Mäntsälän kapina. Kotiseutupatriootti Antti Haarma: Esitelmä Ruutiukkojen lounaskokouksessa
|
|
- Julia Heikkilä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kotiseutupatriootti Antti Haarma: Mäntsälän kapina Esitelmä Ruutiukkojen lounaskokouksessa Antti Haarma on syntynyt 1941 Mäntsälässä. Hänen sukunsa on elänyt Mäntsälän Sääksjärvellä lähes 500 vuotta. Antti on keräillyt paikallishistoriaa lähes koko ikänsä. Mäntsälän kapina (Mäntsälän viikko) helmi-maaliskuun vaihteessa 1932 on hänelle hyvin läheinen tapahtuma, sillä hänen isänsä, maanviljelijä Rafael Gestrin, myöh. Haarma, oli yksi "kapinan" johtohenkilöitä. Antti Haarma puki Ruutiukkojen tilaisuudessa "esiintymisasukseen" IKLn (Isänmaallisen Kansanliikkeen) sinimustan villapaidan. Lapuanliikkeen miesten asuna oli useimmiten pohjalainen Jussi-paita. Vapaussodan pyörteissä sai surmansa 32 mäntsäläläistä valkoista; heistä vain kolme kaatui taisteluissa, muut 29 saivat surmansa ns. nurkan takana punaisen terrorin uhreina. Neuvostoliitto alkoi 1920-luvun loppupuolella lähettää kouluttamiaan entisiä punakaartilaisia agitaatiotehtäviin Suomeen marraskuuta 1929 lapualaiset riisuivat Vihtori Kosolan johdolla kommunistien punaiset paidat. Syntyi Suomen suurin spontaani kansanliike Lapuanliike. Presidentti Relander vaihtoi Lapuanliikkeen painostuksesta heinäkuussa 1930 Kallion hallituksen Svinhufvudin hallitukseen. Tätä pidettiin laajasti Relanderin myöntyväisyyspolitiikkana Lapuanliikkeelle. Relander ymmärsi, että Ukko-Pekka oli ainoa mies koko maassa, joka saattoi selvittää tilanteen rauhanomaisella tavalla. Mikään mahti ei kuitenkaan olisi pystynyt estämään kommunistivallankaappausuhkien vastapainoksi syntynyttä oikeistoradikaaliliikettä. Mäntsälässä suoritettiin myös kyydityksiä Kyyditysoikeudenkäynti pidettiin Mäntsälässä maaliskuussa Syytettyjen penkille ilmoittautui yli 100 kyytimiestä ; syytteen sai 53. Tuomiot olivat 2 3 kuukauden ehdollisia ja osa tuomittiin maksamaan ainoastaan korvauksia. Sitten alkoi työväentalojen ovien ja ikkunoiden naulaukset. Sääksjärveläiset esimerkiksi kävivät laittamassa laudat Nummisten Työväentalon oviin ja ikkunoihin. Paikalliset poliisit tukivat tätä toimintaa ja pahoittelivat, kun eivät voineet itse olla mukana. Presidentin vaalit 1930 ja Mäntsälä Syksyllä porvoolainen tuomari A. E. Järveläinen oli sopinut Saaren kartanon omistajan Richard de la Chapellen ( Tinasapeli ) kanssa kartanon auton lainaamisesta Lapuanliikkeen vaalityöhön Pohjanmaalle. Kuljettajaksi hän pyysi Rafael Gestriniä (Antti Haarman isä). Gestrinin kuvaus Ståhlbergin kyydityksestä; hän oli silloin Kosolassa: "Silloin tapahtui myös kuuluisa Ståhlbergin kyyditys, joka oli näitä oikeistoradikaalien äärimmäisiä hölmöilyjä ja yhdistettiin Lapuanliikkeen tekemäksi. Lapuanliikkeen toimistoon, joka oli Kosolan talossa, tuli puhelu ja ilmoitettiin, että Plootuvuori on otettu kyytiin ja tuodaan Lapualle. Kosolan emännälle tuli kiire laittaa piiat
2 siivoamaan ja laittamaan ruokaa kohta saapuvalle arvovieraalle. Vieraita odoteltiin yli puolen yön kunnes lopulta tuli tieto, että Plootuvuori on Joensuussa ja päästetty vapaaksi. Yksi kulminaatiopiste oli Otto Toivosen puhetilaisuuden estäminen Ohkolan työväentalolla joulukuussa Pahaksi provokaatioksi Mäntsälässä tulkittiin Eduskunnan sosiaalidemokraattisen varapuhemies Väinö Hakkilan puhe helmikuussa 1931 Helsingin työväenyhdistyksen juhlassa: Mäntsälä on tehtävä punaiseksi. Sääksjärveläisten mielestä maaherra Bruno Jalanderin ja sisäministeri Ernst von Bornin katsottiin olevan pääsyyllisiä kommunistien vallankumoussanoman levittämiseen. Yksi kulminaatiopiste oli Otto Toivosen puhetilaisuuden estäminen Ohkolan työväentalolla joulukuussa Pahaksi provokaatioksi Mäntsälässä tulkittiin Eduskunnan sosiaalidemokraattisen varapuhemies Väinö Hakkilan puhe helmikuussa 1931 Helsingin työväenyhdistyksen juhlassa: Mäntsälä on tehtävä punaiseksi. Sääksjärveläisten mielestä maaherra Bruno Jalanderin ja sisäministeri Ernst von Bornin katsottiin olevan pääsyyllisiä kommunistien vallankumoussanoman levittämiseen. Mikko Erichin puhetilaisuus Koko 1931 syksyn ja alkutalven tilanne kiristyi Mäntsälässä. Rauhallisemmat yrittivät saada poliittisia päättäjiä ja virkakoneistoa reagoimaan erilaisilla toimilla tilanteeseen. Sääksjärveläiset suoran toiminnan kiihkeimmät edustajat taas lisäsivät vettä myllyyn joka tilanteessa. Kansanedustaja Mikko Erich oli alkuaan kokoomuslainen ja toimi aktiivisesti Vapaussodan aikana ja jälkeen valkoisten riveissä sekä toimi usein juhlapuhujana valkoisten muistomerkkien paljastustilaisuuksissa. Sittemmin sosialidemokraattien kansanedustaja Erichin ensimmäinen puhetilaisuus piti olla Mäntsälän Ohkolassa Vasta samana iltana nimismies ilmoitti, että ei anna lupaa tilaisuuden pitämiseen. Erich oli yhteydessä sisäministeri von Borniin ja lupa saatiin sitten historiaan jääneeksi helmikuun 27. päiväksi. Mikko Erichin puhetilaisuuden paikka Ohkolan työväentalo, josta on jäljellä vain kivijalka. Antti Haarma ja tamperelaiset lotat Ohkolassa Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistyksen retkellä kesällä Kaikki vastarintatoiminta tapahtui Albert Vuoren johdossa ja nuorempia toimeenpanijoita kyllä riitti. Albert Vuoren kotona Juhanperin talossa pidettiin usein kokouksia. Heillä oli myös salanimet käytössä, Vuori / isopannu, Gestrin/ pikkupannu, Talanterä/ nälkämaan mies, Niemelä / venun mies. Välillä kiivettiin puhelintolppaan ja keskus ohitettiin kytkemällä lankoja suoraan talojen puhelimiin.
3 Kun päätös Erichin puheen estämisestä oli tehty, joukkojen organisointivalmistelu siirtyi Rafael Gestrin kotiin Mannille. Isäni alkoi soitella lähipitäjien miehille, että keräävät miehet kasaan ja tulevat lauantai-illaksi Mäntsälän sk-talolle. Isäni haki Talouskaupasta pahvirullan, josta Vuorimaa ja Eerolainen tekivät omia julisteita. Isäni kävi sitten yöllä naulailemassa niitä kirkonkylän tolppiin. Näitä julisteita on arkistoitu pari kappaletta Sotamuseoon, kertoi Antti Haarma. Helsingistä tuli kolmella linja-autolla noin 80 miestä, ja myös Hyvinkäältä, Kärkölästä, Orimattilasta, Keravalta, Askolasta ja Pornaisista tuli mäntsäläläisten lisäksi useita miehiä. On arvioitu Ohkolassa olleen noin 400 miestä. Lauantai Suojeluskuntatalo Isäni yllättyi sk-talolle kerääntyneestä suuresta joukosta. Olihan hän vain soitellut lähipitäjiin muutamille tutuille. Oli myös sovittu, että aseita ei oteta mukaan. Sovittiin myös, ettei Ohkolan miehet tule mukaan ahdistelemaan oman kylän väkeä. Helsingistä oli saapunut myös merivoimien luutnantti Esra Terä. Hänet määrättiin korkeimpana paikalla olleena upseerina joukon johtajaksi. Pitkä autoletka lähti kohti Ohkolaa. Paikalle oli jo saapunut myös Helsingistä komennettu 25 poliisin osasto ja Mäntsälän nimismies kahden paikallisen konstaapelin kanssa. Miehet piirittivät talon ja joukon vetäjät pohtivat tilannetta. Päätettiin, että Albert Vuori menee vielä vaatimaan nimismieheltä tilaisuuden lopettamista. Nimismies ei voinut keskeyttää laillista tilaisuutta. Albert Vuori, Rafael Gestrin ja Esra Terä sopivat, että Gestrin ampuu valkoisen raketin, jotta piirittäjät myös tietäisivät neuvotteluita käytävän. Kun valkoinen raketti lähti pienten vaikeuksien jälkeen taivaalle, alkoi välittömästi ammunta. Kaikki maastoutuivat ja johtajat huusivat välittömästi lopettamaan tulituksen. Nimismies määräsi tilaisuuden lopettavaksi. Kun väki lähti talosta, piirittäjät muodostivat pihalle kujan ja huutelivat poistujille herjojaan. Kun Mikko Erich lähti talosta, Esra Terä otti hänet erikseen puhutteluun ja vaati häneltä lupauksen, ettei enää koskaan tule Mäntsälään. Tiettävästi hän myös piti lupauksensa. Nimismies Laitinen tuli sk-talolle ja ilmoitti maaherra Jalanderin määränneen pidättämään kaikki Ohkolassa olleet miehet. Albert Vuori vastasi nimismiehelle: Tulkai ottamaan. Arvioiden mukaan tulijoita oli useita satoja. Lisäksi eri paikkakunnille oli kerääntynyt useita tuhansia miehiä. Suuri joukko miehiä oli myös reput valmiiksi pakattuna kotona odottamassa lähtökäskyä. Nimismies kehotti vielä poistumaan, mutta totesi kuitenkin: Taitaa Jalander (maaherra) poistua. ennen, kuin te lähdette.
4 Paikkakunnalla kiersi myös huhu, että Presidentti on tulossa Mäntsälään, mutta adjutantti Kekoni ilmoitti ettei Presidentti tule ja ilmoitti, että maan hallitus käsittelee asiaa. Kapinallisten arkisto löytyi v silloisen aluepäällikkö Väinö Kivisen kätköistä Nurmijärveltä. Kapinan päätyttyä tuomari E. A. Järveläinen ja aluepäällikkö V. Kivinen kätkivät asiakirjat pirtukanisteriin. Aluksi ne kätkettiin sk-talon vintille sahanpuruihin. Arkisto oli jo päässyt unohtumaankin. Kerrottiin ilmeisesti myös jonkinlaisena peitetarinana, että arkisto tuhoutui Kivisen kotitalon palossa Pornaisissa. Neuvottelu Presidentin perheessä Näihin aikoihin käytiin myös Presidentin kotona perheen kesken tiukka neuvottelu; lainaus Biografiakeskuksen sivuilta: Svinhufvud joutui tukahduttamaan kapinan myös omassa perheessään, kun hänen poikansa Eino Svinhufvud oli ilmoittanut lähtevänsä Mäntsälan miesten tueksi. "Minä sanon, että sinä et lähde täältä nyt mihinkään. Se mitä Mäntsälässä tapahtuu, on verrattavissa joukkohulluuteen. Sitä tartuntaa tähän perheeseen ei hankinta!" Isä ja poika ottivat kovaäänisesti yhteen, ja vähä vähältä poika antoi periksi. Maaliskuun 1. päivänä saapui evl Wichman ja piiripäällikkö Wickström kenraali Malmbergin lähettämänä Presidentin puolesta neuvottelemaan. Alustavan luottamuksellisen ja yhteisymmärryksellisen keskustelun jälkeen ohjattiin evl Wichman kenraali Walleniuksen luo Vanajalle, jonne hän matkusti saatuaan sitä ennen puhelinmääräyksen Malmbergilta. Ja 3. maaliskuuta illalla saapui Presidentin edustajana Mäntsälän rovasti Hallio kehottamaan lähtemään kotiin. Ilmoitti kahdessa kolonnassa sotaväkeä saapuneen Järvenpäähän. Maaliskuun 4:nä klo saapui Presidentin lähettämänä evl Elia Rihtniemi ja Wichman sekä myöhemmin tuomari E. A. Järveläinen neuvottelemaan tilanteesta. Rihtniemi tiedustelee Presidentin adjutantilta, ottaako Presidentti vastaan Mäntsälässä olevien joukkojen lähetystön. Lupasi ottaa. Lähetystöön kuului vain Mäntsälään kerääntyneiden joukkojen edustajia: maanviljelijät Albert Vuori, Pentti Sakkinen, Kauno Talanterä ja lisäksi porvoolainen tuomari E. A. Järveläinen. Tällä haluttiin antaa Presidentille kuva, että asialla ovat suomalaiset talonpojat. Lapuanliikkeen johto joutui jo piileksimään. Presidentti otti lähetystön kirjeen ja kiitti. Mitään neuvottelua ei käyty. Svinhufvudin päätöksellä armeija ei tullut Mäntsälän rajojen sisäpuolelle. Presidentti oli luvannut myös tehdä tarpeellisia hallinnollisia toimia tilanteen rauhoittamiseksi. Kapina oli päättynyt.
5 Tiivistelmä esitelmäaineistosta: Markku Rauhalahti Mäntsälän Kärkijoukkojen merkki 1932
Suomesta tulee itsenäinen valtio
Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjän valtakunta romahtaa ja Suomesta tulee itsenäinen valtio Venäjällä kansan tyytymättömyys tsaari Nikolai II:a kohtaan oli kasvanut koko 1900-luvun alun. Suurin osa
Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
Mannerheim-luento. Pääjohtaja Erkki Liikanen Päämajasymposium 6.7.2012 Mikkeli. 6.7.2012 Erkki Liikanen
Mannerheim-luento Pääjohtaja Päämajasymposium Mikkeli 1 Carl Gustaf Emil Mannerheim Suomen valtionhoitaja 12.12.1918 25.7.1919 Suomen tasavallan presidentti 4.8.1944 4.3.1946 Kuva: Museovirasto 2 Neljä
Alkupiiri (5 min) Lämmittely (10 min) Liikkuvuus/Venyttely (5-10min) Kts. Kuntotekijät, liikkuvuus
European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016
European Law Students Association ELSA Turku ry 20014 Turun yliopisto 1 VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 12/2016 Päivämäärä ja aika: 5.4.2016 klo 16.00 Paikka: KH 116 Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto
LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus
1 (8) LASTEN KARKAAMISET KUNNALLISESSA PÄIVÄHOIDOSSA VUONNA 2013 - kunnalliset päiväkodit, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus 5 lapsi kiipesi päiväkodin aidan yli, työntekijä kiipesi perässä ja sai
Nettiraamattu lapsille. Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 22/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Puhe Helsingin Työväentalon kolmannessa" avajaisjuhlassa 31/1. Toisena puhujana esiintyi juhlassa Väinö Tanner, Joka alussa huo
Puhe Helsingin Työväentalon kolmannessa" avajaisjuhlassa 31/1 Suomen Sos.dem. selostus 1/2-31 t aas pp f t y oy;.n ku r f ih ip.r e a l l e. "Isoviha" kestetty, "pikkuviha" murrettu. Helsingin Työväentalo
]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv
]tç Çt ]ùüäxçá äâ Jv Elipä kerran kolme aivan tavallista lasta: Eeva, Essi ja Eetu. Oli kesä joten koulua ei ollut. Lapset olivat lähteneet maalle isovanhempiensa luokse. Eräänä sateisena kesäpäivänä,
KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä:
KUVAJUTTU Lapsen nimi: Päivämäärä: Päiväkoti/koulu: Lomakkeen täyttäjä: Lapsen kanssa järjestetään kahdenkeskeinen arviointihetki 2 kertaa vuodessa: alkukartoitus ja seuranta puolen vuoden päästä. Tutustu
Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget)
Opintoretkeilypäivä 24.9.2011, aamupäivä Kirjurina Sameli Salokannel Falunin kuparikaivos (Stora Kopparberget) Stora Kopparbergetin kaivostoiminnalla on ollut merkittävä vaikutus koko Ruotsin kehitykseen
3 Esityslistan hyväksyminen ja mahdolliset muutokset
1 European Law Students Association ELSA Turku ry 20014 Turun yliopisto VUODEN 2015 HALLITUKSEN KOKOUS 32/2015 PÖYTÄKIRJA Päivämäärä ja aika: 11.11.2015 klo 14.30. Paikka: KH116 Caloniankuja 3 20014 Turun
Ksenia Pietarilainen -keppinuket
Ksenia Pietarilainen -keppinuket - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti. - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan. - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala jää pöytää vasten. - Liimaa hahmo
Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto
Vihdin Yrittäjät - merkkipäiviä 2011-2014, arkisto Taru-Kalusteen Tarja Siivonen toiminut yrittäjänä 40 vuotta Nummelan Kenttälässä toimivan Taru-Kalusteen yrittäjä Tarja Siivoselle on kertynyt yrittäjyysvuosia
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
TIETÄMÄT. LC Tornio Putaan raivaustalkoilla TORNION TAISTELUN MUISTOMERKKI ESILLE
2011 LC TORNIO PUDAS UUTISIA 3.11.2011 SYKSY Tornion kaupungin alueella on vuonna 2002 julkaistun muistomerkkioppaan mukaan yli 60 erilaista henkilöstä, tapahtumasta, taistelusta tai kaatuneista kertovaa
320075 Mitä nyt (4) What now?
320075 Mitä nyt (4) What now? Lapset joutuvat usein tilanteisiin, joissa on hyvä miettiä omia reaktioitaan ennen toimimista. Tässä korttisarjassa esitetään erilaisia hankalia tilanteita, joihin jokainen
Simson, Jumalan vahva mies
Nettiraamattu lapsille Simson, Jumalan vahva mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Poissa: Annala Tarja, Anna-Maija Klemettilä, Latomäki Ulla, Lemettinen Pentti
1 KOKOUSAIKA Tiistaina 9.2.2016 klo 18.30 19.15 KOKOUSPAIKKA Läsnä: Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä Leena Kallio Kirsti Kivisaari Pekka Kivisaari
INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA
INSINÖÖRIAKTIIVIT MINISTERI KIURUN VIERAINA 12.2.2013 EDUSKUNNASSA Tammikuun alussa Lappeenrannan Insinöörien puheenjohtaja Reijo Mustonen havahtui käydessään Ympäristöministeriön www-sivuilla, jossa ilmoitettiin
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Aseveljen monet kasvot suomalais-saksalaiset suhteet sotavankiluovutusten valossa
Aseveljen monet kasvot suomalais-saksalaiset suhteet sotavankiluovutusten valossa Suomen Sotahistoriallisen Seuran miniseminaari 14.11.2018 Ida Suolahti Taustalla laajempi tutkimus Väitöskirjani Yhteinen
Kaija Jokinen - Kaupantäti
Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Minun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen
Otto Louhikoski Uhtualta 1. maailmansodan ja Vienan Karjan itsenäistymispyrkimysten kautta pakolaisena Suomeen Oton syntymä ja perhe Aika Venäjän kalenterissa: 16.7.1889 Aika Suomen kalenterissa: 24.7.1889
Työhyvinvoinnin vuosikymmenet
kuntoutuksen ja työhyvinvoinnin erikoislehti Työhyvinvoinnin vuosikymmenet Työyhteisö keskeisessä roolissa: SAIRAUSPOISSAOLOT PUOLITTUIVAT VERVE 1965-2015 Palvelujärjestelmän MONIMUTKAISUUS HÄMMENTÄÄ TYÖKYKYJOHTAMINEN
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
European Law Students Association - ELSA Turku ry. Oikeustieteellinen tiedekunta 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016
1 European Law Students Association ELSA Turku ry 20014 Turun yliopisto VUODEN 2016 HALLITUKSEN KOKOUS 11/2016 Päivämäärä ja aika: 29.3.2016 klo 16.00 Paikka: KH 116 Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto
Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!
Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
Suomen lippu. lippu; liputus, liputtaa, nostaa lippu salkoon
Suomen lippu Suomessa on laki, miten saat liputtaa. Lipussa on valkoinen pohja ja sininen risti. Se on kansallislippu. Jokainen suomalainen saa liputtaa. Jos lipussa on keskellä vaakuna, se on valtionlippu.
Vice President for Student Trainee Exchange Programme
HALLITUKSEN KOKOUS 34/2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 11.12.2014 klo 8.00 Paikka: Vanha mikroluokka Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto Läsnä: Jussi Raitanen Jenni Jalonen Antti Malmberg Johanna Mäkitalo Tuomas
Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi
Verbien rektioita Haluaisin mennä nukkumaan Verbi + verbi + verbi Jos lauseessa on useita verbejä, missä muodossa 2. tai 3. verbi ovat? -Jos lauseessa on useita verbejä peräkkäin, 1. verbi taipuu normaalisti,
Toimintakertomus vuodelta 2013
Toimintakertomus vuodelta 2013 1 Toiminta-alue Yhdistyksen toiminta-alueena on edelleen Lappeenrannan kaupunki sekä ympäristökunnat, Lemi, Luumäki, Savitaipale, Taipalsaari. 2 Hallitus, jäsenmäärä puheenjohtaja
Simo Sivusaari. Nuori puutarhuri
Simo Sivusaari Simo Yrjö Sivusaari syntyi 26.10.1927 Vaasassa. Hän kävi kolmivuotisen puutarhaopiston ja on elättänyt perheensä pienellä taimi- ja kukkatarhalla. Myynti tapahtui Vaasan torilla ja hautausmaan
Miten Suomi on muuttunut sadassa vuodessa? A1 Suomen valtio
A1 Suomen valtio 1917 2017 1 Kuinka suuri Suomi oli? Mikä oli Suomen pinta-ala? km 2 2 Mikä oli Suomen 4. suurin kaupunki? 3 Kuinka paljon Suomessa oli asukkaita? 4 Kuinka monta ihmistä asui neliökilometrin
TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1
TEMPORAALINEN LAUSEENVASTIKE 1 Lukiessa -rakenne (2. infinitiivin inessiivi) Temporaalinen lauseenvastike 1 korvaa kun-lauseen, jonka toiminta on samanaikaista päälauseen toiminnan kanssa. Verbityyppi
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä kuningas Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05
Helsingin Yliopiston Kemistit ry Hallituksen kokous 07/05 Aika: 15.04.2005 kello 15.00. Paikka: Läsnä: Opintososiaalinen tila, Kemian laitos. Kirsi Ämmälä, puheenjohtaja Susanna Johansson, sihteeri Anne
KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015
1 (5) Limingan seurakunta Pappilantie 6, 90100 Liminka KIRKKOVALTUUSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 KOKOUSAIKA: 10.11.2015 ALKAMISAIKA: klo 18.00 PÄÄTTYMISAIKA: klo 19.35 KOKOUSPAIKKA: Pappilan sali Ahola Seija jäsen
NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET
RUDOLF KOIVU NÄYTTELYYN LIITTYVÄ NUKKETEATTERI NUKKETEATTERIN KÄYTTÖOHJEET Itsekseen tekeville Nukketeatterissa voi leikkiä teatteriesitystä kokeilemalla nukeilla näyttelemistä erilaisissa lavasteissa.
YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian. Minkä osia oksat ovat?
GENETIIVI yksikkö -N KENEN? MINKÄ? monikko -DEN, -TTEN, -TEN, -EN YKSIKKÖ Pääte on aina -N. Se liittyy sanan taipuneeseen vartaloon. Kenen auto tuo on? - Aleksanterin - Liian Minkä osia oksat ovat? puu
Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa
Kansainvälinen TOP-jakso Ranskassa Olin kansainvälisessä työssäoppimisjaksossa Ranskassa luokkalaiseni sähköalaa opiskelevan Eemeli Kemppaisen ja samassa koulussa datanomiksi opiskelevan Samuli Satopään
Koulukohtaiset lisätehtävät (OVTES Osio B 11-25) Laatutyö - koulun toiminnan kehittäminen
Sivu 1/5 Märynummen koulu Salon kaupunki 1760/12.00.01.01/2015 Yleiset Koulu: Märynummen koulu Ylläpitäjä: Kaupungin ylläpitämä koulu Koulumuoto: Ala-asteen koulu Opetuskieli: Suomi Koulupiiri: Salo Opiskelijamäärä:
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN
LIPUNNOSTO TÄYTTI PAVILJONGIN Uusiutunut lipunnostotilaisuus täytti Pietarinkarin paviljongin ääriään myöten äitienpäivää edeltäneenä lauantaina. - Väkimäärä yllätti järjestäjät! totesi kommodori Timo
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
UEF Tohtorikoulu. Valmistautuminen väitöspäivään
UEF Tohtorikoulu Valmistautuminen väitöspäivään Väitöstilaisuus Karonkka 2 Väitöstilaisuus Sovi päivä viimeistään kolme viikkoa ennen tilaisuutta varaa luentosali yliopiston tilavarauksesta väittelijä,
ARNE SOMERSALO TOTUUS MÄNTSÄLÄSTÄ HELSINGISSÄ 1932
ARNE SOMERSALO TOTUUS MÄNTSÄLÄSTÄ HELSINGISSÄ 1932 KUSTANTAJA AJAN SANA OY Helsinki 1932. Kirjapaino-Oy. LAUSE JOHDANTO. Maamme poliittiset tapahtumat viime maaliskuun ensimmäisellä viikolla lienevät sikäli
saman lain 5 :n mukaan yleisenä syyttäjänä raastuvanoikeudessa ja maistraatissa. Nimismies tai apulaisnimismies toimii kihlakunnanoikeudessa
1992 vp- HE 101 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kaupunginviskaa Iista ja nimismiehestä käräjäoikeuden syyttäjänä ja laiksi kaupunginviskaaleista annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN
Komea mutta tyhmä kuningas
Nettiraamattu lapsille Komea mutta tyhmä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Lyn Doerksen Suomi Kertomus 18/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 4. - 5. luokka
3 pisteen tehtävät Kenguru Ecolier, ratkaisut (1 / 5) 1. Missä kenguru on? (A) Ympyrässä ja kolmiossa, mutta ei neliössä. (B) Ympyrässä ja neliössä, mutta ei kolmiossa. (C) Kolmiossa ja neliössä, mutta
Alpo Kähkönen: Juhlien Jatkot Leirikari ja Petäjäselkä
Alpo Kähkönen: Juhlien Jatkot Ketosen tilausajobussi odotti pääjulan päätyttyä Jänkätien ammattioppilaitoksen pihalla piirikokoukseen lähteviä juhlijoita. Suuntana oli Rovaniemen kaupungin omistama leirikeskus
Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta Sähköposti: kajaanin.planeetta@gmail.com
Julkaisija: Kajaanin Planeetta ry Päätoimittaja: Jari Heikkinen Teksti ja kuvat: Jari Heikkinen, jos ei muuta mainita Ilmestyminen: Kolme numeroa vuodessa (huhtikuu, elokuu, joulukuu) Yhteystiedot: www.ursa.fi/yhd/planeetta
Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä. Kokemukset näkyviin väkivaltatyön kehittäminen sijaishuollossa hanke 2009-2014
Väkivaltaa kokenut lapsi sijaisperheessä hanke 2009-2014 Tuon lapsen kanssa on sitten kummallista olla. Toisaalta tuntuu, että syli kuin syli kelpaa, mutta sitten kun tosipaikan tullen yritän ottaa syliin
o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:
13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?
MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ
Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula
Juhla-,kokous- ja muistelumamatka Lappiin Teksti: Pekka Kneckt, Kuvat: Kari Niva ja Eero Aula Kukonlaulun aikaan syyskuun 19.päivänä aloitimme LaaksojenAutoteknillisen yhdistyksen matkan Rovaniemen suuntaan.
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: Ei, en auta. Ei, minä olen surullinen.
SUOMEN KIELESSÄ ON KAKSI ERILAISTA KYSYMYSTYYPPIÄ: 1. -ko/-kö -kysymys; vastaus alkaa aina kyllä- tai ei-sanalla esim. Asutko sinä Lahdessa? Autatko sinä minua? Oletko sinä iloinen? Kyllä, minä asun. (positiivinen)
Rikas mies, köyhä mies
Nettiraamattu lapsille Rikas mies, köyhä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
HALLITUKSEN KOKOUS
1(5) Aika 21.8.2007 kello 18.00 Paikka Läsnä Lakimiesliiton ylähuone Mikko Salo, hallituksen puheenjohtaja Une Tyynilä, pääsihteeri Matti Hietanen, hallituksen jäsen, lähti kohdassa 8 Jan Hjelt, hallituksen
enttämestari Esko Mansikkaviita
enttämestari Esko Mansikkaviita Seppo Alakoski P arkanon tutkimusasema metsäntutkimusta 40 vuotta 147 Toimitilojen suunnittelu Harjannostajaiset Tutkimustoiminta laajenee Toimitilojen laajennus Kenttämestari
Matti Leinon sukuhaara
Matti Leinon sukuhaara 1900-1950 Toimittaja: Harri Leino Lähteet: Sukuseuran julkaisut ja Kalevi Leinon Juuret Pälttärissä, 2005 09.06.2012 Sukukokous 2012 1 Matti ja Maria Leino Henrik Leino 1840-1904
Lennä, kotka, lennä. Afrikkalainen kertomus. Mukaillut Christopher Gregorowski. Lennä, kotka, lennä
Lennä, kotka, lennä Afrikkalainen kertomus Mukaillut Christopher Gregorowski Lennä, kotka, lennä 5 Muuan maanviljelijä lähti eräänä päivänä etsimään kadonnutta vasikkaa. Karjapaimenet olivat palanneet
Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.
Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä
JULKAISIJA. Eduskuntatiedotus TAITTo JA KUvITUKSeT. Hanna Lahti / Huomen GDI
SUOMEKSI JULKAISIJA Eduskuntatiedotus 2017 TAITTo JA KUvITUKSeT Hanna Lahti / Huomen GDI Hei, mitä täällä tapahtuu? Äiti? Eipäs kun opettaja. Kuka näistä asioista päättää? Ei, vaan kansanedustajat! Mihin
Hurjat amerikansuomalaiset
Hurjat amerikansuomalaiset Bruno Nordberg, Nils Erik Wahlberg, Emil Hurja ja Gus Hall - tunnetut amerikansuomalaiset Ismo Söderling Johtaja Siirtolaisuusinstituutti, Turku isoder@utu.fi 050-511 3586 Tieteen
Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00
UOMEN SOSIALIDEMOKRAATTINEN PUOLUE r.p. UOLUETOIMI KUNTA KOKOUS 15.10.1981 Ы'* M CKOUSPAIKKA SIVA JA AIKA Helsinki, SDP:n Puoluetalon kokoushuone torstaina 15 päivänä lokakuuta 1981 kello 9.00 3K0UKSEN
PÖYTÄKIRJA 10.1.2011 2/2011
PYKÄLÄ RY:N HALLITUKSEN KOKOUS Aika: Maanantai 10.1.2011 Paikka: Läsnä: Yhdistyksen kerhohuoneisto Sörnäisten rantatie 33 B Kristiina Lindholm, puheenjohtaja Annika Pynnä, sihteeri Jonna Vihavainen Otto
OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen
OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii
Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 TURVAA JA SUOJAA
Maahanmuuttajan kohtaaminen 14.1.2016 Termistö Siirtolainen/maahanmuuttaja Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan paremman elämän toiveen, työn, opiskelun tai ihmissuhteen perusteella Turvapaikan
Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915
Jacob Wilson, 7.10.1846 2.3.1915 Kaivostoimintaa FAMCON:n Suomen kaivoksilla johtanut Jakob Wilson oli syntymänimeltään Jaakko Sjöberg ja lähtöisin pohjanmaalta, Kalajoelta (syntynyt 7.10.1846). Hänen
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Ritva Kivisaari Pentti Lemettinen Anne Marjamäki puheenjohtaja 1-7 puheenjohtaja 8-13 pöytäkirjanpitäjä
1 KOKOUSAIKA Tiistaina 6.1.2015 klo 12.00-13.30 KOKOUSPAIKKA Keskustan seurakuntatalo, tornisali Läsnä: Annala Tarja Hakola Anni Haukkala Pentti Hietala Heikki Holma Jaana Härsilä Maria Ikola Simo Jänikselä
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
HE 50/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ehdolliseen pääsyyn perustuvien ja ehdollisen pääsyn sisältävien palvelujen oikeussuojasta tehdyn eurooppalaisen yleissopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten
Illanvietto. Raitanen järjestää luonaan illanvieton 25.9. klo 18 alkaen.
HALLITUKSEN KOKOUS 25/2014 PÖYTÄKIRJA Aika: 24.9.2014 klo 9.00 Paikka: Seminaarisali 3 Caloniankuja 3 20014 Turun yliopisto Läsnä: Jenni Jalonen Johanna Kirveskoski Elena Lukkarinen Antti Malmberg Tuomas
Bahá u lláh, Ridván muistio. www.bahai.fi/lamppu
Jumalallinen kevätaika on koittanut... Kiiruhda kaiken luomakunnan edessä ylistämään Jumalasi nimeä ja kaiuttamaan hänen kiitostansa, niin että kaikki luodut virvoittuisivat ja uudeksi muuttuisivat. Bahá
FACEBOOK case pkssk. Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi
FACEBOOK case pkssk Heli Sivonen Työhönottaja, PKSSK heli.sivonen@pkssk.fi FACEBOOK case pkssk PKSSK:n rekrytointi siirtyi sosiaaliseen mediaan alkutalvella 2010. Olimme ensimmäinen sairaala Suomessa,
Salon Rally 3-4.10.2015
Salon Rally 3-4.10.2015 Laitan tunnelmapaloja Salon Rallysta. Nettisivuille tulevat Hannelen ja Ritva-Liisan esityksistä koosteet. Lauantain esiintyjistä löytyvät kattavat tiedot netistä. Piirin 142 puheenjohtaja
Heikki Kurttila. Isäntämaasopimus. Pirtin klubi 5.4.2016
Heikki Kurttila Isäntämaasopimus hyppy kohti NATOa Pirtin klubi 5.4.2016 Historiaa: Paasikiven Kekkosen linja Paasikivi: Olipa Venäjä miten vahva tai miten heikko hyvänsä, aina se on tarpeeksi vahva Suomelle.
Jehovan todistajien. Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG. Kerubit. Kerubi. Jehova Jumala. Kerubit. Serafit. Sana, Logos, Mikael. Demonit.
Sana, Logos, 2 1 2 Kerubi 8 9 22.01.2016 / JP Tämän kaavion kuvat: Pixabay ja JW.ORG 3 4 5 6 7 sivu 1 Aadam Eeva 10 11 12 Eeva Aadam Kain Aabel Seet Maailmankaikkeus Paratiisi 1. loi pyhän hengen avulla
Jurkoja. SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ
SUKUTUTKIMUS MUISTIO 14.9.2011 Into Koivisto ja Markus Koivisto JURKOJA JA KOIVISTOLAISIA 1600-LUVUN INKERISSÄ Lähde: Pähkinälinnan läänin henkikirjat Inkerinmaalla henkikirjoja (manthals längd) on 1600-luvulla
Vetoomusvaliokunta ILMOITUS JÄSENILLE (0430/2012)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Vetoomusvaliokunta 18.12.2012 ILMOITUS JÄSENILLE (0430/2012) Asia: Vetoomus nro 0430/2012, Heikki Auvinen, Suomen kansalainen, hänen irtisanomisestaan Euroopan komission
Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa
Juha Tarkka Suomen Pankki Henkilöhistoriaa Suomen Pankissa Profiileja Risto Rytistä Mauno Koivistoon 8.6.2015 Julkinen 1 Risto Ryti pääjohtaja 1923-1940, 1944-1945 Pankkimiehestä poliitikoksi Talvisodan
Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011
Retki Panssariprikaatiin 10.5.2011 Retkellä oli mukana 12 senioria ja heidän seuralaistaan. Matkaan lähdettiin Tokeen bussilla Vanhalta kirkolta kello 11.00. Panssariprikaatin portilla meitä oli vastassa
Pöytäkirja. Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2014. Paikka: Otakaari 5 (A 205, luentosali S3), 02150 Espoo
Pöytäkirja Aalto-yliopiston Sähköinsinöörikilta ry:n valtuuston vuosikokous SIKV02/2014 Paikka: Otakaari 5 (A 205, luentosali S3), 02150 Espoo Aika: keskiviikko 26.2.2014, kello 17.30 Läsnäolijat: Valtuutetut:
118 13. Ulosottolaitos
13. Ulosottolaitos Kertomusvuoden alusta lähtien toteutetun ulosottotoimen uudelleenjärjestelyn ja siitä voimassa olevien määräysten mukaan täytäntöönpanotoimi kaupungin koko alueella keskitettiin johtavan
Pakolaiset tarvitsevat kodin. TURVAA JA SUOJAA
Pakolaiset tarvitsevat kodin. Termistö Siirtolainen Henkilö joka muuttaa tai siirtyy toiseen maahan työn, opiskelun, ihmissuhteen tms. perusteella tavoitteena parempi elämä, uudet kokemukset, avioliitto
Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011
1 Lempäälä Maisenranta, tila 2:11 koekuopitus 2011 Timo Jussila Timo Sepänmaa Kustantaja: Muistokivi Oy M. Kaila 2 Sisältö: Kansikuva: Perustiedot... 2 Tutkimus... 3 Tutkimuskartat... 5 Vanhat kartat...
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012. Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012
Hämeenlinna 19. lokakuuta 2012 Solaris-lomalla Kajaanissa 10.-15.9.2012 28 eläkeläisopettajaa (osa ystäviä) oli liikunnallisella virkistyslomalla Hotelli Kajaanissa. Matkat taitettiin rautateitse, invavaunut
2. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Päätös: Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Kristian Rasehorn ja Juho-Petrus Nieminen
Riihimäen kaupunki PÖYTÄKIRJA 02/2009 Kulttuuri- ja vapaa-aikakeskus Nuorisovaltuusto 10.2.2009 NUORISOVALTUUSTON KOKOUS Aika tiistaina 10.2.2009 kello 17.10 Paikka nuorisokeskus Monari, Uudenmaankatu
Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Tervetuloa mukaan Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry:n iloisiin tapahtumiin!
1.9.2012 1/8 RANNIKONPUOLUSTAJIEN SUURI JUHLA Suomenlinnan Rannikkotykistökilta ry juhli 50-vuotistaivaltaan Helsingin edustan linnakesaari Kuivasaaressa. AIKA: La 1.9.2012 PAIKKA: Kuivasaari Kuivasaaren
Sukukokous la 2.8.2014 Kivennavalla
Rönkköjen sukuseura aloittelee 36 toimintavuottaan. Vuosittainen jäsenkirje ja sukutapaaminen ovat tavaksi muotoutuneita toimintatapoja, joita jatkamme myös tänä vuonna. Alustava ohjelmarunko Kivennapa