Saaristo-ohjelma Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä. Alueiden kehittäminen 2006

Transkriptio

1 Saaristo-ohjelma Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä Alueiden kehittäminen 2006 SISÄASIAINMINISTERIÖN JULKAISUJA 7/2007

2 SISÄASIANMINISTERIÖ Saaristo-ohjelma Alueiden kehittäminen Saaristo-ohjelma Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä Sisäasiainministeriö Saaristoasiain neuvottelukunta Helsinki

3 SISÄASIANMINISTERIÖ Alueiden kehittäminen ISSN ISBN (nid.) ISBN (PDF) Taitto: Kerttu Keränen Paino: Edita Prima Oy, Helsinki

4 SISÄASIAINMINISTERIÖ KUVAILULEHTI Julkaisun päivämäärä Tekijät (toimielimestä, toimielimen nimi, puheenjohtaja, sihteeri) Saaristoasiain neuvottelukunta Puheenjohtaja, kansanedustaja Mikaela Nylander Pääsihteeri, neuvotteleva virkamies Jorma Leppänen Julkaisun laji Julkinen Toimeksiantaja Valtioneuvosto, sisäasiainministeriö Toimielimen asettamispäivä Julkaisun nimi (myös ruotsinkielisenä) Saaristo-ohjelma ( Skärgårdsprogrammet ) Julkaisun osat Tiivistelmä Valtioneuvosto hyväksyi aluekehityslain 14 :ssä tarkoitetun saaristo-ohjelman vuosille Ohjelman tarkoituksena oli hyödyntää saaria, merta, järviä, jokia ja ranta-alueita aluekehityksen tukemiseksi saaristossa, rannikolla ja vesistöalueilla luonnon-, maisema- ja kulttuuriarvoja kunnioittaen. Ohjelma kohdistuu periaatteessa kaikkiin kuntiin maassa. Ohjelmassa Suomen ainutlaatuisen laaja saaristoisuus ja vesistöisyys nähdään vahvuutena, jota hyödyntämällä maaseutu voidaan osaltaan pitää elävänä. Ohjelma sisältää 18 tähän tähtäävää toimenpidekokonaisuutta. Ohjelman mukaan rantojen käyttöä maaseutua elävänä pitäviin tarkoituksiin helpotetaan. Keskeisiä asioita ohjelmassa ovat saaristopolitiikan jatkaminen, vapaa-ajan asumisen kehitys kakkosasumiseksi ja ykkösasumiseksi, saaristo- ja vesistömatkailun kehittäminen eurooppalaisiksi vetovoimatekijöiksi, liikenne- ja teleyhteyksien turvaaminen haja-asutusalueilla, maaseudun palvelujen turvaaminen sähköisillä järjestelmillä ja palveltuotannon tehostamisella, ympäristö- ja kulttuuriasiat sekä saaristokuntien ja saaristo-osakuntien elinkeino-, infrastruktuuri- ja palvelukysymykset. Ohjelma tähtää myös meriklusterin toimintaedellytysten turvaamiseen ja uusien vesitieyhteyksien selvittämiseen Vuoksen ja Kymijoen vesistöalueilla. Suomessa on yli puolen hehtaarin saarta, yli hehtaarin laajuista järveä, 647 jokea, km2 merta ja kilometriä rantaviivaa, jotka sijoittuvat kaikkiin kuntiin. Pääosa valtioneuvoston saaristopäätöksessä määritellyistä saaristoalueista 58 saaristokunnassa ja saaristo-osakunnassa on kiinteän tieyhteyden saaristoalueita. Asuttuja ilman kiinteää tieyhteyttä olevia saaria on Ahvenanmaa mukaan lukien 456 yhteensä 119 kunnassa. Suomi onkin Euroopan suurimpia saaristo- ja vesistömaita. Koko Suomi on puolestaan saaristomaisessa asemassa Eurooppaan nähden. Vapaa-ajan asumisen (n. 2 miljoonaa mökkiläistä), veneilyn ( venettä), virkistyskalastuksen (n. 2 miljoonaa virkistyskalastajaa), luontoharrastuksen ja matkailun kautta saaristo- ja vesistöalueet ja niiden kehitys koskettavat koko kansaa. Saaristo-ohjelman valmisteli saaristoasiain neuvottelukunta. Ohjelmatyöhön osallistuivat maakuntien liittojen, kuntien, kansalaisjärjestöjen, ministeriöiden sekä muun valtionhallinnon edustus. Konsulttina toimi Suunnittelukeskus Oy. Avainsanat (asiasanat) Saaristo-ohjelma, saaristo, aluekehitys, maaseudun kehitys Muut tiedot Julkaisun verkkoversion ISBN-numero on (PDF) Sarjan nimi ja numero Sisäasiainministeriön julkaisusarja 7/2007 Kokonaissivumäärä 73 Jakaja Sisäasiainministeriö Kieli suomi ISSN ISSN Hinta 20 + alv + toimituskulut Kustantaja Sisäasiainministeriö ISBN (nid.) Luottamuksellisuus Julkinen

5 Sisällysluettelo 1 SUOMI SAARISTO- JA VESISTÖMAANA SAARISTOPOLITIIKKA EU:N ERÄÄT POLITIIKAT EU:N ALUE- JA RAKENNEPOLITIIKKA EU:N RANNIKKOPOLITIIKKA EU:N MERIPOLITIIKKA KANSALLISET OHJELMAT SAARISTOSSA SAARISTO-OHJELMAN TOTEUTUMINEN SAARISTON NYKYTILA JA SEN HAASTEITA ELINKEINOT JA TYÖLLISYYS LIIKENNE JA TIETOLIIKENNE VAKINAINEN ASUMINEN JA VAPAA-AJAN ASUMINEN PERUSPALVELUT VIRKISTYS, MAISEMANSUOJELU JA YMPÄRISTÖNSUOJELU SAARISTON KEHITTÄMISRESURSSIT SAARISTON TULEVAISUUDEN UHKAT JA MAHDOLLISUUDET TOIMENPIDE-ESITYKSET KUNTA- JA ALUEPOLITIIKKA PALVELU- JA KUNTARAKENNEHANKE S AARISTOPOLITIIKKA ELINKEINOJEN TURVAAMINEN JA UUDISTAMINEN SAARISTO- JA VESISTÖMATKAILU JA PALVELUTYÖPAIKAT MERIKLUSTERI VALTION TYÖPAIKAT PENDELÖINTI JA ETÄTYÖ M AATALOUS K ALATALOUS TOIMIVAT YHTEYDET T IETOLIIKENNEYHTEYDET L IIKENNEYHTEYDET VAKITUINEN JA VAPAA-AJAN ASUMINEN KUNTIEN VOIMAVARAKSI KAAVOITUS JA RAKENTAMINEN RANNOILLE VAKITUINEN ASUMINEN VAPAA-AJAN ASUMISEN HYÖDYNTÄMINEN

6 KULTTUURI, MAISEMA JA LUONTO OSAKSI SAARISTO- JA VESISTÖKULTTUURIN KEHITTÄMISTÄ KULTTUURI LUONNONSUOJELU JA VIRKISTYS Y MPÄRISTÖNSUOJELU MAISEMANSUOJELU TOTEUTUS SAARISTO-OHJELMAN RAHOITUS JA TOTEUTUS SAARISTO-OHJELMAN YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI LIITE: TILASTOTIETOJA A) KOKO MAAN VESISTÖISYYTTÄ KOSKEVAT TIEDOT 1 RANTATAVIIVA MAAKUNNITTAIN 2 SAARET MAAKUNNITTAIN 3 SISÄVESIEN VESIALAT MAAKUNNITTAIN 4 MERIALAT MAAKUNNITTAIN 5 VAPAA-AJAN ASUNNOT JA VAPAA-AJAN ASUKKAAT MAAKUNNITTAIN 6 HAJA-ASUTUS MAAKUNNITTAIN 7 VAPAA-AJAN KALASTAJAT SUOMESSA 8 AMMATTIKALASTAJAT SUOMESSA 9 REKISTERÖIDYT VENEET MAAKUNNITTAIN 10 HENKILÖLIIKENTEEN ALUKSET 11 MERENKULKULAITOKSEN YHTEYSALUKSET 12 SUOMEN YKSITYISTIELOSSIT 13 LOSSIT JA LAUTTA-ALUKSET MAANTEILLÄ 14 SUOMEN SATAMALIITON JÄSENSATAMAT 15 KÄYNTISATAMAT 16 KANSALLISPUISTOT JA VALTION RETKEILYALUEET JA NIISSÄ KÄYNNIT B) SAARISTOKUNNAT JA SAARISTO-OSAKUNTIEN SAARISTO-OSAT 17 VNA (1212/2003) SAARISTOKUNNISTA JA KUNTIEN SAARISTO-OSISTA 18 VNA (1211/2004) 19 SAARISTOKUNTIEN JA SAARISTO-OSAKUNTIEN ASUKKAAT 20 SAARISTOLISÄT VALTIONOSUUKSISSA C) MAATALOUSTUISSA SAARISTOLISÄÄ SAAVAT SAARET 21 MAA JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS (27/2002) D) ASUTUT, ILMAN KIINTEÄÄ TIEYHTEYTTÄ OLEVAT SAARET MAA- KUNNITTAIN 22 SAARISTOASIAIN NEUVOTTELUKUNNAN SAARITILASTO

7 SAARISTO-OHJELMA Saaret, meri, järvet, joet ja rantavyöhyke aluekehitystekijöinä Valtioneuvosto on, asian oltua valmistavasti valtioneuvoston raha-asiainvaliokunnan käsiteltävänä, hyväksynyt alueiden kehittämislain (602/2002) 14 :n mukaisen saaristo-ohjelman. Saaristo-ohjelma täydentää ja täsmentää annettua valtioneuvoston päätöstä alueiden kehittämislain mukaisista tavoitteista, jonka mukaan valtioneuvosto tekee periaatepäätöksen toimenpiteistä saariston osalta. Ohjelman laadinnan pohjana ovat olleet muun muassa saaristolaki (494/81, 1138/93), pääministeri Matti Vanhasen hallituksen hallitusohjelma, edellä mainittu valtioneuvoston päätös, vuonna 2003 valmistunut laaja saaristo-ohjelma ja valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet. Ohjelma on sovitettu yhteen muiden kansalliseen aluepolitiikkaan kuuluvien erityisohjelmien eli maaseutuohjelman, aluekeskusohjelman ja osaamiskeskusohjelman kanssa. Aluetasolla yhteensovittamista tapahtuu maakuntaohjelmissa ja niiden vuosittain laadittavissa toteuttamissuunnitelmissa. Kansallista aluepolitiikkaa täydentää ja tukee EU:n alue- ja rakennepolitiikka. Ohjelmalla on yhtymäkohdat rannikkoalueiden yhdennettyä käyttöä ja hoitoa koskevaan politiikkaan, josta Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat yhteisen suosituksen vuonna 2002 ja jonka mukainen kansallinen rannikkostrategia valmistui ympäristöministeriön johdolla vuonna Niin ikään ohjelmalla on yhtymäkohdat EU:n valmisteilla olevaan meripolitiikkaan, jota koskevan vihreän kirjan Euroopan komissio julkaisi kesällä Ohjelman laadintaan ovat osallistuneet ministeriöt, kunnat, kansalaisjärjestöt ja elinkeinoelämää edustavat tahot. Ohjelman tilastoaineisto on laadittu pääosin maakuntajaon pohjalta. Ohjelman toimenpide-esitykset eivät koske itsehallintomaakunta Ahvenanmaata. Ohjelman laadinta on perustunut hallituksen hallinnon ja alueiden ministerityöryhmän seuraavaan linjaukseen : Saaristo-ohjelmaa jatketaan vuosina laaja-alaisena saaristoisuuden, vesistöisyyden ja meren hyödyntämisohjelmana. Ohjelma sisältää strategiset kehittämislinjaukset, jotka valtioneuvosto hyväksyy päätöksessään saaristo-ohjelmasta. Maakuntatasolla keskeisimmät konkreettiset hankkeet kirjataan maakuntaohjelmaan ja sen toteuttamissuunnitelmaan. Tämä ohjelma määrittelee hallituksen kehittämistoimenpiteet saariston osalta vuosiksi ja vahvistaa eri tasoilla tehtävän kehittämistyön johdonmukaisuutta. 7

8 1 Suomi saaristo- ja vesistömaana Saaristoisuus ja vesistöisyys on Suomelle tyypillinen laaja ilmiö. Suomi on suhteutettuna maapinta-alaan ja asukaslukuun maailman suurin sisävesistömaa ja Euroopan suurimpia saaristomaita. Suomessa on kilometriä rantaviivaa, km² merialueita, saarta (koko yli puoli hehtaaria), järveä (koko yli hehtaarin) ja 647 jokea. Vesistöisyys koskettaa kaikkia kuntia maassa. Lähes 100 kuntaa sijaitsee Itämeren rannikolla. Eurooppaan nähden koko Suomen sijainti on saaristomainen. Monet maan asutuskeskukset sijaitsevat saarilla, joihin on kiinteä tieyhteys. Ilman kiinteää tieyhteyttä olevia pysyvästi asuttuja saaria on Ahvenanmaan ulkopuolella 431 (tiedot täsmentyvät 10/06). Ne sijaitsevat 102 kunnassa. Osa-aikaisesti asuttuja saaria on tuhansia. Maan suurimmat saaristomaakunnat saarten määrällä mitattuna ovat Varsinais-Suomi, Etelä-Savo, Lappi ja Ahvenanmaa. Lappia lukuun ottamatta nämä maakunnat ovat myös suurimmat asutun ilman kiinteää tieyhteyttä olevan saariston maakunnat. Suurimmat merialueet sijaitsevat Ahvenanmaalla ja Pohjanmaalla. Suurimmat sisävesistöalat ovat Lapissa, Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Virtaamaltaan suurimpia jokia ovat Vuoksi, Kemijoki, Tornionjoki, Kymijoki, Kokemäenjoki, Oulujoki ja Pielisjoki. Maan rantaviiva sijaitsee pääosin järvissä ja joissa saarineen. Meren rannikon osuus saarineen maan rantaviivasta on 15 %. Meren rannikolla puolestaan 85 % rantaviivasta on saarilla. Maassa on lähes puoli miljoonaa vapaa-ajan asuntoa, joilla on noin kaksi miljoonaa säännöllistä käyttäjää. Viidennes mökeistä sijaitsee meren rannikkokunnissa, loput sisä-suomessa. Suhteutettuna asukaslukuun Suomi on Euroopan suurin mökkeilymaa. Haja-asutusalueilla asuu alle vakinaista asukasta, joten vapaa-ajan asutuksen merkitys maaseudun kehitykselle on suuri. Vapaa-ajan asunnot sijaitsevat lähes kokonaan haja-asutusalueilla ja 90 %:sti rannoilla. Suurimmat mökkeilymaakunnat ovat Varsinais-Suomi, Pirkanmaa ja Etelä-Savo. Saaristoalueilla toimivat monet viranomaiset kuten rajavartiolaitos, puolustusvoimat, merenkulkulaitos, tiehallinto, metsähallitus ja ympäristöviranomaiset, riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos sekä muut kalastusviranomaiset, museovirasto ja merentutkimuslaitos. Vesillä liikkuu vesikulkuneuvoa, 12 miljoonaa laivamatkustajaa, 100 miljoonaa tonnia ulkomaankaupan ja kotimaan kaupan rahtia sekä ammattikalastajaa ja 1,2 miljoonaa vapaa-ajan kalastajaa. Satamaverkko on tärkeä infrastruktuuri saaristomaisesti Eurooppaan nähden sijaitsevassa maassa. Suomen Satamaliiton jäsensatamia on 28. Meriklusteri työllistää saariston ja rannikon väestöä. Veneilyä palvelevia kotisatamia on rannikolla noin 400 ja sisävesistöissä noin 730. Uudellamaalla ja Itä-Uudellamaalla on neljännes maan rekisteröidyistä veneistä. Kalasatamia on rannikolla 24 ja sisävesillä 15. Saaristo- ja vesistöalueet ovat maan keskeisiä virkistysalueita ja luonnonsuojelualueita. Suhteessa asukaslukuun Suomi on Euroopan suurin veneilymaa ja suurimpia virkistyskalastusmaita. Veneilyn lisäksi retkeily rannoilla, uinti, kalastus mukaan lukien jäältä kalastaminen, soutu, melonta, surffaus, sukellus, lintujen ja muu luonnon tarkkailu, hiihto, luiste- 8

9 lu, potkukelkkailu sekä koira-, hevos- ja moottorikelkkasafarit jäällä ovat vesistöihin liittyviä suosittuja virkistystoimintoja. Metsähallituksen hoidossa on yli km 2 valtion vesialueita. Kansallispuistoja ja valtion retkeilyalueita, jotka sisältävät olennaisina vetovoimatekijöinä vesistöjä, on 41. Niillä käy vuodessa lähes kaksi miljoonaa kävijää. Saaristolla, merialueilla ja vesistöillä on tärkeä merkitys koko maalle. 9

10 2 Saaristopolitiikka Vuodesta 1981 voimassa ollut saaristolaki (494/81, 1138/93) velvoittaa valtiota ja kuntia toimimaan saariston elinkeinojen, liikenneyhteyksien, palvelujen ja ympäristön turvaamisen puolesta. Saaristolain mukainen saaristokäsite sisältää ilman kiinteää tieyhteyttä olevien saarten lisäksi myös kiinteän tieyhteyden saaria ja muita saaristomaisia, vesistöjen rikkomia alueita. Saaristolaki ei koske Ahvenanmaata. Saaristolain pohjalta valtioneuvosto on nimennyt valtioneuvoston asetuksella saaristokunnista ja kuntien saaristo-osista (1212/2003,1211/2004) 58 saaristokuntaa ja saaristo-osakuntaa, jotka edustavat suurimpia saaristoalueita maassa. Saaristopolitiikan tuella on sähköistetty suurimmat saaristoalueet, järjestetty saaristoliikenne suurimmille saaristoalueille, annettu saaristolle korotettu aluetukiasema elinkeinoelämän kehityksen tukemiseksi sekä saaristolisiä kuntien valtionosuuksissa peruspalvelujen tuotannon turvaamiseksi. Lisäksi on perustettu saaristo- ja vesistöalueille kansallispuistoja ja suojelualueita saaristoluonnon ja -maiseman suojelemiseksi. Saaristoalueiden nostaminen ympäröivää aluettaan korkeampaan yritystukiasemaan on perustunut saaristolain 4 :ään ja alueiden kehittämisestä annetun lain 38 :ään ja saaristolisät valtionosuuksissa saaristolain 6 :ään ja valtionosuuslainsäädäntöön. Saaristopolitiikan kehittämistyötä tekee saaristolaissa säädetty valtioneuvoston vaalikaudeksi kerrallaan asettama saaristoasiain neuvottelukunta sihteeristöineen (asetus saaristoasiain neuvottelukunnasta 387/1987,1316/1993). Euroopan unionin Amsterdamin huippukokous vuonna 1997 hyväksyi saarilausuman, jossa se tunnusti saarten kaipaavan erityishuomiota rakennepolitiikassa saaristoisuuden aiheuttaman pysyvän haitan vuoksi. Tämä kirjattiin myös EU:n perustamissopimukseen. Saaristoisuus ei ole ollut EU:n tavoiteohjelmien alueisiin nimeämisen muodollinen kriteeri, mutta saaristoalueita on nimetty Suomessa ja muissa Euroopan maissa usein EU:n tavoitealueisiin korkeampaan tavoitealueeseen, kuin mitä sosioekonomiset mittarit välttämättä olisivat suoraan edellyttäneet. Saaristo-ohjelma on yksi alueiden kehittämislaissa (602/2002) säädetty erityisohjelma. Saaristo-ohjelmalla etsitään keinoja hyödyntää saaria, järviä, merta, jokia ja rantaviivaa aluekehityksen tukemiseksi saaristossa sekä rannikolla ja vesistöalueilla. Osa ohjelman esityksistä koskee periaatteessa kaikkia kuntia, osa 58 saaristokuntaa ja saaristo-osakuntaa. Ohjelman rakenne vastaa edellisen, vuonna 2003 valmistuneen saaristoohjelman rakennetta. Sen pohjalta valtioneuvosto teki periaatepäätöksen saariston kehittämisestä. Valtioneuvosto hyväksyi valtakunnalliset tavoitteet alueiden kehittämiselle. Päätökseen sisältyi saariston kehittämistä koskevan valtioneuvoston periaatepäätöksen tekeminen, joka täydentää ja täsmentää valtakunnallisia aluekehitystavoitteita saariston osalta. Pääministeri Matti Vanhasen hallituksen hallitusohjelman mukaan aluepolitiikassa huomioidaan saariston erityisolosuhteet. 10

11 3 EU:n eräät politiikat 3.1 EU:n alue- ja rakennepolitiikka Valtioneuvosto hyväksyy Suomen kansallisen rakennerahastostrategian ja sitä koskevat EAKR- ja ESR -toimenpideohjelmat vuoden 2006 lopulla. Ahvenanmaan rakennerahastostrategia ja ESR- ja EAKR -toimenpideohjelmat hyväksytään Ahvenanmaan maakunnan hallituksessa vuoden 2006 lopulla ja toimitetaan sen jälkeen komission hyväksyttäväksi. Suomen rakennerahastostrategian keskeinen sisältö on vahvistaa kansallista ja alueellista kilpailukykyä, työllisyyttä ja hyvinvointia. Strategialla tuetaan toimia, joilla voidaan kansallisesti ja alueellisesti menestyksekkäästi vastata kiristyvään kansalliseen ja kansainväliseen kilpailuun, ennakoimaan ja reagoimaan joustavasti maailmantalouden muutoksiin, luomaan houkuttelevia yritys-, osaamis-, työ- ja asuinympäristöjä sekä edistämään alueiden välisten kehittyneisyyserojen tasoittamista. Strategiassa alueelliset erityispiirteet otetaan huomioon. Toimenpiteitä suunnataan erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomeen, harvaan asutuille alueille sekä Etelä- ja Länsi-Suomen erityisesti kehityshaasteissa oleville alueille. Tällaisiksi haasteellisiksi alueiksi on nimetty mm saaristoalueet. Alueellinen kilpailukyky ja työllisyystavoite -ohjelma Alueellinen kilpailukyky ja työllisyystavoite -ohjelma koskee koko maata. Suomeen kohdistuvat EU:n rakennerahastotuet ovat 1,7 miljardia euroa ja koko julkinen rahoitus n. 3,5 miljardia euroa. Euroopan Aluekehitysrahaston (EAKR) osarahoitteiset toimenpideohjelmaehdotukset on laadittu aluekehityslain mukaisesti kullakin suuralueella (Etelä-Suomi, Itä-Suomi, Länsi-Suomi ja Pohjois-Suomi) maakunnan liittojen johdolla. Maakunnan liitot ovat olleet vastuussa laadintatyön organisoinnista. Aluekehityslain mukaisesti sisäasiainministeriö on koonnut yhdessä muiden ministeriöiden, maakunnan liittojen ja sosiaalipartnereiden kanssa EAKR-toimenpideohjelmat. Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) osarahoitteinen toimenpideohjelma manner- Suomessa on valtakunnallinen ohjelma, jonka laadinnasta on vastannut työministeriö tiiviissä yhteistyössä keskeisten toimijoiden kanssa. ESR-ohjelman alueellisten osioiden laatimisesta ovat yhdessä vastanneet työministeriö ja ESR-toimenpiteitä toteuttavat alueviranomaiset sekä NUTS II -alueen maakunnan liitot. Jotta alueelliset EAKR- ja ESR -toimet muodostavat yhtenäisen, integroidun kokonaisuuden, ne on aluetasolla laadittu yhdessä alueellisten EAKR-toimenpideohjelmien kanssa noudattaen kansallisen koheesiostrategian ja ESR-strategian linjauksia, ohjelmatyön yleisiä periaatteita ja niitä menettelytapoja, jotka aluetasolla on yhdessä sovittu. Alueelliset osiot on käsitelty maakunnan yhteistyöryhmissä ja hyväksytty maakunnan liitoissa ennen niiden toimittamista työministeriöön, joka on yhdessä muiden keskeisten tahojen ja ministeriöi- 11

12 den kanssa vastannut niiden yhteensovituksesta valtakunnalliseen ESR-toimenpideohjelmaan. Ahvenanmaa Ahvenanmaan itsehallinnollisen aseman ja Suomen jäsenyyssopimuksen protokollan 2 perusteella Ahvenanmaa on laatinut itselleen kansalliseen rakennerahastostrategiaan liittyvän, Ahvenanmaata koskevan rakennerahastostrategian ja sen toteuttamiseen liittyvät EAKR- ja ESR -toimenpideohjelmat. Euroopan alueellinen yhteistyö tavoite ja Euroopan Naapuruusja kumppanuusinstrumentti (ENPI) Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen (sisärajayhteistyö) toteuttamiseen Suomessa on varattu noin 120 miljoonaa euroa, josta noin 40 miljoonaa euroa siirretään Euroopan Naapuruus- ja kumppanuusinstrumentin (ENPI) rahoitukseen (ulkorajayhteistyö). Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen toimenpideohjelmien laadintaa koordinoi Suomessa sisäasiainministeriö. Euroopan naapuruus- ja kumppanuusinstrumentin toimenpideohjelmien laadintaa puolestaan koordinoi Suomessa ulkoasiainministeriö yhdessä sisäasiainministeriön kanssa. Suomi osallistuu kolmen rajat ylittävän yhteistyön ohjelman toteuttamiseen EU:n sisärajoilla: Pohjoinen (Suomi-Ruotsi-Norja), Botnia-Atlantica (Suomi-Ruotsi-Norja) ja Keskisen Itämeri (Suomi-Ruotsi-Viro-Latvia). Suomi osoittaa EU-rahoitusta näihin ohjelmiin yhteensä noin 54 miljoonaa euroa. Keskisen Itämeren ohjelma sisältää saariston alaohjelman, jonka varsinaiseen ohjelma-alueeseen kuuluvat Suomesta Ahvenanmaa, Varsinais- Suomi, Uusimaa, Itä-Uusimaa ja Kymenlaakso, Viron rannikko saarineen sekä Ruotsista Tukholman lääni, sen naapuriläänit ja Gotlanti. Lisäksi Suomi osallistuu kahden valtioiden välisen yhteistyön ohjelman toteuttamiseen: Itämeri (9 maata Itämeren alueelta sekä Norja ja Valko-Venäjä) ja Pohjoinen Periferia (Suomi, Ruotsi, Norja, Skotlanti, Irlanti, Pohjois-Irlanti, Islanti, Grönlanti ja Färsaaret). Suomi osoittaa EU-rahoitusta näihin ohjelmiin yhteensä noin 27 miljoonaa euroa. Suomi osallistuu myös alueiden välisen yhteistyön ohjelman toteuttamiseen (koko EU ja eräitä muita maita) ja kolmen rajat ylittävän yhteistyön ohjelman toteuttamiseen EU:n ulkorajoilla (ns. ENPI-ohjelmat): Kolarctic (Suomi-Ruotsi-Norja-Venäjä), Euregio Karelia (Suomi-Venäjä) ja Kaakkois-Suomi Venäjä (Suomi-Venäjä). Edellä mainituissa ENPI-ohjelmissa on yhteensä noin 88 miljoonaa euroa EU-rahoitusta. Kaikki Euroopan alueellinen yhteistyö tavoitteen alaiset ohjelmat voivat periaatteessa koskea saaristo- ja vesistöalueiden kehittämistä. Maaseudun kehittämisstrategia ja -ohjelma Suomeen on laadittu vuosille yksi kansallinen maaseudun kehittämisstrategia ja kaksi maaseudun kehittämisohjelmaa: Manner-Suomen ja Ahvenanmaan. Maaseutuohjelma koskee maatilasidonnaista toimintaa. 12

13 Maaseutuohjelman julkisen rahoituksen arvioitu kokonaismäärä on noin 6,6 miljardia euroa. Lisäksi yksityisen rahoituksen määräksi arvioidaan noin 550 milj. euroa, jolloin ohjelman kokonaiskustannukset ovat noin 7,2 mrd. euroa. Suomen käytettäväksi osoitettavien EU:n maaseuturahaston varojen sekä nk. modulaatiovarojen (suorista tuista leikattujen varojen) arvioidaan olevan noin 2080 milj. euroa. Kansallinen rahoitusosuus voi sisältää valtion ja kuntien rahoitusta. Maa- ja metsätalousministeriö vastaa Suomen maaseudun kehittämisstrategian sekä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman valmistelusta. Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoitus perustuu EU:n kehyspäätökseen, jonka mukaan EU:n maaseutuvarojen alentuma kompensoidaan kansallisesti. Maaseudun kehittämisohjelman rahoitus jatkuu nykytasoisena. Erityisesti kiinnitetään huomiota siihen, että viljelijöiden tulotaso säilyy. Tämän seurauksena ympäristötukien ja luonnonhaittakorvauksien merkitys korostuu. Ohjelmakaudella maaseudun kehittämistä rahoitetaan EU:n uudesta maaseuturahastosta eli Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta (EMR). Maaseudun kehittämisen tuen yleiset säännöt tulevalle ohjelmakaudelle määrittelee neuvoston maaseutuasetus (N:o 1698/2005). Maaseudun kehittämisstrategia ja maaseutuohjelmat jakautuvat neljään toimintalinjaan: 1) maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn parantaminen, 2) maa- ja metsätalouden ympäristön ja maaseudun tilan parantaminen, 3) maaseudun elinkeinotoiminnan monipuolistaminen ja maaseutualueiden elämänlaatu sekä 4) Leader toiminta-ryhmien paikallinen toiminta. Ensimmäiseen toimintalinjan toimenpiteitä ovat mm. nuorten viljelijöiden tuet, maa- ja metsätaloustuottajien koulutus, maatalouden investoinnit sekä elintarvike-, puu- ja bioenergia-alan kehittäminen. Toiseen toimintalinjaan kuuluvat mm. epäsuotuisten alueiden tuet, NATURA alueille maksettavat tuet (LFA), maatalouden ympäristötuet sekä eläinten hyvinvoinnin edistäminen. Kolmanteen toimintalinjaan kuuluvat mm. maaseutuelinkeinojen monipuolistaminen ja kehittäminen maatiloilla ja muissa maaseudun mikroyrityksissä, maaseutumatkailun kehittäminen ja maaseudun palveluiden ja kylien kehittäminen. Neljänteen toimintalinjaan kuuluu paikallisten toimintaryhmien toiminta em. linjojen mukaisesti sekä ryhmien alueiden ja valtioiden välinen yhteistyö. Täysin uusia toimenpiteitä ohjelmassa ovat muun muassa tuet elintarvikkeiden jalostukseen, eläinten hyvinvointiin sekä maaseudun mikroyritysten kehittämiseen. Kalatalouden strategia ja toimintaohjelma Kalatalouden kehittämiseksi on laadittu Suomen elinkeinokalatalouden kansallinen strategia ja kalatalouden toimintaohjelma Suomessa kaikilla alueilla on elinkeinokalastuksen kannalta merkittäviä vesialueita. Myös kalanjalostusta ja vesiviljelyä harjoitetaan kaikkialla Suomessa. Suomen elinkeinokalatalouden EU-rahoituksen taso on kaudella lähes sama kuin nykyisellä ohjelmakaudella. Kalatalouden toimintaohjelmaan on suunnittelukaudella käytettävissä yhteensä arvion mukaan 89 miljoonaa euroa EU:n rahoitusta ja kansallista rahoitusta. EU:n yhteinen kalastuspolitiikka (YKP) ja sen määräykset ohjaavat elinkeinokalatalou- 13

14 den kehittämistä koko Euroopan unionin alueella. Suomen elinkeinokalatalouden kansallisessa strategiasuunnitelmassa on kuvattu Suomen strategiset linjaukset Euroopan unionin yhteisen kalastuspolitiikan periaatteiden ja tavoitteiden toteuttamiseksi vuosille Strategia valmistellaan maa- ja metsätalousministeriön ja Ahvenanmaan maakunnan yhteistyönä. Kalatalouden toimintaohjelman hyväksyy kansallisella tasolla valtioneuvosto tai sen valtuuttamana maa- ja metsätalousministeriö. EU:ssa toimintaohjelman hyväksyy Euroopan komissio. Euroopan kalatalousrahaston (EKTR:n) rahoitusta voidaan myöntää myös kalastusmatkailun tukemiseen. Suomen kansallisen yritystukilain (KTM) mukaisista varoista kalastusmatkailua voidaan tukea vain siinä tapauksessa, että yritys on luokiteltu matkailuyritykseksi ja sen toiminnalla on riittävä volyymi. 3.2 EU:n rannikkopolitiikka Euroopan parlamentti ja neuvosto antoivat vuonna 2002 rannikkoalueiden yhdennettyä käyttöä ja hoitoa (Integrated Coastal Zone Management, ICZM) koskevan yhteisen suosituksen, jolla linjataan rannikkoalueiden käytön ohjausta ja sen kehittämistarpeita yhtenäisesti koko unionia koskien. Suosituksissa jäsenvaltioita kannustetaan rannikon käyttö- ja hoitotoimenpiteiden parantamiseen ja yhtenäistämiseen, omaksumaan kestävää hoitoa ja käyttöä tukevat periaatteet ja lähestymistavat sekä laatimaan näiden pohjalta rannikkoaluetta koskeva strategia. Suosituksen mukainen ympäristöministeriön johdolla laadittu kansallinen strategia valmistui EU:n meripolitiikka Euroopan komissio julkaisi kesäkuussa 2006 meripolitiikan vihreän kirjan Euroopan unionin tuleva meripolitiikka: Meriä ja valtameriä koskeva eurooppalainen näkemys. Vihreällä kirjalla käynnistetään laaja julkinen kuuleminen, jolla kootaan jäsenvaltioiden, kansalaisten ja sidosryhmien näkemyksiä merialueiden hyödyntämisestä ja meriympäristön suojelusta tulevaisuudessa. Vihreä kirja kytkee meripolitiikan vahvasti Lissabonin strategian tavoitteisiin. Merialueilla ja merenkululla on tärkeä rooli Euroopan vaurauden edistäjänä sekä uusien työpaikkojen ja hyvinvoinnin luojana. Liikenne, merikuljetukset, kauppa, rannikolla ja satamissa toimivat teollisuudenalat, merellä tapahtuva toiminta, perinteiset ja vaihtoehtoiset energianlähteet, kalastus, vesiviljely, meriympäristön tutkimus, matkailu ym. ihmisen toiminnan alat vaikuttavat toisiinsa sekä merialueisiin. Vihreässä kirjassa korostetaan näiden eri alojen välisiä suhteita ja välistä riippuvuutta, jotka nykyisissä menettelyissä jäävät usein vaille huomiota. Kuulemismenettelyn tulosten perusteella päätetään jatkotoimista vuonna

15 4 Kansalliset ohjelmat saaristossa Kansallinen kestävän kehityksen strategia Kansallisen kestävän kehityksen strategian (2006) visiona on hyvinvoinnin turvaaminen luonnon kantokyvyn rajoissa kansallisesti ja globaalisti. Saariston herkkä luonto edellyttää kestävän kehityksen näkökulman huomioimisen kaikessa saariston kehittämistyössä. Erityisesti saaristoa koskevia tavoitteita strategiassa ovat mm. vaatimus luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämisestä, Itämeren kehityksen kääntäminen myönteiseen suuntaan sekä siihen liittyvä kansainvälinen yhteistyö. Strategiassa esitetään kehitykseltään heikompien alueiden tukemista aluepoliittisin keinoin ja maaseudun elinvoiman lisäämistä mm. matkailun avulla. Lisäksi halutaan taata julkisten palvelujen saatavuus koko maassa sekä huomioida alueellinen tasa-arvo liikenne- ja tietoyhteiskuntapalveluja järjestettäessä. Kansallinen rannikkostrategia EU:n suositusten mukainen (ICZM) ja ympäristöministeriön johdolla tehty Suomen rannikkostrategia valmistui kesällä Strategialla pyritään turvaamaan rannikkoalueiden elinvoimaisuus ja luonnon monimuotoisuus. Strategian lähtökohtana ovat Suomen rannikkoalueiden omat erityisolosuhteet ja haasteet. Suomen kansallisessa rannikkostrategiassa asetetaan tavoitteita ja suositusluontoisia toimenpiteitä rannikkoalueiden käytön ja hoidon kehittämiseksi seuraavilla painopistealueilla: 1. Rannikkonäkökulman vahvistaminen, 2. Rannikkoalueen elinvoimaisuuden vahvistaminen, 3. Rannikkoympäristön tilan parantaminen, 4. Virkistysmahdollisuuksien kehittäminen, 5. Tiedon saatavuuden parantaminen ja 6. Itämeren alueen yhteistyön vahvistaminen. Työ jatkuu alueellisten strategioiden ja toimenpideohjelmien laadinnalla, josta vastaavat maakunnan liitot. Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015 Valtioneuvoston periaatepäätös vesiensuojelun suuntaviivoista on luonnosvaiheessa (luonnos ). Vesiensuojelun suuntaviivojen keskeisiä painopisteitä ovat rannikko- ja sisävesien rehevöitymisen vähentäminen ja niiden tilan parantaminen, jokivesistöjen, hajakuormitettujen vesien ja pienvesien tilan parantaminen, pistekuormituksen heikentämien vesialueiden määrän pieneneminen ja haittojen vähentäminen, haitallisten aineiden aiheuttamien riskien vähentäminen ja pohjavesien tilan säilyminen hyvänä. Muut erityisohjelmat Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma laaditaan syksyn 2006 aikana. Ohjelmaan on valittu neljä toimintalinjaa: elinkeinojen ja työn uudistaminen, osaamisen tason nostami- 15

16 hkismisrv004/ nen, peruspalvelut ja asuminen sekä maaseudun toimintarakenteiden vahvistaminen. Näille toimintalinjoille määritellään konkreettiset toimenpiteet. Aluekeskusohjelma (AKO) käynnistettiin vuonna 2001 valtioneuvoston aluepoliittisen tavoitepäätöksen perusteella. Vuosien toteutusta koskevan periaatepäätöksen mukaan ohjelmassa tuetaan aluekeskusten ja niiden ulkopuolisen maaseudun seutujen yhteistyötä ja verkottumista. Aluekeskusohjelmassa keskitytään vuosina elinvoiman ja kilpailukyvyn vahvistamiseen sekä sosiaalisen pääoman kasvattamiseen. Osaamiskeskusohjelma on alueiden kehittämislain mukainen määräaikainen erityisohjelma ( ), jolla suunnataan paikallisia, alueellisia ja kansallisia voimavaroja huippuosaamisen hyödyntämiseen. Osaamiskeskusohjelmalla tuetaan alueellisia vahvuuksia, alueiden erikoistumista ja osaamiskeskusten välistä yhteistyötä. Hallitus on päättänyt jatkaa osaamiskeskusohjelmaa vuosina alueiden kehittämislain mukaisena ja huippuosaamisen hyödyntämiseen perustuvana erityisohjelmana. Osaamiskeskusohjelmassa on kolme verkosto-osaamiskeskusta, joista yhden teemana on matkailu. Matkailun verkosto-osaamiskeskuksen tavoitteena on edistää uuden tutkimustiedon hyödyntämistä matkailuelinkeinon kehittämisessä. Erityisesti kulttuurimatkailuun ja vapaa-ajan matkailuun liittyvä kehittämistyö liittyy läheisesti saariston matkailun kehittämiseen. Suunnittelun alla oleva meriklusteri keskittyy mereen liittyvien toimintojen kehittämiseen. Osaamiskeskusohjelmassa erityisesti matkailun verkosto-osaamiskeskus sekä meriklusteri liittyvät matkailun kehittämiseen. Maakuntaohjelma Maakuntaohjelmien laadinnasta ja sisällöstä on säädetty alueiden kehittämislaissa (602/ 2002) ja lain nojalla annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1224/2002). Maakuntaohjelma kokoaa ja sovittaa yhteen kaikki kullakin alueella toteutettavat ohjelmat ja niiden rahoitusta. Lain mukaan maakuntaohjelmia laadittaessa otetaan huomioon maakuntasuunnitelma, valtakunnalliset alueiden kehittämisen tavoitteet, hallinnonaloittainen alueiden kehittämisen suunnittelu ja muut alueiden kehittämislaissa tarkoitetut ohjelmat. Muilla ohjelmilla tarkoitetaan Euroopan yhteisön alueellisia rakennerahasto-ohjelmia ja erityisohjelmia, joita ovat aluekeskusohjelma, osaamiskeskusohjelma, maaseutupoliittinen kokonaisohjelma ja saaristo-ohjelma. Näiden lisäksi maakunnat ovat käynnistäneet teemoittaisia ohjelmia, jotka sisällytetään maakuntaohjelmaan. Samoin maakuntaohjelmassa otetaan huomioon sektoreittain käynnistetyt erityistarkastelut, kuten alueelliset metsäohjelmat ja liikennejärjestelmäsuunnitelmat. Maakuntaohjelma on maakunnan poliittinen kannanotto lähivuosien kehityksen tavoitteista. Ohjelman on tarkoitus ohjata alueen kehittämiseksi tehtäviä valintoja. Maakuntaohjelmalla toteutetaan pitkän aikavälin maakuntasuunnitelmaa. Maakuntaohjelmassa esitetään keskeiset kehittämislinjaukset ja kehittämisen tavoitteet maakunnan mahdollisuuksien ja tarpeiden pohjalta sekä keskeiset hankkeet ja muut toimenpiteet tavoitteiden saavuttamiseksi sekä suunnitelma ohjelman rahoittamiseksi. Maakuntaohjelma on puolestaan pohjana vuosittain tehtävälle toteuttamissuunnitelmalle. Valtioneuvosto teki tammikuussa 2004 päätöksen valtakunnallisista alueiden kehittämisen tavoitteista. Tämän perusteella ministeriöt määrittelivät saman vuoden syksyllä hallinnonalansa alueellisen toiminnan strategiset painopisteet. Näissä asiakirjoissa esitetyt linjaukset otetaan huomioon maakuntaohjelmaa valmisteltaessa. 16

17 5 Saaristo-ohjelman toteutuminen Voimassa olevassa saaristo-ohjelmassa ja hallituksen tämän pohjalta vuonna 2004 tekemässä valtioneuvoston periaatepäätöksessä saariston kehittämisestä nousivat keskeisiksi asioiksi saaristo- ja vesistömatkailun ja vapaa-ajan asumisen edistäminen, valtion työpaikkavähennysten korvaaminen uusilla valtion työpaikoilla, rantarakentaminen, saaristoliikenteen parantaminen Suomenlahdella ja sisä-suomessa, laajakaistayhteyksien toteuttaminen, etätyön edistäminen, saaristo-osakuntien saaristolisien tason korotus sekä luonto-, maisema ja kulttuuriarvojen toteuttaminen. Esityksistä useimmat ovat toteutuneet hyvin tai tyydyttävästi. Esitykset ovat johtaneet toteutukseen tai ainakin niiden pohjalta on tehty selvitystyötä. Valtioneuvoston talouspoliittinen ministerivaliokunta hyväksyi keväällä ehdotuksen EU:n komissiolle Suomen valtiontukialueista Saaristokunnat ja saaristo-osakuntien saaristo-osat Itä- ja Pohjois-Suomessa kuuluvat luonnostaan osana ympäristöään 1. tai 2. tukialueeseen. Etelä- ja Länsi-Suomen saaristoalueet niin saaristokunnat kuin saaristo-osakuntien saaristo-osat sekä Ahvenanmaan kaksi seutukuntaa? nostetaan 2. tukialueeseen saaristoaseman perusteella. Päätös on pohjana myöhemmin tehtävälle yksityiskohtaiselle yritystukialuejaolle. Hallituksen päättämien linjausten mukaan kakkosasumisen kehityksen tiellä olevia esteitä on ryhdytty poistamaan ja hyödyntämään vapaa-ajan asumisessa olevia mahdollisuuksia suunnitelmallisella kehitystyöllä. Ympäristöministeriön julkaisemassa rantojensuunnitteluoppaassa suhtaudutaan myönteisesti asianmukaisin ehdoin vapaa-ajan asuntojen muuttamiseen vakinaisiksi asunnoiksi, rakentamisoikeuksien nostoon tämän päivän asumisen vaatimusten mukaisesti, kaavoitukseen, jossa sama rakennuspaikka voi olla sekä vakinaisen että vapaa-ajan asumisen paikka sekä rantojen käyttämiseen yleensä vakinaiseen asumiseen. Myös saaristomatkailun kehittäminen eurooppalaiseksi vetovoimatekijäksi on lähtenyt hyvin käyntiin. Vesistömatkailu hyväksyttiin yhdeksi keskeiseksi asiaksi valtakunnallisessa matkailustrategiassa (2006). Saaristo- ja vesistömatkailun kehittämisestä tehtiin esiselvitysraportti, jonka pohjalta noin 50 suurinta saaristo- ja vesistömatkailun toimijaa ovat verkostoituneet. Saaristo-ohjelman esityksistä puutteellisesti on toteutunut valtion työpaikkavähennysten korvaaminen uusilla valtion työpaikoilla, vaikka asiaa on selvitelty asianmukaisilla hankkeilla, joissa valtio on ollut painokkaasti mukana. Siirrettäviä valtion työpaikkoja ei ole juuri löytynyt. Päinvastoin valtion työpaikkojen uusia vähennyksiä on entisten lisäksi toteutettu. Saaristoliikenne on joutunut rahoituskriisiin toimimattoman kilpailutuksen sekä polttoaineiden hinnan ja muiden kustannusten nousun vuoksi. Lisäksi lauttojen ja yhteysalusten uusiminen on ollut edelleen pysähdyksissä. Suomenlahden saaristoliikenteen kehittämistä koskeva selvitys on tehty liikenne- ja viestintäministeriössä. Sen toteutus on vain osittain lähtenyt liikkeelle. 17

18 Langattoman televerkon rakentaminen on edennyt suurimmilla saaristoalueilla hyvin, mutta koko maan syrjäalueiden kannalta se on viivästynyt lähinnä tehtyjen valitusten vuoksi. Saaristo-osakuntien pieniä saaristolisiä nostettiin valtionosuusjärjestelmän tarkistuksessa vahvasti viidessä kunnassa. Kuitenkin noin 40 saaristo-osakunnassa saaristolisät jäivät ennalleen. Saaristo-ohjelma on saamassa oman pienen kehittämisrahan maakunnan kehittämisrahan sisälle vuoden 2007 talousarviossa. 18

19 6 Saariston nykytila ja sen haasteita 6.1 Elinkeinot ja työllisyys Saariston taantuva väestökehitys pysähtyi osaksi 1980-luvulla, mutta on noudatellut 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa muun maaseudun laskevaa väestökehitystä. Syynä on maatalouden, kalatalouden ja jalostuksen työpaikkojen väheneminen sekä ikärakenteesta johtuva väestön väheneminen. Myös valtio on vähentänyt työpaikkojaan saaristossa. Luotsi-, merivartio- ja puolustusvoimien toimintoja sekä myös verohallinnon, poliisin, tielaitoksen ja työvoimahallinnon työpaikkoja on siirretty saaristosta mantereelle. Ympäristöhallinto on luonut metsähallituksen kautta saaristoon uusia työpaikkoja, joilla on vähäiseltä osin korvattu valtion työpaikkavähennyksiä. Näiden suorien työpaikkalisäysten lisäksi kansallispuistoihin ja retkeilyalueille tehdyt investoinnit palveluihin ovat lisänneet niiden vetovoimaa luontomatkailukohteina ja kasvattaneet alueiden matkailutuloa ja työllisyyttä. Matkailu ja yksityiset palvelut, mm. kuljetuspalvelut, sekä rakentaminen ovat saariston kasvavia elinkeinoja. Saaristo- ja vesistömatkailun toimijat ovat verkostoitumassa vuonna 2005 valmistuneen saaristo- ja vesistömatkailun kehittämisen esiselvityksen esitysten mukaisesti. Saarten, järvien, jokien ja merialueiden ympärille voidaan luoda laaja-alaista tuotekehitystä, myyntikanavia ja yhteistä markkinointia. Matkailun kehittämisen ongelmana on erityisesti tuotteiden ja majoituskapasiteetin puute. Valtakunnallinen matkailustrategia julkistettiin Matkailun kasvun strategiset painopistealueet ovat matkailukeskusten kehittäminen ja teemapohjaisten tuotteiden ja palveluiden kehittäminen. Yhdeksi neljästä kehittämisteemasta nostettiin vesistötuotteet. Strategian julkistamisessa otettiin kantaa myös vahvojen matkailutuotemerkkien kilpailuetuun. Saariston matkailun kehittämisessä on molempien painopisteiden kehittämisessä runsaasti potentiaalia. Saariston tulevaisuuden haasteena on ammattitaitoisen työvoiman saanti. Työssäkäynti muualla tuo toimeentulon useimmille saaristolaisille. Tulevien vuosien työelämästä poistumista voidaan hidastaa tukemalla työntekoa vapaa-ajan asunnolta. Etätyö mahdollistaa myös yritystoiminnan kehittymistä saaristoalueilla esim. call center -tyyppisen toiminnan avulla. Hallitus on antanut eduskunnalle esityksen (HE 144/2006), jossa työmatkakulujen vähennyskelpoista ylärajaa ehdotetaan korotettavaksi nykyisestä eurosta euroon. Tämä helpottaisi työssäkäyntiä saaristosta mantereelle. Mökiltä tapahtuvien työmatkojen työmatkakulujen hyväksyminen verotuksessa vähennyskelpoisiksi tukisi työssäkäyntiä saaristosta, mutta on vaikea toteuttaa. Merenkulun parissa, mm. ulkomaan ja kotimaan laivoilla, yhteysaluksilla ja lautoilla sekä merenkulkua ja veneilyä palvelevassa jalostuksessa, rakentamisessa ja huollossa työskentely on saaristolaisten tärkeä, perinteinen toimeentulolähde. Meriklusterin toiminnan turvaaminen on saaristo- ja rannikkoalueiden kehityksen kannalta tärkeää. Saariston omatoimisuu- 19

20 den perinne näkyy työttömyysluvuissa, jotka ovat kohtuulliset. EU:n kalatalouspolitiikan sisältö painottuu suurimittaiseen valtamerikalastukseen. Suomen kalataloudelle sopeutuminen EU:n yhteiseen kalatalouspolitiikkaan, jota on tuettu kalatalouden rakenneohjelmilla, on suuri haaste. Kalastajien määrä on vähentynyt ja kalastus tehostunut kalansaaliin pysyessä entisellä tasolla. Kalanviljely-yritysten määrä on niin ikään laskenut osaksi lisääntyneen ulkomaisen tuonnin ja kilpailun kiristyminen vuoksi vientimarkkinoilla, osaksi ympäristövaatimusten kasvun vuoksi. Hylkeiden määrän lisääntyessä ja siitä johtuvien haittojen vuoksi on hyljekysymys noussut yhdeksi kalastuspolitiikan keskeisistä kysymyksistä. Pohjanmaalla on kiinnostusta kehittää valtakunnallinen ja monipuolisesti hyljekysymystä lähestyvä hyljekeskus, joka on suunniteltu sijoitettavaksi Merenkurkun luonnon maailmanperintöalueen keskuksen yhteyteen. Saaristossa tarvitaan nykyistä monipuolisempi elinkeinorakenne, uudenlaista korkeaan osaamiseen perustuvaa yrittäjyyttä mutta myös moniosaamiseen perustuvaa yrittäjyyttä. 6.2 Liikenne ja tietoliikenne Saaristoliikennettä hoidetaan maantielautoin, valtion avustamin yksityistielossein, valtion yhteysaluksin tai valtion aikarahtaamien yksityisin aluksin valtion tuella tai ilman sitä. Talviliikennettä hoidetaan osassa saaristoa lisäksi talvitein, ilmatyynyaluksin ja railolossein. Kymmenille pienille pysyvästi asutuille ilman kiinteää tieyhteyttä oleville saarille järjestävät saaristolaiset kulkuyhteytensä itse omin venein ja varoin. Saaristoliikenteen turvaaminen myös oloissa, joissa teiden ja yhteysalusliikenteen ylläpito on muuttunut enemmän liikelaitosluonteiseen suuntaan, on yleisesti hyväksytty lähtökohta. Yksityisistä teistä annetun lain 93 a :n mukaan lauttapaikan osalta avustuksen enimmäismäärä on 80 % hyväksyttävistä todellisista käyttö- ja kunnossapitokustannuksista. Avustusta on voitu toistaiseksi maksaa laissa sallitun enimmäisprosentin mukaisesti. Tiekunnan hallintomenoja ei nykyisessä avustuskäytännössä ole kuitenkaan hyväksytty avustuskelpoisiksi, koska yksityistielain 23 :n 2 momentin mukaisesti tiekunnat ovat vuodesta 2001 lähtien voineet päättää, että tieyksiköiden perusteella määrätyn maksun lisäksi tieosakkaille määrätään samansuuruinen perusmaksu, joka kattaa tiekunnan hallintoasioiden hoitamisesta aiheutuvat välittömät kulut. Yksityistielossien osalta hallintokulut muodostuvat kuitenkin muita tiekuntia suuremmiksi, koska lossien ylläpidosta aiheutuu niille sellaisia hallintokuluja, joita muilla tiekunnilla ei ole. Tästä syystä avustusmenettelyn muuttamista siten, lossien ylläpitämisestä aiheutuvat hallintokulut sisällytetään avustuskelpoisiin menoihin voidaan pitää perusteltuna. Yksityistielossien hallintokuluja koskeva valitus on vireillä Kuopion hallinto-oikeudessa. Valituksen vireillä ollessa ei ole johdonmukaista muuttaa avustuskäytäntöä. Hallintooikeuden ratkaisun lopputuloksen perusteella voidaan joko muuttaa avustuskäytäntöä tai tarvittaessa valmistella yksityistielain 93 :n muutos. Sekä merenkulkulaitoksen yhteysalusliikenteen että tiehallinnon lauttaliikenteen suurin ongelma on kaluston uusimisen pysähtyminen. Merenkulkulaitoksen ongelmana on lisäksi kilpailuttamisen toimimattomuus tarjoajien vähäisyyden ja lyhyiden sopimuskausien johdosta. Uusiin yhteysaluksiin ei ole investoitu 15 vuoteen. Kilpailuttaminen on nostanut kustannuksia ja palvelutaso uhkaa romahtaa. Merenkulkulaitokselle ja tiehallinnon 20

21 lauttapalvelujen ostotoiminnalle on tärkeää varata riittävät tilausmäärärahat. Liikenne- ja viestintäministeriön saaristoliikennetyöryhmä julkisti vuonna 2006 raporttinsa saaristoliikenteen järjestämisestä itäisellä Suomenlahdella, läntisellä Suomenlahdella ja sisävesistöissä. Saaristoliikenteen kehittämisen kannalta työryhmän merkittävimmät esitykset eivät ole vielä toteutuneet. Nopeitten tietoliikenneyhteyksien rakentaminen etenee saaristossa hitaammin kuin muualla. Suurimmilla saaristoalueilla kuten Turun saaristossa ja Etelä-Savossa asia on edennyt varsin hyvin. Fyysisten tietoliikenneyhteyksien lisäksi tarvitaan taidollisia valmiuksia hyödyntää uutta tekniikkaa. Hallitusohjelman mukaan nopeat tiedonsiirtoyhteydet turvataan kaikkialle maahan vuoden 2005 loppuun mennessä. Asia on edennyt, mutta ongelmia on vielä monilla saaristoalueilla. Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen kansallisesta laajakaistastrategiasta. Sen mukaan nopeat, alueellisesti kattavat ja käyttäjille kohtuuhintaiset yhteydet tulee olla kaikkien saatavilla. 6.3 Vakinainen asuminen ja vapaa-ajan asuminen Rannat ovat maaseudun tärkeä resurssi uusien kokoaikaisten ja osa-aikaisten asukkaiden hankkimiseksi. Rantojen kaavoitus on hyvin käynnissä, mutta vie pitkän ajan, ennen kuin maan rantaviiva on kaavoitettu. Nyt rannoista on kaavoitettu 20 % ja kymmenen vuoden kuluttua ehkä 30 %. Kaavoittajaresurssit asettavat rajat kaavoitusvauhdin nostamiselle. Todellisuudessa kaavoitustyö saattaa olla pian puolivälissä, sillä rakentamisen ohjaus lienee resurssisyistä tarkoituksenmukaista tehdä poikkeamismenettelyllä myös pitemmällä tähtäimellä suurella osalla rantaviivasta, johon ei kohdistu juuri rakentamispainetta. Poikkeamispolitiikkaa tarvitaan pitkälle tulevaisuuteen edellä mainituista syistä, mutta myös siksi, että kaavat vanhentuvat nopeasti. Nyt rantarakentamisesta 40 % tapahtuu poikkeamisluvilla. Tästä huolimatta vapaa-ajan asuntojen uudisrakentamisen määrä on pudonnut puoleen huippuvuosista. Rantatonttien vähäinen tarjonta kaavoitustilanteen paranemisesta huolimatta ja tästä johtuva tonttien korkea hintataso ovat mökkeilyn kehityksen suurin ongelma. Tonttien hintataso vaihtelee kuitenkin maan eri osissa. Kaavoitetuista tonteista vain hyvin pieni osa tulee myyntiin. Vapaa-ajan asumisen ja vakituisen asumisen välinen raja on pienenemässä mökkien keskimääräisen koon kasvaessa ja varustetason noustessa vakituisten asuntojen tasolle sekä mökillä asumisen muuttuessa intensiivisemmäksi ja osin ykkösasumiseksi. Kehitys vahvistaa maaseudun elinvoimaa. Siksi kaavoituksessa ja poikkeamismenettelyissä olevia esteitä, jotka vaikeuttavat mökkien tehokkaampaa käyttöä ja niiden muuttumista osin ykkösasunnoiksi, tulee poistaa. Sijaintipaikan kelpoisuuden arviointi vakinaisen asumisen paikaksi ottaen huomioon kuntien palveluvelvoitteet kuuluu kuntien tehtäviin. Vapaa-ajan asunnon ja vakituisen asunnon erottaminen omiin luokkiinsa rakentamismääräyksissä on syytä säilyttää, vaikka vapaa-ajan asunnon muuttamista vakinaiseksi asunnoksi on joustovoitettava. Kuntien monet lakisääteiset ja vapaaehtoiset tehtävät sekä maksut ja kiinteistövero koskettavat myös vapaa-ajan asukkaita ja he käyttävät monenlaisia kunnallisia palveluja. Vapaaajan asukkaiden osuus kuntien kokonaiskustannuksista on vielä pieni, mutta se on kasvussa. Kuntien valtionosuuslainsäädännössä mökkeilijöitä ei oteta huomioon palvelujen kysyntää ja kuntien menoja lisäävänä tekijänä harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta. 21

22 Vapaa-ajan asuminen lisääntyy suurten ikäluokkien eläköitymisen ja mökillä tehtävän etätyön yleistymisen myötä. Vapaa-ajan asukkaiden mahdollisuuksia saada kunnallisia peruspalveluja mökkikunnasta ja mökkikuntien eli vapaa-ajan asunnon sijaintikuntien taloudellisia mahdollisuuksia tuottaa näitä palveluja on tarpeen parantaa. Tärkeimpänä asiaryhmänä on mökkiläisten tarvitsemien terveyskeskuspalvelujen laajentaminen kiireellistä hoitoa edellyttävistä palveluista sellaisiin terveyspalveluihin, joiden noutoa kotikunnasta ei voida pitää kohtuullisena eikä tarkoituksenmukaisena. Mökkiläisten vaikutusmahdollisuuksien parantamista mökkikunnassa kannattaa 67 % suurista mökkikunnista (230) ja 72 % mökkiläisistä. Mökkiläistoimikuntia tai mökkiläisfoorumeita on syntynyt jo noin 100 kuntaan. Saariston vakituisen asumisen kehittämisen suurimpina ongelmina ovat omistus- ja vuokra-asuntojen sekä tonttien tarjonnan puute ja niiden korkea hintataso. Kunnilla ei ole juuri edellytyksiä tarjota asuintontteja saaristossa. Vakituinen asuminen rannalla on tasokkaan asumisen kasvava muoto. Vakituisen asumisen edellytysten kehittäminen taajamien ja kylien ranta-alueilla luo uusia kilpailu- ja imagoetuja vesitöisille kunnille. Hyvällä suunnittelulla, jossa turvataan vesistöjen käyttökelpoisuus ja rantojen kestävä käyttö, mm. rantakaistojen säilyttämisellä yhteisessä käytössä, voidaan luoda vetovoimaisia asuinalueita. Tästä on hyvänä esimerkkinä mm. Kuopion Saaristokaupunki. 6.4 Peruspalvelut Saaristolisillä kuntien valtionosuuksissa on haluttu turvata peruspalvelujen tuottaminen ja saatavuus saaristo-oloissa. Saaristolisien suurin ongelma on ollut saaristo-osakuntien saaristolisien pienuus suhteessa saaristoisuuden aiheuttamiin kustannuksiin. Hallitus korottikin viimeisessä valtionosuusuudistuksessa saaristolisiä viidessä saaristo-osakunnassa. Tarkistusta on syytä jatkaa 40 muussa saaristo-osakunnassa. Monet saaristokunnat ja saaristo-osakunnat kuuluvat maan pieniin kuntiin. Vaikka ne ovat selvinneet tehtävistään varsin hyvin ja harjoittavat osin aktiivisesti yhteistyötä naapurikuntien kanssa, on tarve palvelutuotannon kehittämiseen ilmeinen. Saaristoisuus ja vesistön rikkoma rakenne pidentävät etäisyyksiä ja vaikuttavat palvelujen satavuuteen. Palvelutarjonnassa voidaan yhä enemmän hyödyntää myös kolmannen ja yksityisen sektorin tuottamia palveluja. 6.5 Virkistys, maisemansuojelu ja ympäristönsuojelu Suomalainen saaristoluonto on luonnonoloiltaan paikoin lähes ainutlaatuisen rikkonaista ja monimuotoista samalla kun siihen kohdistuu ihmistoiminnan jatkuvat vaikutukset. Itämeren vesimassa on tilavuudeltaan pieni ja siten herkkä muutoksille. Jotta luonnon monimuotoisuutta voidaan säilyttää ja ihmistoiminnan vaikutuksia ennakoida, tulee saariston luonnonolosuhteet ja niiden muutokset tuntea. Saaristolain yksi tavoite on saariston luonnon-, maisema- ja kulttuuriarvojen suojelu. Näihin kuten vapaiden rantojen riittävään virkistyskäytön turvaamiseen pyritään rantojen 22

23 suunnittelulla. Riittävän laaja rakentamattomien rantojen säilyttäminen turvaa saaristoluonnon monimuotoisuuden säilymisen. Luonnonsuojelualueet Lähes kaikkiin suojelualueisiin sisältyy vesistö- ja/tai merialueita. Valtioneuvoston vuonna 1990 hyväksymä periaatepäätös rantojensuojeluohjelmasta käsittää 8000 km suojeltua rantaa 127 alueella maassa. Tämä on 3 % maan rannoista Ahvenanmaa pois lukien. Suojeltujen alueiden pinta-ala on ha. Rantojensuojelualueista 29 aluetta (1500 km rantaa) sijaitsee merialueilla ja 98 aluetta (6 500 km rantaa) vesistöalueilla. Suojeluohjelman tarkoitus on suojella arvokkaimpia luonto- ja maisematyyppejä. Lintuvesien suojeluohjelma käsittää ha ja hylkeiden suojeluohjelma seitsemällä alueella ha. Koskiensuojelulaki suojelee voimalaitosrakentamiselta 53 yksittäistä koskea, jokiosuutta ja valuma-aluetta. Vastaavat lait on annettu Ounasjoen ja Kyrönjoen suojelusta. Suomen 35 kansallispuistojen yhteispinta-ala on km 2. Kansallispuistosta 4 sijaitsee rannikolla. Näitä ovat Perämeren, Saaristomeren, Tammisaaren saariston ja Itäisen Suomenlahden kansallispuisto. Sisä-Suomen vesistöisimmistä kansallispuistoista mainittakoon Kolin, Päijänteen, Tiilikan, Oulangan, Linnansaaren ja Koloveden kansallispuistot. Maamme suurimpaan merialueiden kansallispuistoon, Saaristomeren kansallispuistoon kuuluu noin 1000 saarta ja luotoa. Puiston pinta-ala on 500 km 2. Suojelu, tutkimus ja kehittäminen Itämeren suojelun suuri haaste Suomessa on rehevöitymisen jatkuminen maa- ja metsätaloudesta, haja-asutuksesta ja hulevesistä peräisin olevan hajakuormituksen sekä Itämeren sisäisen kuormituksen ja ilmakulkeuman vuoksi. Ympäristön kemikalisoituminen ja öljykuljetukset ovat uhka Itämerelle. Itämeren tilan kohentaminen vaatii valtioiden välistä yhteistyön parantamista. Suomen Itämeren suojeluohjelman toteuttamiseksi laadittiin vuonna 2005 Itämeren ja sisävesien suojelun toimenpideohjelma. Toimenpideohjelman päästöjen vähentämistavoitteiden lähtökohdat on määritelty vesiensuojelutoimia ohjaavalla vesiensuojelun tavoiteohjelmalla. Vedenalaisen meriluonnon monimuotoisuuden inventointiohjelma (VELMU) kerää tietoa vedenalaisten luontotyyppien ja lajien monimuotoisuudesta. Inventointiohjelmaa toteutetaan Saaristomerellä, Merenkurkussa, Suomenlahdella, Perämerellä ja Selkämerellä Tietojen avulla voidaan suunnitella niin luonnonvarojen hyödyntämistä kuin luonnonsuojelua. Tietoja käytetään EU:n rannikkoalueiden yhdennetyn käytön ja hoidon suunnittelussa sekä ympäristövaikutusten arvioinneissa. Tietoa arvokkaista luontoalueista tarvitaan myös öljy- ja kemikaalionnettomuuksien torjunnassa ja puhdistuksessa. Kansallispuistojen sekä luonnonsuojelu- ja retkeilyalueiden reitistöjen, polkujen, leirikatosten ja -alueiden, laitureiden ja opastuskeskusten rakentamiseen ja ylläpitoon tarvitaan panostuksia, jotta kunnat saavat suojelluista alueista riittävästi tukea aluekehitykselleen. Näillä toimilla on myös merkittävä työllistävä vaikutus paikallisesti. Kansallispuistojen käyttäjien oikealla valistuksella minimoidaan haitat luonnolle. 23