Korkeakoulutusta vuodesta 1840

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Korkeakoulutusta vuodesta 1840"

Transkriptio

1 Hämeen ammattikorkeakoulu Korkeakoulutusta vuodesta 1840 HAMKin historiikki 2014 / Lea Mustonen

2 Juuret syvällä Mustialan mullassa

3 Jo 1500-luvulla Kuningas Kustaa Vaasa perusti vuonna 1556 Mustialaan kuninkaankartanon. Suomen Talousseuran toimesta vuonna 1840 Mustiala valittiin maamme ensimmäiseksi maatalousoppilaitoksen paikaksi. Lupa vain piti vielä saada itseltään keisarilta

4 Kannattaakohan lupa Mustialalle myöntää Sillä voi olla arvaamattomia vaikutuksia Jos talonpojat saavat korkeinta opetusta, he voivat itsenäistyä ja vaatia elinkeinon vapautta. Toisaalta paine on kova. Jos sen luvan myöntäisi kuitenkin Aleksanteri II

5 Vuonna 1840 Venäjän keisari, Puolanmaan tsaari ja Suomen suuriruhtinas Aleksanteri II armollisesti antoi luvan maatalousalan ylimpään koulutukseen Mustialassa. Näin perustettiin Suomen ensimmäinen käytännöllis-tietopuolinen maanviljelysoppilaitos. Näinä aikoina aloitettiin myös tutkimus- ja kehitystoiminta: jalostettiin viljelykasveja ja koekäytettiin työkaluja.

6 Latvus katsoo kauas Evolla

7 Ja Mustialan lisäksi nyt siis siis Ewokin Me Aleksandr Toinen, Jumalan Armosta, Keisari ja Itsevaltias koko Wenäjänmaan yli sekä Suomen Suuriruhtinas, y.m, y.m. Teemme tiettäwäksi, että Aleksanteri II

8 Hämeen lääniin kuuluwassa Lammin pitäjässä löytywään Ewoisten kruununmetsään pitää asetettaman metsänhoito-opisto, jossa metsänhoito-ammattiiin aikowilla nuorukaisilla olisi tilaisuutta sekä tieteisesti että käytteisesti täydellensä oppia kaikkia mainittuun ammattiin kuuluwia asioita.

9 1862 Keisarin antoi julistuksensa vuonna Opetus alkoi Ewoisten Metsänhoito-opistossa vuonna Jälleen aprikoitiin koulutustasoa.

10 Ylikouluttautumisen vaarahan on ilmeinen. Toiveeni on, ettei koulu houkuttele liian monta sivistynyttä miestä alalle. Eihän käytännöllisissä tehtävissä tarvita mitään tieteellistä tietoa! J.V. Snellman

11 Ja vielä uusi kysymys: Metsäopetus Evolle vai Mustialaan?

12 Metsänhoito-opetus tulee siirtää Mustialaan. Mustialan metsät ovat menekkisuhteiltaan paremmat kuin Ewon. Lisäksi woidaan koota opettajawoimia ja yhdistää alkuopetusta. Ewon opisto on myös muuttumassa korkeakouluksi ja liian akateemiseksi! Anton Gabriel Blomqvist Maanviljelyskoulutuskomitean jäsen ja myöhemmin myös Evon opiston johtaja

13 Ewoisiin kuitenkin päädyttiin. Pohdinta luonnonvara-alan oppilaitosten sijainnista ei kuitenkaan jäänyt tähän, sillä

14 Puutarha-alan oppilaitosta kaavailtiin Mustialaan. Toteutuiko tämä? No, vastauksenhan tiedämme Palataan siihen, mutta käydään ensin toisenlaisessa ympäristössä.

15 Tytöt oppiin Fredrika Wetterhoffin työkouluun

16 1885 Fredrika Wetterhoff oli naisaisanainen ja tuki työväestön sivistysharrastuksia. Hän sai herätteen ryhtyä kehittämään koulutusta kansannaisille. Yhdessä muutamien muiden kanssa hän perusti käsityökoulun v tyttöä aloitti opinnot. Kudonnan opettajien koulutus käynnistyi v

17 Tytöille opetetaan kaikenlaista käsityötä, pääasiassa liinavaatteiden ja hameiden ompelua. Kutomataidolla köyhätkin tytöt saavat itselleen ammatin. Ompelun opettajille maksetaan 25 penniä tunnilta, mutta me perustajat teemme työtä palkatta.

18 TÜãÉÇ eéâät ^ÉâÄâÇÇx ÉÇ Åt Çx ~tá }t àâççxàttç jxçù}ùääù~ ÇA `âààt ` ~ù át gx wùà ÑxÜâáàtÅttÇ ~ÉâÄâÇÇxR Aleksanteri III

19 Isänmaallisuus! Teidän Majesteettinne!! Fredrika Wetterhoff

20 Keskustelu päättyi siihen

21 Puutarhan ja kauneuden viljelyä Lepaalla

22 Jo 1400-luvulla Lepaan kartanon historia ulottuu jopa luvulle. Nimi mainitaan asiakirjoissa ensi kerran 1460-luvulla. Eri vaiheiden kautta kartano siirtyi luvulla Maria ja Carl Packalénille. Lapseton C. Packalén päätti seuraavasti:

23 Viimeisenä tahtonani ilmoitan: Testamenttaan Lepaan kartanon kokonaisuudessaan valtiolle sillä edellytyksellä, että paikalle perustetaan puutarha-opisto. Carl Packalén

24 1910 Ja näin Lepaan alue tuli testamentilla valtiolle vuonna Ja näin perustettiin puutarhakoulu vuonna 1910.

25 Ja näin päätös puutarhakoulun perustamisesta Mustialaan jouduttiin perumaan!

26 Sadan vuoden hyppäys kohti ammattikorkeakoulua!

27 1980 luku Hämeessä oli vahva koulutuspohja, joka oli laajentunut 1900 luvun puolivälissä teknilliset oppilaitokset Ammattikoulujen Hämeenlinnan opettajaopisto kauppaoppilaitokset sairaanhoito oppilaitokset Askarteluohjaajaopisto

28 Syntyi valtakunnan tason idea ammattikorkeakoulusta. Hämeessä ei hidasteltu vaan ideaan tartuttiin innokkaasti. Tavoitteena oli peräti

29

30 lukujen vaihde Oltiin hakemassa lupaa kahdelle ammattikorkeakoululle Viiden teknillisen oppilaitoksen amk Tampereen johdolla Alkutuotannon amk (Evo, Lepaa & Mustiala) Mihin kuitenkin päädyttiin?

31 Aivan viime hetkillä Tampere jäi teknillisen amk:n suunnitelmasta pois. Teknillisen ja alkutuotannon amk:n hakemukset yhdistettiin ja mukaan otettiin myös Fredrika Wetterhoffin Kotiteollisuusopettajaopisto.

32

33 1991 Valtioneuvosto myönsi väliaikaiset ammattikorkeakoulujen kokeiluluvat. 8 oppilaitoksen kokonaisuudesta muodostunut HAMK sai kokeiluluvan.

34 kuntoon

35 1990 luvun alkupuoli Rehtoriksi nimettiin Raimo Honkavuori vuonna Amk opetus alkoi vuonna Rehtoriksi valittiin Veijo Hintsanen vuonna Perussopimus hyväksyttiin jäsenkunnissa vuonna Kuntayhtymä aloitti vuonna Ammatti instituutti perustettiin vuonna 1995.

36

37 1990 luvun loppupuoli Hallinnon ja kaupan ala tuli mukaan vuonna 1996, samoin Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Vakinaistamispäätös saatiin vuonna HAMK laajeni sosiaali ja terveysalan sekä ohjaustoiminnan koulutuksilla vuonna 1999.

38 17 oppilaitosta = 1 HAMK Valkeakosken teknillinen oppilaitos Valkeakosken kauppaoppilaitos Lepaan puutarhaoppilaitos - Evon metsäoppilaitos Ammatillinen opettajakorkeakoulu F Wetterhoffin kotiteollisuusopettajaopisto Hämeenlinnan teknillinen oppilaitos Hämeenlinnan kauppaoppilaitos Hämeenlinnan Meijerioppilaitos Hämeenlinnan sairaanhoito opisto Forssan sairaanhoito opisto Forssan teknillinen oppilaitos Forssan kauppaoppilaitos Riihimäen teknillinen oppilaitos Riihimäen kauppaoppilaitos Riihimäen askarteluopisto Mustialan maatalousoppilaitos

39

40 2000 luku Aluevaikuttavuuden huippuyksikköpalkinnot napsittiin vuosina 2001 ja Muotoilun koulutus palkittiin ammattikorkeakoulujen koulutuksen laatuyksikkönä Amk opiskelijoille avautui tie Master opintoihin, kun jatkotutkintokokeilu hyväksyttiin vuonna Tämä johti ylempiin amk tutkintoihin.

41 Laadunvarmistusjärjestelmän auditoitiin vuonna 2011 HAMK sai ensimmäisenä arvosanan edistynyt! Kumppanuudet syvenivät strategiselle tasolle FUAS liittoumasopimus vuonna 2010 Sopimus kolmen kansainvälisen strategisen kumppanin kanssa vuonna 2011

42

43 Ammattikorkeakoulujen ja toimipaikkojen määrä nousivat kriittiseen tarkasteluun. Rahoitusta leikattiin rajusti. Uusi rahoitusmalli vaati toiminnan kokonaisuudistusta. Toimiluvat piti hakea uudestaan. Kuntayhtymästä tulee siirtyä osakeyhtiöksi.

44 Rehtorimuutos: kipparin ruorin otti Pertti Puusaari Turbulenssi on kiihdyttänyt kehitystyötä mutta myös pakottanut tekemään valintoja ja keskittymään keskeisimpiin asioihin strategiseen ajatteluun. Positiivinen toimilupapäätös vastaanotettiin vuoden 2013 lopussa. Uusi HAMK Strategia 2020 valmistui ja linjaa kehitystä

45 HAMKilla on vuonna 2020 innostavin korkeakoulutus ja työelämälähtöisin tutkimus.

46 Tällä joukkueella noin 7000 opiskelijan kanssa noin 700 työntekijän avulla noin 70 ME:n budjetilla ja 7 kampuksella.

47 Yksi 7000 opiskelijasta kertoo näin Tulevaisuus näyttää lupaavalta, mutta siinä on myös monia haasteita. Yhdessä tehden ja kaikki huomioiden HAMKilla on loistava mahdollisuus olla edelläkävijä koulutuksen uudistamisessa. Riku Kemppinen

48 Visiota tehdään todeksi jo tänään. Yhdessä.

49 Kuten ennen

50 JA NYT!

51 Kiitos!

Hämeen ammattikorkeakoulu

Hämeen ammattikorkeakoulu Hämeen ammattikorkeakoulu Korkeakoulutusta vuodesta 1840 HAMKin historiikki / Lea Mustonen Juuret syvällä Mustialan mullassa Jo 1500-luvulla Kuningas Kustaa Vaasa perusti v. 1556 Mustialaan kuninkaankartanon.

Lisätiedot

Korkeakoulutusta vuodesta 1840

Korkeakoulutusta vuodesta 1840 Hämeen ammattikorkeakoulu Korkeakoulutusta vuodesta 1840 HAMKin historiikki, syksy 2014 / Lea Mustonen Juuret syvällä Mustialan mullassa Jo 1500-luvulla Kuningas Kustaa Vaasa perusti vuonna 1556 Mustialaan

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Korkeakoulutusta vuodesta 1840 Juuret syvällä Mustialan mullassa V HAMKilla on vuonna 2020 innostavin korkeakoulutus ja työelämälähtöisin tutkimus. Keskeisimmät tunnusluvut

Lisätiedot

HAMK- Hämeen ammattikorkeakoulu

HAMK- Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK- Hämeen ammattikorkeakoulu 4.5.2009 HAMK rakennuspalikat 1991-1999 Valkeakosken teknillinen oppilaitos Valkeakosken kauppaoppilaitos Lepaan puutarhaoppilaitos AutoMaint Citi Ohutlevy - keskus Evon

Lisätiedot

Hoffin jäljillä. 36 Taito 2015 # 1

Hoffin jäljillä. 36 Taito 2015 # 1 Hoffin jäljillä 36 Taito 2015 # 1 Opiskelu Teksti ja kuvat Tiina Aalto Marita Pennanen uskoo, että suomalainen kankaankudonnan taito on yhä edelleen kansainvälisestikin huipputasoa. Pirjo Ervasti-Saksala

Lisätiedot

OPPILAITOSARKISTOJEN SIJAINTILUETTELO

OPPILAITOSARKISTOJEN SIJAINTILUETTELO OPPILAITOSARKISTOJEN SIJAINTILUETTELO 4.2.2017 PAIKKAKUNTA OPPILAITOKSEN NIMI KOULUTUKSEN - Ilomantsi Kiertävä maamieskoulu (1909-1919) Ilomantsin kiinteä maamieskoulu (1919-1921) Ilomantsin maamieskoulu

Lisätiedot

INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V. Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi

INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V. Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi INSINÖÖRI INSINÖÖRIKOULUTUS 100V Leo Ilkko 19.3.2013 Pehr Brahen rotaryklubi INSINÖÖRIKOULUTUKSEN HISTORIAA SUOMESSA Insinöörikoulutusta 100 v Suomessa 41 vuotta Raahessa, kampuksen historiaa INSINÖÖRI

Lisätiedot

Annukka Pakarinen Koulutuspäällikkö Hämeen ammattikorkeakoulu, HAMK Biotalouden yksikkö Bio- ja elintarviketekniikka HAMK

Annukka Pakarinen Koulutuspäällikkö Hämeen ammattikorkeakoulu, HAMK Biotalouden yksikkö Bio- ja elintarviketekniikka HAMK Annukka Pakarinen Koulutuspäällikkö Hämeen ammattikorkeakoulu, HAMK Biotalouden yksikkö Bio- ja elintarviketekniikka HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Pääväri - sininen 23 4 7 2 AMKkoulutusta Master

Lisätiedot

Ammatillisten oppilaitosten määrää vähennetään ja kunnallistetaan

Ammatillisten oppilaitosten määrää vähennetään ja kunnallistetaan Tästä lähdettiin Vuonna 2006 tuli kuluneeksi kymmenen vuotta ammatillisten opettajakorkeakoulujen syntymisestä. Opettajakorkeakoulujen toiminta alkoi elokuussa 1996, jolloin laki ammatillisesta opettajankoulutuksesta

Lisätiedot

OPPILAITOSARKISTOJEN SIJAINTILUETTELO

OPPILAITOSARKISTOJEN SIJAINTILUETTELO OPPILAITOSARKISTOJEN SIJAINTILUETTELO 4.1.2018 1.1.2018 alkaen: PAIKKAKUNTA OPPILAITOKSEN NIMI KOULUTUKSEN Kaikki, Riveria SIJAINTI 1.1.2018- Riverian arkisto, Peltola 31.12.2017 asti: PAIKKAKUNTA OPPILAITOKSEN

Lisätiedot

Myös alueen kunnossapito tapahtuu yhdessä opiskelijoiden kanssa.

Myös alueen kunnossapito tapahtuu yhdessä opiskelijoiden kanssa. Näyttelykenttä Mustialaan Hämeen ammatti-instituutti Mustiala luonnonvara-alan opetusta Mustiala sijaitsee Tammelassa - Lounais-Hämeessä, hyvien yhteyksin varrella. Etäisyydet Mustialasta lähinnä oleviin

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Pääväri - sininen Uusi, ainutlaatuinen toimintatapa: opiskelija keskiössä työelämän välitön hyöty laaja alueellinen, kansallinen ja globaali yhteistyö toimialueen menestyksen

Lisätiedot

Laki. Lain soveltam isala. Opettajankoulutustehtävä. Ammatillisen opettajankoulutuksen jäljestäminen. Muu ohjaus ja kehittämisvastuu

Laki. Lain soveltam isala. Opettajankoulutustehtävä. Ammatillisen opettajankoulutuksen jäljestäminen. Muu ohjaus ja kehittämisvastuu EV 81/1996 vp - HE 49/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laiksi ammatillisesta opettajankoulutuksesta ja erliiksi siihen liittyviksi laeiksi Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. w w w. h a m k. f i

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. w w w. h a m k. f i Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Suomen koulutusjärjestelmä KAHDEN RINNAKKAISEN PILARIN KORKEAKOULUJÄRJESTELMÄ AMK: Teoriaa ja käytäntöä 27 ammattikorkeakoulua 139 000 AMK-opiskelijaa 17 400 aloituspaikkaa

Lisätiedot

HÄMEENLINNAN KORKEAKOULUKESKUS

HÄMEENLINNAN KORKEAKOULUKESKUS HÄMEENLINNAN KORKEAKOULUKESKUS KESKUS E KAMPUS PÄHKINÄNKUORESSA HAMKissa 4 500 korkeakouluopiskelijaa ja 500 henkilökunnan edustajaa Innoparkissa 80 yritystä ja niissä noin 1000 työpaikkaa Opiskelija-asunnoissa

Lisätiedot

/kk Tutkintotaso I 19,64 Tutkintotaso II 39,23 Tutkintotaso III tai korkeampi 76,34

/kk Tutkintotaso I 19,64 Tutkintotaso II 39,23 Tutkintotaso III tai korkeampi 76,34 AVAINOTES 1.5.2018 lukien Yleinen osa Palkkiot Kielilisä (8 ) /kk Hyvä suullinen taito (8 1 mom.) 19,64 Hyvä suullinen ja kirjallinen taito (8 1 mom.) 25,19 Molempien kotimaisten kielten täydellinen hallinta

Lisätiedot

/kk Tutkintotaso I 19,87 Tutkintotaso II 39,69 Tutkintotaso III tai korkeampi 77,24

/kk Tutkintotaso I 19,87 Tutkintotaso II 39,69 Tutkintotaso III tai korkeampi 77,24 AVAINOTES 1.4.2019 lukien Yleinen osa Palkkiot Kielilisä (8 ) /kk Hyvä suullinen taito (8 1 mom.) 19,87 Hyvä suullinen ja kirjallinen taito (8 1 mom.) 25,49 Molempien kotimaisten kielten täydellinen hallinta

Lisätiedot

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus

Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus Chydenius-instituutti Kokkolan yliopistokeskus On yksi Suomen kuudesta yliopistokeskuksesta. Kokkolan yliopistokeskuksessa yhteistyötä tekevät Jyväskylän, Oulun ja Vaasan yliopistot, jotka tuovat alueelle

Lisätiedot

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus

Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Kansainvälisten hankkeiden strateginen ohjaus Myötätuulessa-laivaseminaari, 20.3.2012 Mika Saarinen, yksikön päällikkö, Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen koulutuksen kansainvälisyys uudessa KESUssa

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot

Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Palkkiot KT Yleiskirjeen 11/2015 liite 2 OVTES palkat ja palkkiot 1.1.2016 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,05 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset

Lisätiedot

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU

HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULU Kanta-Hämeen ja Etelä-Pirkanmaan ainoa korkeakoulu V.2.2C Toiminta-ajatuksemme Toimintatapamme on uusi ja ainutlaatuinen: opiskelija on keskiössä työelämä saa välitöntä hyötyä

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Pääväri - sininen. HAMK pähkinänkuoressa

Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Pääväri - sininen. HAMK pähkinänkuoressa Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK Pääväri - sininen HAMK pähkinänkuoressa 8.8.2016 Organisaatio Korkeakoulujohtaminen Yhtiökokous Hallitus Rehtori, Toimitusjohtaja Omistajat Hallinto Vararehtori Toimitusjohtajan

Lisätiedot

Kunnan. vähimmäispalkat. 1.2.2010 lukien

Kunnan. vähimmäispalkat. 1.2.2010 lukien Kunnan vähimmäispalkat 1.2.2010 lukien Kuntien kalleusluokitus I kalleusluokan kunnat: Enontekiö, Espoo, Helsinki, Hyrynsalmi, Hyvinkää, Hämeenlinna, Ii, Inari, Joensuu, Jyväskylä, Järvenpää, Kauniainen,

Lisätiedot

Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa

Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa Kananpäitä ja kansainvälistä kauppaa ammatillisen koulutuksen vientiponnisteluja TAKKissa KansainväliSYYSpäivät 2013 5.11.2013 Jyväskylä Päivi Puutio Tampereen Aikuiskoulutuskeskus TAKK Taustalla Tampereen

Lisätiedot

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien

OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien OVTES palkat ja palkkiot 1.7.2014 lukien Musiikkioppilaitosten tuntiopettajien tuntipalkkioidenn korotusprosentti 0,58 OSIO A Yleinen osa Kansalais- ja kansanopistojen tuntiopettajien tuntipalkkioden korotusprosentti

Lisätiedot

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33

Forssan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Forssan seutu :33 Forssan seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 27.3% 22.7% 2 1 9.1% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan seutu

Lisätiedot

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3.

Hämeenlinnan seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Hämeenlinnan seutu 26.3. Hämeenlinnan seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 3 14.3% 1 10.7% 5.4% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan

Lisätiedot

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18

Lahden seutu. 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) Lahden seutu :18 Lahden seutu 1. Organisaationne toiminta-alue (voit valita tarvittaessa useita vaihtoehtoja) 10 100. 9 8 7 6 4 1 5.2% 8.3% 4.2% Forssan seutu Hämeenlinnan seutu Lahden seutu Muu, mikä? Forssan seutu 5,2%

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

Liikunnanopettajakoulutuksen sisällön muutoksen historiallinen tarkastelu vuosina 1963-2007. Jukka Lahti Jyväskylän yliopisto

Liikunnanopettajakoulutuksen sisällön muutoksen historiallinen tarkastelu vuosina 1963-2007. Jukka Lahti Jyväskylän yliopisto Liikunnanopettajakoulutuksen sisällön muutoksen historiallinen tarkastelu vuosina 1963-2007 Jukka Lahti Jyväskylän yliopisto Taustaa Lähihistorian tutkimus yliopistollisesta koulutuksesta on vähäistä Koulutus

Lisätiedot

Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien

Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien Palkat ja palkkiot 1.1.2012 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 35,07 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen palkka Hinnoittelu-

Lisätiedot

HAMK VISIO. HAMKilla on innostavin korkeakoulutus ja työelämälähtöisin tutkimus. OPISKELIJAN OSAAMINEN JA OPPIMINEN KESKIÖSSÄ - YMPÄRIVUOTISESTI

HAMK VISIO. HAMKilla on innostavin korkeakoulutus ja työelämälähtöisin tutkimus. OPISKELIJAN OSAAMINEN JA OPPIMINEN KESKIÖSSÄ - YMPÄRIVUOTISESTI HAMK VISIO 2020 HAMKilla on innostavin korkeakoulutus ja työelämälähtöisin tutkimus. OPISKELIJAN OSAAMINEN JA OPPIMINEN KESKIÖSSÄ - YMPÄRIVUOTISESTI Rakenteellinen kehittäminen Esimerkkejä toiminnasta

Lisätiedot

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite

KT 8.4.2015 Yleiskirjeen 5/2015 liite OVTES:n 2014 2016 palkat ja palkkiot 1.7.2015 lukien Yleiskorotuksella 0,4 prosenttia korotetaan 1.7.2015 lukien - hinnoittelutunnuksen mukaisia peruspalkkoja, vähimmäispalkkoja sekä palkka-asteikkojen

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE16-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 2.6.2016

Lisätiedot

Hakijatilastot Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2016

Hakijatilastot Korkeakoulujen yhteishaku kevät 2016 Hakijatilastot Korkeakoulujen yhteishaku kevät 216 Hakijat ja paikan vastaanottaneet Artenomi (AMK), muotoilu, päivätoteutus 44 47 75 179 198 Bachelor of Business Administration, International Business,

Lisätiedot

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa 2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.4.2019 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,83 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.12.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta

OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot lukien. OSIO A Yleinen osa Palkkiot Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OVTES vähimmäispalkat ja palkkiot 1.5.2018 lukien OSIO A Yleinen osa Yksityisoppilaan kuulustelu (25 ) 36,47 e/kerta OSIO B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset Tehtäväkohtainen

Lisätiedot

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS

KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO KANSALAISOPISTON YLLÄPITÄMISLUPAA KOSKEVA HAKEMUS HUOM: Hakemus koskee vain vapaan sivistystyön laissa tarkoitettua koulutusta. Ilmoitetaan vain

Lisätiedot

Hämeen ammattikorkeakoulun Strategia

Hämeen ammattikorkeakoulun Strategia Hämeen ammattikorkeakoulun Strategia 25.2.2014 Janne Salminen Avoin strategointi malli Kuntayhtymän hallitus Ammattikorkeakoulun hallitus Hallitusten ja johdon seminaarit Johtoryhmä ja johtotiimit LUONNOS

Lisätiedot

Liite 2: Opiskelijakysely

Liite 2: Opiskelijakysely Liite 2: Opiskelijakysely Sukupuoli ( ) Nainen ( ) Mies Ikä ( ) 18-24 ( ) 25-30 ( ) 31-44 ( ) 45-59 ( ) yli 60 Mistä maasta olet kotoisin? (pudotusvalikko, maat) Mikä on äidinkielesi? (pudotusvalikko,

Lisätiedot

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa

numeroina TAMK Koulutusvastuu 7 koulutusalalla lähes 50 tutkinto-ohjelmaa meneillään/haussa 2015 www.tamk.fi TAMK numeroina Koulutusvastuu 7 koulutusalalla Kulttuuriala Liiketalous Tekniikka Luonnonvara-ala Sosiaali- ja terveysala Matkailu- ja ravitsemisala Ammatillinen opettajankoulutus lähes

Lisätiedot

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI

Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Oulun seudun koulutuskuntayhtymä RAHOITUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUKSEN KOMMENTOINTI Osekk lyhyesti Perustettu 15.12.1994 (varsinainen toiminta alkoi 1.8.1995) Henkilökuntaa (TA 2014) 970 Toimintatuotot (TA

Lisätiedot

KOULUTUS TULEVAISUUDESSA

KOULUTUS TULEVAISUUDESSA KOULUTUS TULEVAISUUDESSA Lukio Suomessa - Tulevaisuusseminaari 3.4.2014 Johanna Ollila, projektipäällikkö Tulevaisuuden tutkimuskeskus Turun yliopisto TULEVAISUUDENTUTKIMUS Havainnointia mm. tilastot,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8. 23.09.2015 Sivu 1 / 1 988/02.05.01/2015 144 Eräiden taiteen perusopetuksen oppilaitosten opetussuunnitelmien muutosten hyväksyminen 1.8.2015 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Leena Lemiläinen-Honkanen,

Lisätiedot

7.4.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(8) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2015

7.4.2015 PÄÄTÖSLUETTELO 1(8) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2015 1(8) HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULUN OPISKELIJAKUNTA HALLITUKSEN KOKOUS 6/2015 Aika: Tiistai 7.4.2015 Kello 15:25-19:21 Paikka: Tila 223, Visamäki Läsnä: Emma Heinänen, puheenjohtaja Lauri Säilä, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

100 vuotta. Tässä on aihetta juhlaan! Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen

100 vuotta. Tässä on aihetta juhlaan! Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen 100 vuotta Insinöörikoulutusta Suomessa Suomalainen insinöörikoulutus alkoi syksyllä 1912 silloisessa Tampereen teknillisessä opistossa. Tampereen reaalilyseon rehtori, tohtori Relander esitti vuonna 1902,

Lisätiedot

Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen

Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen Tutkintojen tunnustaminen ja rinnastaminen Opiskelupaikan hakijalle Suomessa ammatilliseen koulutukseen voi hakea peruskoulun tai lukion todistuksella Jos olet suorittanut koulutuksen ulkomailla, haet

Lisätiedot

HOPE osk perustamisleiri 3 Ahlman 25.9.2013 TERVETULOA!

HOPE osk perustamisleiri 3 Ahlman 25.9.2013 TERVETULOA! HOPE osk perustamisleiri 3 Ahlman 25.9.2013 TERVETULOA! Osuuskunnan perustamisleirit Kaikki leirit on nyt käyty! Enää edessä on osuuskunnan perustaminen. Se tulee tehdä 31.10.2104 mennessä. Osuuskunnan

Lisätiedot

KAIKKI ALKOI TYÖKOULUSTA Wetterhoffilaisen koulutuksen 125 vuotta

KAIKKI ALKOI TYÖKOULUSTA Wetterhoffilaisen koulutuksen 125 vuotta 1 EilaAnttila KAIKKIALKOITYÖKOULUSTA Wetterhoffilaisenkoulutuksen125vuotta FredrikaWetterhoffperustaaTyökoulunHämeenlinnassa FredrikaWetterhoff(1844 1905)olikutsumukseltaanopettaja.FredrikanWetterhoffin

Lisätiedot

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat

Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat Opiskeluterveydenhuoltoon oikeutetut opiskelijat 19.11.2018 Maire Kolimaa SISÄLTÖ Terveydenhuoltolaki (1326/2010) Valtioneuvoston asetus neuvolatoiminnasta, koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta selkä lasten

Lisätiedot

Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality

Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality Laboratoriohenkilökunnan koulutus; miten turvata tulevaisuuden ammattitaitoinen henkilökunta? Labquality Mikrobiologian laboratorioiden edustajien neuvottelukokous 17.10.2008 Seija Tuokko Laboratoriossa

Lisätiedot

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN Harri Koskenranta yliopettaja 1 Esityksen sisältö Laureasta Turvallisuusalan korkeakoulututkinnot Laureassa Turvan koulutuksen kehittäminen T&K&I 2 Laureasta

Lisätiedot

Hami / Lepaa Näyttötutkintotoiminta Golfkentänhoidon ammatti- ja erikoisammattitutkinto

Hami / Lepaa Näyttötutkintotoiminta Golfkentänhoidon ammatti- ja erikoisammattitutkinto Hami / Lepaa Näyttötutkintotoiminta Golfkentänhoidon ammatti- ja erikoisammattitutkinto Hämeen ammatti-instituutti Lepaa (Hattula) Puutarhaoppilaitos täytti 100 v. 2010 Suomen vanhin puutarha-alan opisto

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista

Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Ajankohtaista korkeakoulujen yhteis- ja erillishauista Opintopolku ja muut oppijan palvelut -infotilaisuus Messukeskuksessa 6.11.2015 Syksyn 2015 yhteishaku - ajankohtaista Valintojen tulokset julkaistaan

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen

Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Ammattiosaamisen näytöt ja työssäoppiminen Sisältö 3 Yleistä ammattiosaamisen näytöistä ja työssäoppimisesta 4 Opettajan näyttö- ja työssäoppimistyön korvaaminen 5 Oppilaitoksessa vai työpaikassa? 6 Matkakorvaukset

Lisätiedot

YIT HAMK yhteistyö Case-esittely. Verkkovirta-hankkeen työpaja Haaga-Heliassa Tuomas Eerola

YIT HAMK yhteistyö Case-esittely. Verkkovirta-hankkeen työpaja Haaga-Heliassa Tuomas Eerola YIT HAMK yhteistyö Case-esittely Verkkovirta-hankkeen työpaja Haaga-Heliassa 29.3.2017 Tuomas Eerola 1 YIT esittely YIT on tunnettu rakennusalan yritys, joka luo kestävää kaupunkiympäristöä rakentamalla

Lisätiedot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot

Sopimuksen mukaiset koulutuksen järjestäjät: Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue, lukiokoulutus/ Kuopion lukiot 1/5 TOISEN ASTEEN KOULUTUKSEN YHTEISTYÖSOPIMUS Juankosken sivistyslautakunta 25.3.2014 15, liite 9 Tällä sopimuksella seuraavat osapuolet sopivat Kuopion alueen toisen asteen yleissivistävän ja ammatillisen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään

Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Ammattikoulutuksen järjestäjäkenttä tänään Koulutuksen järjestäjän kehittämissuunnitelma seminaari Paasitorni 2.8.213 Erityisasiantuntija Riku Honkasalo Opetushallitus Esityksen sisältö Ammatillisen koulutuksen

Lisätiedot

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut valtioneuvostolta toimilupaa 1.1.2014 alkaen.

Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut valtioneuvostolta toimilupaa 1.1.2014 alkaen. VALTIONEUVOSTO PÄÄTÖS ammattikorkeakoulun toimiluvasta 12.12.2013 Dnro OKM/5/533/2013 Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy PL 4000 00079 Metropolia Hakemus Päätös Metropolia Ammattikorkeakoulu Oy on hakenut

Lisätiedot

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1

Tohtorit työelämässä. Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Tohtorit työelämässä Yliopettaja Pirjo Saaranen Haaga Instituutin ammattikorkeakoulu Malmin liiketalousinstituutti 1.4.2003 1 Ammattikorkeakoulut yleisesti Suomessa on 29 ammattikorkeakoulua, joiden koulutusalat

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

Elintarvikealan koulutuksen järjestäminen Hämeen ammatti-instituutissa

Elintarvikealan koulutuksen järjestäminen Hämeen ammatti-instituutissa Elintarvikealan koulutuksen järjestäminen Hämeen ammatti-instituutissa ELINTARVIKEALAN KOULUTUKSEN KEHITTÄMISPÄIVÄ OPETUSHALLITUS 23.3.2017 Elintarvikealan koulutusalat Liha-ala Meijeriala Viinintuotanto

Lisätiedot

Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset

Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset Ammattipätevyysdirektiivin (2005/36/EY) muutokset Hyvinvointialojen koulutustarjonnan tulevaisuus keskustelutilaisuus ammattikorkeakouluille 11.3.2014 Hallitusneuvos Maiju Tuominen Ammattipätevyysdirektiivi

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus

Koulutuskeskus Salpaus Koulutuskeskus Salpaus Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä Päijät-Hämeen koulutuskonserni -kuntayhtymä on maakunnallinen koulutuksen järjestäjä, kehittäjä ja ylläpitäjä. Koulutuskeskus Salpauksen,

Lisätiedot

HAMK Biotalous Biotalous yksi hallituksen kärjistä

HAMK Biotalous Biotalous yksi hallituksen kärjistä Päivän ohjelma Opetus HAMKissa ja Biotalouden yksikössä Esimerkkejä yhteistyöstä Ideointisessio Synergiaetujen löytäminen Yhteistyön mallit Konkreettisia eteenpäin kehitettäviä aihioita HAMK Biotalous

Lisätiedot

RAAHEN TEKNIIKAN JA TALOUDEN KAMPUSTA KOSKEVA SELVITYS

RAAHEN TEKNIIKAN JA TALOUDEN KAMPUSTA KOSKEVA SELVITYS RAAHEN TEKNIIKAN JA TALOUDEN KAMPUSTA KOSKEVA SELVITYS Pertti Törmälä 22.1.2010 Selvitystarve Ammattikorkeakoulun Raahen toimipisteen mahdollisuudet toimia ammattikorkeakoulun toimipisteverkossa arvioidaan

Lisätiedot

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Lisätiedot

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu

Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu Kansalais- ja työväenopistojen vapaus ja vastuu SVV- luentosarja 2015-2016 Ma= Korolainen, Pilvi Mansikkamäki, Ma= Saari Laki vapaasta sivistystyöstä (21.8.1998/632 ja 29.12.2009/1765) 1 Vapaan sivistystyön

Lisätiedot

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3)

YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) YLEINEN AMMATINVALINNAN PERUSTE OPISKELIJOILLE 1(3) Ammatin sisällöllinen kiinnostavuus 34 40 21 4 1 4,00 Ammatin hyvä imago 35 41 14 8 3 10 55 25 10 38 37 23 3 44 44 12 35 22 26 9 9 10 50 40 60 40 8 32

Lisätiedot

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus

HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus HAMK / Ammatillinen opettajakorkeakoulu / Ammatillinen opettajankoulutus Opetusharjoittelu ammatillisessa opettajankoulutuksessa VE17-verkko-opiskeluryhmien infotilaisuus Adobe Connect -istunto 6.6.2017

Lisätiedot

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin

Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin Muistio 1 (9) Piekkala 21.6.2011 Soveltamisohje ammatillisen koulutuksen opettajien kelpoisuusvaatimusten muutosten vaikutuksesta palvelussuhteen ehtoihin OSIO A Yleinen osa Valtioneuvoston asetus opetustoimen

Lisätiedot

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia

Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia Satakunnan maakunnallinen yrittäjyyskasvatuksen strategia 2010-2015 Satakunnan YES-keskus Projektipäällikkö Jenni Rajahalme Miksi maakunnallinen strategia? - OKM:n linjaukset 2009 herättivät kysymyksen:

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO ARMANIN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA

AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA AMMATILLISELLA KOULUTUKSELLA OPISKELUPAIKAN VALINTA ON ISO PÄÄTÖS, MUTTA LOPPUELÄMÄÄSI SE EI LUKITSE. UNELMA-AMMATTIIN VOI PÄÄTYÄ MONTAA ERI REITTIÄ JA MINKÄ IKÄISENÄ TAHANSA. KATSO MARIAN TARINA TÄSTÄ

Lisätiedot

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO

Opiskelu ulkomailla. Maailmalle! Linda Tuominen, CIMO Opiskelu ulkomailla Maailmalle! 15.11.2016 Linda Tuominen, CIMO Opiskelu Työharjoittelu Nuorisotoiminta Vaihtoehtoja kansainvälistymiseen Tutkintoopiskelu Ammatillinen koulutus Vapaaehtoistyö Vaihtoopiskelu

Lisätiedot

inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin

inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin inka Koulutuksen arviointijärjestelmä Apuväline ammatillisille oppilaitoksille palautteenkeruuseen ja itsearviointiin Jyväskylän yliopiston täydennyskoulutuskeskus tarjoaa tukipalveluja koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Kehittämishankkeet ja korkeakoulujen yhteinen visio. Rehtori Pertti Puusaari, Hämeen ammattikorkeakoulu

Kehittämishankkeet ja korkeakoulujen yhteinen visio. Rehtori Pertti Puusaari, Hämeen ammattikorkeakoulu Kehittämishankkeet ja korkeakoulujen yhteinen visio Rehtori Pertti Puusaari, Hämeen ammattikorkeakoulu Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen ICT:n ohjausyhteistyö (ka.csc.fi) Opetus- ja kulttuuriministeriön

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Perussopimus 1.6.2017 Sivu 22/14 Perussopimus 1.6.2017 Sivu 23/14 Perussopimus 1.6.2017 Sivu 24/14 Perussopimus 1.6.2017 Sivu 25/14 Perussopimus 1.6.2017 Sivu 26/14 Perussopimus 1.6.2017 Sivu 27/14 Perussopimus

Lisätiedot

Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta

Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta Ilkka Virtanen Tekniikka osaksi Vaasan yliopistoa - Virstanpylväitä kolmen vuosikymmenen ajalta 25.11.2014 Tekniikan ala mukana suunnitelmissa Kauppakorkeakoulun alusta alkaen Muistio 7.2.1967, VKKK:n

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto

Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen reformin vaikutukset vankilakoulutukseen Ylijohtaja Mika Tammilehto 12.12.2017 TARVELÄHTÖISTÄ KOULUTUSTA Uusi ammatillinen koulutus 1.1.2018 alkaen Henkilökohtaistaminen VANKILAOPETUS

Lisätiedot

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ylä-Savon ammattiopisto. Kari Puumalainen Kuntayhtymän johtaja / rehtori

Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ylä-Savon ammattiopisto. Kari Puumalainen Kuntayhtymän johtaja / rehtori Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä / Ylä-Savon ammattiopisto Kari Puumalainen Kuntayhtymän johtaja / rehtori Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Omistajakuntien maantieteellinen pinta-ala: 9310 km2 (vrt. Uusimaa

Lisätiedot

Onko hanketyön tuloksista eväitä opetukseen terveysalalla?

Onko hanketyön tuloksista eväitä opetukseen terveysalalla? Onko hanketyön tuloksista eväitä opetukseen terveysalalla? Kommenttipuheenvuoro viljelijälämpöyrittäjien työturvallisuusseminaarissa 10.11.2008 KT, tth, Ritva Kuoppamäki Terveiset SeAMK Sosiaali- ja terveysalan

Lisätiedot

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA

SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA SOTKAMON KANSALAISOPISTON LAATUKÄSIKIRJA Sotkamon kansalaisopiston henkilöstö on työstänyt Osaava - koulutuksen aikana vuosina 2011 2012 opistolle räätälöityä laatukäsikirjaa. Käsikirja on EFQM (European

Lisätiedot

Vastata päihdetyön koulutuksen kehittämisen tarpeeseen osana päihdepalveluiden laadun kehittämistä Koulutuksen tavoitteena on päihdeasiantuntemuksen t

Vastata päihdetyön koulutuksen kehittämisen tarpeeseen osana päihdepalveluiden laadun kehittämistä Koulutuksen tavoitteena on päihdeasiantuntemuksen t Oulun- ja Lapin yliopistot Oulun seudun-, Kemi-Tornion- ja Rovaniemen ammattikorkeakoulut yhteistyö korkeakoulujen yhteisten Päihdetyön opintojen toteuttamiseksi alkanut vuoden 2008 alussa Rahoitus ESR,

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

Ohjaus ja osaamisidentiteetti Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus

Ohjaus ja osaamisidentiteetti Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus Ohjaus ja osaamisidentiteetti 1.11.2018 Johanna Ollila, projektipäällikkö Turun yliopisto, Tulevaisuuden tutkimuskeskus OSATA Osaamispolkuja tulevaisuuteen Kohderyhmät: 2. asteella opiskelevat nuoret,

Lisätiedot

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle? Opiskelijoiden liikkuvuus Pohjoismaissa seminaari 3.12.2009 Kuopio Merja Kuokkanen/Kansainväliset opiskelijapalvelut, Itä Suomen yliopisto, Joensuun kampus Mitä Nordplus ohjelmalla on tarjota opiskelijalle?

Lisätiedot

Opetushallituksesta saatujen tietojen käyttö Kelassa

Opetushallituksesta saatujen tietojen käyttö Kelassa KELA Opetushallituksesta saatujen tietojen käyttö Kelassa 19.1.2012 Tässä dokumentissa kerrotaan tiivistetysti mitä tietoja Kela saa Opetushallitukselta sekä mihin saatuja ja tällä hetkellä käytetään.

Lisätiedot

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys

Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansanopistojen tarjoamat mahdollisuudet urapolun eri vaiheissa Ohjauksen ajankohtaisfoorumi: Koulunsa päättävien palvelut 24.3.2017 kehittämispäällikkö Tytti Pantsar, Suomen Kansanopistoyhdistys Kansaopistoista

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja

Lisätiedot

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus

Malmin lentokentän tulevaisuus. Malmin lentokentän tulevaisuus Tutkimuksen toteuttaminen Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta. Malmin lentokenttää koskevat kysymykset esitettiin Uudellamaalla asuville. Yhteensä tehtiin 1.023 haastattelua.

Lisätiedot

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS

LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi

Lisätiedot

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš YLEISTÄ

Saamelaisalueen koulutuskeskus Sámi oahpahusguovddáš YLEISTÄ YLEISTÄ SOGSAKK perustettu säätämällä laki L545/93 ja asetus A649/93 valtion oppilaitos kotipaikka Inarin kunta opetuskielet suomi ja saame, myös muut kielet mahdollisia YLEISTÄ Saamelaisalueen koulutuskeskus

Lisätiedot