Kalevan RKY -alue Selvitys rakennetusta kulttuuriympäristöstä ja rakentamistapaohje
|
|
- Maria Halttunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kalevan RKY -alue Selvitys rakennetusta kulttuuriympäristöstä ja rakentamistapaohje Yleisötilaisuus kaupunkilaisille, Kalevan asukkaille ja taloyhtiöille Aika: klo 18:00 20:00 Paikka: Sampolan auditorio Läsnä: n. 110 kaupunkilaista sekä Tilaisuus oli Kalevan RKY-alueen selvityksen ja rakentamistapaohjeen luonnosvaiheen esittelytilaisuus, jonka puheenjohtajana toimi ylan varapj, Jaakko Stenhäll (J.S.). Luonnosaineistoa esittelivät työssä konsultteina toimivat arkkitehti Kimmo Ylä-Anttila (Arkkitehdit MY Oy) ja arkkitehti Hanna Lyytinen (H.L., Arkkitehtitoimisto Hanna Lyytinen Oy). Kaupungin edustajina yleisökysymyksiin vastasivat asemakaavapäällikkö Elina Karppinen (E.K.) sekä rakennustarkastaja Eija Muttonen-Mattila (E.M-M). Lisäksi kysymyksiin vastasi rakennustutkija Hannele Kuitunen (H.K.) Pirkanmaan Maakuntamuseosta Ennen siirtymistä auditorioon varsinaiseen tilaisuuteen yleisöllä oli mahdollisuus tutustua auditorion aulassa työn tausta- ja luonnosaineistoon. Yleisökysymyksiä ja niihin vastauksia: K1: Pieniä alueen katuja käsitellään selvityksessä, mutta miten isoja väyliä kuten Sammonkatua ja Teiskontietä käsitellään selvityksessä? Otetaanko niihin kantaa rakentyamistapaohjeessa? V1 (J.S.): Isot väylät käsitellään erikseen ratikka- ja katusuunnittelun yhteydessä. K2: Alueen kaavallisista kysymyksistä: pääkatujen varsilla II kerroksiset liiketilamassat ovat jääneet rakentamatta. Voiko ne toteuttaa? V2 (E.K.): Liiketilamassojen toteuttamismahdollisuuksia pohditaan työn aikana. Mahdollisia asemakaavamuutostarpeita pohditaan tapauskohtaisesti. K3: Mitähän ollaan keksimässä Kalevan aukkokohtiin? Ei saisi tulla pikkumustia torneja V3 (E.K.): Pikkumustia ei ole tulossa, edetään selvityksen pohjalta. K4: Laadittava korjausohje vaikuttaa hyvältä mutta ollaan 10 vuotta myöhässä, sillä lähes kaikki talot on jo peruskorjattu! V4 (E.K., H.L.): Paljon on alueella tehty mutta tehdään se, mitä vielä voidaan. Valtuusaloite selvitystä varten tehtiin v Rakennuksia kuitenkin korjataan myös tulevaisuudessa, joten selvitys ja ohje on hyvä olla olemassa.
2 K5: Raiskataanko Sammonaukio ratikkapysäkillä? V5 (J.S, E.K.): Pysäkin suunnittelua jatketaan Raitiotien yleissuunnitelman pohjalta. Pysäkki ei tule puistoon vaan katualueelle. K6: Kuinka selvitys ja rakentamisohje hyväksytään? Kuinka sitova ohje on taloyhtiöille? V6 (E. M-M.): Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jo rakennusluvan myöntämisessäkin on huomioitava RKY-alue. Myös kaupungin uusi Rakennusjärjestys viittaa RKY-alueiden erityispiirteiden huomioimiseen. Nyt laadittava ohje antaa hyvän lisätyökalun rakennusvalvonnalle. Suojeluasemakaava olisi kuitenkin rakentamistapaohjetta sitovampi. K7: Kuinka selvitys ja ohje jalkautetaan jatkossa esim. piharemonteista alueen taloyhtiöille ja isännöitsijöille? V7 (E. M-M.): Kaikille taloyhtiöille on lähtenyt kirje selvityksen ja rakentamistapaohjeen laatimisesta. Esim. pihajärjestelyjen muutokset vaativat vähintään toimenpideluvan. Myös asukkaiden tulisi itse valveutua remonttitilanteissa. Esim. Kiinteistöliitto voi toimia yhteistyökumppanina tiedon jakamisessa. K8: Toteamus alueen julkisivujen väreistä: värikylläisyyttä saisi olla korjattavissa kohteissa. V8 (H.L..): Selvityksessä ja ohjeessa selvitetään alueen värityshistoriaa sekä tuotetaan alueelle väritysohjeita. Alueen tulevissa korjauskohteissa ei suositella käytettäväksi tummia ja voimakkaita sävyjä. Aluetta leimaa vaatimattomuus, jolloin pienilläkin muutoksilla on suuri merkitys. K9: Toteamus: taloyhtiössämme on juuri tehty kallis, n. 1 M julkisivuremontti. Taloyhtiö ei aio muuttaa julkisivujen väritystä ohjeen pohjalta harmaaksi K10: Kuinka kaupunki voi puuttua alueen pihajärjestelyihin? Kysymyksessä viitattiin Kalevan Tornien pihajärjestelyjä koskeviin kuviin. Todettiin myös, että kaupunki ei ollut halunnut lähteä n. 4 vuotta sitten Ilvespuiston korjauksiin samanaikaisesti taloyhtiöiden piharemonttisuunnitteluvaiheessa. V10 (E. M-M.): On laadittava vähintään asemapiirros, missä esitetään pihajärjestelyjen muutokset. Rakennusvalvonta ottaa suunnitelmien pohjalta kantaa hankkeeseen. Pihojakaan ei tulisi ylikorjata!
3 K11: Miten tietoa Kalevan arvoista välitetään tietoa taloyhtiöille? Suunnittelijan vastuulla on paljon. V11 (H.K.): Pirkanmaan maakuntamuseosta tullaan mielellään esittelemään taloyhtiöille huomioonotettavia seikkoja. Lisäksi museo tarjoaa korjausrakentamisneuvontaa. Molemmat palvelut ovat ilmaisia. K12: Kommentti: esimerkiksi porrashuoneiden ulko-ovien vaihto on valitettavasti nykyisin liian helppoa. Toimenpiteisiin ei tarvita nyt mitään lupia K13: Kommentti: Olisi hyvä saada verkkoon kommentointisysteemi, jolla asukkkat pääsevät kommentoimaan selvitystä. Mm. äskettäin perustettu Kaleva seura auttaa mielellään Kalevan asukkaita kommunikoinnissa kaupungin suuntaan. K14: Kommentti: Kalevan pihat olivat aluksi hyvin karuja. Korjaustöissä ei saisi viritellä pihoja ylitse. Pihataidetta voisi kyllä olla ja muuta pientä laadukkuuttakin Julkisivujen alkuperäistä väritystä löytyy esimerkiksi räystäiden alta. Värisävyt ovat ehkä olleet alun perin voimakkaampia kuin myöhemmistä havainnoista on päätelty. Värit ovat kauhtuneet vuosien varrella K15: Tulisi puuttua myös laajempiin linjoihin. Ei saisi tuhota alueen tärkeitä arvoja. Monia isoja hankkeita on menossa, jotka ovat asukkaille kovia paikkoja. Esim. Tammelan stadionin hanke vaikuttaa myös Ilvestorneihin. Kaupungin edustajien tulisi puuttua asioihin ja tehdä voimakkaampia linjauksia. V15 (J.S.): Tässä tilaisuudessa tehdään keskusteluun rajausta: ratikka, pysäköintipolitiikka, Tammelan stadion ovat omat keskustelunsa. K16: Mitä toimintoja on tulossa Kalevan lastentalon tontille? V16 (E.K): Laadittavien selvitysten pohjalta mietitään Kalevan lastentalon tontin käyttöä sekä tulevaisuuden mahdollisuuksia. K17: Taloyhtiö x kaipasi Kalevaan sopivia ohjeita rakennusten väritykseen, valaisinmalleihin ja piha-alueiden materiaaleihin. Naapurissa on lähtenyt mopo käsistä: on käytetty liian värikkäitä, liian moderneja sekä hienoja materiaaleja. K18: Tuleeko Kalevaan maauimala? Mullistaako se puistoalueen? Tuleeko pysäköinnistä ongelma? V18 (J.S): Maauimalalle suunniteltu paikka kuuluu selvityksessä tarkastelualueeseen. Maauimala ei välttämättä mullista paljon puistoaluetta. Paikalle on hyvät joukkoliikenneyhteydet ja pyöräreitit sekä läheltä löytyy pysäköintipaikkoja.
4 K19: Miten saadaan tietoa alueen taloyhtiöille ja suunnittelijoille? Tulisi lähettää tietoa taloyhtiöille. V19 (J.S., E. M-M.): Tiedotekirjeet on lähetty RKY-alueen isännöitsijöille ja taloyhtiöiden hallituksille. Kirjeet ovat myös menneet perille. K20: Kalevan alueen kaavoituksesta ja täydennysrakentamisesta: selvityksessä voisi olla esimerkkejä hyvistä ja soveliaista rakennuspaikoista ja rakennustyypeistä. V20 (E.K., J.S.): Selvityksessä ei etsitä täydennysrakentamispaikkoja. Selvityksellä ja ohjeella pyritään ensi sijassa löytämään ja säilyttämään alueen arvoja. K21: Kommentti: Pekka Nikkilä, Kaleva seura ry:n pj.: Kaleva seura on perustettu kanavaksi mm. kaupungin suuntaan. Kaleva-seuran kautta tehty yhteinen viesti voisi olla painavampi kuin yksin tehty. K22: Onko Kalevan puistot suojeltu? Entä piha-alueet? V22 (J. S.): Selvityksen tarkoituksena on luoda taustaa jatkotoimille. Tavoitteena on puistoalueiden suojelu. K23: Miksi ei Kalevaan pystytä tekemään suojeluasemakaavaa? V23 (E. K., J.S.): Tällä hetkellä kaupungilla ei ole resursseja käynnistää suojelukaavaa. Isoja suojelukaavat, mm. Pispala ja Petsamo ovat parhaillaan käynnissä. Jos tehdä poliittinen päätös, voidaan Kalevankin suojeluasemakaava käynnistää. Suojeluasemakaavan laatiminen kestää kauan. K24: Kalevan kärki, Kalevan lasten talo, Sorsapuiston liikuntapuisto, maauimala ym. Paljon tapahtuu, miten ko. paikat suojellaan? V24 (J.S.): Liikuntapuisto Sorsapuistoon on työn alla, maauimalalle on jo paikka asemakaavassa. Kalevan lastentalon tontti odottaa selvityksen valmistumiosta, Muihin mainittuihin kohteisiin palataan toisissa tilaisuuksissa. K25: Kaskitie 21 25: Kiitos tästä tilaisuudesta! Paljon on tullut viestiä ja kommunikointia. Kalevaseura on yksi kanava toimia. Taloyhtiöiden yhteistoimintaa tarvittaisiin myös. Voitaisiin laittaa taloyhtiöiden liikkeelle sähköpostilista, jossa keskusteltaisiin esim. urakoitsijoista ja väreistä. K26: Toive rakentamistapaohjeelle: olisi tärkeää löytää alueelle realistisia ohjeita, joita voisi toteuttaa kohtuuhintaisesti. Kysymys rakentamistapaohjeesta: miten ohjeessa esitetään hyviä esimerkkejä?
5 V26 (H.L., E. M-M.): Ohjeista ei tehdä myyntikatalogimaista. Mm. hyvän suunnittelijan mukanaolo on erittäin tärkeää korjaushankkeissa. Korjausrakentamisessa on sallittava yksilöllisyys. Taloyhtiöiden tulisi ottaa mukaan ammattitaitoiset suunnittelijat. Jo RKY-alueeksi nimeäminen edellyttää pätevien suunnittelijoiden käyttöä. K27: Taloudellisesta asiasta: useimmat Kalevan taloyhtiöt sijaitsevat kaupungin omistamilla vuokratonteilla. Kaupunki on nostamassa tuntuvasti tonttien vuokria. Tonttien vuokra määritellään asemakaavassa osoitetun rakennusoikeuden pohjalta, mikä nostaa merkittävästi vuokran määrää ja menettely koetaan epäreiluksi. Tällaisia esimerkkejä on Kalevan alueella paljon. V27 (J.S.): Tilaisuudessa ei ole paikalla kiinteistötoimen edustajaa. Rakentamistapaohjeessa ei oteta kantaa tonttien vuokranmääräytymisperusteisiin. Tontinvuokrien määrittely on tärkeä asia keskustella lävitse mutta tuo keskustelu käydään toisessa tilaisuudessa. K28: Eikö Kalevassa voi toteuttaa asemakaavoissa osoitettuja rakennusoikeuksia? V28 (E.K.): Rakennustapaohjeella ei muodosteta rakennusoikeutta. Jatkossa mietitään Tapauskohtaisesti mahdollisia asemakaavamuutostarpeita. Kysymykset ja vastaukset kirjasi Markku Kaila
Liite 5. Melunleviämiskartat. Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö.
Melunleviämiskartat Liite 5 Ennustetilanne v.2030 päiväaikana, suunniteltu maankäyttö. Ennustetilanne v.2030 yöaikana, suunniteltu maankäyttö. Maanomistus Liite 6 Kunnan omistamat maa-alueet on merkitty
Omakotitalon rakentajanopas
opas Omakotitalon rakentajanopas Muistathan, että rakennuslupa tulee hakea vuoden kuluessa kunnan tontin varaamisesta, ja rakentaminen tulee aloittaa kolmen vuoden kuluessa luvan myöntämisestä. Asiantuntijat
KERAVAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJAN OTE N:o 4/2015 Kaupunkikehitysjaosto
Dnro KH/KV: 870 /2014 34 KURJENMETSÄ (2308), ASEMAKAAVAN MUUTOS 11.3.2015/18 20.5.2015/34 Kkj. 18 Asemakaava muutos koskee 1. Kalevan kaupunginosan korttelia 600 sekä puistoaluetta (VP). Asemakaavamuutoksen
RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00->
RAKENTAJAINFO 31.10.2013 HANNA AUDITORIO 18:00-> SUUNNITTELUN LÄHTÖTIEDOT + ASEMAKAAVA + RAKENNUSTAPAOHJEET + KATUKOROT + KUNNALLISTEKNIIKAN LIITTYMÄT + TONTIN MAASTO JA MAAPERÄ (MAAPERÄTUTKIMUS JA VAAITUS)
RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11
1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen
RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ
RAKENTAMISTAPAOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170 JA OSA KORTTELISTA 160 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 28.1.2013 - 1 - RAKENTAMISOHJE KÄPYLÄ KORTTELIT 158, 159, 161, 162, 169,170
Liite 5 Liite 5 Liite 6 Liite 6 Liite 6 Liite 6 Liite 6 Liite 7 Liite 7 Liite 7 Liite 7 Liite 7 Liite 7 Liite 7 Liite 7 Liite 7 Liite 7 Liite 7 Liite 7 12.10.2009 MUISTIO Paikka: Seinäjoen kaupungintalo,
RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11
1 RAUHALAN UUDET TONTIT TERVAKOSKI R A K E N T A M I S T A P A O H J E E T KORTTELI 601 TONTIT 1,2,6, 9-11 Yleistä Rauhalan tontit sijaitsevat Tervakoskella 130-tien itäpuolella ja ne rajoittuvat Rauhalantiehen
PISPALA. Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu. Riikka Rahkonen, Sari Pietilä
Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 8257 Kaavaehdotusten tarkistaminen ja asettaminen uudelleen nähtäville 21.05. 26.6.2015 väliseksi ajaksi Riikka Rahkonen, Sari Pietilä
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS
RAKENTAMISTAPAOHJE LINNAKANGAS (päivitetty 17.11.2014) Linnakankaan osa-alue 112 026 Korttelit 26274-26285 Tontin varaajan/ haltijan tulee toimittaa tämä ohje pääsuunnittelijalle. Ennen suunnitteluun ryhtymistä
Palaute- ja vastineraportti
TAMPEREEN KAUPUNKI 6.3.2017 PETSAMO, Saukonpuiston koulun laajennus, Kaupinkatu 30, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8569 Diaarinumero: TRE: 5287/10.02.01/2014 Palaute- ja vastineraportti Aloitusvaiheen
KYSY JA KESKUSTELE TÄYDENNYSRAKENTAMISESTA
KYSY JA KESKUSTELE TÄYDENNYSRAKENTAMISESTA 18.00 Tilaisuuden avaus Saako naapurin tontille rakentaa? Entä omalle?. Marjatta Välimaa / Tammela 2.0 yhteistyöryhmä ja as.oy Tapionkatu 18 Hyödynnä täydennysrakentamisen
Rakentamistapaohjeet. Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen. Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus
Rakentamistapaohjeet Terveyskeskuksen tontti ja siihen liittyvä uusi pientaloalue, 5. Kuninkainen Huittisten kaupunki Tekninen palvelukeskus 2 YLEISTÄ Rakentamistapaohjeiden tarkoitus on täydentää asemakaavakartalla
Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen 26.4.2016
Tampereen seudun asuinalueet vähähiilisiksi TARMO+ Ilari Rautanen 26.4.2016 Hankkeen tietoja Ekokumppanit Oy:n hallinnoima EAKR rahoitteinen kolmivuotinen (2015-2017) hanke Toiminta-alueena Tampere ja
Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan muutoksen ehdotuksen nähtäville asettaminen. Esittelijä: kaupunginjohtaja Juha Majalahti
Kaupunginhallitus 310 07.11.2011 Ympäristölautakunta 116 15.12.2011 Ympäristölautakunta 18 07.03.2012 Ympäristölautakunta 53 07.06.2012 Kaupunginhallitus 151 18.06.2012 Tiilitehtaanpuisto, asemakaavan
VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA
Liite 2 VASTINELUETTELO MÄNTTÄ-VILPPULA KAAVAMUUTOS: 1. KAUPUNGINOSAN KORTTELI 118/OSA 28.1.2015 SWECO YMPÄRISTÖ OY TIMO RYSÄ TAINA RIEKKINEN Mänttä-Vilppulan kaupunki, 1. kaupunginosan kortteli 118/osa,
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat. RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015.
TERVETULOA Linnankankaan ja Metsärinteen pientalorakentajat RAKENTAJAINFO Kunnanpuutarhuri Sari Palo 29.1.2015. Yleistä asemakaavasta ja rakennustapaohjeista Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI MUISTIO 4/2016
Elinympäristövaliokunta AIKA 11.04.2016 klo 16:00-18:15 PAIKKA Kaupungintalo, Kotka-kokoushuone Nimi Klo Tehtävä Lisätiedot LÄSNÄ Törrö Marja-Leena 16:00-18:15 puheenjohtaja Nivala Kaisa 16:00-18:15 varapuheenjohtaja
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265
II, TIKKASENHARJU RAKENNUSTAPAOHJE KORTTELIT 237-265 Arkkitehtitoimisto Pekka Lukkaroinen Oy Iin kunta, Tekniset palvelut: Markku Vitikka Rakennusvalvonta: Eino Tihinen Tontin haltijan tulee toimittaa
http://nurxcity/webmap/content/result.htm
Sivu 1/6 KIRKONKYLÄ, Krannila Määräysnumero Ulkoasu 2.000 2.001 3.000 5.001 8.000 10.000 selitys Asuinkerrostalojen korttelialue. Rakennusten ensimmäiseen kerrokseen saa sijoittaa liiketiloja ja julkisia
PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO
PUROLAN RAKENTAMISTAPAOHJEET KEVÄÄN 2010 PIENTALOTONTTIJAKO Infotilaisuus tontinsaajille 31.8.2010 Lisäys 3.9.2010 Aila Virtanen RAKENTAMISTAPAOHJEET selittävät ja täydentävät asemakaavaa erityisesti tontin
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016
HELSINGIN KAUPUNKI Oas 1033-01/16 1 (6) KAUPUNKISUUNNITTELUVIRASTO Hankenro 0815_1 HEL 2011-004816 26.4.2016 LINNANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TAMPEREEN KAUPUNKI TAKAHUHTI, Kirjavaisenkatu 1, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8616 Diaarinumero: TRE: 4054/611/2015
TAMPEREEN KAUPUNKI 4.12.2016 TAKAHUHTI, Kirjavaisenkatu 1, asemakaavan muutos Asemakaava nro 8616 Diaarinumero: TRE: 4054/611/2015 PALAUTEKOOSTE Valmisteluaineiston nähtävilläoloaikana 26.11. 17.12.2015
Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko
Rakentajailta 16.09.2014 Rakennussuunnittelu Rakennusvalvonta Juha Vulkko Huolehtimisvelvollisuus rakentamisessa MRL 119 Rakennushankkeeseen ryhtyvän on huolehdittava siitä, että rakennus suunnitellaan
NIEMI 7471 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET
NIEMI 7471 VASTINELUETTELO / MIELIPITEET Tarkistettu osallistumis ja arviointisuunnitelma ja luonnos 10.1.2008 Nähtävillä oloaika: 11.1. 1.2.2008 Mielipide 1, 1.2.2008, dnro: TRE: 38/10.02.01/2008 Miilunpalo
Taloyhtiöiden täydennysrakentamisen liiketoimintamalli työryhmätyöskentely
Taloyhtiöiden täydennysrakentamisen liiketoimintamalli työryhmätyöskentely Kuva: Lisa Voigtländer Markus Laine & Helena Leino markus.laine@uta.fi & helena.leino@uta.fi TARMO+ täydennysrakentamistyöpaja
Pöytäkirja 12 /2015 :t 53-64 5.11.2015. Kaupunkikuvaneuvottelukunta. Aika 5.11.2015 klo 8.30 11.32 Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa
Aika klo 8.30 11.32 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Asiantuntija-jäsenet Muut osallistujat Ilkka Rekonen, lupapäällikkö, puheenjohtaja vs. Sirkka Kähärä, kaupunkisuunnittelulautakunnan
Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012
TALOYHTIÖN HULEVESIEN KÄSITTELY Viheralan hulevesipäivä Lahti 6.11.2012 Dipl.ins. Hannes Björninen FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy Taloyhtiön hulevesien oikeaoppinen käsittely 1. Hallinnan tavoitteet 2.
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS. Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.
kuva Ida Fasching 2014 Lohjan kaupunki Ympäristötoimi Kaavoitus AO 18.11.2014, 24.2.2015 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma L35 RAJAVARTIOSTONKATU, ASEMAKAAVAN MUUTOS YMPÄRISTÖTOIMEN KAAVOITUKSEN YHTEYSTIEDOT
Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Koko tila/määräala
31, YMP 10.5.2012 17:30 Suunnittelutarvepäätös kiinteistölle 535-404-8-124 Asia Hakija Asuinrakennuksen ja autosuoja/varaston rakentaminen. Nietula Matti ja Anita Poutakuja 3 B 2 37470 Vesilahti Rakennuspaikka
RAKENNUSTEN MUOTOKIELI, KOKO JA SIJOITTAMINEN TONTILLE
LIITE 5 1/5 Kalajoen kaupunki Kaavoitustoimi 9.6.2008 KALAJOKI SIIPOLANRINTEEN RAKENNUSTAPAOHJEET YLEISTÄ Rakennustapaohjeet täydentävät asemakaavan rakentamista koskevia määräyksiä ja merkintöjä. Nämä
PISPALA. Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla
Pispalan asemakaavojen uudistaminen I-vaiheen kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla 2.10.2013 Pispalan asemakaavojen uudistaminen, I-vaihe, kaavaehdotukset 8256 ja 2857 Esittely Haulitehtaalla
LOHJAN KAUPUNKI Liite 1 / Vevo
1/5 LOHJAN KAUPUNKI Liite 1 / Vevo 20.6.2018 KAAVOITUKSEN PALVELUISTA PERITTÄVÄT MAKSUT Vetovoimalautakunta 20.6.2018 96 Voimassa 1.8.2018 alkaen 1 Yleistä Kaavoitustoimen palvelut ovat asemakaavojen ja
Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin vastineet niihin
Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit, Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45, katu- ja virkistysaluetta. Asemakaava nro 8297 Diaarinumero: TRE: 4152/10.02.01/2017 Muistutukset ja lausunnot sekä kaupungin
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008
PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT
JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE
RAKENTAMISTAPAOHJE JÄMIJÄRVI JÄMI HARJUMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI / SUUNNITTELUTOIMISTO 9.6.2014 Ilmari Mattila RAKENTAMISTAPAOHJE HARJMÖKKIALUE KORTTELIT 307-310 Sijaintikartta LUONNONLÄHEISTÄ
Rakennusten sujuva suojeleminen Marja-Leena Ikkala
Rakennusten sujuva suojeleminen Museoviraston tehtävät kulttuuriperinnön asiantuntija, palvelujen tuottaja, toimialansa kehittäjä ja viranomainen. vastaa kulttuurihistoriallisesti arvokkaan ympäristön,
2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET
RAISION KAUPUNKI ALHAISTENTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 0 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan kaavaa laadittaessa tulee riittävän aikaisessa vaiheessa
V1: Pysäköintipaikat on mitoitettu valmisteilla olevan pysäköintipolitiikan pohjalta
Saukonpuiston koulun asemakaavamuutos 8569 OAS-vaiheen yleisötilaisuus Aika: 28.4.2016 klo 17:30 19:15 Paikka: Saukonpuiston koulun ruokasali Läsnä: n. 20 kaupunkilaista Tilaisuus oli asemakaavatyön valmisteluvaiheen
Liite: Kaavaselostus liitteineen, liite 1/ 6. Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Valtuusto 61 18.06.2012 NG 5 Kartanonrinteen asemakaava ja asemakaavan muutos 33/10.02.03/2012 KAAVJAOS 6 Kaavoitusjaosto 18.1.2012 Valmistelija: maankäyttöpäällikkö Matti Kanerva matti.kanerva (at) sipoo.fi,
RANTAJAAKOLA Tyrnävä. Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus. Rakentamistapaohjeet. 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011)
RANTAJAAKOLA Tyrnävä Kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus Rakentamistapaohjeet 11.5.2011 (päivämääriä lisätty 7.12.2011) TYRNÄVÄN KUNTA Kunnankuja 4 91800 TYRNÄVÄ AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu
Lavastajanpolkua laajennetaan palvelemaan tonteille ajoa ja vieraspysäköintiä.
Suunnitelmaluonnoksia esillä 27.8.- 14.9: Kirje osallisille... sivut 2-3 Alustavat luonnokset Näyttelijäntie 17..... 4-7 Alustavat viitesuunnitelmat Näyttelijäntie 15 eteläpuolelle. 8-12 (HPK Arkkitehdit
KALEVAN RKY-ALUE Selvitys rakennetusta kulttuuriympäristöstä ja rakentamistapaohje
KALEVAN RKY-ALUE Selvitys rakennetusta kulttuuriympäristöstä ja rakentamistapaohje YLEISÖTILAISUUS 14.1.2015 ARKKITEHTITOIMISTO HANNA LYYTINEN ARKKITEHDIT MY PERUSTIEDOT - Tampereen Kalevan valtakunnallisesti
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI
RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa
PARVEKKEIDEN SUOJAAMINEN LIIKENNEMELULTA. Mikko Kylliäinen, suunnittelujohtaja mikko.kylliainen@ains.fi p. 0207 911 394
PARVEKKEIDEN SUOJAAMINEN LIIKENNEMELULTA Mikko Kylliäinen, suunnittelujohtaja mikko.kylliainen@ains.fi p. 0207 911 394 A-Insinöörit lyhyesti Lähes 600 asiantuntijaa 5. Suurin rakennusalan suunnitteluja
Kittilän Kunta (y-tunnus 0191406-6), Valtatie 15, 99100 Kittilä. Jäljempänä tässä sopimuksessa Kunta
1 MAANKÄYTTÖSOPIMUS 1. Johdanto Kunta ja Maanomistajat sopivat asemakaavoitusta koskevasta kaavoitus- ja toteuttamiskustannusten jakamisesta maankäyttö- ja rakennuslain 91 b :n mukaisesti seuraavaa: 2.
PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET
INFOTILAISUUS TONTIN SAAJILLE 9.6.2011 PUROLAN JA IMPIVAARAN RAKENTAMISTAPAOHJEET Aila Virtanen Kaavoitus JAETUT TONTIT KEVÄÄLLÄ 2011 Kevään 2011 tonttijaossa olleet tontit on väritetty punaisiksi. Muut
LAAJENNUSALUE
SITOVAT ILMARINEN RAKENTAMISTAPAOHJEET HALMELAN KENTÄN 23.11.2017 LAAJENNUSALUE ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN Vastuu rakennuksen soveltuvuudesta rakennuspaikalle,
Rakennusperintöpäivä 8.5.2014. Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara
Rakennusperintöpäivä 8.5.2014 Vanhan kerrostalon korjauksen suunnittelu Jorma Latva / Arkkitehdit Oy Latva ja Vaara Esittely Rakennuskanta Rakennustekniikkaa ja arkkitehtuuria: Toim. Petri Neuvonen: Kerrostalot
NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET
13.6.2013 NIINIKANGAS RAKENTAMISTAPAOHJEET 6. SAVION KAUPUNGINOSAN KORTTELEILLE 1728, 1729, 1730 JA 1731 YLEISTÄ Asemakaavan ja sitä täydentävien rakentamisohjeiden tavoitteena on laadukas asuinympäristö
Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas / päivitetty
Karisto Aurinkorinne 3 Rakennustapaohje / tekstiosa Lahden kaupungin Maankäyttö / Päivi Airas 4.5.2007 / päivitetty 21.1.2008 Asemakaavamääräys Osa alueen raja Ohjeellinen alueen tai osa alueen raja Rakennustapaohje
ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN
SITOVAT RAKENTAMISTAPAOHJEET 24.1.2019 KIRKONSEUTU TALVINIITYN ASUINALUE ENNEN SUUNNITTELUN ALOITTAMISTA OTTAKAA YHTEYS RAKENNUSTARKASTAJAAN Vastuu rakennuksen soveltuvuudesta rakennuspaikalle, rakentamista
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
18.11.2014 NAANTALIN KAUPUNKI Luonnonmaan ja Lapilan ym. saarien osayleiskaavan muutos I Muutosalue koskee tiloja: Kummeli 529-409-5-3, Kaukoranta 529-409-4-2 Tamminiemi I 529-402-1-40, Tamminiemi II 529-412-1-36,
Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi. Kuva muistokivestä ja sijaintikartta:
Rakennuslautakunta 38 01.08.2018 Rakennetun ympäristön valvonta, Ravilinnan piha-alueen muistokivi 263/12.04.00/2018, 49/10.03.00.08/2017 Rakennuslautakunta 01.08.2018 38 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II L ASEMAKAAVAN MUUTOS
KAAVA-ALUEEN RAJAUS JA VOIMASSA OLEV KAAV 1 J07 UUSIKYLÄ II G E78 UUSIKYLÄ II A 2 Kohde Asemakaavan muutos: Uusikylä II L: korttelit 41 osa 42, 43, 44 ja 53 sekä katu- ja puistoalueita. Hakija/ Aloite
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit
Untolan alueen rakentamistapaohjeet, korttelit 2729-2733 Untolan alue sijaitsee Littoisten kaupunginosassa, Paaskunnan ja Lähteenmäen asuinalueiden välissä. Alueen rakennuskanta on pääasiassa uudehkoa.
Paavolan kampus Asemakaavamuutos A Keskustan kaavojen asukastilaisuus/ FellmanniCampus, Kaavoitusarkkitehti Armi Patrikainen
Paavolan kampus Asemakaavamuutos A-2713 Keskustan kaavojen asukastilaisuus/ FellmanniCampus, 8.5.2018 Kaavoitusarkkitehti Armi Patrikainen Kaavamuutosalue Asemakaavamuutos koskee Paavolan (3.) kaupunginosan
Aloite merkittiin pöytäkirjaan ja lähetettiin kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 82 27.8.2012 Asianro 337/10.03.01.00/2012 4 Valtuustoaloite: Selvityksen laatiminen koulukeskuksen parkkipaikoista Päätöshistoria Kaupunginvaltuusto
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet. Tontti-info Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen
Palojoen varsi Asemakaava ja rakennustapaohjeet Tontti-info 20.4.2017 Hyvinkään kaupunki, kaavoitus Anitta Ojanen Palojoen varren alue on osa laajempaa Metsäkaltevan yli 6000 asukkaan tulevaa asuntoaluetta
1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.0111 1.0112 1.0113 1.022 1.023 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan
Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan
Tapanila-Seura ry:n kannanotto Tapanilan Kanervatien alueen kaavamuutosasiaan Tapanila-Seura ry suhtautuu myönteisesti Kanervatien asemakaavaan aiottuihin muutoksiin. Muutokset parantavat kaavaa ja entisestään
HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY
HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,
TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA
TÄYDENNYS- RAKENTAMINEN TAMPEREELLA Onko taloyhtiöönne tulossa isoja remontteja? Mistä rahaa putkiremonttiin tai muihin perusparannuksiin? Täydennysrakentaminen samalla tontilla tai nykyisen asuinrakennuksen
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.5.2008 KAUPPI KORTTELIT 880 4 JA 881 26, 27 JA 28, TEISKONTIE 33 JA KUNTOKATU 4 (TAMK JA PIRAMK, LISÄRAKENTAMINEN) SEKÄ KATU-, PUISTOJA PYSÄKÖINTIALUETTA.
Särkiniementie 3 Arvokohde asuntomarkkinoille
Särkiniementie 3 Arvokohde asuntomarkkinoille Särkiniementie 3, Lauttasaari Sähköturvallisuuden Edistämiskeskus Ry (STEK ry) tarjoaa kiinteistönsä Särkiniementie 3:ssa myyntiin ja pyytää kiinteistöstä
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma , tark ,
TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 21.4.2016, tark. 6.3.2017, 23.10.2017 XXI (PETSAMO), PUISTO- JA KATUALUETTA, KAUPINKATU 30, SAUKONPUISTON KOULU LAAJENTAMINEN, ASEMAKAAVA
SILIKALLIO 11.10.2006 RAKENTAMISTAPAOHJEET
1 / 12 Ohjeet koskevat tontteja: 1562-1 1562-2 1562-3 1562-5 1562-6 1563-1 1563-2 1563-3 1564-1 1564-2 Näille tonteille saa rakentaa 1-1½ -kerroksisia rakennuksia, joissa on puiset, tiiliset tai rapatut
Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille. Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila
Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Kaupunginarkkitehti Ilmari Mattila 13.4.2016 Maankäyttö- ja rakennuslain poikkeamistoimivallan siirto kunnille Poikkeamistoimivallan siirtoa
KAUPUNKIKUVATYÖN HYVÄT KÄYTÄNNÖT case Jyväskylä
KAUPUNKIKUVATYÖN HYVÄT KÄYTÄNNÖT case Jyväskylä KAUPUNKIKUVA-AIHEINEN RAKENNUSFOORUMI 10.10.2017 Leila Strömberg Kaupunginarkkitehti Kaupunkisuunnittelu ja maankäyttö Jyväskylän kaupunki JYVÄSKYLÄN KAUPUNKIKUVATOIMIKUNTA
Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014
Viranomaislautakunta 17 12.05.2014 Viranomaislautakunta 21 18.06.2014 OIKAISUVAATIMUS RAKENNUSLUPAAN 14-0016-R/ AS OY METSOHOVIN KATETUT TERASSIT/VASTINE VALITUKSEEN 244/00.02.02/2014 VOLTK 17 Juhani Riuttanen
SELOSTUS Tanssijantien_muutos 1 LIETO ILMARINEN TANSSIJANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
SELOSTUS Tanssijantien_muutos L:\KAAVA\TEXT\KAAVASEL\0\ Tanssijantien_m.docx\PS N ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVAN LAATIJA: LIEDON KUNTA / KAAVOITUS JATEKNISET PALVELUT: Kaavoitusinsinööri Juha Mäki p. 00 09
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO , 2, 3, 4 JA 5
KAUKAJÄRVI, ASEMAKAAVA NO 7830 RAKENTAMISTAPAOHJEET RO-7830-1, 2, 3, 4 JA 5 Ohjeen laatija: Tampereen kaupungin suunnittelupalvelut, asemakaavoitus, arkkitehti Ilkka Kotilainen Ohjeiden tarkoitus: Rakentamistapaohjeiden
Lappi, suojelukaava (8182)
Tarjous 1/5 Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Asemakaavoitus Tarjousneuvottelu 11.12.2017 Lappi, suojelukaava (8182) Tehtävä Valmiudet Kiitämme tarjouspyynnöstä ja tarjoudumme tekemään
Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus
Maa-29.321 Kaavoitus- ja rakentamisoikeus 1. Onko väite oikein vai väärin? (10/03) Yleistä tietä ei saa suunnitella tai rakentaa asemakaavan vastaisesti Alueellinen ympäristökeskus vastaa maakuntakaavoituksesta
ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA
TYÖNUMERO: 20601623 TILAAJA: PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ISO-SYÖTTEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 76 SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU Käsittelyvaiheet Vireilletulopäivämäärä 28.2.2018 Valmisteluvaiheen kuuleminen (MRL
Yleisötilaisuus 18.3.2015
Yleisötilaisuus 18.3.2015 Tervetuloa! OHJELMA 17.00 Kahvitarjoilu 17.30 Tilaisuuden avaus ja esitykset Hakametsän yleissuunnittelun viitekehys ja suunnittelutilanne, Hanna Montonen luonnokset, Elina Kataja/
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202
ILOLA / T A I K A P U I S T O 3 Rakentamisohjeet kaupungin omistamille ao-tonteille Taikurintiellä ja Loitsukujalla kortteleissa 71200-71202 Taikapuisto 3 käsittää 19 omakotitonttia, joille kullekin saa
OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014. Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti
OHJAUSRYHMÄN 11. KOKOUS MOREENIASSA 18.9.2014 Tampereen rakennuskulttuurin neuvonta- ja koulutuskeskus -projekti ESITYSLISTA Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Edellisen pöytäkirjan (kokous nro
HEKA LÄNSI-HERTTONIEMI SUSITIE 2-6 PERUSKORJAUS / hnro /
2 SIJAINTIKARTTA C-TALON PIHAJULKISIVU 3 SUUNNITTELUKOHDE: KAUPUNGINOSA 42 / KORTTELI 101 / TONTTI 5 HELSINGIN ASUNTOTUOTANTOKOMITEAN HANKE V. 1950-1951 OHJELMASSA RAKENNUKSET OVAT VALMISTUNEET 1950-52
ELINKAARIKORTTELIKILPAILU PALAUTE KILPAILUEHDOTUKSISTA 13.6.2016
ELINKAARIKORTTELIKILPAILU PALAUTE KILPAILUEHDOTUKSISTA 13.6.2016 Palautteen kerääminen 48 vastaajaa antoi palautetta paperilomakkeen kautta, joita oli saatavilla 6. 12.6.2016 K Supermarket Länsiportissa
33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki. Asemakaava on vahvistettu 14.02.2012.
Haso Luutnantinpolku Luonnokset 04.05.2015 Sijainti Tontti 33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki Tontti sijaitsee Malminkartanon rautatieaseman läheisyydessä ja se rajautuu lännestä junarataan.
FCG Finnish Consulting Group Oy ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 58 JA PAAVALINPUISTOSSA KAAVASELOSTUS. Pudasjärven kaupunki
ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 58 JA PAAVALINPUISTOSSA KAAVASELOSTUS Pudasjärven kaupunki 2.8.2012 2 PUDASJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 58 JA PAAVALINPUISTOSSA Asemakaavan muutos koskee
Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen
1 Sallatunturin matkailukeskuksen korttelin 24 RM-, YK- ja VL-alueiden sekä katualueen asemakaavan muutos, Hotelli Revontulen kortteli Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.11.2015 Kuva 1. Ilmakuva suunnittelualueelta
KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI
KEHITTÄMISKORVAUSTEN ARVIOINTI KUNTIEN JA MAANMITTAUSLAITOKSEN KIINTEISTÖTEHTÄVIEN KOULUTUSPÄIVÄ 20.9.2011 Seppo Sadeharju Varsinais-Suomen maanmittaustoimisto 1 MAANMITTAUSLAITOS TIETOA MAASTA MIKÄ KEHITTÄMISKORVAUS,
Palaute- ja vastineraportti
TAMPEREEN KAUPUNKI 29.05.2017 Kaleva, Pellervon koulun ja Tredun tontit. Pellervonkatu 20 ja Sammonkatu 45. Katu- ja virkistysaluetta, käyttötarkoituksen muutos ja rakennusoikeuden lisääminen. Asemakaava
Rakennussuojeluun ja kulttuuriympäristöön liittyvät viranomaistahot, -määräykset ja lainsäädäntö. Juha Vuorinen 18.4.2013
Rakennussuojeluun ja kulttuuriympäristöön liittyvät viranomaistahot, -määräykset ja lainsäädäntö Juha Vuorinen 18.4.2013 Laki Museovirastosta Kulttuuriperinnön suojelua ja maan yleistä museotointa varten
Espoon kaupunki Pöytäkirja 23. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 12.01.2015 Sivu 1 / 1 1474/11.02.01/2014 23 Lausunto ympäristöministeriölle valituksesta rakennussuojeluasiassa Valmistelijat / lisätiedot: Mauri Hämäläinen, puh. 043 826 5237 etunimi.sukunimi@espoo.fi
MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006
MURHEISTENRANTA 1/7 RAKENTAMISTAPAOHJE 11.10.2006 TÄMÄ RAKENTAMISTAPAOHJE KOSKEE MURHEISTENRANNAN ASEMAKAAVA- ALUETTA TÄYDENNYSRAKENNETTAVAN ALUEEN OSALTA. SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. PIENTALOTONTIT
KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi
KEMPELEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS / KIRKONKYLÄN KOULUKESKUS Luonnosvaiheen mielipiteet, lausunnot ja kaavoittajan esitys vastineiksi Suunnittelualue sijaitsee Kempeleen keskustan tilastoalueen (101) Kirkonseudun
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE
GERBY V RAKENTAMISTAPAOHJE Janina Lepistö Kaavoitus Vaasan kaupunki 2012 RAKENTAMISTAPAOHJE VAASAN GERBY V ALUEELLE LAATIJA Kaavoitusarkkitehti Janina Lepistö MAANKÄYTTÖJA RAKENNUSLAIN MUKAAN RAKENNUSHANKKEESEEN
Kaupunkisuunnittelu- ja kiinteistötointa johtavan apulaiskaupunginjohtajan vastaus
44 Vastaus valtuutettu Sirkku Ingervon kysymykseen siitä, miten kaupungin vuokra-asukkaiden vaikuttamismahdollisuutta lähiympäristöönsä voitaisiin kehittää HEL 2012-013277 T 00 00 03 Kaupunkisuunnittelu-
YLEISÖTILAISUUS Ratikka Tammelassa ja Kalevassa
YLEISÖTILAISUUS Ratikka Tammelassa ja Kalevassa 13.4.2016 Suunnittelupäällikkö Ari Vandell Lähtökohdat Tampereen raitiotien yleissuunnitelma (4/2014) Hyväksytty valtuustossa 16.6.2014. Kaupunginvaltuuston
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo
Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...
OSMONKULMA SUOJELUKAAVA
25. KAUPUNGINOSA KÄPYLÄ / PUU-KÄPYLÄ // KORJAUSKORTTI // SUOJELUKAAVA OSMONKULMA SUOJELUKAAVA KORJAUSKORTTEIHIN ON KOOTTU YHTEEN OSMONKULMAN SUOJELTUJA RAKENNUKSIA JA PIHATILOJA KOSKEVAT ASE- MAKAAVAMÄÄRÄYKSET
Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti)
Tekninen lautakunta 427 09.12.2015 Kaupunginhallitus 515 14.12.2015 Kaupunginhallitus 56 15.02.2016 Asemakaavan ja tonttijaon muutos, 4 Pallo-Tyysterniemi, kortteli 14, tontti 4 (Pallon päiväkoti) 1065/10.02.03.00/2015
Helsingin Kaupungin Asunnot Oy c/o Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2
HANKESELOSTUS 1 (13) Heka Pihlajisto Oy H E N R I K L Ä T T I L Ä I S E N K A T U 1 2 HANKESELOSTUS 2 (13) Yleistä Sijainti Tontti 36110 / 12 Henrik Lättiläisenkatu 12, Viikki 00560 Helsinki Tontin koko
PARKANON KAUPUNKI. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MRL 63 KOLMOSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS. Sivu 1 / 4
Sivu 1 / 4 PARKANON KAUPUNKI KOLMOSKESKUKSEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos Parkanon kaupungin Pahkalan (5) ja Kallion (4) kaupunginosissa koskien Pahkalassa kortteleita 5005, 5060, 5061, 5062,
1:1000 1596. 2443 m2. 2514 m2. 2678 m2 MITTAKAAVA ASEMAKAAVA MUODOSTUMINEN
ntie Kettuvaa Tiluskaari Pihaportintie Lypsytarha Lohkotie Palstatie Ahorannantie Aholaidantie Pikkutilantie Saviahonkatu Peltotilkuntie AKR AKR W 7 8 9 0 as s as as as as as as as as e=0. e=0. TONTTIJAKOLASKELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos: Tampereentie 9, 11, 13
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos: Tampereentie 9, 11, 13 HÄMEENLINNAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU Luonnos 18.6.2010/28.9.2011/28.10.2011/30.5.2012 Kohde Työnumero: 2458 Dnro: