KAAVOITUSKATSAUS 2009
|
|
- Hanna Laakso
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KAAVOITUSKATSAUS 2009 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA
2 KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2009 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoituskatsaus julkaistaan vuosittain. Katsauksen lisäksi kustakin kaava-asiasta tiedotetaan erikseen kuntalaisille ja muille osallisille mm. virallisin kuulutuksin. Lisäksi vireillä olevista kaavoista on tietoa kaupungin verkkosivuilla Kaavoituskatsauksessa selostetaan ensin kaupungin omia vuoden 2009 kaavahankkkeita ja sen jälkeen Uudenmaan liiton hankkeita. Lopuksi on tiivis yhteenveto kaupungin kaavoitustilanteesta. VIREILLÄ OLEVAT KAAVAT Vuoden 2009 kaavoitusohjelmaan kuuluvat seuraavat kaavahankkeet: 1. Keskustan osayleiskaava 2030 yleiskaava ja yleiskaavan muutos 2. Bremerintie-Lautatarha asemakaava ja asemakaavan muutos 3. Keski- ja Itä-Tuorila asemakaavan muutos 4. Takkointie-Valtatie asemakaavan muutos 5. Fagerkulla Käpyläntie asemakaavan muutos 6. Haapalan AR-tontit asemakaavan muutos 7. Pumminmäki k14 asemakaavan muutos 8. Yrittäjäntie Biofarm asemakaavan muutos Kaavahankkeet esitellään lyhyesti seuraavilla sivuilla. Vuoden 2009 aikana saatetaan aloittaa uusia kaavahankkeita. Niistä ilmoitetaan kuulutuksin. MUUT SUUNNITELMAT JA SELVITYKSET Vireillä olevia muita maankäyttöön vaikuttavia suunnitelmia ja selvityksiä ovat mm: -taajaman lievealueen vesi- ja jätevesihuollon suunnitelmat -Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava, Uudenmaan liitto Nämä suunnitelmat ja selvitykset laaditaan vuonna 2009, osa jatkuu vuoden 2010 puolelle. Kansikuva: Järvenpään kylän maakunnallisesti arvokasta kulttuurimaisemaa Pyhäjärven länsipäässä. Alue kuuluu keskustaajaman osayleiskaavan alueeseen. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007
3 KARKKILA 2 KAAVOITUSKATSAUS 2009 KAAVAHANKKEIDEN SIJAINTI Keskustan osayleiskaavan 2030 rajaus esitetään seuraavalla sivulla
4 KARKKILA 3 KAAVOITUSKATSAUS KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2030 Keskustan osayleiskaava 2030 on vuoden 2008 merkittävin kaavoituskohde. Osayleiskaavan alueeseen kuuluu koko keskustaajama ympäristöineen sekä Porintien varsi keskustaajamasta etelään Vihdin rajalle asti. Osayleiskaava-alueella on voimassa rakennuskielto ja toimenpidekielto. Osayleiskaava korvaa aiemmat osayleiskaavat, Keskustan yleiskaavan 2010 (v. 2000), Asemanrannan osayleiskaavan (v. 1996) ja Kaakkoisen teollisuusalueen osayleiskaavan (v. 2003). Alueen eteläosalla ei ole aiempaa yleiskaavaa.
5 KARKKILA 4 KAAVOITUSKATSAUS 2009 Tavoitteena on varautua Karkkilan asukasluvun ja työpaikkamäärän ripeään kasvuun kaupungin strategian mukaisesti, tavoitevuosi on Samalla pyritään säilyttämään ja korostamaan Karkkilan vetovoimatekijöitä ja ratkaisemaan kasvu kestävällä tavalla. Osayleiskaavoituksen yhteydessä on laadittu joukko perusselvityksiä. Näitä ovat mm. maisemaselvitys, luontoselvitys, rakennetun kulttuuriympäristön selvitys ja muinaismuistokartoitus. Lisäksi ajantasaistetaan joukko aiempia selvityksiä, kuten asuntotarveselvitys, kaupan kasvuennusteet, työpaikkojen kasvuennusteet, kaupungin liikenneverkkosuunnitelma ajantasaistetaan myös. Kaikkien selvitysten aineisto julkaistaan yleiskaava-aineiston yhteydessä. Osayleiskaavan yhteydessä laaditaan tarkemmat ideasuunnitelmat kolmelle tarkastelualueelle: keskustan länsiosa, Polarin liittymän ympäristö ja tulevan eteläisen liittymän ympäristö. Osayleiskaavan laatiminen on aloitettu syksyllä Osayleiskaavan rakennemalli on ollut nähtävillä vuonna Osayleiskaavan luonnos tulee nähtäville vuonna Rakennemallin yhdistelmäkartta. Rakennemalli käsittää keskustaajaman alueen, ei koko osayleiskaava-aluetta.
6 KARKKILA 5 KAAVOITUSKATSAUS BREMERINTIE - LAUTATARHA Bremerintien länsipuolinen entinen kasvimaa ja pelto, Vanhan Turuntien länsipuolinen entinen lautatarha Vanhassakylässä Suunnittelutarpeet: Bremerintien nykyinen kerros- ja rivitalokaava ei sovi arvokkaaseen ympäristöön, sopii tiiviiksi pientaloalueeksi. Lautatarha kaavoittamaton, sopii pientaloille. Maanomistus kaupungin. Muuta: valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö. Perusselvityksiä tehty v. 2004, kaavaluonnos nähtävillä 2006, lisäselvitys meluhaitoista vireillä. Näkymä pohjoisesta. Vasemmalla Högforsin tehdasalue, Bremerinpelto keskellä, Lautatarhan metsä oikeallla. Lentokuva Vallas Oy elokuu 2007
7 KARKKILA 6 KAAVOITUSKATSAUS KESKI- JA ITÄTUORILA Tuorilan pientaloasutus Järvenpääntien pohjoispuolella. Pientaloalueen asemakaavan tarkistuksia: yleiskaavan mukaiset virkistysalueet, korttelien sovitus maastoon, liikenneverkko, katujen sovitus maastoon, katualueiden leveyksiä, rakennusoikeuden määrittely, rivitalokorttelit omakotitonteiksi, liikennemelun huomiointi, liittymä vt 2:lle ym. Yksityinen ja kaupungin maanomistus. Ehdotus ollut nähtävillä, hyväksyttäneen vuonna Keski-Tuorilaa koillisesta, etualalla vt 2 ja Kauppatie, taustalla Tuorilan koulu ja Pyhäjärvi. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007
8 KARKKILA 7 KAAVOITUSKATSAUS TAKKOINTIE - VALTATIE Julkisten palvelujen alue Takkointien ja Koulukujan välissä muutetaan osaksi pienkerrostalojen alueeksi. Anttilan talo ja pihapiiri muutetaan liiketontista julkisten palvelujen alueeksi. Valtatien kulmatontti muutetaan julkisten palvelujen alueesta asuntotontiksi. Kaupungin maanomistus. Luonnos 2007, ehdotus Ilmakuva lounaasta. Etualalla Valtatie, kulmatontti oikealla. Vasemmalla Takkointie, Anttilan pihapiiri ja koulun piha uusien kerrostalojen takana. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007
9 8 KARKKILA KAAVOITUSKATSAUS FAGERKULLA KÄPYLÄNTIE Yleisten rakennusten tontin osa Käpyläntiellä muutetaan pientalotontiksi. Luonnos on ollut nähtävillä. 6. HAAPALAN AR-TONTIT Ruukinkorven asemakaavan rakentamattomia rivitalotontteja muutetaan omakotitonteiksi. Maanomistus kaupungin. Samassa kaavamuutoksessa Köyliönkadun rivitaloyhtiön pysäköintijärjestelyjä ym. korjataan. Luonnos ollut nähtävillä vuonna 2008.
10 9 KARKKILA KAAVOITUSKATSAUS PUMMINMÄKI K14 Tarmonpolun vanhan talon tontti muutetaan pientalotontiksi, kaavassa nyt yleisten rakennusten tontti. Alkaa vuonna YRITTÄJÄNTIE BIOFARM Varikkokorttelin pohjoisosassa mahdollistetaan Biofarmin nykyisen hallin laajentaminen. Alkaa vuonna Varikkokortteli Yrittäjäntien ja Porintien välissä, oikealla Polarin liittymä. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007
11 KARKKILA 10 KAAVOITUSKATSAUS VAIHEMAAKUNTAKAAVA UUDENMAAN LIITON HANKKEITA Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavassa tarkastellaan toimintoja, joilla on merkittäviä ympäristövaikutuksia ja jotka edellyttävät keskinäistä yhteensovittamista. Maakuntavaltuusto hyväksyi kaavan ja se on parhaillaan ympäristöministeriön vahvistettavana. 1. vaihemaakuntakaava täydentää marraskuussa 2006 vahvistettua Uudenmaan maakuntakaavaa. Vaihekaavassa käsiteltäviä aiheita ovat jätehuollon pitkän aikavälin aluetarpeet, kiviaineshuolto, moottoriurheilu- ja ampumarata-alueet, liikenteen varikot ja terminaalit sekä laajat yhtenäiset metsätalousalueet. Myös hiljaisia alueita on tarkasteltu. Ote 1. vaihemaakuntakaavasta. Läntisin osa Karkkilaa kuuluu MLY-alueeseen (Metsätalousvaltainen alue, joka on laaja, yhtenäinen ja ekologisen verkon kannalta merkittävä, keltainen). Kovelossa on ampumarata (am), vt 2 poikki on merkitty ekologinen yhteys Vuotinaisissa., vt 2 varressa on siirtoviemärin varaus keskustasta etelään, tärkeimmät maa-ainesten ottoalueet on merkitty (violetti)
12 KARKKILA 11 KAAVOITUSKATSAUS VAIHEMAAKUNTAKAAVA Uudenmaan maakuntakaavan uudistamistyö on käynnistynyt (2. vaihemaakuntakaava). Maakuntakaavan uudistamisessa on kyse vahvistetun Uudenmaan maakuntakaavan ja maakuntavaltuuston hyväksymän 1. vaihemaakuntakaavan uudelleen tarkastelusta. Kaavan sisällön merkittävyyden vuoksi käytetään nimitystä maakuntakaavan uudistaminen. Kaavatyön pääpaino on yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen liittyvissä aluerakenteellisissa kysymyksissä. Lisäksi selvitetään virkistys- ja viheryhteystarpeet, kulttuurimaisema-alueet ja luontokohteet sekä maatalousalueet. Käsittelyyn tulevat myös ainakin energiaverkkojen ajantasaistaminen ja energiavarojen kartoitus, tulvariskien ehkäisemiseen ja logistiikkaan liittyvät aiheet sekä Malmin lentokentän sijaintiin ja Helsinki- Vantaan lentoaseman lentomeluun liittyvät kysymykset. Maakuntakaavan uudistamisen pohjaksi tehdään lukuisia selvityksiä. Näiden aihepiirejä ovat mm. -kaupan palvelurakenne -virkistysalueet, viheryhteystarpeet ja luontokohteet -kulttuuri-, maisema- ja maatalousalueet -energiavarojen kartoitus ja energiaverkkojen ajantasaistaminen -logistiikka -tulvavaara-alueet ja tulvariskien ehkäiseminen Lisätietoja: Suunnittelupäällikkö Riitta Murto-Laitinen Puhelin (09) ,
13 KARKKILA 12 KAAVOITUSKATSAUS 2009 KARKKILAN KAAVOITUSORGANISAATIO KAAVOITUSTILANNE Karkkilassa kaavoituksen valmistelusta vastaa ympäristölautakunta. Kaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto, vähäiset kaavamuutokset hyväksyy kaupunginhallitus. Kaupungin hallinnossa kaavoitusasioiden valmistelusta vastaa Tekninen ja ympäristötoimiala. Teknisellä ja ympäristötoimialalla ei ole omaa suunnitteluhenkilökuntaa, vaan kaavasuunnittelu teetetään ulkopuolisilla alan konsulteilla. MAAKUNTAKAAVA Uudenmaan maakuntakaava on vahvistettu vaihemaakuntakaava on hyväksytty YLEISKAAVAT Oikeusvaikutteiset yleiskaavat Karkkilan alueella on kolme vahvistettua oikeusvaikutteista yleiskaavaa: 1. Asemanrannan osayleiskaava, vahvistettu vuonna 2000, koskee ydinkeskustan ja Pyhäjärven välistä rakentamatonta ranta-aluetta. 2. Karkkilan keskustan yleiskaava 2015, vahvistettu vuonna 2001, koskee koko keskustaajamaa ja Pyhäjärven ympäristöä. 3. Kaakkoisen teollisuusalueen osayleiskaava, vahvistettu vuonna 2004, koskee vt 2 pohjoispuolta Keskinummen teollisuusalueelta Ahmoontielle. Muut yleiskaavat Valtuuston hyväksymiä yleiskaavoja ilman oikeusvaikutuksia on muutamia: Rantayleiskaava vuodelta 1984: läntiselle järvi- ja lampialueelle laadittu, lomarakentamista ohjaamaan tarkoitettu yleiskaava. Harjuosayleiskaava vuodelta 1990: Ahmoon, Haaviston ja Vaskijärven kylien maa-ainesten ottoa ohjaava osayleiskaava. Karkkilan maaseudun osayleiskaavan luonnos on ollut nähtävillä vuonna Suunnittelu on sittemmin keskeytynyt. ASEMAKAAVAT Keskustaajaman alue on pääosin asemakaavoitettu. Taajama-alueen sisällä vailla asemakaavaa ovat vain Asemanrannan-Asemansuon alue (oikeusvaikutteinen osayleiskaava), Vanhankylän lautatarha (kaava vireillä) sekä Nahkionmäki. Keskustassa asemakaava on monin paikoin vanhentunut tai puutteellinen. Asemakaavoja uudistetaan jatkuvasti.
14 KARKKILA 13 KAAVOITUSKATSAUS 2009 RANTA-ASEMAKAAVAT Karkkilassa on 17 vahvistettua ranta-asemakaavaa (rantakaavaa). Ne sijaitsevat kaupungin länsiosassa olevien järvien rannoilla. Keski- ja itäosan vesistöjen rannoille ei ole laadittu ranta-asemakaavoja. RAKENNUSJÄRJESTYS Karkkilan rakennusjärjestys 2009 on voimassa lähtien. Siihen sisältyy päätös erityisistä suunnittelutarvealueista. Näitä on 12 kpl ja niiden piiriin kuuluvat pääosin kaikki kaava-alueen ulkopuoliset taajan asutuksen alueet ja vesistöjen rantavyöhykkeet. Näillä alueilla on noudatettava tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa, ja tarpeen mukaan on laadittava osayleiskaavoja tai ranta-asemakaavoja. Lisätietoja rakennustarkastaja Timo Hongell, puh , MUUT SUUNNITELMAT JA SELVITYKSET Kaavoitusta ja maankäyttöä ohjaavia muita suunnitelmia ja selvityksiä ovat mm: -Ympäristönhoito- ja suojelusuunnitelman perusselvitykset, Maa-ainesalueiden maisemaselvitys, Karkkilan kaupungin meluselvitys, Karkkilan liikenneverkkosuunnitelma, Länsi-Uudenmaan tieliikenteen meluselvitys Karkkilan osalta, Karkkilan haja-asutusalueen vesihuollon yleissuunnitelma, Karkkilan luontoselvitys Karkkilan paikallisagenda 21, Karkkilan keskustan kehittämissuunnitelma, Länsi-Uudenmaan tulevaisuuskuva, Karkkilan maapoliittinen ohjelma, Keskustan osayleiskaava-alueen rakennus- ja toimenpidekielto, 2008 LISÄTIETOJA Rakennustarkastaja Timo Hongell, puh , Kaavoituskatsaus, kaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat, kaavaluonnokset ja kaavaehdotukset ovat nähtävillä kaupungintalon Teknisen ja ympäristötoimialan ilmoitustaululla, ja kaupungin verkkosivuilla Nähtävilläolosta ilmoitetaan kuulutuksin ja lehti-ilmoituksin. Kaavojen nähtävilläolon yhteydessä järjestetään yleisöesittelytilaisuuksia. Kaavoituskatsauksen toimitustyö ja taitto: MA-arkkitehdit, Antti Karvonen, Helsinki 2009
15 KARKKILA 14 KAAVOITUSKATSAUS 2009 YLEISKAAVATILANNE ASEMANRANTA KESKUSTAN YLEISKAAVA KAAKKOINEN TEOLLISUUS Oikeusvaikutteiset yleiskaavat. Keskustaajaman ulkopuolisella maaseutualueella ei ole yleiskaavaa.
16 KARKKILA 15 KAAVOITUSKATSAUS 2009 ASEMAKAAVATILANNE Asemakaavoitetut alueet keskustaajamassa. Keskustaajaman ulkopuolella on useita ranta-asemakaavaalueita.
KAAVOITUSKATSAUS 2008
KAAVOITUSKATSAUS 2008 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2008 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina
KAAVOITUSKATSAUS 2010
KAAVOITUSKATSAUS 2010 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2010 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus 2010 kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina
KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT
KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2004 KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2004 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä
KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013
1 (7) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus 2013 kertoo Karkkilassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoituskatsaus
KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2015
KH 23.3.2015 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2015 TEKNINEN TOIMIALA MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 1 (8) KAAVOITUSKATSAUS Karkkila julkaisee kerran vuodessa kaavoituskatsauksen, jossa kerrotaan vireillä olevista
KAAVOITUSKATSAUS 2007
KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2007 2007 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2007 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä
KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2012
1 (8) YMLA 7.3.2012 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus 2012 kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista
KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT
KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2003 KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2003 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä
KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016
YMLA 3.3.2016 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016 TEKNINEN TOIMIALA MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 1 (8) KAAVOITUSKATSAUS Karkkila julkaisee kerran vuodessa kaavoituskatsauksen, jossa kerrotaan vireillä olevista
KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA
1 (7) YMLA 10.3.2011 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2011 2015 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (7) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki
KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017
1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki
Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1
Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2018 Tekninen lautakunta 25.10.2018 Kunnanhallitus 12.11.2018 Valtuusto 18.12.2018 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö-
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2018 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia
EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177
EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.
Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko
Janakkalan kunta Turenki
Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,
1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.
2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI
HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA versio 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2009 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma,
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025
KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA? OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin
EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024
EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010
Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma
Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava
Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015. KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(5) Maankäyttöpalvelut 30.3.2015 KAPULI IId-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223d Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS
KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI MÄKELÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20602351 PÄIVÄYS: 25.8.2017, TARK. 25.3.2019 1 (8) Sweco Ympäristö Oy Ilmalanportti 2,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien
RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS
VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010
KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA versio 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA versio 5 OSAYLEISKAAVA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma,
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701
OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013
Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee
SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1(6) SAVITAIPALEEN KUNTA SAVITAIPALEENTIEN JA LÄHIALUEIDEN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1. Aloite ja suunnittelualue Osallistumis-
Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava
Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,
OAS KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Klaukkala, Kyijynpuisto
Sivu 1/6 Kaavatunnus: 3-297 Asia n:o: 121/10.02.03/2019 17.6.2008, päivitetty 26.2.2019 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma KLAUKKALAN KYIJYNPUISTO PUISTOALUETTA KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 26.2.2019
KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012
V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.
MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen
EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark
EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173
LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue
1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue
Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMEN KOULUN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.9.2014 PROJ. NRO 244 Hyökännummen koulun asemakaava ja asemkaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223
KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa
ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LIITE _ PORVOO Ölstens pohjoinen 31. KAUPUNGINOSA Korttelin 3206 tontti 3 ja korttelit 3218-3221 sekä katu- virkistys- ja erityisalueet Asemakaavan muutos koskee leikki
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN OSIA KORTTELEISTA 1106 JA 1108 SEKÄ NÄIHIN LIITTYVISTÄ
Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011
Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja
KAAVOITUSKATSAUS 2018
KAAVOITUSKATSAUS 2018 Kuortaneen kunnassa vuonna 2017 toteutuneet ja vuonna 2018 vireillä olevat kaava-asiat: Maakuntakaavat Maakuntakaava on yleispiirteinen suunnitelma maakunnan alueiden käytöstä. Siinä
KAAVOITUSKATSAUS 2018
KAAVOITUSKATSAUS 2018 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: OUTOKUMMUN KAUPUNKI Kaupunkirakennepalvelut Mittaus- ja kaavoitus Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 (vaihde) www.outokummunkaupunki.fi
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan
KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA. versio 4 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA versio 4 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.6.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSAYLEISKAAVA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma,
Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus
1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa
ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
3.5.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03) 888 111
SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.
2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 4/2015 TYÖNUMERO: E27370 SIIKAJOEN KUNTA RUUKIN ASEMANSEUDUN ASEMAKAAVAMUUTOS YH KORTTELIN 20 AJONEUVOLIITTYMÄÄ VARTEN SWECO YMPÄRISTÖ OY OULU JOHDANTO Maankäyttö-
Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014
Janakkalan kunta Turenki 12.9.2014 1 Moisio 1 D:no 287/2014 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan itäpuolella ja se rajoittuu
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut 28.3.2011 KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(6) KAPULI IIC-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223c Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN HANSAS II, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 11.12.2008 SIPOON KUNTA MAANKÄYTTÖ p. 09-23 531 Iso Kylätie 18, 04130 SIPOO
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
S i v u 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto Karperö Holmhagen Svedjeback
S i v u 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 26.5.2017 Karperö Holmhagen Svedjeback S i v u 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT-KAAVOITUS 29.1.2019 1(4) HAUHON KIRKONKYLÄ ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIN 12 TONTIT 5 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 17 TONTTI 2 (kiinteistöt 109-449-4-185, 109-449-4-57, 109-449-6-143, 109-449-6-1,
RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS
TORNION KAUPUNKI Tekniset palvelut Kaavoitus ja mittaus 5.10.2018 1(6) RAATIHUONEEN KORTTELI, ASEMAKAAVAMUUTOS 5.10.2018 Kuva 1: Kaavamuutosalueen sijainti ilmakuvassa 2 Suunnittelualue Maankäyttö- ja
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Kaavoituskatsaus. Kaavoituskatsauksen laatimisvelvoitteesta on säädetty maankäyttö- ja rakennuslain 7 :ssä:
22.3.2016 Kaavoituskatsaus Tässä kaavoituskatsauksessa selostetaan Valtimon kunnan kaavoitustilanne. Lisäksi kerrotaan yleisesti kaavoituksen ohjauksesta, kaavahankkeiden etenemisestä ja kaavojen ajantasaisuudesta.
Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015
1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS. HML/397/ /2019 DIAARI Kaavan nro: 2565
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT KAAVOITUS HML/397/10.02.03.00/2019 DIAARI Kaavan nro: 2565 1(5) ASEMAKAAVA 2565, MARSSITIE 40 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA 06.03.2019 Vuorentaka (kaupunginosa 28) osoitteessa
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Ehdotus Kaavaselostus. Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa.
JUVAN KUNTA HATSOLAN ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Kaavaselostus Ehdotus 14.5.2018 Asemakaavan kumoaminen koskee Hatsolan alueen asemakaavaa. Kaavan vireilletulo: Kaavan hyväksyminen: Tekninen lautakunta.. 2018
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013
EURAJOEN KUNTA Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26026 Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010
Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten KAAVOITUSKATSAUS
Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 20.10.2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 KAAVOITUSKATSAUS 2014 2015 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä
KAAVOITUSKATSAUS 2018
Kunnanhallitus 17.12.2018 232 KAAVOITUSKATSAUS 2018 2 KAAVOITUSKATSAUS 2018 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa antaa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä
MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN
ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LAADINTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ( MRL 63 )
In s i n ö ö r i - j a K i i n t e i s t ö t o i m i s t o H a v a n k a O y Keskuskatu 5, 39700 PARKANO p. 040 833 9275, 0400-234 349, 03-4482 702 email:havanka@kolumbus.fi http://www.kolumbus.fi/havanka
ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA
hyväksytty 23.4.2015 ORIMATTILAN KAUPUNKI KIRVUNTIEN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIONTISUUNNITELMA Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9 Puhelin (03) 888
Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(7) Maankäyttöpalvelut 13.4.2011 KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS
1(7) KAPULI IIB-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE
Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
SAVITAIPALEEN KUNTA Kirkonkylän pienet asemakaavan muutokset 2018 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 8.8.2018 Savitaipaleen kunta Osallistumis- ja arviointisuunnitelma I SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHDANTO...
Tekninen palvelukeskus Kaavoituspalvelut PL 43, KOKKOLA
Tekninen palvelukeskus 24.8.2015 Kaavoituspalvelut PL 43, 67101 KOKKOLA Vastaus kyselyyn kaavatiedoista Kokkolan avosairaanhoidon ja avoterveydenhuollon, suun terveydenhuollon sekä sosiaalipalveluiden
KAAVOITUSKATSAUS UURAISTEN kunta. Uuraisten kunta Virastotie Uurainen.
KAAVOITUSKATSAUS 2018-2019 UURAISTEN kunta Uuraisten kunta Virastotie 4 41230 Uurainen www.uurainen.fi Ulla Järvinen, aluearkkitehti 11.10.2018 Sisällysluettelo 1. Yleistä... 1 2. Kaavoitusprosessi ja
KAAVOITUSKATSAUS 2014
YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: Tekninen virasto Mittaus- ja kaavoitusosasto Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 www.outokummunkaupunki.fi e-mail. etunimi.sukunimi@outokummunkaupunki.fi Va.
Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta.
10-KAUPUNGINOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS Asemakaavan muutos koskee Nokian kaupungin 10. kaupunginosan korttelin 28 osaa sekä erityisaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu 10. kaupunginosan korttelin
SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS
KUKUNNANHALLI HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS KUNN 2016 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2016 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään
Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013
Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU
MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU 17.11.2014 17.11.2014 2/8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...