TOIMINTASUUNNITELMA 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTASUUNNITELMA 2015"

Transkriptio

1

2 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Martoissa on arjen mahdollisuus Vuosikokous

3 Tavoitteet 2015 Toiminnan tunnettuuden parantaminen sisältölähtöisesti Kestävän kehityksen edistäminen kotitalousneuvonnan keinoin Vesi jättää jäljen -teemalla Vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen toiminnan mahdollistajiksi Toimintaedellytysten mahdollistaminen ja turvaaminen

4 Järjestötoiminta 2015 Yhtenäisten sisältöjen ja materiaalien sekä viestinnän vahvistaminen yhdistystoiminnassa ja jäsenhankinnassa Monipuolisen ja innostavan vapaaehtoistoiminnan vahvistaminen Vaikuttamistoiminnan vahvistaminen kaikilla tasoilla

5 Kotitalousneuvonta 2015 Avoin neuvonta: Vesi jättää jäljen Hankeneuvonta: arjen hallinta ja taloudellinen osaaminen Kehittämiskohteet: sähköinen neuvonta ja vapaaehtoisten osallistaminen neuvontaan

6 Kansainvälinen toiminta 2015 Kv-marttatoiminta tukee ja täydentää piirien toimintaa Vapaaehtoiset mahdollistavat ja toteuttavat kansainvälisyyskasvatusta yhdistyksissä Yhdistykset käyttävät aktiivisesti Kamerun-tiedotushankkeen materiaaleja ja liiton muuta kansainvälisyyskasvatusaineistoa Kamerunin ja Swazimaan hankkeet toteutuvat suunnitelman mukaisesti Suunnitellaan kehitysyhteistyön jatkohankkeet

7 Hallinto, henkilöstö ja talous 2015 Toiminnan suunnitelmallisuuden, yhtenäisyyden ja kustannustehokkuuden lisääminen Turvata järjestön taloudelliset toimintaedellytykset avustusten, sijoitus- ja rahoitustoiminnan sekä varainhankinnan ja yritysyhteistyön avulla

8 Brändityön hyödyntäminen yhtenäisen viestinnän vahvistamisessa Markkinointi, viestintä ja varainhankinta 2015 Sisältölähtöisen viestinnän vahvistaminen yhdistystoiminnassa ja jäsenhankinnassa Sähköisen viestinnän (mm. uutiskirjeiden) toteuttaminen suoraan valituille kohderyhmille Monikanavaisen viestinnän vahvistaminen neuvonnassa ja järjestötoiminnassa Varainhankinnan kehittäminen

9 Toiminnan toteutus

10 Työpajat uusille jäsenille Pop up -martta Kässämartat Puutarhamartat Kv-martat Ruokamartat Järjestötoiminnan toteutus Perinne haltuun Martan päivän tapahtumat Aikaa yhteiseen hyvään, ikäpolvitreffit Mallialoitteet vaikuttamisesta yhdistyksille

11 Kotitalousneuvonnan toteutus Valtionavustuksella tehtävän neuvonnan sisällöllinen kärki on Vesi jättää jäljen. Aiheessa tarkastellaan Veden kulutusta Omia kulutustottumuksia Ekologista elämäntapaa Veden terveysvaikutuksia Aihetta käsitellään mm. seuraavilla kursseilla Vesi jättää jäljen Teekulttuuri Garderobi Harkitse, korjaa ja kierrätä Vesi puutarhassa

12 Kauha & kukkaro -tapahtumat 2015 Marttapiirit ympäri Suomen järjestävät Kauha & kukkaro tapahtumia, joissa teemoja ovat vko 4: Garderobi vko 18: Veden käyttö puutarhassa vko 36: Kotivara vko 41: Teekulttuuri Tilaisuudet ovat avoimia kaikille Aiheet sopivat myös yhdistyksille MARTTAILLAN aiheeksi Aineistoa Martat-lehdessä

13 Kansainvälisen toiminnan toteutus Uudet aineistot kansainvälisyyskasvatukseen Marttamatka Kameruniin Uuden kehitysyhteistyöhankkeen suunnittelu vuosille Swazimaa tai muu kohde

14 Hallinto, henkilöstö ja talous - toteutus Hallinto Strategian valmistelu piirien kanssa Uusien vuosikokousmallien käyttöönotto Valmistelun ja päätöksenteon oikea-aikaisuus Kustannustehokkuus Henkilöstö Työhyvinvoinnista huolehtiminen Osaamisen ylläpito ja lisääminen Talous Talouden tasapaino Sijoitustoiminnan hoito sijoitusstrategian mukaisesti Hanketoiminnan lisääminen

15 Markkinoinnin, viestinnän ja varainhankinnan toteutus Kannatusviestintä (testimoniaalit) ja toiminnan sisällöstä viestiminen Sisäisen viestinnän sähköiset palvelut Ulkoisen viestinnän monikanavaisuus, piirien tukeminen Järjestön yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vahvistaminen (kannanotot läpäisyperiaatteella) Palvelujen tuotteistus ja markkinointiviestinnän konseptointi Erilaisten varainhankintamuotojen ja - tuotteiden kehittäminen ja lanseeraus

16 Tapahtumakalenteri LEHTI YLEISET ML/PIIRIT YHDISTYKSET Tammi 1. vko 4 Kauha & kukkaro: Garderobi Helmi Suomalaisen kulttuurin päivä Garderobi-ketjukoulutus Maalis Kansainvälinen kuluttajan oikeuksien päivä Maailman kotitalouspäivä Suomineidon voileipäpöytä -ketjukoulutus Vko 13 Pop up -martta -tapahtumat Huhti vuosikokous Tee veroilmoitus verkossa Tee veroilmoitus verkossa Touko 23.5.Valtakunnallinen puutarhapäivä 9.5. Hyvä aamiainen kaikille äideille, Reilun kaupan äitienpäiväkampanja vko 18 Kauha & kukkaro: Vedenkäyttö puutarhassa Mahdollisuuksien tori Kesä 4-5. Mahdollisuuksien tori (ks. Paikkakuntainen ajankohta) Heinä SuomiAreena, Pori Martan päivä (perinne talteen) Marttagolf, Annalan/Mikkeli Elo 6. Mennään eikä meinata: Valtakunnallinen sienipäivä Mennään eikä meinata: Marttojen valtakunnallinen sienipäivä Ravintolapäivä: Voileipäteemalla Syys vko 36 Kauha & kukkaro: Kotivara Hyvän olon ja itse tekemisen risteily, Martat, Novita & Burda Loka 7. Vko 41 Energiansäästöviikko Vko 43 Reilun kaupan viikko vko 41 Kauha & kukkaro: Teekulttuuri Vko 44 Pop up -martta -tapahtumat Marras 8. Garderobi: Vaatteiden vaihtopäivä Joulu Vapaaehtoisten päivä

17 TULE MUKAAN MARTTOIHIN! Marttailu on monipuolista ja aktiivista harrastamista. Martoissa sinulla on mahdollisuus uuden oppimiseen, yhdessä tekemiseen, vaikuttamiseen ja elämyksiin. Osallistumalla tuet myös kotien ja perheiden hyvinvointia.

Vuosikokous 18.4.2015

Vuosikokous 18.4.2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Vuosikokous 18.4.2015 MARTOISSA ON ARJEN MAHDOLLISUUS TEEMA 2016 Teemakausi 2014-2016 Martoissa on arjen mahdollisuus jatkuu viimeisen vuoden. Tarjoamme tietoja ja taitoja sujuvaan

Lisätiedot

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014. Marttaliiton syyskokous 12.10.2013

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014. Marttaliiton syyskokous 12.10.2013 Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelma 2014 Marttaliiton syyskokous 12.10.2013 Martat tarjoavat Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Yhdessäoloa, yhdessä tekemistä, yhteisöllisyyttä

Lisätiedot

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala

Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala VAPAAEHTOISTOIMINTAAN UUSIA MAHDOLLISUUKSIA Uudenmaan Martat ry Pirkko Haikkala 1.10.2016 Vapaaehtoistoiminnan toimintamalli Uudenmaan Martoissa Piiri Kouluttaa vapaaehtoisia Tukee, kannustaa ja ohjaa

Lisätiedot

VINKKEJÄ VUODEN 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELUUN

VINKKEJÄ VUODEN 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELUUN VINKKEJÄ VUODEN 2016 TOIMINNAN SUUNNITTELUUN Käyttäkää Käyttäkää yhdistyskirjettä yhdistyskirjettä avuksi avuksi ensi ensi vuoden vuoden toiminnan toiminnan suunnittelussa. suunnittelussa. Seuraava kirje

Lisätiedot

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö

MARTTA- TOIMINTA. Kotitalousneuvonta Ruoka ja ravitsemus Kodin talous ja kuluttaja-asiat Kodinhoito Kotipuutarha ja ympäristö SINUSTAKO MARTTA HISTORIA Marttajärjestö syntyi vuonna 1899. Suomessa elettiin tuolloin kansallisen heräämisen, naisasialiikkeen ja kansanvalistustyön aikaa. Lucina Hagmanin aloitteesta perustettu naisyhdistys

Lisätiedot

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen

115 vuotta. Uudenmaan Martat ry 85 vuotta. Anne Lempinen 115 vuotta Uudenmaan Martat ry 85 vuotta Anne Lempinen Uudenmaan Martat 85 vuotta Tuodaan juhlavuosi osaksi arkea Juhlavuotta tuodaan monin tavoin ja erilaisin tapahtumin esille tavoitteena on, että juhlavuosi

Lisätiedot

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME

MITKÄ OVAT TAVOITTEEMME Uudenmaan Martat ry Toimintasuunnitelma 2017-2019 PUNAINEN LANKA Edistämme kotien toimivaa ja kestävää arkea Edistämme perheiden hyvinvointia Olemme johtava arjen asiantuntija Tarjoamme yhteisön johon

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry

Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014. Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Vapaaehtoistoiminta voimavarana Pohjois-Karjalan järjestöpäivät 14. 15.11.2014 Marjahelena Salonen, kehitysjohtaja Marttaliitto ry Hyvinvoinnin, yhteisöllisyyden ja taloudellisen hyödyn lisäksi vapaaehtoistoiminnalla

Lisätiedot

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN Uusi jäsenhankintakampanja alkaa valtakunnallisena sienipäivänä 29.8. ja kestää 30.9. saakka. Jokainen martta ja marttayhdistys haastetaan mukaan kampanjaan: kutsu vähintään

Lisätiedot

Toiminnantilastointi 13.12.2013

Toiminnantilastointi 13.12.2013 Toiminnantilastointi 13.12.2013 Toiminnan tilastointi 2014 Katja Kolehmainen Pohjois-Karjalan Martat ry yhdistyskoulutukset, tammikuu 2014 Toiminnan tilastointi Vuoden 2014 alusta käytössä sähköinen tilastointi.

Lisätiedot

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa

Nimike Määrä YksH/EI-ALV Ale% ALV Summa , Vuokraerä: Tammi/12 : 30.01.2008 Viivästyskorko: 11.5 % Laskuviite: 4 45523 08012 Yhteensä: 390.40 EUR Pankit: n Joku Vuokralainen 16.01.2008 Tammi/12 4 45523 08012 30.01.2008 EUR 390.40 , Vuokraerä:

Lisätiedot

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN

KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN KUTSU YSTÄVÄSI MUKAAN MARTTOIHIN www.martat.fi facebook.com/martatvinkkaa twitter.com/martatvinkkaa & twitter.com/marttaliitto youtube.com/martattv MARTOISSA ON ARJEN MAHDOLLISUUS 2014 2016 Hyvät marttayhdistykset

Lisätiedot

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen

AVAINVIESTIT. Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen POP UP -MARTTATAPAHTUMAT AVAINVIESTIT Tekemisen ilo Onnistumisen elämys Yhteisöllisyys ja jakaminen Uuden oppiminen PUHEEN TYYLI Iloinen Konstailematon Ystävällinen JA SÄVY I N H I M I L L I N E N, I H

Lisätiedot

Huom! Muistattehan tehdä nimenkirjoittajien muutosilmoituksen yhdistysrekisteriin, jos yhdistyksen nimenkirjoittajat muuttuvat. (www.prh.fi).

Huom! Muistattehan tehdä nimenkirjoittajien muutosilmoituksen yhdistysrekisteriin, jos yhdistyksen nimenkirjoittajat muuttuvat. (www.prh.fi). Etelä-Hämeen Martat 24.11.2014 Rauhankatu 5 13100 Hämeenlinna Hyvät Jäsenet! Järjestön uusi teema (2015 2016) Vesi jättää jäljen liittyy kestävään kehityksen edistämiseen. Tavoitteena on veden kulutuksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET

TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET MARTTATOIMINTA 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TEEMME ARJEN TEKOJA HUOMISTA VARTEN Huominen arki rakentuu tämän päivän teoista. Tiedostamme maapallon rajat ja kohtuullisen kulutuksen välttämättömyyden.

Lisätiedot

Marttaliiton vuosikokous Toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä

Marttaliiton vuosikokous Toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Marttaliiton vuosikokous 2016 Toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä TOIMINTAYMPÄRISTÖ MUUTTUU STRATEGIASTA TOIMINNAKSI 2016 Marttajärjestö on jäsenmäärältään kasvava ja ajassa elävä

Lisätiedot

Kotitalousneuvonnan yhteinen kärki 2015 2016 on Vesi jättää jäljen

Kotitalousneuvonnan yhteinen kärki 2015 2016 on Vesi jättää jäljen Valtionapuneuvonnan ja järjestötoiminnan kurssitarjotin 2016 1(7) Kurssitarjotin Kotitalousneuvonnan yhteinen kärki 2015 2016 on Vesi jättää jäljen Vesi jättää jäljen on valtakunnallinen neuvonnan kärki

Lisätiedot

MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020

MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2020 TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET TOIMINTASUUNNITELMAN PAINOPISTEET Teemme arjen tekoja huomista varten. Kohtaamme ja mahdollistamme kohtaamisia. Meille kaikki

Lisätiedot

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat -

Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Kiteen hyvinvointikertomuksen tilannekatsaus ja yhdistysten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa - vaikuttamisen paikat - Arja Janhonen Kiteen kaupunki/perusturvakeskus Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016. Toimintasuunnitelman tarkennus 2014 Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous 16.11.2013

Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016. Toimintasuunnitelman tarkennus 2014 Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous 16.11.2013 Martoissa on arjen mahdollisuus 2014-2016 Toimintasuunnitelman tarkennus 2014 Pohjois-Karjalan Martat ry:n syyskokous 16.11.2013 Neuvonnan keskeisimmät sisällöt 2014 Ruokamenoissakin voi säästää Hyötyviljely

Lisätiedot

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.

Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet. Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9. Marttajärjestön ja Pohjois- Karjalan Marttojen ympäristöteemat ja toimet Maarit Sallinen-Uusoksa/Pohjois-Karjalan Martat ry 5.9.2018 TIETOA MARTOISTA 119-vuotias marttajärjestö on Suomen johtava arjen

Lisätiedot

Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet

Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet Järjestöjen arviointi- ja kehittämisverkosto KOMPASSI Verkoston tavoitteet, toimintaperiaatteet ja tarpeet Verkoston tapaaminen 21.4.2015 SOSTE Mervi Aalto-Kallio & Kiril Häyrinen Yhdessä enemmän ja useammalle

Lisätiedot

Uudenmaan Martat Syyskokous

Uudenmaan Martat Syyskokous Uudenmaan Martat Syyskokous 24.11.2012 Marttajärjestön kolmivuotinen teema 2011 2013 on Hidastamalla hyvinvointiin. Teeman sisältönä on vuonna 2013 Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä. Kotitalousneuvonnan

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset

Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Jyväskylän kaupungin viestinnän linjaukset Hyväksytty kaupunginhallituksessa 18.12.2006 Helinä Mäenpää viestintäpäällikkö Jyväskylän kaupungin viestinnän tavoite Viestintä tukee tasapuolista tiedonsaantia,

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset ja Toimintaryhmät Marttapiirit 15. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ Yhdistykset ja Toimintaryhmät Marttapiirit 15. Valtakunnallinen PUHEENJOHTAJIEN JA VARAPUHEENJOHTA JIEN KOULUTUS MARTTAJÄRJESTÖ 2016 Jäsenet 46 600 Yhdistykset ja Toimintaryhmät 1200 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen ARVOT Avoin.

Lisätiedot

Viestintä osana johtamista. Ulla Karppinen

Viestintä osana johtamista. Ulla Karppinen Viestintä osana johtamista Ulla Karppinen Liiton viestintästrategia Viestinnän avulla lionsjärjestö lisää tunnettuuttaan ympäristön ja kansalaisten luottamusta toimintaansa kohtaan sekä toimintansa vaikuttavuutta

Lisätiedot

Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä. Kevätkokous 25.4.2013

Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä. Kevätkokous 25.4.2013 Marttaliiton terveisiä ja ajankohtaisia asioita Uudenmaan piiristä Kevätkokous 25.4.2013 Hidastamalla hyvinvointiin -teemakampanja 2011-2013 Aiheena 2013: Hyvinvointia luonnosta ja ympäristöstä Neuvonnan

Lisätiedot

Tähtiseura -ohjelma. Toimintasuunnitelma Seurakehittäjät

Tähtiseura -ohjelma. Toimintasuunnitelma Seurakehittäjät Tähtiseura -ohjelma Toimintasuunnitelma 2019 Seurakehittäjät 13.2.2019 Tähtiseura ohjelma seuroille Viestintä: Tähtiseura-prosessin kirkastaminen Seuroille ja seurakehittäjille Termistö ja prosessin vaiheiden

Lisätiedot

TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015

TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015 1(5) TIEDOTE Etelä-Karjalan Martat ry 1 / 2015 25.2.2015 1. Kutsu Etelä-Karjalan Martat ry:n kevätkokoukseen 2. Jäsenrekisteriuudistus 3. Toiminnan tilastointi 4. Kokousedustajat 2015 ja piiriin palautettavat

Lisätiedot

Miten vielä pitäisi edistää Avointa hallintoa? Johanna Nurmi

Miten vielä pitäisi edistää Avointa hallintoa? Johanna Nurmi Miten vielä pitäisi edistää Avointa hallintoa? Johanna Nurmi Toisen Avoimen hallinnon toimintaohjelman (heinäkuu 2015-heinäkuu 2017) Suunnittelu käynnistyi työpajalla 28.8.2014 1. Ideoi uuden toimintaohjelman

Lisätiedot

Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO

Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO Aluekehittäminen ja uusien maakuntien ja valtion yhteistyö, luonnos TEM/ YAO 15.2.2017 1 Etunimi Sukunimi ALUEITA KEHITETÄÄN YHTEISTYÖSSÄ Valtion ja maakuntien keskustelut aluekehittämisestä Neuvottelukunta

Lisätiedot

Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus

Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus Marttajärjestön toiminnan tarkoitus ja toiminta-ajatus Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia, sekä kotitalouden arvostusta Toiminnan tarkoitusta toteutetaan järjestämällä

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 10/2015-10/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki)

tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) tommi.pomppis@gmail.com, Naantalin koulu-uinnit, Suomalaiset juhlapyhät, Viikkonumerot ma 10. syys ti 18. syys 2012 (Helsinki) ma 10/9 ti 11/9 ke 12/9 to 13/9 pe 14/9 ma 17/9 ti 18/9 Viikko 37 / 2012 Viikko

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen MARTTAJÄRJESTÖ 2015 Jäsenet 48 000 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 16 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen MARTTOJEN KOHDERYHMÄT NUORET NAISET RUUHKAVUOSISSA, MIEHET ELÄKKEELLE

Lisätiedot

Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko

Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Talousarvio 2012 Kustavin kirjallisuusyhdistys ry Voi8oa tavoi8elematon yleishyödyllinen yhteisö Volter Kilpi Kustavissa - kirjallisuusviikko Volter Kilpi Kustavissa 2012

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous

MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous MARTTAJÄRJESTÖN STRATEGIA Marttaliiton vuosikokous 27.4.2019 MARTAT ON KOTITALOUSNEUVONTA- JÄRJESTÖ Edistämme kotien ja perheiden toimivaa ja kestävää arkea. Toiminnassamme löytää ja oppii yhdessä tekemällä

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen

MARTTAJÄRJESTÖ 2015. Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 16. Valtakunnallinen UUDEN MARTTAYHDISTYKSEN PERUSTAMINEN MARTTAJÄRJESTÖ 2015 Jäsenet 48 000 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 16 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen MARTTOJEN KOHDERYHMÄT NUORET

Lisätiedot

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen

Lions Clubs International MD 107 Finland. Klubin presidentti päivitetty Varpu Ylhäinen Lions Clubs International MD 107 Finland Klubin presidentti 8.5.2012 päivitetty 16.4.2012 Varpu Ylhäinen 1 Valmennuksen tavoitteet Antaa Sinulle valmiuksia toimia klubipresidenttinä Tiedät tehtäväsi presidenttinä

Lisätiedot

TravelNet -varausjärjestelmä. Sinikka Hänninen sinikka.hanninen@sportum.fi Sportum Oy

TravelNet -varausjärjestelmä. Sinikka Hänninen sinikka.hanninen@sportum.fi Sportum Oy TravelNet -varausjärjestelmä Sinikka Hänninen sinikka.hanninen@sportum.fi Sportum Oy TravelNet- varausjärjestelmän toiminnot: Tuotetiedot Asiakasrekisteri Online hallinta Yhteydenpito Sähköinen markkinointi

Lisätiedot

Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta Marttaliitto ry/asta Kuosmanen

Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta Marttaliitto ry/asta Kuosmanen Harkitse, korjaa ja kierrätä! Eduskunnan ympäristövaliokunta 15.3.2018 Marttaliitto ry/asta Kuosmanen Kohtuullisuus ja kestävät valinnat Järjestö on perustettu v. 1899 Jäseniä 45 000 Yhdistyksiä ja toimintaryhmiä

Lisätiedot

Yhdistyshuoltamo. [Yhdistyshuoltamo avautuu syksyllä 2016, tämä on kokeilutiski.] Pohjois-Karjalan järjestöpäivät

Yhdistyshuoltamo. [Yhdistyshuoltamo avautuu syksyllä 2016, tämä on kokeilutiski.] Pohjois-Karjalan järjestöpäivät Yhdistyshuoltamo Tarvitseeko yhdistyksenne vuosihuoltoa? Nakuttaako vapaaehtoistyön moottori? Onko uuden startin aika? Mietitkö jo romuttamolle vientiä? Munkkikahvit kylän ukkojen kanssa. Ammattikuskeille

Lisätiedot

Kun Suomi täyttää 100, yhdistykset ympäri Suomen toteuttavat Syödään yhdessä -tapahtumia monin eri tavoin. Juhlia voi koko vuoden, sillä Martat

Kun Suomi täyttää 100, yhdistykset ympäri Suomen toteuttavat Syödään yhdessä -tapahtumia monin eri tavoin. Juhlia voi koko vuoden, sillä Martat VIESTINNÄN KITEYTYS 2017 Kun Suomi täyttää 100, yhdistykset ympäri Suomen toteuttavat Syödään yhdessä -tapahtumia monin eri tavoin. Juhlia voi koko vuoden, sillä Martat kertovat, miten toteutetaan tunnelmalliset

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,00 Lainaa 2000 /asukas Ylijäämää 3 700 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN KUNTA Valtuusto

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 10/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 10/2016-10/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä:

Satakunnan maakuntauudistuksen esiselvitysvaihe SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Työryhmä: 21.9.2016 SatLi/TV, JM Taulukko 1/5 Esiselvitystä valmisteleva tr A. Järjestäytyminen ja valmisteluprosessi sekä toimintaympäristö Varmistaa ryhmän toiminnan käynnistyminen, riittävä vuorovaikutus ja viestintä

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

täsmällistä johtamista

täsmällistä johtamista Tuloskorteilla täsmällistä johtamista Kaarlo Kankkunen Talousjohtaja, Tamro Suomi Microsoft Business Summit 29.9.2009 A Company of PHOENIX group Tamro-konserni Lääkejakelutoimintaa 8 maassa, 20 jakelukeskusta,

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 06/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 06/2015-06/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Tapahtumat ja niiden toteutus

Tapahtumat ja niiden toteutus Tapahtumat ja niiden toteutus Tiina Ikonen, Marttaliitto Markus Seppälä, SLL 13.4.2019 Martat ja VieKas Life hanke 2018-2023 Koulutamme (Marttaliitto) Viisi koulutustilaisuutta (13.4.2019 ja 4 x vuosina

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 07/2015-07/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 03/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 03/2016-03/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 09/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 09/2015-09/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Marttaliiton vuosikokous Pääsihteeri Marianne Heikkilä

MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Marttaliiton vuosikokous Pääsihteeri Marianne Heikkilä MARTTALIITON TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Marttaliiton vuosikokous 21.4.2018 Pääsihteeri Marianne Heikkilä MARTTAJÄRJESTÖ TÄYTTÄÄ 120 VUOTTA Juhlavuotta vietetään yhdessä Marthaförbundetin kanssa. Juhlavuoden

Lisätiedot

Viisaan liikkumisen Viksu-työkalu Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen t&k:n parhaita paloja webinaari

Viisaan liikkumisen Viksu-työkalu Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen t&k:n parhaita paloja webinaari Viisaan liikkumisen Viksu-työkalu Työpaikkojen liikkumisen ohjauksen t&k:n parhaita paloja webinaari 8.3.2018 Minna Aittasalo Dosentti, terveystieteiden tohtori, erikoistutkija UKK-instituutti, Tampere

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 Kepan voimassaolevan strategian ja ohjelman mukainen Tavoitteena poliittinen muutos, köyhdyttävien rakenteiden purkaminen ja köyhdyttämisen lopettaminen 29,3 % rahoituksesta käytetään

Lisätiedot

Kun Suomi täyttää 100, yhdistykset ympäri Suomen toteuttavat Syödään yhdessä -tapahtumia monin eri tavoin. Juhlia voi koko vuoden, sillä Martat

Kun Suomi täyttää 100, yhdistykset ympäri Suomen toteuttavat Syödään yhdessä -tapahtumia monin eri tavoin. Juhlia voi koko vuoden, sillä Martat VIESTINNÄN KITEYTYS 2017 Kun Suomi täyttää 100, yhdistykset ympäri Suomen toteuttavat Syödään yhdessä -tapahtumia monin eri tavoin. Juhlia voi koko vuoden, sillä Martat kertovat, miten toteutetaan tunnelmalliset

Lisätiedot

TravelNet -varausjärjestelmä. Sinikka Hänninen sinikka.hanninen@sportum.fi Sportum Oy

TravelNet -varausjärjestelmä. Sinikka Hänninen sinikka.hanninen@sportum.fi Sportum Oy TravelNet -varausjärjestelmä Sinikka Hänninen sinikka.hanninen@sportum.fi Sportum Oy TravelNet -varausjärjestelmä Varausjärjestelmä ja e-kauppa matkailuyritykset keskusvaraamot Sähköiset työkalut tuotetietojen

Lisätiedot

Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 15. Valtakunnallinen

Yhdistykset Toimintaryhmät 68. Marttapiirit 15. Valtakunnallinen Jäsenet 46 600 Yhdistykset 1 151 Toimintaryhmät 68 Marttapiirit 15 Marttaliitto Paikallinen Alueellinen Valtakunnallinen ARVOT Avoin. Rohkeasti oma itsensä. Valintoja kestävään arkeen. Onnistumisen ja

Lisätiedot

KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela

KESKI-POHJANMAA. Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela KESKI-POHJANMAA Piritta Pietilä-Litendahl ja Anne Saarela Yhteinen tavoite ja tahtotila: Hyvinvoiva kasvuyhteisö SIVISTYSKUNTA Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvinvointia edistävät palvelut Kolmas sektori

Lisätiedot

LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015

LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015 07.12.2015 LIIKENNETILASTO KEMIN SATAMASSA 1. - 31.1.2015 15024,673 48682,819 17820,113 SAHATAVARA 0,000 FLUTING 0,000 KONEET, LAITTEET 94,450 383,402 0,000 0,000 82005,457 NESTEMÄISET POLTTOAINEET 28082,931

Lisätiedot

Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN. #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea. Aluepäivät 15.8.

Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN. #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea. Aluepäivät 15.8. Olympiakomitea ja Liikunnan aluejärjestöt YHDESSÄ ENEMMÄN #YhdessäEnemmän #Liikunnanaluejärjestöt #SuomenOlympiakomitea 1 Yhteisen tekemisen mallin tavoitteet Liikunnan aluejärjestöjen ja Olympiakomitean

Lisätiedot

MARTTAJÄRJESTÖ TÄYTTÄÄ 120 VUOTTA

MARTTAJÄRJESTÖ TÄYTTÄÄ 120 VUOTTA MARTTATOIMINTA 2019 MARTTAJÄRJESTÖ TÄYTTÄÄ 120 VUOTTA Oma piirimme 90 vuotta ja tj. Tuija 50 vuotta. Juhlitaan koko vuosi! Piirin juhlavuoden tuote on pellavainen keittiöpyyhesetti Martta ja Maria. Juhlavuotta

Lisätiedot

PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019

PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001. Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 PAM - Helsingin Kauppatyöntekijät ry. osasto 001 y-0617669-9 Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Yleistä 2(5) Yleistä Kuluvan vuoden 2018 loppuun mennessä ehtii vielä joulukuun 31. päivään saakka ilmoittautua

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017

Henkilöstö palvelualueittain 07/ /2017 Henkilöstö palvelualueittain 07/2016-07/2017 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2016 2017 Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

Crohn ja Colitis ry.

Crohn ja Colitis ry. Crohn ja Colitis ry www.ibd.fi Strateginen toimintasuunnitelma 2019-2023 #meidänjärjestö 2 IBD lukuina MAAILMASSA IBD:tä SAIRASTAVIA YLI 10 MILJOONAA SUOMESSA IBD:tä SAIRASTAVIA 50 000 Toimisto Tampereella

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri 2016

Tapahtumakalenteri 2016 Tapahtumakalenteri 2016 Tammikuu ke 20.1. klo 17 la 30.1. klo 10 Helmikuu ti 2.2. klo 17 to 4.2. klo 16.15 to 4.2. klo 17 ti 9.2. klo 17 ma 15.2. klo 17 ma 22.2. klo 10.30-13 ti 23.2. klo 10.30-13 ke 24.2.

Lisätiedot

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI

HAKEMUS KKI-KEHITTÄMISHANKKEEKSI HAKEMUS KKI-KEHITTMISHANKKEEKSI TIEDOT HAKIJASTA Hakijayhteisön nimi: Mallilan Yritys Hakijayhteisön rekisteritunnus: 123456-1 Hakijayhteisön osoite: Mallilankuja 11 a 1 Postinumero: 12340 Postitoimipaikka:

Lisätiedot

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa.

Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu. Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu ; tavoitteet ja Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys Liikuntapaikkarakentamisen investointisuunnitelman päivittäminen ja hankkeiden priorisointi lautakunnassa. (8/2010)

Lisätiedot

Suomi 100 juhlavuoden yritysyhteistyö

Suomi 100 juhlavuoden yritysyhteistyö Suomi 100 juhlavuoden yritysyhteistyö Kiinnostunut hakemaan Suomi 100 kumppaniyritykseksi? Suomi 100 kumppaniyritykseksi voi hakea tuotteella tai palvelulla, joka toteuttaa juhlavuoden yhdessä-teemaa Yhdessä-teema

Lisätiedot

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin!

Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! APUVA! Kunnan tehtävänä on terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. Se koskee kaikkia yhdistyksiäkin! Järjestöillä ja kunnilla yhteinen tavoite: ihmisten hyvinvointi Pitäisi saada uusia aktiiveja, koska

Lisätiedot

Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille

Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Tiedote 1/2014 Marttayhdistyksille, toimintaryhmille ja luottamusmartoille Sisällysluettelo 1. Puheenjohtajan uuden vuoden tervehdys 2. Järjestötoiminta Yhdistyksen vuosikokous Luottamushenkilöluettelo

Lisätiedot

Marttaliitto ry Toimintasuunnitelma 2014 2016. Marttaliiton toimintasuunnitelma. 2014 2016 Martoissa on arjen mahdollisuus

Marttaliitto ry Toimintasuunnitelma 2014 2016. Marttaliiton toimintasuunnitelma. 2014 2016 Martoissa on arjen mahdollisuus Marttaliiton toimintasuunnitelma 2014 2016 Martoissa on arjen mahdollisuus 1 2 Marttaliiton toimintasuunnitelma 2014-2016 Sisällysluettelo 1 Martoissa on arjen mahdollisuus teemakausi 2014 2016 2 Kotitalousneuvonta

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2016 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2016 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle.

Tavoitteena on luoda mahdollisimman hyvät yhteiskunnalliset edellytykset ja olosuhteet vapaaehtoistoiminnalle. ntästrategia Vuosikokous 25.11.2014 Kansalaisareenan viestintästrategia tukee järjestöstrategiaa. Toiminnan osa-alueet on käsitelty viestintästrategiassa erikseen. Osa-alueisiin panostetaan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta

Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta Vaikuttavuutta yhteisestä tiedolla johtamisesta Anu Vuorinen Kehitysjohtaja, KTM, ped.pät. Oulunkaaren kuntayhtymä 29.9.2014 Oulunkaari - Hyvinvointia ihmistä lähellä Viisi kuntaa yhteistyössä Noin 1100

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle

Toimintasuunnitelma Kooste jäsenkokoukselle Toimintasuunnitelma 2017 Kooste jäsenkokoukselle 29.10.2016 Strategiset tavoitteet Toimijoiden määrän kasvu Verkoston laaja näkyvyys Vaikuttamistoiminnan pitkäjänteisyys ja teemaryhmien asiantuntemuksen

Lisätiedot

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori

Marttojen vertaismarttatoiminta. Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Marttojen vertaismarttatoiminta Ritva Ikonen, Vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Vertaismarttatoiminta Marttojen vertaismarttatoiminta Vertaismartta on yhdistysmartta Hän toimii viestinviejänä ja yhteyshenkilönä

Lisätiedot

UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE

UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE UUDENMAAN MARTTOJEN YHDISTYSKIRJE Hei marttayhdistykset, Joulukuu on täällä. Tänä syksynä on tapahtunut paljon. Yksi uudistuksista on ollut viestintää koskeva: Tämän yhdistyskirjeen ilme ja sisältö on

Lisätiedot

Matalaa vastausprosenttia selittää osaltaan se, että kyselyjärjestelmästä lähtevistä viesteistä osa on päätynyt roskapostikansioihin.

Matalaa vastausprosenttia selittää osaltaan se, että kyselyjärjestelmästä lähtevistä viesteistä osa on päätynyt roskapostikansioihin. 1 Matalaa vastausprosenttia selittää osaltaan se, että kyselyjärjestelmästä lähtevistä viesteistä osa on päätynyt roskapostikansioihin. 2 Ks. https://www.ok-sivis.fi/media/materiaalit-osio/selvitykset-ja-tutkimukset/koulutustarpeet-2015.pdf

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8

KINNULAN KUNTA. Valtuusto 17 - SDP 3 - KOK 6 - KEPU 8 KINNULAN KUNTA Perustettu 1914 Asukkaita noin 2000 Vero%19,50 Lainaa 2100 /asukas Ylijäämää 3 800 000 Liikevaihto 15 000 000 Talous kunnossa Politiikkana välittää toisistamme Emme tee kuntaliitoksia KINNULAN

Lisätiedot

Museotoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle

Museotoimen tavoitteet ja hankkeet valtuustokaudelle Elinvoimainen ja oppiva kaupunkiseutu Kaupunkistrategia n Kulttuurin ja liikunnan edelläkävijyys 1. ITE-nykykansantaiteen valtakunnallinen erikoismuseo kansainvälinen rooli public private partnership (MSL)

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012

Toimintasuunnitelma kaudelle 2012. Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Toimintasuunnitelma kaudelle 2012 Nokian Urheilijat, Yleisurheilujaosto 2012 Visio Yleisurheilun valioseura, joka tarjoaa Nokialaisille: Myönteisiä elämyksiä harrastuksesta huippu-urheiluun ympäri vuoden

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista

HYVINVOINTIKERTOMUS. auttaa tarkastelemaan hyvinvointia kokonaisuutena ja kantamaan yhdessä vastuuta hyvinvoinnista HYVINVOINTIKERTOMUS kuntajohtamisen työväline, joka tukee hyvinvoinnin näkökulmien kytkemistä toiminnan ja talouden suunnitteluun, seurantaan ja arviointiin, 225 kuntaa käyttää auttaa tarkastelemaan hyvinvointia

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Vuoden aikana tapahtuu

Vuoden aikana tapahtuu Suuri Lukuseikkailu Suuri lukuseikkailu on kaikkien yhteinen lukemisen ja kirjallisuuden juhla! Se nostaa esiin lasten ja nuorten kirjallisuutta ja lukuharrastusta koko Suomi 100-juhlavuoden ajan. Lukuseikkailu

Lisätiedot

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA

Pauli Mero TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Pauli Mero 24.9.2019 TYÖTTÖMYYS ALENEE LAHDESSA KAIKILLA RINTAMILLA Työttömien kokonaismäärä samoin nuorisotyöttömien sekä pitkäaikaistyöttömien määrät vähenevät Lahdessa ripeästi. Myös työttömyysaste

Lisätiedot

Riistanhoitoyhdistyksen vuosikello

Riistanhoitoyhdistyksen vuosikello Riistanhoitoyhdistyksen vuosikello joulu tammi helmi marras Tilikausi 1.1. 31.12 maalis loka Metsästysvuosi 1.8. 31.7. huhti syys touko elo heinä kesä www.riista.fi ajantasainen lainsäädäntö rhy:n työjärjestys

Lisätiedot

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 TerPS2 - SH - 2013-2014 1 Kuinka edetään Osio 1. Osio 2. Osio 3. taustoitusta,

Lisätiedot

eperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH

eperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH eperusteet AMOSAA -työkalu Ammatillinen koulutus Ulla Angervo, OPH ulla.angervo@oph.fi AMOSAA - työkalu on työkalu opetussuunnitelmien, tutkintokohtaisten toteutussuunnitelmien ja suorituspolkujen kuvaamiseen

Lisätiedot

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016

Henkilöstö palvelualueittain 02/ /2016 Henkilöstö palvelualueittain 02/2015-02/2016 Henkilöstö palvelualueittain Tilikartan mukainen 2015 2016 Helmi Maalis Huhti Touko Kesä Heinä Elo Syys Loka Marras Joulu Tammi Helmi Konserni- ja maankäyttöpalvelut

Lisätiedot

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA

JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA JÄRJESTÖ 2.0 PIRKANMAALLA Osa STM:n Suomi 100 avustusohjelmaa Yhdistysten yhteistyö ja verkostoituminen Järjestöjen muutosvalmiuksien tukeminen maakunta- ja sote-uudistuksessa Järjestöjen toimintaedellytysten

Lisätiedot

Kaupunkitilat 24/7 käyttöön -projekti KEINO-osaamiskeskustyöpaja

Kaupunkitilat 24/7 käyttöön -projekti KEINO-osaamiskeskustyöpaja Kaupunkitilat 24/7 käyttöön -projekti KEINO-osaamiskeskustyöpaja 14.11.2018 1 Esittely +358408687272 Projektipäällikkö Juha Suvanto juha.suvanto@tampere.fi twitter.com/suvanjuh linkedin.com/in/suvanjuh

Lisätiedot

Medbit alueellisena toimijana Satakunnassa

Medbit alueellisena toimijana Satakunnassa Medbit alueellisena toimijana Satakunnassa Kuntainfo, 25.2.2015 Tuire Mikola Arvolupaus on Medbitin brändin lähtökohta ja ydin Miksi? Miten? Mitä? Miksi? Medbit on kokonaisvaltainen sote ICT-ratkaisujen

Lisätiedot

Vetovoima pitovoima -seminaari

Vetovoima pitovoima -seminaari Vetovoima pitovoima -seminaari 9.10.2018 Maakunnallinen EAKR -rahoitus Petri Veijalainen erityisasiantuntija Etelä-Suomen ohjelma-alue Uudenmaan liitto koordinoi, mutta kukin maakunta päättää alueensa

Lisätiedot

Teema ja strategiset alueet

Teema ja strategiset alueet Teema ja strategiset alueet Yhdessä 2017 Suomen 100 vuotta Suomi nyt Suomi tulevaisuudessa Kaikki suomalaiset ja Suomen ystävät 2 Toimenpidealueet Itsenäisen Suomen synty ja kehitys Valtiolliset juhlat

Lisätiedot

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa.

YLE Uutiset. Haastattelut tehtiin 3. 27.1.2011. Kannatusarvio kuvaa tilannetta eduskuntavaalien puoluekannatuksessa. PUOLUEIDEN KANNATUSARVIOT, tammikuu 2011 (3. 27.1.2011) Toteutus Tämän haastattelututkimukseen perustuvan laskennallisen arvion puolueiden eduskuntavaalikannatuksesta on laatinut Taloustutkimus Oy YLE

Lisätiedot

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus // puh / Marko Ylinen,

RATAVARAUKSET 2017 Pesämäen Moottoriurheilukeskus //  puh / Marko Ylinen, RATAVARAUKSET 2017 Huhtikuu vko 13 27.3.-2.4. puh. 0500 724 205 / Nina Vainionpää, info@pesamaki.fi 27.maalis 28.maalis 29.maalis 30.maalis 31.maalis 1.huhti 2.huhti Huhtikuu vko 14 3.4.-9.4 3.huhti 4.huhti

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot