KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019"

Transkriptio

1 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Alueet ja kasvupalvelut -osasto Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 Valtioneuvosto on päättänyt tänään, asian oltua valmistavasti valtioneuvoston rahaasiainvaliokunnan käsiteltävänä, jakaa jäljempänä (Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista, 7/ ) mainituille välittävinä toimieliminä toimiville viranomaisille seuraavat Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR), Euroopan sosiaalirahaston (ESR) ja valtion rahoitusosuuden myöntämisvaltuudet käytettäväksi kaudelle laaditun Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman mukaisiin toimenpiteisiin. Tällä päätöksellä jaetaan myöntämisvaltuutta vuoden 2019 talousarvion momentilta (EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin, arviomääräraha) yhteensä euroa. Myöntämisvaltuuksien alueellinen jako välittäville toimielimille perustuu maakunnan yhteistyöryhmien maakuntaohjelmien toimeenpanosuunnitelmiin sisältyviin rahoitusesityksiin (Laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista, 7/2014, 33 ). Valtakunnallisten teemojen rahoituksesta on sovittu talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa sekä ESR:n osalta ministeriöiden kesken, joihin valtuuksien jako perustuu. EAKR:n ja valtion myöntämisvaltuudet, alueelliset osiot: Välittävä toimielin Etelä-Savon ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Yhteensä Etelä-Savon maakuntaliitto Kainuun liitto Keski-Pohjanmaan liitto Lapin liitto Pirkanmaan liitto Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Savon liitto Uudenmaan liitto Yhteensä

2 2 Uudenmaan liitto Kestävä kaupunkikehittäminen Alueelliset osiot yhteensä EAKR ja valtio yhteensä ESR:n ja valtion myöntämisvaltuudet, alueelliset osiot: Välittävä toimielin Etelä-Savon ELY-keskus Hämeen ELY-keskus (ml. 6Aika) Keski-Suomen ELY-keskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Yhteensä ESR:n ja valtion myöntämisvaltuudet, valtakunnalliset teemat: Välittävä toimielin Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Hämeen ELY-keskus Keski-Suomen ELY-keskus Sosiaali- ja terveysministeriö Yhteensä ESR ja valtio yhteensä EAKR, ESR ja valtio yhteensä Jakamatta jätetään lisäksi teknisen tuen valtuudet, yhteensä euroa ja valtakunnallisten teemojen ESR-varoista euroa sekä EAKR-varoista euroa, jotka jaetaan myöhemmin työ- ja elinkeinoministeriön päätöksillä. Lisäksi Vähävaraisten avun toimenpideohjelman (FEAD) nyt jakamatta jätettävät EU:n ja valtion rahoitusosuudet, yhteensä euroa, jaetaan myöhemmin työ- ja elinkeinoministeriön päätöksellä. Päättäessään jakaa vuoden 2019 talousarviossa budjetoidut ohjelmakauden viimeiset rahoitusosuudet valtioneuvosto edellyttää, että resurssit suunnataan erityisesti sellaisiin toimenpiteisiin ja toimintalinjoihin, joilla varmistetaan ohjelmien täysimääräinen toteutus. Varojen käyttöä tulee suunnata rakennerahasto-ohjelman erityistavoitteiden ja määriteltyjen tulostavoitteiden ja erityisesti tuloskehykseen sisältyvien tavoitteiden mukaisesti. Varojen käyttöä tulee suunnata talous- ja työllisyyskehitystä edistävällä

3 3 tavalla. EAKR-hankkeissa tulee kiinnittää huomioita erityisesti uusia t&k&i-työpaikkoja synnyttävän toiminnan aktivointiin. Lisäksi vähähiilisyyttä edistävien hankkeiden osuutta tulee lisätä. ESR-hankkeissa tulee tehostaa toimenpiteitä, joilla vastataan osaavan työvoiman saatavuuden haasteisiin. Koska kyseessä on ohjelmakauden viimeinen rahoitusvuosi, valtioneuvosto oikeuttaa työ- ja elinkeinoministeriön hallintoviranomaisena tekemään tarvittaessa ohjelman viimeisten toteutusvuosien aikana muutoksia päätöksen mukaisiin alueiden ja viranomaisten välisiin myöntämisvaltuuksiin. Välittävien toimielinten on varoja myöntäessään noudatettava Euroopan unionin oikeutta ja sen soveltamiseen liittyvää kansallista lainsäädäntöä. Keskeisiä säädöksiä ovat alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista annetun lain (7/2014) lisäksi valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (356/2014), laki alueiden kehittämisestä ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta (8/2014), valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisen ja rakennerahastohankkeiden rahoittamisesta (357/2014) ja valtioneuvoston asetus rakennerahastoista osarahoitettavien kustannusten tukikelpoisuudesta (358/2014) sekä laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (897/2009) ja valtioneuvoston asetus elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista (1144/2013). Työ- ja elinkeinoministeriö myöntää erillisellä jakokirjeellä arviomäärärahan kirjausoikeuden nyt myönnettyjen myöntämisvaltuuksien maksatuksiin ( , EURA 2014/7744/ /2019/TEM). Samassa yhteydessä tämän päätöksen kanssa työ- ja elinkeinoministeriö Euroopan unionin Innovaatiot kasvuun ja työpaikkoihin -tavoitteen mukaisen Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman hallintoviranomaisena antaa Euroopan aluekehitysrahaston ja Euroopan sosiaalirahaston sekä valtion rahoitusosuuden vuoden 2019 varojen käyttöä koskevat ehdot. Elinkeinoministeri Mika Lintilä Neuvotteleva virkamies Kari Kainulainen LIITE Liite: Maakuntaohjelmien toimeenpanosuunnitelmien rahoitusesityksiin perustuva vuoden 2019 talousarvion EAKR- ja ESR-rahoituksen indikatiivinen kohdentuminen maakunnittain

4 4 JAKELU TIEDOKSI Työ- ja elinkeinoministeriö Sosiaali- ja terveysministeriö RR-ELY-keskukset Innovaatiorahoituskeskus Business Finland Maakuntien liitot Valtiovarainministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö Maa- ja metsätalousministeriö Liikenne- ja viestintäministeriö Ympäristöministeriö Valtiokonttori Valtiontalouden tarkastusvirasto Väylävirasto KEHA-keskus, taloushallinto Työ- ja elinkeinoministeriö Työministeri Jari Lindström Kansliapäällikkö Jari Gustafsson Erityisavustaja Jami Arvola Erityisavustaja Tiina Ahva Erityisavustaja Antti Siika-aho Alueet ja kasvupalvelut -osasto (AKO) Osastopäällikkö Pihlman Pyöriä/Kainulainen Osenius/Liski-Wallentowitz/Haapalainen/Poikola Työllisyys ja toimivat markkinat -osasto (TTM) Innovaatiot ja yritysrahoitus -osasto (IYR) Energiaosasto (EOS) Konserniohjausyksikkö (KOY) Strategiat, talous ja ohjaus (Niemelä) Henkilöstö- ja hallintoyksikkö (HEHA) Laskentatoimi (Vähimaa) Todentamisviranomainen (Härkönen) TEM/Kirjaamo

5 5 Maakuntaohjelmien toimeenpanosuunnitelmien rahoitusesityksiin perustuva vuoden 2019 talousarvion EAKR- ja ESR-rahoituksen indikatiivinen kohdentuminen maakunnittain *), EU + valtio, milj. euroa (pl. valtakunnalliset teemat, kestävä kaupunkikehittäminen ja tekninen tuki) LIITE Maakunta EAKR ja valtio ESR ja valtio Yhteensä Pohjois-Suomi 141,820 65, ,535 Pohjois-Pohjanmaa 62,808 30,193 93,001 Kainuu 19,250 8,781 28,031 Keski-Pohjanmaa 12,293 5,088 17,381 Lappi 47,469 21,653 69,122 Itä-Suomi 126,293 57, ,067 Etelä-Savo 35,536 16,209 51,745 Pohjois-Karjala 38,403 17,685 56,088 Pohjois-Savo 52,354 23,880 76,234 Länsi-Suomi 45,051 33,759 78,810 Keski-Suomi 15,326 11,162 26,488 Etelä-Pohjanmaa 7,182 3,670 10,852 Pirkanmaa 8,202 9,825 18,027 Pohjanmaa 4,525 2,676 7,201 Satakunta 9,816 6,426 16,242 Etelä-Suomi 35,569 30,283 65,852 Päijät-Häme 9,201 3,873 13,074 Kanta-Häme 3,798 2,443 6,241 Etelä-Karjala 6,750 2,504 9,254 Kymenlaakso 8,481 4,326 12,807 Uusimaa 3,457 12,079 15,536 Varsinais-Suomi 3,882 5,058 8,940 Maakunnat yhteensä 348, , ,264 *) Taulukkoon sisältyy myös nyt jakamatta jätettäviä ja TEM:n päätöksellä myöhemmin jaettavia valtuuksia.

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2016 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 10.3.2016 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Päätösehdotus Liite 2 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 Jakelussa mainituille KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 31.1.2019 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO-OHJEL- MAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2019 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Alueet ja kasvupalvelut -osasto 8.2.2018 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2018 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.2.2017 KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 SUOMEN RAKENNERAHASTO- OHJELMAN MYÖNTÄMISVALTUUKSIEN JAKO VUONNA 2017 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,432 0 EU 1, , ,208 0 Valtio 0, , ,916 0 Kunta 0, , ,308 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2018 ja 2019 19.10.2017 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Maakunnan litto euroa. TVÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittämisyksikkö _

Maakunnan litto euroa. TVÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittämisyksikkö _ TVÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Alueiden kehittämisyksikkö _ Päätös 18.2.2010 Jakelussa mainituile OHJELMIIN SITOMATTOMAN MAAKUNNAN KEHITTÄMISRAHAN ALUEELINEN JAKO VUONNA 2010 Valtioneuvosto on tänään, asian

Lisätiedot

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0

ESR YHTEENSÄ 2, , ,421 0 EU 1, , ,211 0 Valtio 0, , ,908 0 Kunta 0, , ,303 0 Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelma Taulukko täytetään soveltuvin osin erikseen vuosille 2017 ja 2018 9.6.2016 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA LIITE 2 Vuosi:

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus 9.10.2018 Varattu ja maksettu julkinen (EU+valtio+kunta ja muu julkinen) Lähde: RR-tietopalvelu 30.8.2018 Toimintalinja Kehys (rahoituksen pääosa), euroa

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ aikataulua KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 20230 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto 2.3.2017 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ -TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2017 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 565

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnan ajankohtaiskatsaus. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö

Rakennerahastotoiminnan ajankohtaiskatsaus. Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Rakennerahastotoiminnan ajankohtaiskatsaus Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Ohjelmien edistymistilanne 2.3.2011 2 10 9 8 7 6 5 4 3 10 9 8 7 6 5 4 3 Varattu (%) Sidottu (%) Maksettu

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 INFOTILAISUUS KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 aikataulua 23.1 Suomen rakennerahasto-ohjelma hyväksytty valtioneuvostossa ja toimitettu loppukeväästä komission käsittelyyn,

Lisätiedot

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto

Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Joensuu Risto Poutiainen Kehittämisjohtaja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 1 Kestävää kasvua ja työtä EU 2014-2020 Tilannekatsaus Sisältörunko Ohjelman

Lisätiedot

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin

EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin EAKR-rahoitusta alueiden vähähiilisiin ratkaisuihin Kuntien 9. ilmastokonferenssi Kuntatalo, Helsinki 16.5.2018 Harri Ahlgren Työ- ja elinkeinoministeriö Alueet ja kasvupalvelut osasto Koheesiopolitiikka

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 242 324 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys- ja alueosasto TYÖ JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yritys ja alueosasto 10.3.2016 EUROOPAN ALUEELLINEN YHTEISTYÖ TAVOITETTA 2014 2020 TOTEUTTAVIEN RAJAT YLITTÄVÄN YHTEISTYÖN OHJELMIEN VUODEN 2016 VALTION RAHOITUSOSUUDEN

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 30/2015 vp (28.9.2015) Momentille myönnetään 242

Lisätiedot

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus

70. (32.30, osa, ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus 70. (32.30, osa, 34.05 ja 26.98, osa) EU:n rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : Kansallisen rakennerahastostrategian yleisenä tavoitteena on vahvistaa sekä kansallista että alueellista

Lisätiedot

MAKSATUSPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖL- LISYYS -TAVOITTEEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMISSA JA MANNER-SUOMEN ESR TOIMENPIDEOHJELMASSA

MAKSATUSPÄÄTÖSTEN TEKEMINEN ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖL- LISYYS -TAVOITTEEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMISSA JA MANNER-SUOMEN ESR TOIMENPIDEOHJELMASSA Dnro 1107/051/2008 (SM-2007-01010-Ha63) (0/17/2007TM) Annettu Hallintoviranomaisen ohje nro 01/2008 3.4.2008 Voimassaoloaika Ohjelmakausi 2007 2013 Säädösperuste Rakennerahastolain (1401/2006) 11 :n 2

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖN OHJE 1 (6) MÄÄRÄYSKOKOELMA MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAN LAATIMINEN. 1. Yleistä

SISÄASIAINMINISTERIÖN OHJE 1 (6) MÄÄRÄYSKOKOELMA MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAN LAATIMINEN. 1. Yleistä SISÄASIAINMINISTERIÖN OHJE 1 (6) MÄÄRÄYSKOKOELMA SM 2007-01010/Ha-63 Annettu Nro 2 14.3.2007 Voimassaoloaika Toistaiseksi Säädösperuste Rakennerahastolaki (L 1401/2006) Muuttaa/Kumoaa (ei aikaisempia ohjeita)

Lisätiedot

SISÄASIAINMINISTERIÖN OHJE 1 (6) MÄÄRÄYSKOKOELMA MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAN LAATIMINEN. 1. Yleistä

SISÄASIAINMINISTERIÖN OHJE 1 (6) MÄÄRÄYSKOKOELMA MAAKUNNAN YHTEISTYÖASIAKIRJAN LAATIMINEN. 1. Yleistä SISÄASIAINMINISTERIÖN OHJE 1 (6) MÄÄRÄYSKOKOELMA SM 2007-01010/Ha-63 Annettu Nro 3 13.9.2007 Voimassaoloaika Toistaiseksi Säädösperuste Rakennerahastolaki (1401/2006) Valtioneuvoston asetus rakennerahastoista

Lisätiedot

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014)

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2016 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut ja alueohjaus-ryhmä Vuonna 2016 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj.

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) Momentille myönnetään 444

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2017 TEM Alueet ja kasvupalvelut -osasto Vuonna 2017 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty Kpl Yrityksen

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 64. EU:n ja valtion rahoitusosuus EU:n rakennerahasto-, ulkorajayhteistyö- ja muihin koheesiopolitiikan ohjelmiin (arviomääräraha) Momentille myönnetään 357 458 000 euroa. a saa käyttää: 1) EU:n ohjelmakauden

Lisätiedot

50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014) lisäksi

Lisätiedot

Ohjelmankauden rakennerahastohallinnon järjestäminen maakuntauudistuksen jälkeen. Etelä-Suomi

Ohjelmankauden rakennerahastohallinnon järjestäminen maakuntauudistuksen jälkeen. Etelä-Suomi Ohjelmankauden 2014-2020 rakennerahastohallinnon järjestäminen uudistuksen jälkeen Etelä-Suomi TAUSTAA: HVO-ohjekirje TEM/640/09.02.01/2017 Keskeiset kohdat Välittävän toimielimen tehtävistä sopiminen

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 2

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 2 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 12.1.2017 Liite 2 Maaseutuvirasto Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset VUODEN 2017 VALTION TALOUSARVIOON OTETUN MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN MAASEUTUVIRASTON SEKÄ

Lisätiedot

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

Talousarvioesitys (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. (50, osa) Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan hallinnoinnista (7/2014)

Lisätiedot

1.1 Ehtoja tulee noudattaa valtion vuoden 2016 talousarviosta myönnettävien momentin valtuuksien ja arviomäärärahojen käytössä.

1.1 Ehtoja tulee noudattaa valtion vuoden 2016 talousarviosta myönnettävien momentin valtuuksien ja arviomäärärahojen käytössä. LIITE VALTUUDEN JAKOPÄÄTÖKSEEN 10.3.2016 TEM/1177/09.02.01/2014 ALUEIDEN KEHITTÄMISTÄ JA RAKENNERAHASTOTOIMINNAN HALLIN- NOINTIA KOSKEVAN LAIN 8 :N 2 MOMENTIN NOJALLA ANNETUT EU- ROOPAN ALUEKEHITYSRAHASTON

Lisätiedot

LIITE 1 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA

LIITE 1 VAIN VALKOISELLA POHJALLA 0:LLA MERKITTYIHIN SOLUIHIN VOI TÄYTTÄÄ LUKUJA Maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitetaulukko vuodelle 2017 16.6.2014 LIITE 1 Vuosi: 2017 Toimintalinja / temaattiset tavoitteet RR-ELY RR-ELY Maakunnan liitto Maakunnan liitto Tekes Tekes YHTEENSÄ Kohdentamattomat

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018

Otsikko Sivu. 33 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja Uusimaa-ohjelma 2.0:n toimeenpanosuunnitelman valmistelu syksyllä 2018 PÖYTÄKIRJA 5/2018 1 Maakunnan yhteistyöryhmän AIKA 22.10.2018 klo 13:00-15:00 PAIKKA Uudenmaan liitto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 33 Kokouksen avaaminen 4 34 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 35 Uusimaa-ohjelma

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EAKR-asiantuntijoiden neuvottelupäivä 12.11.2013 Hotelli Arthur, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 12.11.2013 Kumppanuussopimus

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tuki alueellisen elinvoimaisuuden vahvistamisessa Työ- ja elinkeinoministeriö Alueosasto Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet

Lisätiedot

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ

MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ MAAKUNNAN YHTEISTYÖRYHMÄ YHTEENSOVITTAA ALUEKEHITYSTYÖTÄ MYR:n koulutustilaisuus 13.11.2017 Satu Sikanen Aluekehitysjothaja Etelä-Karjalan liitto 1 HISTORIAA / Maakunnan yhteistyöryhmiä alettiin muodostaa

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA

TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA TUEN MYÖNTÄMINEN RAKENNERAHASTOHANKKEISSA ALUEKEHITYS JA RAHOITUS KOULUTUS JA KESKUSTELUTILAISUUS Kuopio 5.2.2010 Aila Ryynänen Neuvotteleva virkamies TEM, AKY, RAPO Mitä aion käsitellä ALUEHALLINNON UUDISTUKSEN

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5

Otsikko Sivu. 52 Kokouksen avaaminen Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 PÖYTÄKIRJA 7/2019 1 AIKA 23.09.2019 klo 11:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 52 Kokouksen avaaminen 4 53 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 54 EU:n

Lisätiedot

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä

Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Rakennerahastotoiminnalla kestävää kasvua ja työtä Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Congress Paasitorni, Helsinki Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä 13.11.2013 2 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi

Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi Purkautuvien rakennerahastovaltuuksien uudelleenbudjetointi Sulkemistyökokoukset, kevät 2011 Helsinki 10.5. Joensuu 12.5. Tampere 17.5. Oulu 19.5. Erikoissuunnittelija Päivi Tapanila Työ- ja elinkeinoministeriö

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 30.3.207 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2017 Valtion vuoden

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Aluekehitysviranomaisen tehtävät www.omahäme.fi Tehtävien nykytilan kartoitus Vastuu alueiden kehittämisestä on ALKE-lain perusteella

Lisätiedot

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 103/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 103/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 93/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen selvitysosiin

Lisätiedot

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6

Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaaminen 4. 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5. 3 Maakuntauudistuksen tilannekatsaus 6 PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 AIKA 06.02.2019 klo 13:30 PAIKKA Uudenmaan liitto, Esterinportti 2 B, Maakuntasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaaminen 4 2 Edellisen kokouksen pöytäkirja 5 3 Maakuntauudistuksen

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa

EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa EAKR- ja ESR-toimenpideohjelmien rooli Itämeristrategian toteuttamisessa Itämeren alue kutsuu miten Suomessa vastataan? Helsinki/TEM, 8.9.2010 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM/Alueiden kehittämisyksikkö

Lisätiedot

OHJE YLIMAAKUNNALLISTEN HANKKEIDEN HALLINNOINNISTA

OHJE YLIMAAKUNNALLISTEN HANKKEIDEN HALLINNOINNISTA TEM:n 8.7.2008 hallintoviranomaisen ohje nro 3 3.7.2008 OHJE YLIMAAKUNNALLISTEN HANKKEIDEN HALLINNOINNISTA Manner-Suomessa toteutetaan neljää alueellista EAKR-toimenpideohjelmaa (Etelä-, Länsi-, Pohjois-

Lisätiedot

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa

Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa Tuen myöntäminen rakennerahastohankkeissa Alueiden kehittäminen ja sen rahoitus koulutus ja keskustelutilaisuus Tampere 17.2.2010 Erikoissuunnittelija Päivi Tapanila Työ- ja elinkeinoministeriö Esityksen

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu

Kestävää kasvua ja työtä Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Rahoituksen hakeminen mikä muuttuu Iisalmi 18.3.2014 Varkaus 19.3.2014 Kuopio 27.3.2014 Sisältö: Sähköinen asiointi Hakuprosessi EURA 2014 Ennakko, luontoissuoritukset

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma EU:n rakennerahasto-ohjelmakauden info- ja koulutustilaisuus 14.11.2013 Valtion virastotalo Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma EU-koordinaattori Mika Villa, Varsinais-Suomen

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite : (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) TYÖNANTAJAVIRASTO (virasto) 0 Eduskunta 0000 Eduskunta 0002 Eduskunnan kanslia 2 Eduskunta 0004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

EAKR-hankkeiden suunnittelu, toteuttaminen, maksatus ja jatkotoimenpiteet Keski-Pohjanmaan liitossa

EAKR-hankkeiden suunnittelu, toteuttaminen, maksatus ja jatkotoimenpiteet Keski-Pohjanmaan liitossa EAKR-hankkeiden suunnittelu, toteuttaminen, maksatus ja jatkotoimenpiteet Keski-Pohjanmaan liitossa Keski-Pohjanmaan liitto 22.11.2018 klo 09.00 12.00 23.11.2018 1 Ohjelma 09.00-09.30 Tilaisuuden avaus,

Lisätiedot

Etelä-Suomen EAKR. Kestävää kasvua ja työtä

Etelä-Suomen EAKR. Kestävää kasvua ja työtä Etelä-Suomen EAKR Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 EAKR-toiminta Etelä-Suomessa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) tavoite on parantaa työllisyyttä sekä lisätä alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta.

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus

Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman ohjelman tilannekatsaus Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman seurantakomitean kokous Turku, 23.5.2016 Ylitarkastaja Hanna-Mari Kuhmonen,

Lisätiedot

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut?

EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? EU-ohjelmien ohjelmakausi on vaihtunut. Mikä on muuttunut? Näkökulmia muutoksen hallitsemiseen Sysmässä, Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Rahoitusyksikkö Ohjelmakauden muutos on tuonut

Lisätiedot

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta?

Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Yrityksen kehittämisavustus pkyritysten kasvua vauhdittamassa missä ja milloin vaikuttavuutta? Maakunnan yhteistyöryhmä 15.12.217 Rahoituspäällikkö Jaakko Ryymin Keski-Suomen ELY- keskus Esityksen sisältöä

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Päätösluonnos Liite 2 Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen 28.3.2019 MÄÄRÄRAHAN JA MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN PUUNTUOTANNON KESTÄVYYDEN TURVAAMISEEN VUONNA 2019 Valtion

Lisätiedot

EAKR-toimenpideohjelmat Tilannekatsaus kevät 2014

EAKR-toimenpideohjelmat Tilannekatsaus kevät 2014 EAKR-toimenpideohjelmat 2007-2013 Tilannekatsaus kevät 2014 Etelä- ja Länsi-Suomen EAKR-seurantakomiteoiden yhteiskokous Hämeenlinna, 20.5.2014 Ylitarkastaja Harri Ahlgren TEM/Alueosasto Rakennerahastoryhmä

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020

Lisätiedot

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista

Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Lausuntopyyntö 15.05.2017 OM 8/41/2017 Arviomuistio julkisista kuulutuksista annetun lain (34/1925) uudistamistarpeista Johdanto Arviomuistiossa selvitetään julkisiin kuulutuksiin liittyvä nykyinen sääntelytilanne

Lisätiedot

Lakiuudistuksen tilannekatsaus

Lakiuudistuksen tilannekatsaus Lakiuudistuksen tilannekatsaus Työseminaari 16.4.2013 Tarja Reivonen TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen sisältö ja organisointi Yhdistetään ja uudistetaan: Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) ja rakennerahastolaki

Lisätiedot

PÄÄTÖSESITYS. Jakelun mukaan

PÄÄTÖSESITYS. Jakelun mukaan PÄÄTÖSESITYS Jakelun mukaan KORKOTUKILAINOJEN JA VALTIONTAKAUSTEN MYÖNTÄMISVALTUUDEN SEKÄ AVUSTUSVAROJEN OSOITTAMINEN MAATALOUDEN RAKENNETUKIEN, NUOREN ELINKEINONHARJOITTAJAN ALOITUSTUEN JA MAATILOJEN

Lisätiedot

ITSE TOTEUTETUT HANKKEET RAKENNERAHASTOTOIMINNASSA

ITSE TOTEUTETUT HANKKEET RAKENNERAHASTOTOIMINNASSA ITSE TOTEUTETUT HANKKEET RAKENNERAHASTOTOIMINNASSA 31.8.2010 Susanna Piepponen Työ- ja elinkeinoministeriö Alueiden kehittämisyksikkö Itse toteutetut hankkeet TEMin hallinnonalalla ESR ESR-hankkeet, joka

Lisätiedot

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM

TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO loppuseminaari Ritva Partinen, STM TYÖTERVEYTTÄ YHDESSÄ TEKEMÄLLÄ ESR HANKE RAHOITTAJAN PUHEENVUORO 10.10.2018 loppuseminaari Ritva Partinen, STM Yleistä rakennerahastoista Suomi saa EU:lta tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta

Lisätiedot

EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa

EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa EAKR-päätöksenteko Uudenmaan liitossa Starttipaketti EAKR-hankkeille Tiina Huotari Ohjelmajohtaja Uudenmaan liitto Rakennerahastojen hallinnon tasot Euroopan komissio Alue- ja kaupunkipolitiikan pääosasto

Lisätiedot

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta

Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Ajankohtaista Pohjois-Karjalan ELY-keskuksesta Neuvottelukunnan kokous 12.3.2013 Ylijohtaja Ari Niiranen Ajankohtaista toiminnasta Maksatus ja tarkastus -yksikössä palkkatukien, starttirahojen ja kuntouttavan

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2.

Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2. Valtiovarainministeriö, Valtionhallinnon kehittämisosasto VALTIONHALLINNON YLIMMÄN JOHDON ARVIOIDUT VIRKANIMITYSTEN PÄÄTTYMISPÄIVÄT Tilanne 1.2.2018 Hallinnonala Virasto Osasto Virka Virkasuhteen päättymispvm

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä

Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma. Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Keski-Suomen ELY-keskus Ylijohtaja Juha S. Niemelä Kumppanuussopimus kokoaa rahastojen tulostavoitteet ja yhteensovituksen Landsbygdsutvecklings

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ Suomen rakennerahasto-ohjelman tilannekatsaus

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ Suomen rakennerahasto-ohjelman tilannekatsaus KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014 2020 Suomen rakennerahasto-ohjelman tilannekatsaus Tuija Astikainen, EU-ohjelmapäällikkö 21.3.2019 Ohjelman edistymistilanne 24.2.2019 Toimintalinja Julkinen rahoitus 24.2.2019

Lisätiedot

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012

ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYS -TAVOITE LÄNSI-SUOMEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMAN 2007 2013 SEURANTAKOMITEAN KOKOUS 1/2012 ESITYSLISTA Aika 7. 8.6.2012 7.6. klo 12 16.30, lounas klo 11 8.6. klo 9, aamukahvia

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot)

Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Liite 3: Yhdistelmäluettelo (valtion kirjanpitoyksiköt, tulosohjatut virastot ja työnantajavirastot) Eduskunta 110 Eduskunta 110000 Eduskunta 110002 Eduskunnan kanslia 21 Eduskunta 110004 Eduskunnan oikeusasiamiehen

Lisätiedot

EUROOPPA-PÄIVÄ

EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPPA-PÄIVÄ EUROOPAN SOSIAALIRAHASTON (ESR) RAHOITUS Euroopan Sosiaalirahaston rahoitus Millainen hanke voi saada rahoitusta Kuka voi hakea rahoitusta Miten ja milloin haen rahoitusta ESR-osarahoitetun

Lisätiedot

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso

KYMENLAAKSON LIITTO Regional Council of Kymenlaakso 1 / 5 AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JAOSTO 1 / 2015 PÖYTÄKIRJA KL/161/000208/2015 Aika: 9.3.2015 14:00-15:00 Paikka: Kotka, maakuntatalo 1 Kokouksen avaus As. nro 1 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell,

EU:n rakennerahastokausi Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma. Carola Gunell, EU:n rakennerahastokausi 2014-2020 Kestävää kasvua ja työtä - ohjelma Carola Gunell, 22.5.2014 Paljon muutoksia 2014-2020 kaudella! Ohjelma-alue koostuu kahdesta alueelta: IP-alue ELSA-alue Päätöksenteko

Lisätiedot

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa

Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä rakennerahasto-ohjelmassa Sopimus rakennerahastotehtävien hoitamisesta, vastuunjaosta ja koordinoinnista Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 rakennerahasto-ohjelmassa 1. Sopijapuolet Kainuun liitto, Y -tunnus 2496992-4 Keski-Pohjanmaan

Lisätiedot

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne

Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen. Tilanne Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahasto (ESR) Päättyvän ohjelmakauden tilanne Uuden ohjelmakauden käynnistyminen Tilanne 26.8.2015 Rahoituspäällikkö

Lisätiedot

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu?

Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Laki alueiden kehittämisestä uudistuu, mikä muuttuu? Rakennerahastokausi 2014 2020 Päijät-Hämeessä Info- ja keskustelutilaisuus 14.3.2013 Tarja Reivonen Neuvotteleva virkamies TEM / Alueosasto Lakiuudistuksen

Lisätiedot

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus.

Oma Häme. Tehtävä: Kulttuurin edistäminen. Aluekehitys ja kasvupalvelut. Nykytilan kartoitus. Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Kulttuurin edistäminen www.omahäme.fi 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) Poliittisen ohjauksen näkökulmasta (mitä kansan valitsemat

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 2

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Liite 2 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ 4.2.2016 Liite 2 Maaseutuvirasto Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset VUODEN 2016 VALTION TALOUSARVIOON OTETUN MYÖNTÄMISVALTUUDEN OSOITTAMINEN ELINKEINO-, LIIKENNE-

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto

Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto Kestävää kasvua ja työtä ohjelman tilannekatsaus Lapin liitto 17.3.2017 Ohjelman edistymistilanne 9.3.2017 Valtakunnallisesti Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Suomen rakennerahasto ohjelma Varattu ja

Lisätiedot

Kestävää kilpailukykyä ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma

Kestävää kilpailukykyä ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma Kestävää kilpailukykyä ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Koheesiorahoitus EU:ssa 2014-2020 (v.2011 hinnoin) Milj. euroa (v.2011 hinnoin) 75 000 70 000 65 000 60 000 55 000 50 000 45 000

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinoministeriön lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 143/2016 vp)

Työ- ja elinkeinoministeriön lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2017 (HE 143/2016 vp) Eduskunnan hallintovaliokunta 5.10.2016 TEM/296/02.01.02/2016 Viite: Eduskunnan hallintovaliokunnan lausuntopyyntö 29.9.2016 Työ- ja elinkeinoministeriön lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle valtion

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 18.6.2014 1 29.8.2014 Ohjelmakauden 2014 2020 käynnistyminen Valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien hankehaut

Lisätiedot

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus

Kestävää kasvua ja työtä Infotilaisuus hankehakijoille. Kalevi Pölönen ELY-keskus Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 Infotilaisuus hankehakijoille ELY-keskus 22.1.2015 Komission näkemys Suomen kilpailukyvystä Nurkkakuntaisuus uhkaa Merkittävimmät ongelmat jalostusasteessa ja innovaatiotoiminnassa

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos

Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps (1 9, 10 osittain) Ulla-Maj Wideroos /r sihteeri Minna-Liisa Rinne valiokuntaneuvos HALLINTOVALIOKUNTA PÖYTÄKIRJA 95/2013 vp Torstai 28.11.2013 kello 12.15-14.00 Läsnä pj. Pirkko Mattila /ps jäs. Jussi Halla-aho /ps Rakel Hiltunen /sd Reijo Hongisto /ps Risto Kalliorinne /vas Mika Kari

Lisätiedot

EU-OHJELMAKAUDEN ALOITTAMINEN ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYSTAVOITEEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMISSA

EU-OHJELMAKAUDEN ALOITTAMINEN ALUEELLINEN KILPAILUKYKY JA TYÖLLISYYSTAVOITEEN EAKR-TOIMENPIDEOHJELMISSA SISÄASIAINMINISTERIÖN OHJE 1 (5) MÄÄRÄYSKOKOELMA SM-2007-00454/Ha-63 Annettu Nro 1 5.2.2007 Voimassaoloaika Ohjelmakausi 2007 2013 Säädösperuste Rakennerahastolaki (L 1401/2006) Neuvoston asetus (EY) N:o

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Työmarkkinaneuvos Raija Saastamoinen

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Työmarkkinaneuvos Raija Saastamoinen TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Työmarkkinaneuvos 10.1.2017 Raija Saastamoinen JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJEN MÄÄRÄRAHOJEN JA TYÖVOIMAKOULUTUKSEN MYÖNTÄMISVALTUUDEN JAKO SEKÄ PALKKATUETTUUN

Lisätiedot

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.

EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 2014-2020. Huippuvalmennuspäivät Helsinki 13.2.2013 Opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu. EU-rakennerahastojen seuraava ohjelmakausi 204-2020 Huippuvalmennuspäivät Helsinki 3.2.203 Opetusneuvos Seija asku seija.rasku@minedu.fi Valmistelu EU:ssa akennerahastotoimintaa ohjaavat asetukset Asetusluonnokset

Lisätiedot

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista VM/KAO 28.2.2018 Maakuntien yleiskatteelinen rahoituslaskelma Alla olevissa laskelmissa on esitetty maakuntien yleiskatteellinen rahoitus kriteereittäin vuoden 2019 kustannustasolla sekä muutokset nykytilaan

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka

Asiakirjayhdistelmä Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka 50. Alueiden kehittäminen ja rakennerahastopolitiikka Talousarvioesitys HE 131/2014 vp (15.9.2014) S e l v i t y s o s a : Alueiden kehittämistoimintaa suuntaavat lain alueiden kehittämisestä ja rakennerahastotoiminnan

Lisätiedot

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Erityisasiantuntija Sari Mutka

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Erityisasiantuntija Sari Mutka TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Erityisasiantuntija 10.1.2018 Sari Mutka JULKISTEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJEN MÄÄRÄRAHOJEN JA TYÖVOIMAKOULUTUKSEN MYÖNTÄMISVALTUUDEN JAKO SEKÄ PALKKATUETTUUN

Lisätiedot