Kapteeni Günther Rall ja hänen vastaava mekaanikkonsa alikersantti Borgers. Günther Rall keskusteluissa vasemmalla olevan Dieter

Transkriptio

1 Bjelaja Zerkovissa nautitaan kenttälounasta, toisena vasemmalta Gerhard Köppen, pöydän päässä takana Günther Rall, edessä oikealla Friedrich Wachowiak. Kuva kesältä 1941, jolloin III/JG 52 taisteli Mustanmeren rantamilla, vasemmalta Tepan, Dickfeld, tuntematon, Rall, Zwernemann ja Roßmann, takana Bf 109 F-4, josta Rall on lausunut: Minulla oli aina hyvä tunne lentäessäni Bf 109:llä ja se koski myös aseistusta. Minusta oli hyvä, että oli kolme asetta lentokoneen keskilinjalla, suoraan pituusakselilla. Se merkitsi sitä, että oli tähdättävä hyvin tarkasti, mutta kun näin oli tehnyt, tekivät myös erinomaiset ampumatarvikkeemme tehtävänsä. 109? Se oli unelma, ei siihen ole mitään lisättävää.

2 Kapteeni Günther Rall ja hänen vastaava mekaanikkonsa alikersantti Borgers. Günther Rall keskusteluissa vasemmalla olevan Dieter Hrabakin kanssa. Viimemainittu tuli JG 52:n komentajaksi marraskuun alussa 1942.

3 Miekat on saatu tammenlehvään: Hartmann Grasser, Walter Nowotny, Günther Rall ja zu Sayn-Wittgensteinin prinssi Heinrich. Vain Grasser ja Rall selvisivät sodasta hengissä. Stukat starttaavat Kirovogradin lentokentältä.

4 Günther Rall lähdössä sotalennolle lokakuussa 1943 tauon jälkeen ja Walter Krupinski samoissa puuhissa.

5 Für schnell fliegen (nopeaan lentämiseen), kirjoitti Lou Schalk tähän valokuvaan, jossa Schalk ja Rall ovat 8. joulukuuta 1958 lentämässä Starfighterilla. Jalkineisiin on sidottu remmeillä heittoistuimen kiinnittimet.

6 mutta rykmentinkomentajan aika ei tahdo riittää lentämiseen

7 LAIVUEENKOMENTAJA Minulla ei ollut aavistustakaan missä laivue tarkalleen sijaitsee, kun hankkiuduin taas kerran lomalaisjunalla Wienistä Krakovaan. Sattuman sallimuksesta tielleni osuu siellä erään Heinkel He 111:n miehistö, jonka kanssa käyn lyhyen ajatustenvaihdon: Minne olette menossa? Krimille! Otatteko mukaan? Selvä se! Mutta laivue ei ole löydettävissä Kertšistä sen paremmin kuin Tamanin niemeltäkään, kun saavun sinne heinäkuun alkupäivinä. Joku arveli lopulta tietävänsä, että se yleiseksi hämmästykseksi olisi siirretty Zaporožjeen. Tämä piti jopa paikkansa, mutta laivue oli jo jatkanut sieltä eteenpäin. Lopulta tapaan sen Ugrimissa se on muutama kilometri lounaaseen Belgorodista. Hubertus von Bonin on lennähtänyt uuteen rykmenttiinsä itärintaman pohjoisosalle, joten laivueen vastaanotto sujuu ilman sotilaallisia seremonioita. On sattunut yhtä jos toistakin niiden viiden viikon aikana, jotka olin poissa. Alfred Grislawski, yksi 9. lentueen kivijaloista, oli astunut uimaan mennessään miinaan Tamanin rannalla ja lojui haavoittuneena sairaalassa. Josef Jupp Zwernemann, ritariristinkantaja 117 ilmavoittoineen ja rykmentin vahvuudessa jo ennen sotaa, siirrettiin yhdessä ritariristi-mies Ernst Süßin kanssa hävittäjäopettajaksi Ergänzungsgruppe Ostiin. Heinrich Füllgrabe, samoin rykmentissä jo Böblingenin aikoihin, siirtyy Hävittäjärykmentti 50:een, jonne sen komentaja, hänen vanha lentuekaverinsa Hermann Graf on hänet hakenut. Muuten laivue oli jo aloittanut valmistelut Tamanissa talvehti- 160

8 miseksi, sitten siirtokäsky Harkova-eteläiseen peruttiin ja jo marssille lähtenyt etukomennuskunta palasi takaisin toukokuun lopussa. Sitten tuli kuitenkin 28. kesäkuuta uusi siirtokäsky määränpää salainen. Pohdittiin kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Käytöstä länsirintamalla tai valtakunnanpuolustuksessa, kuten myös pitemmästä täydennyskaudesta Valtakunnassa. Kaikkien ällistykseksi ei tämän siirron valmisteluissa ollut kuljetuskapasiteetin puolesta ongelmia. Kaksi junaa oli Kertšissä tätä varten heti ja käytössä oli kolmetoista Ju 52:ta. Ylellisyyttä, jota esikunta ja korjaamo eivät olleet vuosiin kokeneet. Vasta Junkersien miehistöiltä laivue sai tietää, että matka oli Zaporožjeen ja sieltä erillisellä käskyllä edelleen Ugrimiin. Iso juttu edellytti pitämään sen niin kauan kuin mahdollista salassa. Silmäys karttaan näytti heti missä mennään: pohjoisessa olevan Orelin ja etelän Belgorodin välille työntyi venäläisrintamassa ikään kuin käytävä länteen. Oli arvattavissa, että tämä pullistuma katkaistaan kaksipuolisella saarrostushyökkäyksellä ja pihdeissä lännempänä olevat neuvostoarmeijat motitetaan ja tuhotaan. Dieter Hrabak, joka samoin on rykmentin esikunnan kanssa Ugrimissa, tietää vielä enemmän. Tällä rintamanmutkalla, joka ulottuu Kurskin kaupungin edustalla länteen, ovat sovjetit koonneet kymmenen armeijan ja kahden panssariarmeijan syvään porrastetun ja erittäin hyvin varustetun puolustusjärjestelmän, koska jokainen edes puoliksi strategisesti ajatteleva ihminen ymmärtää, että Saksan Wehrmacht tulee hyökkäämään täällä. Miltä meidän puolella näyttää maavoimien osalta, sitä en tiedä tarkalleen, mutta Hävittäjärykmentti 3:n ja 52:n tehtävänä on kuulemma tukea operaatiota etelästä, kun taas pohjoisesta Orelin alueelta tulevan iskun kattavat Hävittäjärykmentit 51 ja 54. Muuten on tänne vedetty yhteen ilmeisesti kaikki pommittajat, Stukat ja maataistelukoneet, mitä nyt ylipäätään itärintamalta löytyy. Jo seuraavana aamuna hyökkäys murtautuu liikkeelle ja kehittyy ei vain tähänastisen sotahistorian suurimmaksi panssaritaisteluksi, vaan myös uskomattoman kiivaiksi ilmataisteluiksi. Walter 161

9 Krupinski kepittää pelkästään tänä päivänä yksitoista vastustajaa. Kun hän palaa viimeiseltä sotalennoltaan, onni kuitenkin hylkää hänet: Viimeisellä sotalennolla sivuperäsintäni ammuskeltiin, niin että se ei ollut enää käytettävissä. Ei siinä sen kummempaa ollut, mutta kun kokeilin laskea suoraan sivusta päälaskusuuntaa vastaan, niin pari starttasi 90 asteen kulmassa sivultani. Jarrutusyritykseni päättyi ympärimenoon ja jos oikein muistan myös kolariin toisen starttaajan kanssa. Roikuin vöissä, vuodin verta kuin pistetty sika päässäni olevasta haavasta ja ajattelin, että tämä on loppu, koska koko päänahka tuntui olevan yhtä möyhyä. Kun minut vedettiin ulos, tuumi tohtori mahtoikohan se olla Stefaner?: Ei tämä niin pahalta näytä! Vastaukseni oli: Älä puhu paskaa, koko pää on tohjona. Professori Zugschwertin aivokirurgisessa sairaalassa minut parsittiin kokoon ja lennätettiin jo muutaman päivän kuluttua Heiligenbeiliin Krupinski selviää tästä vielä tolpilleen. Vääpeli Karl Schumacher joutuu laskeutumaan ampumahaava oikeassa olkapäässä kauas vihollislinjojen taakse, mutta onnistuu palaamaan kahden päivän kuluttua takaisin. Vanhasta lentueestani kaatui jo offensiivin ensimmäisenä päivänä neuvostoilmatorjunnan takia vääpeli Wilhelm Hauswirth. Ylivääpeli Knehs ja alikersantti Manfred Lotzmann katoavat ja kadonneeksi jää ensi alkuun myös 22-vuotias alikersantti Martin Leschkowitz. Hänen kohtalonsa selviää tosin viikkoa myöhemmin. Silloin eräs jalkaväen sotilas havaitsee Bolovskajan kylässä viisi kilometriä länteen Belgorodista mahalaskun tehneen Bf 109:n, jossa kymmenkunta konekiväärin osumaa, suoraan ohjaamoon tulleita. Koneen mittarit oli revitty irti. Vakaajassa oli valmistusnumero Seitsemänkymmenen metrin päässä makasi ohjaaja mahassaan useita luodinreikiä. Niitä oli myös sääriluussa ja yksi oikeassa ohimossa. Ruumis oli kokonaan ryöstetty ja vain urheiluhousut päällä. Tuntolevy ja todistukset poissa. Se on Leschkowitz. Messerschmittin valmistusnumero poistaa kaikki epäilykset. 162

10 Hyökkäyksen kolmantena päivänä hyökkäys kulkee esikuntien papereissa Operaatio Zitadellena kaatuu yliluutnantti Lüty ilmataistelussa. Kuten Erich Hartmann muistelee, antoi Lüty edellisenä iltana enimmät tavaransa lentuetovereilleen ja vastasi kysymyksiin vain: En selviä hengissä seuraavia 24 tuntia. Päivää sen jälkeen 9. heinäkuuta 1943 on 7. lentueella aikaisin aamulla kello Saksan aikaa tehtävä lentää parvella säätiedustelu. Kolme Messerschmittiä starttaa: ylivääpeli Edmund Roßmann, luutnantti Siegfried Seyler ja vääpeli Ernst Lohberg. Neljännellä miehellä on ongelmia koneensa käynnistämisessä ja hän starttaa kahdeksan minuuttia myöhemmin perään etsiäkseen käsiinsä jo matkoihinsa menneet kolme toveriaan. Mutta tämä kolmenkin vitja on hajonnut. Kuten neljäs mies noin 50 minuutin lentoajan jälkeen kuulee radiosta, lentää Ernst Lohberg erillään Roßmannista ja Seylerista, niin että Roßmann käskee kaikille kokoontumisen Belgorodin päälle tuhanteen metriin. Tähän tapaamiseen ei tule yksikään. 21 Viisi tuntia myöhemmin ei alikersantti Werner Hohenbergkään palaa, hän lensi pitkään siipimiehenäni. Hän starttaa 7. lentueen parvessa ja saa osuman ilmataistelussa. Kun hänen on paluulennolla läpäistävä pilviseinämä, hän vielä ilmoittaa, että kaikki moottoriöljy on mennyt ja että hän koettaa ratalinjan eteläpuolella tulla Belgorodiin. Yksi hänen parvikavereistaan jää alueelle ja etsii todennäköisesti pakkolaskeutunutta, mutta ei löydä merkkiäkään hänestä eikä hänen koneestaan. Yli kahden viikon kuluttua saamme ilmoituksen, että Hohenberg on hypännyt laskuvarjolla, saanut siinä osumia venäläisen jalkaväen tulesta ja haavoittunut vartalon vasemmalle puolelle. Maahan tullessaan hän mursi vielä reitensä. Saksalaispanssarit saivat kuitenkin korjattua hänet pois ja hänet toimitettiin Varsovan kautta kotialueen sairaalaan. 21 Roßmann, Seyler ja Lohberg laskeutuivat linjojen taakse ja joutuivat sotavangeiksi. 163

11 Suomentajan lisäys: III/JG 52:n vahvuus heinäkuussa Bf 109 G-4 13 menetetty vihollisvaikutuksen takia 11 6 menetetty ilman vihollisvaikutusta 6 lähetetty huoltoon 6 Bf 109 G-6 9 saatu tehdasuusina 18 4 saatu siirrettyinä 1 menetetty ilman vihollisvaikutusta Yht. 42 Bf 109 G 29 Viidessä päivässä, seitsemännestä kahdenteentoista heinäkuuta, saavutan kaksitoista ilmavoittoa, niistä neljä pelkästään 8. päivänä. Kerran se oli 9. heinäkuuta minun piti Ju 88:ien ja He 111:ien saattolennolla hyökkäysuralle Petrovkaan, Belgorodista pohjoiseen tehdä linjojen väliin pakkolasku useiden LaGGien kanssa käydyn ilmataistelun jälkeen. Ammuttiin vietävästi. Jos eräs panssarikomentaja ei hyväsydämisyydessään olisi porhaltanut eteen noukkiakseen minut koneeni luota, olisi sotalennolla ehkä ollut kohtalokas päätös. Laivue on jonkin viikon lentänyt Bf 109 G-6:lla, jossa on uusi Daimler-Benz-voimalaite, joka antaa 125 hevosvoimaa enemmän startissa kuin edeltäjät. Siinä on samalla otettava kuitenkin kaupantekijäisiksi 400 kiloa suurempi lentoonlähtöpaino. Vaikka suurin osa siitä menee vahvemman aseistuksen piikkiin, on lopputuloksena hävittäjäkone, jonka suoritusarvot ovat pikemminkin huonontuneet. Laskut ovat sellaisille kokemattomille ohjaajille, joita nykyisin saapuu rintamalle, jo riittävän vaikeita. Ongelmia syntyy kymmenen kilometriä tunnissa suuremmasta laskeutumisnopeudesta ja se on ahtailla työkentillä paljon. G-6 on ensimmäinen Bf 109, joka minusta näyttää ylikehitetyltä. Koska monet uutuudet eivät ole enää sijoitettavissa ennen niin solakan virtauksenmukaisen rungon sisään, on tässä niitattu runkoon jokin tuki jollekin, tuonne leikattu aukko lisää ja lisätty peltiin epämuotoisia pullistumia mi- 164

12 hin sattuu. Kone saikin heti ohjaajilta nimensä Kuhmu. En lennä sillä niin mielelläni kuin nopeilla ja ketterillä Fritzeillä ja Gustavin aikaisemmilla sarjakoneilla. Mutta tulikokeensa edessä se kuitenkin epäilemättä on näinä päivinä. Starttaan 12. heinäkuuta adjutanttini yliluutnantti Rudolf Trepten kanssa kello Saksan aikaa päivän toiselle sotalennolle allamme raivoaa panssaritaistelu. Lennämme vapaata metsästystä ja suuntaamme itään heti kun olemme yli Belgorodin. Aurinko on jo lännessä ja edessämme kohoaa tornimaisena jättiläismäinen säteilevän valkoinen cumulonimbus. Tämän suuruusluokan ukkospilviä syntyy näinä kuumina viikkoina usein taistelualueen yläpuolelle. Harvassa muodostelmassa lennämme kohti poreilevaa seinämää. Silloin osuu äkkiä silmääni edessäni kaksi pikkaraista mustaa pistettä Kaksi intiaania, kello kaksitoista, korkealla! Selvä, kuittaa Trepte. Työnnämme tehovivun eteen ja nousemme molempien mustien pisteiden taakse, jotka ilmeisesti lentävät täsmälleen samaan suuntaan kuin mekin. Mahdollisuudet näyttävät oikein hyviltä, niin että voimme huomaamatta hiipiä kantaan, sillä lähestymme heitä takaa ja aurinko on selkämme takana. Kahden kolmen minuutin kuluttua olemme asemassa, josta voimme ampua ilman ennakkoa, ilman että nuo kaksi olisivat meidät huomanneet. Ne lentävät vakaasti suuntaansa hengen päälle käypää kevytmielisyyttä tällä rautapitoisella tienoolla. Nyt parinvetäjä täyttää koko etulasini. Silloin hoksaan, että koneessa on tähtimoottori. Pahus edessä lentävä voisi olla jokin uusista La-5:ista, siis venäläishävittäjä. Mutta Kurskin yllä peuhaa myös Hävittäjärykmentti 54 Focke-Wulf Fw 190 -koneineen, tähtimoottori niitäkin eteenpäin kiskoo ja Alfred Druschelin maataistelurykmentti, samoin Fw 190 -kalustolla, on juuri siirretty Oreliin. Tähän mennessä ei Focke-Wulfeja ole nähty lainkaan ilmassa ja uutta Lavotškin-tyyppiä vain harvoin. Ampuma-asemastani tarkalleen mystisen koneen takana hohtavaa pilviseinää vastaan ei voi erottaa kansallisuustun- 165

13 nuksia rungossa ja siivissä. Nyt ei saa missään nimessä ampua alas omaa! Olemme sovittaneet nopeutemme jo molempien tuntemattomien matkalentonopeuteen. Pitäisi vain päästää aseet valloilleen. Mutta ollakseni aivan varma panen vielä kerran täyden kaasun ja heilautan hieman vasempaan ylös tähtäimessä olleen koneen yläpuolelle. Vihreä suojamaalaus! Punaiset tähdet! Ja nyt ohjaaja katsoo suoraan kohti minua! Sekunnin murto-osassa syöksyn häntä kohden ampuen sarjan kaikista aseista. Jos hän olisi kääntänyt sivuun, olisi hän ollut heti takanani ihanteellisessa ampuma-asemassa. Messerschmittin painaminen alas, tulitus ja sen tempaaminen ylös kesti vain silmänräpäyksen, ei pitempään. Mutta se oli jo liikaa. Vielä tänäänkin kuulen yhteentörmäyksemme kumean, metallisen jysähdyksen korvissani. Raaka tälli, johon keskittyvät kaikki sellaisen onnettomuuden hälyäänet. Kuten Trepte myöhemmin kertoi, pyörivä potkurini leikkasi sovjettikoneen toisen siiven nätisti tyvestä irti. Vastustajan ohjaaja ei päässyt enää koneesta, koska kai hänen kuomunsakin meni jumiin mikäli hän enää ylipäätään oli hengissä. Minä en saanut siitä havaintoja, sillä koneeni tärisi jatkuvasti niin mielipuolisella tavalla, että minun piti pelätä moottorin repeytyvän kannikkeineen irti tuliseinästä. Potkurini on täytynyt joutua pahasti epätasapainoon. Epätoivoisesti painelen potkurinsäätövipua vasemmalla kädelläni löytääkseni kierrosluvun, jolla ravistelu vähenisi. Hyppääminen täällä, vihollisalueella, tulee kyseeseen vain jos kone hajoaa palasiksi. On taas kerran koetettava päästä niin pitkälle omille linjoille päin kuin mahdollista ja mentävä laskuun, sillä on epävarmaa onko kuomu ylipäätään poisheitettävissä tai edes avattavissa laskuvarjohyppyä varten. Kuin raakoja kananmunia käsitellen ja jännittyneenä kuunnellen, muuttuuko voimalaitteen käyntiääni ja ilmavirran kohina tippaakaan, liu un Trepten suojatessa selustaa lounaaseen ja kello puoli kuusi on Ugrimin työkenttä edessäni. Nyt alkaa lennon tukalin vaihe. Mitä alemmaksi liu umme, sen 166

14 vähäisemmäksi tulevat mahdollisuuteni päästä koneesta hengissä siinä tapauksessa, että se hajoaisi ilmassa. Jossain vaiheessa ollaan jo alle laskuvarjohypyn vähimmäiskorkeuden. Loppulähestymisessä on minun kelattava laskusiivekkeet alas ja otettava laskuteline ulos. Se tuottaa vastuksen, joka ehkä särkee mahdollisesti murtumisrajoille asti rasitetun rakenteen. Ja laskeutumisyritykset jäävät yhteen vaurioitunut potkuri sulkee täysin pois läpistartin mahdollisuuden. Kello teen elämäni pehmeimmän laskun ja tarkastelen vaurioita päätä puistellen. Kolme potkurinlapaa on vääntynyt eri pituuksilta kuin poisnakatun banaanin kuoret ja rungon alapuoli näyttää siltä, kuin jättiläismäinen säilykepurkinavaaja olisi syönyt itsensä alumiinista läpi ohjaamosta kannuspyörään asti. Sen on täytynyt olla huono-onnisen vastustajani potkurin. Jos se olisi tunkeutunut kymmenen senttiä syvemmälle runkoon, olisi se repinyt auki ohjaajan istuimen alla olevan polttoainesäiliön. Se on päivä, jolloin Saksan offensiivi lysähtää kasaan. Seitsemäntoista panssari-, kolmen panssarikrenatööri- ja kuudentoista jalkaväkidivisioonan ei onnistu saartaa neuvostodivisioonia Kurskin mutkassa. Tämän taisteluvoiman pohjoinen pihti pääsee eteenpäin kenraalieversti Walter Modelin johdolla noin kuusitoista kilometriä ja eteläinen kenraalieverstien Hothin ja Kempfin noin kuusikymmentä kilometriä, mutta kumpikaan ei saavuta Kurskista kaakkoon olevaa Timin kaupunkia, joka oli aiottu kohtaamispaikka. Eteläisen armeijaryhmän tappiot nousevat kuolleeseen ja haavoittuneeseen, Keskinen armeijaryhmä menettää miestä. Puna-armeijan tappiot nousevat yli kuolleeseen, haavoittuneeseen ja vangiksi joutuneeseen panssarivaunua tuhoutui. Operaatio Zitadellen alkaessa Neuvostoliiton ilmavoimilla oli taistelualueella noin viisikymmentä prosenttia enemmän lentokoneita, lopussa me olemme kolminkertaista ylivoimaa vastassa huolimatta vaikuttavista tuloksista. Erityisesti on meidän neljän hävittäjärykmentin käytävä epätasaista taistelua suurina määrinä 167

15 esiintyviä Iljushin Il-2 -tyyppisiä maataistelukoneita vastaan. Vain taituri saa ammuttua alas tämän raskaasti panssaroidun koneen, sikäli kuin ylipäätään saa sen putkiensa eteen. Kun neuvostohävittäjärykmentit ovat omaksuneet meidän parvitaktiikkamme ja lentävät sementtipommittajilleen liikkuvaa laajalle ulottuvaa saattoa, tulee pudottaminen yhä vaikeammaksi. Saksalaisten viimeisille menestystoiveille tulee loppu, kun Punaarmeija aloittaa Orelin pohjoispuolella vastahyökkäyksen. Siellä on saksalaislinjat Kurskin mutkaan keskittäytyessä harvennettu laajoilta alueilta. Syviä sisäänmurtoja syntyy heti. Vähän myöhemmin venäläiset etenevät koko itärintamalla: etelässä he ylittävät Miusjoen, Belgorodin itäpuoliselta alueelta työntyvät Voronežin rintaman armeijat Pultavaan, keskiosalla hyökätään uudelleen Oreliin, Jelniaan ja Smolenskiin. Länsiliittoutuneet ovat tehneet jo maihinnousun kahdella armeijalla Sisiliaan, niin että osa etelässä olevia itärintaman jalkaväkiyksiköitä on siirrettävä sinne estämään ainakin ensi hätään kaikkein pahimmalta. Ilmassa tapahtunutta yhteentörmäämistäni seuraavana päivänä Hitler neuvottelee marsalkka Klugen ja von Mansteinin kanssa Zitadellen keskeyttämisestä. Se on vain teoreettinen kysymys. Viimeinen suuri hyökkäysoperaatio, jonka Saksan Wehrmacht käynnisti tässä sodassa itärintamalla, on epäonnistunut. Laivueelleni tulee näiden ennusmerkkien ollessa voimassa kiivaat viikot. Siirrymme 14. heinäkuuta Orelin luona olevaan Sovetskiin. Siellä maavoimat tarvitsevat ilmatukea vakiinnuttaakseen aukirevenneen rintamansa. Olemme siellä täysin erossa rykmentistä ja alistettuna JG 51:lle. Vain kuuden päivän kuluttua on meidän mentävä Ivanovkaan Brjanskin läheisyyteen, jossa toimimme JG 54:n alaisuudessa. Kaikki rykmentin osat tapaavat toisensa Varvarovkassa Belgorodin luona 3. elokuuta. Laivue ampuu tältä kentältä vain kolmessa päivässä 93 vastustajaa alas. Erich Hartmannkin saa silloin viisitoista ilmavoittoa, joten hänen kokonaismääränsä nousee viiteenkymmeneen. Seuraavana viitenätoista päivänä hän 168

16 kukistaa kolmekymmentä vastustajaa lisää. Berthold Korts saavuttaa neljätoista ja Karl Steffen yhdeksän ilmavoittoa. Adjutanttini Rudolf Trepte kaatuu ilmataistelussa jo ensimmäisenä päivänä tällä uudella kentällä. Kun neuvostopanssarien kärjet ovat 5. elokuuta illalla Varvarovkan edustalla, on maahenkilöstömme paettava. Olemme vielä sotalennolla, kun komentopaikka johtaa meidät radiolla Harkova-Roganiin. Mutta sielläkään emme saa oltua kuin kuusi päivää kunnes Puna-armeija on ovella. Täällä menetän ylivääpeli Karl Steffenissä vuosikausien uskollisen seuralaisen. Hänen on tehtävä mahalasku saatuaan osuman moottoriin viisikymmentä kilometriä Belgorodista lounaaseen. Hän nouse vielä koneesta, heiluttaa liinaa lentuekavereilleen siihen loppuvat merkit hänestä. Laivue ei saa hetken rauhaa tästä edespäin. Minulle on täysin selvää, että tästä lähtien olemme jatkuvasti vetäytymässä ja siksi annan siirtää kaiken raskaan kalustomme Puolaan. Olemme liian usein saaneet kokea sen, että arvokkaat työkoneemme on pitänyt tuhota, koska niitä ei ole voitu hyvissä ajoin korjata pois etenevän vihollisen jaloista. Usein siirtokäskyt tulevat viime hetkellä useimmiten öisin, jolloin sovjetti hyökkää. Säännönmukaisesti kyseessä on niukka puhelinilmoitus ja vakiovastaukseni soittajalle on aina: Montako Junkersia saamme siihen? Enemmän kuin kolme on harvinaista tänä aikana sen jälkeen, kun Luftwaffe menetti monta sataa arvokasta kuljetuskonetta Kreetalla ja Stalingradin motissa. On olemassa käsitys, että hävittäjälaivue voidaan noin vain siirtää ilman korjaamoaan ja muita kalujaan. Niitä tarvitaan uudella kentällä väistämättä välittömän toimintavalmiuden saavuttamiseksi. Kysymykseeni tulee vakiovastaus, ettei tässä nyt tarvitse muuta kuin lentää pari kertaa sinne sun tänne. Niin siirrymme kaikessa hötäkässä Harkova-Roganista Harkovaeteläiseen ja edelleen Peržshepinoon, Kutelnjikovoon ja Makejevkaan kuusi kerta pakaasit kasaan ja ulos neljässä viikossa. Samana ajanjaksona on lentopäiväkirjassani 45 sotalentoa ja 32 ilmavoittoa. En eroa tällä millään muodoin ohjaajien suuresta enemmistöstä. 169