Kuraus>Paraus Sotelsrfvaeskejavati Oulu

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuraus>Paraus Sotelsrfvaeskejavati 1.2.2012 Oulu"

Transkriptio

1 Kuraus>Paraus Sotelsrfvaeskejavati Oulu Hannu Leskinen Shpjohtaja, TtT

2 ONKO TARVETTA -KURA-UKSEEN -PARA-HDUKSEEN?

3 Sosiaali- ja terveydenhuolto on lukuisten haasteiden edessä Väestön ikääntyminen ja elatussuhteen muutos. Palvelujen lisääntyvä tarve ja kansalaisten kasvavat vaatimukset. Henkilöstön saatavuus ja osaaminen. Teknologian kehitys ja uusien hoitomenetelmien hallittu käyttöönotto. Aluerakenteen muutos ja kasvavat sosioekonomiset erot. Työikäisen väestön määrän muutos. Kansainvälistyminen ja kansalaisten lisääntyvä liikkuvuus. Julkisen rahoituksen rajallisuus ja rahoituksen turvaaminen.

4 PPSHP:n alueen Yhteistoimintaalueet 2013 (suunitelmat) Oulun kaupunki (uusi Oulu) Lakeus Helmi, sosiaali- ja terveyspiiri Oulunkaaren palveluky. Raahen seudun hyvinvointiky. Kallion peruspalveluky. Selänteen peruspalveluky. Kalajoki + Merijärvi Ei yhteistoiminta-aluetta Raahen, Kallion, Selänteen, Helmen, Kalajoen, Merijärven ja Oulaisten alueilla on käynnistymässä hanke, jonka tavoitteena on alueen palvelujärjestelmän kehittäminen ja yhteistyön tiivistäminen. Pasi Parkkila P-P shp:n sairaala Terveyskeskussairaala (esh + vuodeosasto) Terveyskeskus (vuodeosaston Terveyskeskus tai terveysasema, ei vuodeosastoa Seutukunnan raja (2013) Oulun seutukunta + HAILUOTO Raahen seutuk. + YLIVIESKA +Kuivaniemi II OULU Ylikiiminki YLIKIIMINKI PYHÄJOKI VIHANTI Rantsila MERIJÄRVI Pulkkila + Kestilä + KALAJOKI + OULAINEN SIIKALATVA ALAVIESKA +Himanka HAAPAVESI Piippola + Ylivieskan seutuk. NIVALA KÄRSÄMÄKI HAAPA- SIEVI JÄRVI REISJÄRVI KEMPELE MUHOS + LUMIJOKI LIMINKA + SIIKA- + Pattijoki JOKI TYRNÄVÄ Ruukki RAAHE PYHÄJÄRVI + PUDASJÄRVI Oulunkaaren sk. + PYHÄNTÄ UTAJÄRVI VAALA as. Siikalatvan seutuk.. Nivala- Haapajärven sk. Vaasa Satakunta Varsinais- Suomi TAIVALKOSKI OULU Länsi- Pohja Pohjois- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa Keski- Suomi Keski- Pohjanmaa HYKS Lappi KUUSAMO Koillismaan seutukunta OYS Pohjois- Savo Kainuu KYS Pohjois- Karjala Pirkanmaa Etelä- Savo Itä- Savo TAYS Päijät- Kanta-Häme Etelä-Karjala Häme Kymenlaakso TYKS Helsinki ja Uusimaa

5 Kansansairauksien summaindeksi Suomen kunnissa v.2010, vakioitu Lähde: KELA, Suomi=100 Indeksissä mukana: Verenpainetauti Sepelvaltimotauti Astma Diabetes Nivelreuma Sydämen vajaatoiminta Psykoosit 168, ,7 *) PPSHP KA 139,2 *) manner-suomi Pasi Parkkila 2011

6 VANHUSTEN LAITOSPALVELUJEN (VLP) JA TERVEYDENHUOLLON (PTH, ESH) NETTOMENOT JA YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET /AS V (Tilastokeskus, Kuntaliitto ja KELA) *) Suomi = mannersuomi pl. Kainuu, Kainuun tietoja ei ole saatavissa samoin perustein Itä-Savo Etelä-Karjala Etelä-Savo Satakunta Pohjois-Savo Varsinais-S. Pirkanmaa Vaasa Lappi K-Pohjanmaa Kymenlaakso E-Pohjanmaa Länsi-Pohja P-Karjala Kanta-Häme Keski-Suomi HUS P-Pohjanmaa Päijät-Häme SUOMI *) VLP PTH ESH YKS. YHT Pasi Parkkila

7 195 VANHUSTEN LAITOSPALVELUJEN (VLP) JA TERVEYDENHUOLLON (PTH, ESH) NETTOMENOT /AS SEKÄ YKSITYISEN TERVEYDENHUOLLON KUSTANNUKSET /AS V (Tilastokeskus, Kuntaliitto ja KELA) Vihanti Siikalatva Vaala Pudasjärvi Yli-Ii Reisjärvi Utajärvi Siikajoki Taivalkoski Pyhäjärvi Oulainen Haapavesi Kuusamo Raahe Hailuoto Merijärvi Muhos Ii Nivala Haapajärvi Oulu Kärsämäki Alavieska Pyhäjoki Tyrnävä Kalajoki Ylivieska Haukipudas Sievi Pyhäntä Oulunsalo Liminka Kiiminki Kempele Lumijoki VLP PTH ESH YKS. YHT Pasi Parkkila 2011 P-Pohjanmaa Suomi *)

8 Kuntien lainakanta Lähde: Tilastokeskus Koko maa keskimäärin euroa/asukas Lainakanta, /asukas: Alle 500 /as /as /as. Yli 2500 /as. (34 kpl) (119 kpl) (112 kpl) (83 kpl) /hp Kuntarajat: Tilastokeskus.

9 . Kuntien. tuloveroprosentit vuonna 2011 Lähde: Verohallinto Keskimääräiset prosentit koko maassa: - verotettavilla tuloilla painotettu 19,17 % - aritmeettinen keskiarvo 19,66 % 16,25 18,25 (23 kuntaa) 18,50 19,00 (50 kuntaa) 19,25 19,75 (124 kuntaa) 20,00 20,50 (104 kuntaa) 20,75 21,50 (35 kuntaa) Timo Kietäväinen Kuntarajat: Tilastokeskus.

10 Itä-Savo 60,5 103 HUOLTOSUHDE SH-PIIREITÄIN Etelä-Savo E-Pohjanmaa K-Pohjanmaa 58,7 58,6 58, Demografinen Satakunta Vaasa 57,3 56, (Tilastokeskuksen väestötiedoista lasketut) Vuosina 2010 ja 2030 Kainuu Kymenlaakso Etelä-Karjala 55,9 55,9 55, Kanta-Häme 55,4 78 Demografinen (tai väestöllinen) huoltosuhde ilmaisee, kuinka monta alle 15- vuotiasta ja 65-vuotta täyttänyttä on sataa vuotiasta (työikäistä) kohti. Länsi-Pohja Päijät-Häme P-Pohjanmaa P-Karjala Pohjois-Savo Keski-Suomi Varsinais-S. 55,0 54,5 54,3 54,1 54,1 53,4 52, Mitä enemmän on lapsia ja/tai eläkeikäisiä, sitä korkeampi huoltosuhteen arvo on Lappi Pirkanmaa HUS 51,2 51,0 44, SUOMI 51,6 73 Pasi Parkkila

11 Sievi Alavieska Nivala Ylivieska KALLIO Reisjärvi Pyhäjärvi HUOLTOSUHDE Kärsämäki Haapajärvi SELÄNNE Siikalatva Demografinen Haapavesi Pyhäntä (Tilastokeskuksen väestötiedoista lasketut) HELMI Vihanti Vuosina 2009 Siikajoki Pyhäjoki ja 2030 Raahe RAAHE Kalajoki Merijärvi KJ+MJ Demografinen (tai väestöl- Oulainen OULUN ETEL. linen) huoltosuhde ilmaisee, Hailuoto Kempele kuinka monta alle 15- Liminka vuotiasta ja 65-vuotta Lum ijoki Muhos täyttänyttä on sataa Tyrnävä LAKEUS vuotiasta (työikäistä) kohti. Haukipudas Kiiminki Oulu Oulunsalo Mitä enemmän on lapsia Yli-Ii ja/tai eläkeikäisiä, sitä UUSI OULU Ii korkeampi huoltosuhteen Pudasjärvi Utajärvi arvo on V aala OULUNKAARI Kuusamo Taivalkoski Pasi Parkkila 2011 PPSHP KOKO MAA

12 HO/JKatainen Sosiaali- ja terveydenhuollon laadukkaiden, vaikuttavien ja oikea-aikaisten palvelujen yhdenvertaisen saatavuuden varmistamiseksi uudistetaan sote palvelurakennetta osana kuntarakenteen uudistamista. Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusvastuu säilytetään kunnilla. Laadukkaiden sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden varmistamiseksi ja rahoituksen turvaamiseksi tulee muodostaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusvastuuseen kykeneviä vahvoja peruskuntia.

13 HO/JK(2) Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämiseen ja rahoittamiseen kykenevän vahvan kunnan vaihtoehtona voidaan tarvittaessa antaa mahdollisuus poikkeusmenettelyyn, jossa kunnat yhdessä voivat muodostaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämis- ja rahoitusvastuuseen kykeneviä, väestöpohjaltaan riittävän suuria sosiaali- ja terveysalueita. Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen uudistus selvitetään osana kunta- ja palvelurakenneselvitystä. Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoitus- ja järjestämisvastuu on samalla organisaatiolla (kunta tai sote alue).

14 HO/JK(3) Kuntien ja sote alueiden yhteisiä tehtäviä varten on viisi erityisvastuualuetta (ERVA) Kunnallista terveyspalvelujärjestelmää ja sairausvakuutusjärjestelmää yhteensovitetaan monikanavaisen rahoitusjärjestelmän ongelmien vähentämiseksi.

15 Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen/Polemiikki3/11 Jos uudistus toteutuu aiotusti, kuntayhtymät ja erilaiset yhteistoimintaelimet siirtyvät vahvojen peruskuntien myötä aikanaan valtaosin historiaan. Näiden joukossa mm. sairaanhoitopiirit.

16 Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestäminen, kehittäminen ja valvonta Työryhmän esitykset Kari Välimäki

17 Rakennelinjaukset 1. sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on päätettävä demokraattisesti 2. sosiaali- ja terveydenhuolto on järjestettävä yhtenä kokonaisuutena 3. sosiaali- ja terveydenhuolto on oltava osa muuta yhteiskunnallista päätöksentekoa 4. järjestämis- ja rahoitusvastuu on oltava samassa organisaatiossa 5. palvelut on järjestettävä nykyistä laajemmilla väestöpohjilla ja alueilla 6. palvelujen tuottamisessa on otettava huomioon alueellisesti erityispiirteet 7. tuotannossa on hyödynnettävä myös kumppanuutta ja markkinoita 8. palvelujen jatkuva kehittäminen on osa järjestämisvastuuta 9. kansallisella ohjauksella on varmistettava väestön yhdenvertaisuus, oikeusturva ja palvelujen laatu Kari Välimäki

18 Rahoituslinjaukset 1. Sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen on perustuttava pääosin verorahoitteiseen yhteisvastuuseen 2. Asiakkaalle aiheutuvat kustannukset eivät saa estää tarpeen mukaista palvelujen käyttöä tai toimeentuloa 3. Rahoituksen on oltava läpinäkyvää väestölle, tuottajalle, järjestäjälle ja valtakunnalliselle ohjaukselle 4. Rahoituksen on kannustettava vaikuttavuuteen ja kustannustehokkuuteen (sovittu laatu-taso, hallinnollinen tehokkuus, myös asiakkaan vastuunotto) 5. Rahoituksen ei tule mahdollistaa osaoptimointia Kari Välimäki

19 Pohjois-Pohjanmaan Työryhmän sairaanhoitopiirin kuntayhtymä esittämät sosiaalija terveydenhuollon järjestämisen vaihtoehdot Vaihtoehto A: Kaksitasoinen kunta- ja aluemalli Vaihtoehto B: Kaksitasoinen kuntamalli Vaihtoehto C: Yksitasoinen kuntamalli Kari Välimäki

20 Pohjois-Pohjanmaan Vaihtoehto sairaanhoitopiirin kuntayhtymä C: Yksitasoinen kuntamalli Kunta olisi järjestämis- ja rahoitusvastuussa koko sosiaali- ja terveydenhuollosta sekä hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisestä Jos perus- ja erityispalveluiden järjestämisestä vastaavia kuntia olisi alle 20 Vahva perustason ja erityistason integraatio samoin kuin sosiaali- ja terveydenhuollon keskinäinen integraatio sekä sosiaali- ja terveydenhuollon yhteys muuhun kunnalliseen päätöksentekoon Kunnat pystyisivät itse huolehtimaan väestönsä tarvitseman koko sosiaalija terveydenhuollon voimavarojen tasapainoisesta ja yhdenvertaisesta kohdentamisesta sekä palvelujen asiakaskeskeisestä toteuttamisesta. Kari Välimäki

21 Vaihtoehto B: Kaksitasoinen kuntamalli Kunta olisi yksin järjestämis- ja rahoitusvastuussa hyvinvoinnin- ja terveydenedistämisestä, perustasosta sekä erityispalveluista, jotka kunnassa on tarkoituksenmukaista itse hoitaa. Alueen kunnat vastaisivat yhdessä muista erityistason palveluista. Jos kuntia olisi noin ja yhteisistä erityistason palveluista vastaavia alueita 5 Vahva sosiaali- ja terveydenhuollon keskinäinen perustason integraatio sekä sosiaali- ja terveydenhuollon perustason yhteys muuhun kunnalliseen päätöksentekoon kunnalla selkeästi nykyistä vahvemmat edellytykset huolehtia väestön sosiaali- ja terveydenhuollosta ja asiakkaiden tarpeenmukaisista palveluista. Kari Välimäki

22 Vaihtoehto A: Kaksitasoinen kunta- ja aluemalli Kuntien muodostama alue tai suuri kunta olisi järjestämis- ja rahoitusvastuussa perustasosta sekä erityispalveluista, jotka kunnassa tai alueella on tarkoituksenmukaista itse hoitaa. Alueet ja suuret kunnat vastaisivat yhdessä muista erityistason palveluista. Hyvinvoinnin ja terveydenedistäminen kuntien ja alueen yhteistyönä Jos kuntien määrä säilyisi lähes nykyisenä, perustasosta vastaavia kuntien muodostamia alueita tai suuria kuntia olisi yhteensä vajaasta 20 noin 50:een ja erityistasosta vastaavia alueita 5. Pienten kuntien muodostamalla järjestämisalueella erillinen rahoitusratkaisu (kapitaatio) Vahva sosiaali- ja terveydenhuollon keskinäinen perustason integraatio perustason alueella selkeästi nykyistä vahvemmat edellytykset huolehtia väestön sosiaali- ja terveydenhuollosta ja asiakkaiden tarpeenmukaisista palveluista. Kari Välimäki

23 Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin Rahoitusta kuntayhtymä koskevat ehdotukset Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä ja rahoittamista koskevat uudistukset on toteutettava samanaikaisesti. Järjestämistä koskevat rakenteelliset muutokset edellyttävät niitä tukevia rahoituksen muutoksia ja toisaalta rahoitusmuutoksia ei tule toteuttaa nykyiseen sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteeseen tukeutuen. Kaikissa vaihtoehdoissa laskennalliset valtionosuudet maksettaisiin ensisijaisesti järjestämisvastuussa olevalle kunnalle. Vaihtoehdossa A järjestämisalueen muodostavat kunnat rahoittaisivat alueen sosiaali- ja terveydenhuoltoa kapitaatioperusteisesti. Kari Välimäki

24 Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittämisrakennetta koskevat esitykset Tarvitaan edelleen valtioneuvoston hyväksymä kansallinen kehittämisohjelma (Kaste). Sosiaali- ja terveydenhuollon laadun sekä asiakas- ja potilas-turvallisuuden kehittämisen tulee perustua soveltuvin osin tutkittuun tietoon sekä kansallisiin linjauksiin ja kriteeristöihin. Viiden erityistasosta vastaavan alueen tulee huolehtia sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen, tutkimus- ja kehittämistoiminnan ja palvelujärjestelmän välisestä yhteistyöstä sekä antaa kunnille/alueille niiden kehittämistyöhön tarvitsema tuki. Kehittämistä ja siihen liittyvää kuntien / alueiden yhteistyötä tukee kansallisella tasolla Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Kari Välimäki

25 Mitä lausuttu?

26 Ministeri Henna Virkkunen: Kriteerit linjataan kuntakuulemisen jälkeen! Oheisessa kartassa on tarkasteltu yhtä aikaa työssäkäyntia, asiointia ja saavutettavuutta.

27

28 HS : Kunnat voisivat muodostaa 18 jättimäistä terveydenhuoltoaluetta

29 JOHTOPÄÄTÖKSIÄ Vaikuttamisen paikka; ei kannata vain odottaa mitä tuleman pitää Luotava yhteiset alueelliset tavoitteet

30 NEUVOTTELUALUEET KUUSAMO 1. Oulu pohjoinen 2. Oulu eteläinen HAUKIPUDAS II KIIMINKI YLI-II PUDASJÄRVI O-p TAIVALKOSKI HAILUOTO OULU OULUNSALO KEMPELE MUHOS LUMIJOKI UTAJÄRVI RAAHE SIIKAJOKI RUUKKI LIMINKA TYRNÄVÄ PYHÄJOKI VIHANTI MERIJÄRVI KALAJOKI OULAINEN KALAJOKI ALAVIESKA YLIVIESKA O-e HAAPAVESI SIIKALATVA PYHÄNTÄ VAALA NIVALA KÄRSÄMÄKI SIEVI HAAPAJÄRVI REISJÄRVI PYHÄJÄRVI

31 OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2012 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi Pohjois- Pohjanmaa Keski- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa Länsi- Pohja Keski- Suomi HYKS Lappi OYS Pohjois- Savo KYS Etelä- Savo Kainuu Itä- Savo Sairaanhoitopiiri 1. Lappi 2. Länsi-Pohja Pohjois- Karjala TAYS Päijät- Häme Etelä-Karjala Kanta- Häme Kymenlaakso TYKS Helsinki ja Uusimaa Suomi on jaettu viiteen yliopistollisen sairaalan erityisvastuualueeseen erityistason hoidon järjestämiseksi valtakunnallisen tehtäväjaon mukaisesti. Oulun yliopistollisen sairaalan (OYS) erityisvastuualue on maantieteellisesti laajin, kattaen 51,14% Suomen maa-alasta. Alueella asuu henkeä ( , 14% maan väestöstä) OYS:n lisäksi alueella sijaitsee neljä keskussairaalaa. Väestö Osuus % , , ,1 3. P-Pohjanmaa 4. Kainuu ,7 5. K-Pohjanmaa ,2 YHTEENSÄ ,0 ENONTEKIÖ KALAJOKI MUONIO Länsi-Pohjan keskussairaala KOLARI PELLO YLITORNIO TORNIO 2 KEMI KITTILÄ TERVOLA KEMINMAA Oulun yliopistollinen sairaala Keski-Pohjanmaan keskussairaala ROVANIEMI SIMO YLI-II HAUKIPUDAS KIIMINKI ALAVIESKA HAAPAVESI VUOLIJOKI YLIVIESKA PYHÄNTÄ KANNUS NIVALA KÄRSÄMÄKI KOKKOLA SIEVI TOHO- HAAPAJÄRVI KRUUNUPYY LAMPI 5 REISJÄRVI PYHÄJÄRVI KAUSTINEN LESTI- HALSUAJÄRVI VETELI HAILUOTO OULUNSALO KEMPELE MUHOS LUMIJOKI LIMINKA TYRNÄVÄ SIIKA- RAAHE JOKI PYHÄJOKI VIHANTI MERIJÄRVI SIIKALATVA 1 INARI SODANKYLÄ RANUA OULU PELKOSENNIEMI PUDASJÄRVI UTAJÄRVI KEMIJÄRVI PERHO OULAINEN II POSIO PUOLANKA KAJAANI SAVUKOSKI SALLA Lapin keskussairaala 3 VAALA PALTAMO Pasi Parkkila 2011 TAIVALKOSKI KUUSAMO SUOMUSSALMI 4 HYRYNSALMI RISTIJÄRVI KUHMO Kainuun keskussairaala SOTKAMO

32 Pohjois-Pohjanmaan Alueellinen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä hyvinvointia ja sen kehittämistä koskeva tahto ja tavoitetila Alueellisten toimijoiden (Kela, Ouka+, OY, Oamk, Poske, PPL, PPSHP, PSAVI, THL, tilastokeskus,ttl) tieto ja osaaminen yhteiseen käyttöön ja sama P-S -tasolla

33 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUODOT (VAHVA PERUS)KUNTA ISÄNTÄKUNTA VASTUUKUNTA OpO? KUNTAYHTYMÄ (SOTE ALUE); OeT KUNTAYHTYMÄ (SOTE PIIRI); PPSHP

34 KUUSAMO 1. Oulu pohjoinen 2. Oulu eteläinen HAUKIPUDAS II KIIMINKI YLI-II PUDASJÄRVI O-p TAIVALKOSKI HAILUOTO OULU OULUNSALO KEMPELE MUHOS LUMIJOKI UTAJÄRVI RAAHE SIIKAJOKI RUUKKI LIMINKA TYRNÄVÄ PYHÄJOKI VIHANTI MERIJÄRVI KALAJOKI OULAINEN KALAJOKI ALAVIESKA YLIVIESKA O-e HAAPAVESI SIIKALATVA PYHÄNTÄ VAALA NIVALA KÄRSÄMÄKI SIEVI HAAPAJÄRVI REISJÄRVI PYHÄJÄRVI

35 MISTÄ LUOTTAMUS???

36 Mitä tehtävä rinnalla? THLaki: järjestämissuunnitelma THLaki: järjestämissopimus Sote järjestämislakiperusteet/hallitusohjelma+ voimia koottava

MILTÄ NÄYTTÄÄ POHJOIS-SUOMEN TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUS? KANSALLINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISTYÖ. Oulu 16.10.

MILTÄ NÄYTTÄÄ POHJOIS-SUOMEN TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUS? KANSALLINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISTYÖ. Oulu 16.10. MILTÄ NÄYTTÄÄ POHJOIS-SUOMEN TERVEYDENHUOLLON TULEVAISUUS? KANSALLINEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMISTYÖ Oulu 16.10.2012 Hannu Leskinen Sairaanhoitopiirin johtaja, TtT Sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

SAIRAANHOITOPIIRIN ROOLI TERVEYDENHUOLTOLAIN TOIMEENPANOSSA JA JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA. 29.2.2012 Raahe. Hannu Leskinen Shpjohtaja, TtT

SAIRAANHOITOPIIRIN ROOLI TERVEYDENHUOLTOLAIN TOIMEENPANOSSA JA JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA. 29.2.2012 Raahe. Hannu Leskinen Shpjohtaja, TtT SAIRAANHOITOPIIRIN ROOLI TERVEYDENHUOLTOLAIN TOIMEENPANOSSA JA JÄRJESTÄMISSUUNNITELMA 29.2.2012 Raahe Hannu Leskinen Shpjohtaja, TtT Sosiaali- ja terveydenhuolto on lukuisten haasteiden edessä Väestön

Lisätiedot

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT Sote- seminaari: Integraatiolla puhtia sote- palveluihin Kuntamarkkinat 11.9.2014 Palveluintegraation johtaminen ja talouden hallinta Erva- alueen näkökulma Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

Lisätiedot

Terveysakatemia Oulu 20.9.2010

Terveysakatemia Oulu 20.9.2010 Terveysakatemia Oulu 20.9.2010 Hannu Leskinen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Sairaanhoitopiirin johtaja, TtT OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2010 UTSJOKI Vaasa TYKS TAYS HYKS OYS

Lisätiedot

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE

OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE OYS-ERVA ERVA-KPP HANKE (DRG:n hyödyntäminen, kustannuslaskenta, tuotteistus, laskutus, toiminnan ohjaus) IX DRG -KÄYTTÄJÄPÄIVÄT 24.11.2011 Pasi Parkkila, kehitysjohtaja, PPSHP OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN

Lisätiedot

ERVA-aluekokeiluhanke Lähtökohdat ja rahoitus. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen / lääkintöneuvos Lauri Nuutinen 27.11.2012

ERVA-aluekokeiluhanke Lähtökohdat ja rahoitus. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen / lääkintöneuvos Lauri Nuutinen 27.11.2012 ERVA-aluekokeiluhanke Lähtökohdat ja rahoitus Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen / lääkintöneuvos Lauri Nuutinen 27.11.2012 Pohjoinen ERVA sosiaali- ja terveydenhuollon aluekokeiluhanke STM:n hyväksymä hanke,

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELURAKENNEUUDISTUS kuntamarkkinat ERVAN ASEMA SOTE UUDISTUKSESSA 12.9.2013

SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELURAKENNEUUDISTUS kuntamarkkinat ERVAN ASEMA SOTE UUDISTUKSESSA 12.9.2013 SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELURAKENNEUUDISTUS kuntamarkkinat ERVAN ASEMA SOTE UUDISTUKSESSA 12.9.2013 Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE

Lisätiedot

POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA

POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA POHJOISEN ERVAN ROOLI NYT JA HUOMENNA AIDOLLA YHTEISTYÖLLÄ JA KUMPPANUUDELLA TEHOA, LAATUA JA VAIKUTTAVUUTTA 1 EVA SALOMAAN SEMINAARI 14.6.2016 SISÄLTÖ OYS-ERVA Yhteistyön välineet Mitä odotuksia meillä

Lisätiedot

LAPIN SHP:N VALTUUSTO- SEMINAARI 9.4.2013 Hannu Leskinen

LAPIN SHP:N VALTUUSTO- SEMINAARI 9.4.2013 Hannu Leskinen LAPIN SHP:N VALTUUSTO- SEMINAARI 9.4.2013 Hannu Leskinen OYS ERVA 2013 OLEMME PUOLI SUOMEA UTSJOKI Vaasa Pohjois- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa Pirkanmaa Länsi- Pohja Keski- Pohjanmaa Keski- Suomi HYKS Lappi

Lisätiedot

SOTESTA 28.4.2015. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

SOTESTA 28.4.2015. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT SOTESTA 28.4.2015 Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2015 UTSJOKI Vaasa Satakunta Varsinais- Suomi Pohjois- Pohjanmaa Keski- Pohjanmaa Etelä-

Lisätiedot

HYTE PÄIVÄT OULU 22.9.2014 Sote alue uudistusko?

HYTE PÄIVÄT OULU 22.9.2014 Sote alue uudistusko? HYTE PÄIVÄT OULU 22.9.2014 Sote alue uudistusko? Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2013 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus PPSHP:n KUNTAJOHDON TAPAAMINEN Sote -palvelurakenne Oulu 16.1.2013 Kuntauudistuksen kokonaisuus Kuntarakenteen uudistaminen (kuntarakennelaki) Kuntalain

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen Riitta Pitkänen Projektijohtaja Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Kuntajohtajien ja sosiaali- ja terveysjohdon tapaaminen 8.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen

Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta. HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen Pohjoisen sote-alueen ja tuotantoalueiden valmistelusta HUS 4.2.2015 Hannu Leskinen OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2014 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi Pohjois- Pohjanmaa

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin talous

Sairaanhoitopiirin talous POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Sairaanhoitopiirin talous Valtuustoinfo 29.5.2013 Talousjohtaja Jarkko Raatikainen S ERVA 2013 OLEMME PUOLI SUOMEA UTSJOKI Vaasa Pohjois- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa

Lisätiedot

Sairaalapäivät 23.-24.11.2010 Menoja sopeutettu ja sopeutetaan tuloihin rakenteita ja palveluja uudistamalla

Sairaalapäivät 23.-24.11.2010 Menoja sopeutettu ja sopeutetaan tuloihin rakenteita ja palveluja uudistamalla Sairaalapäivät 23.-24.11.2010 Menoja sopeutettu ja sopeutetaan tuloihin rakenteita ja palveluja uudistamalla Hannu Leskinen Sairaanhoitopiirin johtaja, TtT OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE

Lisätiedot

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö + Hannun kommentit

Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö + Hannun kommentit Sote-uudistus Järjestämislain keskeinen sisältö + Hannun kommentit Hannu Leskinen Shp:n johtaja PPSHP 7.10.2014 Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamisen keskeiset tavoitteet Päämääränä on väestön hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke. Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke. Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTEhanke . Pohjois-Pohjanmaan sote- hanke Tavoitteena on yhdessä maakunnan alueen keskeisten toimijoiden

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro. Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015

Kommenttipuheenvuoro. Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015 Kommenttipuheenvuoro Mauri Kallinen LT, dosentti Ylilääkäri, OYS, lääkinnällinen kuntoutus Helsinki 9.3.2015 Kommentit esitykseen 1 Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman pohjaksi tarvitaan

Lisätiedot

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Maakuntavaltuusto Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke

Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Maakuntavaltuusto Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke Sote-uudistus ja Pohjois- Pohjanmaan sote-hanke Maakuntavaltuusto 1.12.2014 Riitta Pitkänen Projektijohtaja Pohjois-Pohjanmaan SOTE-hanke . Pohjois-Pohjanmaan sote-hanke Tavoitteena on yhdessä maakunnan

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Pirjo Nikula 30.10.2014 1 Kiitos! Lapin aluehallintovirasto PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö luennoitsijat Pohjois-Pohjanmaan Sydänpiiri ry www.ppsydanpiiri.fi Kiviharjuntie

Lisätiedot

Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman sisältö

Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman sisältö Terveydenhuollon palveluiden järjestämissuunnitelman sisältö Pasi Parkkila, kehitysjohtaja Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja PPSHP:n yhteistyöseminaari 3.11.2011 Tiivistelmässä mukana PPSHP

Lisätiedot

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Uudenmaan maakuntatilaisuus , Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Uudenmaan maakuntatilaisuus 26.10.2011, Porvoo Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen

Lisätiedot

OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ. Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP

OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ. Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP OYS-ERVA SOTE TIETOHALLINTO-YHTEISTYÖ Terveydenhuollon atk-päivät, Jyväskylä 20.5.2014 Kari Säkkinen, tietohallintojohtaja PPSHP OYS erityisvastuualue (väestötiedot 31.12.2012) UTSJOKI INARI ENONTEKIÖ

Lisätiedot

Pohjoisen sote-alueen valmistelu

Pohjoisen sote-alueen valmistelu Pohjoisen sote-alueen valmistelu Kuntakokous 5.2.2015 Apulaiskaupunginjohtaja Sinikka Salo Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen keskeiset tavoitteet Päämääränä väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

INFO KEMPELE 16.6.2015:15.00. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

INFO KEMPELE 16.6.2015:15.00. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT INFO KEMPELE 16.6.2015:15.00 Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT Sote-kustannusten, bkt:n ja inflaation muutos 2000-2013, (2000=100) Lähde: SOTKAnet 2014 ja Tilastokeskus 2014 Pasi Parkkila 2015

Lisätiedot

OYS erityisvastuualueen palvelurakenne

OYS erityisvastuualueen palvelurakenne OYS erityisvastuualueen palvelurakenne taustaa, tarpeiden kehitys, tulevaisuus Pohjois-Pohjanmaan maakuntaohjelman aloitusseminaari Oulu 26.2.2013 OYS ERVA 2013 OLEMME PUOLI SUOMEA UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen

Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen Länsi-Uudenmaan kuntakierros, Lohja 24.11.2011 Sami Uotinen va. johtaja, sosiaali- ja terveysyksikkö Esityksen sisältö Kehitystrendejä Sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys:

Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: 11.5.215 Selvitys 1 (54) Yhtymähallinto / Pohjoinen sote ja tuottamisen rakenteet -hanke 3.1.215 Valtakunnallisiin rekisteritietoihin perustuva selvitys: Päihdeasiakkaiden avo-, laitos- ja asumispalvelut

Lisätiedot

Erikoissairaanhoidon palvelut

Erikoissairaanhoidon palvelut Erikoissairaanhoidon palvelut PPSHP valtuusto 14.11.2017 Juha Korpelainen Vs. johtajaylilääkäri ESITYKSEN SISÄLTÖ Toiminnan järjestäminen Kansallinen ja alueellinen taso Tulosalueet ja vastuualueet Strategiset

Lisätiedot

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ?

Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne ? Jokilaaksojen SoTen tuotantorakenne 1.1.2017? Sairaanhoidon erityisvastuualueet, maakuntarajat ja Sairaanhoitopiirit, väestö 31.12.2012 HYKS erva 1 869 617 as. 39 kuntaa Helsinki ja Uusimaa 1 562 796 24

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2012 Alavieska 11,4 10,2 9,8 8,9 7,0 7,6 9,2 Haapajärvi

Lisätiedot

Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa

Avoterapiahankinta Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa Avoterapiahankinta 2015-2018 Lappi/Oulu/Pohjois-Pohjanmaa Infotilaisuuden ohjelma Avaus Avoterapiapalvelujen tarjouskilpailun järjestäminen ja hankintalain mukainen menettely Tarjouspyyntö, Kelan vaikeavammaisten

Lisätiedot

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012

ALAVINSOAN OUNTA OVavuoVikatVauV tammi-lokakuu 31.10.2012 ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-lokakuu 31.10.2012 Q{ttgtngrroz{y 76.78.8678 7

Lisätiedot

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja

Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2.2013. Pauli Harju maakuntajohtaja Keskustelu- ja koulutustilaisuus Pohjois- Pohjanmaan uusille kunnan- /kaupunginvaltuustoille 7.2. Pauli Harju maakuntajohtaja Pohjois-Pohjanmaan liiton organisaatio 29+1 jäsenkuntaa TOIMIKUNNAT Matkailutoimikunta

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen Terveydenhuollon palvelujen järjestämissuunnitelma

Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen Terveydenhuollon palvelujen järjestämissuunnitelma Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueen Terveydenhuollon palvelujen järjestämissuunnitelma 18.3.2010 Taustaa TAUSTAA Maaliskuussa 2005 voimaan astuneen Valtioneuvoston asetuksen n:o 1019 Hoitoon pääsyn

Lisätiedot

THL kuntien tukena sote uudistuksessa

THL kuntien tukena sote uudistuksessa THL kuntien tukena sote uudistuksessa PohjoisSuomen sote kuntakokous 12.8.2014 Osastojohtaja Markku Pekurinen 18.8.2014 THL 2014 1 THL:n tehtävänä on tutkia, seurata ja edistää väestön terveyttä ja hyvinvointia

Lisätiedot

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus

LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus LAPIN KUNTIEN NETTOKUSTANNUKSET 2005 EUROA / ASUKAS (pois lukien liiketoiminta) Lähde: Tilastokeskus 2005 2004 Pelkosenniemi 5 770 5 159 Enontekiö 5 188 4 708 Utsjoki 4 955 5 244 Muonio 4 873 4 279 Sodankylä

Lisätiedot

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa

TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Oulu Oulu 1.11.2016 TULOSKORTTI 2016 Lasten ja nuorten liikunta Suomessa Tuloskortti 2016 Tutkimustietoon perustuva yhteenveto suomalaisten lasten ja nuorten liikunnasta ja sen edistämisestä eri yhteyksissä.

Lisätiedot

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi.

Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Seuraavilla sivuilla on alusta luonnos PPSHP:n ensihoitopalvelun palvelutasopäätöksestä alueen kuntien kommentoitavaksi. Kommentit 14.3.2012 mennessä. Kommentit voi lähettää: Ensihoidon ja päivystyksen

Lisätiedot

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta

Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Hyvinvoiva asukas hyvinvoiva kunta Sähköinen hyvinvointikertomus Kainuun 3. Hyvinvointifoorumi 20.9.2011 Soile Paahtama erityisasiantuntija Kuntalaki (1995/365) 1 3 mom. Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus 15.3.216 Pohjois-Pohjanmaan Maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Toimitusjohtaja Jari Koskinen Maakuntatalous Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

T erveyttä. avoitteena

T erveyttä. avoitteena T erveyttä avoitteena Terveydenhuollon huipputoimija Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri, PPSHP, on innovatiivinen, uudistuva ja tuloksellinen terveydenhuollon huipputoimija. Se on myös vetovoimainen

Lisätiedot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot

asumisoikeus ARAvuokraasunnot 29.11.2012 RAJOITUSTEN PIIRISSÄ OLEVA ARA-ASUNTOKANTA VUONNA 2011 ARAVA ARA 1 Uusimaa Muu maa Askola 32 32 0 32 1 Uusimaa Pääkaupunkiseutu Espoo 17493 3105 6818 1697 24311 4802 29113 1 Uusimaa Muu maa

Lisätiedot

Savuton kunta

Savuton kunta Savuton kunta 2012 2015 Sirkku Hotti 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien savuttomuustyön

Lisätiedot

VALTUUSTON INFO Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

VALTUUSTON INFO Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT VALTUUSTON INFO 8.6.2015 Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT TOIMINTAYMPÄRISTÖ HAASTAA JT 4 + 2 + 4 KT 1+ SOTE+tu 3 I A D Sote-kustannusten, bkt:n ja inflaation muutos 2000-2013, (2000=100) Lähde:

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2017 Alavieska 11,0 11,1 10,3 9,4 8,9 8,4 10

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto, helmikuu 2015, kaikki asunnot Yhteensä: Manner-Suomi 87 200 334,6 10,9 58,4 97 008 300,0 11,7 51,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 4 735 399,7 12,2 63,6 3 745 380,1 14,4 56,3 Helsinki 14 957 399,2 12,1 62,4 13 921 349,0 16,7 44,0 Vantaa 5 652

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevan lainsäädännön peruslinjauksia Sosiaalineuvos Pirjo Sarvimäki Rovaniemi 4.10.2011 Lainsäädännön uudistamisen tilanne Terveydenhuoltolaki (1326/2010)

Lisätiedot

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta

Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Kunnat 2014 Verotusmenettelylain (1558/1995) 5 :n mukainen verovuoden 2013 kotikunta Maakunnat 2014 Vuonna 2011 voimaan tullut Valtioneuvoston päätös maakunnista (VNP 799/2009) 020 Akaa 06 Pirkanmaa 005

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2015

OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2015 OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2015 UTSJOKI Vaasa Pirkanmaa Satakunta Varsinais- Suomi Pohjois- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa Keski- Suomi Keski- Pohjanmaa TAYS Länsi- Pohja HYKS Lappi

Lisätiedot

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016

Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Kuntakohtainen yleisen asumistuen tilasto (Kela), kaikki asunnot, helmikuu 2016 Yhteensä: Manner-Suomi 101 405 363,59 11,10 59,0 115 631 335,39 11,83 52,0 Pääkaupunkiseutu Espoo 6 115 429,83 12,46 63,7

Lisätiedot

Kuntalaisen hyvinvointi ja huono-osaisuus. Reija Paananen, FT, tutkija, Sokra/Diakonia-ammattikorkeakoulu Pudasjärvi

Kuntalaisen hyvinvointi ja huono-osaisuus. Reija Paananen, FT, tutkija, Sokra/Diakonia-ammattikorkeakoulu Pudasjärvi Kuntalaisen hyvinvointi ja huono-osaisuus Reija Paananen, FT, tutkija, Sokra/Diakonia-ammattikorkeakoulu Pudasjärvi 22.9.2016 Huono-osaisuus ja osallisuus 2 Kainulainen, Paananen & Surakka: Maakunnan ihmisten

Lisätiedot

Oulun Yliopistollinen Sairaala Oulaskankaan sairaala Visalan sairaala Valtuusto 29.5.2013 Hannu Leskinen

Oulun Yliopistollinen Sairaala Oulaskankaan sairaala Visalan sairaala Valtuusto 29.5.2013 Hannu Leskinen Oulun Yliopistollinen Sairaala Oulaskankaan sairaala Visalan sairaala Valtuusto 29.5.2013 Hannu Leskinen OULUN YLIOPISTOLLISEN SAIRAALAN ERITYISVASTUUALUE 2012 UTSJOKI Vaasa Keski- Pohjanmaa Pohjois- Savo

Lisätiedot

Savuton kunta Sirkku Hotti

Savuton kunta Sirkku Hotti Savuton kunta 2012 2015 Sirkku Hotti 1 STRATEGISET LINJAUKSET - osatavoitteet 1-5 1. Kuntatyönantajan ja muiden julkisella rahoituksella toimivien tahojen savuton toimintakulttuuri 2. Kuntien savuttomuustyön

Lisätiedot

Savuton kunta 2012 2015

Savuton kunta 2012 2015 Tukimateriaalia ammattilaisille ja potilaille Pohjois Pohjanmaan Sydänpiiri ry Savuton kunta 2012 2015 27.04.12 1 PÄÄMÄÄRÄKSI SAVUTON SUOMI 2040 MIKSI? Tupakointi on suomalaisten terveyden suurin yksittäinen

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 12,6

Lisätiedot

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ?

HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? HYVÄ PALVELURAKENNE MITÄ ASIANTUNTIJAT PAINOTTIVAT? 22082013 Helsinki Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT MISTÄ YHTÄMIELTÄ? - Haasteista - Muutoksen tarpeesta 1 MISTÄ ASIANTUNTIJAT YHTÄ MIELTÄ?

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2016 Alavieska 13,6 14,0 13,6 12,3 11,2 11,8

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

ALAVIESKAN KUNTA. Osavuosikatsaus tammi-syyskuu Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto ALAVIESKAN KUNTA Osavuosikatsaus tammi-syyskuu 30.9.2012 Kunnanhallitus 7.11.2012 Kunnanvaltuusto 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tammi-syyskuu Saapuneet

Lisätiedot

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit

Syyskuu 9/2016. Hoidon tarpeen arviointia odottavat. Hoitopäivät. Psykiatrian päiväsairaanhoito ja kuntoutuskodit Syyskuu 9/2016 Kysyntä Hoidossa olleet potilaat Avohoitokäynnit Hoitojaksot Hoitopäivät Hoidon tarpeen arviointia odottavat Hoitoa odottavat Maksut ja laskutukset Kehitysvammahuolto Psykiatrian päiväsairaanhoito

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,1

Lisätiedot

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013

Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Petteri Orpon koordinaatioryhmän linjaukset STM 23.10.2013 Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto sekä perusja erikoistason palvelut Sosiaali- ja terveyspalvelut järjestetään

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2014 Alavieska 13,7 12,8 12,8 12,1 11,2 12,2 12,5

Lisätiedot

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015

TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) Lähde: TEM, työnvälitystilasto TYÖTTÖMIEN TYÖNHAKIJOIDEN OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN VUONNA 2015 Alavieska 14,2 13,5 13,1 11,8 10,7 12,0 13 Haapajärvi

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012

Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Kuntajohtajapäivät Kuopio 31.8.2012 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus Palvelurakennetyöryhmän väliraportti Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja

Lisätiedot

OYS-erva: Tiivistelmä ympärivuorokautista hoitoa ja asumispalveluja koskevasta selvityksestä

OYS-erva: Tiivistelmä ympärivuorokautista hoitoa ja asumispalveluja koskevasta selvityksestä OYS-erva: Tiivistelmä ympärivuorokautista hoitoa ja asumispalveluja koskevasta selvityksestä Päihdeasiakkaat, mielenterveysasiakkaat, kehitysvammaiset, vaikeavammaiset ja ikääntyneet Tiivistelmä 2 (32)

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA

LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Lausuntopyyntö 1 (5) Dnro: 5.11.2014 1236-1317/940/2014 Teleyritykset LAUSUNTOPYYNTÖ VUONNA 2014 KÄYNNISTYVISTÄ JULKISTA TUKEA HAKEVISTA LAAJAKAISTAHANKKEISTA Seuraavat maakuntaliitot käynnistävät laajakaistarakentamisen

Lisätiedot

ERVA-aluekokeiluhanke Lähtökohdat ja rahoitus. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen 16.10.2012

ERVA-aluekokeiluhanke Lähtökohdat ja rahoitus. Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen 16.10.2012 ERVA-aluekokeiluhanke Lähtökohdat ja rahoitus Lääkintöneuvos Tuomo Pääkkönen 16.10.2012 1. Pohjoinen ERVA sosiaali- ja terveydenhuollon aluekokeiluhanke STM:n hyväksymä hanke, jolle myönnetty rahoitusta

Lisätiedot

PPL ja PPSHP hallitusten tapaaminen 24.11.2014. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT

PPL ja PPSHP hallitusten tapaaminen 24.11.2014. Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT PPL ja PPSHP hallitusten tapaaminen 24.11.2014 Hannu Leskinen sairaanhoitopiirin johtaja TtT PPSHP:n viestit LaNa VTR+EVO YO SAIRAALOIDEN ROOLI POTILASVAKUUTUKSEN KORVAUSVASTUU JÄRJESTÄMISLAKIEHDOTUS:

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2012 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2012 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja 1 Oppilasmäärä Oppilasmäärä Painotettu Esiopetuksen Esiopetuksen 20.9.2011 20.9.2012 oppilasmäärä kustannukset kust./esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 430 6 471

Lisätiedot

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta Iiro Anttila projektityöntekijä Matti Martikainen vastuualuejohtaja, ensihoito ja päivystys OYS/PPSHP Taustaa Apulaisoikeuskanslerin

Lisätiedot

Sisätautien tulosyksikön esittely

Sisätautien tulosyksikön esittely Sisätautien tulosyksikön esittely Pasi Salmela oyl SISÄTAUTIEN TULOSYKSIKKÖ Ketä ja mitä varten yksikkö on olemassa? - Väestön terveystarpeet Koulutustehtävä Tutkimustehtävä VÄESTÖN TERVEYSTARPEET Suuret

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Kuntayhtymän johtaja Johtoryhmä Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän rakenne ja prosessit Johtamisprosessit: Suunnittelu, johtaminen, päätöksenteko, viestintä, tietohallinto, riskienhallinta, laadunhallinta

Lisätiedot

Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013

Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013 Yritystukien alueellinen kohdentuminen Pohjois- Pohjanmaalla 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualue 18.11.2014 Pohjois-Pohjanmaan yritystuet 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta

PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta PPSHP:n ensihoitopalvelun suunnittelua Th-lain ja ensihoitoasetuksen pohjalta Iiro Anttila projektityöntekijä Matti Martikainen vastuualuejohtaja, ensihoito ja päivystys OYS/PPSHP Taustaa Apulaisoikeuskanslerin

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska

Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska Kuntanumero Kunnan nimi Maakuntanro Maakunnan nimi Rikosseuraamusalue 020 Akaa 06 Pirkanmaa LSRA 005 Alajärvi 14 Etelä-Pohjanmaa LSRA 009 Alavieska 17 Pohjois-Pohjanmaa IPRA 010 Alavus 14 Etelä-Pohjanmaa

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Kuntauudistus Lapin kuntapäivät Tornio 20.9.2011 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Hallituksen kuntapolitiikan tavoite Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo

Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla. Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Muutos nyt. Lapset puheeksi- työ Pohjois-Pohjanmaalla Lapset puheeksi, Verkostot suojaksi seminaari 18.9.2014 Diakonialaitos Martintalo Pohjois- Pohjanmaa Väkiluku 404 000 1. Alavieska 2. Haapajärven kaupunki

Lisätiedot

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja

KAINUUN JA POHJOIS-POHJANMAAN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2011 TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja TAULUKKO 1. Esiopetuksen perustietoja 1 Oppilasmäärä Oppilasmäärä Painotettu Esiopetuksen Esiopetuksen 20.9.2010 20.9.2011 oppilasmäärä kustannukset kust./esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 123 6 430

Lisätiedot

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030

Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Juha Korpelainen LT, neurologian dos, emba Hallintoylilääkäri, PPSHP Tulevaisuuden sairaala OYS 2030 Esityksen sisältö Taustaa Tavoitteet

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA

PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PAKASTE HANKKEEN TULOKSIA PERUS- TERVEYDENHUOLLON KEHITTÄMINEN TERVEYDEN EDISTÄMINEN SOSIAALITYÖ 7.10.2011 1 Perusterveydenhuollon kehittäminen 1.9.2009-31.10.2011 PaKaste 1 Kuntalähtoistä kehittämistyötä

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin

Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin Pohjois-Suomen aluehallintoviraston katsaus alueen ajankohtaisiin kehitysvammahuollon asioihin Kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain muuttaminen & Itsemääräämisoikeuden vahvistaminen, tahdosta

Lisätiedot

Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella

Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella Selvitys: Ympärivuorokautinen hoito OYSERVAalueella Sanna Salmela, projektipäällikkö Suvi Helanen, hankesuunnittelija Projekti: Järjestämissuunnitelman toteutusta tukeva työnjako ja laitospaikat 1.11.201430.3.2015

Lisätiedot

Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015)

Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015) Kanta-palvelut: Potilastiedon arkisto Käyttöönottoaikataulusuunnitelma v.3.4 (19.2.2015) Taulukossa kuvataan kunkin liittyjän liittymisajankohtasuunnitelma. Suunnitelmaa tarkennetaan tarvittaessa liittymisvalmistelujen

Lisätiedot

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella.

7.11.2013 Rintasyöpäseulontaan kutsutut ikäryhmät vuonna 2012 kunnittain. Kutsuikä (vv) lasketaan kutsuvuoden ja syntymävuoden erotuksella. Koodi Kunta 020 AKAA X X X X X X X X 005 ALAJÄRVI X X X X X X X X X X 009 ALAVIESKA X X X X X X X X X 010 ALAVUS X X X X X X X X X X 016 ASIKKALA X X X X X X X X X X 018 ASKOLA X X X X X X X X X X 019

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Tietopaketti 5: Välitön avun tarve. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer)

Tietopaketti 5: Välitön avun tarve. Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Tietopaketti 5: Välitön avun tarve Pohjois-Pohjanmaan sosiaali- ja terveydenhuolto osana tulevaisuuden maakuntaa -hanke (PoPSTer) Sisältö Terveydenhuollon päivystys Toimipaikat Call Center -terveysneuvontapuhelut

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot