-ammattikorkeakoulu TYÖELÄMÄYHTEISTYÖ OPINNÄYTETÖISSÄ OPISKELIJA

Lisätiedot

Isän kohtaamisen periaatteita

Isän kohtaamisen periaatteita TOIMIVAT KÄYTÄNNÖT Isän kohtaamisen periaatteita Isä määrittelee itse avun tarpeensa Voimavarakeskeisyys Sukupuolisensitiivisyys Ennaltaehkäisevyys Matala kynnys Dialogisuus Nopeasti yhteys myös isään,

Lisätiedot

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä!

Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Tiimityö Sinulla on yhteisö, käytä sitä! Reetta Kekkonen Tiimin prosessit Oppiva työprosessi YHTEISÖLLISET PROSESSIT Taidot + valmiudet Reetta Kekkonen Rakenne Foorumit TIIMI / HENKILÖSTÖ VUOROVAIKUTUS

Lisätiedot

Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto

Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto. Tutkimuskysymykset Miten päätös kuulokojekuntoutuksen aloituksesta tehdään? Miten ammattilaiset

Lisätiedot

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta?

Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Innostavaa vuorovaikutusta vai jäätävää puhetta? Yhdessä seminaari 3.6.2013 Susanna Niinistö Sivuranta Pohdintaa seminaarin päätteeksi Viestinnän muutos miksi meidän kaikkien pitäisi välittää viestintäosaamisestamme

Lisätiedot

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015

Esikoulu- / perhepäiväkotikysely 2015 Esikoulu- / kysely 2015 Tutkimuksen tuloksia käytetään parantamaan esikoulujen ja päiväperhekotien laatua Göteborgissa. Vastaa kysymyksiin omien, vanhempana tai huoltajana saamiesi kokemusten pohjalta.

Lisätiedot

TERAPIA MERKITYSTYÖNÄ MISTÄ RAKENTUU AUTTAVA KESKUSTELU? Jarl Wahlström Jyväskylän yliopiston psykologian laitos

TERAPIA MERKITYSTYÖNÄ MISTÄ RAKENTUU AUTTAVA KESKUSTELU? Jarl Wahlström Jyväskylän yliopiston psykologian laitos TERAPIA MERKITYSTYÖNÄ MISTÄ RAKENTUU AUTTAVA KESKUSTELU? Jarl Wahlström Jyväskylän yliopiston psykologian laitos Psykoterapiakeskustelujen tutkimus Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella 1 Laitoksen

Lisätiedot

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN

MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua

Lisätiedot

Tekstianalyysi Lotta Lounasmeri Viestinnän laitos

Tekstianalyysi Lotta Lounasmeri Viestinnän laitos Viestinnän menetelmät I Tekstianalyysi 03.12. 2008 Lotta Lounasmeri Viestinnän laitos Tekstintutkimuksen konstruktivistinen lähtl htökohta Sosiaalinen konstruktivismi -> > todellisuuden sosiaalinen rakentuminen.

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

Kuunteleva koulu Puhe ja äänimaisema

Kuunteleva koulu Puhe ja äänimaisema Kuunteleva koulu Puhe ja äänimaisema enorssin TutKoKe-symposium Turku 29.8.2018 MuT Olli-Taavetti Kankkunen Tampereen yliopiston normaalikoulu tnolka@staff.uta.fi 1 Puhe Musiikki Äänimaisema (semanttinen

Lisätiedot

Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta

Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta Hyvinvointia vuorovaikutuksesta - näkökulmia positiivisesta psykologiasta Markus Talvio FT, LO, tutkija, työnohjaaja Helsingin yliopisto www.markustalvio.com Hyvinvointiin vaikuttavat Deci, E. L. & Ryan,

Lisätiedot