Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020"

Transkriptio

1 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv EUTI, Tekes 6/2014 DM #

2 EU-rahoituksesta Hallinnoidaan Suomesta: mm. Rakennerahastot EAKR, maatalouden tuki EU:n budjetti Hallinnoidaan Euroopan komissiosta: mm. Horisontti 2020

3 Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin Horisontti 2020 ohjelma on Euroopan unionin tärkein väline, jolla rahoituksen avulla ohjataan innovointia ja tutkimusta Eurooppa nousuun kasvua, kilpailukykyä, työllisyyttä Taustalla jäsenmaiden sopimat tutkimus- ja innovaatiopolitiikan tavoitteet, joita monivuotisella rahoitusohjelmalla toteutetaan ( EU2020-kasvustrategia ja Innovaatiounioni-hanke) Hakemukset lähetetään (Euroopan komissioon) Brysseliin, jossa ulkopuoliset asiantuntijat arvioivat ne Rahoitus perustuu kovaan kilpailuun: vain parhaat hankeehdotukset rahoitetaan

4 Jaossa yhteensä 70,2 mrd I Huipputason tiede 1. Euroopan tutkimus-neuvosto (ERC): tutkimus tieteen eturintamassa 2. Tulevat ja kehittyvät teknologiat (FET). a) avoimet b) ennakoivat c) lippulaivatoimet 3. Marie Skłodowska-Curie (MSCA) toimet: tutkijaliikkuvuus 4. Tutkimusinfrastruktuuri II Teollisuuden johtoasema 1. Johtoasema mahdollistavilla ja teollisuusteknologioilla 1.1. tieto- ja viestintäteknologia 1.2. nanoteknologiat 1.3. kehittyneet materiaalit 1.4. bioteknologia 1.5. kehittynyt valmistus ja prosessointi 1.6. avaruus 2. Riskirahoituksen saatavuus: laina & pääoma 3. Innovointi pk-yrityksissä 20% II + III-pilarien rahoituksesta pk-yrityksille - Pk-instrumentin kautta (1/3) - Normaalit yhteisprojektit (2/3) III Yhteiskunnalliset haasteet 1. Terveys, väestönmuutos ja hyvinvointi 2. Elintarviketurva, kestävä maatalous, merien tutkimus ja biotalous 3. Turvallinen, puhdas ja tehokas energia 4. Älykäs, ympäristöystävällinen ja yhdentynyt liikenne 5. Ilmastotoimet, resurssitehokkuus ja raaka-aineet 6. Eurooppa muuttuvassa maailmassa: osallistavat, innovatiiviset ja pohtivat yhteiskunnat 7. Turvalliset yhteiskunnat: Euroopan ja sen kansalaisten vapauden ja turvallisuuden suojeleminen Lisäksi osiot Osaamisen ja osallistumisen laajentamiseen sekä Tiede yhteiskunnassa, yhteiskuntaa varten IV Yhteinen tutkimuskeskus JRC, muu kuin ydintutkimus Lisäksi ydinenergia-alan EURATOM-ohjelma Lähde: Euroopan komissio

5 Minimivaatimus yhteistyöprojektissa: Kolme osallistujaa kolmesta eri EU- tai liitännäisvaltiosta Osallistujat Joissain rahoitusmuodoissa yksi osallistuja riittää

6 Talousasiat Tutkimuspainotteinen hanke 100 % välittömistä kuluista + 25% (välillisten kulujen kattamiseksi) Innovaatiotoimet, ml. Pk-instrumentti 70 % välittömistä kuluista (non-profit tässäkin 100 %) Kaikki kustannusten kirjaaminen perustuu lähtökohtaisesti kansallisiin, paikallisiin ja organisaatiokohtaisiin vakiintuneisiin kirjanpitokäytäntöihin kirjanpitovaatimus ennallaan, raportointi yksinkertaistettu Ennakkomaksukäytäntö Takuurahasto

7 Esimerkki: hanke 36 kk, raportointikausi 18 kk yksi ennakkomaksu, maksetaan 30 päivän sisällä hankkeen alkamisesta Komission maksut Maksu väliraportin perusteella yksi loppumaksu, 90 päivän sisällä loppuraportin toimittamisesta Kassavirta Maksut ennakkomaksu Projektin kesto 36kk loppumaksu

8 Hankemuodot

9 Osallistujat Joissain hankemuodoissa riittää yksi osallistuja, esim. pk-instrumentti Useimmiten hankkeet toteutetaan kansainvälisenä yhteistyönä Partneri A Partneri A Partneri B koordinaattori Partneri E alihankkija Partneri C Partneri D alihankkija

10 Pk-yritykset tärkeässä roolissa Tavoitteena pk-yrityksille 20 % budjetista Teollisuuden johtoasema ja Yhteiskunnalliset haasteet -osioista, josta 1/3 pk-instrumentin ja 2/3 yhteistyöprojektien kautta Oma kolmivaiheinen pk-instrumentti kansainvälistymällä kasvua hakeville, innovatiivisille pk-yrityksille: 1. Konsepti, Business plan 2. Demot, pilotit, tarvittaessa myös t&k 3. Kaupallistaminen Pk yrityksille lainat ja takaukset, kasvuvaiheessa olevien yritysten pääomarahoitus Rahoitus pääsääntöisesti kansallisten rahoituslaitosten kautta

11 Kolmivaiheinen instrumentti pk-yrityksille Phase 1: Concept and feasibility assessment Input: Idea/Concept : Business Plan I (~10 pages) Activities: Feasibility of concept Risk assessment IP regime Partner search Design study Pilot application intention Output: elaborated Business plan II Lump sum: ~ ~ 6 months Phase 2: demonstration, market replication, (r&d) Input: Business Plan II plus description of activities under Phase II (~30 pages) Activities: Development, prototyping, testing, Piloting innovative processes, products and services Miniaturisation/design of products Planning & developing scalingup (market segments, process etc.) Market replication Output: investor-ready Business plan III Output based payments: 1 to 3 M EC funding ~12 to 24 months Phase 3: Commercialisation Promote instrument as quality label for successful projects Facilitate access to risk finance Support via networking, training, coaching, information, addressing i.a. IP management, knowledge sharing, dissemination SME window in the EU financial facilities (debt facility and equity facility) Connect to measures promoting PCP/PPI No direct funding Lähde: Euroopan komissio

12 Pk-instrumentti: pk-yritysten Champions League Innovatiivisille, kansainvälistä kasvua tavoitteleville pk-yrityksille Vain pk-yrityksille, lähtökohtana pk-yritysten tarpeet Jopa yksi pk-yritys voi hakea, myös konsortiohankkeet ja alihankitut t&k&i-palvelut Kaikkia vaiheita (phase 1, 2, 3) ei tarvitse käydä läpi. Esim. esiselvitysvaiheen yli voi hypätä, jos vastaava tehty omalla/kansallisella rahoituksella Varsinainen projektivaihe (phase 2): pääpaino demonstraatioissa, piloteissa, markkinareplikaatioissa ja innovaatiotoimissa. Loppukäyttäjien / asiakkaiden mukanaolo suositeltavaa. T&k-työhön ei kannusteta. Jatkuva haku, 3-4 cut-off päivää vuodessa

13 Space SME Instrument Pk-instrumentti: 2014 aiheet ICT Open Disruptive Innovation Scheme Accelerating the uptake of nanotechnologies, advanced materials or advanced manufacturing and processing technologies by SMEs Clinical validation of biomarkers and/or diagnostic medical devices Resource-efficient eco-innovative food production and processing Supporting SMEs efforts for the development - deployment and market replication of innovative solutions for blue growth Stimulating the innovation potential of SMEs for a low carbon energy system Small business innovation research for Transport Boosting the potential of small businesses for eco-innovation and a sustainable supply of raw materials Critical infrastructure protection topic 7: SME instrument topic: Protection of Urban soft targets and urban critical infrastructures SME boosting biotechnology-based industrial processes driving competitiveness and sustainability

14 Innovaatiotaso & rahoitus Technology Readiness Level 100% rahoitus. 70% rahoitus. SME Instrument, TRL 6 Funding rate 70% (poikkeus :Health) Basic principles observed Concept Formulized Proof of Concept Validation in lab Technical validation in relevant environment Demonstration in relevant environment Demo in operational environment System complete and operational Commercial H2020-rahoituksen erot Tekes-rahoitukseen verrattuna: 1. Rahoitusta markkinaläheisempiin projekteihin 2. Korkeampi rahoitusprosentti, organisaatiotyypistä riippumatta 3. Ennakkomaksu

15 Kannattaako EU-rahoitusta hakea? Kun organisaation omat tavoitteet ovat linjassa haun kanssa, kannattaa hakea! Hyötynä ei ole (vain) rahoitus, vaan rahoitus on keino luoda kansainvälisiä verkostoja. Kannattaa osallistua (vain) hyvään konsortioon, jossa myös muilla partnereilla on aito kiinnostus suunniteltuun projektiin ja riittävä asiantuntemus työn toteuttamiseen. Ensikertalaisena ei kannata lähteä koordinoimaan - kokenut koordinaattori on iso apu mutta ei välttämättömyys

16 NCP-verkosto apunasi NCP = puiteohjelman kansallinen yhteyshenkilö (National Contact Point) Horisontin ohjelmakokonaisuus ositettu 21 vastuualueeseen NCP on oman alueensa substanssiasiantuntija Omalla vastuualueellaan NCP tiedottaa hauista ja avaa hakusisältöjä; neuvoo ja avustaa hakijoita; seuraa suomalaisten osallistumistilastoja NCP-työn erityiskohteena H2020:ssa uudet asiakkaat ja pk-yritykset NCP:t Tekesistä ja Suomen Akatemiasta

17

18 Kiinnostuitko? Tutustu työohjelmaan! Work Programme (WP) eli työohjelma määrittelee hakujen sisältösuunnitelmat, budjetit, aikataulut, käytettävät rahoitusinstrumentit ja arviointikriteerit Avoimet haut, työohjelma ja sähköinen hakemustyökalu komission osallistujaportaalissa: Lisätietoa komission Horisontti 2020 sivuilla:

19 ec.europa.eu/research/participants/portal/desktop/en/home.html

20 EUTI = EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat Asiantuntijat: Elina Holmberg Eija Auranen Hanna Vuorinen Outi Kauppinen Horisontti ohjelman valtakunnallinen yhteystoimisto Neuvomme ohjelmiin osallistuvia, järjestämme koulutusta puiteohjelmahankkeiden hallinnosta Vastaamme Suomen puiteohjelmaosallistumisen seurannasta ja tilastoinnista Kansalliset NCP-yhteyshenkilöt tekevät tiivistä yhteistyötä kanssamme Marja Nykänen palvelujohtaja Eveliina Hagman assistantti Soile Thalén viestintä Copyright DM Tekes #

21 Yhteystiedot EUTIn nettisivuilla

Horisontti 2020: mitä tarjolla yrityksille?

Horisontti 2020: mitä tarjolla yrityksille? Horisontti 2020: mitä tarjolla yrityksille? Jarmo Raittila, NCP Tekes 17.9.2014 DM # EU-rahoituksesta Hallinnoidaan Suomesta: mm. Rakennerahastot EAKR, maatalouden tuki EU:n budjetti Hallinnoidaan Euroopan

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Jouko Hautamäki ICT NCP Satakunnan ELY-keskus ja Tekes Satakunnan EU-rahoitusinfo 5.6.2014 Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020. Elina Holmberg EUTI, Tekes 20.5.2014

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020. Elina Holmberg EUTI, Tekes 20.5.2014 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Elina Holmberg EUTI, Tekes 20.5.2014 EU-rahoituksesta Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym. EU:n budjetti

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma pk-yrityksille. Elina Holmberg EUTI, Tekes 21.11.2014

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma pk-yrityksille. Elina Holmberg EUTI, Tekes 21.11.2014 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma pk-yrityksille Elina Holmberg EUTI, Tekes 21.11.2014 EU-rahoituksesta Hallinnoidaan Suomesta: mm. Rakennerahastot EAKR, maatalouden tuki EU:n

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020 EUTI, Tekes 9/2014 DM #1326337 EU-rahoituksesta Hallinnoidaan Suomesta: mm. Rakennerahastot EAKR, maatalouden tuki EU:n budjetti Hallinnoidaan

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma. pk-yrityksille. Elina Holmberg EUTI, Tekes 16.4.2015

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma. pk-yrityksille. Elina Holmberg EUTI, Tekes 16.4.2015 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma pk-yrityksille Elina Holmberg EUTI, Tekes 16.4.2015 Mitä Horisontista rahoitetaan? Tutkimusta ja innovointia kehitetään uutta tietoa ja uusia

Lisätiedot

EU:n rahoitusinstrumentit. Elina Holmberg, Tekes EU:n Horisontti 2020 -rahoitusmahdollisuudet meriteollisuudelle 21.8.2015

EU:n rahoitusinstrumentit. Elina Holmberg, Tekes EU:n Horisontti 2020 -rahoitusmahdollisuudet meriteollisuudelle 21.8.2015 EU:n rahoitusinstrumentit Elina Holmberg, Tekes EU:n Horisontti 2020 -rahoitusmahdollisuudet meriteollisuudelle 21.8.2015 Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin Rahoitus perustuu kilpailuun: vain parhaat

Lisätiedot

Horisontti 2020 ja pk-yritykset

Horisontti 2020 ja pk-yritykset Horisontti 2020 ja pk-yritykset 24.03.2015 Jukka Kohonen, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi Mitä aiheita rahoitetaan? 7 suurta teemaa: 1. Terveys, väestönmuutos, hyvinvointi 2. Biotalous

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Eija Auranen, Tekes 10.12.2013 DM #1215312 Tekes EU-rahoituksesta Hallinnoidaan Suomesta: mm. Rakennerahastot EAKR, maatalouden

Lisätiedot

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014 2020 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki Hallinnoidaan Euroopan komissiosta: mm. Horisontti 2020

Lisätiedot

OULU Technopolis Business Breakfast: EU- ja INKA-rahoitus yrityksille

OULU Technopolis Business Breakfast: EU- ja INKA-rahoitus yrityksille OULU Technopolis Business Breakfast: EU- ja INKA-rahoitus yrityksille Horisontti 2020 ja pk-yritykset Oulu 22.8.2014 Jukka Kohonen, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi Mitä aiheita rahoitetaan?

Lisätiedot

Ajankohtaista H2020-ohjelmasta ja pk-instrumentista. Elina Holmberg, Tekes 16.9.2015

Ajankohtaista H2020-ohjelmasta ja pk-instrumentista. Elina Holmberg, Tekes 16.9.2015 Ajankohtaista H2020-ohjelmasta ja pk-instrumentista Elina Holmberg, Tekes 16.9.2015 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym. Hallinnoidaan Euroopan

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020 Ammattikorkeakoulujen mahdollisuudet Hanna Vuorinen 14.5.2014 Ammattikorkeakoulujen osallistuminen EU:n 7. puiteohjelmassa 2007-2013

Lisätiedot

Neljä askelta Horisonttiin

Neljä askelta Horisonttiin Neljä askelta Horisonttiin Startti 2020 Kuopio 27.3.2014 EU-rahoitusmahdollisuudet Pohjois-Savossa Heini Günther, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi Horisontti 2020 (2014 2020) - rahoitusta

Lisätiedot

Horisontti 2020 Meriteollisuudelle sopivat hakuaiheet 2015

Horisontti 2020 Meriteollisuudelle sopivat hakuaiheet 2015 Horisontti 2020 Meriteollisuudelle sopivat hakuaiheet 2015 Elina Holmberg EUTI, Tekes 11.12.2014 DM # Jaossa lähes 80 mrd I Huipputason tiede II Teollisuuden johtoasema III Yhteiskunnalliset haasteet 1.

Lisätiedot

Liikenne -haaste Horisontti 2020:ssa

Liikenne -haaste Horisontti 2020:ssa Liikenne -haaste Horisontti 2020:ssa Tom Warras, Tekes Ari-Pekka Manninen, LVM EU-rahoituksesta Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym. EU:n budjetti Hallinnoidaan Euroopan komissiosta:

Lisätiedot

Horisontti 2020 paikkatietoalan yrityksille

Horisontti 2020 paikkatietoalan yrityksille Horisontti 2020 paikkatietoalan yrityksille Anna Hedenborg & Pertti Woitsch, Geowise Oy FLIC klusteritapaaminen 21.5.2014 Yleisesti puiteohjelmasta Horisontti 2020 puiteohjelmalla rahoitetaan eurooppalaisia

Lisätiedot

Mitä siintää Horisontissa? Mikä Horisontti? Osallistumissäännöt Työohjelma Apua ja tietoa tarjolla

Mitä siintää Horisontissa? Mikä Horisontti? Osallistumissäännöt Työohjelma Apua ja tietoa tarjolla Mitä siintää Horisontissa? Mikä Horisontti? Osallistumissäännöt Työohjelma Apua ja tietoa tarjolla Horisontti 2020 Roadshow Seinäjoki, 23.4.2013 Eija Auranen DM # 1114915 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen

Lisätiedot

HYVÄ HANKE koulutus. Horisontti 2020 ja pk-yritykset 10.09.2014. Jukka Kohonen, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi

HYVÄ HANKE koulutus. Horisontti 2020 ja pk-yritykset 10.09.2014. Jukka Kohonen, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi HYVÄ HANKE koulutus Horisontti 2020 ja pk-yritykset 10.09.2014 Jukka Kohonen, H2020 SME NCP www.tekes.eu Horisontti2020@tekes.fi Mitä aiheita rahoitetaan? 7 suurta teemaa: 1. Terveys, väestönmuutos, hyvinvointi

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020. Horisontti 2020 Roadshow Lahti, 14.5.2013 Elina Holmberg EUTI, Tekes

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020. Horisontti 2020 Roadshow Lahti, 14.5.2013 Elina Holmberg EUTI, Tekes Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Horisontti 2020 Roadshow Lahti, 14.5.2013 Elina Holmberg EUTI, Tekes 1 Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin EU:lta rahoitusta

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020. Heini Günther 9.1.2015 Lappeenranta

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020. Heini Günther 9.1.2015 Lappeenranta Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014-2020 Heini Günther 9.1.2015 Lappeenranta Miten EU toimii? Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym. EU:n budjetti

Lisätiedot

Euroopan tutkimus FP7 ja Horisontti 2020 Yhteyshenkilöt

Euroopan tutkimus FP7 ja Horisontti 2020 Yhteyshenkilöt Euroopan tutkimus FP7 ja Horisontti 2020 Yhteyshenkilöt Timo Taskinen 22.8.2013 Tutkimuspalvelupäivät EU National contact point (NCP) Kansallinen yhteyshenkilö tutkimuksen ohjelmissa NCP:n rooli ja tehtävät

Lisätiedot

Horisontti 2020 -ohjelman mahdollisuudet pk-yrityksille

Horisontti 2020 -ohjelman mahdollisuudet pk-yrityksille Pilotoinnin ja kasvupolun rahoitus cleantech-alueella Messukeskus 25.8.2015 Horisontti 2020 -ohjelman mahdollisuudet pk-yrityksille Karin Wikman SME-komitean Suomen delegaatti Mikä Horisontti 2020? Horisontti

Lisätiedot

Esitys perustuu SME NCP tiimin aineistoon

Esitys perustuu SME NCP tiimin aineistoon EU-rahoitusta myös yksittäisille pk-yrityksille/ SME Instrument Kokouskeskus Mauno, Turku 9.4.2014 Marjo Uotila Enterprise Europe Network @ Turku Science Park Esitys perustuu SME NCP tiimin aineistoon

Lisätiedot

Horisontti2020 ja pk-yritykset + riskirahoitus. Tästä se lähtee! Dipoli 27.11.2013 Karin Wikman, Tekes SMEs and Risk Finance komitean Suomen edustaja

Horisontti2020 ja pk-yritykset + riskirahoitus. Tästä se lähtee! Dipoli 27.11.2013 Karin Wikman, Tekes SMEs and Risk Finance komitean Suomen edustaja Horisontti2020 ja pk-yritykset + riskirahoitus Tästä se lähtee! Dipoli 27.11.2013 Karin Wikman, Tekes SMEs and Risk Finance komitean Suomen edustaja SISÄLTÖ 1. Tukiryhmä 2. Pk-yritykset H2020-ohjelmassa

Lisätiedot

Pk-yritykset, ohoi monia mahdollisuuksia Horisontissa! 19.11.2014 Karin Wikman, Tekes SMEs and Risk Finance komitean Suomen edustaja

Pk-yritykset, ohoi monia mahdollisuuksia Horisontissa! 19.11.2014 Karin Wikman, Tekes SMEs and Risk Finance komitean Suomen edustaja Pk-yritykset, ohoi monia mahdollisuuksia Horisontissa! 19.11.2014 Karin Wikman, Tekes SMEs and Risk Finance komitean Suomen edustaja Esityksen sisältö Miksi mukaan Miten mukaan Mitä tarjolla Miksi mukaan?

Lisätiedot

Mikä ihmeen EU-rahoitus? Heini Günther Näin onnistut Horisontti 2020 Smart City -hauissa! -tilaisuus

Mikä ihmeen EU-rahoitus? Heini Günther Näin onnistut Horisontti 2020 Smart City -hauissa! -tilaisuus Mikä ihmeen EU-rahoitus? Heini Günther 10.11.2016 Näin onnistut Horisontti 2020 Smart City -hauissa! -tilaisuus Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020. Mai Tolonen TEM/Tekes

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020. Mai Tolonen TEM/Tekes Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Mai Tolonen TEM/Tekes 1 H2020:n uusi luonne ja uudet tavoitteet Tutkimuksen laaja yhdistäminen innovaatiotoimintaan; kohteena

Lisätiedot

Horisontti 2020 ohjelma ja Teollisuuden johtoasema vv. 2014-2020 Avainteknologiat ja älykäs erikoistuminen seminaari Lahti, Fellmannia, 20.5.

Horisontti 2020 ohjelma ja Teollisuuden johtoasema vv. 2014-2020 Avainteknologiat ja älykäs erikoistuminen seminaari Lahti, Fellmannia, 20.5. Horisontti 2020 ohjelma ja Teollisuuden johtoasema vv. 2014-2020 Avainteknologiat ja älykäs erikoistuminen seminaari Lahti, Fellmannia, 20.5.2015 Jarmo Raittila - Teknologia-asiantuntija, Tekes - Kansallinen

Lisätiedot

EUTI ja kansallinen tukijärjestelmä näkökulmia yliopistoyhteistyöhön

EUTI ja kansallinen tukijärjestelmä näkökulmia yliopistoyhteistyöhön EUTI ja kansallinen tukijärjestelmä näkökulmia yliopistoyhteistyöhön Tutkimuspalvelupäivät Vaasa, 22.8.2013 Eija Auranen Asiantuntija, EUTI DM # 1163125 Tekes EU:n T&I-asioiden hallinnointi Suomessa Hallitus

Lisätiedot

Mineral raw materials Public R&D&I funding in Finland and Europe, 2015. Kari Keskinen

Mineral raw materials Public R&D&I funding in Finland and Europe, 2015. Kari Keskinen Mineral raw materials Public R&D&I funding in Finland and Europe, 2015 Kari Keskinen DM1369699 DM1369699 Green Mining (2011-2016) 81 projects started (39 company projects and 42 research projects) 117

Lisätiedot

Tästä se lähtee! Hakuinfo 27.11.2013

Tästä se lähtee! Hakuinfo 27.11.2013 Tästä se lähtee! Hakuinfo 27.11.2013 SMEs in Horizon 2020 Heini Günther, SME NCP H2020 SME-asioiden yhteyshenkilöt SME Instrument in H2020, Innovation in SMEs ja Access to Risk Finance Jukka Kohonen, NCP,

Lisätiedot

EU:n suorat rahoitusohjelmat

EU:n suorat rahoitusohjelmat EU:n suorat rahoitusohjelmat Mistä massia hyville ideoille? 27.3.2015 Kotkan Höyrypanimo Marja Holopainen Marja Holopainen, Cursor Oy, 27.3.2015 1 Horisontti 2020 tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma

Lisätiedot

HORISONTTI OHJELMA SME-INSTRUMENTTI. Maarit Manninen Terveys- ja hyvinvointiaamukahvit

HORISONTTI OHJELMA SME-INSTRUMENTTI. Maarit Manninen Terveys- ja hyvinvointiaamukahvit HORISONTTI 2020 -OHJELMA SME-INSTRUMENTTI Maarit Manninen Terveys- ja hyvinvointiaamukahvit 20.4.2016 H2020 -ohjelman rakenne Pk-yritykset tärkeässä roolissa SME-instumentti: kenelle? Voimakasta kansainvälistä

Lisätiedot

irahoitus Innover rahoitus Julkiset rahoitusmahdollisuudet Yritystuet Suomalaisille pk-yrityksille EU, Tekes ja ELY-keskukset

irahoitus Innover rahoitus Julkiset rahoitusmahdollisuudet Yritystuet Suomalaisille pk-yrityksille EU, Tekes ja ELY-keskukset irahoitus Innover rahoitus Julkiset rahoitusmahdollisuudet Yritystuet Suomalaisille pk-yrityksille EU, Tekes ja ELY-keskukset Sisällysluettelo Yritystuet Sivut 4... 5 Euroopan unioni Sivut 6... 11 ELY-keskukset

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014 2020

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014 2020 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma 2014 2020 Käytännön vinkkejä apua ja tietoa tarjolla Heini Günther 16.1.2014 www.tekes.eu EUTI - EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat Outi

Lisätiedot

Hakijan ABC. Hanna Vuorinen, Tekes/EUTI

Hakijan ABC. Hanna Vuorinen, Tekes/EUTI Hakijan ABC Hanna Vuorinen, Tekes/EUTI Mukaan kannattaa lähteä, kun haluat kehittää uusia hyödynnettävissä olevia ratkaisuja, yleensä yhdessä muiden kanssa (poikkeuksiakin on) päästä näkemään, mitä alallasi

Lisätiedot

Nopea katsaus H2020 mahdollisuuksiin. Heini Günther & Elina Holmberg INKA Sudenpennut H2020 Partio 20.6.2016

Nopea katsaus H2020 mahdollisuuksiin. Heini Günther & Elina Holmberg INKA Sudenpennut H2020 Partio 20.6.2016 Nopea katsaus H2020 mahdollisuuksiin Heini Günther & Elina Holmberg INKA Sudenpennut H2020 Partio 20.6.2016 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki

Lisätiedot

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014

Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Horisontti 2020 mistä on kyse? Marja Nykänen 19.11.2014 Seuraavaksi aiheena: Mikä? Puiteohjelmien kunniakas historia Miksi? Kenelle Horisontti 2020 sopii? Mitä? Horisontin hankerahoituksen filosofia ja

Lisätiedot

VTT supports SMEs to participate EU SME projects

VTT supports SMEs to participate EU SME projects VTT supports SMEs to participate EU SME projects VTT Technical Research Centre of Finland Jari Uotila 13.11.2013 21/11/2013 2 Työllisten määrän muutos erikokoisissa yrityksissä vuosina 2001 2011 1 21/11/2013

Lisätiedot

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus

Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus Hakeminen käytännössä: osallistujaportaali ja hakemuksen kirjoittaminen Elina Holmberg Infotilaisuus 10.2.2016 Hakuprosessi Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin 4. Lataa hakemus osallistujaportaaliin

Lisätiedot

Miten Tekes voi tukea suomalaisia LED-valaistusyrityksiä? Tekes 12.6.2015 Karin Wikman

Miten Tekes voi tukea suomalaisia LED-valaistusyrityksiä? Tekes 12.6.2015 Karin Wikman Miten Tekes voi tukea suomalaisia LED-valaistusyrityksiä? Tekes 12.6.2015 Karin Wikman Innovaatiorahoitukeskus Tekes palveluksessasi Rahoitus ja palvelut yrityksille Rahoitus ja palvelut tutkimusorganisaatioille

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 19.9.2013 DM # 1177473 Tekes Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin EU:lta rahoitusta Euroopassa pääsääntöisesti kansainvälisenä

Lisätiedot

Budjetointi ja raportointi. Outi Kauppinen SMEs and Horizon 2020 4.4.2014

Budjetointi ja raportointi. Outi Kauppinen SMEs and Horizon 2020 4.4.2014 Budjetointi ja raportointi Outi Kauppinen SMEs and Horizon 2020 4.4.2014 Perusteet Budjetointi- ja raportointivaatimukset riippuvat hankemuodosta Avustuksen pääsääntö 100% välittömistä kuluista + 25% (välillisten

Lisätiedot

Horisontti 2020 pkinstrumentti. infotilaisuus. Karin Wikman 26.10.2015

Horisontti 2020 pkinstrumentti. infotilaisuus. Karin Wikman 26.10.2015 Horisontti 2020 pkinstrumentti Phase 1 infotilaisuus Karin Wikman 26.10.2015 Pk-yritykset Horisontti 2020 ohjelmassa I Excellent Science II Industrial Leadership III Societal Challenges 1. European Research

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin pienille ja keskisuurille yrityksille.

Lisätiedot

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa?

Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti ohjelmassa? Mitä tarjolla pk-yrityksille Horisontti 2020 -ohjelmassa? Mikä Horisontti? EU:n uusi tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Horisontti 2020 vuosille 2014-2020 tarjoaa rahoituksen lisäksi paljon muutakin

Lisätiedot

Tekesin Groove-ohjelman Tuulivoimaseminaari. Pia Salokoski 7.11.2013

Tekesin Groove-ohjelman Tuulivoimaseminaari. Pia Salokoski 7.11.2013 Tekesin Groove-ohjelman Tuulivoimaseminaari Pia Salokoski 7.11.2013 Groove-ohjelman hakuja 2013-2014 Groove-ohjelman ja Jiangsun provinssin Kiinasta välinen yhteishaku yrityksille Aiehaku 3.9.-30.11.2013

Lisätiedot

1. Horizon 2020. Click to edit Master Horizon title style 2020. Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles

1. Horizon 2020. Click to edit Master Horizon title style 2020. Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Horizon 2020 SME Instrument & FTI Fast Track to Innovation & Eurostars 19th Eemeli Workshop 2 February 2015 Jari Uotila, VTT Click Content to edit Master title style 1 Horizon 2020 2Second Horizon level2020

Lisätiedot

H2020 Elintarviketurva ja biotalous

H2020 Elintarviketurva ja biotalous H2020 Elintarviketurva ja biotalous Kirsi Karjalainen Horizon2020-BIO-NCP Pohjois-Savon ELY, Tekes DM 1235305 Mitä kerron H2020 Teemat Rahoitus Hakeminen Apuja H2020 -Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin

Lisätiedot

EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat

EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat Mitä EU tarjoaa ympäristö- ja energiatutkimukselle ja sen edistämiselle Suomessa? EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat Maija Hakkarainen Tekes, EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat (EUTI) sähköposti:

Lisätiedot

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020

Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Horisontti 2020 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma vv. 2014-2020 Huippuostajat-ohjelman avausseminaari 28.8.2013 Eija Auranen, Tekes DM # 1164613 Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin EU:lta

Lisätiedot

Turvalliset yhteiskunnat H2020 2014-2015. Timo Taskinen Pauli Stigell Tekes 27.11.2013

Turvalliset yhteiskunnat H2020 2014-2015. Timo Taskinen Pauli Stigell Tekes 27.11.2013 Turvalliset yhteiskunnat H2020 2014-2015 Timo Taskinen Pauli Stigell Tekes 27.11.2013 Turvallisuuden tutkimusta I Huipputason tiede 1. Euroopan tutkimusneuvosto (ERC): tutkimus tieteen eturintamassa 2.

Lisätiedot

H2020-vaikutteet 7.puiteohjelman ensi syksyn hauissa

H2020-vaikutteet 7.puiteohjelman ensi syksyn hauissa Silta kohti Horisonttia: H2020-vaikutteet 7.puiteohjelman ensi syksyn hauissa Maija Hakkarainen Tekes, EU:n tutkimus- ja innovaatio-ohjelmat (EUTI) sähköposti: maija.hakkarainen(at)tekes.fi; p. 010 605

Lisätiedot

SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013)

SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013) Raportin toteuttanut: NAG Partners SUOMALAISET JA EU:N TUTKIMUKSEN SEITSEMÄS PUITEOHJELMA (2007-2013) Euroopan komissio on tilastoinut lokakuun 18. päivään 2012 mennessä 347 hakukierroksen osallistujat.

Lisätiedot

Kuinka hyödynnän EU-rahoitusta yrityksen kehittämisessä

Kuinka hyödynnän EU-rahoitusta yrityksen kehittämisessä Kuinka hyödynnän EU-rahoitusta yrityksen kehittämisessä 18.4.2013 Jukka Hellgren Culmentor EU-hankkeiden ja rahoituksen asiantuntija 2001: Ohjelmisto Reportronic - Projektien ja -salkkujen hallinnon ja

Lisätiedot

Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015

Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015 Pk-instrumentti: Mitä komissio haluaa? Elina Holmberg EUTI, Tekes 3.6.2015 Komissio haluaa löytää kasvuhaluiset ja -kykyiset pk-yritykset ja auttaa niitä nopeampaan kansainväliseen kasvuun rahoituksen

Lisätiedot

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes

Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation. Copyright Tekes Tekes the Finnish Funding Agency for Technology and Innovation DM 607668 03-2011 Expertise and networks for innovations Tekes services Funding for innovative R&D and business Networking Finnish and global

Lisätiedot

Horisontti 2020 ja terveysteema bioit-toimijoille Antti Hautaniemi, NCP SUOMEN AKATEMIA

Horisontti 2020 ja terveysteema bioit-toimijoille Antti Hautaniemi, NCP SUOMEN AKATEMIA Horisontti 2020 ja terveysteema bioit-toimijoille 31.10.2014 Antti Hautaniemi, NCP 1 I Excellent Science II Industrial Leadership III Societal Challenges 7,4 b 1. European Research Council (ERC): frontier

Lisätiedot

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne

Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa. Tilanne Suomi EU:n 7. puiteohjelmassa Tilanne 19.6.2012 Suomen avainluvut 7. puiteohjelmassa Varmistunut rahoitus 558 M Suomalaisille osallistujille varmistunut rahoitus. Osallistumiset 1 687 Suomalaisten osallistumisten

Lisätiedot

* Maria Oksa 4.11.2014

* Maria Oksa 4.11.2014 Maria Oksa 4.11.2014 Horisontti 2020 *EU:n tähänastisesti suurin tutkimuksen ja innovoinnin ohjelma, budjetti 79 mrd. euroa *Kolme pääpilaria: 1. Huipputason tiede 2. Teollisuuden johtoasema 3. Yhteiskunnalliset

Lisätiedot

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa

Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Ajankohtaista Marie Curie -ohjelmassa Elina Juntunen, Suomen Akatemia Erasmus Mundus infopäivä 21.11.2011 1 23.11.2011 Muutama sana Akatemian tuesta tutkijaliikkuvuudelle Akatemian strategia ja kansainvälisen

Lisätiedot

Liikennealan ajankohtaiset TKI-rahoitusinstrumentit

Liikennealan ajankohtaiset TKI-rahoitusinstrumentit Finnish Transport Research and Innovation Partnership Liikennealan ajankohtaiset TKI-rahoitusinstrumentit Jouni Wallander Fintripin vt. projektipäällikkö Innosto Oy Fintrip-seminaari 11.6.2014 LVM, Helsinki

Lisätiedot

Suomen Akatemian NCP-toiminta ja vaikuttaminen työohjelmiin

Suomen Akatemian NCP-toiminta ja vaikuttaminen työohjelmiin Suomen Akatemian NCP-toiminta ja vaikuttaminen työohjelmiin LYNET-vierailu 15.8.2016 Johanna Hakala 1 Akatemian strategia kv. näkökulma Kansainvälisyys on oleellinen osa laadukasta tutkimusta; laadun,

Lisätiedot

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma

EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma EU:n tutkimuksen ja innovoinnin puiteohjelma Mikä? Kenelle? Horisontti 2020 Kohti innovaatiounionia Horisontti 2020 on EU:n tutkimuksen ja innovoinnin vuoteen 2020 ulottuva puiteohjelma. Sen avulla kehitetään

Lisätiedot

Horisontti 2020 konsortiohankkeet yrityksille, Outotecin kokemuksia

Horisontti 2020 konsortiohankkeet yrityksille, Outotecin kokemuksia Horisontti 2020 konsortiohankkeet yrityksille, Outotecin kokemuksia Asmo Vartiainen Horisontti2020 infotilaisuus yrityksille Oulu, 26.1.2016 Outotec prosessiteknologiayritys Maailmanlaajuinen toiminta

Lisätiedot

Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet

Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Yliopistot ja puiteohjelmarahoituksen houkutus ja haasteet Marja Nykänen Suomen EU-T&K-sihteeristö 23.8.2010 Perustietoa 7PO:sta: Suomen EU-T&K- sihteeristö ELY-keskusten Eurooppa- yhteyshenkilöt + EEN-verkosto

Lisätiedot

Karin Wikman Kehityspäällikkö, Tekes

Karin Wikman Kehityspäällikkö, Tekes Karin Wikman Kehityspäällikkö, Tekes 7. puiteohjelma ja CIP? 7. puiteohjelmassa (54 mrd) tutkimus ja kehittäminen CIP ohjelmassa (4 mrd Competitiveness and Innovation Programme) markkinaverifikaatiot,

Lisätiedot

EU rahoitus ja (pk-)yritykset. Tero Piispanen, Turku Science Park Oy

EU rahoitus ja (pk-)yritykset. Tero Piispanen, Turku Science Park Oy EU rahoitus ja (pk-)yritykset Tero Piispanen, Turku Science Park Oy 14.1.2014 EU:n kädenojennus pk-yrityksille - only 22% of SMEs participating in EU programs are strategic innovators - The SME Instrument:

Lisätiedot

Space for work, meetings and events. Expert Services for knowledge intensive and growth oriented SME s

Space for work, meetings and events. Expert Services for knowledge intensive and growth oriented SME s Success from innovations Terttu Kinnunen OSKE Energy Technology Cluster Joensuu Science Park Ltd. Länsikatu 15 80110 Joensuu terttu.kinnunen@carelian.fi 1 Space for work, meetings and events Expert Services

Lisätiedot

EU:n haut ja rahoitusinstrumentit. Elina Holmberg, Tekes EVE Business Breakfast,

EU:n haut ja rahoitusinstrumentit. Elina Holmberg, Tekes EVE Business Breakfast, EU:n haut ja rahoitusinstrumentit Elina Holmberg, Tekes EVE Business Breakfast, 30.9.2015 Miten EU toimii? EU:n budjetti Hallinnoidaan Suomesta: mm. rakennerahastot, maatalouden tuki ym. Hallinnoidaan

Lisätiedot

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset

Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen. Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Tekesin rahoituspalvelut kasvuun ja kansainvälistymiseen Eeva Salminen Palvelujohtaja Startup-yritykset Sisältö - Kasvu & kansainvälistyminen - Rahoituspalvelut - Verkostopalvelut - Ajankohtaista 10-2015

Lisätiedot

EU:n suorat rahoitusmahdollisuudet 2014-2020 raaka-aineet ja vesi. Sointu Räisänen Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto 24.1.2014

EU:n suorat rahoitusmahdollisuudet 2014-2020 raaka-aineet ja vesi. Sointu Räisänen Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto 24.1.2014 EU:n suorat rahoitusmahdollisuudet 2014-2020 raaka-aineet ja vesi Sointu Räisänen Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimisto 24.1.2014 Suoraan komissiosta myönnettävät erillisrahastot teemoittain: Työllisyys Työllisyyttä

Lisätiedot

350 M ,85*

350 M ,85* 24.10.2016 Tiedot pohjautuvat Euroopan komission 30.9.2016 päivättyyn hanketietokantaan Suomen avainluvut: 350 M 822 12,85* 580 281 140 60 Suomalaisille osallistujille varmistunut rahoitus Suomalaisten

Lisätiedot

Kyberturvallisuus Horisontti 2020 ohjelmassa

Kyberturvallisuus Horisontti 2020 ohjelmassa Kyberturvallisuus Horisontti 2020 ohjelmassa Timo Taskinen Tekes Keski-Suomen ELY-keskus 1205918 19.11.2013 Rahoitusta tutkimukseen ja innovointiin EU:lta rahoitusta Euroopassa pääsääntöisesti kansainvälisenä

Lisätiedot

Tekesin rahoitusmahdollisuudet. Pitääkö kääntää katseet Brysseliin? Jarkko Piirto, Tekes 22.10.2015

Tekesin rahoitusmahdollisuudet. Pitääkö kääntää katseet Brysseliin? Jarkko Piirto, Tekes 22.10.2015 Tekesin rahoitusmahdollisuudet Pitääkö kääntää katseet Brysseliin? Jarkko Piirto, Tekes 22.10.2015 Looking for new visions DM 1242635 Tekes is the game builder in the innovation ecosystem OUR TARGET Competitive

Lisätiedot

Suomalaiset yhteyshenkilöt seitsemännessä puiteohjelmassa

Suomalaiset yhteyshenkilöt seitsemännessä puiteohjelmassa Suomalaiset yhteyshenkilöt seitsemännessä puiteohjelmassa Kansallinen yhteyshenkilöverkosto auttaa suomalaisia saamaan tietoa seitsemännestä puiteohjelmasta. Verkostoon kuuluu ihmisiä useista eri organisaatioista

Lisätiedot

PK-INSTRUMENTTI: ARVIOIJAN NÄKÖKULMA FACULTY OF TECHNOLOGY

PK-INSTRUMENTTI: ARVIOIJAN NÄKÖKULMA FACULTY OF TECHNOLOGY PK-INSTRUMENTTI: ARVIOIJAN NÄKÖKULMA Yleistä arvioinnista - Etäarviointi - sähköpostilla tieto hakemuksesta (Cut-off päivän jälkeen) - Järjestelmästä luetaan lyhennelmä (abstract), perustiedot hakijoista,

Lisätiedot

Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen

Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen Kansalliset ja EU-ohjelmat apuna tiedonvälityksen kehittämiseen Älyliikennettä maalle, merelle ja solmupisteisiin 26.3.2013 LVM, Helsinki Riitta Pöntynen SPC Finland Eurooppalainen liikenneverkko TEN-T

Lisätiedot

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille

Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille Tekesin rahoitus yrityksille ja tutkimusorganisaatioille DM 1506263 10-2015 Mitä Team Finland tarjoaa yritykselle? Team Finland edistää suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Tietoa, työkaluja,

Lisätiedot

Yhteiskunta- ja humanistiset tieteet (SSH) 7. puiteohjelman syksyn 2011 haku Vuoden 2012 työohjelma

Yhteiskunta- ja humanistiset tieteet (SSH) 7. puiteohjelman syksyn 2011 haku Vuoden 2012 työohjelma Yhteiskunta- ja humanistiset tieteet (SSH) 7. puiteohjelman syksyn 2011 haku Vuoden 2012 työohjelma Yleisiä huomioita 2012 SSH-työohjelmasta Kohdennettu erityisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisemiseksi.

Lisätiedot

EU-HANKEAKTIVOINTI PK-YRITYKSILLE OULUN SEUDULLA. Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan kehittämispäivät 18.1.

EU-HANKEAKTIVOINTI PK-YRITYKSILLE OULUN SEUDULLA. Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan kehittämispäivät 18.1. EU-HANKEAKTIVOINTI PK-YRITYKSILLE OULUN SEUDULLA Lapin korkeakoulukonsernin kansainvälisen hanketoiminnan kehittämispäivät 18.1.2012 Teija Kekonen Iin Micropolis Oy Micropolis Oy Uusiutuvan energia- ja

Lisätiedot

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut ja tuki kansainväliselle hanketoiminnalle. Janika Luukinen ja Sointu Räisänen

Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut ja tuki kansainväliselle hanketoiminnalle. Janika Luukinen ja Sointu Räisänen Itä- ja Pohjois-Suomen EU-toimiston palvelut ja tuki kansainväliselle hanketoiminnalle Janika Luukinen ja Sointu Räisänen Taustaa Vuoden 2013 alusta Itä- ja Pohjois-Suomi yhdistivät EU-edunvalvontansa

Lisätiedot

Suomalaisen EU-t&i-tukiverkoston kehittäminen Tutkimuspalvelupäivät Oulu, 30.8.2012 Marja-Leena Tolonen, Tekes /TEM

Suomalaisen EU-t&i-tukiverkoston kehittäminen Tutkimuspalvelupäivät Oulu, 30.8.2012 Marja-Leena Tolonen, Tekes /TEM Suomalaisen EU-t&i-tukiverkoston kehittäminen Tutkimuspalvelupäivät Oulu, 30.8.2012 Marja-Leena Tolonen, Tekes /TEM Horisontti 2020:een liittyvän kansallisen toimijaverkoston kehittäminen ja uudistaminen

Lisätiedot

Maakunnallinen TKIkehittäminen. TKI-foorumi 15.10.2015 Satakuntaliitto

Maakunnallinen TKIkehittäminen. TKI-foorumi 15.10.2015 Satakuntaliitto Maakunnallinen TKIkehittäminen TKI-foorumi 15.10.2015 Satakuntaliitto Maakuntaohjelma 2014-2017 TL1 Kannustavaa yhteisöllisyyttä Satakuntalaiset kouluttautuvat, käyvät töissä tai toimivat yrittäjinä. P1

Lisätiedot

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives

Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives Sulautettu tietotekniikka 2007 2013 Ubiquitous Real World Real Time for First Lives Jari Ikonen 16.10.2012 Ubicom sulautettu tietotekniikka Ubicom - Sulautettu tietotekniikka -ohjelma Alkoi vuonna 2007

Lisätiedot

Sanapilvi laadittu suomalaisten Horisontti 2020 -osallistujien hankkeiden yleisimpien hakusanojen perusteella

Sanapilvi laadittu suomalaisten Horisontti 2020 -osallistujien hankkeiden yleisimpien hakusanojen perusteella Sanapilvi laadittu suomalaisten Horisontti 2020 -osallistujien hankkeiden yleisimpien hakusanojen perusteella Väliraportti ajanjaksolta 1.1.2014-30.10.2015 EU:n tutkimuksen ja innovoinnin Horisontti 2020

Lisätiedot

Tiede yhteiskunnassa ohjelman 2013 haku

Tiede yhteiskunnassa ohjelman 2013 haku Tiede yhteiskunnassa ohjelman 2013 haku 7. Puiteohjelman infopäivä, Messukeskus 4.9.2012 Risto Alatarvas 2 Tiede yhteiskunnassa -hankkeiden suomalaiset osallistumiset, koordinointi ja rahoitus sekä hakemusten

Lisätiedot

Turvallisuus-ohjelma Kansainvälistä liiketoimintaa turvallisuusratkaisuista

Turvallisuus-ohjelma Kansainvälistä liiketoimintaa turvallisuusratkaisuista Turvallisuus-ohjelma Kansainvälistä liiketoimintaa turvallisuusratkaisuista Tietoisku Kansallisessa turvallisuustutkimuksen päivässä 10.6.2010 Suvi Sundquist Ohjelman päällikkö Suomalaiset EU:n 7. puiteohjelmassaa

Lisätiedot

Satakunnan TKI-toiminta

Satakunnan TKI-toiminta Satakunnan TKI-toiminta Lähtökohtia: TKI-toiminnan kohdentaminen, TKI-yhteistyö Ennakointi Maakuntaohjelma: painopisteet, älykäs erikoistuminen Rakennerahasto-ohjelma INKA-ohjelma (Tekes) Muut ohjelmat

Lisätiedot

Rahoituslähteet, EU. Ajankohtaiset asiat Kuopio 27.9.2013

Rahoituslähteet, EU. Ajankohtaiset asiat Kuopio 27.9.2013 Rahoituslähteet, EU Ajankohtaiset asiat Kuopio 27.9.2013 27.9.2013 Ulkopuolisen rahoituksen koordinointi Ulkopuolisen rahoituksen hyödyntämistä lisättävä Hankkeita ei pääsääntöisesti toteuteta ministeriöstä,

Lisätiedot

EU:N OA- VAATIMUKSET (HORISONTTI 2020) OPENAIRE2020:N GOLD OA PILOTTI OA-REMIX 8.5.2015 KIMMO KOSKINEN

EU:N OA- VAATIMUKSET (HORISONTTI 2020) OPENAIRE2020:N GOLD OA PILOTTI OA-REMIX 8.5.2015 KIMMO KOSKINEN EU:N OA- VAATIMUKSET (HORISONTTI 2020) OPENAIRE2020:N GOLD OA PILOTTI OA-REMIX 8.5.2015 KIMMO KOSKINEN ESITYKSEN SISÄLTÖ PERUSTELUJA AVOIMUUDELLE EU:N OA-VAATIMUKSET KULTAINEN OA AVOIMEN TUTKIMUSDATAN

Lisätiedot

Osaamisen kaupallistaminen julkisella sektorilla. 20.11.2013, Isto Vanhamäki

Osaamisen kaupallistaminen julkisella sektorilla. 20.11.2013, Isto Vanhamäki Osaamisen kaupallistaminen julkisella sektorilla 20.11.2013, Isto Vanhamäki Hyvinvointi tulee palveluista eikä teollisuudesta - EVA-raportti: Palvelujen Suomi (2010) - Koulutuksen ja tutkimuksen painopisteet

Lisätiedot

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat

OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat OIA on yhteistyösopimus, jonka sisältönä ovat Innovaatiotoimintaa tukevien yhteistyörakenteiden kehittäminen Innovaatiokeskusten vahvistaminen ja kansainvälistäminen Oulun kaupungin roolin vahvistaminen

Lisätiedot

SUOMALAISET JA HORISONTTI 2020 -OHJELMA

SUOMALAISET JA HORISONTTI 2020 -OHJELMA 20.4.2015 SUOMALAISET JA HORISONTTI 2020 -OHJELMA Tiedot perustuvat Euroopan komission 25.2.2015 päivättyyn tietokantaan hakemuksista ja hankkeista. Hakemustietokanta sisältää noin 85 % vuoden 2014 hauista.

Lisätiedot

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa

Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Energia- ja ympäristötutkimuksen rahoitusmahdollisuudet tiukentuvan talouden Euroopassa Eikka Kosonen Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö 7.2.2012 Eurooppa tarvitsee tutkimusta ja innovointia

Lisätiedot

EVE-Electric Vehicle Systems 2011-2015 Programme status

EVE-Electric Vehicle Systems 2011-2015 Programme status EVE-Electric Vehicle Systems 2011-2015 Programme status ECV national seminar 24.9.2014 Martti Korkiakoski Tekes EVE Electric Vehicle Systems 2011-2015 Need Innovations for new businesses in the growing

Lisätiedot

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Web: www.cyberfinland.fi

- ai miten niin? Twitter: @CyberFinland Web: www.cyberfinland.fi - ai miten niin? Kyberturvallisuus - miksi ihmeessä? Kyberrikollisuus Kyberrikollisuudessa vuotuisesti liikkuvan rahan määrä on ylittänyt huumausainerikollisuudessa vuotuisesti liikkuvan rahan määrän.

Lisätiedot

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015

Digi Roadshow Tekes rahoitus. Aki Ylönen 15.4.2015 Digi Roadshow Tekes rahoitus Aki Ylönen 15.4.2015 Digitaalista liiketoimintaa -haku Rahoitusta ja asiantuntijapalveluja digitaalisen liiketoiminnan ja sen edellytysten kehittämiseen Erityisesti kansainvälistymistä

Lisätiedot

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus

Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus 19.4.2016 Raija Partanen Keski-Suomi ja kansainvälinen hankerahoitus 19.4.2016 1 KESKI-SUOMEN KANNALTA TÄRKEIMMÄT RAHOITUSOHJELMAT Itämeri-ohjelma (Interreg Baltic Sea Programme) Pohjoinen periferia ja

Lisätiedot