Insolvenssioikeus - aineopintotentti mallivastaus tehtävään 1

Transkriptio

1 Insolvenssioikeus - aineopintotentti mallivastaus tehtävään 1 Tapauksessa on kyse lainvoimaa vailla olevan maksutuomion täytäntöönpanosta, velallisen oikeudesta saada ulosottomieheltä maksuaikaa sekä palkan ulosmittauksen vaihtoehtona maksusuunnitelmasta ja sitä turvaavasta ulosmittauksesta. a) Käräjäoikeuden maksutuomion täytäntöönpano voidaan aloittaa, vaikka tuomio ei vielä olisi tullut lainvoimaiseksi eli siihen voitaisiin vielä hakea muutosta (UK 2:5). Säännöksen nojalla velallisen omaisuutta voidaan siten ulosmitata, mutta sen myynti vaatii pääsääntöisesti velallisen suostumuksen. Ulosottomies voisi siten tapauksessa voinut laillisesti ulosmitata esim. Villen palkan, jos hän ei maksaisi saatavaa määräpäivään mennessä. b) Tapauksessa tilanne ei olisi ollut Villelle edullisempi, vaikka hän olisi jäänyt pois käräjäoikeuden istunnosta. Vastaajan poissaolo olisi antanut tuomioistuimelle mahdollisuuden ratkaista asia yksipuolisella tuomiolla. Yksipuolinen tuomio voidaan panna täytäntöön kuten lainvoimainen tuomio eli ehdoitta loppuun asti (UK 2:9). Velalliselle ei tarvitse varata tilaisuutta tulla kuulluksi sillä perusteella, että ulosottoperusteena on yksipuolinen tuomio c) Velallisella ei ole ehdotonta oikeutta saada aina maksuaikaa ulosotossa olevan velkansa suorittamiseen. Ulosottomies ei myönnä maksuaikaa viran puolesta, vaan velallisen pyynnöstä. Maksuaikaa voidaan myöntää vain erityisestä syystä ja edellytyksellä, että velallinen todennäköisesti maksaa saatavan maksuajan kuluessa (UK 4:6). Ulosottomiehen on toisin sanoen arvioitava velallisen olevan sekä maksuhaluinen että maksukykyinen voidakseen myöntää tälle maksuaikaa. Voidakseen arvioida, onko asiassa erityinen syy saada maksuaikaa, ulosottomiehellä on oikeus pyytää velalliselta perusteluja ja lisätietoja. Tapauksessa esimerkiksi Villen saama uusi työpaikka saattaisi olla sellainen erityinen syy, joka oikeuttaa maksuajan saamiseen. d) Palkan ulosmittauksen vaihtoehtona voidaan velalliselle vahvistaa kirjallinen maksusuunnitelma, jonka perusteella velallinen maksaa suoritukset suoraan ulosottomiehelle (UK 4:59). Työnantajalle ei tällöin toimiteta maksukieltoa, eikä työnantaja tilitä palkasta osuutta ulosottoon, kuten palkan ulosmittauksessa tapahtuu. Maksusuunnitelman vahvistaminen edellyttää, että velallinen tekee uskottavaksi, että hän suorittaa maksut suunnitelman mukaisesti ulosottomiehelle. Maksusuunnitelman vahvistamiseen ei tarvita velkojan tai velallisen työnantajan suostumusta tai muutakaan myötävaikutusta. e) Ulosottomies voi tarvittaessa suorittaa turvaavan ulosmittauksen maksusuunnitelman varmistamiseksi (UK 4:62). Turvaava ulosmittaus merkitsee sananmukaisesti omaisuuden ulosmittaamista turvaamistarkoituksessa, eikä täytäntöönpano etene tällaisesta ulosmittauksesta myynti- ja tilitysvaiheen, ellei velallinen laiminlyö esim. maksusuunnitelmaa, jonka turvaamiseksi ulosmittaus on suoritettu (UK 4:1.2). Villen auto voisi siten joutua turvaavan ulosmittauksen kohteeksi maksusuunnitelman varmistamiseksi. Jos Ville kuitenkin noudattaisi maksusuunnitelmaa asianmukaisesti, ei autoa realisoitaisi. Turvaava ulosmittaus ei myöskään välttämättä estäisi Villeä käyttämästä autoaan (arg. UK 4:31).

2 2/X/2013 MALLIVASTAUS Kysymys, joka on mukaelma todellisesta tapauksesta, liittyy saneerauksen aloittamisedellytysten (6 ) ja esteiden (7 ) problematiikkaan. Se on myös esimerkki tapauksesta, jossa sääntelyn toteutus ei vastaa kovinkaan hyvin sääntelyn taloudellista taustalogiikkaa. Insolvenssioikeudessahan lähtökohtana on, että saneerausmenettely on rehabilitaatiota, jolla velallisyrityksen maksukyky palautetaan tai säilytetään. Ajatus on, että saneeraustoimien jälkeen yritys jatkaa suurin piirtein entistä toimintaansa. Konkurssi taas on likvidaatiota, jossa velallisyrityksen liikeomaisuus myydään ulkopuoliselle ja liiketoiminta sen nimissä harjoitettuna päättyy. Asia erikseen on, että käytännössä liikeomaisuus ehkä pääsääntöisestikin myydään toimivana kokonaisuutena. Voi olla, että liiketoimintaa ehkä harjoitetaan pakkomyynnin ulkonaisesti saman laajuisena ja laatuisena kuin ennen konkurssiakin, se vain tapahtuu toisen oikeussubjektin nimissä. Saneerausmenettelyn aloittamisen rakenteellinen ongelma on, että saneerauksesta pääteltäessä ei aina osata sanoa, pystytäänkö velallisyrityksen toiminta järjestelmään uudelleen (jolloin liiketoimintaa jatketaan saman oikeussubjektin nimissä) vai päädytäänkö lopulta myymään sen liikeomaisuus ulkopuoliselle. Tämä selviää vasta, kun yrityksen tila on selvitetty ja ohjelmaehdotuksesta on neuvoteltu. Saneerauksen kannalta osittainen myynti ei tuhoa saneerauksen perusideaa, sen sijaan kaiken liikeomaisuuden myyminen näin tekee. Saneerausmenettelyyn jäävät vain saneerausvelat ja kauppahinta, joten velallisen maksukykyä on mahdotonta palauttaa. Jos jo alun perin tiedetään, että omaisuus tulee myytäväksi, saneerausta ei saisi aloittaa, koska maksukyvyttömyyttä tai sen uhkaa ei tällöin voida saneerauksen avulla poistaa (7.1 :n 1-k). Myyntihän sinänsä saa aikaan sen, että uhkaavasta maksukyvyttömyydestä tulee todellinen ja todellinen maksukyvyttömyys jää pysyväksi - ellei poikkeuksellisesti kauppahinta riitä kaikkien velkojen maksamiseen, mitä ei juuri käytännössä tapahdu. Laissa kuitenkin varaudutaan siihen, että vasta saneerauksen aloittamisen jälkeen havaitaan, että liikeomaisuus on, toisin kuin odotettiin, myytävä ulkopuoliselle. Periaatteessa esteperuste toimii tällöin saneerauksen keskeyttämisperusteena; toisin sanoen aloitettu menettely tulisi keskeyttää (7.3 :n 1 virke). Aloittamisen jälkeen on nimittäin käynyt ilmi 1 momentissa tarkoitettu seikka. Seuraava virke määrää kuitenkin poikkeuksen tähän drakoniseen pääsääntöön. Menettelyä saadaan jatkaa - eli sitä ei tarvitse keskeyttää - jos on todennäköistä, että yrityksen varallisuus tai sen olennainen osa voidaan luovuttaa tämän lain mukaisessa järjestyksessä. Yrityssaneerauslaki ei sisällä erikoista myyntijärjestelyä, joten luovuttaminen lain järjestyksessä tapahtuu siten, että siitä määrätään saneerausohjelmassa, velallinen myy selvittäjän suostumuksella omaisuuden ja varat jaetaan ohjelman mukaisella tavalla.

3 Tässä tapauksessa aloittamisedellytykset selvästikin vallitsevat. Käsitteellisesti hakemus ei ole lain tarkoittama yhteishakemus (6.1 :n 1-k). Kahden velkojan vaatimus ei täyty, koska toisen velkojan lausumaa on vaikea tulkita hakemuksen puoltamiseksi, se on vain jonkinlaista ei-vastustamista, mille laki ei anna merkitystä. Selvää kuitenkin on, että toinen aloittamisedellytys - uhkaava maksukyvyttömyys - vallitsee. Mikään ei viittaa siihen, että tilintarkastajan perusteltua näkemystä olisi syytä epäillä. Sen sijaan esteperusteiden tulkinta muodostuu pulmaksi, jos Alahärmän Rele Oy:n ennustama kehitys otetaan lähtökohdaksi. Sen sijaan Calibra Oy:n oma hypoteesi kehityksestä ei täytä mitään esteperusetta. Toimintojen keskittäminen (ja turhien yksiköiden lopettaminen) on tavanomainen saneeraustoimenpide. Näin 1-kohdan esteperuste eli niin sanottu syvä maksukyvyttömyys ei tule sovellettavaksi. On myös syytä olettaa, että velkojat eivät vastusta kaavailtua toimenpidettä siinä määrin, että yleinen esteperuste täyttyisi, toisin sanoen ohjelman aikaansaamiselle tai vahvistamiselle ei olisi edellytyksiä (5-k). Näin ollen tässä tapauksessa estettä saneearuksen aloittamiselle ei ole eikä asian varmistuminen suuntaan tai toiseen myöhemmin anna perustetta saneerausmenetetlyn keskeyttämiseksi. Ensimmäisessä, Alahärmän Rele Oy:n esiintuomassa skenaariossa voidaan joko seurata legalistista ja kirjaimellista tulkintalinjaa tai hakea joustavampaa tulkintaa. Kaiken kaikkiaanhan laki ei suoraan kiellä tällaista realisaatiosaneerausta (mitä termiä siitä on käytetty), se on vain järjestelmän vastainen. Legalistisella tulkinnalla - hakemus hylätään - ei voiteta mitään, se tuottaa vain lisäkustannuksia, koska yritys joutuu hakemaan konkurssia tai joku velkoja sen tekee. Näin ollen saneerauksen aloittaminen on taloudellisesti perusteltua. Päätöstä voidaan perustella myös sillä, että kaikki näkemykset ovat tässä vaiheessa vain olettamuksia, sellaista varmuutta tai vahvaa todennäköisyyttä, johon päätös hakemuksen hylkäämisestä voitaisiin perustaa, ei vallitse. Velkoja-autonomisen päätöksenteonkin kannalta on oikein, että velkojat saavat tilaisuuden ratkaista, haluavatko he hoitaa tämän tapauksen saneerauksen vai konkurssin kautta. Toisin sanoen tapausta arvostellaan 1-kohdan esteperusteen sijasta 5- kohdan yleisen esteperusteen kannalta. Tämä merkitsee, että saneerausmenettely aloitetaan. Se, miten asian käsittely jatketaan, riippuu aineellisesta tulkinnasta. Joustavassa tulkinnassa lisäkäsittelyä ei tarvita, vaan tuomari voi päättää saman tien saneerausmenettelyn aloittamisesta. Sen sijaan legalistisessa tulkinnassa asianosaisille on varattava tilaisuus oikeudelliseen argumentointiin siitä, miten sovellettavia lainkohtia tulisi tulkita. Tähän voidaan käyttää joko yksilöityjä kirjallisia lausumia tai järjestettyä suullista käsittelyä. Todettakoon, että ihanteellisessa prosessissa tuomari myös ensimmäisessä tapauksessa kertoo etukäteen omaksumastaan tulkinnasta ja varaa asianosaisille tilaisuuden lausua mielipiteensä. Tässä tilanteessa se kuitenkaan ei, kun sovellettavakst lainkohdat ovat tiedossa, tunnu ainakaan välttämättömältä. Sallittua se toki on. Ajateltavissa on myös eräänlainen keskitien ratkaisu. Saneerausmenettelyä ei vielä aloiteta, mutta tuomioistuin määrää väliaikaisen selvittäjän (8.2 ). Väliaikaisen selvittäjän tehtäviinhän kuuluu velallisen toiminnan seuranta ja tietojen kerääminen aloittamisesta päättä mistä varten. Väliaikainen selvittäjä luultavasti pystyy hankkimaan nykyistä varmemman tiedon siitä, mitä skenaariota mahdollinen saneeraus seuraisi. Ihanteellinen tämä ratkaisu ei ole, kos-

4 ka se johtaa pitkittyvään saneerausaseman vireilläoloon, mikä taas haittaa yrityksen liiketoimintaa, eikä lopullista varmuutta tälläkään tavalla todennäköisesti saavuteta. Mallivastaus kysymys nro 3 Miten yksityishenkilön velkajärjestelyssä kohdellaan seuraavia velkoja: a) Ennen velkajärjestelyn alkamista syntynyttä velkaa? Pääsäännön mukaan velkajärjestelyn piiriin kuuluvat ainoastaan ennen velkajärjestelyn alkamista syntyneet velat. Näiden velkojen maksamiseksi laaditaan maksuohjelma. b) Velkajärjestelyn alkamisen jälkeen syntynyttä velkaa? Velkajärjestelyn alkamisen jälkeen syntyneet velat eivät kuulu velkajärjestelyn piiriin. Ne on maksettava niiden normaalien ehtojen mukaisesti, eikä velkajärjestely tuo niiden maksamiseen helpotusta. c) Ennen velkajärjestelyn aloittamista kertynyttä velkojen korkoa? Velkojen korot kuuluvat velkajärjestelyn piiriin. Ennen velkajärjestelyn aloittamista kertynyttä korkoa käsitellään samoin kuin pääomaa eli käytännössä se lisätään pääomaan. d) Ennen velkajärjestelyn alkua vanhentunutta velkaa? Velan vanhentuminen otetaan huomioon, eikä ennen velkajärjestelyn alkua vanhentunutta velkaa merkitä maksuohjelmaan. e) Epäselvää velkaa? Tuomioistuimen tulee arvioida, minkä suuruisena maksuohjelmaan merkitään velka, jonka perusteesta tai määrästä on riitaa tai joka on muutoin suuruudeltaan tai perusteeltaan epäselvä. Mahdolliset riitaisuudet saatavien suuruudesta ratkaistaan maksuohjelmassa tai, jos se ei käy päinsä, erillisessä oikeudenkäynnissä. f) Tuntematonta velkaa? Myös ns. tuntematon velka eli velka, jota velallinen tai velkoja ei ole ilmoittanut, kuuluu periaatteessa velkajärjestelyn piiriin. Velat eivät prekluoidu. Jos tuntematon velka tulee esiin myöhemmin, joko ennen maksuohjelman päättymistä tai sen jälkeen, velallisen tulee lähtökohtaisesti maksaa sille sama jako-osuus kuin muillekin velkojille. Maksuohjelman aikana esiin tullut tuntematon velka voi johtaa ohjelman muuttamiseen muidenkin velkojen osalta, jos lisäjako-osuuden vahvistaminen johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen.

5 Mallivastaus kysymys nro 4 Konkurssivelka eli velkojan näkökulmasta konkurssisaatava on saatava, jota koskeva velallisen sitoumus tai muu oikeusperuste on syntynyt ennen konkurssin alkamista. Konkurssin alkamisella tarkoitetaan tässä yhteydessä velallisen asettamista konkurssiin. Ei siis ole merkitystä, milloin saatava erääntyy. Saatava on konkurssisaatava vaikka se erääntyy alkuperäisten ehtojen mukaisesti vasta konkurssin jälkeen. Kuten määritelmästä käy ilmi, konkurssisaatavan ja massasaatavan rajanvedon kannalta ratkaisevaksi nouse se seikka, mihin saatavan perustuva oikeustosiseikasto eli sen oikeusperuste ajoittuu. Oikeusperuste voi olla velallisen sitoumus, velallisen vahingonkorvausvastuun aiheuttava käyttäytyminen tai suoraan laista johtuva maksuvelvollisuus. Koko oikeusperusteen ei tarvitse ajoittua konkurssia edeltävästi, vaan riittää, että olennainen osa saatavan perustavaa tosiseikasta on toteutunut ennen konkurssin alkamista. Massavelalla (tai velkojan näkökulmasta massasaatavalla) tarkoitetaan sellaista velkaa, josta konkurssipesä velallissubjektina vastaa. Voidaan erottaa kolme massavelkojen ryhmää: konkurssikustannukset, konkurssipesän sitoumukseen perustavat velat sekä velat, joista konkurssipesä on lain mukaan vastuussa. Velallinen vastaa massavelasta vain konkurssipesän kuuluvalla varallisuudellaan. Sen sijaan konkurssisaatavasta velallinen ei vapaudu vastaamasta, vaikka niille ei kerrykään konkurssissa täyttä suoritusta. Poikkeuksena tästä on pesänhoitajan palkkion ja kustannusten korvaus, kun konkurssi peruuntuu tai raukeaa. Konkurssisaatavat selvitetään konkurssin velkaselvittelyssä. Velkaselvittelyllä tarkoitetaan sitä menettelykokonaisuutta, joka muodostuu saatavien ottamisesta jakoluetteloehdotukseen, siihen otettujen saatavien riitautuksista sekä jako-osuuteen oikeuttavien saatavien lopullisesta vahvistamisesta. Massasaatavat jäävät velkaselvittelyn ulkopuolelle. Massavelat käyvät yleensä ilmi konkurssipesän kirjanpidossa, vaikka niiden oikeudellinen status ei riipu siitä. Massavelkoja ei saa valvoa konkurssissa, vain tällainen valvonta tulee jättää tutkimatta. Massavelkoja selvitetään tarvittaessa erilisissä oikeudenkäynneissä, jossa asianosaisina ovat konkurssipesä ja massavelan velkoja. Säännöksiä siitä, milloin ja miten massavelat maksetaan, ei ole konkurssilaissa. Yleisen periaatteen mukaan ne maksetaan pesän varoista sitä mukaan kuin ne erääntyvät. Näin ne tulevat tyypillisesti suoritetuiksi päältäpäin eli ennen muita velkoja. Rutiinimaisten massavelkojen asianmukainen maksaminen on juoksevaa hallintoa, josta pesänhoitaja vastaa.