KAAVOITUSKATSAUS 2010

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KAAVOITUSKATSAUS 2010"

Transkriptio

1 KAAVOITUSKATSAUS 2010 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA

2 KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2010 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus 2010 kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoituskatsaus julkaistaan vuosittain. Katsauksen lisäksi kustakin kaavaasiasta tiedotetaan erikseen kuntalaisille ja muille osallisille mm. virallisin kuulutuksin. Lisäksi vireillä olevista kaavoista on tietoa kaupungin verkkosivuilla Kaavoituskatsauksessa selostetaan ensin kaupungin omia vuoden 2010 kaavahankkkeita ja sen jälkeen Uudenmaan liiton hankkeita. Lopuksi on tiivis yhteenveto kaupungin kaavoitustilanteesta. VIREILLÄ OLEVAT KAAVAT Vuoden 2010 kaavoitusohjelmaan kuuluvat seuraavat kaavahankkeet: 1. Keskustaajaman ja kaakkoisosan yleiskaava yleiskaava ja yleiskaavan muutos 2. Itä -Tuorila asemakaava ja asemakaavan muutos 3. Keski -Tuorila asemakaava ja asemakaavan muutos 4. Takkointie-Valtatie asemakaavan muutos 5. Fagerkulla Käpyläntie asemakaavan muutos 6. Haapala Kumpumetsä asemakaavan muutos 7. Pumminmäki k14 asemakaavan muutos 8. Yrittäjäntie Biofarm asemakaavan muutos 9. Aurinkorinne 1 asemakaava 10. Aurinkorinne 2 asemakaava Vuonna 2004 aloitettu Bremerinpellon ja Lautatarhan asemakaavan muutos on keskeytetty Keskustan yleiskaavan valmistelun ajaksi. Kaavahankkeet esitellään lyhyesti seuraavilla sivuilla. Vuoden 2010 aikana saatetaan aloittaa uusia kaavahankkeita. Niistä ilmoitetaan kuulutuksin. MUUT SUUNNITELMAT JA SELVITYKSET Vireillä olevia muita maankäyttöön vaikuttavia suunnitelmia ja selvityksiä ovat mm: -taajaman lievealueen vesi- ja jätevesihuollon suunnitelmat -Uudenmaan 2. vaihemaakuntakaava, Uudenmaan liitto Nämä suunnitelmat ja selvitykset laaditaan vuonna 2010, osa jatkuu vuoden 2011 puolelle. Kansikuva: Poilarin liittymä ja Toivikkeen kaupunginosa. Alue kuuluu Keskustan yleiskaavan alueeseen, Toivikkeessa käynnistyy Karhunkorven uuden pientaloalueen asemakaavoitus. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007

3 KARKKILA 2 KAAVOITUSKATSAUS 2010 KAAVAHANKKEIDEN SIJAINTI Keskustaajaman ja kaakkoisosan yleiskaavan rajaus esitetään seuraavalla sivulla.

4 KARKKILA 3 KAAVOITUSKATSAUS KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN YLEISKAAVA Keskustaajama ja kaakkoisoan yleiskaava on vuoden 2010 merkittävin kaavoituskohde. Yleiskaavan alueeseen kuuluu koko keskustaajama ympäristöineen sekä Porintien varsi keskustaajamasta etelään Vihdin rajalle asti. Yleiskaava-alueella on voimassa rakennuskielto ja toimenpidekielto. Yleiskaava korvaa aiemmat osayleiskaavat, Keskustan yleiskaavan 2010 (v. 2000), Asemanrannan osayleiskaavan (v. 1996) ja Kaakkoisen teollisuusalueen osayleiskaavan (v. 2003). Alueen eteläosalla ei ole aiempaa yleiskaavaa.

5 KARKKILA 4 KAAVOITUSKATSAUS 2010 Tavoitteena on varautua Karkkilan asukasluvun ja työpaikkamäärän kasvuun kaupungin strategian mukaisesti, tavoitevuosi on Samalla pyritään säilyttämään ja korostamaan Karkkilan vetovoimatekijöitä ja ratkaisemaan kasvu kestävällä tavalla. Yleiskaavoituksen yhteydessä on laadittu joukko perusselvityksiä. Näitä ovat mm. maisemaselvitys, luontoselvitys, rakennetun kulttuuriympäristön selvitys ja muinaismuistokartoitus. Yleiskaavan laatiminen on aloitettu syksyllä Yleiskaavan rakennemalli on ollut nähtävillä vuonna Yleiskaavan luonnos on ollut nähtävillä vuonna Yleiskaavaehdotus tulee nähtäville vuonna KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVAN LUONNOS

6 KARKKILA 5 KAAVOITUSKATSAUS ITÄ-TUORILA Tuorilan nykyinen pientaloasutus Järvenpääntien pohjoispuolella. Pientaloalueen asemakaavan tarkistuksia: liikenneverkko, katujen sovitus maastoon, katualueiden leveyksiä, rakennusoikeuden määrittely, rivitalokorttelit omakotitonteiksi, liikennemelun huomiointi, uusi liittymä vt 2:lle ym. Pääosin yksityinen ja kaupungin maanomistus. Itä- ja Keski-Tuorilan asemakaavaehdotus on ollut nähtävillä vuonna 2008, Itä-Tuorilan osalta hyväksyttäneen vuonna Itä-Tuorilaa koillisesta, etualalla Porintie ja Kauppatie, taustalla Tuorilan koulu ja Pyhäjärvi. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007

7 KARKKILA 6 KAAVOITUSKATSAUS KESKI- TUORILA Tuorilan nykyisen asutuksen läntisin osa ja sen viereinen, pääosin rakentamaton alue. Uutta pientaloaluetta ja virkistysalueita. Suurelta osin kaupungin maanomistus. Itä- ja Keski-Tuorilan asemakaavaehdotus on ollut nähtävillä vuonna Keski-Tuorilan osalta ehdotusta tarkistetaan siten, että rakentamisen ja tiestö sijoittuu maastoon paremmin ja luontoarvot huomioidaan. Tarkistettu ehdotus tulee nähtäville vuonna Keski -Tuorila etelästä, etualalla Liimäki ja urheilukenttä, keskellä Järvenpääntie, taustalla kaava-alue. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007

8 KARKKILA 7 KAAVOITUSKATSAUS TAKKOINTIE - VALTATIE Julkisten palvelujen alue Takkointien ja Koulukujan välissä muutetaan osaksi pienkerrostalojen alueeksi. Anttilan talo ja pihapiiri muutetaan liiketontista julkisten palvelujen alueeksi. Valtatien kulmatontti muutetaan julkisten palvelujen alueesta asuntotontiksi. Kaupungin maanomistus. Luonnos 2007, ehdotus Ilmakuva lounaasta. Etualalla Valtatie, kulmatontti oikealla. Vasemmalla Takkointie, Anttilan pihapiiri ja koulun piha uusien kerrostalojen takana. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007

9 KARKKILA 8 KAAVOITUSKATSAUS FAGERKULLA KÄPYLÄNTIE Yleisten rakennusten tontin osa Käpyläntiellä muutetaan pientalotontiksi. Tarkistettu ehdotus tulee nähtäville HAAPALA KUMPUMETSÄ Haapalan asemakaavan pientalotonttien asemakaavan tarkistus. Asemakaavan tarpeettomia puistoalueita muutetaan pientalotonteiksi. Lemmointien pohjoispuolella tarkastellaan yhdyskuntateknikkaa palvelevien laitteiden sijaintia ja kevyen liikenteen yhteyksiä. Maanomistus pääosin kaupungin. Käynnistyy vuonna 2010.

10 KARKKILA 9 KAAVOITUSKATSAUS PUMMINMÄKI K14 Tarmonpolun vanhan talon tontti muutetaan pientalotontiksi, kaavassa nyt yleisten rakennusten tontti. Luonnos vuonna YRITTÄJÄNTIE BIOFARM Varikkokorttelin pohjoisosassa mahdollistetaan Biofarmin nykyisen hallin laajentaminen. Ehdotus ollut nähtävillä. Hyväksyttäneen vuonna Varikkokortteli Yrittäjäntien ja Porintien välissä, oikealla Polarin liittymä. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007

11 KARKKILA 10 KAAVOITUSKATSAUS AURINKORINNE 1 Ahmoon pientaloalueen koillispuolinen rinnealue asemakaavoitetaan uudeksi pientaloalueeksi. Kaupungin maanomistus. Nykyisessä yleiskaavassa pientaloaluetta. Suunnittelu käynnistyy vuonna Näkymä idästä. Vasemmalla Vihtijärventie ja Porintie, etualalla Tonttumäki ja Ahmoon urheilukenttä. Tontturinteen alue on oikealla pientaloasutuksen ja sähkölinjaston välissä. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007

12 KARKKILA 11 KAAVOITUSKATSAUS AURINKORINNE 2 Toivikkeen pientaloalueen koillispuolinen rinnealue asemakaavoitetaan uudeksi pientaloalueeksi. Kaupungin maanomistus. Nykyisessä yleiskaavassa pientaloaluetta. Suunnittelu käynnistyy vuonna Näkymä idästä. Vasemmalla Vihtijärventie ja Porintie, etualalla Läyliäistentie. Karhunkorven alue on oikealla pientaloasutuksen ja sähkölinjaston välissä. Lentokuva Vallas Oy, elokuu 2007

13 KARKKILA 12 KAAVOITUSKATSAUS VAIHEMAAKUNTAKAAVA UUDENMAAN LIITON HANKKEITA Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaavassa tarkastellaan toimintoja, joilla on merkittäviä ympäristövaikutuksia ja jotka edellyttävät keskinäistä yhteensovittamista. Maakuntavaltuusto hyväksyi kaavan ja se on parhaillaan ympäristöministeriön vahvistettavana. 1. vaihemaakuntakaava täydentää marraskuussa 2006 vahvistettua Uudenmaan maakuntakaavaa. Vaihekaavassa käsiteltäviä aiheita ovat jätehuollon pitkän aikavälin aluetarpeet, kiviaineshuolto, moottoriurheilu- ja ampumarata-alueet, liikenteen varikot ja terminaalit sekä laajat yhtenäiset metsätalousalueet. Myös hiljaisia alueita on tarkasteltu. Ote 1. vaihemaakuntakaavasta. Läntisin osa Karkkilaa kuuluu MLY-alueeseen (Metsätalousvaltainen alue, joka on laaja, yhtenäinen ja ekologisen verkon kannalta merkittävä, keltainen). Kovelossa on ampumarata (am), vt 2 poikki on merkitty ekologinen yhteys Vuotinaisissa., vt 2 varressa on siirtoviemärin varaus keskustasta etelään, tärkeimmät kiviainesten varannot on merkitty (violetti raidoitus). Uudenmaan 1. vaihemaakuntakaava, ehdotus m.

14 KARKKILA 13 KAAVOITUSKATSAUS VAIHEMAAKUNTAKAAVA Uudenmaan maakuntakaavan uudistamistyö on käynnistynyt (2. vaihemaakuntakaava) Maakuntakaavan uudistamisessa on kyse vahvistetun Uudenmaan maakuntakaavan ja maakuntavaltuuston hyväksymän 1. vaihemaakuntakaavan uudelleen tarkastelusta. Kaavan sisällön merkittävyyden vuoksi käytetään nimitystä maakuntakaavan uudistaminen. Kaavatyön pääpaino on yhdyskuntarakenteeseen ja liikenteeseen liittyvissä aluerakenteellisissa kysymyksissä. Lisäksi selvitetään virkistys- ja viheryhteystarpeet, kulttuurimaisema-alueet ja luontokohteet sekä maatalousalueet. Käsittelyyn tulevat myös ainakin energiaverkkojen ajantasaistaminen ja energiavarojen kartoitus, tulvariskien ehkäisemiseen ja logistiikkaan liittyvät aiheet sekä Malmin lentokentän sijaintiin ja Helsinki-Vantaan lentoaseman lentomeluun liittyvät kysymykset. Maakuntakaavan uudistamisen tavoitteena on lisätä kaavan ohjaavuutta ja vaikuttavuutta. Lisätietoja: Suunnittelupäällikkö Riitta Murto-Laitinen Puhelin (09) , Ote rakennemalliraportista Aluerakenteen nykytilanne ja kehityksen päävaihtoehdot MONIKESKUSMALLILLA selvitetään nykyisten kaupunkien ja taajamien hyödyntämistä vaihtoehtona uusille kasvukäytäville tai uusille taajamille. Nykyisiä keskuksia kehitetään edelleen monipuolisemmiksi. NYKYTILANNE SORMIMALLILLA selvitetään nykyisten ja uusien ratakäytävien kehittämistä ja vaiheistusta. Mallilla tutkitaan suurien ja toiminnoiltaan monipuolisten asemanseutujen kehittämistä. SILMUKKAMALLISSA asemanseudut ovat pienempiä ja toiminnoiltaan yksipuolisempia kuin sormimallissa. Ne sijaitsevat tiheämmin radan varrella. 2

15 KARKKILA 14 KAAVOITUSKATSAUS 2010 KARKKILAN KAAVOITUSORGANISAATIO KAAVOITUSTILANNE Karkkilassa kaavoituksen valmistelusta vastaa ympäristölautakunta. Kaavat hyväksyy kaupunginvaltuusto, vähäiset kaavamuutokset hyväksyy kaupunginhallitus. Kaupungin hallinnossa kaavoitusasioiden valmistelusta vastaa Tekninen ja ympäristötoimiala. Teknisellä ja ympäristötoimialalla ei ole omaa suunnitteluhenkilökuntaa, vaan kaavasuunnittelu teetetään ulkopuolisilla alan konsulteilla. MAAKUNTAKAAVA Uudenmaan maakuntakaava on vahvistettu vaihemaakuntakaava on hyväksytty YLEISKAAVAT Oikeusvaikutteiset yleiskaavat Karkkilan alueella on kolme vahvistettua oikeusvaikutteista yleiskaavaa: 1. Asemanrannan osayleiskaava, vahvistettu vuonna 2000, koskee ydinkeskustan ja Pyhäjärven välistä rakentamatonta ranta-aluetta. 2. Karkkilan keskustan yleiskaava 2015, vahvistettu vuonna 2001, koskee koko keskustaajamaa ja Pyhäjärven ympäristöä. 3. Kaakkoisen teollisuusalueen osayleiskaava, vahvistettu vuonna 2004, koskee vt 2 pohjoispuolta Keskinummen teollisuusalueelta Ahmoontielle. Muut yleiskaavat Valtuuston hyväksymiä yleiskaavoja ilman oikeusvaikutuksia on muutamia: Rantayleiskaava vuodelta 1984: läntiselle järvi- ja lampialueelle laadittu, lomarakentamista ohjaamaan tarkoitettu yleiskaava. Harjuosayleiskaava vuodelta 1990: Ahmoon, Haaviston ja Vaskijärven kylien maa-ainesten ottoa ohjaava osayleiskaava. Karkkilan maaseudun osayleiskaavan luonnos on ollut nähtävillä vuonna Suunnittelu on sittemmin keskeytynyt. ASEMAKAAVAT Keskustaajaman alue on pääosin asemakaavoitettu. Taajama-alueen sisällä vailla asemakaavaa ovat vain Asemanrannan-Asemansuon alue (oikeusvaikutteinen osayleiskaava), Vanhankylän lautatarha (kaava vireillä) sekä Nahkionmäki. Keskustassa asemakaava on monin paikoin vanhentunut tai puutteellinen. Asemakaavoja uudistetaan jatkuvasti.

16 KARKKILA 15 KAAVOITUSKATSAUS 2010 RANTA-ASEMAKAAVAT Karkkilassa on 17 vahvistettua ranta-asemakaavaa (rantakaavaa). Ne sijaitsevat kaupungin länsiosassa olevien järvien rannoilla. Keski- ja itäosan vesistöjen rannoille ei ole laadittu ranta-asemakaavoja. RAKENNUSJÄRJESTYS Karkkilan rakennusjärjestys 2009 on voimassa lähtien. Siihen sisältyy päätös erityisistä suunnittelutarvealueista. Näitä on 12 kpl ja niiden piiriin kuuluvat pääosin kaikki kaava-alueen ulkopuoliset taajan asutuksen alueet ja vesistöjen rantavyöhykkeet. Näillä alueilla on noudatettava tavanomaista lupamenettelyä laajempaa harkintaa, ja tarpeen mukaan on laadittava osayleiskaavoja tai ranta-asemakaavoja. MUUT SUUNNITELMAT JA SELVITYKSET Kaavoitusta ja maankäyttöä ohjaavia muita suunnitelmia ja selvityksiä ovat mm: -Ympäristönhoito- ja suojelusuunnitelman perusselvitykset, Maa-ainesalueiden maisemaselvitys, Karkkilan kaupungin meluselvitys, Karkkilan liikenneverkkosuunnitelma, Länsi-Uudenmaan tieliikenteen meluselvitys Karkkilan osalta, Karkkilan haja-asutusalueen vesihuollon yleissuunnitelma, Karkkilan luontoselvitys Karkkilan paikallisagenda 21, Karkkilan keskustan kehittämissuunnitelma, Länsi-Uudenmaan tulevaisuuskuva, Keskusta paremmaksi! Keskustan kehittämissuunnitelma Karkkilan maapoliittinen ohjelma, Keskustan osayleiskaava-alueen rakennus- ja toimenpidekielto, Keskustan osayleiskaavan maisemaselvitys Keskustan osayleiskaavan luontoselvitys Keskustan rakennetun kulttuuriympäristön selvitys Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt, Museovirasto 2009 LISÄTIETOJA Vastaava rakennustarkastaja Nicole Ahtokivi, puh , Kaavoituskatsaus, kaavojen osallistumis- ja arviointisuunnitelmat, kaavaluonnokset ja kaavaehdotukset ovat nähtävillä kaupungintalon Teknisen ja ympäristötoimialan ilmoitustaululla, ja kaupungin verkkosivuilla Nähtävilläolosta ilmoitetaan kuulutuksin ja lehti-ilmoituksin. Kaavojen nähtävilläolon yhteydessä järjestetään yleisöesittelytilaisuuksia. Kaavoituskatsauksen toimitustyö ja taitto: MA-arkkitehdit, Antti Karvonen, Helsinki 2010

17 KARKKILA 16 KAAVOITUSKATSAUS 2010 YLEISKAAVATILANNE ASEMANRANTA KESKUSTAN YLEISKAAVA KAAKKOINEN TEOLLISUUS Oikeusvaikutteiset yleiskaavat. Keskustaajaman ulkopuolisella maaseutualueella ei ole yleiskaavaa.

18 KARKKILA 17 KAAVOITUSKATSAUS 2010 ASEMAKAAVATILANNE Asemakaavoitetut alueet keskustaajamassa. Keskustaajaman ulkopuolella on useita ranta-asemakaavaalueita.

KAAVOITUSKATSAUS 2008

KAAVOITUSKATSAUS 2008 KAAVOITUSKATSAUS 2008 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2008 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2009

KAAVOITUSKATSAUS 2009 KAAVOITUSKATSAUS 2009 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2009 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT

KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2004 KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2004 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2012

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2012 1 (8) YMLA 7.3.2012 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2012 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus 2012 kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2007

KAAVOITUSKATSAUS 2007 KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2007 2007 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖKESKUS KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2007 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 1 (7) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus 2013 kertoo Karkkilassa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Kaavoituskatsaus

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2015

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2015 KH 23.3.2015 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2015 TEKNINEN TOIMIALA MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 1 (8) KAAVOITUSKATSAUS Karkkila julkaisee kerran vuodessa kaavoituskatsauksen, jossa kerrotaan vireillä olevista

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 1 (8) KH 25.3.2013 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2013 2017 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT

KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILAN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2003 KARKKILAN YMPÄRISTÖKESKUS MA-ARKKITEHDIT KARKKILA 1 KAAVOITUSKATSAUS 2003 KAAVOITUSKATSAUS Karkkilan kaavoituskatsaus kertoo Karkkilassa ja Uudenmaan liitossa vireillä

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016 YMLA 3.3.2016 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2016 TEKNINEN TOIMIALA MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 1 (8) KAAVOITUSKATSAUS Karkkila julkaisee kerran vuodessa kaavoituskatsauksen, jossa kerrotaan vireillä olevista

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 1 (7) YMLA 10.3.2011 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2011 2015 TEKNINEN JA YMPÄRISTÖTOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 2 (7) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki

Lisätiedot

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen

PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014. viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2014 viistokuva: MOVA kuvaaja Jari Kokkonen Pyhäjärven kaupunginvaltuusto hyväksynyt..2014 KAAVOITUSKATSAUS 2014 1.5.2014 Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaisesti

Lisätiedot

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010 KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA versio 5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.3.2010 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA versio 5 OSAYLEISKAAVA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 41. Kaupunkisuunnittelulautakunta Sivu 1 / 1 Kaupunkisuunnittelulautakunta 02.03.2016 Sivu 1 / 1 5171/2015 10.02.03 41 Itä-Suviniitty, asemakaavan muutoksen hyväksyminen, alue 613302, 40. kaupunginosa, Espoon keskus Valmistelijat / lisätiedot: Minna

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville.

1. YLEISTÄ. Kaavaa valmisteltaessa varataan tilaisuus mielipiteen esittämiseen ja kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville. 2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE

KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 SEPÄNMÄKI-PALOSTENMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta

Kärsämäen kunta. Kaavoituskatsaus Sisällysluettelo. 1. Yleistä. 2. Maakuntakaava. 3. Yleiskaava. 4. Asemakaava. 5. Asemakaavan pohjakartta 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2014 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Asemakaavan pohjakartta 6. Rakennusjärjestys 7. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 8. Kaavoitusohjelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAAJAMAN JA KAAKKOISOSAN OSAYLEISKAAVA versio 3 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.5.2009 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma,

Lisätiedot

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS

RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS VAMMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA G:\AKVAT\Raivio\OASL1.doc 1/5 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA RAIVION ASEMAKAAVANMUUTOS ALUEEN SIJAINTI Asemakaava koskee Raivion kaupunginosan vanhimman osan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177

EURAJOEN KUNTA. Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 25177 EURAJOEN KUNTA Lapijoen päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 25177 Turussa 19.3.2012, tark. 5.6.2012, tark. 4.9.2012, tark. 9.11.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2015

KAAVOITUSKATSAUS 2015 Rautalammin kunta KAAVOITUSKATSAUS 2015 Kaavoitusjaosto 30.7.2015, 16 1 YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024

EURAJOEN KUNTA. Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: 26024 EURAJOEN KUNTA Kirkonseudun asemakaavan muutos, korttelin 40 tontti 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26024 Turku, 21.12.2012, tark. 28.3.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010

Lisätiedot

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012

PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 J O K I O I N E N PAUKKUMÄEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2014 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2016 Hyväksytty: Valtuusto 29.11.2016 97 2 1. Yleistä kaavoituskatsauksesta Maankäyttö- ja rakennuslaki (MRL) sekä maankäyttö- ja rakennusasetus (MRA) säätelevät kaavoitusta

Lisätiedot

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS

KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN

KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KYLPYLÄN KAUPUNGINOSA (10) KYLPYLÄKADUN RISTEYS ALUE, ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi

Lisätiedot

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö)

1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) YLÖJÄRVI 1 (5) YMPLTK. 24.3.2014 ASEMAKAAVA: Kivilähteen yritysalueen laajennus (Siltatien ympäristö) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Kivilähteen teollisuusalueen

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI LIITE 1 MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSAN NRO 8 KORTTELIN 801 TONTTI 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 17.11.2014, TARK. 6.2.2015 Sisältö 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMAN

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. ORIVEDEN KAUPUNGIN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7.

SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. 2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. MAAKUNTAKAAVOITUS 3. YLEISKAAVOITUS 4. ASEMAKAAVAT 5. RANTA-ASEMAKAAVAT 6. RAKENNUSJÄRJESTYS 7. YHTEYSTIEDOT 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan kunnan tulee

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI

HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI HAAPAJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2010 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013

EURAJOEN KUNTA. Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava. Työ: 26026. Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 EURAJOEN KUNTA Köyryn Ketunpesän alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26026 Turku, 8.3.2013, tark. 4.6.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Telefax 010

Lisätiedot

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012

KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 V I R R A T KEITURIN-VIHRIÄLÄN ALUEEN ASEMAKAAVA JA MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.5.2012. Tark. 30.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY.

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS 2014

KAAVOITUSKATSAUS 2014 YHTEYSTIEDOT KAAVOITUSASIOISSA: Tekninen virasto Mittaus- ja kaavoitusosasto Hovilankatu 2, 83500 Outokumpu puh. (013) 5591 www.outokummunkaupunki.fi e-mail. etunimi.sukunimi@outokummunkaupunki.fi Va.

Lisätiedot

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12

ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 651/Ak ASEMAKAAVA 651/AK HEIKKIMÄKI Vierumäen (30) kaupunginosa Härkälän kylän (404) tilat 3:128,3:181 ja 3:182 sekä osa tiealueesta 2:12 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.9.2015, 22.4.2014 Suunnittelualue:

Lisätiedot

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista.

Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Tässä katsauksessa kerrotaan kaupungin vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista. Lisätietoja kaava-asioista saa maankäyttöinsinööri Päivi Valkamalta puh. 050-32 95 303 tai maankäyttöteknikko

Lisätiedot

Janakkalan kunta Turenki

Janakkalan kunta Turenki Janakkalan kunta Turenki 17.8.2015 1 Kauriinmaa etelä D:no 267/2015 Asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Turengin keskustan pohjoispuolella,

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoliittinen ohjelma Maakuntakaava Kaavoituskatsaus 2015 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaava asiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA LAITILAN KAUPUNKI TUUNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Laitilan kaupungin Tuunan alueelle laaditaan asemakaava ja asemakaavan muutos. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASKOLA/MONNINKYLÄ Monninkylän kauppapaikka Päiväys7.9.2011 ASEMAKAAVAN MUUTOS SEKÄ ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN MÄNTSÄLÄNTIEN ALUEELLA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Suunnittelualue Asemakaavan muuttamista

Lisätiedot

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015

Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 1 Kärsämäen kunta Kaavoituskatsaus 2015 Sisällysluettelo 1. Yleistä 2. Maakuntakaava 3. Yleiskaava 4. Asemakaava 5. Rakennusjärjestys 6. Ohjelmoimattomat kaavoitustyöt 7. Kaavoitusohjelma 8. Liitekartat

Lisätiedot

LUUMÄKI KAAVOITUSKATSAUS JA KAAVOITUSOHJELMA

LUUMÄKI KAAVOITUSKATSAUS JA KAAVOITUSOHJELMA LUUMÄKI KAAVOITUSKATSAUS JA KAAVOITUSOHJELMA 2015 Kunnanhallitus.. Valtuusto.. 1 1 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 1 2 KUNTALAISTEN OSALLISTUMISMAHDOLLISUUDET 2 3 KAAVAJÄRJESTELMÄ 2 4 RAKENNUSJÄRJESTYS

Lisätiedot

KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE

KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE KOKKOLAN KAUPUNKI KARLEBY STAD OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVA KAANAANMAANTIEN ITÄPUOLINEN PIENTALOALUE, 2.VAIHE PERUSTIEDOT ALOITE TAI ASEMAKAAVATYÖN VIREILLE TULON SYY Aloite on Kokkolan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SOMERON KAUPUNKI VALIMOTIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: 20600874 PÄIVÄYS: 10.8. 2016, TARK. 10.10. 2016 Sweco Ympäristö Oy SOMERON KAUPUNKI Valimotien

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 HÄMEENKYRÖN KUNTA OSA KORTTELIA 64, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.8.2014, tark. 10.10.2014 1 Sisältö 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA NAANTALIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖVIRASTO / SUUNNITTELUOSASTO PORHONKALLION-VIRPIN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Naantalin Luonnonmaalle, Porhonkallion-Virpin alueelle

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KUHALA III D ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA ORTOKUVA ALUEELTA 2011 KAAVA-ALUEEN RAJAUS Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Kuhala III D: Keskustan kaupunginosan

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013

EURAJOEN KUNTA. Työ: 26016. Turku, 4.1.2013 EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (Peräpellontien katualue) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Työ: 26016 Turku, 4.1.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701

Lisätiedot

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite _ RAHKOLAN KAUPUNGINOSA (3), KORTTELI 19 IKATAN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 22.2.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus. 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue KAAVOITUS 2017

Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus. 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue KAAVOITUS 2017 Rovaniemen kaupunki Asemakaavan muutos ja laajennus 4. kaupunginosa, Golfkentän ja hiihtokeskuksen alue OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KAAVOITUS 2017 Vaiheet Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS 8. KAUPUNGINOSA KORTTELEISSA 8216 JA 8223 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MAANKÄYTTÖ 2016 Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee Suomun matkailukeskuksessa

Lisätiedot

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 4 / Ymp.ltk / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 4 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 7 VANHA KAUPPALA, KORTTELI 8 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.5.2012 ORIMATTILAN KAUPUNKI ÄMMÄNTÖYRÄS, OLLOSTENTIEN ASEMAKAAVAN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2012 Orimattilan kaupunki, tekninen palvelukeskus Kaupungintalo, Erkontie 9. Puhelin (03) 888 111

Lisätiedot

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA

SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA SASTAMALAN KAUPUNKI TEKNINEN LAUTAKUNTA 1/6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SUODENNIEMEN JYRMYSJÄRVEN ALUEEN UUSI ASEMA- KAAVA ALUEEN SIJAINTI Uusi asemakaava koskee Sastamalan kaupungin Suodenniemen

Lisätiedot

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS

KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS KYLPYLÄ (10) KAUPUNGINOSA KYLPYLÄKADUN OSITTAINEN KUMOAMINEN SELOSTUS Vireilletulo: Kaavoituskatsaus 2014 Kaavaluonnos: 16.12.2014 Kaavaehdotus: 3.3.2015 Kaupunginhallitus: 31.8.2015, 116 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014

KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 KLAUKKALA ALI-TILKAN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.11.2011 / 11.2.2013 / 4.3.2014 SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue sijaitsee Klaukkalassa Ropakkotien eteläpuolella, rajoittuen

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYNÄMÄEN KUNTA 1.1 KATTELUKSEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS TYÖNUMERO: E27437 PÄIVÄYS: 8.1. 2015, TARK. 4.9. 2015 Sweco Ympäristö Oy MYNÄMÄEN KUNTA Katteluksen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 5.10.2010 MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA 1(5) MOTOCROSS ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 220 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011

Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 Pyhäjärven kaupunki KAAVOITUSKATSAUS 2011 PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI KAAVOITUSKATSAUS 2011 1.2.2011 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina

Lisätiedot

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS

HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ YLÖSTALONTIE-PELTOMÄENTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 15.2.2014 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KEMIÖNSAARI KEMIÖN KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 Suunnittelualue ja kaavan tarkoitus Kemiönsaaren kunnan Kemiön taajaman keskustan alueelle laaditaan oikeusvaikutteinen

Lisätiedot

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus

Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 1 Heinäveden kunnan kaavoituskatsaus 2013 2 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2013 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KARKKILAN KAUPUNKI VALTATIE asemakaavan muutos, sitova tonttijako laatija Karkkilan kaupunki, tekninen ja ympäristötoimiala, maankäytönsuunnittelu Pertti Kyyhkynen, kaavoituspäällikkö, puh. (09) 4258 3759,

Lisätiedot

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2015 2019

KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2015 2019 KH 23.3.2015 KARKKILAN KAUPUNGIN KAAVOITUSSUUNNITELMA 2015 2019 TEKNINEN TOIMIALA, MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU 1 (8) STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT / MAANKÄYTÖNSUUNNITTELU Ekologinen, kasvava puutarhakaupunki ja tiivis

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark

EURAJOEN KUNTA. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Työ: Turku, 4.1., tark EURAJOEN KUNTA Hirveläntien Peräpellontien alueen asemakaava ja asemakaavan muutos (korttelin 153 tontti 4, korttelin 154 tontti 5, kortteleita 155 ja 157, korttelin 172 tontteja 1 ja 2, korttelin 173

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava 5.7.2016 Osayleiskaava 21. kaupunginosa Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tarsankankaan ja Norvatien teollisuusalueen osayleiskaava Kuva 1.

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ... 2 1 SUUNNITTELUALUE... 2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 2 3 KAAVATILANNE... 2 4 MAANOMISTUS... 3 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINTI...

Lisätiedot

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA YLÖJÄRVI ASEMAKAAVAN MUUTOS: 1 (5) YMPLTK. 4.2.2014 Kirkonseudun Ojapuiston asemakaavan muutos (Siltatien ja Lähdevainiontien eteläpuoli) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013

OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Liite 1 OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Monnin koulu lähiympäristöineen 2.4.2013, päivitetty 27.9.2013 Suunnittelualueen sijainti ja likimääräinen rajaus. 1. Suunnittelualue Suunnittelualue sijaitsee

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Harju-Härkälä 2:n asemakaava 1(1) Kohde ja suunnittelualue Kaavoitettava alue sijaitsee Someron Harjun kaupunginosassa Paimionjoen ja Härkäläntien eteläpuolella noin 1 kilometri keskustasta etelään. Alueen

Lisätiedot

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025 KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA 2025 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA? OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osayleiskaava on yleispiirteinen suunnitelma, jolla ohjataan kaupungin

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 27.5.2016 SEPÄNKYLÄ Asemakaavan muutos kortteleissa 17 18 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus Kaavaa laadittaessa tulee riittävän

Lisätiedot

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma

PÄLKÄNE SAPPEEN ETU VAINION RANTA ASEMAKAAVAN MUUTOS. Osallistumis ja arviointisuunnitelma PÄLKÄNE Osallistumis ja arviointisuunnitelma 5.2.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1. TUNNISTETIEDOT... 3 2. SUUNNITTELUALUE JA NYKYINEN MAANKÄYTTÖ... 3 3. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 4 4. SUUNNITTELUN

Lisätiedot

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013

Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Maankäyttöyksikkö Markanvändningsenheten 15.11.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 KAAVOITUSKATSAUS 2012 2013 Kaavoituskatsaus laaditaan kerran vuodessa ja se sisältää selostuksen Kauniaisten kaupungissa sekä

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto ,

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto , Liite A OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63. ) Kaavoitusosasto 4.9.2014, 3.2.2017 VIKBY, ASEMAKAAVAN MUUTOS VIKBYN YRITYSALUEEN KORTTELEISSA 4, 7 JA 12 OAS, Asemakaavan muutos Vikbyn yritysalueen

Lisätiedot

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoli ttinen ohjelma

Kaavoituskatsaus Hausjärven kunnan maapoli ttinen ohjelma Kaavoituskatsaus 2016 Kaavoituskatsaus Kaavoituskatsauksessa esitellään vireillä olevat tai lähiaikoina käynnistyvät tärkeimmät kaavaasiat. Esiteltyjen kaavatöiden lisäksi voi käynnistyä myös muita hankkeita,

Lisätiedot

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)

ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI

Lisätiedot

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS

KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS Liite / Ymp.ltk 16.12.2014 / KIVINIEMI KIVINIEMEN PUISTON OSA, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2014 1. SUUNNITTELUALUE

Lisätiedot

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue

LIITE 1. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) , tark , tark Suunnittelualue 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) 27.2.2014, tark.8.5.2014, tark. 26.11.2014 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI ÄÄNENIEMEN KOILLISRANNAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA HAUDNKORVA I C ASEMAKAAVAMUUTOS FORSSAN KAUPUNKI MAANKÄYTÖN SUUNNITTELU OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ORTOKUVA ALUEELTA 2011 Kaavoitus kohde Hakija/Aloite Asemakaavan tark. Maakuntakaava Asemakaava ja asemakaavan muutos: Haudankorva I C: Haudankorvan kaupunginosan

Lisätiedot

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo Osallistumis- ja arviointisuunnitelman sisällysluettelo 0 YLEISTÄ...2 1 SUUNNITTELUALUE...2 2 SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...2 3 KAAVAT ILANNE...2 4 MAANOMISTUS...2 5 VAIKUTUSTEN ARVIOINT I...3

Lisätiedot

Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015

Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015 Liite / Ymp.ltk 3.3.2015 / SAMMIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.3.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE Muutosalue sijaitsee Sammin

Lisätiedot

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet

Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet Pelkosenniemen kunta Osa-alue C, Soutajan alue Korttelit 89 ja 90 sekä katu- ja virkistysalueet OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Asemakaavan muutos 2013 1. YLEISTÄ Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n

Lisätiedot

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU

MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU MÄNTTÄ-VILPPULAN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS: VILPPULAN KORTTELI 18/OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) TARKISTETTU 17.11.2014 17.11.2014 2/8 1 Osallistumis- ja arviointisuunnitelman tarkoitus...

Lisätiedot

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)

OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 9.12.2015 Haapajärven kaupunki OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) SAMULINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa Haapajärven Ronkaalan kaupunginosan korttelista 215 ja siihen liittyvää

Lisätiedot

KAAVOITUSKATSAUS

KAAVOITUSKATSAUS OULAISTEN KAUPUNKI 13.2.2012 KAAVOITUSKATSAUS 2011-2012 Kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista,

Lisätiedot

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta

Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma. Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä puistoaluetta LOIMAAN KAUPUNKI 3.8.2015 Asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma Nahinlahden alue, 7. (Myllykylä) kaupunginosa Asemakaavamuutos koskee osaa kortteleista 14 ja 17 sekä

Lisätiedot

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS

HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUS- KATSAUS 2017 HEINÄVEDEN KUNNAN KAAVOITUSKATSAUS 2017 Kaavoituskatsauksen tavoite ja sisältö Maankäyttö- ja rakennuslain 7 :n mukaan kunnan tulee vähintään kerran vuodessa laatia

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098

NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 1 NASTOLAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS: HÄHNIEMI V098 Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Asemakaava laaditaan yksityisen anomuksesta. Suunnittelualue Suunnittelualue

Lisätiedot

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kuopion kaupunki 1/6 KUOPION KAUPUNKI SYVÄRINRANNAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. HANKEKUVAUS alue sijoittuu Tahkovuoren rinnealueen pohjoispuolelle Syvärin rannalle.

Lisätiedot

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)

Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-

Lisätiedot