Elektroniikka (&säätötekniikka) Elektroniikka II (& Analoginen säätö) 5+(3+2)
|
|
- Heidi Saarinen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Oppiaine: Kurssi: Opintopisteet: Mahdollinen toteutusajankohta: Lähipäivä: Kotitehtävät: Isompi projektityö: Tavoiteet: Arviointi: Palaute: Materiaalit: Elektroniikka (&säätötekniikka) Elektroniikka II (& Analoginen säätö) 5+(3+2) Kevät 2012, periodit III ja IV Opettajat pitävät tietoiskuja (valmentavat tehtäviin ja simulaatioihin) Opiskelijat laskevat annettuja laskutehtäviä Opiskelijat harjoittelevat annettuja simulaatiotehtäviä Pienryhmätyöskentelyä Esiintymistaitoja Ryhmässä tehtävä pieni projekti Jokaisella ryhmällä yksi aihe Eri ryhmillä projekti alkaa eri viikoilla Ryhmä = 5 opiskelijaa Kurssin osaamistavoitteet on kirjattu wikiin kunkin lähipäivän kohdalle Substanssiosaamisen lisäksi tavoitteena on kehittää ryhmätyötaitoja ja lisätä esiintymisvarmuutta sekä oppia tiedonhaun menetelmiä Ei tenttiä Arvosana muodostuu ryhmän tuotoksista Oma arvosana voi nousta tai laskea oman aktiivisuuden ja vertaisarvioinnin perusteella Aktiivisuus tarkoittaa osallistumista omien kykyjensä mukaan Kurssia ei voi läpäistä vain olemalla paikalla ja tekemättä mitään Kuuden viikon jälkeen enismmäinen välipalaute Kurssin lopussa toinen palaute Projektistyöstä erillinen palaute Palaute sekä omalle ryhmälle että opettajille Myös itsearviointi Kurssikirjat käytössä koko kurssin ajan Opiskelijat saavat tuottaa materiaalia Tietoiskukalvot joka lähikerralla
2 Opetustilat: Opettajat: Opetustilat: Kontaktiopetus uudessa Riihessä Kotitehtävät ja projektit ryhmätyötilassa Osa pohdinnasta verkossa wikissä Elektroniikan osuus, Sanna Heikkinen Säädön osuus, Samuel Aulanko Riihi = ryhmätyöskentelyopetustila Otakaari 5:ssä Ryhmätyötila = opiskelijoiden pienryhmän valitsema kokoontumipaikka, joka voi olla fyysinen tila tai verkko Osa ryhmätyöskentelystä tapahtuu pakostakin kurssin wikissä Miten opettaja ohjaa? Mitä opiskelija Ja syntyykö Miten tuotoksia Käytössä aineistoja? Oppimisympäristö Viikko tai opiskelijaryhmä tekee? jotain näkyvää? arvioidaan? Mitä? Vko 3 1. lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi Vko 4 1. lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi 2. lähipäivä Suunniteltu pieni systeemi Tehtävät hyv/hyl Lisämateriaali kohinasta Riihi Vko5 1. lähipäivä 2. lähipäivä Simulaatiotuloksia Suunniteltu pieni systeemi Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Tehtävät hyv/hyl Lähipäivissä tutorina Termitaulukko Riihi Riihi Isompi projektityö alkaa Suunnitelmia, laskuja Erilliset ohjeet Ryhmätyötila Yleiskatsaus aiheeseen Aloitusmateriaali Vko6 1. lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi Isompi projektityö jatkuu Yhden systeemin tarkempi rajaus Ryhmätyötila Vko 7 1. lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi Isompi projektityö jatkuu Simulaatiotuloksia ja laskuja Ryhmätyötila Valitaan syventymisalue
3 Vko 8 1. lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi Isompi projektityö jatkuu Kokonaisesittely Ryhmätyötila Linkitys tosielämään Valittu pienempi aihe Vko 9 1. lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi Isompi projektityö valmiina Esityspaketti, mihin päädyttiin Esitys, ratkaisuja, muut kommentoi Ryhmätyötila Vko lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi Vko lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi Vko lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi Vko lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi 2. lähipäivä Suunniteltu pieni systeemi Tehtävät hyv/hyl Manuaalit, datalehdet Riihi Vko lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi 2. lähipäivä Suunniteltu pieni systeemi Tehtävät hyv/hyl Osa toisesta kirjasta Riihi Vko lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi Vko lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi Vko lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi 2. lähipäivä Suunniteltu pieni systeemi Tehtävät hyv/hyl Opiskelijat tuottavat lisää Riihi Vko lähipäivä Simulaatiotuloksia Lähipäivän aktiivisuutta seurataan Lähipäivissä tutorina Riihi 2. lähipäivä Suunniteltu pieni systeemi Tehtävät hyv/hyl Regudokumentti Riihi Kotitehtäviä Esitetään jo 2. lähipäivässä Wikissä kommentoimassa Ryhmätyötila
4
5
6
Kohti tentitöntä matematiikkaa
Kohti tentitöntä matematiikkaa Riikka Nurmiainen Esitys Matematiikan, fysiikan ja kemian AMK-opettajien päivillä 2152015 Arviointikokeiluja talotekniikan matematiikan opintojaksoilla Miksi? Koska laskemalla
Verkko-ope 2.0. Moduuli 1 (Opettaja verkkoopetuksen laadun kehittäjänä)
Verkko-ope 2.0. Moduuli 1 (Opettaja verkkoopetuksen laadun kehittäjänä) Tuutortapaaminen 8.10. Päivän ohjelma 9.45-10.45 Moduuli 1/teema 1 (Opettaja verkko-opetuksen laadun kehittäjänä), PBL työskentelyn
Havainto-taidejakso Tarkempi aikataulu kurssiohjelman mukaisesti Opetuspaikkana Otakaari 1A
Arkkitehtuuri 1 vsk Periodi I Viikot 37-41 Arkkitehtuuri 1 vsk Periodi I Viikot 42-43 Huom! Periodin viimeiset kaksi vkoa! Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai :00 :00 :00 :00 1..20 Opintoinfo
ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät. Yleistä
Aalto University Comnet ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät Kurssisuunnitelma, kevät 2016 Olav Tirkkonen, Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos, Aalto-yliopisto Yleistä Esitiedot: (kurssi
CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen, syksy 2016
CHEM-A1200 Kemiallinen rakenne ja sitoutuminen, syksy 2016 Kontaktiopetus 70 h Luennot 44 h Laboratoriotyöt 24 h + 2 h = 26 h Oma työ 65 h Laskutuvat ja kotitehtävät 24 h Laboratoriotöiden loppuraportti
ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät
A! Aalto University Comnet ELEC-C7230 Tietoliikenteen siirtomenetelmät Kurssisuunnitelma, kevät 2018 Olav Tirkkonen, Tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitos, Aalto-yliopisto A! Yleistä Esitiedot:
Ma Ti Ke To Pe. Periodin alku yhteisen opetuksen yksikön opetusta: 9 Havainto-taidejakso viikot Otakaari 1 & Miestentie 3
Arkkitehtuuri 1 vsk Periodi I Viikot 37-43 Periodin alku yhteisen opetuksen yksikön opetusta: Havainto-taidejakso viikot 37-41 Otakaari 1 & Miestentie 3 ti 1..20 Opintoinfo * ARK-A00 1 Luennot L1 ARK-A00
Radiojournalismi, ryhmä B periodi I, (elo-lokakuu 2015)
Sheet1 Radiojournalismi, ryhmä B periodi I, (elo-lokakuu 2015) Printtaa vaakasuorassa, lukuohje toistuu kunkin periodin tuntikaavion lopussa JOVA15 vastuuopettaja Gilbert Granholm, kurssin opettajina lisäksi
CT30A9001 Tietoliikennetekniikan seminaari 2. INFOLUENTO (k2010) Kari Heikkinen Lappeenrannan teknillinen yliopisto
CT30A9001 Tietoliikennetekniikan seminaari 2 INFOLUENTO (k2010) Kari Heikkinen Lappeenrannan teknillinen yliopisto Wikissä Sisältö: Yleinen orientoituminen ja järjestäytyminen Kurssin arvostelun ja arvosanan
Matematiikan oppimisen uudet tuulet Metropolia Ammattikorkeakoulun talotekniikan koulutusohjelmassa
Matematiikan oppimisen uudet tuulet Metropolia Ammattikorkeakoulun talotekniikan koulutusohjelmassa Riikka Nurmiainen riikka.nurmiainen@metropolia.fi Arviointikokeiluja talotekniikan matematiikan opintojaksoilla
Linjakas palaute TAHI Palautteen pedagogiikkaa
Linjakas TAHI Palautteen pedagogiikkaa Markku Ihonen 24.9.2012 markku.ihonen@uta.fi Yleistä opiskelijapalautteesta 1 arvioidaan sitä, mihin voidaan vaikuttaa kaikki muodostaa yhdessä tärkeän tietopohjan
Tervetuloa työpajaan!
HOPS-työpaja SISU-järjestelmä HOPS-työpajat 2017 https://wiki.aalto.fi/pages/viewpage.action?pageid=120475067 Amanda Grannas, Anu Castrén ja Winnie Liu Tervetuloa työpajaan! Ohjelma: Esittäytyminen Sovelluksen
SOSNET: Muutosjohtaminen sosiaalityössä. Sanna Lähteinen Arja Kilpeläinen Tea Teppo
SOSNET: Muutosjohtaminen sosiaalityössä Sanna Lähteinen Arja Kilpeläinen Tea Teppo Muutosjohtamisen ensimmäinen kurssi (2010) Tekijänä ja opettajana professori Marjaana Seppänen Lapin yliopistosta Osa
Kriteeri 1: Oppija on aktiivinen ja ottaa vastuun oppimistuloksista (aktiivisuus)
Kriteeri 1: Oppija on aktiivinen ja ottaa vastuun oppimistuloksista (aktiivisuus) Oppimistehtävät ovat mielekkäitä ja sopivan haasteellisia (mm. suhteessa opittavaan asiaan ja oppijan aikaisempaan tietotasoon).
Ajatuksia arvioinnista. Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla
Ajatuksia arvioinnista Marja Asikainen ja työpajaan osallistujat Yhteinen tuotos julkaistaan HYOL:n sivuilla OPS 2014 ja arviointi Opintojen aikaisella arvioinnilla pyritään ohjaamaan oppimista, kannustamaan
Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa. Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL
Opiskelijoiden TVT:n käyttö sähköistyvässä lukiossa Tarja-Riitta Hurme, Minna Nummenmaa & Erno Lehtinen, Oppimistutkimuksen keskus, OKL Tutkimuksen kohteena Opiskelijoiden tvt:n käyttö Laitteet ja ohjelmistot
KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN?
KURSSIPALAUTE KÄYTÄNNÖSSÄ: MITÄ JA MITEN? Terhi Skaniakos Erikoissuunnittelija Strateginen kehittäminen Kurssipalautejärjestelmä Tarkoituksena on kerätä systemaattista palautetta yliopiston kaikista tutkinto-opiskelijoille
INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä
INSSI hanke Oppimisprosessiryhmä Opinto ohjauksen työryhmä Opiskelijan ohjauksen nykytila insinöörikoulutuksessa 23.10.2012 Jari Kurtelius /KAMK & Lassi Salminen/KyAMK 1 Tutkimuksen tavoitteena oli: selvittää
I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017 IV/2016 III/2016 II/2016
I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017 IV/2016 III/2016 II/2016 2512 2571 2493 2464 2482 2476 2445 2445 385 299 379 269 312 232 364 262 355 366 351 270 305 283 314 264 371 273 357 258 299 231 336 250 341
Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 40,00 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista.
Kurssipalautekooste Kurssi: Metallurgian seminaari (477419S) Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodi 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Timo Fabritius Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen
Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin?
Aiemmin tehdyt opinnot Miten eteenpäin? Opintotutorit Marja Elonheimo ja Salla Mäkinen Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 12-13 BIZ Opiskelijapalvelut, U-249 Tiistai 6.9.2016 Oletko muistanut
Laadukas verkkototeutus - valmennus. Toteutuksen viimeistely klo
Laadukas verkkototeutus - valmennus Toteutuksen viimeistely 14.5.2018 klo 14-15 22.5.2018 Ohjelma 13.3. klo 14-15.30 Webinaari: Pedagogiset mallit ja korkeakouluoppijat Välitehtävä: oman verkkototeutuksen
Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti
Verkossa opiskelu vaatii opiskelijalta paljon aktiivisuutta ja kykyä työskennellä itsenäisesti Opiskelijoiden kokemuksia oppimisesta ITK 2010 seminaari; Hämeenlinna Soile Bergström Opintojakson esittely
Maisema-arkkitehtuurin mallilukujärjestys kandi 1. vsk
Maisema-arkkitehtuurin mallilukujärjestys kandi 1. vsk. 20-2017 Päivitetty.6.20 / JÄ Huom. muutokset ja tarkennukset mahdollisia. MAR 1. vsk. / Periodi 1 / Viikot 37-41 MAR-1 / Periodi 1 / Viikot 42-43
Digitaalinen portfolio oppimisen tukena (4op)
Digitaalinen portfolio oppimisen tukena (4op) Harto Pönkä, Essi Vuopala Tavoitteet ja toteutus Osaamistavoitteet Kurssin jälkeen opiskelija osaa suunnitella ja toteuttaa digitaalisen portfolion blogi ympäristöön,
Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille
Fysiikan opinnot Avoimen yliopiston opiskelijoille 2.9.2014 1 Yliopiston lukuvuosi ja opetusperiodit 2014-2015 Yliopiston lukuvuosi 1.8. 31.7. Syyslukukausi I periodi: 1.9.-17.10. lukuvuoden avajaiset
Maisema-arkkitehtuurin mallilukujärjestys kandi 1. vsk
Maisema-arkkitehtuurin mallilukujärjestys kandi 1. vsk. 20-2017 Päivitetty 23.2.2017 / JÄ MAR 1. vsk. / Periodi 1 / Viikot 37-41 MAR-1 / Periodi 1 / Viikot 42-43 Huom! Periodin viimeiset kaksi vkoa! Maanantai
Hilma-verkoston VOPLA-vuosi. Pilottien työpaja Aino-Maija Hiltunen ja Sanna Kivimäki
Hilma-verkoston VOPLA-vuosi Pilottien työpaja 12.10.2006 Aino-Maija Hiltunen ja Sanna Kivimäki Mitä tehty? puhuttu, mietitty, opiskeltu, kirjoitettu, keskustelutettu ihmisiä: verkoston sisällä johtoryhmä,
TARKISTA AIKATAULUT WEBOODISTA!
1 / 11 Muoti 2015 2016 / Kevät päivitetty: 24.11.2015 Huom. lukujärjestys on ohjeellinen; muistathan myös tarkistaa noudattamistasi tutkintovaatimuksista, mitkä kurssit ovat sinulle pakollisia ja mitkä
CHEM-A1620 Näkökulmia ympäristöasioihin (3 op) Kevät 2018
CHEM-A1620 Näkökulmia ympäristöasioihin (3 op) Kevät 2018 T.Laukkanen@aalto.fi (huom. ei Timo.Laukkanen@...) Osaamistavoitteet Osallistuttuaan kurssille opiskelija - hahmottaa ympäristöasioiden monialaisen
OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 17.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan
Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito
Lappeenrannan Akateeminen tiedonhankinta - yliopisto-opiskelun perustaito Marja Talikka informaatikko 31.8.2017 1 Akateeminen tiedonhankinta tiedonhankinta on olennainen osa akateemista opiskelua ja tutkimusta
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU 22.6.2010 TEKNIIKKA PÄIVITETTY: 17.9.2010 Markku Huhtinen
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU 22.6.2010 TEKNIIKKA PÄIVITETTY: 17.9.2010 Markku :n ja :n OPINNOT LUKUVUONNA 2010-2011 (EN09A: Energiatekniikan aikuiskoulutuksen pääosin virtuaalinen toteutus suuntautuminen:
Sopimushenkilöstön Pelastustoiminnan peruskurssin vastaavan kouluttajan koulutus pilotti
Sopimushenkilöstön Pelastustoiminnan peruskurssin vastaavan kouluttajan koulutus pilotti Maanantai 5.11.2019 (etä) 09.00-09.30 Skype kontakti: Ilmoittautuminen Skype-kontaktiin Kurssijärjestelyt, henkilötietolomake,
OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT
OPISKELUTYÖN MITOITUS Opetuksen suunnittelun työväline, jolla arvioidaan opiskelijan työmäärää suhteessa 1 PERUSTIEDOT Tiedekunta Laitos Yksikkö Taso (kandidaatti, maisteri, jatkoopinnot) Moduuli Kurssikoodi
YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA
YRITTÄJYYSPROJEKTI HYVÄNTEKEVÄISYYSILTA HANKEIDEA Hyväntekeväisyysilta, joka järjestetään jonkin paikallisen järjestön (esim. Lions clubin) kanssa Illan tuotto lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen Illan aikana
P e d a c o d e ohjelmointikoulutus verkossa
P e d a c o d e ohjelmointikoulutus verkossa Java-kielen jatkokurssi Teoria ja ohjelmointitehtävät Java-kielen jatkokurssi 3 YLEISKATSAUS KURSSIN SISÄLTÖIHIN... 8 JAVA-KIELEN JATKOKURSSI... 8 OPISKELUN
OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto
OPINNÄYTE Keuda Tuusula Hiusalan perustutkinto Nuoriso- ja vapaa-ajanohjauksen perustutkinto Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto 31.8.2011 TUTKINNON PERUSTEET Opiskelija suunnittelee ja tekee omaa osaamistaan
eeducation karnevaalit Vertaisarviointitaitoja oppimassa verkossa
eeducation karnevaalit Vertaisarviointitaitoja oppimassa verkossa Kehittäjätiimi: Sosiaalityö: Helky Häkli & Sirpa Tapola-Tuohikumpu Erityispedagogiikka: Erja Kautto-Knape & Sanna Uotinen Aikuiskasvatustiede:
Johdatus tutkimustyöhön (811393A)
Johdatus tutkimustyöhön (811393A) 5 op eli 128 h opiskelijan työtä Aloitusluento 1.9.2015 Esittäytyminen Opettaja Opinnot LuK, merkonomi, FM, FL, FT Dosentti JyU, Research Associate NUIG, Visiting Associate
Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi
Yksilöllinen oppiminen ja ohjattu itsearviointi eduhakkeri Pekka Peura Martinlaakson lukio pekka.peura@eduvantaa.fi blogi: www.maot.fi www.facebook.com/eduhakkerit 12.4.2014 Aiheet 1) Oppimispotentiaali
Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden
Oppimisprosessissa opiskelijoiden tukena analytiikan opiskelua yhdessä tehden Katariina Vuorensola Luento-opetuksen tulevaisuus Oppimisseikkailu 2017 Analytiikan kurssi Analytiikan perusteet, 4 op Maisterivaiheen
Opiskelijan akateemiset tunteet ja jännitteet suhteessa oppimisympäristöön
Opiskelijan akateemiset tunteet ja jännitteet suhteessa oppimisympäristöön Sari Lindblom-Ylänne Yliopistopedagogiikan professori Yliopistopedagogiikan tutkimus- ja kehittämisyksikkö Käyttäytymistieteiden
Moduuli 1: Opettaja verkko-opetuksen laadun kehittäjänä. Tuutoritapaaminen 8.10. KIELOT 4.0
Moduuli 1: Opettaja verkko-opetuksen laadun kehittäjänä Tuutoritapaaminen 8.10. KIELOT 4.0 Päivän ohjelma 9.45-10.45 Moduuli 1/teema 1 (Opettaja verkkoopetuksen laadun kehittäjänä), PBL työskentelyn päätös
Valmiina työelämään
Valmiina työelämään 1.11.2016-31.10.2018 Mikä VALTE? Valmiina työelämään! (VALTE) on valtakunnallinen Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama ESR-hanke hanke, jossa tuotetaan työelämän ja työhyvinvoinnin
Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen Seinäjoella 24.11.2011
Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen Seinäjoella 24.11.2011 Laatutyö strategisen suunnittelun ja johtamisen tukena koulutuspäällikkö Marita Syrjälä 2 30.11.2011 Koulutuskeskus Sedun laatutyö
KOKEMUKSIA JATKUVASTA ARVIOINNISTA JA KOTITENTISTÄ. Jari Hannu
KOKEMUKSIA JATKUVASTA ARVIOINNISTA JA KOTITENTISTÄ Jari Hannu Kohdekurssi: RF-komponentit ja - mittaukset Sisältö RF- ja mikroaaltotekniikan perusteet, mikroaaltopiirien komponentit ja mittaaminen, mittalaitteet,
YRITYSVASTUU JA -ETIIKKA: KNOWING, DOING, BEING
A0040 YRITYSVASTUU JA -ETIIKKA (3 op) Kurssiohje (Päivitetty 0.3.08) Opettajan yhteystiedot Nimi: Leena Lankoski S-posti: leena.lankoski@aalto.fi Vastaanottoaika: Tavattavissa kontaktiopetuksen yhteydessä
21C00250 Organisaatiokäyttäytyminen, 6 op
21C00250 Organisaatiokäyttäytyminen, 6 op SYLLABUS Versio 17.8.2016 Opettajan yhteystiedot Nimi: Apulaisprofessori Olli-Pekka Kauppila, KTT S-posti: olli-pekka.kauppila@aalto.fi Huone: Arkadia E.3.11,
213a. MS-A0503 Todennäköisyyslaskenna n ja tilastotieteen per; M (vkot 3-7)
Energia- ja ympäristötekniikan mallilukujärjestys kevät-2014 III periodi 1. vuoden opiskelijalle viikot 2-8 (2-7) Ma Ti Ke To Pe 8.00 MS-A0206 Differentiaalija integraalilaskenta 2; 213a MS-A0206 Differentiaalija
TFM-fuksit/Mallilukujärjestys I periodi / viikot /
TFM-fuksit/llilukujärjestys I periodi / viikot 37-42 /..-20..20.6.20 Useimmilla kursseilla on luento (L) eri tyyppisiä pienryhmiä. Jos kurssilla on useampi, kuin yksi pienryhmä = harjoitus (H)-, atk (A)-,
Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus
Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Sivistyksen toimiala Pia Bärlund suunnittelija Pia.barlund@jkl.fi 014-266 4889 Näkymätön ja näkyvä maahanmuuttaja 1. sukupolven
Oulun yliopiston ensimmäisen vuoden opintoprosessin sisäinen auditointi 2011
Oulun yliopiston ensimmäisen vuoden opintoprosessin sisäinen auditointi 2011 Prosessi ja tulokset 30.5.2011 Yleistä Oulun yliopiston koulutusneuvosto päätti 16.2.2011 kokouksessaan toteuttaa sisäisen auditoinnin
III periodi :
1 Saamelainen kulttuuri Kevät 2018 III periodi 8.1. - 9.3.2018: Perusopinnot 683394P Saamelaisten maailmankuvat ja taiteet 5 op - Veli-Pekka Lehtola 9.1.2018 08:15-10:00 Hu 211 10.1.2018 10:15-12:00 Hu
Mitä on kontaktiopetus?
Mitä on kontaktiopetus? Linda Hart, Erkki Pesonen, Jarkko Toikkanen 15.-16.8.2017 Kuinka digitalisoituvan opetuksen työajan käyttöä suunnitellaan? Yliopistoissa kokonaistyöaika 1620 tuntia. Sen käytöstä
JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA
JATKUVA JA MONIPUOLINEN ARVIOINTI LUKIOSSA MITEN SELVITÄ HENGISSÄ? HYOL:n kesäkurssi 6.6.2017 Hanna Toikkanen ARVIOINTI YHTEYDESSÄ OPPIMISKÄSITYKSEEN (LOPS) Opetussuunnitelman perusteet pohjautuvat oppimiskäsitykseen,
Kurssiesite. Rakentamisen tekniikat RAK-C3004
RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat Kurssiesite Syksy 2015, periodi I Hannu Hirsi (vastaava opettaja) & Lauri Salokangas & Jouko Pakanen & Johannes Hämeri & Toomla Sander & Markku Ylinen & vierailevat tähtiluennoitsijat
ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Saija Toivonen
ENG3042.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) ENY ENG3044.Kand Kandidaatintyö ja seminaari (10 op) RYM Henkilökunta Koordinaattori: Opintosihteeri Tiina Nikander Aikatauluun, ohjelmaan, suorituskirjauksiin
II/2018 I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017 IV/2016 III/2016
II/2018 I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017 IV/2016 III/2016 2589 2512 2571 2493 2464 2482 2476 2445 349 385 299 379 269 312 232 364 334 355 366 351 270 305 283 314 337 371 273 357 258 299 231 336 322
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU 28.6.2010 TEKNIIKKA Markku Huhtinen
KYMENLAAKSON AMMATTIKORKEAKOULU 28.6.2010 TEKNIIKKA Markku Huhtinen EN10SA:n ja EN11KA:n OPINNOT LUKUVUONNA 2010-2011 (EN10SA: Energiatekniikan aikuiskoulutuksen pääosin virtuaalinen toteutus suuntautuminen:
Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä. Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä
Opiskelijaohjaajakoulutuksen kehittämien alueellisena yhteistyönä Vetovoimaisuutta hoitotyöhön opiskelijaohjauksen käytäntöjä kehittämällä POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ
Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä KOULU JA SEURA
Lisää liikettä lapselle ja nuorelle peruskouluiässä Molemmat avaavat ovia lasten ja nuorten hyvinvoinnin lisäämiseksi KOULU JA SEURA Yhteisen kuvan ja tekemisen vahvistaminen Koulussa opitaan ja innostutaan
Mallilukujärjestyksessä on vain muutama esimerkki harjoitusryhmistä. Joillakin kursseilla on useampia vaihtoehtoja. Katso lisää aikoja Weboodista.
1 of 1 29.6.2017 14:44 Teknillisen fysiikan pääaineen 2. vuosikurssi Mallilukujärjestys I periodi / viikot 37-42 / 11.9.-20.10.2017 MUISTA, ETTÄ PERUSOPINTOJEN PAKOLLINEN, AALTO-OPINTOJEN VALINNAINEN 3-4
NAPPIPARISTON KUUKAUSIKIRJE 11/2013
NAPPIPARISTON 31.31 KUUKAUSIKIRJE 11/2013 Nappiparisto on ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöjen kehittämisen ja monipuolistamisen valtakunnallinen koordinointihanke vuosille 2011-2012, ja Nappipariston
Finna ja korkeakoulukirjastojen e-aineistot käyttäjätutkimusten tuloksia
Finna ja korkeakoulukirjastojen e-aineistot käyttäjätutkimusten tuloksia F I N N A J A E - A I N E I S T O T - K Ä Y T T Ä J Ä T U T K I M U S F I N N A N K Ä Y T T Ä J Ä K Y S E L Y 2 0 1 9 Kaija Kovanen
Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa
Työelämäharjoittelu sosionomi (AMK) tutkinnossa Metropolia ammattikorkeakoulun sosiaalialan koulutusohjelma Mervi Nyman Koulutusohjelman toteutuksen lähtökohdat Koulutusohjelman opetussuunnitelma perustuu
Yrittäjyys YY00B75. Katta Siltavirta
Yrittäjyys YY00B75 Katta.siltavirta@oamk.fi 2 Opintojaksokuvaus Yrittäjyyden merkitys yhteiskunnallisesti Keskeiset käsitteet ja sisällöt Yrittäjyysprosessin pääsisällöt: ideasta uuteen liiketoimintaan
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio
Oulun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio Meillä on mahdollista suorittaa seuraavat lukiodiplomit. Kuvataide Liikunta Musiikki Teatteri Lukiodiplomit suoritetaan yleensä 3. vuonna Niistä on hyötyä ko. alojen
Työssäoppimisen lomake Wilmaohje. 17.9.2015 Turun ammatti-instituutti Sami Mäkelä
Työssäoppimisen lomake Wilmaohje 17.9.2015 Turun ammatti-instituutti Sami Mäkelä Työssäoppiminen Opettaja voi täyttää ja tarkastella työssäoppimistietoja Wilman kautta. Myös opiskelijalle annetaan oikeus
LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Elokuva- ja tv-lavastuksen, Näyttämölavastuksen ja Pukusuunnittelun suuntautumisvaihtoehdot
LUKUJÄRJESTYS, MA-OPINNOT, KEVÄT 2012 LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Elokuva- ja tv-lavastuksen, Näyttämölavastuksen ja n suuntautumisvaihtoehdot Viikko 1 2.1.-6.1. LOPPIAINEN LOPPIAINEN LOPPIAINEN Vkot
Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO
Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä: TUTKINTOJEN PERUSTEIDEN TOIMEENPANO 30.1.2013 yli-insinööri Kati Lounema Opetushallitus Sisältö Tutkinnon perusteiden toimeenpano ammatillisena peruskoulutuksena
A! PEDA INTRO (5 op)
A! PEDA INTRO (5 op) LP 1: Minä yliopisto-opettajana Oppimispalvelut Yliopistopedagoginen koulutus Miia Leppänen (SCI) ja Päivi Kinnunen (BIZ) 3.2.2016 Ohjaajat ja yhteystiedot Miia Leppänen Asiantuntija
Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja
Istu pöytään, jossa on uusia kasvoja Opiskelun aloittaminen Salla Mäkinen & Paula Koivukangas Opintotutor-biz@aalto.fi Vastaanotto tiistaisin klo 11.45-13.15 Maanantai 2.9.2019 KTK-TUTKINNON TAVOITTEET
LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Elokuva- ja tv-lavastuksen, Näyttämölavastuksen ja Pukusuunnittelun suuntautumisvaihtoehdot
LUKUJÄRJESTYS, MA-OPINNOT, KEVÄT 2012 LAVASTUSTAITEEN KOULUTUSOHJELMA Elokuva- ja tv-lavastuksen, Näyttämölavastuksen ja n suuntautumisvaihtoehdot Viikko 1 2.1.-6.1. LOPPIAINEN LOPPIAINEN LOPPIAINEN Vkot
VOK-1 TASON 1 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS MONIMUOTOKOULUTUKSENA
VOK-1 TASON 1 VALMENTAJA- JA OHJAAJAKOULUTUS MONIMUOTOKOULUTUKSENA Työryhmä: Marko Keskitalo, Jyrki Saarela, Tiina Heikkinen, Kustaa Ylitalo Keskeisenä tavoitteena tason 1 koulutuksessa on luoda valmentajille
LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN
LIITE 4 VASTAUSTEN JAKAANTUMINEN KRITEEREITTÄIN VERTAISARVIOINTI VERKKOVIRTA -HANKKEESSA OPINTOJEN AIKAISEN TYÖN OPINNOLLISTAMINEN Vertaisarvioinnissa olivat mukana seuraavat koulutusorganisaatiot: - Centria
INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA. Sivistyslautakunta 13.5.2009/47
INARIN KUNTA LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Sivistyslautakunta 13.5.2009/47 1 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN SISÄLTÖ 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus 3 2. Lisäopetuksen
Palautejärjestelmän kautta palautetta antoi 33,33 % kurssille ilmoittautuneista opiskelijoista.
Kurssipalautekooste Kurssi: Korkealämpötilakemia (477417S) Toteutusajankohta: Syksy 2018 (periodi 2) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: Tero Vuolio Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen
Työpaja 7: Yhteisöllisyydestä tukea yksilöllisiin polkuihin
Työpaja 7: Yhteisöllisyydestä tukea yksilöllisiin polkuihin Ammatillisen koulutuksen reformi kohti uusia toimintatapoja, syksy 2017 Kati Lounema ja Sanna Laiho Opetushallitus Esityksen keskeinen sisältö
Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen
Arkioppimisen tunnistaminen ja tunnustaminen Eurooppalainen opintopolku verkosto http://eurooppalainenopintopolku.fi/index.php Leonardo kesäpäivät 2014 3.6.2014 Anne Mari Behm Savonlinnan ammatti ja aikuisopisto
ABI-ryhmille Ylioppilaslehti Abien ryhmänohjaajat jakavat Ylioppilaslehden ryhmälleen (opoilta).
Jakoon Kastellin oma Osukki ja kutsu toimittajakuntaan Ryhmänohjaajat vievät (kahviosta) omalle ryhmälleen noin 10 kpl syksyn Osukki-lehteä. Kimppalehtiä on tarkoitus kierrättää kavereiden kesken. Osukin
AALTO-YLIOPISTO ESITE 2017 ENG-A1002 ARTS-ENG-Projekti R. S (5)
AALTO-YLIOPISTO ESITE 2017 ENG-A1002 ARTS-ENG-Projekti R. S. 20170317 1 (5) KURSSIESITE Sisältö Tavoite Asema Opintojen alkuvaiheeseen sijoittuva kommunikointi-, ryhmätyö- ja yleisiä akateemisia opiskelutaitoja
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi
Äidinkielen ja kirjallisuuden syventävä kurssi Kurssilla monipuolistetaan ja syvennetään äidinkielen oppimista. Oppilaat pääsevät valitsemaan itseään kiinnostavia aiheita, esimerkiksi ilmaisutaitoa/draamaa,
Kokoava rikospaikkaharjoitus poliisin AMK- tutkinnossa
Kokoava rikospaikkaharjoitus poliisin AMK- tutkinnossa Simulaatiot turvallisuusalan opetuksessa - seminaari Heli Jalander ylikonstaapeli, KM 1 Rikospaikkatutkinnan opetus Polamkissa Poliisikoulutuksessa
JOUSTAVA PERUSOPETUS PETÄJÄVEDELLÄ
1 JOUSTAVA PERUSOPETUS PETÄJÄVEDELLÄ TAVOITTEET Joustavan perusopetuksen tavoitteena on a) oppilaan kannalta tukea opiskelutaitojen kehittymistä oppia itsenäisyyttä ja vastuullisuutta sekä kehittää itsetuntoaan
Maahanmuutto Opiskelu
- Yliopisto Haluaisin hakea yliopistoon. Kerrot, että haluat hakea yliopistoon Haluan hakea. Kerrot, että haluat hakea johonkin tutkinto-ohjelmaan kandidaatin ohjelmaan jatko-opintoihin tohtorin ohjelmaan
Kurssiesite. Rakentamisen tekniikat RAK-C3004. Syksy 2016, periodi I (+ II)
RAK-C3004 Rakentamisen tekniikat Kurssiesite Syksy 2016, periodi I (+ II) Hannu Hirsi (vastaava opettaja) & Lauri Salokangas & Jouko Pakanen & Joonas Jaaranen & Toomla Sander & Markku Ylinen & vierailevat
Monimuotoryhmien aloituspäivät ovat lyhemmät ja ovat vain 24. - 25.8.2015 välisenä aikana.
Uusien opiskelijoiden aloitusjakso 2015 Aloitusjakso aloittaa opinnot ammattikorkeakoulussa ja sen tarkoitus on tutustuttaa opiskelija tutkinto-ohjelmaansa, koulun toimintatapoihin ja järjestelmiin sekä
III/2018 II/2018 I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017 IV/2016
III/2018 II/2018 I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017 IV/2016 2650 2589 2512 2571 2493 2464 2482 2476 417 349 385 299 379 269 312 232 420 334 355 366 351 270 305 283 401 337 371 273 357 258 299 231 404
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA
LIIKUNNAN ALUEJÄRJESTÖN ROOLI KOULUPÄIVÄN LIIKUNNALLISTAMISESSA Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu Ry Juha Virtanen Koululiikunnan kehittäjä Juha.virtanen@liiku.fi 0440-595204 LIIKUNTA ON ENEMMÄN KUIN
Kurssi on toteutettu pääpiirteissään samalla tavalla jo noin 10 vuoden ajan.
Kurssipalautekooste Kurssi: Termodynaamiset tasapainot Toteutusajankohta: Syksy 2017 (periodi 1) Vastuuopettaja: Eetu-Pekka Heikkinen Muut opettajat: (Matti Aula) Koosteen koonnut: Eetu-Pekka Heikkinen
Eeva-Liisa Puumala Laboratoriohoitaja
Eeva-Liisa Puumala Laboratoriohoitaja Vieritutkimuskoulutus verkossa Työn tilaajana oli Labquality Oy Marja Heikkinen Päivi Rauvo Työssäni loin asiasisällön vieritutkimuksia käsittelevään verkkokoulutukseen
LÄHIOPETUKSEN KÄYTÄNTEET. Opiskelumotivaatioon vaikuttavat tekijät lähiopetuksessa tekniikan alan opetuksessa
LÄHIOPETUKSEN KÄYTÄNTEET Opiskelumotivaatioon vaikuttavat tekijät lähiopetuksessa tekniikan alan opetuksessa INSSI-hankkeessa tutkittua Ari-Pekka Kainu, SAMK Jorma Kärkkäinen, KYAMK Pekka Rantala, OAMK
Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma
Ammattialakohtaisen opintokokonaisuuden toteutussuunnitelma VE08 / Opetuksen suunnittelu ja arviointi / Opsa / 6op / 160h Opintojakson tavoitteena on suunnitella erilaisille opiskelijoille sopiviin oppimisympäristöihin
IV/2018 III/2018 II/2018 I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017
IV/2018 III/2018 II/2018 I/2018 IV/2017 III/2017 II/2017 I/2017 2731 2650 2589 2512 2571 2493 2464 2482 744 417 349 385 299 379 269 312 404 420 334 355 366 351 270 305 731 401 337 371 273 357 258 299 390
ENG-A1002 ARTS-ENG-Projekti. B-kori
ENG-A1002 ARTS-ENG-Projekti B-kori 11.4.2017 Innovatiivinen kuljetin B-korissa pyritään löytämään: uusi tai paranneltu tuotekonsepti kappaletavaroiden tai materiaalien käsittelyyn, siirtelyyn tai kuljetukseen.
TARKISTA AIKATAULUT WEBOODISTA!
1 / 11 Muoti 2014 20 / Kevät päivitetty: 18..2014 Huom. lukujärjestys on ohjeellinen; muistathan myös tarkistaa noudattamistasi tutkintovaatimuksista, mitkä kurssit ovat sinulle pakollisia ja mitkä valinnaisia.
Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29)
Opetusharjoittelu 11 op (1P00BA27) Oppilaitoksen turvallisuus 2 op (1P00BA29) Opetusharjoittelun aikana opettajaopiskelija osoittaa ammattipedagogisissa opinnoissa hankkimaansa osaamista. Tavoitteena on,
Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa
Sosiaalinen media kivi- ja teräsrakentamisen ammatillisessa koulutuksessa Raahen ammattiopisto Vaiheen 2 suunnitelma Toteutuksesta vastaa: Juha Mäntykangas ja Aija Keski-Korsu. Terästakentaminen Opiskelijaryhmä
Työryhmä I Osaamisperusteinen opetussuunnitelmatyö
Kansallinen Bologna-seminaari: Tutkinnonuudistuksen arviointi mitä jäi kesken? 15.3.2011 Paasitorni, Helsinki Työryhmä I Osaamisperusteinen opetussuunnitelmatyö Yhteenveto työryhmän tuloksista aidot osaamistavoitteet