Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020"

Transkriptio

1 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EUTI, Tekes 9/2014 DM #

2 EU-rahoituksesta Hallinnoidaan Suomesta: mm. Rakennerahastot EAKR, maatalouden tuki EU:n budjetti Hallinnoidaan Euroopan komissiosta: mm. Horisontti 2020

3 Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin Horisontti 2020 ohjelma on Euroopan unionin tärkein väline, jolla rahoituksen avulla ohjataan innovointia ja tutkimusta Jaossa noin 80 miljardia euroa Eurooppa nousuun kasvua, kilpailukykyä, työllisyyttä Taustalla jäsenmaiden sopimat tutkimus- ja innovaatiopolitiikan tavoitteet, joita monivuotisella rahoitusohjelmalla toteutetaan ( EU2020-kasvustrategia ja Innovaatiounioni-hanke) Hakemukset lähetetään Euroopan komissioon Brysseliin, jossa ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat ne Rahoitus perustuu kovaan kilpailuun: vain parhaat hankeehdotukset rahoitetaan Lähtökohtana haasteet, laajemmat aiheet

4 Horisontti Rakenne I Huipputason tiede II Teollisuuden johtoasema III Yhteiskunnalliset haasteet 1. Euroopan tutkimus-neuvosto (ERC): tutkimus tieteen eturintamassa 2. Tulevat ja kehittyvät teknologiat (FET). a) avoimet b) ennakoivat c) lippulaivatoimet 3. Marie Skłodowska-Curie (MSCA) toimet: tutkijaliikkuvuus 4. Tutkimusinfrastruktuuri 1. Johtoasema mahdollistavilla ja teollisuusteknologioilla 1.1. tieto- ja viestintäteknologia 1.2. nanoteknologiat 1.3. kehittyneet materiaalit 1.4. bioteknologia 1.5. kehittynyt valmistus ja prosessointi 1.6. avaruus 2. Riskirahoituksen saatavuus: laina & pääoma 3. Innovointi pk-yrityksissä 20% II + III-pilarien rahoituksesta pk-yrityksille - Pk-instrumentin kautta (1/3) - Normaalit yhteisprojektit (2/3) IV Yhteinen tutkimuskeskus JRC, muu kuin ydintutkimus Lisäksi ydinenergia-alan EURATOM-ohjelma 1. Terveys, väestönmuutos ja hyvinvointi 2. Elintarviketurva, kestävä maaja metsätalous, merien ja merenkulun sekä sisävesien tutkimus ja biotalous 3. Turvallinen, puhdas ja tehokas energia 4. Älykäs, ympäristöystävällinen ja yhdentynyt liikenne 5. Ilmastotoimet, resurssitehokkuus ja raaka-aineet 6. Eurooppa muuttuvassa maailmassa: osallistavat, innovatiiviset ja pohtivat yhteiskunnat 7. Turvalliset yhteiskunnat: Euroopan ja sen kansalaisten vapauden ja turvallisuuden suojeleminen Lisäksi osiot Huippuosaamisen levittäminen ja laajempi osallistuminen sekä Tiede yhteiskunnassa, yhteiskuntaa varten

5 Standardisointi & Horisontti 2020 Mahdollisuuksia kaikissa kolmessa pilarissa Huipputason tiede: tietoisuus standardeista ja standardisoinnista voi ohjata toimintaa, onko tarvetta standardisoinnille tässä hankkeessa? Teollisuuden johtoasema: standardisointi linkittää tutkimuksen ja innovoinnin sekä markkinat, Euroopan kilpailukyky Yhteiskunnalliset haasteet: kehitetään uusia ratkaisuja, mitä standardeja tarvitaan?

6 Standardisointi & Horisontti 2020

7 Standardisoinnin hyödyntäminen Miten standardisointia hyödynnetään puiteohjelmahankkeissa? Standardit tutkimuksen lähtöaineistona (input) (1/3) Esim. Huomioidaan standardit analyyseissa, testeissä, mallintamisessa ja varmistetaan että uudet tuotteet ovat standardien mukaisia Ehdotetaan uusia tai päivitettyjä standardeja tutkimustulosten pohjalta (1/8) Tarkoituksella tai vahingossa Osallistutaan suoraan uusien tai päivitettyjen standardien luomiseen (1/12) Kehitetään ehdotusta edelleen (Lähde: Technopolis, Study on the contribution of standardization to innovation in European-funded research projects, )

8 Osallistujat Minimivaatimus yhteistyöprojektissa: Kolme osallistujaa kolmesta eri EU- tai liitännäisvaltiosta Joissain rahoitusmuodoissa yksi osallistuja riittää

9 Osallistujat Joissain hankemuodoissa riittää yksi osallistuja, esim. pk-instrumentti Useimmiten hankkeet toteutetaan kansainvälisenä yhteistyönä Partneri A Partneri A Partneri B koordinaattori Partneri E alihankkija Partneri C Partneri D alihankkija

10 Talousasiat Tutkimuspainotteinen hanke 100 % välittömistä kuluista + 25% (välillisten kulujen kattamiseksi) Innovaatiotoimet, ml. pk-instrumentti 70 % välittömistä kuluista (voittoa tavoittelemattomat tässäkin 100 %) Kaikki kustannusten kirjaaminen perustuu lähtökohtaisesti kansallisiin, paikallisiin ja organisaatiokohtaisiin vakiintuneisiin kirjanpitokäytäntöihin kirjanpitovaatimus ennallaan, raportointi yksinkertaistettu Ennakkomaksukäytäntö Takuurahasto

11 Pk-yritykset tärkeässä roolissa Tavoitteena pk-yrityksille 20 % budjetista Teollisuuden johtoasema ja Yhteiskunnalliset haasteet -osioista, josta 1/3 pk-instrumentin ja 2/3 yhteistyöprojektien kautta Oma kolmivaiheinen pk-instrumentti kansainvälistymällä kasvua hakeville, innovatiivisille pk-yrityksille: 1. Konsepti, Business plan 2. Demot, pilotit, tarvittaessa myös t&k 3. Kaupallistaminen Pk yrityksille lainat ja takaukset, kasvuvaiheessa olevien yritysten pääomarahoitus Rahoitus pääsääntöisesti kansallisten rahoituslaitosten kautta

12 Kannattaako EU-rahoitusta hakea? Kun organisaation omat tavoitteet ovat linjassa haun kanssa, kannattaa hakea! Hyötynä ei ole (vain) rahoitus, vaan rahoitus on keino luoda kansainvälisiä verkostoja. Kannattaa osallistua (vain) hyvään konsortioon, jossa myös muilla partnereilla on aito kiinnostus suunniteltuun projektiin ja riittävä asiantuntemus työn toteuttamiseen. Ensikertalaisena ei kannata lähteä koordinoimaan - kokenut koordinaattori on iso apu mutta ei välttämättömyys

13 Kiinnostuitko? Tutustu työohjelmaan! Work Programme (WP) eli työohjelma määrittelee hakujen sisältösuunnitelmat, budjetit, aikataulut, käytettävät rahoitusinstrumentit ja arviointikriteerit Avoimet haut, työohjelma ja sähköinen hakemustyökalu komission osallistujaportaalissa: Lisätietoa komission Horisontti 2020 sivuilla:

14 EUTI = EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat Asiantuntijat: Elina Holmberg Eija Auranen Hanna Vuorinen Outi Kauppinen Horisontti ohjelman valtakunnallinen yhteystoimisto Neuvomme ohjelmiin osallistuvia, järjestämme koulutusta puiteohjelmahankkeiden hallinnosta Vastaamme Suomen puiteohjelmaosallistumisen seurannasta ja tilastoinnista Kansalliset NCP-yhteyshenkilöt tekevät tiivistä yhteistyötä kanssamme Marja Nykänen palvelujohtaja Eveliina Hagman assistantti Soile Thalén viestintä DM #

15 NCP-verkosto apunasi NCP = puiteohjelman kansallinen yhteyshenkilö (National Contact Point) Horisontin ohjelmakokonaisuus ositettu 21 vastuualueeseen NCP on oman alueensa substanssiasiantuntija Omalla vastuualueellaan NCP tiedottaa hauista ja avaa hakusisältöjä; neuvoo ja avustaa hakijoita; seuraa suomalaisten osallistumistilastoja NCP-työn erityiskohteena H2020:ssa uudet asiakkaat ja pk-yritykset NCP:t Tekesistä ja Suomen Akatemiasta

16 Tulevia tapahtumia EUTIn koulutukset: Horisontti 2020 sopimuskoulutus (Helsinki + webcast) Sinustako koordinaattori? (Helsinki) Uusin askelin Horisonttiin infopäivä (Helsinki) CEN/Cenelec: Standards: Your Innovation Bridge (Bryssel)

17

18 ec.europa.eu/research/participants/portal/desktop/en/home.html

19 Kysymyksiä? Kiitos! Outi Kauppinen EUTI, Tekes

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EU-rahoitusta pk-yrityksille Turku Outi Kauppinen

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EU-rahoitusta pk-yrityksille Turku Outi Kauppinen Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020 EU-rahoitusta pk-yrityksille Turku 9.4.2014 Outi Kauppinen Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin Horisontti 2020 ohjelma on Euroopan

Lisätiedot

Neljä askelta Horisonttiin

Neljä askelta Horisonttiin Neljä askelta Horisonttiin Startti 2020 Kuopio 27.3.2014 EU-rahoitusmahdollisuudet Pohjois-Savossa Heini Günther, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi Horisontti 2020 (2014 2020) - rahoitusta

Lisätiedot

Mitä siintää Horisontissa? Mikä Horisontti? Osallistumissäännöt Työohjelma Apua ja tietoa tarjolla

Mitä siintää Horisontissa? Mikä Horisontti? Osallistumissäännöt Työohjelma Apua ja tietoa tarjolla Mitä siintää Horisontissa? Mikä Horisontti? Osallistumissäännöt Työohjelma Apua ja tietoa tarjolla Horisontti 2020 Roadshow Seinäjoki, 23.4.2013 Eija Auranen DM # 1114915 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen

Lisätiedot

T&k-yhteistyö tuottaa tuloksia EU yhdistää tieteen ja tarpeen

T&k-yhteistyö tuottaa tuloksia EU yhdistää tieteen ja tarpeen T&k-yhteistyö tuottaa tuloksia EU yhdistää tieteen ja tarpeen #H2020tiedejatarve Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020 12:30 Kevyt lounas 13:00 Tilaisuuden avaus Jarmo

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Jouko Hautamäki ICT NCP Satakunnan ELY-keskus ja Tekes Satakunnan EU-rahoitusinfo 5.6.2014 Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin

Lisätiedot

Matchmaking-tapahtumia, EU-rahoituksia ja Horisontti 2020 partnerihakuja

Matchmaking-tapahtumia, EU-rahoituksia ja Horisontti 2020 partnerihakuja Matchmaking-tapahtumia, EU-rahoituksia ja Horisontti 2020 partnerihakuja Enterprise Europe Network maksuttomia kansainvälistymispalveluja PK-yrityksille: kontakteja, tietoa ja neuvontaa Yli 50 maata Yli

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Eija Auranen, Tekes 10.12.2013 DM #1215312 Tekes EU-rahoituksesta Hallinnoidaan Suomesta: mm. Rakennerahastot EAKR, maatalouden

Lisätiedot

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014 2020 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki Hallinnoidaan Euroopan komissiosta: mm. Horisontti 2020

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma pk-yrityksille. Elina Holmberg EUTI, Tekes

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma pk-yrityksille. Elina Holmberg EUTI, Tekes Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma pk-yrityksille Elina Holmberg EUTI, Tekes 31.10.2014 EU-rahoituksesta Hallinnoidaan Suomesta: mm. Rakennerahastot EAKR, maatalouden tuki EU:n

Lisätiedot

EU:n Horisontti 2020 rahoitusmahdollisuuksia energiaalalle

EU:n Horisontti 2020 rahoitusmahdollisuuksia energiaalalle EU:n Horisontti 2020 rahoitusmahdollisuuksia energiaalalle Sähkötutkimuspoolin tutkimusseminaari 1.2.2017 Clarion Hotel Helsinki Airport, Vantaa Sini Uuttu, Tekes Miksi mukaan? Verkostoja, merkittävää

Lisätiedot

Mistä bensaa, pk? Horisontin pk-rahoitus. Elina Holmberg & Heini Günther Hanat auki Horisonttiin

Mistä bensaa, pk? Horisontin pk-rahoitus. Elina Holmberg & Heini Günther Hanat auki Horisonttiin Mistä bensaa, pk? Horisontin pk-rahoitus Elina Holmberg & Heini Günther Hanat auki Horisonttiin 9.9.2015 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym.

Lisätiedot

Mikä ihmeen EU-rahoitus? Heini Günther Näin onnistut Horisontti 2020 Smart City -hauissa! -tilaisuus

Mikä ihmeen EU-rahoitus? Heini Günther Näin onnistut Horisontti 2020 Smart City -hauissa! -tilaisuus Mikä ihmeen EU-rahoitus? Heini Günther 10.11.2016 Näin onnistut Horisontti 2020 Smart City -hauissa! -tilaisuus Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki

Lisätiedot

Hakijan ABC. Hanna Vuorinen, Tekes/EUTI

Hakijan ABC. Hanna Vuorinen, Tekes/EUTI Hakijan ABC Hanna Vuorinen, Tekes/EUTI Mukaan kannattaa lähteä, kun haluat kehittää uusia hyödynnettävissä olevia ratkaisuja, yleensä yhdessä muiden kanssa (poikkeuksiakin on) päästä näkemään, mitä alallasi

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Horisontti 2020 vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin

Lisätiedot

Nopea katsaus H2020 mahdollisuuksiin. Heini Günther & Elina Holmberg INKA Sudenpennut H2020 Partio 20.6.2016

Nopea katsaus H2020 mahdollisuuksiin. Heini Günther & Elina Holmberg INKA Sudenpennut H2020 Partio 20.6.2016 Nopea katsaus H2020 mahdollisuuksiin Heini Günther & Elina Holmberg INKA Sudenpennut H2020 Partio 20.6.2016 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki

Lisätiedot

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Mikä? Kenelle? Horisontti 2020 Kohti innovaatiounionia Horisontti 2020 on EU:n tutkimuksen ja innovoinnin vuoteen 2020 ulottuva puiteohjelma. Sen avulla kehitetään

Lisätiedot

Valaistu Fiksusta Valosta seminaari Tekes rahoitusmahdollisuudet ja Fiksu kaupunki ohjelma palvelut

Valaistu Fiksusta Valosta seminaari Tekes rahoitusmahdollisuudet ja Fiksu kaupunki ohjelma palvelut Valaistu Fiksusta Valosta seminaari Tekes rahoitusmahdollisuudet ja Fiksu kaupunki ohjelma palvelut Jukka Huikari, asiantuntija Tekes jukka.huikari@tekes.fi p. 050-5577 939 3.10.2016 DM 450969 05-2013

Lisätiedot

70 MRD. Pekka Rantala Tekes

70 MRD. Pekka Rantala Tekes 70 MRD Pekka Rantala Tekes SHOW ME THE MONEY I: H2020 VS MY COMPANY Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin Rahoitus perustuu kilpailuun: vain parhaat (vrt. Tekesin NIYohjelma) hanke-ehdotukset rahoitetaan.

Lisätiedot

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Elina Juntunen, Suomen Akatemia Erasmus Mundus infopäivä 21.11.2011 1 23.11.2011 Muutama sana Akatemian tuesta tutkijaliikkuvuudelle Akatemian strategia ja kansainvälisen

Lisätiedot

Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet

Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Marja Nykänen Suomen EU-T&K-sihteeristö 23.8.2010 Perustietoa 7PO:sta: Suomen EU-T&K- sihteeristö ELY-keskusten Eurooppa- yhteyshenkilöt + EEN-verkosto

Lisätiedot

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus 24.8.2016 Hakuprosessi Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin 4. Lataa oma hakemuksesi osallistujaportaaliin

Lisätiedot

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes

Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus. Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi Sisko Sipilä, Tekes Tuotekehityksen ja innovaatioiden rahoitus Ympäristöystävällisen kromauksen kehittämistyöpaja Otaniemi 25.1.2017 Sisko Sipilä, Tekes Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee?

Horisontti kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Horisontti 2020 - kohti seuraavaa puiteohjelmaa Mitä Horisontti 2020 merkitsee? Johtaja Ari Pouttu Centre for Wireless Communications Oulun yliopisto Esityksen taustoitukseksi: Kolme kokoavaa otsikkoa

Lisätiedot

Tekesin Groove-ohjelman Tuulivoimaseminaari. Pia Salokoski 7.11.2013

Tekesin Groove-ohjelman Tuulivoimaseminaari. Pia Salokoski 7.11.2013 Tekesin Groove-ohjelman Tuulivoimaseminaari Pia Salokoski 7.11.2013 Groove-ohjelman hakuja 2013-2014 Groove-ohjelman ja Jiangsun provinssin Kiinasta välinen yhteishaku yrityksille Aiehaku 3.9.-30.11.2013

Lisätiedot

-kokonaisuuden alla tehtävät toimet tähtäävät luonnonresurssien kestävään hyödyntämiseen korkealaatuisella ja turvallisella tavalla.

-kokonaisuuden alla tehtävät toimet tähtäävät luonnonresurssien kestävään hyödyntämiseen korkealaatuisella ja turvallisella tavalla. Muistio 1 (6) Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Elintarviketurva -hakuteeman pääpainotukset... 2 3. Sininen kasvu -hakuteeman pääpainotukset... 3 4. Yleisen haun pääpainotukset... 4 5. Muu toiminta... 6 1.

Lisätiedot

Sanapilvi laadittu suomalaisten Horisontti 2020 -osallistujien hankkeiden yleisimpien hakusanojen perusteella

Sanapilvi laadittu suomalaisten Horisontti 2020 -osallistujien hankkeiden yleisimpien hakusanojen perusteella Sanapilvi laadittu suomalaisten Horisontti 2020 -osallistujien hankkeiden yleisimpien hakusanojen perusteella Väliraportti ajanjaksolta 1.1.2014-30.10.2015 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti 2020

Lisätiedot

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes

Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Kärkihankerahoituksen informaatiotilaisuus Suomen Akatemia ja Tekes Ilona Lundström Johtaja, verkostoyritykset ja tutkimus, Tekes Riitta Maijala Johtaja, temaattinen tutkimusrahoitus, Suomen Akatemia 1

Lisätiedot

H2020 Elintarviketurva ja biotalous

H2020 Elintarviketurva ja biotalous H2020 Elintarviketurva ja biotalous Kirsi Karjalainen Horizon2020-BIO-NCP Pohjois-Savon ELY, Tekes DM 1235305 Mitä kerron H2020 Teemat Rahoitus Hakeminen Apuja H2020 -Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin

Lisätiedot

Horisontti 2020 konsortiohankkeet yrityksille, Outotecin kokemuksia

Horisontti 2020 konsortiohankkeet yrityksille, Outotecin kokemuksia Horisontti 2020 konsortiohankkeet yrityksille, Outotecin kokemuksia Asmo Vartiainen Horisontti2020 infotilaisuus yrityksille Oulu, 26.1.2016 Outotec prosessiteknologiayritys Maailmanlaajuinen toiminta

Lisätiedot

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon

Vesi-ohjelma Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi-ohjelma 2008-2012 Yhteenveto ja eväitä jatkoon Vesi loppuseminaari 2011 Marina Congress Center 27.11.2012 Vesi-ohjelman päällikkö Tuomas Lehtinen Vesi ohjelma Ohjelman laajuus Ohjelman kesto: 2008-2012

Lisätiedot

VTT supports SMEs to participate EU SME projects

VTT supports SMEs to participate EU SME projects VTT supports SMEs to participate EU SME projects VTT Technical Research Centre of Finland Jari Uotila 13.11.2013 21/11/2013 2 Työllisten määrän muutos erikokoisissa yrityksissä vuosina 2001 2011 1 21/11/2013

Lisätiedot

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus 10.2.2016 Hakuprosessi Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin 4. Lataa hakemus osallistujaportaaliin

Lisätiedot

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes

Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella Jukka Leppälahti Tekes Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus Cleantech alueella 25.8.2015 Jukka Leppälahti Tekes Tilaisuuden tavoite Kertoa millaista rahoitusta on saatavilla erityisesti pk-yritysten pilotointihankkeisiin ja sitä

Lisätiedot

Rahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta. Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto

Rahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta. Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto Rahoittajan näkökulma KATKI-hankkeesta Soile Juuti, ohjelmapäällikkö Pohjois-Savon liitto Kansainvälisen TKI-rahoitusosaamisen nostaminen (KATKI) Rahoitus: Kustannukset yht. 260 806, mistä EAKR-tuki: 182

Lisätiedot

Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa?

Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa? Eurooppa suunnannäyttäjäksi Energiateknologiassa? ENERGIA Komiteajäsen: Jukka Leppälahti, Tekes NCP: Arto Kotipelto, Tekes Asiantuntijajäsen: Saila Seppo, Suomen Akatemia Esityksen Sisältö: 1. SET PLAN

Lisätiedot

Kansainvälinen tutkimusrahoitus mistä tietoa, mitä tarjolla EU:ssa

Kansainvälinen tutkimusrahoitus mistä tietoa, mitä tarjolla EU:ssa Kansainvälinen tutkimusrahoitus mistä tietoa, mitä tarjolla EU:ssa Pyskologian jatko-opiskelijat 8.4.2008 Marja Nykänen Kehittämisosasto, Tutkimusasiat Kansainvälinen rahoitus mitä kannattaa ottaa huomioon

Lisätiedot

NMP. (Nanosciences/nanotechnologies, Materials and new Production technologies) Kari Keskinen, Tekes. Copyright Tekes

NMP. (Nanosciences/nanotechnologies, Materials and new Production technologies) Kari Keskinen, Tekes. Copyright Tekes NMP (Nanosciences/nanotechnologies, Materials and new Production technologies) 4.9.2012 Kari Keskinen, Tekes Copyright Tekes NMP-teema (Nanosciences, Nanotechnologies, Materials and new Production Technologies)

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,

Lisätiedot

Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR)

Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR) Informaatiotilaisuus Euroopan Strategisten Investointien Rahastosta (ESIR) 18.1.2016 Pohjois-Savon liitto Kuopio Neuvotteleva virkamies Jussi Yli-Lahti Työ- ja elinkeinoministeriö jussi.yli-lahti@tem.fi

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 14.2.2017 Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta

Lisätiedot

EU:n rahoitusohjelmat prioriteettikoordinaattorin näkökulmasta. Leena Anttila, maa- ja metsätalousministeriö Itämeristrategian prioriteettialue AGRI

EU:n rahoitusohjelmat prioriteettikoordinaattorin näkökulmasta. Leena Anttila, maa- ja metsätalousministeriö Itämeristrategian prioriteettialue AGRI EU:n rahoitusohjelmat prioriteettikoordinaattorin näkökulmasta Leena Anttila, maa- ja metsätalousministeriö Itämeristrategian prioriteettialue AGRI Itämeristrategian prioriteettialue AGRI kestävä maatalous,

Lisätiedot

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella

Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella Maaseutuohjelman kansainvälisen yhteistyön raamit ohjelmakaudella 2014-2020 Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Pohjois-Suomen kv-hankepäivä Oulu 7.2.2017 Sivu 1 6.2.2017 Mikä on kansainvälinen

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015

Lisätiedot

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto

BEAM-ohjelma. KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto BEAM-ohjelma KEHITYSYHTEISTYÖ JA KEHITTYVÄT MARKKINAT Ohjelmapäällikkö Minh Lam 2.3.2016 Kuntaliitto 2 Tarve Suomen talouden elinehto on elinkeinoelämän uudistuminen ja kasvaminen. Suomalaisilla yrityksillä

Lisätiedot

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus Hannu Koponen & Raija Partanen

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus Hannu Koponen & Raija Partanen Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus 8.9.2016 Hannu Koponen & Raija Partanen 1 KESKI-SUOMEN KANNALTA TÄRKEIMMÄT RAHOITUSOHJELMAT Itämeri-ohjelma (Interreg Baltic Sea Programme) Pohjoinen periferia

Lisätiedot

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM

Toimialojen rahoitusseminaari 2016. Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Uusia tuulia kasvurahoituksessa Jyrki Orpana TEM MUUT HALLITUS VÄLI- NE Yritysten rahoitusaseman vahvistaminen KASVURAHOITUS: LISÄPANOSTUS 2016-18 RAHASTOT VÄLI - RAHOITUS

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö

Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain

Lisätiedot

Kyberturvallisuus Horisontti 2020 ohjelmassa

Kyberturvallisuus Horisontti 2020 ohjelmassa Kyberturvallisuus Horisontti 2020 ohjelmassa Timo Taskinen Tekes Keski-Suomen ELY-keskus 1205918 19.11.2013 Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin EU:lta rahoitusta Euroopassa pääsääntöisesti kansainvälisenä

Lisätiedot

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa

Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT

Lisätiedot

EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset

EU-koheesiopolitiikan valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset EU-koheesiopolitiikan 2020+ valmistelu sekä OECD-raportin politiikkasuositukset Maakunnan yhteistyöryhmä 20.2.2017 Satu Vehreävesa, aluekehitysjohtaja EU:n budjetin rakenne tehtäväalueittain 2014-2020

Lisätiedot

Aluekehityksen ohjelmointi ja rahoitus KENK

Aluekehityksen ohjelmointi ja rahoitus KENK Aluekehityksen ohjelmointi ja rahoitus KENK 10.6.2015 Alken organisaatio 1.3.2014- Kehittämisryhmä - makera, myr, asiantuntijaryhmät, tietopalvelu Rakennerahastoryhmä - Etelä-Suomen EAKR, kaupunki -ITI

Lisätiedot

Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet. 4.4.2016 Marko Heikkinen

Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet. 4.4.2016 Marko Heikkinen Haun tausta ja tavoitteet,tekesin rahoitusmahdollisuudet 4.4.2016 Marko Heikkinen INKA ja 6Aika -yhteishaku Tekes avaa suomalaisille yrityksille suunnatun rahoitushaun INKA- ja 6Aika-teemojen kehittämiseen

Lisätiedot

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki

6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku Infotilaisuus 13.2, Helsinki 6Aika: Kestävän kaupunkikehittämisen ESR-haku 15.2.-12.4.17 Infotilaisuus 13.2, Helsinki Ohjelma 6Aika-strategian esittely ja kuutoskaupunkien odotukset ESRpilottihankkeille Asko Räsänen, Vantaan kaupunki

Lisätiedot

EU rahoitusohjelmat luonnon monimuotoisuuden rahoittamisessa

EU rahoitusohjelmat luonnon monimuotoisuuden rahoittamisessa EU rahoitusohjelmat luonnon monimuotoisuuden rahoittamisessa Marianne Kettunen Institute for European Environmental Policy (IEEP) Lontoo / Brysseli EU-rahoitusinstrumentit ja luonnon monimuotoisuus 27

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 43 05.10.2016 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 42 17.10.2016 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 05.10.2016 43 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2017 EAKR-haku

Lisätiedot

EU:n tarjoamia mahdollisuuksia

EU:n tarjoamia mahdollisuuksia INTELLIGENT ENERGY MANAGEMENT 22.4.09 EU:n tarjoamia mahdollisuuksia Tia Härkönen, Tekes Eurooppalainen t&k yhteistyö: omalla pienellä panoksella mukaan volyymiltään suureen hankkeeseen kontakteja, verkostoja

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta

Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Ajankohtaista Suomen Akatemiasta Heikki Mannila 12.8.2015 1 Julkisen rahoituksen arvioidut rahavirrat 2015 900? Ammattikorkeakoulut Opetus- ja kulttuuriministeriö 270+55 Suomen Akatemia 1900 50 Yliopistot

Lisätiedot

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus 19.4.2016 Raija Partanen Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus 19.4.2016 1 KESKI-SUOMEN KANNALTA TÄRKEIMMÄT RAHOITUSOHJELMAT Itämeri-ohjelma (Interreg Baltic Sea Programme) Pohjoinen periferia ja

Lisätiedot

Projektien rahoitus.

Projektien rahoitus. Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto

Lisätiedot

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009

ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 ClimBus Business Breakfast Oulu 27.3.2009 Ritva Heikkinen Asiantuntija, Energia ja ympäristö Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Pohjois-Pohjanmaan TE-keskus ClimBus Climbus Business Breakfast

Lisätiedot

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa

Tekes palveluksessasi. Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes palveluksessasi Hyvistä ideoista kannattavaa liiketoimintaa Tekes teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus Tekes on innovaatiotoiminnan asiantuntija, jonka tavoitteena on edistää yritysten

Lisätiedot

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia

Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa. EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia Meripolitiikan rahoitus Euroopan meri- ja kalatalousrahastossa EU-erityisasiantuntija Jussi Soramäki Valtioneuvoston kanslia EMKR varojen jakauma Komissio: - 650 milj. euroa, josta meripolitiikka noin

Lisätiedot

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010

Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma. Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC - Rahoitusohjelma Kansainvälisen EU-rahoituksen koulutus Rovaniemi 21.09.2010 Kolarctic ENPI CBC Yleistä - ENPI = European Neighbourhood and Partnership Instrument - CBC = Cross-border

Lisätiedot

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta

UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta UAV Memo projekti Tekesin näkökulmasta Projektin loppuseminaari 18.11.2016 Lapin yliopisto Risto Mäkikyrö Haemme visionäärejä Tekesin strategia Toimintatapa- ja sisältöpainotukset ovat Luonnonvarat ja

Lisätiedot

Aarne Oja. Eemeli 4 16 August 2010

Aarne Oja. Eemeli 4 16 August 2010 EC FP7 SME Programmme: Research for the benefit of Small and Medium size Enterprizes Aarne Oja Eemeli 4 16 August 2010 Sisäpiiritietoa tarjolla: Valmistaudu 7. puiteohjelman syksyn hakuihin nyt! Komiteajäsenet:

Lisätiedot

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014

Itämeren alueen ohjelma 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region. Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 2014-2020 Interreg Baltic Sea Region Matti Lipsanen Lappeenranta 19.11.2014 Euroopan alueellisen yhteistyön (EAY) ohjelma (jälleen Interreg ) Järjestyksessä neljäs Itämeren alueen ohjelma Taustalla EU:n

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto perustettiin v. 1998 ja Pohjois-Suomen

Lisätiedot

Connecting Europe Facility:

Connecting Europe Facility: Connecting Europe Facility: Kaupunkisolmukohdat TEN-T-rahoituksessa Arto Tevajärvi, Liikennevirasto 26.5.2016 Osiot TEN-T verkko ja Urban node - kaupunkisolmukohdat Kaupunkisolmukohtien strateginen kehittäminen

Lisätiedot

ESIR-rahoituksen hyödyntäminen Suomessa Liiketoimintajohtaja Jouko Pölönen / OP. Valtiovarainvaliokunta

ESIR-rahoituksen hyödyntäminen Suomessa Liiketoimintajohtaja Jouko Pölönen / OP. Valtiovarainvaliokunta 1 ESIR-rahoituksen hyödyntäminen Suomessa Liiketoimintajohtaja Jouko Pölönen / OP Valtiovarainvaliokunta 12.4.2016 12/2010 3/2011 6/2011 9/2011 12/2011 3/2012 6/2012 9/2012 12/2012 3/2013 6/2013 9/2013

Lisätiedot

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu

Luovaa osaamista. Valtteri Karhu Luovaa osaamista Valtteri Karhu OKM:n valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet rakennerahasto-ohjelmassa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 1. Osuvaa osaamista 2. Kotona Suomessa (OKM ja TEM) 3. Osallistamalla

Lisätiedot

Valtioneuvoston EU-sihteeristö Martti SALMI

Valtioneuvoston EU-sihteeristö Martti SALMI EU:n budjetti vuonna 2006: yhteensä 121 mrd. euroa Maataloustuet: 43,3 mrd. euroa Muut menot: 3,6 mrd. euroa Hallintomenot: 6,7 mrd. euroa Rahoitus EU:n ulkopuolelle: 5,5 mrd. euroa Muut sisäiset politiikat:

Lisätiedot

Yhteistyö ja kommunikointi komission kanssa. Sinustako koordinaattori? Elina Holmberg EUTI, Tekes

Yhteistyö ja kommunikointi komission kanssa. Sinustako koordinaattori? Elina Holmberg EUTI, Tekes Yhteistyö ja kommunikointi komission kanssa Sinustako koordinaattori? 2.10.2014 Elina Holmberg EUTI, Tekes Sisältö Mitä PO duunaa? Mihin PO:ta tarvitaan? Sopimusmuutokset Review Vinkit viestien tulkintaan

Lisätiedot

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta

STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta STN:n huhtikuun haun Rahoituksesta Huhtikuun 2015 haku 10.3.2015 Verkostoitumistilaisuus 1 Tavoite STN rahoittaa yhteiskunnallisesti merkittävää ja vaikuttavaa, tieteellisesti korkealaatuista tutkimusta

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto. Pohjois-Savon maakuntaseminaari Kari Aalto Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto Pohjois-Savon maakuntaseminaari 27.9.2013 Kari Aalto Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa yhteen toimistoon. Itä-Suomen EU-toimisto

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013)

SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013) Raportin toteuttanut: NAG Partners SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013) Euroopan komissio on tilastoinut lokakuun 18. päivään 2012 mennessä 347 hakukierroksen osallistujat.

Lisätiedot

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.

Ajankohtaista maaseutuohjelmasta. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2. Ajankohtaista maaseutuohjelmasta Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 25.2.2015, Pohto Sivu 1 26.2.2015 Ajankohtaista Ohjelmien ja säädösten tilanne

Lisätiedot

FINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi

FINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi FINN ARMA Toimintakertomus Akateeminen vuosi 2012 2013 MITÄ SOVIMME 2012? yhteinen vierailu USA:n (NCURA, NIH tms) Pohjoismaisen ministerineuvoston edustajan vierailu Suomeen Luodaan yhteydet /pidetään

Lisätiedot

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes

BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti Inkeri Huttu Tekes BIOTALOUS INNOSTAA INNOVAATIOIHIN Lahti 12.10.2016 Inkeri Huttu Tekes Palvelemme kasvuyrityksiä kansainvälisen liiketoiminnan eri vaiheissa Tekesin tutkimus- ja kehitysrahoituksen määrä yrityksille Yritysten,

Lisätiedot

Euroopan Investointiohjelma

Euroopan Investointiohjelma Euroopan Investointiohjelma Oulu 2.11.2015 Euroopan komission Suomen-edustusto Vesa-Pekka Poutanen Vuotuinen kasvuselvitys 2015 Talouspolitiikan kolme toisiaan tukevaa perustekijää: INVESTOINNIT (alkusysäys

Lisätiedot

Suomen Akatemian NCP-toiminta ja vaikuttaminen työohjelmiin

Suomen Akatemian NCP-toiminta ja vaikuttaminen työohjelmiin Suomen Akatemian NCP-toiminta ja vaikuttaminen työohjelmiin LYNET-vierailu 15.8.2016 Johanna Hakala 1 Akatemian strategia kv. näkökulma Kansainvälisyys on oleellinen osa laadukasta tutkimusta; laadun,

Lisätiedot

Itämeren alueen Interregohjelman

Itämeren alueen Interregohjelman Itämeren alueen Interregohjelman toinen haku EU:n Itämeri strategiansidosryhmätilaisuus Helsinki 6.4.2016 Eeva Rantama, Team Leader Project Unit, Managing Authority/Joint Secretariat Sisältö Toimintalinjojen1

Lisätiedot

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013

Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta. Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Tulevat haasteet ja tarpeet T&K&I- näkökulmasta Tuomas Lehtinen 11.9.2013 Sisältönäkökulma Tutkimus Yritysten tuotekehitys Innovatiiviset julkiset hankinnat Kansainväliset T&K&I- alustat DM Luonnonvarat

Lisätiedot

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa Tilanne 19.6.2012 Suomen avainluvut 7. puiteohjelmassa Varmistunut rahoitus 558 M Suomalaisille osallistujille varmistunut rahoitus. Osallistumiset 1 687 Suomalaisten osallistumisten

Lisätiedot

Kansallinen ja alueellinen kansainvälistyminen CASE pohjoinen

Kansallinen ja alueellinen kansainvälistyminen CASE pohjoinen Kansallinen ja alueellinen kansainvälistyminen CASE pohjoinen 2.12.2013 Eero Pekkarinen apin ammattikorkeakoulu Sisältö ähtökohdat ja askeleet apissa apin ammattikorkeakoulu Ongelmia ja haasteita Kansainvälisen

Lisätiedot

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma

Suomen rakennerahasto-ohjelman EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Suomen rakennerahasto-ohjelman 2014 2020 EAKR-painotukset ja Etelä-Karjalan maakuntaohjelma Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Satu Sikanen 13.3.2014 Rakennerahasto-ohjelmassa esitettyjä kehittämishaasteita

Lisätiedot

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)

Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään

Lisätiedot

Botnia-Atlantica 2014-2020

Botnia-Atlantica 2014-2020 Botnia-Atlantica 2014-2020 Norja: Ruotsi: Suomi: Nordland Västerbotten Västernorrland Nordanstigin kunta Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Toteutusorganisaatio Seurantakomitea Hallintoviranomainen

Lisätiedot

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta

Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta Suomen kansallisen rakennerahasto-ohjelman rahoitusmahdollisuudet EUSBSR:n kannalta EU:n Itämeri-strategian sidosryhmätilaisuus Ympäristöministeriö, 6.4.2016 Ylitarkastaja Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö,

Lisätiedot

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet

OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO. I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet OIKAISU Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaoppaaseen I LUKU JOHDANTO I.4 Kansalaisten Eurooppa -ohjelman painopisteaiheet Pysyvät painopisteaiheet (sivut 6-8) korvataan seuraavasti: Painopisteaiheet Vuoden

Lisätiedot

Kansainvälinen Pohjois Savo

Kansainvälinen Pohjois Savo Kansainvälisen yhteistyön tarpeet ja tavoitteet Pohjois Savon alueella Kansainvälisen koulutuksen Erasmus + Ideapaja Iisalmi 3.11.2015 Tiina Kivelä KARA Kansainväliset EU rahoitusohjelmat käyttöön Pohjois

Lisätiedot

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen

Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen Miten Tekes on mukana uudistamassa yrityksiä ICT:n avulla? Kari Penttinen 22.5.2013 Tunnustusta päättyneen ohjelman projekteille Yritysprojektien ja tutkimusprojektien loppuraporttiin on kerätty ohjelman

Lisätiedot

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö

Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Biotalouden liiketoimintakärkien ja ekosysteemien haku - suunniteltu sisältö Mitä haetaan? 1. Tunnistettuja liiketoiminta-alueita, näkyvissä merkittävä markkinapotentiaali. Source: Bosman & Rotmans, 2014.

Lisätiedot

Menoluokat Etelä-Suomen EAKRohjelmassa. Mari Kuparinen 28.9.2011 Helsinki

Menoluokat Etelä-Suomen EAKRohjelmassa. Mari Kuparinen 28.9.2011 Helsinki Menoluokat Etelä-Suomen EAKRohjelmassa Mari Kuparinen 28.9.2011 Helsinki Lissabonin prosentti Yleisasetus (1083/2006) 9 artikla, 3. kohta: Rahastoista osarahoitettu tuki kohdennetaan kilpailukyvyn edistämistä

Lisätiedot

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011

Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Groove-rahoitushaku julkisille tutkimusorganisaatioille 7.6.-6.9.2011 Kehitysmaat ja kehittyvät maat avoinna uusiutuvan energian liiketoiminnalle DM 819060 06-2011 Groove - ohjelman tavoite Nostaa suomalaisten

Lisätiedot

Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet Marja-Liisa Niemi

Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet Marja-Liisa Niemi Sosiaalihuollon tiedontuotannon tarpeet ja mahdollisuudet 12.3.2013 Marja-Liisa Niemi Tiedontuotanto Ilmiöiden ymmärtämiseksi, osaamisen ja toiminta- /työtyöprosessien kehittämiseksi, kehityskulkujen suuntaamiseksi

Lisätiedot

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Yritysrahoitus ohjelmakaudella Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Uuden rakennerahastokauden infotilaisuus 11.3.2014 Jouko Lankinen Kaakkois-Suomen ELY-keskus Yritysrahoituksen suuntaamisen perusteet Uusiutuva yritystukilainsäädäntö

Lisätiedot

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS

sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS Maakunnan yhteistyöryhmän 57 07.10.2015 sihteeristö Maakunnan yhteistyöryhmä 50 19.10.2015 Etelä-Suomen seuraava EAKR-hankehaku MYRS 07.10.2015 57 Etelä-Suomen maakunnan liittojen vuoden 2016 EAKR-haku

Lisätiedot

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet

Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Hallituksen strategiset tavoitteet ja kärkihankkeet Sisältöä ja panostuksia INNOFORUM-yhdessä tekemällä parasta palvelua pk-yrityksille seminaari Hotelli Rosendahl, Tampere 10.11.2015 Erkki Lydén Pirkanmaan

Lisätiedot