Käytännön asiat keskustakampuksella ja Kaupin kampuksella. Heidi Fordell, Kansainväliset liikkuvuuspalvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Käytännön asiat keskustakampuksella ja Kaupin kampuksella. Heidi Fordell, Kansainväliset liikkuvuuspalvelut"

Transkriptio

1 Käytännön asiat keskustakampuksella ja Kaupin kampuksella Heidi Fordell, Kansainväliset liikkuvuuspalvelut

2 Tietoisku käytännön asioista Ennen vaihtoa Vaihdon aikana Ennen kotiinpaluuta Vaihdosta paluun jälkeen Erasmus-opiskelijat Etelä-Korea 2018 syksy 2

3 Käytännön asioita ennen vaihtoa (1/3) Tarkista, että passisi on voimassa koko vaihdon ajan. Joihinkin maihin mentäessä passin on oltava voimassa vähintään 6 kk maasta poistumisen jälkeenkin. Muista tarvittaessa aloittaa oleskelulupa- ja viisumiprosessi hyvissä ajoin, ohjeet löytyvät yleensä maan suurlähetystön tai konsulaatin sivuilta (oleskelulupavaatimukset tulee tarkistaa tapauskohtaisesti kansalaisuutesi ja vaihtosi kohdemaan perusteella) Tarkista nykyinen vakuutusturvasi omasta vakuutusyhtiöstäsi. Vakuutuksen ottamista suositellaan (myös matkatavara-, matkavastuu- ja oikeusturvavakuutus), vaikka kuuluisitkin paikallisen sairausvakuutuksen piiriin. Lentolippuja varatessa selvitä peruutusturva tai peruutusehdot matkavakuutuksesta Ulkoministeriö suosittelee tekemään matkustusilmoituksen (matkustusilmoitus.fi) 3

4 Käytännön asioita ennen vaihtoa (2/3) Selvitä järjestääkö kohdeyliopistosi asunnon tai auttaako se asuntojärjestelyiden hoitamisessa. Useimmiten olet itse vastuussa asunnon hankkimisesta vaihtokohteessa. Jos et halua antaa asuntoasi pois Suomessa, voit myös alivuokrata asunnon. Pyydä tarvittaessa kvkoordinaattorilta todistus TOASia varten vaihtoon lähdöstäsi. Tee muuttoilmoitus maistraatille ja postille Kirjoita muistiin luottokorttien sekä passin numerot siltä varalta, että kadotat lompakkosi. Passista (sekä oleskeluluvasta/ viisumista) kannattaa skannata kopio sähköpostiin. Muista ottaa mukaan mm. ylimääräisiä passikuvia ja riittävästi käteistä Pakkaa laukkuusi myös tietoa Suomesta/Tampereesta. Tarkista syksyllä ennen lähtöä, onko jo mukaan otettavaa materiaalia uudesta yliopistosta. 4

5 Käytännön asioita ennen vaihtoa (3/3) Tutustu etukäteen kohdemaahasi; mm. ilmasto, kulttuuri, liikenne (esim. Opetushallituksen maailmalle.net -sivut) Lue vaihtoraportteja matkakertomustietokannasta sekä Mobility-Online portaalista Ilmoittaudu Tampereen yliopistoon läsnä- tai poissaolevaksi Poissaolevana säästät ylioppilaskunnan maksun, mutta et myöskään saa lukuvuositarraa eli opiskelijaetuja kyseiseksi lukukaudeksi tai vuodeksi etkä voi käyttää YTHS:n palveluja Tee alustava opintosuunnitelma vaihto-opinnoistasi Muista täyttää apurahasopimus Mobility-Onlinessa, saat sähköpostia järjestelmästä, kun apurahasopimus on saatavilla Milano 2018 syksy 5

6 Käytännön asioita vaihdon aikana (1/2) Muista ilmoittautua kohdeyliopistoosi sekä jos on tarpeen rekisteröidy myös paikallisviranomaisille (poliisilaitos tai vastaava). Mikäli opintoihin tai kurssivalintoihin tulee muutoksia tai sinulla on niiden kanssa vaikeuksia, tulee ensisijaisesti olla yhteydessä vastaanottavan koulun koordinaattoriin sekä oman tiedekunnan kvkoordinaattoriin. Jos olet epävarma, menikö tentti läpi, kannattaa hankkia kurssin luennoitsijalta todistus siitä, että on osallistunut luennoille ja tehnyt harjoitustyöt. Opintojen tulee edetä vaihdon aikana! (min.15 op per lukukausi) Muista seurata säännöllisesti Tampereen yliopiston sähköpostiasi myös vaihdon aikana! 6

7 Käytännön asioita vaihdon aikana (2/2) Ota selvää sairaanhoitopalveluista: Missä on lähin lääkäri ja kuinka toimia eurooppalaisen sairaanhoitokortin tai matkavakuutuksen kanssa. Jos terveydentilassasi tapahtuu merkittäviä muutoksia, jotka saattavat vaikuttaa esim. opinnoissa suoriutumiseen tai vaihdon keskeytymiseen, ole yhteydessä sekä vastaanottavan että kotikorkeakoulun koordinaattoriin. Mahdollinen lääkärintodistus on hyvä hankkia ja säilyttää vaihdon jälkeenkin. Ilmoita aina suunnitelmien muutoksista oman vaihto-ohjelmasi tai harjoittelusi koordinaattorille! 7

8 Käytännön asioita ennen kotiinpaluuta Pyydä todistus vaihdon kestosta ja suorittamistasi kursseista sekä hanki myös mahdollisimman hyvät kurssikuvaukset ja säilytä kaikki kirjalliset työt yms. Selvitä, miten saat opintosuoritusotteen (Transcript of Records) vaihdon aikaisista opinnoistasi Voit alkaa valmistella vaihtoraporttia, ja varmista, että olet hoitanut kaikki vaaditut dokumentit kuntoon Belgia 2018 syksy 8

9 Käytännön asioita vaihdosta palattua Matkakertomus kannattaa kirjoittaa Mobilityonlineen pian vaihdon loputtua, kuitenkin viimeistään kuukauden sisällä vaihdosta paluusta. Saatuasi opintosuoritusotteen muista hoitaa opintojen hyväksiluku tiedekunnassasi. Vietnam 2018 syksy 9

10 Erasmus-opiskelijat (1/3) Kielivalmennustyökalu OLS (Online Linguistic Support) Kaikkien Erasmus-vaihtoon lähtevien tulee suorittaa OLS-kielitesti, ensimmäinen osa tehdään ennen vaihtoa ja toinen vaihdon jälkeen Testikieleksi voi valita joko opetuskielen tai paikallisen kielen Kielitestin tulos ei vaikuta vaihtosuunnitelmiin, tarkoitus on seurata kielitaidon kehittymistä vaihdon aikana Mikäli kielitestin tulos on A1, A2 tai B1 -taso, saat automaattisesti linkin kielikurssille osallistumiseen, joka on vapaaehtoista Myös muidenkin on mahdollista saada kielikurssilisenssi pyytämällä sitä Erasmus-toimistolta EU-Komission kyselylomake Vaihdon päättyessä kaikille Erasmus-opiskelijoille tulee linkki online-kyselyyn, jonka hallinnoija on EU-komissio. Myös tämä on tehtävä ennen apurahan loppuosan saamista. 10

11 Erasmus-opiskelijat (2/3) Erasmus-apuraha määräytyy vaihdon todellisten päivämäärien mukaan eli vaihdon kesto tulisi selvittää mahdollisimman tarkasti jo etukäteen apurahan mahdollisen takaisinperinnän välttämiseksi. Vaihdon todellinen kesto lasketaan vaihdon päätyttyä Letter of Confirmation -lomakkeeseen merkittyjen vaihdon aloitus- ja lopetuspäivien mukaan Vaihdon kestoon lasketaan mukaan orientaatiot ja myös kielikurssit, jos kyseistä kieltä ei löydy OLS-kielivalmennustyökalun online-kielikursseista Lukuvuoden Erasmus-apurahasummat: 420 /kk: Irlanti, Iso-Britannia, Islanti, Liechtenstein, Luxembourg, Norja, Ruotsi, Tanska 360 /kk: Alankomaat, Belgia, Bulgaria, Espanja, Italia, Itävalta, Kreikka, Kroatia, Kypros, Latvia, Liettua, Makedonia, Malta, Portugali, Puola, Ranska, Romania, Saksa, Serbia, Slovakia, Slovenia, Tšekki, Turkki, Unkari, Viro Myös täysien kuukausien ylimenevistä päivistä maksetaan päiväkohtaista apurahaa 11

12 Erasmus-opiskelijat (3/3) Vaaditut dokumentit: Ennen vaihtoa tulee tehdä OLS-kielitesti, täyttää ja allekirjoittaa apurahasopimus sekä palauttaa opintosuunnitelma Learning Agreement part 1 Mobility-Onlineen Vaihdon aikana mikäli kurssivalintoihin tulee muutoksia on täytettävä Learning Agreement part 2 - muutoslomake Vaihdon jälkeen tulee tehdä OLS-kielitestin toinen osa sekä EU-tason palautekysely, palauttaa matkakertomus ja vaihdon todellisen keston vahvistava Letter of Confirmation-lomake Mobility- Onlineen Nämä kaikki suoritukset ovat edellytys Erasmus-apurahan saamiselle ensimmäinen erä (80 %) maksetaan ennen vaihtoa apurahasopimuksen palautuksen jälkeen Toinen erä (20 %) maksetaan sen jälkeen, kun opiskelija on palauttanut kaikki vaaditut dokumentit. Vaihdon mahdollinen keston muutos otetaan huomioon apurahan toista erää maksettaessa 12

13 Kiitos ja onnea matkaan! Jos tulee kysyttävää, kehen ottaa yhteyttä? Oman tiedekuntasi koordinaattori Kv-liikkuvuuspalveluiden yleisosoite: Erasmus: Iso-Britannia 2018 syksy 13

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Ruotsi 141 968 4,1 139 575 2,8 158 746 2,8 170 449 Saksa 123 102-6,1 126 281-4,5 161 558 6,9 159 303 Espanja 104 817 10,5 103 791 16,2 126 347 21,1 114 954

Lisätiedot

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018

Kansainvälisen tilausliikenteen matkustajat 2018 01/18 02/18 03/18 04/18 määrän määrän määrän EU Espanja 50 236 1,6 44 468-1,6 50 271-1,7 30 500 Kreikka 17 306 Iso-Britannia 11 204-7,5 10 037 21,7 2 940 44,3 866 Alankomaat 9 736 23,3 11 472 30,4 7 444

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / syyskuu 2016 Mira Pihlström kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Matkaetäisyydellä tarkoitetaan yhdensuuntaista etäisyyttä lähtöpaikan ja kohdepaikan välillä, kun taas korvaus kattaa

Lisätiedot

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT

SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT SOVELLETTAVAT KORVAUSMÄÄRÄT A. VAPAAEHTOISTOIMINTA, HARJOITTELU JA TYÖ 1. Matkatuki Seuraavat korvausmäärät koskevat vapaaehtoistoimintaa, harjoittelua ja työtä: Taulukko 1 - matkatuki Matkaetäisyys Korvaus

Lisätiedot

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen

15.6.2010. Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Keski-Karjalan sosiaali- ja terveyslautakunta 22.6.2010 98, liite Ulkopaikkakuntalaisille ja ulkomaalaisille annettavasta hoidosta perittävät maksut 1.1.2010 alkaen Kansanterveyslaki 22 127,63 Kiireellinen

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2008 2009 2010 2011 2012 2013 2014 2015 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE -

Lisätiedot

LÄHTÖORIENTAATIO 5.4.2016

LÄHTÖORIENTAATIO 5.4.2016 LÄHTÖORIENTAATIO 5.4.2016 - VAIHTOONLÄHTIJÄN MUISTILISTA Kaisa Nikku, Anne Makkonen - KANSAINVÄLINEN VIESTINTÄ Laurent Tran-Nguyen www.lut.fi/kv-opiskelijavaihto Vaihtoonlähtijän muistilista - Ennen lähtöä

Lisätiedot

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla

Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Opiskelu ja harjoittelu ulkomailla Kieli-, käännös- ja kirjallisuustieteiden yksikkö Orientoivat III / lokakuu 2014 Mira Pihlström Kansainvälisten asioiden koordinaattori 1) Erasmus-opiskelijavaihto 2)

Lisätiedot

Töihin Eurooppaan EURES

Töihin Eurooppaan EURES Töihin Eurooppaan EURES Työskentely ulkomailla Työskentely ulkomailla houkuttelee yhä useampaa suomalaista työnhakijaa. Erityisesti nuoret ja korkeakoulutetut ovat halukkaita muuttamaan ulkomaille töihin.

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / 2(13) AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 2097 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 157 1020 BG

Lisätiedot

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta

Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta Erasmus+ eurooppalainen korkeakoululiikkuvuus Suomesta 2014-2017 Erasmus+ lähtevän liikkuvuuden kehitys 2014-2017 2014-2015 2015-2016 2016-2017 4239 4580 4772 1360 1322 1442 1052 1027 985 925 977 970 Opiskelijaliikkuvuus

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2016 2 ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa 2007/ / / / / / / / / 2016 AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 279 305 2402 BE - Belgia 88 102 109

Lisätiedot

Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin

Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin 2 VALMISTELUIDEN ALOITUS Hakupaperit (hakulomake, hakemuskirje, CV) Terveydenhoitajalla käynti (todistus koordinaattorille) Varaa aika tapaamiseen kvkoordinaattorin kanssa sähköpostitse 3 KIELI- JA KULTTUURIVALMENNUS

Lisätiedot

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Työhön ja työnhakuun ulkomaille. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Työhön ja työnhakuun ulkomaille Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Vakuuttaminen Suomessa asuvat ovat vakuutettuja Kelan hoitaman sosiaaliturvan osalta, jos Henkilöllä on täällä varsinainen asunto ja koti ja

Lisätiedot

A8-0321/78

A8-0321/78 17.10.2018 A8-0321/78 Tarkistus 78 Keith Taylor Verts/ALE-ryhmän puolesta Mietintö A8-0321/2018 Andrzej Grzyb Puhtaiden ja energiatehokkaiden tieliikenteen moottoriajoneuvojen edistäminen (COM(2017)0653

Lisätiedot

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU

APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle APULAISOPETTAJAHARJOITTELU Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2018 alkaen Autolla ulkomaille Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää

Lisätiedot

Suosituimmat kohdemaat

Suosituimmat kohdemaat Suosituimmat kohdemaat Maakuntanro Maakunta Kohdemaa Maakoodi sum_lah_opisk 21 Ahvenanmaa - Kreikka GR 3 Åland Italia IT 3 Turkki TR 2 Saksa DE 1 09 Etelä-Karjala Venäjä RU 328 Britannia GB 65 Ranska FR

Lisätiedot

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde?

Demografinen huoltosuhde. Mikä on hyvä huoltosuhde? Demografinen huoltosuhde Mikä on hyvä huoltosuhde? Mikä ihmeen demografinen huoltosuhde? Suhdeluku, joka kertoo kuinka monta ei-työikäistä eli huollettavaa on yhtä työikäistä kohden. 0-14 -vuotiaat + yli

Lisätiedot

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN?

PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? PISA 2012 MITEN PERUSKOULUN KEHITYSSUUNTA TAKAISIN NOUSUUN? Jouni Välijärvi, professori Koulutuksen tutkimuslaitos Jyväskylän yliopisto EDUCA 2014 Helsinki 25.1.2014 30.1.2014 Suomalaisnuorten osaaminen

Lisätiedot

Erasmus-liikkuvuus Suomesta

Erasmus-liikkuvuus Suomesta Erasmus-liikkuvuus Suomesta 2007 2(13) ERASMUS-opiskelijaliikkuvuus Suomesta maittain Kohdemaa / / / / AT - Itävalta 239 242 230 264 294 271 278 1818 BE - Belgia 88 102 109 124 134 139 167 863 BG - Bulgaria

Lisätiedot

Erasmus-opiskelijavaihto. Tampereen yliopisto Kansainvälisen koulutuksen keskus Noora Maja

Erasmus-opiskelijavaihto. Tampereen yliopisto Kansainvälisen koulutuksen keskus Noora Maja Erasmus-opiskelijavaihto Tampereen yliopisto Kansainvälisen koulutuksen keskus Noora Maja erasmus@uta.fi Infotilaisuuden aiheet Erasmus-opiskelijavaihto ja haku vaihtoon Erasmus-harjoittelijavaihto Kansainvälistymiskokonaisuus

Lisätiedot

Lähtöorientaatio 2018

Lähtöorientaatio 2018 Lähtöorientaatio 2018 - Vaihtoon lähtijän muistilista - Vaihdossa olleen opiskelijan kokemuksia - Mikke Pakkanen - Peter the Great St. Petersburg Polytechnic University - Samuli Haapalainen Technical University

Lisätiedot

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla.

Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. = Opinnot + kielitaito + kulttuurit + itsetuntemus + CV Vaihda maisemaa! Tietoa vaihto-opiskelusta ja harjoittelusta ulkomailla. 1. Vaihto-opiskelu Lähtö aikaisintaan ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen.

Lisätiedot

INFO ERASMUS- JA NORDPLUS- OPISKELIJAVAIHTOON VALITUILLE

INFO ERASMUS- JA NORDPLUS- OPISKELIJAVAIHTOON VALITUILLE INFO ERASMUS- JA NORDPLUS- OPISKELIJAVAIHTOON VALITUILLE Helsingin yliopiston liikkuvuuspalvelut 4.4.2018 10/04/2018 1 TILAISUUDEN RUNKO Tilaisuuden esittely Vaihtohakemuksen tekeminen, asuminen ja toimeentulo

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6936/17 ADD 4 JAI 189 ASIM 22 CO EUR-PREP 14 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 2. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv 2013-2014

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv 2013-2014 PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv 2013-2014 OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE Marita Puikkonen 18.2.2013 Vaihda maisemaa! Kuka voi lähteä vaihtoon? Erityistä: Tuotantoteknologian opintosuunta / Vuoriteollisuus

Lisätiedot

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE Marita Puikkonen 18.2.2013 / 15.8.2013 Vaihda maisemaa! Kuka voi lähteä vaihtoon? Erityistä: Tuotantoteknologian opintosuunta

Lisätiedot

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti?

Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? MEMO/11/406 Bryssel 16. kesäkuuta 2011 Lomakausi lähestyy joko sinulla on eurooppalainen sairaanhoitokortti? Kun olet lomalla varaudu yllättäviin tilanteisiin! Oletko aikeissa matkustaa toiseen EU-maahan,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. toukokuuta 2017 (OR. en) 9438/17 ADD 1 MAP 12 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 17. toukokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä!

KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET. Muualla ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! KUORMA-AUTOJEN SUURIMMAT SALLITUT NOPEUDET ALBANIA Taajamissa ALGERIA Taajamissa ei rajoitusta, tarkkailkaa liikennemerkkejä! AZERBAIDZHAN Taajamissa 40 km/h 70 km/t BELGIA Taajamissa yli 7,5 t kokonaispainoiset

Lisätiedot

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013

Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan. Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Eläkeläisen kuuluminen Suomen sosiaaliturvaan Leena Ikonen, Kela 27.8.2013 Lakiperusta Kansallinen lainsäädäntö Laki asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön soveltamisesta (1573/1993)= soveltamisalalaki

Lisätiedot

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus

Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA. Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainvälisty opintojen aikana HAAGA-HELIA Kansainvälisten asioiden koordinaattori Sonja Valjus Kansainväliset taidot osana ammattitaitoa Monipuolinen kielitaito Kulttuurienvälinen viestintä Epävarmuudensietokyky

Lisätiedot

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille

Opintovierailut. Euroopan unionin. poikittaisohjelma. opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut Euroopan unionin poikittaisohjelma opintovierailut koulutuksen asiantuntijoille Opintovierailut-ohjelma Opintovierailut on osa Elinikäisen oppimisen ohjelman poikittaisohjelmaa. Ohjelman

Lisätiedot

Lufthansa Private Jet

Lufthansa Private Jet Lufthansa 2006 enemmän vaihtoehtoja 1 Lufthansalta yksityiskoneet tarpeen mukaan 2 Lufthansan räätälöidyt liikelennot; Mobility a la Carte 3 tarjoaa enemmän vaihtoehtoja on Lufthansa huipputuote, joka

Lisätiedot

Liikkuvuuden lomakkeet

Liikkuvuuden lomakkeet Liikkuvuuden lomakkeet Apurahasopimukset opiskelijoille LA for studies La for traineeships Erasmus student Charter Apurahasopimukset henkilökunnalle Staff Mobility for Teaching mobility agreement Staff

Lisätiedot

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita.

Eräät maat julkaisevat korttinsa eri kieliversioina, josta johtuen mallikortteja on useita. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin mallikortit maittain Tässä liitteessä on tietoa eurooppalaisesta sairaanhoitokortista. Mallikortit on kopioitu Internetistä osoitteesta http://ec.europa.eu/employment_social/healthcard/index_en.htm,

Lisätiedot

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014

PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 PYO:n ERASMUS-VAIHDOT lv. 2013-2014 OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE Marita Puikkonen 18.2.2013 / 15.8.2013 Vaihda maisemaa! Kuka voi lähteä vaihtoon? Erityistä: Rikastustekniikka tai Tuotantoteknologian

Lisätiedot

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat

Lisätiedot

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä.

Pyydämme yritystänne täyttämään oheisen vuotta 2009 koskevan lomakkeen 15.3.2010 mennessä. VUOSIRAPORTIN KYSYMYKSET 1 (5) SE LAITTEIDEN VUOSIRAPORTTI 2009 SE laitteiden vuosiraportointi kuuluu kaikille sähkö ja elektroniikkalaitetuottajille Suomessa toimiva yritys, joka: valmistaa ja myy sähkö

Lisätiedot

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008

Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Automatkailututkimuksen tuloksia 2008 Matkustus kuukausi sekä matkan pituuden (km) jakautuma kuukausille kaikki alle 2000 2001-4000 4001-6000 6001-8000 yli 8000 toukokuu 16 17 29 28 20 6 kesäkuu 41 20

Lisätiedot

INFO ERASMUS- JA VALITUILLE

INFO ERASMUS- JA VALITUILLE INFO ERASMUS- JA NORDPLUS- OPISKELIJAVAIHTOON VALITUILLE KANSAINVÄLISEN VAIHDON PALVELUT 4.4.2017 1 INFON RUNKO Tutustuminen ja ohjeistaminen Vaihtohakemuksen tekeminen, asuminen ja toimeentulo Vaihtohakemuksen

Lisätiedot

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK

Työaika Suomessa ja muissa maissa. Joulukuu 2010 Työmarkkinasektori EK Työaika Suomessa ja muissa maissa Joulukuu 2010 EK Säännöllisen vuosityöajan pituus 1910-2010 Teollisuuden työntekijät päivätyössä 3000 2800 2600 2400 2200 Tuntia vuodessa Vuosityöajan pituus: vuonna 1920

Lisätiedot

Toimitus. Kuljetus Suomi:

Toimitus. Kuljetus Suomi: Toimitus Kuljetus Suomi: Toimitusmaksu alle 150,00 tilauksille on 9,95. Me tarjoamme ilmaisen toimituksen, jos tilauksen summa ylittää 150,00 (paitsi toimitus ulkomaille ja erityistapaukset ylimitoitettu

Lisätiedot

INFO EUROOPPAAN VALITUILLE

INFO EUROOPPAAN VALITUILLE INFO EUROOPPAAN VALITUILLE Helsingin yliopiston liikkuvuuspalvelut 19.9.2019 03/10/2019 1 TILAISUUDEN KULKU Vaihtohakemus kohdeyliopistoon Asuminen ja toimeentulo vaihdon aikana Kysymyksiä ja apua hakemuksen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.1.2012 K(2012) 430 lopullinen KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 25.1.2012, kansalaisaloitteesta annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 211/2011

Lisätiedot

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan

Bryssel COM(2016) 85 final ANNEX 4 LIITE. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.2. COM() 85 final ANNEX 4 LIITE asiakirjaan Komission tiedonanto Euroopan parlamentille ja neuvostolle Tilannekatsaus Euroopan muuttoliikeagendaan sisältyvien ensisijaisten

Lisätiedot

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen

Autolla ulkomaille. Voimassa 1.6.2015 alkaen Autolla ulkomaille Voimassa 1.6.2015 alkaen Liikenteessä vahinko voi yllättää huolellisenkin matkalaisen Tästä oppaasta on apua, jos joudut ulkomailla liikenneonnettomuuteen. Opas sisältää toimintaohjeita

Lisätiedot

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät

Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät Kuvio 1 Lukutaidon kansalliset suorituspistemäärät ( ) Keskihajonta Kansallinen keskiarvo Hongkong 571 (61) h Venäjä 568 (66) h Suomi 568 (64) h Singapore 567 (80) h Pohjois-Irlanti 558 (76) h Yhdysvallat

Lisätiedot

Liikkuvuuspalvelut LÄHTÖORIENTAATIO EUROOPPAAN LÄHTEVILLE ISTU OMAN KOHDEMAASI NIMEN VIEREEN

Liikkuvuuspalvelut LÄHTÖORIENTAATIO EUROOPPAAN LÄHTEVILLE ISTU OMAN KOHDEMAASI NIMEN VIEREEN Liikkuvuuspalvelut 15.8.2017 LÄHTÖORIENTAATIO EUROOPPAAN LÄHTEVILLE ISTU OMAN KOHDEMAASI NIMEN VIEREEN vasta lentokoneessa tai junassa sen oikeasti tajuaa: että on oikeasti lähdössä ja oma elämä muuttuu,

Lisätiedot

INFO EUROOPPAAN VALITUILLE

INFO EUROOPPAAN VALITUILLE INFO EUROOPPAAN VALITUILLE Helsingin yliopiston liikkuvuuspalvelut 4.4.2019 05/04/2019 1 TILAISUUDEN RUNKO Tilaisuuden esittely Vaihtohakemuksen tekeminen, asuminen ja toimeentulo Kysymyksiä ja apua hakemuksen

Lisätiedot

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle

Komissio toimitti 13. toukokuuta 2015 eurooppalaisen ohjausjakson puitteissa neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2015 (OR. en) 9224/15 ECON 376 UEM 171 SOC 339 EMPL 213 COMPET 250 ENV 332 EDUC 158 RECH 149 ENER 190 JAI 354 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia:

Lisätiedot

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista

Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ajankohtaista kunta- ja aluetiedoista Ulkomaalaiset Suomessa Yliaktuaari, Tilastokeskus Esityksessäni Hieman historiallista näkökulmaa ulkomaalaisuuteen Ulkomaalaiset Suomessa Ulkomaalaisten hedelmällisyys

Lisätiedot

Lähtöorientaatio Afrikkaan vaihtoon lähteville

Lähtöorientaatio Afrikkaan vaihtoon lähteville Lähtöorientaatio Afrikkaan vaihtoon lähteville Raisa Asikainen Liikkuvuuspalvelut 8.9.2016 Tervetuloa! Tule istumaan oman kohteesi väen luo 1. Etelä-Afrikka (tunnettekin jo FB:n kautta) 2. Namibia 3. Sambia,

Lisätiedot

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen

Esimerkkejä Euroopasta. Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Esimerkkejä Euroopasta Koonnut (2012): Tutkija Anneli Miettinen Ruotsi Tanska Slovenia Liettua Hollanti Itävalta Latvia Portugali Ranska Kypros SUOMI Belgia Saksa Bulgaria Viro Puola Luxembourg Tsekin

Lisätiedot

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi

TYÖOLOJEN KEHITYS. Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA. Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi TYÖOLOJEN KEHITYS Näin työmarkkinat toimivat 9.11.2015 EVA Hanna Sutela Erikoistutkija, YTT hanna.sutela@tilastokeskus.fi % Palkansaajien koulutusrakenne Työolotutkimukset 1977-2013 100 90 10 13 14 20

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0132 (NLE) 10257/15 ACP 96 N 455 PTOM 13 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: Neuvoston päätös Euroopan kehitysrahaston

Lisätiedot

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019

Naiset ja miehet työelämässä. Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Syyskuu 2019 Naiset ja miehet työelämässä Työllisyys Työllisyysaste (%) Suomessa heinäkuussa 2018-2019 % 100 2018/07 2019/07 90 80 74,1 74,5 75,4 75,9 72,8 73,1 70 60 50 40

Lisätiedot

Turvallisuus meillä ja muualla

Turvallisuus meillä ja muualla Hyvää matkaa ehjänä kotiin! Matkustamisen turvallisuusseminaari 13.11.2009 Rovaniemi, Hotel Santa Claus Turvallisuus meillä ja muualla Johtaja Erkki Yrjänheikki Sosiaali- ja terveysministeriö 1 13.11.2009

Lisätiedot

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014

Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Venäläisten ulkomaanmatkailu 2013, maaliskuu 2014 Sisällysluettelo Venäläisten ulkomaanmatkailu kasvoi 13 % Kuva 1: Matkojen määrien muutokset kymmeneen suosituimpaan kohdemaahan 2012 2013 Taulukko 2:

Lisätiedot

Opiskelijana Suomessa tai maailmalla

Opiskelijana Suomessa tai maailmalla Opiskelijana Suomessa tai maailmalla Aalto-yliopisto opiskelijavaihto 8.5.2014 Danske opiskelijoille Danske määrittelee opiskelijoiksi kaikki 18-32 vuotiaat. Opiskelijat saavat Danske Bankista maksuttoman

Lisätiedot

Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019

Kansainväliset pakettipalvelut. Parcel and ecommerce, 5/31/2019 1 Parcel and ecommerce, Jouni.lamberg@posti.com 5/31/2019 Paketit ulkomaille nopeasti ja edullisesti Pakettien lähettäminen ja palauttaminen varmasti ja aikataulutetusti. Kun verkkokauppasi tavoittelee

Lisätiedot

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta

Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Oppivelvollisuuden pidentäminen - taustaa ja toteutusta Aleksi Kalenius 2.4.2014 Perusopetuksen varassa olevat ja perusopetuksen varaan jääminen 2 Vailla perusasteen jälkeistä koulutusta 1970-2012 3 Vailla

Lisätiedot

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle

Eurooppalainen ohjausjakso: yhdennetyt maakohtaiset suositukset Hyväksyminen ja toimittaminen Eurooppa-neuvostolle Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 19. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10200/17 CO EUR-PREP 29 POLGEN 92 AG 21 ECON 528 UEM 198 SOC 477 COMPET 492 ENV 604 EDUC 293 RECH 231 ENER 284 JAI 596 EMPL 366 ILMOITUS Lähettäjä:

Lisätiedot

LÄHTÖORIENTAATIO EUROOPPAAN LÄHTEVILLE. Istu oman KOHDEMAASI nimen viereen

LÄHTÖORIENTAATIO EUROOPPAAN LÄHTEVILLE. Istu oman KOHDEMAASI nimen viereen LÄHTÖORIENTAATIO EUROOPPAAN LÄHTEVILLE Istu oman KOHDEMAASI nimen viereen 1 vasta lentokoneessa tai junassa sen oikeasti tajuaa: että on oikeasti lähdössä ja oma elämä muuttuu, tosi monella tavalla lainaus

Lisätiedot

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta

Ehdotus neuvoston päätökseksi alueiden komitean kokoonpanon vahvistamisesta Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. lokakuuta 2014 (OR. en) 14333/14 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio Neuvosto Ed. asiak. nro: 13884/14 Asia: CDR 109 INST 511 AG 17 Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

VA L M I I N A VA I H TO O N Omnia / kv-palvelut

VA L M I I N A VA I H TO O N Omnia / kv-palvelut 2 VA L M I I N A VA I H TO O N 2017-2 0 1 8 3 MITÄ OMNIA TARJOAA? Tuettuja työssäoppimisjaksoja pääasiassa Euroopassa (myös esim. Nepal, Intia ja Venäjä) jaksojen kesto yleensä 4-14 vkoa (30-100 vrk) Apua

Lisätiedot

LÄHTÖORIENTAATIO 23.4. JA 9.5.2014. Ennen lähtöä, vaihdossa, vaihdon jälkeen Riitta Kataja, Erasmus-koordinaattori

LÄHTÖORIENTAATIO 23.4. JA 9.5.2014. Ennen lähtöä, vaihdossa, vaihdon jälkeen Riitta Kataja, Erasmus-koordinaattori LÄHTÖORIENTAATIO 23.4. JA Ennen lähtöä, vaihdossa, vaihdon jälkeen Riitta Kataja, Erasmus-koordinaattori Lähtöorientaatio opinnot kielitaito kulttuurit itsetuntemus CV ERASMUS-LÄHTÖORIENTAATIO: 1. Yleistä

Lisätiedot

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1

MDP in Information Security and CryptogIran 1 1 1 (6) B MDP in Futures Studies Australia 1 1 Iran 2 1 3 Itävalta 1 1 Latvia 1 1 Puola 1 1 Suomi 2 6 8 4 20 Tsekki 1 1 Valko-Venäjä 1 1 Venäjä 1 1 2 Viro 1 1 Z_tieto puuttuu 6 3 4 17 30 MDP in Futures Studies

Lisätiedot

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo

Kansainvälistymismahdollisuudet. Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo Kansainvälistymismahdollisuudet Humanistisen tiedekunnan kieliopinto- ja kansainvälistymisinfo 12.10.2012 Miksi ulkomaille? Kielitaitoni koheni Sain haluamani kesätyöpaikan Pääsin kursseille, joita Jyväskylässä

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014

Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut. Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Erasmus+ -ohjelman kielivalmennustyökalut Anni Kallio ja Sofia Lähdeniemi / CIMO TraiNet 25.11.2014 Mikä Erasmus+? Erasmus+ -ohjelma 2014-2020 Vanhat ohjelmat 2007-13 Yhdeksi kokonaisuudeksi Lifelong Learning

Lisätiedot

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito

Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Ulkomailla asuvan eläkkeensaajan sairaanhoito Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT),

Lisätiedot

Osallistujan raportointilomake - Call KA1 - Ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden liikkuvuus

Osallistujan raportointilomake - Call KA1 - Ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden liikkuvuus Osallistujan raportointilomake - Call 2018 - KA1 - Ammatillisten oppilaitosten opiskelijoiden ja vastavalmistuneiden liikkuvuus Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia. Document code: EP-KA1-VET-Learners-2018

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 8 % Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 75 7 Suomi 65 6 55 5 45 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 16.5.23/SAK /TL Lähde: European Commission 2 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15 15

Lisätiedot

Vaihtoon lähtijän muistilista Riikka Jääskeläinen Minna Pekkanen

Vaihtoon lähtijän muistilista Riikka Jääskeläinen Minna Pekkanen Vaihtoon lähtijän muistilista 11.4.2017 Riikka Jääskeläinen Minna Pekkanen Viralliset paperiasiat Aaltoon Kaikkien vaihtoon lähtijöiden tulee ilmoittautua läsnäolevaksi Aaltoyliopistoon myös vaihdon ajaksi!

Lisätiedot

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät

Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Töihin ulkomaille - lähetetyt työntekijät Marika Peltoniemi 31.8.2010 Eläketurvakeskus KOULUTTAA EU/ETA-maat ja Sveitsi 2 EU:n sosiaaliturva-asetukset 883/2004 ja 987/2009: EU: Belgia, Bulgaria, Espanja,

Lisätiedot

18.02.2015 Tina Sundqvist. 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS

18.02.2015 Tina Sundqvist. 1 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto/EURES-palvelut/TS 18.02.2015 Tina Sundqvist 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen

Lisätiedot

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT)

Talouden rakenteet 2011 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kansantalouden kehityskuva Talouden rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Suomen talous vuonna 21 euroalueen keskimääräiseen verrattuna Euroalue Suomi Työttömyys, % 12 1 8 6 4 Julkisen

Lisätiedot

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009

Terveysosasto/nh. Sairaanhoito EU:ssa. Noora Heinonen 25.8.2009 Sairaanhoito EU:ssa Noora Heinonen 25.8.2009 EY-lainsäädäntöä soveltavat valtiot EU-maat maat: Alankomaat (NL), Belgia (BE), Bulgaria (BG), Espanja (ES), Irlanti (IE), Italia (IT), Itävalta (AT), Kreikka

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman. -kielivalmennustyökalu. Online Linguistic Support (OLS) OPH Kansainvälistymispalvelut Ammatillinen koulutus

Erasmus+ -ohjelman. -kielivalmennustyökalu. Online Linguistic Support (OLS) OPH Kansainvälistymispalvelut Ammatillinen koulutus Erasmus+ -ohjelman Online Linguistic Support (OLS) -kielivalmennustyökalu 12.9. 2019 OPH Kansainvälistymispalvelut Ammatillinen koulutus ESITYKSEN SISÄLTÖ 1. OLS - Yleistä 2. OLS - Lisenssien hallinnointi

Lisätiedot

VA L M I I N A VA I H TO O N Omnia / kv-palvelut

VA L M I I N A VA I H TO O N Omnia / kv-palvelut 2 VA L M I I N A VA I H TO O N 2019-2 0 2 0 3 TÄSSÄ ESITYKSESSÄ Valmisteluiden aloitus ja viestintä Kieli- ja kulttuurivalmennus Sopimukset, kohdemaat ja rahoitus Työelämässä oppimispaikan hankinta Asuminen,

Lisätiedot

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä

I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ. joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä PYYTÄVÄN VIRANOMAISEN KÄYTTÖÖN TARKOITETTU (VAPAAEHTOINEN) LOMAKE I. TIEDONSAANTIPYYNTÖ joka koskee valtiosta toiseen tapahtuvaa työntekijöiden käyttöön asettamista palvelujen tarjoamisen yhteydessä Palvelujen

Lisätiedot

Ajoneuvotekniikka. Tiedote 2/2007 katsastajille. ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistus. rekisteröintikatsastuksessa

Ajoneuvotekniikka. Tiedote 2/2007 katsastajille. ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistus. rekisteröintikatsastuksessa Ajoneuvotekniikka Tiedote 2/2007 katsastajille 24.1.2007 ETA-valtiosta tuodun ajoneuvon rekisteröintitodistuksen vaatiminen rekisteröintikatsastuksessa Muutos voimaan 1.2.2007 1.2.2007 alkaen tulee asiakkaan

Lisätiedot

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

ANNEX LIITE. asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.9.2018 COM(2018) 651 final ANNEX LIITE asiakirjaan KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE potilaan oikeuksien soveltamisesta rajatylittävässä terveydenhuollossa

Lisätiedot

Yritysten kokemuksia palvelujen sisämarkkinoista

Yritysten kokemuksia palvelujen sisämarkkinoista Yritysten kokemuksia palvelujen sisämarkkinoista Fields marked with are mandatory. Johdanto Lue seuraava tietosuojaseloste ennen kuin täytät kyselylomakkeen: specific-privacy-statement_en.pdf Tämän kyselyn

Lisätiedot

Vaihtoon lähtijän muistilista Kaisa Pulliainen

Vaihtoon lähtijän muistilista Kaisa Pulliainen Vaihtoon lähtijän muistilista 17.4.2018 Kaisa Pulliainen Viralliset paperiasiat Aaltoon Kaikkien vaihtoon lähtijöiden tulee ilmoittautua läsnäolevaksi Aaltoyliopistoon myös vaihdon ajaksi! Yhteystiedot

Lisätiedot

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa?

Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? Miksi pullotetusta vedestä maksetaan valmisteveroa? 1. Kivennäisvesien kulutus on Suomessa EU-maiden matalin. Suomessa kulutetaan keskimäärin 18 litraa pullotettua vettä henkilöä kohden vuodessa. 2. Vuonna

Lisätiedot

Erasmus+ Youth in Action EVS-vapaaehtoisen kielivalmennus

Erasmus+ Youth in Action EVS-vapaaehtoisen kielivalmennus Erasmus+ Youth in Action EVS-vapaaehtoisen kielivalmennus Jutta Kivimäki Aarne Toivonen 21.3.2017 Miksi tämä verkkoklinikka juuri nyt? Hakukierros 2 (R2; päättyy 26.4.2017): Suomen molemmat viralliset

Lisätiedot

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori,

Csaba Jansik Luomupäivät 2018 Pori, Csaba Jansik Luomupäivät 218 Pori, 16.11.218 VNK:n rahoittama Koordinoijina TEM ja MMM Toteuttajina ETLA ja LUKE Linkki raporttiin: http://vnk.fi/julkaisu?pubid=1651 Csaba Jansik, Luke Yritys- ja sidosryhmähaastattelut

Lisätiedot

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014

Niin sanottu kestävyysvaje. Olli Savela, yliaktuaari 26.4.2014 Niin sanottu kestävyysvaje Olli Savela, yliaktuaari 26.4.214 1 Mikä kestävyysvaje on? Kestävyysvaje kertoo, paljonko julkista taloutta olisi tasapainotettava keskipitkällä aikavälillä, jotta velkaantuminen

Lisätiedot

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen

Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset alkaen Henkilökorttilaki ja Perusmaksutili vaikutukset 1.1.2017 alkaen Kaksi 1.1.2017 voimaan astuvaa lakimuutosta helpottaa pankkipalvelujen tarjoamista oleskeluluvan saaneille. Henkilökorttilaki Ulkomaalaisen

Lisätiedot

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET

KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius Euroopan unionin ohjelma kouluopetukselle KOULUJEN YHTEISTYÖHANKKEET Comenius-ohjelma Kouluopetuksen Comenius-ohjelma tarjoaa kansainvälistymismahdollisuuksia kaikille kouluyhteisöön kuuluville

Lisätiedot

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala

1 28.8.2014 Lapin TE-toimisto/EURES/P Tikkala 1 European Employment Services EUROOPPALAINEN TYÖNVÄLITYSPALVELU 2 neuvoo työnhakijoita, jotka haluavat työskennellä ulkomailla ja työnantajia, jotka haluavat rekrytoida ulkomaisen työntekijän 3 EU/ETA-maat

Lisätiedot

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014

Uusiutuvan energian trendit Suomessa. Päivitetty 18.11.2014 Uusiutuvan energian trendit Suomessa Päivitetty 18.11.214 Ruotsi Latvia Suomi Itävalta Portugali Tanska Viro Slovenia Romania Liettua Ranska EU 27 Espanja Kreikka Saksa Italia Bulgaria Irlanti Puola Iso-Britannia

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 1 Työllisyysaste 1980-2003 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) 80 % Suomi 75 70 65 60 EU-15 Suomi (kansallinen) 55 50 80 82 84 86 88 90 92 94 96 98 00 02 9.9.2002/SAK /TL Lähde: European Commission;

Lisätiedot

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa

Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Kauppa 2010 -päivä Päivittäistavarakaupan aamupäivä 30.9.2009 Välillisen verotuksen rooli elintarvikkeiden ja eräiden muiden tuotteiden hinnanmuodostuksessa Hanna Karikallio Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos

Lisätiedot

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013

Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomalaisen kilpailukyvyn analyysi missä ollaan muualla edellä? Leena Mörttinen/EK 6.6.2013 Suomi on pieni avotalous, joka tarvitsee dynaamisen kilpailukykyisen yrityssektorin ja terveet kotimarkkinat

Lisätiedot

ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin

ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin Vaihda maisemaa! -tapahtuma 22.1.2105 ERASMUS-VAIHTOINFO lv. 2015-2016 vaihtoihin OHJEITA VAIHTOON EUROOPPAAN HALUAVALLE KO102 Marita Puikkonen 22.1.2015 Vaihda maisemaa! ERASMUS+ Haluaisitko lähteä opiskelemaan

Lisätiedot