KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT"

Transkriptio

1 KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2004 KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT

2 KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2004 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoituskatsaus julkaistaan vuosittain. Katsauksen lisäksi kustakin kaava-asiasta tiedotetaan erikseen kuntalaisille ja muille osallisille mm. virallisin kuulutuksin. Karkkilassa on vuodesta 1992 laadittu 5 vuoden kaavoitusohjelmia. Ne julkaistiin kaavoituskatsauksen nimellä vuoteen 2001 asti. Vuodesta 2002 alkaen on julkaistu vuosittainen kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksessa selostetaan ensin kaupungin omia vuoden 2004 kavahankkkeita ja sen jälkeen Uudenmaan liiton maakuntakaavaa. Lopuksi on tiivis yhteenveto kaupungin kaavoitustilanteesta. VIREILLÄ OLEVAT KAAVAT Vuoden 2004 kaavoitusohjelmaan kuuluvat seuraavat kaavahankkeet: 1. KAAKKOISEN TEOLLISUUSALUEEN OSAYLEISKAAVA 2. VATTOLAN RANTA 3. BREMERINTIE - LAUTATARHA 4. YRITTÄJÄNTIE K 3 5. KANTONIITYNKATU K NAHKIO K LAARINTIE K NYHKÄLÄNPUISTON EK 9. LEHTOLANKATU K 6 Kaavahankkeet esitellään lyhyesti seuraavilla sivuilla. Vuoden 2004 aikana saatetaan aloittaa uusia kaavahankkeita. Niistä ilmoitetaan kuulutuksin. MUUT SUUNNITELMAT JA SELVITYKSET Vireillä olevia muita maankäyttöön vaikuttavia suunnitelmia ja selvityksiä ovat mm: -Valtatie 2:n kehittämissuunnitelma: tiepiirin pitkän tähtäyksen suunnitelma -Länsi-Uudenmaan liikennejärjestelmäsuunnitelma, Uudenmaan liitto, tiehallinto ja ratahallinto. Nämä suunnitelmat ja selvitykset valmistuvat aikataulujensa mukaan vuonna Ylempi kansikuva: Porintie kaakkoon, taustalla Metsämaan mäki Antti Karvonen 2002 Alempi kansikuva: Vattolan ranta ja Pyhäjärvi Lentokuva Vallas Oy 1998

3 KARKKILA 2 KAAVOITUSKATSAUS 2004 KAAVAHANKKEIDEN SIJAINTI

4 KARKKILA 3 KAAVOITUSKATSAUS KAAKKOISEN TEOLLISUUSALUEEN OSAYLEISKAAVA Alue 225 ha. Pitkälän ja Keskinummen teollisuusalueiden jatkona Porintien molemmin puolin Ahmoontiehen asti. Nyt maa- ja metsätalouskäytössä. Keskustan yleiskaavassa osaksi teollisuusaluetta ja teollisuuden vara-aluetta sekä maa- ja metsätalousaluetta. Osayleiskaava-alue ulottuu keskustan yleiskaavan ulkopuolelle. Ahmoontien risteykseen on vuonna 2002 asemakaavoitettu Metsämaan teollisuusalue, kaavaa ei ole vielä hyväksytty, koska liikennejärjestelyt on tarpeen kartoittaa laajemmalta alueelta. Suunnittelun tavoitteet Merkittävästi uutta teollisuusaluetta valtatien pohjoispuolelle ja merkittävästi teollisuuden vara-aluetta valtatien eteläpuolelle. Uudet alueet ovat kooltaan samaa luokkaak kuin nykyiset Pitkälän ja Keskinummen teollisuualueet yhteensä. Rinnakkaistiet valtatien molemmin puolin, uuden eteläisen eritasoliittymän paikka, Ahmoontien liittymän poisto. Vaiheittaisen toteutuksen suunnitteleminen. Luonto- ja maisema-arvojen turvaaminen, Napakallion ulkoilukäyttö. Maanomistus Pääosin yksityiset, kaupunki omistaa Metsämaan tilan Ahmoontiellä ja Metsätorpan tilan Metson vieressä. Kunnallistekniikan linjat ovat alueen luoteisrajalla. Aikataulu Osayleiskaavan luonnos on valmistunut 2003, luonnos nähtävillä alkuvuodesta 2004, osayleiskaavaehdotus valmistuu syksyllä Uudenmaan tiepiiri, Lentokuva Vallas Oy 1995 Ilmakuva kaakosta. Edessä Ahmoontien risteys. Oikealla oleva metsä on tulevaa Metsämaan teollisuusaluetta. Uudet työpaikkaalueet sijoittuvat pääosin nykyisille pelloille. Taustalla Pitkälän ja Keskinummen teollisuusaluetta.

5 KARKKILA 4 KAAVOITUSKATSAUS VATTOLAN RANTA Alue 13 ha. Vattolan ranta uimarannalta Saavajoelle. Nyt virkistyskäytössä ja maatalousalueena. Keskustan yleiskaavassa osa on urheilualuetta, peltoalue on maanviljelysaluetta, pääosa pellosta kuuluu Högforsin valtakunnallisesti arvokkaaseen rakennettuun kulttuuriympäristö-alueeseen. Suunnittelun tavoitteet: Virkistystoimintojen sijoitus, venevalkama, mahdollisesti asuntojen lisärakentaminen, rantapuiston kunnostus. Maanomistus kaupungin. Uudenmaan tiepiiri, Lentokuva Vallas Oy 1995 Vattolan rantaa. Etualalla uimarannan tenniskentät, keskellä rantapelto, taustalla Saavajoki ja Närön pellot.

6 KARKKILA 5 KAAVOITUSKATSAUS BREMERINTIE - LAUTATARHA Alue 4,1 ha, Bremerintien länsipuolinen entinen kasvimaa ja pelto, Vanhan Turuntien länsipuolinen entinen lautatarha Vanhakylässä Suunnittelutarpeet: Bremerintien nykyinen kerros- ja rivitalokaava ei sovi arvokkaaseen ympäristöön. Lautatarha kaavoittamaton, sopii 1-2 krs rivitaloille. Maanomistus kaupungin. Muuta: valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö. Lentokuva Vallas Oy 1998 Näkymä kaakkosta. Etualalla Högforsin ruukkialue, keskellä Bremerintien pelto, taustalla lautatarhan alue.

7 KARKKILA 6 KAAVOITUSKATSAUS 2004 PIENET KOHTEET Seuraavat kaavahankkeet ovat merkitykseltään vähäisiä asemakaavan muutoksia. Niiden sijainti on esitetty sivulla 2 olevassa kartassa. 4. YRITTÄJÄNTIE kortteli 3 Alue 0,17 ha. Puistoalueen osa korttelin 3 eteläpuolella muutetaan teollisuustontiksi. Kaupungin. 5. KANTONIITYNKATU kortteli 27 Alue 0,3 ha. Puiston osa muutetaan kahdeksi omakotitontiksi. Keskustan yleiskaavassa pientaloaluetta. Kaupungin. 6. NAHKIO kortteli 28 Alue 0,2 ha. Korttelipuisto muutetaan omakotitontiksi. Yksityinen. 7. LAARINTIE kortteli 10 Alue 0,2 ha. Teollisuustontti muutetaan varastotontiksi. Kaupungin. 8. NYHKÄLÄNPUISTON EK Alue 0,2 ha. Tilapäisen lämpökeskuksen vakinaistaminen puistoalueelle. Kaupungin. 9. LEHTOLANKATU kortteli 6 Alue 1,7 ha. Rakentamaton teollisuustontti muutetaan pientalotontiksi. Viherkaista poistetaan, rakennusaloja tarkistetaan ym. Yksityinen.

8 KARKKILA 7 KAAVOITUSKATSAUS 2004 MAAKUNTAKAAVA Uudenmaan liiton maakuntavaltuuston on tarkoitus hyväksyä maakuntakaava vuonna Valtuuston hyväksymä maakuntakaava saatetaan ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Mitä maakuntakaavassa on? Karkkilan osalta maakuntakaavan ehdotus esittää mm. seuraavaa: 1. Liikenne Maakunnalliseen liikenneverkkoon kuuluvat Porintie, Pusulantie, Läyliäistentie ja Vihtijärventie. Porintie on moottoriväylä Karkkilaan asti, uusi eteläinen eritasoliittymä on teollisuusalueen kohdalla. Pusulantie siirtyy keskustasta taajaman eteläpuolelle ja liittyy eteläiseen eritasoliittymään 2. Taajamat Karkkilan keskustaajamaa laajennetaan kaakkoon Porintien varteen Ahmoontien risteykseen asti, muuten taajama ei kasva. Keskustaajaman läpi on osoitettu viheryhteystarpeita. Haavisto on Karkkilan ainoa kyläkeskus. 3. Kulttuuriympäristöt Kulttuuriympäristöjä ovat Högforsin ja Sudetin alueet keskustaajamassa. 4. Luonto Kaavaan on merkitty Natura-luonnonsuojelukohteet (11 kpl). Tärkeät pohjavesialueet (11 kpl) on merkitty. Arvokkaat harju- ja kallioalueet on merkitty (14 kpl). 5. Virkistys Kaavaan on merkitty ulkoilureitit seuraavasti: poikittainen reitti Kylmäkorvesta taajaman läpi Vaskijärvelle ja länsiosan reitti Kylmäkorvesta Onkimaanjärven itärannalle, jossa on maakuntakaavan ainoa virkistysaluevaraus Karkkilassa. 6. Voimalinjat Kaavaan on merkitty nykyinen Porintien suuntainen päälinja ja siitä länteen eroava linja, joka kulkee taajaman läpi. 7. Valkoiset alueet Pääosa Karkkilan pinta-alasta on vailla mitään merkintää maakuntakaavassa. Merkintää vailla olevat alueet ovat luonteeltaan sellaisia, että näille ei saa sijoittaa maakuntakaavassa käsiteltyjä maakunnallisesti merkittäviä toimintoja. Maakuntakaavaan vaikuttaminen Maakuntakaavan aineistoa voi ostaa Uudenmaan liitosta ja siihen voi tutustua verkkosivulla Maakuntakaavan suunnittelutyöstä vastaavat Uudenmaan liiton suunnittelijat, joihin voi tarvittaessa ottaa yhteyttä. Yhteyshenkilö on Lauri Hakala, puh. (09)

9 KARKKILA 8 KAAVOITUSKATSAUS 2004 Uudenmaan liitto 2003 MAAKUNTAKAAVA, ote, ehdotus Maakuntakaavaehdotus oli nähtävillä marraskuussa Kaavakartta, määräykset ja selostus ovat nähtävillä osoitteessa Maakuntakaava on tarkoitus hyväksyä vuonna 2004.

10 KARKKILA 9 KAAVOITUSKATSAUS 2004 MERKINTÖJÄ Maakuntakaavaehdotus Uudenmaan liitto 2003

11 KARKKILA 10 KAAVOITUSKATSAUS 2004 KAAVOITUSTILANNE KARKKILAN KAAVOITUSORGANISAATIO Karkkilassa kaavoituksesta vastaa kaupunginhallitus. Käytännön asioista ja asiakaspalvelusta vastaa kaupungin ympäristötoimi,. Kaupungin ympäristötoimella ei ole omaa suunnitteluhenkilökuntaa, vaan suunnittelu teetetään ulkopuolisilla alan konsulteilla. SEUTUKAAVA Karkkilan alueella on voimassa Länsi-Uudenmaan seutukaava vuodelta Keskustaajaman ulkopuolisella alueella seutukaava on ainoa vahvistettu, oikeusvaikutteinen kaava. MAAKUNTAKAAVA Uudenmaan liitto laatii alueelleen maakuntakaavaa., joka tulee korvaamaan nykyisen seutukaavan. Maakuntakaavan kaavaehdotus oli nähtävillä syksyllä YLEISKAAVAT Karkkilan alueella on kaksi vahvistettua oikeusvaikutteista yleiskaavaa: Asemanrannan osayleiskaava, vahvistettu vuonna 2000, koskee ydinkeskustan ja Pyhäjärven välistä rakentamatonta ranta-aluetta. Ohjaa alueen asemakaavoitusta. Karkkilan keskustan yleiskaava 2015, vahvistettu 2001, koskee koko keskustaajamaa ja Pyhäjärven ympäristöä. Ohjaa asemakaavoitusta sekä asemakaavan ulkopuolisella alueella lupakäsittelyjä. Valtuuston hyväksymiä yleiskaavoja ilman oikeusvaikutuksia on muutamia: Rantayleiskaava vuodelta 1984: läntiselle järvi- ja lampialueelle laadittu, lomarakentamista ohjaamaan tarkoitettu yleiskaava. Ahmoon, Haaviston ja Vaskijärven kylien harjuosayleiskaava vuodelta 1990: maa-ainesten ottoa ohjaava osayleiskaava. Karkkilan maaseudun osayleiskaavan luonnos on ollut nähtävillä vuonna Suunnittelu on sittemmin ollut keskeytyneenä. ASEMAKAAVAT Keskustaajaman alue on pääosin asemakaavoitettu. Taajama-alueen sisällä vailla asemakaavaa ovat vain Högforsin tehdasalue, Asemanrannan-Asemansuon alue ja Nahkionmäki. Asemakaavoja uudistetaan jatkuvasti, vuonna 2003 valmistuivat ydinkeskustan ja Keskinummen korttelin 43 kaavamuutokset.

12 KARKKILA 11 KAAVOITUSKATSAUS 2004 RANTA-ASEMAKAAVAT Karkkilassa on 15 vahvistettua ranta-asemakaavaa (rantakaavaa). Ne sijaitsevat kaupungin länsiosassa olevien järvien rannoilla. Vuonna 2003 valmistui Onkimaanjärven ranta-asemakaava. Keski- ja itäosan vesistöjen rannoille ei ole laadittu ranta-asemakaavoja. RAKENNUSJÄRJESTYS Karkkilan uusi rakennusjärjestys on hyväksytty vuonna Siihen sisältyy päätös erityisistä suunnittelutarvealueista. Näitä on 13 kpl ja niiden piiriin kuuluvat pääosin kaikki kaava-alueen ulkopuoliset taajan asutuksen alueet ja vesistöjen rantavyöhykkeet. Näillä alueilla on noudatettava tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa, ja tarpeen mukaan laadittava osayleiskaavoja tai ranta-asemakaavoja. MUUT SUUNNITELMAT JA SELVITYKSET Kaavoitusta ja maankäyttöä ohjaavia muita suunnitelmia ja selvityksiä ovat mm: -Ympäristönhoito- ja suojelusuunnitelman perusselvitykset Taajaman viheralueiden käytön ja hoidon periaatteet Pyhäjärven maisemanhoitosuunnitelma Vattolan, Toivikkeen, Haaviston ja Kuonjoen pohjavesialueiden suojelusuunnitelma Maa-ainesalueiden maisemaselvitys Karkkilan kaupungin meluselvitys Karkkilan liikenneverkkosuunnitelma Länsi-Uudenmaan tieliikenteen meluselvitys Karkkilan osalta, Karkkilan haja-asutusalueen vesihuollon yleissuunnitelma Nummensyrjän, Järvenpään ja Kuonjoen pohjavesialueiden suojelusuunnitelma Metsälain, luonnonsuojelulain ja vesilain tarkoittamien luontotyyppien kartoitus sekä arvokkaiden luontokohteiden täydennysinventointi Karkkilassa v Hongiston pohjavesialueiden suojelusuunnitelma Polarin-Toivikkeen pohjavesialueen osa-alue A suojelusuunnitelma Karkkilan paikallisagenda Keskustan paikoitus- ja pysäköintiselvitys 2003

KAAVOITUSKATSAUS 2008

KAAVOITUSKATSAUS 2008 KAAVOITUSKATSAUS 2008 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2008 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT

KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2003 KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2003 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2007

KAAVOITUSKATSAUS 2007 KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2007 2007 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2007 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2010

KAAVOITUSKATSAUS 2010 KAAVOITUSKATSAUS 2010 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2010 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus 2010 kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2012 1 (8) YMLA 7.3.2012 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus 2012 kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2015

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2015 KH 23.3.2015 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2015 TEKNINEN TOIMIALA MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 1 (8) KAAVOITUSKATSAUS Karkkila julkaisee kerran vuodessa kaavoituskatsauksen, jossa kerrotaan vireillä olevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2009

KAAVOITUSKATSAUS 2009 KAAVOITUSKATSAUS 2009 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2009 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 1 (7) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus 2013 kertoo Karkkilassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoituskatsaus

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016 YMLA 3.3.2016 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016 TEKNINEN TOIMIALA MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 1 (8) KAAVOITUSKATSAUS Karkkila julkaisee kerran vuodessa kaavoituskatsauksen, jossa kerrotaan vireillä olevista

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008

PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 PÄLKÄNEEN KUNTA, TOMMOLAN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.8.2008 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...3 3. LAADITUT

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: Tekninen virasto Mittaus- ja kaavoitusosasto Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 www.outokummunkaupunki.fi e-mail. etunimi.sukunimi@outokummunkaupunki.fi Va.

Lisätiedot

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KOSKEN TL KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2012 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille

Lisätiedot

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015.

MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT. Päiväys 16.11.2015. Kunnanhallitus 7.12.2015 154 LIITE 94 MYRSKYLÄ SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVARUNKO JA VAIHTOEHDOT Päiväys 16.11.2015. Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 22.6.2015 Luonnos nähtävänä

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA versio 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2009 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma,

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011

SÄKYLÄ. Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73. Turussa 14.1. 2011 SÄKYLÄ Iso-Vimman asemakaavan muutos Osa korttelista 73 Turussa 14.1. 2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401 www.airix.fi Toimistot: Turku, Tampere, Espoo

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA versio 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA versio 5 OSAYLEISKAAVA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma,

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE

Lisätiedot

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA

KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA 1 LAPPAJÄRVI KESKUSTAAJAMAN OSAYLEISKAAVAN TARKISTUS RANTA- ALUEILLA JA ERÄILLÄ OSA-ALUEILLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnitelman nimi ja suunnittelualue Suunnitelman nimi on LAPPAJÄRVEN

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025 KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA? OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin

Lisätiedot

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014

PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 PYHÄRANNAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 2 Yleistä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 SIIKAISTEN KUNTA 28.8.2015 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS KOSKIEN KALLIJÄRVEN RANNALLA TILOJA: MARJAMÄKI 747-411-3-207 JA RANTAMÄKI 747-411-3-218 2 1.

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

KASKISTEN KAUPUNKI KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN

KASKISTEN KAUPUNKI KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN KASKÖ STAD SATAMA - ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS DETALJPLAN OCH ÄNDRING AV DETALJPLAN I HAMNEN 2006 Närpiöntie 2, 64200 NÄRPIÖ Närpesvägen 2, 64200 NÄRPES 2 KASKISTEN KAUPUNKI SATAMA-ALUEEN

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 651/Ak ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.9.2015, 22.4.2014 Suunnittelualue:

Lisätiedot

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (7) Tampere / J. Mäkelä 27.8.2008 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KÄRJENNIEMEN METSÄKANSAN KONHON OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti ja rajaus. Tässä suunnitelmassa esitetään kaavoitushankkeen

Lisätiedot

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016

JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 JUUAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2016 JOHDANTO Kaavoituskatsauksen tarkoitus on antaa tietoa kuntalaisille vireillä olevista, sekä uusista maankäytön suunnitelmista. Kaavoituskatsauksen tarkoitus on edistää

Lisätiedot

Vireilletulo: kaavoituskatsaus Kaavaluonnos: 3.3.2015 Kaavaehdotus: 22.9.2015 Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto:

Vireilletulo: kaavoituskatsaus Kaavaluonnos: 3.3.2015 Kaavaehdotus: 22.9.2015 Kunnanhallitus: Kunnanvaltuusto: SAMMI RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA KUMOAMINEN Ranta-asemakaavan kumoaminen koskee liikennealuetta sekä matkailupalvelujen aluetta ja metsätalousaluetta SELOSTUS Vireilletulo: kaavoituskatsaus Kaavaluonnos:

Lisätiedot

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA

REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Tekninen virasto Kaavoitus 19.05.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA REIJOLAN ALUEEN OSAYLEISKAAVA Kuva 1. Suunnittelualue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Uuden rakennus- ja maankäyttölain

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan muutos) OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Pälkäneen kunta 3.6.2015 LIIKUNTAHALLIN ASEMAKAAVA (Valtatie 12:n rinnakkaistien asemakaavan

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2015 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie)

YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) SELOSTUS YLÖJÄRVI, KIRKONSEUTU ASEMAKAAVAN MUUTOS Kuruntie ja korttelit 8 sekä 282 (välillä Soppeenmäki Viljakkalantie) 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kaavaselostus koskee 10.6.2014 päivättyä

Lisätiedot

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

T o l v i l a n T u r u n t i e n e t e l ä p u o l i s e n a l u e e n a s e m a k a a v a n m u u t o s. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o l v i l a n T u r u n t i e n e t e l ä p u o l i s e n a l u e e n a s e m a k a a v a n m u u t o s. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o l v i l a n T u r u n t i e n e t e l ä p u o l i s e n a l u e e n a s e m a k a a v a n m u u t o s Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 7.5.2014 Diaari nro:

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 17.02.2010 OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(7) OPPILASASUNNOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 212 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA OPPIPOJANTIE II OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on kunnan esitys yhteistyötavasta osallisille. Se määrittelee kaavan valmistelussa ja kaavan vaikutusten

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI VENESJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS 26.1.2016 OSAYLEISKAAVAN MUUTOS koskee Kankaanpään Venesjärven kylän tiloja 214-423-1-176 Hohkaranta,

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut 29.8.2011 OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 1(6) OHKOLA TARUMAN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2011 PROJ. NRO X Taruman asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015. Tekninen lautakunta 18.2.2015,

Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015. Tekninen lautakunta 18.2.2015, Suonenjoen kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2015 Tekninen lautakunta 18.2.2015, 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut

Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut KAPULIN YRITYSALUEEN III-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA TEHTÄVÄ PROJ.NRO 188 Asemakaava OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Alueen ohjeellinen rajaus on

Lisätiedot

Vaihelan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )

Vaihelan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Vaihelan asemakaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) Aloite Naantalin kaupunki 7.2.2011, päiv. 1.6.2012 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Naantalin kaupungissa Velkuanmaan Pohjakylässä.

Lisätiedot

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston.

Suunnittelualue käsittää Äänejärven vesialueen ja sen kaupungin puolella sijaitsevan rantapuiston. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 24.2.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNEJÄRVEN RANTAPUISTON ASEMAKAAVA SUUNNITTELUALUE Suunnittelualueen sijainti ja rajaus Suunnittelualue käsittää Äänejärven

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN

Lisätiedot

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian

Lisätiedot

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24

NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 1 (6) HAMINAN KAUPUNKI KAUPUNKISUUNNITTELU Maankäytön suunnittelu PL 70 49401 HAMINA NUOTTASAAREN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN SUMMAN KYLÄN TILALLA 2:24 SELOSTUS NRO 515 KAAVA- ALUEEN SIJAINTI Sijainti Kymenlaakson

Lisätiedot

ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011.

ASKOLA. MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos. Helsinki 13.10.2011. ASKOLA MONNINKYLÄ KAUPPAPAIKKA ASEMAKAAVAN MUUTOS Luonnos Helsinki 13.10.2011. Pertti Hartikainen Pakkamestarinkatu 3, 00520 Helsinki p. 09-1481943, 0400-425390 email: phartikainen@kolumbus.fi Vireille

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS

Iin kunta PL 24 91101 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Iin kunta PL 24 90 Ii 5.2.2007 KAAVOITUSKATSAUS Kaavoituskatsaus käsittää tarkastelun Iin kunnassa ja Pohjois-Pohjanmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Iin

Lisätiedot

MERIKARVIAN KUNTA. Kunnanhallitus 29.6.2015

MERIKARVIAN KUNTA. Kunnanhallitus 29.6.2015 1 MERIKARVIAN KUNTA KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2016 Kunnanhallitus 29.6.2015 2 KAAVOITUSKATSAUS 2014 KAAVOITUSOHJELMA 2015-2016 Tämän kaavoituskatsauksen tarkoituksena on tiedottaa kuntalaisille

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUE Alajärvi Soini Vimpeli KAAVOITUSKATSAUS 2015 2(13) JÄRVI-POHJANMAAN YHTEISTOIMINTA-ALUEEN KAAVOITUSKATSAUS 2015 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 20.10.2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LUUMÄKI Päiväys 9.1.2014 KIVIJÄRVEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS SEKÄ LUUMÄEN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN TARKOITUS Osallistumis-

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE

ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE PÄLKÄNE, KUNTAKESKUS ASEMAKAAVAN MUUTOS NS. MAJARAN PELLOLLE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 10.2.2011 YHTEYSTIEDOT Pälkäneen kunta Osoite: Keskustie 1, 36600 Pälkäne Puh: 03-57911, fax 03 536 1050

Lisätiedot

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.

Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3. Asikkalan kunta KORTTELIN 53 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.1.2014, päivitetty 4.6.2014, 17.2.2015, 4.3.2015 2 SISÄLLYS 1. Tehtävä... 3 2. Aloite... 3 3. Suunnittelualue...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KIISKINMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS 12.10.2015, tarkistettu 13.1.2016 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kauttua 406 Korttelit 902-926, 930-940, 950-969, 971-974 Kaavan

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asia 563/713/2004 VIHDIN KUNTA Ympa 25.11.2004 Ympa liite 3 Ympa 28.2.2006, kaavaselostuksen liitteenä 1 OTALAMMEN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVA JA ASEMA- KAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 1-7, 10, 30, 30, 31 JA 35

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO SANTALANTIEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavoitettava alue sijaitsee Naantalin Luonnonmaalla, noin

Lisätiedot

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA

KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA LIITE kaupunkikehityksen lautakunnan esityslistaan nro 4 / 1.11.2017 / Asia nro 40 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KOUHINRANNAN ASEMAKAAVA Asemakaava koskee: Pirkkalan kylän määräaloja 79-428-2-72-M501

Lisätiedot

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43

Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 Asemakaavaselostus Asemakaavan muutos A-2670 Nikkilän (23.) kaupunginosan korttelin 1403 tonttia 43 12.4.2016 ja aluehankkeet Kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen, asemakaavavalmistelija Kyllikki

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 164-RAK1503 2 (9) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma kuvaa ranta-asemakaavan tavoitteet sekä sen, miten laatimis- ja suunnittelumenettely etenee. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma sisältää myös

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN

ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN TORNION KAUPUNKI Tekninen keskus Kaupunkirakenne 20.3.2002 1 ASEMAKAAVAN LAATIMINEN KIVIRANNAN KAAKKOISKULMAAN 2VDOOLVWXPLVMDDUYLRLQWLVXXQQLWHOPD.DDYRLWXNVHQNRKGH Asemakaavoitettava alue sijaitsee 22.

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset

Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...3 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...3

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Koulukeskus, OAS 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOS KOULUKESKUKSEN ALUEELLA KORTTELEISSA 1027, 1028 JA 1029 SEKÄ NIIHIN LIITTYVILLÄ PUISTO- LP, LYT JA KATUALUEILLA KAUHAJOEN KAUPUNKI

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma T o r k o n t e o l l i s u u s a l u e e n ase m a kaa v a n m u u tos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Kaavan laatija: Akaan kaupunki Päiväys: 1.4.2015 Diaari nro: AKAA: 203/2015 S i s ä l l y s

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 1 VIRTAIN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Katsauksessa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI VATTOLA I asemakaava ja asemakaavan muutos, sitova tonttijako laatija Karkkilan kaupunki, tekninen ja ympäristötoimiala, maankäytönsuunnittelu Pertti Kyyhkynen, kaavoituspäällikkö, puh.

Lisätiedot

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta.

Etelä-Savon seutukaava, joka on vahvistettu ympäristöministeriössä 18.12.2001, koskee koko suunnittelualuetta. SULKAVAN KUNTA PARTALANSAAREN RANTAOSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Oikeusvaikutteinen osayleiskaava on tarkoitus laatia Sulkavan kunnan Partalansaaren ranta-alueille.

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.

ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9. 691/AK LIITE 1 ASEMAKAAVA 691/AKM MARJATIE Pyhättömän (13) kaupunginosan korttelin 31 tontit 3 ja 10 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2015 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Heinolan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014

YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU KAAVOITUSYKSIKKÖ. ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 1 YMPÄRISTÖTOIMIALA KAUPUNKISUUNNITTELU ASEMAKAAVA Itä-Skanssi OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 5.6.2014 KAAVOITUSYKSIKKÖ Diaarinumero 2310-2014 Asemakaavatunnus 9/2014 Asemakaava laaditaan Skanssin

Lisätiedot

VESMALAN JA PERÄMETSÄN TILOJEN RANTA- ASEMAKAAVA

VESMALAN JA PERÄMETSÄN TILOJEN RANTA- ASEMAKAAVA NOKIA Tilat: Vesmala 536-410-1-7 Perämetsä 536-410-1-31 (osa tilasta) VESMALAN JA PERÄMETSÄN TILOJEN RANTA- ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS 2.12.2015 Teernijärvi RANTA-ASEMAKAAVA RANTA-ASEMAKAAVAN SELOSTUS, JOKA

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUKUNNANHALLI HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUNN 2016 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:

Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä: 22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.

Lisätiedot

Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015

Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015 Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE Muutosalue sijaitsee Sammin

Lisätiedot

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus 2013

Pyhännän kunta. Kaavoituskatsaus 2013 Pyhännän kunta Kaavoituskatsaus 2013 Rakennuslain 7 :n mukaisesti ilmoitetaan seuraavaa: 1. Voimassa olevat asemakaavat: 1.1 Asemakaavat: - Kirkonseudun asemakaava - Leiviskänkankaan asemakaava - Ukonojan

Lisätiedot

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy

107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy 107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...

Lisätiedot

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos

Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti

Lisätiedot

Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli.

Asemakaavan ehdotus koskee kortteleita 1031-1034 ja 1410 ja niihin liittyviä viheralueita. Asemakaavalla muodostuu uusi kortteli. ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIEN ASEMAKAAVAMUUTOS 2011 ORIMATTILAN KAUPUNKI RAUHALA PAKAANTIE KAAVASELOSTUS ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavaehdotuksen selostus, joka koskee 20.6.2011 päivättyä asemakaavakarttaa.

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot