Weißenberger lähdössä rullaamaan sirpalesuojasta Alakurtin lankutettua rullaustietä myöten.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Weißenberger lähdössä rullaamaan sirpalesuojasta Alakurtin lankutettua rullaustietä myöten."

Transkriptio

1 tillä vastustajan Vajenkan kentälle. Sen jälkeen kun pari III/JG 5:n konetta oli tehnyt jo startissa kaputin, alkoi koko yritys epäsuotuisten tähtien alla. 21 Kun osastomme läheni maalia, niin venäläishävittäjät jo odottelivat sitä. Seuranneessa ilmataistelussa kaksi ohjaajaa ammuttiin alas ja kaksi muuta palasi pahoin vaurioituneilla koneillaan takaisin Petsamoon. 22 Toinen alasammutuista pystyi murtautumaan hyppynsä jälkeen omalle puolelle, toinen jäi kadoksiin. Kadonnut oli eräs ässälentueen ässä, ritariristin kantaja ylivääpeli Rudolf Rudi Müller. Ennen alasampumistaan oli pidetty, hauska ja seurallinen Rudi Müller saavuttanut 94 vahvistettua ilmavoittoa. Tuskin kenenkään toisen kohtalosta, ainakaan meidän keskuudessamme, keskusteltiin enemmän kuin siitä, mitä Müllerille tapahtui tultuaan pudotetuksi. Varmaa on, että hän pystyi tekemään keltaisella 3:llaan vielä pakkolaskun erään järven jäälle lähelle Murmanskia. Edelleen voitiin todeta, että hän pisti jalkaansa koneessa pakattuna olleet taitettavat sukset. Niillä kovakuntoinen Rudi Müller hiihti vielä kaksikymmentä kilometriä rintamalinjan suuntaan ennen kuin venäläiset ottivat hänet vangiksi ja pistivät johonkin pelättyyn leiriinsä. Niissä vallitsevista olosuhteista olimme kuulleet yhtä ja toista, täyden totuuden kuulimme vasta paljon myöhemmin. Haavoittuneet eivät juuri saaneet lääkintähuoltoa, majoitus- ja käymäläolot ihmisarvoa alentavia, näl Bf 109 F-4, WNr. 7439, III/JG 5; 70 %:n starttivaurio Petsamossa; Bf 109 F-4, WNr. 7606, III/JG 5; kuten edellä, 20 %; Bf 109 F-4, WNr. 7632, III/JG 5; kuten edellä, 15 %:n vaurio. Luutnantti Theo Weißenberger Bf 109 G-2 -koneessa lennolle lähdössä. Mekaanikko tarjoaa päähän radiopäähinettä eli huuvaa. Weißenberger lähdössä rullaamaan sirpalesuojasta Alakurtin lankutettua rullaustietä myöten. kää, valvottamista loppumattomat kuulustelut, uhkailut ja jopa hakkaamiset kuuluivat päiväjärjestykseen. Punaisen paronin ajat, jolloin ilmojen ritarit vielä vastavuoroisesti kunnioittivat toisiaan ja kohtelivat alasammuttua vastustajaa kunnioittavasti, olivat menneet aikapäiviä sitten. 23 Mieluummin olen pohtimatta kuinka venäläiset kohtelivat Rudi Mülleriä, etenkin kun hän oli ylpeä pudotustilastostaan ja se oli vastustajan silmään ottavasti merkitty hänen koneensa pyrstöön. Joka tapauksessa kerrottiin, että venäläiset olisivat niin kauan käsitelleet Bf 109 F-4, WNr. 8659, III/JG 5, 55 %:n laskuvaurio Petsamossa; Bf 109 G-2, WNr , keltainen 3, 6./JG 5; Hurricane ampui alas 6 kilometriä kaakkoon Maljavrista, Ofw. Rudolf Müller vangiksi pakkolaskun jälkeen. 23 Vastaavasti voi sanoa Rune Rautiolta saatuna tietona, että tiettävästi ainuttakaan pohjoisessa sotavangiksi saatua venäläislentäjää ei löydetty hengissä sodan päättyessä, ilmeisesti Gestapo murhasi heidät (suom. huom.)

2 Oikealla alikersantti Oskar Günthroth ja vasemmalla luutnantti Fritz König, joka myöhemmin osallistui 1./SG 5:n ohjaajana Osasto Kuhlmeyn mukana Kannaksen taisteluihin. Bf 109 G-2:n edessä on 6./JG 5:n ässiä Alakurtissa keväällä 1943, vasemmalta Theo Weißenberger, Heinrich Ehrler ja Rudi Müller. Kuva on ilmeisesti otettu vähän ennen Müllerin pakkolaskua venäläisten vangiksi 19. huhtikuuta. Hän oli saavuttava vain kolme pudotusta tästä kuvanottohetkestä eteenpäin. Walter Schuck ja hänen aika usein lentämänsä Bf 109 F-4 keltainen 9. Koneesta on lumisohjon kertymisen takia poistettu telinevarsista laskutelineiden luukut. Schuck keltaisen 9:n tähtäimen takana. Kuvasta saa hyvän käsityksen Messerschmitt Bf 109:n ohjaamon tilavuudesta

3 Samat ässät uudestaan, vasemmalta: Döbrich, Weißenberger, Ehrler, Müller ja Brunner. Noin kuukauden sisään poistui joukosta Müller ja Brunner, Döbrich puolestaan lensi vielä nelisen kuukautta ennen kuin tuli lopullisesti alasammutuksi. Ässälentue 6./JG 5:n ilmavoittotilastoa huhtikuulta 1943, taulukko numero viisi. Viereinen sivu: Luftflotte Nord (Pohjoinen ilma-armeija) oli 5. ilma-armeijan aikakauslehti, jossa tässä esitellään ässät ja heidän ilmavoittolukunsa: Ehrler 83, Müller 91, Döbrich 52 ja Brunner

4 Mülleriä, kunnes hän olisi ilmaissut kaikki suunnitelmanmukaiset sotalentomme. Näitä huhuja ruokki se, kun venäläiset äkkiä tiesivät tarkoin reittimme kullekin maalille, vaikka lensimmekin harhautusliikkeitä. Se, että nämä venäläisten tiedot olivat lähtöisin venäläisten jo käyttöön ottamilta, mutta meiltä pimentoon jääneiltä tutka-asemilta, pistäköön häpeämään kaikki ne, jotka ovat epäilleet Rudi Müllerin lojaalisuutta. Toinen huhu kertoi, että venäläiset olisivat aivopesseet hänet ja siinä määrin käännyttäneet, että hän olisi toiminut lennonopettajana vanhoille päivilleen. Kaikki nämä huhut voi huoleti heittää sikseen tyhmyyksinä. Olkoonkin, ettei hänen kohtaloaan ikinä saada täysin selvitettyä, saattavat Punaisen Ristin etsintäpalvelun tutkimukset osua lähimmäksi totuutta. Rudi Müllerin äidille ilmoitettiin kuusikymmentäluvulla Saksan Punaisesta Rististä, että Teidän poikanne kuoli 21. lokakuuta 1943 eräässä venäläisleirissä. Huhtikuun lopussa venäläisten ilmahyökkäys yllätti kenttämme. Il-2:ien pudottamat pommit osuivat erääseen huoltohalliin, joka paloi maan tasalle. Pari tuntia myöhemmin sai lentueemme tehtävän suojata Ju 88 -pommikoneita niiden reitillä Murmanskiin. Ässälentue oli startannut jo ennen meitä ryhtyäkseen vapaaseen metsästykseen ja pitääkseen ilmatilan meille vapaana. Taas kerran venäläiset olivat tutkiensa avulla valmistautuneet ilmaantumiseemme. Vääpeli Erwin Fahldieck, Rudi Müllerin aiempi siipimies 6. lentueesta ammuttiin Murmanskissa alas keltaisine 2:neen. Hän pystyi vielä hyppäämään, ja oletimme, että molemmat tapasivat jälleen vankeudessa. 24 Ylivääpeli Rudolf Rudi Müller, pohjoisen ensimmäinen suuri ässä. Ritariristi myönnettiin 19. kesäkuuta 1942 neljänkymmenenyhden ilmavoiton perusteella. Rudi Müllerin Bf 109 F-4 keltainen 3 kupeessaan hänen henkilökohtainen tunnuksensa Kissimirri ja vaikuttava ilmavoittotilasto saman koneen sivuperäsimessä Bf 109 G-2, WNr , keltainen 2, 6./JG 5; ammuttiin alas Murmanskissa, Fw. Erwin Fahldieck hyppäsi varjolla (vangiksi)

5 Luftflotte 5:n eli 5. ilma-armeijan komentaja kenraalieversti Hans-Jürgen Stumpff vierailemassa Kirkkoniemessä 19. kesäkuuta 1942, jolloin hän luovutti Fw. Rudolf Müllerille ritariristin. Taustalla on Bf 110 LN+NR koekäytettävänä. (via Peter Petrick) Varhainen Bf 109 F ja myöhäinen Bf 109 E Norjan länsirannikon jollakin kentällä. (Helmut Dölling) Näkymä Kirkkoniemen kentän laitamilta kesäkuussa 1942, jolloin tämä ilmeinen Bf 110 E-2 oli hankkiutunut poistokuntoon. Tähän aikaan Bf 110 F-2 oli tullut Mäyräkoiralentueen valtakalustoksi. (via Peter Petrick) Bf 109 E:n voimalaite Mercedes- Benz DB 601 huoltotoimenpiteiden kohteena. (Helmut Dölling)

6 Kaukotiedustelulaivue 124:n 1. lentueen [1.(F)/124] Junkers Ju 88 A-4:n tai D-1:n moottorit käydä jyristelevät Kirkkoniemen kentällä koneen rullatessa. (via Hannu Valtonen) Kuvassa ilmailee todennäköisimmin 1.(F)/124:n tiedustelu-messerschmitt ja melkoisen varmasti keväällä Kolme ensimmäistä Bf 109 G-4/R3 -konetta tuli tälle yksikölle huhtikuussa ja kaksi Bf 109 G-2:ta seuraavassa kuussa. (Walter Heuberger) Aikaista valmistussarjaa oleva Messerschmitt Bf 110, tunnus LN+JR, lennolla karulla Norjan rannikolla. (via Hannu Valtonen)

7 Messerschmitt Bf 109 E-7 valkea 6 Alikersantti Walter Schuck, 7./JG 5, Petsamo, kevät 1942 Kjetil Åkra Tällä koneella Walter Schuck saavutti ensimmäisen ilmavoittonsa 15. toukokuuta Messerschmitt Bf 109 G-6 keltainen 10 Ylivääpeli Walter Schuck, 9./JG 5, Petsamo, kesä 1944 Kjetil Åkra Tällä koneella Walter Schuck saavutti 12 ilmavoittoa yhdessä päivässä. North-American P-51 D Mustang Josephine Luutnantti Joseph A. Peterburs, 55th Fighter Squadron, 20th Fighter Group, Kings Cliffe, Englanti John R. Doughty, Jr. Tällä koneella Joseph Peterburs 10. huhtikuuta 1945 ampui alas yliluutnantti Walter Schuckin ohjaaman Messerschmitt Me 262 -hävittäjän. Messerschmitt Bf 109 F-4 keltainen 9 Vääpeli Walter Schuck, 9./JG 5, Petsamo, kevät 1943 Kjetil Åkra

syyskuuta takaisin kaksitoistaseni, joka joutui hieman ammuskelun kohteeksi ja oli pari päivää korjauksessa. Siirsin sen Pultavaan, sitten toisella

syyskuuta takaisin kaksitoistaseni, joka joutui hieman ammuskelun kohteeksi ja oli pari päivää korjauksessa. Siirsin sen Pultavaan, sitten toisella horn 42, silloin vielä kapteeni, oli ilmassa ja alkoi ykskaks kiroilla kauheasti itäpreussiksi. Erityisesti jäi mieleen: Helvetin hullu, nyt minun on tehtävä mahalasku! Luulisin että Airacobra osui häneen.

Lisätiedot

Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA

Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA Bf 109 G-2 1/72 18 MERSU MESSERSCHMITT BF 109 G SUOMEN ILMAVOIMISSA G-6 G-6/R6 G-6ZY G-6 G-6AS 1/48 KEHITYS 25 ITÄINEN SUOMENLAHTI LeLv 34 aloitti sotalentonsa Mersuilla maaliskuun 16. päivänä, kun 2.

Lisätiedot

Kokoelmat kertovat 9/2013: Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan albumit

Kokoelmat kertovat 9/2013: Mannerheim-ristin ritari, evl. Olli Puhakan albumit Teksti ja taitto: tutk. Tapio Juutinen, Arkistokuvat: Olli Puhakan kokoelma ds Lentolaivue 26:n 3. lentueen päällikkö luutnantti Risto Puhakka Fiat G.50 -hävittäjän ohjaamossa jatkosodan alussa, mahdollisesti

Lisätiedot

Eisernes Kreutz. Rautaristin suunittelija Karl Friedrich Schinkel

Eisernes Kreutz. Rautaristin suunittelija Karl Friedrich Schinkel Eisernes Kreutz Rautaristin synty ulottuu vuoteen 1813, jolloin Preussi keisari Friedrich Wilhelm III:n johdolla julisti sodan Ranskalle 13.maaliskuuta. Ristin suunnitteli arkkitehti Karl Schinkel ja se

Lisätiedot

Ilmavoimat iskee. Carl-Fredrik Geust, dipl.ins. Suomen Sotahistoriallisen Seuran hallituksen jäsen 23.11.2011

Ilmavoimat iskee. Carl-Fredrik Geust, dipl.ins. Suomen Sotahistoriallisen Seuran hallituksen jäsen 23.11.2011 Ilmavoimat iskee Carl-Fredrik Geust, dipl.ins. Suomen Sotahistoriallisen Seuran hallituksen jäsen 23.11.2011 Joroisten lentokenttä 3./LeLv 26:n Fiat-ohjaajia: kers I. Pöysti, ylik O. Paronen, vääp V.

Lisätiedot

Ilmavoimien Mannerheim-ristin ritarit

Ilmavoimien Mannerheim-ristin ritarit Ilmavoimien Mannerheim-ristin ritarit Vuonna 1940 perustettu Mannerheim-risti on arvostetuin suomalainen sotilasansioista myönnetty kunniamerkki. Mannerheim-ristin ritareiksi nimitettiin jatkosodan aikana

Lisätiedot

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto

KESKUSTELUJA KELASSA. Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto KESKUSTELUJA KELASSA Kansalaisopistot kotouttamisen tukena hanke/opetushallitus 2007 2008 Kuopion kansalaisopisto Materiaalin tekijät: Teksti: Mirja Manninen Ulkoasu/muokkaus: Sari Pajarinen Piirroskuvat:

Lisätiedot

Utti 6.1.1940. Venäläisen pommikonelaivueen tuho loppiaisena 1940

Utti 6.1.1940. Venäläisen pommikonelaivueen tuho loppiaisena 1940 Utti 6.1.1940 Venäläisen pommikonelaivueen tuho loppiaisena 1940 Talvisota syttyy 30.11.1939 Neuvostoliiton lentojoukkojen konemäärät Suomen rintamalla sodan alussa: 970 pommikonetta 1030 hävittäjäkonetta

Lisätiedot

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut

Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 (4. ja 5. luokka) yhteistyössä Pakilan ala-asteen kanssa Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 6 NIMI LUOKKA Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka)

Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 (4. ja 5. luokka) Kenguru 2013 Ecolier sivu 1 / 8 3 pistettä 1. Missä kuviossa mustia kenguruita on enemmän kuin valkoisia kenguruita? Kuvassa D on 5 mustaa kengurua ja 4 valkoista. 2. Nelli haluaa rakentaa samanlaisen

Lisätiedot

Luutnantti Heinz Lange samoin Hopstenissa. Siivekäs puukenkä oli 1./JG 21:n tunnus.

Luutnantti Heinz Lange samoin Hopstenissa. Siivekäs puukenkä oli 1./JG 21:n tunnus. 106 Yliluutnantti Scholzin lentueen mekaanikot Hopstenin lentokentällä marraskuussa 1939. Luutnantti Heinz Lange samoin Hopstenissa. Siivekäs puukenkä oli 1./JG 21:n tunnus. ILMASOTAA LÄNNESSÄ 113 I/JG

Lisätiedot

20 BREWSTER MODEL 239 SUOMEN ILMAVOIMISSA

20 BREWSTER MODEL 239 SUOMEN ILMAVOIMISSA BW-363 kokoonpanon lopputarkastuksessa Trollhättanissa. Vielä puuttuu spinnerin paikalleen asettaminen. (Ilmavoimamuseo) BW-359 odottelee Trollhättanissa starttia Suomeen, joka tapahtui 21.3.40. 20 BREWSTER

Lisätiedot

KAHDEKSAS LUKU VETÄYTYMINEN

KAHDEKSAS LUKU VETÄYTYMINEN KAHDEKSAS LUKU VETÄYTYMINEN Jungklausen on käyttänyt pommien ja polttoaineen viimeisetkin varastot ja palaa rykmentin yhteyteen. Hän on täyttänyt tehtävänsä erityisen vaikeissa oloissa erinomaisesti. Mutta

Lisätiedot

vastustaja ilmavoimansa. Näin syntyi seuraavana päivänä kiivas ilmataistelu, josta pelkästään Lothar von Jansonin I laivue ilmoitti 39 pudotusta.

vastustaja ilmavoimansa. Näin syntyi seuraavana päivänä kiivas ilmataistelu, josta pelkästään Lothar von Jansonin I laivue ilmoitti 39 pudotusta. RANSKASSA Saksan maavoimat oli jaettu Ranskan sotaretkeä varten kolmeen armeijaryhmään pitkin länsirajaa. Niistä molempien pohjoisten piti hyökätä kahdessa vaiheessa, kun eteläisin jäi valmiuteen. Armeijaryhmä

Lisätiedot

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa

Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Kuka tekee arjen valinnat? Hyvää ikää kaikille seminaari Seinäjoki 18.9.2014 autismikuntoutusohjaaja Sanna Laitamaa Erityistarpeita vai ihan vaan perusjuttuja? Usein puhutaan autismin kirjon ihmisten kohdalla,

Lisätiedot

Epäonnea Pe-2-koneiden kanssa

Epäonnea Pe-2-koneiden kanssa 39 Epäonnea Pe-2-koneiden kanssa Melkein koko seuraavan viikon vallitsi siinä määrin huono sää, että Murmanskiin suunniteltua pommitusta jouduttiin lykkäämään yhä uudelleen. Vasta huhtikuun 19. päivänä

Lisätiedot

Alasammutuksi joutuminen tundran yläpuolella raskas marssi omille linjoille

Alasammutuksi joutuminen tundran yläpuolella raskas marssi omille linjoille Alasammutuksi joutuminen tundran yläpuolella raskas marssi omille linjoille Sunnuntai, 19. heinäkuuta 1942 sunnuntai, 26. heinäkuuta 1942 Aikaisin aamupäivällä 19. heinäkuuta alikersantti Döbrich oli ajanut

Lisätiedot

Suomentajan lisäys: II/JG 52:n vahvuus marraskuussa 1943

Suomentajan lisäys: II/JG 52:n vahvuus marraskuussa 1943 MUSTALLAMERELLÄ Ja taas kerran 6. lentue siirtyi. Novo-Zaporožjen ja Federovkan jälkeen mentiin ensiksi Askania-Novan kentälle. Venäläinen ahdisti meidät sieltä hyvin pian pois, niin että lopulta päädyimme

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

ABBEVILLEN JA SAINT-OMERIN POJAT 1942

ABBEVILLEN JA SAINT-OMERIN POJAT 1942 ABBEVILLEN JA SAINT-OMERIN POJAT 1942 Päivä Kanaalin rintamalla Ilma oli aurinkoinen ja vuodenaikaan nähden lämmin. Pitkän toimettoman ajanjakson jälkeen britit olivat vähän aikaisemmin jatkaneet rannikon

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Yhtäkkiä toinen ääni kiinnitti heidän huomionsa. Se oli laskeutuvan lentokoneen hurinaa. Storch

Yhtäkkiä toinen ääni kiinnitti heidän huomionsa. Se oli laskeutuvan lentokoneen hurinaa. Storch sivät yksinäisen Boston-pommittajan, joka veti mustaa savupilveä perässään. Grislawski pudotti sen ongelmitta ja saavutti 44. ilmavoittonsa. 219. BAD:n komentaja, eversti Ivan Batygin kuvasi tapausta raportissaan

Lisätiedot

Rikkeen edellytykset

Rikkeen edellytykset Sääntö 12 Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös Erotuomarin peruskurssi Rikkeen edellytykset 2 Seuraavien perusedellytysten tulee täyttyä, jotta rikkomusta voidaan pitää rikkeenä: pelaajan on tehtävä

Lisätiedot

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)

Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi) Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta

Lisätiedot

Miinoja Kronstadtiin pommeja Turkuun Suomen ilmavoimat välirauhan aikana

Miinoja Kronstadtiin pommeja Turkuun Suomen ilmavoimat välirauhan aikana Miinoja Kronstadtiin pommeja Turkuun Suomen ilmavoimat välirauhan aikana Carl-Fredrik Geust, dipl.ins. Suomen Sotahistoriallinen Seuran hallituksen jäsen carl.geust@pp.inet.fi Talvisodan lopputulos Neuvostoliiton

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ?

MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) MIKSI JEESUS KUOLI RISTILLÄ? 1. Kertomuksen taustatietoja a) Vieraat termit Synti on Jumalan käskyjen rikkomista. Raamattu nimittää sitä mm. laittomuudeksi,

Lisätiedot

Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä?"

Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä? Valuvatko Barentsin mahdollisuudet Lapin ohi? Mitä Suomessa pitää tehdä?" TIISTAINA 29.3.2011 klo 18:00 20:00 Arktikum-talon Polarium-salissa, (Pohjoisranta 4, Rovaniemi) Suomi ei lukeudu jäämeren rantavaltioihin,

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) minä Oppitunti 14 Persoonapronominit - Verbien taivutus (Preesens) 1 minä Minä olen. Minä laulan. Minä tanssin. Minä maalaan. Minä väritän. Minä piirrän. Minä otan. Minä myyn. Minä istun. = Olen. = Laulan.

Lisätiedot

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu

Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu Jumalallinen kevätaika on koittanut... Kiiruhda kaiken luomakunnan edessä ylistämään Jumalasi nimeä ja kaiuttamaan hänen kiitostansa, niin että kaikki luodut virvoittuisivat ja uudeksi muuttuisivat. Bahá

Lisätiedot

A* Reitinhaku Aloittelijoille

A* Reitinhaku Aloittelijoille A* Reitinhaku Aloittelijoille Alkuperäisen artikkelin kirjoittanut Patrick Lester, suomentanut Antti Veräjänkorva. Suom. huom. Tätä kääntäessäni olen pyrkinyt pitämään saman alkuperäisen tyylin ja kerronnan.

Lisätiedot

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka

Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka 3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta

Lisätiedot

Ultrakevyen lentokoneen pakkolasku Pudasjärven lentopaikalla

Ultrakevyen lentokoneen pakkolasku Pudasjärven lentopaikalla Tutkintaselostus D4/2007L Ultrakevyen lentokoneen pakkolasku Pudasjärven lentopaikalla 3.2.2007 OH-U454 Ikarus C42B Kansainvälisen siviili-ilmailun yleissopimuksen liitteen 13 (Annex 13) kohdan 3.1 mukaan

Lisätiedot

MATKAKERTOMUS KV ALKOON Kenttävartio Remu > Mäki > Alko > Viiri

MATKAKERTOMUS KV ALKOON Kenttävartio Remu > Mäki > Alko > Viiri MATKAKERTOMUS KV ALKOON Kenttävartio Remu > Mäki > Alko > Viiri Sotahistoria ja matkakertomus 14.D:n alueella Tsirkka-Kemijoen varressa olleeseen kenttävartio Alkoon, joka tunnettiin ensin nimillä Remu

Lisätiedot

Simolan pommitukset 19.-20 6. 1944 Heikki Kauranne

Simolan pommitukset 19.-20 6. 1944 Heikki Kauranne Simolan pommitukset 19.-20.6.1944 19-20 6 1944 Kannaksen alueen huolto Kaakkois-Suomen rataverkosto 1943 Simola 1939 Simolan asema 1930-luvulla Simolan asemanseutua 1930-luvulla Kaakkois-Suomen rataverkko

Lisätiedot

Harrasteilmailun turvallisuuden analysointi, lentokaudet 2012 2013. Jorma Laine

Harrasteilmailun turvallisuuden analysointi, lentokaudet 2012 2013. Jorma Laine Harrasteilmailun turvallisuuden analysointi, lentokaudet 2012 2013 Jorma Laine Oma tausta Purjelentoa vuodesta 1974, noin 2000 h Purjelennon opettaja Moottoripurjelentäjä noin 350 h Moottoripurjelennon

Lisätiedot

Kapteeni Günther Rall ja hänen vastaava mekaanikkonsa alikersantti Borgers. Günther Rall keskusteluissa vasemmalla olevan Dieter

Kapteeni Günther Rall ja hänen vastaava mekaanikkonsa alikersantti Borgers. Günther Rall keskusteluissa vasemmalla olevan Dieter Bjelaja Zerkovissa nautitaan kenttälounasta, toisena vasemmalta Gerhard Köppen, pöydän päässä takana Günther Rall, edessä oikealla Friedrich Wachowiak. Kuva kesältä 1941, jolloin III/JG 52 taisteli Mustanmeren

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas

Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible

Lisätiedot

Rikas mies, köyhä mies

Rikas mies, köyhä mies Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.

Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit. Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla

Lisätiedot

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011

Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Työssäoppimassa Sunny Beachilla Bulgariassa 12.7. 23.8.2011 Sunny Beach on upea rantalomakohde Mustanmeren rannikolla Bulgariassa. Kohde sijaitsee 30 kilometrin päässä Burgasista pohjoiseen. Sunny Beachin

Lisätiedot

Sotaa Pohjois-Vienassa

Sotaa Pohjois-Vienassa Sotaa Pohjois-Vienassa 1941-1944 Ari Raunio Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari VIENA SODASSA 17.9.2019 1 TALVISOTAA EDELTÄNEET SUUNNITELMAT - SUOMI - I vaiheessa hyökkäys Uhtualle - NL - I

Lisätiedot

Johdatus go-peliin. 25. joulukuuta 2011

Johdatus go-peliin. 25. joulukuuta 2011 Johdatus go-peliin 25. joulukuuta 2011 Tämän dokumentin tarkoitus on toimia johdatuksena go-lautapeliin. Lähestymistapamme poikkeaa tavallisista go-johdatuksista, koska tässä dokumentissa neuvotaan ensin

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

VERBIN AIKAMUODOT. Aikamuotoja on neljä: Preesens Imperfekti Perfekti Pluskvamperfekti. Verbi ilmaisee tekijän. Kuka tekee? Ketkä tekevät?

VERBIN AIKAMUODOT. Aikamuotoja on neljä: Preesens Imperfekti Perfekti Pluskvamperfekti. Verbi ilmaisee tekijän. Kuka tekee? Ketkä tekevät? Harri Laitinen VERBIN AIKAMUODOT Verbi ilmaisee tekijän. Kuka tekee? Ketkä tekevät? Verbi ilmaisee myös aikaa. Milloin jokin tekeminen tapahtuu? Aikamuotoja on neljä: Preesens Imperfekti Perfekti Pluskvamperfekti

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita

Nettiraamattu lapsille. Hyviä ja huonoja kuninkaita Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRIS- TÖALAN VALINTAKOE 2008 MATEMATIIKKA

AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRIS- TÖALAN VALINTAKOE 2008 MATEMATIIKKA AMMATTIKORKEAKOULUJEN LUONNONVARA- JA YMPÄRIS- TÖALAN VALINTAKOE 008 MATEMATIIKKA TEHTÄVIEN RATKAISUT Tehtävä. Maljakossa on 0 keltaista ja 0 punaista tulppaania, joista puutarhuriopiskelijan on määrä

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT

VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT VANHEMMAT JA RYHMÄN VASTUUHENKILÖT Välitämme ja vastaamme lapsesta, asetamme rajat Ohjaamme lapsiamme omatoimisuuteen Pyrimme kasvattamaan lapsiamme terveisiin elämäntapoihin huom! Esimerkin voima :) Tarjoamme

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen

Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

ipad MDM käyttöönotto-ohje Uudet laitteet

ipad MDM käyttöönotto-ohje Uudet laitteet ipad MDM käyttöönotto-ohje 10.9.2015 KASVO Kumppanisi tehokkaassa tieto- ja taloushallinnossa. Pyyhkäise näyttöä vasemmalta oikealle Valitse kieleksi Suomi Valitse maa tai alue Suomi Valitse Wi-Fi-verkko

Lisätiedot

Leppävaara sisällissodassa 1918

Leppävaara sisällissodassa 1918 Alberga vuosisadan alussa Albergaan kasvanut työväenasutusalue 1905 - Useita työväenliikkeen johtohenkilöitä Sirola, Wuolijoki; Salmelat, Mäkelä Albergan Työväenyhdistys perustettiin 1911 Vallityöt 1914-1917:

Lisätiedot

Simson, Jumalan vahva mies

Simson, Jumalan vahva mies Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

Seuraa huolellisesti annettuja ohjeita. Tee taitokset tarkkaan,

Seuraa huolellisesti annettuja ohjeita. Tee taitokset tarkkaan, Origami on perinteinen japanilainen paperitaittelumuoto, joka kuuluu olennaisena osana japanilaiseen kulttuuriin. Länsimaissa origami on kuitenkin suhteellisen uusi asia. Se tuli yleiseen tietoisuuteen

Lisätiedot

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.

RAHAHUUTOKAUPPA SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO HUUTOKAUPPA 07.10.2009 LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16. HNY UUTISET 3/2009 26. VUOSIKERTA RAHAHUUTOKAUPPA 163 HUUTOKAUPPA 07.10.2009 SUOMEN FILATELISTISEURAN KERHOHUONEISTO LÖNNROTINKATU 32 B, HELSINKI KOHTEET NÄHTÄVÄNÄ KLO 16.45 Kokous klo 17.15 HUUTOKAUPPA

Lisätiedot

Lentolaivue 26 Joroisissa ja Rantasalmella

Lentolaivue 26 Joroisissa ja Rantasalmella Lentolaivue 26 Joroisissa ja Rantasalmella Laivueen vahventaminen sodan ajan kokoonpanoon Lentolaivue 26 oli siirtynyt välirauhan aikana toukokuussa 1940 Utista Joroisiin. Kesäkuun 18. päivänä 1941 alkaneen

Lisätiedot

Puzzle SM 2005 15. 25.7.2005. Pistelasku

Puzzle SM 2005 15. 25.7.2005. Pistelasku Puzzle SM 005 5. 5.7.005 Pistelasku Jokaisesta oikein ratkotusta tehtävästä saa yhden () pisteen, minkä lisäksi saa yhden () bonuspisteen jokaisesta muusta ratkojasta, joka ei ole osannut ratkoa tehtävää.

Lisätiedot

KÄYTÖN JÄLKEEN HUOLEHDI, ETTÄ KAIKKI PALAUTETAAN PAIKALLEEN JA LAITTEET SAMMUTETAAN ASIANMUKAISESTI.

KÄYTÖN JÄLKEEN HUOLEHDI, ETTÄ KAIKKI PALAUTETAAN PAIKALLEEN JA LAITTEET SAMMUTETAAN ASIANMUKAISESTI. KÄYTÖN JÄLKEEN HUOLEHDI, ETTÄ KAIKKI PALAUTETAAN PAIKALLEEN JA LAITTEET SAMMUTETAAN ASIANMUKAISESTI. Sisällys 1. Perusvalaistus ja valkokangas... 1 2. Tietokone, dokumenttikamera, kevyt äänentoisto, netti

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE

PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE PYHITTÄJÄ MARIA EGYPTILÄINEN -KEPPINUKKE - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa

Lisätiedot

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva

NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva 1 NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous Aika 1.4.2008 kello 18.00 19.00 Paikka Naantalin kaupungintalo, valtuustosali Osallistujat Jäsenet: Naantali: Markku

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Viisas kuningas Salomo

Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box

Lisätiedot

Sotavainajia löydetty Taipalosta

Sotavainajia löydetty Taipalosta Väinö Valtonen Sotavainajia löydetty Taipalosta Taistelukentille on viime sodissa arvioitu jääneen ja kadonneen noin 13000 sotilasta. Etsintöihin on talkoovoimin osallistunut jopa 250 vapaaehtoista. Myös

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Cadet, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

MATEMATIIKKA 3 VIIKKOTUNTIA

MATEMATIIKKA 3 VIIKKOTUNTIA EB-TUTKINTO 010 MATEMATIIKKA 3 VIIKKOTUNTIA PÄIVÄMÄÄRÄ: 4 kesäkuuta 010 KOKEEN KESTO: 3 tuntia (180 minuuttia) SALLITUT APUVÄLINEET: Eurooppa-koulun antama taulukkovihkonen Funktiolaskin, joka ei saa olla

Lisätiedot

Tiedot: Mika Savolainen puh sähköposti: Mäkelänrantatie 4

Tiedot: Mika Savolainen puh sähköposti: Mäkelänrantatie 4 Asevelitalon Pienoismallin tarina. Lahjoitettu 7.3.1943 A.O. Pajarille Tiedot: Mika Savolainen puh. 044 5120563. sähköposti: siankarsa@outlook.com Mäkelänrantatie 4 Muistio Pajarille lahjoitetusta asevelitalon

Lisätiedot

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki Kilpailuohjeet Veteraanien SM-ampumahiihdot Seinäjoella 2015 Ohjelma pe 20.2 13,00 15,00 Harjoittelumahdollisuus 16,45 17,45 Kohdistus MN 120, 150, 180, 200 18,00 - Viestit MN 120, 150, 180, 200 la 21.2

Lisätiedot

Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat?

Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat? Kuuleeko kukaan? Tämän päivän aihe: Kuuleeko kukaan, on asetettu kysymyksen muotoon. Monesti me ihmiset saatamme epäillä, kun elämäämme tulee yhtä ja toista vastoinkäymistä, että nouseeko tämä rukoukseni

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Usein kysyttyjä kysymyksiä nielurisaleikkauksista

Usein kysyttyjä kysymyksiä nielurisaleikkauksista Tietoa nielurisaleikkauksesta Tämän tiedotteen tarkoituksena on auttaa potilasta voimaan mahdollisimman hyvin ja palaamaan normaaliin ruokavalioon ja normaaleihin aktiviteetteihin mahdollisimman nopeasti

Lisätiedot

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009

Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 1 Alavus Härkösen alueelle suunnitellun uuden tielinjan muinaisjäännösinventointi 2009 Timo Jussila Hannu Poutiainen Kustantaja: Alavuden kaupunki 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Historiallinen

Lisätiedot

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA?

LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? LEIKIT KUKA PELKÄÄ HUUHKAJAA? Yksi huuhkaja (kiinniottaja), loput viivalle. Huuhkaja huutaa kuka pelkää huuhkajaa?!, jonka jälkeen viivalla olevat yrittävät päästä toiseen päähän ilman, että huuhkaja koskee

Lisätiedot

HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! OHJE KURSSIN JÄRJESTÄMISEEN TIRAMISU-PALVELULLA

HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! OHJE KURSSIN JÄRJESTÄMISEEN TIRAMISU-PALVELULLA HAE KSL-KURSSITUKEA SÄHKÖISESTI! OHJE KURSSIN JÄRJESTÄMISEEN TIRAMISU-PALVELULLA Lisäohjeet löydät KSL:n kotisivuilta. Lähetämme ohjeet tarvittaessa postitse. Tiramisussa on myös ohjeistukset (ns. infoikkunat)

Lisätiedot

Matka- ja kilpapurjelennon turvallisuus

Matka- ja kilpapurjelennon turvallisuus Matka- ja kilpapurjelennon turvallisuus tässä mitään vaarallista, kukaan ei kuollut Suomen purjelentokilpailuissa tänä kesänä - tilastot Suomessa eivät ole edustavia, koska luvut ovat pieniä. Lainataan

Lisätiedot

Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010

Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010 Marathon du Mont-Blanc 27.6.2010 Taustaa Mont Blancin maraton Marathon du Mont-Blanc juostiin 27.6.2010 jo 8. kerran. 23 km pituinen samalla lyhennetyllä reitillä juostava Cross du Mont Blanc juostiin

Lisätiedot

Kansainvälisen työelämäyhteistyön kehittäminen Pohjois-Karjalan ammattiopistossa yhteistyössä globaalin autonvalmistajan Daimler AG:n kanssa Yhteistyö on alkanut vuonna 2009 yksittäisillä opiskelijavaihdoilla

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa.

Lauletaan useita kertoja siten, että nostellaan vuoroin oikeaa ja vasenta jalkaa. Tammikuun liikuntavinkit lähde: suunnittelen liikuntaa palvelu (www.nuorisuomi.fi) SUKSITANSSI: Tuttu laululeikki sukset jalassa. Harjoitellaan tasapainotaitoa. Leikitään tasaisella alueella, jossa kaikille

Lisätiedot

Ilmavoimien lentokonetyyppejä talvi-, jatko- ja Lapin sodassa

Ilmavoimien lentokonetyyppejä talvi-, jatko- ja Lapin sodassa Ilmavoimien lentokonetyyppejä talvi-, jatko- ja Lapin sodassa Fokker D.XXI Fokker D.XXI oli alankomaalainen yksipaikkainen hävittäjä. Seitsemän konetta tuli Suomeen vuonna 1937, ja samalla hankittiin valmistuslisenssi.

Lisätiedot

Nooa ja vedenpaisumus

Nooa ja vedenpaisumus Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2)

Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Toiminta ennen ensimmäistä ottelua (1/2) Kotijoukkue kirjautuu järjestelmään omalla joukkuekoodillaan Joukkue- /seuratunnus -kohdasta. Kirjoita joukkueesi tunnus siihen ja paina Kirjaudu -kohdasta. Tunnukset

Lisätiedot

10. Kaukopartiohiihto

10. Kaukopartiohiihto SUOMEN SOTILASURHEILULIITTO UTIN JÄÄKÄRI RYKMENTTI KUTSU Utti 03.11.2006 10. Kaukopartiohiihto 2. 3.2.2007 Kaukopartiohiihto on kaukopartiomiesten perinteitä vaaliva tapahtuma. Kaukopartiohiihdon suojelijana

Lisätiedot

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle

Sami Hirvonen. Ulkoasut Media Works sivustolle Metropolia ammattikorkeakoulu Mediatekniikan koulutusohjelma VBP07S Sami Hirvonen Ulkoasut Media Works sivustolle Loppuraportti 14.10.2010 Visuaalinen suunnittelu 2 Sisällys 1 Johdanto 3 2 Oppimisteknologiat

Lisätiedot

Prinssistä paimeneksi

Prinssistä paimeneksi Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org

Lisätiedot

Sodankylä Joukhaisselän tuulipuiston alueen muinaisjäännösinventointi 2011.

Sodankylä Joukhaisselän tuulipuiston alueen muinaisjäännösinventointi 2011. 1 Sodankylä Joukhaisselän tuulipuiston alueen muinaisjäännösinventointi 2011. Hannu Poutiainen Kustantaja: Lapin Vesitutkimus Oy 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartta... 4

Lisätiedot

Puzzle-SM 2000. Loppukilpailu 18.6.2000 Oulu

Puzzle-SM 2000. Loppukilpailu 18.6.2000 Oulu Puzzle-SM Loppukilpailu 8.6. Oulu Puzzle Ratkontaaikaa tunti Ratkontaaikaa tunti tsi palat 6 Varjokuva 7 Parinmuodostus 7 Paikallista 7 Metris 7 ominopalapeli Kerrostalot Pisteestä toiseen Heinäsirkka

Lisätiedot

KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI

KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI KAIKKI REITIT MERKITTY REITTI Reitit on merkitty maastoon keltaisella värillä. Polku on helppoa ja soveltuu näin ollen myös vähemmän maastopyöräilykokemusta omaaville. Reittiopasteet sijaitsevat leirintäalueella

Lisätiedot

Analyysin sisällysluettelo

Analyysin sisällysluettelo Suppea analyysi Ilkka Kaakinen Liikenteen analyysit 1(6) 21.4.2014 SUPPEA ANALYYSI: Harrasteilmailun kehitystiedot JAKELU: Julkinen Analyysi on tehty Ylen toimittaja Mikko Lindqvistin pyynnöstä saada taustamateriaalia,

Lisätiedot

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 C- pojat ja C-tytöt 1. Haran potkutaitotesti 2. Lyhyt ja pitkä syöttö (paritaito) + haltuunotto 3. Kuljetus, syöttö ja laukaus (paritaito) Kilpailupallo: pallo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Ähtärin Ilmailijat ry - konekaluston säännöt (logo?)

Ähtärin Ilmailijat ry - konekaluston säännöt (logo?) Ähtärin Ilmailijat ry - konekaluston säännöt (logo?) 0. Sisällysluettelo 0. Sisällysluettelo... 2 1. Versiohistoria... 3 2. Yleistä... 3 3. Etuoikeusjärjestys... 3 4. Tyyppikoulutus... 3 5. Päällikkönä

Lisätiedot