Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa"

Transkriptio

1 Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Valtakunnallinen patoturvallisuusharjoitus VALPAS 2014 Porissa 1

2 Miksi harjoittelimme? 2

3 Erilaisia tulvatilanteita 3

4 Vahingonvaara asuntoa, joihin vesi tulisi sisälle asukasta, vettä isolla alueella 1½ m, paikoin yli 2 m veden lämpötila esimerkiksi +0 o C ilman lämpötila esimerkiksi -10 o C pilkkopimeä varma hengenvaara, arvauksena ihmistä (> 1,0 m) terveysvaarana myös vesihuoltojärjestelmän kaatuminen Liikkeitä, tuotantolaitoksia, koko infrastruktuuri, haitta-aineita Taloudellinen vahinko 3 miljardia ; mukana välittömät ja välilliset vahingot, ei yhteiskunnalliset seuraamukset; koskee koko maakuntaa ja sen ympäristöä Vahingonvaara on Suomen suurin 4

5 Mitkä harjoittelevat? 5

6 Harjoituksen osapuolet pelastusviranomainen, päävastuullinen Satakunnan pelastuslaitos padonomistajataho TPK, Porin Vesi, (UPM-Kymmene) ympäristöviranomaiset Hämeen, Varsinais-Suomen ja Pirkanmaan ELY-keskukset (Suomen ympäristökeskus) muita tahoja kaupungin tiedotus; riskinhallinta poliisi tie- ja katuviranomaiset; Porin Vesi muita rinnakkaisia harjoituksia muita kaupungilta? puolustusvoimien virka-apu? muita kuten SPR? 6

7 Harjoituksen pääteemat Satapelastus Kokonaisjohto Pelastaminen VAR-ELY Vesistö Toiminta joella Padonom. Pori Toiminta padoilla Toiminta tulvalla Muut osallistujat HAM-ELY patoturvallisuusviranomainen Tulvakeskus / SYKE asiantuntijatehtävät VAR-ELY, Pori: liikenne Pori Energia 7

8 Patoturvallisuusorganisaatio Organisaation johtaja / TPK Esikunta n. 6: Patojärjestelmän asiantuntijat 5: / TPK Kuivatusjärjestelmän asiantuntija 1: / Porin Vesi Toimistojoukkue: JJohtaja / TPK Varaj./IT / TPK Päivystysryhmä / TPK Autokuljetusryhmä / TPK Huolto / TPK Harjoitukseen osallistuvat: Johtaja Esikunta Kaikki upseerit Osa miehistöä ja kalustoa Tarkkailijajoukkue: JJohtaja / TPK Varajohtaja / TPK Tarkkailupartiot / TPK 3 á n. 5 kpl Maarakennuskomppania: KPäällikkö / TPK Jjohtaja / TPK JJohtaja / TPK JJohtaja / TPK Raivausjoukkue / TPK Maarakennusjoukkue / TPK Maa-ainesjoukkue /TPK Kaivujoukkue / TPK Pumppaamoryhmä / Porin Vesi RJohtaja / PV 8

9 Kalusto harjoituksessa *10 9

10 Padonomistajan harjoitus Tarkkailijajoukkue Patojen tarkkailu ja hälyttäminen Toimistojoukkue Päivystäminen, hälytysten välittäminen, kuljetus, muonitus Maarakennuskomppania Korjaaminen (korjaushälytys) Aukaisut ym. (tulva, pelastushälytys) Esikunta Asiantuntijatehtävät, johtaminen, yhteydenpito 10

11 Miten ja milloin harjoittelimme? 11

12 Harjoituksen vaiheet vesi noussut, valmiuden nosto tasolle vesi noussut lisää, valmiuden nosto tasolle 2 =>> 3 henkilökunnan koulutusta 29. ja tulvavaara, valmiuden pito tasolla 3 padon vaurio, korjaushälytys padon sortuminen ja tulva, pelastushälytys virallinen palautepäivä XX.X2014 sisäinen palautepäivä; TPK ja Porin Vesi turvallisuussuunnitelman päivittäminen 12

13 Itse harjoitus 13

14 Vesistö ja sää

15 Tilanne Vahingonvaaran mukainen tulva-alue suurimmillaan VT 8 Rata Raumanj uopa VT 8 Luotsinm äenhaara VT 2 Huvilaj uopa Harjunpä änjoki VT 8 VT 2 15

16 Tilanne Tulvavaara-alue VT 8 Rata Raumanj uopa VT 8 Luotsinm äenhaara VT 2 Huvilaj uopa Harjunpä änjoki VT VT 2 16

17 Vuoto Korjaushälytys 17

18 Vuoto Korjaushälytys 18

19 Sortuminen Pelastushälytys 19

20 Aukaisutoimet Padonomistaja: Valmiudet toimenpiteisiin Pelastuslaitos: Käsky toimenpiteisiin työ kerrallaan 20

21 Tämän hetken arvio + Kokonaisjohtovastuu Pelastuslaitoksella + Jokainen pääosallistuja toimi omalla toimialueellaan ja omilla vastuillaan; johtosuhteet ymmärrettiin + Ilmeisesti kaikkien pääosallistujien toiminta oli onnistunutta teknisessä mielessä + Tiedottaminen onnistui ilmeisesti + Muut osapuolet tukivat pääosallistujia asiallisesti ja ammattitaidolla + Videoneuvottelu on toimiva; osallistujia ei liikaa + Harjoittelijoiden asenne oli erinomainen - Sähköpostisaastetta oli kuvottavan paljon; johtopäätös: % saatava pois - 112? 21

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Porin tulvasuojelusta 1 Tulvista ja tulvavaarasta 2 Mahdollinen tulva-alue 50 km 2 3 Pahimmat tulvat ja tulvavaaratilanteita *) 1899 kevät, ns. valapaton tulva 1924 kevät

Lisätiedot

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta

Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK. Porin tulvasuojelusta Pekka Vuola Porin kaupunki / TPK Porin tulvasuojelusta 1 Erilaisia tulvatilanteita 50 km 2 2 Millainen tulva olisi? -10 C +1 C 3 Millainen tulva olisi? 4 Vahingonvaara 5.000 asuntoa, joihin vesi tulisi

Lisätiedot

KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE

KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE KITTILÄN AJANKOHTAINEN TULVATIEDOTE Tiedote 24.5.2012 klo 15 Kittilässä suuren tulvan vaara ohi Kittilässä vesi on laskenut huipustaan 53 cm ja ennusteiden mukaan vesi jatkaa laskua. Vedenpinta oli tänä

Lisätiedot

Satakunnan pelastuslaitos

Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos on yksi maamme 22 alueellisesta pelastuslaitoksesta. Apuamme tarvitaan erilaisissa palo-, pelastus-, vahingontorjunta- ja sairaankuljetustehtävissä keskimäärin

Lisätiedot

Tiivistelmä Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta

Tiivistelmä Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta NÄKYMIÄ JOULUKUU 2015 VARSINAIS-SUOMEN ELY-KESKUS Tiivistelmä Kokemäenjoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelmasta Johdanto Pori ja Huittinen ovat maa- ja metsätalousministeriön päätöksellä (20.12.2011)

Lisätiedot

Laserkeilaus ja rakennettu ympäristö, Teemu Salonen Apulaiskaupungingeodeetti Porin kaupunki

Laserkeilaus ja rakennettu ympäristö, Teemu Salonen Apulaiskaupungingeodeetti Porin kaupunki Laserkeilaus ja rakennettu ympäristö, Teemu Salonen Apulaiskaupungingeodeetti Porin kaupunki Teemu Salonen Apulaiskaupungingeodeetti Esityksen sisältö: - Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistojen hyödyntäminen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro - Porin kaupungin häiriötilannesuunnittelu

Kommenttipuheenvuoro - Porin kaupungin häiriötilannesuunnittelu Kommenttipuheenvuoro - Porin kaupungin häiriötilannesuunnittelu Kuntien varautumisseminaari 19.3.2013 Pasi Vainio riskienhallintapäällikkö Porin kaupunki Pitkä Uhkat sähkökatko Arvio, miten uhka vaikuttaa

Lisätiedot

Kansainvälinenkysely ja kansainvälinen kokous 2015

Kansainvälinenkysely ja kansainvälinen kokous 2015 Kansainvälinenkysely ja kansainvälinen kokous 2015 Tiedonkeruu - kysely Kyselyn luonnos lähetettiin kommenteille 11.7.2015 Lopullinen kysely lähetettiin 15.1.2015 11 vastausta: Tsekki, Suomi, Ranska, Britannia

Lisätiedot

Suurpadot-Suomen osasto ry: Työkokous Management of incidents and accidents - Tulosten käsittelyä ja raportin luomista

Suurpadot-Suomen osasto ry: Työkokous Management of incidents and accidents - Tulosten käsittelyä ja raportin luomista Suurpadot-Suomen osasto ry: Työkokous Management of incidents and accidents - Tulosten käsittelyä ja raportin luomista Aika 19.4.2016 Paikka Kansallismuseon ryhmätyötila, Mannerheimintie 54, Helsinki Osallistujat

Lisätiedot

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa

Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa Tulvariskien hallintaa Satakunnassa oikuttelevassa ilmastossa Olli-Matti Verta 9.2.2013 11.2.2013 1 Satakunnan tulvariskialueet MMM nimennyt 22.12.2011 Perustuu tulvariskien alustavaan arviointiin (laki

Lisätiedot

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys?

Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Mistä tulvariskien hallinnan suunnittelussa on kysymys? Keskustelutilaisuus Kemijoen vesistöalueen tulvariskien hallinnan suunnittelusta Rovaniemi 31.1.2013 Kai Kaatra, MMM 2000-luvun tulvat Meriveden

Lisätiedot

Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019

Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019 Valtakunnallinen valmiusharjoitus 2019 Elintärkeä puhdas vesi Harjoituksen teemana on puhtaan veden puute eri taustasyistä Harjoituspäivä 26.10.2019 Puhdas vesi on meille jokaiselle välttämätöntä Puhtaan

Lisätiedot

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys

Kuva: Anniina Korpi. Osaamiskehitys Kuva: Anniina Korpi Osaamiskehitys Osaamiskehityksen keskeiset nostot Porin seudun korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus (36,4 %) väestöstä oli suurista ja keskisuurista kaupunkiseuduista alhaisin.

Lisätiedot

Viranomaisten varautuminen öljyntorjuntaan ja viranomaisten roolit

Viranomaisten varautuminen öljyntorjuntaan ja viranomaisten roolit Viranomaisten varautuminen öljyntorjuntaan ja viranomaisten roolit SPEKin Perehdytys öljyntorjuntaan ja työturvallisuuteen -kurssi10.10.2015 Heli Haapasaari, Suomen ympäristökeskus (SYKE) Viranomaisten

Lisätiedot

LOHIJÄRVEN RANTAPALSTOJEN OMISTAJAT LOHIJÄRVEN PADON TURVALLISUUSSUUNNITELMA

LOHIJÄRVEN RANTAPALSTOJEN OMISTAJAT LOHIJÄRVEN PADON TURVALLISUUSSUUNNITELMA Raportti 1 (6) LOHIJÄRVEN RANTAPALSTOJEN OMISTAJAT LOHIJÄRVEN PADON TURVALLISUUSSUUNNITELMA Raportti 2 (6) 1 JOHDANTO Lohijärven rantapalstojen omistajien yhteisesti omistama Lohijärven maapato sijaitsee

Lisätiedot

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen

Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen IVALOJOEN TULVARYHMÄ Ivalojoen vesistöalueen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdat, tavoitteet ja valmistelu Tausta Tulvariskien hallinnalla tarkoitetaan sellaisia toimenpiteitä,

Lisätiedot

Kokemäenjokiryhmän kokous: 4. Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Kokemäenjoen alueella

Kokemäenjokiryhmän kokous: 4. Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Kokemäenjoen alueella Kokemäenjokiryhmän kokous: 4. Tulvariskien hallinnan toimenpiteet Kokemäenjoen alueella 20.3.2014 Esityksen sisältö 1. Tietoisku hallinnan suunnittelusta 2. Tulvariskien hallintasuunnitelman laatiminen

Lisätiedot

Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta. Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos

Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta. Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Yleistä kuntatoimijoiden varautumisesta Jaakko Pekki Kehittämisyksikön päällikkö Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos Varautumisen kehittyminen Jatkuvuussuunnittelu Valmiussuunnittelu Väestönsuojelu Käsitteistä

Lisätiedot

Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012

Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012 Pelastusharjoitus M/S Ahti ravintolalaivalta 7.6.2012 Hankeverkoston harjoitukset 2012-2013 11 harjoitusta (mm. Ahti tulipalo, hotellien evakuoinnit x 4, kanootti onnettomuus/vesipelastaminen, koskenlasku

Lisätiedot

Vastuutahot/laki Pelastuslaitos omalla alueellaan maalla ja merellä Syke tai heidän määräämänsä taho aavalla selällä tapahtuvissa onnettomuuksissa Elykeskus avustaa ja ohjaa Kunnat osallistuvat tarvittaessa

Lisätiedot

Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit

Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit Merkittävän tulvariskin arviointi ja kriteerit vesistö- ja meritulvat Mikko Sane Suomen ympäristökeskus SYKE Vesistö- ja meritulvariskien alustava arviointi 5.10.2017 Miten merkittävä tulvariski arvioidaan

Lisätiedot

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi

Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi 14.9.2012 Kuntien valmiussuunnittelun tukeminen/koordinointi kuntien valmiussuunnitelmien päivittäminen. Kootaan seutukunnittain hallintokuntakohtaiset työryhmät Kuhunkin työryhmään jokaisesta kunnasta

Lisätiedot

VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA

VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA VAPAAEHTOISTEN JA JÄRJESTÖJEN ROOLI ÖLJYNTORJUNNASSA Järjestöjen vapaaehtoistoiminnan operatiivinen toteuttaminen - vapaaehtoisten järjestötoimijoiden koordinointi - vapaaehtoisten järjestötoimijoiden

Lisätiedot

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta

Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Näkymiä lokakuu 204 varsinais-suomen ely-keskus Tiivistelmä Turun, Raision, Naantalin ja Rauman rannikkoalueen tulvariskien hallintasuunnitelmaehdotuksesta Kuva: Minna Uusiniitty-Kivimäki Johdanto Turku,

Lisätiedot

Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat

Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat Osaamisvaateet ja osaamisen johtaminen Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen sopimuspalokunnat Mika Mäkelä Palomestari Insinööri (YAMK), NTM, AmO 1 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos (LUP) Asukkaita alueella 443

Lisätiedot

Länsi-Suomen pelastusharjoitusaluetta rakennetaan luovalla otteella

Länsi-Suomen pelastusharjoitusaluetta rakennetaan luovalla otteella Länsi-Suomen pelastusharjoitusaluetta rakennetaan luovalla otteella Länsi-Suomen Pelastusharjoitusaluesäätiö Porin kaupungin 2.11.2009 perustama säätiö, jonka tarkoituksena on Yleishyödyllisen pelastusharjoitustoiminnan

Lisätiedot

Pelastuspäällikkö Terho Pylkkänen

Pelastuspäällikkö Terho Pylkkänen KESKI-POHJANMAAN JA PIETARSAAREN ALUEEN PELASTUSLAITOS MELLERSTA ÖSTERBOTTENS OCH JAKOBSTADSOMRÅDETS RÄDDNINGSVERK Viranomaiset kriisissä -seminaari 1.9.2016 Pelastuspäällikkö Terho Pylkkänen Pelastustoiminnan

Lisätiedot

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA

PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA PELASTUSOSASTO PELASTUSTOIMI JA ÖLJYNTORJUNTA Valmiusjohtaja Janne Koivukoski Sisäasiainministeriö Pelastusosasto Öljyntorjuntaprojektin (SÖKÖ) julkistamistilaisuus Kotka 6.3.2007 PELASTUSTOIMEN LAINSÄÄDÄNTÖÄ

Lisätiedot

MERIPELASTUSOPAS SISÄASIAINMINISTERIÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA

MERIPELASTUSOPAS SISÄASIAINMINISTERIÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA MERIPELASTUSOPAS 2006 SISÄASIAINMINISTERIÖ RAJAVARTIOLAITOKSEN ESIKUNTA Rajavartiolaitos Raja- ja merivartiokoulu PL 5 02151 Espoo Verkkoversio ja päivityssivut: www.raja.fi/meripelastusopas2006 ISBN 952-491-116-7

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Kaivospatorakenteet patoturvallisuusviranomaisen näkökulmasta

Kaivospatorakenteet patoturvallisuusviranomaisen näkökulmasta Kaivospatorakenteet patoturvallisuusviranomaisen näkökulmasta 29.11.2012 Patoviranomaisen rooli kaivos/jätepadon eri vaiheissa: - Hanke- ja yleissuunnittelu - Ympäristölupa - Rakennussuunnittelu - Rakentaminen

Lisätiedot

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen

Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista ERHE-hanke Jussi Rahikainen Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivä pelastustoimen laitteista 2.9.2009 ERHE-hanke Paloilmoitinhälytykset 2003-08 Pitkän aikavälin tavoite: puolittaa vuoden 2003 lukumäärä 22000 21000 20000 Paloilmoitinhälytysten

Lisätiedot

Hulevesitulvariskien alustava arviointi

Hulevesitulvariskien alustava arviointi Hulevesitulvariskien alustava arviointi Antti Parjanne Suomen ympäristökeskus SYKE Vesistö- ja meritulvariskien alustava arviointi 6.10.2017 Porin kaupunki Hulevesitulvariskien arvioita 1. kierrokselta

Lisätiedot

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä

Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen. Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä Lapin pelastuslaitos Tehtävät, vastuu ja varautuminen Lapin alueellinen maanpuolustuskurssi nro 51 Sodankylä 1.2.2017 Martti Soudunsaari Pelastusjohtaja Yksi maamme 22 pelastuslaitoksesta. Lapin liiton

Lisätiedot

WWF:n seminaari 20.9.2011, Turku Energia, Turku Kimmo Pakarinen Varsinais-Suomen ELY-keskus

WWF:n seminaari 20.9.2011, Turku Energia, Turku Kimmo Pakarinen Varsinais-Suomen ELY-keskus Ympäristöviranomaisen rooli öljyntorjunnassa WWF:n seminaari 20.9.2011, Turku Energia, Turku Kimmo Pakarinen Varsinais-Suomen ELY-keskus ÖLJYVAHINKOJEN TORJUNTAA SÄÄTELEVÄ LAINSÄÄDÄNTÖ ÖLJYVAHINKOJEN TORJUNTALAKI

Lisätiedot

ETELÄ-SAVON VALMIUSSUNNITTELU. Tuomo Halmeslahti Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät , Tampere

ETELÄ-SAVON VALMIUSSUNNITTELU. Tuomo Halmeslahti Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät , Tampere ETELÄ-SAVON VALMIUSSUNNITTELU Tuomo Halmeslahti Varautumisen valtakunnalliset opintopäivät 20.10.2011, Tampere Mikkeli, Pieksämäki, Savonlinna, Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi,

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

ULKOINEN PELASTUSSUUNNITELMA. Oy Forcit Ab. Kemiittiasema, Ammoniumnitraattivarasto ja räjähdevarasto. Outokumpu Chrome Oy

ULKOINEN PELASTUSSUUNNITELMA. Oy Forcit Ab. Kemiittiasema, Ammoniumnitraattivarasto ja räjähdevarasto. Outokumpu Chrome Oy ULKOINEN PELASTUSSUUNNITELMA Oy Forcit Ab Kemiittiasema, Ammoniumnitraattivarasto ja räjähdevarasto Outokumpu Chrome Oy Kemin kaivoksen kaivannaisjätepadot Julkinen osa A 27.3.2018 SISÄLTÖ OSA A KOHTEEN

Lisätiedot

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu

Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Osaavien auttajien verkosto (päivitetty 4.11.2015) 19.11.2015 1 Apua tarvitaan 19.11.2015 2 Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (Vapepa) historiaa Enontekiö, Kerässieppi 24.5.1963

Lisätiedot

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki

Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Palokuntien viikkoharjoituskysely Pelastusalan vapaaehtoistoiminnan seminaari 23.-24.8.2011 Padasjoki Koulutussuunnittelija Markku Savolainen Vastausmäärän kehittyminen 1. Mikä rooli vastaajalla on palokunnassa?

Lisätiedot

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani

Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Työssä ympäristöalalla - oma tarinani Turun yliopiston työelämäpalvelut 4.4.2017 Ylitarkastaja Anna Laiho, ympäristönsuojeluyksikkö, Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.4.2017 Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Hätäkeskuslaitos. Avun ja turvan ensimmäinen viranomaislenkki auttamisen ketjussa

Hätäkeskuslaitos. Avun ja turvan ensimmäinen viranomaislenkki auttamisen ketjussa Hätäkeskuslaitos Avun ja turvan ensimmäinen viranomaislenkki auttamisen ketjussa NOPEA APU TURVALLISEMPI HUOMINEN Turvallisuussuunnittelun seminaari Hyvinkää 22.-23.1.2013 Seminaari Hyvinkää 23.1.2013

Lisätiedot

Kymenlaakson pelastuslaitos. www.kympe.fi

Kymenlaakson pelastuslaitos. www.kympe.fi Kymenlaakson pelastuslaitos www.kympe.fi ULKOISEN PELASTUSSUUNNITELMAN MUKAINEN HARJOITTELU -SUUNNITTELU TARKOITUS Ulkoisen pelastussuunnitelman ja kohteen sisäisen pelastussuunnitelman toimivuuden varmistaminen

Lisätiedot

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään?

Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Meri- ja jokitulvat Helsingin seudulla, miten niistä selviydytään? Helsingin seudun ilmastoseminaari 2013, yksikön päällikkö Kari Rantakokko Uudenmaan ELY-keskus Vantaanjoen virtaamien muutokset ilmastonmuutoksen

Lisätiedot

Hälytysryhmien seminaari

Hälytysryhmien seminaari Pisara 2019 työpaja, Korpi klo 9.15-11.30 (3 x á 45min) Skenaario 1 - Sähkökatkosta johtuva vesikatko Voimakas myrsky on aiheuttanut sähkökatkon harvaan asutulla alueella ja myös vedenjakelu on katkennut.

Lisätiedot

LUP Tulvantorjunta

LUP Tulvantorjunta LUP Tulvantorjunta 7.11.2017 Antti Lallukka Palopäällikkö 20.11.2017 1 Suomessa 22 alueellista pelastuslaitosta ja LUP vastaa koko Länsi-Uudenmaan alueesta (10 kuntaa) Asukkaita alueella 450 555 Työntekijöitä

Lisätiedot

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS

HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS Kuva: Pelastustieto PORIN VAPAAEHTOINEN PALOKUNTA RY HÄLYTYSOSASTON TOIMINTAKERTOMUS 2016 Sivu 1 / 9 Sisällysluettelo TOIMINTAKERTOMUS 1. Tiivistelmä... 3 2. Harjoitukset... 4 3. Kilpailut... 5 4. Operatiivinen

Lisätiedot

Vantaan kaupungin tulvaohje. Asukkaiden ja omaisuuden suojaaminen tulvavaara-alueilla Vantaalla

Vantaan kaupungin tulvaohje. Asukkaiden ja omaisuuden suojaaminen tulvavaara-alueilla Vantaalla Vantaan kaupungin tulvaohje Asukkaiden ja omaisuuden suojaaminen tulvavaara-alueilla Vantaalla Vantaan kaupungin tulvaohje Viimeisten kymmenen vuoden aikana tulvat ovat lisääntyneet Keski-Euroopassa ja

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi

Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi Lisätietoja: Kimmo Puolitaival, ylijohtaja Timo Metsä-Tokila, strategia- ja asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT

UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT UUDENMAAN 4. VAIHEMAAKUNTAKAAVAN LUONNOKSEN LAUSUNNONANTAJAT Näilta tahoilta on pyydetty lausuntoa 4. vaihemaakuntakaavan luonnoksesta. Lausuntoaikaa on 20.3.2015 saakka. Uudenmaan Jäsenkunnat Askolan

Lisätiedot

TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS

TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS TAMPEREEN ALUEPELASTUSLAITOS VARAUTUMISEN VALTAKUNNALLISET OPINTOPÄIVÄT 19.-20.10.2011 PIRKANMAAN KUNTIEN VALMIUSTOIMINTA JA PELASTUSTOIMI PELASTUSLAKIUUDISTUS 2011 YHTEISKUNNAN TURVALLISUUSSTRATEGIA 2010

Lisätiedot

ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia

ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia Sisältö: Erilaisia ELY-keskuksia Alue- ja liikennehallinto uudistuvat Liikenne Satakunnassa tärkeä kokonaisuus Miten tavoitat liikenteestä vastaavat Pekka Jokela

Lisätiedot

Laki maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta Asetus öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta

Laki maa-alueilla tapahtuvien öljyvahinkojen torjumisesta Asetus öljyvahinkojen ja aluskemikaalivahinkojen torjunnasta Eri viranomaisten ja asianosaisten roolit ja toimenpiteet öljyvahingoissa. Öljyvahinkojen torjuntaa koskevan lainsäädännön muutokset. Timo Heino Uudenmaan ympäristökeskus 1 Säädökset ja ohjeet Laki maa-alueilla

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön avaus. Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu

Maa- ja metsätalousministeriön avaus. Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu Maa- ja metsätalousministeriön avaus Kai Kaatra, MMM Hulevesitulvariskien hallinnan suunnittelu 29.3.2011 1 Ilmaston muutokseen varautuminen: säädöshankkeita Patoturvallisuuslainsäädännön uudistus (2009)

Lisätiedot

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta

KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien

Lisätiedot

JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA

JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA PELASTUSTOIMEN JOHTAMINEN CBRNE- TILANTEISSA chemical (kemiallinen), b iological (biologinen), radiological (säteily), nuclear (ydin) j a explosives( räjähteet) MIKKELI 10.9.2013

Lisätiedot

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke

MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ. Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MAANPUOLUSTUSKOULUTUSYHDISTYKSEN ÖLYNTORJUNTAKOULUTUS HUOLTOVIIRIKKÖ Vapaaehtoisten osallistuminen öljyntorjuntaan hanke MIKÄ ON MPK? Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) on vuonna 1993 perustettu valtakunnallinen

Lisätiedot

Karvianjoen vesistön alaosan säännöstelyjen kehittäminen

Karvianjoen vesistön alaosan säännöstelyjen kehittäminen Karvianjoen vesistön alaosan säännöstelyjen kehittäminen Liite ELY-keskuksen ja kuntien väliseen puitesopimukseen 1. Johdanto Karvianjoen vesistön säännöstelyjen kehittämistarkastelut toteutettiin pääosin

Lisätiedot

Vakka-Suomen sosiaalitoimien valmiussuunnittelun käynnistäminen. Valmiussuunnitelman päivitys aloitetaan sosiaalijaoston työkokouksessa

Vakka-Suomen sosiaalitoimien valmiussuunnittelun käynnistäminen. Valmiussuunnitelman päivitys aloitetaan sosiaalijaoston työkokouksessa Sosiaalijaosto 6 27.08.2009 Sosiaalijaosto 34 28.10.2009 Sosiaalijaosto 57 18.12.2009 Sosiaalijaosto 6 29.01.2010 Sosiaalijaosto 30 06.05.2010 Sosiaalijaosto 43 16.06.2010 Sosiaalijaosto 60 11.08.2010

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. 13.4.2010 Markku Gardin Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 13.4.2010 Markku Gardin Laajempi aluejako 9 toimialuetta Toimialueet Lappi Kainuu Pohjois-Pohjanmaa Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Suomi

Lisätiedot

Sisäministeriön asetus

Sisäministeriön asetus Sisäministeriön asetus pelastustoimen suunnitelmista Sisäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään pelastuslain (379/2011) 47 :n 5 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa ( / ): 1 Soveltamisala

Lisätiedot

Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu

Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu Vapepa eli vapaaehtoinen Pelastuspalvelu 27.4.2011 1 Vapaaehtoinen pelastuspalvelu Suomen Punaisen Ristin koordinoimaa toimintaa mukana 48 järjestöä ja yli 20 000 vapaaehtoista tukiorganisaatio kaikille

Lisätiedot

Korjausavustukset vuosina

Korjausavustukset vuosina ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Suunnittelija Pekka Pelvas Puh./tel +358 400 607 831 Ylitarkastaja Marja Kostiainen Puh./tel +358 40 517 3375 Selvityksiä 9/2010 Korjausavustukset vuosina 2007-2008 9.9.2010

Lisätiedot

Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue. Kuntainfo 26.2.2014. eija.vaula@satshp.fi

Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue. Kuntainfo 26.2.2014. eija.vaula@satshp.fi Ensihoidon ja Päivystyksen toimialue Kuntainfo 26.2.2014 eija.vaula@satshp.fi Käynnit 1-12kk v.2012/2013 Potilasvirta Esh YLE = Esh lasku -11%, Yle nousu +8% 70000 60000 50000 40000 30000 20000 10000 0

Lisätiedot

Tilannekuvan muodostaminen case Rovaniemen tulvat 2018

Tilannekuvan muodostaminen case Rovaniemen tulvat 2018 Tilannekuvan muodostaminen case Rovaniemen tulvat 2018 TURVALLINEN JA KRIISINKESTÄVÄ KUNTA Turvallisuuspäällikkö Jani Brännare?! 112! Turvallisuuspäällikkö - Jani Brännare Koulutus Rajavartija 1998 Upseerin

Lisätiedot

ROVANIEMEN TURVALLISUUSSUUNNITTELUN JOHTORYHMÄN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMISFOORUMI 12.10.2010

ROVANIEMEN TURVALLISUUSSUUNNITTELUN JOHTORYHMÄN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMISFOORUMI 12.10.2010 ROVANIEMEN TURVALLISUUSSUUNNITTELUN JOHTORYHMÄN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖN KEHITTÄMISFOORUMI 12.10.2010 KEHITTÄMISFOORUMI TOTEUTETTIIN DIALOGISUUTEEN PERUSTUVALLA VUOROPUHELUMENETELMÄLLÄ. TILAISUUDEN VETÄJÄNÄ

Lisätiedot

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti

Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä. SPEK - yhteenveto Mika Jäntti Päivä Paloasemalla Kodin paloturvallisuusteemapäivä SPEK - yhteenveto 10.12.2009 Mika Jäntti Päivä Paloasemalla palautekysely Päivä Paloasemalla tapahtumaan liittyi jälkiarviointi, jossa osallistuneilta

Lisätiedot

EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Häme 9.4.2018 HAMELY/1444/2017 Liitteet 3 EHDOTUS PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Maa- ja metsätalousministeriö on 20.12.2011 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus)

Lisätiedot

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015

Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015 Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella Janne Rautasuo 30.1.2015 Pelastuslaki 379/2011 41 Palontutkinta Pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta Tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien

Lisätiedot

Pyhäranta meni hyvin onko kaikki silti hyvin? Metsäpaloseminaari

Pyhäranta meni hyvin onko kaikki silti hyvin? Metsäpaloseminaari Pyhäranta meni hyvin onko kaikki silti hyvin? Metsäpaloseminaari 27.3.2019 1 28.3.2019 PALOASEMAVERKOSTO Resurssit: - 83 paloasemaa - n. 1800 henkilöä valmiudessa (pelastus, ensihoito) - laaja yhteistyöviranomaisten

Lisätiedot

30.9.2013 30.11.2014. Virallinen nimi: Osatyökykyiset työyhteisössä käytännöllinen opas ja koulutusta lähiesimiehille

30.9.2013 30.11.2014. Virallinen nimi: Osatyökykyiset työyhteisössä käytännöllinen opas ja koulutusta lähiesimiehille Työsuojelurahaston rahoittama, Satakunnan ammattikorkeakoulun hallinnoima tiedotus- ja koulutushanke Jengoilleen 30.9.2013 30.11.2014 Virallinen nimi: Osatyökykyiset työyhteisössä käytännöllinen opas ja

Lisätiedot

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto

Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä. Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto Ilmastoasiat kunnassa toimeenpanoa ja yhteistyötä Satakunnan ympäristötietoisuus ja -kasvatusverkosto 12.4.2013 Outi Aalto Esityksen sisältö Taustaa Hankkeen rahoitus Mitä hankkeessa tehdään? Hankkeen

Lisätiedot

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu

ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011. Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu ForeMassi2025 Tiedotustilaisuus 3.5.2011 Teemu Santonen, KTT Laurea-ammattikorkeakoulu Hankkeen tavoitteet Pitkän aikavälin laadullisen ennakoinnin verkostohanke Teemallisesti hanke kohdistuu hyvinvointi-

Lisätiedot

Koulutusten järjestäminen pelastuslaitoksessa. Osaamisen kehittämisen vuorovaikutustyöpaja pelastuslaitoksille 26.1.2016 Vantaa Tommi Luhtaniemi

Koulutusten järjestäminen pelastuslaitoksessa. Osaamisen kehittämisen vuorovaikutustyöpaja pelastuslaitoksille 26.1.2016 Vantaa Tommi Luhtaniemi Koulutusten järjestäminen pelastuslaitoksessa Osaamisen kehittämisen vuorovaikutustyöpaja pelastuslaitoksille 26.1.2016 Vantaa Tommi Luhtaniemi Kiinnostukseni osaamisen kehittämiseen Alipäällystökurssin

Lisätiedot

Väkivalta / uhkatilanne

Väkivalta / uhkatilanne Pelastusalan uhkatilannekoulutus - kehittämistarpeet Juha Höök Paloesimies, Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos SPPL työturvallisuusseminaari 15.4.2015, Espoo Väkivalta / uhkatilanne Väkivalta on helppo tunnistaa,

Lisätiedot

Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus

Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus Keski-Suomen pelastuslaitos - SPPL / yritysturvallisuus 29.0.205 Simo Tarvainen pelastusjohtaja .Helsinki 2.Länsi-Uusimaa 3.Keski-Uusimaa 4.Itä-Uusimaa 5.Varsinais-Suomi 6.Kanta-Häme 7.Päijät-Häme 8.Kymenlaakso

Lisätiedot

Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista

Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista Eri yhteistyöviranomaisten kokemus hätäkeskuspalveluista 5,0 1 0 3,18 3,30 3,15 3,19 3,23 3,15 3,44 3,33 6 3,76 3 3,89 3,84 3,91 Pelastustoimi 2006 n=300 2007 n=305 2008 n=290 2009 n=299 2011 n=296 Poliisi

Lisätiedot

ICT kehitysnäkymät. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8.10.2015 Ylitarkastaja Teemu Luukko

ICT kehitysnäkymät. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8.10.2015 Ylitarkastaja Teemu Luukko ICT kehitysnäkymät Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8.10.2015 Ylitarkastaja Teemu Luukko 2 Mikä ICT? Digitaalisuus Kyber IoT LTE, MKR PRS.. Vaatii pohjalle yhteiset toimintatavat ja -ratkaisut 3 4 5 ICT:n

Lisätiedot

Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon tarkkailuohjelman hyväksyminen. Ii

Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon tarkkailuohjelman hyväksyminen. Ii PÄÄTÖS KAIELY/425/2018 Kainuu 3.10.2018 ASIA Raasakan voimalaitoksen kalatien rakentamiseen liittyvän työpadon tarkkailuohjelman hyväksyminen. Ii TARKKAILUVELVOLLINEN PVO-vesivoima Oy Voimatie 23 91100

Lisätiedot

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta

Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakunta- ja aluehallintouudistus vesi- ja ympäristöasioiden osalta Maakuntaliitot -maankäytön suunnittelu -aluekehitys Maakunnat (18 kpl) Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Aluehallintovirastot

Lisätiedot

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015

ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015. Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 ISÄNNÖINNIN ASIAKASKUUNTELU - TUTKIMUS 2015 Yhteenveto toimialatuloksesta 5.5.2015 FAKTAA Suomessa on noin 50 000 taloyhtiötä, jotka käyttävät Isännöintiliiton jäsenten palveluja. Isännöinti vaikuttaa

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12:30 ja toivotti osallistujat tervetulleiksi.

PÖYTÄKIRJA Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 12:30 ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. PÖYTÄKIRJA Varsinais-Suomi 11.4.2019 Aika 4.4.2019 klo 12.30-14.30 Paikka Satakuntaliitto, Pohjoisranta 11 D, Pori Osallistujat Asko Aro-Heinilä Satakuntaliitto (puheenjohtaja) Ilkka Myllyoja Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Hallinnollinen päätös on liitteenä. Lähettäjä: Satakunnan lennosto

Hallinnollinen päätös on liitteenä. Lähettäjä: Satakunnan lennosto Jokioisilla, Forssassa ja Humppilassa sijaitsevien yksityisten kiinteistöjen tilapäistä käyttämistä Puolustusvoimien harjoitustoimintaan koskevan päätöksen yleistiedoksianto Satakunnan lennosto on tehnyt

Lisätiedot

Äkkilähtö-evakuointiharjoitus

Äkkilähtö-evakuointiharjoitus Punaisen Ristin rooli ensihuollossa Äkkilähtö-evakuointiharjoitus Valmiuspäällikkö Tommi Virtanen SPR, Varsinais-Suomen piiri SPR, Varsinais-Suomen piiri Valmiuspäällikkö Tommi Virtanen Punaisen Ristin

Lisätiedot

AVAK-malli Keski-Uudellamaalla. Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta

AVAK-malli Keski-Uudellamaalla. Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta AVAK-malli Keski-Uudellamaalla Palveluesimies Kati Aaltio, Nurmijärven kunta Kunnan alueellinen valmiuskeskus Kunnan alueellinen valmiuskeskus on paikka/kiinteistö, jonne kunta on varannut tilat häiriötilanteiden

Lisätiedot

42 Kyrönjoen vesistöalue

42 Kyrönjoen vesistöalue Oy Vesirakentaja Voimaa vedestä 2007 104(196) 42 Kyrönjoen vesistöalue Vesistöalueen pinta-ala 4 923 km 2 Järvisyys 1,2 % Vesistönro Vesistö + laitos Rakennetut MW GWh/a 42 Kyrönjoen vesistöalue 17,5 50,8

Lisätiedot

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI

EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI 11.10.2011 Varsinais-Suomi EHDOTUS VARSINAIS-SUOMEN JA SATAKUNNAN TULVARISKIALUEIKSI Tausta Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on arvioinut vesistöjen ja merenpinnan

Lisätiedot

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö

Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Hissi - Esteetön Suomi 2017 Toimintasuunnitelma 1.4-31.12.2013 Vesa Ijäs kehittämispäällikkö Osaamiskeskusohjelma 2007 2013 13 klusteria 21 osaamiskeskusta Lahden Seudun Kehitys LADEC Henkilöstöä 75 Asumisen

Lisätiedot

MARAK Oulussa 2010-2013. Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET

MARAK Oulussa 2010-2013. Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET MARAK Oulussa 2010-2013 Siskomaija Pirilä, kouluttaja, perheterapeutti VET Sisältö Kehitysympäristö Oulussa Marak-prosessi MARAK Toiminta on ollut vaivan arvoista... THL:n seuranta: työskentelyn ongelmia

Lisätiedot

Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus. Kati Tillander

Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus. Kati Tillander Erheelliset paloilmoitukset - Tilannekatsaus Kati Tillander 15.4.2010 Lukumäärä [kpl] Kaikkien tehtävien lukumäärä 2003-2009 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000

Lisätiedot

Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa. SPEK:n palokuntakoulutuksen kehittämisseminaari 29.3.2011

Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa. SPEK:n palokuntakoulutuksen kehittämisseminaari 29.3.2011 Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa SPEK:n palokuntakoulutuksen kehittämisseminaari 29.3. Pelastusalan koulutus Puolustusvoimissa Suojelu- ja pelastus toimiala PV:ssa Koulutuksen päämäärä Historia

Lisätiedot

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve

Asuinrakennukset vuoteen 2025 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve Asuinrakennukset vuoteen 225 Uudistuotannon ja perusparantamisen tarve LIITERAPORTTI Uudisrakentamisen kuvatulosteet, Koko maa ja maakunnat Perusparantamisen taulukkotulosteet, Koko maa, maakunnat ja aravavuokratalot

Lisätiedot

Tulvariskien hallinnan tavoitteet

Tulvariskien hallinnan tavoitteet Tulvariskien hallinnan tavoitteet Vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 13.12.2012, Rovaniemi Tulvariskien hallinnan työn kulku Tulvariskien alustava arviointi 22.12.2011 1. Tarkistus 22.12.2018 Seuraavat

Lisätiedot

Luonnononnettomuuksien varoitusjärjestelmän LUOVA. Kristiina Säntti Yhteyspäällikkö Asiakaspalvelut, Turvallisuus Ilmatieteen laitos

Luonnononnettomuuksien varoitusjärjestelmän LUOVA. Kristiina Säntti Yhteyspäällikkö Asiakaspalvelut, Turvallisuus Ilmatieteen laitos Luonnononnettomuuksien varoitusjärjestelmän LUOVA Kristiina Säntti Yhteyspäällikkö Asiakaspalvelut, Turvallisuus Ilmatieteen laitos LUOVA -järjestelmästä LUOVA on suljettu järjestelmä ja tarkoitettu valtion

Lisätiedot

Viranomaisten varautuminen rankkasadetulvatilanteisiin: Pelastustoiminnan johtokeskustyöskentelyn ja viranomaisten yhteistoiminnan kehittämistarpeet

Viranomaisten varautuminen rankkasadetulvatilanteisiin: Pelastustoiminnan johtokeskustyöskentelyn ja viranomaisten yhteistoiminnan kehittämistarpeet Viranomaisten varautuminen rankkasadetulvatilanteisiin: Pelastustoiminnan johtokeskustyöskentelyn ja viranomaisten yhteistoiminnan kehittämistarpeet Tuomas Raivio Gaia Consulting Oy Sisältö Tulvatilanteet

Lisätiedot

Pelastustoimi ja pelastuslaitos

Pelastustoimi ja pelastuslaitos Pelastustoimi ja pelastuslaitos Päijät-Hämeen pelastuslaitos Marjo Oksanen marjo.oksanen@phpela.fi Pelastustoimen tehtävänjako Sisäasiainministeriö johtaa, ohjaa ja valvoo pelastustointa ja sen palvelujen

Lisätiedot

Susisovittelijan arki

Susisovittelijan arki Susisovittelijan arki Riistapäivät 22.1.2014 Antti Härkälä Tutkimusapulainen RKTL Työn alkuun Työsuhde alkanut 13.5.2013 Määräaikainen työsuhde 31.12.2014 loppuun Toimialueena on lähtökohtaisesti riistakeskuksen

Lisätiedot

16.6.2014. Vesiosuuskuntien. Vastuut ja velvollisuudet 5.6.2014

16.6.2014. Vesiosuuskuntien. Vastuut ja velvollisuudet 5.6.2014 Vesiosuuskuntien Vastuut ja velvollisuudet 5.6.2014 Lähtökohta Talousvesi ei saa sisältää tekijöitä, joista voi aiheutua haittaa ihmisten terveydelle Kiinnostus kaivosta ja sen lähiympäristön kunnosta,

Lisätiedot

Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012

Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012 Porin tilastoikkuna Muutos- ja toimintaympäristökatsaus I neljännes/2012 Kehittämispäällikkö Timo Aro, 6.6.2012 Kuva: Jan Virtanen Sisältö Työllisyyskehitys Väestökehitys Verotulokehitys Kuva: Pekka Simonen

Lisätiedot